Tarinan nimi:Lumen kaupunki
Ikäraja:16-17
Varoitukset:Roisia kieltä ja väkivaltaa. Kuvailu saattaa toisinaan mennä rajuksi, mutta en silti luokittele tätä K-18 tarinaksi
YleiskatsausTämä olisi nyt kolmas versio, jossa esiintyy hahmoni Noman.
Aikaisemmat versiot keskeytyivät yksinkertaisesti mielenkiinnon ja ylisuunnittelun takia, jolloin toteutus kärsi. Tässä tarinassa Noman vedetään vasten tahtoaan veljensä Domenin toimesta pelastustehtävään jääplaneetalle Barctus II. Mutta suunnitelmat eivät mene kuten pitäisi.
Toivottavasti nautitte.
Osa.1
Pert Aglina -tähtijärjestelmä
Planeetta ”Pert V”
Pääkaupunki ”Kerehea”
”Planeetta on Artasian keisarikunnan hallitsema, viisi vuotta sitten tapahtuneen valtauksen seurauksena. Alkuperäisväestöön kohdistuu lievää vainoa.
Kapina Artasialaisia vastaan käynnissä.”
Kello 14:30 paikallista aikaa.
”Helvetti teidän kanssa! Jos mellakoitsijat pääsevät mediakeskukseen, niin koko tilanne romahtaa totaalisesti! Pitäkää huoli ettei niin käy!”
Eversti Lehre raivosi alaiselleen rannekommunikaattorin välityksellä, sammuttaen sen ehtimättä kuulla vastausta.
Tämä alle viisikymmentä vuotias jo harmahtanut mies nosti katseensa alati lähestyvään mellakkajoukkoon. Aluksi mellakat koostuivat muutamasta pienestä porukasta, mutta muutamassa päivässä ne kasvoivat kooltaan, samalla kun uusia ryhmiä syntyi yhä enemmän.
Nyt mellakoitsijat olivat ottaneet haltuunsa verotalon sekä kaupungin sataman, jolloin Artasialaista syntyperää olevien henkilöiden evakuointi oli hankaloitunut huomattavasti.
Tämä tilanne taas oli syntynyt varsin vähäpätöisestä asiasta. Ainakin siviilihallinnon edustajien mielestä.
Alkuperäinen valituksen aihe oli alati kasvavien elintarvikkeiden hinnat, jotka olivat viimeisen puolen vuoden aikana nousseet yli 10%.
Tätä oli seurannut muutaman yksittäisen henkilön järjestämät ”torikokoukset”, jotka loppupeleissä jäivät vanhojen miesten teekesteiksi joissa he paransivat maailmaa.
Siviilihallituksen kanssa toimiva sotilashallitus taas alkoi ajan myötä kyllästyä ainaiseen herjaamiseen ja ryhtyi paikallisten ”lojalistien” kanssa kitkemään tätä epämiellyttävää toimintaa.
Kaiken piti sujua rauhallisesti kuten suunniteltua. Päin helvettiähän se kuitenkin meni.
Yhden pidätystilanteen yhteydessä yli-innokas miliisi ryhtyi suorittamaan arvovaltaansa hiukan rankemmalla tavalla, jolloin pidätetyksi joutunut vanhempi mies menehtyi saamiinsa pahoinpitelyvammoihin.
Tämä puolestaan räjäytti ruutitynnyrin. Kansaa alkoi kokoontua yhä suuremmissa joukoissa, lopulta aiheuttaen niin vakavia ongelmia, joita hallinnon määräämä ulkonaliikkumieskielto vain pahensi.
Lopulta tilanne meni siihen, että paikalliset armeijan yksiköt eivät kyenneet turvaamaan planeetalle muuttanaiden Artasialaisten turvallisuutta.
Tällöin eversti Lehren rykmentti oli määrätty avustamaan Artasialaisten evakuointia, koska paikalliset miliisit tuntuivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, tai vaihtaneen puolta.
Kaiken kukkuraksi. Kruununprinssi Chenaru oli päättänyt tulla vierailemaan planeetalle ja tuonut mukanaan ”sinitakit”, hänen oman henkivartiokaartinsa.
Kruunuprinssi oli everstille sanonut tulleensa ”rauhoittamaan” tilanteen, mutta kuten kaikki totesivat myöhemmin, että rauhoittelu ei onnistu hallintorakennuksen ylimmästä kerroksesta.
”Herra eversti! Amiraali Veracru käski ilmoittaa että hänen laivasto-osastonsa alkaa vaiheittain vetää aluksia pois planeetan läheltä, mutta rahtialukset pysyvät paikoillaan.”
Yksi Lehren viestimiehistä huudahti tämän laskettua lähettimensä mikrofonin suultaan. Lehre nosti katseensa taivasta kohden ja näki kuinka pienet kuljetusaluksen kisasivat termosfäärissä olleeseisiin rahtialuksia kohden.
”Taitaa olla aika siirtää komentopaikka.”
Lehre sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Mies laski katseensa alati lähestyviä mielenosoittajia. Tämän jälkeen hän vilkaisi oikealleen.
Lehre oli henkilökohtaisesti ottanut komentoonsa sadan miehen vahvuisen komppanian, joka oli rakentanut muutamasta autosta koostuvan barrikadin ja käynyt siihen asemiin. Barrikadi oli varsin tärkeässä paikassa, koska kaksisataa metriä heidän takanaan sijaitsi kaupungintalo.
Lehre kaivoi harmaan manttelinsa taskusta kommunikaattorin, joka käynnisti pienen hologrammiruudun.
”Luutnantti Tederich, tulkaa luokseni.”
Lehre sanoi ruudulle ilmaantuneelle sotilaalle, jonka päässä ollut kypärä peitti tämän kasvot.
Lehre ei jäänyt odottamaan alaisensa vastausta vaan sammutti kommunikaattorin ja nosti katseensa takaisin lähestyviin mellakotsijoihin.
Yksi sotilaista poistui taaemman rivistön luota ja lähti rivakkaasti kävelemään komentajaansa kohden. Tämä sotilas oli pukeutunut aivan kuten muukin rivimies korkeammasta arvostaan riippumatta. Hänellä oli päällään urbaaniin maastoon sopiva maastotakki, housut ja jaloissa pitkävartiset maihinnousukengät soljella. Takin päällä hänellä oli taisteluliivi kaikkien lisätaskujen kanssa. Hänen päätään taas suojasi kaiken peittävä kypärä.
Päästyään noin viiden metrin päähän, tuo mies kosketti vasemmassa ranteessaan ollutta näppäimistöä, jolloin kypärä hänenn päässään alkoi irrota liitoksistaan ja alkoi kasaantua niskan ympärille.
Kypärän alta paljastui 25 -ikävuoden ylittänyt, ruskeasilmäinen mies, lyhyellä neonvihreällä irokeesi hiuksina.
Tämä mies oli Noman Tederich, Artasian keisarillisen merijalkaväen luutnantti.
”Herra eversti.”
Noman sanoi ja veti kätensä lippaan sotilaallisesti. Saamatta kuitenkaan vastausta, hän laski kätensä
Pian Lehre siirsi katseensa Nomaniin ja viittasi tämän lähemmäs sanomatta mitään.
Noman siirtyi esimiehensä vierelle ja katsoi kun tämä avasi hologrammisen kartan heidän eteensä. Kartalle ilmestyi rakennukset heidän ympärillä, joukkojen asemat sekä mellakoitsijoiden etenemisuunta.
”Siirrän komentopaikkani mediakeskukseen, samalla otan pääosan komppaniasta mukaani. Teidän joukkue jää tähän asemaan. Käskynne: Pidättelette mellakoitsijoita niin pitkään kuin mahdollista, tappavan voiman käyttö sallittua.”
Lehre sanoi Nomanille, joka ilmeettömästi edessään ollutta karttaa.
Noman oli osannut hiukan odottaa tällaista, alkuperäiset käskyt olivat suojella evakuointialuksia. Mutta Lehre oli tunnettu laajentumispolitiikan tukija, eikä hän halunnut luovuttaa otettua maastoa halvalla.
”Herra eversti, on velvollisuuteni huomauttaa että tuo käsky on vastoin alkuperäisiä käskyjä, sekä merijalkaväen kunniasääntöä.”
Noman sanoi Lehrelle asiallisella viileydellä. Ympärillä olleet sotilaat vilkaisivat silmäkulmistaan tätä kaksikkoa pelonsekaisin tuntein.
Lehre katsoi Nomania suoraan silmiin ja hetken hiljaisuuden jälkeen miehen kasvoille ilmeistyi hymy ja nauru alkoi raikua hänen suustaan.
”Tederich, te olette hyvä upseeri ja sotilas. Mutta toisinaan pitää pää pitää poistaa kenraalien perseestä ja totella alempiarvoisemman upseerin käskyjä. Teille on nyt sellaiset annettu ja odotan teidän seuraavan niitä rangaistuspataljoonan uhalla. Toivon teiden ymmärtävän mitä haen takaa.”
Lehre sanoi asettaen kätensä Nomanin olkapäälle, mutta viimeisten sanoen kohdalla miehen iloiselta kuulostanut äänensävy oli muuttunut hirviömäisen pelottavaksi.
Noman katsoi everstiä samalla punniten vaihtoehtojaan. Lehre oli ennenkin määrännyt niskoittelevia tai ”näsäviisaita” alaisiaan rangaistuspataljoonaan, eikä heistä ollut sen jälkeen kuulunut mitään. Päätös kuitenkin tuli hyvin nopeasti miehen aivoista.
”Käskystä, herra eversti.”
Nämä sanat kuultuaan, Lehre hymähti iloisena, poisti kätensä Nomanin olkapäältä ja lähti marssimaan pois miehen lähettyviltä, hänen esikuntansa tiukasti seuratessa.
”Voi vittujen kevät.”
Noman murahti vaitonaisesti. Mies ei ollut yhtään ylpeä saamistaan määräyksistä, hänen omatuntonsa ei tulisi kestämään siviilien verta käsissä. Varsinkin sellaisessa tapauksessa, jossa verenvuodatus voitaisiin helposti välttää.
Mies levitti kätensä sivuilleen, jolloin hiukan taaempana olleet sotilaat kävivät asemiin barrikadia vasten aseet ampumavalmiina.
”Käskynne, herra luutnantti?”
Noman kuuli kysyvän äänen hänen viereltään. Miehen ei tarvinnut kääntyä katsomaan äänen omistajaa. Se kuului ylikersantti Tericolle. Hän oli yli neljäkymmentä vuotias veteraani, joka oli kuluttanut puolet elinajastaan asepalveluksessa. Noman kunnioitti häntä uransa ja kokemuksensa puolesta, kun taas Terico kunnioitti esimiestään tämän oikeudentajusta ja halusta vaalia merijalkäven perinteitä. Lisäksi Terico oli oppinut pitämään Nomanin asenteesta epäpäteviä upseereita kohtaan, jotka ostivat asemansa kylmällä hopealla.
”Pidämme nämä asemat ja ammumme tappavasti sadan metrin etäisyydeltä”.
Noman sanoi ja asetti rynnäkkökiväärinsä paremmin olallaan. Tämän jälkeen hän vilkaisi vierellään seissyttä, huomattavasti korkeampaa aliupseeria ja kiinnitti huomionsa tämän vasempaan silmäänsä, jossa oli silmälappu. Vaikka hän oli nähnyt sen jo hyvin monta kertaa.
”Eli tässä pysytään ja ammutaan varoittava yhteislaukaus sadallaviidelläkymmenellä, käskystä.”
Terico sanoi Nomanille, lähtien sen jälkeen kävelemään miehistöä kohden.
Nomanin ei auttanut muu kuin hymähtää. Tuo mies osasi myöskin aavistaa hänen ajatuksensa kulku tällaisen tilanteen kohdalla.
Noman tarkasti barrikadia sivulta sivulle. Sotilaat joko nojasivat barrikadiin tai olivat asettuneet istumaan taisteluparinsa vierelle ja tekivät mitä nyt tekivät. Valtaosa kuitenkin oli kaivanut lihasäilykkeet pienien repujensa pohjalta ja ryhtyivät niitä avaamaan. Olihan aamiaisesta kulunut jo seitsemän tuntia.
Yksittäisen kuljetusaluksen jyrinä keskeytti Nomanin ajatukset, jolloin mies nosti katseensa taivaalle ja kiinnitti erityistä yhteen isoon sotalaivaan, joka laskeutui planeetan ilmakehään.
Osa.2
Pert viiden kiertoradalla.
Artasialainen laivasto oli sijoittanut itsensä siten, että aluksilta kulkevat sukkulat pystyivät nopeasti laskeutumaan kriisipesäkkeelle ja myös poistumaan sieltä turvaan.
Suuret tukialukset olivat kokonsa takia sivummalla tarjoamassa turvaa mahdollisilta ulkopuolisilta tekijöiltä, kun taas pienemmät kevyet risteilijät ja fregatit olivat lähempänä planeettaa.
Yksi näistä aluksista oli kevyt risteilijä Niraud”
”Kapteeni sillalla!”
Kuului siltaupseerin huudahdus kun hissin ovet avautuivat. Tällöin jokainen miehistönjäsen käänsi katseensa tuolle ovelle. Muu miehistö kääntyi katsomaan tuota hisisä.
Sillalle astui hieman yli kaksikymmentä vuotias mies merensinisessä manttelissa, jonka vatsan korkeudella roikkui punakivellä ja hopealla koristeltu säilän huotra.
Mies heilautti hansikkalla verhottua kättään rennolla liikkeellä, jolloin miehistön jäsenet kääntyivät takaisin monitorien ja konsolien äärelle. Samalla kun aluksen kapteeni istui omalle penkilleen komentosillan keskelle.
”Kapteeni, tässä yleisraportti amiraalilta. Kymmenen minuuttia vanha.”
Aluksen viestivastaava, luutnantti Sveta Herc sanoi noustuaan ylös paikaltaan ja ojennettuaan kapteenilleen jokaisen siltaupseerin normaaliin varustukseen kuuluneen Applepad -taulutietokoneen.
Kapteeni otti tuon ”taideteoksen”, kuten laitteesta leikkisästi kutsuttiin sen ajoittaisen epäluotettavuuden takia. Mies luki laitteen ruudulla ollutta raporttia, samalla kun hänen vapaana ollut käsi hieroi yötaivaan sinisiä hiuksia.
Kapteeni ojensi tabletin takaisin alaiselleen ja nyökkäsi samalla. Luutnantti puolestaan niskakurmarsi ja siirtyi sen jälkeen takaisin omalle paikalleen komentosillan oikealla puolella.
Kapteeni puolestaan risti kämmenensä ja antoi päänsä nojautua niihin, samalla kun kyynärpäät ottivat tukea tuolin käsinojista.
”Gallardo.”
Mies sanoi lopulta, jolloin tuolin vieressä, lattialla ollut hologrammialusta heräsi eloon ja ryhtyi muodostamaan humanoidinkaltaista hahmoa.
Pian tuon alustan päällä seisoi ponihäntä tukkainen, kauttaaltaan vihreän värinen nainen, joka oli pukeutunut Artasian laivaston paraatiunivormuun.
Hän oli Gallardo, Niraudin tekoäly, joka oli ohjelmoitu näyttämään fyysesti Artasialaiselta, jotta yhteistyö miehistön välillä sujuisi helpommin.
”Kapteeni.”
”Onko raportti todellisuudessa niin hyvä, vai onko sitä kaunisteltu?”
Kapteeni kysyi Gallardolta tietäen, että se oli lukenut saman raportin. Gallardo ja alus olivat yksi ja sama. Se pystyisi ottamaan aluksen hallintaansa koska tahansa ja samalla aiheuttaa huomattavaa vahinkoa miehistölle.
Artasialaiset insinöörit olivat tosin tiedostaneet tämän tosiasian ja siksi Gallardon kaltaisiin tekoälyihin ohjelmoitiin varotoimia, jotta näin ei tulisi ikinä tapahtumaan.
”Sitä on lievästi kaunisteltu.”
Gallardo lopulta sanoi ja nosti oikean kätensä ylös osoittamaan edessä ollutta päämonitoria, joka ryhtyi näyttämään planeetan pinnalta tulevien aluksien nimiä sekä niiden sisältöä.
Kapteenille annetun raportin mukaan, kaikki siviilit oli jo siirretty pois planeetalta. Mutta tosiasiassa planeetalla oli vielä satoja siviilejä ja nekin kuljetusalukset, jotka pinnalta tulivat, olivat puolillaan turhan hätäilyn seurauksena.
”Entä asevoimat?”
Kapteeni kysyi vielä, jolloin Gallardo poisti aikaisemmat tiedot ja toi näytölle ”taktisen” tiedon planeetasta, joka näytti kaikki pinnalla olevien joukko-osastojen sijainnin.
Raportti oli valehdellut. Sen mukaan pinnalla olleiden sotilaiden olisi pitänyt olla eri avaruussatamilla valmiina evakuointiin. Mutta todellisuudessa joukkoja oli ympäri planeettaa tekemässä ties mitä.
”Näytä Kerehean tilanne.”
Kapteeni sanoi, jolloin näytölle ilmaantui pääkaupungissa olevien joukkojen tarkat sijainnit. Kuten sielläkin, joukkojen olisi pitänyt olla satamassa. Mutta ne sijoitettu ympäri kaupunkia.
Erityisen huomion sai vaimea piste mediakeskukselle johtavalla kadulla, jonka vierellä oli nimi ”Tederich”
”Gallardo, valmistele suojattu yhteys pinnalle. Komentaja Sabat, teillä on komento. Minä olen toimistossani.”
Kapteeni sanoi ja nousi ylös tuolistaan, lähtíen sen jälkeen kävelemään kohti sillan vasemmalla seinustalla ollutta ovea kohden, jossa sijaitsi kapteenin oma toimisto.
”Yhteys pinnalle valmiina, kapteeni.”
Gallardon ääni kaikui kapteenin toimiston kaiuttimista.
Itse toimisto oli hyvin koristeellinen. Kalusto, tuolia myöten, oli valmistettu Artasialaisesta suurpuusta, jota kasvoi vain planeetan eteläisellä pallonpuoliskolla ja saattoi kasvaa kerrostalon korkuiseksi.
Kapteenin oman maun mukaan, valaistus oli punertava, joka toi puun sävyt tulivat hyvin esille. Lisäksi pöydillä oli kaikkea esineistöä aina kirjoista, aluksen pienoismalliin.
Nyt kuitenkin kapteeni istui oman työpöytänsä ääreen ja avasi sen päällä olleen tietokoneen monitorin, joka oli jo valmiina lähettämään videokuvaa salatulla kanavalla.
”Valtuutus, kapteeni Tederich Domen, ALSQ6871T. Luo yhteys henkilöön Tederich Noman, luutnantti, Artasian merijalkäväen viidennen rykmentin kolmas pataljoona.”
Kapteeni sanoi tietokoneelle, joka ryhtyi välittömästi toteuttamaan sille annettua pyyntöä.
Mielenosoittajat olivat viimein pysähtyneet noin sadan metrin päähän barrikadista ja tyytyivät nyt vain huutelemaan hävyttömyyksiä sekä heittelemään sotilaita kohti kaikkea mikä käteen sattui.
Noman oli asettunut seisomaan barrikadin päälle ja tarkasteli mielenosoittajia tupakka sauhuten huulien välissä. Terico oli kyllä toivonut, ettei hän asettaisi itseään tämänkaltaiseen vaaraan. Mutta esimiehensä päättäväisyydelle hän ei kuitenkaan mitään mahtanut. Lisäksi, kaikki mielenosoittajien heittämät esineet tuntuivat menevän ohi tai jäivät lyhyiksi.
Nomanin rannekommunikaattori alkoi yhtäkkiä hälyttää. Tällöin mies nosti kätensä leukansa tasalle, ja painoi toisella kädellään muutamaa nappia laitteessa, jolloin sen yläpuolelle ilmaantui hologrammiruutu.
”Domen! Mitä velipoika?”
Noman huudahti nähtyään tutut kasvot ruudussa. Noman ja Domen tosiaan olivat veljeksiä. Heillä tosin oli ikäeroa viisi vuotta ja Noman oli heistä vanhempi.
”Ei viestimen välityksellä Noman. Mikä siellä on tilanne? Sain raportin, jossa sanottiin kaikkien maajoukkojen vetäytyneen satamaan. Mutta näin taida olla?”
Domen ryhtyi kyselemään isoveljeltä, joka vastasi vain murahtamalla ja vetämällä pitkän henkosen savukkeestaan.
”Lisäksi, sinä sanoit lopettaneesi polttamisen.”
Domen vielä lisäsi viitaten veljensä huulilla olleeseen hydruslaiseen savukkeeseen.
”Niin minä lopetinkin. Mutta vittumaisella tilanteella on tapana aiheuttaa lieveilmiöitä. Satama on lähes menetetty. Omista tappioista en tarkasti tiedä, mutta niitä kyllä on. Lehre puolestaan otti valtaosan pataljoonasta ja vetäytyi mediakeskukseen. Minä taas olen täällä kukkulan kuninkaana pienen ryhmän kanssa.”
Noman sanoi veljelleen ja samalla väisti yhtä mielenosoittajan heittämää lasipulloa. Huutelu oli myös koventunut, samalla kun väkeä tuli vain entistä enemmän.
”Lehre jätti sinut sinne?! Haluatko että teen ilmoituksen Veracrulle?”
Domen sanoi hämmästyneenä, vaikka hän tiesikin Lehren maineen kiisteltynä persoonana. Mutta tällainen päätös oli häneltäkin jo jotain uskomatonta.
”Anna olla. Ei siitä ole mitään hyötyä, että amiraali ryhtyy kinaamaan maajoukkojen upseerien kanssa. Olettaen, että Veracruta kiinnostaa ryhtyä kinaamaan.”
Noman vielä sanoi ja otti uuden henkäyksen savukkeestaan. Samalla hän kuitenkin huomasi, että mielenosoittajat lähtivät matelemaan barrikadia kohden.
”Nyt pitää lopettaa. Homma alkaa lämmetä ja nopeasti."
Noman sanoi ja heitti savukkeensa maahan, sulkien sen jälkeen kommunikaattorin ennen kuin Domen ehti sanoa mitään.
”Asemaan!”
Noman karjahti käskynsä ja hyppäsi alas barrikadilta. Tällöin jokainen sotilas keskeyttivät aikaisemman toimintansa, tarttuivat aseisiinsa ja juoksivat omille paikoilleen.
”Minä kun olisin toivonut, että he olisivat vähintään pysyneet paikoillaan.”
Terico sanoi Nomanille samalla kun hän juoksi miehen viereltä omalle paikalleen.
”Kuten minäkin, ylikersantti.”
