1. Ia Nova
Hopeahiuksinen nainen astui hetkeä aiemmin laskeutuneen avaruusaluksen ovesta ulos iso laukku olallaan ja vilkuili ympärilleen uteliaan näköisenä. Hänen edessään avautuva vehreä maisema oli uskomattoman kaunis. Vihreän sävyissä kylpevät lehtipuut kahisivat tuulessa ja läheisessä pensaassa ilakoivat pikkulinnut sirkuttivat ruokaa etsiessään. Maisemia katsellessaan nainen huomasi kiireisin askelin alusta lähestyvän monipäisen väkijoukon.
”Renya..?” Hän huikkasi aluksen sisään epävarmalla äänellä. Ohjaamosta asteli nainen, jonka pitkät violetinpunaiset hiukset oli sidottu rotanhännäksi niskaan. Pitkäksi venähtänyt otsatukka roikkui puolittain hänen silmillään ja nainen pyyhkäisi ne sivuun siniharmailta rituaaliarpien kirjomilta kasvoiltaan.
”Mitä?” Renyaksi kutsuttu nainen kysyi astuessaan oviaukkoon. Samassa hän kiinnitti huomionsa alusta lähestyviin maanmiehiinsä. ”Ah, klaaninvanhin sai tiedon tulostamme.”
Ivory vaihtoi painoa jalalta toiselle odottavan näköisenä ennen kuin astui pari askelta edemmäs ja laski laukkunsa maahan.
Renay huikkasi tervehdyksen lähemmäs päässeille tulijoille ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan, ennen kuin kaikkein huomio keskittyi vaaleaan naiseen.
”Saanko esitellä, Ivory Windam.” Renya esitteli mukanaan paikalle saapuneen naisen.
”Tervetuloa Ia Novalle ja Pitmedeniin neiti Windam.” Joukkion näyttävimmin pukeutunut mieshenkilö sanoi hymy huulillaan. ”Olen Naze Everett, Pitmedenin klaaninvanhin.”
”Hauska tavata, herra Everett.” Ivory sanoi, kumartaen hieman päätään tervehdykseen.
”Voit kutsua minua Nazeksi, niin kaikki muutkin tekevät, neiti Windam.”
”Ja te minua Ivoryksi.”
Esittelykierros oli nopeasti hoidettu ja Naze lähti johdattamaan Ivorya kohti kylää. Naisen ei tarvinnut kantaa matkatavaroitaan itse, vaan ne kannettiin hänen puolestaan Nazen mukana olleiden kyläläisten toimesta. Renya veti pitkähelmaisen valkoisen takin päälleen aluksen ovensuussa, ennen kuin kääntyi huikkaamaan ovesta sisään.
”Lukitse ovet Silver. Tulen illalla takaisin.”
Ovi sihahti kiinni naisen takana hänen lähtiessään astelemaan muun joukkion perässä.
Ivory saatettiin taidokkaasti koristeltuun hirsimökkiin, joka toimisi hänen asuntonaan sinä aikana, jonka hän viettäisi Pitmedenissä. Huoneiston nopean esittelyn jälkeen nainen jätettiin kahden kesken Renyan kanssa, jotta hän voisi asettua taloksi majapaikkaansa.
Talo koostui kahdesta huoneesta, joista toinen oli makuuhuone ja toinen suurempi tila, jossa yhdistyivät oleskelutila ja keittiö.
”Voit henkisesti varautua siihen, että tulosi kunniaksi järjestetään juhlat.” Renya totesi istuessaan sohvalle seuraamaan, kun Ivory purki tavaroitaan. ”Pitmedeniläiset tuntuvat suorastaan kihisevän uteliaisuudesta, mitä tulee Averiaan ja tuulentekijöihin.”
”Juhlat?” Ivory totesi puoliääneen. ”Millaisesta tapahtumasta mahtaa olla kyse?”
”Juotavaa, syötävää, tanssia, laulua… Mitä näitä nyt on.” Renya vastasi varsin yliolkaisesti.
”Onko jotain, mitä minun pitäisi tietää paikallisista käytöstavoista, tervehdyksistä tai pukukoodista tai ylipäätään mistään?”
”Ei nyt äkkiseltään tule mitään mieleen. Mutta älä huoli, saat varmasti anteeksi, vaikka seisoisit päälläsi boolimaljassa tai istuisit klaaninvanhimman tuolilla koko illan…”
”Se on tietyllä tapaa lohdullista…” Ivory totesi puoliääneen. Hän veti laukustaan mukaan pakkaamistaan vaatteistaan sopivimman juhlia varten. Se oli unelmankeveä, väriltään vaalean siniharmaa hupullinen mekko. Renya oikaisi itsensä sohvalle ja ilmoitti ottavansa torkut ystävänsä valmistautuessa iltaa varten. Mitä ilmeisimmin hän ei aikonut vaihtaa vaatteita.
Ivory oli letittänyt hiuksensa kahdelle palmikolle, jotka roikkuivat nyt hänen olkapäidensä yli rintakehän päällä. Mekon laaja huppu oli hänen päässään ja paljaissa olkavarsissa oli ohuet hopeanväriset renkaat.
Nainen asteli Renyan kanssa kylän keskeisimpään rakennukseen, timestoneen, jossa tapahtuivat kaikki kylän väkeä koskettavat tapahtumat. Siellä järjestettiin niin häät kuin hautajaisetkin, juhlat ja neuvonpidot, kyläläisten kuulemiset ja kaikki muut kylän yhteiset tapahtumat.
Kaikki tuntuivat kääntävän katseensa Ivoryyn tämän saapuessa paikalle. Naze asteli paikalle leveä hymy huulillaan ja vei Ivoryn mukanaan rakennuksen toisella laidalla sijaitsevaa lavaa kohti.
”Olet jonkinlainen ilmaa hallitseva elementisti, ymmärsinkö oikein?” Mies kysyi naiselta heidän lähestyessään lavaa.
”Pitää paikkaansa.” Ivor vahvisti.
”Saanko pyytää sinua tarjoamaan pienen maistiaisen kyvyistäsi?”
”Kansani naiset käyttävät kykyjään pääasiassa esteettisesti kauniisiin esiintymisiin. Esittelen taitojani mielelläni.” Ivory vastasi pehmeästi.
”Loistavaa, loistavaa…”Naze hymyili, hieroen käsiään yhteen. ”Tarvitsetteko jotain erityistä pikku esitykseenne?”
”Jotain kevyttä ja helposti liitelevää, kuten kukkien terälehtiä. Laittaisin tämän paikan remonttiin, jos käsittelisin painavia esineitä.” Ivory vastasi hymyillen.
Naze lähetti muutaman kyläläisen hakemaan tarveaineita.
”Hyvä juhlaväki, me olemme täällä kunnioittamassa Averian tuulentekijöiden lähettilästä.” Naze kiinnitti yleisön huomion noustuaan edeltä lavalle, viittilöiden Ivorya seuraamaan perässään. ”Esittelen teille Ivory Windamin.”
Portaiden astelemisen sijaan nainen loikkasi höyhenenkeveästi lavalle, tervehtien yleisöään kansalleen ominaisella tavalla, viehkeällä käden liikkeellä ja kevyellä kumarruksella.
”Ilo on minun puolellani.” Ivory sanoi kohteliaasti.
Naisen esiintymistä varten tarvitsemat esineet kannettiin lavalle. Tämä herätti välittömästi yleisön mielenkiinnon ja alkoi utelias kuiskausten supina.
”Ivory lupasi ystävällisesti tarjota meille pienen esityksen elementinhallinnastaan.” Naze ilmoitti ja astui pois lavalta, jättäen sen kokonaan Ivoryn käyttöön.
Nainen vilkaisi lavan sivuille asetettuja kulhoja, joissa oli eri väristen kukkien terälehtiä. Hän kohotti molemmat kätensä ylös ja terälehdet kieppuivat ylös astioista, muodostaen leijailevan pyörteen Ivoryn ympärille. Lavan läheisyydestä alkoi kuulua unenomaisen kaunista huilumusiikkia, jonka mukaan nainen alkoi sovittaa esitystään. Huilun seuraksi liittyi pian heleä-ääninen jousisoitin, sekä sateenropinalta kuulostava kahina. Ivory alkoi tanssia musiikin rytmissä ja esitys täydentyi sen avulla kauniiksi kokonaisuudeksi, jota yleisö seurasi lumoutuneen näköisenä.
Soittajat näyttivät pääsevän kappaleensa loppuun ja Ivory antoi kukkien terälehtien leijailla lavalle. Musikantit aloittivat nopeasti uuden kappaleen ja eräs lavan edessä seisseistä nuorista miehistä hyppäsi Ivoryn seuraksi lavalle. Hän asettui vähän matkan päähän naisesta ja asetti toisen kätensä lanteilleen ja nosti toisen kätensä sivulleen. Ivory seurasi esimerkkiä vakava ilme kasvoillaan ja osasi pian tanssin askeleet. Mies ojensi hänelle kätensä, hyppäsi naisen kanssa alas lavalta ja alkoi sitten viedä, tempaisten Ivoryn mukanaan tanssin pyörteisiin.
Moni liittyi heidän seuraansa tanssimaan ja pian koko väkijoukko suorastaan räiskyi hauskanpitoa ja iloista puheensorinaa. Ivory sai yhden tanssipartnerin lopettaessa seurakseen uuden toisensa perään, kunnes hän osui vastakkain Renyan kanssa.
”Haluatko pitää tauon?” Nainen kysyi nauraen, saaden Ivoryltä vastaukseksi helpottuneen nyökkäyksen. Hän seurasi ystävänsä perässä kohti ruoka- ja juomatarjoiluja, saaden pian käsiinsä lasillisen oranssinpunertavaa nestettä. Hän siemaisi lasista ja joi heti perään pitkän kulauksen.
”Mitä tämä on?” Ivory kysyi hämmentyneenä, sillä juoma oli herkullisen makuista. Samaan aikaan hedelmäistä ja pehmeää, mutta jälkimaku oli mukavan kirpeä.
”Juhlaboolia, juo rauhallisesti!” Renya kehotti. ”Se on aika petollista.”
Ivory nyökkäsi ja tutkaili ensimmäistä kertaa kunnolla juhliin osallistuvia kyläläisiä. Keskenään tutut ihmiset taputtelivat toisiaan olalle, halasivat ja olivat muutoinkin läheisen tuntuisissa tekemisissä keskenään. Heidän vaatetuksessaan toistuivat punaisen, tumman violetin ja sinisen sävyt, jotka yhdistyivät mustaan ja tummaan harmaaseen. Osan päällysvaatteissa oli kaunis ruskea sävy ja nopeasti Ivory pani merkille, että kaikilla, joiden vaatetuksessa oli ruskeaa, oli Renyan ja Nazen tavoin rituaaliarpia kasvoissaan.
”Renya… Onko ruskean värin käyttö vaatetuksessa jotenkin sidottu kasvojen arpiin kulttuurissanne?” Ivory kysyi.
”Vain elementisteillä on rituaaliarpia ja vain klaaniin kuuluvat elementistit saavat käyttää ruskeaa tällä alueella.” Renya selitti. ”Eri klaanit käyttävät eri värejä.”
”Pitmedenin klaanin väri on siis ruskea?” Ivory varmisti. ”Mitä muita värejä käytetään?”
”Esimerkiksi Gutramin elementistit pukeutuvat murrettuun keltaiseen ja Fosnalaiset sammaleenvihreään.” Renya vastasi ojentaessaan Ivorylle lautasen.
”Miksi sinä pukeudut valkoiseen, jos klaanivärinne on ruskea?”
”Puhutaan tästä lisää myöhemmin, klaaniasiat eivät ole parhaita mahdollisia keskustelunaiheita juhliin.” Renya hymähti.
”Mikään ruoka ei näytä tutulta… onko jotain mitä pitäisi syödä yhdessä ja mitä ei saa missään nimessä sotkea keskenään?” Tuulentekijä kysyi häivähdyksenomainen hymynkare huulillaan silmäillessään herkuista notkuvaa pöytää, saaden saman tien Renyan lisäksi muutaman muun paikallisen opastamaan itseään ruokalajien kanssa.
Ruoka oli asia, josta keskusteleminen oli helppoa. Ivorylle selvisi nopeasti, mitkä ruoat kuuluivat yhteen ja hän maisteli kohteliaasti vähän kaikkea. Ia Novalaiset näyttivät huvittuneilta nähdessään Ivoryn ilmeen hänen laitettuaan suuhunsa mereneläviä, todeten hyvin nopeasti, etteivät simpukat ja äyriäiset olleet hänen makuunsa.
Erityisen paljon nainen ihastui eräänlaisiin uppopaistettuihin kääryleisiin, joissa oli sisällä kasviksia. Kääryleet omin käsin tehnyt Pitmedeniläinen rouva Omree lupasi antaa Ivorylle niiden reseptin. Jälkiruokien kimppuun päästessä Ivory ihastui ikihyviksi, sillä kaikki makea, mitä hän laittoi suuhunsa, maistui taivaalliselta. Hän joi varovasti Renyan petolliseksi mainostamaa boolia, jotta hänen arviointikykynsä ei heikkenisi illan aikana.
Ivory jatkoi polveilevaa keskusteluaan Pitmedeniläisten kanssa, tietäen pysyvänsä heidän kysymystensä keskiössä hyvän tovin, ennen kuin pääsisi itse keskustelemaan Ia Novan kulttuurista heidän kanssaan. Hänellä olisi kyllä aikaa, joten ensimmäiset päivät voisi hyvin käyttää pitmedeniläisten uteliaisuuden tyydyttämiseen. Renya palasi alukselleen kesken illan, kun Ivory oli lievästi huvittuneena vakuuttanut osaavansa takaisin varsin lähellä sijaitsevaan majapaikkaansa. Aika kului nopeasti ja juhlailta vaipui kohti loppuaan. Hyvästeltyään vielä paikalla olevat pitmedeniläiset, Ivory suuntasi timestonen ovesta ulos. Nainen jähmettyi paikoilleen rakennuksen terassille, kun pimeydestä asteli jotain häntä kohti. Hahmo oli ensin pelkkä valtava musta möykky, jonka painon alla puiset portaat narahtelivat. Kun ovenpielissä palavien ulkotulien valo heijastui terassille astuneen pitkän miehen arpitatuoiduista tummanharmaista kasvoista ja sinisistä hiuksista, Ivory sai säikyn ilmeensä kuriin ja itsensä liikkeelle. Mies oli elementisti. Naisen pää ei ylettynyt edes tämän hartian tasalle, mutta hän kumarsi kevyesti kohteliaan tervehdykseksi, astellessaan miehen ohi. Ivory oli tuntevinaan hänen katseensa selässään astellessaan timestonen edustalla kulkevalle tielle, kuullen kuinka rakennuksen ovi avautui ja sulkeutui miehen takana.
Ivory asteli majapaikkaansa sydän tykyttäen ja lukitsi oven perässään. Päivä ja ilta olivat sujuneet hyvin, hän janosi edelleen tutustua Ia Novaan ja sen elementisteihin. Pitmedenin asukkaat vaikuttivat mukavilta, mutta jostain syystä omaan rauhaan ja sänkyyn peiton alle päästyään nainen koki olonsa omituisen yksinäiseksi.
Vietettyään muutaman päivän tiiviisti Pitmedenin asukkaiden seurassa, Ivory päätti viettää ainakin yhden päivän omissa oloissaan tasaten ajatuksiaan ja kirjoittaen Ia Novaa ja planeetan elementistejä koskevat vähäiset muistiinpanonsa puhtaiksi.
Iltapäivällä nainen silmäili uppopaistettujen kasviskääryleiden ohjetta ja mietti itsekseen, kuinka vaikeaa kyseisen ruokalajin tekeminen voisi olla. Hänellä oli kaikki ainekset ja työvälineet, joten mikä voisi mennä vikaan…?
Ensimmäiseen ongelmaan nainen törmäsi jo siinä vaiheessa, kun piti valita sopivan kokoinen kulho taikinalle. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä siitä, kuinka paljon sitä ohjeen mukaan tehdessä tulisi. Hän etsi kulhon valittuaan kaikki muutkin työvälineet, löytäen isoon renkaaseen pujotettuja mittoja, joissa oli kirjoitusta, joka ei varsinaisesti kertonut hänelle yhtään mitään.
Nainen aloitti tekemällä taikinan, noudattaen ohjetta parhaansa mukaan. Se vain sisälsi sellaisia käsittämättömiä määriä, kuin hyppysellinen, kourallinen ja teelusikallinen.
Ivory jatkoi pesemällä ja pilkkomalla kasvikset. Eräs niistä purskautti leikatessa sisältään pienen sumupilven, joka sai Ivoryn silmät kyyneltymään. Toisen sisällä oli laaja siemenkota, joka oli tarrautunut useammasta kohdasta kiinni syötävään osuuteen ja oli työn ja taistelun takana saada siemenet irti. Kolmas koostui kerroksista, joiden välissä oli hiekanjyväsiä, jotka nainen yritti parhaansa mukaan huuhdella pois. Kasvisten pilkkominen sujui kuitenkin pääasiallisesti ilman ongelmia, se vain tapahtui hyvin hitaasti.
Kasvisten paistaminen sujui naisen omasta mielestä hyvin, tosin niiden maustamiseen liittyi jälleen totaalisen typeriä ohjeita. Oman maun mukaan, loraus ja ripaus. Mitä helkutin mittayksikköjä ne muka olivat? Ei hänellä ollut tässä vaiheessa mitään omaa makua minkään paikallisen mausteen suhteen, eikä hänellä ollut muuta verrokkipistettä, kuin valmiit kääryleet, joita hän oli maistanut.
Kasvikset piti kuulottaa pannulla, eikä Ivorylla ollut pienintäkään käsitystä siitä, mitä termi tarkoitti. Hän kippasi kasvikset pannuun. Niiden kypsymisen aikana taikina kohosi kulhossaan ja kun Ivory oli siirtämässä sen takaisin työtasolle, hän sai todeta taikinan kiivenneen kulhon reunojen yli pöydälle. Nainen tuijotti taikinakulhoa hetken epäuskoisen näköisenä, päästi vaimean kirosanan suustaan ja kikkaili pienestä kulhosta yli kiivenneen taikinan lopulta toiseen kulhoon. Hän sai muotoiltua taikinasta kaulimen avulla litteitä levyjä, joiden sisään paistettuja kasviksia laitettiin, jonka jälkeen ne kieritettiin kääryleiksi. Ivory yritti muistella, miltä juhlissa olleet kääryleet olivat näyttäneet ja sai omansa näyttämään etäisesti samalta. Taikina ja täytteet eivät menneet tasan. Taikinaa jäi reilusti yli, eikä Ivory tiennyt mitä tehdä sen kanssa, joten hän työnsi sen takaisin kulhoon ja päätti tehdä sille jotain sitten, kun kääryleet olisivat valmiita. Hän siirtyi seuraavaan vaiheeseen.
Lämmitä öljy. Nainen tuijotti ohjetta ja hänen mielessään risteilivät toisiinsa törmäilevät kysymykset. Kuinka lämpimäksi? Mistä hän pyhän taivaslinnun nimeen tietäisi, koska se olisi riittävän lämmintä? Mitä tapahtuisi, jos se olisi liian kylmää..? Tai liian kuuma?
Epävarmana Ivory käänsi hellanlevyn päälle ja jäi odottamaan öljyn lämpenemistä. Arvellessaan öljyn olevan riittävän lämmintä, hän asetti varovasti yhden kääryleistä öljyyn. Se alkoi sihinän säestämänä kypsyä ja vaihtaa väriä. Ivory käänsi sen varsin nopeasti ympäri ja poimi sitten kellanruskean puikulan lautaselle. Se näytti kelvolliselta, joten nainen työnsi muutaman kääryleen lisää kypsymään ja otti itselleen lasillisen vettä. Kuului humahdus, jonka seurauksena Ivory kääntyi salamana ympäri, vain todetakseen, että hänen paistoöljynsä oli syttynyt palamaan. Naisen ensimmäinen impulssi oli nakata vesilasillisena kohti roihuavaa kattilaa, todeten sen sekuntia myöhemmin isoksi virheeksi. Liekit löivät korkeina, hipoen kattoa ja palohälytin aloitti korvia vihlovan vinkunan.
Hetkeksi nainen jäätyi paikoilleen, ennen kuin ryntäsi ovelle ja lähes juoksi siitä ulos.
”Apua!” Hän kiljaisi. Vastapäisestä rakennuksesta pelmahti nopein askelin se sama kaapin kokoinen mies, joka oli saapunut Ivoryn tervetulojuhliin siinä vaiheessa, kun hän teki itse lähtöä. Tämä ei tuhlannut aikaa kysyäkseen mitä oli meneillään, vaan kiirehti avoimesta ovesta sisään, välittämättä huutavasta palohälyttimestä. Ivory seurasi kädet korvilleen painettuna perässä, juuri parahiksi nähdäkseen miten mies sammutti hellan, kohotti kätensä, sai liekit talttumaan kuin ajatuksen voimalla. Miehen paljaiden kyynärvarsien verisuonet hohtivat oranssinpunertavaa valoa. Liekkien sammumisen jälkeen mies siirsi kattilan tyynesti lähimmälle kylmälle hellanlevylle.
Epäreiluimmaksi Ivory koki tilanteessa kuitenkin sen, että mies asteli katossa ujeltavan palohälyttimen alle, ojensi vain kätensä ylöspäin ja sammutti rakkineen yhdellä napinpainalluksensa. Hiljaisuus soi korvissa, kun miehen vakava katse kiersi mustuneen katon kautta kaaoksessa olevaa keittiötä ja päätyi lopulta Ivoryyn, joka vajosi huojentuneena istumaan keittiön pöydän ääreen, katse miehen oranssia hohkaavissa käsivarsissa.
”Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kokkaat täkäläisellä välineistöllä?” Mies totesi. Hänen matalassa äänessään oli Ivoryn mielestä huvittunut sävy.
Ivory ei saanut sanaa suustaan, eikä kehdannut enää katsoakaan miestä kohti, joten hän tyytyi nyökkäämään.
”Et ihan helpointa reseptiäkään valinnut.” Mies jatkoi. Ivoryä hävetti aivan helvetisti, eikä hän tiennyt mitä sanoa. Keittiö oli kuin pommin jäljiltä, asunto haisi palaneelta puulta ja kärähtäneeltä ruoalta. Pöydälle jääneestä kulhosta taikinan loppu kiipeili jälleen laitojen yli pöydälle.
”Oletko kunnossa?”
Ivory tyytyi jälleen nyökkykseen.
”Tarvitsetko apua siivoamisessa?” Mies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”En.” Ivory töksäytti hiljaa.
”Selvä…” Mies pyyhkäisi kätensä hiustensa läpi lievästi huvittuneen oloisena ja asteli sitten naisen ohi.
”Kiitos…” Ivory sanoi vaimeasti, kun mies pääsi ovensuuhun.
”Tällainen vähän niin kuin kuuluu työnkuvaani. Tällä hetkellä olen tosin vapaalla…” Mies totesi käännettyään katseensa naista kohti. ”Jätän oven auki, sinuna avaisin myös ikkunan, jotta tämä kämppä tuulettuu.”
Mies meni menojaan ja Ivory olisi halunnut vajota maan alle. Hän nousi kuitenkin ylös ja siivosi keittiön kuten parhaiten taisi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten paistoöljy kuuluisi hävittää, joten hän poimi mustiksi hiiltyneet kääryleet pois ja nakkasi ne biojätteisiin, päättäen odottaa, että Renya tulisi myöhemmin illalla käymään. Tuuletettuaan ja siivottuaan nainen käänsi katseensa ensimmäiseen paistamaansa kääryleeseen ja poimi sen käteensä, haukaten siitä palan. Kypsän näköisestä ulkokuoresta huolimatta taikina oli edelleen raakaa keskeltä ja kääryle sen vuoksi syömäkelvoton.
Sinitukkaisen miehen lähdön jälkeen Ivory oli käyttänyt kaiken aikansa sellaisiin asioihin, joilla ei voisi varmasti saada vahinkoa aikaiseksi majapaikassaan. Lopulta Renya asteli ovesta koputtamatta sisään ja huikkasi hyväntuulisen tervehdyksen.
”Mitä ihmettä täällä on tapahtunut?” Renya kysyi, pysähtyen eteiseen nenäänsä nyrpistäen. Asunto haisi hieman savuiselta ja katto hellan yläpuolella oli edelleen musta, koska Ivory oli niin lyhyt, ettei ylettynyt puhdistamaan sitä edes tuolin päällä seistessään. Ivory kertoi vaimealla äänellä ruoanlaittoyrityksestään ja hänen päästessään öljypaloon asti, Renya ulvoi naurusta.
”Kuka sen kävi sammuttamassa?” Hän kysyi naurunsa lomasta. Ivory kuvaili pitkän miehen ja Renya tiesi heti, kenestä hänen ystävänsä puhui.
”Ah, Hades.” Renya hymähti. ”Hän on Pitmedenin palolaitoksella töissä. Hänen veljensä Ferga asuu perheineen tuossa toisella puolella katua.”
Ivory hautasi kasvonsa käsiinsä. Hän siis tulisi törmäämään mieheen jatkossakin. Eipä sillä, Pitmeden ei ollut niin iso kylä, etteikö nainen olisi varmasti nähnyt Hadeksen muutenkin vierailunsa aikana.
”Minua hävettää aivan helvetisti…” Ivory mutisi kohottaessaan päänsä käsistään.
”Älä nyt, kaikille sattuu välillä vahinkoja.” Renya virnisti. ”Positiivisen kautta ajateltuna parempi näin. Majapaikkasi ei palanut maan tasalle, eikä Hadeksella ole ollut tapana juoruilla pitkin kyliä. Luultavasti hän ei kertonut töppäyksestäsi edes veljelleen.”
Ivory todella toivoi Renyan olevan oikeassa. Yhteistuumin he saivat mustuneen katon pestyä puhtaaksi ja siivottua talon muutoinkin hajuttomaksi.
Ivoryn nähdessä seuraavan kerran rouva Omreen, hän asteli hymyillen tämän luo ja tervehti naista niin kohteliaasti kuin osasi. Heidän keskusteltuaan hetken ajan kohteliaasti kuulumisistaan, Ivory meni asiaan.
”Minulla olisi pieni pyyntö, koskien sitä antamaanne kääryle-reseptiä.” Hän sanoi hymyillen.
”Mitä siitä?”
”Mikäli teillä suinkin on aikaa, niin voisitteko kenties opettaa minut valmistamaan kyseistä ruokalajia?” Ivory tiedusteli. ”Paikalliset mittayksiköt eivät ole minulle ihan tuttuja ja osa työvaiheistakin on minulle hivenen outoja.”
Rouva Omree lupautui maireasti hymyillen tekemään ruokaa Ivoryn kanssa. Varmasti muut Pitmedenin rouvat olisivat kateudesta vihreitä, kun tämä Averialainen neiti pyysi varta vasten häntä auttamaan reseptin kanssa. Ivory kiitti kohteliaasti ja he sopivat hänen menevän Omreeiden kotiin opettelemaan kyseisen ruokalajin valmistamisen hienouksia samana iltana.
Paikallisen asiantuntijan opastuksella Ivory sai hyvin nopeasti kiinni, missä kaikessa oli mennyt omalla yrityksellään metsään. Hän teki ahkerasti muistiinpanoja ja suorastan imi tietoa rouva Omreelta, jonka lapsenlapsikin osallistui kääryleiden valmistamiseen. Kokonaisuudessaan ilta oli oikein mukava ja rattoisa, rouva Omree tuntui suorastaan kihisevän ylpeydestä saadessaan opettaa Ivorya.
Seuraavana päivänä Ivory haki kääryleiden valmistamiseen tarvittavat ainekset ja valmisti niitä itsekseen, tällä kertaa paremmalla menestyksellä kuin ensimmäisellä kerralla. Öljyn käsittely oli ensimmäisen mokan jäljiltä hieman pelottavaa, mutta Ivory suoriutui silti omasta mielestäänkin hyvin. Kääryleistä tuli lähestulkoon yhtä maistuvia, kuin rouva Omreen tekemistä. Hän pakkasi edelleen lämpimistä kääryleistä puolet mukaansa ja marssi sievä punoskori käsivarrellaan Pitmedenin palolaitokselle.
”Mitä neiti on vailla?” Eräs palolaitoksen työntekijöistä kysyi, kun Ivory astui laitoksen ovesta sisään epävarman näköisenä.
”Ajattelin piipahtaa tuomaan teille leipomuksia.” Ivory vastasi kevyesti hymyillen, silmäillen työntekijöiden kasvoja, todeten nopeasti, ettei Hades ollut heidän joukossaan. Toisaalta pitkän miehen olisi kyllä havainnut jo ovesta sisään astuessaan, jos tämä vain olisi ollut paikalla.
”Onpa kiltisti ajateltu!” Ivorya ensimmäiseksi puhutellut työntekijä totesi ilahtuneena. ”Harmi, että Hades, Remer ja Feran ovat vapaalla tänään.”
”Ehkä voitte jättää heillekin maistiaiset.” Ivory hymähti.
”Todennäköisesti jäävät ilman, nämähän ovat vähintään yhtä hyviä, kuin Omreen muorin tekemät kääryleet!” Toinen työntekijä totesi mutustaessaan käärylettä.
Ivory kalastieli kautta rantain tiedon siitä, missä Hadeksen koti sijaitsi, saaden suunnan ja tien nimen. Mies ilmeisesti asui hieman kylän ulkopuolella, sen eteläkulmalta alkavan tien päässä olevassa talossa. Nainen hyvästeli palolaitoksen työntekijät hetken juttutuokion jälkeen, palasi asunnolleen pakkaamaan loput kääryleet mukaansa ja suuntasi sitten kohti Hadeksen asuntoa. Matka tuntui kävellessä pitkältä, eikä Ivory osannut varmaksi sanoa, kuinka kauan hänen matkansa oli edes kestänyt. Maisemat olivat kauniita ja nainen tutki ympäristöä mielenkiinnolla kävellessään.
Tien varrella talot pikkuhiljaa vähentyivät ja loppuivat lopulta kokonaan, jolloin Ivory arveli olevansa lähellä tien päätä. Eteenpäin astellessaan nainen kuuli tasaisin väliajoin toistuvan äänen, jonka hän tunnisti pian halkojen hakkaamisen ääneksi. Käännyttyään viimeisen mutkan ympäri, hän näki tien päässä kohoavan hirsitalon koko komeudessaan. Sen kulmapylväissä oli kauniita kaiverruksia, katto oli punaisista tiililaatoista koottu ja kuistin kaide oli hiljattain maalattu valkoiseksi. Halkojen hakkuun ääni kuului talon toiselta sivulta, joten Ivory suuntasi askeleensa sinne.
Hades huomasi Ivoryn, kun tämä astui talon kulmalle, katsoen naisen suuntaan yllättyneenä. Mies oli pukeutunut hihattomaan valkoiseen paitaan ja vaaleansinisiin farkkuihin. Lihakset pullistelivat hänen käsivarsissaan, kun hän napautti kirveen kiinni hakkuupölkkyyn ja pyyhkäisi hikiset kasvonsa käsivarteensa.
”Hei.” Mies huikkasi naisen päästyä lähemmäs. ”Mitä sinä täällä teet?”
Ivory mietti, oliko rikkonut jonkinlaista kyläilyn etikettiä, mutta mies ei vaikuttanut ärtyneeltä, enemmänkin uteliaalta.
”Hei.” Ivory vastasi tervehdykseen, kääntäen katseensa mukanaan kantamaansa koriin. ”Ensimmäinen kierros näiden kääryleiden kanssa ei mennyt ihan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan… Koska pääsit todistamaan ensimmäistä katastrofia, ajattelin tulla maistattamaan sinulla tämän toisen yrityksen lopputuloksen.”
Hades näytti huvittuneelta vilkaistessaan korin suuntaan, jonka päällä olevaa liinaa Ivory raotti hieman, jotta mies näkisi mitä se piti sisällään. Mies naurahti kevyesti, irrotti kirveen nopealla nykäisyllä hakkuupölkystä ja viittasi Ivorya seuraamaan perässään. Nainen asteli varovaisin askelin miehen vanavedessä, seuraten katseellaan miten mies laski ison kirveen sivumennen ulko-oven pieleen samalla kun astui ovesta sisään. Ivory kulki entistä epävarmemmin perässä, silmäillen asuntoa vedettyään ulko-oven kiinni perässään. Seinät olivat vaaleaa puuta ja naisen silmiin osuvat puiset huonekalut olivat keskenään saman teemaisia ja kauniin ruskean sävyisiä. Seinillä oli tauluja, pääasiassa erilaisista eläimistä ja henkeäsalpaavan kauniista maisemista. Asunnossa oli ihana eletty tunnelma, siellä ei ollut liian siistiä mutta ei myöskään sotkuista.
Ivory seurasi Hadesta keittiöön. Tunnelma oli tunnusteleva ja hieman vaivaannuttava, kun he vaihtoivat keskenään muutaman kohteliaan sanan sillä aikaa, kun mies keitti heille molemmille teetä. Pian Ivory istui miehen keittiön pöydän ääressä syömässä kääryleitä tämän kanssa.
”Kävitkö Omreen rouvan opissa reseptin suhteen?” Mies kysyi ensimmäisen suullisen nielaistuaan. Ivory nyökkäsi myöntämisen merkiksi.
”Vaikuttavaa.” Hades naurahti. ”Muut muorit ovat vuosikausia kärkkyneet hänen reseptiään ja sitten tulet sinä, jolle hän opettaa käärylesalaisuutensa ilman mitään mutinoita.”
”Hän vaikutti olevan varsin otettu siitä, että halusin oppia valmistamaan niitä.” Ivory totesi nielaistuaan suunsa tyhjäksi.
”Salaisimman ainesosansa hän jätti kuitenkin paljastamatta.” Hades mietti, silmäillen kädessään olevaa käärylettä hymynkare huulillaan.
”Niinkö?” Ivory kysyi huvittuneena.
”Älä kerro kenellekään, mutta se on loraus hiliöljyä paistoöljyn seassa.” Mies hymähti.
”Mistä tiedät?”
”Tiedänpähän vain.” Hades virnisti. ”Voitko seuraavaksi käydä kärkkymässä onanaspiiraan reseptin Loethin mummolta? Sitä on tarjolla vain sadonkorjuujuhlan aikana ja joskus harvoin jonkun hänen lähisukulaisensa hautajaisissa...”
”En ole tainnut vielä päästä itse maistamaan kyseistä piirasta, joten olisi luultavasti hivenen epäilyttävää, jos tässä vaiheessa kysyisin sen perään.” Ivory naurahti hiljaa. Hän siemaisi teetään ja totesi sen olevan maultaan pehmeän hedelmäistä.
”Sadonkorjuujuhla on aivan kulman takana.” Hades huomautti hymynkareen piirtyessä huulilleen.
”Entä jos kyseisen piiraan viehätys onkin juuri siinä, että sitä saa vain kerran tai pari vuodessa?” Ivory mietti. ”Sitä paitsi… Mitä luulet, montaako tarkkaan varjeltua sukureseptiä minun täytyy tiedustella, ennen kuin heidän epäilyksensä heräävät?”
”Niin no, vaikka he jossain vaiheessa tajuaisivat, eivät he voi tehdä asialle mitään. Kukaan ei halua aiheuttaa selkkausta Averian kanssa.” Hades naurahti. Ivory puisteli päätään hymy huulillaan ja heidän välilleen lankesi hetkeksi hiljaisuus, joka ei jostain syystä tuntunut lainkaan vaivaannuttavalta. Hadeksen kanssa oli helppo olla hiljaa.
Keittiön ikkunaa vasten kuului koputus ja molemmat käänsivät katseensa sen suuntaan. Lasin takana olevalla ikkunalaudalla istui pää kallellaan iso mustanharmaa lintu. Hades nousi tuoliltaan, otti ikkunan edessä olevasta keraamisesta purkista jonkinlaisen kuivatun lihasuikaleen ja avasi tuuletusikkunan, ojentaen suikaleen linnulle sen raosta. Lintu nappasi sen nokkaansa ja laski ikkunalaudalle, ryhtyen nokkimaan evästään. Hades sulki tuuletusikkunan ja palasi takaisin pöydän ääreen.
”Oletko viihtynyt Pitmedenissä?” Hades rikkoi hiljaisuuden, ikään kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään kummallista.
”Päivä päivältä paremmin, kun opin paikallisille tavoille.” Ivory vastasi häkeltyneenä, kiinnittäen paremmin huomiota ikkunalaudalla nököttävään lintuun, pannen merkille ikkunasta avautuvan maisemaan. ”Onko tuossa vieressä joki?”
”On. Sen nimi on Virnora.” Hades vastasi. Ivory nousi pöydän äärestä ja astui ikkunan luo, silmäillen jokea sen läpi.
”Ota teekuppisi mukaan.” Mies kehotti noustessaan pöydän äärestä. Hän työnsi loput kädessään olevasta kääryleestä suuhunsa, poimi toisen mukaansa ja asteli keittiön laidalla olevasta ovesta takapihan terassille. Ivory seurasi perässä teekuppi ja kääryle mukanaan. Lintua ei enää näkynyt terassilla, joten se oli olettavasti jatkanut matkaansa lihalastunsa kanssa.
Hades nojasi terassin kaiteeseen ja laski teekuppinsa sen päälle. Ivory asettui hänen viereensä. Maisema oli kaunis. Joessa oli sievä puinen laituri ja rantaan oli vedetty tumman puun värinen vene.
”Oletko asunut täällä pitkään?” Ivory kysyi.
”Yhdeksän vuotta.” Hades vastasi hiljaa.
Talo oli sen kokoinen, että siinä olisi kasvattanut useammankin lapsen, mutta miehen äänensävyssä oli vivahde, jota Ivory ei täysin hahmottanut. Se sai kysymykset kumppanista ja mahdollisista lapsista kuolemaan hänen huulilleen.
”Täällä on kaunista.” Ivory totesi vaimeasti. Ilta-aurinko värjäsi taivaan punaisen ja oranssin sävyillä. Joki heijasti iltaruskan värejä pinnastaan.
He katselivat maisemaa kevyistä aiheista jutellen ja joivat teemukinsa tyhjiksi.
”Tule, vien sinut takaisin Pitmedeniin.” Hades hymähti lopulta.
”Voin minä kävelläkin.” Ivory esteli.
”On parempi, että vien sinut.” Hades sanoi. ”Tällä seudulla liikkuu tähän aikaan vuodesta myös riistaa. Riistan perässä kulkevat petoeläimet.”
Ivory otti tarjotun kyydin vastaan, astellen Hadeksen perässä talon läpi etupihalle. Mies nappasi avaimet käteensä eteisessä roikkuvasta naulakosta ja asteli ulos.
”Etkö meinaa lukita ovea?” Ivory kysyi mieheltä, kun tämä asteli kuistin portaat alas ja suuntasi ajoneuvoaan kohti. Hades naurahti päätään puistellen ja nousi kuskin paikalle. Ivory istui kulkupelin kyytiin apukuskin paikalle. Mies lähti ajamaan kohti kylää.
”Kuule…” Ivory aloitti hieman epävarmasti. ”Jos sinulle vain sopii, niin minulla olisi muutama kysymys kyvystäsi hallita tulta…”
”Vastaan kyllä kysymyksiisi, mutta en tänään.” Hades totesi. ”Olen vapaalla seuraavan kerran kolmen päivän päästä, sopiiko sinulle silloin?”
”Sopii kyllä.” Ivory nyökkäsi.
”Ilmestyn ovesi taakse aamupäivän puolella.”
”Miten sinulle vain parhaiten sopii.”
Loppumatka taittui hiljaisuuden vallitessa. Hades pysäytti ajoneuvonsa Ivoryn majapaikan eteen.
”Hades…” Ivory aloitti hiljaa avattuaan oven. ”Anteeksi, jos häiritsin vapaapäivääsi.”
”Ei se haittaa.” Mies naurahti. ”Oli mukava viettää iltapäivä kanssasi. Olisin kernaasti viettänyt illankin, mutta olen menossa aamuyöllä töihin, joten minun on mentävä ajoissa nukkumaan.”
”Hyvää yötä siis.” Ivory toivotti, ennen kuin astui ulos ajoneuvosta.
”Öitä.” Hades vastasi ennen kuin nainen sulki oven perässään.
Ivory asteli majapaikkansa ovesta sisään ja asteli mietteliäänä sisemmäs asuntoon. Hades oli ollut jotain aivan muuta, kuin nainen oli alkujaan odottanut. Hieman pelottavan ulkokuoren alla vaikutti olevan lämmin ja huumorintajuinen mies. Ivory arvosti sitäkin, ettei Hades ollut piruillut hänelle ensimmäisestä kokkauskatastrofista sanallakaan.
