Way Unknown

[Shinea]

Tarinan nimi: Way Unknown
Varoitukset: Tulee sisältämään kiroilua, sensuroimatonta väkivaltaa ja seksiä, sekä ikäviä (ja mukavia) kuvailuja näiden aiheiden tiimoilta.
Yleiskatsaus: Tarina Shinea Wayn elämän suurimmista käännekohdista ja itsensä etsimisestä aikana ennen Silent Planetia.

1. Oletko varma, että olet oikeassa paikassa?
Nuori violetti-ihoinen nainen istui lähes tyhjän työpajan etummaisessa pöydässä lehtiö edessään ja raapusti nopeaan tahtiin jotain paperille. Hän pyyhkäisi nopealla liikkeellä ruskeat hiuksensa silmiltään ja jatkoi kirjoittamista.
Pajaan asteli pikkuhiljaa lisää ihmisiä ja pikkuhiljaa tilan täytti puheensorina, kun muut paikallaolijat juttelivat keskenään. Lopulta pajaan asteli liki pari metriä pitkä lihaksikas mies, jonka iho oli väriltään haalean sininen. Miehen hiusmalli oli tyyliä millin sänki ja kasvonpiirteet melko rujot, vaatetuksen pääpaino oli raskaissa työkengissä ja reisitaskuhousuissa, paita puolestaan normaali t-paita. Mies kävi katseellaan läpi työpajassa olevat henkilöt ja jäi tuijottamaan etummaisen pöydän ääressä istuvaa naista selkeästi hämmentyneenä.
”Mahtaako neiti olla oikeassa paikassa?” Mies kysyi matalalla äänellä. Nainen suoristautui ja katsoi miestä suoraan silmiin päättäväinen ilme kasvoillaan.
”Aloittavien mekaanikkojen ensimmäinen pajapäivä, oletan olevani oikeassa paikassa.” Hän sanoi kuuluvasti. Sänkipää katsoi valtavassa kourassaan olevaa nimilistaa.
”Mikä sinun nimesi on?”
”Shinea Way. Listan viimeinen nimi.” Nainen vastasi. Hän oli käynyt samantyyppisen keskustelun edellisenä päivänä osallistuessaan aloituspäivään. Hän oli ryhmän ainoa nainen.
”Way... Selvä.” Mies sanoi kulmat kurtussa listaansa katsoen ja kääntyi sitten puhumaan koko ryhmälle. Shinea mukaanluettuna ryhmässä oli kaksitoista opintonsa aloittanutta mekaanikon alkua.
Sänkipää esitteli itsensä Mihael ”Hammer” Dawniksi ja ilmoitti olevansa ryhmän vastuukouluttaja opintojen ajan. Hammer piti nimenhuudon, piti teoriatunnin päivän aiheesta ja antoi sen jälkeen ryhmälle ensimmäisen tehtävän suoritettavaksi. Hän poistui kahvitauolle ja jätti ryhmän vähäksi aikaa keskenään.
”Erottaakohan tuo mimmi ruuvimeisseliä jakoavaimesta?” Yksi ryhmän jäsenistä sanoi kaverilleen, kun porukka hajaantui hakemaan itselleen tarvikkeita. Shinea muisti, että tyypin nimi oli Carpo. Tyypillisen sovinistisen oloinen itseriittoinen kusipää, jonka mielestä naisen pääasiallinen tehtävä oli palvoa miestään ja tehdä kaikki mitä tämä halusi, oli kyseessä sitten voikkareiden valmistaminen tai perseen antaminen. Ulkonäöllisesti Carpo oli perinteinen suuria painoja nostava salimake, jonka elämä näytti pyörivän raudan pumppaamisen, muiden ihmisten arvostelun ja naisten halventamisen ympärillä. Harmaanruskea iho, yhtä värittömät hiukset ja liian kuuluva ääni.
”Erottaa. Mimmi erottaa myös sovinistiset kusipäät herrasmiehistä.” Shinea sanoi kuuluvalla äänellä miesten ohi mennessään ja asteli oman työpöytänsä ääreen tarvitsemansa työkalut ja muut tarvikkeet mukanaan.
”Eiköhän joku opeta tuonkin vielä tavoille.” Carpo sanoi ja nauroi röhönaurun päälle kaverinsa Galen kanssa. Carpoon verraten Gale oli normaalirakenteinen, melko tavallisen näköinen jätkä vaaleine ihoineen ja tummanharmaine hiuksineen, mutta toverinsa tavoin hänkään ei pitänyt Shineaa yhtään minään.
Shineaa vitutti suunnattomasti, että jo ensimmäisinä päivinä hän joutui sietämään vittuilua ja vähättelyä sukupuolensa vuoksi. Shinea oli kuitenkin päättänyt näyttää näille itseriittoisille kusipäille, että hän pärjäisi.
”Onkohan hän sukua Karm Waylle?” joku kysyi vierustoveriltaan. Shinea ei vaivautunut edes katsomaan, kuka puhui.
”Tietääkseni tytär. Olin hänen veljensä Phoboksen kanssa samaan aikaan armeijan alokaskaudella.” kuului vastaus.
Shinea huokaisi raskaasti. Nainen tiesi Hammerinkin tunnistaneen hänen sukunimensä ja sukulaisuussuhteen Karmin kanssa. Mihin tahansa hän menikin, hän oli aina YPP:n legendaarisen perustajan tytär. Hän yritti sulkea korvansa paskapuheilta ja keskittyä annetun tehtävän suorittamiseen.
Kun Shinea pääsi päivän päätteeksi opiskelijaluukkuunsa, hän oli henkisesti aivan loppu. Hän lysähti sängylleen ja painoi kasvonsa tyynyä vasten, kirkuen kaiken turhautumisensa tyynyn uumeniin. Niin hän oli tehnyt lapsenakin ja silloin se oli auttanut helpottamaan oloa. Huutaminen auttoi nytkin, joten nainen nousi ylös ja laittoi itselleen nopeasti ruokaa. Syödessään Shinea kävi nopesti läpi päivän aikana kirjoittamansa muistiinpanot ja ruoan jälkeen hän tiskasi vähäiset tiskit. Juuri kun nainen oli saanut kätensä kuivattua, hänen viestimensä alkoi piipittää saapuvan puhelun merkiksi.
Shinea avasi yhteyden samantien videopuheluna, sillä soittaja oli hänen äitinsä.
”Hei äiti.” Nainen huikkasi, kun viestiyhteys aukesi. Toisessa päässä oli niinikään violetilla iholla varustettu tummahiuksinen nainen, joka oli ulkonäöltään pitkälti vain vanhempi versio tyttärestään.
”Hei kulta! Miten ensimmäiset päivät ovat sujuneet?” Elara Way kysyi hymyillen.
”Ihan hyvin... Olen tosin ainoa nainen ryhmässäni ja tällä hetkellä näyttää siltä, etten muiden mielestä kuulu tälle alalle.” Shinea vastasi hieman surkeana.
”Näytä niille ääliöille, että peset ja linkoat mennen tullen kenet tahansa. Kyllä sinä pärjäät!” Elara rohkaisi.
”Toivotaan.” Shinea vastasi hymyillen hieman.
”Shiny kulta, sinä olet Way. Löydät kyllä ratkaisun tilanteeseen. Jos jotain olet perinyt isältäsi, niin itsepäisyyden. Oletko saanut uusia kavereita?” Elara kysyi.
”En vielä, mutta eiköhän tuolta mukavaakin jengiä löydy.” Shinea vastasi ympäripyöreäsit, vaihtaen sitten puheenaihetta ”Mitä sinne kuuluu?”
”Samaa vanhaa. Isäsi lähti taas töihin.” Elara totesi hieman haikeana. Shinean isä, Karm Way, oli
ollut koko Shinean lapsuudenkin ajan paljon poissa kotoa työnsä vuoksi. Yhdistyneiden Palkkionmetsästäjien päämaja, eli lyhyemmpin YPP, ei ollut avaruusmatkailua ajatellen kovinkaan kaukana Hydrukselta, mutta ainakin Shineasta oli tuntunut usein, että isä oli enemmän töissä, kuin kotona.
”Älä huoli, kyllä isä pärjää.” Shinea vitsaili. Elara nauroi. Äiti ja tytär juttelivat hyvän tovin kaikesta maan ja taivaan välillä. Shinealla oli puhelun jälkeen paljon parempi mieli, kuin ennen sitä. Kyllä hän pärjäisi.

Muutaman viikon opiskelun jälkeen Shinea havahtui eräällä pajakurssilla siihen, että joku seisoi hänen selkänsä takana.
”Tarvitsetko apua?” Sointuva miesääni kysyi kohteliaasti. Shinea kääntyi katsomaan puolittain takanaan seisovaa miestä, jolla oli hailakan vihreä iho, tummanruskeat lyhyet hiukset ja täyteen tatuoidut käsivarret.
”En tarvitse, kiitos kysymästä.” Shinea vastasi kohteliaasti, tosin hän havaitsi itsekin varautuneen sävyn äänessään. Hän oli kuunnellut käytännössä pelkkää vittuilua alusta asti, joten vähemmästäkin alkoi epäillä muiden ihmisten motiiveja.
”Selvä. Ajattelin vain varmistaa, kun ei tämä ilmapiiri näytä olevan sinulle mitenkään erityisen suotuisa tällä hetkellä.” Mies sanoi vinosti hymyillen.
”Ei tosiaan ole...” Shinea huokaisi syvään.
”Älä huoli, eivätköhän nuo pahimmat louskuttajat kyllästy nopeasti.” Mies lohdutti, vilkaisten muiden pajalla olevien suuntaan, huomaten että Carpo ja Gale katsoivat Roea ja Shineaa halveksiva virne suunpielissään.
”Toivon ainakin niin. Kiitos tuesta. Nimesi oli Roe, vai kuinka?” Shinea kysyi.
”Joo, Roe Dracma. Jos tarvitset apua, niin minulta voit aina pyytää.” Mies vastasi, selkeästi mielissään siitä, että hänen nimensä oli jäänyt naisen mieleen.
”Pidän mielessä. Kiitos.” Shinea sanoi. Roe asteli takaisin oman pöytänsä ääreen ja ryhtyi jatkamaan annetun tehtävän parissa.
”Meinaatko nussia itsensä parempaan sosiaaliluokkaan, Roe?” Gale kysyi kuuluvalla äänellä. Roe oli vastaamassa Galelle jotain, mutta miehen vieressä istuva tummansinisellä iholla ja taaksepäin pyyhkäistyllä valkoisella hiuskuontalolla varustettu Credo esti toveriaan.
”Anna olla, eivät nuo ole sen arvoisia.” Credo sanoi hiljaa. Roe huokaisi, vilkaisi Shineaa anteeksipyytävästi ja keskittyi sitten käsillä olevaan tehtävään.
”Kun olette saaneet työnne valmiiksi, voitte mennä lounaalle.” Hammer totesi kiertäessään opiskelijoiden pöytien välissä. Hän ei juurikaan puuttunut luokan sisäisiin kemioihin, mutta seurasi suurella mielenkiinnolla, miten Shinean läsnäolo vaikutti ryhmään. Mies oli todennut naisen olevan erittäin motivoitunut alavalinnastaan, mutta tämän ryhmätoverit eivät vielä parin viikon jälkeenkään ottaneet lahjakasta nuorta naista kovinkaan tosissaan. Hammer seurasi katseellaan, kuinka Shinea siisti työpöytänsä, vei työkalunsa paikoilleen ja asteli sitten pää hivenen painuksissa pajan ovesta ulos.
Shinea asetti lounastarjottimensa tyhjään pöytään ruokalan nurkassa. Edelliset kaksi viikkoa olivat imeneet hänestä lähestulkoon kaiken itseluottamuksen, eikä häntä juurikaan haluttanut ottaa kontaktia kenenkään kanssa. Shinea ei ehtinyt edes aloittaa ruokailuaan, kun hän huomasi pöytäänsä kohti astelevan naisen. Tämän ulkonäön silmiinpistävin piirre olivat melko lyhyet ja taidokkaasti muotoillut violetinpinkit hiukset. Naisella oli sileä vaaleanruskea iho ja kauniisti meikatut kasvot. Hän oli pukeutunut muotoja nuolevaan punaiseen mekkoon, nahkatakkiin ja korollisiin saapikkaisiin. Shinea totesi hiljaa mielessään, että jos hän olisi ollut seksuaaliselta suuntaumiseltaan kallellaan naisten suuntaan, tämä kaunokainen olisi ollut hänen ykkösvalintansa.
Shinea yllättyi aivan älyttömästi, kun nainen istui muitta mutkitta häntä vastapäätä saman pöydän ääreen.
”Moi!” Tämä aloitti keskustelun hymyillen leveästi.
”Moi?” Shinea vastasi hämmentyneenä.
”Mä olen Lita.” Nainen sanoi iloisesti ja ojensi kätensä Shinealle pöydän yli.
”Shinea.” Shinea vastasi, edelleen hämmennystä äänessään, kun hän tarttui Litan käteen.
”Näytit niin yksinäiseltä, että ajattelin istua seuraan.” Lita sanoi hymyillen.
”Ai... Kauniisti ajateltu.” Shinea totesi häkeltyneenä.
”Mitä sinä opiskelet?” Lita kysyi ja työnsi ensimmäisen haarukallisen ruokaa suuhunsa.
”Olen ensimmäisen vuoden mekaanikko-opiskelija.” Shinea vastasi, ryhtyen myös syömään lounastaan.
”Aika miesvaltainen ala, eikö?” Lita kysyi kulmiaan kohottaen.
”Olen ryhmäni ainoa nainen... Ja ilmeisesti tälle alalle ei naisia niin kaivattaisi.” Shinea vastasi hymyillen ilottomasti.
”Aijaa? Ilmeisen paljon sitten noita miehiin päin kallellaan olevia sällejä hakeutuu opiskelemaan mekaanikoksi. Kukaan minun lähipiiriini kuuluva mies ei pistäisi pahakseen tuollaista ilmestystä lähiympäristössään. Psykologian opiskelijoiden keskuudessa sukupuolisuhteet ovat aika tasaväkiset.” Lita heitti iloinen pilke silmissään. Shinea naurahti.
”Joko olet osallistunut opiskelijabileisiin?” Lita vaihtoi puheenaihetta.
”Ei ole ollut ketään kenen kanssa lähteä, enkä ole yksin viitsinyt mennä.” Shinea vastasi. Hän tiesi, että hänenkin asuintalossaan oli ollut jo useammat kotibileet ja virallisiakin opiskelijajuominkeja oli ollut parin viikon aikana jo muutamat.
”Tänä iltana olisi seuraavat. Minä ja pari kaveriani olemme menossa, haluatko tulla mukaan?” Lita kysyi hymyillen.
”Kuulostaa hauskalta.” Shinea vastasi silmät tuikkien. Hän oli hinkunut opiskelijaelämän ja bileiden pariin, mutta koska hänen omasta ryhmästään ei ollut löytynyt toistaiseksi ketään kenen kanssa hengailla vapaa-aikana, olivat bileet jääneet väliin. Lita kaivoi viestimensä takkinsa taskusta ja ojensi sen hetken naputtelun jälkeen Shinealle.
”Anna yhteystietosi.” Nainen sanoi hymyillen. Shinea naputti viestimensä kontaktinumeron ja täydensi viestimen valikkokenttiin myös sosiaalisen median tietonsa, ojentaen viestimen sitten takaisin Litalle. Muutaman napin painalluksen jälkeen Shinean viestin piippasi viestin merkkiääntä, kun Lita lähetti omat yhteystietonsa Shinealle.
”Onko sinulla jotain puuhaa heti tuntien jälkeen vai haluatko lähteä suoraan aloittelemaan?” Lita kysyi.
”Ei ole mitään erikoista, mutta vaatteet vaihtaisin mielelläni ennen viihteelle lähtöä.” Shinea vastasi.
”Mihin aikaan tuntisi loppuvat?” Lita kysyi.
”Kolmelta.” Shinea vastasi.
”Nähdäänkö sitten heti kolmen jälkeen pääovien luona?” Lita kysyi. Shinea nyökkäsi hymyillen.
”Nähdään sitten silloin ja sovitaan toimintasuunnitelma illalle.” Lita hymyili ja vilkaisi sitten kelloa. ”Mun täytyy juosta, tai myöhästyn seuraavalta tunniltani.”
Lita työnsi ruokansa rippeet suuhunsa ja nousi noukkien tarjottimensa mukaansa. Shinea heilautti naiselle kättään ja jatkoi sitten oman lounaansa viimeistelyä. Lounaansa syöneet Roe ja Credo astelivat Shinean pöytään Litan lähdön jälkeen ja kävivät istumaan Shineaa vastapäätä.
”Tunnetko tuon mimmin? Credo on katsellut sen viettelevästi keinuvaa persettä viimeisen kahden viikon ajan.” Roe heitti Shinealle virnistäen.
”Haista paska, Roe. Mutta myönnettäköön, kyllä sitä mielellään katselisi hieman lähempääkin.” Credo totesi.
”En ennen tätä. Hänen nimensä on Lita.” Shinea vastasi hymyillen. ”Hän kysyi, että haluanko lähteä opiskelijabileisiin tänään.”
”Hienoa! Mekin ollaan tulossa.” Roe sanoi virnistäen.

Shinea odotti koulun pääovien luona Litaa, raapustellen lehtiöönsä pieniä piirustuksia. Korkojen kopina kivilaattoja vasten kertoi Litan saapumisesta paljon ennen kuin naista itseään näkyi missään.
”Sori kun kesti, mun kamat levis tonne käytävälle ja sen sijaan, että kukaan olisi auttanut, jätkät jäi kyttäämään meikäläiseltä kumarrellessa vilkkuvaa tissivakoa ja takana olevat naulasi katseensa mun perseeseen.” Lita sanoi huvittuneena.
”Erittäin perinteistä.” Shinea totesi, työnsi lehtiönsä laukkuun ja nosti laukun olalleen.
”Jos käydään ensin kaupassa hakemassa juotavaa ja mennään sitten kipaisemaan sun luona, että saat vaihdettua vaatteet ja mennään sitten mun kämpilleni aloittelemaan? Mun luokkatoverit on tulossa sinne myös jokusen tunnin kuluttua.” Lita ehdotti. Shinea nyökkäsi.
”Mikä sut on saanut psykologian opiskelun pariin?” Hän kysyi, kun kaksikko lähti kävelemään kampusalueen läpi.
”Mieli on kiehtova asia ja haluan tutustua siihen lisää. Ihmiset onnistuvat hyvin mielenkiintoisella tavalla uskottelemaan itselleen mitä merkillisimpiä asioita, jos he haluavat peittää jotakin menneisyydestään tai esittää muuta kuin ovat. Kokonaisuudessaan mieli on niin monimutkainen asia, että siinä on loputtomasti tutkittavaa.” Lita vastasi. ”Mikä on vetänyt sinut mekaanikkopuolelle?”
”Seurasin lapsena sivusta, kun isoisäni huolsi erilaisia koneita aina leivänpaahtimista erilaisiin kuljetusaluksiin asti. Olen kököttänyt alushalleissa varmaan puolet lapsuudestani ja purin aina veljeni saamat tekniset lelut atomeiksi, jotta näkisin miten ne toimivat. Veli luonnollisesti veti joka kerta hirveät pultit ja sitten yhdessä vaarin kanssa kasasin niitä taas kokonaisiksi, kun en yksin osannut.
Teininä sain syntymäpäivälahjaksi aurinkopurjelaudan ja rakastuin lajiin. Halusin huoltaa välineistöni itse sen jälkeen, kun huoltoliike käräytti ensimmäisen lautani. Toissavuonna hankin painovoimaluistimet ja kun sain alkuvuodesta ajolupani, isä osti minulle ensimmäisen alukseni. Ensimmäiset yksinlennot olivat parhautta. Haluan tietää miten kaikki toimii, joten mekaanikoksi opiskelu tuntui hyvältä vaihtoehdolta.” Shinea selitti.
”Wau. Haluaisitko vilkaista hiustenkuivaajaani? Se puhaltaa enää kylmää ilmaa.” Lita virnisti.
”Katsotaan.” Shinea hymähti. Kaksikko käveli vähän matkan päässä kampuksesta sijaitsevaan kauppaan. Lita osti itselleen pari pulloa viiniä, Shinea tyytyi yhteen ja täydensi juomavalikoimaansa kirpeällä siiderillä.
Molemmat ostivat myös pientä makeaa ja suolaista iltanaposteltavaksi ja lähtivät sitten takaisin kampusalueella sijaitsevia kämppiään kohti.
Pian he astelivat sisään Shinean kotitalon alaovesta.
”Et sinä kovin kaukana asu, minun koppini on neljännessä kerroksessa.” Lita naurahti, kun kaksikko käveli portaita ylös.
”Niin on minunkin.” Shinea totesi.
”Et voi olla tosissasi.” Lita alkoi nauraa, kun he pysähtyivät Shinean oven eteen.
”Mitä?” Shinea kysyi avatessaan oven koodilukon. Lita osoitti Shinean kämppää vastapäätä olevaa ovea kohti.
”Minä asun tuossa.”
”Sinulla oli aikamoiset bileet viime viikolla.” Shinea hymähti.
”Parhaat!” Lita virnisti.
”Jos sinun täytyy myös valmistautua, niin sopiiko, että käyn suihkussa ja vaihdan vaatteet, ja tulen sitten kämpillesi?” Shinea kysyi.
”Sopii hyvin, minunkin täytyy käydä suihkussa. Riittääkö puoli tuntia?” Lita vastasi ja kääntyi omalle ovelleen.
”Joo, nähdään kohta.”
Shinea kävi nopeasti suihkussa ja valitsi sen jälkeen itselleen vaatteet illaksi. Hän veti päälleen mustan mekon, jonka hihat olivat sen verran pitkät, että ne peittivät olkavarret. Mekko oli leikkaukseltaan hyvin vartalonmyötäinen ja sen etumuksessa oli vetoketju, jolla sen kaula-aukon anteliaisuutta pystyi hieman säätelemään. Lisäksi hän veti verkkosukkikset jalkaan. Shinea heitti viestimensä pieneen bilelaukkuun, nappasi eväänsä sekä korkokengät ja takin mukaansa ennen kuin astui käytävään. Hän koputti Litan oveen.
”Wau.” Lita hymähti Shinean vaatetukselle avattuaan oven. Litalla itsellään oli musta mekko, jonka selkämys oli hyvin avonainen ja sai Shinean pohtimaan, kuinka vaate oikeastaan pysyi edes päällä.
”Et itsekään näytä hassummalta.” Shinea vastasi virnistäen, silmäillen sisään päästyään Litan yksiötä. Tämä oli mahduttanut sinne sänkynsä lisäksi pienen sohvan, telkkarin ja meikkauspöydän, jonka peiliä ympäröivät pienet lamput kuin filmitähdellä konsanaan. Sisustus oli sävyiltään hyvin punaista ja hämyisää, tuoden Shinean mieleen luksushuoran makuuhuoneen.
”Jos mä meikkaan sut iltaa varten, niin vilkaisetko sitä hiustenkuivaajaa?” Lita kysyi hymyillen.
”Toki.” Shinea vastasi laittaessaan juomiaan Litan jääkaappiin. Lita nappasi meikkipussinsa eteisestä ja istutti Shinean tuolille meikkipöytänsä viereen. Lita tiesi mitä teki, sillä alle puoli tuntia myöhemmin Shinea ei meinannut uskoa silmiään katsoessaan peilikuvaansa. Tuossa ajassa Lita oli myös laittanut Shinean hiukset.
”Ei helvetti sä olet velho.” Shinea henkäisi tarkastellessaan peilikuvaansa.
”Satojen tuntien harjoittelusta on ollut hyötyä.” Lita vastasi ja meni keittiösyvennyksen puolelle avaamaan toisen viinipullonsa. Hän kaatoi myös Shinealle lasillisen ja vei sen sohvan vieressä olevalle pienelle pöydälle, koska Shinea oli siirtynyt sohvalle istumaan. Lita haki hiustenkuivaajansa kylpyhuoneesta ja ojensi sen Shinealle, joka kaivoi pikkuruisesta laukustaan maailman pienimmän työkalusetin, ryhtyen purkamaan laitetta osiin.
”En ole ikinä aiemmin törmännyt yhteenkään naiseen, jonka kassin sisältö olisi samanlainen kuin sinun.” Lita naurahti ja otti huikan viinistään, istuen itse meikkipöytänsä ääreen meikatakseen itsensä.
”Kerta se on ensimmäinenkin.” Shinea hymyili.
Shinea oli ehtinyt juuri korjamaan Litan hiustenkuivaajan korvaukseksi meikkauspalveluista, kun oveen koputettiin. Lita nousi sohvaltaan avaamaan oven. Sisään purjehti Shineaakin lyhyempi nuori nainen, jolla oli kiharat tummanruskeat hiukset ja vaaleansininen iho.
”Hei! Hauska tavata, olen Mia!” Kiharatukka huikkasi iloisesti ja hipsi työntämään omat juomansa kylmenemään. Mian mekko oli pitkähihainen, mutta sen helma oli todella lyhyt, lisäksi hänen saappaansa varastivat suurimman osan huomiosta, sillä ne ylettyivät reisien puoliväliin asti.
”Shinea, hei.” Shinea esitteli itsensä.
”Ilmoittiko Sera itsestään vielä mitään?” Mia kysyi Litalta.
”Pääsee tulemaan vasta kahdeksan jälkeen ja tulee suoraan baariin.” Lita vastasi.
Mia istui sohvalle Shinean viereen ja ryhtyi hyvin luontevasti juttelemaan tämän kanssa.
Shineasta tuntui hetki hetkeltä enemmän, että hänen opiskeluajastaan tulisi sittenkin mukava.

Shinea istui Litan ja Mian kanssa baarijakkaroilla pienen pöydän ääressä edessään drinkkilasi. Shinea ruuvasi kasaan Mian hajonneen käsipeilin saranoita pienenpieni ruuvimeisseli kädessään, kun hän huomasi Litan katseen kiinnittyvän johonkin takanaan olevaan ja hetkeä myöhemmin Shinea tunsi kosketuksen niskassaan.
”Hei kaunokainen, mulla olis sun käteesi paremmin sopiva meisseli tarjolla.” Kuului liiankin tutulla äänellä heitetty harvinaisen paska iskurepliikki.
”Mä veikkaan, että se on tarkoituksenmukaiseen käyttöön aivan liian pieni.” Shinea lohkaisi takaisin, kääntyen katsomaan takanaan seisovaa Carpoa. Mia ja Lita repesivät pahankuriseen nauruun. Mies kiskasi kätensä pois Shinean niskasta ja astahti taaksepäin hölmistynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä helvettiä...” Miehen suusta karkasi, sillä hän ei ollut tunnistanut Shineaa lainkaan.
”Tämä on se hetki, kun käännyt kannoillasi ja kipität takaisin omaan pöytääsi.” Shinea sanoi pistävästi. Carpo luikki takaisin omaan pöytäänsä, jossa Gale ja muutama muu mekaanikko-opiskelija nauroivat hänelle remakasti.
Roe ja Credo astuivat baariin sisään juuri, kun naurunremakka oli laantunut ja huomasivat oitis Shinean ja tämän seurassa olevat neidit. Kaksikko asteli heidän pöytänsä luo ja Credon ilmeestä näki, että hän lähestulkoon tärisi innostuksesta tiukoissa mustissa farkuissaan ja valkoisessa t-paidassaan lähestyessään Litaa.
”Hei Shinea.” Roe sanoi virnistäen päästessään pöytäseurueen luokse.
”Hei Roe. Carpo koitti äsken pokata minut. ” Shinea vastasi, kertoen heti kaiken kusipäisen luokkatoverinsa töppäyksestä. Roe ja Credo nauroivat vedet silmissä, vilkaisten vahingoniloisesti virnistellen Carpon pöytäseurueen suuntaan.
”Lita, Mia, nämä ovat Roe ja Credo, olen heidän kanssaan samalla luokalla.” Shinea esitteli luokkatoverinsa uusille kavereilleen.
”Sopiiko liittyä seuraan?” Credo tiedusteli, katsoen Litaa hyvin tiiviisti silmiin.
”Ehkä. Osaatko sinä tanssia?” Lita kysyi, katsoen takaisin.
”Toki.” Credo vastasi hieman hämmentyneenä.
”Hyvä. Tämä on lempikappaleeni.” Lita sanoi ja hyppäsi alas baarijakkaraltaan. ”Tule.”
Lita veti hämmentyneen Credon perässään tanssilattialle ja ryhtyi keinuttamaan vartaloaan musiikin rytmissä. Shinea seurasi Litan liikehdintää mykistyneenä, sillä tämän keho liikkui hyvin sulavasti ja härnäävästi. Credo yritti pysyä parhaansa mukaan Litan rytmissä.
”Millaiset suunnitelmat teillä on illalle?” Roe kysyi Mialta ja Shinealta hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Odotellaan vielä yhtä puuttuvaa seurueeseen ja loppuilta pidetään hauskaa. Lita luultavasti leikittelee tuolla poikaparalla koko illan ja lähtee yksin kotiin.” Mia vastasi katsellessaan Litan tanssia ja siemaisi juomaansa.
”Entä aamuyön puolella?” Roe iski Mialle silmää. Mia heilautti pitkät kiharansa toisen olkansa yli ja virnisti Roelle hyväntuulisesti.
”Se jää nähtäväksi.” Hän sanoi arvoituksellisesti.
”Entäs Shinea?” Roe kysyi.
”Luulenpa, etten kaipaa tältä illalta miesseuraa. Enkä aio koskea pitkällä kepilläkään yhteenkään sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa joudun istumaan samoilla kursseilla. Siitä ei seuraisi mitään hyvää.” Shinea vastasi totisena.
”Se on toisaalta ihan fiksua, välttyypähän vaivaannuttavilta tilanteilta.” Roe hymähti.
Lita palasi hengästyneen Credon kanssa takaisin pöytään. Credon farkut näyttivät jokseenkin ahtailta ja Litan ilme huvittuneen voitonriemuiselta, kun kaksikko saapui pöydän ääreen. Lita joi kesken olevan juomansa loppuun ja lähti hakemaan itselleen lisää juotavaa Credo kannoillaan.
”Credo taitaa olla aika hulluna Litaan?” Mita totesi nauraen.
”Seuraisi varmasti maailman tappiin asti tuota naista kuin hetken hellyyttä saanut kulkukoira ja heiluttaisi iloisena häntäänsä joka kerta huomiota saadessaan.” Roe virnisti. ”Haen juotavaa, otatteko te lisää?” Mies kysyi noustessaan ylös.
”Samanlainen, voin tarjota sinulle sitten seuraavan.” Shinea vastasi ojentaessaan Roelle tyhjän lasinsa. Mia ei ottanut lisää, sillä hänen juomansa ei ollut vielä edes puolessa välissä. Lita palasi pöytään Credo kintereillään.
”Sera ei pääsekään tulemaan. Joku työkaveri on sairaslomalla ja hän jää tuuraamaan.” Nainen sanoi Mialle.
”Harmi. Ensi kerralla sitten.” Mia vastasi.
Roe palasi baaritiskiltä juomien kanssa ja ojensi Shinealle tämän drinkin. Shinea mietti itsekseen hilpeää nousuhumalaansa ja mietti, mitä kaikkea ilta mahtaisi tuoda tullessaan.
”Vahditteko te laukkuja, jos me mennään tyttöjen kanssa tanssimaan?” Mia kysyi Roelta. Mies nyökkäsi ja Mia nappasi sekä Litan että Shinean mukaansa tanssilattialle.
”Et uskokkaan, että kuinka paljon minä haluan saada tuon ilmestyksen sänkyyni.” Credo sanoi toverilleen tuijottaen samalla Litaa.
”Varo ettet polta näppejäsi. Hän kieputtaa sinut naurettavan helposti pikkusormensa ympärille, pudottaa sen jälkeen lattialle ja rusentaa korkokenkänsä koron alle, jos sille päälle sattuu. Hän on pitämässä hauskaa, eikä vaikuta tippaakaan siltä, että etsisi mitään vakavaa suhdetta.” Roe virnisti.
”Parempi minulle, minäkin haluan pitää hauskaa. Entäs sinä, pidätkö Miasta vai aiotko edelleen yrittää Shinean pöksyihin?” Credo kysyi katsellessaan naisten tanssimista.
”Hän teki selväksi, ettei sekaannu luokkatovereihinsa, joten annan hänen olla. Sitäpaitsi, hän vaikuttaa fiksulta likalta ja on paha suustaan. Ja toisaalta, hän vaikuttaa siltä, että hänellä on vaikeuksia löytää paikkaansa, joten on kaiketi parempi tarjota hänelle tukea liehittelyn sijaan.” Roe vastasi seuraten Shinean liikkeitä tanssilattialla.

[Shinea]

2. What the fuck just happened?

Shinea heräsi seuraavana aamuna alastoman Litan vierestä, eikä hänellä itselläänkään ollut mitään päällä.
”Lita… Mitä mä teen sun sängyssäsi?” Shinea kysyi ääni käheänä. Hänellä ei juurikaan ollut muistikuvia edelliseltä illalta, mutta luojan kiitos krapula ei ainakaan toistaiseksi kolkutellut vielä pääkopan sisuksissa, yrittäen komentaa kehoa luopumaan vatsalaukun sisällöstä.
Lita hymähti hiljaa Shinean kysymykselle silmät yhä suljettuina.
”Eikun oikeasti, mä en muista mitään.” Shinea tivasi. Lita raotti silmiään hymy huulillaan.
”Pitää ilmeisesti ottaa uusintakierros, jos sä et kerran muista.” Lita sanoi virnistäen, ojentaen kätensä ja silitellen Shinean hiuksia silmät puoliksi avoimina.
”Uusintakierros mistä?” Shinea kysyi hämmentyneenä.
Lita nousi puolittain ylös ja kierähti istumaan hajareisin Shinean lantion päälle. Hän nojautui alaspäin ja painoi huulensa allaan makaavan naisen huulille.
”Lita…” Shinea kuiskasi käheästi naisen suuhun.
”Shhh… Yöllä sä et hangoitellut lainkaan vastaan.” Lita vastasi, suudellen Shineaa uudestaan. Shinea meni hämmentyneenä tilanteen mukana. Lita sattui olemaan helvetin hyvä suutelija.
Vaikka Shinea oli aina ollut sitä mieltä, että oli hetero, ei hän Litan alla maatessaan ollut aiheesta enää kovinkaan varma. Hän kuljetti sormiaan pitkin Litan vartaloa, tutkien tuntoaistillaan tämän kehon kurveja. Lita lopetti pitkäksi venähtäneen suutelusession ja painoi suukon Shinean leualle, siirtyen liikkeensä mukana, suudellen Shineaa kaulalle, rinnoille, vatsalle, aina häpykummulle asti.
Shinea odotti jännittyneenä Litan seuraavaa siirtoa. Hän paloi halusta ja odotuksesta, mutta tilanne tuntui silti oudolta… Olihan hän tälläistä joskus miettinyt, mutta… ei tällä tavalla…
Lita katseli Shinean ilmettä viedessään kätensä tämän jalkojen väliin, hivelemään hitaasti märkää vakoa. Shinea sulki silmänsä nautinnollinen ilme kasvoillaan ja huohotti hiljaa.
”Haluatko, että mä lopetan…?” Lita kysyi.
”Mä… En…” Shinea vastasi kuiskaten. Lita virnisti ja painoi päänsä alas, koskettaen kielensä kärjellä Shinean klitorista. Shinea värisi hiljaa paikallaan ja voihkaisi nautinnosta, kun Lita alkoi hitaasti nuolla häntä.
Lita käytti sormiaan taitavasti apuna, oli selkeästi harrastanut kivaa naisen kanssa aiemminkin tai tiesi vain helvetin hyvin, mitä oli tekemässä. Shinea voihkaisi kovaan ääneen, saaden Litan lopettamaan touhunsa.
”Älä lopeta…” Shinea uikahti, joten Lita jatkoi nuolemista ja sormien hyödyntämistä, kunnes tunsi sekä sormissaan, että kielessään Shinean saavan pian.
”Mitä hel-…” Shinea henkäisi. Hetken kuluttua hän voihkaisi tukahtuneesti ja joka ikinen lihas hänen kropassaan tuntui kramppaavan.
Lita veti sormensa hitaasti pois, nuolaisten vielä pitkän hitaan nuolaisun pitkin Shinean liukasta vakoa, saaden naisen tärisemään entistä enemmän sängyllä. Shinea huohotti raskaasti.
”Uskomatonta…” Shinea henkäisi pitkän hiljaisuuden päätteeksi. Lita naurahti.
”Noin sä sanoit yölläkin…” Nainen vastasi hymyillen.
”Mä olen silti enemmän kallellani miehiin päin.” Shinea sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Ei se mitään. Voit ajatella tätä mukavana kokeiluna ja hauskanpitona.” Lita sanoi virne suunpielessään.
Shinean viestin alkoi soittaa hälytysääntä saapuvan puhelun merkiksi. Hän ei ensin aikonut nousta, mutta koska viestin jatkoi sinnikästä pirinäänsä lattialla hänen laukussaan, Shinea nousi noukkimaan sen käteensä. Soittaja oli Phobos, Shinean veli.
”Moi.” Shinea vastasi.
”Hei Sintti, soitanko pahaan aikaan?” Phobos kysyi.
”No, pahempikin kai voisi olla…” Shinea sanoi hieman epävarmasti. Lita katsoi häntä sängystä hyvin rietas ilme kasvoillaan ja Shinean oli vaikea keskittyä.
”Oon menossa käymään porukoilla viikonloppuna ja ajan siitä sun opiskelukaupungista ohi, haluatko tulla samalla kyydillä?” Phobos kysyi.
”Eh... Joo, laitatko viestin kun tiedät mihin aikaan olet täällä?” Shinea kysyi, vältellen katsomasta Litaa ja tämän alastonta vartaloa.
”Joo, sopii hyvin. Mun täytyy mennä, kohta on tilanne päällä.” Phobos sanoi ja lopetti puhelun. Aina yhtä informatiivinen keskustelu veljen kanssa, Phobos ei viestinyhteyksissä turhia lätissyt. Shinea laski puhelimensa Litan yöpöydälle.
”Mun tarttis varmaan mennä himaan vaihtamaan vaatteet ennen kouluun lähtöä.” Shinea totesi, etsien alusvaatteitaan lattialta. Lita nousi istumaan sängyn laidalle, poimi lattialta lyhyen harmaan mekon ja kiskoi sen päälleen.
”Shinea.” Hän sanoi hymyä äänessään.
”Mitä?” Shinea kysyi vetäessään alushousuja päälleen.
”Tiedän, että tällainen on sinulle outoa, mutta minä en tosiaankaan oleta sinun ryhtyvän tällaiseen toimintaan toistamiseen ja toivon todella, ettei tämä vaikuta negatiivisesti aluillaan olevaan ystävyyteen.” Lita sanoi.
”No, tämä tosiaan on mulle tosi outoa. Ei sillä, ettetkö sä olisi upea. Oletko sä kallellaan pelkästään naisiin, vai kelpaako miehetkin?” Shinea kysyi hieman hämillään. Hän veti mekon päälleen ja oikoi sen helman suoraksi.
”Mies tai nainen, ihan sama. Ihastun ihmiseen, en sukupuoleen.” Lita virnisti vastaukseksi.
”Mikä sai sinut... tai siis... miksi minä olen täällä? Mitä eilen tapahtui kun lähdimme baarista?” Shinea kysyi.
”Kun pääsimme kotiovellesi, et muistanut ovikoodiasi, joten otin sinut tänne nukkumaan. Kerroit, ettet ole koskaan ollut naisen kanssa, sanoit minua kuumaksi ja totesit, että jos olisit naisiin päin kallellaan, niin olisin sinun juttusi. Kysyin, että haluatko kokeilla, ja loput sinä taidat tietää.” Lita vastasi hymyillen. Shinean kasvoille hiipi syvä punaisen sävy. Häntä hävetti aivan helvetisti.
”Oikeasti?” Hän kysyi kauhuissaan. Litaa vain nauratti.
”Oikeasti, mutta älä turhaan huoli tai häpeä asiaa, ei se hyödytä mitään. Olet huipputyyppi ja tutustuisin sinuun mielelläni paremmin.” Nainen sanoi. Shinea nyökkäsi ja sattui vilkaisemaan Litan seinällä olevaa kelloa.
”Voi helvetti... Mun täytyy mennä, mä myöhästyn tunnilta.” Hän henkäisi ja keräsi loput tavaransa mukaansa.
”Nähdään lounaalla!” Lita huikkasi Shinean perään, kun tämä tempaisi oven auki ja katosi käytävään.
”Joo!” Kuului nopeasti huudahdettu vastaus, ennen kuin ovi sulkeutui. Lita kuunteli ääniä, jotka kertoivat Shinean menosta tämän omaan asuntoon. Hän aloitti rauhassa omat aamutoimensa ja kuuli noin neljää minuuttia myöhemmin, kun Shinean asunnon ovi aukesi ja paukahti taas kiinni tämän lähtiessä tunnille.
”Nopeaa touhua.” Lita virnisti itsekseen ja laittoi kahvinkeittimen päälle.

Shinea hölkkäsi koko matkan kampuksen läpi työpajalle. Hän tasasi hengitystään muutaman hengenvedon verran, ennen kuin astui sisään pajan ovista. Hammer oli paikalla, mutta ei näyttänyt pitävän mitään kiirettä tunnin aloittelun kanssa.
Roe ja Credo olivat paikalla myös, samoin Shinean suuntaan happaman ilmeen sinkauttanut Carpo kätyreidensä kanssa, mutta karkeasti kolmannes ryhmästä puuttui vielä Shinean jälkeenkin.
”Hei Shiny, oliko hauskaa eilen?” Roe kysyi hivenen huonovointisen näköisenä.
”Oli, kiitos kysymästä. Entäs teillä?”
”Credo on surun murtama, kun Lita ei lähtenyt sen mukaan jatkoille.” Roe virnisti.
”Ottaen huomioon Shinean kunnon illan päätteeksi, pidin vain hyvänä asiana, että Lita saattoi hänet kotiin.” Credo totesi, suunnaten sitten sanansa Shinealle. ”Olit aikamoisessa kunnossa.”
”Jonkun täytyy pitää huolta, kun ei itse osaa.” Shinea hymähti vastaukseksi.
”Noniin, eiköhän nyt ole odotettu tarpeeksi kauan, jotta on saatu kaikki eilisillasta selvinneet opiskelijat paikalle.” Hammer totesi ja aloitti tunnin. Tämä näytti olevan hyvin perillä opiskelijakulttuurista ja sen riennoista, sillä oppitunnin sisältö oli osittain vanhan kertaamista ja vain vähän uutta, eikä ryhmä tehnyt mitään kovinkaan suurta ja mahtavaa päivän aikana.

Shinea odotteli Phobosta kampusalueen lähellä sijaitsevan kahvilan terassilla Lita seuranaan.
”Onko teillä kuinka paljon ikäeroa?” Lita kysyi ja otti huikan kahvistaan.
”Viisi vuotta. Lapsena se oli välillä liikaa ja välillä juuri sopivasti. Liikaa silloin, kun Phoboksen piti kavereineen ottaa minut mukaan leikkeihinsä ja juuri sopivasti silloin, kun minua kiusattiin koulussa tai koulumatkalla. Phobos piti minua teininä luultavasti tarkemmin silmällä, kuin meidän vanhemmat. Hän haki minut usein illanvietoista pyytämättäkin kotiin ja oli tukena, kun rämmin läpi nuoruuden romansseista, jotka luonnollisesti päätyivät katkeraan eroon ja meuhkasin, etten haluaisi seurustella enää ikinä. Loistavampaa veljeä en osaisi edes toivoa.” Shinea vastasi virnistäen.
”Voi Sintti, johan tässä nousee kusi päähän, kun tuollaista kuulee.” Huvittunut miesääni sanoi aivan Shinean takana. Litalta lipsahti jälkiruokahaarukka kädestä, kun hän kääntyi katsomaan Shinean veljeä. Shineaa puolestaan ihmetytti hiukan, sillä hyvin itsevarma Lita näytti likipitäen sulavan hänen veljensä edessä.
Phoboksen iho oli vaaleansininen, kuten sisarusten isälläkin, hiukset puolestaan tummempaa sinisen sävyä, tosin niissä oli edessä oikealla ohut punainen raita. Miehen siisti partakin oli väriltään tuota tummempaa sinisen sävyä. Silmiä ei näkynyt aurinkolasien takaa, mutta Phoboksen virneestä välittyi hyväntuulisuus ja huvittuneisuus. Fyysisesti Phobos oli erittäin katseltavassa kunnossa ja Lita päätteli, että tämä kävi joko salilla tai sitten miehellä oli työ, jossa joutui käyttämään lihasvoimaa. Harmaat farkut ja musta, hiukan kulunut nahkatakki sopivat miehelle älyttömän hyvin. Kenkinä miehellä oli väljästi nyöritetyt maiharit.
Lita käänsi katseensa Shineaan ja hänen ilmeestään oli nähtävissä kysymys ”Miksi helvetissä et ole kertonut, että veljesi on tuollainen herkku?”
”Sä olet ajoissa.” Shinea totesi olkansa yli, hymyillen veljelleen. Phobos veti itselleen tuolin tyhjillään olevasta viereisestä pöydästä ja istui siskonsa ja Litan seuraan. Miehen olemus oli samaan aikaan sekä rennon, että skarpin näköinen.
”Phobos, Sintin veli.” Phobos esitteli itsensä Litalle, ojentaen kätensä naiselle.
”Lita, opiskelen samassa koulussa ja asun vastapäätä Shinean kämppää.” Lita vastasi. Shinea huomasi ystävänsä punastuneen hieman. Phobos tuntui aiheuttavan naisissa moisen reaktion melko usein. Toki Shinea tajusi veljensä olevan hurmaava ja hyvännäköinen, mutta hänelle velipoika kuitenkin oli se, joka härnäsi hyväntahtoisesti ja söi siskonsa jemmaamat keksit lapsuudenkodin keittiön kaapeista.
”Säntäilettekö te toistenne asuntoihin yhtä sujuvasti kuin keskiverroissa sitcom-sarjoissa?” Phobos kysyi virnistäen ja nosti aurinkolasit otsalleen, suunnaten tummien silmiensä katseen Litaan.
”Pikkuhiljaa siihen suuntaan, ruoanlaitosta on tullut mukavampaa, kun ei tarvitse aina tehdä itse ja syödä yksin.” Lita vastasi hymyillen. Hän alkoi saada taas otteen itsestään ja toipua Phoboksen aiheuttamasta alkujärkytyksestä.
”Ja siivoamisesta. Oman kämpän siivoaminen on tuskallista, mutta yhdessä ollaan pidetty molempien luukut kohtuullisen siisteinä.” Shinea hymähti.
”Onnekasta.” Phobos totesi, vilkaisten ranteessaan olevaa kelloa. ”Jos me halutaan olla äidin lihapatojen ääressä silloin, kun ne on vielä lämpimiä, niin täytyy pikkuhiljaa lähteä.”
Shinea hörppäsi juomansa loput ja viimeisteli leivoksensa, ennen kuin Phobos ehtisi ryöstää sen parempiin suihin hänen lautaseltaan.
”Pidä hauskaa kotopuolessa.” Lita sanoi, kun Shinea nousi ja keräsi kamansa. Phobos heitti Shinean putkikassin ritarillisesti olalleen.
”Varmasti. En ole päässyt harrastamaan lempilajejani kolmeen viikkoon, joten tulee vauhdikas viikonloppu. Mikäli jonkun veli ajaa tätä kautta myös viikonlopun päätteeksi, voin ottaa painovoimaluistimeni mukaan, kun lähden porukoilta.” Shinea totesi hymyillen.
”Varmaan täältä jonkun veli ajaa, omasi ei tässä vaiheessa oikein tiedä, että onko tulossa tätä kautta. Parisataa kilometriä pitempi matka vuoristoteitä pitkin voisi olla myös houkutteleva vaihtoehto kotimatkaksi.” Phobos härnäsi. Shinea mottasi veljeään leikkimielisesti käsivarteen.
Sisarukset lähtivät astelemaan kohti Phoboksen alusta hyvästeltyään Litan. Phobos vilkaisi vielä olkansa yli Litaa merkityksellinen hymy huulillaan ja iski Shinean huomaamatta tälle vihjaavasti silmää. Lita punastui uudelleen.
”Mitäs sinä? Onko mitään uutta aurinkojen alla?” Shinea kysyi hyväntuulisesti, kun kaksikko pääsi Phoboksen alukselle. Se oli klassikoksi laskettavaa urheilumallia ja Shinea olisi enemmän kuin mielellään lentänyt sillä itse. Sisarusten vaari oli kunnostanut aluksen Phobokselle tämän saatua ajolupansa, saaden aluksen valmiiksi vain hieman ennen poisnukkumistaan. Phobos oli pyrkinyt pitämään aluksesta parasta mahdollista huolta, sillä hän piti vaarinsa elettä todella suuressa arvossa.
”Ei mitään erityistä maininnan arvoista. Ja ne asiat joista keskustelu olisi varmasti mielenkiintoista kanssasi, en saa puhua.” Phobos vastasi käynnistäessään aluksensa. Hän oli armeijan palveluksessa, eikä Shinealla ollut oikeastaan mitään hajua siitä, mitä velipojan työnkuva piti sisällään. Phobos puhui aiheesta hyvin vähän ja se oli toisaalta hyvin suuri syy siihen, miksi Shinea oli aiheesta utelias.
”Missä päin planeettaa sä olet pyörinyt?” Shinea kysyi, kun hänen veljensä kaartoi aluksen tielle ja suuntasi sen nokan kohti sisarusten lapsuudenkotia. Eri paikoista veli saattoi puhua ja vaikka Shinea oli asunut koko ikänsä Hydruksella, ei hän ollut käynyt kovinkaan laajasti eri paikoissa kotiplaneetallaan vaikka perhe olikin matkustellut jonkin verran hänen lapsuutensa aikana. Phoboksen tyyli kertoa eri paikoista oli yleensä hyvin värikäs ja antoi Shinealle hyvän käsityksen eri paikoista.
”Yhdet harjoitukset oli Hydranarian niemimaalla ja saaristossa. Koko ajan oli kuuma, mutta maisemat olivat kyllä hienoja. Vesi oli kristallinkirkasta ja suorastaan huusi sukeltamaan, mutta ei sinne ollut mitään asiaa omin päin, sillä tukikohtana toimineen saaren lahdessa eli lauma keisarihydria.” Phobos vastasi. ”Useampana yönä unet keskeytyivät siihen, kun urokset ottivat yhteen keskenään. Sitä korkealta kirkuvaa uhitteluhuutoa jatkui pahimmillaan kolme tuntia putkeen.”
Hydrat olivat Hydruksella asuvia petoeläimiä ja niitä asui koko planeetalla, joskin asuinpaikka vaikutti jonkin verran niiden ulkonäköön ja kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi hydrilla oli useampi eri alalaji. Useimmiten hydrilla oli kolmesta kuuteen päätä ja ne kasvoivat koko ikänsä, joten isoimpien lajien vanhimmat urokset olivat kunnioitusta herättävässä kokoluokassa. Suurimmat yksilöt, joiden koko oli saatu varmistettua, olivat olleet päästä hännänpäähän mitattuna 25 metriä pitkiä keisarihydria. Hydrien reviiritaistelut olivat toisinaan hyvin rajuja, samoin urosten väliset kahnaukset naaraiden kiima-aikana. Ne elivät pääasiassa vedessä, mutta nousivat maalle muunmuassa lisääntymisaikana.
”Näitkö yhtään maalla?” Shinea kysyi silmät sädehtien. Mekaanisten laitteiden ohessa hän oli ollut aina hyvin kiinnostunut eri eläinlajeista ja oli jo lapsena katsonut mieluummin luonto-ohjelmia kuin piirrettyjä.
”Muutaman kolmipäisen nuoren yksilön. Sain otettua niistä pari kuvaa, ennen kuin ne sukelsivat takaisin veteen.” Phobos vastasi.
”Siistiä!” Shinea henkäisi, ryhtyen räpläämään aluksen äänentoistojärjestelmää saadakseen itselleen mieluisaa musiikkia ulos aluksen kaiuttimista. Pian kaiuttimista alkoi pauhata musiikki, joka hiljensi sisarusten välisen keskustelun, mutta sai molemmat laulamaan kappaleen mukana.
Shinealla oli ollut kova ikävä Phobosta, sillä hän ei ollut nähnyt veljeään muutamaan kuukauteen. Pelkästään veljen läsnäolo sai hänen mielentilansa rauhoittumaan.

Phobos kaartoi aluksensa suuresta portista sisarusten lapsuudenkodin pihatielle. Portinpielissä seisoi kaksi valtavaa takajaloilleen noussutta kissaeläintä esittävää patsasta. Portista pääsi pitkälle suoralle tielle, jonka päässä näkyi Wayn perheen massiivinen sukukartano. Se oli välissä ollut jonkun muun suvun omistuksessa, mutta Karm Way oli YPP:ssä menestymisen jälkeen lunastanut takaisin ja vuosien saatossa kunnostuttanut perheensä käyttöön. Puolessa välissä pihatietä Phobos pysäytti aluksensa, kun talon toiselta puolelta juoksi esiin kaksi isoa kissaeläintä, jotka muistuttivat portinpielessä seisovia petoja. Eläimet pysähtyivät rinnakkain talon eteen, tuijottaen pihatiellä olevaa alusta.
Toinen oli väriltään oranssinruskea ja sillä oli lähes valkoisilla karvoilla juovittunut harjas selässään, toinen oli väriltään musta ja sen harjakset olivat harmaat. Säkäkorkeutta niillä oli metrin verran, tosin musta peto oli lajitoveriaan hiukan suurempi ja ne liikkuivat melko massiivisesta rakenteestaan huolimatta hyvin sulavasti. Korvat olivat kärjistään hiukan pyöreät, hännät puolestaan pitkät ja pörröiset. Silmät hehkuivat laskevan auringon säteissä kuin kekäleet hiilloksessa. Shinea suorastaan loikkasi ulos aluksesta.
”N’ida! Rua!” Hän huusi, lähtien juoksemaan eläimiä vastaan. Kissapedot lähtivät liikkeelle tunnistaessaan Shinean. Päästessään naisen luo, ne pehmensivät käytöstään, ryhtyen kiehnäämään Shinean ympärillä ja puskivat päillään tämän vartaloa, kerjäten rapsutuksia. N’ida ja Rua olivat rodultaan catronaita, Hydruksella lemmikkinä pidettävistä kissaeläimistä suurimpia. Nimensä ne olivat saaneet Hydruksella harjoitetun muinaisen uskonnon jumalilta. N’ida oli ollut äitiyden, hedelmällisyyden ja naiseuden jumalatar, Rua puolestaan illuusioiden ja harhojen jumala, jonka tehtävä oli suojella heikoimpia vahvimpien julmuuksilta.
Phobos puisteli päätään huvittunut hymy huulillaan katsellessaan siskonsa telmimistä perheen lemmikkien kanssa ja ohjasi aluksen taas liikkeelle, parkkeeraten sen talon sivuun. Shinea seurasi taloa kohti N’idan ja Ruan kanssa. Kissapedot juoksivat Phoboksen luokse, kun tämä nousi aluksesta. Phobos rapsutti molempia hyväntuulisena ja lähetti sitten eläimet takaisin Shinean luokse, jottai saisi purettua kantamukset aluksesta.
Sisarukset astelivat rinnakkain kartanon leveät portaat ylös catronait saattajinaan ja astuivat hulppeista pääovista sisään kartanon eteisaulaan. Ovea vastapäätä olevalla seinämällä oli leveät portaat, joita pitkin pääsi yläkertaan. Ne jakaantuivat puolivälissä porraspariksi, joista toiset johtivat oikealle ja toiset vasemmalle. Huvitusta herättävä yksityiskohta oli kaksi valtaisaa kattoon asti yltävää puurakennelmaa ensimmäisten portaiden molemmin puolin. Ne olivat N’idaa ja Ruaa varten, sillä catronait kiipeilivät mielellään. Korkea eteisaula oli sisätilojen paras paikka petojen virikkeille.
”Kotona ollaan!” Shinea huusi.
”Tulkaa syömään!” Kuului kaksikon äidin vastaus keittiön suunnalta. Sisarukset jättivät laukkunsa eteisen penkille ja astelivat keittiöön N’ida ja Rua kannoillaan.
Elara riisui juuri essua päältään, kun Shinea ja Phobos astuivat keittiöön. Hän astui lastensa luokse ja veti nämä tiukkaan halaukseen.
”Hei äiti.” Shinea kuiskasi.
”Tämä talo on ollut kovin tyhjä sen jälkeen, kun muutitte molemmat pois.” Elara huokaisi hiljaa, työntäen sitten jälkikasvunsa käsivarren mitan päähän itsestään tarkastellakseen näiden kasvoja. ”Menikö matka hyvin?”
”Meni, mitä nyt muutama aluskateellinen koitti lähteä kilvoittelemaan matkalla.” Phobos vastasi hyväntuulisesti.
”Et kai sinä ole kaahannut?” Elara kysyi terävästi.
”En tietenkään. Minä sinä minua oikein pidät?” Phobos hymähti vastaukseksi. Elara tiesi poikansa ottaneen menopelistään tehot irti ja karistaneen kilvoittelemaan lähteneet alukset kannoiltaan, mutta hän ei osannut olla Phobokselle vihainen. Hän rakasti molempia lapsiaan suunnattoman paljon, mutta siinä missä Shinea oli isänsä silmäterä, Phobos oli äitinsä suosikki.
Äitinä hän oli myös suunnattoman kiitollinen siitä, että sisarusten keskinäiset välit olivat niin hyvät. Hän tunsi kuitenkin samalla hieman syyllisyyttä siitä, että oli viettänyt näiden lapsuudesta paljon aikaa töidensä parissa Hydruksen armeijan palveluksessa, vaikka olikin ollut monin verroin enemmän kotona kuin lastensa isä.
Shinea ja Phobos istuivat pöydän ääreen yhdessä äitinsä kanssa ja kävivät ruuan kimppuun.
”Rua.” Elara sanoi varoittavalla äänellä, kun catronai ujuttautui lähemmäs ruokapöytää. Eläin urahti ja siirtyi lajitoverinsa seuraan keittiön nurkkaan, jossa oli niitä varten varattu tila.
Elara kyseli lapsiltaan kuulumisia ja keskusteli näiden tulevista suunnitelmista.
”Tuleeko isä kotiin viikonlopun aikana?”Shinea kysyi, kun kolmikko siirtyi jälkiruuan kimppuun.
”En tiedä, hän ei ole ilmoittanut mitään.” Elara vastasi haikeasti. Phoboksen ilmeestä oli havaittavissa, että hän olisi halunnut sanoa jotain piikikästä, mutta oli kuitenkin hiljaa. Hänellä oli omat vahvat mielipiteensä isänsä työstä ja pitkistä poissaoloista, mutta mies ei halunnut pilata yhteisen illallisen tunnelmaa olemalla ilkeä asiasta, jolle ei voinut tehdä mitään.

Shinea istui kotikartanon portailla usvaisessa aamuilmassa ja puki päälleen musta-vihreää haalaria, jonka ulkopinnalla oli vahvistuspaneeleita selkärangan sekä raajojen nivelten kohdalla. Painovoimaluistimet nököttivät siististi portaalle aseteltuna naisen vieressä, samoin kypärä. N’ida ja Rua istua kököttivät unisen näköisinä Shinean takana, sillä ne eivät normaalisti heränneet näin aikaisin. Rua avasi kitansa valtavaan haukotukseen, päästäen kimeän narahtavan äänen suustaan.
Ulko-ovi avautui Shinean takana ja askelten äänestä nainen päätteli tulijan veljekseen.
”Haittaako jos tulen mukaan?” Phobos kysyi, asettaen omat painovoimaluistimensa Shinean viereen. Myös hänellä oli päällään haalari, väriltään harmaa-musta. Phoboksella oli selässään myös litteähkö reppu.
”Ei haittaa. Ajattelin mennä kukkulalle katsomaan auringonnousua.” Shinea vastasi, tietäen että Phobos oli ajatellut samaa.
Kaksikko viimeisteli varusteidensa pukemisen ja varmisti, että kaikki säädöt olivat kunnossa. Phoboksen luistimet olivat päällä tai pois päältä-mallia, jonka leijuntakorkeus oli maan pintaan nähden aina suunnilleen sama. Shinean luistimet olivat hiukan viritetyt ja hän pystyi ohjaamaan niiden painovoimakentän laajuutta ja näin ollen leijuntakorkeutta haalariinsa kuuluviin hansikkaisiin yhdistetyillä säätimillä.
Molemmat kytkivät painovoimakentän päälle ja tunnustelivat hetken tasapainossa pysymistä, Shinean säätäessä leijuntakorkeuttaan sopivaksi. Kaksikko painoi kypäriensä sivussa olevaa nappia, joka aktivoi niiden visiirin paikoilleen.
Kaksikko totesi kaiken olevan kunnossa, joten he liukuivat portaat alas ja kiersivät takapihan puolelle catronait perässään. Niille olisi tiedossa vauhdikas aamulenkki, joten väsymys oli karissut eläinten olemuksesta hetkessä. Sisarukset lipuivat takapihan poikki ja siirtyivät talon takana sijaitsevan metsän laitaan rauhallisesti.
”Viimenen kielekkeellä tarjoaa huomisen matkaeväät.” Shinea huikkasi veljelleen ja ampaisi metsään. Phobos lähti vauhdilla Shinean perään. Catronait villiintyivät myös, lähtien juoksemaan sisarusten perässä.
Shinea väisteli tottuneesti puita, suuria kiviä ja maasta pilkottavia juurikoita matkaa taittaessaan ja nautti vauhdintunteesta. Reitti oli sisaruksille tuttu ja he ohittelivat toisiaan matkan aikana useamman kerran. Metsä kuului sukukartanon tonttiin, joten he olivat rellestäneet siellä pitkälti koko lapsuutensa ajan joko jalkaisin tai erilaisilla menopeleillä kulkien. Lopulta kaksikko näki määränpäänsä ja otti vimmatun loppukirin. Shinea käytti surutta hyväkseen viritettyjä luistimiaan, oikaisten muutamasta kohdasta, joista Phobos ei omilla luistimillaan olisi päässyt. Nainen saapui määränpäähän ensimmäisenä ja kytki painovoimakentän pois suuren kiven päällä, jääden sille seisomaan kädet ylöspäin voitonmerkiksi ojennettuina.
”Kuka on paras, kuka?” Shinea kysyi virnistäen avattuaan kypäränsä visiirin, kun Phobos pysähtyi hänen viereensä maan tasalla ja kytki painovoimakentän pois luistimistaan. Catronait saapuivat myös perille. Rualla oli suussaan rusakkolinnun raato, jonka se oli saanut matkalla kiinni.
”Kai sinä olet ensin perillä kun skippaat kolmanneksen matkasta huiputtamalla.” Phobos kuittasi Shinean kukkoilulle otettuaan kypäränsä pois päästä. Shinea ojensi Phobokselle kätensä ja kiskaisi veljensä kiven päälle. He istuivat vierekkäin kivelle ja suuntasivat katseensa taivaanrantaan, jossa aurinko heitti ensisäteitään taivaalle, värjäten sen oranssinkirjavaksi.
N’ida ryösti puolet Ruan saamasta saaliista ja kissapedot rouskuttivat pienehkön eläimen hetkessä parempiin suihin. Phobos otti repun selästään ja ojensi Shinealle juomapullon sekä rapisevaan paperiin käärityn voileivän, ottaen itselleenkin vastaavan setin repusta.
Sisarukset natustivat aamiaistaan hiljaisuuden vallitessa, keskittyen nousevaan aurinkoon ja sen aikaansaamaan maisemaan catronait jalkojensa juuressa.
”Putte.” Shinea sanoi rikkoen hiljaisuuden.
”No?” Phobos kysyi. Siinä missä hän kutsui siskoaan lähes aina hellittelynimellä Sintti, Shinea käytti veljestään tämän suurimmilta osin inhoamaa lempinimeä vain silloin, kun hänellä oli jotain vakavampaa mielensä päällä. Shinea kertoi lyhyesti, millainen tilanne hänellä oli koulussa ryhmänsä kesken ja kuinka paljon vähättelyä hän sai osakseen kaikesta mitä teki.
”Mitä mä voin tehdä, jotta mä saan ne lopettamaan kaiken turhan paskanjauhannan?” kuului Shinean kysymys. Phobos mietti hetken, mitä vastata.
”Anna niille aikaa. Litaan tutustuminen on kuitenkin ilmeisesti parantanut sun asemaasi ryhmäsi silmissä, vaikka sieltä edelleen niitä päätään aukovia kusipäitä löytyykin. Se, mitä voit niiden kanssa tehdä, on olla niille niin siirappisen ja ällöttävän kiltti, että ne alkavat itse tuntemaan olonsa todella huonoksi ja törkeäksi heittäessään jotain paskaa niskaasi.” Mies vastasi. ”Tiedätkö yhtään, missä vaiheessa saatte asiakastöitä tehtäväksenne?”
”Joskus parin kuukauden päästä kai.” Shinea vastasi lievää turhautumista äänessään.
”Olet puuhaillut niin paljon vaarin kanssa erilaisten koneiden ja alusten parissa, että sinulla on kokemuspohjainen etulyöntiasema. Esimerkiksi minä en saa vaihdettua edes omaan alukseeni kärähtäneitä valoja purkamatta edessä olevia osia ulos, mutta sinä olet sen verran pieni ja siro, että saat useimmista alustyypeistä sellaiset vaihdettua hetkessä.” Phobos virnisti. ”Isosta koosta on kurssitovereillesi varmasti hyötyä monissa asioissa ja he jaksavat varmasti nostaa ja siirrellä itse painavia osia ja työkaluja. Sinä saat tehtyä kaiken sen saman, vaikka tarvitsetkin siihen mahdollisesti jotain apuvälinettä. Olet kuitenkin kokonaisuutena osaamistasoltasi paljon monipuolisempi tekijä. Sitäpaitsi, luulen että osalla ryhmäläisistäsi menee tunteisiin se, että kaunis nainen tietää teknisistä vempaisimista enemmän kuin he itse, eikä heittäydy mihinkään ’neito hädässä’-rooliin.”
Veljen rohkaisevat sanat lämmittivät Shinean mieltä.
”Kiitos, Phobos. Tästä oli paljon apua.” Nainen sanoi hymyillen pienesti.
”Onneksi sinulla on maailman paras veli.” Phobos hymähti ja hyppäsi pois kiven päältä. ”Mennään, niin ehditään tekemään tänään muutakin kuin aamu-urheilla ja jauhaa paskaa.”
Shinea nousi seisomaan, aktivoi kypäränsä visiirin ja kytki painovoimakentät luistimiinsa.
”N’ida, Rua, mennään.” Phobos huikkasi kissapedoille, jotka nousivat reippaasti ylös. Sisarukset lähtivät etenemään takaisin kotia kohti, pitäen nopeuden rauhallisempana kuin tulomatkalla.

[Shinea]

3. The Old Ways and The New Ways

Shinea ja Phobos olivat saaneet riisuttua kypärän sekä painovoimaluistimet päältään ja siirryttyä sisätiloihin, kun Shinea huomasi ikkunasta pihatielle ilmestyneen aluksen. Nainen seurasi aluksen matkaa kohti kartanoa hetken aikaa ja hänen ilmeensä kirkastui, kun hän tunnisti tulijan. Shinea tempaisi oven auki ja katosi ulos. Phobos sulki päätään puistellen auki jääneen oven ja lähti kohti yläkertaa käydäkseen suihkussa aamu-urheilun jälkeen.
Shinea kipitti kartanon portaat alas ja juoksi kohti alusta, jonka miespuolinen matkustaja oli juuri noussut parkkeeratusta ajoneuvosta. Miehen iho oli vaaleansininen, hiukset puolestaan tummempaa sinisen sävyä. Mustien silmien ympärillä oli vuosien saatossa uurtuneita ryppyjä, kasvoissa jonkin verran rasituksen aiheuttamia juonteita sekä muutama haalea arpi. Vaatetus oli verrattain siisti ja sitä hallitsi polviin asti ylettyvä pätevän räätälityön taidonnäyte, tummanpunainen villakangastakki, jossa oli pystykaulus. Muuhun vaatetukseen kuuluivat tummanharmaat housut sekä YPP:n metsästäjien vakiona käyttämät metallivahvisteiset saappaat.
Mies havahtui äänekkäisiin juoksuaskeliin ja hymyili tunnistaessaan tulijan.
”Iskä!” Shinea kiljaisi, ennen kuin lähestulkoon paiskautui miehen syliin, halaten tätä tiukasti.
”Shinea.” Karm Way totesi, rutistaen tyttärensä halaukseensa.
Asetelma oli suunnilleen sama, kuin 15 vuotta aiemmin Karmin palatessa kuukausien mittaiselta päin helvettiä sujuneelta työkeikalta. Shinea oli ollut 5-vuotias ja odottanut isäänsä kotiin, koska ei ollut pyytänyt syntymäpäivälahjakseen mitään muuta, päivystäen pihatietä kartanon portaiden ylimmällä portaalla istuen. Aurinko oli ollut jo laskemassa, kun pihatien päähän oli pysähtynyt alus. Pikkuruinen tyttö oli juossut isäänsä vastaan minkä jaloistaan pääsi, kun tämä oli ilmestynyt aluksesta ja astellut pihatielle. Shinea oli silloinkin heittäynyt Karmin syliin ja rutistanut tätä monta minuuttia, kuin ei aikoisi ikinä päästää irti. Lopulta Karmin oli täytynyt nostaa tyttö syliinsä ja kantaa tämä sisälle, kun lapsi ei ollut irrottanut halausotettaan.
”Miten matka meni?” Shinea kysyi päästettyään isänsä halauksestaan. He lähtivät kävelemään kartanon ovea kohti.
”Ihan sujuvasti, ilman suurempia ongelmia.” Karm vastasi, kun kaksikko asteli kartanon portaat ylös. ”Entäs sinä, kuinka koulussa sujuu?”
Karm oli katsellut (ja kuunnellut) ikkunasta sinä päivänä, kun Shinea oli hakenut postin kartanon portin pielessä olevasta postilaatikosta ja saanut ilmoituskirjeen siitä, että oli tullut valituksi mekaanikon koulutusohjelmaan. Hänen tyttärensä oli huutanut ja kiljunut riemuissaan, hyppien innosta kuin vuorikenguru ja lähestulkoon juossut takaisin sisälle kertomaan hyvät uutisensa silmät innostuksesta sädehtien.
”Ihan hyvin.” Shinea vastasi ja astui ovesta sisään isänsä jäljessä, sulkien sen perässään.
Elara oli puolisoaan ovella vastassa ja sulki miehensä lämpimään halaukseen.
”Hei kulta.” Nainen kuiskasi.
”Hei rakas.” Karm vastasi käheästi, halaten vaimoaan yhtä lämpimästi takaisin. Kaksikolla oli selvästi ollut kova ikävä toisiaan, toisaalta ihmekkös tuo, sillä Karm oli ollut poissa yli kaksi viikkoa.
Shinea muisti vanhempiensa väliset hellyydenosoitukset hyvin lapsuusajoiltaan. Vaikka isä oli ollut paljon poissa kotoa, niin vaimoaan hän oli kohdellut aina todella ihanasti kotona ollessaan. Toki he olivat myös riidelleet toisinaan, mutta ennemmin he näyttivät nauttivan yhdessäoloajastaan kuin uhraavan sen turhille riidoille.
Shinea lähti kohti omaa huonettaa, jotta voisi vaihtaa suojahaalarinsa mukavampiin vaatteisiin, sekä käydäkseen suihkussa. Sen jälkeen hän ajatteli suunnata keittiöön syömään toisen aamiaisen. Lisäksi hän ajatteli vanhempiensa tarvitsevan kahdenkeskisen hetken.
”Oletko miten pitkään kotona?” Elara kysyi Karmilta samaan aikaan, kun Phobos asteli ripeästi yläkerran portaita alas vetäen nahkatakkia päälleen.
”Viikon tai kaksi.” Karm vastasi. Phobos päästi hiljaisen ja halveksuntaa tihkuvan tuhahduksen isänsä vastaukselle.
”Hei vaan sinullekin.” Karm sanoi pojalleen.
”Käyn moikkaamassa vanhoja opiskelukavereitani, tulen takaisin illalliselle.” Phobos sanoi, suunnaten sanansa äidilleen, suikaten suukon tämän poskelle ja mennen menojaan, sivuuttaen isänsä täysin.
”Aja varovasti.” Elara huikkasi Phoboksen perään, saamatta vastausta. Karm huokaisi syvään.
”Mitä helvettiä minä teen tuon pojan kanssa...” Mies totesi hiljaisella äänellä riisuessaan takin päältään. Phoboksen nuiva käytös oli joka ikinen kerta isku vasten hänen kasvojaan.
”Jos vaikka keskustelisit hänen kanssaan.” Elara ehdotti lohduttavasti hymyillen.
”Niinkuin kaikki kerrat aiemminkin... Veikkaan, ettei siitä ole hyötyä, vaan tilanne päätyy samanlaiseen katastrofiin, kuin ennenkin.” Karm totesi harmistusta äänessään. Hän oli pyrkinyt tekemään kaikkensa sen eteen, että hänen vaimollaan ja lapsillaan olisi mahdollisimman hyvä olla, mutta Phobos oli jo melko nuorena alkanut suhtautua isäänsä ensin hyvin neutraalisti ja sen jälkeen pikkuhiljaa kylmemmin ja kylmemmin. Karm ei ollut nähnyt poikaansa lähes puoleen vuoteen ja tervehtimättä jättäminen oli tällä kertaa uusi juttu, jolla Phobos iski isäänsä kunnolla vyön alle. Mies ei edes muistanut, koska oli viimeksi nähnyt hänen suuntaansa suunnatun hymyn poikansa kasvoilla.
”Ehkä hän vain toivoisi sinun olevan enemmän kotona. Älä huoli, Phobos rakastaa sinua kyllä. Hän vain ei näytä sitä samalla tavoin, kuin Shinea tai minä.” Elara sanoi hiljaa, suudellen miestään pehmeästi. Karm vastasi suudelmaan, vetäen vaimonsa syliinsä.
”Noniin, mennään syömään aamiaista.” Elara sanoi irtauduttuaan suudelmasta.
”Minä olen syö-...” Karm aloitti, pääsemättä loppuun, kun Elara keskeytti hänet.
”Kuppi kahvia ei ole aamiainen! Keittiöön mars!”
Karm alistui vaimonsa käskyvallan alla ja asteli tämän edellä keittiöön.

Karm istui takapihan terassin ylimmällä portaalla ja rapsutteli hajamielisesti Ruaa, joka oli laskenut valtavan päänsä hänen syliinsä. N’ida makasi Karmin takana, kiinni miehen selässä. Shinea pujahti takaovesta ulos ja liittyi isänsä seuraan, istuutuen portaalle tämän viereen, sille puolelle jolle parhaiten mahtui.
”Miten siellä koulussa oikeasti sujuu?” Karm kysyi. ”Vastauksesi oli aamulla aika ympäripyöreä.”
Shinea huokaisi ja kertoi kaikesta kurjasta, mitä ryhmätoverit olivat tehneet ja sanoneet, mainiten myös Litan ja muut uudet kaverinsa.
”Lähetänkö pari metsästäjää pistämään kusipäät ojennukseen?” Karm kysyi puolittain virnistäen, kun Shinea oli saanut kaiken oleellisen sydämeltään. Tytär hymähti.
”Enköhän minä saa tämän taistelun taisteltua itsekin.” Hän vastasi.
”En epäile sitä hetkeäkään. Minun tytärtäni ei kuitenkaan kohdella huonosti, jos se minusta on kiinni.” Karm sanoi. ”Jos päädyt tinttaamaan joltakin silmän mustaksi ja joudut hankaluuksiin sen takia, ota minuun yhteyttä.”
”Mitä, tuletko maksamaan takuut, kun minut on pistetty putkaan pahoinpitelystä syytettynä?” Shinea kysyi virnistäen.
Karm kietaisi toisen kätensä tyttärensä hartioille ja veti tämän puolittaiseen halaukseen, painaen suukon tämän hiusten sekaan.
”Koska tahansa.” Mies vastasi. Shinea halasi isäänsä takaisin, samalla tavalla turvaa ja lohtua hakien kuin lapsenakin.
Vaikka nainen inhosi sitä, että sukunimi Way määritti hänen elämäänsä ja ihmisten mielipiteitä kyllästymiseen ja kusipäisyyteen asti, isä oli aina ollut se henkilö, jonka varaan saattoi turvata ja luottaa. Karm oli tyttärensä silmissä ihmeellinen sankari, jota mikään tai kukaan ei pystyisi horjuttamaan. Isä selvisi aina kaikesta, ainakin päätellen siitä, millaisia hurjia tarinoita hän kertoi työstään. Sitä ei toki kukaan muu voinut tietää, että kuinka paljon YPP:n perustajan tarinoihin oli ilmestynyt värikynällä korostettuja kohtia.
”Tiedätkö, onko Phoboksella jokin hätänä?” Karm kysyi päästettyään Shinean halauksestaan. Rua tökki hänen kättään kuonollaan, kerjäten lisää rapsutuksia.
”En ole puhunut ennen eilistä Phoboksen kanssa kunnolla melkein pariin kuukauteen, vain muutamia viestejä silloin tällöin, mutta ei se minun silmiini mitenkään erikoisesti ole käyttäytynyt eilen tai tänään.” Shinea vastasi. ”Miten niin? Onko jotain tapahtunut?”
Karm mietti mitä vastata, koska ei halunnut sotkea lastensa keskinäisiä välejä siihen, että hänellä itsellään oli ongelmia Phoboksen kanssa.
”Hän vaikutti aamulla siltä, että jokin painaisi hänen mieltään.” Mies vastasi lopulta.
Kyllä Shinea tiesi, että Phoboksella oli omat harmistumisentunteensa sen suhteen, että isä oli ollut niin paljon poissa kotoa heidän ollessaan pieniä, eikä veli vieläkään ollut antanut anteeksi sitä, ettei Karm ollut tullut oman isänsä, Shinean ja Phoboksen vaarin, hautajaisiin. Vaari oli ollut Phoboksen pääasiallinen miehenmalli tämän kasvaessa, mutta sukupolvien välisen kuilun vuoksi Phobos oli joutunut kipuilemaan hyvin monet asiat läpi omin voimin ja se vaikutti häneen edelleen.
Sen lisäksi, että Phobos oli joutunut selviämään monista asioista itsenäisesti, oli hän huolehtinut myös siskonsa hyvinvoinnista parhaan taitonsa mukaan, varsinkin silloin kun tämä oli ollut teini-ikäinen, eikä isovanhempiakaan enää ollut tukena heidän elämässään.
”En tiedä mitä kaikkea Phoboksella on mielensä päällä työnsä vuoksi, koska ei hän puhu siitä minun kanssani. Haluaisin myös jälleen huomauttaa, että kun sukunimi on Way, muiden asettamat vaatimukset nousevat välillä aika koviksi. Luulisi sen pätevän myös armeijan palveluksessa ollessa.” Shinea totesi hiljaa.
Karm oli hyvin harmissaan siitä, että sukunimi määritti hänen lastensa elämää niin paljon. Molemmat olivat kuitenkin tehneet paljon töitä päästäkseen tavoitteisiinsa, yrittämättä ratsastaa sukunimensä maineella. Shinea oli toki myöntänyt suoraan, että toisinaan sukunimestä oli ollut hyötyä. Viimeisimpänä silloin, kun hän oli hankkinut itselleen asuntoa koulunsa lähettyviltä. Sukunimen kuultuaan ja hänet Karmin tyttäreksi varmistettuaan, oli oppilasasuntoja välittävä virkailija laittanut Shinean suoraan kampuksen parhaalla paikalla sijaitsevaan taloon, jonne väitettiin olevan pitkä jono.
”Phobos pärjää kyllä. Luulen, että hän vain etsii vielä omaa paikkaansa. Niinkuin minäkin.” Shinea sanoi lohduttavasti hymyillen.

Karm laittoi illallista yhdessä Elaran kanssa keittiössä ja Shinea istui portaiden viereisessä catronaiden raapimapuussa, heitellen N’idalle pehmolelua, jonka eläin kävi notkeasti liikkuen hakemassa sieltä, minne hän lelun heittikin. Rua lekotti eräällä paksulla vaakapuulla ja katseli lajitoverinsa riekkumista. Se oli juuri syönyt, eikä sitä huvittanut sen vuoksi leikkiä.
Phobos astui sisään ulko-ovesta juuri, kun Shinea nakkasi kädessään olevan pehmolelun ovea kohti, joten miestä oli vastassa kovaa vauhtia kohti rynnistävä suurikokoinen kissaeläin. Phobos väisti sujuvasti eläimen tieltä, potkaisten sen jahtaaman lelun kauemmas, N’idan pinkaistessa sen perään. Mies riisui takin päältään ja jätti sen oven vieressä olevaan naulakkoon, astellen suuren eteisen poikki ja kiiveten sitten raapimapuuhun siskonsa seuraksi.
”Äiti sanoi, että kävit moikkaamassa kavereita. Oliko kivaa?” Shinea kysyi. N’ida toi lelun taas takaisin ja Shinea nakkasi sen huoneen toiselle puolelle.
”Oli paljon juteltavaa ja olisin voinut notkua niiden kanssa pidempäänkin.” Phobos vastasi hyväntuulisesti. ”Drast muuten kyseli kuulumisiasi ja että oletko edelleen sinkku. Vastasin, että jos se edes katsoo sinuun päin, katkon siltä sormet.”
Shinea oli joskus nuorempana ollut kyseessä olevaan veljensä ystävään melkolailla lääpällään, mutta Phobos oli pitänyt silloin siskonsa erossa tästä. Nyt hän sai pitää kaverinsa erossa Shineasta.
”Phobos, onko sinulla kaikki hyvin?” Shinea kysyi. Hänen veljensä naurahti kuivasti.
”Paremmin kuin hyvin. Sanoiko isä sinulle jotain?” Phobos kysyi, hymyn yltämättä silmiin asti. Shinea kohautti hartioitaan.
”Vain sen, että sinua näytti vaivaavan aamulla jokin.” Hän vastasi.
”Minua ei vaivaa mikään muu kuin se, että hän asettaa kerta toisensa jälkeen YPP:n tämän perheen edelle.” Phobos murahti. Shinea ei sanonut mitään. He olivat käyneet saman keskustelun jo monta kertaa aiemminkin, joten sen jatkaminen pidemmälle olisi pelkkää ajanhukkaa.
”Shinea, Phobos! Tulkaa syömään!” Elara huusi keittiöstä. Phobos huokaisi raskaasti ja silminnähden keräili itsehillintänsä rippeitä kasaan, jotta voisi istua isänsä kanssa samassa ruokapöydässä aiheuttamatta infernaalista galaktista sotaa. Shinea taputti veljeään olalle ja kiipesi sen jälkeen alas, suunnaten kohti keittiötä. Phobos seurasi perässä.
Keittiössä leijaili huumaavan hyvä tuoksu ja tarjolla näytti olevan jokaisen perheenjäsenen lempiruokia. Shinean suosikkeja olivat puuperunoista tehdyt ruuat, joten pöydästä löytyi kermaisia puuperunoita ja puuperunamuusia. Hänelle oli yleensä muuten aivan sama, mitä herkkupöydästä löytyi, mutta perunoita oli oltava.
Elaran lempiruoka oli savustettu harjaskala, Karmin puolestaan hydranhännästä tehdyt mehevät pihvit. Phobos jähmettyi hetkeksi bongatessaan pöydästä oman lempiruokansa, volcanhirven lihasta tehdyt lihapullat. Se oli yksi niistä harvoista ruuista, jotka laskettiin Karmin bravuureiksi ja koska kyseisiä lihapullia oli saanut Phoboksen nuoruudessa hyvin harvoin, hän piti niitä suuressa arvossa.
Phobos huokaisi päätään puistellen ja hänen suunpielessään käväisi hymy, joka ei jäänyt Karmilta huomaamatta.
”Käykää kiinni, ennen kuin jäähtyy.” Elara kehotti ja koko perhe istui pöydän ääreen.
Illallisen tunnelma vapautui hyvän ruuan ja leppoisan keskustelun merkeissä melko nopeasti, eikä Phobos katsonut tarpeelliseksi piikitellä mitään ikävää isälleen illallispöydässä, vaikka keskustelu toisinaan sivusikin tämän työtä.
Elara oli juuri tuonut jälkiruuan pöytään, kun Karmin viestin piippasi saapuvan puhelun merkiksi.
”Minun täytyy vastata tähän.” Karm totesi vilkaistuaan viestimen näytöllä vilkkuvaa nimeä, nousi pöydästä ja lähti kohti eteistä hoitaakseen viestinkeskustelun siellä, antaen vaimolleen suukon tämän ohi mennessään.
Muut perheenjäsenet kävivät jälkiruokansa kimppuun, eikä kulunut montaa minuuttia, kun Karm tuli takaisin keittiöön.
”Mikä hätänä?” Elara kysyi huomatessaan miehensä ilmeen.
”Ia Novalla on tilanne päällä. Minun täytyy lähteä sinne heti huomenna.” Karm sanoi hiljaa. Elaran ilmeestä näki, että hän oli harmissaan ja pettynyt, kun hänen miehensä joutui taas poistumaan kauaksi kotoa.
”YPP:SSÄ ON JUMALAUTA TUHANSIA IHMISTÄ TÖISSÄ, EIKÖ SE HELVETIN PULJU PYSY EDES KAHTA PÄIVÄÄ PYSTYSSÄ ILMAN, ETTÄ SINÄ OLET JOSSAKIN TAKAPAJULASSA PÄSMÄRÖIMÄSSÄ?” Phobos räjähti, pamauttaen kämmenensä pöytään samalla kun nousi seisomaan niin raivokkaasti, että hänen tuolinsa rymähti kumoon lattialle.
Shinea katsoi veljeään silmät selällään. Hän ei ollut koskaan aiemmin nähnyt tällaista puolta rauhallisessa ja harkitsevassa veljessään. Vaikka Phobos oli hakeutunut armeijan palvelukseen, hän ratkaisi asioita pääasiassa älyllä, eli puhumalla ja ohjailemalla muiden käytöstä haluamaansa suuntaan.
”Jos planeettojen välisiä suhteita ei pidetä kunnossa, niin ei välttämättä pysy.” Karm vastasi tyynesti, katsoen Phobosta silmiin, kasvoillaan ilme, joka ei juurikaan antanut tilaa vastaväitteille.
”Olisiko sitten pikkuhiljaa aika kouluttaa metsästäjien lisäksi diplomaatteja pitämään niistä suhteista huolta, ettei aina tarvitse pokkuroida itse paikalle, kun jossakin vähän tapahtuu?” Phobos kysyi, edelleen hyvin vihaisena, mutta huomattavasti hiljaisemmalla äänensävyllä, kääntämättä katsettaan pois.
Isä ja poika katsoivat toisiaan kuin kaksi toisilleen uhittelevaa keisarihydraa, etsien aukkoja puolustuksessa.
”Valitettavasti kaikkia diplomaattisuhteita ei voi antaa kenen tahansa hoidettavaksi.” Karm vastasi.
”Sinä et elä ikuisesti.” Phobos sanoi lähes kuiskaten, ääni syvää halveksuntaa tihkuen. ”Usko tai älä, mutta tämä maailmankaikkeus jatkaa pyörimistä senkin jälkeen, kun sinä lakkaat olemasta, joten nyt kun vielä hengität, olisi viisasta laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Sinä...”
”Phobos!” Elara sanoi terävästi, saaden poikansa vaikenemaan. Phobos käänsi katseensa äitiinsä, silmissään hyvin vaikeasti tulkittava ilme.
”Anteeksi, äiti.” Phobos sanoi muutaman sekunnin hiljaisuuden jälkeen ja poistui keittiöstä, katsomattakaan kulkureittinsä varrella seisovaa isäänsä kohti. Karm puolestaan seurasi katseellaaan poikansa kulkua. Lopulta hän huokaisi syvään ja oli lähdössä Phoboksen perään.
”Isä, älä. Anna Phoboksen olla. Ei hän kuuntele sinua tuossa mielentilassa.” Shinea sanoi hiljaa. ”Kiitos ruuasta.”
Hän nousi pöydän äärestä ja halasi ohi mennessään isäänsä, poistuen myös keittiöstä.
Karm kävi nostamassa Phoboksen kaataman tuolin pystyyn ja istui sen jälkeen omalle paikalleen, koskettaen vieressään istuvan vaimonsa käsivartta.
”Olen pahoillani, kulta.” Hän sanoi vaimealla äänellä. Elara asetti kätensä Karmin päälle, silittäen sitä pehmeästi.
”Ei hätää, tiedän ettet haluaisi mennä.” Nainen totesi ymmärtäväisesti. ”Tottakai minua harmittaa, mutta tiesin kyllä, millaista elämämme tulee olemaan, kun valitsin sinut elämänkumppanikseni. Älä kanna syyllisyyttä mukanasi sen takia, että haluat tämän galaksin pysyvän rauhaisana paikkana. Se on näissä olosuhteissa hyvin vaikea tehtävä suoritettavaksi kenelle tahansa ja sinä olet hoitanut oman osasi niin hyvin kuin pystyt.”
Karm painoi suudelman vaimonsa otsalle.
”En pystyisi tähän ilman sinua.” Mies sanoi hiljaa.

Shinea heräsi aamuyöllä itsekseen ja hipsi alakertaan pyjama päällään. Karm teki juuri lähtöä, vetäen päälleen punaista villakangastakkiaan eteisessä, kun Shinea pääsi portaat alas.
”Mitä sinä teet jalkeilla? Tiedätkö mitä kello on?” Karm kysyi tyttäreltään, kun tämä tassutteli hänen luokseen.
”Aavistin kai, että olet lähdössä. Halusin tulla sanomaan heippa.” Shinea vastasi ja halasi isäänsä tiukasti. ”Tule ehjänä takaisin.”
”Voi Shinea...” Karm kuiskasi ja vastasi tyttärensä halaukseen.
”Iskä.” Shinea sanoi hiljaa. ”Oot rakas.”
”Niin sinäkin.” Karm vastasi, hieman liikuttuneena siitä, että Shinea vielä aikuisiällään ilmaisi tunteitaan suoraan.
Shinea päästi isänsä halauksestaan ja asteli tämän kanssa ulko-ovesta ulos, jääden ylimmälle portaalle katselemaan, kun Karm astui alukseensa ja ohjasi sen pihatielle, kadoten pian näkyvistä.
Shinea huokaisi ja kääntyi astuakseen takaisin sisälle, mutta yläkerrasta sädehtivä himmeä valonkajastus kiinnitti hänen huomionsa. Se tuli Phoboksen huoneesta. Shinea meni takaisin sisään ja sulki oven perässään, astellen yläkertaan. Hän koputti veljensä huoneen oveen, saamatta vastausta. Shinea astui huoneeseen ja päätteli huoneen viileydestä ikkunan olevan osittain auki ja Phoboksen istuvan katolla. Veli oli istunut siellä usein heidän ollessaan nuorempia.
Phoboksen huone oli edelleen sisustukseltaan hänen nuoruusvuosiensa mukaista. Seinällä oli muutama kehystetty juliste, joissa oli kuvattuna muutama veljen suosikkiyhtyeistä, sängyssä musta päiväpeitto, joka tosin tällä hetkellä oli rutussa vuoteen jalkopäässä. Hyllyissä oli siisteissä riveissä kirjoja, elokuvia ja musiikkia. Työpöydällä lojui muutama kirja ja Phoboksen kosketusnäytöllinen tietokone.
Shinea nappasi viltin työpöydän ääressä olevalta tuolilta ja asteli huoneen toisella seinustalla olevan pari-ikkunan luokse. Toinen niistä oli rakosellaan. Shinea avasi ikkunan, kiipesi ikkunalaudalle ja pujahti katolle. Phobos istui ikkunan yläpuolella ja katseli pihatietä hiljaisena, sanomatta mitään siskolleen, kun tämä liittyi hänen seuraansa. Shinea kietoutui vilttiin ja istui Phoboksen viereen. Kumpikaan ei sanonut mitään.
”Mihin aikaan haluat lähteä takaisin Dryaan?” Phobos kysyi, kun auringonsäteet alkoivat pikkuhiljaa levittäytyä taivaalle.
Drya oli Shinean opiskelukaupunki.
”Ihan sama, siihen aikaan kun sinä haluat lähteä.” Shinea vastasi.
Hänestä oli mukavaa olla kotona, mutta viikonlopun ilmapiiri oli ollut hivenen hankala, joten opiskeluiden pariin palaaminen oli ihan houkutteleva vaihtoehto.
”Lähdetään sitten puolilta päivin.” Phobos totesi.
Sisarukset istuivat vielä hetken aamuaurinkoa katselemassa, kunnes nousivat hivenen kankeasti ylös ja palasivat takaisin sisälle.

Phobos auttoi Shineaa kantamaan tavaransa sisään opiskelijaluukkuunsa, sillä tämä oli ottanut painovoimaluistimensa ja suojahaalarinsa kypärineen päivineen mukaansa, joten matkatavaroita oli kannettavana kaksi kassillista enemmän, kuin lähtiessä.
”Ihan kiva koppi! Jäisin kernaasti kahville, mutta en usko että sulla on, joten lähden himaan.” Phobos sanoi virnistäen siskolleen.
”Hyvin arvattu. Joudut vetämään piristeesi muualla.” Shinea hymähti.
”Eipä tuo haittaa. Pysytään kuulolla, Sintti.” Phobos sanoi ja asteli ovesta ulos, sulkien sen hiljaa perässään Shinean huikattua moikat hänen peräänsä.
Phobos asteli portaisiin ja kulki niitä pitkin alas omissa ajatuksissaan, kunnes törmäsi toisen kerroksen porrastasanteelle kääntyessään Litaan. Nainen meinasi horjahtaa nurin korkokengissään törmäyksen voimasta, mutta Phobos nappasi hänestä kiinni.
”Hei, Lita.” Mies sanoi, pitäen naisen hyvin lähellä itseään, tarkastellen samalla naisen vaatetusta katseellaan. Tämän vetoketjullisessa paidassa oli pitkät hihat, mutta kaula-aukko oli hyvin avara ja siitä pilkisti naisen päällä oleva ohuista remmeistä koostuva korumainen alusvaate. Lisäksi naisella oli melko lyhyt hame päällään.
”Phobos! Hei.” Lita sanoi hiukan hämillään, katsoen itseän pidempää miestä silmiin pää taaksepäin taivutettuna. ”Toit ilmeisesti Shinean kotiin?”
”Joo, autoin myös raahaamaan sen kamat ylös. Painovoimaluistimet muine varusteineen eivät ole erityisen kevyttä kannettavaa.” Phobos vastasi hymyillen, irrottaen otteensa Litasta. ”Minne olet matkalla?”
Lita katsoi Phobosta hetken aikaa silmiin ja hänen huulilleen piirtyi hymy, jonka tulkitseminen ei ollut Phobokselle kovinkaan vaikeaa. Ensitapaamisella nähdystä haparoinnista ei ollut tietoakaan, vaan nainen näytti suorastaan säteilevän itsevarmuutta..
”Sinun mukaasi.” Nainen vastasi ja kääntyi kannoillaan, asetti mukanaan olevan treenikassin paremmin olalleen, astellen takaisin tulosuuntaansa kohti, vilkaisten Phobosta olkansa yli. ”Mihin me ollaan menossa?”
”Ajattelin käydä syömässä jotain, ennen kuin lähden kotia kohti.” Phobos vastasi Litan perään lähtien. Naisen lyhyen hulmuavahelmaisen hameen verhoama takapuoli keinui tämän askelten rytmissä ja Phobos oli aivan varma, että Lita härnäsi häntä.
”Mitä sinun tekee mieli?” Lita kysyi. Sinua, oli Phoboksen ensimmäinen ajatus, mutta sitä hän ei sanonut ääneen.
”Jotain lämmintä.” Mies vastasi. ”Kuten vaikka lihapiirakka nakilla ja majoneesilla.”
”Hmm, tässä lähellä olisi myös aika hyvä hodari-koju. Eikö nakki sämpylän välissä ole melkein sama asia?” Lita kysyi hyvin viattomalla äänellä, kun kaksikko astui alaovista ulos.
”Melkein, mutta ei ihan.” Phobos vastasi hymähtäen.
”Mihin suuntaan olet tästä lähdössä? Kaupungin laidalla on yksi pikkupaikka, josta saa tosi hyviä grillileipiä.” Lita tiedusteli, kun kaksikko pääsi Phoboksen alukselle.
”Kai se on se ja sama, mihin mä olen lopulta menossa. Jos sä kerran tulet mukaani syömään, niin kai mä nyt herrasmiehenä heitän sut takaisin himaan sen jälkeen.” Phobos vastasi, katsoen aluksen toisella puolella seisovaa Litaa katon yli.
”Kohteliasta. Voidaan sitten samalla käydä katsomassa pari paikallista nähtävyyttä.” Lita sanoi toista kulmaansa kohottaen. Ennen kuin Phobos ehti vastata, nainen avasi oven ja istuutui etupenkille. Phobos naurahti ja avasi kuljettajan puoleisen oven, istuen ohjauslaitteiden taakse.
”Mennään tätä tietä pitkin liikenneympyrään asti ja siitä oikeelle. Sen jälkeen suoraan niin kauan, että ollaan perillä.” Lita opasti. Phobos ohjasi aluksen liikkeelle ja lähti naisen opastamaan suuntaan.
”Lita.” Mies sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Mitä?” Nainen kysyi, kääntäen katseensa miehen suuntaan.
”Lopetetaan kiertely, mitä sinä haluat?” Phobos kysyi, vaikka hänellä olikin jo melko hyvä arvaus siitä, mitä Lita oli vailla.
”Ah, suoraan asiaan. Hyvä.” Lita hymähti. ”Haluan naida kanssasi tämän aluksen takapenkillä.”
”Suoraa puhetta. Syödäänkö kuitenkin ensin?” Phobos kysyi virne suunpielessään.
”Toki, minullakin on nälkä.” Lita vastasi.
”Mä en sitten ole mitään poikaystävämateriaalia. Työni armeijassa vie jatkuvasti eri puolille planeettaa, joten on ylipäätään järjetöntä, että minulla on kiinteä kotiosoite jossakin, saati sitten että seurustelisin jonkun kanssa.” Phobos totesi.
”Älä huoli, en havittele mitään vuosisadan rakkaustarinaa kanssasi.” Lita vastasi. ” Sitäpaitsi, huomasin kyllä miten katsoit minua, kun lähditte Shinean kanssa toissapäivänä. Ei se ollut mikään ’sinut minä vielä esittelen vanhemmilleni’-ilme, vaan enemmänkin tasoa ’otan sinut alukseni kylkeä vasten heti kun siihen on tilaisuus’, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Minulla ei ole mitään halua sitoutua vielä tässä vaiheessa, joten voin ja aion pitää hauskaa kenen kanssa haluan.”
”Pidän asenteestasi.” Phobos totesi, kaartaen aluksensa Litan mainitseman ruokapaikan pienelle parkkipaikalle. Se näytti mukavalta ja asialleen omistautuneelta. Kaksikko asteli sisälle ja tilasi itselleen annokset. Ne luvattiin toimittaa pöytään hetken kuluttua.
”Mä käyn vessassa.” Lita ilmoitti kaksikon valittua itselleen sopivan loosin. Phobos silmäili odottaessaan ikkunasta avautuvaa maisemaa, vaikkei siinä ollutkaan mitään kovin ihmeellistä. Tarjoilja ehti tuoda Litan juomaksi tilaaman pirtelön sekä Phoboksen virvoitusjuoman sekä kahvin.
Vaikka Lita tuli pian takaisin, oli Phobos ehtinyt juomaan kahvinsa pois. Nainen tarttui yllättäen Phoboksen toiseen käteen, painaen jotakin hänen kämmeneensä ja istuutuen sitten muitta mutkitta miehen viereen, vaikka olisi ollut ehkä loogisempaa istua miestä vastapäätä.
”Jumalauta sä olet rietas.” Phobos naurahti tajutessaan, mitä Lita oli hänen käteensä työntänyt. Nainen oli riisunut stringit päältään ja ojentanut ne miehelle tullessaan takaisin pöytään. Phobos työnsi vaatekappaleen takkinsa taskuun.
Lita iski miehelle silmää ja imaisi pillillä pirtelöään. Phobos nojautui hiukan naisen suuntaan ja oli kuiskaamassa jotain tämän korvaan, mutta joutui hillitsemään itsensä, sillä tarjoilija kantoi juuri pöytään kaksikon annokset.
”Hyvää ruokahalua.” Lita sanoi virnistäen ja haukkasi leipäänsä.
Phobos yritti keskittyä omaan ruokaansa, mutta Lita teki siitä hankalaa. Keskityttyään ruokailuun hetken aikaa, nainen laski leipänsä takaisin lautaselleen, imaisi pirtelöään, painaen samalla toisen kätensä reidelleen ja hivutti lyhyen hameensa helmaa hieman ylemmäs. Tämä ei jäänyt Phobokselta huomaamatta.
Mies sulki hetkeksi silmänsä, laski sitten puoliksi syödyn leipänsä alas ja kumartui kuiskaamaan Litalle jotain, samalla kun painoi kätensä naisen reidelle tämän käden päälle.
”Jos jatkat tuollaista härnäämistä, hankit meille molemmille porttikiellon tähän paikkaan.” Phobos kuiskasi. Lita veti kätensä pois miehen käden alta. Hän katsoi Phobosta silmiin ilkikurisesti virnistäen, samalla kun painoi miehen käden sisäreidelleen, hyvin lähelle jalkoväliään.
”Luulisi, että sotilaspojat pysyy kurissa ja järjestyksessä, vaikka mitä tapahtuisi.” Lita sanoi takaisin. ”Sitäpaitsi, ei ole sopivaa syödä jälkiruokaa ensimmäisenä.”
”Sä olet ihan mahdoton.” Phobos virnisti.
”Mä olen ihan mahdollinen.” Nainen sanoi hiljaa.
Lita painoi huulensa miehen huulille. Naisen suu oli viileä hetki aiemmin juodun pirtelön vuoksi ja maistui makealle. Suudelman aikana Lita siirsi oman kätensä Phoboksen reidelle.
”Helvetin noita... ” Phobos huokaisi, kun Lita nojasi suudelman jälkeen taaksepäin. ”Nouse.”
Miehen oli pakko myöntää, että Lita oli ensimmäinen nainen, joka vaikutti häneen tällä tavoin. Kenen tahansa muun kanssa hän olisi luultavasti pystynyt säilyttämään malttinsa tällaisessakin tilanteessa ja seurannut vain mielenkiinnolla, millaiseen tilanteeseen moinen härnäys johtaisi.
”Ruoka on vielä kesken.” Lita väitti vastaan.
”Ihan sama.” Phobos vastasi, työntäen Litan liikkeelle.
Nainen nousi notkeasti seisomaan ja kumartui nostamaan kassinsa lattialta. Liike oli laskelmoitu, sillä Litan hame kohosi takaa niin ylös, että Phobos erotti naisen pakaroiden kaaret sen helman alta. Kun Lita suoristautui, Phobos tarttui naisen käsivarteen ja veti hänet mukanaan ulos ravintolasta. Lita kipitti korkokengissään aikamoista vauhtia pysyäkseen miehen tahdissa, hymyillen melko voitonriemuisen näköisenä suoritukselleen.
Tarjoilija katsoi tiskin takaa kaksikon menoa huvittunut ilme kasvoillaan. Pariskunnan kauniimpi osapuoli näytti kietoneen miehen pikkusormensa ympärille naurettavan helposti.

Lita oli opastanut Phoboksen pienelle tielle, jonka päässä oli tasanne, jolta puolestaan avautui upea näköala Dryaan. Tasanteen luota näytti alkavan luontopolkujen ristikko, joita pitkin pääsi kipuamaan alemmas tai vaihtoehtoisesti vieläkin ylemmäs parempien maisemien toivossa.
Missään ei näkynyt ristin sielua, joten Phobos pysäköi aluksensa tasanteen reunan lähettyville. Mies kiemurteli ulos takistaan, nousi kuljettajan puolelta ulos ja kiersi aluksen ympäri. Lita oli vasta nousemassa ajoneuvosta, kun mies tarttui häneen ja veti syliinsä, painaen naisen huulille suudelman, joka oli pyyhkäistä jalat tämän alta.
Lita oli härnännyt Phoboksen melkolailla äärirajoille ja vastasi nyt seurauksista. Miehen otteet eivät olleet rajuja, mutta ne olivat hyvin määrätietoisia, mikä sopi naiselle mainiosti. Litan oli myös pakko myöntää, että Phobos oli älyttömän hyvä suutelija.
Phobos irrotti toisen kätensä Litan ympäriltä kesken suudelman ja avasi aluksen takaoven, puristaen sitten vapaalla kädellään naista takapuolesta, tuntien tämän hymyilevän kesken suudelman. Litan kädet kiertyivät miehen niskan taakse, kun Phobos työnsi naista muutaman askeleen verran edellään, painaen hänet aluksen kylkeä vasten. Miehen toinen käsi hivuttautui lyhyen hameen alle, siirtyen härnäävän hitaasti Litan jalkojen väliin.
Mies painoi huulensa Litan kaulalle samaan aikaan, kun hänen sormensa koskettivat kiimasta liukasta vakoa naisen reisien välissä. Nainen päästi hiljaisen naukaisun suustaan, työntäen lantiotaan hiukan edemmäs, kuin tarjoillen itsenä paremmin Phoboksen saataville. Lita voihkaisi miehen korvaan, kun tämä työnsi sormensa hänen sisäänsä. Naisen hengitys kiihtyi ja hänen vartalonsa värisi kevyesti.
Kaksikko suuteli jälleen ja suudelman päätteeksi Phobos veti varoen sormensa naisen sisältä, hellittäen otettaan naisesta. Pienellä päänliikkeellä mies vinkkasi Litaa siirtymään aluksen takapenkille, jonne tämä liukui tilanteeseen nähden hyvin sulavasti. Phobos meni perässä, sulkien aluksen oven jälkeensä. Lita painautui miestä vasten, ojensi kätensä ja avasi näppärin sormin Phoboksen vyön, siirtyen sitten farkkujen nappien kimppuun. Naisen käsi painui miehen vatsaa vasten, hivuttautui boksereista sisään ja pian hänen sormensa kiertyivät Phoboksen kyrvän ympärille. Miehen huulilta karkasi nauttiva hengähdys ja Lita tarkkaili tämä kasvojen ilmeitä rietas hymy huulillaan.
Phobos tarttui Litan paidan vetoketjuun ja veti sen auki, paljastaen tämän päällä olevan korumaisen alusvaatteen kokonaan. Se korosti rintoja ja vyötäröä erittäin seksikkäästi. Lita katsoi miestä silmiin ja antoi katseellaan ymmärtää, että olisi valmis pieneen rodeoratsastukseen. Phobos riisui housunsa osittain ja Lita asettui hänen syliinsä, ohjaten miehen juhlakuntoisen kyrvän kosteaan jalkoväliinsä pienellä lantion liikkeellä. Lita asetti kätensä miehen olkapäille ja piti hyvin intensiivisen katsekontaktin miehen kanssa samaan aikaan, kun antoi miehen kyrvän painua sisäänsä. Nainen päästi syvän nautinnonhuokaisun, kun miehuudenmitta oli uponnut häneen kokonaan, ryhtyen sitten keinuttamaan hitaasti lantiotaan. Phobos asetti kätensä Litan vyötärölle ja hivutti ne siitä lantiolle, myötäillen naisen liikkeitä. Kaksikko suuteli ja hiljainen huohotus ja voihkaisut täyttivät aluksen, joka keinui hiljalleen laskeutumisjalustojensa varassa kaksikon liikkeiden tahtiin.
Lita keinutti lantiotaan hitaasti ja härnäävästi jonkin aikaa, kiihdyttäen sitten tahtia. Phobos pujotti toisen kätensä sormet itan niskahiusten sekaan ja tukisti kevyesti, kun naisen hengitys kiihtyi entisestään, saaden Litan voihkaisemaan äänekkäästi. Hän keinautti lantiotaan vielä pari kertaa intensiivisemmin ja pysähtyi sitten kuin seinään uuden voihkauksen säestämänä, alkaen täristä Phoboksen sylissä raskaasti huohottaen, kasvoillaan hyvin keskittynyt ilme, joka suli nopeasti raukean rauhalliseksi.
Mies virnisti ja irrotti otteensa naisen hiuksista, siirtyen hyväilemään tämän niskaa kevyesti sormillaan.
”Taisi tulla tarpeeseen?” Phobos kysyi hyväntuulisesti. Lita tyytyi nyökkäämään, pieni hymy huulillaan.
Phobos asetti kätensä naisen vyötärölle ja liikautti omaa lantiotaan härnäävästi, saaden Litan voihkaisemaan korvaansa.
”Älä huoli, hoidan kyllä sinutkin loppuun, kunhan oloni tasoittuu hieman.” Nainen totesi hymyillen. Hän alkoi pian keinuttaa hitaasti lantiotaan, näykkäisten miestä korvasta. Phobos hyväili hänen vartaloaan, nauttien samalla visuaalisista näkymistä.
Lita tarkkaili miehen ilmeitä ja kehonkieltä, haluten tarjota tälle mahdollisimman nautinnollisen hetken kanssaan, aloittaen taas villimmän ratsastuksen.
”Lita...” Phobos äännähti varoittavasti, kun naisen liikehdintä ajoi hänet lähelle laukeamista. Lita nousi, siirtyi miehen viereen ja kumartui alemmas, hoitaen tämän suullisesti loppuun. Naisen kuuma suu ja lahjakas kielenkäyttö sinetöivät nopeasti Phoboksen orgasmin. Miehen vartalo jännittyi ja hän laukesi Litan suuhun hiljaa ähkäisten. Lita nielaisi ja suoristautui sen jälkeen pyyhkäisten suunpielensä kämmenselkäänsä.
Samalla hetkellä tasanteelle ilmaantui toinen alus, jonka näkeminen sai Litan ja Phoboksen kiskomaan vaatteet paremmin päällee. Phoboksen kohdalla se tarkoitti takaisin housuihin kiemurtelemista ja Lita puolestaan veti paidastaan vetoketjun kiinni ja oikoi hameensa helman takaisin takapuolensa peitoksi.
”Helvetti mikä ajoitus...” Phobos naurahti.
”Suorastaan loistava. Jos olisivat tulleet muutama minuutti aiemmin, tämä sessio olisi loppunut sinua ajatellen melko ikävästi.” Lita virnisti.
Toinen alus pysähtyi jonkin matkan päähän ja sieltä vilkuiltiin Phoboksen aluksen suuntaan hivenen epävarman oloisina. Toisessakin aluksessa oli kuljettajan paikalla nuori mies ja tämän vieressä istui suunnilleen saman ikäisen näköinen nuori nainen.
”Onko tämä joku yleinen kutupaikka vai mistä on kyse?” Phobos kysyi Litalta. Nainen kohautti olkiaan, hänen ilmeensä tosin antoi ymmärtää, että hän oikeasti tiesi harvinaisen hyvin millainen maine paikalla oli.
Phobos nousi päätään puistellen ulos takapenkiltä Lita perässään ja kiersi oman aluksensa kuljettajan puolella, istuen ohjauslaitteiden taakse heitettyään takkinsa takapenkille. Lita livahti sujuvasti hänen viereensä etupenkille ja kaksikko lähti poistumaan tasanteelta takaisin tulosuuntaansa.
Kaksikko jutteli niitä näitä paluumatkalla.
”No, oliko sellaista kuin toissapäivänä kuvittelit?” Lita kysyi härnäävällä äänellä, kun Phobos pysäytti aluksensa hänen kotitalonsa lähettyville.
”Ei.” Phobos vastasi lyhyesti, vilkaisten naisen suuntaan virne suunpielessään. ”Tämä oli paljon parempaa.”
”Ilmoittele, jos haluat joskus ottaa uusiksi.” Lita sanoi silmää iskien, nousten aluksesta.
”Samoin sinä.” Phobos vastasi. Lita nappasi laukkunsa vielä pelkääjän jalkatilasta ja suoristautui sulkeakseen oven. Samassa hänen katseensa kiinnittyi kantamuksista päätellen kaupasta kotiin saapuvaan Shineaan.
”Shinea.” Lita totesi. Phoboksen katse singahti Litan katseen suuntaan ja nainen kuuli tämän kiroavan hiljaa itsekseen.
Shinea asteli veljensä aluksen viereen hämmentyneen näköisenä.
”Mitä sä täällä vielä teet, mä luulin että sä lähdit jo?” Nainen kysyi Phobokselta. Siitä oli melkein kaksi tuntia, kun veli oli heittänyt hänet kotiin.
”Kävin veljesi kanssa syömässä ja...” Lita vastasi, keskeyttäen lauseensa, kun ei tiennyt mitä muuta sanoa.
”Syömässä ja...?” Shinea kysyi, antaen katseensa kulkea ystävänsä ja veljensä väliä muutaman kerran. ”Ei... Älkää kertoko, en halua tietää. Ei kuulu minulle, mitä aikuiset ihmiset tekee keskenään.”
Shinea pyrki selkeästi työntämään mielestään ajatuksen Litasta vehtaamassa hänen veljensä kanssa.
”En olisi kertonutkaan. Mun täytyy oikeasti mennä nyt. Näkyillään.” Phobos sanoi ja Lita pamautti aluksen oven kiinni. Mies poistui paikalta ja Lita kääntyi ystävänsä puoleen.
”Shiny...” Hän aloitti, mutta ei ollut aivan varma siitä, mitä haluisi sanoa. Shinea kohotti toista kulmaansa, odottaen Litan selitystä asialle.
”Anna olla, kylllä mä näin miten sä katsoit Phobosta aiemmin.” Hän sanoi lopulta, päästäen ystävänsä pahasta. ”Suosittelen kyllä, että menet suihkuun kun pääset kotiin, tuo kiiman tuoksu on melko voimakas.”
Lita asteli Shinean perässä alaovista sisään ja kipitti tämän kanssa heidän asuinkerrokseensa.
Molemmat naiset pujahtivat omiin asuntoihinsa ja Shinea mietti huvittuneena, oliko Litalla jonkinmoinen ”To-do-lista”, josta hän saattoi nyt rastittaa kohdan ”sisarukset.”

[Shinea]

4. I'm doing it my Way
Shinea puhkui aivan uutta intoa. Teoriaopinnot olivat sillä hetkellä ohi ja hänen ryhmänsä pääsisi kunnolla käytännön pariin. He saisivat ensimmäiset asiakastyönsä hoidettavakseen.
”Jos saisit valita, niin millaisen huoltotyön tekisit?” Credo kysyi Shinealta lounastauolla. Pöytäseurueessa istuivat myös Roe ja Lita.
”Loppujenlopuksi ihan sama. En minä saa työtehtäviä valita kuitenkaan oman mieleni mukaan tulevaisuudessa. Mutta olisihan se hurjaa työstää vaikkapa jotain isoa panssarialusta tai hävittäjää.” Shinea vastasi.
”Nopeiden alusten huipputehojen maksimointi olisi siistiä.” Roe sanoi haaveilevasti.
”Totuus on luultavasti se, että te vaihdamme kärähtäneitä polttimoita ja suoristelemme lommoja ensimmäisen vuoden aikana.” Credo huokaisi.
”Mitä sinä sitten haluaisit tehdä?” Lita kysyi sivumennen.
”Maalata custom-värit tai vetää kunnon äänentoiston johonkin siistiin alukseen.” Credo vastasi pyyhkäisten valkeat hiuksensa silmiltään, selkeästi hyvillään siitä, että juuri Lita oli kysynyt hänen mielipidettään.
”Kyselin vähän vanhemmilta opiskelijoilta asiasta tuossa aiemmin, he kertoivat että asiakastöitä on tehty edellisinä vuosina paritöinä ja pieninä ryhminä. Välillä ryhmät on määrätty, välillä arvottu ja joskus opiskelijat ovat saaneet muodostaa tiiminsä itse.” Roe sanoi.
”Voi mitä luksusta, jos ryhmiä arvotaan niin arvatkaa kuinka varmasti joudun samaan tiimiin Carpon tai Galen kanssa. Yritä sitten siinä sovinististen vitsien ja nälvimisen keskellä tehdä töitä.” Shinea huokaisi silmiään pyöräyttäen.
”En usko, että Hammer olisi niin julma, että arpoisi tiimit tämän ryhmän kanssa. Kyllä hän on huomannut, että ilmapiiri on sinua kohtaan melko tympeä.” Credo huomautti.
”Se nähdään kohta, seuraava tunti alkaa muutaman minuutin kuluttua.” Shinea sanoi vilkaistuaan kelloa.
Mekaanikko-opiskelijat nousivat pöydästä ja huikkasivat moikat Litalle, joka jäi vielä viimeistelemään lounaansa syömistä.

Hammer asteli työpajan etuosaan ja naputteli hetken kädessään olevaa näyttöä, heijastaen sitten seinälle listan ryhmää varten varatuista korjattavista aluksista. Niitä oli kaksitoista, eli ilmeisesti yksi jokaiselle opiskelijalle.
”Tänä vuonna olemme harvinaisessa tilanteessa, kun ensimmäisen vuodenkin opiskelijat saavat jo tässä vaiheessa jokainen oman aluksen vastuulleen. Tosin se kertoo enemmän tämän oppilaitoksen maineesta kuin teidän osaamisestanne, joten älkää antako kusen nousta päähän. Vaikka olettekin vastuussa jostakin tietystä aluksesta, kehotan teitä tekemään yhteistyötä. Kukaan teistä ei ole hyvä kaikessa, joten pyytäkää apua niissä tehtävissä, joita joku muu osaa tehdä paremmin, jotta saadaan paras mahdollinen lopputulos asiakkaille.” Hammer sanoi, silmäillen oppilaita tiukka ilme kasvoillaan.
Mies kävi pikaisesti läpi kaikki kaksitoista alusta ja kertoi vikaa niissä asiakkaiden ilmoituksen mukaan oli. Kahdeksan aluksista oli erilaisia pieniä siviilialuksia, joissa oli erinäisiä pikkuvikoja ja häiriöitä, yksi uutta maalikerrosta odottava klassinen urheilualus, yksi oli monta vuosikymmentä vanha pikkualus, jonka mallin ja nimen Shinea tunnisti vastaavaksi, kuin millä hänen mummonsa oli aikanaan liikkunut paikasta toiseen. Kaksi viimeistä alusta olivat kokoonpanon oudoimmat, poliisivoimien panssaroitu miehistönkuljetusalus sekä valtava maansiirtotöihin tarkoitettu kaivuri.
Ryhmässä alkoi hiljainen supina, kun kaikki alukset oli käyty läpi. Porukka keskusteli hiljaa siitä, mitä he mieluiten huoltaisivat.
”Koska te ette pääsisi ikinä yhteisymmärrykseen siitä, kuka huoltaa mitäkin, vastuualukset arvotaan.” Hammer sanoi hiljentäen supinan alkuunsa. Muutama epätoivoinen äännähdys kuului muutaman ryhmäläisen suusta.
”Tässä on purkki, jossa on lapulla kaikki alukset. Nostatte yksi kerrallaan oman lappunne. Muodostakaa jono.” Hammer selitti, osoittaen pöydällä olevaa läpinäkymätöntä purkkia.
Ryhmä jonoutui vauhdilla ja Shinea asteli sen perälle, jaksamatta ottaa osaa rynnistykseen. Jono liikkui nopeasti purkille ja takaisin paikoilleen. Osa katsoi lappunsa heti sen saatuaan ja epätoivoiset voihkaisut ja iloiset ”Jes!”-huudahdukset täyttivät luokan. Shinea nappasi viimeisen lapun purkin pohjalta ja asteli paikalleen, tarkistaen aluksensa vasta istuttuaan. Oikeastaan se oli hyvä, sillä hän olisi luultavasti pudonnut hämmästyksestä perseelleen, jos olisi lukenut lapun matkalla.
Shinea oli saanut vastuulleen valtavan maansiirtokaivurin.
”Lähdetään alushallille samantien tarkistamaan missä kunnossa huollettavat menopelit ovat. Suosittelen, että tutkitte tämän päivän niiden vikoja ja mietitte miten ne on järkevintä korjata ja ryhdytte työskentelemään vasta huomenna.” Hammer. Ryhmä pakkasi tavaransa työpajalla ja lähti kulkemaan Hammerin perässä alushallille.
”Onnistiko?” Shinea kysyi Roelta ja Credolta kun he astelivat Hammerin perässä alushallille.
”Noh, ainakaan ei saatu sitä muinaismuistoa mummon kauppakassia, se meni Carpolle. Saimme molemmat pikkuvikaiset perusalukset.” Credo vastasi lievää vahingoniloa äänessään, sillä Carpo näytti hyvin happamalta ja maansa myyneeltä kohdalleen osuneen ikivanhan aluksen vuoksi. Ei olisi haitannut, jos kyseessä olisi ollut jokin yhtä vanha klassikkoalus, mutta kun kyseessä oli enemmän romumetalliksi luokiteltava iäisyydenvanha kottero, oli harmistus valtaisa.
”Minä sain sen kaivurin.” Shinea totesi. Hän oli lievästi kauhuissaan, sillä kaivuri oli heittäen omituisin, isoin, ja haastavin kone mitä hän oli siihen mennessä joutunut huoltamaan.
”Tuskin siinä mitään kovin valtaisaa vikaa on, kun se on annettu ensimmäisen vuoden opiskelijoille huollettavaksi. Älä huoli, pärjäät sen kanssa varmasti.” Roe kannusti.

Ryhmä saapui Hammerin johdolla alushalliin ja jalkautui etsimään omat aluksensa. Shinea marssi suoraan kaivurin luokse. Se oli väriltään kirkuvan oranssi ja kokonsa puolesta sanalla sanoen valtava. Nainen tarkasteli laitetta hetken ulkopuolelta, kiertäen sen ympäri ja paikallistaen ulkoisia vikoja. Hän kaivoi kosketuspadin laukustaan ja avasi sille kaivurin vikalistan.
Shinea tuijotti hetken aikaa listaa ja mietti, että miksi helvetissä kaivuri oli ensimmäisen vuosikurssin kontolla. Siinä oli muutama oikomista kaipaava metalliosa, jonkinlainen sähkövika, palaneita polttimoita ja sen moottorissa oli jokin ongelma, samoin hydrauliikkajärjestelmässä, joka esti koneen kauhaa kääntymästä. Suuremmat moottoriviat eivät yleensä kuuluneet vielä ensimmäisen vuoden opiskelijoille ja hydrauliikkaa oli ehditty vasta raapimaan pinnalta teoriaopintojen puolella. Shinea kiipesi kaivurin ohjaamoon kapeita tikapuita pitkin ja tempaisi oven auki.
”Voi jumalauta...” Hän kirosi, kun kaamea haju iski vasten kasvoja oven auetessa. Ohjaamo oli siivottomassa kunnossa. Siellä oli älytön määrä vanhoja noutoruokapakkauksia, kahvia sisältäneitä pahvimukeja ja penkin alla haisivat koneen kuljettajan turvakengät, jotka näyttivät siltä, että ne olivat olleet vähintään parikymmentä vuotta käytössä.
Shinea kiipesi takaisin alas ja kävi hakemassa jätesäkin sekä työhanskat. Kaasunaamari olisi ollut myös hyvin houkutteleva varuste, mutta sellaista ei ollut tällä erää saatavissa. Shinea kiipesi takaisin ohjaamoon ja mätti vauhdilla kaikki mahdolliset roskat jätesäkkiin. Haisevat turvakengät hän siirsi ulos, vaikka olisi halunnut heittää nekin jätesäkkiin muiden roskien sekaan, mutta asiakas saattoi haluta ne jostain käsittämättömästä syystä takaisin. Saatuaan roskat pois ohjaamosta, Shinea solmi jätesäkin kiinni ja paiskasi sen hallin lattialle hytin ovesta, ryhtyen lopulta tarkastelemaan ohjaamon laitesisältöä ja sen kuntoa. Nainen kirjasi havaintojaan ahkerasti ylös, merkaten kysymysmerkillä epävarmuuskohtia. Ohjaamon tarkistettuaan hän siirtyi takaisin laitteen ulkopuolelle ja asteli suuren luukun ääreen, jonka takana moottori sijaitsi. Luukun avaava kahva oli jokseenkin jumissa ja Shinea tunsi tuijotuksen selässään riuhtoessaan sitä auki, kun hänen ryhmäläisensä kiinnittivät huomionsa hänen avausyrityksiinsä.
”Tarvitsetko apua, Way?” Carpo huusi hallin toiselta puolelta, käkättäen Galen kanssa Shinean kamppailulle luukun kanssa.
Shinea tunsi käden toisella olkapäällään ja kääntyi katsomaan, kuka hänen taakseen oli tullut.
”Avun pyytäminen ei ole heikkoutta, Shinea.” Hammer sanoi virnistäen ja tarttui luukun kahvaan yhdessä Shinean kanssa. Opettajansa avustuksella Shinea sai kahvan kääntymään ja siirtymään lopulta asentoon, jossa luukun avaaminen olisi mahdollista. Shinea käänsi luukun auki ja katsoi silmät lautasina kunnioitusta herättävän kokoista moottoria.
”Miten helvetissä tuolle tehdään mitään huoltotoimenpiteitä?” Hän päästi suustaan.
”Se otetaan kokonaan ulos.” Hammer vastasi, huomaten sanojensa aiheuttavan epätoivon hiipimisen Shinean katseeseen. ”Tai sitten kiivetään moottoritilaan katsomaan, mitä sitä kautta pystyy tekemään. Ei tuonne kyllä kovin moni mekaanikko mahdu.”
Shinea katsoi Hammeria ja moottoritilaa vuoronperään.
”Järjestelitkö sinä tämän masiinan huoltovastuun minulle?” Hän kysyi hiljaa tajutessaan, että oli todennäköisesti ryhmätovereistaan ainoa, joka ylipäätään mahtuisi moottoritilan sisään työskentelemään.
”En ymmärrä lainkaan mistä puhut, aluksethan arvottiin.” Hammer myhäili ja taputti Shineaa olalle. ”Kerro, jos tarvitset apua.”
Shinea katsoi hetken Hammerin loittonevaa selkää, haki itselleen taskulampun ja kiipesi sitten moottoritilan sisään. Siellä oli melko ahdasta, mutta Shinea mahtui liikkumaan ilman erityisiä ongelmia.
Muutama osa oli hiukan ruosteessa, jossain oli pieni öljyvuoto ja akku näytti siltä, että siihen oli kärähtänyt kiinni jokin tunnistamattomaksi hiiltynyt pieni eläin. Nainen tutki moottoritilaa aikansa ja hyppäsi sitten ulos.
”Miltä vaikuttaa?” Kysyi moottoritilan ulkopuolella odotteleva Roe.
”Ei vikalistaan suhteutettuna kovinkaan pahalta. Ihan inhimillisen oloinen korjattava tämä kaivuri tuntuu olevan. Olen tosin hiukan huolissani lommojen oikomisesta. En ole metallitöissä mitenkään erityisen hyvä ja kun tätä meidän ryhmää ajattelee, niin valitettavasti se on Carpo, joka niissä paras. Enkä minä mitenkään erityisen mielelläni haluaisi pyytää häneltä apua.” Shinea vastasi mietteliäänä. ”Entäs sinun aluksesi?”
”Ihan ok, ei mitään maata mullistavaa huoltotoimenpidettä.” Roe vastasi olkiaan kohauttaen. ”Sano jos tarvitset apua. En minäkään mikään seppä ole, mutta enköhän minä ainakin joissakin asioissa pysty auttamaan.”
”Arvostan sitä.” Shinea hymähti, vilkaisten kelloa. ”Jokohan sitä kehtaisi pistää tämän päivän pakettiin ja lähteä kotiin?”
”Niin minä tässä vähän suunnittelin. Credo lähti jo, rivien välistä ymmärsin että hänellä on treffit.” Roe vastasi virnistäen. Kaksikko lähti astelemaan ulos alushallista.

Muutamaa päivää myöhemmin oli taas opiskelijabileet, joihin Shineakin otti osaa yhdessä Litan kanssa. Tällä kertaa hän tosin oli päättänyt juoda nautintoaineita kohtuudella, jotta olisi seuraavana päivänä työskentelykykyinen alushallilla. Hän ei myöskään halunnut herätä seuraavana aamuna kenenkään vierestä, joten olisi senkin kannalta parempi nauttia juotavia kohtuudella.
Ilta sujui normaaleissa uomissa, Shinea tanssi ja jutteli ihmisten kanssa, nautti juotavista ja piti hauskaa. Aika kului nopeasti ja ilman ongelmia. Vilkaistuaan kelloaan kahden maissa yöllä, Shinea päätti, että on sopiva aika lähteä kotiin. Lita sanoi jäävänsä vielä ja antoi selkeästi ymmärtää, että hän aikoisi löytää itselleen yöseuraa.
Hyvästeltyään ystävänsä Shinea haki takkinsa narikasta, poistuen yökerhosta viileään yöilmaan ja oli lähdössä kotiin, kun hänen korviinsa kantautui tuttu ääni, joka kuului puhuvan hänestä.
”Olen ihan varma, että Shinea on kiivennyt Hammerin reittä pitkin jossain vaiheessa, ei se muuten olisi saanut sitä kaivuria huollettavakseen. Ihan varmasti antaa sille pillua.” Carpon ääni selitti kuuluvasti.
Shinean sisällä kiehahti ja hän lähti suuntaan, josta Carpon ääni kuului.
”No, onhan se hyvännäköinen mimmi, kyllä sen perseen ottaisi kernaasti kyrpänsä päälle pyörimään.” Gale kuului kommentoivan.
”Se varmaan on ainoa asia, mitä se oikeasti osaa tehdä.” Carpo sanoi räkäisesti nauraen. ”Kyllä sitä tuuppisi, jos se vain olisi hiljaa toimituksen aikana.”
”Voisihan sille aina työntää jotain suuhun, että pysyisi hiljaisena.” Kuului kolmas, Shinealle tuntematon ääni sanovan.
Nainen kääntyi kiukusta kihisten kulman ympäri, lähes törmäten kolmen hengen jätkälaumaan.
Shinea potkaisi lähimpänä seisovaa Carpoa terävästi nilkkaan ja mies älähti kuuluvasti, kääntyen äkäisen näköisenä naisen suuntaan.
”Antoi olla viimeinen kerta, kun jauhatte minusta tällaista paskaa.” Shinea sähähti tulikivenkatkuisella äänellä kolmikolle. Miehet olivat selkeästi humalassa, mutta eivät Shinean arvion mukaan missään räkäkännissä.
”Osuiko arkaan paikkaan?” Carpo kysyi ääni hieman sammaltaen, tarttuen naista käsivarresta ja vetäen hänet nopealla liikkellä itseään vasten. Mies siirsi toisen kätensä naisen perseen päälle, kouraisten sitä suurieleisesti. ”Voisit kiivetä minunkin reittäni pitkin.”
Shinea riuhtaisi itsensä vapaaksi, jysäytti Carpoa polvella haarojen väliin ja kun mies taittui kivusta kaksinkerroin, hän tempaisi nyrkillä vasten tämän kasvoja, osuen miestä nenään, josta alkoi valua vuolaasti verta. Carpo yllättyi Shinean vastavedosta täysin ja horjahti vieressään olevaa seinää vasten, valuen maahan istumaan sukukalleuksiaan pidellen. Gale ja seurueen kolmas mies tuijottivat Shinea silmät selällään, kykenemättä reagoimaan tilanteeseen mitenkään, niin ällistyneitä he olivat.
”Mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt? Sinulla ei ole mitään syytä käyttäytyä minua kohtaan noin kusipäisesti.” Shinea karjaisi seinään nojaavalle Carpolle, joka tuijotti naista tuskainen ilme verisillä kasvoillaan. ”Mitä helvettiä sinä edes saat siitä, että poljet minua jatkuvasti alas, saatanan sovinistinen paskakasa!?”
Yön pimeyden rikkoivat sinipunaisina vilkkuvat valot sekä lyhyt ujellus, kun poliisialus pysähtyi joukkion viereen ja toinen poliisi nousi siitä ulos.
”Mitä täällä tapahtuu?” Poliisi kysyi, silmäillen tilannetta. Hän oli melko nuori, ehkä kolmenkymmenen. Poliisiunivormun rinnuksissa luki nimi Heynes.
”Tuo muija kävi kaverimme päälle ilman mitään syytä!” Gale ja Shinealle tuntematon heppu alkoivat sönköttää yhteen ääneen. Shinea raivostui entistä enemmän, mutta ei poliisien läsnäollessa voinut tehdä mitään. Toinenkin poliisi nousi aluksesta, kiertäen jalkakäytävän puolelle.
”Minä jään kuuntelemaan näiden herrojen puolen tästä asiasta.” Aluksesta viimeisenä noussut poliisi sanoi parilleen ja Heynes vinkkasi Shinean mukaansa. Nainen seurasi poliisia vähän matkan päähän.
”Ole hyvä ja kerro mistä tässä on kysymys.” Heynes sanoi Shinealle. Nainen huokaisi syvään ja kertoi oman näkökulmansa. Poliisi näytti melko ymmärtäväiseltä, mutta hänen ilmeensä oli silti hyvin tuima, kun Shinea sai kerrottua kaiken oleellisen.
”Ymmärrän, että tilanne käy varmasti hermoillesi sen jatkuttua noin kauan, mutta suosittelisin sinua jatkossa hillitsemään itsesi. Pahimmassa tapauksessa luokkatoverisi haluaa nostaa pahoinpitelysyytteen sinua vastaan.” Heynes totesi. Shinea tuijotti kengänkärkiään ja nyökkäsi. Häntä harmitti suunnattomasti tunteenpurkaukensa, mutta tilanne oli käynyt hänen kannaltaan melko sietämättömäksi.
”Juttelen kollegani kanssa hetken, pysy tässä.” Heynes sanoi ja Shinea jäi paikoilleen seisomaan, kun poliisimies asteli työparinsa luokse tämän saatua Carpon jututtamisen päätökseen.
Poliisit juttelivat hetken aikaa keskenään ja pian Heynes palasi Shinean luokse.
”Hän ei nosta syytettä pahoinpitelystä, mutta meidän täytyy valitettavasti laittaa tietoihisi merkintä tästä tapauksesta. Joudut tulemaan hetkeksi alukseen istumaan, että saamme tietosi ylös.” Heynes sanoi. Shinea huokaisi helpotuksesta. Carpo, Gale ja kolmas mies saivat poistua paikalta. Gale vilkaisi Shinean suuntaan vahingoniloinen ilme kasvoillaan, mutta Carpon ilmeestä nainen oli lukevinaan jotakin muuta tämän vilkaistessa hänen suuntaansa. Shinea mietti, oliko hän kuitenkin luulemaansa enemmän humalassa, sillä hän oli ollut näkevinään miehen katseessa häivähdyksen kunnioitusta.

Shineaa jännitti mennä kouluun seuraavana päivänä. Hän olisi jäänyt paljon mieluummin kotiin piilottelemaan, mutta ei myöskään halunnut lintsata, joten kouluun olisi raahauduttava. Hän pärjäisi kyllä yhden päivän ennen viikonlopun viettoon lähtemistä. Nainen hoiti aamuaskareensa ja asteli pää painuksissa alushallille, ryhtyen töihin. Muut luokkatoverit saapuivat melko liukuvalla aikataululla, Carpo viimeisten joukossa. Tällä oli molemmat silmänympärykset mustelmansinisinä Shinean iskun jäljiltä.
Shinea huomasi Carpon vilkaisevan hänen suuntaansa ja miehen kasvoille piirtyi hyvin vaikeatulkintainen hymy hänen katsoessaan naisen suuntaan.
Nainen jatkoi työskentelyä kaivurin kanssa ja pyrki keskittymään omiin asioihinsa. Muutaman työskentelyyn käytetyn päivän aikana hän oli saanut vaihdettua kaivuriin kaikki palaneet polttimot ja korjattua Credon avustuksella johdotuksiin liittyvät sähköviat, joiden ongelmien syyksi oli paljastunut kaivurissa joskus muinoin asustellut jyrsijäperhe, jonka raatoja oli tarkemmissa tutkimuksissa löytynyt koneen uumenista useampi kappale. Jäljellä olivat lommoiset metalliosat, moottorin ongelmat ja kauhan hydrauliikkaa koskevat viat.
Päivä sujui lopulta ilman ongelmia ja muut olivat jo alkaneet pikkuhiljaa lähteä kotiin päivän päätteeksi, kun Shinea kiipesi taas kaivurin moottoritilaan ryhtyäkseen korjaamaan sieltä löytyviä vikoja. Uusi akku oli tilattu muutamaa päivää aiemmin ja nainen päätti varmistaa, että sen voisi vaihtaa paikalleen heti, kun se saapuisi.
Shinea oli ehtinyt työskentelemään viitisentoista minuuttia moottoritilassa, kun sen luukku paukautettiin kiinni.
”Hei!” Nainen huudahti hämmentyneenä ja liikkui taskulamppunsa kapean valokeilan turvin luukun luokse, paukauttaen sitä kädellään muutaman kerran. Luukku ei hievahtanutkaan, eikä ulkopuolelta kuulunut ääntäkään. Luukun sulkumekanismi toimi jousella ja oli ilmeisesti napsahtanut lukkoon luukun sulkeutuessa.
”Hei!” Shinea huusi uudelleen. ”Tämä ei ole hauskaa, päästäkää minut ulos!”
Hän kuulosteli vastausta, mutta ulkopuolelta ei edelleenkään kuulunut mitään. Nainen tunsi pulssinsa kiihtyvän ja tunnusteli housujensa taskuja, vain todetakseen viestimensä olevan takkinsa taskussa ja takki puolestaan roikkui kaivurin hyttiin johtavissa tikkaissa.
”Voi vittu...” Shinea kirosi hiljaa ja hakkasi luukkua uudelleen. ”Päästäkää minut ulos!”
Edelleenkään ei kuulunut mitään vastausta. Nainen hakkasi luukkua nyrkillä voimiensa takaa ja huusi minkä keuhkoista lähti. Shinea voihkaisi, kun hänen kätensä osui luukussa olevaan terävään kohtaan, joka viilsi syvän haavan käden sivuun, aivan pikkurillin alle. Verta pulppusi kädestä tasaisena virtana, mutta erityisen vaarallinen haava ei ollut.
Shinea taittoi auki työkalutaskussaan olevan veitsen ja leikkasi paitansa helmasta kaitaleen, jonka sitoi kämmenensä ympärille tyrehdyttääkseen verenvuodon, vaihtoi taskulampun haavoittuneeseen käteensä ja tarkisti nopeasti luukun sisäpinnan, ettei satuttaisi itseään uudelleen. Hän vilkaisi kelloa ja jatkoi luukun hakkaamista. Kello olisi pian niin paljon, ettei kukaan olisi enää paikalla.

Shinean kurkkuun sattui, ehjäkin käsi oli luukun hakkaamisesta hellänä ja ääni huutamisesta jo melko käheänä, kun ulkopuolelta kuului äänia ja luukku lopulta aukesi. Nainen kompuroi ulos ja putosi polvilleen lattialle.
”Shinea? Mitä helvettiä tapahtui?” Hammer kysyi auttaessaan Shinean ylös.
Hän oli palannut halliin, koska oli unohtanut arviointia vailla olevat huoltoraportit sisältävän kansion ja palannut hakemaan sitä, saadakseen hoidettua arvioinnit viikonlopun aikana. Shinea puisteli päätään ja teki selkeästi kaikkensa, ettei itkisi.
”Shinea! Oliko tämä jokin vahinko vai lukitsiko joku sinut tarkoituksella kaivurin sisään?” Hammer kysyi kireällä äänellä.
”Minä en tiedä...” Shinea vastasi ääni käheänä.
Hänen kätensä tärisivät ja paidanriekaleesta tehty side oli läpimärkä verestä. Hammer antoi asian sillä erää olla ja raahasi Shinean mukanaan lähimmän pöydän ja tuolin luokse. Mies istutti naisen alas ja kävi hakemassa ensiapulaukun.
Kumpikaan ei puhunut mitään, kun Hammer puhdisti ja kääri Shinean haavoittuneen käden siteeseen. Nainen oli melko järkyttynyt tilanteesta, pahimmassa tapauksessa hän olisi ollut koko viikonlopun kaivurin moottoritilassa. Hammer tiesi sen myös ja Shinea aisti huonosti peitellyn kiukun miehen liikkeistä. Tämä oli selkeästi hyvin vihainen siitä, että joku oli ilmeisesti yrittänyt tahallisesti aiheuttaa Shinealle harmia, joka pahimmassa tapauksessa olisi aiheuttanut naiselle hyvin vakavaa terveydellistä haittaa.
”Käy hoidattamassa kätesi jollakin ammattilaisella, kun lähdet täältä.” Hammer sanoi. ”Oletko muutoin kunnossa?”
”Olen... Hieman järkyttynyt vain.” Shinea vastasi hiljaa.
”Selvitän, kuka teki tämän sinulle. Hän saa vastata seurauksista.” Hammer lupasi. Shinea nyökkäsi ja nousi ylös, noutaen takkinsa kaivurin tikkailta. Hän keräsi muut tavaransa ja poistui alushallilta. Hammer kihisi kiukusta. Shinea oli osoittautunut motivoituneeksi oppilaaksi, joka selkeästi teki kaikkensa ollakseen alallaan hyvä, joten miestä suututti erityisen paljon, kun naisen kimppuun käytiin tällä tavalla.
Shinea asteli koulun tyhjien tilojen läpi ja ulos päästessään kyyneleet virtasivat hiljaisina puroina hänen kasvojaan pitkin. Ensimmäistä kertaa opintojen aikana hänen teki vain mieli luovuttaa. Käydä ilmoittamassa, että keskeyttäisi opintonsa ja pakkaisi kamansa, poistuisi koko kaupungista.
Kädessä tykytti lämmin kipu ja nainen katsoi parhaaksi käydä hoidattamassa kätensä kuntoon Hammerin käskyn mukaisesti.

Viikonloppu hujahti vauhdilla ohi ja Shineasta maanantaiaamu tuntui koittavan heti perjantain jälkeen. Kun kaikki ryhmäläiset olivat saapuneet alushallille, Hammer kutsui heidät koolle ja avasi sanaisen arkkunsa.
”Perjantain päätteeksi jouduin kohtaamaan hyvin vastenmielisen tilanteen, kun palasin takaisin alushallille noutaakseni unohtamani huoltoraporttikansion.” Mies aloitti tuimana. ”Jouduin päästämään kaivurin moottoritilaan lukitun Shinean ulos.”
Ryhmän jäsenet tuijottivat järkyttyneinä vuoroin Hammeria ja vuoroin päänsä painanutta Shineaa.
”Mitä suurimmalla todennäköisyydellä kyseessä ei ollut vahinko, joten vaadin, että luukun sulkenut henkilö ilmoittautuu minulle. Mikäli joudun kaivamaan syyllisen valvontakameroiden nauhoista, takaan hankkivani tekijälle potkut tästä koulusta ja varmistan henkilökohtaisesti, ettei minkään muunkaan opinahjon mekaanikkolinjalle ole tulevaisuudessa asiaa.” Hammer sanoi tiukasti.
Ryhmäläisten päät alkoivat kääntyillä, kun he odottivat, että syyllinen ilmoittautuisi.
”Annan syylliselle aikaa tämän päivän ruokatuntiin asti ja kaikki asiasta jotain tietävät voivat myös kertoa havaintonsa minulle ennen sitä. Jos syyllinen ei ilmoittaudu, takaan että asian käsittelystä tulee huomattavan paljon vakavampi juttu.” Hammer murisi ja lähetti ryhmänsä takaisin huoltotöidensä pariin.
Shinea ei ottanut ryhmätovereihinsa mitään kontaktia vaan asteli suoraan kaivurin luo, avaten moottoritilan luukun. Hän tuijotti mustana ammottavaa aukkoa, haluttomana jatkamaan töitä kaivurin sisällä.
”Shinea...” Carpon empivä ääni sanoi hiljaa naisen takana.
”Minä en millään jaksaisi kuunnella minkäänlaista vittuilua ja pään aukomista nyt, Carpo.” Shinea vastasi väsyneesti ja kääntyi katsomaan takanaan seisovaa miestä. Carpon asento kieli miehen epävarmuudesta ja tämän kasvoilla oli hyvin pahoitteleva ilme.
”Se olin minä, joka sulki kaivurin luukun. Olin juuri lähdössä ja laittanut musiikin pauhaamaan kuulokkeisiini, kun huomasin, että luukku oli vielä auki. Luulin, että olit unohtanut sulkea sen ja lähtenyt jo kotiin, joten ajattelin kerrankin olla sinua kohtaan mukava ja sulkea sen, ettei sinua odottaisi laumallinen lepakkorottia kaivurin moottoritilassa tänä aamuna.” Carpo puhua papatti, hyvin katuvaisen näköisenä ja selkeästi hyvin pahoillaan. Shinea tuijotti miestä ilmeettömänä ja sanomatta sanaakaan, pannen merkille, että miehen silmänympärykset olivat edelleen mustelmansinisinä hänen lyöntinsä jäljiltä.
”Olen oikeasti todella pahoillani. Vaikka olen käyttäytynyt sinua kohtaan kusipäisesti, en ikinä vaarantaisi hyvinvointiasi tekemällä jotain niin typerää tahallani.” Carpo sanoi hiljaa. ”Sitäpaitsi, minun täytyy nostaa hattua sille, mitä teit viime viikolla bilepäivänä. Oli sinulta hyvin rohkea veto puuttua paskanjauhantaani valitsemallasi tavalla.”
Shinea huokaisi.
”Sinun täytyy kertoa Hammerille.” Nainen sanoi hiljaa ja Carpon ilmeeseen hiipi pienimuotoinen paniikki. ”Minä uskon sinua, uskon ettet lukinnut minua kaivurin sisuksiin tahallasi. Tulen mukaasi.”
Carpo nyökkäsi varovasti ja kaksikko lähti Hammerin juttusille. Shinea tunsi muun ryhmän tuijotuksen, kun hän kulki alushallin läpi Carpon kanssa. Kaikki tiesivät harvinaisen hyvin, etteivät he tulleet keskenään juttuun kovinkaan hyvin. Kukaan ei kuitenkaan sanonut tai huudellut mitään.
”Hammer. Carpolla on asiaa.” Shinea sanoi, kun he pääsivät Hammerin luokse.
Hammer otti Carpon tunnustuksen vastaan rauhallisen näköisenä, mutta myllytti miehen sanallisesti erittäin rankasti ja piti tälle tulenkatkuisen puheen työturvallisuudesta ja sen vaarantamisesta.
Carpo kuunteli hyvin nöyränä Hammerin purkausta ja vakuutti, ettei asia toistuisi. Shinea ja Carpo lähtivät rinnakkain takaisin huoltotöidensä pariin, kun Hammer oli saanut ryöpytyksensä päätökseen.
”Tarvitsetko apua kaivurin kanssa?” Carpo kysyi hiljaa.
”Siinä on jonkin verran lommoja, jotka vaatisivat suoristamista.” Shinea vastasi katsomatta miestä kohti.
”Autan mielelläni, jos vain huolit minulta apua.” Carpo totesi .
”Se sopii kyllä.” Shinea sanoi. ”Entä sinä, tarvitsetko sinä apua sen oman kotterosi kanssa? Mummollani oli samanlainen ja seurasin pienenä vierestä, kun vaarini huolsi sitä, joten tiedän muutaman kyseistä mallia koskevan nippelitiedon.”
”Ei siitä ole enää vaihtamatta kuin polttimot, jotka ovat itsessään aika helppo homma. Se purkki vain on sisuksiltaan niin ahdas, että konepellin alta täytyy purkaa paljon asioita irti, ennen kuin nämä kädet mahtuvat irrottamaan palaneet polttimot paikoiltaan ja laittamaan uudet tilalle.” Carpo sanoi suuria kämmeniään käännellen.
”Minä voin yrittää vaihtaa ne. Selviäisit ilman aikaa vievää purkamista ja kasaamista.” Shinea sanoi hiljaa. Carpo vilkaisi hänen käsiään, todeten ne lähes puolet pienemmiksi kuin omansa.
”Jos vain mitenkään viitsit. Minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään oikeutta pyytää sinulta apua tällä hetkellä.” Mies totesi.
”Oli onni onnettomuudessa, että Hammer palasi takaisin hallille ja päästi minut ulos. Älä huoli. En kanna sinulle kaunaa ja minulle ei ole ongelma auttaa huoltotöiden kanssa.” Shinea huokaisi. ”Arvostaisin kyllä kovasti, jos et jatkossa enää nälvisi ja vähättelisi minua. Tai heittäisi halventavia kommentteja vain siksi, että olen nainen.”
”Ainakin yritän käyttäytyä.” Carpo lupasi.
”Toivoisin sinun kertovan samat terveiset myös Galelle. En tietääkseni ole hänenkään muroihinsa kussut, joten hänkin voisi vain pitää kitansa kiinni.” Shinea sanoi, pyrkien lopettamaan kaiken turhan paskanjauhannan samalla kertaa.
”Yritän tehdä asialle jotain.” Carpo sanoi hiukan alentuvasti. Häntä ei selkeästi haluttanut ottaa vastuuta ystävänsä käytöksestä.
”Tarkista, miltä kaivurin lommot näyttävät sinun mielestäsi. Käydään sen jälkeen katsomassa mitkä kaikki polttimot siitä sinun kipostasi on pimeänä.” Shinea ehdotti. Carpo myöntyi tähän ja kaksikko ryhtyi töihin.

Loppujen lopuksi Shinea sai Carpolta yllättävän paljon apua kaivurin huollon kanssa. Mies tiesi Shineaa enemmän hydrauliikkaan liittyvistä asioista, joten hän auttoi lommojen suoristamisen lisäksi myös kauhan toimintojen korjaamisen kanssa. Kun Shinea sai Carpon huoltovastuussa olevaan kotteroon polttimot vaihdettua, kaikki ryhmän jäsenet jotka tuskailivat hankalissa paikoissa olevien polttimoiden kanssa, tulivat suorastaan jonossa pyytämään Shinealta apua niiden vaihtamiseksi mahdollisimman helpolla tavalla.
Lisäksi Carpon tempauksesta seurasi ainakin sen verran positiivista, ettei Shinea joutunut enää kestämään tarpeetonta paskanjauhantaa ja vittuilun sävykin muuttui paljon positiivisemmaksi. Kun Carpo ja Gale oli olivat lopettaneet nälvimisen, ryhmän ilmapiiri parani muutenkin huomattavan paljon paremmaksi ja näytti kovasti siltä, että Shinea oli hyväksytty yhdeksi jätkistä.
Myös Hammer oli ryhmädynamiikan muutokseen erittäin tyytyväinen ja antoi tämän myös näkyä ja kuulua ryhmälleen. Kun kaikki alukset oli huollettu ja toimitettu takaisin asiakkaille, hän kertoi myös asiakkaiden antaneen erityisen hyvää palautetta korjauksista ja muista suoritetuista toimenpiteistä. Jostain syystä kaivurin jättänyt asiakas oli erittäin onnellinen saadessaan turvakenkänsä takaisin.
”Mitä ihmettä sinä teit Carpolle, että sait sen lopettamaan pään aukomisen?” Roe kysyi myöhemmin Shinealta, selkeästi hyvin uteliaana.
”Tempaisin häntä polvella sukukalleuksille ja mojautin häneltä molemmat silmät mustaksi.” Shinea vastasi totuudenmukaisesti. Credo repesi kovaääniseen nauruun tämän kuullessaan. Shinea oli Carpoa niin paljon pienikokoisempi, että mielikuva Shineasta pieksemässä isoa lihaksikasta miestä, oli kerrassaan hulvaton.
”Minä kuvittelin hänen tapelleen grillijonossa opiskelijabileiden jälkeen.” Credo sanoi hekotuksensa lomasta. ”Ilmankos tällä kertaa ei kuulunut mitään ’näkisittepä sen toisen osapuolen’-sössötystä, olisit päässyt servaamaan hänet oikein kunnolla.”
Shineaa hymyilytti. Kurjasti kuluneen alun jälkeen alkoi näyttää siltä, että päivä vihdoin paistoi hänen risukasaansa.

[Shinea]

5. The Ruined Way

Shinea vilkuili epäluuloisena edellisenä päivänä postin mukana saapunutta kirjettä. Se oli lähetetty hänen oppilaitoksensa vaihto-opiskeluja hoitavasta toimistosta ja naista pelotti avata kirjekuori. Sen sisällä odotti hänen unelmiensa täyttymys tai älyttömän karvas pettymys. Shinea oli jättänyt kirjeen pöydälle ja se tuntui tuijottavan häntä, mihin tahansa hän asunnossa meni.
Nainen keitti itselleen aamuteetä ja tuijotti pöydälle asettamaansa kirjettä, ikäänkuin se syttyisi palamaan, mikäli hän koskisi siihen. Shinea joi teensä, valmistaen sen jälkeen itselleen toisen kupillisen. Lopulta, kun toinenkin teekuppi oli tyhjä, hän koki keränneensä tarpeeksi rohkeutta avatakseen kirjeen. Nainen tarttui kirjekuoreen jännityksestä tärisevin käsin, avaten sen hitaasti ja ottaen sen sisältämän paperin vielä hitaammin ulos.
Shinea taitteli paperin auki ja ryhtyi lukemaan. Naisen silmät laajenivat hämmästyksestä. Hän päästi suustaan villin ilonkiljahduksen ja hyppi tasajalkaa innosta, esittäen pienen voitontanssin. Shinea ei voinut uskoa tätä todeksi.
Hän oli hakenut vaihto-opiskelemaan sen jälkeen, kun hänen ryhmänsä oli saanut ensimmäiset asiakastyöt suoritettua. Hammer oli antanut Shinealle erittäin hyvän arvion suoristuksestaan ja suorastaan käskenyt naista hakemaan vaihto-opintojen pariin yhteen arvostetuimmista mekaanisen alan koulutuslaitoksista ja Shinea oli tehnyt työtä käskettyä. Vastausta oli saanut odotella monen monituista viikkoa ja hän oli juuri saanut vastauskirjeen opintotoimistolta.
Ovelta kuului terävä koputus ja Litan kysyvä ääni.
”Shiny? Onko kaikki hyvin?”
Shinea kipitti avaamaan oven ystävälleen, tosin hänestä tuntui etteivät jalat edes koskettaneet lattiaa matkalla. Litan mielestä hän loisti valoa kuin Arcanan aurinko oven auetessa.
”Mä pääsen vaihtoon Traversalle!” Shinea kiljaisi innoissaan. Lita päästi myös suustaan innostuneen kiljaisun ja hyppäsi halaamaan Shineaa.
”Kuinka helvetin siistiä!” Lita hihkaisi. ”Pääsitkö juuri siihen kouluun mihin halusitkin?”
”Pääsin!” Shinea vastasi, alkaen selostaa suunnitelmiaan. ”Ajattelin lähteä heti, kun koulu tältä lukuvuodelta loppuu. Ehdin tutustua paikkoihin Traversalla ja turisteilla hiukan, ennen kuin täytyy paneutua opintoihin.”
”Kuulostaa hyvältä.” Lita virnisti. ”Jos sinua ei haittaa, voisin lomailla kanssasi muutaman viikon?”
”Tietysti! Paikkoihin tutustuminen on mukavampaa tutussa seurassa.” Shinea vastasi.
”Käytäisiinkö me jossakin kahvilassa aamiaisella iloisten uutisten kunniaksi?” Lita tiedusteli.
”Ooo!! Mennään Dragarylle syömään sitä niiden salaisella reseptillä tehtyä piirakkaa.” Shinea sanoi silmät loistaen.
”Kuulostaa hyvältä! Nähdään kohta käytävässä, mun täytyy vaihtaa vielä vaatteet.” Lita sanoi. Hän suukotti Shineaa poskelle ja liikkui sulavasti takaisin omaan asuntoonsa.
Shinea jammaili itsekseen vaihtaessaan vaatteet. Hän vilkaisi peiliin, totesi hiustensa olevan suorastaan täydellisesti, vaikka hän ei ollut tehnyt niille mitään. Nainen punasi huulensa, totesi näyttävänsä tyrmäävältä ja elämän hymyilevän leveästi. Hän nappasi laukkunsa mukaan eteisen pieneltä pöydältä ja astui käytävään samaan aikaan Litan kanssa. Kaksikko asteli iloisesti jutellen portaat alas.
”Voi paska...” Shinea totesi kun he pääsivät alaovelle. ”Unohdin viestimeni ylös.”
”Haluatko käydä hakemassa sen?” Lita kysyi.
”Nääh, tuskin minua kukaan kaipaa koulupäivän aikana. Ja joudunpahan olemaan sosiaalinen koko päivän.” Shinea vastasi.
”Kai sinä tiedät, että universumi toimii sillä tavalla, että viestimeesi on tullut noin kolmetoista puhelua, viisitoista viestiä ja tuplaten mokoma sosiaalisen median kanavia pitkin saapuneita yhteydenottoja, kun jätät sen kotiin?” Lita kysyi.
”Ne saavat sitten vain luvan odottaa. En usko, että tätä päivää voi pilata mikään.” Shinea hymähti vastaukseksi. Hänellä oli voittamaton olo.
”Uskaliasta.” Lita vaihtoi puheenaihetta lennosta. ”Voisin pyytää aamukahvini lisäksi yhteystiedot siltä hyvännäköiseltä tarjoilijalta, jos se vain on tänä aamuna vuorossa.”
”Se sinulle sallittakoon, meidän täytyy tosin olla nopeita. En halua myöhästyä aamun tunneilta.” Shinea totesi. Kaksikko eteni hyvää vauhtia kohti kahvilaa samaan aikaan, kun Shinean viestin piippasi saapuvan puhelun merkkiääntä hänen keittiönpöydällään.

Hammer oli ehtinyt kertoa päivän teoriaopintojen aiheesta suurimman osan, kun ryhmätilan oveen koputettiin voimakkaasti. Hammer tuijotti ovea hetken aikaa, epäuskoisena siitä että kukaan tulisi häiritsemään tunnin kulkua, varsinkin kun kaikki hänen opiskelijansakin olivat paikalla. Mies asteli ovelle, avasi sen ja pujahti käytävään. Hetken kuluttua hän tuli takaisin luokkaan ja asteli Shinean luokse.
”Tämä koskee sinua.” Hammer sanoi hiljaa. Shinea katsoi Hammeria hämmentyneenä, mutta nousi ylös ja asteli käytävään. Siellä seisoi kaksi hydruslaista sotilasta, jotka molemmat näyttivät hyvin vakavilta. Ensimmäinen oli toveriaan hieman vanhempi, ehkä kuusikymmenvuotias, ihonväriltään melkein valkoinen, varustettuna teräksenharmaalla lyhyellä hiuskuontalolla, toinen puolestaan Shinean arvion mukaan häntä itseään vain hieman vanhempi, ihonväriltään haalean oranssi ja kampaus oli mallia kalju. Molemmilla oli päällään maavoimien sotilasunivormu, jonka rinnuksissa komeili keisarihydran siluettikuva, samanlainen kuin mikä Shinean äidinkin univormussa oli ollut.
”Shinea Way?” Vaaleaihoinen sotilas kysyi vakavana.
”Minä olen.” Shinea vastasi hämmentyneenä. ”Mistä oikein on kysymys?”
Hänen mieleensä alkoi hiipiä pelko. Sotilaat vilkaisivat toisiaan, kumpikin selkeästi vaikeana tilanteen takia, mikä oli omiaan lisäämään naisen kierroksia.
”Olen maavoimien Bestia-osaston kouluttaja Chales Batan, toverini puolestaan Merl Jara. Olemme yrittäneet tavoittaa teitä koko aamun.” Vanhempi sotilas sanoi, hiljentyen sitten hetkeksi. Shinea tunnisti Batanin nimeltä ja hän oli melko varma siitä, että mies oli vieraillut heidän kodissaan hänen ollessaan pieni. Mikäli hän muisti oikein, Batan oli hänen äitinsä kollega.
”Mitä on tapahtunut?” Shinea älähti, kun hiljaisuus venyi liian pitkäksi. Oliko Phobokselle tapahtunut jotain? Kai äiti tai isä olisi ilmoittanut hänelle asiasta ensimmäisenä? Vai oliko kyse jostain muusta?
”Asia koskee vanhempiasi, Elara ja Karm Wayta.” Batan sanoi hiljaa, mahdollisimman rauhallisella äänensävyllä. ”Olen erittäin pahoillani, mutta olen täällä kertomassa, että Elara menehtyi viime yönä osallistuessaan armeijan pelastustehtävään Chimeroksen vuoristoseudulla ja samalla tehtävällä mukana ollut Karm loukkaantui erittäin vakavasti. Hän on tällä hetkellä tehohoidossa Chimeron sairaalassa.”
Shinea tuijotti Batania ilmeettömänä, ikäänkuin ei ymmärtäisi lainkaan, mitä tämä oli juuri sanonut.
”Mitä...?” Nainen henkäisi lopulta ohuella äänellä. ”Se ei voi... Äiti ei voi...”
Shinean ääni hiipui kuulumattomiin ja hän nosti käden suunsa eteen. Jara tarttui Shinean kyynärvarteen ja saattoi naisen käytävällä olevalle penkille istumaan.
”Meillä on käsky toimia sinun kyytinäsi, jotta pääset turvallisesti Chimeroon.” Jara sanoi hiljaisella äänellä. Shinea nyökkäsi, pystymättä sanomaan mitään.
”Onko sinulla jotain tavaroita luokassasi?” Batan tiedusteli.
”Muistiinpanovälineet, takki ja laukku.” Shinea vastasi kuiskaten. Batan lähti hakemaan naisen tavaroita.
”Meidän on parasta lähteä. Herra Dawn kertoi tuntien päättyvän noin kymmenen minuutin kuluttua ja oletan, että haluat välttää tarpeettomat kontaktit oppilastovereidesi kanssa.” Vaalea mies sanoi tullessaan takaisin Shinean tavaroiden kanssa. Shinea nousi hitaasti penkiltä ja lähti astelemaan Batanin ja Jaran välissä näiden määräämään kulkusuuntaan. He astelivat ulos ja suuntasivat armeijan kilvissä olevan aluksen luokse, joka oli parkkeerattu suoraan rakennuksen ulko-ovien eteen. Shinea istutettiin takapenkille tavaroineen, Batan istuutui toiselle etupenkille.
”Tarvitsetko jotakin kotoasi?” Jara kysyi istuutuessaan kuskin penkille.
”Viestimeni... Ja vaihtovaatteet.” Shinea kuiskasi. Kysymättä naisen kodin sijaintia, Jara ajoi tämän kotitalon eteen. Shinea nousi aluksesta laukkunsa mukanaan ja suuntasi alaovelle, Batanin astellessa hänen perässään sisälle. Kaksikko kiipesi vaitonaisina portaat ylös ja Batan jäi käytävään odottamaan, kun Shinea keräsi tarpeelliset tavarat mukaansa.
Nainen toimi hyvin mekaanisesti, lähestulkoon ajattelematta. Laukkuun oli pian pakattu muutamat vaihtovaatteet ja Shinea noukki viestimensä pöydältä. Saapuneita puheluita oli kaksitoista ja viestejäkin useampi, mutta hän ei edes katsonut, että ketkä kaikki häntä olivat yrittäneet tavoitella. Shinea nappasi vielä viestimensä laturin mukaan ja astui sitten käytävään, palaten Batanin kanssa alukseen.
Alus taittoi matkaa hiljaisuudessa, koska Shinea ei puhunut mitään, eivätkä Batan ja Jara halunneet avata keskustelua hänen kanssaan tai murtaa hiljaisuutta puhumalla keskenään. Shinea tuijotti tyhjä katse silmissään ulos ikkunasta, kuitenkaan mitään näkemättä ja kuulematta. Hän näytti vaipuneen hiljaiseen ajattelemattomuuden tilaan, kuin suojellakseen itseään satuttavalta tiedolta.

Phobos asteli Chimeron sairaalan käytävää pitkin, määränpäänään rakennuksen pohjakerroksessa sijaitseva ruumishuone. Miehen askeleet olivat vakaat, mutta hänen kasvonsa olivat kalpeat ja silmissä oli uhatun saaliseläimen pelästynyt katse.
Päästyään ruumishuoneen ovelle, Phobos tarttui viestimeensä ja yritti soittaa jälleen siskolleen. Se oli viides kerta lyhyen ajan sisään. Puhelu yhdistyi kyllä, mutta jostain syystä Shinea ei vastannut. Mies laski viestimen korvaltaan ja huokaisi raskaasti.
”Jumalauta Shinea...” Phobos kuiskasi ja työnsi viestimen sotilaspukunsa taskuun. Hän oli tullut paikalle suoraan töistä.
Mies astui ruumishuoneelle vievästä ovesta sisään, päätyen pieneen toimistotilaan, jonka toisessa päässä oli ovi, joka ilmeisesti vei ruumishuoneen säilöpuolelle. Toimistotilan puolella istui Phobosta arviolta kymmenen vuotta vanhempi naishenkilö, joka käänsi katseensa huoneen seinällä olevasta isosta näytöstä miehen suuntaan, kun tämä astui sisään.
”Hei, oletko sinä Phobos Way?” Nainen kysyi pehmeällä äänellä. Tämän iho oli haalean punainen, hiukset puolestaan pitkät, kiharat ja väriltään mustat. Nainen oli kasvonpiirteiltään sievä, mutta selkeästi työnsä väsyttämä. Hänellä oli silmiensä alla tummat varjot ja ryhti oli aavistuksen lysyssä.
”Olen.” Phobos vastasi hiljaa naisen kysymykseen, rekisteröiden naisen väljän valkoisen vaatetuksen vain sivuhuomiona.
”Minun täytyy varuilta nähdä sinulta jonkinlainen henkilötodistus. Tänne on satunnaisesti ilmestynyt väkeä retostelemaan väkivaltaisesti kuolleiden ruumiin ääreen.” Nainen sanoi pahoittelevasti.
Phobos nyökkäsi ja veti sotilaspukunsa povitaskusta sotilaskorttinsa, jonka hän ojensi naisen tarkasteltavaksi. Tämä ojensi sen hetken tarkastelun jälkeen takaisin, todettuaan sen täsmäävän yhteen Phoboksen kanssa.
”Olen Neera Path, olen täällä patologi-harjoittelijana.” Nainen sanoi hiljaa. ”Tämä ei ole koskaan omaisille helppoa. Haluan varoittaa sinua etukäteen, äitinne on todella kurjassa kunnossa..”
Phobos katsoi Neeraa silmät suurina, pelästynyt ilme kasvoillaan. Hän ei ollut saanut tietoonsa aiemmin mitään muuta kuin sen, että Elara oli kuollut ja että Karm oli sairaalahoidossa. Ei mitään oikeaa tietoa siitä, mitä oli tapahtunut. Karm oli ollut edelleen leikkaussalissa Phoboksen saapuessa sairaalaan, eikä mies ollut päässyt katsomaan isäänsä, joten hän oli päättänyt hoitaa ruumishuoneella käymisen ensin.
”Mitä...?” Phobos kysyi epäuskoisena. ”Mitä hänelle on tapahtunut?”
Neera katsoi Phobosta pahoillaan olevan näköisenä ja viittasi miehen mukaansa, johdattaen tämän huoneen toisesta ovesta viereiseen huoneeseen.
Huoneen hallitseva sävy oli kalsea metallinharmaa, sillä kaikki kalusteet ja seinien paneloinnitkin olivat metalliset. Keskellä oli kaksi tutkimuspöytää, joista toisella makasi ruumis tumman kankaan alla. Neera asteli Phobos kannoillaan tutkimuspöydän ja sillä makaavan ruumiin luokse. Tyhjä tutkimuspöytä jäi Phoboksen selän taakse.
”Hänet on pahoinpidelty erittäin julmasti ja lopulta hän on ilmeisesti vuotanut kuiviin. Tarkempia tietoja saadaan sitten kun armeija on hakenut hänet ja suorittanut virallisen ruumiinavauksen.” Neera selitti hiljaa, ja kuulosti siltä että oli todella pahoillaan siitä, että joutui kertomaan asiasta Phobokselle.
Phobos tuijotti Neeraa avuttoman näköisenä, vilkaisten sitten tummalla kankaalla peitettyä ruumista.
”En tiedä mitä vastata tuohon.” Mies sanoi hiljaa.
”Ei siihen voi oikein vastatakkaan mitään.” Neera sanoi myötätuntoisesti. ”Oletko valmis?”
”En, mutta en minä myöskään tämän valmiimmaksi tule.” Phobos vastasi. Neera nyökkäsi ja käänsi kankaan pois Elaran kasvojen edestä.
Phobos tuijotti äitinsä runneltuja kasvoja sekunnin murto-osan ajan ja kääntyi sitten nopeasti ympäri, nojaten kätensä viereiseen tutkimuspöytään, painaen päänsä alas. Neera näki miehen hartioiden värähtelevän.
”Miten kukaan...” Phobos tapaili kysymystä kivusta värisevällä äänellä. ”Miksi..? Miten kukaan voi tehdä mitään tuollaista kenellekään?”
Hän oli sotilas ja valmis tappamaan ihmisiä joka kerta joutuessaan komennukselle. Ja oli hän tappanutkin, mutta hän pystyi myös takaamaan, ettei ollut ikinä jättänyt jälkeensä yhtäkään ruumista, joka oli yhtä hirvittävässä kunnossa kuin hänen äitinsä maatessaan ruumishuoneen pöydällä.
Kerättyään itsensä kasaan, Phobos kääntyi ympäri ja katsoi uudelleen äitinsä kasvoja.
Elaran kasvoja kirjoivat haavat, polttojäljet ja mustelmat, joita näytti jatkuvan kaulalle asti. Hiuksissa oli kuivunutta verta, hiekkaa, lehtiä ja muita roskia. Sanalla sanoen nainen oli käynyt läpi varsinaisen helvetin ennen kuolemaansa.
Phobos kääntyi jälleen poispäin ja Neera veti kankaan takaisin ruumiin peitoksi. Mies kävi mielessään kuumeisesti läpi kaikkea mitä tiesi. Ellei kohtalo olisi mitä ilmeisimmin puuttunut peliin, myös hän makaisi tällä hetkellä ruumishuoneella. Isä taisteli hengestään. Shineasta ei ollut mitään tietoa.
Kuka voisi haluta eroon heidän perheestään niin raivokkaasti, että jättäisi jälkeensä Elaran tavoin runneltuja ruumiita? Miksi? Oliko Shinea kunnossa, vaikka ei vastannutkaan viestimeensä? Vai makasiko tämäkin jossain hengettömänä, ruumis lähes tunnistamattomaksi runneltuna, odottaen että hänet löydettäisiin?
Phobos tunsi kyynelten valuvan pitkin poskiaan ja kohotti kätensä pyyhkiäkseen ne pois. Neera kosketti hänen käsivarttaan ja mies säpsähti kosketusta, vetäen kätensä pois.
”Anteeksi.” Neera sanoi hiljaa. ”Halusin vain lohduttaa sinua.”
”En ole tavoittanut siskoani sen jälkeen, kun sain itse tietää, mitä on tapahtunut.” Phobos sanoi ahdistuneella äänellä. ”Pelkään, että hänelle on käynyt samalla tavalla kuin äidille.”
Neeran silmät laajenivat järkytyksestä.
”Ehkä sille on jokin luonnollinen selitys, ettei siskosi vastaa. Ehkä hän on unohtanut viestimensä johonkin, ehkä se on äänettömällä.” Nainen yritti löytää vaihtoehtoisia polkuja mahdolliselle vastaamattomuudelle.
”Shinea on jumalauta 21-vuotias.” Phobos kuiskasi ääni täristen. ”Jos hänelle on tapahtunut jotain...”
Neera tarttui Phobosta lempeästi käsivarresta ja saattoi tämän ulos ruumishuoneen puolelta takaisin toimistoon, osoittaen miehelle tuolin johon istua.
Neera oli juuri avaamassa suunsa sanoakseen jotain, kun Phoboksen viestin alkoi piipittää saapuvan puhelun merkiksi. Mies veti laitteen taskustaan ja nosti sen korvalleen, vastaten puheluun sukunimellään. Phobos kuunteli hetken aikaa ja näytti sitten huokaisevan helpotuksesta.
”Kiitos kun ilmoitit. Odotan Chimerossa.” Phobos sanoi hiljaa viestimeensä ja sen jälkeen puhelu tuli päätökseensä.
”Shinea on kunnossa...” Mies kuiskasi helpottuneena ja painoi kasvonsa käsiinsä. Neera arvasi miehen itkevän. Hän hillitsi halunsa halata miestä ja yritti antaa tälle mahdollisuuksiensa mukaan tilaa pienessä toimistohuoneessa. Lopulta Phobos pyyhki kyynelistä märät kasvonsa ja silminnähden ponnisteli raapiakseen itsensä takaisin kasaan.
”Anteeksi että jouduit todistamaan tämän näytöksen.” Phobos sanoi hiljaa.
Neera kävi pikkuruisessa keittiösyvennyksessä, jota Phobos ei ollut tullessaan huomannut ja tuli takaisin mukanaan kupillinen kahvia, jonka hän ojensi miehelle.
”Älä huoli. Olen nähnyt pahempiakin hajoamisia. Ei se ole helppoa nähtävää, kun muiden ihmisten maailma romahtaa, mutta minä pärjään kyllä.” Neera totesi hiljaa. Phobos siemaisi kahviaan ja ilmeestä oli havaittavissa, ettei se ollut kovinkaan miellyttävä makuelämys. Hän joi silti kahvikuppinsa tyhjäksi.
”Päästän sinut jatkamaan töitä.” Mies sanoi hiljaa. ”Kiitos kahvista.”
”Ole hyvä.” Neera sanoi hiljaa, lisäten vielä. ”Olen todella pahoillani puolestasi.”
Phobos nyökkäsi ja lähti ruumishuoneelta, suunnaten kohti sairaalan aulaa voidakseen kysyä, missä hän voisi odottaa siskoaan ja tietoa Karmin kohtalosta.

Matka Chimeroon kesti melkein kolme tuntia ja tuntui Shineasta monta kertaa pidemmältä. Jara parkkeerasi aluksen ja Batan saattoi Shinean sisälle sairaalarakennukseen, kertoen syyn heidän paikallaoloonsa vastaanottotiskin takana istuvalle naiselle, joka opasti kaksikon seuraavaan paikkaan. Shinea käveli sanattomana Batanin perässä useamman eri käytävän ja portaikon läpi, saapuen pieneen odotustilaan.
Phobos seisoi huoneen toisessa päässä ikkunan ääressä kädet puuskassa, tuijottaen ulos. Miehellä oli oma sotilasunivormunsa päällään, joten ilmeisesti hän oli tullut paikalle suoraan töistä. Hän käänsi hiukan päätään kuullessaan, että huoneeseen astui muita ihmisiä.
”Phobos...” Shinea uikahti sortuvalla äänellä ja lähestulkoon juoksi veljensä luokse, pudottaen tavaransa matkalle. Nainen murtui totaalisesti ja Phobos rutisti hänet syliinsä. Phoboksen eleissä oli havaittavissa helpotusta ja huojennusta siitä, että hänen siskonsa oli kunnossa.
Mies nyökkäsi Shinean pään yli kiitokseksi Batanille. Hänen ilmeensä kavalsi sen, että sanojen muodostaminen olisi todennäköisesti romauttanut myös hänet jälleen kyyneliin. Batan nyökkäsi takaisin ja poistui paikalta, näyttäen Phobokselle lyhyen käsimerkin kuin sanoakseen, että kaksikon tulisi ottaa yhteyttä, mikäli tuelle tai avulle olisi tarvetta.
”Mitä on tapahtunut...?” Shinea kysyi tukahtuneella äänellä kyyneltensä läpi, irrottaessaan otteensa veljestään.
Phobos huokaisi syvään. Hän oli ruumishuoneella käymisen jälkeen yrittänyt onkia tietoonsa kaiken mahdollisen informaation tapahtumien kulusta, melko laihoin tuloksin.
”Joukkojen kuljetusalus joutui jonkinlaisiin ongelmiin ja putosi vuoristoon. Kaksikymmentä sotilasta menehtyi sen mukana. Joku epäili terrori-iskua. En tiedä mitä äiti ja isä tekivät aluksen putoamispaikalla.” Hän vastasi synkästi. ”Lopputulos on kuitenkin se, että äiti makaa ruumishuoneella ja tämän sairaalan kirurgit yrittävät kursia isää takaisin kasaan.”
Todellisuudessa Phobos tiesi ja arvasi enemmän, kuin kertoi siskolleen. Hänen olisi pitänyt olla pudonneessa, tai ehkä paremminkin alas ammutussa, kuljetusaluksessa. Se oli enemmän kuin riittävä syy, jolla heidän vanhempansa olisi saatu paikalle. Phobos oli kuitenkin siirretty muutaman joukkuetoverinsa kanssa muihin tehtäviin juuri ennen kuljetusaluksen lähtöä, koska toisaalla oli miehistönvajausta. Lopputulos oli kuitenkin se, että äitinsä lisäksi Phobos oli menettänyt myös suurimman osan läheisimmistä työtovereistaan.
Mikään Phoboksen tietoonsa saama ei kuitenkaan selittänyt sitä, miksi Elara makasi ruumishuoneella sellaisessa kunnossa, missä mies oli äitinsä nähnyt. Karmista hoitohenkilökunta oli kertonut vain sen, että tämän tila oli hyvin kriittinen ja että kaikkien muiden vaurioiden ohessa tämän selkäranka oli murtunut useammasta eri kohdasta, joten Phobos oletti isänsäkin kokeneen aikamoisen selkäsaunan.
”Kävitkö sinä katsomassa äitiä?” Shinea kysyi kipua äänessään.
Phoboksen ilme kiristyi. Siitä näkyi pahoinvointi, kuumana roihuava viha, menetyksen tuska ja kalvava syyllisyys.
”Kävin. Sinä et halua nähdä häntä siinä kunnossa.” Phobos vastasi ja Shinea uskoi häntä, pelkästään veljen ilme riitti vakuuttamaan hänet.
Nainen istui yhdelle odotustilan tuoleista ja painoi kasvonsa käsiinsä. Phobos ei istunut, vaan kääntyi takaisin ikkunan ääreen katsoakseen ulos.
Hän mietti kuumeisesti, kuka haluaisi käydä heidän perheensä kimppuun tällä tavoin. Ainoatakaan järjellistä syytä tai syyllistä ei tullut mieleen, mutta Phobos oli varma, että Karmilla oli YPP:n johdossa istumisen vuoksi vihamiehiä vaikka kuinka paljon, joten syy löytyisi todennäköisesti sieltä.
Phoboksen sydäntä kylmäsi, kun hän ajatteli että Shinea olisi pahimmassa tapauksessa menettänyt kaikki perheenjäsenensä samana päivänä. Lisäksi ei ollut mitään varmuutta siitä, olisiko joku edelleen Karmin, Phoboksen ja mahdollisesti myös Shinean perässä, aikeinaan ottaa heidät hengiltä.
Oli myös edelleen mahdollista, ettei Karm selviäisi hengissä.

Tuntien odottamisen jälkeen odotustilaan astui valkoiseen lääkärintakkiin pukeutunut ihonväriltään kalvakan sininen vanhempi mieshenkilö, joka oli selkeästi hyvin väsynyt.
”Oletteko te Phobos ja Shinea Way?” Mies kysyi.
Phobos ja Shinea nyökkäsivät.
”Olen isänne leikkausta johtanut kirurgi, nimeni on Marron.” Mies sanoi hiljaa. ”Isänne tila on edelleen hyvin kriittinen, mutta leikkausrupeama on saatu päätökseen tällä erää. Varovasti arvioiden hänen mahdollisuutensa selvitä on ehkä kahdenkymmenen prosentin luokkaa.”
Kyyneleet alkoivat jälleen virrata pitkin Shinean poskia ja hän vilkaisi epätoivoisena Phobosta, jonka kasvot olivat jähmettyneet ilmeettömiksi.
”Seuraavat pari vuorokautta ovat kriittisintä aikaa.” Marron lisäsi.
”Voimmeko käydä katsomassa isää?” Shinea kysyi hiljaa.
”Voitte, mutta hän on edelleen vahvojen nukutuslääkkeiden vaikutuksen alaisena.” Marron vastasi ja neuvoi huoneen, josta sisarukset löytäisivät isänsä.
”Varautukaa henkisesti... Isänne on aika kurjassa kunnossa. Jos tarvitsette kriisiapua, ilmoittakaa asiasta jollekin hoitajista.” Marron huikkasi vielä perään, kun Shinea lähti kohti huonetta, jossa hänen isänsä makasi. Phobos asteli siskonsa perään poimittuaan lattialta mukaansa tämän tavarat ja oli törmätä Shineaan astuessaan sisään huoneeseen.
Shinea oli jähmettynyt heti ovensuuhun ja tuijotti sairaalasängyssä peitteiden alla ja koneiden keskellä makaavaa isäänsä järkyttynyt ilme kasvoillaan. Vaikka näkyvillä ei ollut oikeastaan mitään muuta kuin kasvot, oli jo niistä pääteltävissä, että Karm oli joutunut helvetillisen selkäsaunan kohteeksi. Miehen kasvoissa oli lukuisia haavoja, ne olivat mustelmista kirjavat ja osan iholla olevista jäljistä Shinea oli tunnistavinaan palovammoiksi. Hirvittävä ajatus hiipi naisen mieleen.
”Phobos...” Hän kuiskasi. ”Oliko äitikin...?”
Shinea ei pystynyt muotoilemaan kysymystään loppuun, vaan hänen suustaan karkasi lohduton nyyhkäisy. Phobos käänsi Shinean ympäri ja veti siskonsa syliinsä tiukkaan halaukseen.
”Yritä olla ajattelematta sitä.” Mies sanoi hiljaa.
Totta puhuen, Elara oli ollut Phoboksen nopean arvion mukaan vielä hirvittävämmässä kunnossa kuin Karm, mutta mies ei todellakaan aikonut kertoa sitä siskolleen.
Phobos saattoi Shinean huoneen läpi ja ohjasi tämän istumaan sairaalasängyn vieressä olevalle tuolille. Shinea lysähti tuolille voimattoman näköisenä, kasvoillaan tuskainen epätoivo. Hän pystyi tuskin katsomaan väkivaltaisesti ruhjottua isäänsä ja koko maailma tuntui kääntyneen päälaelleen.
Karm oli tyttärensä mielikuvissa uskomaton sankari, joka selviäisi voittajana tilanteesta kuin tilanteesta ja pitäisi huolen läheisistään. Nyt mielikuva oli särkynyt miljooniksi sirpaleiksi. Äiti oli mitä ilmeisimmin kuollut todella hirvittävällä tavalla ja isä taisteli hengestään. Erilaiset aiheeseen liittyvät kysymykset vipelsivät Shinean mielessä, ilman että hän pystyi tarttumaan yhteenkään tai keksimään mihinkään vastauksia.
”Phobos.” Shinea kuiskasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Jommankumman täytyy käydä kotona. N’ida ja Rua eivät pärjää kaksistaan.”
Käytännön asioiden ajattelu tuntui helpottavan edes vähän, antavan aivoille mahdollisuuden käsitellä tuttuja asioita.
”Armeija on jo hoitanut sen. N’ida ja Rua ovat olleet usein äidin mukana töissä, joten Bestia-osastolta löytyi joku, joka on niille tuttu. Kehtaan veikata, että kyseessä on Batan.” Phobos vastasi hiljaa. Shinea tyytyi nyökkäämään vastaukseksi.
Catronait olivat hyvin uskollisia omistajilleen ja usein hyvin välinpitämättömiä vieraita kohtaan, mutta omaa reiviiriään ne suojelivat hyvin voimakkaasti. Ne saattoivat päästää vieraita ihmisiä isäntäperheensä kotiin, mutta siltä pois pääseminen oli hivenen hankalampi juttu. Shinea ja Phobos muistivat lapsuudestaan tapauksen, kun heidän luonaan oli ollut kyläilemässä joku vanhempien tuttava, eivätkä N’ida ja Rua olleet päästäneet vierasta ulos talosta, koska kukaan perheenjäsen ei ollut paikalla tämän tehdessä lähtöä. Vieras oli siis istunut yläkertaan johtavilla portailla ja molemmat catronait olivat maanneet eteisen lattialla ulko-ovien edessä Shinean ja Phoboksen tullessa koulusta kotiin. Vieras oli catronaiden puolesta saanut poistua heti, kun edes joku perheenjäsenistä saapui kotiin.
Sisarukset vaipuivat hiljaisuuteen, jonka rikkoi vain Karmissa kiinni olevien koneiden tasainen naksutus ja piippaus.

Shinea oli etsinyt parhaan mahdollisen asennon isänsä sairaalavuoteen viereen asetetusta tuolista ja nukahtanut siihen silkkaa uupumustaan tuntien valvomisen jälkeen. Karmin osoittaessa heräämisen merkkejä seuraavan aamun puolella, Phobos oli edelleen hereillä. Hän ei ollut nukkunut lainkaan ja se alkoi näkyä miehen olemuksessa. Joka kerta, kun hän sulki silmänsä ja yritti nukkua, kuva äidin runnelluista kasvoista pomppasi hänen mieleensä.
Poika seurasi isänsä kamppailua kemiallisesti tuotetusta unesta takaisin hereille ja siirtyi hiljaa tämän sängyn viereen, herättämättä siskoaan. Lopulta Karm oli hereillä, vaikkakin piti edelleen silmiään suljettuina. Hengitys oli kuitenkin muuttunut hyvin kivuliaan kuuloiseksi ja koko Karmin olemus oli kivusta jännittynyt.
”Isä.” Phobos sanoi hiljaa, vilkaisten samalla siskonsa suuntaan. Shinea nukkui edelleen. Karm raotti silmiään hitaasti ja hetken haparoinnin jälkeen kohdisti katseensa poikaansa.
”Phobos...” Karm sanoi, tai paremminkin henkäisi, helpottuneena. Ääni oli hyvin käheä ja tukahtunut, mitä ilmeisimmin mies oli saanut osuman myös kurkkuunsa kokemansa selkäsaunan aikana.
”Kuka tappoi äidin?” Phobos kysyi hiljaa, mutta hyvin vaativalla äänellä. Karm sulki silmänsä ja hengitti vaivalloisesti, eikä vastannut kysymykseen.
”Kerro!” Phobos vaati. ”Minulle on aivan helvetillisen se ja sama, selviätkö sinä tästä hengissä, mutta haluan tietää minkä takia äiti on kuollut.”
Karm avasi jälleen silmänsä ja katsoi poikaansa pohjattoman surullisin silmin. Phoboksen ilme kieli huonosti peitellystä suuttumuksesta ja siitä paistoi halveksunta. Nuorempi mies avasi suunsa vaatiakseen isäänsä vastaamaan, mutta Shinean liikehdintä ja hereille säpsähtäminen saivat hänet hiljaiseksi.
”Iskä...” Shinea uikahti. Kyyneleet tulvahtivat taas hänen silmiinsä.
”Shinea...” Karm sanoi vaivalloisesti. Phobos ei sanonut mitään, mulkaisi vain pahasti isänsä suuntaan siskonsa huomaamatta, ilmeen kertoessa ettei asia ollut loppuun käsitelty. Shinea siirtyi aivan sairaalasängyn viereen ja tarttui isäänsä kädestä. Karm ähkäisi hiljaa kivusta, mutta Shinea ei päästänyt irti, hellitti vain hiukan otettaan.
”Käyn hakemassa kahvia.” Phobos sanoi ja poistui huoneesta, jättäen Shinean ja Karmin kahdestaan. Käytävään päästyään hän hengitti muutaman kerran syvään rauhoitellakseen itseään ja asteli tyynemmän olotilan tavoitettuaan sokkeloisten käytävien poikki sairaalan kanttiiniin.
Kun Phobos palasi isänsä huoneeseen, siellä oli myös sairaanhoitaja tarkistamassa Karmin kuntoa. Phobos työnsi siskonsa käsiin ison pahvimukin, joka piti sisällään kuumaa kaakaota ja Shinea otti sen kiitollisena vastaan. Huoneeseen asteli myös lääkäri, joka ajoi Shinean ja Phoboksen käytävään tutkimusten ajaksi.
Sisarusten seistessä käytävässä, sinne asteli mies, joka vaatetuksesta päätellen oli armeijan edustaja. Miehen iho oli väriltään tumman vihreä, lyhyt hiuskuontalo musta ja kasvonpiirteet erittäin jyrkät. Phobos napsahti samantien sotilastervehdykseen, Shinea puolestaan ei jaksanut juurikaan kiinnittää huomiotaan tulijaan, vaan keskittyi kaakaoonsa.
”Kapteeni Menas.” Phobos tervehti.
”Lepo, kersantti Way.” Mies sanoi ja Phobos rentoutui. ”Joko isänne on herännyt?”
”Kyllä, hetki sitten.” Phobos vastasi.
”Olen pahoillani, mutta minun täytyy jututtaa häntä.” Menas totesi.
Shinea käänsi tuiman katseensa Menasta kohti.
”Isä pysyy hädintuskin hereillä, eikä luultavasti kykene juurikaan puhumaan, joten en oikein usko että asiallanne voi olla niin kiire, että teidän täytyisi häiritä häntä juuri nyt.” Nainen sivalsi, kuulostaen todella ärsyyntyneeltä. Menas käänsi terävän katseensa naista kohti, eikä Shinean uhmakas ilme talttunut tippaakaan. Hän ei suostuisi nöyristelemään minkään armeijan pukupellen edessä.
”Asiani koskee isänne – ja teidän – turvallisuuttanne, joten valitettavasti minun on pakko puhua hänen kanssaan.” Menas vastasi.
Shinea avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta Phobos tarttui häntä käsivarresta.
”Shinea... Anna olla.” Mies sanoi hiljaa. Shinea riuhtaisi kätensä irti veljensä otteesta ja asteli turhautuneena kauemmas, näyttäen selkeästi siltä että yritti epätoivoisesti rauhoitella itseään.
”Olen pahoillani. Siskoni on väsynyt ja tilanteesta järkyttynyt.” Phobos sanoi hiljaa Menakselle.
”Et näytä itsekään kovin levänneeltä. Koska olet viimeksi nukkunut?” Menas kysyi.
”Olen ollut jalkeilla melkein kaksi vuorokautta.” Phobos huokaisi hartiat lysyssä.
”Etsikää sopiva paikka ja nukkukaa muutama tunti.” Menas komensi. ”Tämä on käsky.”
Phobos nyökkäsi. Ei häntä tässä vaiheessa tosin juurikaan käskeä tarvinnut.
Menas astui Phoboksen ohi, koputti Karmin huoneen oveen ja astui sisään lääkärin vastauksen kuultuaan.
Phobos käänsi katseensa siskoonsa. Shinea istui lattialla käytävän päässä ja nojasi otsaansa polviinsa. Hartioiden nytkähtelystä Phobos päätteli hänen itkevän jälleen. Hän oli itse onnistunut pidättelemään kyyneliään siskonsa saavuttua, mutta vain sen vuoksi, että hänen mielensä oli pysynyt kuluneiden tuntien aikana hyvin kiireisenä.
Phobos asteli Shinean luokse ja istui tämän viereen lattialle. Shinea ei katsonut häneen, mutta mies tunsi siskonsa olemuksen muuttuvan tämän aistiessa Phoboksen vieressään. Nainen oli rauhallisempi ja hänen nyyhkäyksensä vaimenivat hiljalleen. Sisaruksilla oli ollut aina omituinen kyky rauhoittaa toisensa silloin, kun elämä heitteli heitä. Tämä ajatus mielessään Phobos nukahti, eikä hän tällä kertaa joutunut katselemaan runneltua äitiään sulkiessaan silmänsä.

Kun Phobos heräsi, hän huomasi nojaavansa päätään siskonsa olkapäähän ja totesi selkänsä olevan helvetillisessä jumissa. Mies vääntäytyi parempaan asentoon ja hieroi uupuneena silmiään.
”Kauanko mä nukuin?” Phobos kysyi.
”Pari tuntia.” Shinea vastasi. ”Se armeijan heppu kävi kertomassa, että isä siirretään johonkin armeijan sairaalaan heti kun hänen kuntonsa sen sallii. Tällä hetkellä isä on taas lääkkeellisesti tuotetussa unessa, jotta hänen kehonsa käyttäisi mahdollisimman paljon resursseja paranemiseen.”
”Hyvä. Siis se, että hänet siirretään.” Phobos totesi hiljaa. ”Täällä ei ole kovin turvallista.”
Shinean ilme oli pingottunut.
”Putte. Ihmiset ovat peloissaan. Sairaanhoitajat ja lääkärit katsovat meitä, kuin odottaisivat jonkun lahtaavan koko laitoksen väen hetkenä minä hyvänsä. Käytävässä kulkenut siivooja kiersi meidät kaukaa työskennellessään.” Nainen sanoi hiljaa. ”Sinä et kerro minulle kaikkea. Mistä tässä oikein on kyse?”
Phobos huomasi siskonsa surun etsivän itselleen kulkureittiä ärtymyksen ja suuttumuksen kautta.
”Suoraansanottuna minä en tiedä, Shinea.” Mies vastasi ja hieroi ohimoitaan, koska hänen päätään särki unenpuutteen vuoksi. ”Voit kyllä uskoa, että teen kaikkeni, jotta saan selville miksi tilanne on mikä on.”
”Minua pelottaa.” Shinea huokaisi hiljaa. Hän vääntäytyi ylös lattialta ja asteli kohti Karmin huonetta. Phobos nousi myös ylös, mutta hän asteli käytävän päässä olevaan odotustilaan, jossa oli odottanut Shinean kanssa tietoja sisarusten isän kunnosta aiemmin. Todettuaan huoneen tyhjäksi, Phobos otti viestimen taskustaan ja ryhtyi selvittämään, mitä helvettiä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut.

Melkein viikkoa myöhemmin Shinea istui jälleen Karmin sairaalavuoteen vieressä. Hän oli käynyt muutaman kerran kotona kääntymässä, varmistaakseen että N’idalla ja Rualla oli kaikki kunnossa ja vaihtaakseen puhtaat vaatteet päälleen. Phobos puolestaan oli palannut töidensä pariin. Ilmeisesti hän ei tahtonut polttaa kertyneitä lomiaan siihen, että valvoi mitään tekemättä isänsä sängyn vierellä, odottaen että tämä saattaisi sanoa jotain ratkaisevaa henkilöistä, jotka olivat vastuussa hänen kunnostaan ja Elaran kuolemasta. Varsinkin, kun tilanne näytti vahvasti siltä, ettei Karm suostuisi aiheesta edes puhumaan, kysyi kuka tahansa mitä tahansa.
Karm oli yhä pidempiä aikoja valveilla, mutta ei jaksanut silti juurikaan puhua tai muutoin kommunikoida. Hän tosin näytti olevan helpottunut siitä, että Shinea oli lähettyvillä hänen herätessään.
Shinea havahtui mietteistään, kun huoneen ovelta kuului koputus. Ovi aukesi ja sisään astui kaksi miestä ja jostain syystä kaksikon siviilivaatteista huolimatta Shinean oli helppo tajuta heidän olevan armeijan palveluksessa.
”Saimme käskyn kuljettaa Karm Way armeijan sairaalaan tänään. Olen Ephran Kiota ja toverini Ghadna Reeves.” Toinen miehistä sanoi.
”Selvä.” Shinea totesi. ”Minä tulen mukaan.”
Miehet vilkaisivat toisiaan epäröiden.
”Käskyn mukaan meillä ei ole lupa kuljetta mukanamme ketään muuta kuin herra Way.” Ephran sanoi. Shinea nousi seisomaan ja asteli miesten eteen. Molemmat olivat häntä reippaasti pidempiä, joten nainen joutui katsomaan ylöspäin puhuessaan heille.
”Minulle on aivan se ja sama, millaiset käskyt te olette saaneet.” Shinea aloitti tuima ilme kasvoillaan. ”Te otatte minut mukaan ja sillä siisti.”
”Neiti Way, meillä ei ole valtuuksia-...” Ghadna alkoi väittää vastaan, mutta Shinea keskeytti hänet.
”Kai te tajuatte, että tälle tilanteelle ei ole mitään muuta lopputulosta, kuin se, että minä tulen isäni mukana, halusitte tai ette? Jos ette tahdo saada esimiestenne vihoja niskaanne luvattomasta kyytiläisestä, suosittelen teitä hankkimaan valtuudet myös minun kuljettamiseeni.” Nainen täräytti.
Ghadna ja Ephran vilkaisivat toisiaan ja siirtyivät sitten käytävään. Viimeinen asia minkä Shinea ehti nähdä, oli Ephran joka nosti viestimen korvalleen soittaakseen jollekin.
Shinea kääntyi ympäri ja vilkaisi isäänsä. Tämän silmät olivat kiinni, ikäänkuin hän nukkuisi, mutta huulille oli piirtynyt pieni hymy.
”Älä yhtään virnuile siinä.” Shinea tiuskaisi isälleen, mutta vain puoliksi tosissaan. Karm avasi silmänsä ja katsoi tytärtään silmiin.
”Olen ylpeä sinusta.” Hän sanoi hiljaa.

[Shinea]

6. Where the way ends

”Onko hän hereillä?” Karm kuuli poikansa äänen sotilassairaalan käytävästä, oman huoneensa oven ulkopuolelta.
”En tiedä, teidän täytyy käydä katsomassa, kersantti Way.” Kuului vastaus jostain kauempaa. Ovelta kuului hiljainen koputus ja Phobos astui sisään.
”Pystytkö puhumaan?” Nuorempi Way kysyi. Karm nyökkäsi hänelle vastaukseksi. Hän seurasi katseellaan poikansa kulkua pienen huoneen läpi sängyn vieressä olevan tuolin luokse. Phobos istui alas ja käänsi katseensa isäänsä.
Isä ja poika tarkastelivat toisiaan hetken hiljaisuuden vallitessa. Karm totesi Phoboksen olevan todella uupuneen näköinen. Eikä se ollut ihmekään, poika oli käynyt viimeisen puolentoista viikon aikana läpi helvetillisen myllytyksen, vaikkakin hyvin erilaisen kuin Karm itse.
”Edelleen kersantti?” Karm rikkoi hiljaisuuden. Phobos tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa, tarkastellen ikkunasta avautuvaa näkymää.
”Pidän kenttätöistä. Jos vastaanottaisin ylennyksen tai pari, päätyisin pian kynänpyörittelyhommiin.” Hän vastasi hiljaa, kääntäen katseensa takaisin isäänsä. ”Enkä minä halua viettää elämääni työpöydän takana, kohdellen sotilaita kuin conquer-nappuloita.”
Phobos oli luultavasti tehnyt jo jonkinlaisen ennätyksen kieltäytyessään kerta toisensa jälkeen hänelle tarjotuista ylennyksistä. Mies oli kuunnellut jo pitkään naljailua siitä, että hän viihtyi mutaojissa rivimiehistön kanssa, mutta Phobokselle merkityksellistä oli se, että se samassa mutaojassa ryömivä miehistö saattoi luottaa siihen, että hän löytäisi parhaat ratkaisut tehtävien suorittamiseen ja pitäisi samalla toverinsa hengissä.
”En minä aio puuttua urasuunnitelmiisi, se on oma asiasi, mitä elämälläsi teet.” Karm sanoi hiljaa. Hän antoi paljon arvoa sille, että Phobos työnsi ennemmin omat kätensä saveen, kuin antoi muiden sotkea näppinsä. ”Veikkaan tosin, ettet tullut tänne keskustellaksesi työnkuvastasi.”
Phobos tuhahti jälleen.
”En tosiaankaan. Suoraansanottuna minua kuvottaa olla kanssasi samassa tilassa.” Nuorempi mies sivalsi.
”Kukaan ei pakota sinua olemaan täällä.” Karm sanoi hiljaa. Hän tiesi, ettei Phoboksen mielipide hänestä oikeasti ollut niin jyrkkä, kuin tämä antoi ymmärtää. Poika kipuili äitinsä menetystä ja oli helppoa nähdä, että hän syytti isäänsä tämän kuolemasta.
”Ei, mutta et ole edelleenkään kertonut kenellekään, mitä Chimerossa tapahtui.” Phobos murisi. ”Ja minä haluan edelleen tietää, kuka tappoi äidin.”
”Et sinä tee sillä tiedolla mitään.” Karm vastasi tyynesti. Phoboksen siihen asti rauhalliseen käytökseen ilmestyi kiukkuinen vivahde, mutta tämä pysytteli edelleen niin tyynenä, kuin pystyi.
”Toivon todella, että se olisit ollut sinä, joka menetti henkensä. Äiti ei ansainnut sellaista loppua.” Nuori mies sanoi ääni katkeruutta tihkuen.
”Luuletko, etten minä toivo samaa?” Karm kysyi hiljaa, nähden poikansa ilmeen muuttuvan jälleen, tällä kertaa hivenen hämmentyneeksi. ”Vaihtaisin Elaran hengen omaani koska tahansa, jos se vain olisi mahdollista. En anna itselleni ikinä anteeksi sitä, etten pystynyt pelastamaan häntä.”
”Ehkä et vain yrittänyt tarpeeksi.” Phobos sivalsi.
Karm käänsi katseensa pois, eikä vastannut mitään.
”YPP:n legenda... Kaikki se aika ja vaiva, rahan ja maineen vuoksi, etkä kyennyt edes puolustamaan perhettäsi tiukan paikan tullen.” Phobos jatkoi hiljaisella äänellä, joka tunkeutui Karmin tajuntaan, viiltäen syvälle. ”Ilmeisesti et myöskään halua saada tekijöitä vastuuseen teoistaan. Et ole maininnut heistä sanaakaan kenellekään, joka voisi huolehtia heidän etsinnöistään.”
”Phobos.” Karm sanoi, katsoen poikaansa silmiin. ”Minä yritän suojella sinua ja Shineaa.”
”Mitä suojelua se muka on, että vaikenet? Shinea ja minä emme tiedä, ketä tai mitä meidän pitäisi varoa tai pelätä.” Phobos ärähti. ”Tajuatko lainkaan, kuinka paljon pelkäsin Shinean puolesta, kun kuulin mitä sinulle ja äidille oli tapahtunut? Hän ei vastannut viestimeensä ja olin aivan varma, että joku on ottanut hänetkin hengiltä. En saanut mielestäni kuvaa, jossa Shineakin makaa jossain ojassa samassa kunnossa kuin äiti. Minun piti olla siinä alas ammutussa kuljetusaluksessa. Minun pitäisi olla kuollut. Enkä minä epäile hetkeäkään, etteikö joku voisi vielä olla sinun, minun tai Shinean perässä. Kuka tämän perheen kimppuun hyökkäsi ja minkä tähden?”
Karm käänsi katseensa pois, eikä vastannut pojalleen mitään.
”Et voi olla tosissasi!” Phobos kiehahti. ”Hankkiudun sinusta eroon omin käsin, jos Shinealle tapahtuu jotain sen vuoksi, ettet suostu kertomaan, mikä meitä uhkaa.”
Karm ei edelleenkään vastannut mitään.
”Minun elämäni olisi ollut helvetin paljon helpompaa, jos et olisi yrittänyt satunnaisesti leikkiä isää.” Phobos sanoi niin hiljaa, ettei Karm ollut edes varma, oliko tämä puhunut.
Nuorempi Way nousi rivakasti ylös kädet tiukasti nyrkkiin puristettuina ja suuntasi kohti ovea, pysähtyen hetkeksi ovensuuhun.
”Äidin hautajaiset ovat kahden päivän päästä.” Phobos sanoi kireästi, katsomatta isäänsä. ”Tosin, liikuttaneeko sekään sinua? Ehkä jätät nekin väliin, aivan kuin vaarinkin hautajaiset.”
Niine hyvineen Phobos poistui huoneesta taakseen katsomatta, jättäen isänsä yksin.
Totta puhuen, Karm aikoi osallistua vaimonsa hautajaisiin, vaikka hän oli itse siinä kunnossa, että hänen omat hautajaisensa saisi pitää pian Elaran hautajaisten jälkeen, mikäli hän edes kuvittelisi poistuvansa sairaalasta.
Karm huokaisi syvään ja irvisti, kun murtuneet kylkiluut liikkuivat ja aiheuttivat kipulääkkeistä huolimatta voimakkaan kivuntunteen. Hän olisi halunnut vaihtaa asentoaan, mutta käytännössä koko hänen kehonsa oli enemmän ja vähemmän hajalla, eikä hän pystynyt liikkumaan omin avuin.
Karmin murtuneen selkärangan vuoksi jalat eivät toimineet sillä hetkellä lainkaan ja useampi kylkiluu oli joko murtunut tai kokonaan poikki. Lääkärit olivat sanoneet hänen kallossaankin olevan murtuma tai pari ja molemmista ranteistakin oli luita rikki. Karm ei edes halunnut ajatella ulkoisia vammojaan. Tai sisäisiä verenvuotoja. Oli ylipäätään ihme, että hän oli edes hengissä ja näiden vammojen kanssa hengissä selviytyminen tuntui lähinnä universumin keskisormen nostolta.
Saamastaan helvetillisisestä kipulääkemäärästä huolimatta, Karmiin sattui, vaikka hän ei edes tehnyt mitään muuta kuin makasi sängyssä.
”Et ilmeisesti ole kertonut pojallesi mitä tapahtui?” Kuului Karmille tuttu ääni ovensuusta. Karm käänsi katseensa ovea kohti. Ovella seisoivat kaksi muuta YPP:n perustajaa, Sonaro Dogrenn ja Remzar Artemire.
”En.” Karm vastasi lyhyesti.
Tukevarakenteisempi Sonaro astui ensimmäisenä sisemmäs huoneeseen, tukien lyhyen vartensa kultakaiverruksin koristeltuun kävelykeppiinsä kulkiessaan, sillä hän ontui oikeaa jalkaansa. Hän tarkkaili sairaalasängyssä makaavaa työtoveriaan tutkivasti. Sonaro pyyhkäisi mursuviiksiään toisella kädellään ja istui sitten tuoliin, jolta Phobos oli hetkeä aiemmin noussut. Valkoisissa vaatteissaan ja punaisessa kravatissaan hän näytti sisustukseen sopimattomalta vieraalta.
Tummansiniseen kultakirjailtuun takkiin ja väriltään siihen sopiviin housuihin pukeutunut Remzar sulki huoneen oven tarkistettuaan, ettei käytävässä ollut ketään joka voisi salakuunnella ja asteli sitten itsekin sisemmäs huoneeseen riisuen valkoisia hansikkaita käsistään. Miehen luisevilla kasvoilla oli synkeä ilme, toisaalta se ei juurikaan poikennut tämän perusilmeestä. Myös Remzar istui alas siirrettyään sairaalavuoteen jalkopäässä sijaitsevan toisen tuolin paremmalle paikalle, suunnaten tuikean katseensa terävää nenäänsä pitkin kohti Karmia.
”Mitä tapahtui? Antaa tulla.” Mies tiukkasi edes tervehdystä esittämättä.
Ajan harmaannuttama kolmikko tarkasteli toisiaan hetken aikaa, kunnes Karm avasi suunsa puhuakseen. Vaikka pojalleen hän ei suostunut kertomaan mitään vaimonsa kuolemaan ja omaan loukkaantumiseensa johtaneista asioista, Sonarolle ja Remzarille hän kertoi kaiken.

Shinea katsoi isäänsä tuima ilme kasvoillaan.
”Et helvetissä ole poistumassa sairaalasta yhtään mihinkään.” Nainen sanoi äkäisesti. ”Lääkäritkään eivät anna siihen lupaa.”
”Shinea, minulle on aivan se ja sama, mitä sinä, lääkärit tai kukaan muukaan sanoo. Minä menen vaimoni hautajaisiin ja sillä siisti.” Karm vastasi tyynesti, hyvin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Shinea teki käsillään turhautuneen eleen ja päästi suustaan vielä turhautuneemman äännähdyksen.
”Tajuatko sinä saatanan äijänrähjä, että menet todennäköisesti vielä huonompaan kuntoon, jos poistut sairaalasta tässä vaiheessa?” Nainen kysyi.
”Seuraava etappi tästä kunnosta on luultavasti se, että olen kuollut, mikä ei mielestäni ole merkittävästi huonompi vaihtoehto.” Karm vastasi mietteliäänä, huomaten sitten tyttärensä ilmeen ja kyyneleet tämän silmissä.
”Haista paska.” Shinea nyyhkäisi ja oli lähdössä huoneesta.
”Shinea.” Karm sanoi pehmeällä äänellä. ”Tule tänne.”
Shinea seisoi hetken ovensuussa ja palasi sitten isänsä sängyn viereen. Karm ojensi kätensä, peittäen samalla parhaansa mukaan kivun aiheuttaman irvistyksen kasvoiltaan ja kosketti tyttärensä kättä.
”Anteeksi. En saisi laskea leikkiä tällaisesta asiasta.” Mies sanoi hiljaa. ”Tiedän, että tämä tilanne on sinulle ja veljellesi todella raskas taakka kannettavaksi.”
”Toivon vain, että tulet kuntoon...” Shinea sanoi hiljaa. ”En halua menettää sinuakin.”
Hän oli lukenut Karmin siihenastisen sairaskertomuksen ja oli liiankin tietoinen kaikista tämän kärsimistä vammoista.
”On ylipäätään ihme, että olet edelleen hengissä, kun ottaa huomioon missä kunnossa sinut kuskattiin Chimeroon paikattavaksi.” Shinea kuiskasi. ”Älä sylje kohtalon naamalle. Jostain syystä sinun kuuluu olla täällä edelleen.”
”Vaikka minä en tällä hetkellä kuulosta siltä, että olisin kovinkaan elämänhaluinen, niin minä aion kävellä vielä joskus.” Karm sanoi hiljaa. ”Nykyteknologia mahdollistaa vaikka mitä ja lääkärit ovat väläytelleet jo erilaisia vaihtoehtoja siitä, miten minut saadaan taas jaloilleni.”
Shinean ilme oli toiveikas hänen katsoessaan isäänsä. Karmin sielua viilsi, sillä hänen tyttärensä näytti sillä hetkellä erehdyttävän paljon samalta kuin äitinsä silloin, kun Karm oli tavannut hänet ensimmäisen kerran.

Hautajaispäivänä oli todella kaunis sää. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ulkona oli lämmintä, keväinen sää oli parhaimmillaan ja luonto kauneimmillaan. Hydruslaisten tapojen mukaisesti hautajaiset pidettiin vainajan kodin tuntumassa ja Wayn sukukartanon takapihalta alkavassa metsässä erottuivat kaikki kauniit kevään värit. Lehtipuissa oli jokaiselle puulajille ominaisia silmuja ja lehdenalkuja eri väreissä, useimmat joko punaisia, violetteja tai vaaleanpunaisia. Pidemmälle kesää kohti päästessä, ne muuttuisivat tummemman punaisiksi, sinisiksi, vihreiksi tai lähes valkoisiksi. Havupuut puolestaan olivat tumman sinertäviä vuoden ympäri, mutta niiden kerkissä näkyi keväällä aavistuksen kalpeampi sävy. Linnut lauloivat ja kaikki ympäristössä suorastaan huusi, ettei yhden ihmisen kuolemalla ollut yhtään mitään merkitystä. Aurinko nousisi ja laskisi, jokien vesi virtaisi ja vuodenaika vaihtuisi, eikä kenenkään kuolema voisi asiaa muuttaa.
Hautajaisiin kokoontuneelle väelle yhdellä ihmisellä oli kuitenkin suuri merkitys. Maavoimien tummiin sotilasunivormuihin pukeutuneita sotilaita oli paikalla monikymmenpäinen joukko, joka oli kokoontunut puolikaaren muotoon Wayn sukukartanon takapihalle kunnioittaakseen Elaran viimeistä matkaa. Muutamalla sotilaista oli mukanaan catronai ja isot kissapedot makasivat ohjaajiensa vieressä tai edessä näyttäen tarkkaavaisilta.
Paikalla olivat myös Sonaro ja Remzar, joista jälkimmäinen näytti siltä, että olisi mieluummin jossain muualla sillä hetkellä. Sonaro puolestaan näytti hyvin myötätuntoiselta mursuviiksiensä takana. Hän oli tavannut Elaran useamman kerran ja pitänyt naisesta kovasti. Tämän kohtalosta kuuleminen oli ollut Sonarollekin kova isku, eikä hän kuitenkaan kuvitellutkaan käsittävänsä, millainen tilanne oli Karmille tai tämän lapsille.
Hautajaisvieraiden muodostaman puolikaaren keskiössä oli tummanpunaisiin vaatteisiin pukeutunut Wayn perhe. Phoboksen ja Karmin päällä oli pitkähihainen kauluspaita parinaan suorat housut, Shinealla puolestaan pitkähihainen malliltaan yksinkertainen polvimittainen mekko, joka leveni hieman helmaa kohti. Kaikki perheenjäsenet olivat Hydruslaisten hautajaiperinteiden mukaisesti paljain jaloin.
Normaalisti kolmikon seurassa olisi pitänyt olla muut sukuun kuuluvat jäsenet, mutta Elaran tai Karmin suvusta ei ollut juurikaan sukulaisia hengissä.
Elaran vanhemmat olivat molemmat kuolleet jo vuosia aiemmin, samoin Karmin vanhemmat, viimeisenä hänen isänsä, Shinean ja Phoboksen vaari. Elara oli menettänyt sisaruksensa Hydruksen vapaussodassa melkein 80 vuotta aiemmin. Itseasiassa Elara ei ollut edes tavannut sisaruksiaan, sillä hän oli syntynyt vasta sodan jälkeen ja Karmin vanhemmat eivät puolestaan olleet sodan jälkeen hankkineet lisää jälkikasvua. Karm oli ollut heidän nuorin lapsensa ja ainoa joka oli selvinnyt hengissä sodan jaloista. Muutama edelleen hengissä oleva serkku oli puolestaan estynyt pääsemästä paikalle.
Shinea seisoi pyörätuolilla paikalle raahatun isänsä vieressä Phobos toisella puolellaan. Phoboksen toisella puolella N’ida piti tarkkaavaisena silmällä tilannetta ja sotilaiden mukanaan tuomia catronaita, Rua puolestaan oli asettunut Karmin viereen istumaan ja puskenut valtavan päänsä tämän toisen käden alle. Karm näytti pitävän kättään eläimen niskalla helpottuneena sen paikallaolosta. Rua toi edes jonkinlaisen lohduttavan tunteen muuten äärimmäisen surulliseen tilanteeseen.
Wayn kolmikon takana oli pitkälle, koristeelliselle ja väriltään mustalle alttarille nostettu väriltään sinertävä, läpinäkyvällä nesteellä täytetty suorakaiteen muotoinen allas, jonka päissä oli kuperat tummanharmaata metallia olevat osat. Altaan vieressä alttarilla puolestaan makasi Elaran tummiin siteisiin kääritty ruumis. Shinea ei pystynyt katsomaan ruumiin tai altaan suuntaan sillä hetkellä lainkaan. Ajatus äidin kuolemasta satutti häntä edelleen todella paljon ja ruumiin näkeminen teki kaikesta aivan liian todellista. Tuuli tuiversi Shinean hiuksissa ja tuntui vievän kaikki mahdolliset ajatukset hänen päästään. Hän oli väsynyt ja henkisesti aivan hajalla. Pelkkä paikoillaan seisominen tuntui todella työläältä.
Phobos luultavasti näytti ulkopuolisten silmiin tyyneltä, mutta Shinea tiesi, että tämän sisällä kuohui todella pahasti. Suru ja menetyksen tuska suorastaan säteilivät miehestä ja se sai naisen tuntemaan itsensä eksyneeksi. Shinea ojensi kätensä ja kosketti kevyesti veljensä kättä. Phobos käänsi hiukan päätään siskonsa suuntaan ja tarttui tämän käteen pieneksi lohduttavaksi hetkeksi, eikä kaksikko tälläkään kertaa tarvinnut välilleen sanoja.
Hautajaisseremonian alkamisesta kertoi tahdiltaan hidas ja kumea rummutus, joka tuntui resonoivan maata pitkin jalkoihin ja niitä pitkin koko vartalon läpi. Phobos, Shinea ja Shinean avustamana myös Karm pyörätuoleineen kääntyivät ympäri yhdessä catronaiden kanssa, suunnaten katseensa kohti sinertävää allas ja Elaran ruumista. Koska Wayn perhe ei ollut erityisen uskonnollinen ja Karmin kunto oli sanalla sanoen helvetillisen huono, seremonia pidettäisiin lyhyen kaavan mukaan.
Silti sen sisältö tuntui silti lipuvan Shinean ohi, ilman että hän sai kiinni yhtään mistään, mitä seremonian aikana sanottiin tai puhuttiin. Nainen havahtui tilanteeseen vasta, kun Phobos lähti liikkeelle hänen vierestään. Phobos asteli hitaasti mustan alttarin viereen ja nosti äitinsä siteisiin käärityn ruumiin syliinsä. Mies siirtyi hitain askelin altaan luokse ja laski äitinsä varovasti sen sisältämään nesteeseen. Phoboksen päällä olevan paidan hihat kastuivat, mutta hän ei näyttänyt välittävän siitä vähääkään. Kaksi sotilasta lähti rivistä liikkeelle ja Shinea tunnisti toisen Bataniksi, joka oli tullut noutamaan häntä koululta ja ilmoittanut hänelle hänen äitinsä kuolemasta. Sotilaat nostivat alttarin takaa tummanharmaan kannen, jonka päälipintaan oli kaiverrettu koukeroisia kuvioita ja muinaishydruksella kirjoitettuja sanoja. Sotilaskaksikko asetti kannen lasialtaan päälle ja he perääntyivät muutaman metrin, jääden seisomaan Phoboksen taakse.
Rumpujen ääni kiihtyi hiljalleen, voimistuen samalla. Sydämenlyönnit tuntuivat kiihtyvänt rummutuksen mukana.
Phobos painoi toisen kätensä hetkeksi altaan kannen päälle ja näytti siltä, että murtuisi hetkenä minä hyvänsä. Shinean sielua raastoi helvetillisen paljon ja hän haparoi vieressään olevan isänsä käden omaansa. Karmin olo oli vähintään yhtä kurja kuin tyttärensä. Hiljaiset kyyneleet valuivat miehen poskia pitkin. Sillä hetkellä hän ei välittänyt tippaakaan kehoaan raastavasta kivusta, sillä se oli mitätöntä suhteutettuna siihen, miten paljon hän kärsi henkisesti joutuessaan saattamaan ikuiseen lepoon itseään huomattavasti nuoremman vaimonsa. Elaran olisi pitänyt nähdä vielä lastensa ja lastenlastensa kasvavan. Nähdä ja kokea lukemattomia asioita. Karm tiesi, ettei voisi ikinä antaa itselleen anteeksi sitä, ettei ollut voinut pelastaa vaimonsa henkeä. Ja mikäli tilanne olisi ollut vielä kamalampi, tällä hetkellä hän olisi saattanut myös poikaansa ikuiseen lepoon. Karm oli surunsa keskellä kiitollinen siitä, että Phobos oli hengissä, vaikka tämä antoikin hyvin vahvasti ymmärtää, että vihasi isäänsä sydämensä pohjasta.
Phobos sanoi jotakin lasialtaan äärellä, mutta kukaan ei kuullut hänen sanojaan. Mies suoristi ryhtinsä ja veti kätensä altaan kannelta, astuen taaksepäin. Rumpujen kumina yltyi yltymistään, kunnes se yllättäen vaimeni kokonaan. Samalla hetkellä kun rumpujen ääni vaimeni, kaikki paikalla olevat catronait alkoivat karjua surumielistä karjuntaa, joka sai osan vieraista hätkähtämään. Läpinäkyvän altaan molemmissa päissä olevista metalliosista alkoi hohkata valoa, joka kirkastui kirkastumistaan, peittäen Elaran ruumiin näkyvistä ja pakottaen hautajaisvieraat kääntämään katseensa.
Lasialtaan vieressä edelleen seisova Phobos peitti silmänsä käsivarrellaan ja hänen paitansa märkä hiha kasteli hänen kasvonsa. Valo hohkasi hyvän tovin, kunnes se alkoi hiljalleen hiipua pois. Hautajaisvieraat saattoivat taas kääntyä katsomaan alttaria sekä sillä lepäävää allasta. Phoboskin laski kätensä alas. Altaassa oleva neste pyörteili vielä hyvän tovin valojen pimennyttyä ja kun se tasaantui lopulta liikkumattomaksi, altaan pohjalla oli enää vain pieni soikion mallinen, pinnaltaan rosoinen kivi. Batan ja toinen sotilas astelivat takaisin lasialtaan viereen ja nostivat kannen pois paikoiltaan. Phobos astui takaisin altaan viereen ja työnsi kätensä nesteeseen, poimien kiven käteensä altaan pohjalta. Pienestä koostaan huolimatta se tuntui raskaalta hänen kädessään ja lähempi tarkastelu paljasti kiven värin haalean siniseksi. Lisäksi siinä oli muutama punertava piste. Phobos asteli takaisin Shinean ja Karmin luokse, jättäen jälkeensä pisaroiden täplittämän vanan kastuneista paidanhihoistaan, ojentaen äitinsä jäänteet isälleen. Miehen ilmeestä näki, ettei hän olisi tahtonut luovuttaa pientä kiveä Karmille, mutta hän teki sen silti, koska ei halunnut järjestää kohtausta äitinsä hautajaisissa.
Rumpujen kumina alkoi jälleen vaimeana ja hautajaisvieraat liikkuivat, muodostaen eräänlaisen kunniakujan, jonka läpi Phobos, Shinea ja Karm siirtyivät catronait kannoillaan perheen kotikartanoon. Batan ja tämän seurassa oleva sotilas kulkivat heidän perässään, auttaen Karmin pyörätuoleineen sisälle, sillä matka sisälsi muutaman portaan. Perässä tulivat loput hautajaisvieraat.
Kolme viimeistä Wayta asteli perheen kodin olohuoneeseen, jonka yhdellä seinustalla oli suuri koristeellinen takka, jonka etuseinämässä oli pienistä pyöreistä koloista koostuva spiraalimainen kuvio, joka kuvasi aiempien sukupolvien kulkemaa matkaa ja jonka tarkoitus oli viitoittaa seuraavien sukupolvien kulkua elämän poluilla. Spiraalin keskiössä olevissa kolosissa oli useita eri värisiä kiviä, suurin osa kuitenkin sinisen, vihreän ja punertavan sävyissä. Seassa oli myös muutama violetti ja yksi savunharmaa kivi. Osa kivistä oli yksin koloissaan ja osassa kiviä oli puolestaan kaksi. Kaksittain lokeroissa olevat kivet edustivat aviopareja.
Monessa kolosessa oli kivien lisäksi myös jokin pieni esine, joka oli kuulunut henkilölle, josta kivi oli hautajaistilaisuudessa muodostunut. Siellä oli muunmuassa koristeellinen sormus, yksinkertainen kaulakoru, kymmensärmäinen noppa, kaunis sormustin ja pikkuriikkinen ruuvimeisseli. Kiven seurana olevan esineen tarkoitus oli viestiä edesmenneestä sukulaisesta jälkipolville.
Spiraalista oli pääteltävissä, että Wayn suvulla oli takanaan pitkä historia, jonka tulevaisuus näytti enemmän ja vähemmän uhatulta, kun vain kolme suvun jäsentä seisoi sen edessä.
Phobos, Shinea ja Karm odottivat olohuoneeseen päästyään hetken, että hautajaisvieraatkin pääsisivät sisään. N’ida ja Rua asettuivat makuulle molemmin puolin takkaa, saaden takkaseinustan näyttämään hyvin vaikuttavalta. Kun vieraat olivat lopulta päässeet sisään, Karm ojensi pienen sinertävän kiven Shinealle, joka asetti sen koruttomasti spiraalin seuraavaan tyhjään koloseen. Karm päätyisi samaan koloseen vaimonsa kanssa sen jälkeen, kun aika hänet lopulta jättäisi. Phobos asetti äitinsä kiven seuraksi ketjussa roikkuvan pienen metallisen koulutuspillin, jonka nähdessään Rua nousi makuulta ja urahti hyvin kaihoisasti, puskien päänsä Phoboksen jalkaa vasten. Elara oli käyttänyt tuota tiettyä koulutuspilliä työskennellessään eläinten kanssa, käyttäen sitä merkkiäänenä. Ilmeisesti Rua muisti sen. Phobos kyykistyi eläimen viereen ja puhui sille hiljaa samaan aikaan, kun silitti eläimen päätä. N’idakin nousi makuupaikaltaan ja haki epävarman näköisenä lohtua Shinealta ja Karmilta.
Kun Elarasta jäljelle jäänyt kivi oli muistoesineineen sijoitettu spiraaliin, hautajaisten seremoniallinen osuus oli lopulta ohi.
Shinea pyyhki kyyneleitä kasvoiltaan ja vilkaisi isäänsä. Karmin ilme oli hyvin tuskainen, eikä Shinea ollut varma siitä, että sattuiko tähän enemmän fyysisesti vai henkisesti.
”Sinut täytyy viedä takaisin sairaalaan.” Shinea sanoi hiljaa. Karm ei väittänyt vastaan. Hän ei ollut puhunut sairaalasta lähdön jälkeen, ei sanaakaan koko hautajaisseremonian aikana, eikä näyttänyt kykenevän muodostamaan sanoja nytkään.
”Phobos.” Shinea käänsi huomionsa veljeensä. ”Pärjäätkö sinä täällä, jos menen isän mukaan?”
”Pärjään kyllä.” Phobos vastasi hiljaa, pitäen huomionsa edelleen Ruassa. ”Käyn vain vaihtamassa paidan.”
Shinea nyökkäsi lyhyesti ja lähti siirtymään Karmin kanssa kohti ulko-ovea samaan aikaan, kun Phobos livahti Rua ja N’ida kannoillaan yläkertaan. Perheensisäisen keskustelun kuullut Batan seurasi Shinean ja Karmin kannoilla, auttaen isää ja tytärtä siirtymään takaisin ulos ja nousemaan talon edessä odottavaan sairaankuljetusautoon.
”Batan.” Shinea sanoi, kun Karm oli nostettu auton taakse potilasosastolle ja asetettu makuulle matkan ajaksi.
”Niin?” Mies kysyi, kääntäen katseensa Shineaan.
”Kiitos avusta.” Shinea sanoi hiljaa.
”Koska tahansa. Elaraa parempaa työtoveria saa hakea ja olen hyvin iloinen, että olen voinut olla tukenanne tällaisena päivänä.” Batan vastasi. Shinea soi miehelle nopean halauksen, ennen kuin nousi isänsä seuraksi autoon, joka lähti liikkeelle heti kun Batan oli sulkenut takaovet. Shinea istui isänsä viereen ja tarttui tätä kädestä. Kumpikaan ei sanonut mitään, mutta molemmat olivat kiitollisia toistensa seurasta sillä hetkellä.

”Minua ärsyttää, kun Karmin kakarat tuhlaavat potentiaalinsa mitättömissä tehtävissä kotiplaneetallaan, kun he voisivat tehdä itsensä tarpeellisiksi YPP:ssä.”
Phobos palasi catronaiden kanssa takaisin alakertaan kuiva paita päällään juuri parahiksi kuulemaan Remzarin Sonarolle osoittamat sanat.
”Niin no, en tiedä kuinka potentiaalia hyödyntävänä pidät Hydruslaisten sotilaiden haastamista nyrkkitappeluun baarissa, mutta omalle pojallesi se tuntuu olevan suorastaan harrastus.” Phobos sinkautti suustaan astellessaan Remzarin selän takaa. Ja vaikka hän ei ollutkaan isänsä suurin fani, hän jatkoi vielä miehen piinaamista. ”Minä ja siskoni emme sentään jatkuvasti tuota häpeää tai harmia omalle isällemme.”
Remzar käänsi tuiman katseensa Karmin pojan loittonevaan selkään tämän mennessä menojaan, mutta ei sanonut mitään. Sonaro puolestaan hymyili mursuviiksiensä suojassa Phoboksen maaliin osuneelle letkautukselle. Hän tiesi Phoboksen kielen teräväksi, eikä poika selkeästi pelännyt avata sanaista arkkuaan sopivan tilaisuuden tullen.
Remzarin ainoa jälkeläinen, Razer Artemire, oli puolestaan jokseenkin äkkipikainen ja arvaamaton nuori mies. Ja osallistunut baaritappeluun Hydruslaisten sotilaiden kanssa lähiaikoina, Remzar tiesi sen hieman liiankin hyvin, koska hänen poikansa tempaukset läiskähtivät usein märän rätin tavoin myöhemmin hänen itsensä kasvoille. Razer sai kyllä myös paljon aikaiseksi, mutta se ei poistanut Remzarin ärtymystä, häpeää ja pettymystä, joita hänen poikansa edesottamuksista usein aiheuttivat.

Seuraavien tuntien kuluessa hautajaisvieraat poistuivat pikkuhiljaa Wayn perheen sukukartanolta. Lopulta jäljellä ei ollut kuin hautajaisten jälkeisistä ruokatarjoiluista vastannut henkilökunta, joka siivoili pikkuhiljaa jälkiään, ennen kuin hekin poistuivat paikalta, jättäen Phoboksen yksin. Mies asteli N’ida ja Rua kannoillaan kartanon pääovesta ulos ja istui ylimmälle portaalle. Hän tuijotti tyhjää pihatietä ajattelematta oikeastaan mitään. Aurinko taittoi matkaansa taivaalla ja kun se loi viimeisiä säteitään kartanon pihalle, pihatien päähän pysähtyi alus, josta Shinea hyppäsi ulos ja lähti astelemaan pitkää pihatietä pitkin kartanoa kohti. Hän oli edelleen paljain jaloin, kuten portailla istuva Phoboskin.
Catronait lähtivät naista vastaan ja saattoivat hänet takaisin kotiin.
Shinea kiipesi portaat ylös ja istui veljensä viereen, huokaisten raskaasti.
”Keneltä sinä sait kyydin takaisin kotiin?” Phobos kysyi. Shinea kohautti hartioitaan.
”En kysynyt hänen nimeään. Joku lääkintämies sairaalalta, joka tarjoutui tuomaan minut kotiin, kun tajusi kenen tytär olen. Ei juurikaan juteltu matkalla.” Nainen vastasi hiljaa. ”Kiitin kyllä kohteliaasti, kun jäin kyydistä.”
Phobos hymähti. Shinea oli ollut aina erittäin taitava taivuttelemaan ihmisiä tottelemaan häntä jotakin todella halutessaan, joko erittäin kauniisti pyytämällä tai hyvin hankalaksi heittäytymällä. Ei Shineaa siitä huolimatta voinut sanoa pilalle hemmotelluksi kakaraksi, joka sai kaiken mitä halusi, sillä hän turvautui osaamiinsa taivuttelukeinoihin hyvin harvoin.
”Isä on kurjassa kunnossa.” Shinea sanoi hiljaa. Hautajaisiin osallistuminen ei todellakaan ollut mikään viisas päätös. Vaikka Shinea ymmärsi hyvin, miksi isä oli halunnut olla paikalla, piti hän tämän ratkaisua silti jokseenkin typeränä.
”Hän on selvinnyt hengissä tähänkin asti.” Phobos sanoi hiljaa. ”Eiköhän hän selviä tästäkin.”
Mies olisi halunnut sanoa niin paljon muutakin, mutta hän ei tahtonut sotkea siskoaan mukaan omiin riitoihinsa heidän isänsä kanssa. Shinealla oli kaikki oikeus rakastaa isäänsä, vaikka Phobos ei häntä arvostanutkaan.
”Sain vaihto-opiskelupaikan Traversalta.” Shinea huokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Hienoa.” Phobos totesi. ”Koska aiot lähteä?”
”En lähde.” Shinea vastasi hiljaa, tuijottaen tyhjyyteen. ”En nyt. En halua jättää isää toipumaan yksin.”
”Shinea... Et sinä voi heittää omaa tulevaisuuttasi hukkaan.” Phobos huomautti kireästi. ”Isä pärjää kyllä. Todennäköisesti hän lähtee toipumisensa jälkeen takaisin töihin, eikä välitä siinä vaiheessa tippaakaan siitä, että sinä – tai minä – jäämme tänne.”
Hän vilkaisi siskonsa suuntaan ja näki tämän kasvoilla sen saman päättäväisen ilmeen, joka kasvoillaan Shinea oli koko pienen ikänsä puskenut läpi suurimmista hankaluuksista. Mikään, mitä Phobos sanoisi, ei voisi muuttaa hänen mieltään.
”En tiedä mitä tulevat päivät tuovat tullessaan, mutta tällä hetkellä minä laitan asiat oman mieleni mukaiseen tärkeysjärjestykseen.” Shinea sanoi ja käänsi tuiman katseensa veljeensä. ”Vaikka isä ei aina ollut paikalla, kun olisimme tarvinneet häntä, niin minä en aio hylätä häntä, kun hän tarvitsee minua. Voin jatkaa opiskelua myöhemmin.”
”Se on sinun valintasi.” Phobos tyytyi toteamaan.
Shinea käänsi katseensa takaisin tyhjään pihatiehen.
”Isä ei elä ikuisesti.” Hän kuiskasi, niin hiljaa, että Phobos hädin tuskin kuuli siskonsa sanat.
”Onneksi ei.” Mies olisi halunnut sanoa, mutta tyytyi ajattelemaan asiaa vain mielessään.
Sisarusten välille lankesi jälleen hiljaisuus, jonka Phobos lopulta rikkoi.
”Isä ei ole vieläkään kertonut, kuka tappoi äidin.”
”Mitä sinä edes tekisit sillä tiedolla?” Shinea kysyi hivenen ärsyyntyneellä äänellä. ”Äiti ja isä tiesivät molemmat, kuinka puolustautua ja vammoista päätellen molemmat olivat laittaneet hyökkääjille aivan helvetisti kampoihin. Äiti menetti silti henkensä ja isä selvisi luultavasti tuurilla, joten mitä sinä kuvittelet tapahtuvan, jos kohtaat ne, jotka ovat vastuussa tästä kaikesta? Minä en halua menettää sinuakin.”
Phobos ei vastannut mitään.
Hän oli kuluneiden kahden viikon aikana yrittänyt onkia tietoonsa kaiken mahdollisen siitä, mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut. Jostain syystä tapahtumat oli verhottu heppoisiin selityksiin, jotka mies oli tunnistanut valheiksi. Hänen sotilasarvonsa ei myöskään ollut lähellekään niin korkea, että hän olisi päässyt lukemaan armeijan virallista raporttia äitinsä kuolemaan johtaneen yön tapahtumista.
Sen verran Phobos oli onnistunut kaivamaan esimiehistään tietoa ulos, että hyökkääjiä oli ollut vain yksi ja senkin hän tiesi vain siksi, että joku oli puhunut ohi suunsa. Phobosta halusi tietää, minkälainen mies – tai nainen – oli tämänkaltaisten hirmutekojen takana.

Karmin sairaalahuoneen ovelta kuului hiljainen koputus, jonka jälkeen Sonaro ja Remzar astuivat sisään huoneeseen.
”Olemme piakkoin lähdössä takaisin Applecoreen, joten ajattelimme tulla sanomaan vielä hyvästit ennen lähtöä.” Sonaro totesi. ”Miten voit?”
”Huonosti.” Karm murahti, mutta virnisti väsyneesti ystävälleen.
”Sinä näytätkin siltä, kuin katujyrä olisi ajanut ylitsesi.” Remzar töksäytti. ”Ja nyt kun tuli puheeksi, Raven voisi tutkia sinut ja katsoa mitä sinulle on tehtävissä, että pääset takaisin töihin.”
Raven oli YPP:n johtava lääkäri.
Karm katsoi Remzaria pitkään sanomatta sanaakaan.
”Mitä?” Terävänenäisempi mies tiuskaisi kun hiljaisuus kesti hänen makuunsa liian kauan.
”Minä en aio palata töihin.” Karm sanoi tyynesti. Remzarin ilmestä näki, että hän otti kollegansa sanoista kunnon kierrokset.
”Minä en ole täällä kysymässä, että palaatko vai et. Se on sinun velvollisuutesi. Sinä sitouduit YPP:hen.” Remzar sivalsi. ”Ainoa reitti tästä labyrintista johtaa siihen, että kunniaksesi pidetään samanmoiset juhlallisuudet kuin vaimollesi eilen.”
”Minä olen tehnyt päätökseni, Remzar.” Karm totesi hiljaa. Sonaro seurasi suurella mielenkiinnolla tilanteen etenemistä, sillä Remzar alkoi huutaa Karmille tämän pysyessä kannassaan. Karmin tyyneys vain näytti lisäävän bensaa Remzarin liekkeihin, joten pian tilanne johti siihen, että Remzar raastoi surutta auki kaikki mahdolliset asiat, joilla saattoi satuttaa Karmia. Osumaa sai niin Karmin edesmennyt vaimo, pariskunnan yhteiset lapset, kuin Karm itse.
”Remzar, riittää.” Sonaro sanoi lopulta, kun tyyni Karm ei taipunut helvetillistä meteliä pitävän kollegansa painostaessa häntä.
”Sinä kadut tätä vielä.” Remzar ärähti Karmille, ennen kuin poistui huoneesta ovet paukkuen. Käytävästä kuului ääniä, jotka viittasivat siihen, että Remzar oli jyrännyt jonkun käytävässä olleen kovaonnisen sairaanhoitajan tieltään.
Miehen mentyä Karm alkoi hytkyä hiljaa paikoillaan ja kääntyessään katsomaan ystäväänsä, Sonaro tajusi hänen nauravan. Nauru vaihtui pian yskänpuuskaksi, mutta silti Karm vaikutti omituisen hyväntuuliselta.
”Mitä sinä naurat?” Sonaro kysyi lopulta, ojennettuaan Karmille lasillisen vettä pöydällä olevasta kannusta.
”En kykene ottamaan Remzaria tosissani sen jälkeen, kun hän alkaa huutaa ja mesota.” Karm virnisti. ”Hän muistuttaa kiukkuista vuoristotikkaa, jonka pesää uhataan.”
Sonaro hymähti. Hän tökki itsekin aika ajoin Remzarin hermoja, joten mies ymmärsi myös Karmin motiiveja.
”Olit kuitenkin ilmeisesti tosissasi sen suhteen, ettet ole palaamassa YPP:hen?” Sonaro kysyi. Karm nyökkäsi.
”Kaiken tapahtuneen jälkeen minusta tuntuu, että ymmärrän miksi.” Sonaro totesi. ”Mutta mieti vielä uudelleen sitten, kun pääse takaisin jaloillesi.”
”En usko, että mieleni muuttuu.” Karm sanoi. ”Ilmoitan kyllä, jos niin tapahtuu.”
Sonaro nyökkäsi.
”Suosittelen, että lähdet Remzarin perään ja estät häntä tuikkaamasta koko sairaalaa tuleen.” Karm totesi. Sonaro nousi ja ontui kävelykeppiinsä nojaten ovelle.
”Toivotan kaikesta huolimatta pikaista paranemista.” Hän totesi, ennen kuin astui käytävään ja sulki oven perässään.

[Shinea]

7. The Way Forward

Shinea pakkasi kamojaan pahvilaatikoihin opiskelijaluukussaan. Lukukausi oli päättynyt viikkoa aiemmin ja hän oli jättänyt eroilmoituksensa ennen kuin opintotoimistot olivat sulkeneet ovensa. Hän ei ollut käynyt koululla yhtenäkään päivänä sen jälkeen, kun oli kuullut äitinsä kuolleen. Pääosan ajastaan Shinea oli viettänyt isänsä seurana sairaalassa tai sitten lapsuudenkodissaan catronaiden kanssa. Muutaman kuukauden sairaalassa kuntoutumisen jälkeen isä alkoi olla siinä kunnossa, että hänet saattoi siirtää kotiin toipumaan.
Shinea oli entistä vakuuttuneempi päätöksestään jättää koulunsa kesken ja muuttaa takaisin lapsuudenkotiinsa, voidakseen auttaa isäänsä parhaansa mukaan. Vaikka hän olikin samalla luopunut vaihto-opintohaaveistaan Traversalla, läheisten kanssa vietetty aika tuntui tärkeämmältä, kuin opiskelu. Phobos oli tosin Shinean kanssa edelleen eri mieltä. Ei veli ollut sitä ensimmäisen kerran jälkeen suoraan sanonut, mutta Shinea tunsi Phoboksen ajatusten juoksun sen verran hyvin, että oli tämän käytöksestä tulkinnut miehen pitävän siskoaan typeränä hänen uhratessaan oman tulevaisuutensa isän vuoksi. Varsinkin kun peilasi siihen, että Karm oli kerta toisensa jälkeen asettanut itse työnsä perheen edelle. Shinea ei ollut antanut veljen mielipiteen häiritä itseään, vaan toimi kuten itse parhaaksi näki. Varsinkin, kun Karm oli silminnähden piristynyt joka kerta, kun Shinea oli saapunut sairaalaan ja vaikka kaksikko olisi ollut vain hiljaa keskenään, molemmilla oli ollut parempi olo.
Shinea kiitteli tavaroita pakatessaan onneaan siitä, että Lita asui hänen naapurissaan. Tämä oli käynyt tyhjentämässä Shinean jääkaapista pois kaiken pilalle menevän ja vienyt myös roskat, ettei kämppä haisisi kuolemalta siinä vaiheessa, kun Shinea pääsisi palaamaan takaisin. Luokkatovereidensa kanssa Shinea ei ollut juurikaan puhunut poissaoloaikanaan, vaikka Roe ja Credo olivat useampaan kertaan kyselleet hänen kuulumisiaan.
Nainen ei vain ollut jaksanut keskustella heidän kanssaan. Totta kai hän oli vastannut viesteihin, mutta koska kurjien tapahtumien kertominen auki oli vielä liian tuskallista, olivat hänen vastauksensa olleet lyhyitä ja ympäripyöreitä. Vain Litan kanssa hän oli keskustellut monisanaisemmin, osittain sen takia että Lita osasi psykologian opiskelijana keskustella ja kysellä asioista juuri oikealla tavalla.
Shinea vilkaisi kellonaikaa viestimestään. Hänellä olisi muutama tunti aikaa, ennen kuin hänen pitäis alkaa valmistautumaan illan rientoja varten. Mian tuparit sattuivat olemaan samana viikonloppuna ja Shinea oli päättänyt osallistua niihin, olihan kyseessä hänen viimeinen iltansa Dryassa, eikä hänellä ollut minkäänlaista kutinaa siitä, koska pääsisi jälleen viettämään aikaa ystäviensä kanssa.
Vaatteita pakatessaan Shinea jätti tummansiniset farkut, yksinkertaisen valkoisen topin ja punaruskeat polvipituiset saappaat pakkaamatta, koska aikoi pukea ne päälleen tupaantuliaisiin, samalla hän myös jätti pakkaamatta seuraavaksi päiväksi suunittelemansa vaatetuksen.

Shinea istui Mian uuden asunnon olohuoneen nurkassa sijaitsevassa nojatuolissa boolimuki kourassaan ja katseli muiden juhlimista, keskittyen itse lähinnä kuuntelemaan musiikkia ja välttelemään keskusteluja. Kämppä oli tupareiden vuoksi tupaten täynnä väkeä, eikä Shinea tuntenut heistä juuri ketään. Lita oli kyllä tulossa, mutta hän ei ollut saapunut vielä paikalle ja tupaantuliaisten emäntänä Mia oli melko kiireinen, eikä ehtinyt pitää seuraa yksittäisille vierailleen kovinkaan pitkiä aikoja kerrallaan. Toisaalta Shinea ei kokenut olevansa erityisen sosiaalisella tuulella, saati sitten juhlatuulella, joten hän synkisteli mielellään yksin nurkassa.
Shinea huokaisi ja nojasi päänsä käteensä. Hetken ajan hänellä oli ollut kaikki mitä hän saattoi toivoa ja seuraavassa hetkessä hänen elämältään oli kiskaistu matto alta. Synkkä mieliala alkoi vallata jälleen tilaa naisen ajatuksista.
Musiikin läpi kuuluvasta ovenkolahduksesta päätellen paikalle saapui lisää väkeä ja se sai naisen havahtumaan irti ajatuksistaan. Shinea kohotti katseensa ja tarkasteli tulijoita, kun nämä astuivat eteisestä olohuoneen puolelle. Uusia tulokkaita oli kaksi, molemmat miehiä ja keskenään hyvin samantyyppisistä kasvonpiirteistä päätellen he olivat veljekset. Molemmat toivottivat Mialle onnea uuteen kotiin ja lähtivät sitten kiikuttamaan omia juomiaan jääkaapin puolelle, siirtyen sitten ottamaan boolisaavista itselleen juotavaa ja moikkailemaan tutuilleen.
Shinea tarkkaili katseellaan veljesten menoa, sillä molemmat näyttivät sanalla sanoen hyvältä. Kummallakin oli hyvin vaalea, lähes valkoinen iho sekä hyvin tummat hiukset, toisella aavistuksen siniseen taittavat sävyltään, toisella puolestaa syvän mustat. Sinihiuksinen oli siloposkinen ja mustatukkaisen leukaa puolestaan koristi siisti leukaparta.
Sinitukkaisen miehen pukeutumistyylistä Shinealle tuli mieleen jonkin sortin oman elämänsä anarkisti, sillä tällä oli päällään revityt mustat farkut ja niiden parina jaloissaan kuluneet tummanruskeat sotilassaappaat, joiden varsissa oli tuplasoljet. Paita puolestaan oli väriltään tummanpunainen ja kevyesti vartalonmyötäinen. Shinea uskalsi tehdä oletuksen, että miehen päälitakin virkaa toimitti prätkärotsi tyyppinen nahkatakki.
Mustahiuksisen ja parrakkaan miehen olemus oli puolestaan särmän tyylikäs. Puolipitkät hiukset oli pyyhkäisty huolettomasti taaksepäin, mustat- paita oli mielenkiintoisesti leikattu ja se nosti Shinean mielestä upeasti esiin miehen hartijalinjan sekä lihaksikkaat käsivarret. Lisäksi mustat farkut olivat käyttäjälleen harvinaisen hyvin istuvat ja niiden lahkeet oli särmätty siististi kenkien virkaa toimittaviin mustiin sotilassaappaisiin, jotka olivat väriltään niinikään mustat. Nekin olivat kuluneet, mutta niistä oli pidetty selkeästi parempaa huolta, kuin oletetun velipojan kengistä.
Lopulta Shinea sai irrotettua katseensa veljeksistä, hörppäsi boolilasinsa tyhjäksi ja nousi hakemaan itselleen lisää juotavaa. Kun hän oli palaamassa takaisin aiemmalle istumapaikalleen, nojatuoli oli jo vallattu. Shinea vilkaisi ympärilleen, totesi ettei sisällä ollut vapaita istumapaikkoja ja päätti hakea itselleen ylimääräisen mukillisen juotavaa, siirtyen sitten Mian isolle parvekkeelle todettuaan sen tyhjäksi. Hän istui parvekkeen toisella reunalla olevalle penkille, laskien juomansa sen edessä olevalle pienelle pöydälle.
Shinea hörppäsi juomaansa ja katseli pimenevää katumaisemaa. Mian kämppä oli hyvällä paikalla ja Shinea myönsi olevansa ystävälleen hieman kateellinen. Tämä sai elää normaalia opiskelijaelämää ja ilmeisesti hänellä pyyhki melko hyvin, kun hänellä oli varaa asua uuden kotinsa kaltaisessa lukaalissa. Shinea painoi jälleen otsansa toista kättään vasten ja yritti jälleen tolkuttaa itselleen, että asioilla oli taipumus järjestyä, myös hänen kohdallaan.
Isän toipumisennuste oli tällä hetkellä kohtalaisen hyvä, tämä pystyisi luultavasti kävelemään elämänsä aikana likipitäen normaalisti ja kaikki pahimmatkin fyysiset vammat alkoivat pikkuhiljaa parantua. Voisi siis olettaa, että Shinea pääsisi muuttamaan takaisin omilleen ja jatkamaan opintojaan siinä vaiheessa, kun Karm pääsisi takaisin jaloilleen. Sekä kuvaannollisesti että kirjaimellisesti. Siihen vain menisi aikaa.
Parvekkeen ovi kolahti ja Shinean oli jälleen noustava synkeistä mietteistään ihmisten ilmoille. Parvekkeelle astunut tyyppi oli se vaaleaihoinen, mustahiuksinen ja parrakas mies, johon Shinea oli kiinnittänyt huomionsa aiemmin.
”Mitä sä täällä yksin kökötät?” Mies kysyi, sytyttäen itselleen savukkeen.
”Mä en oikein ole juhlatuulella.” Shinea vastasi hiljaa. Hän totesi pitävänsä kovasti miehen puheäänestä. Siinä oli hyvin miellyttävä sointi.
”Heitteleekö elämä?” Mies kysyi myötätuntoisesti.
”Heittelee, mutta tuskin haluat kuunnella tilitystä tuntemattoman ihmisen elämästä jonkun tuttavasi tupareissa.” Shinea huokaisi vastaukseksi ja joi boolilasinsa tyhjäksi.
”Antaa tulla vaan, yleensä se auttaa, kun saa mieltä painavat asiat kerrottua.” Mies totesi rohkaisevasti virnistäen. Shinea oli sulaa miehen hymyn edessä.
”Mä olen Dryassa pakkaamassa kamojani. Jätin juuri kouluni kesken ja palaan kotiin.” Hän tiivisti, kääntäen katseensa takaisin parvekkeelta avautuvaan maisemaan.
”Päätöksen taustalla on ilmeisesti jokin suurempikin syy.” Mies totesi, ojentaen sitten metallista röökiaskiaan Shineaa kohti. ”Palaako?”
Shinea pudisti päätään ja mies naksautti askin kiinni, istuutuen muitta mutkitta naisen viereen.
”Tässä kohtaa on varmaan kohteliasta esitellä itsensä.” Mies sanoi, ojentaen kätensä Shinealle. ”Harom Tenwera.”
”Shinea.” Nainen vastasi miehen käteen tarttuen. ”Way.”
Haromin ilmeestä näki, että hän tunnisti Shinean sukunimen.
”Oletko sinä-?”
”Karm Wayn tytär.” Shinea täydensi kysymyksen tympeänä loppuun. ”Olen.”
”Olin sanomassa Elaran tytär, mutta lopputulos on sama.” Harom korjasi kysymystään. ”Loukkasinko mä sua? Se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni.”
”Et sä loukannut... Sori.” Shinea huokaisi anteeksipyytävästi, kääntäen katseensa eteenpäin. ”Musta vain tuntuu, etten ole omana itsenäni yhtään mitään, kun vanhempieni ja veljeni vuoksi sukunimeni tunnistetaan kaikkialla.”
Nainen tunsi Haromin käden poskellaan ja mies käänsi hellästi hänen päätään itseään kohti. Kosketus sai lämpimän tunteen syöksymään Shinean vartalon läpi.
”Muistutat äitiäsi hyvin paljon, siksi kysyin.” Mies sanoi hiljaa. ”Halutessasi sä pääset jossain vaiheessa siihen tilanteeseen, että esitellessäsi itsesi kukaan ei edes ajattele isääsi, äitiäsi tai veljeäsi. Sun täytyy vain löytää oma polkusi ja kulkea sitä pitkin.”
Shinea katsoi Haromia silmiin, lähes hypnotisoituneena tämän äänestä. Mies laski kätensä alas naisen poskelta ja tumppasi röökinsä pöydällä olevaan tuhkakuppiin.
”Täytyy etsiä hiukan erilainen polku, kuin mitä perheenjäsenet tallaa...” Shinea sanoi hiljaa, hymyillen pienesti.
”Mitä, eikö ura YPP:ssä tai armeijassa houkuta?” Harom kysyi vinosti virnistäen.
”Ei sitten vähääkään, ainakaan tällä hetkellä.” Shinea vastasi. ”Oletko sä sitten armeijan palveluksessa?”
”Siellähän minä. Ja veljeni myös.” Harom vastasi.
Shinea päätti vaihtaa puheenaihetta. Armeijaan liittyvät asiat saivat hänet vain lähinnä surullisiksi tai vihaisiksi. Harom vaikutti mukavalta ja Shinean silmin katsottuna hän oli kaupanpäälle vielä helvetin hyvän näköinen.
Parvekkeen ovi naksahti auki ja parvekkeelle astui mies, jonka seurassa Harom oli saapunut. Käsissään tällä oli useampi pullollinen juotavaa, yksi avattu ja kaksi avaamatonta.
”Näytit niin keskittyneeltä neidin viihdyttämiseen, että ajattelin sinun unohtavan juomispuolen kokonaan.” Mies sanoi virnistäen ja asetti avaamattomat pullot pöydälle Haromin ja Shinean eteen. Mies käänsi sitten katseensa Shineaan ja ojensi tälle kätensä. ”Meron, olen tuon sliipatumman Tenweran huolttioveli.”
Harom naurahti veljensä letkautukselle.
Tosin, totta se oli. Harom oli se ulkonäöltään huolitellumpi veli.
Nainen tarttui Meronin ojennettuun käteen ja esitteli itsensä.
”Mukava tavata. Olenkin miettinyt, että minkä näköinen pakkaus Wayn perheen nuorimmainen on.” Meron sanoi virnistäen ja Shinean hämmentyneen ilmeen nähdessään hän jatkoi. ”Veljesi on maininnut sinut muutaman kerran.”
”No, nyt on nähtynä Wayn perheen nuorimmainen.” Shinea naurahti hiljaa. ”Mikä on tuomio?”
”Ymmärrän harvinaisen hyvin, miksi Harom kököttää täällä kanssasi.” Meron sanoi, vilkaisten veljensä suuntaan ilkikurinen ilme kasvoillaan. ”Hänellä on taipumus hurmaantua naiskauneuden edessä.”
”Älä nyt kaikkea paljasta.” Harom hymähti. Shinea tunsi punastuvansa.
”Puhun vain totuuksia.” Meron totesi hyväntuulisesti. ”Oikeasti tulin pummaamaan sinulta röökiä, omat on loppu.”
Harom ojensi tupakka-askinsa veljelleen ja Meron siirsi yhden savukkeen toisen korvansa taakse ja laittoi toisen palamaan.
”Haluaisin huomattaa, ettei minunkaan askini ole pohjaton.” Harom totesi päätään puistellen, kun Meron ojensi askin takaisin.
”Sinun täytyy varmaan käydä kaupassa hakemassa lisää.” Meron naljaisi virne suunpielessään.
”Tai sinä voisit vain yksinkertaisesti ostaa omat.” Harom virnisti.
Shinea tuli paremmalle tuulelle kuunnellessaan veljesten keskinäistä sanailua. Samalla hän huomasi ikävöivänsä Phobosta.
”Shinea! Täällähän sä olet.” Kuului Litan ääni parvekkeen ovensuusta.
”Täällähän mä.” Shinea vastasi hymyillen, kumartuen Haromin ohi voidakseen keskustella paremmin Litan kanssa.
Lita väläytti Haromille hurmaavan hymyn ja käänsi sitten katseensa Meroniin. Shinea huomasi ystävänsä ilmeestä, että tämä todellakin piti näkemästään. Meron ei puolestaan vilkaissutkaan Litan suuntaan vaan piti katseensa Shineassa.
”Mihin aikaan kamojasi kannetaan huomenna?” Lita kysyi Shinealta.
”Puolen päivän jälkeen olisi tarkoitus. Tosin riippuu kaiketi hyvin ratkaisevasti siitä, kuinka huono olo minulla on aamulla.” Shinea vastasi.
”Ryskytän sitten oveasi puolilta päivin.” Lita hymähti.
Meron tumppasi tupakkansa ja työntyi Litan ohi oviaukosta sisään. Nainen katsoi pitkään miehen perään.
”Ihan ilmaisena vinkkinä, Meron täytyy viedä treffeille ennen mitään fyysistä kanssakäymistä.” Harom sanoi vakavana. ”Jos oikein tosissasi olet häntä pokaamassa, niin osta ainakin kukkia ensin.”
Lita käänsi katseensa Haromiin ja kohotti toista kulmaansa, yrittäen selkeästi tulkita miehen sanoja rivien välistä.
”Puhut paskaa.” Lita hymähti lopulta.
”Se sinun täytyy selvittää itse.” Harom totesi hymyillen.
Litan kasvoille levisi kujeileva hymy ja hän kipitti sisälle. Shinea ja Harom seurasivat ikkunan läpi naisen liikkeitä huoneen poikki. Lita asteli Meronin ohi keittiön puolelle ja mies katsoi pitkään naisen perään tämän kadottua viereiseen huoneeseen, seuraten lopulta perässä.
”Lita kieputtaa veljesi pikkusormensa ympärille.” Shinea sanoi hymy huulillaan.
”Usko toi älä, mutta se on Meron, joka vie tuota tanssia.” Harom totesi itsevarmasti.
”Kuinka niin?” Shinea kysyi.
”Minä ja Meron olemme kaksoset.” Harom vastasi, kääntäen katseensa Shineaan vino hymy huulillaan. ”Olen ollut veljeni siipimies niin usein, että tunnistan hänen toimintatapansa.”
”Niinkö?” Shinea hymähti. ”Onko sillä toisaalta väliä? Lita näytti ihastuvan veljeesi ja veljesi näytti kiinnostuvan Litasta, joten lopputulos on kaiketi se, ettei kukaan varsinaisesti pokaa ketään. He vain käyvät läpi ulkopuolisten silmin katsottuna mielenkiintoisen soidinrituaalin ja päätyvät samaan osoitteeseen illan päätteeksi.”
”Paljon mahdollista.” Harom totesi ja avasi Meronin tuomat juomat, tarjoten toisen Shinealle. ”Mikä sinun suunnitelmasi sitten on tälle illalle?”
”Humaltua sopivasti, käyttäytyä kiltisti ja mennä nukkumaan viimeinen yö opiskelijaluukussani.” Shinea vastasi.
”Mitä kiltisti käyttäytyminen mahtaa pitää sisällään?” Harom kysyi ja pyyhkäisi hiussuortuvan sivuun naisen kasvoilta. Shinea katsoi miestä tiiviisti silmiin ja ohikiitävän hetken ajan mietti, kuinka häntä ei häirinnyt lainkaan se, että Harom rikkoi todella röyhkeästi hänen henkilökohtaisen tilansa rajoja.
Harom veti Shineaa puoleensa kuin liekki yöperhosta. Nainen nojautui hieman eteenpäin ja oli juuri painamassa huulensa miehen huulille, kun parvekkeen ovi naksahti jälleen auki ja siitä astui kaksi röökille tulevaa tuparivierasta.
Shinea perääntyi nopeasti aikomuksestaan ja käänsi katseensa taas parvekkeelta avautuvaan maisemaan. Harom puolestaan alkoi jutella parvekkeelle tulleiden ihmisten kanssa, ikään kuin hänen ja Shinean välillä ei olisi tapahtunut mitään. Molemmat tupakalle tulleet tuparivieraat olivat naisia, eikä Shinea tuntenut heistä kumpaakaan. Harom ilmeisesti tunsi. Keskustelusta oli tulkittavissa, että Harom ja Meron olivat asuneet Mian kanssa samassa naapurustossa lapsina ja tupakalle tullut kaksikko oli Mian lapsuudenaikaisia kavereita.
Shinea huokaisi hiljaa itsekseen, eikä osallistunut keskusteluun lainkaan, vaan keskittyi juomansa tuhoamiseen.
”Sinulla ei ole nyt henkisiä resursseja mihinkään romanssiin, joten pidä näppisi kurissa.” Hän muistutti itseään.
Hetkeä myöhemmin nainen huomasi siirtäneensä toisen kätensä viereensä penkin istuinosaa vasten ja kun Harom vaihtoi hieman asentoaan, miehen toinen reisi kosketti hänen kättään. Shinea tunsi kehonsa jännittyvän ja hän tunsi, kuinka sydän alkoi hakata kiivaammin. Harom laski toisen kätensä rauhoittelevan oloisena naisen käden päälle, vaikka keskittyikin edelleen tupakalle tulleiden naisten kanssa jutteluun. Ele ei tosin rauhoittanut Shineaa lainkaan, hänestä tuntui vain, että sydän hakkasi entistä lujempaa.
Shinea ei juurikaan ollut uhrannut ajatuksia seurustelulle sen jälkeen, kun oli teininä heilastellut erään rinnakkaisluokalla olleen pojan kanssa, joka oli piirittänyt Shineaa melkein vuoden verran ennen kuin hän oli suostunut lähtemään treffeille. Shinean kanssa aikansa seurusteltuaan ja nuoren naisen neitsyyden vietyään poika oli jättänyt hänet tylysti ja retostellut sitten kavereilleen korkanneensa Karm Wayn tyttären. Tapaus oli ollut omiaan särkemään nuoren naisen itsetunnon ja horjuttamaan uskoa miesten tarkoitusperiin, koska hän oli saanut osakseen hyvin ikävää kohtelua tapauksen jälkeen.
Lukioaikoina Shinea oli sisuuntunut ja deittaillut jonkin verran, mutta häntä kiinnostavia tyyppejä ei juurikaan tullut vastaan. Viimeisin seksuaalinen kokemus oli vehtaaminen Litan kanssa ja siitäkin oli jo useampi kuukausi aikaa. Shineaa ei huvittanut harrastaa irtosuhteita, sillä hän koki ettei saisi niistä mitään irti. Lisäksi hänen nimensä kuuleminen veti usein puoleensa kusipäitä. Lita harrasti surutta irtosuhteita ja piti omaa nautintoaan suuressa arvossa, eikä välittänyt muiden mielipiteistä lainkaan ja oli aina onnistunut kääntämään itseensä kohdistuvat paskanjauhannat suunsoittajia vastaan, mutta Shinea ei uskonut kykenevänsä moiseen.
Tupakalle tullut naiskaksikko tumppasi savukkeensa ja siirtyi takaisin sisätiloihin. Harom puolestaan kääntyi takaisin Shinean puoleen, mutta ilmeisesti joka ikinen nikotiiniriippuvuudesta kärsivä alkoi saada vieroitusoireita, sillä parvekkeelle tuli jälleen porukkaa tupakalle. Haromia se ei näyttänyt haittaavan lainkaan, hän oli kaikille kohtelias ja jutteli sujuvasti myös niiden kanssa, joita ei tuntenut. Shineakaan ei jaksanut harmistua siitä, ettei saanut olla kahdestaan Haromin kanssa, vaikka huomasikin nauttivansa tämän seurasta kovasti. Nainen keskittyi juomiseen ja kuunteli ohi lipuvaa keskusteltua osallistumatta siihen juurikaan itse, miettien samalla, että miksi Haromin ääni vetosi häneen niin paljon. Lisäksi Shinea nautti Haromin läheisyydestä, sillä mies kosketti häntä lähes koko ajan jollakin tavalla, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Miehen jalka oli painunut Shinean jalkaansa vasten, tämän olkapää koski hänen olkapäätään tai sitten miehen käsi lepäsi penkin selkänojalla, painuen samalla kevyesti Shinean hartioita vasten.
Meron kävi täydentämässä Haromin juomapuolta käydessään tupakalla ja siinä ohessa hän piti huolta Shineankin alkoholinkulutuksesta. Kului melkein kaksi tuntia, ennen kuin Shinea ja Harom olivat taas kahden kesken.
He eivät ehtineet vaihtaa montaakaan sanaa keskenään, kun Lita ilmestyi parvekkeen ovelle.
”Ollaan tuolla sisällä puhuttu, että painutaan pian baariin.” Nainen sanoi Shinealle ja Haromille. ”Kai tekin lähdette?”
Shinea puri huultaan epäröivän näköisenä.
”Vois tehdä sulle hyvää, pääsisit ehkä vähän paremmin kiinni juhlatuuleen, kuin täällä parvekkeella kököttäessä.” Harom totesi hyväntuulisesti.
”Kai me...” Shinea aloitti, korjaten sitten sanomisiaan puhuakseen vain omasta puolestaan. ”... mä lähden mukaan.”
Eihän hän voisi sanoa Haromin liikkeistä yhtään mitään.
”Mä tulen myös.” Harom kuittasi lyhyesti ja joi kesken olevan juomansa loppuun. Lita nyökkäsi ja siirtyi takaisin sisälle. Ikkunasta vilkaistessaan Shinea huomasi ystävänsä siirtyneen Meronin kainaloon.

”Harom on selkeästi kiinnostunut susta.” Lita sanoi Shinealle rietas hymy huulillaan, kun tupariseurue jätti takkejaan narikkaan ja Harom sekä Meron olivat molemmat kuulomatkan ulkopuolella.
”Ihan sama. Mä en nyt ole valmis mihinkään vakavaan suhdesäätöön.” Shinea vastasi.
”Ei sen mitään vakavaa tarvitse ollakkaan.” Lita virnisti.
”En mä mitään yhden illan juttujakaan kaipaa.” Shinea totesi painokkaasti.
”Sinuna selvittäisin kuitenkin, että mitä hän on vailla.” Lita totesi ja kohautti hartioitaan, kun Shinea ravisti hänelle päätään.
Harom pääsi narikkaryysiksestä läpi ja Meron seurasi pian hänen perässään. Shinea ja Lita marssivat baaritiskille veljeskaksikko perässään.
”Hei muru, mitä saisi tänä iltana olla?” Baarimikko kysyi Shinealta.
Shinea ilmoitti tilauksensa tutulle baarimikolle ja vaihtoi tämän kanssa hetken kuulumisia. Harom pyysi omat juomansa samaan tilaukseen ja maksoi sekä omansa, että Shinean juomat mitään kyselemättä. Baarimikko katsoi Shineaa virne suunpielessään, eikä nainen viitsinyt nostaa aiheesta meteliä tämän kuullen. Lita ja Meron saivat omat juomansa ensin toiselta baarimikolta ja jatkoivat matkaansa muun tupariseurueen luokse, sillä muut olivat katsoneet paremmaksi vaihtoehdoksi varata seurueelle pöydät ennen juomien noutamista. Shinealle tuttu baarimikko siirtyi palvelemaan muita asiakkaita valmistettuaan Shinean ja Haromin juomat.
”Mä voin ihan hyvin maksaa juomani itse.” Shinea sanoi jäätyään kaksin Haromin kanssa, katsoen miestä silmiin määrätietoinen ilme kasvoillaan. Mies katsoi takaisin hivenen yllättyneenä.
”Taidat olla ensimmäinen kohtaamani nainen, joka on nihkeänä siitä, että joku tarjoaa juotavaa.” Harom vastasi mietteliäs sävy äänessään.
”Mä koen asian niin, että juomien tarjoaja olettaa saavansa jotain vastineeksi siitä, että maksaa juotavat.” Shinea totesi, katsoen miestä edelleen silmiin. Hä joutui katsomaan reippaasti ylöspäin, sillä Harom oli häntä melkein päänmitan verran pidempi.
Mies hymähti.
”En nyt yritä mitenkään elvistellä, mutta muutaman kierroksen tarjoaminen ei tee minun lompakkooni mitenkään erityisen järkyttävää lovea, enkä myöskään vaadi sinulta mitään vastapalvelukseksi siitä, että juotan sinut humalaan.” Harom totesi hymyillen hyvin aseistariisuvasti. ”Joten saanko tarjota sinulle tämän illan, vai haluatko ehdottomasti maksaa juomasi itse?”
Shinea aisti pientä härnäämistä miehen äänensävyssä.
”Jos sä todella haluat pitää tämän illan huolta minun humaltumisestani, niin kai saat tarjota.” Hän vastasi. ”Mutta mä olen tosissani. Mä menen yksin kotiin tänään.”
”Asia selvä, neiti Way.” Harom virnisti. Kaksikko lähti kohti tupariseurueen varaamia pöytiä. Shinealle ja Haromille oli jätetty vapaaksi vierekkäiset paikat isosta loosista.
Shinea pujahti ensimmäisenä istumaan ja Harom istui hänen viereensä. Shinea jäi Tenweran veljesten väliin, sillä Meron istui hänen toisella puolellaan ja tämän vieressä istui puolestaan Lita. Pöytäseurueessa olivat myös Mia, tämän lapsuudenaikaiset kaverit jotka olivat käyneet aiemmin tupakalla parvekkeella, sekä muutama muu, joita Shinea ei tuntenut. Tupariseurueen väkeä oli myös viereisissä pöydissä.
Shinea keskittyi kuuntelemaan häntä vastapäätä istuvien keskustelua, siemaisten silloin tällöin juomaansa, mutta hänen ajatuksensa harhailivat. Harom vaihtoi hieman asentoaan sanoessaan jotakin veljelleen Shinean ohi ja miehen reisi painui Shinean reittä vasten.
Nainen sulki silmänsä ja hengitti syvään pää alas painettuna. Miten helvetissä Harom aiheutti hänessä tällaisen tunnekuohun?
”Oletko kunnossa?” Haromin ääni kuului kysyvän aivan hänen korvansa vieressä. Shinea tunsi miehen lämpimän hengityksen kaulallaan.
”Olen.” Shinea vastasi hiljaa ja suoristi ryhtinsä. ”Väistätkö? Käyn puuteroimassa nenäni.”
Harom nousi ja päästi Shinean ohitseen. Myös Meron nousi ja suuntasi wc-tilojen suuntaan.
”Harom.” Lita sanoi, kun mies istui takaisin pöydän ääreen.
”Mitä?” Harom kysyi, katsoen Litaa mietteliäänä. Nainen siirtyi lähemmäs, tarkoittaen seuraavat sanansa vain miehen kuultaviksi.
”Shinea käy tällä hetkellä aivan älytöntä helvettiä läpi.” Lita sanoi. ”Kohtele häntä hyvin, tai vastaat seurauksista minulle.”
Harom silmäili Litaa päästä varpaisiin, kuin pohtien kuinka suuri uhka nainen hänelle olisi.
”Älä huoli, ei minulla ole mitään aikomusta kohdella Shineaa huonosti. Hän vaikuttaa mukavalta tytöltä.” Mies sanoi. ”Mitä nyt tuntuu olevan täysin tietämätön omasta viehätysvoimastaan.”
”Kiltti naapurintyttö vetoaa miehiin... Shinea pitää ihmisiä hyvin paljon käsivarren mitan päässä itsestään, niin henkisesti kuin fyysisesti. Jostain syystä hän näyttää päästävän sinut lähelleen.” Lita selitti hiljaa. ”Shinea selkeästi pitää sinusta. Älä hyväksikäytä hänen luottamustaan.”
”Voit olla varma siitä, ettei ole minun etujeni mukaista satuttaa häntä millään tavalla.” Harom totesi rauhoittelevasti. Lita siirtyi takaisin omalle paikalleen ja siemaisi juomaansa. Harom ymmärsi hyvin, mitä hänen veljensä näki Litassa. Nainen hallitsi tilaa ympärillään ja tämän itsevarmuus oli seksikästä.
”Lakkaa tuijottamasta, minä vähän niinkuin varasin hänet täksi illaksi.” Harom kuuli veljensä sanovan vieressään.
”Sitäpaitsi, sinulla on muija kotona.” Meron lisäsi vielä hiljaisella äänellä.
”Kyllä minä sen tiedän.” Harom totesi hiljaa. ”Mutta se mitä Eva ei tiedä, ei satuta häntä.”
Harom nousi seisomaan, päästääkseen veljensä Litan viereen istumaan.
”Eihän se minulle kuulu, mitä sinä teet. Kunhan totesin.” Meron sanoi hiljaa, ennen kuin istuutui alas ja käänsi huomionsa jälleen Litaan. Harom istui myös.
Shinea palasi pöytään vähän myöhemmin ja painautui miehen kylkeä vasten napatessaan juomansa pöydältä.
”Otatko sinä jotain?” Shinea kysyi Haromilta hörpättyään lasinsa tyhjäksi.
”Otan, mutta tulen hakemaan sen itse.” Mies totesi ja kulautti juomansa loppuun, lähtien Shinean mukana kohti baaritiskiä.
Kaksikko joutui hetken odottamaan baarimikon vapautumista, sillä baari oli täyttynyt hetkessä. Shinea painautui ruuhkassa Haromia vasten ja tunsi miehen asettavan toisen kätensä hänen vyötärönsä ympärille. Nainen käänsi päätään ja katsoi miestä silmiin.
”Mitä?” Harom kysyi. Shinea nojautui lähemmäs ja painoi suudelman hänen huulilleen, yllättäen miehen täydellisesti.
Samalla hetkellä baarimikko pääsi heidän kohdalleen, joten Shinea irrottautui suudelmasta ja kertoi tälle tilauksensa. Harom ilmoitti oman juomatilauksensa ja kaksikko jäi odottamaan hiljaisuuden vallitessa, että baarimikko saisi tilauksen valmiiksi. Harom tosin huomasi Shinean punastuneen.
”Sä tosiaan haluat juottaa mut humalaan vai?” Shinea totesi kysyvästi miehen maksaessa molempien juomat.
”Mä haluan, että sulla on hauskaa.” Harom vastasi. Shinea katsoi miestä virne suunpielessään.
”Sä olet outo.” Hän totesi hiljaa.
”Parhaat tyypit on outoja.” Harom virnisti, sipaisten jälleen Shinean kasvoille valahtaneen hiussuortuvan naisen korvan taakse. Shinea hymyili valloittavasti ja nappasi sitten juomansa baaritiskiltä. Harom oli saanut hänet paljon paremmalle tuulelle.

Jokusta drinkkiä ja shottia myöhemmin Shinea oli hyvissä nosteissa. Tupariporukasta suurin osa oli jo jatkanut matkaansa muualle, mutta Shinea, Harom ja muutama muu oli jäänyt ensimmäiseen baariin istumaan iltaa. Lita oli poistunut paikalta Meronin kanssa jossain vaiheessa, iskien Shinealle silmää mennessään. Ei paljoa jäänyt arvailun varaan, mitä kaksikko oli menossa puuhaamaan keskenään.
Shinea hymyili ja nauroi paljon jäätyään kaksin Haromin kanssa. Lopulta nainen oli päätynyt miehen kanssa tanssilattialle, keinutellen vartaloaan hyvin läheisissä tunnelmissa hänen kanssaan. Shinea myönsi itselleen, että hän piti Haromista todella paljon.
Kun illan viimeiset hitaat alkoivat soida, Harom veti Shinean syliinsä. Samalla nainen tajusi kellon olevan todella paljon. Hän ei olisi kuitenkaan halunnut päästää miehestä irti.
”Harom...” Shinea sanoi lopulta miehen korvaan. ”Mun täytyy lähteä kotiin.”
Harom päästi naisen liukumaan otteestaan ja asteli tämän perässä kohti narikkaa. Shinea kompastui matkalla ja olisi rymähtänyt rähmälleen lattialle, ellei Harom olisi napannut hänestä kiinni.
”Mä saatan sut kotiin.” Mies sanoi hiljaa.
”Ei sun tarvitse, mä vaan liukastuin.” Shinea väitti vastaan.
”Mä en aio kuunnella vastaväitteitä. En päästä sua yksin ulos tuossa kunnossa.” Harom totesi, eikä Shinean auttanut kuin taipua tilanteeseen. Kaksikko asteli narikkaan ja sai tavaransa nopeasti. Herrasmiesmäisesti Harom auttoi Shinealle takin päälle.
Shinea asteli miehen vierellä ulkoilmaan, joka tuntui virkistävän raikkaalta tunkkaisen baari-illan jälkeen.
”Metsästetäänkö me taksi?” Harom kysyi sytyttäessään itselleen tupakan.
”Tästä ei ole mun kämpille kovin pitkä matka ja mä ajattelin kävellä.” Shinea vastasi.
”Ihan miten haluat.” Harom totesi ja lähti kävelemään Shinean vierellä naisen määräämään suuntaan.
Kaksikko jutteli lyhyen matkan aikana niitä näitä, kunnes he saapuivat Shinean kotitalon kohdalle.
”Mä asun tässä.” Shinea sanoi, pysähtyen kotitalonsa alaovelle ja astui ensimmäiselle portaalle, kääntyen vielä Haromin puoleen. ”Mulla oli kiva ilta, pitkälti sun ansiostasi. Kiitos.”
”Eipä kestä.” Harom vastasi. Shinea tarttui Haromin takin kaulukseen ja veti miehen lähemmäs itseään, painaen huulensa tämän huulille. Haromin lämpimät kädet kiertyivät Shinean ympärille ja hän sulki naisen syleilyynsä.
”Haluatko tulla ylös?” Nainen kysyi hiljaa irrottautuduttuaan suudelmasta.
”Haluaisin, mutta kokisin käyttäväni sinua hyväkseni, jos tulisin.” Harom vastasi, pitäen Shinean sylissään. ”Sinä sanoit meneväsi yksin kotiin ja minä juotin sinut aikamoiseen humalaan, joten aion uskoa tässä vaiheessa sitä selvempää versiota sinusta, ettet kadu mitään aamulla.”
”Kauniisti ajateltu.” Shinea hymähti, irrottamatta otettaan miehestä.
”Mun pitäisi mennä.” Harom sanoi hiljaa. Kaksikko suuteli jälleen ja lopulta Shinea päästi miehen otteestaan.
”Missä sä majailet tämän yön?” Nainen kysyi vielä.
”Hotelliyö tiedossa. Ja aamiainen myös.” Harom hymähti.
”Mä voin paistaa munia aamulla.” Shinea virnisti.
”Sä et todellakaan tee kieltäytymisestä helppoa.” Harom totesi ja painoi vielä suudelman naisen huulille, ennen kuin astui kauemmas.
”Toivottavasti nähdään vielä joskus.” Shinea sanoi hiljaa.
”Toivottavasti.” Harom totesi virnistäen, sujautti kädet takkinsa taskuihin ja lähti kävelemään omaa majapaikkaansa kohti. Shinea katsoi hänen peräänsä hetken, hillitsi itseään huutamasta ja kutsumasta miestä takaisin. Hän pujahti alaovesta sisään ja kipitti portaat ylös. Litan kämpästä kantautui epämääräisiä ääniä rappukäytävään ja Shinea katsoi parhaaksi siirtyä omaan asuntoonsa mahdollisimman nopeasti.

Shinea heräsi seuraavana aamuna helvetilliseen päänsärkyyn. Vedettyään särkylääkkeen kurkustaan alas ison vesilasillisen kera, nainen tarkisti jääkaapin sisällön. Ei siellä ollut juuri muuta kuin valo, joten ei auttanut kuin lähteä kauppaan hakemaan krapula-aamiaista.
Nainen kävi suihkussa ja puki hitaasti vaatteet päälleen, keräten sitten viestimensä ja lompakkonsa mukaansa, ennen kuin poistui kotiovesta ulos. Astuessaan käytävään hän lähestulkoon törmäsi Litaan ja Meroniin, jotka kuhertelivat Litan kotiovella. Meron oli ilmeisesti lähdössä, eikä ovensuussa seisovalla Litalla ollut päällään kuin toppi ja pikkuruiset pikkupöksyt.
”Huomenta.” Shinea toivotti väsyneenä.
”Huomenta!” Lita sanoi virnistäen.
”Huomenta.” Meron toivotti myös.
”Mä käyn kaupassa, tarviitko sä jotain?” Shinea kysyi sulkiessaan kotiovensa perässään.
”Tuoremehua jos tuot, niin oot aarre!” Lita vastasi hymyillen.
”Selvä.” Shinea hymähti ja asteli käytävää pitkin kohti rappusia. Hän kuuli Litan ja Meronin välisen vaimean sananvaihdon ja sen jälkeen sulkeutuvan oven äänen. Meron asteli Shinean perään ja sai tämän kiinni alemman kerroksen tasanteella.
”Mihin sinä olet minun veljeni laittanut?” Meron kysyi hyväntuulisesti.
Shinea tunsi punastuvansa, vaikka sille ei mitään varsinaista syytä ollutkaan. Loppujenlopuksi hän ja Harom eivät olleet tehneet mitään kovinkaan ihmeellistä. Shinean omalla mittapuulla edellinen ilta oli tosin ollut hyvin ihmeellinen.
”Harom saattoi minut eilen kotiin ja lähti sen jälkeen hotellille nukkumaan. Tai siihen käsitykseen minä ainakin jäin.” Shinea vastasi.
”Taisit hiukan ihastua häneen?” Meron härnäsi.
”Jos tilanne olisi hieman toisenlainen tällä hetkellä, tapailisin häntä mielelläni.” Shinea myönsi. ”Mutta juuri nyt en edes halua ajatella minkäänlaista suhdetta. Resurssini eivät riitä sellaiseen.”
”En tiedä mitä välillänne tapahtui yön aikana, mutta veljeni pitää sinusta.” Meron sanoi koruttomasti, kun kaksikko asteli alaovista ulos.
”Sellaiseen käsitykseen minäkin jäin.” Shinea vastasi huokaisten ja käänsi katseensa Meroniin. ”Minä en vain pysty tarjoamaan hänelle mitään. En tällä hetkellä.”
Meron katsoi takaisin ja näytti siltä, että haluaisi sanoa jotain, mutta jätti kuitenkin sanomatta. Shinean ilmeestä paistoi harmistus ja väsymys tuskaiseen tilanteeseen, eikä Meron halunnut pahentaa hänen oloaan.
Hän oli aikonut kertoa Shinealle, että Harom seurusteli, säästääkseen naisen ikävältä pettymykseltä veljensä suhteen. Mutta koska Shinea itse antoi hyvin vahvasti ymmärtää, etteivät ihmissuhdeasiat olleet ajankohtaisia, Meron päätti olla hiljaa. Suunsa avaamalla hän olisi luultavasti myös pilannut veljensä mahdollisuudet tulevaisuudessa. Tilanne luultavasti ratkeaisi omalla painollaan jossain vaiheessa, tosin Meron oli sillä hetkellä hyvin varma siitä, että Harom päätyisi vielä seurustelemaan Shinean kanssa.
”Minun täytyy mennä.” Shinea totesi hiljaa. ”Kerro veljellesi terveisiä.”
”Kerron toki.” Meron virnisti.
Kaksikko lähti eri suuntiin Shinean suunnatessa kohti lähintä kauppaa ja Meronin lampsiessa kohti hotellia, jossa hänen olisi pitänyt yöpyä Litan asunnon sijaan.

Shinea palasi kaupasta aamupalatarpeet mukanaan. Hän koputti Litan oveen ja tämä avasi oven yhtä vähissä vaatteissa kuin aiemminkin. Shinea ei antanut sen häiritä.
”Tuutko mun kanssa aamupalalle?” Lita kysyi ja otti vastaan ystävänsä ojentaman tuoremehutölkin.
”Laskin sen varaan, että kysyisit, kun Meronkin lähti jo.” Shinea vastasi ja astui sisään ystävänsä asuntoon. Meronin mainitseminen sai Litan hymyilemään.
”Hän on mahtava.” Lita sanoi uneksivasti sulkiessaan oven.
”Siltä vaikuttaa.” Shinea hymähti, laski ostoskassin sohvalle ja poimi sieltä itselleen omeeni-hedelmän ja rapeakuorisen suolaisen leivonnaisen, jota Shinea oli lapsena kutsunut höttyseksi, koska se oli hänen mielestään ollut käsittämätön ruoka ilmavan koostumuksensa vuoksi.
Lita istui myös sohvalle ja kävi aamiaistarpeisiin kiinni. Kaksikko ei vaivautunut hakemaan laseja, vaan joi mehua suoraan tölkistä.
”Miten sinun iltasi päättyi?” Lita kysyi virnistäen.
”Tiedän mitä sinä ajat takaa, mutta minä nukuin yksin kotona.” Shinea vastasi hiljaa, rasittunut ilme kasvoillaan.
”Mitä tapahtui?” Lita kysyi huomatessaan ystävänsä ilmeen. ”Tekikö Harom jotain?”
”Ei, ei kyse ole siitä. Minulla oli mukava ilta ja nautin hänen seurastaan kovasti. Minä vain...” Shinea sanoi, miettien mitä hän ylipäätään ajoi takaa. ”Halusin ja haluaisin niin paljon enemmän, mutta... minä en riitä tällä hetkellä. Kaikessa meneillään olevassa on jo liikaa kestettävää.”
Lita halasi Shineaa lohduttavasti.
”Uskon, että Harom ymmärsi sen kyllä. Ja kuka tietää, ehkä tienne kohtaavat uudelleen joskus myöhemmin. Sitten kun te molemmat olette valmiita.” Hän sanoi lohduttavasti. Shinea nyökkäsi ja painoi väsyneenä päänsä Litan olkapäätä vasten. Asioilla oli taipumus järjestyä.
Ovelta kuului koputus. Lisäksi käytävästä kuului hiljainen puheensorina.
Shinea huokaisi syvään ja irrottautui Litan halauksesta. Hän pyyhkäisi nopeasti silmäkulmansa, kun Lita nousi ylös ja asteli ovelle.
”Missä helvetissä Shiny on? Eikö sen kamoja pitänyt raahata tänään?” Roen ääni kuului kysyvän. Shinea nousi hämmentyneenä ylös ja asteli Litan viereen ovelle. Roen lisäksi käytävässä oli myös puolialastonta Litaa tuijottava, jokseenkin punastunut Credo ja Shinean suurimmaksi yllätyksekseen myös Carpo.
”Mitä ihmettä te teette täällä?” Shinea kysyi.
”Tultiin auttamaan sua muutossa.” Roe vastasi hymyillen.
”Lita kertoi muuttopäivän, loput päätökset tehtiin itse. Haluttiin auttaa.” Credo sanoi, hyväntuulinen virne kasvoillaan. Shinea ei saanut sanaa suustaan. Avulias ele liikutti häntä todella paljon.
”Lita... Voisitko ystävällisesti pukea housut päällesi?” Carpo kysyi vaikeasti, katse kattoon suunnattuna.
”Mitä, tuntuuko housut ahtailta?” Lita kiusoitteli ja lähti lanteitaan keinutellen kotinsa uumeniin noutamaan jotakin takapuolensa peitoksi. Pian hän tuli takaisin, pukeutuneena shortseihin, jotka eivät olleet juurikaan tavallisia pikkupöksyjä peittävämmät.
”Noniin, kantohommiin siitä.” Lita usutti. Shinea avasi oman kotiovensa ja päästi kantoapunsa sisään.
”Alus täytyy vielä siirtää alaovien viereen.” Hän sanoi.
”Minä voin käydä hakemassa sen.” Carpo tarjoutui. Shinea ojensi miehelle avaimet ja kertoi mihin oli aluksen jättänyt edellisenä päivänä.
”Miten helvetissä Carpo halusi tulla auttamaan?” Shinea kysyi Credolta ja Roelta, kun Carpo oli mennyt.
”Hän oli itseasiassa todella pahoillaan, kun et tullut enää takaisin kouluun ja kyseli useamman kerran, että tiedämmekö missä sinä olet.” Credo vastasi. ”Ilmeisesti se, että tempaisit häntä tauluun, sai hänen käsityksensä sinusta muuttumaan niin paljon, että koki sinun ansainneen paikkasi tällä alalla.”
”Minä puolestani veikkasin, että hän haluaa vain päästä pöksyihisi.” Roe virnisti.
”Tai sitten hän tuntee edelleen huonoa omaatuntoa siitä kaivuritapauksesta ja haluaa hyvitellä.” Credo ehdotti.
”Noh, hän on lihasvoimaa ja jotkut näistä kamoista ovat aika painavia, joten en valita.” Shinea totesi.
”Parempi alkaa kantaa, niin saadaan kamasi mahdollisimman nopeasti siirrettyä.” Lita hymähti, nappasi laatikon käsiinsä ja lähti viemään sitä alas.
Shinean tavaroiden kanssa ei lopulta kovinkaan kauaa nokka tuhissut, kun kantaminen jakaantui viidelle henkilölle. Alle kahdessa tunnissa kaikki oli kannettu alas ja lastattu autoon. Shinea kävi vielä varmistamassa, ettei hänen asuntoonsa ollut jäänyt mitään ja että paikat olivat jotakuinkin siistissä kunnossa seuraavaa asukasta ajatellen. Nainen asteli käytävään ja sulki oven perässään. Hänestä se tuntui kovin lopulliselta. Hän asteli hitaasti portaat alas ja astui ulos.
Lita, Credo, Roe ja Carpo odottivat alaovien ulkopuolella.
”Kiitos aivan älyttömästi avusta.” Shinea sanoi ja halasi vuorotellen kaikkia, jopa Carpoa, joka tosin käytti tilaisuuden hyväkseen ja kouraisi Shineaa kevyesti takapuolesta. Nainen muksautti miestä nyrkillä rintakehään tuima ilme kasvoillaan. Carpo nosti kätensä antautumisen merkiksi.
”Anteeksi!” Mies sanoi nolosti hymyillen. ”Halusin tehdä tuon edes kerran ja tämä oli vähän niinkuin viimeinen tilaisuus!”
”Simpana.” Shinea sanoi päätään puistellen, viitaten Hydruksen sademetsissä asuviin melko rujon näköisiin apinaeläimiin.
”Kaikkea hyvää Shinea.” Carpo sanoi ja taputti naista hiukan kömpelösti olalle. ”Minun täytyy mennä.”
Mies lähti astelemaan poispäin ja hävisi pian näkyvistä.
”Pärjäätkö toisessa päässä kamojesi kanssa vai tulemmeko mukaan kantamaan?” Roe kysyi Shinealta.
”Velipoika on vastassa, eiköhän me kahdestaan saada kamat siirtymään.” Shinea vastasi. ”Minun on parempi lähteä ajamaan, että ehdimme purkaa kaiken vielä tämän päivän puolella.”
”Pysytään tutkalla.” Roe sanoi vielä, kun Shinea kiipesi alukseen.
”Pysytään.” Shinea vastasi hymyillen haikeasti. Hän laittoi aurinkolasit päähän, starttasi aluksen ja lähti ajamaan, jättäen opiskelijaelämän ja luokkatoverinsa sillä erää taakseen.

[Shinea]

8. Finding another way

Shinean muutettua takaisin lapsuudenkotiinsa ja Karmin päästyä sairaalasta kotiin toipumaan, oli elämä alkanut ensimmäisten päivien tuskailun jälkeen sijoittua jonkinlaisille raiteille. Isä ja tytär olivat yhteistuumin todenneet, että jotkin asiat oli parempi jättää ammattilaisten hoidettaviksi, joten Wayn sukukartanolla kävi päivittäin myös sairaanhoitaja, joka piti huolta Karmin lääkityksestä ja muista tämän edelleen parantumassa olevien vammojen hoitoon liittyvistä asioista. Fysioterapeutti ramppasi myös kartanolla useamman kerran viikossa, auttaen Karmia toipumiseen liittyvien harjoitteiden kanssa. Shinean harteille jäi vastuu likipitäen kaikesta muusta, kuten ruuanlaitosta, siivoamisesta ja Karmin ulkoiluttamisesta tämän kunnon sallimissa rajoissa.
Karm istui silläerää vielä pyörätuolissa ja pääsi liikkumaan sisätiloissa sujuvasti, mutta ulkona liikkumiseen hän tarvitsi vielä apua, varsinkin kun sukukartanon piha oli maastoltaan hyvin vaihteleva ja korkeuseroin kirottu. Mies joutui kulkemaan omaan kotiinsa talon päädyssä olevasta ovesta, sillä pyörätuolin kanssa ei olisi ollut minkäänlaisia jakoja kulkea talon pääovesta sille johtavan portaikon vuoksi, eikä Karm ollut halunnut talon julkisivulle kulkuluiskaa pyörätuolille.
”Mitä sitä nyt turhaan helpottamaan omaa elämää ja kotona liikkumista. Kunhan pysyy julkisivu kunnossa, niin kaikki on hyvin.” Oli ollut Phoboksen ivallinen kommentti, kun hän oli kuullut asiasta.

”Huomenta.” Shinea toivotti, kun Karm rullaili pyörätuoleineen keittiöön.
”Huomenta.” Karm vastasi vaisusti ja komensi samalla kädenliikkeellä N’idaa ja Ruaa pysymään keittiön nurkassa omalla paikallaan. Pyörätuolin kanssa liikkuminen oli yhtä tuskaa, jos catronait pyörivät ympärillä. Milloin meinasi olla tassu renkaan alla tai pörröinen häntä pinnojen välissä.
”Mitä haluat aamupalaksi?” Shinea kysyi, kun Karm rullasi pyörätuolinsa kanssa keittiön pöydän ääreen. Mies vilkaisi pöydällä olevia aamiaistarpeita, joita Shinea oli käyttänyt itse.
”Pärjään näillä.” Hän vastasi. Mies näytti tyttärensä silmissä väsyneemmältä ja rasittuneemmalta kuin illalla nukkumaan mennessään.
”Onko kaikki hyvin?” Shinea kysyi hiljaa ojentaessaan isälleen kupillisen kahvia. Karm vilkaisi hänen suuntaansa ja aikoi selkeästi sanoa jotain hyvin pisteliästä, mutta päättikin niellä kitkerät sanansa ja siemaista kahviaan ennen kuin vastaisi.
”Nukuin vain huonosti.” Mies huokaisi lopulta. Shinea tyytyi nyökkäämään. Hänestä tuntui, että hän tanssi toisinaan miinakentällä yrittäessään kommunikoida isänsä kanssa. Jo muutaman viikon aikana, jonka he olivat viettäneet kahdestaan kotona, oli johtanut niin pieniin kuin suuriin sanaharkkoihin.
Vaikka Karm oli ollut tyttärensä silmissä sankari koko tämän eliniän ajan, mies oli ollut loppujen lopuksi hyvin vähän kotona, joten aikaisemmin tavallinen arki ei ollut ehtinyt iskeä vasten kasvoja. Oli niin kovin paljon helpompaa olla ihana, kun toista näki harvoin. Vaikka Karmilla ja Shinealla oli aina ollut lämpimät välit, muutamassa kahdestaan vietetyssä viikossa saman katon alla molemmille oli käynyt tuskallisen selväksi, etteivät he tunteneet toisiaan kovinkaan hyvin. Siitä oli ollut viitteitä jo sinä aikana, kun Karm oli ollut sairaalahoidossa, mutta jostain syystä sekä isä että tytär olivat työntäneet kirpaisevan totuuden ajatuksissaan taka-alalle.
Kaksikon keskinäistä suhdetta ei helpottanut lainkaan se, että Karmin oli tavattoman vaikeaa pyytää apua. Mies oli ollut lähes koko ikänsä se, joka piteli lankoja käsissään ja ohjasi muiden toimintaa. Nyt apua piti pyytää aivan arkisissakin asioissa ja se oli äärettömän raskasta. Shinea oli jo ehtinyt räpsähtää isänsä silmille kommunikaation puutteen vuoksi, huomauttaen hyvin kipakasti, ettei ollut ajatustenlukija, mutta mikäli Karm löytäisi jonkin kansalaisopiston tarjoaman Ajatustenluvun ABC-kurssin, hän kävisi sen oikein mielellään suorittamassa.
”Käyn N’idan ja Ruan kanssa ulkona.” Shinea sanoi, nousi pöydän äärestä ja ravisti Karmin irti ajatuksistaan. Samalla nainen pakotti Karmin selviytymään aamiaisensa kanssa itsenäisesti ja antoi tälle samalla aikaa suoriutua sen valmistamisesta ilman ulkopuolisen aiheuttamia paineita. Tietysti Karm tiesi, miten suoriutua kaikista asioista joihin hän tarvitsi apua, mutta hänen runnellun kehonsa hienomotoriset taidot eivät tosiaankaan olleet kaikesta samaa mieltä hänen mielensä kanssa.
Karm seurasi katseellaan, kun Shinea poistui huoneesta catronait kannoillaan ja vilkaisi sitten pöydällä olevia aamiaistarpeita, ryhtyen kasaamaan itselleen hitaasti aamiaisvoileipiä.
Shinea solmi juuri kengännauhoja eteisessä, kun hän kuuli keittiöstä äänen, joka viittasi vahvasti siihen että kahvikuppi oli juuri tippunut lattialle ja särkynyt sirpaleiksi. Sen perään kuului Karmin turhautunut kirosanaryöppy. Catronait katsoivat korviaan käännellen vuorotellen keittiön suuntaan ja Shineaan, tarkastellen naisen reaktiota.
Shinea punnitsi vaihtoehdot läpi. Joko hän menisi ja auttaisi, tai sitten hän antaisi isänsä suoriutua tilanteesta itse. Tässä vaiheessa huomattavasti joutuisampi – ja helpompi – vaihtoehto olisi käydä auttamassa, vaikka se Karmin itseluottamukseen aiheuttaisikin jonkinmoisen kolauksen. Shinea päästi catronait ulos etuovesta ja asteli takaisin keittiöön. Karm istui edelleen pöydän ääressä, nojaten kasvojaan käsiinsä. Hän oli selkeästi hyvin turhautunut ja yritti pitää itsensä edes jotenkuten kasassa. Kahvikupin sirpaleet lojuivat lattialla hiljalleen laajenevassa kahvilätäkössä miehen vieressä.
Shinea nappasi keittiöpyyhkeen käteensä ja kyykistyi pöydän viereen kerätäkseen sirpaleet.
”Anteeksi.” Karm sanoi hiljaa.
”Älä välitä. Vahinkoja sattuu.” Shinea vastasi hiljaa. Hän noukki sirpaleet lattialta, heitti ne roskakoriin ja palasi takaisin pöydän ääreen pyyhkimään kahvilätäkön lattialta.
”Tunnen itseni helvetin hyödyttömäksi.” Karm sanoi hiljaa. Shinea tarttui isänsä käteen ja katsoi tätä silmiin.
”Minä tiedän.” Hän kuiskasi. ”Tilanne helpottuu kyllä.”
Karm nyökkäsi, vaikka hänestä ei itsestään tuntunut sillä hetkellä lainkaan siltä, että asiat helpottuisivat. Vaikka miehen ulkoiset vammat olivat pikkuhiljaa parantuneet, hän oli sisältä aivan hajalla. Sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta hän ei omasta mielestään saanut minkäänlaisia tuloksia aikaiseksi. Kädet eivät toimineet kuten ennen ja kävelykyky oli vain kaukainen haave.
Shinea jatkoi siivoamista, suoristautui lattian siistiksi saatuaan ja kävi heittämässä keittiöpyyhkeen keittiön vieressä sijaitsevan kodinhoitohuoneen pyykkikoriin.
”Minun pääni hajoaa neljän seinän sisällä.” Karm sanoi hiljaa, kun Shinea palasi takaisin keittiön puolelle.
”Et sinä uloskaan halunnut mennä.” Shinea hymähti hiljaa.
”En tässä kunnossa.” Karm murahti äkäisesti. Shinea katsoi isäänsä pää kallellaan. Tämä näytti edelleen siltä, kuin olisi jäänyt ruohonleikkurin, maansiirtokoneen ja panssarivaunun alle, mutta silti huomattavasti paremmalta kuin muutamaa viikkoa aiemmin. Parta oli ajamatta, hiukset normaalisti hyvin särmästä mallistaan ulos kasvaneet ja aiemmin suorana pysynyt ryhti jokseenkin kasaan painunut. Isä oli vain varjo entisestä itsestään.
”Yritän keksiä jonkinlaisen ratkaisun tilanteeseen.” Shinea sanoi hiljaa ja kaatoi isälleen uuden mukillisen kahvia. ”Syö nyt.”
”Minulla ei ole enää nälkä.” Karm totesi, kun tytär asetti kahvikupin hänen eteensä.
”Ihan sama. Syöt silti.” Shinea komensi, kuulostaen aivan äidiltään. ”Työnnä kamat takaisin jääkaappiin kun olet valmis.” Hän painoi pikaisen suukon isänsä poskelle ja lähti sen jälkeen keittiöstä, suunnaten ulkona odottavien catronaiden luokse. Karm seurasi katseellaan ikkunasta, kun Shinea yllytti Ruan ja N’idan liikkeelle, suunnaten sitten kohti takapihaa mennäkseen sieltä kartanon takana olevaan metsään.
”Miten helvetissä tuo tyttö jaksaa tällaisessa tilanteessa...” Karm pohti puoliääneen.

Shinea asteli kartanon takaisessa metsässä ja seurasi catronaiden liikkeitä puiden lomassa. Samalla hän pohti, mitä keksisi helpottaakseen isänsä oloa, ettei tämä ahdistuisi niin paljoa neljän seinän sisällä ollessaan. Toisaalta hän olisi halunnut kannustaa isäänsä menemään ulos ihmisten ilmoille, mutta ei hän voinut aikuista ihmistä pakottaa tekemään mitään, mitä tämä ei halunnut. Väsymys sumensi naisen ajatuksia ja hän tunsi kiertävänsä kehää ajatustensa kanssa kuin häntäänsä jahtaava catronai. Shinean viestin alkoi soida hänen taskussaan saapuvan puhelun merkiksi. Hän huokaisi ja veti laitteen taskustaan, vilkaisten sen näyttöä. Puhelu saapui tuntemattomasta numerosta ja Shinean teki mieli jättää vastaamatta. Mielihalu hiljentää saapuvan puhelun ääni oli kova, mutta jokin sai hänet vastaamaan.
”Mitä?” Shinea sanoi keskustelunavaukseksi.
”Shinea?” Erittäin tutulta kuulostava miesääni kuului kysyvän ja sai naisen sydämen hakkaamaan kovempaa. Hetkessä Shinea onnistui yhdistämään äänen sen omistajaan.
”Harom?” Nainen kysyi hyvin hämmentyneenä.
”Minäpä minä.” Kuului miehen vastaus.
”Mistä helvetistä sinä sait minun yhteystietoni?” Shinea kysyi.
”Se olikin aikamoisen työn ja tuskan takana.” Harom vastasi vakavalla äänellä. ”Vaati hiukan uhkailua, kiristämistä ja lahjuksia, mutta lopulta sain kuin sainkin numerosi näppeihini.”
”Oikeasti?” Shinea kysyi äimistyneenä.
”No ei.” Harom vastasi ja nainen kuuli äänensävystä miehen hymyilevän. ”Vakavasti puhuen, heitin Meronin eilen Litan luokse, koska hänen oma aluksensa on huollossa. Pyysin numerosi Litalta ja luulin hänen maininneen asiasta sinulle.”
Niinpä tietysti. Loppujen lopuksi ei tullut yllätyksenä, että Lita oli ollut asialla. Suoraansanottuna Shinea ei myöskään ollut odottanut kuulevansa Haromista mitään Mian tupareiden jälkeen, vaikka toisaalta hän oli salaa toivonut, että mies ottaisi häneen yhteyttä.
”Lita ei ole sanonut mitään. Mutta ei se haittaa, olen imarreltu siitä, että soitit.” Shinea totesi hymyillen. ”Mitä sinulla on mielessä?”
Shinean viestin päästi pienen piippauksen, joka merkitsi sitä, että toinen osapuoli pyysi puhelun siirtämistä videopuheluksi. Shinea uhrasi nopean ajatuksen meikittömille kasvoilleen ja yön jäljiltä sekaiselle hiuskuontalolleen, mutta päätti ettei sillä olisi väliä. Hän piti Haromista paljon, mutta tällä hetkellä oli erittäin toissijaista yrittää hurmata ketään. Ja toisaalta, jos kohtalon oikut saattaisivat heidät joskus yhteen, meikittömiä kasvoja ja sekaista hiuskuontaloa saisi katsoa jokaisena aamuna.
”Odota hetki.” Shinea totesi ja napautti viestimensä näyttöä, ottaen videopuhelun vastaan. Hetken kuluttua Harom ilmestyi viestimen pienelle ruudulle. Hänellä oli päällään musta sotilaspuku ja mies ilmeisesti istui jonkinlaisen toimistopöydän takana. Kaiketi hän puhui puhelua työpaikaltaan käsin.
”Ajattelin vain kysellä kuulumisiasi.” Harom totesi hyväntuulisesti hymyillen, eikä näyttänyt välittävän Shinean arkisesta ulkonäöstä tippaakaan. ”Missä pöpelikössä sinä oikein seikkailet?”
”Olen ulkona lemmikkien kanssa. Meillä on kaksi catronaita.” Shinea vastasi hymyillen. ”Eikä minulle kai mitään ihmeellistä kuulu. Olen ollut pääosin isän kanssa kotona Mian tupareiden jälkeen.”
Hän viittasi catronait mukaansa ja lähti astelemaan takaisin kotikartanoa kohti.
”Onko arki asettunut jo jonkinlaisiin uomiin vai haetteko sopivia toimintatapoja edelleen?” Harom kysyi huolehtiva ilme kasvoillaan. ”Näytät aika uupuneelta.”
”Joihinkin asioihin on jo muodostunut rutiinit, osa sitten taas tuottaa edelleen hankaluuksia...” Shinea huokaisi. ”Nukkuminen on välillä vähän haastavaa, tosin tilanne on rankempi henkisesti kuin fyysisesti.”
”Tarvitsetko apua?” Harom kysyi myötätuntoisen näköisenä. Shineasta mies vaikutti hyvin vilpittömältä avun tarjouksessaan. Toisaalta jonkun toisen huolenpito tuntui naisesta hivenen kummalliselta. Isänsä tavoin hän oli tottunut hoitamaan paljon asioita itse.
” Erinäisistä syistä johtuen isä ei halua poistua kotoa. Toisaalta hän selkeästi tylsistyy neljän seinän sisällä.” Shinea selitti. ”Minun pitäisi keksiä jotain, millä saisin pidettyä hänen mielensä virkeänä.”
”Usuta hänet pelaamaan online-conqueria.” Harom virnisti. ”Armeijan upseeristo paukuttaa sitä menemään työaikanakin ja armeijatasoista oikeasti hyvin taktikoivaa peliseuraa on luultavasti tarjolla kellon ympäri, kun ottaa huomioon sotilastukikohtien jakaantumisen Hydruksella.”
”Mistä helkkarista teille maksetaan palkkaa...” Shinea naljaili hymyillen. ”Kiitos vinkistä, ainakin voin ehdottaa tätä isälle.”
”Toivottavasti siitä on apua.” Harom hymyili.
”Eiköhän. Ainakin hän saisi jotain mietittävää.” Shinea pohti ääneen. ”Toisaalta minun pitäisi miettiä myös jotain, millä saisin hänet liikkeelle.”
”Saattaisin itse ratkaista tuonkin puolen pelaamalla. Virtuaalitodellisuuden pelit olivat hitti silloin kun minä olin kakara. Luulisi, että siltä osa-alueelta löytyisi jotain sopivaa.” Harom ehdotti. ”Mielikuvaharjoitteluhan auttaa myös fyysistä suoritusta.”
Miehen huulille piirtyi hymy, joka sai Shinean miettimään aivan toisenlaisia mielikuvaharjoituksia, joista sillä hetkellä oli oikeasti puhe. Nainen tunsi punastuvansa.
”Ei muuten mikään huono idea tuokaan!” Shinea totesi, hymähtäen samalla omille ajatuksilleen. ”Minäkin olen pentuna pelannut virtuaalitodellisuuspelejä, sitten se vähän jäi kun tuli muuta tekemistä.”
Harom hymyili hänelle rohkaisevasti ja näytti olevan tyytyväinen siihen, että oli saanut Shinean paremmalle tuulelle. Hän näytti myös arvaavan, että Shinean ajatukset olivat lipsahtaneet hetkeksi sivuraiteelle.
”Isäsihän on myös sotaveteraani, jos olen oikein ymmärtänyt? Armeijalla on oma tukijärjestö sotaveteraaneille ja heidän läheisilleen, joten voisit yrittää hakea apua myös sieltä.” Harom huomautti. ”Saisit pidettyä samalla huolta myös itsestäsi ja omasta jaksamisestasi.”
”Täytyy laittaa korvan taakse. Vaikka ei minulle olekaan mitään hätää. ” Shinea totesi, siirtäen sitten puheenaiheen pois itsestään nähdessään sukukartanon siintävän jo puiden oksien takana. ”Mutta se minusta, mitä sinulle kuuluu?”
”Töitä ja rentoutumalla vietettyä vapaa-aikaa.” Harom vastasi olkiaan kohauttaen. ”Olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä.”
Shinea avasi suunsa piruillakseen miehelle, mutta hänen korviinsa kantautui viestimestä rasahdus, joka kuulosti oven aukemiselta ja mies kohdisti katseensa johonkin ruudun ulkopuolella.
”Odota hetki.” Harom sanoi Shinealle ja viestimen ääni mykistyi hetkeksi. Ilmeisesti jollakin oli miehelle jotakin hyvin tärkeää sanottavaa, sillä tämä kuunteli hetken keskittyneen näköisenä ja sanoi sitten jotain vastaukseksi, kääntyen lopulta takaisin Shinean puoleen palauttaen samalla äänet videopuheluun.
”Olen pahoillani, mutta minun täytyy mennä.” Harom sanoi pahoittelevasti. ”Velvollisuudet kutsuu.”
”Minäkin olen melkein kotona, joten ei haittaa.” Shinea vastasi.
”Ilmoittele itsestäsi välillä. Kuulisin kernaasti kuulumisiasi jatkossa.” Harom sanoi hymyillen.
”Niin minäkin sinun.” Shinea vastasi.
Harom ojensi kätensä sulkeakseen viestinyhteyden.
”Harom.” Shinea huikkasi hiljaa hetken mielijohteesta.
”Mitä?” Mies kysyi hiukan häkeltyneenä.
”Olen todella iloinen siitä, että soitit.” Shinea vastasi.
”Mukava kuulla.” Harom sanoi hurmaavasti hymyillen. ”Pidä huolta itsestäsi.”
”Samoin sinä.” Shinea vastasi hieman ujo hymy huulillaan. Harom virnisti hänelle vinosti ja viestinyhteys katkesi.
Shinea jatkoi lyhyen matkan takaisin kotiin perhoset vatsassaan ja catronait perässään, hymyillen samalla itsekseen. Hän antoi N’idalle ja Rualle ruuan ulos, jättäen ne syömään aamiaistaan ja suunnaten itse sisälle. Hän potkaisi kenkänsä eteisen ovella jaloistaan, astellen keittiöön. Karm oli saanut syötyä ja siivottua tarvitsemansa aamiaistarvikkeet takaisin oikeille paikoilleen ja siirtynyt sen jälkeen ilmeisesti olohuoneeseen. Ruokapöytäkin oli pyyhitty, tosin Karm ei sen ääressä pyörätuolissa istuessaan aivan keskelle asti ylettänyt rätin kanssa. Yritystä oli selkeästi kuitenkin ollut ja Shinea arvosti sitä. Viestin naisen taskussa piippasi saapuvan viestin merkiksi. Viesti oli Haromilta ja se piti sisällään serverisalasanan, jolla mitä ilmeisimmin pääsi pelaamaan online-conqueria armeijan upseeriston kanssa. Shinea virnisti itsekseen ja työnsi viestimen taskuunsa.
”Iskä!” Hän sanoi kuuluvalla äänellä, lähtien keittiöstä muualle asuntoon. ”Mulla saattaa olla idea.”

Shinea hätkähti hereille keskellä yötä. Hetkeen hän ei tajunnut, miksi oli herännyt, mutta alakerrasta kantautuva huuto karisti viimeisetkin unihiekan rippeet hänen silmistään. Nainen pomppasi ylös sängystä ja välittämättä kylmästä lattiasta paljaita jalkapohjiaan vasten, hän kipitti käytävään juosten portaat alakertaan. Naisen sydän tuntui hakkaavan tiensä ulos hänen rinnastaan ja syke tuntui olevan ainoa ääni minkä hän kuuli isänsä huutojen lisäksi.
Mitä helvettiä tapahtui? Oliko joku murtautunut heidän kotiinsa? Ne jotka olivat käyneet isän ja äidin kimppuun aiemmin? Olivatko he tulleet viimeistelemään sen, mikä oli jäänyt aiemmin kesken? Olisiko Shinea itse vaarassa? Miten kukaan oli päässyt ulkona nukkuvien catronaiden ohi? Kysymykset vilistivät hänen mielessään, törmäillen ja sekoittuen toisiinsa.
Shinea lähestyi isänsä makuuhuonetta, peläten tämän ja oman henkensä puolesta, alkaen pikkuhiljaa erottaa Karmin huudoista sanoja.
”Lopeta...!” Karm huusi. ”Jätä hänet rauhaan!”
Shinea pysähtyi tajutessaan, ettei talossa ollut ketään muuta kuin hän ja Karm. Isä näki painajaisia. Shinea lähti uudelleen liikkeelle ja astui isänsä huoneen ovesta sisään, siirtyen nopeasti tämän sängyn viereen. Karm heittelehti levottomasti vuoteessaan, sen verran mitä runneltu keho antoi myöden. Mies vaikeroi hiljaa ja kävi selkeästi tuskallista kamppailua unessaan.
”Iskä.” Shinea sanoi, tarttui isäänsä käsivarresta ja ravisti hellästi. ”Herää.”
Kolmannella ravistuksella Karm hätkähti hereille. Mies ei tunnistanut tytärtään, vaan heilautti yllättäen toista nyrkkiin puristettua kättään Shinean suuntaan vauhko ilme kasvoillaan, ikäänkuin Shinea olisi ollut se, joka häntä unissa piinasi. Isku tuli Shinealle yllätyksenä ja se osui häntä kasvoihin. Nainen voihkaisi kuuluvasti pään heilahtaessa iskun voimasta sivuun ja hän putosi yllättyneenä polvilleen sängyn viereen. Jäätävä hiljaisuus laskeutui huoneeseen muutamaksi sekunniksi.
”Shinea...” Karm henkäisi hiljaa tunnistettuaan tyttärensä.
”Sinä näit painajaisia ja huusit, kuin sinua tapettaisiin.” Nainen sanoi hiljaa poskeaan pidellen.
Karmin ilmeestä näki, ettei Shinean mielikuva ollut kovinkaan kaukana hänen unensa sisällöstä. Ei vaatinut kovinkaan kummoista päättelykykyä arvata, että Karm oli nähnyt unta, joka liittyi niihin hetkiin, jotka olivat vieneet hänen kävelykykynsä ja johtaneet hänen vaimonsa kuolemaan.
”Sattuiko sinuun?” Karm kysyi, yrittäen siirtää tuskallisen muiston painajaisestaan sivuun.
”Anna olla, olen kunnossa.” Shinea vastasi vähättelevästi ja kömpi ylös lattialta. Isku oli kuitenkin ollut sen verran voimakas, että hänen kasvoihinsa todennäköisesti ilmestyisi aamuun mennessä komea mustelma.
”Shinea.” Karm sanoi murheellisella äänellä. ”Olen pahoillani.”
Shinea istui isänsä sängyn laidalle ja halasi miestä tiukasti. Isän vartalo tuntui kovin hauraalta sillä hetkellä.
”Haluatko puhua asiasta?” Nainen kysyi hiljaa. ”Se yleensä auttaa.”
”Ei tässä asiassa ole mitään puhuttavaa.” Karm vastasi tuskaa äänessään. ”Mikään ei saa sitä katoamaan.”
Tytär päästi isänsä halauksestaan.
”Mutta se voisi auttaa sinua pääsemään eroon painajaisista.” Shinea huomautti.
”Minä en usko siihen. Elaran kuolema tulee kalvamaan minua elämäni loppuun asti.” Karm huokaisi rasittuneella äänellä, joka kuulosti siltä, että se sortuisi millä hetkellä hyvänsä. ”Joskus näen hänet valveillakin...”
Shineaan sattui nähdä muistojen piinavaan hänen isäänsä niin voimakkaasti, eikä hän tiennyt mitä sanoa.
”Antaisin mitä tahansa, että Elara olisi selvinnyt...” Karm kuiskasi ja pimeässäkin Shinea näki kyynelten valuvan pitkin isänsä poskia.
”Minullakin on ikävä häntä.” Tytär sanoi hiljaa, tuntien kyynelten kohoavan silmiinsä. ”Mikään ei tuo äitiä takaisin, mutta...”
”Olen tuskallisen tietoinen asiasta...” Karm keskeytti hiljaa, eikä Shinea enää tiennyt mitä vastata.
Kaksikon välille laskeutui painostavan tuntuinen hiljaisuus.
”Luuletko, että saat vielä nukuttua?” Shinea kysyi lopulta.
”En tiedä.” Karm vastasi tuskastuneena. ”Mene vain takaisin nukkumaan. Ei minun unettomuuteni pitäisi estää sinua nukkumasta.”
Shinea nyökkäsi, puristi hellästi isänsä kättä ja nousi sängyn reunalta. Hän asteli ovelle ja kääntyi vielä isänsä puoleen.
”Tiedän, että sinä käyt läpi todella vaikeita asioita. Mutta sinun täytyy antaa jonkun auttaa sinua.” Shinea sanoi hiljaa, astuen käytävään. ”Hyvää yötä. Olet rakas.”
Karm ei ehtinyt vastaamaan, kuuli vain tyttärensä askeleet käytävässä, kun tämä suuntasi takaisin huoneeseensa. Mies painoi kätensä kasvoilleen ja huokaisi raskaasti. Kyyneleet valuivat pitkin hänen kasvojaan ja Karm olisi halunnut huutaa turhautumistaan minkä keuhkoista lähtee, mutta hän ei halunnut huolestuttaa Shineaa.
Elaran runneltu ruumis piirtyi jälleen miehen mieleen, eikä kuva lähtenyt pois, vaikka Karm yritti sinnikkäästi ajatella jotain muuta. Nainen näytti makaavan Karmin makuuhuoneen lattialla ja katsovan miestään surullisin silmin.
”Elara... Olen niin pahoillani...” Karm kuiskasi. Syyllisyys oli musertaa hänet kuoliaaksi ja mies uhrasi ohikiitävän ajatuksen YPP-aikoina käytössään olleeseen käsiaseeseen, joka lepäsi lukitussa kaapissa muiden metsästäjän välineiden kanssa. Ase kuiskaili Karmille seireenimäistä kutsuaan, pyytäen tulla jälleen käytetyksi, vaikkakin hyvin eri tarkoitukseen kuin missä sitä oli aiemmin käytetty. Oman elämänsä päättäminen olisi kuitenkin liian helppo ratkaisu tilanteesta ulos. Karm oli jostain syystä selvinnyt hengissä ja luultavasti sillä oli jokin tarkoitus, vaikka mies olikin menettänyt lähestulkoon kaiken elämänhalunsa yhdessä Elaran kanssa. Olisi kuitenkin helvetillisen väärin Shineaa kohtaan, jos tytär joutuisi löytämään itsemurhan tehneen isänsä, joten Karmin ei auttanut kuin sinnitellä.
Mies vilkaisi kelloa ja totesi, että lähes koko yö olisi vielä edessä, eikä hän saisi varmasti enää nukuttua. Pitkät sekunnit vaihtuisivat minuuteiksi ja minuutit vaihtuisivat lopulta tunneiksi. Viimein aurinko nousisi ja pyyhkisi edellisen yön kauhut tieltään.

Shinean herättyä aamulla hänen toisessa poskessaan tykytti kipeästi yöllä heilahtaneen nyrkin vuoksi. Hän asteli yläkerran kylpyhuoneeseen ja tarkasteli kasvojaan peilistä. Vasenta puolta kasvoista kirjoi tumman violetin kirjava mustelma. Nainen huokaisi hiljaa, pesi hampaansa ja kipitti portaat alas, astellen keittiöön vain todetakseen Karmin olevan jo hereillä.
”Huomenta.” Shinea toivotti hiljaa.
”Huom-...” Karm aloitti, mutta hänen sanansa jäi kesken, kun hän näki Shinean mustelmaiset kasvot.
”Anna olla.” Shinea totesi hiljaa hänen nähdessään isänsä ilmeen. ”Se oli vahinko, tiedän ettet sinä tarkoituksella satuttaisi minua.”
”Silti...” Karm sanoi hiljaa. ”Olen pahoillani.” Hän tunsi olonsa todella epäonnistuneeksi ja itsensä helvetin huonoksi isäksi. Vaikka hän ei ollut lyönyt Shineaa tarkoituksella, mustelma tyttären kasvoissa kalvoi hänen mieltään. Shinea avasi jääkaapin oven ja tarkasteli hetken aikaa sen sisältöä.
”Täytyy käydä kaupassa tänään...” Tytär totesi ja otti itselleen aamiaistarpeita jääkaapista.
”Kahvi on melkein loppu.” Karm huomautti.
”Laitetaan listalle. Tosin, josko tulisit mukaan?” Shinea ehdotti, vilkaisten isänsä suuntaan. Karmin ilmeestä kuvastui jonkinmoinen pakokauhu. Hän ei halunnut esiintyä julkisesti missään, koska koki olevansa edelleen aivan raunioina. Kenen tahansa tutun näkeminen olisi suistanut hänet luultavasti raiteiltaan. Samalla mies pelkäsi jonkun tuntemattoman tunnistavan hänet. Sekasortoiset mielikuvat syöksyivät Karmin mielen läpi, toistaen samalla voimakkaita tunnelmia tapahtumaketjusta, jonka vuoksi hän sillä hetkellä istui pyörätuolissa.
”Ei ole pakko tulla.” Shinea kiirehti sanomaan nähdessään isänsä ilmeen. Karmin olemus rentoutui hieman, mutta hän oli edelleen selkeästi jännittynyt.
Shinea istui aamiaistarpeiden kanssa pöydän ääreen ja alkoi kirjottaa kauppalistaa puuttuvista ruokatarpeista.
”Iskä...” Nainen sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Karm katsoi häntä kysyvästi kahvikuppinsa takaa.
”Sinä olet sotasankari... ” Shinea aloitti epävarmasti, jatkaen sitten hyvin varovasti. ”Miksi kukaan haluaisi satuttaa sinua?”
”Jos minä olen Hydruksella sotasankari, niin minkä se tekee minusta vastapuolen silmissä?” Karm haastoi hiljaisella äänellä tyttärensä ajattelemaan.
Shinea katsoi isäänsä hiljaisena, yrittäen yhdistää asioita toisiinsa.
”En mitään muuta, kuin hirviö, joka tappoi heidän läheisiään.” Karm jatkoi hiljaa. ”Siinä on ihan tarpeeksi syytä vihata minua. YPP:kin pyrkii lähtökohtaisesti tekemään hyvää, mutta se ei poista sitä, etteivätkö toimintatavat voisi olla vääriä jonkun toisen silmissä.”
”Tuskin sinä nautit niiden päätösten tekemisestä, jotka ovat johtaneet jonkun kuolemaan.” Shinea totesi. ”Sotimisen tarkoitus on nitistää mahdollisimman tehokkaasti vastapuolen väkeä, jotta saavutetaan haluttu lopputulos. Tuskin ketään yksittäistä ihmistä vihataan tämän päätösten vuoksi.”
”Ei sillä ole väliä, nauttiiko päätöstensä lopputulemista vai ei.” Karm huokaisi. ”Tekemieni valintojen vuoksi joistakin asioista voi vetää suoran syy-seuraus suhteen minun kauttani. Joillekin se riittää siihen, että minua voi pitää syyllisenä.”
”Ja siksi on ihmisiä, jotka haluavat satuttaa sinua? Koska olet tehnyt päätöksiä, jotka ovat aiheuttaneet heidän läheistensä kuoleman?” Shinea kysyi.
”Tiedän mihin sinä pyrit, mutta en aio kertoa sinulle mitään, niin kuin en kerro veljellesikään.” Karm vastasi turhautuneella äänellä. ”Tämän hetkisen näkemykseni mukaan sinä ja veljesi olette tällä hetkellä turvassa, joten lakkaa painostamasta minua.”
”Anteeksi, en tarkoittanut kiusata sinua kysymyksilläni.” Shinea sanoi hiljaa, katse aamukaakaossaan. Isä ja tytär söivät aamiaisensa loppuun hiljaisuuden vallitessa.
”Katsotko tuon listan ja lisäätkö, jos siltä mielestäsi puuttuu jotain?” Shinea kysyi korjatessaan aamiaistarpeita takaisin paikoilleen. ”Käyn pukemassa ja lähden sitten käymään kaupassa.”
Kam nyökkäsi ja Shinea poistui keittiöstä, palaten pian takaisin ulos lähtöön sopivissa vaatteissa. Hän nappasi kauppalapun mukaansa ja laski catronait takapihalla sijaitsevaan aitaukseen mennessään ulos. Pian Karm kuuli tyttärensä aluksen käynnistyvän ja hän katsoi keittiön ikkunasta, kuinka alus lipui pihatietä pitkin pois näkyvistä. Hän jatkoi uutisten lukemista keittiössä ja arveli istuvansa siinä siihen asti, kunnes Shinea palaisi kauppareissultaan.

Karm oli ehtinyt olla hyvän tovin yksin kotona uutisten lukemiseen uppoutuneena, kun hän kuuli kartanon etuoven avautuvan ja sulkeutuvan. Hieman yllättyneenä hän vilkaisi ikkunasta, huomaten isänsä Phobokselle huoltaman aluksen olevan parkkeerattuna kartanon pihaan. Hän oli kaiketi ollut niin ajatuksiinsa uppoutunut, ettei ollut kuullut sen saapumista pihaan.
”Sintti?” Kuului Phoboksen ääni huhuilevan. Ilmeisen nopeasti mies tuli siihen tulokseen, ettei sisko ollut kotona, joten tämän askeleet suuntautuivat kohti olohuonetta. Karm huokaisi hiljaa itsekseen ja jätti uutisten lukemisen sikseen. Hän rullasi hitaasti ulos keittiöstä, siirtyen olohuoneen puolelle poikansa seuraan.
”Missä sinä olet viime aikoina seikkaillut?” Karm kysyi sovittelevaan sävyyn olohuoneessa seisovalta pojaltaan, joka katseli mietteliään näköisenä takan yläpuolella olevaa muistospiraalia. Phobos kääntyi kohti isäänsä tuima ilme kasvoillaan.
”Asrainissa.” Poika vastasi hiljaa. ”Minut ja tiimini lähetettiin terrorismin riivamalle alueelle pohjoiseen. Siellä oli lievästi sanottuna levotonta. Menetin kuusi miestä.”
Karm ei vastannut mitään. Phobos oli varsin alhaisesta kersantin sotilasarvostaan huolimatta toiminut todennäköisesti joukkueensa komentajana, joten miesten menetys meni hänen piikkiinsä. Ainakin nuorempi Way näytti kokevan itsensä syypääksi, kun ei pystynyt tuomaan tovereitaan hengissä kotiin.
”Lähtökäsky tuli sen jälkeen, kun yritin selvittää äidin murhaajaa.” Phobos sanoi ääni kitkeränä. ”Minut yritettiin vaientaa ja se johti kuuteen kuolemaan.”
Karm ei vieläkään sanonut mitään. Päällisin puolin tyynen pintansa alla Phobos näytti olevan katkera ja erittäin vihainena. Karm tunnisti omat käytösmallinsa pojassaan, eikä tämän ulkokuori hämännyt häntä.
”Jos olisit kertout minulle itse, tätä ei olisi tapahtunut.” Phobos sanoi hyvin hiljaisella halveksuntaa tihkuvalla äänellä.
”Jossittelu lienee turhaa tässä vaiheessa.” Karm vastasi väsyneesti. ”Meistä kumpikaan ei saa tehtyjä asioita tekemättömiksi.”
”Pääsin melkein hengestäni Asrainissa.” Phobos ärähti.
”Varmemmin pääsisit hengestäsi, jos kertoisin sinulle miksi äitisi on kuollut.” Karm vastasi takaisin. Äänensävy viesti turhautumista, väsymystä ja suuttumusta, sekä pelkoa pojan kohtalosta.
”Mikäli kohtalo ei olisi puuttunut peliin, olisin vain yksi kivi lisää tuossa helvetin muistoseinässä ja Shinea olisi ainoa jäljellä oleva Way!” Phobos ärähti, osoittaen takkaseinustalla olevaa spiraalia, jossa muistokivet kimmelsivät olohuoneen valaistuksessa. ”Enkä edes tiedä, mitä tai ketä minun pitäisi varoa, koska pidät minut pimennossa!”
”Sinä et tee sillä tiedolla mitään!” Karm räjähti. ”Lakkaa piinaamasta minua kysymyksilläsi! En aio kertoa sinulle mitään!”

Shinea ajoi aluksensa kotikartanon pihaan ja totesi Phoboksen tulleen käymään. Veljestä ei ollut kuulunut mitään hyvään toviin, joten olisi mukavaa pitkästä aikaa vaihtaa kuulumisia tämän kanssa. Shinea keräsi kauppakassit autosta mukaansa ja asteli pihan poikki sivuovelle päästäkseen ruokaostoksien kanssa suoraan keittiöön. Rua ja N’ida käyttäytyivät hieman levottomasti aitauksessaan, mutta Shinea oletti sen johtuvan siitä, että ne tiesivät Phoboksen olevan paikalla, eivätkä ne olleet päässeet tervehtimään perheenjäsentään.
Nainen astui sivuovesta sisään ja kantoi ruokaostokset keittiöön. Samalla hän kuuli, kuinka Phobos ja Karm riitelivät olohuoneessa. Sanoista ei saanut täysin selvää huoneiden välisen etäisyyden vuoksi, vaikka molemmat miehet olivat korottaneet ääntään.
”Mitä helvettiä...” Shinea kuiskasi säikähtäneellä äänellä, miettien samalla, mitä kipupisteitä Phobos oli onnistunut tökkimään saadakseen sisarusten isän korottamaan ääntään. Karm ei ollut koko Shinean elämän aikana huutanut riitatilatenteissa kertaakaan. Oli myös hyvin käsittämätöntä, että Phobos huusi. Vaikka veli taisteli kynsin ja hampain ollakseen erilainen mies kuin isänsä, hän oli monessa suhteessa enemmän tämän kaltainen kuin koskaan itselleen myöntäisi. Vastapuolen hermot riekaleiksi repivä rauhallisuus oli yksi näistä ominaisuuksista, jotka yhdistivät Karmia ja Phobosta ja nyt kumpikin oli hylännyt rauhallisuuden kokonaan.
Shinea jätti purkamattomat kauppakassit keittiön lattialle ja lähti kohti olohuonetta, vaikka tilanne olikin hänelle hyvin ahdistava.
”Entä Shinea? ” Shinea kuuli Phoboksen ärähtävän. ”Et tiedä, onko joku yrittänyt päästä häneenkin käsiksi. Tai yrittääkö jatkossa!”
”Luuletko, etten ole tilanteesta tuskallisen tietoinen?” Karm ärjäisi takaisin. ”Olen valmis tekemään mitä tahansa, jotta Shinea ja sinä pysytte turvassa.”
”Ei siltä vaikuta.” Phobos sivalsi takaisin. ”Ja mitä sinä muka pystyisit tällä hetkellä tekemään? Istut jumalauta pyörätuolissa ja olet hädintuskin varjo siitä, mitä joskus olit.”
”LOPETTAKAA!” Shinea huusi olohuoneen ovensuusta.
Isä ja poika vaikenivat ja molemmat kääntyivät katsomaan Shineaa. Shinea huomasi Phoboksen laihtuneen, tai paremminkin riutuneen, olemuksen. Tämän kasvonpiirteet olivat kulmikkaammat, kasvoihin oli ilmestynyt muutama juonne ilmeisesti kovan stressin seurauksena ja leuan sivuun uusi arpi, joka näytti parantuneen hiljattain. Phobos näytti siltä, kuin hänet olisi revitty läpi mankelista ja lähetetty läpi jonkinmoisesta helvetistä, jonka läpi saattoi nipin napin selvitä hengissä.
”Mitä helvettiä sinulle on tapahtunut?” Phobos kysyi ensitöikseen nähdessään suuren mustelman toisella puolella siskonsa kasvoja. Shinea vilkaisi Karmin suuntaan ja se riitti nostamaan Phoboksen kierrokset jälleen ylös.
”Sinä löit häntä?” Phobos tiuskaisi isälleen palava katse silmissään.
”Phobos, anna olla.” Shinea komensi kipakasti, kuulostaen aivan äidiltään. ”Se oli vahinko ja asia on selvitetty. Lakkaa huutamasta.”
”Ei, en todellakaan anna olla.” Phobos ärähti. ”Sinä uhraat kaiken tuon kääkän vuoksi ja mitä sinä saat siitä vastineeksi?”
”Luuletko sinä, etten minä tunne syyllisyyttä siitä, että Shinea uhraa minun vuokseni kaiken?” Karm puuttui tilanteeseen. ”Sinun on turha purkaa kiukkuasi häneen. Jos joku ansaitsee vihasi niskaansa, se olen minä.”
”Terävä huomio.” Phobos sanoi pisteliäästi, ja oli selkeästi jatkamassa sanallista ryöpytystään, mutta Shinea keskeytti hänet.
”Anna olla nyt!” Shinea ärähti. ”Tämä keskustelu ei johda yhtään mihinkään, kun et hyväksy mitään muuta mielipidettä, kuin omasi.”
”En voi uskoa, että asetut hänen puolelleen.” Phobos sanoi hiljaa. Äänensävystä kuulsi pettymys. Hän katsoi Shineaa silmiin kasvot ilmeettömäksi naamioksi muuttuneena.
”Minä en asetu kenenkään puolelle!” Shinea sanoi turhautuneena. ”Äitiä ei enää ole, joten aion pitää kiinni siitä mitä minulla on. Ei isä halunnut tilanteen olevan tällainen. Ei kukaan meistä halunnut. Ja silti se on, eikä meillä ole mitään muuta mahdollisuutta, kuin sopeutua tilanteeseen.”
Phobos kohautti harteitaan ja lähti sitten astelemaan ovea kohti.
”Mihin sinä menet?” Shinea kysyi, kun mies oli hänen kohdallaan.
”En pysty jäämään tänne.” Phobos vastasi hiljaisella äänellä. ”Käydään vaikka kahvilla myöhemmin ja vaihdetaan kuulumisia, mutta tänne en aio jäädä.”
”Phobos.” Shinea sanoi tuskastuneena. ”Odota.”
Veli pysähtyi ovensuuhun ja Shinea halasi häntä tiukasti.
”Minun on ollut ikävä sinua.” Nainen sanoi hiljaa.
”Tiedän, Sintti.” Phobos vastasi rutistaessaan siskonsa syliinsä. Shinea päästi veljensä otteestaan ja mies poistui vähin äänin paikalta. Nainen huokaisi ja kääntyi katsomaan isäänsä. Karm näytti rasittuneelta, vanhalta ja väsyneeltä. Hänen ilmeensä oli hyvin surullinen ja syyllisyys painoi häntä kasaan.
”Mistä tuo tilanne sai alkunsa?” Shinea kysyi hiljaa.
”Ei sillä ole väliä.” Karm vastasi tuskastuneena.
”Phobos kysyi äidin murhaajasta, eikö niin?” Shinea kysyi hiljaa. Sanat tulivat vaikeasti hänen suustaan ulos ja hänen äänensä meinasi sortua kesken kaiken. Äidin kuoleman ajatteleminen teki edelleen kipeää, vaikka hautajaisistakin oli aikaa jo monta kuukautta. Karm nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään.
”Mikset kerro hänelle?” Shinea kysyi.
”Älä nyt sinäkin aloita.” Karm ärähti. Shinea puri huultaan ja pidätteli kyyneliään. Isä ei ollut koskaan puhunut hänelle tuollaisella äänensävyllä ja se satutti enemmän, kuin sanojen sisältö. Shinea kääntyi kannoillaan mennäkseen purkamaan keittiöön jääneet ruokaostokset paikoilleen. Karm huokaisi syvään ja tunsi itsensä jälleen todella epäonnistuneeksi. Hän oli antanut Phoboksen sanojen suututtaa itsensä ja nyt hän purki kiukkunsa myös Shineaan. Karm lähti rullaamaan pyörätuoliaan keittiöön ja perille päästessään hän löysi Shinean purkamasta ostoksia paikoilleen. Kyyneleet valuivat pitkin tytön kasvoja, mutta tämä ei päästänyt muutoin ääntäkään, vaan pyrki laittamaan ruokatarpeet vain mahdollisimman nopeasti paikoilleen.
”Shinea.” Karm sanoi hiljaa. ”Anteeksi. Minun ei pitäisi purkaa turhautumistani sinuun. Olen todella pahoillani.”
Shinea nojasi kätensä keittiötasoon ja painoi päänsä alas.
”Olen aivan helvetin väsynyt siihen, että ette tule toimeen keskenänne.” Nainen huokaisi. ”Vain te kaksi olette jäljellä, enkä halua menettää teitä.”
”Istu alas.” Karm sanoi hiljaisella äänellä. ”Minusta tuntuu, että minun täytyy kertoa sinulle jotain veljeesi liittyen.”
Shinea katsoi isäänsä kummissaan ja istuutui sitten keittiön pöydän ääreen. Karm istui pyörätuoleineen toiselle puolelle ja alkoi puhua hiljaisella äänellä.

[Shinea]

9. The New Way

”Kertoiko äitisi koskaan, miten hän päätyi yhteen minun kanssani?” Karm kysyi hiljaa.
”Ei minun muistaakseni.” Shinea pudisti päätään.
”Nyt on kaiketi hyvä aika avata asiaa.” Karm hymähti haikeasti. ”Samalla pystyn selittämään, miksi Phobos käsitykseni mukaan suhtautuu minuun niin kylmästi.”
”Odota hetki, päästän N’idan ja Ruan sisälle. Ulkona alkaa sataa.” Shinea sanoi ja poistui hetkeksi talon sivuovesta ulos, tullen pian takaisin catronait kannoillaan. Tytär istuutui uudelleen pöydän ääreen ja jäi katsomaan isäänsä utelias ilme kasvoillaan, kun tämä alkoi kertoa kohtaamisestaan hänen äitinsä kanssa.

Karm asteli kohti Hydruslaisen kasarmin pääporttia, perässään yksi YPP:n metsästäjistä sekä tämän valvovan silmän alla oleva kadetti. Aluksensa YPP:n asioilla toimiva joukkio oli jättänyt jonkin matkan päähän alueen porteista ja päättänyt taittaa lyhyen loppumatkan jalkaisin.
Karmin mukana oleva metsästäjä oli nimeltään Rainer Teranova ja rodultaan Azmealainen. Iältään noin 45-vuotias mies oli palvellut YPP:n riveissä jo usean vuoden ajan. Valvottavanaan hänellä oli Hydrukselta kotoisin oleva nuori kadetti Omen Dorner, joka pääsisi tämän tehtävän jälkeen metsästäjäksi, mikäli kaikki menisi suunnitelmien mukaan.
Karm eteni määrätietoisesti kohti portin pielessä seisovaa sotilasta, joka näytti tunnistavan hänet jo pitkän matkan takaa. Toisaalta se ei ollut mikään yllätys. Karm oli pukeutunut samanlaiseen punaiseen takkiin lähes koko sen ajan, jonka oli työskennellyt YPP:ssä, joten vaatekappaleesta oli muodostunut vuosien saatossa helppo tuntomerkki lähestulkoon kenelle tahansa Arcanan aurinkokunnassa asuvalle henkilölle, joka oli koskaan kuullut YPP:stä tai sen johtajista. Lisäksi Karm itse oli kotoisin Hydrukselta ja palvellut armeijassa Diameja vastaan soditun Hydruksen vapaussodan aikana. Miehellä oli kotiplaneettansa asukkaiden silmissä mittava maine juuri kyseisen sodan ansiosta ja lisää mainetta oli ropissut YPP:n menestymisen jälkeen.
”Kersantti Way!” Portin pielessä seisova sotilas tervehti, tehden varsin reippaan oloisena sotilastervehdyksen.
”Lepo vaan, en ole enää armeijan palveluksessa.” Karm sanoi sotilaalle kevyt hymy huulillaan. Sotilas rentoutui hieman, mutta oli silminnähden innoissaan siitä, että keskusteli elävän legendan kanssa.
”Kuinka voin auttaa, sir?” Sotilas kysyi.
”YPP palkattiin eräälle tehtävälle pohjoiseen ja meille luvattiin apua armeijan puolelta, jotta saamme tehtävän suoritettua. Meidät lähetettiin keskustelemaan Bestia-osaston kanssa, jotta saamme käyttöömme armeijan eläimet vaikeakulkuiseen maastoon.” Karm vastasi. ”Mikäli jäin oikeaan käsitykseen, yhteyshenkilömme armeijan päässä on luutnantti Mendes. Mistä mahdamme löytää hänet?”
”Päätietä suoraan ja ensimmäisestä risteyksestä oikealle. Sen jälkeen saavutte armeijan eläintenkouluttajille varattuun rakennukseen, kysykää Mendestä sieltä.” Sotilas opasti mielistelevällä äänensävyllä. ”Mikäli hän ei ole juuri nyt paikalla, joku käy kyllä hakemassa hänet. Voin tulla saattajaksi, jos se on tarpeen.”
”Emmeköhän me pärjäää.” Karm totesi, viitaten Rainerin ja Omenin mukaansa.
”Eikö sinua koskaan ärsytä, kun kotopuolessa ihmiset pokkuroivat minkä ehtivät?” Rainer kysyi iloton hymy huulillaan, kun kolmikko oli päässyt portilla seisovan sotilaan kuuloetäisyyden ulkopuolelle.
”Toisinaan.” Karm myönsi astellessaan kolmikon kärjessä.
”Eikö ihmisten käytös kerro kuitenkin pääasiassa kunnioituksesta?”Omen kysyi hieman epävarmasti. Vaikka Karm oli YPP:n johtajakolmikosta se, joka teki eniten kenttätöitä ja vietti aikaa metsästäjien kanssa, miehen läsnöolo hermostutti nuorta kadettia melkoisesti. Hän pelkäsi tekevänsä typeriä virheitä jännityksensä vuoksi, eikä Karmin läsnäolo helpottanut asiaa lainkaan.
”Ehkä niinkin.” Karm myönsi. ”Usein mielistely liittyy siihen, että ihmiset haluavat jotain. Monella on myös todellisuuteen verraten täysin virheellinen mielikuva siitä, millaisia metsästäjät ovat ja kohtelevat meitä oman mielikuvansa mukaisesti. YPP:n metsästäjät saavat osakseen monien ihmisten kunnioituksen, mutta heistä yritetään toisinaan ottaa kaikki hyöty irti. On tärkeää tunnistaa ne, joiden mielikuvat ja odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa ja erottaa heidät niistä, jotka haluavat vain hyötyä meistä.”
Omen sulatteli Karmin sanoja vastaamatta enää mitään. Rainer suhtautui Karmiin melkolailla toverillisesti ja oli tulomatkalla Hydrukselle heittänyt melko mustaa huumoria niin YPP:hen, sen johtajistoon kuin Hydrukseen liittyen. Omen myönsi, ettei itse uskaltaisi puhua Karmille sillä tavoin vaikka olisikin pitemmän aikaa tekemisissä tämän kanssa.
YPP:n kolmikko saapui kouluttajien rakennuksen luokse ja sen edessä seisoi miespuolinen sotilas tupakalla. Tumman sinivioletin ihon omaava siilitukkainen mies katseli tiiviisti kolmikon taivalta, kunnes nämä olivat kuuloetäisyydellä.
”Ketä te tavoittelette?” Mies huikkasi. ”Tällä hetkellä täällä ei ole muita kuin minä, olen kapteeni Grane.”
”Meidän pitäisi löytää luutnantti Mendes.” Karm vastasi. Granen kasvoille levisi varsin mielenkiintoinen hymy.
”Mendes on todennäköisesti harjoituskentällä.” Mies totesi maireaksi levinnyt hymy huulillaan. ”Saatan teidät perille. Alueella liikkuu välillä armeijan käytössä olevia petoeläimiä ja olisi varsin surullista, jos arvoisa YPP:n metsästäjäjoukko vahingoittuisi niiden vuoksi.”
Grane lähti astelemaan talon ympäri ja toistensa suuntaan huvittuneina vilkaistuaan YPP:n kolmikko lähti hänen peräänsä. Kävelymatka harjoituskentälle vei jokusen minuutin ja se taitettiin hiljaisuuden vallitessa.
”Mendes on tuolla.” Sotilas sanoi kentällä olevaa mustaan sotilaspukuun pukeutunutta naista ja tämän seurassa olevaa eläintä osoittaen, lisäten vielä. ”Älkää katsoko silmiin. Se todennäköisesti ottaa tuijotuksen haasteena ja puree päänne irti.”
Niine hyvineeen Grane jätti Karmin tovereidensa kanssa kentän reunaan. Harjoituskentällä oleva nainen vilkaisi kolmikon suuntaan ja lähti heitä kohti valtava kissapeto tiiviissä kontaktissa rinnallaan kulkien. Eläin oli väriltään mustanharmaa, sillä oli selässään näyttävä harjas ja kekäleinä hehkuvissa silmissä villi katse. Karm tunnisti eläimen catronaiksi.

”Oliko se Rua?” Shinea kysyi, vilkaisten lattialla makaavaa catronaita.
”Oli, Rua oli sillon vasta nelivuotias, mutta äitisi oli kouluttanut siitä itselleen uskollisen työtoverin.” Karm vastasi ja jatkoi kertomustaan.

Naisen ilme oli hyvin tuima hänen päästessään lähemmäs ja hän tarkasteli YPP:n kolmikkoa Hydruslaisille tyypillisellä mustien silmien katseella, saaden Karmin pohtimaan, oliko Grane puhunut naisesta vai catronaista varoittaessaan silmiin katsomisesta. Mies odotti kuitenkin selkä suorana, että nainen pääsisi puhe-etäisyyden päähän, silmäillen tämän ulkonäköä tarkkaavaisena. Nainen oli Karmia arviolta kolmisenkymmentä vuotta nuorempi ja ulkonäöltään silmää hivelevässä kunnossa. Luultavasti nainen sai kuulla ulkonäöstään johtuen hyvin paljon sovinistista paskanjauhantaa työpaikallaan.
Mendeksen iho oli väriltään vaalean violetti, hiukset puolestaan ruskeat ja sutaistu hiuslenkin avulla sekaiselle nutturalle. Musta sotilaspuku oli naisen päällä hieman väljä, ikäänkuin tämä pyrkisi peittämään naisellisen vartalonsa sotilaspukunsa sisään.
”Luutnantti Mendes?” Karm tiedusteli, kun nainen oli tarpeeksi lähellä.
”Minä olen.” Nainen vastasi, pyyhkäisten nutturastaan karanneet hiussuortuvat pois kasvoiltaan.
”Olen Karm Way.” Mies esitteli itsensä, kun nainen pysähtyi parin metrin päähän ja komensi seurassaan olevan catronain pysähtymään pienellä kädenliikkeellä.
”Tiedän. Tunnen nimeltä myös seuralaisesi.” Mendes töksäytti. ”Tiedän myös millä asialla olette. Haluaisin tietää, että meinaatko kulkea pohjoisessa tuollaisena liikkuvana maalitauluna koko tehtävänne ajan, vai meinaatko vaihtaa paremmin tehtävään sopivat rytkyt niskaan, ennen kuin lähdemme maastoon.”
Naisen käytös oli aivan jotain muuta, kuin muiden tähän asti kohdattujen sotilaiden. Tämä ei nöyristellyt tai mielistellyt lainkaan, vaan meni suoraan asiaan ilman korulauseita. Rainerin ilme oli jokseenkin huvittunut ja Omen katsoi luutnantti Mendestä järkyttyneenä tämän sanojen vuoksi. Kokemattomampi mies olisi jäänyt sanattomaksi, mutta Karm ei antanut hämmentymisensä näkyä.
”Tällä hetkellä tarvitsemme tarpeelliseksi katsomasi ohjeet armeijan eläinten kanssa toimimiseen. Liikkelle on tarkoitus lähteä sen jälkeen.” Karm vastasi. ”Ja ei, en aio kulkea liikkuvaksi maalitauluksi pukeutuneena koko tehtävän ajan.”
”Hyvä.” Mendes sanoi tylysti. ”Tulen mukaan tehtävällenne ja vastaan eläinten huolenpidosta sen aikana.”
”Millaiset eläimet Hydruksen armeija on suuressa viisaudessaan päättänyt antaa käyttöömme?” Rainer kysyi huvittuneella äänellä. Mendes käänsi mustien silmiensä tuiman katseen Azmealaiseen.
”Giga-ursat.” Nainen vastasi lyhyesti. Omen kalpeni.
”Oletko tosissasi?” Kadetti uikahti, saaden luutnantti Mendekseltä vastaukseksi hymyn, joka nosti miehen niskakarvat pystyyn.
”Suosittelen hakemaan matkalle tarvitsemanne varusteet ja tarvittaessa vaihtamaan matkantekoon sopivat vaatteet päälle.” Mendes totesi. ”Giga-ursien kanssa toimiminen ei ole mitään rakettitiedettä, joten minun puolestani voimme lähteä liikkeelle heti, kun olette valmiina.”
Rainer ja Omen vilkaisivat Karmia, odottaen tämän tekevän päätöksen asian suhteen.
”Jos luutnantti on sitä mieltä, että tällaiset noviisit pärjäävät giga-ursien kanssa ilman suurempaa ohjeistusta, niin luotetaan siihen.” Mies totesi, osoittaen seuraavat sanansa Mendekselle. ”Mistä löydämme sinut, kun olemme noutaneet varusteet aluksestamme?”
”Käyn hakemassa omat varusteeni ja tulen sen jälkeen noutamaan teidät portilta.” Nainen vastasi, lähtien sen jälkeen astelemaan kohti kouluttajien tiloja valtava kissapeto kannoillaan.
”Se siitä mielistelystä.” Rainer hymähti katsellessaan naisen menoa.
”Aikamoinen tapaus.” Omen sanoi hiljaa.
”Hän on oman alansa ammattilainen, joten älkää kyseenalaistako hänen neuvojaan siitä, miten eläinten kanssa tulee toimia, vaan totelkaa ilman mutinoita.” Karm komensi. Kolmikko lähti siltä seisomalta hakemaan varusteitaan. Karm uhrasi paluumatkalla alukselle ajatuksen luutnantti Mendeksen käytökselle, miettien syitä sen takana ja totesi pitävänsä naisen suorasukaisesta tyylistä hoitaa asiat.

”Äiti ei pitänyt sinua yhtään minään, eikö niin?” Shinea kysyi huvittuneena.
”Ei todellakaan. Hänelle olin vain itseääitsestän liikoja luuleva,YPP:tä johtava paskantärkeä juntti .” Karm vastasi haikea hymy huulillaan. ”En ollut saanut aikoihin osakseni moista kohtelua keneltäkään ja se oli tavattoman kiehtovaa. Elaralla ei ollut minkäänlaista miellyttämisenhalua.”

Kun YPP:n kolmikko saapui varusteiden noutamisen jälkeen takaisin portille, luutnantti Mendes odotti heitä toisella puolella catronainsa kanssa. Kaikki kantoivat mukanaan varustekassia ja he olivat pukeutuneet matkan kannalta sopivampiin vaatteisiin. Karm oli luopunut varusteiden vaihdon yhteydessä punaisesta takistaan, vaihtaen sen mustaan. Mendeksen väljä sotilaspuku oli vaihtunut vartalonmyöntäisempiin housuihin, tekniseen paitaan ja niiden päällä olevaan pitkään tummanharmaaseen takkiin.
Mendes skannasi katseellaan YPP:läisten varusteita arvioiva ilme kasvoillaan, kuin pohtien pärjäisivätkö nämä pohjoisen säätilan vaihteluiden keskellä.
”Tulkaa perässä, tutustutan teidät ja giga-ursat toisiinne.” Luutnantti totesi, todettuaan YPP:läisten varusteet omasta mielestään kelvollisiksi ja lähti liikkeelle catronai varjona kannoillaan.
Joukkio saapui pian eläinaitauksen luo ja Mendes viittoi YPP:läisiä lähemmäs. Aitauksessa odotti neljä lähtövalmiiksi laitettua giga-ursaa. Ne olivat valtavan kokoisia karhuja, jotka luonnonvaraisina mieluummin hyökkäsivät uhkaajansa kimppuun kuin pakenivat paikalta. Niiden paksu turkki auttoi niitä pysymään lämpiminä kylmissä olosuhteissa ja kokonsa puolesta niitä saattoi käyttää niin kuorma- kuin vetojuhtina ja aggressiivisuudessakin oli omat hyvät puolensa sotilastehtävien kannalta ajateltuna.
”Pitäkää liikkeenne rauhallisina eläinten lähellä.” Mendes neuvoi astuessaan aitaukseen.
Rainer ja Omen jäivät aitauksen ulkopuolelle epävarman näköisinä seuraamaan tilanteen etenemistä, Karmin astellessa aitaukseen luutnantin perässä. Mendesin mukana kulkenut catronai asettui makaamaan aitauksen portin viereen tarkkaavaisena, mutta liikkumattomana.
”Menikö pupu pöksyyn?” Mendes kysyi huvittuneena, suunnaten sanansa Rainerille ja Omenille huomattuaan, että nämä olivat jääneet portin ulkopuolelle.
Giga-ursat olivat säkäkorkeudeltaan aikuista miestä korkeampia ja niillä oli valtavassa kidassaan lukuisa määrä valkeita hampaita. Puruvoiman ollessa hyvin mittava, ei juurikaan tehnyt mieli marssia samaan aitaukseen edes yhden, saati sitten neljän valtavan karhun kanssa. Ties vaikka purisivat joltakin käden, tai pään, irti.
Metsästäjä ja kadetti näyttivät suoraansanottuna haluttomilta astumaan aitaukseen valtavien petojen kanssa, eikä Karmkaan tuntenut oloaan kovin kotoisaksi niiden lähettyvillä.
”Toisaalta, tämä menee luultavasti helpommin, jos ne tutustuvat teihin yksi kerrallaan.” Mendes sanoi virne suunpielessään, lähtien Karmin viereltä lähimmän giga-ursan luo, ojentaen kätensä silittääkseen eläimen turkkia. Valtava karhun sukulainen puski päätään naisen pikkuruiselta näyttävää kättä vasten ja käyttäytyi tätä kohtaan muutenkin hyvin pehmeästi. Karm rentoutui hieman, kun vaikutti siltä, ettei eläimestä olisi mitään vaaraa. Mendes kääntyi Karmin suuntaan juuri, kun yksi giga-ursista päästi suustaan kumean karjahduksen. Mies hätkähti hieman paikoillaan, kääntäen katseensa valtavaan petoeläimeen, joka lähti astelemaan häntä kohti.
”Pysy paikoillasi.” Mendes sanoi rauhallisella äänellä, huvittunut hymy huulillaan. Karm jäykistyi ja tunsi valtavan eläimen olemuksen takanaan, kun se lähti kiertämään häntä. Tuhinasta päätellen se haisteli häntä. Valtava kuono tökkäsi hänen kättään kuin syötävää etsien ja todettuaan miehen varsin epäkiinnostavaksi kohteeksi, se asteli hitaasti Karmin ohi, suunnaten Mendeksen luo.
Nainen viittasi Karmia tulemaan itsensä ja eläinten luokse. Mies asteli aitauksen poikki, yrittäen hillitä ja peitellä jalkojensa tärinää. Karmin pään läpi pyyhkäisi ajatus, että nainen näytti olevan elementissään ja tulevan paremmin toimeen kouluttamiensa eläinten, kuin ihmisten kanssa.
”Ojenna kätesi.” Mendes käski. Mies totteli ja Mendes ohjasi vieressään olevan giga-ursan hänen luokseen. Eläin nuuhki hänen kättään ja painoi päänsä sitten sitä vasten. Eläimen koko, siitä henkivä raaka eläimellisyys ja voima tekivät Karmiin jonkinmoisen vaikutuksen.
Mendes sanoi jotain kielellä, jonka Karm oli tunnistavinaan yhdeksi Hydruksen muinaiskielistä. Valtava eläin asettui makuulle, asentoon josta sen selkään olisi helppo kiivetä.
”Voit kiivetä Mnalan selkään.” Mendes sanoi. Karmin ilme oli luultavasti näkemisen arvoinen, kun hän katsoi maassa makaavaa valtavaa eläintä ja sen jälkeen vieressään seisovaa luutnanttia. Mendes virnisti, komensi toisenkin giga-ursan makuulle ja näytti mallia sen selkään kiipeämisestä. Karm pyrki tekemään naisen näyttämän esimerkin mukaisesti, mutta valtava karhueläin mulkaisi hänen suuntaansa silti melko rumasti ja väläytti valkoisia hampaitaan. Lopulta Karm pääsi ratsaille ja Mendes naksautti kieltään, jonka jälkeen molemmat eläimet nousivat ylös.
”Älä revi sen turkkia, se ei pidä siitä.” Nainen sanoi virne suunpielessään, pudottautuen takaisin maahan, suunnaten sanansa aidan toisella puolella seisoville YPP:läisille. ”Noniin, jätän teidät matkasta, jos ette laita liikettä niveliin.”
Rainer ja Omen vilkaisivat toisiaan, sen jälkeen giga-ursan selässä istuvaa varsin mahtipontiselta näyttävää Karmia ja astelivat sitten aitaukseen.

”Hetkinen nyt, onko se kuva sinusta giga-ursan selässä otettu tuolla tehtävällä?” Shinea keskeytti.
”Juurikin tällä kyseisellä tehtävällä.” Karm myönsi. ”Myös Rainerista ja Omenista on vastaava kuva, tosin jokainen meistä vain yrittää näyttää kuvassa vakuuttavalta ja muutenkin siltä, että tiesimme mitä olimme tekemässä. Elara puolestaan oli kuin soturijumalatar oman karhunsa selässä.”
”Äiti oli soturijumalatar minkä tahansa eläimen selässä.” Shinea virnisti. ”Toisaalta, kovin moni muu ei varmasti ole koskaan ratsastanut keisarihydralla.”
”Se kertoo paljon Elaran ammattitaidosta. Usein tuntui, että hän tulee paremmin toimeen eläinten kuin ihmisten kanssa.” Karm hymähti.

Elara opasti kaksikon giga-ursien selkään, auttoi varustekassien sijoittamisen kanssa ja ohjasi koko retkueen liikkeelle avonaisesta portista. Catronai lähti kulkemaan karhujen rinnalla, kun he suuntasivat kasarmialueelta kohti pohjoista.
”Liikkukaa niiden askelten rytmissä, älkääkä taistelko liikettä vastaan.” Mendes neuvoi olkansa yli. Naisen lantio keinui hänen eläimen liikkeiden rytmissä ja hänen giga-ursansa askellus näytti huomattavasti helpommalta, kuin YPP:n jäseniä kuljettavien eläinten. YPP:n mieskolmikko keikkui omien karhujensa selässä ja yritti sopeutua niiden liikkeisiin. Kukaan heistä ei ollut hyvään toviin viettänyt aikaansa millään eläimellä ratsastaen ja se näkyi. Mendes kääntyi oman eläimensä selässä ympäri voidakseen keskustella helpommin metsästäjien ja kadetin kanssa, sillä heidän karhunsa seurasivat Elaran käytössä olevaa karhua pienen matkan päästä.
”Onko teillä koordinaatteja, joita kohti olemme menossa?” Mendes kysyi virne suunpielessään. Häntä näytti huvittavan suuresti, kun miehet eivät meinanneet pysyä giga-ursien selässä ilman ponnisteluja.

Useiden tuntien matkan taittamisen jälkeen joukkio pysähtyi erään joen rannan tuntumaan. Aurinko oli jo laskemassa ja matkan teko yötä vasten olisi todennäköisesti jokseenkin järjetöntä. YPP:n kolmikko pudottautui maahan ja Omen tipahti samantien istumaan, rojahtaen sen jälkeen selälleen makaamaan. Karm venytteli puutuneita raajojaan ja Rainer piteli matkan aikana kipeytynyttä alaselkäänsä.
Luutnantti Mendes ohjasi eläimet notkein askelin joenvarteen juomaan, puhuen niille rauhoittavasti hiljaisella äänellä.
”Omen, keräile itsesi. Meidän täytyy pystyttää leiri yötä varten.” Rainer sanoi ja tökkäisi kengällään kadetin jalkaa.
”Olen ihan loppu.” Omen sanoi ja kömpi vaivalloisesti ylös. YPP:n joukko alkoi yhteistuumin kasata leiriä. Kun eläimet olivat juoneet, Mendes purki omista kantamuksistaan esiin viisi metallista kiekkoa, jotka hän asetti maahan suuren viisikannan muotoon giga-ursien ympärille komennettuaan ne ensin yhteen. Viimeinen poikkesi muista kiekoista, sisältäen pienen määrän erilaisia painikkeita, joista Mendes painoi yhtä. Metallikiekkojen välille muodostui voimakenttä, joka toimitti mitä ilmeisimmin aitauksen virkaa kenttätöiden aikana. Catronai seurasi edelleen Mendeksen lähettyvillä tämän liikkeitä kuin varjo. Karm asteli luutnantin luo, kun leiri oli kasattu yöpymiskuntoon.
”Tarvitsetteko apua?” Mies kysyi. Nainen heilautti jälleen nutturastaan karanneet hiussuortuvat kasvoiltaan ja katsoi YPP:n johtohahmoa ilmeettömästi.
”Pitäkää vain huoli omista toimistanne, niin minä pidän omistani.” Mendes vastasi. ”Mihin aikaan haluatte lähteä liikkeelle huomenna?”
”Pian auringon nousun jälkeen, jos se vain sopii.” Karm vastasi.
”Rua, vapaa.” Mendes sanoi catronaille, joka pujahti vauhdilla omille teilleen, naisen kääntyessä sitten jälleen Karmin puoleen. ”Auringon nousun jälkeen käy kyllä. Suosittelen ottamaan lepoajasta kaiken irti, tähän aikaan vuodesta pohjoisen yöt ovat lyhyitä. Antamiinne koordinaatteihin on vielä kahden tai pahimmillaan kolmen päivän matka. Tilanne pohjoisessa elää koko ajan ja mikäli osumme paikallisten kanssa samalle kulkuväylälle, tällä erää heitä on luultavasti parempi väistää. Viime kuukaudet ovat olleet levottomia.”
”Tärkeintä on päästä perille ilman turhaa huomion herättämistä.” Karm sanoi. ”Luotan näkemykseenne, luutnantti Mendes. Uskon, että löydätte meille parhaan mahdollisen reitin.”
Nainen näytti hiukan yllättyneeltä siitä, että Karm luotti hänen ammattitaitoonsa. Hän oli saanut koko uransa ajan kestää tytöttelyä, sovinistista kohtelua, vähättelyä sukupuolensa vuoksi ja vittuilua siitä, että hankki ylennyksensä aivan jollakin muulla, kuin omalla osaamisellaan. Hydruksen armeija oli hyvin miesvoittoinen laitos ja sen rakenteissa joutui tasapainoilemaan hyvin paljon, jos sattui olemaan nainen. Elaraa osaamattomammat miehet ylenivät häntä nopeammin, kun kauniin naisen osaamiseen ei luotettu. YPP:n johtajan osoittama arvostus naisen työtä ja ammattitaitoa kohtaan oli jokseenkin imartelevaa, eikä Karmilla näyttänyt olevan taka-ajatuksia naisen suhteen.
”Elara.” Nainen töksäytti yllättäen, saaden Karmilta vastaukseksi kysyvän ilmeen. ”Etunimeni on Elara.”
”Sopiiko sitä käyttää muiden kuullen, vai tuletko ennemmin kutsutuksi sukunimellä tai sotilasarvolla?” Karm varmisti.
Elara vilkaisi makuupussiinsa sammunutta Omenia ja pienen telttakatoksen alla nuokkuvaa Raineria.
”Sopii sitä käyttää muidenkin kuullen.” Nainen vastasi hiljaa.
”Selvä, Elara.” Karm sanoi ja kaksikko lähti astelemaan katosta kohti. Rainerkin oli nukahtanut jo ja Omen kuorsasi äänekkäästi makuupussissaan. Elara ja Karm istuivat alas ja purkivat varustekasseistaan itselleen syötävää.
”Oletko pitkään ollut armeijan palveluksessa?” Karm kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Pian tulee 19 vuotta täyteen.” Elara vastasi. Karm yllättyi hieman.
”Ja sinut laitettiin tuolla kokemuksella tällaiselle tehtävälle?” Mies kysyi. Elara naurahti ilottomasti, kääntäen mustien silmiensä katseen kohti YPP:n johtajaa.
”Olen luultavasti koko laitoksen pätevin eläintenkouluttaja, mutta minulla ei kovin usein ole valinnanvaraa sen suhteen, mitä teen armeijan palveluksessa. Sattuneista syistä asemapaikkani on tällä hetkellä pohjoisessa.” Nainen vastasi ja kääntyen sitten takaisin ruoka-annoksensa puoleen. ”Teen mitä käsketään, milloin käsketään ja yritän pitää eläimet hengissä, kun joku korkeampiarvoinen kohtelee meitä pelinappuloinaan.”
”Toivottavasti et koe tulleesi kohdelluksi pelinappulana YPP:n toimesta.” Karm totesi hiljaa, saaden Elaran naurahtamaan.
”Se terävänenäinen Azmealainen kaverisi oli jossain vaiheessa piikkinä minun lihassani, kun minut lähetettiin eläinteni kanssa avustamaan YPP:n keikalle. Hän ei tuntunut pitävän ammattikuntaani tai minua sen edustajana yhtään minään.” Elara sanoi huvittuneella äänellä. ”Ilmeisesti kävin hänen hermoilleen, sen verran monta kertaa sain hänet huutamaan.”
Karm ymmärsi sillä hetkellä miksi Sonaro oli suostutellut hänet lähtemään tälle tehtävälle Hydrukselle. Se ei tasoltaan ollut sitä luokkaa, että ketään YPP:n johtohahmoista välttämättä tarvittaisiin mukaan, mutta ilmeisesti Hydruksen armeijan jäsenistön olisi helpompi suhtautua planeetan oman kansan edustajaan, kuin vieraalta planeetalta tulevaan henkilöön. Vaikka YPP oli Remzarille kaikki kaikessa, tämä oli jostain syystä menettänyt hermonsa aiemmin.
”Olen pahoillani kollegani puolesta.” Karm tosiaankin tarkoitti mitä sanoi. Elaran huulille piirtyi vaikeasti tulkittava hymy.
”Sille lienee syynsä, miksi YPP on lähettänyt Hydruksen oman pojan paikalle tällä kertaa.” Nainen hymähti. Karm ei vastannut mitään. Elaran suhtautuminen häneen oli juuri asettunut jonkinlaisiin mittasuhteisiin. Odotukset olivat luultavasti olleet suunnilleen ne, että paikalle saapuisi Remzarin kaltainen henkilö, joten Elara oli kohdellut Karmia odotustensa mukaisesti. Nyt kun tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että kaksikon välillä vallitsi jonkin sortin molemminpuolinen kunnioitus, asioiden hoitaminen olisi luultavasti helpompaa.
Elara viimeisteli ruokansa syömisen, pakkasi varusteet joita ei sillä hetkellä tarvinnut ja puhalsi sen jälkeen kaulassaan roikkuvaan koulutuspilliin lyhyen vihellyksen. Valtava catronai juoksi jonkin ajan kuluttua pimeydestä vuorikauriin vasa suussaan.
”Hieno Rua.” Elara kehui eläintä, mutta komensi sen kauemmas, kun se oli tulossa liian lähelle verta tihkuvan saaliinsa kanssa. ”Juuei, pysy kauempana sen evääsi kanssa.”
Catronai asettui vähän matkan päähän ja ryhtyi syömään saalistaan. Pienet luut rutisivat sen leukojen välissä. Syötyään eläin hieroi tassullaan naamaansa, ikäänkuin sen hampaiden väliin olisi jäänyt jotain mikä tuntui ikävältä. Elara kutsui Ruan luokseen ja väänsi lempeästi sen kidan auki. Hetken tutkimisen jälkeen hän työnsi toisen kätensä eläimen suuhun, vetäen takahampaiden välistä irti pienen luunsirpaleen. Rua sulki suunsa varsin epätyytyväisen näköisenä ja maiskautti muutaman kerran. Se otti kuitenkin vastaan Elaran takkinsa taskusta tarjoaman makupalan ja asettui makuulle naisen viereen.
”Mitä?” Elara kysyi kun huomasi Karmin tuijottavan häntä.
”Toimit niin itsevarmasti eläinten kanssa, että saat niiden käsittelyn näyttämään vaivattomalta.” Karm vastasi.
”Kerää kehusi ja ala nukkumaan.” Elara sanoi hivenen töykeästi, mutta hymynkare suunpielessä kertoi ettei hän ollut täysin tosissaan. Karm keräsi tavaransa ja valmistautui asettumaan myös yöpuulle.

”Loppujenlopuksi tehtävä sujui varsin mutkattomasti, hyvin pitkälti äitisi ansiosta.” Karm sanoi hiljaa.
”Saiko Omen ylennyksensä metsästäjäksi?” Shinea kysyi virnistäen.
”Lopulta kyllä, erään pikkujutun vuoksi, jota en tässä voi salassapitosyistä mainita, häntä ei ylennetty vielä tämän tehtävän jälkeen.” Karm vastasi.
”Entä äiti? Miten sait lopulta hurmattua hänet?” Shinea kysyi. Karm hymähti haikeasti ja vastasi pitkän kaavan kautta tyttärensä kysymykseen.

Reissussa ryvettynyt joukko YPP:n jäseniä sekä joukon kärjessä kulkeva Elara palasivat armeijan kasarmille, jolta he olivat lähteneet liikkeelle melkein viikkoa aiemmin.
Nelikko siirtyi Elaran johdolla eläinaitaukseen, jonne he veivät giga-ursat. Luutnantti kävi lyhyen keskustelun toisen eläintenkouluttajan kanssa, joka näytti lupaavan huoltaa eläimet matkan jälkeen, jotta matkalaiset pääsivät siistiytymään.
”Missä täällä pääsee suihkuun?” Rainer kysyi. Olo oli lievästi sanottuna törkyinen viikon puskissa rypemisen jälkeen ja mies oli varma, että haisisi giga-ursalta vielä kuukaudenkin päästä.
”Kouluttajien tiloissa on kylpyhuone.” Elara vastasi. ”Suosittelen hakemaan puhtaat vaatteet ensin alukseltanne, jos teillä suinkaan on sellaiset mukana.”
Rainer ja Omen lähtivät yhtä jalkaa kohti kasarmin portteja, jotta voisivat hakea alukselta itselleen puhdasta päällepantavaa.
”Elara.” Karm sanoi ja nainen kuuli miehen äänestä kuultavan epävarmuuden.
”Mitä?” Nainen kysyi hivenen hämmentyneenä, koska Karm ei ollut osoittanut edellisten päivien aikana merkkiäkään epävarmuudesta.
”Haluaisitko joskus lähteä ulos kanssani?” Mies kysyi.
Elara silminnähden yllättyi kysymyksestä, eikä hetkeen vastannut mitään.
”Miksi?” Hän sai lopulta kysyttyä.
”Koska sinä et selkeästi tarvitse minulta mitään.” Karm vastasi. ”Olet vahva ja itsenäinen nainen, joka ei tarvitse ketään elättämään itseään tai taistelemaan puolestaan. Sanot mitä ajattelet, etkä sitä minkä kuulija haluaa kuulla. Arvostan sitä.”
Elara katsoi edessään seisovaa miestä ilmeettömänä.
”Entä jos vastaukseni on ei?”
”Se on sinun päätöksesi, enkä minä voi muuta kuin hyväksyä sen.” Karm vastasi hartioitaan kohauttaen.
”Mendes!” Kuului terävä huuto hieman kauempaa. Elara katsoi Karmia pahoittelevasti, ennen kuin kääntyi huutajan puoleen ja vei toisen kätensä sotilastervehdykseen. Karmia ja Elaraa kohti käveli sama sotilas, joka oli opsatanut YPP:n jäsenet Elaran luokse kouluttajien rakennuksen luota.
”Kapteeni Grane.” Elara tervehti ylempiarvoista sotilasta.
”Majuri Edno käski sinut luokseen heti kun palaat.” Grane sanoi tylysti. Elara nyökkäsi lyhyesti ja kääntyi sitten Karmin puoleen.
”Palaan asiaan ennen kuin lähdette takaisin Applecoreen, sir.” Sen jälkeen nainen poistui paikalta. Karm antoi naisen mennä, vaikka pelkäsikin ettei kuulisi tästä enää koskaan mitään.
”Hänet siirretään pois tästä varuskunnasta.” Grane sanoi Karmille katsoessaan naisen perään. ”Harmi sinänsä, kyllä tuota persettä olisi täällä pidempäänkin katsellut.”
”Ihmekkään, että Hydruksen armeija on nykyään aivan retuperällä...” Karm mutisi puoliääneen ja lähti kävelemään portteja kohti noutaakseen itselleen puhtaan vaatekerran. Grane katsoi miehen perään hämmentynyt ilme kasvoillaan.

YPP:n metsästäjät kävivät siistiytymässä ja alkoivat tehdä lähtöä takaisin Applecoreen. Karm huomasi itsekin vetkuttelevansa lähdön kanssa ja hyvin nopeasti tämän huomasi myös Rainer.
”Mitä sinä hidastelet?” Azmealainen kysyi lopulta, kun Karm tarkisti aluksella matkatavaroitaan kolmatta kertaa. Karm huokaisi syvään, varmisti ettei Omen ollut kuulemassa ja kääntyi sitten Rainerin puoleen.
”Pyysin luutnantti Mendestä ulos kanssani.” Mies vastasi. Rainer näytti hivenen yllätyneeltä ja yritti sen jälkeen peitellä huulilleen pyrkivän hymyn.
”Mitä hän vastasi?” Metsästäjä kysyi yrittäen pitää naamansa peruslukemilla.
”Keskustelumme jäi kesken, koska kapteeni Grane keskeytti meidät.” Karm vastasi hiljaa. ”Elara lupasi palata asiaan, ennen kuin lähdemme takaisin Applecoreen.”
”Karm.” Rainer sanoi ja taputti toverillisesti Hydruslaista olalle. ”Mene etsimään hänet.”
Karm huokaisi, keräili itseään hetken ja kävi sitten hakemassa tavaramerkkitakkinsa, suunnaten sitten ulos aluksesta. Kun hän avasi aluksen matkustajatilan oven ja astui ulos, hän oli törmätä Elaraan.
Naisella oli siviilivaatteet päällä ja hän näytti tyrmäävän hyvältä.
”Hei.” Elara sanoi, astuen puoli askelta taaksepäin.
”Hei.” Karm vastasi häkeltyneenä ja sulki aluksen oven takanaan, jotta he saisivat jutella rauhassa. Kaksikko katseli toisiaan hetken hiljaisuuden vallitessa.
”Siihen kysymykseesi...” Elara sanoi ja Karm odotti saavansa tylyt pakit, kun nainen ei hetkeen jatkanut vastaustaan, vaan vilkaisi kasarmialueen suuntaan hiukan vaikean näköisenä.
”Ei sinun tarvitse selittää mitään, jos et halua lähteä.” Karm sanoi nopeasti. Elara hymähti.
”Sain juuri siirron Wanyan kasarmille, enkä vielä tässä vaiheessa ole täysin perillä tulevasta työnkuvastani. Lisäksi oletan myös sinun olevan jokseenkin kiireinen YPP:n asioiden kanssa, joten aikaa ja paikkaa pitänee hieman viilata.” Nainen selitti. ”Yritän siis sanoa, että kyllä, lähden ulos kanssasi.”
”Järjestän kyllä aikaa sinun vuoksesi.” Karm sanoi hymyillen. Wanya oli hänen kotiaan lähinnä oleva suuri kaupunki. Kaksikko vaihtoi viestintensä yhteystietoja.
”Minun täytyy mennä.” Elara sanoi työnnettyään viestimensä takkinsa taskuun.
”Niin meidänkin.” Karm totesi, viitaten takanaan olevaan alukseen. Elara vilkaisi kasarmialueen portin suuntaan, totesi ettei kukaan nähnyt alukselle ja soi sitten Karmille hyvin pikaisen halauksen, joka yllätti miehen täysin. Niine hyvineen Elara lähti kävelemään takaisin kasarmialueelle.
Karm katseli hetken naisen perään, ennen kuin avasi aluksen oven ja astui takaisin sisään. Rainer vilkaisi Karmin suuntaan tämän istuessa aluksen ohjaamoon, mutta ei sanonut mitään. Tämän ilmeestä oli pääteltävissä, että keskustelun lopputulos oli miestä miellyttävä ja tilanne hymyilytti myös Raineria. Hyvin itsevarmasti toimivan Karmin epävarmuus oli hiukan huvittavaa seurattavaa.
”Lakkaa virnistelemästä.” Karm tuhahti hymynkare huulillaan, kun hän huomasi metsästäjän huvittuneen ilmeen.
”Mistä oikein on kyse?” Omen kysyi hämmentyneenä.
”Ei mistään sinua liikuttavasta.” Rainer vastasi ja Omen kohautti harteitaan. Kolmikko lähti hiljaisuuden vallitessa kohti Applecorea.

”Keski jokusen viikon, ennen kuin äitisi ja minä löysimme yhteistä vapaa aikaa vietettäväksi toistemme kanssa.” Karm sanoi hiljaa. ”Hän raahasi minut mukanaan vaeltamaan Wanyan metsiin viikonlopun ajaksi. Jos olin aiemmin kiinnostunut Elarasta, sen viikonlopun jälkeen olin myyty. Hänen tapansa havaita ympäristöstä yksityiskohtia, löytää kauneutta ihmeellisistä paikoista ja nauttia yksinkertaisita asioista lumosi minut.”
”Siksi hän siis päätyi yhteen sinun kanssasi?” Shinea kiusasi. ”Koska osasi nauttia yksinkertaisista asioista.”
”Ei jää arvailun varaan mistä sinun nenäkäs luonteenlaatusi on peräisin.” Karm hymähti. ”Muistutat äitiäsi hyvin paljon. Hänellä oli samanlainen huumorintaju.”
”Mistä sinä kuvittelet minun saaneen vaikutteeni?” Shinea kysyi. ”Äiti sanoi usein, että olen mahdoton yhdistelmä hänen röyhkeää huumorintajuaan ja sinun jääräpäisyyttäsi.”
”Niinhän sinä oletkin.” Karm sanoi hymyillen. ”Ja omat uniikit ominaisuutesi päälle.”
”Takaisin asiaan!” Shinea vaati. ”Miten sinun ja äidin suhde eteni, kun ei teillä ollut kunnolla aikaa toisillenne?”
”Vietimme niin paljon aikaa yhdessä, kuin pystyimme. Toisinaan päivän tai pari, joskus viikon tai kaksi, miten aikataulumme sallivatkaan. Tapaamisten välissä saattoi olla viikkoja, joskus kuukausikin, mutta emme antaneet sen häiritä vaan keskityimme omiin asioihimme, kun emme olleet yhdessä.” Karm vastasi. ”Tätä jatkui melkein kahden vuoden vuoden ajan, mutta sitten alkoi ilmestyä isoja muuttujia...”

Viestin Karmin takin taskussa alkoi piipittää saapuvan puhelun merkiksi. Mies hiljensi soittoäänen ja vilkaisi ruudulla vilkkuvaa soittajan nimeä. Hänen kulmansa kurtistuivat, sillä Elara ei soittanut, ellei tällä ollut oikeasti hyvää syytä. Tilanne ei ollut oikeastaan lainkaan sovelias minkään henkilökohtaisen puhelun vastaanottamiselle, mutta Karmilla oli tunne, että tähän puheluun olisi parempi vastata. Mies tunsi Remzarin tuikean katseen seuraavan häntä, kun hän kulki huoneen poikki ja astui käytävään.
”Onko jokin hätänä?” Karm sanoi vastaanotettuaan puhelun.
”Se vähän riippuu...” Elara vastasi hiljaa. ”Koska olet tulossa Hydrukselle seuraavan kerran?”
”En osaa tällä hetkellä sanoa. YPP:ssä tapahtuu tällä hetkellä paljon.” Karm vastasi ympäripyöreästi.
”Sitten minun täytyy kertoa tästä sinulle puhelimessa.” Elara totesi. ”Haluat ehkä istua alas.”
”Elara, mistä on kyse?” Karm kysyi. Hän alkoi tuntea itsensä levottomaksi.
”Minä olen raskaana.” Elara vastasi. Uutinen tuli niin suurena yllätyksenä, ettei Karm osannut sanoa mitään pitkään aikaan.
”Karm? Oletko siellä vielä?” Elara kysyi lopulta.
”Olen...” Mies sai vastattua. Hän ei todellakaan ollut valmis tähän. ”Oletko varma?”
”Jos en olisi, en kertoisi sinulle.” Elara vastasi.
”Mitä aiot tehdä asialle?” Karm kysyi epävarmana.
”En mitään. Aion pitää sen.” Elara vastasi hiljaa. ”Karm, sinusta tulee isä. On sinun valintasi, oletko mukana lapsen elämässä vai et.”
”Tarvitsetko tähän päätökseen jonkun lopputuleman nyt heti?” Karm kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Elara huokaisi viestimen toisessa päässä.
”Ymmärrän kyllä, että tämä tuli äkkiä.” Nainen sanoi. ”Mieti rauhassa.”
”Ilmoitan, kun pääsen käymään Hydruksella. Tästä olisi parempi keskustella kasvokkain.” Karm totesi. ”Minun täytyy mennä. Pidä huolta itsestäsi.”
”Samoin sinä.” Elara vastasi. Karm tuijotti hetken kädessään olevaa viestintä ja yritti sitten palata töidensä pariin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän epäonnistui yrityksessään surkeasti, sillä Sonaro huomasi heti, että jotain oli pielessä.
”Mitä on tapahtunut?” Mies kysyi kuiskaten toveriltaan.
”Elara odottaa lasta.” Karm vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Et sinä voi ottaa mitään helvetin isyyslomaa juuri nyt.” Remzar sanoi tuikeasti. ”Mutta jos jotain positiivista heataan, niin ainakin sinulla on joku, joka voi jatkaa YPP:ssä sinun jälkeesi.”

”Järkytyksestäsi huolimatta päädyit ilmeisesti valitsemaan elämän äidin ja lapsen kanssa?” Shinea keskeytti.
”Lopulta, kyllä.” Karm vastasi katsomatta tytärtään. ”Järkytyksen ja sen valinnan väliin mahtuu yksi elämäni suurimmista virheistä ja samalla paskamaisimmista tempuista joita olen koskaan tehnyt, enkä ole siitä lainkaan ylpeä.”
”Mitä sinä teit?” Shinea kysyi. Hän ei ollut koskaan nähnyt isäänsä niin häpeissään. Karm huokaisi syvään.
”Petin Elaraa toisen naisen kanssa.” Mies vastasi. ”Ainoa hyvä asia oli se, että silmäni aukesivat tilanteeseen ja tajusin mitä olin heittämässä hukkaan. Itsekkäästä käytöksestäni huolimatta minä rakastin äitiäsi todella paljon ja totesin haluavani viettää elämäni hänen kanssaan.”
”Kerroitko äidille syrjähypystäsi?” Shinea kysyi vakavana.
”En.” Karm vastasi. ”Mutta sen seuraus ilmestyi kotiovelle parikymmentä vuotta myöhemmin, leväyttäen totuuden auki.”
”En ymmärrä.” Shinea sanoi hämmentyneenä.
Karm huokaisi syvään ja katsoi tytärtään silmiin.
”Sinulla on toinenkin isoveli. Hänen nimensä on Theon.”

[Shinea]

10. The Other Way

”Mitä?” Shinea kysyi äimistyneenä.
”Hän on muutaman kuukauden nuorempi kuin Phobos.” Karm sanoi hiljaa.
”Ja Phobos tietää hänestä?” Shinea kimpaantui. ”Miksei minulle ole kerrottu aiemmin mitään?”
Karm huomasi tyttärensä ilmeessä ärsyyntymistä ja turhautumista, koska hän ei tiennyt mitään näin tärkeästä asiasta.
”Kipuilit teininä niin paljon omien ongelmiesti kanssa, etten halunnut sälyttää tätäkin sinun kannettavaksesi.” Karm vastasi. ”Phobos tietää vain siksi, että hän oli kotona kun Theon ilmestyi oven taakse.”
”Kiitos luottamuksesta!” Shinea ärähti. ”Voi jumalauta, en keksi yhtäkään hyvää syytä sille, miksi minulta on pitänyt pimittää tällainen asi!.”
”Keskuskeltuani asiasta Elaran kanssa, pidimme parempana vaihtoehtona sitä, ettet sinä saisi tietää Theonista. Kumpikaan meistä ei halunnut häntä osaksi elämäämme missään suuremmassa mittakaavassa, joten tuntui turhalta kertoa hänestä.” Karm sanoi hiljaa. ”Sitäpaitsi, minä hain sinut putkasta saman päivän iltana, kun Theon ilmestyi kotiovemme taakse. Sinulla vaikutti olevan ihan riittämiin omiakin ongelmia, joten en halunnut kaataa vielä perhekriisiäkin niskaasi.”
Shinea ei sanonut mitään. Teiniaikoina, hyvin pian ensimmäisen poikaystävänsä jätettyä hänet ja retosteltuaan kaikille vieneensä hänen neitsyytensä, nainen oli ystäviensä kanssa hölmöillyt ja päätynyt illan päätteeksi putkaan. Poliisit olivat soittaneet alaikäisten kakaroiden vanhemmille ja käskeneet hakemaan jälkikasvunsa kotiin. Shinea oli henkisesti valmistautunut kohtaamaan äitinsä odottaessaan kaveriporukkansa viimeisenä noutoa poliisiasemalla, mutta paikalle oli ilmestynytkin hyvin vakava ja hiljainen Karm. Tämä oli kuunnellut poliisien selityksen siitä, mitä oli tapahtunut, todennut ettei moinen toistuisi ja saattanut tyttärensä ulos. Shinea arveli aiheuttaneensa isälleen massiivisen pettymyksen, eikä hän meinannut kestää sitä. Kotimatkalla Karm ei puhunut mitään ja Shineakin katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi olla hiljaa ja selittelemättä tekemisiään. Kotiin päästessä Karm ei ollut sanonut mitään ja tuimailmeinen Elara oli vain komentanut Shinean huoneeseensa nukkumaan.
”Tässä on ollut monta vuotta aikaa kertoa minulle.” Shinea puuskahti. ”Sitäpaitsi, Phobos on ollut sinulle paskamainen siitä asti kun minä olin pieni. Se, että Theon on ilmestynyt oven taakse hänen ja Phoboksen ollessa parikymppisiä, ei selitä sitä miksi Phobos on suhtautunut sinuun aina niin nihkeästi.”
”Se selittää muutaman viimeisistä vuosista. Aikaisempaan liittyy luultavasti se, etten ollut tarpeeksi paikalla hänen ollessaan pieni, joten olin hänelle pitkään todella vieras ihminen. Myöhemmin tilannetta oli melkeinpä mahdoton korjata. Sitten sinä synnyit ja tilanne helpotti joksikin aikaa, kun olin enemmän kotona ja vietimme paljon aikaa koko perheen kesken.” Karm totesi. ”Asiat menivät jälleen sekaisin siinä vaiheessa, kun minä kävin harvemmin kotona ja ilmeisesti kaikki oli jonkin aikaa jotenkin solmussa myös lähtöni jälkeen. Phobos tietää ja arvaa usein paljon enemmän, kuin näyttää ulospäin. Hän oli sellainen jo lapsena, joten ei ole mikään ihme, että hän on ollut minulle vihainen tai katkera monista asioista, joita en ole itse edes osannut yhdistää oman käytökseni merkityksiin. Yritin välttää veljesi kohdalla tekemäni virheet sinun kanssasi, mutta toistin silti monta, joko laiskuuttani tai kohtalon sanelemana. Sinä vain suhtauduit minuun jo lähtökohtaisesti eri tavoin. Siinä missä sinä olit jo pienenä minun silmäteräni, sinun silmäsi näkivät minussa jonkinmoisen..."
"Sankarin." Shinea keskeytti, kun hänen isänsä haki sopivaa sanaa.
"Sankarin." Karm toisti haikeasti. "Oli paljon helpompaa tulla kanssasi toimeen näistä lähtökohdista. Se lisäsi minunkin kohdallani tuskaa siinä vaiheessa, kun jouduin palaamaan töihin. Takerruit monta kertaa takkini liepeisiin ja huusit itkien perääni, etten saisi lähteä taas pois kotoa. Joskus lähdin keskellä yötä, kuvitellen sen olevan helpompi ratkaisu meille molemmille. Ei se ollut. Minä tunsin valtavaa syyllisyyttä ja sinä itkit koko aamun, kun et saanut hyvästellä.”
Shinea muisti lapsuudestaan monta isänsä lähtöä. Ja muistipa hän myös jokusen Phoboksen ilkeistä kommenteista, jotka liittyivät sisarusten isään.
”Ohjaan nyt röyhkeästi keskustelunaiheen takaisin Theoniin.” Tytär totesi. ”Oletko ollut tekemisissä hänen kanssaan?”
”En kovin usein, mutta satunnaisesti kuitenkin.” Karm sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Theon työskentelee YPP:ssä metsästäjänä.”
”Saitpahan ainakin yhden jälkeläisen, jota kiinnostaa työskennellä siinä puljussa.” Shinea mutisi hiljaa. Karm tunsi pienen piston sydämessään tyttärensä kommentin vuoksi, mutta ei vastannut piikittelyyn. Phobos oli hyvin selväsanaisesti ilmoittanut urasuunnitelmista kysyttäessä, ettei astuisi jalallaankaan YPP:n tiloihin Applecoressa ja keksisi kyllä ihan omin päin itselleen sopivan ammatin jostain muualta, päätyen hyvin pian täysi-ikäsiyyden saavutettuaan armeijan palvelukseen. Shinea puolestaan oli koko pienen ikänsä purkanut erinäisiä laitteita osiin ja vaarinsa avustuksella kasannut ne taas ehjäksi, joten ei tullut suurenakaan yllätyksenä, että tyttö tahtoi kouluttautua mekaanikoksi. Karm ei ollut koskaan painostanut kumpaakaan YPP:n riveihin, toisin kuin Remzar omaa poikaansa.
”Tässä on aika paljon sulateltavaa.” Shinea sanoi pitkän hiljaisuuden päätteeksi.
”Olen pahoillani, että olen pimittänyt sinulta tällaisia asioita.” Karm sanoi hiljaa.
”Hyvä, että kerroit edes nyt.” Shinea tuhahti ja nousi pöydän äärestä. ”Lähden käymään Wanyassa. Haluan jutella Phoboksen kanssa.”
Karmin katse seurasi huoneesta poistuvaa tytärtä ja hän hieraisi väsyneenä silmiään tämän mentyä.

Phobos istui eräässä Wanyan kahvilassa odottamassa Shineaa. Ulkopuolisten silmissä mies näytti hyvin rennolta, mutta sotilas hänen sisällään ei osannut levätä. Phobos tiesi tarkalleen keitä kahvilassa oli ja mitä he tekivät. Alitajuisesti hän oli myös arvioinut jokaisen paikallaolijan uhkatason. Toisinaan Phoboksesta tuntui, että olisi helpompaa, jos edes joskus voisi vain olla ja jättää kiinnittämättä huomiota ympäristöönsä. Toisaalta osittain automaatiolla toimiva selkärangasta kumpuava ympäristön tarkkailu oli pelastanut hänet useamman kerran niin töissä, kuin vapaa-aikanakin, joten kaiketi siitä piti olla pääasiassa kiitollinen.
Phobos hieraisi väsyneitä silminään ja joi kulauksen kahvistaan. Hän oli henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. Edellinen kommenus pohjoisessa oli ollut sanalla sanoen uuvuttava ja myös sen aiheuttama syyllisyys kaihersi miehen mieltä.
Kahvilan ovi aukesi ja Shinea astui sisään. Phobos totesi siskonskina näyttävän todella väsyneeltä ja rasittuneelta. Tämän hiukset olivat sutaistu sekaiselle nutturalle, kasvojen toisella puolella komeili edelleen hyvin kirjavaksi värinsä vaihtanut mustelma, jota Shinea ei edes ollut yrittänyt peittää, eikä tämä ollut jaksanut panostaa juurikaan vaatetukseensakaan. Se elämänilo, joka Shineasta oli suorastaan säteillyt koko tämän elämän ajan, oli himmentynyt huomattavasti, ikäänkuin naisen päälle olisi asetettu kupu, josta valo ei päässyt läpi. Shinea haki itselleen tiskiltä juotavaa ja saapui pian pöytään suuren pirtelölasin kanssa.
”Näytät ihan jyrän alle jääneeltä.” Phobos sanoi tervehdykseksi.
”Hei vaan sinullekin.” Shinea totesi rojahtaessaan vastapäiselle tuolille istumaan ja pudotti laukkunsa lattialle. ”Ja paraskin sanomaan, se sama jyrä näyttää jyrännen sinunkin ylitsesi.”
”Ei se paljoa poikkea todellisuudesta.” Phobos huokaisi. ”Mitä sinulle kuuluu?”
Shinea kohautti hartioitaan ja maistoi pirtelöään.
”Suoraansanottun ikävöin sitä aikaa, kun suurimmat ongelmani olivat paskat luokkakaverit.” Nainen huokaisi. ”Tällä hetkellä olen vain turta. Ja pohjattoman väsynyt.”
”Siltä sinä näytätkin.” Phobos huokaisi. ”Saatko sinä nukuttua?”
”Kyllä ja en.” Shinea vastasi hiljaa. ”Isä näkee painajaisia ja huutaa unissaan. Hän ilmeisesti näkee unta äidistä. Ja siitä mitä heille tapahtui silloin, kun äiti...”
Naisen ääni vajosi kuulumattomiin ja hän kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. Kyyneleet kimmelsivät hänen silmissään. Phobos ei sanonut mitään. Myös hän näki painajaisia äidistään. Ja samalla isästään ja siskostaan. Useimmiten kaikki päätyivät makaamaan laajenevaan verilammikkoon ruumiit ruhjeiden peitossa ja unen taustaäänenä toimi mielipuolinen nauru, eikä Phobos pystynyt estämään läheistensä kuolemia.
”Yritän auttaa minkä pystyn ja olla tukena, mutta minusta tuntuu, etten vain riitä. En tiedä mitä on tapahtunut, en tiedä mitä tapahtuu nyt tai tulevaisuudessa, en tiedä mitä sanoa tai tehdä...” Shinea sanoi hiljaa ja pyyhkäisi kyyneleitä silmistään. ”Olen ihan loppu.”
”Sintti...” Phobos huokaisi. ”Sinun ei tarvitse jaksaa yksin.”
”Sanot sinä, joka et tule isän kanssa toimeen saman katon alla edes kolmea varttia.” Shinea puuskahti turhautuneena.
”Asiat eivät ole niin yksinkertaisia, Sintti.” Phobos sanoi hiljaa. ”Tiedät, ettei minulla ole koskaan ollut kovinkaan hyvät välit isän kanssa.”
”Isä muuten kertoi minulle miten hän ja äiti ovat tavanneet.” Shinea sanoi. ”Ja mikä on hänen käsityksensä siitä, miksi sinä olet häntä kohtaan tuollainen paskapää.”
”Keskustelin äidin kanssa useamman kerran siitä, miten hän on päätynyt yhteen isän kanssa.” Phobos totesi. ”Samalla kyseenalaistin sen, miksi hän ylipäätään jaksoi odottaa sitä kääkkää kotona vuodesta toiseen, vaikka isä ei varsinaisesti ollut odottamisen tai edes luottamuksen arvoinen tapaus.”
”Minun kanssani äiti ei keskustellut aiheesta kertaakaan.” Shinea lähes kuiskasi. ”Ja aiheeseen vahvasti liittyen, isä kertoi minulle Theonista.”
Phobos näytti yllättyneeltä.
”Ei se onneksi kauaa vienyt.” Hän tuhahti hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Mikset sinä kertonut minulle?” Shinea kysyi. Hänen äänensävynsä oli turhautunut.
”Tsot, ei ollut minun asiani kertoa, joten älä kaada kiukkuasi minun niskaani.” Phobos puolustautui. ”Äiti kielsi minua kertomasta ja eiköhän se muutenkin ole ollut asia, joka isän olisi pitänyt itse kertoa jo aikaa sitten.”
Shinea kohautti hartioitaan.
”Sitäpaitsi, uskotko todella, että minä, sinä ja Theon olemme isän ainoat jälkeläiset?” Phobos kysyi. Shinea katsoi veljeään hämmentyneenä.
”Siinä vaiheessa kun perintöä jaellaan isän jäljiltä, sisaruksenpuolikkaita saattaa putkahtaa yksi jos toinenkin.” Phobos sanoi ilottomasti hymyillen ja siemaisi kahviaan. ”Enkä olisi lainkaan yllättynyt, jos ne olisivat nuorempia kuin sinä.”
”Älä viitsi.” Shinea tuhahti. ”Äiti luotti isään ja sen pitäisi riittää meillekin.”
”Aikamoisen helvetin se silti leväytti auki, kun Theon ilmestyi kartanon oven taakse.” Phobos huomautti.
”Sinä kuulemma olit kotona.” Shinea sanoi hiljaa. ”Mitä tapahtui?”
Phobos hymähti hiljaa, ennen kuin alkoi kertoa.

Phobos havahtui keittiössä aamiaista syödessään siihen, että N’ida ja Rua singahtivat takapihan puolelta etupihalle karmealla vauhdilla. Kartanolle johtavalla tiellä seisoi joku, joka oli jähmettynyt paikoilleen catronait nähdessään. Phobos huokaisi, jätti aamiaisensa pöydälle, asteli eteiseen kahvikuppi kourassaan ja astui kartanon pääovesta rappujen yläpäähän.
”Rua! N’ida!” Hän kutsui kissapetoja nimeltä ja komensi ne lyhyellä muinaishydruslaisella käskysanalla luokseen, samalla kun lähti laskeutumaan portaita. Catronait tekivät vielä pienen kierroksen tulijan ympärillä, ennen kuin jättivät tämän rauhaan ja suuntasivat Phoboksen luo.
Tulija lähti jälleen liikkeelle, joskin melko epävarmoin askelin ja silmäillen kumpaakin catronaita hivenen epäluuloisena. Phobos pysähtyi itse alimalle portaalle, hörppäsi kahvikuppinsa tyhjäksi ja jäi tarkkailemaan pihatiellä kulkevaa miestä catronait vierellään. Kauempaa erotti, että tämän iho oli väriltään vaaleansininen kuten Phoboksenkin, mutta miehen puolipitkä hiuskuontalo oli musta. Päällään miehellä oli tummanharmaa maihinnousutakki, kuluneet ruskeat farkut ja olallaan hän kantoi reppua. Maihareiden rapaisuudesta saattoi päätellä, että tämä oli kävellyt jonkinmoisen matkan ennen kuin oli päätynyt kartanolle.
”Voi helvetti...” Phobos henkäisi hiljaa, kun mies oli niin lähellä, että tämän kasvonpiirteet erotti kunnolla.
Tämä oli arviolta saman ikäinen kuin Phoboskin ja huomattavan paljon saman näköinen.
Mies pysähtyi parin metrin päähän Phoboksesta ja katsoi tätä kasvoillaan hivenen hämmentynyt ilme.
”Tämä on mitä ilmeisimmin Wayn sukukartano.” Mies totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Kuka helvetti sinä olet?” Phobos kysyi hiljaa.
”Nimeni on Theon Metor.” Mies vastasi hieman epävarmasti. ”Äitini kertoman mukaan Karm Way on minun isäni.”
Phobos tunsi itsensä jokseenkin epävarmaksi. Häntä vitutti, että hänen täytyi olla se, joka kävi ensimmäisen keskustelun nuorukaisen kanssa kartanon portailla, eikä hän ollut lainkaan varma siitä miten hänen kannattaisi toimia. Pyytääkö sisään vai käskeä painumaan helvettiin?
”Kuinka vanha sinä olet?” Phobos kysyi lopulta.
”21.” Theon vastasi ilmeistä velipuoltaan silmäillen.
”Montako kuukautta päälle?” Phobos kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Neljä.” Theon vastasi. Phoboksen huulille piirtyi synkkä hymy.
”Jumalauta faija...” Hän sanoi hiljaa päätään puistellen.
”Tiedän, että tämä tulee luultavasti yllätyksenä.” Theon sanoi pahoittelevalla äänellä. ”Haluaisin vain tavata Karmin ja ehkä tutustua häneen jonkin verran, jos se hänelle vain sopii.”
”Esikoisen oikeudella komennan sinut jonon perälle.” Phobos naurahti ilottomasti.
Theon näytti yllättyneeltä, eikä tiennyt mitä sanoa. Ennen kuin kumpikaan veljeksistä ehti avata keskustelua uudelleen, kartanon pihatielle kaartoi alus.
”Voi vittu...” Phobos totesi tunnistaessaan äitinsä aluksen. Tämä oli käynyt viemässä Shinean kouluun ja palannut jostain syystä kotiin, ennen kuin lähtisi töihin. Elara kaartoi aluksensa kartanon eteen ja astui ulos. Hän suuntasi katseensa poikaansa ja tämän seurassa olevaan nuorukaiseen.
”Mitä täällä tapahtuu?” Nainen kysyi, pistäessään merkille poikansa jännittyneen asennon. Theon kääntyi naista kohti hyvin epävarman näköisenä, saaden Elaran pysähtymään niille sijoilleen.
”Kuka helvetti sinä olet?” Elara sinkautti suustaan täsmälleen saman kysymyksen kuin Phobos aiemmin, tajutessaan nuorukaisen näyttävän huomattavan paljon puolisoltaan.
”Nimeni on Theon Metor, minä...” Theon takelteli.
”Ilmeinen lopputulos siitä, ettei isä ole pitänyt housujaan jalassa.” Phobos tuhahti.
Elaran ilmeessä vaihtelivat kiukku, yllättyneisyys ja häivähdys surua.
”Sisälle siitä.” Nainen komensi lopulta ja lähti astelemaan portaita ylös. ”Molemmat.”
Theon vilkaisi epävarmana Phobosta ja asteli sitten Elaran perässä portaat ylös. Phobos meni viimeisenä, kutsui catronait sisään ja sulki oven perässään.
”Rouva Way, minä-” Theon aloitti, mutta hiljeni kun Elara kohotti toisen kätensä ylös.
”Ei sinun tarvitse selitellä minulle mitään.” Nainen sanoi hiljaa. ”Koitan saada Karmin kiinni.”
Elara asteli keittiöön viestin korvallaan, jättäen Phoboksen eteiseen Theonin kanssa.
”Olen todella pahoillani.” Theon sanoi hiljaa. Phobos naurahti kuivasti.
”Suoraansanottuna, en ole yllättynyt siitä, että joku sisarus ilmestyy oven taakse.” Mies sanoi synkkä virne suunpielessään.
”Niinkö?” Theon kysyi hämmentyneenä.
”En.” Phobos sanoi ja rapsutti vieressään istuvaa Ruaa korvan takaa. ”Isä on niin paljon poissa kotoa, etten kerta kaikkiaan kykene uskomaan, että hän on pitänyt housut jalassa kiertäessään ympäri Arcanaa.”

Karm asteli kohti YPP:n alusvarikkoa, kun viestin alkoi piipittää hänen takkinsa taskussa. Hänen vaimonsa nimi vilkkui laitteen näytöllä. Elara soitti todella harvoin Karmin ollessa töissä, joten puhelu sai miehen huolestumaan hieman.
”Hei kulta.” Karm vastasi. ”Mikä hätänä?”
”Oven taakse ilmestyi joku arviolta Phoboksen ikäinen poika. Hän kertoi nimekseen Theon Metor.” Elara täräytti ilman tervehdyksiä. ”Ulkonäön perusteella ei jää juurikaan arvailun varaa siitä, kuka hänen isänsä on, Karm.”
Karm pysähtyi järkyttyneenä niille sijoilleen.
”Mitä?!” Hän henkäisi epäuskoisena.
”Tässä vaiheessa suosittelisin sinua palaamaan kotiin mahdollisimman nopeasti.” Elara sanoi äänellä, josta tihkui pettymys. Karm yritti saada hetkessä sekasortoon ajautuneet ajatuksensa kasaan.
”Elara, minä...” Hän takelteli, tietämättä mitä sanoa.
”Karm, älä.” Elara huokaisi. ”Minä en halua puhua tästä viestimen välityksellä.”
”Minun pitäisi olla jo matkalla työkeikalle.” Karm sanoi epätoivoisena.
”Se on minulle aivan se ja sama, millaiselle sotatantereelle olet suuntaamassa, mutta voin luvata, ettei se ole yhtään mitään verrattuna siihen, mikä sinua odottaa kotona, jos et tule tänne niin kuin olisit jo.” Elara sanoi kipakasti. Karm ei uskonut hetkeäkään, etteikö hänen vaimonsa lupaus pitäisi paikkaansa.
”Palaan kotiin heti kun pystyn.” Mies lupasi hiljaa.
”Hyvä!” Elara tuhahti ja sulki viestinyhteyden.
Karm seisoi hetken käytävässä, miettien mitä helvettiä hän tekisi, kuinka lepyttelisi vaimonsa ja ihmetteli mitä oven taakse ilmestynyt poika mahtoi haluta, mikäli tosiaan oli hänen jälkeläisensä. Lopulta Karm kääntyi kannoillaan, lähti astelemaan takaisin YPP:n yläkerroksissa sijaitsevaa toimistoa, jonka hän jakoi Sonaron ja Remzarin kanssa. Hän hengitti syvään ennen kuin astui toimiston ovesta sisään.
”Eikö sinun pitänyt lähteä jo?” Sonaro kysyi kummastuneena Karmin astuessa huoneeseen.
”Tuli pari muuttujaa.” Karm vastasi tuskastuneena. Pöytänsä takana istuvan Remzarin katse singahti ovensuussa seisovaan Karmiin.
”Mitä tarkoitat?” Terävänenäinen Azmealainen kysyi.
”Elara soitti.” Karm vastasi lyhyesti, miettien miten hän muotoilisi loput vastauksestaan.
”Se nainen tuntuu sotkevan jatkuvasti sinun töidesi sujuvuutta.” Remzar sivalsi.
”Mitä asiaa hänellä oli?” Sonaro kysyi välittämättä Remzarin kommentista.
”Kartanon oven taakse on kuulemma ilmestynyt joku nuorukainen, joka väittää minua isäkseen.” Karm vastasi hiljaa. ”Keikalle täytyy lähettää joku muu tilalleni. Sonaro, ehditkö hoitaa asian? Minun on pakko mennä kotiin.”
Sonaro nyökkäsi.
”Harmi, ettei työpanoksesi tuota yhtä paljon tulosta, kuin naisseikkailusi.” Remzar sivalsi kireästi.
”Minulla sentään on vielä vaimo, toisin kuin sinulla ja aion tehdä kaikkeni, jotta hän on elämässäni jatkossakin. Sitäpaitsi, sinun asemassasi olisin huolissani vain omista naisseikkailustasi. Ja ainoasta pojastasi.” Karm ärähti työtoverilleen, kääntyen kannoillaan ja poistuen samaa reittiä, jota oli saapunutkin. Takanaan hän kuuli Remzarin kiukkuisen säksätyksen, kun tämä haukkui niin Karmin, tämän vaimon kuin lapsetkin hyvin värikkäillä ilmaisuilla.

Elara tuijotti hetken aikaa kädessään olevaa viestintä lopetettuaan puhelun. Hänen sisällään velloi suunnaton pettymys. Ei tarvinnut omata kummoisia päättelytaitoja tajutakseen, että Karm oli pettänyt häntä, kun hän odotti Phobosta. Nainen tunsi itsensä loukatuksi ja nöyryytetyksi, varsinkin kun pettämisen lopputulos seisoi sillä hetkellä hänen kotinsa eteisessä.
Elara keräsi itsensä ja palasi eteiseen. Phobos ja Theon juttelivat keskenään hiljaisella äänellä, mutta vaikenivat Elaran palatessa huoneeseen.
”Sain Karmin kiinni.” Elara sanoi hiljaa. ”Hän lupasi palata kotiin niin pian kuin pystyy.”
”Kiitän vaivannäöstä, rouva Way.” Theon sanoi hiljaa, hyvin anteeksipyytävän näköisenä. ”Olen todella pahoillani, että jouduitte toimimaan välikätenä tällaisessa asiassa.”
”Älä huoli siitä.” Elara sanoi hiljaa, katsoen Theonia silmiin. ”Haluan tosin tietää, mitä sinä olet vailla.”
Nuorukainen katsoi takaisin, eikä selkeästi aikonut kääntää katsettaan pois.
”Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan minulla ei ollut ketään muuta kuin äitini.” Theon vastasi. ”Kun täytin 20, hän kertoi kuka isäni on. Se oli aikamoinen shokki ja vei aika pitkään sisäistää asia, mutta lopulta päätin, että haluan tavata Karmin henkilökohtaisesti ja tutustua häneen, mikäli se hänelle vain sopii...”
”Ja päätit ilmestyä kotiovemme taakse...” Phobos sanoi sarkastisella äänellä. ”Maailman paras suunnitelma, jos tietää isästä yhtään mitään. Hän-...”
”Phobos.” Elara sanoi terävästi, hiljentäen poikansa. ”En tarvitse sinua hämmentämään tätä soppaa nyt.”
Phobos kohautti hartioitaan, mutta ei sanonut mitään. Elara käänsi huomionsa takaisin Theoniin.
”Sinun on luultavasti parempi pysyä täällä, kunnes Karm tulee takaisin.” Nainen sanoi.
”En halua olla vaivaksi yhtään enempää kuin on pakko, rouva Way. Voin myös palata Wanyaan odottamaan.” Theon sanoi hiljaa. Elara pudisti päätään.
”Minä en pidä tästä tilanteesta lainkaan, mutta en myöskään voi olla sinulle vihainen, Theon. Sinä et ole syy, olet lopputulos mieheni huonoista ratkaisuista.” Nainen sanoi kireällä äänellä. ”Tilanteen olisi voinut ratkaista hyvin monella eri tavalla, mutta joudumme kaikki elämään nyt tämän päätöksen seurausten kanssa.”
”Olen todella kiitollinen ymmärtäväisyydestänne, rouva Way.” Theon sanoi. Elara nyökkäsi lyhyesti.
”No, nyt kun kerran olet jäämässä, otatko aamiaista?” Phobos kysyi kuivasti. Theon vilkaisi Elaraa ja nyökkäsi sitten varovasti veljelleen. Hän jätti kenkänsä eteiseen ja asteli Phoboksen perässä keittiöön. Elara jäi eteiseen ja nuorten miesten kadottua keittiön puolelle, hän huokaisi raskaasti ja nosti toisen käden kasvoilleen. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen, eikä Elara pyyhkinyt niitä pois. Hän tunsi Ruan kuonon tökkivän toista kättään, kun eläin yritti lohduttaa emäntäänsä. Nainen kyykistyi eläimen viereen ja painoi kasvonsa sen pörheää turkkia vasten. Lopulta hän suoristautui, päätti jättää Theonin hetkeksi kahden Phoboksen kanssa koska nuorukaiset näyttivät tulevan jostain syystä toimeen keskenään ja suuntasi viestin korvallaan ulos talosta catronait kannoillaan. Hänen oli ilmoitettava työpaikalleen, ettei perhesyistä tulisi töihin sinä päivänä.

”Mistä sinä olet kotoisin?” Phobos kysyi Theonilta, kun molemmat miehet olivat saaneet aamiaisen eteensä.
”Olen asunut koko ikäni Applecoressa.” Theon vastasi. ”Äidilläni on tätä nykyä kahvila keskikaupungilla.”
”Miksi helvetissä sinä tulit Hydrukselle asti isän perässä, kun olisit vain voinut marssia YPP:hen ja pyytää audienssia?” Phobos kysyi.
”Ja sanonut mitä?” Theon heitti vastakysymyksen. ”Anteeksi, haluaisin tavata Karm Wayn, hän on kuulemma isäni? En halunnut herättää huomiota, eikä YPP:n johtajien kanssa sovita tapaamista tuosta vain ilman kunnollisia perusteluja.”
”Terävä huomio.” Phobos totesi. ”Onko äitisi Hydruslainen?”
Theon nyökkäsi ja otti kulauksen kahvistaan.
”Miksei hän ottanut itse yhteyttä Karmiin, kun sai tietää odottavansa sinua?” Phobos kysyi kulmat kurtussa.
”Sinä se olet utelias paskiainen.” Theon virnisti. ”Äiti tiesi Karmin vaikutusvaltaiseksi mieheksi, joka saattaisi hankaloittaa hänen elämäänsä, mikäli äpärä ei sopisi suunnitelmiin. Siinä vaiheessa, kun sinä synnyit ja tieto kulkeutui myös Applecoreen, kävi myös harvinaisen selväksi, että Karm on varattu mies, joten äiti katsoi paremmaksi vaihtoehdoksi pitää matalaa profiilia ja kasvattaa minut yksin.”
”Luulisi sinun saaneen kuulla koko pienen ikäsi vittuilua siitä, että näytät Karm Waylta.” Phobos härnäsi.
”En tiedä missä vaiheessa sinä olet alkanut muistuttaa häntä, mutta minulle tämä naama siunaantui vasta myöhäisessä teini-iässä.” Theon tuhahti virne suunpielessä. ”Sitäpaitsi, en minä nyt niin paljoa näytä häneltä.”
”Tämä keskustelu on helvetin vinoutunut jo senkin vuoksi, että minusta tuntuu siltä kuin puhuisin peilikuvalle.” Phobos vinoili. ”Älä vain leikkauta tuota hippitukkaa lyhyemmäksi tai kasvata itsellesi partaa.”
”Jos moiset toimenpiteet saisivat minut muistuttamaan enemmän sinua, jätän ne kernaasti suorittamatta.” Theon vinoili takaisin, saaden Phoboksen virnistämään kahvikuppinsa takana.
Phobos myönsi, että hän piti Theonin asenteesta. Vaikka tämän ilmestyminen sotki perheen sisäiset asiat hyvin pitkäksi aikaa, oli velipoika Phoboksen makuun sopivalla tavalla röyhkeä ja mutta lopulta hyvinkin kohtelias.
”Mitä sinä teet, jos isä ei halua sinua millään tavalla osaksi elämäänsä?” Phobos kysyi vakavana hetken hiljaisuuden jälkeen. Theon kohautti hartioitaan.
”En tiedä vielä. Mutta en kai minä sille mitään voi, jos Karm ei halua olla tekemisissä kanssani.” Hän sanoi hiljaa, katsellen kahvikuppiaan.

”Bondasit sitten vähän enemmänkin Theonin kanssa, kun hän saapui.” Shinea keskeytti veljensä tarinoinnin.
”Halusin kaivaa hänestä kaikki mahdolliset tiedonmurut irti.” Phobos puolustautui. ”Hän ei herättänyt epäilyksiäni ja vaikutti muutenkin järkevältä, mutta ihmiset eivät useinkaan paljasta motiivejaan heti.”
”Miten isä suhtautui häneen?” Shinea kysyi.
”Ilmeisesti ihan kohtalaisesti, koska hän otti Theonin mukaansa palatessaan Applecoreen muutamaa päivää myöhemmin. Käsittääkseni hän antoi Theonille luvan hakeutua metsästäjäksi. Oletan, että samalla isä vannotti hänet olemaan hiljaa sukutaustastaan, todennäköisesti jollakin karmealla uhkauksella tehostettuna.” Phobos vastasi. ”Ilmeisesti isä ja äiti saivat parissa päivässä keskusteltua myös avioliittoasiat ja luottamusongelmat osaltaan kuntoon. Tai ainakin äiti käski hyvin kipakasti minua pitämään aiheesta turpani kiinni ja antaa hänen selvittää välinsä isän kanssa kahdestaan.”
”Oletko nähnyt Theonia sen jälkeen, kun hän ilmestyi kartanolle?” Shinea kysyi. ”Haluaisin tavata hänet.”
”Vaihdan hänen kanssaan silloin tällöin kuulumisia. En tosin ole kuullut hänestä vähään aikaan, viimeksi silloin, kun-.” Phobos hiljeni yllättäen.
Shinea huomasi veljensä ilmeestä, että tämä oli tajunnut jotain.
”Mitä?” Nainen kysyi, kun Phobos työnsi kätensä tuolin selkänojalla roikkuvan takkinsa taskuun ja veti viestimensä esiin. Hän naputteli numeron esiin ja nosti laitteen korvalleen. Hetken ajan Phoboksen ilmeestä paistoi huoli ja hän pidätti huomaamattaan hengitystään. Vasta siinä vaiheessa kun puheluun vastattiin, mies päästi ilmat keuhkoistaan. Lyhyen tervehdyksen jälkeen hän kuunteli hetken, mitä vastannut henkilö sanoi.
”Ei mitään erityistä, tulin pari päivää sitten komennukselta kotiin.” Phobos sanoi hiljaa viestimeensä, kääntäen katseensa ymmällään olevaan siskoonsa. ”Karm kertoi sinusta Shinealle. Hän haluaisi tavata sinut.”
Shinea kuunteli veljiensä välistä keskustelua, kunnes Phobos hetken kuluttua sulki viestimensä.
”No?” Hän kysyi.
”Theon ilmoittelee, kun hänellä on seuraavan kerran asiaa Hydrukselle.” Phobos vastasi. Hänelle oli iskenyt kylmäävä tunne, että myös Theon oli ollut Elaran ja Karmin kimppuun käyneiden sekopäiden listalla, koska ilman sattuman kautta tullutta siirtoa muihin tehtäviin, myös hänen itsensä pitäisi olla sillä hetkellä kuollut. Veli oli kuitenkin kunnossa, tällä hetkellä suorittamassa tehtävää jossakin aurinkokunnan perähelvetissä.
”Kiva.” Shinea totesi. Hänen viestimensä alkoi piipittää hänen kassinsa pohjalla ja syvään huokaisten hän poimi laitteen käteensä. Pieni hymy piirtyi Shinean suunpieleen soittajan nimen nähdessään ja hän nosti viestimen korvalleen.
”Hei Lita!” Hän hihkaisi viestimeensä.
”Hei, muru!” Kuului Litan vastaus toisesta päästä. ”Olen tulossa Wanyaan viikonlopuksi, oletko kotona?”
”Olen!” Shinea vastasi. ”Ehditkö tulla käymään?”
”Itseasiassa ajattelin kysyä, että saisinko tulla kartanolle yöksi?” Litan kujeileva ääni kysyi. ”Voitaisiin pitää pyjamabileet.”
”Kuulostaa hauskalta.” Shinea vastasi. ”Ilmoittele mihin aikaan olet tulossa.”
”Ilmoitan.” Lita hymähti. ”Mitä sinulle kuuluu?”
”Miten sen nyt ottaa, ihan hyvää kai, mutta sopiiko että soitan sinulle illalla, niin voidaan jutella kunnolla?” Shinea kysyi. ”Olen juuri kahvilla Phoboksen kanssa.”
”Ah, kerro veljellesi terveisiä.” Lita vastasi. ”Palataan illemmalla asiaan.”
”Lita lähetti terveisiä.” Shinea sanoi suljettuaan viestimensä,
”Mitä hänelle kuuluu nykyään?” Phobos kysyi virnistäen.
”Ilmeisesti ihan hyvää. Hän seurustelee.” Shinea vastasi.
”Kuka onnekas paskiainen on saanut hänelle pallon jalkaan?” Phobos kysyi huvittuneena.
”Miten niin? Oletko mustasukkainen?” Shinea heitti vastakysymyksen.
”Kyllä sinä tiedät, etten minä seurustele kenenkään kanssa.” Phobos totesi kuivasti. ”Olen vain utelias.”
”Niin tosiaan olet.” Shinea hymähti. ”Hänen nimensä on Meron. Ilmeisesti pyyhki Litalta jalat alta heti ensitapaamisella. Mikäli ymmärsin oikein, hän on myös armeijan palveluksessa.”
”Meron...” Phobos toisti mietteliäänä. ”Meron Tenwera?”
”Sama mies. Tunnetko?” Shinea kysyi.
”Niinkin voisi sanoa.” Phobos hymähti. ”Hän on vähän villi kortti vapaa-ajallaan, mutta tekee työnsä hyvin.”
Shinean teki mieli kysyä, mitä hänen veljensä tiesi Haromista, mutta ei halunnut vetää tämän huomiota itseensä tällaisessa asiassa. Varsinkaan, kun Shinealla ei ollut sillä hetkellä mitään erityistä säpinää Haromin kanssa.
”Mistä mieleen, olemme puhuneet vain siitä mitä minä haluan tietää.” Shinea totesi. ”Mitä sinulle kuuluu?”
”Työasioita, joista en voi juurikaan puhua.” Phobos huokaisi. ”Tulin pari päivää sitten pohjoisesta. Se komennus meni lievästi sanottuna vituiksi ja olen tutkinnan takia hyllyllä tällä hetkellä.”
”Mitä ihmettä tapahtui?” Shinea kysyi myötätuntoisella äänellä.
”Toimin suoria käskyjä vastaan, koska moraalinen näkemykseni oli räikeässä ristiriidassa niiden kanssa.” Phobos vastasi. ”Toin tiimini takaisin kotiin, koska en halunnut uhrata miehiä turhaan. Menetin silti osan joukoistani.”
”Vaikka komentava porras todennäköisesti pitää sinua niskoittelevana nilkkinä, kehtaan kuvitella että hengissä kotiin tuomasi sotilaat ovat kiitollisia siitä, että ovat edelleen hengissä.” Shinea huomautti.
”En minä heistä olekaan huolestunut, vaan niistä jotka eivät palanneet takaisin.” Phobos murahti.
Shinea ei taaskaan tiennyt mitä sanoa tai tehdä ja se ärsytti häntä suunnattomasti. Toisaalta Phobos ei odottanutkaan, että hänen siskonsa pystyisi sanomaan tai tekemään mitään mikä auttaisi, mutta jo tämän läsnäolo ja myötäeläminen asioissa helpottivat hänen kurjaa oloaan.
Sisarukset jatkoivat keskustelua eri aiheiden ympärillä hyvän tovin, ennen kuin Shinea lähti lopulta takaisin kotiin.

Kun Shinea pääsi takaisin kartanolle, hän näki ensimmäisenä keskellä eteisen lattiaa tönöttävän tyhjän pyörätuolin. Hänen sydämensä alkoi takoa kiivaammin. Jos pyörätuoli oli tuossa, missä helvetissä isä oli? Entä N’ida ja Rua?
”Iskä!” Shinea huusi tukahtuneella äänellä. Hän kävi nopeasti koko talon alakerran läpi löytämättä isäänsä. Hätäännys hänen mielessään uhkasi eskaloitua ja kun Shinea oli lopulta astumassa takaovesta terassille, ovi aukesi ja hän törmäsi isäänsä, tömähtäen suoraan tämän syliin. Karm seisoi ovensuussa ja piti kevyesti kiinni syliinsä singahtaneen tyttärensä olkavarsista.
”Mitä...?” Shinea kysyi silmät selällään, katsoen isäänsä päästä varpaisiin. ”Sinä kävelet.”
”Niin kävelen.” Karm vastasi iloinen hymy huulillaan. ”En kovin hyvin, mutta kävelen.”
Shinea nosti kädet suunsa eteen ja päästi suustaan villin ilon kiljahduksen.
”Kuinka kauan??” Hän kysyi. ”Miksi et olet sanonut mitään?”
”Alle pari viikkoa, fyssari käski ottamaan rauhallisesti ensiaskelten jälkeen.” Karm vastasi. ”Selkärankaimplantti on ilmeisesti saanut hermorakenteet jälleen yhdistettyä ja jalat ottavat aivojen käskyjä vastaan.”
Shinea purskahti helpottuneeseen itkuun. Hän halasi isäänsä tiukasti ja painoi päänsä tämän olkapäätä vasten.
”Nohnoh, ei ole mitään hätää Shinea.” Karm sanoi lempeästi ja silitti toisella kädellään tyttärensä hiuksia.
”Olen ihan helvetin iloinen puolestasi.” Shinea nyyhkytti.
”Asiat järjestyvät kyllä, Shinea.” Karm sanoi lohduttavasti hymyillen.