Rising Storm 2.0

[Shinea]

1. Ia Nova

Hopeahiuksinen nainen astui hetkeä aiemmin laskeutuneen avaruusaluksen ovesta ulos iso laukku olallaan ja vilkuili ympärilleen uteliaan näköisenä. Hänen edessään avautuva vehreä maisema oli uskomattoman kaunis. Vihreän sävyissä kylpevät lehtipuut kahisivat tuulessa ja läheisessä pensaassa ilakoivat pikkulinnut sirkuttivat ruokaa etsiessään. Maisemia katsellessaan nainen huomasi kiireisin askelin alusta lähestyvän monipäisen väkijoukon.
”Renya..?” Hän huikkasi aluksen sisään epävarmalla äänellä. Ohjaamosta asteli nainen, jonka pitkät violetinpunaiset hiukset oli sidottu rotanhännäksi niskaan. Pitkäksi venähtänyt otsatukka roikkui puolittain hänen silmillään ja nainen pyyhkäisi ne sivuun siniharmailta rituaaliarpien kirjomilta kasvoiltaan.
”Mitä?” Renyaksi kutsuttu nainen kysyi astuessaan oviaukkoon. Samassa hän kiinnitti huomionsa alusta lähestyviin maanmiehiinsä. ”Ah, klaaninvanhin sai tiedon tulostamme.”
Ivory vaihtoi painoa jalalta toiselle odottavan näköisenä ennen kuin astui pari askelta edemmäs ja laski laukkunsa maahan.
Renay huikkasi tervehdyksen lähemmäs päässeille tulijoille ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan, ennen kuin kaikkein huomio keskittyi vaaleaan naiseen.
”Saanko esitellä, Ivory Windam.” Renya esitteli mukanaan paikalle saapuneen naisen.
”Tervetuloa Ia Novalle ja Pitmedeniin neiti Windam.” Joukkion näyttävimmin pukeutunut mieshenkilö sanoi hymy huulillaan. ”Olen Naze Everett, Pitmedenin klaaninvanhin.”
”Hauska tavata, herra Everett.” Ivory sanoi, kumartaen hieman päätään tervehdykseen.
”Voit kutsua minua Nazeksi, niin kaikki muutkin tekevät, neiti Windam.”
”Ja te minua Ivoryksi.”
Esittelykierros oli nopeasti hoidettu ja Naze lähti johdattamaan Ivorya kohti kylää. Naisen ei tarvinnut kantaa matkatavaroitaan itse, vaan ne kannettiin hänen puolestaan Nazen mukana olleiden kyläläisten toimesta. Renya veti pitkähelmaisen valkoisen takin päälleen aluksen ovensuussa, ennen kuin kääntyi huikkaamaan ovesta sisään.
”Lukitse ovet Silver. Tulen illalla takaisin.”
Ovi sihahti kiinni naisen takana hänen lähtiessään astelemaan muun joukkion perässä.

Ivory saatettiin taidokkaasti koristeltuun hirsimökkiin, joka toimisi hänen asuntonaan sinä aikana, jonka hän viettäisi Pitmedenissä. Huoneiston nopean esittelyn jälkeen nainen jätettiin kahden kesken Renyan kanssa, jotta hän voisi asettua taloksi majapaikkaansa.
Talo koostui kahdesta huoneesta, joista toinen oli makuuhuone ja toinen suurempi tila, jossa yhdistyivät oleskelutila ja keittiö.
”Voit henkisesti varautua siihen, että tulosi kunniaksi järjestetään juhlat.” Renya totesi istuessaan sohvalle seuraamaan, kun Ivory purki tavaroitaan. ”Pitmedeniläiset tuntuvat suorastaan kihisevän uteliaisuudesta, mitä tulee Averiaan ja tuulentekijöihin.”
”Juhlat?” Ivory totesi puoliääneen. ”Millaisesta tapahtumasta mahtaa olla kyse?”
”Juotavaa, syötävää, tanssia, laulua… Mitä näitä nyt on.” Renya vastasi varsin yliolkaisesti.
”Onko jotain, mitä minun pitäisi tietää paikallisista käytöstavoista, tervehdyksistä tai pukukoodista tai ylipäätään mistään?”
”Ei nyt äkkiseltään tule mitään mieleen. Mutta älä huoli, saat varmasti anteeksi, vaikka seisoisit päälläsi boolimaljassa tai istuisit klaaninvanhimman tuolilla koko illan…”
”Se on tietyllä tapaa lohdullista…” Ivory totesi puoliääneen. Hän veti laukustaan mukaan pakkaamistaan vaatteistaan sopivimman juhlia varten. Se oli unelmankeveä, väriltään vaalean siniharmaa hupullinen mekko. Renya oikaisi itsensä sohvalle ja ilmoitti ottavansa torkut ystävänsä valmistautuessa iltaa varten. Mitä ilmeisimmin hän ei aikonut vaihtaa vaatteita.
Ivory oli letittänyt hiuksensa kahdelle palmikolle, jotka roikkuivat nyt hänen olkapäidensä yli rintakehän päällä. Mekon laaja huppu oli hänen päässään ja paljaissa olkavarsissa oli ohuet hopeanväriset renkaat.
Nainen asteli Renyan kanssa kylän keskeisimpään rakennukseen, timestoneen, jossa tapahtuivat kaikki kylän väkeä koskettavat tapahtumat. Siellä järjestettiin niin häät kuin hautajaisetkin, juhlat ja neuvonpidot, kyläläisten kuulemiset ja kaikki muut kylän yhteiset tapahtumat.
Kaikki tuntuivat kääntävän katseensa Ivoryyn tämän saapuessa paikalle. Naze asteli paikalle leveä hymy huulillaan ja vei Ivoryn mukanaan rakennuksen toisella laidalla sijaitsevaa lavaa kohti.
”Olet jonkinlainen ilmaa hallitseva elementisti, ymmärsinkö oikein?” Mies kysyi naiselta heidän lähestyessään lavaa.
”Pitää paikkaansa.” Ivor vahvisti.
”Saanko pyytää sinua tarjoamaan pienen maistiaisen kyvyistäsi?”
”Kansani naiset käyttävät kykyjään pääasiassa esteettisesti kauniisiin esiintymisiin. Esittelen taitojani mielelläni.” Ivory vastasi pehmeästi.
”Loistavaa, loistavaa…”Naze hymyili, hieroen käsiään yhteen. ”Tarvitsetteko jotain erityistä pikku esitykseenne?”
”Jotain kevyttä ja helposti liitelevää, kuten kukkien terälehtiä. Laittaisin tämän paikan remonttiin, jos käsittelisin painavia esineitä.” Ivory vastasi hymyillen.
Naze lähetti muutaman kyläläisen hakemaan tarveaineita.
”Hyvä juhlaväki, me olemme täällä kunnioittamassa Averian tuulentekijöiden lähettilästä.” Naze kiinnitti yleisön huomion noustuaan edeltä lavalle, viittilöiden Ivorya seuraamaan perässään. ”Esittelen teille Ivory Windamin.”
Portaiden astelemisen sijaan nainen loikkasi höyhenenkeveästi lavalle, tervehtien yleisöään kansalleen ominaisella tavalla, viehkeällä käden liikkeellä ja kevyellä kumarruksella.
”Ilo on minun puolellani.” Ivory sanoi kohteliaasti.
Naisen esiintymistä varten tarvitsemat esineet kannettiin lavalle. Tämä herätti välittömästi yleisön mielenkiinnon ja alkoi utelias kuiskausten supina.
”Ivory lupasi ystävällisesti tarjota meille pienen esityksen elementinhallinnastaan.” Naze ilmoitti ja astui pois lavalta, jättäen sen kokonaan Ivoryn käyttöön.
Nainen vilkaisi lavan sivuille asetettuja kulhoja, joissa oli eri väristen kukkien terälehtiä. Hän kohotti molemmat kätensä ylös ja terälehdet kieppuivat ylös astioista, muodostaen leijailevan pyörteen Ivoryn ympärille. Lavan läheisyydestä alkoi kuulua unenomaisen kaunista huilumusiikkia, jonka mukaan nainen alkoi sovittaa esitystään. Huilun seuraksi liittyi pian heleä-ääninen jousisoitin, sekä sateenropinalta kuulostava kahina. Ivory alkoi tanssia musiikin rytmissä ja esitys täydentyi sen avulla kauniiksi kokonaisuudeksi, jota yleisö seurasi lumoutuneen näköisenä.
Soittajat näyttivät pääsevän kappaleensa loppuun ja Ivory antoi kukkien terälehtien leijailla lavalle. Musikantit aloittivat nopeasti uuden kappaleen ja eräs lavan edessä seisseistä nuorista miehistä hyppäsi Ivoryn seuraksi lavalle. Hän asettui vähän matkan päähän naisesta ja asetti toisen kätensä lanteilleen ja nosti toisen kätensä sivulleen. Ivory seurasi esimerkkiä vakava ilme kasvoillaan ja osasi pian tanssin askeleet. Mies ojensi hänelle kätensä, hyppäsi naisen kanssa alas lavalta ja alkoi sitten viedä, tempaisten Ivoryn mukanaan tanssin pyörteisiin.
Moni liittyi heidän seuraansa tanssimaan ja pian koko väkijoukko suorastaan räiskyi hauskanpitoa ja iloista puheensorinaa. Ivory sai yhden tanssipartnerin lopettaessa seurakseen uuden toisensa perään, kunnes hän osui vastakkain Renyan kanssa.
”Haluatko pitää tauon?” Nainen kysyi nauraen, saaden Ivoryltä vastaukseksi helpottuneen nyökkäyksen. Hän seurasi ystävänsä perässä kohti ruoka- ja juomatarjoiluja, saaden pian käsiinsä lasillisen oranssinpunertavaa nestettä. Hän siemaisi lasista ja joi heti perään pitkän kulauksen.
”Mitä tämä on?” Ivory kysyi hämmentyneenä, sillä juoma oli herkullisen makuista. Samaan aikaan hedelmäistä ja pehmeää, mutta jälkimaku oli mukavan kirpeä.
”Juhlaboolia, juo rauhallisesti!” Renya kehotti. ”Se on aika petollista.”
Ivory nyökkäsi ja tutkaili ensimmäistä kertaa kunnolla juhliin osallistuvia kyläläisiä. Keskenään tutut ihmiset taputtelivat toisiaan olalle, halasivat ja olivat muutoinkin läheisen tuntuisissa tekemisissä keskenään. Heidän vaatetuksessaan toistuivat punaisen, tumman violetin ja sinisen sävyt, jotka yhdistyivät mustaan ja tummaan harmaaseen. Osan päällysvaatteissa oli kaunis ruskea sävy ja nopeasti Ivory pani merkille, että kaikilla, joiden vaatetuksessa oli ruskeaa, oli Renyan ja Nazen tavoin rituaaliarpia kasvoissaan.
”Renya… Onko ruskean värin käyttö vaatetuksessa jotenkin sidottu kasvojen arpiin kulttuurissanne?” Ivory kysyi.
”Vain elementisteillä on rituaaliarpia ja vain klaaniin kuuluvat elementistit saavat käyttää ruskeaa tällä alueella.” Renya selitti. ”Eri klaanit käyttävät eri värejä.”
”Pitmedenin klaanin väri on siis ruskea?” Ivory varmisti. ”Mitä muita värejä käytetään?”
”Esimerkiksi Gutramin elementistit pukeutuvat murrettuun keltaiseen ja Fosnalaiset sammaleenvihreään.” Renya vastasi ojentaessaan Ivorylle lautasen.
”Miksi sinä pukeudut valkoiseen, jos klaanivärinne on ruskea?”
”Puhutaan tästä lisää myöhemmin, klaaniasiat eivät ole parhaita mahdollisia keskustelunaiheita juhliin.” Renya hymähti.
”Mikään ruoka ei näytä tutulta… onko jotain mitä pitäisi syödä yhdessä ja mitä ei saa missään nimessä sotkea keskenään?” Tuulentekijä kysyi häivähdyksenomainen hymynkare huulillaan silmäillessään herkuista notkuvaa pöytää, saaden saman tien Renyan lisäksi muutaman muun paikallisen opastamaan itseään ruokalajien kanssa.
Ruoka oli asia, josta keskusteleminen oli helppoa. Ivorylle selvisi nopeasti, mitkä ruoat kuuluivat yhteen ja hän maisteli kohteliaasti vähän kaikkea. Ia Novalaiset näyttivät huvittuneilta nähdessään Ivoryn ilmeen hänen laitettuaan suuhunsa mereneläviä, todeten hyvin nopeasti, etteivät simpukat ja äyriäiset olleet hänen makuunsa.
Erityisen paljon nainen ihastui eräänlaisiin uppopaistettuihin kääryleisiin, joissa oli sisällä kasviksia. Kääryleet omin käsin tehnyt Pitmedeniläinen rouva Omree lupasi antaa Ivorylle niiden reseptin. Jälkiruokien kimppuun päästessä Ivory ihastui ikihyviksi, sillä kaikki makea, mitä hän laittoi suuhunsa, maistui taivaalliselta. Hän joi varovasti Renyan petolliseksi mainostamaa boolia, jotta hänen arviointikykynsä ei heikkenisi illan aikana.
Ivory jatkoi polveilevaa keskusteluaan Pitmedeniläisten kanssa, tietäen pysyvänsä heidän kysymystensä keskiössä hyvän tovin, ennen kuin pääsisi itse keskustelemaan Ia Novan kulttuurista heidän kanssaan. Hänellä olisi kyllä aikaa, joten ensimmäiset päivät voisi hyvin käyttää pitmedeniläisten uteliaisuuden tyydyttämiseen. Renya palasi alukselleen kesken illan, kun Ivory oli lievästi huvittuneena vakuuttanut osaavansa takaisin varsin lähellä sijaitsevaan majapaikkaansa. Aika kului nopeasti ja juhlailta vaipui kohti loppuaan. Hyvästeltyään vielä paikalla olevat pitmedeniläiset, Ivory suuntasi timestonen ovesta ulos. Nainen jähmettyi paikoilleen rakennuksen terassille, kun pimeydestä asteli jotain häntä kohti. Hahmo oli ensin pelkkä valtava musta möykky, jonka painon alla puiset portaat narahtelivat. Kun ovenpielissä palavien ulkotulien valo heijastui terassille astuneen pitkän miehen arpitatuoiduista tummanharmaista kasvoista ja sinisistä hiuksista, Ivory sai säikyn ilmeensä kuriin ja itsensä liikkeelle. Mies oli elementisti. Naisen pää ei ylettynyt edes tämän hartian tasalle, mutta hän kumarsi kevyesti kohteliaan tervehdykseksi, astellessaan miehen ohi. Ivory oli tuntevinaan hänen katseensa selässään astellessaan timestonen edustalla kulkevalle tielle, kuullen kuinka rakennuksen ovi avautui ja sulkeutui miehen takana.
Ivory asteli majapaikkaansa sydän tykyttäen ja lukitsi oven perässään. Päivä ja ilta olivat sujuneet hyvin, hän janosi edelleen tutustua Ia Novaan ja sen elementisteihin. Pitmedenin asukkaat vaikuttivat mukavilta, mutta jostain syystä omaan rauhaan ja sänkyyn peiton alle päästyään nainen koki olonsa omituisen yksinäiseksi.

Vietettyään muutaman päivän tiiviisti Pitmedenin asukkaiden seurassa, Ivory päätti viettää ainakin yhden päivän omissa oloissaan tasaten ajatuksiaan ja kirjoittaen Ia Novaa ja planeetan elementistejä koskevat vähäiset muistiinpanonsa puhtaiksi.
Iltapäivällä nainen silmäili uppopaistettujen kasviskääryleiden ohjetta ja mietti itsekseen, kuinka vaikeaa kyseisen ruokalajin tekeminen voisi olla. Hänellä oli kaikki ainekset ja työvälineet, joten mikä voisi mennä vikaan…?
Ensimmäiseen ongelmaan nainen törmäsi jo siinä vaiheessa, kun piti valita sopivan kokoinen kulho taikinalle. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, kuinka paljon sitä ohjeen mukaan tehdessä tulisi. Hän etsi kulhon valittuaan kaikki muutkin työvälineet, löytäen isoon renkaaseen pujotettuja mittoja, joissa oli kirjoitusta, joka ei varsinaisesti kertonut hänelle yhtään mitään.
Nainen aloitti tekemällä taikinan, noudattaen ohjetta parhaansa mukaan. Se vain sisälsi sellaisia käsittämättömiä määriä, kuin hyppysellinen, kourallinen ja teelusikallinen.
Ivory jatkoi pesemällä ja pilkkomalla kasvikset. Eräs niistä purskautti leikatessa sisältään pienen sumupilven, joka sai Ivoryn silmät kyyneltymään. Toisen sisällä oli laaja siemenkota, joka oli tarrautunut useammasta kohdasta kiinni syötävään osuuteen ja oli työn ja taistelun takana saada siemenet irti. Kolmas koostui kerroksista, joiden välissä oli hiekanjyväsiä, jotka nainen yritti parhaansa mukaan huuhdella pois. Kasvisten pilkkominen sujui kuitenkin pääasiallisesti ilman ongelmia, se vain tapahtui hyvin hitaasti.
Kasvisten paistaminen sujui naisen omasta mielestä hyvin, tosin niiden maustamiseen liittyi jälleen totaalisen typeriä ohjeita. Oman maun mukaan, loraus ja ripaus. Mitä helkutin mittayksikköjä ne muka olivat? Ei hänellä ollut tässä vaiheessa mitään omaa makua minkään paikallisen mausteen suhteen, eikä hänellä ollut muuta verrokkipistettä, kuin valmiit kääryleet, joita hän oli maistanut.
Kasvikset piti kuulottaa pannulla, eikä Ivorylla ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä termi tarkoitti. Hän kippasi kasvikset pannuun. Niiden kypsymisen aikana taikina kohosi kulhossaan ja kun Ivory oli siirtämässä sen takaisin työtasolle, hän sai todeta taikinan kiivenneen kulhon reunojen yli pöydälle. Nainen tuijotti taikinakulhoa hetken epäuskoisen näköisenä, päästi vaimean kirosanan suustaan ja kikkaili pienestä kulhosta yli kiivenneen taikinan lopulta toiseen kulhoon. Hän sai muotoiltua taikinasta kaulimen avulla litteitä levyjä, joiden sisään paistettuja kasviksia laitettiin, jonka jälkeen ne kieritettiin kääryleiksi. Ivory yritti muistella, miltä juhlissa olleet kääryleet olivat näyttäneet ja sai omansa näyttämään etäisesti samalta. Taikina ja täytteet eivät menneet tasan. Taikinaa jäi reilusti yli, eikä Ivory tiennyt mitä tehdä sen kanssa, joten hän työnsi sen takaisin kulhoon ja päätti tehdä sille jotain sitten, kun kääryleet olisivat valmiita. Hän siirtyi seuraavaan vaiheeseen.
Lämmitä öljy. Nainen tuijotti ohjetta ja hänen mielessään risteilivät toisiinsa törmäilevät kysymykset. Kuinka lämpimäksi? Mistä hän pyhän taivaslinnun nimeen tietäisi, koska se olisi riittävän lämmintä? Mitä tapahtuisi, jos se olisi liian kylmää..? Tai liian kuuma?
Epävarmana Ivory käänsi hellanlevyn päälle ja jäi odottamaan öljyn lämpenemistä. Arvellessaan öljyn olevan riittävän lämmintä, hän asetti varovasti yhden kääryleistä öljyyn. Se alkoi sihinän säestämänä kypsyä ja vaihtaa väriä. Ivory käänsi sen varsin nopeasti ympäri ja poimi sitten kellanruskean puikulan lautaselle. Se näytti kelvolliselta, joten nainen työnsi muutaman kääryleen lisää kypsymään ja otti itselleen lasillisen vettä. Kuului humahdus, jonka seurauksena Ivory kääntyi salamana ympäri, vain todetakseen, että hänen paistoöljynsä oli syttynyt palamaan. Naisen ensimmäinen impulssi oli nakata vesilasillisena kohti roihuavaa kattilaa, todeten sen sekuntia myöhemmin isoksi virheeksi. Liekit löivät korkeina, hipoen kattoa ja palohälytin aloitti korvia vihlovan vinkunan.
Hetkeksi nainen jäätyi paikoilleen, ennen kuin ryntäsi ovelle ja lähes juoksi siitä ulos.
”Apua!” Hän kiljaisi. Vastapäisestä rakennuksesta pelmahti nopein askelin se sama kaapin kokoinen mies, joka oli saapunut Ivoryn tervetulojuhliin siinä vaiheessa, kun hän teki itse lähtöä. Tämä ei tuhlannut aikaa kysyäkseen mitä oli meneillään, vaan kiirehti avoimesta ovesta sisään, välittämättä huutavasta palohälyttimestä. Ivory seurasi kädet korvilleen painettuna perässä, juuri parahiksi nähdäkseen miten mies sammutti hellan, kohotti kätensä, sai liekit talttumaan kuin ajatuksen voimalla. Miehen paljaiden kyynärvarsien verisuonet hohtivat oranssinpunertavaa valoa. Liekkien sammumisen jälkeen mies siirsi kattilan tyynesti lähimmälle kylmälle hellanlevylle.
Epäreiluimmaksi Ivory koki tilanteessa kuitenkin sen, että mies asteli katossa ujeltavan palohälyttimen alle, ojensi vain kätensä ylöspäin ja sammutti rakkineen yhdellä napinpainalluksensa. Hiljaisuus soi korvissa, kun miehen vakava katse kiersi mustuneen katon kautta kaaoksessa olevaa keittiötä ja päätyi lopulta Ivoryyn, joka vajosi huojentuneena istumaan keittiön pöydän ääreen, katse miehen oranssia hohkaavissa käsivarsissa.
”Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kokkaat täkäläisellä välineistöllä?” Mies totesi. Hänen matalassa äänessään oli Ivoryn mielestä huvittunut sävy.
Ivory ei saanut sanaa suustaan, eikä kehdannut enää katsoakaan miestä kohti, joten hän tyytyi nyökkäämään.
”Et ihan helpointa reseptiäkään valinnut.” Mies jatkoi. Ivoryä hävetti aivan helvetisti, eikä hän tiennyt mitä sanoa. Keittiö oli kuin pommin jäljiltä, asunto haisi palaneelta puulta ja kärähtäneeltä ruoalta. Pöydälle jääneestä kulhosta taikinan loppu kiipeili jälleen laitojen yli pöydälle.
”Oletko kunnossa?”
Ivory tyytyi jälleen nyökkykseen.
”Tarvitsetko apua siivoamisessa?” Mies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”En.” Ivory töksäytti hiljaa.
”Selvä…” Mies pyyhkäisi kätensä hiustensa läpi lievästi huvittuneen oloisena ja asteli sitten naisen ohi.
”Kiitos…” Ivory sanoi vaimeasti, kun mies pääsi ovensuuhun.
”Tällainen vähän niin kuin kuuluu työnkuvaani. Tällä hetkellä olen tosin vapaalla…” Mies totesi käännettyään katseensa naista kohti. ”Jätän oven auki, sinuna avaisin myös ikkunan, jotta tämä kämppä tuulettuu.”
Mies meni menojaan ja Ivory olisi halunnut vajota maan alle. Hän nousi kuitenkin ylös ja siivosi keittiön kuten parhaiten taisi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten paistoöljy kuuluisi hävittää, joten hän poimi mustiksi hiiltyneet kääryleet pois ja nakkasi ne biojätteisiin, päättäen odottaa, että Renya tulisi myöhemmin illalla käymään. Tuuletettuaan ja siivottuaan nainen käänsi katseensa ensimmäiseen paistamaansa kääryleeseen ja poimi sen käteensä, haukaten siitä palan. Kypsän näköisestä ulkokuoresta huolimatta taikina oli edelleen raakaa keskeltä ja kääryle sen vuoksi syömäkelvoton.

Sinitukkaisen miehen lähdön jälkeen Ivory oli käyttänyt kaiken aikansa sellaisiin asioihin, joilla ei voisi varmasti saada vahinkoa aikaiseksi majapaikassaan. Lopulta Renya asteli ovesta koputtamatta sisään ja huikkasi hyväntuulisen tervehdyksen.
”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?” Renya kysyi, pysähtyen eteiseen nenäänsä nyrpistäen. Asunto haisi hieman savuiselta ja katto hellan yläpuolella oli edelleen musta, koska Ivory oli niin lyhyt, ettei ylettynyt puhdistamaan sitä edes tuolin päällä seistessään. Ivory kertoi vaimealla äänellä ruoanlaittoyrityksestään ja hänen päästessään öljypaloon asti, Renya ulvoi naurusta.
”Kuka sen kävi sammuttamassa?” Hän kysyi naurunsa lomasta. Ivory kuvaili pitkän miehen ja Renya tiesi heti, kenestä hänen ystävänsä puhui.
”Ah, Hades.” Renya hymähti. ”Hän on Pitmedenin palolaitoksella töissä. Hänen veljensä Ferga asuu perheineen tuossa toisella puolella katua.”
Ivory hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän siis tulisi törmäämään mieheen jatkossakin. Eipä sillä, Pitmeden ei ollut niin iso kylä, etteikö nainen olisi varmasti nähnyt Hadeksen muutenkin vierailunsa aikana.
”Minua hävettää aivan helvetisti…” Ivory mutisi kohottaessaan päänsä käsistään.
”Älä nyt, kaikille sattuu välillä vahinkoja.” Renya virnisti. ”Positiivisen kautta ajateltuna parempi näin. Majapaikkasi ei palanut maan tasalle, eikä Hadeksella ole ollut tapana juoruilla pitkin kyliä. Luultavasti hän ei kertonut töppäyksestäsi edes veljelleen.”
Ivory todella toivoi Renyan olevan oikeassa. Yhteistuumin he saivat mustuneen katon pestyä puhtaaksi ja siivottua talon muutoinkin hajuttomaksi.

Ivoryn nähdessä seuraavan kerran rouva Omreen, hän asteli hymyillen tämän luo ja tervehti naista niin kohteliaasti kuin osasi. Heidän keskusteltuaan hetken ajan kohteliaasti kuulumisistaan, Ivory meni asiaan.
”Minulla olisi pieni pyyntö, koskien sitä antamaanne kääryle-reseptiä.” Hän sanoi hymyillen.
”Mitä siitä?”
”Mikäli teillä suinkin on aikaa, niin voisitteko kenties opettaa minut valmistamaan kyseistä ruokalajia?” Ivory tiedusteli. ”Paikalliset mittayksiköt eivät ole minulle ihan tuttuja ja osa työvaiheistakin on minulle hivenen outoja.”
Rouva Omree lupautui maireasti hymyillen tekemään ruokaa Ivoryn kanssa. Varmasti muut Pitmedenin rouvat olisivat kateudesta vihreitä, kun tämä Averialainen neiti pyysi varta vasten häntä auttamaan reseptin kanssa. Ivory kiitti kohteliaasti ja he sopivat hänen menevän Omreeiden kotiin opettelemaan kyseisen ruokalajin valmistamisen hienouksia samana iltana.
Paikallisen asiantuntijan opastuksella Ivory sai hyvin nopeasti kiinni, missä kaikessa oli mennyt omalla yrityksellään metsään. Hän teki ahkerasti muistiinpanoja ja suorastan imi tietoa rouva Omreelta, jonka lapsenlapsikin osallistui kääryleiden valmistamiseen. Kokonaisuudessaan ilta oli oikein mukava ja rattoisa, rouva Omree tuntui suorastaan kihisevän ylpeydestä saadessaan opettaa Ivorya.

Seuraavana päivänä Ivory haki kääryleiden valmistamiseen tarvittavat ainekset ja valmisti niitä itsekseen, tällä kertaa paremmalla menestyksellä kuin ensimmäisellä kerralla. Öljyn käsittely oli ensimmäisen mokan jäljiltä hieman pelottavaa, mutta Ivory suoriutui silti omasta mielestäänkin hyvin. Kääryleistä tuli lähestulkoon yhtä maistuvia, kuin rouva Omreen tekemistä. Hän pakkasi edelleen lämpimistä kääryleistä puolet mukaansa ja marssi sievä punoskori käsivarrellaan Pitmedenin palolaitokselle.
”Mitä neiti on vailla?” Eräs palolaitoksen työntekijöistä kysyi, kun Ivory astui laitoksen ovesta sisään epävarman näköisenä.
”Ajattelin piipahtaa tuomaan teille leipomuksia.” Ivory vastasi kevyesti hymyillen, silmäillen työntekijöiden kasvoja, todeten nopeasti, ettei Hades ollut heidän joukossaan. Toisaalta pitkän miehen olisi kyllä havainnut jo ovesta sisään astuessaan, jos tämä vain olisi ollut paikalla.
”Onpa kiltisti ajateltu!” Ivorya ensimmäiseksi puhutellut työntekijä totesi ilahtuneena. ”Harmi, että Hades, Remer ja Feran ovat vapaalla tänään.”
”Ehkä voitte jättää heillekin maistiaiset.” Ivory hymähti.
”Todennäköisesti jäävät ilman, nämähän ovat vähintään yhtä hyviä, kuin Omreen muorin tekemät kääryleet!” Toinen työntekijä totesi mutustaessaan käärylettä.
Ivory kalastieli kautta rantain tiedon siitä, missä Hadeksen koti sijaitsi, saaden suunnan ja tien nimen. Mies ilmeisesti asui hieman kylän ulkopuolella, sen eteläkulmalta alkavan tien päässä olevassa talossa. Nainen hyvästeli palolaitoksen työntekijät hetken juttutuokion jälkeen, palasi asunnolleen pakkaamaan loput kääryleet mukaansa ja suuntasi sitten kohti Hadeksen asuntoa. Matka tuntui kävellessä pitkältä, eikä Ivory osannut varmaksi sanoa, kuinka kauan hänen matkansa oli edes kestänyt. Maisemat olivat kauniita ja nainen tutki ympäristöä mielenkiinnolla kävellessään.
Tien varrella talot pikkuhiljaa vähentyivät ja loppuivat lopulta kokonaan, jolloin Ivory arveli olevansa lähellä tien päätä. Eteenpäin astellessaan nainen kuuli tasaisin väliajoin toistuvan äänen, jonka hän tunnisti pian halkojen hakkaamisen ääneksi. Käännyttyään viimeisen mutkan ympäri, hän näki tien päässä kohoavan hirsitalon koko komeudessaan. Sen kulmapylväissä oli kauniita kaiverruksia, katto oli punaisista tiililaatoista koottu ja kuistin kaide oli hiljattain maalattu valkoiseksi. Halkojen hakkuun ääni kuului talon toiselta sivulta, joten Ivory suuntasi askeleensa sinne.
Hades huomasi Ivoryn, kun tämä astui talon kulmalle, katsoen naisen suuntaan yllättyneenä. Mies oli pukeutunut hihattomaan valkoiseen paitaan ja vaaleansinisiin farkkuihin. Lihakset pullistelivat hänen käsivarsissaan, kun hän napautti kirveen kiinni hakkuupölkkyyn ja pyyhkäisi hikiset kasvonsa käsivarteensa.
”Hei.” Mies huikkasi naisen päästyä lähemmäs. ”Mitä sinä täällä teet?”
Ivory mietti, oliko rikkonut jonkinlaista kyläilyn etikettiä, mutta mies ei vaikuttanut ärtyneeltä, enemmänkin uteliaalta.
”Hei.” Ivory vastasi tervehdykseen, kääntäen katseensa mukanaan kantamaansa koriin. ”Ensimmäinen kierros näiden kääryleiden kanssa ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan… Koska pääsit todistamaan ensimmäistä katastrofia, ajattelin tulla maistattamaan sinulla tämän toisen yrityksen lopputuloksen.”
Hades näytti huvittuneelta vilkaistessaan korin suuntaan, jonka päällä olevaa liinaa Ivory raotti hieman, jotta mies näkisi mitä se piti sisällään. Mies naurahti kevyesti, irrotti kirveen nopealla nykäisyllä hakkuupölkystä ja viittasi Ivorya seuraamaan perässään. Nainen asteli varovaisin askelin miehen vanavedessä, seuraten katseellaan miten mies laski ison kirveen sivumennen ulko-oven pieleen samalla kun astui ovesta sisään. Ivory kulki entistä epävarmemmin perässä, silmäillen asuntoa vedettyään ulko-oven kiinni perässään. Seinät olivat vaaleaa puuta ja naisen silmiin osuvat puiset huonekalut olivat keskenään saman teemaisia ja kauniin ruskean sävyisiä. Seinillä oli tauluja, pääasiassa erilaisista eläimistä ja henkeäsalpaavan kauniista maisemista. Asunnossa oli ihana eletty tunnelma, siellä ei ollut liian siistiä mutta ei myöskään sotkuista.
Ivory seurasi Hadesta keittiöön. Tunnelma oli tunnusteleva ja hieman vaivaannuttava, kun he vaihtoivat keskenään muutaman kohteliaan sanan sillä aikaa, kun mies keitti heille molemmille teetä. Pian Ivory istui miehen keittiön pöydän ääressä syömässä kääryleitä tämän kanssa.
”Kävitkö Omreen rouvan opissa reseptin suhteen?” Mies kysyi ensimmäisen suullisen nielaistuaan. Ivory nyökkäsi myöntämisen merkiksi.
”Vaikuttavaa.” Hades naurahti. ”Muut muorit ovat vuosikausia kärkkyneet hänen reseptiään ja sitten tulet sinä, jolle hän opettaa käärylesalaisuutensa ilman mitään mutinoita.”
”Hän vaikutti olevan varsin otettu siitä, että halusin oppia valmistamaan niitä.” Ivory totesi nielaistuaan suunsa tyhjäksi.
”Salaisimman ainesosansa hän jätti kuitenkin paljastamatta.” Hades mietti, silmäillen kädessään olevaa käärylettä hymynkare huulillaan.
”Niinkö?” Ivory kysyi huvittuneena.
”Älä kerro kenellekään, mutta se on loraus hiliöljyä paistoöljyn seassa.” Mies hymähti.
”Mistä tiedät?”
”Tiedänpähän vain.” Hades virnisti. ”Voitko seuraavaksi käydä kärkkymässä onanaspiiraan reseptin Loethin mummolta? Sitä on tarjolla vain sadonkorjuujuhlan aikana ja joskus harvoin jonkun hänen lähisukulaisensa hautajaisissa...”
”En ole tainnut vielä päästä itse maistamaan kyseistä piirasta, joten olisi luultavasti hivenen epäilyttävää, jos tässä vaiheessa kysyisin sen perään.” Ivory naurahti hiljaa. Hän siemaisi teetään ja totesi sen olevan maultaan pehmeän hedelmäistä.
”Sadonkorjuujuhla on aivan kulman takana.” Hades huomautti hymynkareen piirtyessä huulilleen.
”Entä jos kyseisen piiraan viehätys onkin juuri siinä, että sitä saa vain kerran tai pari vuodessa?” Ivory mietti. ”Sitä paitsi… Mitä luulet, montaako tarkkaan varjeltua sukureseptiä minun täytyy tiedustella, ennen kuin heidän epäilyksensä heräävät?”
”Niin no, vaikka he jossain vaiheessa tajuaisivat, eivät he voi tehdä asialle mitään. Kukaan ei halua aiheuttaa selkkausta Averian kanssa.” Hades naurahti. Ivory puisteli päätään hymy huulillaan ja heidän välilleen lankesi hetkeksi hiljaisuus, joka ei jostain syystä tuntunut lainkaan vaivaannuttavalta. Hadeksen kanssa oli helppo olla hiljaa.
Keittiön ikkunaa vasten kuului koputus ja molemmat käänsivät katseensa sen suuntaan. Lasin takana olevalla ikkunalaudalla istui pää kallellaan iso mustanharmaa lintu. Hades nousi tuoliltaan, otti ikkunan edessä olevasta keraamisesta purkista jonkinlaisen kuivatun lihasuikaleen ja avasi tuuletusikkunan, ojentaen suikaleen linnulle sen raosta. Lintu nappasi sen nokkaansa ja laski ikkunalaudalle, ryhtyen nokkimaan evästään. Hades sulki tuuletusikkunan ja palasi takaisin pöydän ääreen.
”Oletko viihtynyt Pitmedenissä?” Hades rikkoi hiljaisuuden, ikään kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään kummallista.
”Päivä päivältä paremmin, kun opin paikallisille tavoille.” Ivory vastasi häkeltyneenä, kiinnittäen paremmin huomiota ikkunalaudalla nököttävään lintuun, pannen merkille ikkunasta avautuvan maisemaan. ”Onko tuossa vieressä joki?”
”On. Sen nimi on Virnora.” Hades vastasi. Ivory nousi pöydän äärestä ja astui ikkunan luo, silmäillen jokea sen läpi.
”Ota teekuppisi mukaan.” Mies kehotti noustessaan pöydän äärestä. Hän työnsi loput kädessään olevasta kääryleestä suuhunsa, poimi toisen mukaansa ja asteli keittiön laidalla olevasta ovesta takapihan terassille. Ivory seurasi perässä teekuppi ja kääryle mukanaan. Lintua ei enää näkynyt terassilla, joten se oli olettavasti jatkanut matkaansa lihalastunsa kanssa.
Hades nojasi terassin kaiteeseen ja laski teekuppinsa sen päälle. Ivory asettui hänen viereensä. Maisema oli kaunis. Joessa oli sievä puinen laituri ja rantaan oli vedetty tumman puun värinen vene.
”Oletko asunut täällä pitkään?” Ivory kysyi.
”Yhdeksän vuotta.” Hades vastasi hiljaa.
Talo oli sen kokoinen, että siinä olisi kasvattanut useammankin lapsen, mutta miehen äänensävyssä oli vivahde, jota Ivory ei täysin hahmottanut. Se sai kysymykset kumppanista ja mahdollisista lapsista kuolemaan hänen huulilleen.
”Täällä on kaunista.” Ivory totesi vaimeasti. Ilta-aurinko värjäsi taivaan punaisen ja oranssin sävyillä. Joki heijasti iltaruskan värejä pinnastaan.
He katselivat maisemaa kevyistä aiheista jutellen ja joivat teemukinsa tyhjiksi.
”Tule, vien sinut takaisin Pitmedeniin.” Hades hymähti lopulta.
”Voin minä kävelläkin.” Ivory esteli.
”On parempi, että vien sinut.” Hades sanoi. ”Tällä seudulla liikkuu tähän aikaan vuodesta myös riistaa. Riistan perässä kulkevat petoeläimet.”
Ivory otti tarjotun kyydin vastaan, astellen Hadeksen perässä talon läpi etupihalle. Mies nappasi avaimet käteensä eteisessä roikkuvasta naulakosta ja asteli ulos.
”Etkö meinaa lukita ovea?” Ivory kysyi mieheltä, kun tämä asteli kuistin portaat alas ja suuntasi ajoneuvoaan kohti. Hades naurahti päätään puistellen ja nousi kuskin paikalle. Ivory istui kulkupelin kyytiin apukuskin paikalle. Mies lähti ajamaan kohti kylää.
”Kuule…” Ivory aloitti hieman epävarmasti. ”Jos sinulle vain sopii, niin minulla olisi muutama kysymys kyvystäsi hallita tulta…”
”Vastaan kyllä kysymyksiisi, mutta en tänään.” Hades totesi. ”Olen vapaalla seuraavan kerran kolmen päivän päästä, sopiiko sinulle silloin?”
”Sopii kyllä.” Ivory nyökkäsi.
”Ilmestyn ovesi taakse aamupäivän puolella.”
”Miten sinulle vain parhaiten sopii.”
Loppumatka taittui hiljaisuuden vallitessa. Hades pysäytti ajoneuvonsa Ivoryn majapaikan eteen.
”Hades…” Ivory aloitti hiljaa avattuaan oven. ”Anteeksi, jos häiritsin vapaapäivääsi.”
”Ei se haittaa.” Mies naurahti. ”Oli mukava viettää iltapäivä kanssasi. Olisin kernaasti viettänyt illankin, mutta olen menossa aamuyöllä töihin, joten minun on mentävä ajoissa nukkumaan.”
”Hyvää yötä siis.” Ivory toivotti, ennen kuin astui ulos ajoneuvosta.
”Öitä.” Hades vastasi ennen kuin nainen sulki oven perässään.
Ivory asteli majapaikkansa ovesta sisään ja asteli mietteliäänä sisemmäs asuntoon. Hades oli ollut jotain aivan muuta, kuin nainen oli alkujaan odottanut. Hieman pelottavan ulkokuoren alla vaikutti olevan lämmin ja huumorintajuinen mies. Ivory arvosti sitäkin, ettei Hades ollut piruillut hänelle ensimmäisestä kokkauskatastrofista sanallakaan.

[Shinea]

2. Elements

Ivory näki Hadeksen olohuoneen ikkunasta, kun tämä jutteli kadun vastakkaisella puolella veljensä kanssa. Veljentytär istui miehen hartioilla ja käsien vispaamisesta päätellen tyttö osallistui eläväisesti keskusteluun. Nainen seurasi tilannetta hymynkare huulillaan, lapsi näytti mitättömän pieneltä raamikkaan setänsä hartioilla. Koko tilanne oli sanalla sanoen herttainen. Lopulta Hadeksen veli suuntasi tyttärineen kohti kylän keskustaa ja Hades puolestaan Ivoryn majapaikan ovelle, kantaen jonkinlaista rasiaa mukanaan.
Ivory vilkaisi kuvajaistaan eteisen peilistä ennen kuin avasi miehelle oven.
”Hei!” Hän huikkasi hymyssä suin, ikään kuin ei olisi seurannut hyvää tovia miehen liikkeitä ikkunan läpi.
”Hei.” Hades vastasi, astuen Ivoryn perässä sisään.
”Haluatko jotain juotavaa?” Ivory kysyi.
”Veljentytär oli leiponut keksejä, niiden kanssa sopisi tee.” Mies ehdotti, helistäen kevyesti mukanaan tuomaa rasiaa. ”Selia pakkasi teenlehdetkin mukaan.”
”Ei tässä kaiketi voi olla minkäänlaisia vastaväitteitä.” Ivory naurahti. ”Teetä ja keksejä siis.”
Hän keitti vettä ja kaatoi sen kannuun, jonne Hades tuikkasi haudutuspussiin valmiiksi laitetut teenlehdet.
”Kuinka vanha Selia on?” Ivory kysyi.
”Kuusi.” Hades vastasi hymynkareen levitessä huulilleen. ”Siinä iässä, että haluaa tietää kaikesta kaiken, tykittää kysymyksillä taukoamatta ja vastauksen saatuaan kysyy jotain muuta.”
”Uteliaisuus on hyve.” Ivory hymähti.
”Senkö vuoksi sinä olet Ia Novalla? Koska olet utelias?”
”Hyvin pitkälti.” Ivory naurahti vastaukseksi. Hän kaatoi heille molemmille mukilliset teetä ja he siirtyivät olohuoneen sohvalle keksirasia mukanaan.
”Mitä halusit kysyä tulenhallinnastani?” Hades kysyi laskiessaan teemukinsa sohvapöydälle.
”Haluaisin ymmärtää paremmin, miten elementtien hallinta toimii Ia Novalla ja olet toistaiseksi ainoa, jonka olen nähnyt käyttävän elementtiään. Kehosi reagoi tulta hallitessa, enkä ole ikinä nähnyt sellaista.” Ivory selitti. ”Verisuonet käsivarsissasi hohtivat oransseina, kun sammutit sen aiheuttamani öljypalon…”
Hades hymyili muistolle ja kääri hihan ylös ennen kuin käänsi kämmenensä ylöspäin, roihauttaen siihen näyttävät tulenlieskat. Ivory säpsähti kauemmas ja mies tukahdutti liekit painamalla sormensa kämmentään vasten. Hänen käsivarsiensa verisuonissa hohti hetken ajan oranssinhohtoinen vivahde.
”En ole ihan varma, miten selittäisin tämän yksinkertaisesti tai onko käsitykseni tieteen kannalta mitenkään päin oikea, mutta elementtien hallinta on tavallaan kaksivaiheista. Energiaa joko lataa tai sitä luovuttaa.” Hades selitti, sytyttäen jälleen pienen liekin kämmenelleen. ”Tuli on hieman hankala elementti käyttäjilleen. Pystyn luomaan tulta koska tahansa halutessani, mutta se tavallaan… kuluttaa minua. Palolaitoksen työntekijänä olen mielenkiintoisessa asemassa, koska jokainen sammutustehtävä mahdollistaa energian latautumisen ja sen vuoksi energiavarantoni ovat kasvaneet varsin mittaviksi, koska en vapaa-aikanani käytä kykyäni kovinkaan moneen asiaan.”
”Kykynne toimivat sitten aivan eri tavalla, kuin Averialaisten elementistien.” Ivory totesi mietteliäänä. Mies ei sanonut mitään, mutta hänen ilmeensä oli kysyvä hänen sammuttaessaan liekin kämmeneltään. Nainen elehti hetken käsillään, tavoitellen sanoja selittääkseen omaa tapaansa käyttää elementtiään.
”Minä tavallaan ohjaan sitä, mikä on jo olemassa.” Ivory puki kykynsä sanoiksi. ”Ei ole latautuvaa ja purkautuvaa energiavarastoa, on vain ympärillä väreilevä energia, jota voin hallita. Tietysti, jos käytän elementtiäni pitkään, väsyn kyllä, mutta niinhän käy silloinkin, kun tekee jotain fyysisesti raskasta...”
”Eli et voi polttaa itseäsi loppuun käyttämällä elementtiäsi liikaa?” Hades kysyi.
”En. Voin olla niin väsynyt, ettei elementtini hallitseminen oikein onnistu, mutta en tietääkseni voi kuluttaa itseäni loppuun.” Ivory vastasi. ”Ia Novalaisilla on ilmeisesti toisin?”
”Historia tuntee muutaman elementinhallitsijan, joka on kuollut käytettyään elementtiään liian paljon.” Hades vastasi. ”Ia Novalla on aiheesta myös jokunen opettavainen lastensatu.”
”Voitko kertoa sellaisen?” Ivory kysyi silmät sädehtien.
”Saanko nakittaa veljeni siihen hommaan?” Hades ehdotti hymynkare huulillaan. ”En ole kummoinen satujen kertoja.”
”Sanot vain… En ole tuntenut sinua kauaa, mutta äänessäsi on sointi, joka sopisi oikein mainiosti satujen kertomiseen. Mutta tietysti voit nakittaa veljesi asialle. Tutustuisin häneen ja hänen perheeseensä oikein mielelläni. Tähän asti olemme vain vaihtaneet ohimennen tervehdyksiä.” Ivory hymähti.
”Eiköhän tuo järjesty.” Hades totesi, poimien teemukin käteensä. ”Ota keksi ennen kuin teesi jäähtyy.”
Ivory rouskutti yhden kekseistä ja hänen ilmeestään oli luettavissa, että se maistui mainiolta.
”Saat reseptin, perhesalaisuuksineen päivineen.” Hades totesi kiusoitteleva hymynkare huulillaan, ennen kuin nainen ehti edes kysyä.
”Vinoiletko sinä minulle?” Ivory naurahti epäuskoisena.
”En! En missään nimessä!” Hades totesi lähes teatraalisesti. ”Ajattelin vain, että Selia leipoisi varmasti mielellään kanssasi.”
Ivory hymähti.
”Osaisitko mahdollisesti kertoa muiden elementistien kyvyistä?” Hän siirtyi takaisin aiheeseen, jonka vuoksi mies oli hänen asunnolleen tullut.
”En haluaisi puhua muiden puolesta.” Hades vastasi päätään puistaen. ”Jokaisen kokemus elementistään on kuitenkin yksilöllinen.”
”Ymmärrän… Averialla elementtejä on vain neljä, mutta tietyn elementin taitajat ovat tietyillä tavoin yhtenäinen joukko.” Ivory pohti. ”Ia Novalla elementit ovat kai moninaisempia? Käsittääkseni Renya hallitsee sähköä.”
”Jos haluat ajatella pääelementtien kautta, niin sähkö oikeastaan kuuluu tulen alle. Neljän pääelementin lisäksi Ia Novalla on myös valo ja pimeys.” Hades selitti. ”Pitmedenin klaani kattaa käytännössä ne kaikki.”
”Miten pimeyden elementti toimii?” Ivory kysyi kulmat kurtussa.
”Pimeyden elementtiä hallitsevia kutsutaan varjonkaisiksi. Jotkut heistä pystyvät lipumaan varjoissa, ilman että kukaan näkee heitä. Osa pystyy pimentämään tiloja tai alueita.” Hades avasi kyvyn mahdollisuuksia. ”Osa käyttää sitä hyvään, osa pahaan. Pitmedenin varjonkainen työskentelee poliisina naapurikaupungin poliisiasemalla. Kaikkiin elementteihin suhteutettuna varjonkaiset ovat usein klaanittomia tai vaihtoehtoisesti klaaneistaan ulos potkittuja. Heidän kohdallaan on suurempi riski ajautua sivuun kaidalta polulta.”
Miehen sanoissa oli synkän kuuloinen alavire, joten Ivory päätti kääntää keskustelun suuntaa.
”Entäs valo?” Hän kysyi.
”Mitä olen ymmärtänyt, niin yllättävän kätevä apu monissakin ammateissa.” Hades naurahti. ”Käytän kulkupelini huollossa korjaamolla, jonka mekaanikko taittaa valoa. Ilmeisesti varsin näppärää, kun ei tarvitse sohia taskulampulla ja molemmat kädet ovat vapaina työkalujen käyttöön.”
”Etkö voi itse tehdä samaa tulella?” Ivory kysyi.
”Teoriassa kyllä, käytännössä en.” Hades vastasi. ”Tuli on epävakaata ja ailahtelevaa. Lisäksi lämpö voisi aiheuttaa vaurioita, sulattaa sähköjohtoja tai muuta vastaavaa.”
”Enpä tullut ajatelleeksi.” Ivory hymähti. ”Vaikuttaako Ia Novan elementistin kykyyn jotenkin se, mihin aikaan vuotta hän on syntynyt?”
”Ei minun tietääkseni… Olen syntynyt sydäntalvella ja elementtijumalattareni on tulta hallitseva Midia.” Hades vastasi mietteliäänä.
”Entä muiden suvussa olevien elementistien kyvyt?”
”Nekään eivät aina liity toisiinsa, sikäli mikäli suvussa edes on elementistejä.” Hades totesi. ”Omassa suvussani elementismi hyppäsi yli isästäni, mutta periytyi minulle. Mummin elementti oli vesi.”
Miehen äänensävy oli lämmin hänen mainitessaan isoäitinsä ja se sai Hadeksen näyttäytymään Ivorylle pehmeämmässä ja perhekeskeisemmässä valossa.
”Averialla elementit kulkevat suvussa.” Ivory totesi.
”Tiedätkö miten ne periytyvät?” Hades kysyi. ”Siis jos vaikka yhdistetään tulenhaltija ja vedenhaltija, mitä heidän lapsistaan tulee? Kumpaa elementtiä he taittavat?”
”… Ei sellaisia pariskuntia ole.” Ivory vastasi hämmentyneenä, ikään kuin koko ajatus olisi täysin päätön. ”Kaikki valitsevat kumppanin omiensa joukosta. Ristielementit ovat kiellettyjä.”
”Minkä takia?”
Ivory ei ollut ikinä pysähtynyt miettimään asiaa. Hän ei itse ajatellut muiden elementtien edustajista mitään pahaa, mutta tiesi kyllä, että useimmat inhosivat muita kuin oman elementtinsä edustajia. Jonkun Averian ulkopuolisen kysyessä asiaa, siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä.
”Niin se vain on…” Hän sanoi hitaasti. ”Se on todella epätyydyttävä vastaus, mutta minun on myönnettävä, etten tiedä minkä vuoksi se on kiellettyä...”
”Ia Novalla se ei ole kiellettyä, mutta elementistejä on niin vähän, että harvat heistä kokevat minkäänlaista vetoa toisiinsa.” Hades totesi. ”Historia tuntee tosin muutaman nimekkään elementistipariskunnan.”
”Kertooko historia heidän lapsistaan?” Ivory kysyi.
”Kertoo! Kaikki olivat elementittömiä.”
”Onko Ia Novan elementistejä tutkittu koskaan elementtienne syntysyyn selvittämiseksi?” Ivory kysyi uteliaana.
”Varmasti joitakin on, mutta jotkin asiat on syytä pitää salaisuuksina.” Hades totesi. ”En itse haluaisi päätyä kenenkään koekaniiniksi tai ronkittavaksi vain sen vuoksi, että osaan hallita tulta. Varsinkin kun käytän sitä parhaani mukaan hyvään... Tiedätkö itse, mistä kykysi johtuu?”
”En tiedä, mutta haluaisin kyllä.” Ivory pohti ääneen. ”Elementittömyys on Averialla vielä harvinaisempaa, kuin elementit täällä. Se on suuri häpeän aihe perheille, joiden jälkeläisistä paljastuu kyvyttömiä jäseniä, joten elementittömyyden syntysyitä on yritetty selvittää…”
”Mitä tapahtuu niille, joilla ei ole elementtiä?” Hades kysyi.
”Osa suljetaan ulos perheestä, osa lähetetään muualle…” Ivory kohautti hartioitaan. ”Vielä jokin aika sitten oli yleistä, että heistä hankkiuduttiin vähin äänin eroon.”
”Onko tuo kaunisteltu kiertoilmaus sille, että heidät tapettiin?”
Ivory nyökkäsi.
”Sairasta.” Hades puuskahti.
”Elementtien hallintakyky on oleellinen asia Averialla pärjäämisen suhteen.” Ivory totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Tuulentekijöiden kaupungit sijaitsevat maan yläpuolella, paikoissa joihin pääseminen ja pois lähteminen vaatii elementin osaamista. Vedentaittajista suurin osa asuu vesistöjen keskellä tai vedenalaisissa kaupungeissa…”
”Olette epäonnistuneet yhteiskuntana, jos ette pysty pitämään huolta heikoimmassa asemassa olevista jäsenistänne, vaan hankkiudutte heistä systemaattisesti eroon vain päästäksenne helpommalla.” Hades töksäytti.
Ivory ei sanonut hetkeen mitään, katsoi vain miestä, ikään kuin ei uskoisi korviaan sen suhteen mitä tämä oli juuri päästänyt suustaan. Hän olisi halunnut toistaa mantraa, jota oli taottu hänen päähänsä koko hänen elämänsä ajan. Elementit olivat Averialaisen elämäntavan kulmakivi. Ilman elementtiä ei ollut mitään, sillä kaikkien averialaisten kansojen kulttuurit nojasivat toimintatavoissaan elementtien käyttöön koko ihmisen elinkaaren ajan. Mutta Hadeksen sanoissa oli jotain, minkä vuoksi Averialainen tapa toimia alkoi tuntua todella väärältä.
”En… En voi väittää vastaan.” Ivory totesi lopulta. ”Averia on jakautunut varsin radikaalisti eri yhteiskuntaluokkiin. Se ei ole oikein, mutta muutos on… hidasta.”
”Tietysti se on.” Hades tuhahti. ”Kukapa luopuisi vapaaehtoisesti etuoikeuksistaan.”
”Ia Novalla ollaan nähtävästi pidemmällä tällaisten asioiden kanssa.” Ivory myönnytteli. ”Toisaalta kerroit myös hetki sitten, että varjonkaisia katsotaan täällä nenän vartta pitkin kykyjensä vuoksi.”
”Ia Novalla on vielä paljon tekemistä, eivätkä asiat ole keskenään samalla tavalla eri klaanien alueella.” Hades myönsi. ”Myönnän myös, että kohtaamiset varjonkaisten kanssa ovat vaikuttaneet ajatuksiini heistä kaikista.”
”Onko varjonkaisilla jotain omia perinteitä tai muita tapoja? Jotain mikä kuuluu vain heidän elementtikunnalleen?” Ivory kysyi.
”Kuuttomina öinä heillä tuntuu olevan aina jonkinmoiset bileet meneillään.” Hades vastasi olkiaan kohauttaen. ”Oletan, että heidän elementinhallintansa on helpointa silloin.”
”Onko sinulla tulta hallitsevana jokin tietty aika tai paikka, jolloin olet voimakkaimmillasi?” Ivory kysyi.
”Keskikesällä kuumalla auringonpaisteella.” Hades totesi hetken mietittyään. ”Ainakin se on aika, jolloin luonnossa syttyy herkästi metsäpaloja. Silloin minun on myös helpoin hallita tulta.”
”Tiedätkö, tuo on aivan älyttömän kiinnostavaa.” Ivory totesi ja hänen sanoistaan kuuli, että hän todella tarkoitti sitä. Hän hörppäsi teekuppinsa tyhjäksi. ”Otatko lisää teetä?”
”En, minun täytyy pikkuhiljaa lähteä kotia kohti.” Hades vastasi. ”Täytyy hoitaa juoksevat arkiaskareet pois, ennen kuin puhtaat kalsarit loppuvat kesken.”
Ivory naurahti ja saatteli miehen ulko-ovelle.
”Ilmoittelen sinulle, kun saan vakuuteltua Fergan kertomaan elementisti-satuja.” Hades totesi ennen lähtöään. Nainen antoi hänelle viestimensä yhteystiedot. Hän katseli ovelta, kun mies asteli pihan poikki ja nousi ajoneuvoonsa. Ivory heilautti kättään ennen kuin palasi takaisin sisälle. Nainen kirjoitti muistiinpanot hänen ja Hadeksen keskustelusta, todeten viettävänsä iltaa keksipurkki kainalossaan, sillä nuo perhanan piparit olivat laittoman hyviä.

Selian silmät loistivat kilpaa taivaalla helottavan auringon alla, kun Ivory ilmestyi oven taakse päivänä, jonka Hades oli maininnut veljensä perheelle sopivan.
”Hei.” Ivory sanoi tytölle hymyillen.
”Iskä!” Tyttö kiljaisi innoissaan olkansa yli, vilkaisten ovella seisovaa Ivorya innosta hytkyen, pinkaisten sitten sisemmäs asuntoon. ”Se Ivory tuli!”
Hadeksen veli asteli eteiseen ja tervehti Ivorya iloisesti hymyillen.
”Hei, Ivory! Mukava tavata sinut viimein, näin virallisesti. Olen Ferga ja tämä pikku sähikäinen on Selia.” Mies sanoi virnistäen, kun Selia kieppui heidän jaloissaan. Ferga ei ollut yhtä pitkä tai harteikas, kuin veljensä, mutta varsin vaikuttavan kokoinen mies hänkin oli. Hänen ihonsa oli hieman vaaleampi ja hiuskuontalo puolestaan muutamaa astetta tummempi kuin veljellään.
”Selia, rauhoitu nyt hieman.” Tytön äiti sanoi astuessaan talon keittiöstä eteiskäytävään.
”Tämä on vaimoni, Talya.” Ferga esitteli kumppaninsa. Talyan pitkät mustat hiukset oli koottu päälaelle sekaiselle nutturalle. Hän oli huomattavasti haaleamman harmaa kuin puolisonsa, vartalotyypiltään pitkä ja solakka.
”Kiitos, kun huolitte minut käymään.” Ivory sanoi kohteliaasti hymyillen.
Selia odotti paikallaan hytkyen omaa vuoroaan puhua Ivorylle, kun tämä vaihtoi vielä kuulumisia hänen vanhempiensa kanssa.
”Sinä tykkäsit leipomistani kekseistä!” Tyttö hihkaisi, kun innostus lopulta tulvi laitojen yli.
”Oikein paljon.” Ivory hymähti, kyykistyen lapsen tasalle. ”Opettaisitko minutkin leipomaan niitä?”
Tyttö suorastaan sädehti tarttuessaan Ivoryn käteen. Ivory hymyili Fergalle ja Talyalle ohittaessaan heidät. Tytön vanhemmat näyttivät jokseenkin huvittuneilta ja ehkä hieman anteeksipyytäviltä. Selia veti tuulentekijän mukanaan keittiöön, poimien eräästä keittiön laatikosta reseptikirjan. Hän leväytti sen keittiön pöydälle, kiipesi pirttipöydän ääressä olevalle pitkälle penkille ja kehotti Ivorya istumaan viereensä. Tyttö selasi reseptikirjasta oikean aukeaman ja näytti ohjetta Ivorylle.
”Äiti sanoo, että aina pitää ensimmäisenä kerätä kaikki tarveaineet pöydälle.” Selia selosti. ”Tiedätkö miksi?”
”Kerro toki!” Ivory kehotti.
”Että näkee heti, jos jotain puuttuu!” Selia sanoi tietäväisenä. ”Tosin äiti ei kyllä aina itse noudata sitä, vaan lähettää isin välillä ostamaan kesken kaiken loppuneita aineksia”
”Otatko teetä?” Talya kysyi Ivorylta hymynkare huulillaan astuessaan keittiöön heidän seurakseen. Hän mainitsi samalla Fergan lähteneen käymään asioilla, mutta tämä palaisi myöhemmin takaisin.
”Mielelläni, kiitos.” Ivory vastasi, paneutuen jälleen keskusteluun Selian kanssa. ”Tiedätkö, opin myös hiljattain erään toisen asian ruoanlaitosta tässä hiljattain.”
”Minkä?” Selia kysyi.
”Että on hyvä lukea ohje huolellisesti etukäteen ja varmistaa, että ymmärtää kaikki työvaiheet.” Ivory vastasi. He lukivat ohjeen alusta loppuun yhdessä ja tyttö selitti asiantuntevasti kaikki tarvittavat työvaiheet, olihan hän tehnyt kyseisiä keksejä äitinsä kanssa monta kertaa aiemminkin.
He keräsivät tarveaineet yhdessä pöydälle ja Selialla meinasi tulla surku puseroon, kun keksien koristelemiseen tarvittava tomusokeri oli päässyt loppumaan.
”Ei hätää, tomusokeria tarvitaan vasta ihan leipomisen loppuvaiheessa.” Talya lohdutti tytärtään. ”Josko pyydät setääsi tuomaan sitä tullessaan?”
Samassa ulko-ovi kävi ja Hades huikkasi tervehdyksen eteisestä. Selia katsoi äitiään alahuuli väpättäen.
”Minä hoidan.” Ivory hymähti ja asteli eteiseen.
”No, joko keksit ovat työn alla?” Hades kysyi naisen nähdessään.
”Kerättiin juuri kaikki tarveaineet pöydälle ja todettiin, että tomusokeri on loppu.” Ivory vastasi, kallistaen päätään mitä suloisin hymy huulillaan. ”Olisitko ihana ja kävisit hakemassa?”
”… Olisin.” Hades naurahti yllättyneenä naisen sanavalinnoista ja astui ovesta ulos.
”Aloitetaan taikinan tekeminen, Hades tulee varmasti takaisin siihen mennessä, kun saamme ensimmäisen pellillisen ulos uunista.” Ivory hymähti palattuaan keittiöön. Talyan huulilla käväisi hymy, jota tuulentekijä ei ehtinyt huomaamaan.
Hän ja Selia mittasivat ja sekoittivat aineksia huolellisesti yhteen. Kaikkien ainesten ollessa kasassa he maistoivat taikinaa ja totesivat sen olevan herkullista.
”Äiti sanoo, ettei taikinaa saa syödä liikaa, koska siitä tulee masu kipeäksi.” Selia sanoi.
”Osittain myös siksi, että saadaan valmiitakin keksejä.” Talya huomautti nostaessaan keksimuotit pöydälle. ”Muistakaa laittaa uuni päälle.”
Selia opasti Ivorya uunin säätöjen kanssa, selittäen mihin kohtaan mikäkin vipu piti kääntää. Ivory jätti mainitsematta, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän käytti moista laitetta.
Talya luotti loput leipomisesta tyttärensä ja Ivoryn haltuun, suunnaten itse ulos kerätäkseen pyykit narulta.

Ensimmäinen pellillinen keksejä oli otettu uunista siinä vaiheessa, kun Hades palasi takaisin. Selia kävi noutamassa tomusokerin häneltä hyvin nopealiikkeisesti ja mies seurasi tyttöä keittiöön huvittunut hymy huulillaan.
”Katso mitä me tehtiin!” Selia hihkaisi sedälleen kasvot sädehtien. Hän oli ehtinyt helistellä tomusokerihunnun keksien päälle ja Ivory maistoi jo ensimmäistä keksiään.
”Muistelinkin hillotäytteisten versioiden kuuluvan suosikkeihisi.” Hades hymähti tytölle, kääntäen katseensa Ivoryyn. ”Sinulla on hilloa poskessa.”
Ivoryn keksi hajosi kahtia, kun hän pyyhkäisi poskeaan ja sai samalla hillon vain leviämään entisestään. Selia nauraa kihersi oman keksinsä takana.
”Auta.” Ivory naurahti Hadekselle. ”Ennen kuin sotken koko keittiön.”
Mies nappasi keittiön tasolla olevasta paketista nenäliinan, kasteli sen kulman vesihanan alla ja pyyhkäisi naisen posken puhtaaksi.
”Herkullisia, mutta sotkuisia.” Ivory hymähti, sovitellen loput keksistään suuhunsa.
”Maista!” Selia kehotti, ojentaen keksilautasta Hadesta kohti. Tämä poimi yhden niistä varoen käteensä, ikään kuin se voisi räjähtää kosketuksesta.
”Ainakaan ette pihistelleet hillon määrässä.” Mies nauroi. Hän työnsi keksin kokonaisena suuhunsa, ettei hillo päätyisi pitkin hänen kasvojaan.
”Josko ei laiteta loppuihin ihan niin paljoa.” Ivory ehdotti Selialle. Hades istui pirttipöydän toiselle puolelle seuraamaan miten Ivory ja Selia leipoivat keksit loppuun. Hän joutui tosin pian itsekin osallistumaan leipomisoperaatioon.
”Hades, pidä huolta, ettei nuo uunissa olevat pala!” Selia pyysi kauliessaan touhukkaana pikkuleipätaikinaa samaan aikaan, kun Ivory annosteli yhteen erään hilloa.

Erinäisten pikkusattumusten kautta tilanne päätyi siihen, että Talya ilmestyi keittiöön todistamaan, miten pöydän ääressä keksejä syövä kolmikko oli enemmän ja vähemmän hillon sekä tomusokerin tahrima, yksi pellillinen keksejä hieman muita rapsakammaksi paistunut ja taikinan jämät syöty parempiin suihin.
”Sinäkö tämän sotkun takana olet?” Nainen nauroi Hadekselle.
”No siis… Todennäköisesti. Keittiö oli siisti vielä siinä vaiheessa, kun saavuin paikalle.” Mies vastasi olkiaan kohauttaen.
”Tilanne vähän eskaloitui…” Ivory sanoi anteeksipyytävästi. ”Siivotaan kyllä.”
”Älä siitä huoli.” Talya hymyili. ”Näyttää siltä, että teillä oli hauskaa.”
Hän ojensi tyttärelleen lasillisen mehua, täytti Ivoryn teekupin ja ojensi Hadekselle oman mukillisen teetä. Talya istui pöydän toiselle puolelle oman teekupin kanssa ja valikoi itselleen sellaisen keksin, joka ei todennäköisesti leviäisi hänen käsiinsä.
Ferga tuli takaisin kotiin, liittyen keittiössä istuvien seuraan. Hän vilkaisi edelleen hillon ja tomusokerin tahrimien Ivoryn ja Selian suuntaan, kääntäen sitten katseensa veljeensä.
”Ymmärrän nuo kaksi, mutta miten sinä olet saanut sotkettua itsesi noin pahasti?” Hän kysyi.
”Tämä keittiö on varsin pieni ja Hades puolestaan on… harteikas.” Ivory muodosti vastauksen Hadeksen puolesta. He olivat törmäilleet toisiinsa leipomisen lomassa ja tilanne oli eskaloitunut nopeasti pieneksi kaaokseksi.
”Oletko kenties jossain diplomatiatehtävissä Averialla vai osaatko muuten vain muotoilla sanasi tuolla tavalla?” Talya naurahti.
”Jotain sinne päin.” Ivory myönsi kevyt hymy huulillaan.
”Hades sanoi, että olet kiinnostunut Ia Novalaisista elementti-saduista.” Ferga käänsi keskustelun Ivoryn pohjimmaiseen paikallaolosyyhyn.
Selia pinkaisi pyytämättäkin hakemaan satukirjan, jonka hän kantoi keittiöön intoa puhkuen.
”Saat tämän lainaan!” Hän sanoi iloinen hymy huulillaan.
”Mistäs sinulle sitten iltasatu luetaan?” Ferga kysyi tyttäreltään. Selia puristi kirjaa käsissään, vilkaisi sen kantta, kääntäen sitten huolestuneen katseensa Ivoryyn.
”Koska tuot sen takaisin?” Tyttö kysyi.
”Voin selata sitä tässä hetken ja tulla joku toinen päivä tänne lukemaan sitä.” Ivory vastasi lempeästi hymyillen. ”Kirja on selkeästi tärkeä sinulle, ei minun tarvitse ottaa sitä mukaani.”
Selia nyökkäsi ja ojensi kirjan Ivorylle, joka piti tarkasti huolta, ettei sotkisi kirjaa hillotahroihin. Se oli selkeästi vanha, kauniisti kuvitettu ja huolellisesti pidetty. Hän silmäili sen sivuja, todeten että moni tarinoista aukesi hyvin pelkkien kuvien avulla. Nainen paloi halusta tutustua siihen paremmin, mutta ojensi kirjan pian takaisin Selialle.
Hän viipyi niin pitkään, että Ferga ehti lukea tyttärelleen yhden kirjan tarinoista iltasaduksi. Se kertoi pojasta, joka oli syvästi ihastunut järvessä asuvaan vedenneitoon. Ensin poika katseli vedenneitoa vain kauempaa, uskaltautuen sitten päivä päivältä lähemmäs, kunnes avasi keskustelun neidon kanssa. Neito sukelsi ja katosi pinnan alle. Tämä toistui kerta toisensa jälkeen.
Poika ei luovuttanut. Hän oli vedenneidosta niin hurmioitunut, että opetteli hallitsemaan vettä. Ollessaan mielestään riittävän taitava, hän lähestyi vedenneitoa uudelleen. Kuten aiemminkin neito sukelsi pakoon, mutta tällä kertaa poika seurasi perässä. Hän taittoi vettä ympärillään, loi itselleen ilmakuplan, jonka sisällä hengittää, ennen pitkää tavoittaen vedenneidon. Tällä kertaa neito suostui puhumaan, työntyen samaan ilmakuplaan pojan kanssa. Hän käski poikaa palaamaan kuivalle maalle.
Poika ei totellut, vaan vaati saada tietää vedenneidon nimen. Hän sanoi, ettei poistuisi järvestä ennen kuin neito kertoisi nimensä. Neito nauroi ja poistui pojan ilmakuplasta, uiden jälleen pois. Poika pysytteli neidon kannoilla. Hänen luomansa ilmakupla kutistui kutistumistaan, ja pojan tajutessa asian, hän oli liian syvällä päästäkseen ajoissa pinnalle. Epätoivoisen yrityksen aikana ilmakupla kutistui entisestään, kadoten lopulta kokonaan.
Poika hukkui.
Tarinan opetus lieni siinä, ettei mitään kannattanut tavoitella oman henkensä kaupalla. Kuin myös siinä, että jos joku ei ollut sinusta kiinnostunut, oli parempi jättää tämä joku rauhaan.

”Varsin synkeä lastensatu.” Ivory totesi astuessaan Hadeksen kanssa yhtä matkaa ulos Fergan ja Talyan kodista, kiitettyään heitä vuolaasti vieraanvaraisuudesta.
”Ensivariaatiot ovat synkeitä, eikä niitä oikeastaan ole tarkoitettu lapsille.” Hades totesi. ”Jostain syystä Selia pitää niistä enemmän, kuin lapsille sopiviksi sovitetuista versioista. Ferga ja Talya ovat käyttäneet paljon aikaa keskustellessaan hänen kanssaan satujen tarinoista ja niiden merkityksistä.”
”He vaikuttavat todella hyviltä vanhemmilta.” Ivory totesi hymyillen.
”Tekevät parhaansa antaakseen Selialle mahdollisimman hyvät eväät elämäänsä.” Hades myönnytteli.
Hän pysähtyi ajoneuvonsa viereen ja Ivory pysähtyi hänen viereensä.
”Oli mukava viettää aikaa sinun ja perheesi kanssa.” Nainen totesi hymyillen. ”Kiitos kun autoit keksien leipomisessa.”
”Koska tahansa.” Hades naurahti.
He toivottivat toisilleen hyvää yötä ja Ivory asteli kotiovelleen, kääntäen vielä katseensa Hadeksen ajoneuvoa kohti. Mies heilautti hänelle kättään, ennen kuin lähti ajamaan kotiaan kohti. Ivoryn sisällä läikähti tunne, josta hän ei aivan saanut kiinni.

Joitakin päiviä myöhemmin Ivory avasi asuntonsa oven ja katsoi hämmentyneenä sen takana seisovaa lapsilaumaa.
”Voisitko opettaa meidätkin letittämään meidän hiukset?” Äänitorveksi valittu Selia kysyi.
”Voisin…” Ivory naurahti. ”Odottakaa hetki, haen harjan ja hiuslenkkejä.”
”Ei tarvitse.” Selia virnisti leveästi ja jokainen lapsilauman jäsen kaivoi taskuistaan erilaisia pompuloita sekä kamman tai harjan.
”Täytyy arvostaa tätä valmistautumisen astetta.” Ivory hymähti, vilkaisten taivaalle. ”Sää on mukavan aurinkoinen, opetellaanko ulkona?”
Hän siirtyi innosta kihisevän lapsilauman kanssa pihalle ja selitti heille rauhallisesti letittämisen perusperiaatteet. Lapset jakaantuivat pareiksi ja ryhtyivät palmikoimaan toistensa hiuksia.
He keskittyivät opetteluun hyvin tarkkoina, eikä opettelun aikana juuri puhuttu, mitä nyt kysyttiin Ivorylta neuvoa ja apua tarpeen tullen.
”Miten ihmeessä olet saanut ipanat noin hiljaisiksi?” Hadeksen ääni kuului kysyvän. Ivory käänsi katseensa mieheen, joka asteli häntä ja lapsilaumaa kohti.
”Annoin mielekästä tekemistä.” Hän hymähti.
”Opettele sinäkin letittämään!” Selia kehotti setäänsä.
”Ja mitäköhän varten minun pitäisi moinen taito osata?” Hades kysyi kyykistyessään Ivoryn viereen.
”Että voit letittää vaikka minun tukkani, jos äiti ei ehdi.” Selia vastasi hyväntuulisesti.
”Teillä kaikilla on jo harjoituspari, joten taidan jättää väliin.” Hades virnisti.
”Jos opettelet Ivoryn tukkaan?” Selia ehdotti viattomasti. Ivory vilkaisi Hadeksen suuntaan ja hymähti hyväksyvästi.
”Puran kyllä palmikkoni, jos haluat taipua tämän vintiön pyyntöön.” Hän totesi hymyillen. Hades pyöräytti silmiään ennen kuin nyökkäsi hyvin pienesti myöntymisen merkiksi. Ivory vinkkasi Selian luokseen ja haroi tytön hiukset sormin auki, kehuttuaan ensin tämän parina olleen lapsen letitysjälkeä. Nainen veti hopeiset soljet irti hiuksistaan ja haroi ne auki.
”Onko sinulla mitään käsitystä koko puuhasta?” Ivory kysyi Hadekselta harjatessaan hiuksiaan.
”Tavallisista kolmen osion leteistä ja jokusesta erilaisesta solmusta.” Mies vastasi olkiaan kohauttaen.
”Se on hyvä alku.” Ivory naurahti. ”Seuraat vain mitä teen Selian hiuksille ja teet saman minun hiuksiini.”
Ivory harjasi Selian hiukset ja erotteli muutaman osion erilleen. Hades toisti saman perässä hänen hiuksilleen. Nainen letitti tytön hiuksia hitaasti, selittäen samalla mitä teki ja miehen kädet seurasivat ohjeiden perässä.
Ivory oli tottunut siihen, että joku muu laittoi hänen hiuksensa, mutta kukaan ei ollut ikinä käsitellyt hänen hiuskuontaloaan yhtä lempeästi, kuin Hades. Mies pääsi nopeasti jyvälle letistä, jota Ivory teki Selian hiuksiin, mutta tuli ilmeisesti tulokseen, että alku meni päin mäntyä ja aloitti alusta siinä vaiheessa, kun Ivory oli päässyt Selian letissä puoliväliin. Näin ollen Ivory oli saanut letitettyä tytön hiukset loppuun asti siinä vaiheessa, kun Hades oli vielä vaiheessa hänen hiustensa kanssa.
Selia ja muu lapsilauma kerääntyivät Hadeksen ja Ivoryn ympärille pällistelemään miehen kädenjälkeä, kun letti oli vielä kesken. Ivory istui kärsivällisesti paikoillaan, jutellen lasten kanssa ja yritti näin tarjota Hadekselle työrauhan.
Ivory tunsi miehen sormien hipaisun niskassaan tämän kääntäessä letin hännän hänen olkapäänsä yli.
”Waaaau.” Selia henkäisi silmät loistaen. ”En tiennytkään, että olet noin näppärä näpeistäsi!”
”Ihan kuin se nyt olisi joku yllätys.” Hades naurahti.
”Jatketaan toisenlaisella letillä joskus toiste.” Ivory totesi lapsilaumalle. ”Opetelkaa tämä ensimmäinen siihen mennessä, seuraava on vähän vaikeampi.”
Lapset lähtivät jatkamaan leikkejään ja jättivät Hadeksen kahden Ivoryn kanssa. Nainen pujotti hopeiset hiussoljet tottuneesti takaisin hiustensa sekaan.
”Tulitko moikkaamaan minua vai oletko menossa veljesi luo?” Hän kysyi Hadekselta.
”Tällä hetkellä se on vähän kuin löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla.” Hades naurahti. ”Fergan luokse tosin olin matkalla.”
”Te Ia Novalaiset tunnutte olevan paljon perhekeskeisempiä, kuin averialaiset.” Ivory totesi hymyillen. ”Käyt veljesi luona kääntymässä varsin usein.”
”Ferga ja Talya remontoivat kotiaan pikkuhiljaa, käyn auttamassa heitä aina kun voin.” Hades selitti. ”Pitmedenissä tehdään paljon asioita koko kylän voimin, joten tietynlainen yhteisöllisyys on läsnä koko ajan. Se on sekä siunaus, että kirous.”
”Voin vain kuvitella.” Ivory hymähti. ”Sen takiako asut niin kaukana kylästä?”
”Taidat olla ensimmäinen, joka on todennut tuon suoraan päin naamaa.” Hades virnisti. ”Ja kyllä, juuri siksi. Olen mielelläni avuksi, mutta arvostan myös omaa rauhaa.”
”Luulisin, että suurin osa ihmisistä haluaa olla joskus vain itsensä seurassa.” Ivory totesi.
”Onko sulla nyt sellainen hetki vai haluatko tulla mukaan Fergan luokse?” Hades kysyi hymynkare suunpielessään.
”Tulen mielelläni.” Ivory virnisti, astellen Hadeksen rinnalla kohti tämän veljen asuntoa. ”Mitä tänään on työn alla?”
”Takapihan aita.” Hades vastasi. ”Pysyykö sinulla vasara kädessä?”
”Varmasti pysyy, mutta luultavasti en saa hakattua yhtäkään naulaa sellaiseen kohtaan, mihin se alun perin oli tarkoitus laittaa.” Ivory naurahti. ”En ole ikinä rakentanut tai remontoinut mitään.”
”Pääset siis aitiopaikalle opettelemaan uusia taitoja ja olet Averialle palatessasi kykenevä rakentamaan…” Hades mietti hetken. ”… jos nyt et ihan taloa, niin ainakin pihavajan tai lasten leikkimökin.”
He hakivat yhdessä tarvittavat työkalut varastosta ja suuntasivat takapihalle. Ivory oli hyvin kiinnostunut projektista ja tuntui imevän itseensä tietoa kuin pesusieni, kysyen niin paljon kysymyksiä, että uteliaisuudella siunattu Seliakin olisi jäänyt kakkoseksi. Hades tyydytti naisen uteliaisuuden niin hyvin kuin taisi, päästäen hänet myös tekemään pelkän kuuntelemisen sijaan.
Ferga kävi töistä tultuaan pyörähtämässä kotinsa takaovella sen verran, että totesi olevansa aitaprojektin suhteen tarpeeton osatekijä. Aita oli lähestulkoon valmis ja Hades oli syventynyt keskusteluun Ivoryn kanssa niin keskittyneesti, ettei mies tohtinut häiritä heitä. Enimmäkseen hän oli hyvillään siitä, että Pitmedeniin oli saapunut joku, joka sai hänen veljensä murtautumaan ulos henkisten muuriensa takaa.

[Shinea]

3. Harvest

Pitmedenin lähellä oli korkea kumpu, jonka laelle oli rakennettu tuulihuiluja. Kummun kylän puoleinen laita oli puuton ja sen laelle johti kapea polku, mutta sen toisella puolella aukesi metsä.
Eräänä tyynenä päivänä Ivory kiipesi kummun päälle kokeillakseen voisiko hän soittaa tuulihuiluja. Niitä oli kahdeksan ja jokaisessa niistä oli erilainen sointi. Kokeiltuaan jokaista huilua erikseen, Ivory asettautui seisomaan niiden keskelle ja ohjasi pienen tuulenpuhurin huilujen läpi. Päästyään sinuiksi niiden tuottamien äänien kanssa, nainen alkoi soittaa lapsuudestaan tutun kehtolaulun sävelmää.

Hades asteli metsäpolkua pitkin, kun hänen korviinsa kantautui musiikkia. Äänessä oli jotain unenomaista ja haikeaa. Mies kuunteli hetken, käännellen päätään, yrittäen paikallistaa äänen. Lopulta hän tajusi musiikin tulevan Ia Novalaiselle Eltis-jumalattarelle pyhitetyltä kukkulalta. Ainoa vain, ettei sillä hetkellä käynyt pieninkään tuulenvire.
Hades halusi kuitenkin tietää, mikä äänen aiheutti, joten hän lähti astelemaan kohti kukkulaa. Rauhallinen sävelmä siivitti hänen matkantekoaan ja kun hän pääsi kukkulan juurelle, musiikki loppui yhteen pitkään soivaan haikeaan säveleen.
Mies pysähtyi kuuntelemaan hiljaisuutta ja mietti, oliko koko musiikki ollut vain hänen mielikuvituksensa tuotetta, vihjaus Eltiksen olemassaolosta vai kenties jotain muuta. Pitkän hiljaisuuden jälkeen kukkulan laelta kantautui uusi sävelmä, joten Hades jatkoi kiipeämistä. Ylös päästyään hän jäi häkeltyneenä paikoilleen nähdessään Ivoryn tuulihuilujen keskellä. Nainen liikkui hyvin rauhallisesti ja hänen käsiensä eleet olivat viehkeän elegantteja hänen ohjatessaan lempeitä tuulenvireitä tuulihuilujen läpi. Kun Ivory oli soittanut kappaleen loppuun, hän jäi katselemaan kukkulalta avautuvaa metsänäkymää. Hades huomasi naisen hartioiden värisevän ja tajusi Ivoryn itkevän. Hades tunsi itsensä tungettelijaksi ja hän ehti miettimään vähin äänin paikalta poistumista, joutuen hylkäämään ajatuksen Ivoryn kääntyessä ympäri.
Nainen pyyhkäisi kiireesti kyyneleet hihaansa tajutessaan, ettei ollut yksin ja silminnähden keräsi itsensä vaivoin kasaan.
”Anteeksi…” Hades sanoi epävarmasti astuttuaan muutaman askeleen lähemmäs, kokien tarpeelliseksi selitellä miksi oli paikalla. ”En tarkoittanut häiritä sinua… Tulin katsomaan, miksi täältä kuuluu musiikkia.”
”Tänään ei tuullut, joten ajattelin kokeilla huilujen soittamista.” Ivory kertoi hiljaa. Hänen silmänsä olivat edelleen kyynelistä kosteat, kun hän asteli miehen viereen.
”Se oli kaunista.” Hades totesi. ”Olivatko ne omia sävellyksiäsi, vai…?”
”Tuulentekijöiden kehtolauluja…”Ivory vastasi, pyyhkäisten poskelleen vierähtäneen kyyneleen pois.
”Oletko kunnossa?” Hades kysyi epävarmasti.
”Hieman koti-ikävissäni…” Ivory naurahti urheasti surullisen äänensä läpi.
Hades ojensi kätensä ja veti naisen syliinsä lämpimään halaukseen. Hän ehti jo epäillä lohduttavaksi tarkoitetun eleen olleen virhe, kunnes Ivory painoi alkujärkytyksen jälkeen päänsä hänen rintakehäänsä vasten ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Hadeksen tasainen sydämensyke ja halauksen lämpö saivat naisen tuntemaan olonsa pian paremmaksi.
Ivory ei muistanut, koska häntä oli viimeksi halattu sen vuoksi, että hän kaipasi lohdutusta. Luultavasti joskus lapsena…? Hän painautui tiukemmin miestä vasten, kun tämä silitti hänen selkäänsä. Ivoryllä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, miten kauan oli sosiaalisesti hyväksyttävää ottaa lohdutusta vastaan Hadekselta tällaisessa muodossa, mutta hän ei halunnut päästää irti… Läheisyys oli lähes päihdyttävää.
”Haluaisitko palata Averialle?” Hades kysyi vaimeasti.
”En… Ia Novalla on vielä paljon nähtävää ja tehtävää.” Ivory vastasi, hymynkareen levitessä huulilleen. ”Ystävyyssuhteita syvennettäviksi, reseptejä kokeiltaviksi…”
Hades hymähti hiljaa. Ivory astui viivytellen pois hänen syleilystään, pyyhkien viimeiset kyyneleet silmistään.
”Mitä ajattelit tehdä vielä tänään?” Hän kysyi hieman johdattelevasti.
”En tiedä vielä…” Ivory vastasi häkeltyneenä.
”Kämpiltäni löytyy teetä, hyvää seuraa ja jotain syötävääkin saadaan varmasti tarjolle...” Hades sanoitti ehdotuksensa, pyyhkäisten toisen kätensä hiustensa läpi. ”Vaikutat siltä, ettei yksin oleminen ole sinulle tällä hetkellä se kaikista paras vaihtoehto.”
”Kiitos tarjouksesta...” Ivory aloitti ja Hades oli varma, että nainen kieltäytyisi. ”Tulen mielelläni.”
Miehen huulille levisi yllättynyt hymy. Ivory vastasi siihen omalla, edelleen hieman surumielisellä hymyllään, johon tuntui sekoittuvan ripaus kiitollisuutta. Hän asteli Hadeksen perässä alas kukkulalta ja seurasi miestä metsäpolulle. He taittoivat matkaa hiljaisuudessa, joka tuntui lämpimältä ja hyväksyvältä.
Hades vilkaisi jossain vaiheessa matkaa olkansa yli, todeten Ivoryn jääneen hänestä hieman jälkeen. Nainen hyppi ilmavan näköisiä loikkia pitkin polun reunoilla olevia kiviä, jotka olivat paikoitellen varsin kaukana toisistaan. Ivory huomasi hänen katseensa ja pudottautui takaisin polulle ujo hymynkare kasvoillaan.
”Senkun hypit.” Hades hymähti, kääntäen katseensa takaisin eteenpäin. Pian he päätyivät polulta pienen niityn laitaan. Hades asteli sen reunaa pitkin, astuen pian tielle. Ivory tiesi missä he olivat. Hän oli astellut tätä samaista tietä käärylekori mukanaan viedessään miehelle maistiaisia. Muisto hymyilytti häntä. Tapauksesta ei ollut kovinkaan pitkä aika, siitä huolimatta tapahtuma tuntui kaukaiselta. Ensikohtaamisensa jälkeen he olivat Ivoryn yllätykseksi ystävystyneet. Hän ei ollut osannut odottaa moista.
”Mitä virnuilet?” Hades kysyi.
”Ensivisiittiäni asunnollasi.” Nainen vastasi. ”Ja sitä myöten ensitapaamistamme…”
”Ainakin ensivaikutelmasi oli unohtumaton.” Hades nauroi.
”Samaa voi sanoa sinusta. Näin sinut ensimmäistä kertaa sinä iltana, kun Naze järjesti minulle tervetulojuhlat. Tulit paikalle, kun olin jo lähdössä. Pelästyin helkkaristi.” Ivory naurahti takaisin.
”Pahoittelut siitä.” Hades hymähti.
”Tiedätkö, olen todella kiitollinen siitä, että autoit minua sen typerän öljypalon kanssa, mutta yksi asia siinä tilanteessa ärsytti minua erityisen paljon...”
”Mikä?”
”Se, että olet noin kirotun pitkä! Ojensit vain kätesi ja sammutit sen katossa ulvovan palovaroittimen.” Ivory vastasi, ojentaen kätensä kohti taivasta. ”Minä yletyn hädin tuskin pääsi korkeudelle ja sinä saat kosketettua kattoa ilman ongelmia.”
Hades nauroi.
”Mitä syvimmät pahoitteluni, valitettavasti en voi pituudelleni mitään, kuten et sinäkään omallesi. Tosin, on siinä on varmasti etujakin, että on tuollainen tasku-Eltis.”
”Mikä?” Ivory kysyi hämillään.
”Tasku-Eltis…” Hades vastasi, tajuten että joutuisi selittämään termin naiselle, yskäisten kevyesti ennen kuin jatkoi. ”Eltis on Ia Novalainen tuulen ja kevään jumalatar…”
Ivory katsoi Hadesta hetken yllättyneenä, ennen kuin tämän sanat upposivat hänen tajuntaansa. Miehen korvia selkeästi kuumotti, joten nainen pyyhki oman häkellyksensä sivuun ja alkoi kiusoitella häntä.
”Vertasitko sinä minua juuri jumalattareen…?” Ivory kysyi hämillään.
”Se on ihan yleinen sanonta lyhyistä naisista..!” Hades kiirehti vastaamaan, mikä vain tuntui alleviivaavan miehen sanojen merkitystä.
”Flirttailetko sinä minulle?” Ivory kysyi häkeltyneenä.
”En-…”
”Flirttailethan!” Ivory totesi hymynkareen levitessä huulilleen.
”Ehkä vähän…” Hades myönsi hieman hämillään. ”Seurassasi on helppo olla, joten tulee puhuneeksi vähän mitä sattuu…”
Isokokoisen miehen epävarmuudessa oli jotain hyvin hellyttävää.
”Samoin sinun.” Ivory hymisteli. ”Löytyykö lisää kauniita sanoja, vai loppuivatko ne tähän?”
”En minä niitä käskystä pudottele.” Hades vastasi vakavalla naamalla.
”Kerro nyt ainakin lisää siitä Eltis-jumalattaresta.” Ivory kehotti. ”Olen Ia Novalla tutustumassa kulttuuriinne.”
He astuivat miehen kotiovesta sisään, eikä Hades jatkanut ennen kuin he olivat päässeet keittiöön. He laittoivat yhdessä ruokaa samalla, kun mies avasi Ia Novan monijumalaista uskontoa. Uskonto rytmitti vuoden kulkua ja juhlapyhiä, mutta mitään päivittäisiä tai viikoittaisia palvontamenoja ei harrastanut kovinkaan moni asukas Pitmedenissä tai Hadeksen klaanin alueella ylipäätään. Ilmeisesti uskontoon suhtautuminen vaihteli runsaasti henkilön, asuinpaikan kuin klaaninkin mukaan.
Ivory sai vihanneksia pilkkoessaan puristettua Hadeksesta ulos Eltis-jumalatarta koskevia tietoja. Hän sai kuulla tuulihuilujen kukkulan olevan jumalattaren palvontapaikka ja että sen huipulla järjestettiin keväisin juhlat. Tuulen ja kevään jumalatar kuvatiin hopeahiuksisena kaunottarena, joka ajoi kahden hukan vetämiä vaunuja, lepytti talven ja toi uuden alun sekä luonnonkukoistuksen mukanaan. Eltistä juhlittiin kevään alussa ja uudelleen kevään taittuessa kesäksi, samaan aikaan kun jumalatar luovutti luonnon sovinnollisesti sisarelleen Midialle. Leimuavan punaisen kiharapilven omaava Midia oli kesän jumalatar, jolle kuuluivat auringon lämpö ja satojen menestyminen. Keskikesän suurin juhla oli Midian ylistystä varten, mutta jos Midian hyväntahtoisuuden kanssa heittäytyi ahneeksi, jumalatar saattoi kääntää ihmisille selkänsä, tuhota sadon tai roihauttaa maailman liekkimereksi.
Midiaa seurasi syysjumala Ceros, jonka kulkiessa luonto painui piiloon hänen edessään. Tummanpuhuvaan kaapuun verhotun Ceroksen edessä kukat kuolivat, puut pudottivat lehtensä, ruoho kellastui ja maa muuttui routaiseksi. Samaan aikaan jumala kuitenkin ohjasi eläimet tieltään paremmille ruokapaikoille, jotta ne selviäisivät hänen veljensä Fyron mukanaan tuomasta talvesta.
Talvet olivat Ia Novalla kylmiä ja oikukas Fyro oli syytä pitää tyytyväisenä, ettei tämä raivoissaan langettaisi lumimyrskyjä tai elon lamaannuttavia paukkupakkasia ihmisten niskaan. Talvet olivat hiljaisuuden ja rauhoittumisen aikaa. Pimeimpään talviaikaan mahtui kuitenkin myös juhla, jolla kunnioitettiin Fyroa lahjojen ja hyvän ruuan turvin, mutta samalla kosiskeltiin ujosti Eltistä palaamaan kevät mukanaan.
Neljän vuodenaikoja mukanaan kuljettavan jumalan ja jumalattaren yläpuolella oli ikiaikainen Vanos, jolla oli valta vaikuttaa kaikkeen, mitä maailmankaikkeudessa tapahtui. Juuri Vanoksen uskottiin antavan Ia Novan elementisteille heidän kykynsä elementtien hallintaan. Vanos kuvattiin usein rituaaliarpisena, kuusikätisenä hahmona, jonka ympärillä oli pyöreä kehä, joka koostui pääelementeistä ja niiden variaatioista. Ilma, vesi, tuli ja maa, sekä valo ja varjo. Jokaisen Ia Novalaisen elementistin kyvyt asettuivat näiden variaatioiden alle.
”Onko valolla ja varjolla omat jumalansa?” Ivory kysyi kattaessaan pöytää.
”Yö ja päivä, Nidh ja Vay.” Hades vastasi. ”He ovat arkisissa puheissa eniten esillä. Moni toivottaa Vaylle hyvän huomenensa tai toivoo Nidhin pitävän turvassa yöllisen matkaajan tai turvaavan hyvät unet.”
”Olen tainnut kuullakin jo muutaman Nidhiä ja Vayta koskevan fraasin sinä aikana, kun olen ollut Pitmedenissä.” Ivory totesi. ”Selittääkö uskontonne, miksi talvikuukausina päivä on yötä lyhyempi?”
”Tietysti selittää.” Hades naurahti pyöritellessään ruokaa paistinpannussa, varmistaen ettei se palaisi pohjaan. ”Vay pelkää Cerosta ja vielä enemmän Fyroa, joten hän ei uskalla pysyä pitkiä aikoja heidän näköpiirissään. Nidh pitää ihmisistä huolta syksyn ja talven, leväten kevään ja kesän ajan, kun Vay humputtelee menemään Eltisin ja Midian kanssa.”
”Herttaista.” Ivory naurahti. Hän seurasi sivusta, kun Hades maustoi tekeillä olevaa ruokaa. Tämä ei käyttänyt minkäänlaisia mittoja, vaan heitti kaiken varmalla rannetuntumalla ruoan sekaan.
”Sietääkin olla, Nidh ja Vay ovat pariskunta.” Mies hymähti. ”Aamunsarastus ja iltarusko ovat heidän yhteistä aikaansa. Sinänsä uskonto vaikuttaa myös esimerkiksi avioliittoihin ja muihin ihmissuhteisiin. Iltaruskon aikaan solmittujen liittojen uskotaan kestävän ikuisesti Nidhin ja Vayn suojeluksen alaisina.”
Jokin Hadeksen äänensävyssä kertoi Ivorylle, ettei uskomus pitänyt paikkaansa. Aihe tuntui jollain tavalla liian henkilökohtaiselta sorkittavaksi enempää sillä hetkellä.
”Averialla on vastaava legenda pyhästä taivaslinnusta.” Nainen totesi, kattaen ruokailuvälineet pöytään. ”Sen pyrstö vetää auringon perässään taivaalle aamunkoitteessa ja siivet painavat sen mailleen illan tullen. Averialla aamunkoitteen avioliitot ovat suuremmassa suosiossa, koska aamunkoite on uusi alku. Järjellä ajatellen ajankohdalla ei kyllä ole mitään tekoa liittojen onnellisuuden kanssa.”
”Et vaikuta erityisen uskonnolliselta.” Hades totesi.
”En olekaan… Kasvatukseni myötä tunnen uskonnolliset juhlapyhät ja miten niiden aikana toimitaan, mutta… Ne eivät varsinaisesti merkitse minulle mitään.” Ivory myönsi. Hän käänsi katseensa keittiön ikkunasta avautuvaan maisemaan. Nämä olivat asioita, joita hän ei olisi ikinä voinut myöntää ääneen Averialla. Hades ei kuitenkaan tunnustuksesta hätkähtänyt.
”Uskonto ylläpitää Ia Novalla suurta määrää erilaisia elämää rytmittäviä tapahtumia.” Mies totesi. ”Monet niistä ovat vuosisatoja vanhoja ja perinteet ovat ajan myötä myös muuttuneet, eikä niitä enää noudateta niinkään uskonnon vuoksi, vaan siksi että niin on vain tapana.”
”Mikä on suosikkisi Ia Novalaisista juhlapyhistä?” Ivory kysyi.
”Lapsena se oli keskitalven juhla, kuten luultavasti kenen tahansa kakaran.” Hades naurahti. ”Lahjojen takia?” Ivory hymyili. ”En ole yllättynyt. Entä aikuisena?”
”Sadonkorjuujuhla, pitkälti ruoan vuoksi. Eltisin kevätjuhla myös, koska yleensä pidän lomaa niihin aikoihin.” Hades vastasi. ”Monella työkaverillani on perhe ja jälkikasvua, joten he lomailevat pääasiassa kesäisin, kun muksut ovat lomalla koulusta ja hoitopaikoistaan.”
”Miten Eltistä juhlitaan?” Ivory kysyi. Jumalatar tuntui vetoavan häneen Ia Novan jumaluuksista eniten, oletettavasti siksi, että Eltis muistutti kykyineen niin paljon häntä itseään.
”Luonto puhkeaa talven jäljiltä uuteen loistoon, joten Eltisin juhla on värikäs. Kuten kaikkiin muihinkin juhliin, siihen liittyvät omat ruokansa, uskomuksensa ja tarinansa. Monenkirjavia ulkotulia ja juhlat, jotka alkavat tuulihuilujen kukkulalta…” Hades vastasi. ”Kaikki kuulostaa todella laimealta pelkin sanoin selitettynä… Ei sitä voi pukea pelkiksi sanoiksi, se pitää kokea.”
”Tällä hetkellä tuntuu siltä, että joudun jäämään tänne pitkäksi aikaa, jos haluan kokea vuoden kierron mukaan kulkevat juhlapyhät.” Ivory hymähti.
Keskustelu jatkui, siirtyen uskonnollisista tilaisuuksista ja juhlista toiseen heidän syödessään. Ei sinänsä tullut yllätyksenä, että Ia Novan ja Averian uskomuksissa ja toimintatavoissa oli yhtäläisyyksiä, mutta paljon oli myös sellaista mikä oli toisella planeetalla aivan eri tavalla.
Ennen pitkää Ivory ja Hades siirtyivät takapihan terassille jatkamaan keskustelua teekupit mukanaan ja katselemaan auringonlaskua. Joessa uiskenteli vesilintu keväinen poikue perässään. Ivoryn katse seurasi keskenään kisailevia poikasia ja niiden emoa, joka välistä ojensi jälkeläisiään ja kasasi ne jälleen peräänsä topakalla äännähdyksellä.
Iltahämärän laskeutuessa Hades kosketti kevyesti Ivoryn käsivartta hiljaisuutta rikkomatta, osoittaen tälle suuntaa, johon katsoa. Joen vastakkaisella rannalla näkyi liikettä ja rantaan asteli jokin järkälemäisen suuri ja haarautuvilla sarvilla varustettu eläin. Se kumartui juomaan ja kohotti sitten päätään, suunnaten oransseina kekäleinä hohtavan katseensa suoraan Ivorya ja Hadesta kohti, ennen kuin kääntyi ja asteli arvokkaasti takaisin metsään, josta oli tullutkin.
”Mikä tuo oli?” Ivory kysyi henkensä alta.
”Hornarhu.” Hades vastasi. ”Sellainen kuvataan usein Midian ratsuksi. Ne ovat käytännössä kaikkiruokaisia petoeläimiä, jotka nukkuvat talviunta. Keväisin urokset ottavat yhteen kosiskellessaan naaraita.”
”Onko niitä täällä paljon?”
”Jonkin verran.” Hades kohautti hartioitaan. ”Tähän aikaan vuodesta ne varautuvat talveen ja syövät kaiken, minkä saavat käpäliinsä mahdollisimman vähällä vaivalla. Hyvä syy olla jättämättä roskia ulos, ne saattavat tulla niiden perässä pihapiiriin. Suuresta koostaan huolimatta ne kuitenkin väistävät ihmistä. Paitsi keväällä. Naaraat, joilla on pentuja tulevat päälle pienimmästäkin provokaatiosta.”
”Kuulostaa pelottavalta.” Ivory totesi, hieraisten käsivarsiaan. Ilta oli viilentynyt huomattavasti auringon laskettua, eikä hänellä ollut päällään kuin lyhythihainen mekko.
”Haluatko mennä takaisin sisälle?” Hades kysyi. Ivory nyökkäsi ja he astelivat takaovesta sisään, siirtyen ensin keittiöön keittämään teetä ja lopulta olohuoneeseen jatkamaan keskusteluaan höyryävät teemukit käsissään. Mies sytytti ensitöikseen olohuoneen pöydällä olevat kynttilät. Se näytti naurettavan helpolta toimenpiteeltä, Hades kun ei tarvinnut tulitikkuja tai mitään muutakaan tulentekovälinettä.
”Kerro sitten, kun haluat lähteä kotiin.” Hades totesi istuessaan sohvalle Ivoryn viereen. ”Vien sinut, ettet joudu vastakkain hornarhun tai minkään muunkaan metsän eläimen kanssa.”
”Ennemmin sanoisin, että kerro kun haluat minun lähtevän kotiin.” Ivory naurahti ristiessään jalkansa alleen. ”Ajantajuni hämärtyy kanssasi jutellessa ja tuntuu, että uutta puhuttavaa olisi tuntikausien tarpeiksi.”
”En ole menossa töihin huomenna, joten minulla on koko yö aikaa.” Hades virnisti.
He jatkoivat keskusteluaan hornarhuista ja muista Ia Novan petoeläimistä, sivuten myös Averian vastaavaa eläimistöä.
Ulkona oli hyvin pimeää, kun Hades suuntasi hakemaan loppuun palaneiden kynttilöiden tilalle uudet keittiön kaapista. Hänen palatessaan olohuoneeseen Ivorysta kuului vain unista tuhinaa hänen sammahdettuaan sohvalle. Hades katsoi nukkuvaa naista hetken hymynkare huulillaan, eikä halunnut herättää häntä. Mies peitteli hänet sohvan selkänojalla olevalla viltillä ja suuntasi sitten olohuoneen vieressä olevaan makuuhuoneeseensa nukkumaan.
Ivory havahtui hereille keskellä yötä. Hän vilkuili hetken ajan ympärilleen ja totesi olevansa Hadeksen olohuoneessa. Viereisestä huoneesta kuului unista tuhinaa, joten Ivory tyytyi kietoutumaan peittonaan toimivaan vilttiin ja käpertymään takaisin pehmeään sohvan kulmaan. Hänen huulilleen piirtyi aavistuksenomainen hymy, ennen kuin hän vaipui uudelleen uneen.


Lämpimät kesäpäivät taittuivat pikkuhiljaa kohti syksyä ja sadonkorjuujuhlat lähenivät vääjäämättä. Se näkyi kyläläisten kiireessä ja touhukkuudessa, sillä valmistelut haluttiin saada valmiiksi ajallaan. Renya oli viettänyt useamman viikon planeetan ulkopuolella työasioiden vuoksi ja palatessaan Pitmedeniin hän päätti viedä Ivoryn visiitille kylän tavernaan, jotta tämä saisi omaksua kulttuurielämyksen sen seinien sisäpuolella.
Ivory seurasi ystäväänsä Pitmedenin tavernaan, astellen tämän perässä baaritiskille.
”Hei Eliam!” Renya tervehti tiskin takana seisovaa miestä.
”Renya! Viime kerrasta on aikaa, missä olet ollut?” Eliamiksi kutsuttu mies kysyi Renyalta, kääntäen huomionsa lennosta Ivoryyn. ”Saavutte viimein Merisarveen, neiti Windam! Tervetuloa!”
”Kutsu toki Ivoryksi!” Nainen naurahti.
Eliam oli luultavasti mukavin, ystävällisin ja lämpimin mies, jonka Ivory oli koskaan tavannut. Hän suorastaan säteili hyvää tuulta ja iloa ympärilleen. Ikänsä puolesta Liam lähenteli ehkä viittäkymmentä ja kasvojen arpitatuoinnit kertoivat hänenkin olevan elementisti.
”Mihin muualle hän voisi muka tulla nauttimaan paikallisten juomien parhaimmistoa, kuin seutukunnan laadukkaimpaan tavernaan.” Renya totesi väliin viekas hymynkare huulillaan.
”Ettet vain kehuskele ilmaisten juomien toivossa.” Eliam sanoi Renyealle leveästi virnistäen, kääntäen huomionsa takaisin Ivoryyn. ”Mitä kauneimmalle tapaamalleni Averialais-neidolle saisi olla?”
”Kerro sinä minulle.” Ivory hymähti, tuntien kuumotuksen nousevan poskilleen miehen sanavalinnan vuoksi. ”En tiedä mitään Ia Novan juomatarjonnasta.”
”Olet paikalla parhaaseen vuodenaikaan!” Eliam virnisti käsiään levittäen. ”Satokauden parhaat hedelmä- ja marjaviinit saapuivat juuri varastoon.”
”Koostaisitko meille maisteltavaksi vähän kaikkea?” Ivory kysyi pää sievästi kallellaan.
”Totta kai!” Eliam totesi rempseästi. ”Sovitellaan juomien seuraksi sopivat annokset ruokaa! Valitkaa pöytä, niin kuskaamme sen Nidin kanssa kukkuroilleen sapuskaa.”
Ivory ja Renya valitsivat itselleen pöydän tavernan terassilta, sillä ulkona oli lämmin ja aurinkoinen sää. He saivat pian käsiinsä ensimmäiset huurteiset juomat.
”Tämä on taivaallista…” Ivory huokaisi siemaistuaan kylmää juomaansa. ”Mitä tämä on?”
”Mangokka-viiniä.” Renya totesi, virnistäen perään. ”Jos haluat muistaa aamulla yhtään mitään, sinun asemassasi tekisin tässä vaiheessa ahkerasti muistiinpanoja. Illasta tulee kostea.”
”Väitätkö, että minulla on huono viinapää?” Ivory kysyi, siemaisten juomaansa uudelleen.
”En, mutta väitän että Ia Novan juomat ovat petollisia.” Renya nauroi, siemaisten juomaansa, sulkien silmänsä nauttivan näköisenä. ”Ah, ylistykseni Midialle…. Tämä on parhaimmillaan juuri valmistettuna.”
Eliamin lupausten mukaisesti pöytä notkui pian ruoasta ja juomasta.
”Me ei ikinä jakseta syödä tätä kaikkea…” Ivory totesi lautasensa äärestä, kun pöytään kannettiin lisää syötävää.
”Eliam pakkaa kyllä jämät mukaan.” Renya virnisti. ”Tiedätpähän mitä syöt krapulassa aamulla ja sen perään koko loppuviikon.”
”Nämä riittävät tätä menoa kotiinlähtööni saakka.” Ivory naurahti. ”Pitäisikö kutsua joku muukin syömään näitä?”
”Niinkö?” Renya virnisti tietävästi lasinsa takana. ”Hades tulee varmasti mielellään.”
”Ei ole mikään pakko pyytää…” Ivory kiirehti sanomaan.
”Ainahan hän voi kieltäytyä.” Renya hymyili vinosti. ”Eikä häntä tarvitse edes kaukaa hakea. Hades asteli hetki sitten ovesta sisään työkavereidensa kanssa.”
Ivoryn olemus sähköistyi saman tien. Hän kääntyi katsomaan terassin oven suuntaan ja näki Hadeksen baaritiskin ääressä. Renya ei aikaillut, vaan lähti käymään sisällä, suunnaten suoraan Hadeksen ja tämän työtovereiden luo. Sisältä kuului iloista sananvaihtoa, jota seurasi naurunremakka. Pian Renya asteli takaisin terassille.
”Tilaavat juotavaa ja tulevat sitten mielellään syömään ylimääräiset pois.” Hän totesi istuessaan alas.
Ivory nyökkäsi ja keskittyi jälleen ruokaansa.
”Valmistaudutteko nälkävuosiin vai mistä on kyse?” Hades kysyi hetken kuluttua istuessaan Ivoryn vieressä olevalle tuolille, laskien tummaa juomaa sisältävän lasinsa pöydälle tehtyään sille ensin tilaa.
”Tämä tuntuu enemmänkin varaslähdöltä sadonkorjuujuhliin.” Renya totesi. ”Eliam ja Nidi hieman innostuivat, kun kuulivat ettei Ivory ole juuri syönyt Ia Novalaista ruokaa.”
”Tästä kattauksesta lähtiessäsi ei luultavasti ole kovinkaan montaa Ia Novalaista ruokalajia, joita et olisi maistanut.” Hadeksen työtoveri naurahti Ivorylle istuutuessaan pöydän ääreen. Hän esitteli itsensä Feraniksi. Toinen Hadeksen työtoveri oli nimeltään Remer. Kumpikaan heistä ei ollut paikalla silloin, kun Ivory vieraili Pitmedenin paloasemalla käärylekori kainalossaan. Remer, Feran, Hades sekä Renya olivat ilmeisesti kaikki Pitmedenin kasvatteja ja olleet jo kouluaikoinaan tekemisissä, vaikka olivatkin eri ikäisiä keskenään. Nelikko piti kohteliaasti sisäpiirijutut minimissä, eikä Ivory tuntenut itseään kertaakaan ulkopuoliseksi heidän seurassaan.
Ivory huomasi Hadeksen kastavan kasviskääryleensä tummaan kastikkeeseen, ennen kuin haukkasi siitä palan.
”Mitä tuo on?” Nainen kysyi, sillä kukaan ei hänen nähtensä ollut aiemmin tehnyt niin.
”Älä välitä tuon hujopin perversseistä ruokailutottumuksista.” Remer totesi pöydän toiselta puolelta. ”Kukaan muu ei dippaa kääryleitään sojappiin.”
Ivory nappasi käteensä kääryleen ja työnsi sen Hadeksen pitelemään kastikekulhoon dipaten kääryleen tuohon sojapiksi kutsuttuun kastikkeeseen. Hän haukkasi varoen palan ja pureskeli mietteliäs ilme kasvoillaan, kunnes sai suullisen nielaistua. Hetken tuumaustauon jälkeen hän kastoi kääryleen uudelleen kastikkeeseen.
”Ehkä olisi syytä, tämä on hävyttömän hyvää.” Ivory totesi työntäen kääryleen loput suuhunsa.
”Siinäs kuulitte!” Hades virnisti voitonriemuisesti. ”Te ennakkoluuloiset nutipäät ette ole suostuneet edes maistamaan!”
”Teidän muiden älyttömiä makukomboja muistellessani tuo Hadeksen tapa dipata kääryleet sojappiin ei edes ole pahimmasta päästä.” Renya totesi.
Ei vaatinut kovinkaan montaa lasillista juotavaa, kun pöytäseurue koosti omituisia suupaloja ja löysi sekä keskenään yhteen sopivia, mutta todella kummallisia makuyhdistelmiä, että hyvältä kuulostavia mutta suutuntumaltaan kuvottavia komboja. Illasta muodostui kaiken kaikkiaan hyvin hauska.

Seuraava aamu oli kaikkea muuta kuin hohdokas. Ivorysta tuntui kuin sata seppää olisi hakannut hänen päätään vasaralla, pussa paskonut hänen suuhunsa ja lima-ankerias kiemurrellut hänen mekkonsa sisällä, niin hikisen nahkeaksi hän tunsi itsensä herätessään. Hän raotti silmiään ja puristi ne saman tien kiinni. Valo sattui.
”Nnnh…” Hän ynähti hiljaa, hakien parempaa asentoa sängyssään. Maailma keinui ja huono olo alkoi ilmoitella olemassaolostaan.
”Huomenta…Oletko vielä elävien kirjoissa?” Joku kysyi käheällä äänellä.
”En tiedä.” Ivory vastasi, katsoen oviaukon suuntaan silmät hädin tuskin raollaan. ”Tällä hetkellä en tiedä pelkäisinkö kuolemaa, vai sitä etten kuolekkaan…”
”Tämä tulee sitten tarpeeseen.” Hades naurahti käheästi, astellen huoneen poikki. Sänky nitkahti, kun mies istui sen laidalle. Ivory kohotti päätään ja ojensi kätensä ottaakseen vastaan tämän tarjoaman lasin.
”Mitä tämä on?” Hän kysyi epäluuloisena silmäillessään vihertävää nestettä.
”Krapulalääke.” Hades vastasi vinosti hymyillen. Hän näytti väsyneeltä ja lähes yhtä krapulaiselta kuin Ivorykin, mutta ilmeisesti miehellä ei ollut järin huono olo. Hadeksen kokoinen mies sai ilmeisesti puoli kylää pöydän alle ennen kuin juodun alkoholin määrä tuntui miltään seuraavana aamuna.
Ivory kohottautui parempaan asentoon, siemaisten vihreää litkua epäluuloisena lasin reunasta. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mikä sen maku oli, mutta se ei ollut huono.
”Missä vietit yösi?” Nainen kysyi Hadekselta, ikään kuin olisi vasta tajunnut miehen olevan asunnossaan.
”Kämppäsi sohvalla.” Hades vastasi, hieraisten kevyesti niskaansa. ”Ilmeisesti sitä ei ole tarkoitettu tämän kokoiselle miehelle nukuttavaksi.”
”Ilmeisesti ei.” Ivoty hymähti, iloisena Hadeksen huomaavaisuudesta ja siitä, ettei tämä ollut ängennyt hänen sänkyynsä nukkumaan.
”Olit sen verran tuiskeessa, etten luottanut sanaasi siitä, että minun olisi ollut ok nukkua samassa sängyssä kanssasi.” Hades totesi.
”Ai… Huomaavaista.” Hän sanoi puoliääneen, jatkaen toteamustaan enemmän itselleen kuin Hadekselle. ”En muista kotimatkasta mitään.”
”Hauskaa sinulla ainakin oli.” Hades hymähti. ”Saatoin sinut kotiin varmistaakseni, että pääset ehjänä perille. Toisaalta, en usko, että olisit jaksanut raahata mukanasi kaikkea sitä ruokaa minkä Eliam pakkasi mukaan.”
”Kiitos avusta Hades.” Ivory sanoi hämillään.
”Kiitos itsellesi. Minulla oli pitkästä aikaa hauska ilta tavernassa.” Hades naurahti, nousten sängyn reunalta. ”Luulen, että minunkin on parempi painua kotiin.”
”Voit sinä jäädäkin…” Ivory sanoi, nopeammin kuin oli aikonut. ”Aamiaista on kaikesta päätellen riittävästi meille molemmille…”
Hades hymyili toteamukselle ja jäi nauttimaan aamiaista hänen kanssaan. Mies täydensi Ivoryn muistikuvia edellisestä illasta, mutta ei tehnyt sitä nälvien tai vittuillen.

Sadonkorjuujuhlat odottivat kulman takana ja Pitmedeniläiset valmistautuivat niihin intoa ja tarmoa puhkuen. Ivorylle selvisi nopeasti, että juhlien eri osuudet ruoan, musiikin, esitysten ja muun ohjelman suhteen oli jaettu kyläläisten kesken. Hän itse poukkoili yhden perheen luota toiselle, yrittäen saada selkoa heidän tekemisistään samalla kun olisi mahdollisimman vähän kenenkään tiellä. Pitmedeniläiset suhtautuivat häneen hyväksyvän huvittuneesti, ottaen naisen intoa kuplivan kiinnostuksen ja auttamishalun kohteliaasti vastaan.
Juhlien valmisteluun kuluvat päivä kuluivat ohi kuin siivillä. Ivory ajatteli Hadesta useammankin kerran, mutta ei ehtinyt näkemään miehestä vilaustakaan moneen päivään. Renya tiesi tosin kertoa, että mies oli juhlia edeltävät päivät töissä, mutta vapaalla sadonkorjuujuhlien aikaan.
Juhlapäivä oli puolillaan ja torihumu parhaimmillaan. Sää suosi tilaisuutta, aurinko paistoi ja ajoittain pienet pilvenhattarat ajautuivat sen eteen, luoden viilentäviä varjoja juhlakansan päälle. Viireillä koristellut kadut olivat täynnä elämää ja iloinen puheensorina raikasi. Torilla oli muutama musikantti soittamassa iloista musiikkia ja osa kyläläisistä pisti ajoittain tanssiksi musiikin tahtiin.
Selia istui Hadeksen hartioilla ja ohjaili setäänsä haluamiinsa suuntiin pussillinen karamellisoituja onemalohkoja kädessään.
”Ivory on tuolla!” Selia hihkaisi Hadekselle. Mies vilkaisi tytön osoittamaan suuntaan ja jähmettyi paikoilleen naisen nähdessään. Valo siilautui Ivoryn takaa ja sai hänen hiuksensa hohtamaan hopeisina kuin kuunsäteet yön pimeydessä.
”Herätys!” Selia sanoi vaativasti ja heilutti kättään Hadeksen kasvojen edessä. ”Mennään sanomaan moi!”
”Mennään mennään…” Hades myönnytteli ja lähti luovimaan väkijoukon seassa päästäkseen Ivoryn luokse.
”Hei!” Nainen hihkaisi ilmestyessään miehen eteen kuin tyhjästä sädehtivä hymy huulillaan.
”… Hei!” Hades hymähti häkeltyneenä.
”Oletko maistanut näitä jo!” Selia kysyi, ravistaen onemalohkopussiaan.
”Mitä ne ovat?” Ivory kysyi, ottaen pussin vastaan, kun tyttö pudotti sen hänen käsiinsä. Selityksiä odottamatta hän työnsi yhden lohkoista suuhunsa.
”Tiedätkö, et taida saada tätä takaisin.” Ivory kiusoitteli Seliaa pureskellessaan makeaa hedelmälohkoa.
”Taidanpas!” Tyttö totesi topakasti.
”Haetaan sinulle omat.” Hades hymähti Ivorylle. Nainen ojensi pussin takaisin Selialle hymynkare huulillaan ja kolmikko lähti yhdessä tuumin kohti kojua, josta hankkia lisää.
”Noiden pariksi kaipaisi kyllä jotain suolaista ja ehkä jotain juotavaakin.” Hades ehdotti, kun Ivoryllä oli käsissään oma pussillinen sokeroituja hedelmänpaloja.
”Tässä vaiheessa tiedät kyllä, että kokeilen lähestulkoon mitä tahansa uutta.” Nainen hymähti. ”Paitsi simkukoita ja äyriäisiä. Ne eivät ole tähän mennessä olleet suuni mukaisia…”
”Onneksi niitä ei ole tällä erää juuri tarjollakaan.” Hades naurahti.
He lähtivät kiertelemään markkina-aluetta yhdessä. Tarjolla oli ties mitä tuuria ja tarkkuutta vaativia pelejä narunvedosta renkaanheittoon. Ivory näytti suorastaan loistavan kaikessa, mikä vaati heittämistä ja oli pian voittanut Selian iloksi suloisen pehmoeläimen.

Hades ja Ivory olivat niin keskittyneitä Seliaan, juhlan tapahtumiin ja toisiinsa, etteivät he meinanneet huomata ajan kulua. Auringonlaskun lähestyessä Hadeksen oli aika palauttaa veljentyttärensä vanhempiensa vastuulle. Selia oli niin väsynyt, että nuokkuva tyttö siirrettiin setänsä hartioilta suoraan isänsä syliin.
”Kiitos, kun piditte hänet kiireisenä.” Ferga totesi. ”Ehdittiin viettämään Talyan kanssa yhteistä laatuaikaa.”
”Älä kerro enempää.” Hades hymähti. ”Öitä!”
”Iltajuhlat alkavat pian…” Hades totesi Ivorylle heidän suljettuaan hänen veljensä kotioven takanaan. ”Haluaisitko mennä yhdessä….?”
”Haluaisin! Minun täytyy tosin käydä vaihtamassa vaatteet.” Ivory vastasi. ”Mekkoni rinnuksilta voi tarkastaa, mitä kaikkea söin päivän aikana.”
”Sopii hyvin.” Hades totesi. ”Ainakaan matka ei ole pitkä.”
”Mitä on luvassa?” Ivory kysyi, kun he astelivat kadun yli hänen asunnolleen.
”Lisää ruokaa, vuosittain toistuva näytelmä, musiikkia, tanssia…” Hades listasi.
”Osaatko sinä tanssia?” Ivory kysyi yllättyneenä.
”Osaan ja osaan soittaa muutakin kuin suutani.” Hades vastasi virnistäen.
”En ole tainnut tanssia tervetulojuhlani jälkeen.” Ivory sanoi ja otti muutaman tanssahtelevan askeleen suunnatessaan makuuhuoneeseensa. ”Mitä sinä soitat? Osaatko myös laulaa?”
”Kellorumpua ja laulamisen kanssa on vähän niin ja näin.” Hades hymähti.
”Luulen, että olet hieman vaatimaton osaamisestasi.” Ivory huusi makuuhuoneestaan, ennen kuin asteli puhdas mekko päällään olohuoneeseen. Hadeksen leuka loksahti hetkeksi auki, sillä nainen näytti upealta olkapäät paljaaksi jättävässä vaatekappaleessa.
”Onko tämä sovelias?” Ivory kysyi miehen ilmeen huomatessaan, silittäen mekon kangasta epävarma ilme kasvoillaan.
”On…” Hades sai yskäistyä. ”On kyllä. Näytät hyvältä.”
Ivory hymyili ja he lähtivät kohti timestonea, astellen rakennuksen portaat ylös joitakin minuutteja myöhemmin, todeten että moni Pitmedeniläinen oli ehtinyt jo aloittamaan ilonpidon. Musiikki raikasi ja tanssilattialla oli jo useampi pari tanssimassa sen tahdissa.
”Opeta minulle askeleet!” Ivory hihkaisi Hadekselle. Mies teki työtä käskettyä, tarttuen naista kädestä ja vetäen hänet lähemmäs. Ivory oli nopea oppimaan, tosin asiaa helpotti suunnattomasti myös se, että Hades oli taitava viemään. Nainen näytti nauttivan sydämensä kyllyydestä tanssin pyörteistä. Hänen huulilleen piirtyi iloinen hymy hänen vilkaistessaan Hadeksen kasvoja. Se sai jonkin läikähtämään miehen sisällä. Hades oli jo kohottamassa toisen kätensä Ivoryn poskelle, kun kappale vaihtui ja unenomainen hetki meni menojaan, palauttaen miehen maan pinnalle.
Uusi kappale oli temmoltaan nopeampi. Sen askeleet Ivory osasi tervetuliaisjuhlan jäljiltä. Se sisälsi parin vaihtoja, joten Hades ja Ivory joutuivat hetkeksi luopumaan toistensa seurasta tanssilattialla. Pitmedeniläiset näyttivät olevan hyvin iloisia saadessaan Ivoryn tanssiparikseen, mutta sekä hänen että Hadeksen tanssipariksi päätyvät huomasivat nopeasti, että kaksikko vilkuili jatkuvasti toistensa suuntaan kesken tanssin.
He päätyivät jälleen pariksi kappaleen loppupuolella.
”Tämän jälkeen haetaan juomista!” Ivory kurottautui sanomaan miehen korvaan metelin yli. Hades nyökkäsi ja joitakin tahteja myöhemmin kappale loppui. He astelivat yhtä jalkaa juomatarjoiluja kohti.
Eliam seisoi tiskin takana, hymyillen leveästi Hadeksen ja Ivoryn nähdessään.
”Iltaa! Selvisittekö hyvin Merisarvessa viettämästänne illasta?” Hän kysyi, antaen katseensa kiertää Ivorysta Hadekseen ja takaisin.
”Kyllä vain, kiitos kysymästä!” Ivory vastasi hymyillen, vaikka illan loppupuolisko oli häneltä enemmän ja vähemmän hämärän peitossa.
Eliam ojensi heille lasilliset juotavaa tiskin yli.
”Pitäkää hauskaa.” Hän totesi virnistäen, kun kaksikko otti juomat vastaan.
Lavalla helähti kongi, ilmeisesti alkavan näytelmän merkiksi, joten kaksikko asteli lavan edustaa kohti juomat mukanaan.
”Mistä tämä kertoo?” Ivory kysyi Hadekselta heidän asettuessaan seisomaan yleisön joukkoon.
”Muistatko kun kerroin, että Midia on se, jonka vallassa on satojen menestyminen? Keskikesän juhla on tarkoitettu hänen ylistyksekseen ja sadonkorjuujuhla puolestaan osoittaa, oliko annetuista ylistyksistä hyötyä. Osa näytelmästä muuttuu joka vuosi, sen mukaan millaisen sadon Midia sen vuoden aikana lahjoitti.”
”Millainen tämän vuoden sato oli?”
”Runsas.” Hades naurahti, siemaisten juomaansa.
Näytelmä alkoi ja Ivory seurasi sitä uteliaana, silminnähden nauttien sen sisällöstä, huumorista ja tapahtumista.
”Ei ole tuo nykyinen Midiaa näyttelevä tytönhempukka mistään kotoisin…” Eräs rouva totesi vierustoverilleen Hadeksen ja Ivoryn edessä varsin kuuluvalla äänellä näytelmän puolivälin tietämillä. ”Harmi, että Nerya lähti Pitmedenistä. Hän oli niin täydellinen Midia.”
Ivory aisti Hadeksen jäykistyvän vieressään naisen sanojen vuoksi. Kyseisen tädin vierustoveri pukkasi häntä terävästi kylkeen kyynärpäällä huomattuaan miehen seisovan niin lähellä takanaan. Kumpikin täti piti katseensa näytelmässä ja suunsa supussa esityksen loppuajan.
”Oletko kunnossa?” Ivory kysyi hiljaa Hadekselta, jonka olemus ei ollut vielä näytelmän loppupuolellakaan palautunut rennoksi.
”Olen, keskity nyt vain tähän kulttuurielämykseen.” Hades hymähti.
Ivory jatkoi näytelmän katselemista, nauttien suunnattomasti sen kaikista elementeistä. Näyttelijöiden tekemistä roolisuorituksista, lavastuksista, puvustuksesta, musiikista ja muusta äänisuunnittelusta… Pienen kylän asukkaiden toteuttamaksi näytelmäksi kyseessä oli todella upea kokonaisuus ja kyläläiset olivat siitä selkeästi ylpeitä.
”Tämä tuntuu vähän tyhmältä kysymykseltä, kun Pitmeden on niin pieni kylä, mutta tunnetko sen Midiaa näytelleen tytön?” Ivory kysyi Hadekselta, kun he suuntasivat näytelmän loputtua kohti juhlien ruokatarjoiluja.
”Tämänkertainen Midia on erään työkaverini tytär.” Mies vastasi ojentaessaan naisella lautasen.
”En toki ole nähnyt aiempien vuosien versioita, mutta minusta hän esitti roolinsa oikein hyvin.” Ivory totesi.
”Niin esitti. Vanhat räähkät eivät vain pidä siitä, että asiat muuttuvat.” Hades myönnytteli, seuraten sivusta, kun Ivory kasasi lautaselleen eri ruokia. He istuivat vapaan pöydän ääreen toisiaan vastapäätä syömään annoksiaan.
”Ole varovainen tuon kanssa, se on…” Hades ehti aloittaa, kun Ivory työnsi pienen taikinakuorisen nyytin kokonaisena suuhunsa. ”… tulista.”
Ensipuraisu sai naisen silmät kyyneltymään, nielaisemaan suullisensa liian nopeasti ja yskimään sen vuoksi. Polttava tunne suussa ei kuitenkaan hälvennyt mihinkään. Ivory ojensi kätensä hätäisesti kohti juomaansa, Hadeksen napatessa sen hänen edestään.
”Hades!” Ivory vingahti.
”Usko kun sanon, juominen vain pahentaa poltetta.” Mies selitti, ojentaen naiselle sämpylän. ”Syö tuo, se tasoittaa tilannetta.”
Ivory totteli, mutustaen sämpylää kyynelten valuessa edelleen poskilleen. Pahimman poltteen poistuttua suustaan hän oli jälleen kommunikointikykyinen.
”Mitä helkkaria noissa oli??” Hän kysyi, nyökäten päätään miehen lautasella olevien taikinanyyttien suuntaan.
”Tuoretta hiliä.” Hades vastasi hymynkare huulillaan, työntäen painajaismaisen poltepalleron suuhunsa. Ilme ei värähtänytkään hänen puraistessaan sitä.
”Tuon on pakko liittyä jotenkin tulenhallintaasi…” Ivory puisteli päätään, pyyhkien kyyneliä kasvoiltaan lautasliinallaan.
Hades suunpielistä kohosi dramaattisen näköisesti savua, ennen kuin henkäisi ulos pienen liekin.
”Hieno temppu.” Ivory naurahti. ”Voin vain kuvitella miten paljon hupia olet saanut kyvystäsi nuorempana.”
”Se on mahdollistanut muiden viihdyttämisen monessa vaiheessa elämääni.” Hades kohautti hartioitaan. ”Silloin, kun vasta opettelin hallitsemaan tulta, muistan silloisen klaaninvanhimman painottaneen, ettei elementtejä ole tarkoitettu naisten naurattamiseen tai taloudelliseen hyötymiseen.”
”Ai, mihin sitten? Minusta tuntuu, että suurin osa Pitmedenissä tapaamistani elementisteistä käyttää kykyään joko työkseen tai huvin vuoksi.” Ivory totesi ymmällään.
”Hänellä oli hieman vanhakantaiset näkemykset.” Hades myönsi. ”Kun Eliam avasi Merisarven, hän oli kunnon silmätikku käyttäessään tavernassa hyödykseen kykyään hallita jäätä.”
”Miten hän suhtautui siihen, että sinusta tuli palomies?” Ivory kysyi.
”Ei mitenkään, hän menehtyi vanhuuttaan muutamaa vuotta ennen urasuunnitelmieni selkenemistä.”
”Nyt kun klaaniasiat tulivat puheeksi… Kuinka vanhana klaaniarvet viilletään kasvoihinne?” Ivory kysyi, silmäillen jälleen kerran miehen kasvoissa risteileviä arpia.
”Useimmiten pari vuotta kykyjen ensimmäisestä ilmenemisestä.” Hades vastasi. ”Itse olin viisitoista. Toki näitä on tehty muutama lisää vuosien saatossa.”
”Ymmärrän, että tapa kuuluu kulttuuriinne, mutta ulkopuolisen silmin tuntuu hurjalta, että lasten kasvoja silvotaan sen perusteella, että heillä on kyky hallita jotakin elementtiä.” Ivory totesi. ”Se tuntuu kuin… ikään kuin teidät merkattaisiin pois lähtemättömällä tavalla siksi, että muut osaisivat varoa teitä.”
Hades työnsi haarukallisen ruokaa suuhunsa ja selkeästi mietti naisen sanoja pureskellessaan.
”Voi sen noinkin nähdä.” Hän totesi lopulta. ”Yhdelläkään tämän klaanin alueella asuvalla tavallisella Ia Novalaisella ei tosin pitäisi olla mitään syytä pelätä elementistejä. Asia ei toki ole ollut Ia Novan historian aikana niin mustavalkoinen, mutta sanoisin, ettei tämä ole oikea aika ja paikka käsitellä klaaniasioita ihan tässä mittakaavassa.”
”Kerrotko kuitenkin myöhemmin?” Ivory kysyi pää kallellaan.
”Sen mitä voin.” Hades vastasi hymynkare huulillaan, nyökäten sitten Ivoryn lähes koskemattoman lautasen suuntaan. ”Veikö se polttava pallero ruokahalusi?”
”Kysytkin vielä.” Nainen puuskahti. ”Onko lautasellani jotain muuta varomisen arvoista?”
Hades silmäili hänen lautastaan hetken, selittäen ruokalajit parhaansa mukaan auki. Ivory haki itselleen lisää juotavaa ennen kuin uskaltautui jälleen uusien makujen äärelle.
He syventyivät uuteen keskusteluun, joka pyöri nyt pääasiassa sadonkorjuujuhlien ruokien, näytelmän ja historian ympärillä.
”Ivory-neiti.” Eräs pariakymmentä ikävuotta lähestyvä Ia Novalainen teinipoika sanoi ujosti tullessaan heidän pöytänsä viereen. ”Haluaisitteko lähteä tanssimaan?”
”Tietysti, kun noin kauniisti pyydät.” Ivory hymyili hänelle, nousten tuoliltaan. Hän kosketti ohi mennessään Hadeksen käsivartta, kuin pyytäen anteeksi heidän keskustelunsa keskeytymistä. Mies ei pistänyt pahakseen. Hän seurasi katseellaan Ivoryn notkeasti keinuvaa vartaloa pöytään nojaten, siemaisten ajoittain juomaansa. Ivory ehti opetella tanssiaskeleet useampaan uuteen kappaleeseen, ennen kuin Hades sai lasinsa tyhjennettyä. Mies nousi pöydän äärestä ja asteli tanssilattialle juuri, kun musiikki muuttui rauhallisemmaksi. Ivory huomasi tanssilattian täyttyvän hyvin lähellä toisiaan tanssivista pareista ja otti muutaman askeleen poistuakseen paikalta, vain päätyäkseen Hadeksen syliin.
”Haluatko vielä tanssia?” Mies kysyi. Ivory nyökkäsi hymy huulillaan ja painautui kiinni Hadekseen, ottaen mallia muista pareista. Hitaat kappaleet eivät vaatineet juuri askelten osaamista, pääasiassa he keinuivat rauhallisesti toisiinsa nojaten. Ivory painoi poskensa miehen rintakehää vasten ja kuunteli tämän sydämenlyöntejä.
Erään kappaleen kohdalla joku alkoi laulaa, saaden myös monet tanssilattialla olevat parit liittymään mukaan. Ivoryn yllätykseksi myös Hades liittyi laulavaan joukkoon. Miehen ääni oli hiljainen, mutta Ivoryn korviin se kantautui pehmeänä ja voimakkaana. Nainen ei osannut sanoja, eikä edes ymmärtänyt niistä suurinta osaa, mutta tunnelma vei hänet mennessään.
Kappaleen loppuessa Ivoryn rinnassa läikehtivät sisäinen rauha ja kummallinen kaipuu. Hän ja Hades seisoivat hetken sylikkäin tanssilattian reunalla, ennen kuin irrottautuivat toisistaan ja totesivat juhlaien olevan loppusuoralla.

[Shinea]

4. The Fall

Syksy teki tuloaan. Lehtipuut muuttivat väriä ja pudottivat pikkuhiljaa lehtiään. Ivory oli näystä suorastaan lumoutunut, sillä luonto ei räjähtänyt Averian syksyissä läheskään samanlaiseen väriloistoon kuin Ia Nova. Syyssateet saapuivat ja ilma muuttui muutenkin viileämmäksi. Pitmedeniläiset pitivät Ivoryn tarkenemisesta varsin hyvin huolta, sillä hän sai lahjaksi kaksi mitä kauneinta neulepuseroa, joiden kirjoneulekuvioihin oli varmasti uponnut tekijänsä aikaa tunti jos toinenkin. Molemmat olivat ihanan pehmeitä ja lämpimiä.
Hadeksen ollessa vapailla Ivory löysi itsensä harvinaisen usein tämän kodista, teekuppi käsissään nauttimassa takkatulen lämmöstä ja miehen seurasta. Hän sai opetella myös takkatulen sytyttämisen jalon taidon. Hadekselle se oli helppoa hänen tulenhallintaitojensa vuoksi ja Ivory käytti hävyttömästi hyödykseen kykyään hallita ilman virtauksia.

Ivory asteli paloaseman vieressä olevan puiston laitaa pitkin muuttunutta maisemaa silmäillen, kiinnittäen huomionsa puistossa juokseviin lapsiin, jotka loikkivat lehtikasoissa ja heittelivät maahan pudonneita lehtiä sylin täydeltä ilmaan. Myös Selia oli lapsilauman joukossa.
Tuulentekijä loi pienen ilmapyörteen ja ohjasi sen lähimpään lehtikasaan. Lehdet kieppuivat ilmaan runsaslukuisina, pyörähdellen kohti taivasta ilmavirran ohjaamina. Näky kiinnitti pian myös lasten huomion.
”Katsokaa!” Selia kiljahti ja koko lauma juoksi kikattaen lehtipyörteessä seisovan Ivoryn luo. Lapset alkoivat yksissä tuumin tavoitella ilmassa kieppuvia lehtiä, tehden niiden nappaamisesta pian pelin. He yrittivät ensin napata ilmasta tietyn värisiä lehtiä, sen jälkeen mahdollisimman monta erilaista ja pian keskenään mahdollisimman saman muotoisia.
Ivory liikkui ilmassa pyörteilevien lehtien keskellä kuin tanssien, käännellen viehkeästi käsiään ohjatessaan ilmavirtoja ympärillään. Hänen mekkonsa helmat hulmusivat ja hiukset tempautuivat auki löyhältä nutturaltaan, liehuen ilmavirran mukana.
Lapsetkin alkoivat pyörähdellä ympäriinsä, imitoiden Ivoryn liikkeitä, ikään kuin hekin voisivat ohjailla ilmassa pyörteileviä lehtiä.
”Älkää viitsikö, tiedättekö kuinka kauan minulta meni haravoida nuo kasaan?!” Miesääni huudahti turhautuneena jossain kauempana.
”Bromenin vaari suuttui…” Yksi lapsista totesi hiljaa. Ivory pysähtyi hetkeksi, jolloin lehdet lähtivät putoamaan suoraan maata kohti. Hän katsoi hetken lähettyville päässeen haravaa heristelevän miehen suuntaan, heilauttaen käsiään ja lähetti joka ikisen puistoon pudonneen lehden taivaalle. Nainen virnisti hämmästyneelle Bromenin vaarille silmää iskien ja ryhtyi tanssahdellen ohjaamaan lehtiä yhteen kasaan puiston reunalla. Lapset seurasivat näkyä ilosta hyppien ja kiljahdellen.
Kun viimeisetkin lehdet laskeutuivat kasaan, nainen kääntyi äimistyneen näköistä vaaria kohti.
”… No… No…” Bromenin vaari empi, vilkaisten hymyilevää Ivorya sekä nauravia lapsia. ”No leikkikää sitten! Mutta älkää jättäkö lehtiä levälleen, kun lopetatte!”
”Ei jätetä!” Ivory lupasi yhteen ääneen lasten kanssa, räjäyttäen lehtikasan jälleen ympäriinsä.
”Voitko lennättää vain punaisia lehtiä?” Selia pyysi silmät sädehtien. Ivory nostatti jälleen lehtiä ilmaan ja erotteli niistä keskittyneen näköisenä pelkät punaiset lehdet, antaen muun väristen leijailla takaisin maahan. Pian sen jälkeen hän erotteli mukaan myös keltaisia ja oransseja lehtiä, muodostaen niistä tulenlieskoja muistuttavan lehtipyörteen.
Kun lapset alkoivat pikkuhiljaa väsyä, Ivory ohjasi lehdet jälleen kasaan ja laski kätensä hengästyneenä alas.
”Ei kai sinusta ole loppumassa virta?” Selia kysyi huolestuneena, tarkkaillen syvään hengittelevää Ivorya.
”Voi Selia…” Ivory naurahti. ”Voin ihan hyvin.”
”Minun täytyy mennä kotiin!” Yksi lapsista kiljahti vilkaistuaan paloaseman seinällä olevaa suurta kelloa. ”Äiti suuttuu, kotiintuloaikani oli jo aikaa sitten!”
Muutkin lapset hajaantuivat lähtöä tehden ja pian Selia oli kahden Ivoryn kanssa.
”Pitääkö sinunkin lähteä kotiin iltapalalle?” Ivory kysyi.
”Hades-setä pääsee ihan kohta töistä.” Selia sanoi viattomasti kelloa katsellessaan.
”Haluatko odottaa häntä?”
”Haluan.” Tyttö nyökkäsi.
Ivory jäi Selian seuraksi. He istuivat yhdessä puiston reunalla olevalle penkille, katseet suunnattuina paloaseman ovea kohti.
Pian Hades asteli ovista ulos, huomaten Selian tämän heiluttaessa hänelle villisti käsiään.
”Sinun olisi pitänyt olla kotona jo aikaa sitten.” Mies torui Seliaa. ”Talya on varmasti huolissaan.”
Selia yritti piirtää kasvoilleen mahdollisimman viattoman ilmeen.
”Selia… sinun olisi pitänyt kertoa kotiintuloaikasi.” Ivory yhtyi toruihin.
”Muttakun oli niin kivaa…” Selia mutisi.
”Ala tulla, vien sinut kotiin.” Hades komensi, vinkaten Selian ja Ivoryn mukaansa, hymyillen Ivorylle tytön huomaamatta. Hän ilmoitti viestimen välityksellä veljelleen ja tämän vaimolle, että toisi heidän tyttärensä kotiin.
Selia pälpätti lähes taukoamatta päivästään koko matkan ajan, kiikkuen setänsä kädessä vielä matkalla kotiovelleen.
”No niin marakatti, iltapesulle, -pisulle ja -palalle.” Ferga komensi tytärtään vakavalla sävyllä avatessaan tälle oven. Tyttö kinasi hetken vastaan ennen kuin kipitti sisälle.
”Anteeksi. En tiennyt, että hänellä oli kotiintuloaika.” Ivory pahoitteli.
”Älä huoli, Selian kuuluisi huolehtia siitä itse. Hän osaa kyllä, mutta meinaa toisinaan venyttää hieman rajoja.” Ferga sanoi päätään puistellen. ”Hyvä kuitenkin tietää, että hän luuhannut turvallisessa seurassa.”
Hades ja Ivory päästivät Fergan takaisin perheensä iltapuuhien pariin.
”Haluatko tulla iltateelle?” Ivory ehdotti viattomasti, kun ovi oli sulkeutunut heidän edestään.
”Luetko kenties ajatuksia, ajattelin ehdottaa samaa.” Hades vastasi hymyillen.
Ivory väläytti hänelle iloisen hymyn ja he siirtyivät hänen majapaikkansa katon alle.
”Näin teidät aseman ikkunasta aiemmin.” Hades totesi Ivorylle kun he saivat teemukit käsiinsä. ”Teillä näytti olevan hauskaa.”
”Lapset nauttivat lehtien seassa riehumisesta.” Ivory hymähti nojaten työtasoon. ”Luulen tosin, että takiani useampi vanhempi saattoi huolestua tänään. Kotiintuloajat ilmeisesti paukkuivat.”
”Tuskin kukaan tulee vaatimaan päätäsi vadille sen vuoksi.” Hades lohdutti.
”Toivottavasti.” Ivory totesi. ”Olen tietääkseni edelleen varsin hyvässä huudossa Pitmedeniläisten keskuudessa.”
”Tämänpäiväisen perusteella olettaisin, että ovellasi on pian jono Pitmedeniläisiä pyytämässä, että pölläyttäisit heidän pihansa siisteiksi puista pudonneista lehdistä.”
”Jos korvauksesta sovitaan.” Ivory virnisti.
”Se siitä pyyteettömästä avusta…” Hades nauroi.
”Älä huoli, sinun puutarhasi laitan ojennukseen pelkkää kiltteyttäni.” Ivory hymähti, näyttäen niin viattomalta, että mies uskoi tämän sanavalinnan olleen vahinko.
Hades yritti tulkata naisen kasvoilla olevaa ilmettä, mutta ei uskaltanut tehdä sen perusteella oletuksia.
”Oletko nälkäinen?” Ivory kysyi, vilkaisten jääkaappiin. ”Täällä on tosin varsin vähän yhtään mitään…”
”Kysymyksen asettelusta päättelen, että olet itse nälkäinen ja toivot minun tekevän ruokaa.” Hän hymähti arvioidessaan Ivoryn vieressä jääkaapin sisältöä. ”Näistä tekee vaikka mitä.”
”Olenko noin läpinäkyvä?” Ivory naurahti. ” Luotan sanaasi. Kerro mitä pitää tehdä, niin autan.”
Hades oli opettanut hänelle yhtä ja toista ruoanlaitosta kuluneiden viikkojen aikana, mutta Ivory otti silti mieluummin ohjeita vastaan kuin yritti soveltaa itse. Hän ei vieläkään ollut aivan varma, mitä aineksia saattoi sekoittaa yhteen ja mitä ei.
Tosin Hades oli myöntänyt Ivoryn löytäneen jokusen epätavallisen, kummallisella tavalla täydellisesti toimivan makuyhdistelmän ruokaa laittaessaan.
He ryhtyivät laittamaan ruokaa yhdessä. Ivory sai tehtäväkseen sekoittaa paistinpannussa lämmitettäviä asioita, sillä Hades oli häntä huomattavasti nopeampi pilkkomaan aineksia.
”Kuinka paljon mitäkin?” Ivory kysyi rivi maustepurkkeja vieressään ja yksi kädessään.
”Sopivasti.” Hades vastasi. ”Rannetuntumalla.”
”Ei minulla vieläkään ole sellaista tuntumaa.” Ivory vastusti.
Hades tarttui lempeästi hänen käteensä. He ripottelivat yhdessä mausteet ruoan sekaan.
”Maista, tarvitseeko se jotain lisää.” Hades kehotti ja Ivory totteli, tarjoten myös hänelle maistiaiset.
”Lähellä.” Mies totesi.
”Se kaipaa vielä jotain…” Ivory sanoi mietteliäänä, maistaen ruokaa uudelleen.
”Mitä laittaisit lisää?” Hades kysyi.
Ivory silmäili maustepurkkeja, ojentaen kätensä yhtä kohti, mutta valitsi lopulta toisen.
”Olen samaa mieltä.” Hades totesi. Ivory näytti itsestään ylpeältä maustaessaan ruoan loppuun.

”Miten työpäiväsi meni?” Tuulentekijä kysyi, kun he asettuivat pöydän ääreen syömään.
”Pelkkiä pieniä tehtäviä, mikä on pelkästään hyvä asia.” Hades totesi olkiaan kohauttaen.
”Tapahtumaköyhät työpäivät ovat työnkuvassasi kai niitä toivottavimpia?”
”Minä ja työkaverini lähdemme hetkeäkään epäröimättä mille tahansa tehtävälle, mutta muiden ihmisten turvallisuutta ajatellen hiljaiset päivät ovat niitä parhaita.” Hades myönsi. ”Ei ole mukavaa nähdä jonkun kodin tai elannon lähteen tuhoutuvan tulipalossa. Puhumattakaan ihmishenkien menetyksistä…”
”Uskon.” Ivory totesi.
”Eläintehtävät ovat useimmiten mukavimpia, koti-issojen pelastaminen puusta ja niin edelleen.” Hades hymähti. Ivory piti kovasti miehen lempeästä äänensävystä tämän puhuessa eläimistä. Lemmikkien ja luonnoneläinten elämät olivat hänelle selvästi merkityksellisiä. Hadeksen alkujaan hieman pelottavakin ulkokuori oli rapissut olemattomiin jo aikoja sitten. Mitä paremmin Ivory oppi hänet tuntemaan, sitä paremmin hän näki miehen herkkyyden, lempeyden ja hyväntahtoisuuden.
Hadeksen puhuessa Ivory kiinnitti huomionsa miehen ylähuulessa olevaan arpeen, joka tuntui poikkeavan tämän kasvoissa olevista rituaaliarvista. Todennäköisesti se oli tullut jonkin pienen tapaturman seurauksena. Katse liikkui hymykuoppaan miehen toisessa suunpielessä, siirtyen alahuulen kaarelle ja takertui lopulta Hadeksen hymyyn.
”Missä vaiheessa lakkasit kuuntelemasta?” Hades kysyi kiusoitellen, havahduttaen Ivoryn ajatuksistaan.
”Kuuntelin koko ajan!” Ivory kiisti, tuntien kuumotuksen nousevan poskilleen. ”Pidät eläintehtävistä!”
Hän piiloutui teekuppinsa taakse, ottaen siitä pitkän siemauksen.
”Aloin jo epäillä, että naamassani on jotain, kun tuijotit niin intensiivisesti.” Hades totesi.
”Olen aika varma, että sitä naamassasi ollutta asiaa kutsutaan hymyksi.” Ivory sanoi, pukien kasvoilleen pohtivan ilmeen. ”Se sopii sinulle.”
Hades naurahti, puistellen huvittuneena päätään naisen sanoille, jättäen kiusoittelut sikseen.
Keskustelu jatkui, hyppien heille tavanomaiseen tyyliin aiheesta toiseen ja ennen pitkää Hades totesi haluttomasti, että hänen täytyisi lähteä pikkuhiljaa kotiin. Ivory saattoi hänet ovelle.
”Hades…” Hän huikkasi, kun mies oli vetänyt takin päälleen.
”No?”
Ivory halasi häntä. Hades yllättyi totaalisesti, sillä nainen painautui hyvin tiiviisti häntä vasten.
”Kiitos kun jäit istumaan iltaa kanssani.”
”Ei kestä…” Hades naurahti halatessaan takaisin, sulkien naisen suureen syliinsä. ”Kiitos kun kutsuit…”
Halaus oli pitkä, eikä Ivory olisi halunnut irrottaa otettaan lainkaan, eikä Hadeskaan kiirehtinyt otteensa irrottamista. Ennen pitkää Ivory nojautui taemmas, katsoen miestä alaviistosta suoraan silmiin. Hades pyyhkäisi naisen kasvoille valahtaneet hiussuortuvat tämän korvan taakse.
”Päästän sinut lähtemään…” Ivory sanoi yskäisten pienesti, astuen askeleen taaksepäin. Hänen poskilleen oli noussut kevyt puna.
”Kuule… Haluatko käydä viikonloppuna pienellä kulttuuriretkellä?” Hades kysyi käsi ovenkahvalla.
”Tietysti, siksihän minä Ia Novalla olen.” Ivory vastasi, selkeästi innostuen ajatuksesta.
”Saako reissu viedä koko päivän?” Hades kysyi.
”Saa!” Ivory naurahti.
”Hienoa.” Hades hymyili. Ivory ei malttanut odottaa.
He sopivat yhteistuumin lähtöajan, jonka jälkeen mies asteli ovesta ulos. Ivory jäi ovensuuhun katselemaan hänen lähtöään, haluten todella paljon pyytää häntä jäämään yöksi.
Hades kääntyi katsomaan ovelle ennen kuin avasi ajoneuvonsa oven. Sisältä kajastava valo piirsi naisen siluetin ovensuuhun ja Hades huomasi kaipaavansa häntä jo nyt. Mies istui kuskin paikalle, heilautti kättään hyvästiksi ja lähti ajamaan kohti kotiaan. Olo oli kummallisen vajavainen ilman Ivoryn seuraa.

Ivory odotti viikonloppua niin hartaasti, ettei se meinannut saapua lainkaan. Lopulta lähtöpäivän aamu koitti ja Ivory singahti asumuksensa ovesta ulos heti kun Hades pysäytti kulkuneuvonsa sen eteen.
Hades haukotteli ratin takana, eikä tämä jäänyt naiselta huomaamatta.
”Oletko varma, että jaksat lähteä?” Ivory kysyi kiivetessään kyytiin. ”Näytät uupuneelta.”
”Tulin suoraan töistä.” Hades naurahti. ”Kertoisin kyllä, jos en jaksaisi.”
”Sanot sitten heti, jos haluat pitää tauon ajamisesta tai jotain.” Ivory vannotti.
”Sanon sanon.” Hades hymähti, siemaisten kädessään olevan kahvikupin tyhjäksi.
”Minne me ollaan menossa?” Ivory kysyi, kun Hades lähti ajamaan heidän määränpäätään kohti.
”Muistatko kun kerroin, että tuulikukkula on tarkoitettu Eltisin palvontamenoihin?” Mies kysyi. Naisen nyökättyä mies jatkoi. ”Muillakin jumalilla on omat palvontapaikkansa. Koska nyt on syksy, ajattelin viedä sinut katsomaan Cerosin kehää.”
”Mitä siellä on?” Ivory kysyi.
”Näet sitten.”
”Salaperäistä.” Ivory sanoi kieltä näyttäen. Hades hymähti, eikä sanonut mitään keskittyessään liikenteeseen.
”Kuinka pitkä matka sinne on?”
”Muutama tunti tässä vierähtää.” Hades vastasi. ”Voit halutessasi jatkaa unia, sinäkin näytät väsyneeltä.”
”Ehei, saat nauttia uteliaisuuteni hedelmistä ja kaikista niistä kysymyksistä, joita aion kysyä tämän reissun aikana.” Ivory virnisti. ”Millaisia asioita syksyyn liittyy? Miten valmistaudutte talveen?”
Hades nautti naisen energisestä tiedonjanosta ja pyrki tyydyttämään tämän uteliaisuuden parhaansa mukaan. Ivory vuorostaan kertoi miten asiat olivat Averialla. Matka taittui kuin siivillä, heidän ollen pian perillä määränpäässään.

Hades parkkeerasi kulkupelinsä pienelle hiekkapohjaiselle parkkipaikalle synkeän näköisen metsän laitaan.
”Tuonnekko sinä olet minut viemässä?” Ivory kysyi metsää silmäillen. Se oli sankka, ruskaisten lehvästöjen välistä pääsi läpi vain vähän valoa ja koko ryteikkö näytti siltä, että siellä asuisi villieläin poikineen.
”Tuonne.” Hades vastasi hymynkare huulillaan. Mikäli Ivory ei olisi pitänyt miestä ystävänään, hän ei olisi ikinä astellut tämän perässä metsäpolulle.
Metsässä ei ollut aivan niin pimeää, kuin miltä oli alun perin näyttänyt. Ruskassa kylpevä lehvästö näytti upealta heidän yläpuolellaan ja Ivoryn pää pyöri hänen yrittäessään nähdä kaiken mahdollisen. Polku kapeni paikoitellen olemattomiin, mutta Hades näytti olevan hyvinkin perillä siitä, minne he olivat menossa. Kulkuaukot olivat paikoitellen niin ahtaita ja kapeita, ettei Ivory meinannut mahtua niistä kunnolla, mutta jollain ilveellä Hades onnistui siirtämään raamikkaan kehonsa vaivattomasti läpi.
Pian heidän edessään näytti kohoavan hyvin lähellä toisiaan kasvavien puiden seinämä. Polku kiersi kuitenkin muutaman puun ympäri, törmäten lehtiseinämään. Hades työnsi lehtiverhon sivuun, paljastaen näkymän kauniille aukiolle.
Lähekkäin kasvavista puista koostuva kehä oli suuri ja sen yläpuolelle kaartuvat oksat ruskan värjäämine lehtineen muodostivat aukiolle värejä räiskyvän katon, jonka keskeltä saattoi nähdä taivaan. Keskellä aukiota oli suuren puun kanto, jonka yläosa muistutti hyvin erehdyttävästi tuolia. Tai paremmin sanottuna valtaistuinta.
Ivory oli mykistynyt, eikä tehnyt hetkeen elettäkään liikkuakseen mihinkään. Hades piti hymynkare huulillaan lehtiverhoa sivussa siihen asti, että nainen lähti liikkeelle.
Kulkuaukko aukiolle oli leveä, mutta kannon ääreen johtava polku hyvin kapea. Aukiolla kasvoi polvenkorkuista heinää, joka oli syksyn myötä alkanut kellastua jo hyvä tovi sitten. Pilvet väistyivät auringon tieltä ja sen valo siilautui puiden lehvien läpi, saaden puut leimuamaan kuin ne olisivat liekeissä. Ivory käveli aukiolle askeliaan varoen. Hades seurasi vähän matkan päässä hänen perässään. Pieni tuulenpuhuri varisutti lehtiä alas puista ja ne leijailivat hitaasti maata kohti.
”Tämä paikka on satumainen…” Ivory sanoi hiljaa ympärilleen katsellen. ”Ihan kuin kulkisi unessa.”
Hän pysähtyi kannon lähettyville, katsellen sen yläosassa olevaa valtaistuinta.
Kehää ympäröivien puiden koosta saattoi päätellä, että kehä oli ollut olemassa vuosikymmenien tai jopa muutaman vuosisadan ajan.
Ivoryn mielessä poltteli joukko kysymyksiä, mutta hän hillitsi itsensä. Aukiolla seistessä oli sellainen olo, että kysymykset voisivat kyllä odottaa. Hän kiersi aukion yhdessä Hadeksen kanssa, eikä mieskään kokenut tarpeelliseksi sanoa mitään.
Niin paljon kuin hän piti Ivoryn äänestä ja heidän keskusteluistaan, myös hiljaisuus tuntui naisen seurassa hyvältä.

Paluumatkalla metsän läpi Hades kosketti kevyesti Ivoryn olkapäätä ja ohjasi osoittamalla tämän katsetta. Ivory katsoi miehen osoittamaan suuntaan, nähden puiden välissä liikkuvan eläimen. Hän astui lähemmäs Hadesta kuin turvaa hakien, sillä hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mikä metsässä kulki. Puiden välistä ehti hahmottaa kyseessä olevan jonkin suuren, väriltään tummanharmaan ja sarvekkaan.
Eläimen mentyä he jatkoivat matkaansa.
”Mikä se oli?” Ivory kysyi, kun he pääsivät parkkipaikalle.
”Hirra, yksi suurimmistä riistaeläimistä näillä seuduilla.” Hades vastasi. ”Tuo äskeinen oli varsin komeat sarvet omaava sonni, joten se oli todennäköisesti jo varsin iäkäs.”
”Ovatko ne ihmisille vaarallisia?”
”Ennemmin ne väistävät, kuin tulevat kimppuun.” Hades totesi. ”Keväisin hirralehmät tosin kannattaa kiertää kaukaa. Jos niillä on vasa lähettyvillä, ne tulevat päälle suojellakseen jälkikasvuaan.”
”Onneksi nyt on syksy…” Ivory naurahti epävarmasti. Hänen vatsansa kurni äänekkäästi.
”… Söitkö aamiaista ennen lähtöä?” Hades kysyi.
”… En.” Ivory myönsi.
”Olisit sanonut… Hyppää kyytiin.” Mies käski silmiään pyöräytettyään. ”Otin eväät mukaan, mennään eräälle läheiselle kielekkeelle syömään ne. Sieltä on mahtavat näkymät.”
”Söitkö itse aamiaista.” Ivory kysyi kiivetessään kyytiin.
”…En.” Hades myönsi. Hänenkin vatsansa kurni.
”Paraskin sanomaan.” Ivory virnisti.

Kun Hades käänsi ajoneuvonsa ja peruutti sen kielekkeen reunalle, Ivory jännittyi, peläten että he putoaisivat. Pelko oli turha, mies jätti riittävästi matkaa reunaan ja varmisti kyydistä noustuaan, ettei ajoneuvo vierisi kielekkeen suuntaan. Ivory kiersi Hadeksen puolelle, katsellen maisemia tämän vierestä.
Hän arveli näkymän avautuvan pohjoiseen, sillä horisontissa siintävä metsä oli jo osittain lehdetön tai lehtien väri oli ehtinyt taittua ruskeaan. Näkymä lähempänä olevaan ruskan väreissä koreilevaan lehtimetsään oli kuitenkin henkeäsalpaavan upea. Alhaalla näkyi myös aukeaa ruohotasankoa, jolla laidunsi rykelmänä jonkinlaisia riistaeläimiä. Osalla niistä oli sarvet, osalla ei ja koosta päätellen laumaan kuului myös edeltäneen kesän poikasia.
”Mitä ne ovat?” Ivory kysyi, nyökäten tasangolla laiduntavien eläinten suuntaan, sillä hirroja ne eivät olleet.
”Peuropeja. Sarvelliset ovat uroksia, sarvettomat naaraita ja keskenkasvuiset poikasia.” Hades vastasi. ”Ne ovat Ia Novan runsaslukuisimpia riistaeläimiä. Niitä asuu käytännössä kaikilla mantereilla, joskin ne eroavat toisistaan hieman asuinpaikkansa mukaan. Talven tullen ne vaeltavat etelämmäksi ruoan perässä. Kevään tullen ne palaavat uudet poikaset mukanaan, useimmiten muutamaa vanhaa laumanjäsentä köyhempänä.”
Hades nosti eväslaukun lavalle, tarttui sen laitaan ja heilautti itsensä perässä. Hän ojensi kätensä Ivorylle, joka otti tarjotun avun vastaan hymy huulillaan. Tuon hymyn nähdessään Hades muisti, ettei tuulentekijä olisi hänen apuaan tarvinnut, vaan otti sen vastaan muista syistä. He kävivät istumaan ja nainen asettui Hadeksen viereen niin lähelle, että heidän jalkansa koskettivat toisiaan.
He ottivat eväät esiin, jääden seuraamaan alhaalla avautuvaa näkymää ja eläinten liikkeitä. Kun he olivat saaneet syötyä, Hades ojensi Ivorylle kiikarit, jotta tämä voisi seurata tasangon tapahtumia paremmin.
Aikansa eläinten tekemisisä katseltuaan Ivory huomasi, että laumaa ympäröivässä ruohikossa liikkui jotain. Tarkasti katsomalla Ivory saattoi erottaa varjomaisen kevyesti eteenpäin lipuvia eläimiä, jotka suuntasivat kärsivällisesti laumastaan hieman erillään olevia peuropeja kohti.
”Mitä petoeläimiä tarkoitit, kun mainitsit niiden seuraavan vaeltavia riistaeläimiä..?” Ivory avasi suunsa, juuri kun tilanne tasangolla eskaloitui.
Silmänräpäyksessä peuropeja lähestyvät eläimet syöksähtivät liikkeelle kuin lähtölaukauksen saaneina, lähtien ajamaan takaa valitsemaansa yksilöä, sysäten koko lauman kaaokseen.
”Tykrioita.” Hades sanoi hiljaa, katsellen aukiolla eskaloituvia tapahtumia. ”Ne ovat hornarhujen ohella Ia Novan suurimpia petoeläimiä. Ne metsästävät laumassa.”
Tykriot saivat kohteekseen valitsemansa peuropin kiinni miehen sanojen aikana, kaataen sen maahan. Yksi pedoista takertui saaliseläimen kurkkuun ja puri sen kuoliaaksi.
Ivory laski kiikarit alas, katsellen aukiota vaiteliaana, haluamatta nähdä veristä ruokailuhetkeä tarkemmin.
Luonnon kiertokulku tuntui julmalta, mutta tykriot eivät tappaneet julmuuttaan tai huvikseen, vaan syödäkseen ja selvitäkseen. Peuropit olivat kadonneet näköpiiristä jo kauan sitten, kun tykriot asettuivat syömään. Metsänrajasta asteli tykrioiden loppulauma, kun saaliin kaataneiden seuraan asteli naaras keskenkasvuisine pentuineen liittyäkseen aterialle.
Ivory hieroi käsivarsiaan, sillä ulkona alkoi olla jo varsin viileää, eikä hänen neulepaitansa ohuet hihat pitäneet häntä tarpeeksi lämpimänä. Hades suorastaan säteili lämpöä ja ajoneuvon lavalla istuessaan Ivory hivuttautui lähemmäs häntä. Mies havahtui tilanteeseen siinä vaiheessa, kun nainen painautui hänen kylkeään vasten.
”Onko sulla kylmä?” Hades kysyi. Ivory säpsähti kauemmas nolostuneen näköisenä.
”Vähän!” Hän myönsi. Hempeä puna kohosi hänen poskilleen.
”Olisit sanonut.” Hades naurahti ja veti naisen takaisin kiinni kylkeensä. ”Otetaan seuraavalla kerralla joku viltti mukaan.”
Ivory painautui miestä vasten ja kylmyys pysyi hänen ansiostaan loitolla. He istuivat ajoneuvon lavalla pitkän aikaa, katsellen metsää ja aukiota, jolla tykriot olivat lopettaneet ruokailunsa. Ne palasivat raukeasti keinuen takaisin metsään. Niiden tilalle saapui pieniä pitkähäntäisiä pörröisiä eläimiä kilpailemaan tähteistä tummien haaskalintujen kanssa.

Aurinko oli jo hyvin lähellä laskeutumista heittäen pitkiä varjoja maahan, kun he kuulivat moottorin hurinaa ja renkaiden rahinaa soratietä vasten. Toinen ajoneuvo kaartoi näkyviin ja pysähtyi jonkin matkan päähän Hadeksen ajoneuvosta. Kolme henkilöä astui siitä ulos. Kahdella oli tummat vaatteet, yhdellä huppu päässään ja toisella niin korkea kaulus paidassaan, että se peitti puolet kasvoista. Kolmas oli paljain päin ja näkyvin tuntomerkki olivat kasvojen arvet sekä valkoinen hihaton paita, joka paljasti tatuoidut käsivarret.
Hades kirosi henkensä alta ja loikkasi alas lavalta. Hänen eleissään oli jotain, mikä sai Ivoryn tarkkaavaiseksi.
”Mitäs meillä täällä on?” Valkopaitainen tulokas kysyi. Hän vaikutti porukan pomolta.
”Olemme juuri lähdössä.” Hades totesi ja Ivory pudottautui lavalta hänen viereensä. Silmänräpäystä myöhemmin keskustelun avannut mies oli heidän edessään, kuin varjoista esiin nousseena.
”Enpä usko.” Mies totesi ilkkuvalla äänensävyllä.
Ivory tajusi tämän olevan varjonkainen. Ensimmäinen, jonka hän oli Ia Novalla nähnyt. Hades siirtyi puolittain Ivoryn eteen, pitäen silmällä varjonkaista ja tämän seurassa tulleita miehiä, jotka asettuivat kuin tukijoukoksi puhemiehenä toimivan varjonkaisen taakse. Hetkeä myöhemmin varjonkainen häivähti näkyvistä, väreillen esiin heidän takanaan. Ivory kääntyi ympäri ja kohdisti jäätävän katseen nyt edessään seisovaan mieheen. Varjonkaisen kasvoihin viilletyt kuviot eivät muistuttaneet mitään niistä klaaniarvista, jotka Ivory oli aiemmin nähnyt. Ne vaikuttivat hätäisemmin ja väkivaltaisemmin tehdyiltä. Ivory arveli niiden olevan jengiarpia ja varjonkaista seuralaisineen klaanittomiksi elementisteiksi.
”Mitä silmäni näkevätkään…” Varjonkainen totesi, silmäillen naista päästä varpaisiin ja takaisin, piirtäen kasvoilleen pehmeän hymyn. Äänensävyssä oli kuitenkin jotain, mikä sai Ivoryn varpailleen.
”Mitä haluat?” Nainen kysyi. Varjonkainen liikahti Ivorya kohti, pakottaen hänet ottamaan askeleen taaksepäin. Hän tunsi Hadeksen jännittyvän selkänsä takana.
”Mikä sun nimesi on? Mistä sä tulet?” Varjonkainen kysyi, ojentaen kätensä Ivorya kohti, ikään kuin ei edes uskoisi naisen olevan todellinen.
”Antakaa meidän olla ja päästäkää meidät lähtemään.” Hades sanoi sovittelevalla äänellä. ”Emme kaipaa hankaluuksia.”
”Kukaan ei puhunut sulle.” Toinen hänen edessään olevista miehistä totesi, sylkäisten kielekkeen reunalta.
”Näpit irti!” Ivory kivahti, kun varjonkainen kosketti hänen hiussuortuviaan.
”Älä koske häneen.” Hades murahti varoittavasti, kääntäen huomionsa Ivorya kiusaavaan varjonkaiseen. Tämä hävisi näkyvistä vain tönäistäkseen Hadeksen rajusti kauemmas, häviten taas ja välkähtäen uudelleen Ivoryn viereen. Nainen hypähti lennokkaasti pois hänen luotaan. Varjot välkähtelivät hänen ympärillään ja jokaista välkähdystä seurasi tönäisy. Ivory päästi älähdyksen kaatuessaan.
Kauempana Hades tönittiin väkivaltaisesti maahan kahden muun jengiläisen toimesta. Mitä ilmeisimmin hekin olivat varjonkaisia.
”Mitä ajattelit tehdä?” Nokkamies ilkkui välkähdettyään Hadeksen viereen, potkaisten miestä kylkeen. Kirkas liekki leimahti, pakottaen varjonkaisen hetkeksi kauemmas.
Tulenleimahdusta seurasi varjonkaisten huvittunut nauru. Tässä vaiheessa paljastui, että yksi heistä oli nainen.
”Suksikaa vittuun.” Hades ärähti, nousten jaloilleen.
”Mietinkin, mikä elementtisi on…” Jengin nokkamies virnuili. ”Harmi, ettei siitä ole mitään hyötyä… Valo luo ympärilleen varjoja.”
Hän hävisi varjoihin uuden liekin leimahdettua.
”Jättäkää hänet rauhaan!” Ivory sanoi tyynesti. Varjonkaiset käänsivät katseensa jälleen jaloillaan olevaan naiseen ja takaisin Hadekseen.
”Mitä luulet, pystyykö tuo tyllerö suojelemaan sinua?” Joukon nainen kysyi pilkallisesti. Häilyvä varjo siirtyi Ivoryn taakse, käyden häneen käsiksi.
”Päästä irti!” Nainen sähähti hampaidensa välistä, kun mies tarttui hänen ranteisiinsa ja käänsi hänet eteensä.
”Sinähän sähäkkä olet.” Nokkamies virnisti vastaan hangoittelevalle Averialaiselle. Kaksi muuta olivat edelleen Hadeksen kimpussa ja mies oli jäämässä pahasti alakynteen.
”Viimeinen varoitus.” Ivory sihahti. Varjonkainen nauroi päin hänen naamaansa.
Ivoryn katse oli silkkaa jäätä, kun hän liikautti sormiaan. Nauru kuoli varjonkaisen huulille ja hän irrotti otteensa naisesta, nostaen kätensä kaulalleen. Hän yritti haukkoa henkeä, kykenemättä vetämään ilmaa keuhkoihinsa.
Kaksi muuta tajusivat nopeasti jonkin olevan hullusti.
”Pomo?” Joukon nainen kysyi, välkähtäen kauemmas Hadeksesta.
Ivory käänsi häneen katseensa, kohottaen toista kättään sormiaan koukistaen ja nappasi elementtinsä otteeseen kaksi muutakin varjonkaista. He yrittivät karata varjoja pitkin, mutta Ivoryn ote pysyi. Pian kaikki kolme olivat polvillaan maassa.
”Ivory?” Hades kähähti päästyään jälleen jaloilleen.
”Avaa minulle ovi.” Ivory sihahti, siirtyessään kohti miehen kulkuneuvoa keskittynyt ilme kasvoillaan. Hades teki työtä käskettyä, vilkuillen hapenpuutteessa maassa kiemurtelevien varjonkaisten suuntaan, kuin odottaen näiden käyvän hetkenä minä hyvänsä uudelleen heidän kimppuunsa. Ivoryn päästyä kyytiin Hades paukautti oven kiinni, kiersi omalle puolelleen ja hyppäsi kuskin paikalle.
”Aja.” Ivory kehotti yhteen puristettujen hampaiden välistä, rikkomatta katsekontaktia varjonkaisiin.
Hades totteli. Ivory vapautti varjonkaiset otteestaan, kun kulkuneuvo nytkähti liikkeelle.
”Ivory…” Hades murahti vaimeasti. Hänen käsissään oli maahan tönimisen jäljiltä ruhjeita. Lisäksi hänen suunpielestään valui verta. Ivory oli myös huomannut miehen aristavan toista kylkeään.
”Sattuiko sinuun?” Hän kysyi, pitäen katseensa takaikkunassa, pyrkien varmistamaan, etteivät varjonkaiset seuraisi heitä.
”Vitut minusta, oletko sinä kunnossa!?”
”Hades, olen kunnossa.” Ivory vastasi rauhallisesti. ”Keskity ajamiseen.”
Mies pysyi vaiti, kunnes he olivat päässeet jälleen isommalle tielle.
”Mitä sinä teit heille?” Hän kysyi.
”Saatoit arvata tämän itsekin, mutta estin heitä hengittämästä.” Ivory vastasi.
”Käytät kykyäsi niin vähän, etten aina meinaa muistaa sinun olevan elementisti...” Hades totesi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Voinee siis sanoa, että yllätysetu on puolellani.”
”Päädyit hengenvaaraan seurassani.” Mies sanoi vaimeasti. ”Olen todella pahoillani. Anteeksi.” Äänensävy kieli hänen olevan häpeissään.
”Et ole vastuussa moisten paskiaisten tekemisistä.” Ivory töksäytti.
Hades ei vastannut mitään. Hänen kätensä puristivat rattia rystyset valkoisina.
”Tapahtunut ei ollut sinun syytäsi.” Ivory sanoi pehmeästi. ”Teit mitä voit suojellaksesi minua ja olen valmis tekemään voitavani auttaakseni sinua.”
Vastaantulijoiden kaistan reunaan oli parkkeerattuna kulkuneuvo, jonka nähdessään Hades hidasti, pysäyttäen oman kulkupelinsä tien sivuun. Ajoneuvon ulkonäöstä Ivory arveli sen kuuluvan paikallisen virkavallan edustajille. Sen katolla oli jonkinlaiset vilkut.
”Odota hetki.” Hades sanoi hiljaa, astuen ulos. Toisen aluksen kuskin puoleinen ikkuna aukesi ja Hades vaihtoi kuljettajan kanssa jokusen sanan. Hetkeä myöhemmin kuljettaja sulki ikkunan, ohjasi ajoneuvonsa liikkeelle ja Hades palasi takaisin Ivoryn luo.
”Ilmeisesti kohtaamamme kolmikko on aiheuttanut ongelmia aiemminkin.” Mies puuskahti.
”Jostain syystä en ole yllättynyt.” Ivory huokaisi.
Paluumatkalla he eivät juuri puhuneet.
Ivory olisi halunnut ojentaa kätensä keskikonsolin yli ja koskettaa Hadesta, mutta mies tuntui sulkeutuneen jonkinlaisen muurin taakse.
”Voinko nukkua yön kanssasi?” Ivory kysyi hiljaa, kun he pääsivät Pitmedeniin. ”En haluaisi olla yksin kaiken tämän jälkeen...”
”Tietysti voit.” Hades nyökkäsi.
”Voidaanko mennä sinun luoksesi?”
”Voidaan.”
Heidän päästyä Hadeksen kotiin, mies lukitsi kotiovensa ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Ivory oli heistä kahdesta huomattavasti paremmassa kunnossa, eikä hän tarvinnut juurikaan paikkaamista. Hades puolestaan kieltäytyi naisen avusta, hoitaen haavansa itse. Ivory tavallaan ymmärsi, miksei mies halunnut hänen auttavan ja toisaalta ei ymmärtänyt lainkaan.
Siistiydyttään ja paikattuaan itsensä kaksikko suuntasi Hadeksen makuuhuoneeseen. Sänky ei ollut erityisen leveä, mutta he mahtuivat sille mukavasti vieretysten.
Ivory käpertyi Hadesta vasten, hakien turvaa miehen lämmöstä.
Hadeksesta nainen tuntui pieneltä ja hennolta hänen sylissään. Joka paikkaa särki, mutta jostain syystä Ivoryn läsnäolo sai tilanteen tuntumaan edes hieman helpommalta. Juuri kun Hades oli nukahtamassa, hän tunsi puolihorteisen unensa läpi Ivoryn silittävän poskeaan ja painavan suukon hänen leukaansa vasten.

[Shinea]

5. Cold waters

Hades heräsi kylkeään vasten painautuneen Ivoryn vierestä. Nainen näytti olevan täydessä unessa, mutta hän säpsähti hereille, kun mies nousi istumaan.
”Huomenta.” Hades sanoi vaimeasti, peitellen kivun irvistystä kasvoiltaan, kun hänen potkittua kylkeään vihlaisi. ”Saitko nukuttua?”
”Sain…” Ivory vastasi, nousten istumaan hänkin. ”Kiitos sinun. Olo tuntuu turvalliselta seurassasi.”
Naisen sanat pistivät Hadesta kipeästi. Hän ei pystynyt huolehtimaan Ivoryn turvallisuudesta edellisenä päivänä ja oli siitä huolimatta nukkunut kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena kuin tukki.
”… Oletko kunnossa?” Ivory kysyi huomattuaan miehen ilmeen.
”En.” Hades töksäytti turhautuneena, nousten jalkeille. ”Olen todella pahoillani eilisestä.”
”Hades… En pidä mitään eilen tapahtunutta sinua vastaan. Muiden synnit eivät kuulu sinun kannettaviksesi. Olet tehnyt kaiken voitavasi, jotta vierailuni Ia Novalla sujuisi mahdollisimman hyvin.” Ivory toppuutteli. ”Sitä paitsi… Ilman sinua, olisin luultavasti saanut Ia Novasta tarpeekseni jo muutama kuukausi sitten ja lähtenyt kotiin. Olet ollut ehdottomasti paras tiedon lähde, mitä tulee teikäläisten tapoihin.”
”Ai…” Hades sanoi hämillään.
”Myönnän kyllä, että varjonkaisten kohtaaminen sai minut pelästymään, mutta samaan aikaan se oli muistutus siitä, että olen täysin kykenevä pitämään puoleni myös itse.” Ivory huomautti. ”Mistä mieleeni… Onko tässä lähettyvillä jotain Fyron palvontapaikkaa?”
”Lähin on parin tunnin matkan päässä lähellä Norhvalia.” Hades vastasi. ”Tosin sinne kannattaa mennä vasta talven tultua.”
”Vietkö minut?” Ivory kysyi hymyillen.
”Jos haluat.” Hades nyökkäsi.
”En kysyisi, jos en haluaisi.” Ivory naurahti nousten jalkeille. ”Mitä me syödään aamiaiseksi? Iltapalan jäätyä välistä olen todella nälkäinen.”
Hades suuntasi naisen perässä keittiöön ja mietti, milloin asiat heidän välillään olivat muuttuneet näin… mutkattomiksi.

Syksy taittui muutamassa viikossa talveksi ja ensilumi valkaisi Pitmedenin. Hadeksen töiden vuoksi meni kuitenkin muutama viikko, ennen kuin he pääsivät lähtemään kohti Norhvalia.
”Meinaatko lähteä noin?” Hades kysyi, katsoessaan Ivorya päästä varpaisiin naisen asumuksen eteisessä seistessään, arvioiden tämän vaatetusta.
”… Mikä näissä on vikana?” Nainen kysyi epävarmasti. Hän oli pukenut päälleen likipitäen kaikki omistamansa lämpimät vaatekappaleet.
”Sinä jäädyt noissa.” Hades vastasi. ”Fyro on talven jumala, hänen palvontapaikoillaan on kylmä kesälläkin. Nyt ollaan aivan kylmimmän talven kynnyksellä, joten lämpötilat ovat pudonneet rapsakan pakkasen puolelle jo aikaa sitten. Lisäksi siellä tuulee.”
”Ei minulla muutakaan ole.” Ivory kohautti hartioitaan, astellen miehen ohi ulos. ”Pärjään kyllä.”
”Usko kun sanon, et pärjää.” Hades naurahti mennessään perässä. ”Käydään etsimässä sinulle sopiva takki Norhvalista. Tulet muutenkin tarvitsemaan sitä viimeistään siinä vaiheessa, kun kovemmat pakkaset iskevät Pitmedeniin.”
”Jos niin sanot.” Ivoryn ei auttanut kuin myöntyä. Hän kiipesi Hadeksen ajoneuvon kyytiin ja mies ohjasi sen liikkeelle. Ivory olisi halunnut kritisoida miestä siitä, ettei hänellä itsellään ollut edes pipoa päässään, mutta tyytyi pitämään mutinat itsellään.

Astuttuaan Norhvalissa ulos Hadeksen ajoneuvosta, Ivory kietoi kätensä ympärilleen, kun pureva tuuli tuntui sekunneissa kylmäävän hänet luita ja ytimiä myöten. Ulkona ei tarvinnut onneksi olla kauaa, kun nainen oli jo kipittänyt Hadeksen perässä sisään pieneen vaateliikkeeseen, jonka ovien eteen mies oli kulkupelinsä parkkeerannut. Samalla hän totesi mielessään, että Hades oli ollut oikeassa. Ei näin vähissä vaatteissa olisi ollut mitään asiaa lähteä ulkoilemaan moneksi tunniksi talven kylmyydessä.
”Oijoi.” Liikkeen naismyyjä totesi olosuhteisiin nähden liian vähiin vaatteisiin pukeutuneen Ivoryn nähdessään, kiiruhtaen hänen luokseen.
”Olemme menossa Fyron valtaistuinsaliin.” Hades selitti hyväntuulisesti. ”Hän tarvitsee ainakin takin.”
”Etsitäänpä sinulle sopiva.” Myyjätär sanoi hymyillen, silmäillen Ivorya päästä varpaisiin, kuin arvioiden naisen kokoa ja muuta vaatetusta tyylisuunnan tavoittaakseen, astellen sitten peremmälle myymälään. Ivory silmäili haltioituneena ympärilleen, tutkaillen vaatetarjontaa ja kuljettaen sormenpäitään pitkin vaatekappaleita niiden materiaaleja tunnustellen. Pian myyjä palasi takki mukanaan.
Hän auttoi vaatteen Ivoryn päälle ja averialainen suorastaan suli sen sisään. Takki oli ihana ja pehmeä, materiaaleistaan huolimatta kevyen tuntuinen ja jo sillä hetkellä oli helppo uskoa, että se olisi myös lämmin. Vaate oli varsin pitkähelmainen, se ylettyi Ivorya polviin asti ja maanläheiset, murretut sävyt miellyttivät naista todella paljon, samoin sen pehmeä turkisvuori.
”Se on ihana.” Ivory totesi hymyillen.
”Sinuna hankkisin myös pipon, kaulaliinan ja lapaset.” Myyjätär totesi, lähtien jälleen penkomaan liikettä.
Hades seisoi ulko-oven lähettyvillä, nojaten pieneen seinäkaistaleeseen oven ja näyteikkunan välissä. Hänen ja Ivoryn katseet kohtasivat ja nainen pyörähti ympäri takkia esitelläkseen, saaden miehen nyökkäämään hyväksyvästi vino hymy huulillaan.
”Se sopii sinulle.” Hades totesi. Ivory hymyili ja nosti takin hupun päähänsä, silmäillen kuvajaistaan peilistä.
”Tarkenetko noissa kengissä?” Myyjätär kysyi tuodessaan Ivorylle sovitettavaksi sylillisen pipoja ja kaulaliinoja, sekä muutaman parin lapasia.
Ivory vilkaisi kenkiään ja puri epävarmana huultaan.
”En tiedä…” Hän myönsi, vilkaisten Hadeksen suuntaan.
”Suosittelen käymään muutaman oven päässä Hollersin pakeilla, saat takuuvarmasti kengät, jotka sopivat Ia Novan talveen.” Myyjätär totesi hymyillen.
”Luotan sanaasi.” Ivory hymähti. Hän valitsi itselleen takkiin sopivat asusteet ja suuntasi myyjän perässä kassalle.

Vaatepäivityksen ja kenkäostosten jälkeen Ivory ja Hades pääsivät jatkamaan matkaa. Tie kiemurteli metsän keskellä ja puiden yläpuolella näkyviin kohosi vuori. Syksyn ruska alkoi olla lopuillaan, mutta näkymä oli silti varsin vaikuttava. Tie päättyi aukiolle, jonka laitaan Hades parkkeerasi ajoneuvonsa.
”Jatketaan jalan.” Mies totesi noustessaan ulos. Ivory seurasi perässä ja hengitti sisäänsä kirpeäksi muuttunutta ilmaa. Hän asteli Hadeksen perässä leveälle polulle, joka kohosi loivasti ylöspäin. Polun varressa oli kiviä ja pilareita, joihin oli kaiverrettu riimuja ja kuvioita.
”Onko noilla jokin merkitys?” Ivory kysyi.
”Tienviittoja niille, jotka osaavat lukea riimuja. Lisäksi ne kertovat tarinaa Fyrosta.” Hades vastasi.
”Osaatko sinä?” Ivory kysyi.
”Huonosti.” Hades vastasi. ”Joku osaava on kääntänyt tarinat nykymuotoon, joten oikea osoite niihin tutustumiseen lienee Pitmedenin kirjasto.”
Leveä polku muuttui kapeammaksi ja kapeammaksi, häviten lopulta lähes olemattomiin. Lopulta Ivory seisoi Hadeksen vieressä vuoren laidalla, pimeyteen katoavan tunnelin suulla. Tämä tuntui vielä pahemmalta, kuin Cerosin kehälle kulkeminen metsän läpi. Tunnelista hohkasi kylmää ilmaa ja nainen mietti tosissaan, mikä olisi niin kiinnostavaa, että sen vuoksi kannattaisi astella säkkipimeään tunneliin palelemaan.
”Mennäänkö?” Hades kysyi hymynkare huulillaan, kun Ivory nyrpisti nenäänsä tunnelista kantautuvalle jääkylmälle viimalle. Ivory astui epävarman askeleen eteenpäin. Mies veti hanskan toisesta kädestään ja loi kämmenelleen liekin valaisemaan heidän kulkuaan.
”Eikö kättäsi ala paleltaa?” Ivory kysyi. Mies naurahti päätään puistellen.
”Ei, ei ala.” Hän vastasi huvittuneena ja asteli tunneliin. Ivory meni kiireesti perässä, jotta pysyisi valokehän sisäpuolella.
Kiviset seinämät olivat luolan suun lähettyvillä kiteisessä huurteessa ja syvemmälle luolaan päästessä jäässä. Mitä syvemmälle he pääsivät, sitä kylmemmäksi ilma muuttui ja jääkerros luolan seinämissä paksuuntui. Ivory käveli Hadeksen rinnalla, siirtyen liian kapeissa kohdissa hänen taakseen. Paikoitellen Hadeksen hartiat lähes koskettivat käytävän reunoja ja muutamassa kohdassa se muuttui niin onnettoman kapeaksi, että Ivory oli varma, ettei mies edes mahtuisi läpi.
Heidän edettyään jonkin aikaa kylmässä tunnelissa, jääseinämä muuttui heidän oikealla puolellaan yllättäen kirkkaammaksi ja Hadeksen luoma liekki heijastui sen pinnasta.
”Sammutan liekin hetkeksi.” Hades sanoi ja juuri kun Ivory äännähti kieltämisen merkiksi, mies tukahdutti liekin kämmeneltään. Ivory tarttui miehen käsivarteen, ikään kuin olisi pelännyt kaatuvansa tai putoavansa.
”Ei hätää.” Hades rauhoitteli. ”Menee hetki, ennen kuin silmät tottuvat pimeään.”
Ivory ei irrottanut otettaan hänen käsivarrestaan, mutta odotti silmiään räpytellen, koska ne tottuisivat luolan pimeyteen. Säkkipimeyttä ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun nainen alkoi erottaa näkökentässään pieniä valonhäivähdyksiä. Vähän kerrallaan ne kirkastuivat ja pian hän tajusi valon tulevan jäisen jääseinämän takaa.
”Mikä…?” Ivory aloitti ajatuksensa pukemisen sanoiksi.
”Toiset veikkaavat bioluminoivia leviä. Toiset taas jonkinlaista eläimistöä.” Hades selitti. ”Jotkut taas uskovat jumalten valtakunnan avautuvan jääseinämän toisella puolella.”
”Se on kaunis.” Ivory sanoi haltioituneena, kun valot tanssivat seinän takana.
”Se ei ole ainoa asia, jonka halusin sinulle näyttää.” Hades hymähti. ”Voimme pysähtyä ihailemaan sitä uudelleen, kun tulemme takaisin, mutta jos halutaan ehtiä Fyron valtaistuinsaliin ennen keskipäivää, meidän on jatkettava matkaa.”
Ivory äännähti myöntämisen merkiksi ja Hades loi jälleen liekin kämmenelleen. Jääseinämän takana olevat valot himmenivät näkymättömiin. He jatkoivat matkaa ja lopulta tunnelin päässä kajasti harmaata valoa.
Tunneli avautui soikion malliseen kallionseinämien rajaamaan tilaan, jonka huiput kaareutuivat toisiaan kohti ja muodostivat väliinsä pyöreän kattoikkunan. Keskellä soikiota, kuin kattoikkunan valaisemassa vinottaisessa valokeilassa, seisoi portaiden päässä olevaa valtaistuinta muistuttava musta kivirakennelma, jonka pinta oli jäässä.
Ivory oli sanaton.
Ei tarvittu sanoja selittämään, miksi paikka oli Ia Novalaisille pyhä.
Hades vilkaisi kattoikkunaa ja sen jälkeen kelloaan.
”Vielä muutama minuutti.” Hän totesi hiljaa. Ivory ei kysynyt, mihin mies mittasi aikaa, odotti vain, tutkien samalla katseellaan hämärää tilaa. Sen perällä kallion päältä kohisi vesiputous, joka ropisi allaan olevaan lampeen. Vesi tuli sellaisella paineella, että se muodosti utua lähes kiviselle valtaistuimelle asti.
Keskipäivän auringonsäteet tunkeutuivat kattoikkunasta läpi, tehden Fyron valtaistuinsalista sateenkaaren kaikissa väreissä kylpevän näyttämön. Jäinen valtaistuin räjähti täyteen värejä, joissa korostuivat eniten kaikki sinisen sävyt. Se näytti lähestulkoon hohtavan valoa.
Ivoryn henki salpautui hetkeksi hänen silmiensä eteen avautuvan näkymän vuoksi. Hän katseli silmät lautasena valojen kirjoa, kuin yrittäen imeä joka ikisen muistikuvan itseensä. Pikkuhiljaa valon määrä väheni Ia Novan keskipäivän taittaessa itsensä iltapäivän puolelle. Ennen kuin hämärä vinottainen valo jälleen laskeutui Fyron valtaistuinsaliin, hetken aikaa näytti siltä kuin valtaistuimella olisi istunut joku. Pitkä, laiha hahmo synkässä viitassa, jonka liepeet laskeutuivat valtaistuimen reunaa pitkin aina ylimmille portaille asti. Ivory tarttui jälleen Hadeksen käsivarteen, päästäessään suustaan pelokkaan uikahduksen. Hetkeä myöhemmin näky oli poissa ja hämärä valtasi jälleen koko tilan.
”Näitkö… Näitkö sinä saman kuin minä?” Ivory kysyi ohuella äänellä.
”Näin.” Hades vastasi kevyt hymy huulillaan. ”Tiedätkö, sinussa on oltava jotain erityistä. Fyro ei näyttäydy jokaiselle valtaistuinsalissaan vierailevalle.”
Ivory ei tiennyt mitä sanoa. Averialla asiat kävivät järkeen, Ia Novalla hän ei ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä tapahtui. Muinainen mystiikka tuntui verhoavan koko planeettaa. Kylmät väreet kulkivat naisen selkää pitkin hänen ajatellessaan kokemuksiaan. Vesiputous ja sen alla oleva lampi olisivat kiinnostaneet häntä, mutta jostain syystä ei tuntunut soveliaalta tutkia Fyron valtaistuinsalia samalla tavalla, kuin Cerosin aukiota, joten hän tyytyi katselemaan niitä tunnelin suulta.
Hades pysyi Ivoryn vierellä, eikä yrittänyt karistaa naisen otetta käsivarrestaan. Keskipäivän mentyä ohi, valo hämärtyi nopeasti.
”Mennään takaisin.” Ivory kuiskasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Hades loi jälleen liekin kämmenelleen ja lähti johdattamaan Ivorya jälleen tunnelin läpi. He eivät pysähtyneet matkalla valoa tuikkivan jääseinän kohdalle.
Ivory oli hiljainen koko matkan Hadeksen ajoneuvolle asti, eikä juuri puhunut heidän lähtiessään Pitmedeniä kohti.
”Oletko kunnossa?” Hades kysyi paluumatkan puolivälissä.
”En tiedä.” Ivory vastasi. ”Ia Nova onnistuu yllättämään minut kerta toisensa jälkeen. Mikään täällä ei ole niin kuin Averialla.”
”Onko se huono asia?”
”Ei… Vaatii vain tottumista.” Ivory sanoi hiljaa, nojaten päänsä ajoneuvon ikkunaan. ”Tekisin tosin mielelläni jotain mahdollisimman normaalia seuraavan parin päivän ajan.”
”Oletko koskaan käynyt kalassa?” Hades kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”En.” Ivory naurahti. ”Eivätkö vesistöt ole jäässä tähän aikaan vuodesta?”
”Virnora on auki vuoden ympäri. Paitsi niinä talvina, joina pakkaset ovat oikeasti niin kovia, ettei kukaan järjellinen ihminen mene ulos kuin äärimmäisen pakon edessä.” Hades vastasi.
”Jotain mato-onkimistako sinulla on mielessä?” Ivory kysyi.
”Käyn välillä laittamassa pyydykset jokeen kalasaaliin toivossa.” Hades vastasi. ”Voidaan käydä tarkastamassa ne yhdessä.”
”Mennään huomenna?” Ivory ehdotti. ”Tämä päivä antoi minulle paljon ajateltavaa varsin lyhyessä ajassa.”

Hades työnsi veneen vesille, ohjaten sen tottuneesti keskelle jokea ja käänsi keulan ylävirtaan. Ivory katseli Hadesta sillä aikaa, kun mies keskittyi veneen ohjaamiseen, kääntäen lopulta katseensa seuraamaan hitaasti ohi lipuvia rannan puoliskoja.
Oli Hadeksen vuoro katsella veneen nokassa istuvaa Ivorya, jonka hengitys höyrysi kylmään ilmaan ja sai auringonvalon taittumaan naisen pään ympärille kuin sädekehän. Naisen asento kieli innosta ja tarkkaavaisuudesta, kun hän nojautui kevyesti keulan yli katselemaan kirkasta vettä veneen ympärillä. Veneen alta pujahteli pieniä kaloja ja siellä täällä näkyi vesikasvillisuutta aivan pinnan alla.
Vaikka kylmä pakkasilma pisteli iholla, joki ei ollut jäässä kuin rantojen reunamilta. Ilmeisesti varsin voimakas virtaus piti joen avonaisena. Mitä pidemmälle he pääsivät, sitä selvemmin paljastui, että joki oli paikoitellen niin syvä, ettei pohjaan asti nähnyt. Syvänteiden kohdalla kalojakin näkyi luonnollisesti vähemmän.
”Mitä nuo ovat?” Ivory kysyi yllättäen, kun pinnan alla lipui jotain. Hades käänsi katseensa veteen ja huomasi syvemmällä eläimet, joita nainen tarkoitti.
”Nuo pitkäpyrstöiset, litteät eläimet?” Mies varmisti. ”Routuja.”
”Ihan kuin ne hohtaisivat…” Ivory henkäisi,
”Niiden selkäpuolen suomukuviot hohtavat auringossa. Joillakin lajeilla osa suomukuvioista on bioluminoivia, ne hohtavat pimeässä.” Hades vastasi. ”Jos haluat, voin tuoda sinut tänne jossain vaiheessa pimeällä katsomaan niitä.”
Ivoryn huulille levisi jälleen kerran sädehtivän kaunis hymy Hadeksen ehdotuksen vuoksi.
”Haluan!” Nainen hihkaisi.
Ivoryn alkujaan hyvin korrekti ja asiallinen käytös oli rapissut Ia Novalla vietettyjen kuukausien aikana käytännössä olemattomiin, vanhat tavat tulivat tosin edelleen esiin kun nainen oli tekemisissä jonkun muun kuin Hadeksen kanssa. Tuulentekijän kasvoja koristi yhä useammin täysin vilpitön ja pidättelemätön hymy, hän nauroi vapautuneemmin ja esitti kysymyksiä sitä mukaan, kun niitä hänen mieleensä putkahti, asettelematta sanojaan mahdollisimman kohteliaisiin muotoihin. Ivory oli oppinut vastaamaan samalla mitalla Hadeksen keveään vittuiluun, sarkasmiin ja muuhun hyväntahtoiseen naljailuun. Varsinkin silloin, kun he olivat kahden kesken.
Hades keskittyi pyydysten tarkistamiseen ja Ivory maisemien katseluun, kysellen satunnaisesti jonkin mieleensä tulevan kysymyksen. Lopulta kysymysten tulva tyrehtyi ja heidän välilleen laskeutui lämmin hiljaisuus.
Mies veti juuri uutta pyydystä ylös joesta, kun vene yllättäen keikahti rajusti, ikään kuin se olisi osunut johonkin. Tai jokin olisi osunut veneeseen. Keinahdusta seurasi Ivoryn lyhyt älähdys, joka katkesi äänekkääseen loiskahdukseen.
Hadeksen katse singahti veneen tyhjään keulaan. Ivory oli pudonnut veteen.
”Ivory!” Mies huusi, hakien naista katseellaan veden alta. Hän ei pitkään aikaan saanut Ivorya silmiinsä pinnan alta ja alkoi jo huolestua, kunnes naisen pää pulpahti veden pinnalle kaukana veneen takana. Nainen oli ajautunut joen keskivirtauksen mukana heidän tulosuuntaansa. Ivory yritti huutaa jotain, mutta hänen äänensä katkesi pään painuessa uudelleen pinnan alle.
”Sinnittele!” Hades huusi takaisin, kääntäen veneen nopeasti ympäri.
Ivory ajautui edelleen virran mukana ja hän teki selkeästi kaikkensa pysyäkseen pinnalla kastuneiden vaatteiden painon vetäessä häntä pinnan alle. Miehen ilme kiristyi ja hän kiihdytti veneen vauhtia. Päästessään riittävän lähelle Ivorya, Hades erotti syvällä hänen allaan ympyrää uivan eläimen, erottamatta kunnolla mikä se oli. Hän nojautui veneen laidan yli ja tarttui naisen epätoivoisesti ojentuvaan käteen, vetäen tämän lähemmäs venettä. Märkine vaatteineen Ivory painoi paljon. Naisen sormet hapuilivat kankeina veneen laitaa, kun Hades tarttui kaksin käsin hänen takkinsa selkämykseen, kiskoen hänet ponnistuksesta ähkäisten laidan yli. Vene oli kaatua tämän suorituksen aikana, pysyen pystyssä puhtaalla tuurilla. Litimärkä Ivory mätkähti veneen pohjalle kaatuneesta ämpäristä valahtaneiden kalojen sekaan, henkeä haukkoen, vettä kakoen ja yskien, kasvot kalpeina ja huulet sinisinä.
”Riisu.” Hades käski käheällä äänellä. Ivory ei reagoinut sanaan mitenkään, joten mies pudottautui polvilleen hänen eteensä ja tarttui naisen kasvoihin, kääntäen ne omiaan kohti. Iho tuntui kalmankylmältä hänen sormiensa alla.
”Ivory.” Hades sanoi painokkaasti. ”Sinä palellut hengiltä, jos et riisu märkiä vaatteita päältäsi.”
Nainen nyökkäsi, mutta ei saanut sanaakaan suustaan. Hänen kätensä liikkuivat vaivalloisesti ja palelevan kehon pakottaminen yhteistyöhön ei tuntunut onnistuvan lainkaan. Ivory ei vastustellut, kun Hades tarttui hänen märkään takkiinsa, avasi napit ja veti vaatteen kiireesti hänen päältään. Yksi toisensa jälkeen Ivoryn märät vaatteet kerääntyivät miehen avustuksella mytyksi veneen nokkaan. Lopulta nainen oli polvillaan veneen pohjalla pelkissä märissä alusvaatteissa. Hades riisui takin päältään, kietoen sen naisen ympärille.
”Saatko itse riisuttua loput?” Mies kysyi. Ivory ei sanonut mitään riisuessaan takin suojissa kankeasti loputkin vaatteensa.
Mies nousi ja istui jälleen veneen perään, kääntäen kaislikkoon jumiin jääneen veneen nopeasti myötävirtaan, ryhtyen ohjaamaan sen kulkua mahdollisimman nopeasti takaisin heidän lähtöpaikkaansa. Hades ojensi kätensä ja veti Ivoryn syliinsä. Nainen käpertyi pieneksi miehen takin sisällä ja Hades kietoi vaatekappaleen Ivoryn ympärille niin tiiviisti kuin pystyi. Hän veti hupun Ivoryn päähän, ettei tämän pää paleltuisi pakkasessa.
Takki oli Hadeksen lämmöstä edelleen lämmin, mutta siitä huolimatta se lämmitti Ivorya hyvin hitaasti. Takkia enemmän lämpöä tuntui hohkaavan Hades itse, kun nainen painoi tärisevän vartalonsa mahdollisimman tiiviisti häntä vasten. Märät, kohmeisiksi jähmettyneet hiussuortuvat osuivat miehen kaulaan, saaden hänet värähtämään niiden kylmyyden vuoksi. Hades kietoi toisen kätensä naisen ympärille, puristaen hänet lähemmäs itseään.
”Puhu jotain.” Hades kehotti. ”Sinun täytyy pysyä hereillä.”
”E-En ti-ti-tiedä mi-mit-mitä sa-sano-a…” Ivory vastasi ääni täristen.
”Kerro, mitä tapahtui.” Hades ehdotti. ”Miksi putosit?”
Ivory taisteli sanoja suustaan ja miehen oli todella vaikea saada selvää tämän kertomuksesta. Hän tulkitsi Ivoryn nähneen veneen alla pujahtavan eläimen ja kurottautuneen laidan yli nähdäkseen sen paremmin. Veneen yllättäen keinahtaessa hän oli menettänyt tasapainonsa ja pudonnut pää edellä veteen. Ivory oli ajelehtinut pinnan alla suunnat sekoittaneen ja hänen uteliaisuutensa herättänyt eläin oli ilmeisesti lopulta tuuppinut hänet pintaan. Tämän perusteella Hades ei vieläkään osannut sanoa, mikä eläin oli ollut kyseessä. Hades piti Ivoryn parhaansa mukaan puheliaana, kunnes he pääsivät takaisin lähtöpisteeseensä.
Nostettuaan Ivoryn laiturille mies solmi veneen ripeästi kiinni, ennen kuin lähti kantamaan naista sisälle kotiinsa. Ivory tunsi itsensä mitättömän pieneksi ja hauraaksi Hadeksen sylissä. Hän tunsi Hadeksen lämmön, miehen hengityksen kasvoillaan ja vahvat käsivarret ympärillään. Mies vei Ivoryn suoraan kylpyhuoneeseen, laskien hänet kylpyammeen reunalle istumaan.
Ivory ei vastustellut, kun Hades käänsi suihkun päälle. Hän piti miehen takkia tiukasti ympärillään, haluamatta luopua sen lämmöstä.
”Polttaa….!” Ivory vinkaisi vesisuihkun valuessa jaloilleen. Hades käänsi veden hieman viileämmälle.
”Se on hädin tuskin haaleaa… Koita kestää.” Mies sanoi vaimeasti, työntäen tulpan kylpyammeen pohjaan. Ivory puri hammasta, sillä vesi tuntui edelleen hyvin kuumalta hänen ihollaan.
”Haen sinulle kuumaa juotavaa.” Hades sanoi hiljaa, kun kylpyammeessa oli niin paljon vettä, että se ylettyi naista polviin asti. Ivory luotti miehen tietävän työnsä puolesta, mitä tällaisessa tilanteessa kuului tehdä. Hän seurasi katseellaan, kun Hades poistui kylpyhuoneesta ja kuuli miehen liikkuvan keittiössä.
Ivory nojasi selkänsä takana olevaa seinää vasten. Häntä alkoi unettaa kehon pikkuhiljaa lämmetessä ja pää notkahti sivulle hänen torkahtaessaan. Hän yritti vaivoin pysyä hereillä, mutta jaksaminen meinasi loppua kesken.
Jos hän sulkisi silmänsä…
Ihan pieneksi hetkeksi…
”Ivory?”
Ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaisuudesta, eikä nainen olisi millään jaksanut hapuilla sitä kohti.
”Ivory!”
Suuret kourat tarttuivat hänen hartioihinsa, havahduttaen hänet kokonaan hereille. Ivory säpsähti hereille, kohdistaen haparoivan katseensa Hadeksen kasvoihin. Miehen ilme näytti huolestuneelta, mutta huoli vaihtui helpotukseen naisen reagoidessa hänen kosketukseensa.
”Tiedän, että olet uintireissusi jälkeen väsynyt, mutta yritä olla nukahtamatta.” Hades sanoi. ”Ilmoitin Renyalle tapahtuneesta, hänen aluksessaan on laitteistoa, jonka avulla kuntosi voidaan tarkistaa… Mietin myös, pitäisikö minun kiikuttaa sinut sairaalaan. Jäiseen jokeen putoaminen ei ole mikään pikkujuttu.”
”Olen ihan kunnossa.” Ivory vakuutti kylmän kähentämällä äänellä. ”Enää ei palellakaan ihan niin pahasti…”
Mies työnsi häntä kohti kuumaa teekuppia ja Ivory työnsi kätensä enempiä ajattelematta ulos takin sisältä, vaikka hänellä ei ollut päällään mitään muuta.
”Voin kyllä hakea sinulle jotain vaatetta päälle puettavaksi tuon takin tilalle.” Hades totesi, pitäen katseensa naisen kasvoissa, kun tämä otti teekupin vastaan.
”Jos sinua ei haittaa, niin pysyn vielä tovin sen sisällä…” Nainen sanoi ja siemaisi teetä. Hades nyökkäsi ja oli poistumassa kylpyhuoneesta.
”Hades… Voitko jäädä…?” Ivory kysyi vaimeasti.
”… Tietysti.” Mies vastasi häkeltyneenä.
”Ja… voitko ottaa minut syliin?” Ivory kysyi hyvin pienellä äänellä, kun mies asteli lähemmäs. Hades nyökkäsi istuessaan ammeen reunalle. Käpertyessään miestä vasten, Ivorysta tuntui, että tämä olisi halunnut sanoa jotain, mutta perääntyi ajatuksestaan.
”Mitä?” Nainen kysyi.
Hades äännähti kysyvästi.
”Sinulla on jotain mielen päällä.” Ivory sanoi. ”Sano vain.”
Mies huokaisi.
”Olen vain todella helpottunut siitä, että olet kunnossa.” Hän sanoi vaimealla äänellä. ”Olit kauan veden alla… Pelkäsin, että…”
Hades jätti sanomatta sen, mitä Ivory oli itsekin ehtinyt ajattelemaan. Hän olisi voinut kuolla.
”Olen pahoillani, että pelästytin sinut.” Ivory sanoi, siemaisten teetään.
”Ei se ollut sinun syysi.” Hades totesi. ”Se oli onnettomuus, joka onneksi päättyi parhain päin.”
”Ainakaan sinulla ei tule tylsää kanssani.” Ivory hymähti.
”Näyttää vahvasti siltä, etten voi kääntää sinulle selkääni hetkeksikään.” Hades virnisti pienesti. ”Heti käy jotain katastrofaalista.”
”Mitä tuohon nyt voi sanoa, olen täynnä yllätyksiä.” Ivory naurahti, työntäen teekupin kädestään ammeen reunalle ennen kuin painoi päänsä miehen olkapäätä vasten.
He olivat pitkään hiljaa. Ivory nautti lämmöstä, jota Hades suorastaan hohkasi häneen. Mies paransi hieman asentoaan ja otettaan Ivorysta, mikä sai naisen havahtumaan siihen, miten mies piteli häntä sylissään. He olivat lojuneet lähekkäin aiemminkin, mutta tällä kertaa kosketuksessa oli jotain erilaista… Jotain, joka sai naisen miettimään, voisiko Hades ajatella häntä muunakin, kuin ystävänä..?
Ivory työnsi kätensä takin sisältä ja painoi sen miehen poskea vasten, silittäen sitä kevyesti. Hades käänsi päätään, kohdistaen naiseen kysyvän katseen ja yllättäen tämä kurottautui painamaan huulensa miehen huulille.
Hadeksen ote kiristyi, mutta hän ei vetäytynyt pois. Ivory kietoi kätensä miehen niskan taakse ja tämän ote pehmeni hänen vastatessaan suudelmaan. Nainen kohottautui parempaan asentoon, painaen paljaan ylävartalonsa miestä vasten takin valahtaessa kokonaan auki. Hadeksen kädet siirtyivät, toisen painautuessa naisen paljaalle kyljelle, toisen pujottautuessa Ivoryn kosteiden hiusten sekaan, saaden naisen värähtämään ja voihkaisemaan hiljaa miehen suuta vasten.
Hadeksen kosketus tuntui lähes polttavan kuumalta ja lämpö sai Ivoryn heittäytymään suudelmaan entistä ahnaammin. Hän ei ollut aikoihin suudellut ketään ja nyt hän janosi Hadesta jokaisella solullaan. Hadeskaan ei himmaillut, hän piti Ivorysta kiinni, ikään kuin tämä voisi hetkenä minä hyvänsä kadota hänen sylistään.
Juuri, kun Ivory oli työntänyt kätensä miehen paidan alle viedäkseen vaatteen tämän päältä, kaksikon korviin kantautui ulko-oven kolahdus, jota seurasi Renyan ääni.
”Hades? Ivory?”
Ivory säpsähti irti Hadeksesta ja mieskin kavahti kauemmas, laskien hänet sylistään syyllisen näköisenä. Nainen veti miehen takin jälleen tiukasti ympärilleen, välttäen katsomasta Hadesta kohti.
”Täällä.” Hades huikkasi käheällä äänellä Renyalle, joka ilmestyi pian kylpyhuoneen ovelle.
”Oletko kunnossa?” Nainen kysyi katse Ivoryssa, jonka poskille oli karahtanut kevyt puna.
”Olen, hieman kylmissäni vain.” Ivory vastasi vaiteliaasti, kietoen takkia yhä tiiviimmin ympärilleen.
”Käyn vetämässä veneen rantaan…” Hades murahti astellessaan ulos kylpyhuoneesta. Renya vilkaisi hämmentyneenä hänen peräänsä ja käänsi sitten katseensa jälleen Ivoryyn.
”Keskeytinkö jotain…?” Hän kysyi.
Ivory puisti päätään ja asteli Renyan perässä ulos. Tämän alus oli parkkeerattuna Hadeksen etupihalle. He siirtyivät sihahtavasta ovesta sisään ja yhteen pienistä hyteistä. Sen sisällä oli hieman arkkua muistuttava laite, kansineen päivineen.
Renya ojensi Ivorylle yhden tämän omista mekoista, kun tämä istui laitteen reunalle.
”Hain kämpiltäsi vaihtovaatteet ennen kuin tulin.” Hän selitti. ”Hades tarvinnee takkinsa takaisin.”
Ivory otti mekon vastaan ja veti sen päälleen takin suojissa, ennen kuin ojensi vaatekappaleen haluttomasti Renyalle. Hän asettui makuulle pehmeäpohjaiseen laitteeseen, Renya käänsi kannen alemmas ja painoi muutamaa näppäintä laitteen reunassa.
”Skannaan sinut läpi tarkistaakseni kehosi toiminnot.” Silverin ääni sanoi kaiuttimista.
”Kiitos Silver…” Ivory huokaisi. Laite hänen allaan oli mukavan lämmin ja häntä alkoi unettaa entistä enemmän.
”Silverillä kestää kymmenisen minuuttia, pärjäätkö jos käyn juttelemassa Hadeksen kanssa?” Renya tiedusteli.
”Mene vain…” Ivory sanoi hiljaa, sulkien silmänsä. Laite humisi rauhoittavasti ja hän tunsi itsensä jälleen todella uneliaaksi. Hän kuuli Renyan poistuvan ja lipui sen jälkeen uneen. Silver tarkkaili hänen elintoimintojaan, pitäen huolen, ettei niissä tapahtuisi mitään ratkaisevia muutoksia.

Renya asteli ulos aluksestaan ja kiersi talon. Hades seisoi rantaan vetämänsä veneen vieressä, katse suunnattuna kohti jokea.
”Onko hän kunnossa?” Hän kysyi, kun Renya asteli hänen viereensä.
”Silver tarkistaa häntä juuri.” Nainen vastasi. ”En usko, että Ivorylla on mitään hätää.”
Hades nyökkäsi.
”Oletko itse kunnossa?” Renya kysyi. Hän oli tuntenut Hadeksen lapsuudesta asti, he olivat pyörineet samoissa kaveripiireissä, vaikka mies oli muutamaa vuotta Renyaa vanhempi. Ystävyydelle oli muitakin syitä, mutta suurin niistä oli heidän elementinhallintataitonsa. Vertaistukea oli jaettu puolin ja toisin, varsinkin silloin kun he olivat teineinä kipuilleet kykyjensä kanssa. Hadeksen olemuksessa oli sillä hetkellä hyvin samantyyppistä kipuilua.
”Pelkäsin tosissani, että hän hukkuu.” Hades sanoi vaimeasti. Hän oli toiminut rauhallisesti ja järjestelmällisesti saadakseen Ivoryn takaisin veneeseen ja turvaan, mutta taustalla oli koko ajan painanut huoli naisen hyvinvoinnista. Ivory oli painunut veden alle monta kertaa, ennen kuin Hades oli päässyt hänen luokseen.
”Onneksi ei hukkunut.” Renya totesi, taputtaen Hadesta olalle. ”Joko olet tunnustanut hänelle, että olet ihastunut?”
”Mit-?” Mies säpsähti. ”E-en tiedä mistä puhut…!”
”Taidat Ivoryn ohella olla viimeinen Pitmedeniläinen, joka ei tiedä asiasta.” Renya virnisti.
”Asiat eivät ole niin yksinkertaisia…” Hades sanoi tuskastuneena, ajatusten lipuessa suudelmaan, jonka oli jakanut Ivoryn kanssa. Häpeä tuntui kiivenneen kauluksesta sisään ja kuumotti nyt hänen poskiaan. Renya virnisti tietävästi.
”Ovat ne, usko pois.” Hän totesi, taputtaen miestä olkapäälle. ”Vien Ivoryn mukanani. Ja ihan vain, että tiedät… Hänkin pitää sinusta. Älä missaa mahdollisuuttasi.”
Niine hyvineen Renya lähti astelemaan takaisin alustaan kohti. Hades katsoi ystävänsä selkää tämän mennessä, kääntyen lopulta keräämään veneen nokasta Ivoryn tavarat.
Suurin osa veneen pohjalle jääneistä kaloista oli jo päätynyt pihapiirin harmaanmustien lintujen ruokalistalle, joten Hades heitteli yksitellen rannalle ne muutamat, jotka vielä lojuivat veneessä.

Ivory vietti jokeen putoamista seuranneet päivät kotonaan sohvan uumenissa peittoihin kääriytyneenä, päiväjärjestyksensä koostuessa pääasiassa nukkumisesta, syömisestä, teen juomisesta ja jälleen nukkumisesta. Hän ei jaksanut tavata ketään, mutta olisi samaan aikaan kaivannut seuraa, tajuten hyvin pian, että oikeastaan hän kaipasi Hadesta. Mies oli varmistanut jokeen pulahdusta seuranneena päivänä hänen olevan kunnossa, mutta sen jälkeen hänestä ei ollut kuulunut mitään.
Talya oli käynyt kolmantena päivänä kääntymässä Ivoryn ovella, tuoden mukanaan lääkkeitä ja ruokatarpeita, kertoen samalla Hadeksen lähteneen naapurikaupungin paloasemalle tuurausavuksi. Ivorysta olisi ollut mukavaa kuulla tällainen tieto Hadekselta itseltään, mutta sitten taas toisaalta, mies ei ollut hänelle menoistaan tilivelvollinen…
Olonsa parannuttua riittävästi Ivory alkoi pikkuhiljaa kaivata ihmiskontakteja, päättäen käydä Renyan luona. Hän asteli kohti naisen alusta, joka oli sillä hetkellä parkkeerattuna kaupungin laidalle, kiitellen onneaan siitä, ettei Pitmedenissä ollut järin kylmä, sillä hänen talvitakkinsa oli edelleen Hadeksen luona. Pahimmassa tapauksessa joessa pulikointi oli pilannut vaatekappaleen kokonaan… Sama koski hänen talvikenkiään.
Ivory työnsi ajatuksen mielestään päästessään Renyan aluksen luo. Kevyt koputus aluksen oveen ei tuottanut minkäänlaista tulosta, joten nainen koputti kovempaa.
”Renya?” Ivory huusi, kun vastausta ei vieläkään kuulunut, ehtien jo miettimään oliko nainen kenties lähtenyt kaupungille. Lopulta ovi sihahti auki.
”Ivory… Hei.” Renya sanoi häkeltyneenä. Hänen hiuksensa olivat sekaisin, olemus jokseenkin hengästynyt ja vaatetus näytti kiireessä päälle vedetyltä. ”Mitä sinä täällä teet?”
”… Onko tämä huono hetki? Oliko sinulla jotain kesken?” Ivory kysyi epävarmasti.
”Ehei, ei ole huono hetki.” Renya vakuutti, piirtäen kasvoilleen hymyn.
”Halusin jutella eräästä asiasta…” Ivory sanoi vaimeasti, miettien miten asettelisi sanansa.
”Tämä koskee Hadesta, eikö niin?” Renya hymähti tietävästi, letittäen niskassaan roikkuvan rotanhännän löysälle palmikolle.
”… Niin.” Ivory myönsi punastuen. Renyan hymy levisi entisestään. Hän avasi oven päästäen ystävänsä sisään ja johdatti Ivoryn aluksensa pieneen keittiökulmaukseen. Pian heillä oli neniensä edessä kupilliset teetä.
”No, mitä on mielen päällä?” Renya kysyi.
”Pidän hänestä, Renya.” Ivory sanoi hiljaa. ”Todella paljon…”
”Mutta?”
”Kyllä sinä tiedät.” Ivory puuskahti. ”Ennen pitkää lähden takaisin Averialle, tiedät etten voi ottaa häntä mukaan. Tai edes kertoa hänestä kenellekään…”
”Entä sitten? Pitäkää hauskaa ja lopulta lähdet vain kotiin.” Renya naurahti. ”Pieni reissuromanssi ei tee pahaa kummalekaan teistä.”
”En minä voi tehdä Hadekselle niin… Ei hän ole mikään… hetken huvitus.” Ivory takelteli sanoja hakiessaan, kääntäen katseensa sivuun. ”Tällä hetkellä en haluaisi lähteä kotiin ollenkaan…”
”Älä sitten lähde.” Renya töksäytti, saaden ystävänsä jähmettymään. ”Jää tänne.”
”Tiedät, että äiti lähettäisi legioonallisen tuulentekijöitä etsimään minut, jos en palaisi kotiin.” Ivory mutisi.
”Ivory.” Renya sanoi painokkaasti. ”Tämä on sinun elämäsi.”
”Tiedät, ettei se ole noin yksinker-…”
”Se on juuri niin yksinkertaista. Ei kukaan ulkopuolinen voi sanella sinulle, miten sinun tulee elää. Olen tuntenut sinut jo vuosia, enkä ole koskaan nähnyt sinua yhtä onnellisena, kuin mitä olet ollut Ia Novalla. Olet puhjennut ulos soveliaasti käyttäytyvästä ylhäisen tytön roolistasi ja alkanut käyttäytyä kuten kuka tahansa ikäisesi ihminen käyttäytyisi. Sinä hehkut. Näen kyllä, että olet todella ihastunut. Jumalauta, koko kylä tietää, että olet. Ja usko kun sanon, myös Hades on ihastunut sinuun.” Renya sanoi painokkaasti. ”Anna itsellesi lupa heittäytyä ja mieti seurauksia vasta myöhemmin. Jos oloasi helpottaa se, että pidät Hadeksen kartalla tilanteesta, kerro hänelle kaikki minkä katsot tarpeelliseksi. Hän ymmärtää kyllä.”
Ivory nyökkäsi epävarmasti.
”Kiitos teestä.” Hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Ja juttutuokiosta.”
”Ilo olla avuksi.” Renya vastasi.
”Päästän sinut jatkamaan… mitä sinulla nyt olikaan kesken.” Ivory totesi, suunnaten ovea kohti. ”Nähdään myöhemmin.”
Renya katseli ystävänsä perään hymynkare huulillaan ja kävi Ivoryn lähdettyä lukitsemassa aluksen oven.
”Haluatko jatkaa?” Nainen huikkasi jollekin astellessaan hyttiin, jossa tapasi nukkua yönsä.

[Shinea]

6. Warm night

’Oletko kotona?’
Ivory tuijotti viestimensä näytöllä olevia sanoja, peläten niiden lähettämistä. Hän oli pudonnut jokeen viikkoa aikaisemmin, eikä Hadeksesta ollut kuulunut kuin kerran sen jälkeen, miehen tiedustellessa hänen vointiaan. Nainen ei tiennyt, oliko mies edelleen naapurikaupungin paloasemalla.
Renyan kanssa käyty keskustelu kummitteli mielessä.
Näen kyllä, että olet todella ihastunut. Jumalauta, koko kylä tietää, että olet. Ja usko kun sanon, myös Hades on ihastunut sinuun.
Nainen sulki silmänsä ja lähetti viestin, saaden siihen vastauksen varsin nopeasti.
’En’
Ivory tuijotti noita kahta kirjainta epäuskoisena. Ne tuntuivat todella tylyiltä. Minuutit vierivät ohi, ilman että Hades lisäsi vastaukseensa mitään. Juuri kun nainen oli kyyneliä pidätellen laskemassa laitteen kädestään, se piippasi uuden viestin merkiksi.
’Töissä tilanne päällä.’
Nainen päästi helpottuneen huokauksen.
’Voinko tulla käymään, kun pääset töistä?’
’Haen sinut.’
Ainakin Hades puhui hänelle. Ivory odotti kuin tulisilla hiilillä, että mies saapuisi hakemaan häntä. Joka ikinen ajoneuvon ääni sai hänen katseensa suuntautumaan tielle avautuvaan ikkunaan ja kerta toisensa jälkeen nainen joutui pettymään. Lopulta mies lähetti viestin, jossa kertoi mihin aikaan suunnilleen saapuisi.
Kun Hades lopulta ajoi Ivoryn asunnon eteen, hänen ajoneuvonsa oli ehtinyt hädin tuskin pysähtyä, kun nainen oli jo singahtanut ovesta ulos, harpponut pienen pihan poikki ja hypännyt kyytiin.
”Hei!” Hän sanoi tunnustelevasti.
”Hei.” Hades vastasi väsyneesti. Hänen suunpielessään käväisi hymynhäivä ja ilme kieli muutenkin siitä, että mies olisi halunnut vitsailla Ivoryn nopeista liikkeistä, mutta jostain syystä hän pysyi vaiti. Heidän keskustelunsa pyöri keveiden aiheiden ympärillä lähes koko matkan Hadeksen asunnolle.
”Missä olet pyörinyt viimeisen viikon, kun sinusta ei ole kuulunut mitään?” Nainen kysyi varovasti, kun mies pysäköi ajokkinsa kotipihaansa.
”Töissä on miehistövajetta sairastapausten vuoksi, ei mitään vakavaa kuitenkaan. Työpäivät ovat olleet pitkiä, olen pitkälti päivystänyt omalla tai naapurikaupungin asemalla lähes vuorokauden ympäri.” Hades vastasi. ”Mikäli kaikki menee hyvin, saan olla vapailla tulevan viikon.”
”Voinko hengailla kanssasi?” Ivory kysyi tunnustellen.
”Tietysti.” Hades naurahti.
Kun he astelivat ovesta sisään, naisen katse kiinnittyi hänen talvitakkiinsa, joka roikkui henkarissa eteisen naulakossa.
”Sinä pelastit takkini!” Ivory sanoi epäuskoisena, koskettaen varovasti vaatekappaleen hupun pörröistä reunusta. Hän oli ollut varma, että jokeen putoaminen oli pilannut vaatteen. Takki näytti kuitenkin siltä, kuin ei olisi koskaan läpimäräksi kastunutkaan. Selkäpuolella oli kohta, josta vaate oli revennyt Hadeksen kiskoessa häntä ylös joesta, mutta paikka oli lähestulkoon huomaamaton.
”Se oli vähintä, mitä sen uimareissusi jälkeen saatoin tehdä.” Hades sanoi vaimeasti. ”Täytyyhän sinun pysyä lopputalvi lämpimänä.”
”Korjasitko sen itse?” Ivory kysyi.
”Korjasin. Ammattilainen olisi tosin tehnyt parempaa jälkeä…” Mies totesi, selkeästi pahoillaan. ”Pidin myös huolen siitä, että talvisaappaasi pysyivät kunnossa. Tällä viikolla on sentään ollut vuodenaikaan nähden varsin lauha keli…”
”Hades, älä viitsi. Takki on kuin uusi. Kiitos.” Ivory sanoi vilpittömästi, koskettaen miehen käsivartta astellessaan tämän ohi kohti keittiötä. ”Pysyin hyvin kernaasti sisätiloissa. Sen vähän mitä menin ulos, tarkenin kyllä ihan hyvin niillä varusteilla, joita minulla oli.”
Hades seurasi naista keittiöön. Ivory keitti heille teetä ja kuumaa juomaa teemukeistaan siemaillen he alkoivat valmistaa yhdessä ruokaa. Puheenaiheet pyörivät edelleen hyvin turvallisten aiheiden ympärillä ikään kuin heidän välillään ei olisi tapahtunut mitään poikkeavaa. Ivory olisi halunnut ottaa puheeksi heidän jakamansa suudelman, mutta se tuntui vaikealta. Hän pyöritteli ajatusta mielessään, yrittäen muotoilla avausrepliikkinsä sopivaan muotoon.

”Minusta tuntuu, että ylitin jonkin määrittämäsi rajan suudellessani sinua…” Ivory töksäytti lopulta, kun he lähtivät keittiöstä ruokailun päätteeksi. Hades oli kävellä päin olohuoneen ovenkarmia.
”Älä huoli.” Hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen päästyään ovesta sisään ja saatuaan sommiteltua itsensä sohvalle istumaan. ”Kävit lähellä kuolemaa... Sellainen on omiaan nostamaan esiin normaalista poikkeavia reaktioita…”
”Sinä vastasit siihen.” Ivory sanoi hiljaa istuessaan miehen viereen.
”Minun ei olisi pitänyt... Jos Renya ei olisi pölähtänyt paikalle…” Hades totesi käheästi, kääntäen katseensa sivuun. ”Olisin vain hyväksikäyttänyt haavoittuvuuttasi…”
Syyllisyys näytti korventavan miehen sisuksia. Vai oliko se katumusta? Pettymys kouraisi naisen vatsanpohjaa.
”En minä kämpiltä lähtiessä ajatellut, että päädyn alastomana syliisi muutamaa tuntia myöhemmin, kun tarkoitus oli mennä tarkistamaan kalapyydyksiä...” Ivory yritti keventää tunnelmaa, peitellen pettymystään.
”Niin no… en minäkään olisi uskonut, että riisun vaatteet päältäsi siksi, että putoat jäiseen jokeen…” Hades vastasi hymyillen, tajuten äkisti mitä oli tullut sanoneeksi ja vakavoitui samantien.
Ivory jäykistyi miehen sanat kuullessaan.
Hades ei uskaltanut katsoakaan naisen kasvojen suuntaan miettiessään, miten Fyron nimeen voisi mitenkään paikata möläytyksensä. Ivory ei saanut sanottua mitään ja ilmaan jäi leijumaan painostava hiljaisuus.
”Tuo kuulosti todella väärältä…” Hades sai lopulta sanottua. ”Anteeksi.”
”Ajatteletko… ajatteletko minua jonain muuna kuin ystävänä…?” Ivory kysyi varovasti. Hänen sisimmässään läikähti toivon kipinä. Oliko Renya ollut oikeassa..?
”Idioottimaisesta möläytyksestäni voisi päätellä, että ajattelen sinua jonain valloituksen kohteena tai... tai tulevana panona.” Hades vastasi takellellen, tuntien kuumotuksen kohoavan poskilleen. ”Ivory, minä… Pidän sinusta todella paljon… Ja minun on helppo olla seurassasi. Mutta en halua painostaa sinua mihinkään. Jos et halua kanssani ystävyyttä enempää, kunnioitan sitä...”
Helpotus tuntui valahtavan Ivoryn läpi kuin lempeä kesäinen tuulenvire.
Voisiko välillämme olla enemmän..?
”Ihailtava suoritus kiivetä ylös kaivamastasi kuopata.” Nainen hymähti kiusoittelevasti.
”Niinpä...” Hades hengähti, uskaltautuen vilkaisemaan naisen ilmettä. Ivoryn hymy pyyhki pois hänen jännityksensä ja vapautti tunnelman.
”Olisiko tämä nyt se tilanne, missä sinä reiluuden nimissä riisut vaatteet päältäsi?” Nainen virnisti, katsoen miestä päästä varpaisiin.
”Reiluudesta olisi kaiketi kyse siinä tapauksessa, että sinä riisui-…” Hades aloitti enempää miettimättä, tajuten heittäytyvänsä uudelleen kuoppaan, josta oli juuri kiivennyt ylös, vaieten kesken lauseen.
”Pidän mielessä.” Ivory nauroi.
”Vanos sinut vieköön…” Hades puisteli päätään, nojaten kasvonsa käsiinsä.
”Minä vain härnään sinua.” Nainen virnisti.
”Ainakaan Virnora ei huuhtonut huumorintajuasi mukanaan.” Hades totesi, pyyhkäisten hiukset silmiltään suoristautuessaan.
”Rehellisyyden nimissä haluaisin kyllä sanoa vielä yhden asian…” Ivory sanoi vakavoituen.
Mies katsoi häntä kysyvästi.
”Minäkin pidän sinusta. Paljon.” Nainen töksäytti. ”Todella paljon.”
Näytti siltä, että molemmat saivat käytyä saman suuntaisen ajatuspolun päidensä sisällä ja Hadeskin viimein tajusi, missä tilanteessa he sillä hetkellä olivat.
”Joten…” Mies aloitti epävarmasti. ”Miten haluat edetä? … Tai haluatko asioiden ylipäätään muuttuvan?”
Ivory huokaisi syvään.
”En tiedä… Minun täytyy ennen pitkää palata Averialle…” Nainen haki sanoja. ”Mutta toivoisin meidän olevan… enemmän kuin ystäviä, ennen kuin lähden.”
”Haluatko katsoa, mitä tästä… meistä, voisi tulla?” Hades kysyi. Ivory nyökkäsi.
”Jos haluat, voidaan miettiä asioita uudelleen sitten kun olet lähdössä takaisin Averialle…?” Hades ehdotti. Nainen katsoi häntä pitkään pohtiva ilme kasvoillaan, kuin vaihtoehtoja punniten, nyökäten lopulta uudelleen.
Hades avasi asentoaan sen verran, että nainen pääsisi halutessaan lähemmäs. Ivory vastasi sanattomaan kutsuun, painautuen miestä vasten, kurottaen kätensä tämän niskan taakse.
”Saanko…?” Hades aloitti naisen kurottaessa viimeiset sentit umpeen heidän väliltään.
Heidän huulensa koskettivat toisiaan, ensin tunnustelevan kevyesti ja lopulta voimakkaammin kaksikon ajautuessa lopulta hellään suudelmaan.
Kun Hades malttoi nojautua kauemmas, Ivoryn posket punoittivat ja hän huohotti kevyesti.
”Kehtaanko tässä vaiheessa myöntää, että olen koko viikon halunnut suudella sinua uudelleen..?” Mies kysyi hiljaa, pyyhkäisten hiussuortuvan sivuun naisen kasvoilta.
”Et ole ainoa, joka on haaveillut uusinnasta…” Ivory naurahti ja painoi poskensa miehen kaulakuoppaa vasten, hengittäen hänen tuoksuaan sisäänsä. Tämä tuoksui metsäiseltä, havupuilta, kesyttömältä… Hades puristi Ivoryn syliinsä.
”Olen ajatellut paljon muutakin…” Nainen kuiskasi käheästi, painaen huulensa miehen kaulaa vasten.
Hades jäykistyi. Hänen sormensa pujottautuivat Ivoryn hiusten sekaan ja hän käänsi kevyesti naisen päätä kohdatakseen tämän katseen.
”Mitä muuta?” Mies kysyi vaimealla äänellä. Ivory kohottautui polvilleen hänen viereensä, painaen miehen kevyesti sohvan selkänojaa vasten. Hän liikkui harkitun hitaasti, antaen Hadekselle mahdollisuuden estää hänen aikomuksensa. Nainen katsoi häntä silmiin samalla kun kuljetti sormenpäitään miehen leveällä rintakehällä.
”Haluan oppia tuntemaan sinut kokonaan… Mielesi, sydämesi…” Ivory sanoi hiljaa, hipaisten kevyesti miehen otsaa ja rintakehää sanojensa tahdissa, jättäen kätensä lepäämään miehen reidelle. ”Kehosi.”
Hades värähti ja miehen kasvoilla häivähti jännittynyt ilme, kun hänen tajuntaansa upposi mitä nainen halusi. Ivory katsoi häntä kysyvästi. Mies haki pitkään sanoja vastaukseensa. Lopulta Hades avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta perääntyi ajatuksesta.
”Sano vain, jos et…” Ivory sanoi hiljaa, valmistautuen siirtymään kauemmas.
”Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi…” Hades sanoi hiljaa, laskien kätensä hellästi Ivoryn käden päälle. ”Minäkin haluan oppia tuntemaan sinut... Kokonaan, kaikkialta. Haluan sinua, aivan tolkuttomasti, mutta…”
Oliko tämä se ’mutta’, jolla mies perääntyisi..?
”Edellisestä kerrasta, kun… kun olen…” Hades takelteli punastuen. ”No… Siitä on kauan…”
”… Pelkäätkö, että kokisin kanssasi jonkinlaisen pettymyksen..?” Ivory kysyi epäuskoisena. ”Hades…”
”En halua ensimmäisen kerran kanssasi olevan mikään ’työntö ja tuijotus’-tason suoritus…” Mies vastasi kuiva hymy huulillaan.
”Älä huoli. Edetään niin hitaasti, kuin haluat.” Ivory sanoi pehmeästi, silittäen hellästi miehen poskea. Hänen huulilleen levisi kiusoitteleva hymy. ”Ajattelin muutenkin, että aloitetaan vaikka käsitöistä…”
Hades nyökkäsi jännittyneesti naurahtaen, käsi edelleen naisen käden päällä. Ivory nojautui hitaasti lähemmäs ja mies kuroi lyhyen välimatkan umpeen, kaksikon vaipuessa jälleen pitkään suudelmaan.
Pitkän suudelman aikana nainen pujotti viileät kätensä miehen paidan alle ja tämä antoi hänen riisua vaatekappaleen päältään. Hades siirsi kätensä Ivoryn vyötärölle ja puristi naisen itseään vasten heidän sulaessaan uuteen suudelmaan. Miehen vartalo tuntui kuumalta naisen painaessa kätensä vaatekappaleen alta paljastunutta ihoa vasten. Ivoryn sormet löysivät solisluiden kaaret ja ennen pitkää myös miehen ylävartalon arvet, joista saattoi vain arvailla, olivatko nekin rituaaliarpia vai oliko ne aiheuttanut jokin tapaturma.
Hades veti hitaasti auki Ivoryn mekkoa kiinni pitäviä nyörejä, jotka kiersivät naisen vartalon ympärillä. Mekko väljeni pikkuhiljaa ja sen pääntie laajeni samalla, paljastaen Ivoryn rintojen yläosan. Nainen irrottautui hetkeksi suudelmasta ja nojasi päätään taaksepäin nauttiva ilme kasvoillaan, kun Hadeksen käsi painautui hänen toiselle rinnalleen. Hänen huuliltaan karkasi hiljainen vaikerrus ennen hänen heittäytymistään uuteen suudelmaan.
Ivoryn käsi siirtyi tutkimusmatkallaan alemmas, sormenpäiden tavoittaessa Hadeksen alavatsan ja housujen yläreunan. Hän antoi kätensä vaeltaa jälleen Hadeksen reidelle ja kevyt kouraisu sisäreidestä sai miehen voihkaisemaan hänen suuhunsa kesken suudelman.
”Et vähätellyt tilannetta sanoessasi, että olet hieman herkillä…” Ivory totesi hiljaa, painaen suukon miehen kaulalle. Hän siirsi kätensä miehen vyölle, odottaen lupaa ennen kuin veti sen hitaasti auki. Hades hengähti vaimeasti, kun naisen käsi siirtyi kysyvästi housunnappien kimppuun, mutta hän ei estänyt tai kieltänyt.
”Saanko..?” Nainen pyysi jälleen lupaa, sormenpäiden seikkaillessa miehen boksereiden vyötärökaitaleen reunalla, silittäen tummanharmaata ihoa kevyesti. Hades nyökkäsi ja Ivory livautti kätensä hitaasti farkkujen ja boksereiden väliin, kietoen sormensa tunnustelevasti jäykkää elintä vasten. Mies veti vaikeasti henkeä ja hänen selkänsä taipui kaarelle.
”Haluatko, että lopetan?” Ivory kysyi.
”En…” Hades hengähti. Se kuulosti melkein ärähdykseltä. Mies ei pannut vastaan, kun Ivory vaihtoi hieman asentoa ja työnsi hänet jälleen lempeästi sohvan selkänojaa vasten. Nainen veti miehen farkkuja alemmas, vapauttaen jäykän kyrvän tekstiilikahleista. Hän hengähti yllättyneenä, kun se paljastui koko komeudessaan hänen eteensä, painautuen kookkaana ja kaarevana lähelle miehen vatsaa.
Ivory kietoi sormensa hellästi jäykän elimen ympärille. Kyrpä nytkähti hänen kädessään kuin pakoon pyrkivä eläin. Hänen vaalea kätensä näytti pieneltä tummaa elintä vasten, sormet eivät ylettäneet lähellekään sen ympäri.
Hades seurasi Ivoryn ilmeitä, kehon kieltä ja eleitä, kun nainen puristi sormensa tiiviimmin vaimeasti sykähtelevän kyrvän ympärille. Mies oli sanomassa jotain juuri, kun nainen alkoi liikuttaa kättään hitaalla rytmillä edestakaisin. Hades vajosi sohvatyynyjä vasten silmät suljettuina ja hänen suustaan karkasi pidätelty voihkaus.
”Lakkaa pidättelemästä…” Ivory kuiskasi miehen korvaan. ”Vain minä olen kuulemassa.”
Hades nyökkäsi kevyesti ja painoi naisen huulille suukon, ennen kuin siirsi kätensä Ivoryn käden päälle. Hän puristi naisen sormet hieman tiukemmin kyrpänsä ympärille ja ohjasi tämän käden sopivaan rytmiin. Ivory teki parhaansa pitääkseen puristuksen ja kätensä rytmin miehen toiveiden mukaisena, tarkkaillen Hadeksen ilmettä, tiedostaen tämän kehon värähtelyt ja nautti miehen voimistuvien äännähdysten sävystä, tietäen olevansa se, joka kaiken tuon hyvän olon aiheutti.
”Ivory…” Hades voihkaisi tukahtuneesti, puristaen naisen kylkeään vasten.
Ivory punastui. Kukaan ei ollut ikinä lausunut hänen nimeään yhtä halun pakottamalla äänellä. Hän piti kätensä liikkeessä ja pian miehen selkä taipui jälleen jännittyneelle kaarelle. Hadeksen ilme oli lähes tuskainen, kun hänen suustaan purkautui yllättynyt äännähdys, johon sekoittui eläimellinen nautinnon murina hänen lauetessaan. Kuumaa nestettä roiskahti Ivoryn kädelle, hänen mekolleen, Hadeksen vatsalle ja melkein miehen rintakehälle asti.
Hades hengitti nopeasti ja yritti selkeästi tasata oloaan, miten parhaiten taisi.
Ivory tunsi mielihyvää siitä, että oli saanut miehen nauttimaan niin paljon.
”Oletko kunnossa?” Hän kysyi, kun Hades kohotti toisen kyynärvartensa silmiensä eteen.
”Tarvitsen pienen hetken…” Mies sanoi käheästi. Ivory odotti, silitellen samalla hellästi Hadeksen alavatsaa.
Lopulta Hades laski kätensä alas ja pyyhkäisi kyyneltyneet silmäkulmansa kuiviksi. Hänen poskillaan oli kevyt puna, kun hän kohdisti katseensa Ivoryyn. He vaihtoivat hellän suudelman, ennen kuin mies oli valmis puhumaan.
”En tiedä mitä sanoa…” Hades kuiskasi käheästi, palauttaen samalla bokserinsa asianmukaisesti päälleen, jättäen farkut auki. Kohouma vaatekappaleen sisällä ei ollut juurikaan pienempi, kuin hetkeä aiemmin.
”Näytit siltä, että nautit.” Ivory hymähti.
”Siinä olet oikeassa.” Mies totesi, silmäillessään aiheuttamaansa sotkua. ”Olen pahoillani mekostasi.”
”Älä ole.” Ivory naurahti. ”Sen voi aina pestä.”
”Haluatko jatkaa?”
”Haluan…” Ivory hymähti.
Hades siirsi kätensä naisen niskaa vasten ja pujotti sormensa tämän hiusten sekaan, taivuttaen naisen päätä taemmas paljastaakseen tämän kaulan. Kaulaa vasten painetut suudelmat saivat Ivoryn voihkaisemaan nautinnosta ja kiemurtelemaan miestä vasten. Nainen ohjasi Hadeksen vapaan käden reidelleen. Mies hymähti hiljaa hänen korvaansa, hivuttaen mekon helman ylemmäs, kuljettaen sormiaan naisen sileää ihoa pitkin. Ivory päästi suustaan äännähdyksen, josta tuntui välittyvän kaikki se halu, joka hänen sisällään sillä hetkellä kupli.
Hades veti Ivoryn syliinsä ja käänsi tämän kasvot omiaan kohti samalla, kun painoi toisen kätensä hänen sisäreidelleen. Kosketus säteili naiseen lämpöä, saaden Ivoryn huohottamaan hiljaa ja puskemaan lantiotaan miehen kättä kohti.
”Hades…” Ivory henkäisi pyytävästi. Mies virnisti pienesti ja kosketti kiusoittelevan kevyesti naisen kostuneita pikkupöksyjä, siirtäen sitten sormenpäänsä seikkailemaan jälleen sisäreiden herkälle iholle. Naisen reisien välissä sykki halu… Ivory tunsi miehen kyrvän sykähtävän kevyesti toista reittään vasten, ikään kuin sekin olisi kertonut janoavansa lisää kosketuksia. Nainen olisi halunnut kerätä helmansa pois tieltä ja kiivetä hajareisin miehen syliin…
Mies siirsi kätensä hitaan kiusoittelevasti naisen pikkupöksyjen reunan alle, kohottaen kangasta kysyvästi, kuin tiedustellakseen olisiko sopivaa riisua vaatekappale tämän päältä. Ivory koukisti jalkojaan, riisui pienen vaatekappaleen päältään itse, nakaten sen kaaressa kädestään.
”Taidat tosiaan haluta tätä…” Hades hymähti hänen kaulaansa vasten, silittäen hellästi Ivoryn sisäreittä.
”Ole kiltti…” Nainen henkäisi Hadeksen korvaan, ohjaten miehen käden jälleen reisiensä väliin. Hän oli haaveillut tästä koko edeltäneen viikon. Mies ei epäröinyt tai empinyt enää lainkaan, mutta oli hyvin hellä koskettaessaan Ivorya. Sormet painuivat ensin kevyesti naisen häpykummun pehmeään karvoitukseen, siirtyen hitaasti kohti nektareista kiiltelevää vakoa. Hades katseli Ivoryn kasvoja, joilta kuvastui odottava ilme, joka vaihtui voihkauksen säestämänä nauttivaan kulmien kurtistukseen, kun sormet lopulta löysivät tiensä reisien välissä odottavaa liukkautta vasten.
Ivoryn huulilta karkasi nauttiva huokaisu, kun miehen sormenpäät tutkivat hetken hänen herkimpiä paikkojaan. Hän puski jälleen lantiotaan Hadeksen kättä vasten, jolloin mies antoi sormen työntyä Ivoryn sisään. Nainen kurottautui suutelemaan miestä nautinnosta voihkaisten, kun toinen sormi liittyi ensimmäisen seuraan työntyäkseen hänen reisiensä väliin. Sormet upposivat syvälle, saaden Ivoryn vetämään kiivaasti henkeä. Hades rytmitti kätensä liikkeen naisen kevyesti keinuvan lantion mukaan, saaden tämän huohottamaan hetki hetkeltä kiivaammin. Ivory kietoi kätensä miehen niskan taakse, painautuen tiiviimmin häntä vasten.
”Älä lopeta…” Hän pyysi.
Mekko oli valahtanut alemmas hänen rintojensa edestä paljastaen ne lähes kokonaan. Hades katseli hymyillen Ivoryn nauttivaa ilmettä, piteli tämän vääntelehtivää vartaloa aloillaan vapaalla kädellään, painaen sen kevyesti naisen rinnoille. Toinen nänni puristui hetkeksi sormien lomaan, saaden Ivoryn värähtämään ja ynähtämään miehen kaulaa vasten.
”Ha-Hades…” Ivory parahti käheällä äänellä. Hades tunsi sykkivän puristuksen voimistuvan sormiensa ympärillä niiden työntyessä uudestaan ja uudestaan naisen sisään. Lopulta Ivory päästi suustaan äänekkään voihkaisun, joka katkesi kuin veitsellä leikaten. Hetken näytti siltä, kuin naisen olisi ollut vaikea saada happea, kunnes hän veti kiivaasti henkeä. Ivory ojensi toisen kätensä ja työnsi Hadeksen kättä varovasti kauemmas. Mies totteli sylissään tärisevän naisen sanatonta pyyntöä, vetäen sormensa hitaasti hänen sisältään. Hetken mielijohteesta hän nuolaisi sormiaan, todeten naisen nektareiden maun varsin vastustamattomaksi.
Ivoryn vartalo rentoutui pikkuhiljaa, satunnaisten värähdysten kulkiessa edelleen hänen lävitseen. Hän hengitti vähä vähältä rauhallisemmin Hadeksen katsellessa hänen kasvojaan, punoittavia poskia ja raukeaa ilmettä. Mies olisi halunnut silittää Ivoryn hiuksia, mutta hänen toinen kätensä piti naisesta kiinni, jotta tämä pysyisi mukavasti hänen sylissään ja toinen oli rannetta myöten märkä Ivoryn nesteistä, joten hän tyytyi painamaan kevyen suukon naisen otsalle.
”Hades…” Ivory sopersi.
”Mhhy?” Mies hymähti kysyvästi.
”Kiitos.” Ivory jatkoi.
”Näytit nauttivan.” Hades virnisti.
”Paljonkin…” Ivory hymähti raukeasti. ”En ole kokenut vastaavaa aiemmin…”
”Ilo kuulla.” Hades naurahti. Ivoryn huulille levisi raukea hymy ja mies painoi niille suudelman. Suukoteltuaan toisiaan aikansa, he irrottautuivat toisistaan ja Ivory nousi hieman haparoiden jaloilleen.
”Haluatko suihkuun? Hades kysyi. He olivat molemmat enemmän ja vähemmän tahmaisia vaatteitaan myöten. Miehen farkkujen toisessa reidessä oli iso märkä läiskä Ivoryn jäljiltä, eikä naisen mekkokaan ollut säästynyt kosteusvaurioilta.
”Haluan.” Ivory naurahti, pyyhkäisten sekaisin menneet hiukset silmiltään.

He astelivat asunnon läpi kylpyhuoneeseen ja Ivory kääntyi Hadeksen puoleen tämän suljettua oven heidän perässään.
”Onko nyt minun vuoroni viedä loput vaatteet päältäsi?” Hän kysyi kiusoitellen.
”Jos haluat.”
Ivory ojensi kätensä ja hivutti hitaasti miehen avoimet farkut alemmas. Ollessaan kyykyssä miehen edessä, hän käänsi katseensa ylös, kohdaten tämän katseen. Hades astui askeleen taemmas, ettei kompastuisi farkkuihin, jotka Ivory oli riisunut hänen päältään. Naisen huulet raottuivat, kun hän ojensi kätensä ja tarttui miehen boksereihin. Seksuaalinen jännite suorastaan väreili ilmassa, kun nainen hivutti vaatekappaleen alemmas, paljastaen kaiken sen alla olevan jälleen nähtävilleen. Hades nojasi kylpyhuoneen oveen, kun nainen painoi kätensä hänen reisiään vasten, varoen koskemasta niiden yhtymäkohdassa heräilevään ruumiinosaan. Ivory suoristi selkänsä kiusoitteleva hymy huulillaan ja silitti lempeästi miehen lantion kaarta, riisuen sitten tahmaisen mekon päältään. Hän pudotti vaatekappaleen mytyksi lattialle, kulki kylpyhuoneen läpi ja astui kylpyammeen reunan yli. Hades antoi katseensa kulkea naisen alastomalla vartalolla, yrittäen tasata kehonsa toimintoja sen verran, että kykenisi menemään perässä.
”Tule nyt vain.” Ivory naurahti vesisuihkun valuessa alastonta vartaloaan pitkin. Hades totteli ja astui naisen seuraksi suihkun alle. Ivorylla oli jo käsissään saippuainen pesusieni ja hän painoi sen kuin lupaa kysyen miehen rintakehää vasten. Hades laski kätensä naisen lantiolle ja katseli Ivoryn keskittyneitä kasvoja tämän pestessä hänen vartaloaan. Lopulta mies poimi pesusienen hänen kädestään, käänsi naisen ympäri ja painoi pesusienen tämän vatsalle, ryhtyen pesemään tämän vartaloa hitailla pyörivillä liikkeillä. Kun mies lopulta pudotti pesusienen käsistään ja painoi saippuasta liukkaat kätensä Ivoryn rinnoille, tämä nojasi päänsä kevyesti hänen rintakehäänsä vasten. Tunnelma oli todella intiimi.
Vesi valui pitkin heidän vartaloitaan ja kuljetti kaiken tahmeuden viemäriin. Hades värähti, kun naisen käsi kosketti kevyesti hänen reittään ja jännite heidän välillään kipinöi jälleen. Ivory tunsi jäykistyvän kyrvän alaselkäänsä vasten.
”Sori.” Hades sanoi hiljaa. Hänestä tuntui, että hänen vartalonsa eli sillä hetkellä aivan omaa elämäänsä.
Ivory hymähti hiljaa ja ohjasi miehen toisen käden reisiensä väliin. Hadeksen sormet liukuivat jälleen naurettavan helposti pitkin nektareiden kastelemaa vakoa.
”Ei sinun tarvitse olla pahoillasi, Hades.” Ivory sanoi käheästi. ”Minäkin haluan sinua.”
Nainen nojasi selkänsä tiiviimmin miestä vasten, kun tämä jatkoi pehmeästi hänen hyväilyään.
”Ivory…” Hades huokaisi. Hän olisi halunnut upottaa kasvonsa Ivoryn reisien väliin ja kielensä hänen sisäänsä, mutta hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, oliko kyseisen toiminnan konsepti Averialaisille mitenkään päin tuttua tai soveliasta…
”Mitä mietit?” Ivory kysyi, kun hiljaisuus venyi. Hades oli aistivinaan hänen äänessään hyväksyvää lempeyttä, sekä hymyn.
”Asioita, joita haluaisin tehdä kanssasi…” Hades vastasi hiljaa. Nainen sulki vesihanan ja kääntyi ympäri kohdatakseen Hadeksen katseen.
”Kerro.” Ivory kehotti huulillaan hyvin aseistariisuva hymy.
”Kunhan päästään kylpyhuoneesta ulos.” Hades hymähti.
He kuivasivat toisensa huolellisesti, tutkien samalla toistensa kehoja, kuljettaen käsiään pitkin niiden ääriviivoja, kuin etsien kohtia, joiden koskettaminen aiheuttaisi toisessa reaktion. Ivoryn sormet seurasivat Hadeksen ylävartalolla risteileviä arpia. Ne eivät tuntuneet säännönmukaisilta tai symmetrisiltä, mutta toisaalta eivät miehen kasvoissakaan oleva arvet olleet samanlaisia molemmin puolin. Ivory olisi halunnut kysyä arvista, mutta ei ollut vieläkään varma oliko se soveliasta.
Hadeksen sormenpäät tutkivat puolestaan naisen vartalon pehmeitä kaaria ja kumpuja. Lopulta he olivat valmiita poistumaan kylpyhuoneesta.

Kaksikko siirtyi Hadeksen makuuhuoneeseen, asettuen vierekkäin sängylle ja Hades avasi keskustelun, kertoen mitä haluaisi tehdä naisen kanssa. Averialaisten tavat poikkesivat monin tavoin Ia Novalaisten tavoista, joten nainen silminnähden yllättyi miehen sanoista ja halusta työntää kasvonsa hänen reisiensä väliin.
”Kukaan ei….” Ivory sanoi häkeltyneenä kuultuaan mitä mies halusi hänelle tehdä, koskettaen epävarmasti alavatsaansa. ”Minua ei ole aiemmin…”
Hän haki sanoja, tietäen, ettei Hades tekisi hänelle mitään, mitä hän ei haluaisi tapahtuvan ja lopettaisi heti, jos hän tuntisi olonsa epämukavaksi.
”Ei sinun ole pakko suostua, jos…” Hades kiirehti sanomaan.
”Olen hieman hämmentynyt, mutta… utelias. Haluan kokeilla.” Ivory keskeytti hänet. ”Sanon kyllä heti, jos tunnen oloni epämukavaksi.”
”Niinkö… mitä sinä sanot, jos haluat minun lopettavan?” Hades kysyi hymynkare huulillaan.
”Kääryle.” Ivory vastasi hetken mietittyään.
Hades nauroi, pyyhkäisten hiussuortuvan sivuun naisen kasvoilta.
”Ymmärrän miksi.” Hän totesi. Ivory kiemurteli hänen sylissään, kasvoillaan hyvin suloinen ilme.
”Entä sinä?” Hän kysyi. ”Mitä sinä sanot, jos koet olosi epämukavaksi?”
”Tuhka.” Hades vastasi hetkeäkään epäröimättä.
”Selvä…” Ivory totesi hieman hämillään. Mies ei avannut asiaa sen enempää, eikä nainen myöskään kärttänyt lisätietoja sanavalinnasta.
He silittelivät ja tunnustelivat toistensa vartaloita hellästi, ennen kuin Hades nojautui naisen yläpuolelle, kellistäen hänet patjaa vasten. Mies oli painava ja Ivory tunsi olonsa pieneksi ja hennoksi hänen allaan, mutta koki samaan aikaan olevansa paremmassa turvassa, kuin missään muualla. Hades painoi suudelmia hänen kaulalleen ja rintakehälleen, edeten hetki hetkeltä alemmas. Ivoryn keho värähti, kun miehen suu pysähtyi hänen toisen rintansa kohdalle ja imaisi nöpöttävän nännin hetkeksi huulien väliin.
”Mmmmh…!” Nainen henkäisi, pujottaen sormensa miehen hiusten sekaan. Hades hymähti ja jatkoi tutkimusmatkaansa naisen vatsalle, aina vain alemmas. Hän painoi suukon lantion kaarelle samaan aikaan, kun vei toisen kätensä Ivoryn reisien väliin. Peukalo kosketti klitorista ja sai naisen selän taipumaan kaarelle voihkauksen säestämänä. Seuraavat suukot painautuivat reisiä vasten. Ivory nojasi jännittyneen kehonsa tyynyjen sekaan, kun Hades painoi huulensa hänen sisäreidelleen.
”Yritä rentoutua.” Hades kehotti hymähtäen. Ivory yritti, mutta se oli vaikeaa. Hades eteni hitaasti, jatkaen hänen kiusoitteluaan sormin. Ne työntyivät hitaasti hänen sisäänsä.
”Oi…” Nainen huoahti. Pikkuhiljaa jännitys laukesi ja Ivory alkoi jälleen kiemurrella nautinnosta miehen otteessa. Lopulta hän tunsi Hadeksen painavan jälleen huulensa hänen sisäreidelleen, tällä kertaa hyvin lähelle valuvien nesteiden liukastamaa kukkaansa. Ivory kohotti lantiotaan hieman, kuin tarjoten itsensä miehelle. Lopulta Hades painoi kielensä kevyesti hänen reisiensä väliin.
”Ahhh…!” Ivory säpsähti uuden tuntemuksen vuoksi. Hades vetäytyi käskemättä kauemmas, tarkkaillen naisen ilmettä.
”Älä… Älä lopeta…” Ivory pyysi hieman hämillään. Hän tunsi miehen hymyilevän tämän painaessa jälleen hellän suukon sisäreittään vasten, nuolaisten sitten uudelleen nektareiden kastelemaa kukkaa, samalla kun sormet työntyivät hitaasti hänen sisäänsä. Ivory vaikersi hiljaa. Hänen kulmansa kurtistuivat, kun uudenlainen tunne kutkutteli kehon herkimpiä paikkoja.
Hades tuntui tietävän tarkalleen, mitä teki. Hän piti Ivoryn vartaloa hellästi aloillaan tämän vääntelehtiessä otteessaan, eteni hyvin hitaasti, antaen naiselle mahdollisuuden reagoida uuden kokemuksen edetessä. Ivoryn kädet puristivat entistä tiukemmin lakanaa nyrkkeihinsä ja hän vuoroin kiemurteli parempaan asentoon, kohottaen lantiotaan ollakseen paremmin Hadeksen saatavilla tai yritti vetäytyä kauemmas, kun kaikki tuntui liian hyvältä. Nainen yritti myös selkeästi hillitä äänekkäämmiksi muuttuvia voihkaisujaan.
”Lakkaa pidättelemästä…” Hades hymähti. ”Vain minä olen kuulemassa.”
Nainen naurahti käheästi.
”Älä lopeta…” Hän parahti tuntiessaan miehen vetävän sormensa pois.
”Ehen…” Hades hymähti. ”Olen vasta pääsemässä alkuun.”
Miehen kädet kiertyivät Ivoryn reisien ympärille ja kun hän upotti kielensä naisen sisään, tämä huudahti äänekkäästi nautinnosta. Ivorylla ei ollut hajuakaan siitä, mitä kaikkea Hades hänen reisiensä välissä teki, mutta hyvin pian hän haukkoi henkeä, ikään kuin olisi jälleen ollut pitkään veden alla. Hänen suustaan kantautuvat voihkaisut, huokaisut ja nautinnon vinkaisut vain lisäsivät Hadeksen panostusta kielipeliinsä.
”Hades…!” Ivory huusi miehen nimeä nautinnontunteen ryöpsähtäessä yli äyräidensä. Hänen vartalonsa taipui nautinnosta kaarelle, nyrkit puristivat lakanaa sisäänsä ja hän hädin tuskin pysyi Hadeksen otteessa vääntelehtiessään nautinnosta. Naisen pikkuhiljaa rentoutuessa mies hellitti otettaan varovasti, pyyhkäisten suunsa käsivarteensa ennen kuin asettui jälleen Ivoryn viereen sängylle. Kosteat hiukset olivat liimautuneet Ivoryn hikisille kasvoille ja rinnat kohoilivat kiivaan hengityksen tahdissa.
Ivory raotti silmiään, kun Hades veti peiton hänen päälleen. Kesti kauan, ennen kuin hän oli jälleen kommunikointikykyinen.
”Kukaan ei ole…” Nainen sopersi, jälkiväristyksen ravistaessa kehoaan. ”…ikinä… Mitään tuollaista...”
Ivory käännähti ja halasi Hadesta tiukasti, painaen päänsä miehen rintakehää vasten. Hänen vartalonsa tärisi edelleen.
”Oletko kunnossa?” Hades kysyi kietoessaan kätensä hellästi hänen ympärilleen.
”Kyllä kai…” Ivory kuiskasi lopulta, kääntyen katsomaan miestä silmiin. ”En ole kokenut mitään vastaavaa, joten… Olo tuntuu omituisen… Haavoittuvaiselta…?”
”Meninkö liian pitkälle?” Hades kysyi hiljaa silittäen naisen hiuksia.
”Et…” Ivory vastasi. ”Kaikki mitä teit, tuntui todella hyvältä.”
”Saan siis syödä sinua toistekin?” Hades virnisti.
”Saat.” Ivory nauroi. Hän kuljetti jälleen sormiaan pitkin miehen arpien kirjomaa ihoa.
Nainen tunsi olonsa raukeaksi ja turvalliseksi Hadeksen kuumassa syleilyssä. Läheisyys oli humalluttavaa, eikä Ivory halunnut liikkua miehen läheltä yhtään mihinkään. Hän kuunteli Hadeksen sydämensykettä ja nautti tämän kehon lämmöstä, vaipuen lopulta uneen.