Way Unknown

[Shinea]

Osa 11. Fear finds the Way

Iltapäivä oli sujunut mukavasti Shinean päästyä takaisin kotiin. Hän oli kävellyt isänsä kanssa kartanon pihapiirissä catronaiden kanssa. Karm oli silminnähden nauttinut liikkumisesta oman mielensä mukaan, ilman pyörätuolin asettamia rajoitteita. Shinea oli varma, että mikäli pihalla olisi ollut sateen jäljiltä lätäköitä, Karm olisi käynyt niissä hyppimässä kuin pahankurinen kakara. Ajatus oli hymyilyttänyt naista suunnattomasti.
Ilta oli sujunut rauhallisissa ja hyväntuulisissa merkeissä. Isä ja tytär olivat tehneet yhdessä ruokaa, kattaneet illallisen takapihan terassille ja jutelleet siitä miten Karmin kuntoutuminen etenisi jatkossa.
Shinea oli tuntenut harteilleen kasautuneen painon hellittävän. Hänen ei tarvitsisi enää selviytyä kaikesta yksin.
”Eräs opiskelukaveri tulee muuten viikonlopuksi kylään.” Shinea sanoi isälleen, kun muisti asian illalla sohvan pohjalla lojuessaan.
”Mukavaa.” Karm hymähti. ”Mitä ajattelitte tehdä?”
”Pitää pyjamabileet.” Shinea vastasi virnistäen.
”Ettekö te ole vähän vanhoja sellaiseen?” Karm kysyi huvittuneena.
”Tässä iässä se tarkoittaa sitä, että jauhamme paskaa ja tuhoamme muutaman pullollisen viiniä samalla.” Shinea virnisti.
”Mies vai nainen?” Karm kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Nainen, enkä ymmärrä, että mitä väliä sillä olisi vaikka kyseessä olisikin mies.” Shinea vastasi virnistäen.
”En minä aio päästää ketään tuntematonta juippia huoneeseesi nukkumaan.” Karm tuhahti.
”Minä taidan olla jo sen ikäinen, ettei sinulla ole asiaan juurikaan sananvaltaa.” Shinea kiusasi hymynkare huulillaan. ”Ethän sinä tiedä sitäkään, millaisia juippeja minun sängyssäni nukkui kun asuin Dryassa. Sitäpaitsi, eihän se sitä sano, että housut pysyisivät jalassa, vaikka yövieras onkin nainen.”
Karmin hämmentynyt katse viipyi sen verran pitkään Shinean kasvoissa, että tämä alkoi nauraa.
”Älä näytä noin huolestuneelta.” Tytär sanoi naurunsa lomasta. ”Minä vain kiusaan sinua.”
Karm heitti häntä sohvatyynyllä.
”Saakelin kakara, tuolla tavalla pidät pilkkanasi vanhaa isääsi.” Mies tuhahti. Shinea heitti sohvatyynyn takaisin huvittunut ilme kasvoillaan ja nousi sohvalta.
”Hipsin ylös, aion jutella vielä hetken kavereiden kanssa.” Hän sanoi ja suuntasi kulkunsa yläkertaan.
”Hyvää yötä, Shinea.” Karm toivotti.
”Hyvää yötä, iskä.” Shinea vastasi.
Hän kipitti portaat yläkertaan ja lukittautui huoneeseensa. Hän heittäytyi sängylleen ja avasi läppärinsä. Nainen napautti pikaviestinohjelman päälle ja kirjoitti nopeasti viestin.
”Ehditkö jutella?”
Hän lähetti viestin ja jäi odottamaan vastausta. Pian ohjelma alkoi hälyttää saapuvan videopuhelun merkiksi. Shinea otti sen vastaan ja pian ruudulle ilmestyi puolialaston Lita.
”Hei!” Lita tervehti, huomaten saman tien mustelman ystävänsä kasvoissa. ”Mitä ihmettä sinulle on sattunut?”
”Herätin isän toissapäivänä, kun hän näki painajaisia.” Shinea huokaisi vastaukseksi. ”Hän ei tunnistanut minua, luuli ilmeisesti henkilöksi, joka häntä painajaisissa piinasi. Sen seurauksena heilahti nyrkki... isä oli siitä hyvin pahoillaan.”
”Kuulostaa kurjalta. Onneksi ei sattunut pahemmin.” Lita sanoi myötätuntoisesti. ”Oletko muutoin kunnossa?”
”Joo, olen kyllä.” Shinea vastasi. ”Isä muuten kävelee taas.”
”Hienoa!” Lita hymyili. ”Mahtaa helpottaa monia asioita?”
”Helpottaa kyllä, hän on käynyt tänään catronaiden kanssa ulkona ja on selkeästi pirteämpi, sekä vähemmän kärttyisä.” Shinea vastasi huojentunut hymy huulillaan. ”Ja tuntuu jälleen, että voin vihdoin keskittyä myös itseeni ja siihen, mitä minä haluan. Mistä muuten mieleeni, että isä pudotti aikamoisen pommin eilen... Mutta haluaisin keskustella siitä ennemmin viikonloppuna.”
”Uteliaisuuteni ainakin heräsi, joten olen pelkkänä korvana, kun pääsen sinne.” Lita totesi. ”Joko sinä suunnittelet paluuta opintojen pariin?”
”En vielä, eikä minua oikeastaan juuri nyt edes houkuta palata koulun penkille...” Shinea vastasi mietteliäänä.
”Etköhän sinä sopivan ratkaisun keksi.” Lita hymähti. ”Päättätyöni alkaa olemaan kirjoittamista vaille valmis ja minun ei tarvitse notkua enää kauaa Dryassa, joten olen muuttamassa Karnassokseen vuodenvaihteeseen mennessä.”
”Wau!” Shinea iloitsi ystävänsä puolesta. ”Iso muutos, kun vertaa Dryaan.”
”Onhan se, toisaalta olen kasvanut suurkaupungin sykkeessä ja myös kaivannut sinne koko sen ajan, jonka olen asunut Dryassa.” Lita totesi mietteliäänä. ”Samalla ehdin nähdä Meronia useammin.”
”Miten teillä menee?” Shinea kysyi hymyillen. Hänestä oli edelleen outoa, että joku oli onnistunut kietomaan Litan pikkusormensa ympärille, mutta ilmeisesti Meron oli sen tempun tehnyt.
”Paremmin kuin hyvin, mitä nyt yhteinen aika on ollut vähän kortilla etäisyyksien ja töiden takia. Luultavasti kannan kamani hänen luokseen muuttaessani Karnassokseen, mutta hän on pitkiä jaksoja töissä, joten ei ehditä näkemään joka päivä...” Lita vastasi. ”Entäs sinä ja Harom?”
”Sinä tiedät kyllä, että olemme vain kavereita...” Shinea vastasi punastuen. Hän oli viestitellyt ja soitellut Haromin kanssa jonkin verran, joutuen kerta toisensa jälkeen myöntämään itselleen, että oli mieheen todella ihastunut.
”Ehkäpä siitä kuitenkin kehkeytyy vielä jotain.” Lita härnäsi hymyillen.
Shinea kohautti hartioitaan mietteliään näköisenä.
”Ehkä... En tiedä.” Hän sanoi hiljaa. ”Kaikki pariutumiseen liittyvä kuulostaa edelleen kovin kaukaiselta tällä hetkellä.”
”Älä viitsi, kyllä minä näen millaiseksi sinä menet, kun Harom edes otetaan puheeksi.” Lita virnisti. ”Sitäpaitsi, pikku sutinat tekisivät sinulle hyvää.”
”En halua hätäillä asian kanssa.” Shinea perusteli omaa kantaansa.
”Se sinulle sallittakoon ja toisaalta myös fiksu tapa lähestyä asiaa.” Lita myönsi. ”Mutta muru kuule, minun täytyy alkaa valmistautua töihin lähtöön. Jutellaan viikonloppuna kunnolla.”
”Kuulostaa suunnitelmalta.” Shinea hymyili. ”Palaillaan.”
Videopuhelu katkesi Litan hyvästien jälkeen ja Shinea jäi miettimään Haromia, päättäen laittaa miehelle vielä viestin, vaikka kello olikin jo aika paljon.
Ei kulunut montaakaan minuuttia, kun Harom vastasi hänelle. Shinea tunsi hymyilevänsä kuin idiootti miehen vastausviestin nähdessään. Hän oli suunnitellut menevänsä ajoissa nukkumaan, mutta aikaa vierähti keskustelun lomassa silti useampi tunti, ennen kuin hän malttoi toivottaa miehelle hyvää yötä. Shinea hymyili muikeasti painaessaan päänsä tyynyyn ja myönsi itselleen, että parisuhde Haromin kanssa alkoi kuulostaa hyvin kutkuttelevalta ajatukselta. Ehkä etäsuhteen voisi saada toimimaan...

Shinea seisoi kartanon takapihalla odottaen isäänsä. Rua ja N’ida odottivat hänen kanssaan, katsellen odottavan tarkkaavaisina vuoroin talon takaovea ja vuoroin Shineaa. Karm astui ulos ja asteli tyttärensä viereen hieman epävarman näköisenä, katsellen takapihalta avautuvaa näkymää metsään. Hän oli kyllä liikkunut kuntonsa sallimissa rajoissa edellisten viikkojen aikana kun jalat olivat alkaneet jälleen toimia, mutta nyt hän aikoi ensimmäistä kertaa astua kartanon takaisiin metsiin ja jo pelkkä ajatus hermostutti häntä. Mitä jos jalat lakkaisivat kantamasta..?
”Hyvin se menee.” Shinea sanoi rohkaisevasti ja lähti astelemaan kohti metsänrajaa catronait kannoillaan. Karm seurasi perässä askeleet tunnustelevina, miettien jaksaisiko kävellä reitin, jonka oli yhdessä Shinean kanssa suunnittellut. Kesken matkaa voisi tietysti pysähtyä aina lepäämään, mutta kyllä se ylpeyteen kolhuja tekisi. Ainakin alkumatka sujui hyvin, jalat kantoivat ja mihinkään ei sattunut.
Rua ja N’ida viilettivät puuston seassa, juosten Shinean ja Karmin välillä, telmien keskenään ja vahtien, että molemmat perheenjäsenet pysyivät matkassa. Shinea hidasti hienovaraisesti askeleitaan kävelläkseen samaa tahtia isänsä kanssa. Kumpikaan ei puhunut mitään ja hiljaisuudessa he astelivat metsäpolkuja pitkin. Karm ajatteli kaikkia niitä kertoja, kun oli viettänyt aikaansa metsien uumenissa Elaran kanssa, miltä tämä oli näyttänyt auringon valon siilautuessa puiden oksien läpi ja saanut naisen ruskeat hiukset hohtamaan lähes taianomaisesti. Shinean ohjatessa Ruaa hän muistutti eleiltään äitiään niin paljon, että Karmin sydäntä kivisti.
Tytär nauroi catronaiden temmellykselle vapautuneesti, kun ne lähtivät jälleen yhdessä juoksemaan puiden sekaan. Shinea vilkaisi isäänsä, joka yritti kiireesti peitellä surullisen ilmeen kasvoiltaan. Karm tunsi syyllisyyden pistoksen, kun tyttären ilme muuttui hetkessä iloisesti huolestuneeksi.
”Onko kaikki hyvin?” Shinea kysyi.
”Muistutat vain niin kovin paljon äitiäsi...” Karm vastasi hiljaa.
Shinea pysähtyi paikoilleen, katsoi isäänsä hetken totisena ja virnisti sitten huvittuneena, kasvoillaan ilme joka pyyhki Elaran hetkessä Karmin mielestä.
”Varmasti muistutankin, mutta haluaisin huomauttaa, että olen edelleen ihan omanlaiseni katastrofikeskittymä.” Tytär sanoi, lähtien astelemaan eteenpäin polkua pitkin. ”Noniin, kääkkä. Töppöstä toisen eteen tai tulee pimeää ennen kuin päästään takaisin kotiin.”
Karm katsoi lapsensa perään äimistyneenä. Omalla omalaatuisella tyylillään Shinea oli onnistunut jälleen pudottamaan isänsä maan pinnalle ja heittämään persoonansa tämän silmille. Rua tuijotti Karmia, karvaisella naamallaan samaan aikaan hyvin ymmärtäväinen ja huvittunut ilme, kuin yrittäen sanoa, että ymmärsi hyvin miltä Karmista tuntui. Eläin lähti liikkeelle, puskien ohimennen Karmin jalkaa, jolkotellen sen jälkeen Shinean perään. Karm seurasi päätään puistellen perässä.
He palasivat lopulta kartanolle ja jäivät takapihan terassille istumaan Shinean haettua keittiöstä molemmille juotavaa.
”Millainen fiilis?” Shinea kysyi. Karm kohautti hartioitaan.
”Väsynyt. Myös helpottunut.” Hän vastasi. ”Mutta ainakin tuntuu siltä, että tilanne pikkuhiljaa normalisoituu.”
Shinea hymyili ja rapsutteli jalallaan vieressään makaavaa N’idaa. Hänestäkin alkoi tuntua, että asiat muuttuivat pikkuhiljaa normaalimmiksi.
”Entä sinä?” Karm kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, havahduttaen Shinean ajatuksistaan.
”Mitä minusta?” Shinea kysyi hämmentyneenä.
”Kaikki on pyörinyt minun toipumiseni ympärillä monta viikkoa.” Karm sanoi. ”En usko, että sinulla on ollut mitenkään helppoa sen jälkeen kun muutit takaisin kotiin. Miten sinä voit?”
Shinea käänsi katseensa auringonlaskuun ja mietti mitä vastaisi.
”En minä tiedä. Olen älyttömän väsynyt ja kulkenut kuin sumussa... Mutta kyllä tämä tästä. Asiat järjestyy kyllä, niin kuin itse sanoit.” Hän sanoi hymyillen pienesti. ”Olen tosi iloinen siitä, että voit paremmin.”
”Shinea, minulle on merkinnyt todella paljon, että tulit takaisin kotiin, sen jälkeen mitä tapahtui...” Karm sanoi. ”Olet hoitanut yksin aivan kaiken, kun minä en ole pystynyt tekemään yhtään mitään.”
”Tietysti minä tulin.” Shinea sanoi. ”Ei minulla ole enää kuin sinut ja Phobos. En halua menettää kumpaakaan teistä.”
”Tiedän. Etkä menetäkkään, jos se on minusta kiinni.” Karm sanoi.

Shinean viestin piipitti saapuvan puhelun merkiksi. Soittaja oli Lita.
”Hei, joko olet Wanyassa?” Shinea kysyi puhelun avaukseksi.
”Olen!” Lita vastasi. ”Ja siihen liittyen, kurssille tuli yksi peruutuspaikka sairastapauksen vuoksi, haluatko tulla?”
”Kuinka kiire minulla on ja mitä minä tarvitsen mukaan?” Shinea kysyi vilkaisten kelloa. Ajomatka Dryaan kestäisi liikenteestä riippuen paristakymmenestä minuutista puoleen tuntiin.
”Tunnin päästä pitäisi olla paikalla ja varusteista sanoisin, että helpoimmalla pääset, jos pukeudut sortseihin ja treenitoppiin.” Lita vastasi.
”Laita minulle osoitetiedot, niin ilmestyn paikalle.” Shinea totesi.
”Osaatko sanoa, kuinka kauan sinulle menee?” Lita kysyi.
”Maksimissaan kolme varttia.” Shinea vastasi.
”Selvä! Nähdään kohta!” Lita totesi ja puhelu katkesi. Shinea kipitti portaat ylös huoneeseensa, pakkasi itselleen sopivat kamat mukaan treenikassiin ja asteli ulos huoneestaan.
”Iskä!” Shinea huusi kipittäessään portaat alas.
”No?” Karm huusi takaisin. Ääni kuului melko vaimeasti ja Shinea paikallisti isänsä takapihan terassilta, missä tämä istui Rua jaloissaan harjaten ja nyppien kissapedosta irtoavia karvatuppoja. Mustaa ja tummanharmaata karvaa tuntui olevan toisen catronain verran jo kaksikon ympärillä, eikä Rua näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä tilanteeseensa. Sen ilme oli hapan ja korvat luimussa, mutta se ei pullikoinut vastaan hoitotoimenpiteiden aikana. N’ida makasi kauempana terassilla katsellen lajikumppaninsa kokemaa nyppimistä huolestuneena. Se piti harjaamisesta vielä vähemmän kuin Rua ja tiesi harvinaisen hyvin olevansa seuraavana vuorossa.
”Lähden käymään Wanyassa.” Shinea sanoi. ”Lita ilmoitti, että joku tanssikurssin osallistuja on sairastunut ja yksi paikka on vapaana, joten otan tilaisuuden vastaan ja täytän vapautuneen paikan.”
”Selvä.” Karm hymähti vastaukseksi.
”Älä sitten jätä niitä karvatuppoja ulos, kun saat tuon työmaan valmiiksi. Tuuli levittää ne muuten pitkin poikin pihalle.” Shinea virnisti.
”Ei tästä näytä tulevan loppua ollenkaan.” Karm tuhahti. ”Ja jos jollain ilveellä saan Ruan irtokarvattomaksi, N’ida täytyy vielä harjata.”
”Onneksi tuota ei tapahdu kuin pari kertaa vuodessa.” Shinea lohdutti.
”Siinä on pari kertaa liikaa.” Karm murahti tympääntyneenä. ”Aja varovasti.”
”Joojoo.” Shinea hymähti ja asteli ulkokautta aluksensa luo, lähtien ajamaan kohti Wanyaa.

Shinea seikkaili hetken Wanyassa etsien oikeaa osoitetta ja löysi lopulta kohtuullisen vaivattomasti perille. Hän parkkeerasi aluksensa ja soitti Litalle, joka lupasi tulla tanssistudion aulaan vastaan. Shinea asteli sisään treenikassi olallaan. Lita kipitti vastaan ja naiset halasivat toisiaan tiukasti, sillä he eivät olleet nähneet toisiaan pitkään aikaan.
”Oliko ikävä?” Shinea piruili hymyillen ystävälleen.
”Oli.” Lita vastasi. ”Ei viestimen välillä jutteleminen tai videopuhelut ole sama asia, kuin paikallaolo.”
”Ei olekaan.” Shinea myönsi, lähtien kävelemään Litan vieressä kohti pukuhuoneita, vaihtaakseen vaatteensa. Keskustelunaiheet pomppivat nopeasti asiasta toiseen, kaksikon kiriessä kiinni läpikäymättömiä puheenaiheita.
”Ehditään vetää venyttelyt ennen tunnin alkua.” Lita totesi kaksikon marssiessa pukuhuoneesta harjoitustilaan Shinean vaihdettua vaatteensa. Shinea pysähtyi oven suuhun tajutessaan osallistuvansa tankotanssikurssille.
”Et sitten viitsinyt mainita, että millaisesta tanssista on kyse.” Nainen puuskahti. Hän oli ihan varma, että mätkähtäisi tangolta alas ja nolaisi itsensä kurssin aikana.
”Sori.” Lita naurahti. ”Ajattelin, että minun harrastukseni tuntien tanssikurssin sisältö olisi ollut aika selvä asia. Eikä sinun tarvitse huolehtia, tämä on alkeiskurssi ja kenelläkään muulla ei ole ennakkoilmoitusten mukaan kokemusta tankotanssista.”
Shinea kohautti hartioitaan, valitsi itselleen tangon eturivistä ja heitti olallaan kantamansa kassin seinän viereen.
”Mitä haluat tehdä illalla?” Lita kysyi, ohjaten ystävänsä samalla sopivien venytysliikkeiden pariin.
”Juoruta ja juoda pullollisen tai pari viiniä.” Shinea vastasi. ”Edellisestä tyttöjenillasta on ihan liikaa aikaa.”
”Kuulostaa hyvältä.” Lita virnisti.
Ovelle ilmestyi muutama kurssin osallistuja ja Litan oli keskityttävä ohjaajan rooliinsa. Kurssin osallistujat olivat täsmällisiä ja kaikki tanssitangot olivat miehitettyjä joitakin minuutteja ennen kurssin virallista alkamisaikaa.
Lita veti ryhmälleen alkulämmittelyt tankoa apuna käyttäen ja näytti sitten, mitä aikoisi opettaa seuraavien tuntien aikana. Shinea katsoi silmät selällään Litan liikkeitä ja oli aivan varma, ettei ehtisi oppimaan moisia niin lyhyessä ajassa, kuin kurssilla oli käytössään. Samoissa tunnelmissa näyttivät olevan myös muut kurssille osallistuvat, mutta jokainen sai todeta olevansa väärässä. Jokainen heistä kykeni suoriutumaan Litan valitsemasta kurssisisällöstä, toki paljon haparoivammin ja vähemmän sulokkaasti kuin Lita itse, mutta harjoitustilasta poistui pieni laumallinen itseensä hyvin tyytyväisiä naisia, joista suurin osa marssi suoraan tanssistudion asiakaspalvelutiskille tiedustelemaan pitempien kurssien alkamisaikoja ja ilmoittautumismahdollisuuksia.
”Mitä pidit?” Lita kysyi hymyillen ystävältään.
”Joka paikkaa särkee ja olen löytänyt itsestäni lihaksia, joiden olemassaolosta en ole edes tiennyt, mutta minulla oli helkkarin hauskaa.” Shinea vastasi virnistäen. ”En olisi uskonut kiikkuvani tuossa tangossa pää alaspäin ensimmäisellä kerralla, mutta niin minä vain tein.”
”Yksi serkuistani ohjaa tällä studiolla tankotanssikursseja, joten jos haluat jatkaa tämän harrastuksen parissa, suosittelen hänen kurssejaan.” Lita hymähti. ”Hän ohjaa näitä ammatikseen, joten hänen opastuksellaan pääsee luultavasti hyvin eteenpäin.”
”Kuulostaa hyvältä.” Shinea virnisti.
”Käydään vaihtamassa vaatteet ja haetaan sitten jotain juotavaa illaksi.” Lita virnisti. Kaksikko suuntasi pukuhuoneisiin ja vaatteet vaihdettuaan kaupan kautta Wayn sukukartanolle.

”Wau.” Lita hymähti kun Shinea käänsi aluksensa kartanon pihatielle. ”Siistin näköinen lukaali.”
”Kulkenut kuulemma Wayn suvussa ikuisuuden, ennen kuin joku esivanhempi myi sen ylläpitokustannusten vuoksi pois jokunen vuosisata sitten. Isä lunasti sen takaisin Wayn suvun omistukseen, kun YPP:llä alkoi pyyhkiä hyvin.” Shinea vastasi. ”Kun ottaa huomioon, ettei täällä ole aikoihin asunut kuin jokunen Wayn suvun jäsen, kartanon koko tuntuu hiukan liioittelulta. Varsinkin nyt, kun täällä asuu vain minä ja isä.”
”Mutta kelaa millaiset kotibileet teillä voisi pitää.” Lita nauroi.
”Se jälkien siivoaminen ei taas kuulosta yhtään houkuttelevalta.” Shinea hymähti parkkeeratessaan aluksensa. Hän nappasi ostoskassin takapenkiltä ja asteli Lita rinnallaan kartanon portaat ylös ja suoraan pääovista sisään.
”Moi!” Shinea huusi kaksikon päästessä eteiseen. Catronait ampaisivat olohuoneesta eteisen puolelle ja Karm asteli niiden perässä huomattavasti hitaammalla tahdilla. N’ida ja Rua kiehnäsivät Shinean ympärillä ja kiinnittivät sitten huomionsa Litaan, haistellen tämän nopeasti läpi ja todettuaan naisen varsin epäkiinnostavaksi, ne jäivät vähän matkan päähän seuraamaan tilannetta.
”Iskä, tämä on Lita.” Shinea esitteli Litan isälleen. Karmin katse skannasi nopeasti Litan päästä varpaisiin ja takaisin ja mies selkeästi mietti, miten ihmeessä Shinea oli päätynyt Litan kaltaisen naisen kanssa samoihin piireihin. Siinä missä Shinea oli aikamoinen luonnonlapsi ja pukeutui mielellään farkkuihin, huppareihin ja muutenkin mahdollisimman mukaviin vaatteisiin, Lita näkyi suosivan korkeita korkoja, lyhyitä helmoja ja avonaisia kaula-aukkoja, eikä ujostellut lainkaan kehonsa parhaiden puolien esittelyä.
”Lita.” Lita ojensi sädehtivästi hymyillen kätensä Karmille. ”Mukava tavata. Shinea on puhunut sinusta.”
”Karm.” Mies vastasi, vastaten myös naisen hymyyn. ”Toivottavasti hän ei ole puhunut ohi suunsa.”
”Mitäs luulet. Totta kai olen kertonut kaikki likaiset yksityiskohdat koko Wayn suvusta.” Shinea totesi pieni virne suunpielessään, kääntyen Litan puoleen. ”Viedään kamat ylös. Voin esitellä paikkoja sen jälkeen, jos haluat.”
Naiskaksikko lähti kohti yläkertaa ja Karm asteli takaisin olohuoneeseen, miettien itsekseen Litan näyttävän jostain syystä todella tutulta.

Shinea esitteli kartanon Litalle ja sen jälkeen he suuntasivat Shinean huoneeseen vaihtamaan kuulumisia pitkän kaavan mukaan. He olivat hankkineet illaksi kolme pullollista viiniä ja sopivaksi katsomansa määrän nopeasti naposteltavia herkkuja. Ensimmäisen viinipullollisen tuhoamisen jälkeen molemmat naiset olivat hyväntuulisia ja keskustelu polveili aiheesta toiseen varsin värikkäästi. Lita oli kertonut viimeisimpiä juoruja koululta, puhunut suhteestaan Meroniin ja visiitistään Tenweran veljesten vanhempien luona. Varsinkin Haromin ja Meronin äidille Lita oli ilmeisesti ollut jonkinmoinen järkytys, sillä nainen ei ujostellut tai arkaillut mitään ja tulevaisuudensuunnitelmia kysyttäessä Lita oli suoraan sanonut opiskelevansa psykologiaa ja täräyttänyt samalla tanssivansa strippiklubilla opiskelun ohessa sekä vetävänsä tankotanssitunteja. Meron oli ilmeisesti saanut jälkikäteen kuulla aran kysymyksen, että oliko Lita nyt todella sellainen tyttö jonka kanssa poika haluaisi loppuelämänsä viettää. Mies oli hyvin suoraan ilmoittanut, ettei hänen vanhemmillaan olisi mitään asiaa puuttua siihen, kenen kanssa hän seurusteli ja sänkynsä jakoi. Litaa ei ilmeisesti tippaakaan häirinnyt häneen kohdistettu kritiikki, lähinnä hän vaikutti tilanteen vuoksi hyvin huvittuneelta.
”Ainiin!” Shinea totesi yllättäen. ”Se isän pudottama pommi, josta sanoin puhuvani mieluummin kasvotusten! Minulla on toinenkin veli.”
”Oikeesti?” Lita kysyi yllättyneenä. ”Wau. Aikamoinen pommi tosiaan.”
”Sitä se kyllä oli. Phobos on tiennyt velipojasta jo jokusen vuoden ajan. Äiti oli kieltänyt kertomasta minulle.” Shinea sanoi.
”Mikä sen sällin nimi on?” Lita kysyi.
”Theon Metor.” Shinea vastasi.
Hän näki Litan ilmeestä, että nimi sanoi tälle erittäin paljon.
”Mitä?” Shinea kysyi vaativasti. ”Sinä tiedät jotain.”
”Tämä tulee luultavasti nyt aikamoisena yllätyksenä, mutta...” Lita aloitti empien.
”Anna tulla vain.” Shinea kehotti. ”Ei se voi pahentaa tätä tilannetta.”
”Theon on minun pikkuserkkuni, äidin puolelta.” Lita sanoi pahoittelevast hymyillen. ”Isäsi on käynyt kiksauttamassa äitini serkkua.”
”Niinpä tietysti...” Shinea sanoi syvään huokaisten. ”Jostain syystä en jaksa olla edes yllättynyt. Tiesitkö sinä tästä sukuyhteydestä aiemmin?”
”Vain sen verran, että Theonin isän aseman vuoksi häntä ei ole mainittu nimeltä kuin muutamille suvun jäsenille.” Lita vastasi. ”Ymmärrän tällä hetkellä helvetin hyvin, miksi asiasta ei ole juurikaan puhuttu.”
”Puhuinkohan minä nyt sitten ohi suuni kertoessani sinulle.” Shinea pohti.
”Osaan kyllä pitää pääni kiinni, ei minulla ole minkäänlaista aikomusta aiheuttaa omalle tai sinun suvullesi minkäänlaisia hankaluuksia.” Lita hymähti. ”Mutta tervetuloa sukuun, vaikkakin jokseenkin mielenkiintoisen mutkan kautta.”
”Kiitos. Hyötyykö tästä sukuyhteydestä jollain erityisellä tavalla?” Shinea kysyi virne suunpielessä. ”Saako kutsun sukukokoukseen? Sova-hihamerkin ommeltavaksi nahkarotsin hihaan? Ilmaisia juomia baarissa?”
”Sova-hihamerkit olisi aika näppärä ajatus.” Lita totesi mietteliäänä hymynkare huulillaan. ”Se tosin tarkoittaisi sitä, että niitä saisi teettää aivan helvetillisen määrän. Meidän suku on helkkarin iso.”
Kaksikon keskustelut ajatuivat jälleen muihin aiheisiin, viinipullot tyhjenivät hitaasti mutta varmasti ja kaksikko nassutti parempiin suihin yläkertaan kannetut ruokatarpeet.
Juttua riitti yön pimeille pikkutunneille asti, ennen kuin kaksikko kävi nukkumaan Shinean leveään sänkyyn.

Karmilla meinasi mennä aamukahvi väärään kurkkuun, kun Lita asteli aamulla keittiöön. Päällään naisella oli vain lyhyenlyhyt yöpaita sekä pienenpienet mustasta pitsistä tehdyt pikkupöksyt.
”Huomenta.” Lita toivotti hyväntuulisesti.
”Huomenta...” Karm mutisi vastaukseksi. Lita kurotti itselleen mukin keittiön kaapista, kaatoi itselleen teetä ja istui pöydän ääreen Karmia vastapäätä, alkaen mutkattomasti tekemään itselleen aamiaisvoileipää.
”Ei kai pidetty Shinean kanssa liikaa meteliä yöllä?” Nainen kysyi hymyillen.
”Ette, Shinean huoneesta kantautui vain satunnaista kikatusta.” Karm vastasi, yrittäen keskittyä omaan aamiaiseensa. Vaikka Lita olisi ikänsä puolesta voinut olla hänen lapsenlapsensa, tämän vähäpukeisuus sotki hänen ajatuksensa.
"Et tainnut eilen mainita sukunimeäsi?" Karm totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Lita virnisti teekuppinsa takana hyvin kujeileva ilme kasvoillaan.
"Sova." Hän vastasi lopulta ja näytti huvittuvan suuresti Karmin reaktiosta. Mies nimittäin meinasi vetää kahvinsa jälleen väärään kurkkuun ja punastui sen jälkeen.
"Olisi pitänyt arvata..." Hän mutisi lopulta puoliääneen, katsomatta Litaa kohti.
Naisen perhe, tai paremminkin suku, omisti suuren osan Hydruksen suurkaupunkien hienommista yöklubeista ja jonkinmoisen määrän muunkinlaisia juottoloita sekä muita yrityksiä ympäri planeettaa. Kuten monella muullakin YPP:n palkkalistoilla olevalla metsästäjällä, oli Karmillakin oma historiansa Sovan suvun omistuksessa olevien klubien asiakkaana. Puhumattakaan Theonista.
"Kyllä sinä tiedät, etteivät Sovat juorua kuin keskenään, joten voit olla huoleti." Lita virnisti. "En kerro Shinealle mitään nuoruutesi villeistä vuosista. Tiedän kyllä aika monta enemmän ja vähemmän herkullista juttua metsästäjien kosteista illanvietoista ja yksityistilaisuuksista. Sinunkin seikkailuissasi on ollut aika monta Sovaa osallisena ja mikäli olen oikein käsittänyt, on yhdellä jos toisella muullakin metsästäjällä ollut jonkinmoisia sutinoita Sovan suvun jäsenten kanssa."
Karm ei ollut uskonut, että niin kaukainen menneisyys tulisi koskaan puremaan häntä perseeseen tällä tavoin. Tieto oli valtaa ja Sovan suku käytti enemmän kuin mielellään tietoja hyödykseen. Litan kasvoilla oleva ilme kertoi, ettei tämä puhunut vain lämpimikseen, vaan nuori nainen tiesi hyvin yksityiskohtaisesti mistä monissa illanvietoissa oli ollut kyse.
"Mitä sinä haluat?" Karm kysyi lopulta.
"En yhtikäs mitään." Lita vastasi hyväntuulisesti ja rapsutti viereensä tullutta N'idaa leuan alta. "Shinea on ystäväni. En minä halua saattaa sinua tai perhettäsi minkäänlaisiin hankaluuksiin. Sitäpaitsi, Wayt ovat vähän niinkuin mutkan kautta sukua, lähinnä sinun vuoksesi. Jos et sattunut tietämään, niin toinen poikasi on pikkuserkkuni. Sinusta ei tosin sukukokouksissa ole sen asian tiimoilta puhuttu."
Karm ei ollut lainkaan varma siitä, että voisi luottaa Litan sanaan. Toisaalta, asioista enemmän tietävätkin Sovat olivat olleet jo vuosikausia hiljaa, joten tuskin Litakaan poikkeaisi ruodusta. Sukuna Sovat olivat edenneet hyvin toimeentulevaan asemaan, julkisten tietojen mukaan laillisin keinoin, mutta laaja levittäytyminen ympäri planeettaa ja sen suurkaupunkeja myös mahdollisti heille paljon lain pimeämmällä puolella. Karm oli varma, että julkisuuskuvan alla oli myös paljon piiloteltavaa, varsinkin kun Sovan suku oli myös ammattikuntien edustajien suhteen hyvin omavarainen. Heidän tarvitsi hyvin harvoin luottaa ulkopuolisiin ihmisiin. Suvusta löytyi likipitäen kaikkiin haastavampiin työtehtäviin joku tekijä, aina virkavallan edustajista lääkäreihin, autonkuljettajista lakimiehiin, sähkömiehistä muusikoihin ja lukuisiin muihin eri alojen edustajiin. Sovat olivat olleet voimissaan jo Hydruksen ensimmäisen vapaussodan aikana, jonka aikana heillä oli käynyt uskomaton tuuri selviytymisen suhteen.
"Älä näytä noin tuimalta, Karm." Lita havahdutti miehen ajatuksistaan hymy huulillaan. "Minä vain härnään sinua."
Eteisen suunnalta kuuluva askelten ääni sai Karmin pysymään hiljaa. Shinea tassutteli keittiöön ja vilkaisi ensin isäänsä ja sen jälkeenn hyvin vähäpukeista ystäväänsä.
"Viitsitkö laittaa jotain vaatetta päälle, ennen kuin isä saa sydärin." Shinea sanoi huvittuneena Litalle, joka vain virnisti vastaukseksi, nousi tuoliltaan ja suuntasi pienten pikkupöksyjen verhoamaa takapuoltaan keinutellen kohti kartanon yläkertaa. Karm katsoi hyvin tietoisesti jotakin muuta, kuin huoneesta ulos purjehtivaa puolialastonta naista.
"Aikamoinen tapaus..." Karm huokaisi lopulta. Shinea ei voinut väittää vastaan.
"Pyörittelee yhden jos toisenkin miehen pikkusormensa ympärille." Hän hymähti. "Phoboskin lankesi häneen."
"En ole lainkaan yllättynyt..." Karm mutisi puoliääneen.
”Lienee sukuvika.” Shinea kuittasi virnistäen. Karm katsoi tytärtään hetken ja tajusi Litan kertoneen tietonsa Theonista.
”Phobos ei ole ensimmäinen eikä ihan toinenkaan Way, joka on jollain tapaa Sovan sukuun sekaantunut.” Karm totesi hiljaa.
Shinea katsoi isäänsä pitkään, kuin yrittäen saada hänet kertomaan lisää tai avaamaan kommenttiaan, mutta Karm ei sanonut enää muuta.
Mies nousi pöydän äärestä ja suunnisti eteiseen, mennäkseen takaovesta ulos catronaiden kanssa, mutta Lita tuli häntä vastaan eteisessä hieman enemmän vaatteita päällään, pysäyttäen miehen keskelle eteisaulaa. Nainen tarttui Karmia olkapäästä ja varvisti sanomaan jotain suoraan tämän korvaan.
"Isotätini Jadeyna pyysi kertomaan terveisiä." Lita kuiskasi virnistäen, saaden Karmin jälleen karahtamaan punaiseksi. Nuori nainen lähti lipumaan takaisin keittiöön tietävä hymy kasvoillaan ja Karm kiiruhti ulos lemmikit perässään. Sovan suku puri häntä todella kovaa persuksille kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Litan keskustelussa käyttämä sävy oli hyvin kiusaava, mutta se oli silti osoitus siitä, etteivät Sovat olleet unohtaneet mitään.

"Menen ensi kuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Dryaan pariksi päiväksi." Shinea informoi isäänsä saman päivän iltana, heitettyään ystävänsä Wanyaan jotta tämä voisi palata julkisilla takaisin Dryaan. "Lita juhlii synttäreitään."
Karm nyökkäsi. Hänen teki mieli kieltää Shineaa menemästä, mutta mikä hän oli aikuista lastaan käskyttämään. Omat kokemukset Sovan suvun järjestämistä juhlista kolkuttelivat edelleen miehen takaraivossa, eikä hän uskonut hetkeäkään, että meno olisi lainkaan rauhoittunut vuosien saatossa. Ei auttanut kuin tyytyä tilanteeseen ja toivoa, että Shinea pitäisi järjen päässä ja housut jalassa juhliessaan.
"Mikä tuo ilme on?" Shinea kysyi huomattuaan Karmin synkistelevän.
"Mikä ilme?" Karm ihmetteli, vaikka tiesi kyllä harvinaisen hyvin mitä hänen tyttärensä tarkoitti.
"Näytät siltä, kuin haluaisit sanoa jotain." Shinea totesi.
"Ei sillä ole väliä." Karm huokaisi. "Pidä hauskaa. Ja järki päässä."
Shinea tuhahti huvittuneena.
"Entä jos molemmat ei onnistu?"
"Pidä sitten edes hauskaa." Karm huokaisi. "Ja muista, että kotiin saa aina tulla. Tapahtui mitä tahansa."
"No olipa pahaenteistä." Shinea nauroi. "Olen menossa juhlimaan kavereiden kanssa, en lähdössä taistelutantereelle."
”Kyllä minä sen tiedän...” Karm mutisi. ”Mutta ole silti varovainen.”
”Joojoo.” Shinea kuittasi virne suunpielessään ja lähti kohti yläkertaa.
”Shinea?” Karm keskeytti hänen matkantekonsa.
”No?”
”Haluaisitko käydä ensi viikolla Kasvitieteellisellä puutarhalla?” Karm kysyi.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Karm halusi itse lähteä mihinkään loukkaantumisensa jälkeen.
”Toki.” Shinea vastasi hymyillen. ”Keskellä viikkoa siellä ei luultavasti ole hirmuista tungosta.”
”Viilataan ajankohtaa aamulla.” Karm totesi.
”Joo.” Shinea kuittasi. ”Öitä.”
Hän juoksi portaat ylös naputellen samalla viestintään.
”Oletko tulossa Litan synttäreille?”
Hän lähetti viestin ja jäi odottamaan vastausta. Tapahtumaan oli jokunen viikko aikaa, mutta parempihan se oli etukäteen varmistaa kyytiasiat. Shinean ei tarvinnut odottaa kauaa, kun viestiapplikaatio päästi kuplahtavan äänen saapuneen viestin merkiksi.
”Tarkoitus olisi. Mitä mielessä?”
Shinea virnisti vastaukselle ja mietti hetken, miten muotoilisi kysymyksensä.
”Matkaseura. Reitti Wanyasta Dryaan on aika tylsä, kun sen ajaa yksin.”
Viestin alkoi hetken kuluttua piipittää saapuvan puhelun merkiksi. Shinea otti puhelun suoraan vastaan videopuheluna.
”Hei.” Shinea vastasi muikea hymy huulillaan.
”Hei.” Harom tervehti. Mies istui ilmeisesti aluksessaan. ”Oletpa sinä hyväntuulinen.”
”Minulla on ollut helkkarin hyvä viikonloppu.” Shinea totesi hymy huulillaan.
”Hyvä kuulla.” Harom hymähti. ”Niistä Litan synttäreistä. Tulen luultavasti Karnassoksesta, joten voin noukkia sinut matkalla kyytiin. Meron lusii lomapäiviään Litan luona sillä samalla viikolla kun hän juhlii synttäreitään, joten saan itsekin taittaa matkan keskenäni. On edes puolet matkasta tasokasta matkaseuraa jos noukin sinut mukaan. Mutta palataan yksityiskohtiin paremmin lähempänä oikeaa ajankohtaa.”
”Kuulostaa hyvältä.” Shinea virnisti. ”Entä sinä? Mitä sinulle kuuluu?”
”Ei mitään erityistä. Pitkä työpäivä takana.” Harom vastasi olkiaan kohauttaen. ”Sain juuri alukseni parkkiin. Seuraavaksi täytyy suuntia kotiin nukkumaan.”
”Tahtoisin huomauttaa, että sinä soitit minulle.” Shinea hymähti. ”En minä estä sinua menemästä unille.”
”Tiedän.” Harom hymähti. ”Halusin vain nähdä sinut, ennen kuin suuntaan punkan pohjalle.”
Shinea tunsi punastuvansa.
”Näytät hyvältä.” Harom totesi hymyillen.
”Niin sinäkin.” Shinea hymähti.
”Tuolla hymyllä saisi kenet tahansa paremmalle tuulelle.” Harom totesi. ”Mutta minun täytyy oikeasti lähteä kotiin nukkumaan.
”Hyvää yötä sitten vain.” Shinea toivotti virnistäen.
”Hyvää yötä, Shinea.” Harom vastasi jalat alta pyyhkivä hymy huulillaan ja viestinyhteys katkesi. Shinea hymyili mykistyneelle viestimelleen ja hillitsi ilonkiljahduksensa.

Shinea istui aluksensa ohjainten takana, seuraten katseellaan liikennettä ja vilkaisten silloin tällöin pelkääjän paikalla istuvaa isäänsä. Muutaman kerran Karm oli yrittänyt ohjeistaa tytärtään ajamisessa, mutta Shinean kysyttyä melko kipakasti, että halusiko tämä kenties ajaa itse, oli mies sulkenut suunsa ja luottanut tyttärensä ajotaitoihin.
Vaikka Shinea ei mikään ihmistuntija ollutkaan, hän huomasi että isää jännitti. Ja hermostutti. Olihan tämä kodin ulkopuolella käynyt, niin lääkärissä kuin fysioterapeuttia tapaamassa, mutta matka oli aina vienyt joko kotoa suoraan sairaalalle tai fysioterapeutin vastaanotolle ja sitten heti takaisin kotiin.
Shinea parkkeerasi aluksensa puutarhan parkkialueelle ja astui ulos. Karm seurasi muutamaa sekuntia myöhemmin keräiltyään itseään ensin kasaan. Keskellä viikkoa parkkipaikka ei ollut kovinkaan täysi, eikä hän luultavasti olisi pystynyt pahimpaan ruuhka-aikaan paikalla olemaankaan. Karm tunsi itsensä hyvin epävarmaksi ja se ärsytti häntä suunnattomasti. Entä jos joku tunnistaisi hänet? Toisaalta, oliko sillä väliä, vaikka tunnistaisikin? Karm puisteli itsekseen päätään. Hän ei halunnut vastata kysymyksiin siitä, mitä hänelle oli tapahtunut.
Shinea hymyili isälleen rohkaisevasti, lukitsi aluksensa ovet ja lähti sitten astelemaan kohti paikan porttia, sovittaen askeleensa Karmin tahtiin. Karm tunsi olonsa turvattomaksi ja haavoittuvaksi kehonsa kärsimien vammojen vuoksi. Vaikka hän pystyi kävelemään, ei hän ollut kuin kalpea varjo siitä miehestä, joka oli joskus ollut. Phoboksen pisteliäät sanat siitä, ettei Karm pystyisi suojelemaan ketään, kytivät mielessä. Ikävät ajatukset haihtuivat kuitenkin kuin savuna ilmaan kun kaksikko astui puutarhan porteista sisään. Jo ensimmäisten puiden, pensaiden ja muiden kasvien luikerrellessa näköaistin kautta tajuntaan, sekä isä että tytär silminnähden rentoutuivat.
Luonto, kasvit ja eläimet olivat olleet aina koko Wayn perhettä yhdistävä tekijä, varsinkin silloin kun Phobos ja Shinea olivat olleet lapsia. Lukuisat telttaretket, moninaiset vaellustaipaleet ja muut luonnon helmassa vietetyt perhelomat tulvivat niin Shinean kuin Karminkin mieleen ja molempien kasvoille piirtyi haikea hymy.
Isä ja tytär lähtivät astelemaan merkittyjä polkuja pitkin, Karmin kunnon vuoksi melko hitaasti, mutta ei heillä onneksi ollut kiire mihinkään. Molemmat nauttivat Hydruksen eri osista tuotujen kasvien katselemisesta, tuoksuista ja puutarhassa lepattavista perhosista. Shinea hymyili nähdessään lempikasvinsa, hänen itsensä korkuisen pensaan jossa oli suorastaan hohtavansinisiä kellomaisia kukkia.
”Muistan, kuinka sinä pyysit tuollaista pensasta kotipihaankin.” Karm sanoi huvittuneena. Niin muisti Shineakin. Lapsena hän oli vinkunut omaa pensasta useampaan otteeseen, mutta kasvin vaatimat olosuhteet eivät sopineet yhteen kartanoa ympäröivän maaperän kanssa, eikä sille myöskään ollut sopivan varjoisaa paikkaa pihassa. Shinean oli ollut tyytyminen vierailuihin puutarhoilla.
”Olen siitä edelleen vähän katkera, etten saanut tuollaista. Eniten minua taisi pentuna potuttaa se, että Phoboksen lempipuita tönöttää heti takapihan metsässä ja minä sen saanut yhtä vaivaista pensasta takapihalle.” Nainen hymähti. ”Jokusen kerran taisin kiukuspäissäni sanoa, että koko perheen pitäisi muuttaa sellaiseen taloon, jonka pihalle pensaan voisi istuttaa.”
”Mainitsit myös useasti, että kunhan muutat omaan kotiisi, sinun pihassasi olisi ainakin sata pensasta.” Karm virnisti.
”Vielä ehtii. Tosin tiedämme molemmat, etten minä ole mikään viherpeukalo.” Shinea huokaisi. ”Luultavasti tilanne vain päättyisi siihen, että pihalla tönöttäisi osittain lakastuneita puskia ja kukkaloistosta ei olisi tietoakaan.”
”Vähän itseluottamusta.” Karm virnisti.
Isä ja tytär jatkoivat matkaansa, jutellen hyväntuulisesti keskennään.
Vähän matkan päässä näkyi pieni väkijoukko, joka oli pysähtynyt Hydruksen kansallispuun purppuratammen eteen. Puun lehvästö oli suurimmilta osin purppuranpunainen, sieltä täältä tumman violetiksi muuttunut ja runko puolestaan syvän harmaa. Maaperä tuoksui tässä puutarhojen osassa voimakkaasti turpeelta. Tuuli havisutti purppuratammmen lehtiä, viheltäen hiljaa oksien seassa.
Vähän matkan päässä Karmista ja Shineasta seisoi puutarhojen työntekijä, joka kasteli vesiletkulla paljon vettä vaativia kasveja. Vesi ropisi lehtien sekaan sekä lähellä olevan metallisen roska-astian kylkeen. Turpeen tuoksu ja veden ropina palauttivat Karmin mieleen epämiellyttäviä muistoja. Hän yritti torjua ne mielestään, huonolla menestyksellä.
Yllättäen mies pysähtyi paikoilleen, keho hyvin jännittyneenä. Hänellä oli kauhistunut ilme kasvoillaan hänen tuijottaessaan purppuratammen edessä olevaan väkijoukkoon. Shinea katsoi pelästyneenä isäänsä ja yritti omalla katseellaan löytää syytä tämän käytökselle. Karmin katse oli lukittunut johonkuhun väkijoukon henkilöistä, mutta Shinea ei saanut selvää, että keneen. Hengitys kiihtyi, kylmä hiki kihosi iholle ja mies alkoi vapista.
”Iskä...” Shinea sanoi hiljaa, tarttuen isäänsä mahdollisimman rauhallisesti käsivarresta. ”Ei mitään hätää.”
Karm ei vastannut, tuijotti vain edelleen väkijoukkoon, keho jännittyneenä, kuin aikoen juosta minä hetkenä tahansa pois tilanteesta. Hän mietti kuumeisesti miten helvetissä saisi Shinean mahdollisimman nopeasti pois paikalta.
Kaikki tuntomerkit täsmäsivät.
Hiusten väri.
Ruumiinrakenne.
Vaatteet...
Mutta eivät kasvot, se kävi selväksi kun Karmin tuijottama henkilö kääntyi ympäri. Ja tarkemmalla tarkastelulla ei ruumiinnrakennekaan osunut, ei myöskään vaatetus kuin yhden vaatekappaleen osalta, vaikka tilanne oli ensin näyttänyt pahemmalta. Karm päästi ilman keuhkoistaan raskaasti huokaisten. Hänen hälytystilaan jännittynyt kehonsa rentoutui hieman, mutta ahdistava hermostuneisuus jäi mieleen kytemään.
”Iskä.” Shinea toisti rauhallisesti.
”Luulin vain, että näin...” Karm vaikeni, haluamatta muodostaa mielessään pyöriviä sanoja.
Elaran murhaajan.
Ihmisen, joka oli murhannut hänen vaimonsa, tuhonnut hänen työ- ja toimintakykynsä, raastanut hajalle koko perheen ja saanut hänet eristäytymään muista ihmisistä.
Karm pyyhkäisi kädellään hikisiä kasvojaan.
”Haluatko lähteä kotiin?” Shinea kysyi hiljaa.
Tietenkin Karm halusi, mutta hän yritti pohtia asiaa järjellä. Ei hän voisi piilotella kotonaan ikuisesti.
”En.” Karm huokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Kierretään loppuun vain.”
Shinea nyökkäsi, lähtien astelemaan isänsä rinnalla. Kumpikaan ei silti osannut enää rentoutua kunnolla, vaikka puutarha saikin molemmat rauhoittumaan hieman. Tunnelma oli kuitenkin latistunut ja Karm tunsi kuinka painajaiset vyöryivät jälleen hänen mieleensä. Ei kulunut kauaakaan, kun Elaran ruhjoutunut ruumis piirtyi jälleen hänen verkkokalvoilleen, katsoipa hän minne tahansa.
Lopulta Shinea ja Karm pääsivät takaisin parkkipaikalle. He istuivat alukseen, mutta Shinea ei tehnyt elettäkään käynnistääkseen ajoneuvoaan. Hän huokaisi syvään ja katsoi isäänsä.
”Haluatko puhua siitä?” Shinea kysyi hiljaa. Karm puisti päätään.
”Mennään vain kotiin.” Hän sanoi lähes kuiskaten, tuijottaen ikkunasta ulos. Shinea nyökkäsi sanomatta enää sanaakaan ja lähti ajamaan kotia kohti. Tunnelma aluksen sisällä oli todella synkkä ja Shinea huomasi silmäkulmastaan, kuin hänen isänsä pyyhkäisi kyyneleet nopeasti kasvoiltaan.
Karmin kokema tuska satutti Shineaa syvemmin, kuin hän olisi ikinä uskonut.

[Shinea]

12.Choose your Way


Karm katseli keittiön ikkunasta, kun uudehko musta urheilumallinen alus kaartoi kartanon pihaan. Sen kuskin paikalta nousi Karmin arvion mukaan suunnilleen Phoboksen ikäinen kokomustiin vaatteisiin pukeutunut mies, jonka puolipitkät niinikään mustat hiukset oli pyyhkäisty huolettomasti taaksepäin. Mies vilkaisi kartanon suuntaan samalla kun työnsi aluksen oven kiinni, astellen sen jälkeen rennoin askelin kohti kartanon pääovea. Karm meni vastaan, avaten toisen pääovista juuri kun nuorukainen oli koputtamassa siihen. Tämä perääntyi puoli askelta Karmin astuessa oviaukkoon.
"Huomenta." Mies totesi, katsoen Karmia suoraan silmiin, hätkähtämättä lainkaan tämän runneltua ulkonäköä. "Tulin hakemaan Shineaa, mutta hän ei vastannut viestimeensä. Onko hän kotona?"
"Nukkuu vielä." Karm vastasi, silmäillen ovella seisovaa miestä tarkkaavainen ja arvioiva ilme kasvoillaan.
"Pahoittelen käytöstapojeni puutetta." Mies sanoi hymyillen huomatessaan Karmin ilmeen ja ojensi kätensä hänelle. "Harom Tenwera."
"Karm Way." Karm vastasi Haromin käteen tarttumatta, vaikka tiesi harvinaisen hyvin nuoren miehen kyllä tietävän kuka hänen edessään seisoi. Karm viittasi Haromia astumaan peremmälle.
"Sopiiko, että käyn herättämässä Shinean?" Harom kysyi astuessaan sisälle. "Tulee muuten hieman kiire aamun aikataulun osalta."
"Minä en aio päästää ketään ovelle ilmestyvää tuntematonta sälliä tyttäreni makuuhuoneeseen." Karm murahti totisena. "Odota siinä."
Vanhempi mies lähti astelemaan kohti eteisen vaikuttavan näköisiä portaita. Harom kiinnitti huomionsa portaiden vieressä oleviin valtaviin puurakennelmiin ja niissä lekotteleviin kissaeläimiin. Karm kuului sanovan hiljaa jotakin mustanharmaalle catronaille, joka nousi välittömästi paikaltaan ja hyppäsi kokoonsa nähden todella sulavasti lattialle, päästämättä ääntäkään. Se suuntasi kekäleinä hehkuvan katseensa Haromiin ja asettautui makuulle eteisen lattialle ulko-oven ja portaikon väliin. Miehelle ei tullut mieleenkään liikkua paikoiltaan kissapedon tuijottaessa häntä, hän uskalsi hädintuskin hengittää.

Karm myhäili hiljaa itsekseen kivutessaan yläkertaan ilman mitään kiirettä. Hän asteli tyttärensä huoneen ovelle ja koputti siihen verkkaisesti, saamatta vastausta. Mies avasi oven ja vilkaisi sisään. Shinea nukkui sängyssään peittojen ja tyynyjen seassa raajat levällään, käyttäen liki kaiken tilan hyödykseen.
Karm asteli sängyn viereen ja istui sen reunalle, katsoen rauhallisesti nukkuvaa tytärtään ohikiitävän hetken ajan.
"Shinea." Hän sanoi hiljaa, koskettaen tämän käsivartta. Vaati kevyen ravistelun, ennen kuin Shinea pomppasi istumaan ja loi hyvin pöllämystyneen katseen isäänsä.
"Mitä paskaa?" Tytär kysyi selkeästi hämmentyneenä. "Mistä lähtien sä olet kiivennyt portaita?"
"Siivoa suusi." Karm hymähti. "Joku Tenweran sukuhaaran hulttio ilmestyi oven taakse sinua kyselemään ja minähän en pikku tyttöni makuuhuoneeseen laske moisia juippeja."
Shinea tuijotti isäänsä hetken tyhjä ilme kasvoillaan. Sitten unihiekan rippeet näkyivät karisevan viimein pois Karmin sanojen tunkeutuessa naisen tajuntaan ja tytär suorastaan singahti ylös sängystään, kiroillen samalla vuolaasti.
"Voi vitunvitunvittu...!"Shinea voihkaisi kiskoessaan housuja jalkaansa. ”Miten helvetissä mä olen nukkunut pommiin tällaisena aamuna..."
"Onko sinulla jotain sutinaa sen sällin kanssa?" Karm kysyi, saaden Shinean pysähtymään niille sijoilleen, jokseenkin syyllinen ilme kasvoillaan.
"Iskä...!" Tytär puuskahti lopulta tuskastuneena kärsivä ilme kasvoillaan. "Se on vaan kaveri."
"Enhän minä sitä tiedä, siksi kysyn." Karm totesi. Shinean venkoilu oli samalla herttaista ja hiukan huvittavaa. Isänä Karm oli kuitenkin oikeasti kiinnostunut siitä, kuka hänen tytärtään tapailisi.
"Ei mitään kolmannen asteen kuulusteluja nyt!" Shinea sanoi tiukasti ja livahti ulos huoneestaan. Karm kuuli tyttärensä kipittävän käytävän halki ja juoksevan portaat alas. Hän nousi seisomaan ja lähti verkkaisesti astelemaan tyttärensä perässä alakertaan.

"Sorisorisorisori!" Shinea huudahti nolona Haromille juostessaan portaat alas. "Unohdin laittaa kellon soimaan."
"Ei hätää, vielä ei ole kiire." Harom sanoi hymyillen. Shinea pyyhälsi eteishallin poikki, vilkaisi matkalla Ruaa ja vapautti sen käskyn alta. Kissapeto rentoutui ja nousi ylös, astellen verkkaisesti haistelemaan Haromia. Se jatkoi pian matkaansa portaikon juurelle ja jäi sieltä katsomaan Haromia tuomitsevasti samalla kun odotti Karmin tulevan takaisin alakertaan.
Shinea puolestaan soi Haromille pikaisen halauksen.
"Minun on pakko päästä vielä suihkuun." Nainen sanoi. "Lupaan olla nopea."
Harom nyökkäsi ja painoi Shinean huulille nopean suukon ennen kuin tämä irtaantui halauksesta. Nainen seisahtui hämmentyneenä paikoilleen ja katsoi Haromia hetken silmiin, ennen kuin juoksi kevyesti punastuneena takaisin yläkertaan, ohittaen isänsä portaissa. Karm ei ollut nähnyt tyttärensä ja Haromin välistä halausta, saati sitten pikaista suudelmaa.
Hän asteli takaisin eteiseen ja suuntasi Haromin luo.
"Otatko kahvia odottaessasi Shineaa?" Karm kysyi, silmäillen nuorempaa miestä arvioivalla katseella.
"Toki." Harom vastasi hyväntuulisesti, seuraten miestä kartanon keittiöön.
"Missä sinä olet tyttäreni tavannut?" Karm kysyi ojentaessaan kahvikupin Haromille kaksikon käytyä ensin lyhyen keskustelun siitä, millaisena Harom sen haluaisi kurkkuunsa kaataa. Vastaus oli jotakuinkin yhtä musta, kuin miehen vaatetus.
"Erään yhteisen ystävän tupareissa, juuri ennen kuin Shinea muutti pois Dryasta." Harom vastasi.
"Olet siis varsin uusi tuttavuus." Karm totesi, tarkkaillen Haromia ja tämän reaktioita silmä kovana.
"Niinkin voisi sanoa." Harom myönsi hymyillen. "Olemme pitäneet Shinean kanssa jonkin verran yhteyttä niiden tupareiden jälkeen. Shinean ystävä seurustelee veljeni kanssa ja samainen ystävä viettää tänään syntymäpäiviään Dryassa. Lupasin noukkia Shinean kyytiin ohikulkumatkalla, Wanya kun jää Karnassoksen ja Dryan väliin."
Karm nyökkäsi ja vilkaisi kartanon eteen parkkeerattua alusta.
”Oletko pitkäänkin ajanut tuolla?” Karm kysyi, nyökäten aluksen suuntaan.
”Jokusen kuukauden.” Harom vastasi olkiaan kohauttaen.
"Kuinka kovaa sillä pääsee?" Karm kysyi. Harom hymähti.
"En ole kokeillut." Hän vastasi. ”En koe tarpeelliseksi leikitellä omalla tai kyydissä istuvien hengellä.”
”Hyvä.” Karm tokaisi melko tylysti.
Harom ei ollut millänsäkään vanhemman miehen äänensävystä eikä hätkähtänyt tämän tuiman katseenkaan alla.
”Mitä sinä teet työksesi?” Karm kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Olen armeijan palveluksessa.” Harom vastasi. ”Tällä hetkellä vänrikkinä maavoimissa. Odottelen tosin ylennystä.”
”Shinea ei sitten ole kiinnostuksenkohteineen kauaksi sukupuustaan pudonnut.” Karm tuhahti puoliääneen. ”Onko armeijan palkkalistoille hakeutumiseen jokin erityinen syy?”
"Minähän kielsin kuulustelut!" Shinea huikkasi isälleen keittiön oven suusta, keskeyttäen miesten keskustelun. Karm vilkaisi tyttärensä vaatetusta, avasi suunsa ja päätti sittenkin olla sanomatta aiheesta mitään. Shinealla oli tiukat lyhyet sortsit ja niiden parina nahkasaapikkaat sekä pitkähihainen paita, jossa tosin oli melko antava kaula-aukko. Karm huomasi myös Haromin katsovan Shineaa päästä varpaisiin, tämän yrittäessä edes hieman peitellä tyytyväistä ilmettään.
"Hän vain varmistaa, ettei päästä sinua minkään heittiön matkaan." Harom totesi virnistäen. Karmin suunpielessä käväisi kuiva hymy. Ihonväri ja sukunimi kertoivat hänelle Haromista paljon. Miehen suku oli kotoisin pohjoisesta ja se oli omiaan herättämään Karmin epäilykset. Nuorukainen vaikutti lyhyen keskustelun perusteella kuitenkin kohtuullisen mukiinmenevältä tapaukselta, mutta armeijan palkkalistoilla oppi toisaalta myös yhtä ja toista kuulustelutaktiikoista ja siitä miten kannatti vastata, ettei herättäisi epäilyksiä.
Shinea pyöräytti silmiään, kaatoi itselleen kahvia ja kippasi sekaan reippaasti maitoa. Hän joi kahvinsa varsin vauhdikkaasti ja ilmoitti sitten olevansa lähtövalmis.
Harom kiitti Karmia kohteliaasti kahvista ja poistui keittiöstä eteisen suuntaan.
"Shinea." Karm sanoi pysäyttäen tyttärensä, kun tämä oli astelemassa ulos huoneesta.
Shinea katsoi häntä kysyvästi.
"Kunnon isku sukukalleuksille pudottaa raavaammankin miehen. Sen jälkeen kannattaa paukauttaa polvella nenään." Karm totesi. Shinea pyöräytti jälleen silmiään.
"Kiitos huolenpidosta." Tyttö puuskahti. ”Enköhän minä pärjää.”
"Olen tosissani." Karm sanoi vakavana. "Pidä huolta itsestäsi. Miehet eivät aina halua ymmärtää puhetta tai käsitä, että ei on ei. Sitäpaitsi, kyllä minä näin, miten hän katsoo sinua. Ja sinä häntä."
"Älä suurentele tätä.” Shinea huokaisi, tuntien punastuvansa. ”Harom on vain ystävä."
"Viimeksi olitte vain kavereita." Karm totesi pisteliäästi.
"Anna olla nyt." Shinea hymähti ja suikkasi isänsä arpiselle poskelle suukon. "Minä pärjään kyllä."
"Totta kai sinä pärjäät." Karm totesi. "Sinä olet Way."
Shinea virnisti ja pujahti ulos keittiön ovesta, suunnaten eteiseen, jossa Harom odotti häntä. Mies olisi luultavasti astellut mielellään ulos asti, mutta Rua ei ollut laskenut häntä ulos ulko-ovesta. Shinea rapsutti catronaita korvan takaa, ennen kuin astui Harom vanavedessään ulos.
Kaksikko asteli portaat alas ja istuessaan Haromin alukseen pelkääjän puolelle, Shinea vilkaisi vielä kartanon ovelle. Karm seisoi portaiden yläpäässä N'idan ja Ruan välissä, katselleen lähtöä tekeviä nuoria.
Myös Harom huomasi tämän ja hänenkin täytyi myöntää, että runnellusta ulkomuodostaan huolimatta Karm oli hyvin vaikuttava näky seistessään kotikartanonsa edustalla catronait rinnallaan.


”Näytät todella hyvältä.” Harom totesi hymyillen Shinealle ohjatessaan aluksensa ulos kartanon porteista. Nainen hymähti ja sipaisi hiuskiehkuran kasvoiltaan.
”Samat sanat.” Hän totesi. ”Etkä vain näytä, vaan tuoksut myös.”
”Mukavaa, että miellytän nenääsikin.” Harom virnisti.
”Eikö!” Shinea hymyili. ”Sujuiko matka Karnassoksesta Wanyaan hyvin?”
”Musiikkia huudattaen ja muita liikenteessä olijoita kiroillen, muuten ihan sujuvasti.” Harom vastasi.
”Ainakin loppumatkan saat taittaa mitä parhaimmassa seurassa.” Shinea virnisti.
”Mistä muuten mieleeni, että millaisella aikataululla sinä olit palaamassa huomenna kotiin?” Harom kysyi.
”Ei paluuajalla ole minulle niin väliä.” Shinea vastasi. ”Mikäli saan pummata sinulta kyydin takaisin kotiin, kuljen aikataulujesi mukaan.”
”Reilua. Katsotaan sitä paluuaikaa sitten aamun puolella. Tai päivän, riippuen siitä mihin aikaan tuntuu hyvältä herätä.” Harom hymähti. ”Haluaisitko käydä syömässä kotimatkalla?”
”Mielelläni, mikäli olotila sen vain sallii.” Shinea vastasi huvittuneena. ”Ottaen huomioon, että sinä toimit kuskina, niin minä voin tarjota sapuskat.”
”Jos välttämättä haluat.” Harom totesi. ”Herrasmiehenä ajattelin kyllä tarjota.”
”Voidaan myös vetää pitkää tikkua aiheesta huomenna.” Shinea naurahti. ”Vahva ja itsenäinen nainen, tiedäthän.”
”Välillä voisi antaa miesten pitää illuusionsa siitä, että meitäkin tarvitaan johonkin.” Harom tuhahti.
”Keksin aika montakin asiaa, joihin miestä tarvitsee...” Shinea sanoi puoliääneen hymynkare huulillaan.
Harom keskittyi liikenteeseen, mutta hänen ilmeestään näki, että Shinean vihjaus oli kyllä mennyt perille.
”Oletko sinä kuullut huhuja Sovan sukubileistä?” Shinea kysyi, sivuuttaen oman vihjauksensa. Hän oli varma, että Litan synttäreillä tarjoutuisi varmasti sopiva sauma jos toinenkin, joiden aikana voisi keskustella kyseenalaisemmistakin aiheista.
”Jonkin verran.” Harom vastasi. ”Eniten minua kiinnostaa, että kuinka liioiteltuja tarinat ovat.”
”Kun tuntee Litan, en usko että kaikki tarinat ovat millään muotoa liioiteltuja.” Shinea totesi mietteliäänä. ”Ja kun ottaa huomioon kuinka pitkä historia Sovan suvulla on, niin jotenkin kuvittelen, että isälläkin on yhtenä YPP:n perustajana jokin tosiasiallinen kokemus heidän juhlistaan ja sen perusteella hyvä syy olla huolissaan pikku tyttärensä hyvinvoinnista juhlien aikana.”
”Älä huoli, pidän sinusta huolta.” Harom vinoili.
”Sekin taisi olla yksi isän huolenaiheista.” Shinea hymähti.
”Niinkö?” Harom kysyi.
”Älä ota sitä henkilökohtaisesti.” Shinea vastasi. ”Olen hänen ainoa tyttärensä, joten ymmärrettävästi hän on isänä huolissaan siitä, miten minua kohdellaan.”
”Ymmärrettävää sinänsä.” Harom totesi. ”Ja toisaalta ymmärrän ennakkoluuloisuudenkin, vaikka en lainkaan pidä siitä.”
Shinean viestin alkoi piipittää saapuvan puhelun merkiksi ja hän noukki laitteen laukustaan.
”Lita...” Hän totesi ääneen ennen kuin vastasi viestimeensä. ”Hei, mitä synttärisankari?”
”Hei, joko te lähditte kohti Dryaa?” Lita kysyi.
”Hetki sitten.” Shinea vastasi. ”Onko jokin pielessä?”
”Suvun piikkiin bileiden järjestäminen osoittautui kuningasideaksi monessakin mielessä, mutta tällä hetkellä tilanne on se, ettei alkuperäisistä suunnitelmista poiketen juhlimisen eteen tarvitse tehdä itse mitään muuta kuin saapua paikalle.” Lita selitti. ”Joten juhlimisen virallinen alkamisaika on edelleen iltakuudelta, oletan että olette Dryassa joskus puolen päivän aikoihin, joten ajattelin vain ilmoittaa, että halutessanne voitte keksiä itsellenne jotain muutakin puuhaa kuin klubilla notkumisen. Saa tänne toki tulla, ollaan Meronin kanssa paikalla.”
”Välitän viestin eteenpäin ja ilmoitan vaikka viestillä millaiseen lopputulokseen päädyimme.” Shinea hymähti. Lyhyiden hyvästien jälkeen hän sulki viestimensä.
”Lita tarvitsee meitä vasta kuudelta.” Shinea sanoi Haromille. ”Joten tässä on matka aika mukaan lukien melkein kahdeksan tuntia aikaa tehdä jotain ennen kuin bileet alkavat.”
”Sano sinä mitä sanot, mutta aion sitten viedä sinut syömään ennen bileitä.” Harom kuittasi.
”Kuulostaa itseasiassa hyvältä, varsinkin kun ottaa huomioon etten ehtinyt syömään aamiaista.” Shinea vastasi.
”Haluatko pysähtyä matkalla hakemaan jotain vatsantäytettä?” Harom kysyi.
”Nyt kun aikataulumuutokset tulivat tiskiin, niin kyllä.” Shinea vastasi. ”Minulla on aikamoinen nälkä.”
”Onko ruokatoiveita?” Harom kysyi.
”Tässä matkan varrella on muutama ihan kiva paikka, joista saa vielä tähän aikaa aamiaiseksi käypää sapuskaa.” Shinea vastasi. ”Yhden takapihalta aukeaa itseasiassa älyttömän nätit maisemat, joten ainakin puitteet ovat kunnossa.”
”Sinne sitten, luotan sanaasi.” Harom totesi. ”Totta puhuen oma aamiaiseni oli myös melko hätäinen, eikä kupillista kahvia varsinaisesti lasketa.”
”Äiti sanoi aina samaa.” Shinea hymähti.
Hän antoi ajo-ohjeet ja puolta tuntia myöhemmin kaksikko marssi kodikkaan näköiseen pieneen tienvarsikuppilaan hakemaan ruokaa. Kaksikko otti aamiaisensa Shinean ehdotuksesta mukaan ja suuntasi ulos auringon paisteeseen. He kiersivät kuppilan ympäri ja astelivat sen takana olevaan rinteeseen. Tieltä katsottuna mikään ei antanut viittauksia siitä, että sen vierestä saattoi nähdä niin hämmästyttävän kauniin maiseman. Kaksikko istui vierekkäin rinteeseen ja kaivoi aamiaisensa esiin, ryhtyen syömään.
”Helvetti...” Shinea kirosi hiljaa, kun aamiaisleivonnaisesta purskahti hilloa, joka putosi hänen paljaalle rintakehälleen. ”Autatko vähän?”
Harom ojensi kätensä ja pyyhkäisi peukalollaan tahmean hillon naisen iholta ennen kuin tämän paita sotkeentuisi.
”Meillä on paperiakin, tiedätkö...” Shinea huomautti hämmentyneenä, kun mies nuolaisi sormensa puhtaaksi ja jatkoi naisen ilmeestä huvittuneena oman aamiaisensa syömistä.
”En sentään nuolaissut sitä suoraan iholtasi.” Harom hymähti.
”Se olisi kieltämättä ollut aika röyhkeä lähestymistapa.” Shinea vastasi, punastuen miettiessään moista vaihtoehtoa.
”Olisiko se haitannut?” Harom kysyi härnäävällä äänensävyllä.
”Älä kiusaa.” Shinea vastasi virnistäen, tuuppasi miestä leikkisästi olkapäähän ja viimeisteli leivonnaisensa, imaisten pillillä hedelmäsmoothietaan.
”Mitä haluat tehdä loppupäivän aikana?” Harom kysyi.
”Loppujen lopuksi ihan sama.” Shinea vastasi hartioitaan kohauttaen. ”Seura merkitsee sijaintia enemmän tällä hetkellä.”
”Mukava kuulla.” Mies sanoi hymyillen.
Shinea käänsi päätään, tutkaili Haromin ilmettä hetken ja nojautui painamaan huulensa miehen huulille. Harom yllättyi hieman, mutta vastasi suudelmaan.
”Pitäisikö jatkaa matkaa?” Shinea kysyi vinosti hymyillen nojauduttua kauemmas. Mies nyökkäsi sanomatta mitään, yrittäen selkeästi tulkita naisen käytöstä.
Shinea virnisti, nappasi smoothiemukin jälleen käteensä, imaisten sen tyhjäksi. Hän nousi ketterästi seisomaan kerättyään muut roskansa ja tungettuaan ne mukin uumeniin. Harom katseli Shineaa edelleen tutkiva ilme kasvoillaan.
”Mitä?” Shinea kysyi.
”Onnistut vain yllättämään minut kerta toisensa jälkeen.” Harom vastasi, nousten seisomaan. Shinea hymähti ja lähti astelemaan Harom vierellään rinnettä ylös. Kaksikko sujautti aamiaisensa roskat kuppilan ulkopuolella olevaan roskikseen. He palasivat Haromin alukselle ja jatkoivat matkaa kohti Dryaa, päättäen tosin kiertää aikansa kuluksi hitaampaa reittiä.

Lopulta parin tunnin mittainen matka Dryaan ei tuntunut lainkaan niin pitkältä, kun matkaseurana oli joku, jonka kanssa keskustelu polveili luontevasti aiheesta toiseen. Harom parkkeerasi aluksensa Dryan pääkadun varteen ja Shinea astui ulos, venytellen kuin päiväunilta herännyt catronai. Hän tunsi Haromin katseen seuraavan liikkeitään miehen noustua ajoneuvostaan, venytellen kiusallaan tarpeettoman pitkään.
Mies asteli jalkakäytävälle naisen viereen.
”Miksi moinen ilme?” Shinea kysyi. Harom veti hänet käsivarresta kiinni pitäen lähemmäs.
”Sinä teet tuon tahallasi, eikö niin?” Mies kysyi, kuiskaten kysymyksensä suoraan naisen korvaan.
”Ehkä...” Shinea vastasi, painaen miehen poskelle kevyen suukon.
”Tajuatko, kuinka vaikeaa minun on vastustaa tuota sinun viatonta viehätysvoimaasi?” Harom kysyi, kuljettaen toista kättään Shinean selkää pitkin. Nainen ei ehtinyt vastaamaan, sillä tuttu ääni huusi hänen nimeään.
”Shinea!” Lita huusi kauempaa. Harom astui askeleen taaksepäin ja otti tupakka-askinsa takkinsa taskusta. Shinea kääntyi hymy huulillaan ystävänsä suuntaan ja lähti kävelemään tätä vastaan. Myös Meron oli Litan seurassa. Hän jätti naiskaksikon vaihtamaan kuulumisia keskenään ja asteli veljensä viereen. Harom sytytti oman savukkeensa ja ojensi askin veljelleen. Meron otti askin vastaan ja oli selkeästi kysymässä jotain, mutta sulki suunsa, kun Lita ja Shinea astelivat heidän luokseen.
”Menikö matka hyvin?” Lita kysyi Haromilta viekas hymy huulillaan.
”Seura oli ainakin mitä mahtavinta.” Mies vastasi vilkaistuaan Shineaa, joka pyöritteli hiussuortuvaa sormissaan viattoman näköisenä.
”Tiedän.” Lita virnisti. ”On aivan helvetin aikaista, mutta painutaanko klubille tappamaan aikaa?”
”Sopii minulle.” Shinea vastasi.
”Lainaan veljeäni hetken, tulemme sitten perässä.” Meron sanoi hymyillen.
”Tiedät mistä ovesta kulkea.” Lita sanoi, suikkasi kumppaninsa huulille suukon ja lähti Shinean kanssa kohti klubia.
Harom suuntasi veljeensä kysyvän katseen, kun Shinea ja Lita olivat hävinneet näkyvistä.
”Tietääkö hän vieläkään, että sinä seurustelet?” Meron kysyi hiljaa sytyttäessään oman röökinsä.
Harom puisti päätään vastaukseksi.
”Minulle on sinänsä se ja sama, mitä puuhaat vapaa-aikanasi. Mutta kun otetaan huomioon, että Shinea on yksi Litan parhaista ystävistä, tilanne muuttuu.” Meron totesi. ”Suosittelen, että kerrot hänelle itse, koska jos sinä et kerro, minä kerron.”
”Älä puutu tähän.” Harom sanoi hiljaa.
”Olen tosissani.” Meron totesi. ”Kerrot itse, tai hoidan sen puolestasi. Hänellä on oikeus tietää.”
”Lakkaa painostamasta.” Harom sanoi kireästi.
”Taidat todella pitää hänestä.” Meron virnisti veljensä reaktiolle.
”Enemmän, kuin haluaisin itselleni edes myöntää.” Harom huokaisi. ”Olen kaivanut itseni helvetillisen syvään kuoppaan hänen kanssaan.”
”Sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi kertoa tässä vaiheessa, ennen kuin tilanne menee vakavammaksi.” Meron huomautti. ”Eikä vain hänen vuokseen, vaan itsesi ja Evan myös.”
Harom tyytyi nyökkäämään. Hän puhalsi savut suunpielestään ja pudotti savukkeensa natsan jalkakäytävälle, rusentaen sen maiharinsa kärjen alle.
”Koska aiot hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä?” Meron kysyi.
”Sinä se et luovuta.” Harom huokaisi. ”Hoidan asian kyllä tämän illan aikana.”
”Hyvä.” Meron totesi, taputtaen veljeään olalle. ”Mennään. Minulla on sellainen fiilis, että tästä illasta tulee mahtava.”
Meronin innostus oli tarttuvaa ja hän sai vakavasta keskustelunaiheesta huolimatta Harominkin virnistämään. Molemmat veljekset olivat kuulleet huhuja Sovan suvun järjestämistä bileistä, joten molemmilla oli suuret odotukset illan suhteen.

Lita oli esitellyt bilepaikkana toimivan klubin Shinealle ja Haromille, jotta nämä tietäisivät mistä mitäkin löytyisi illan aikana. Klubi ei kahdesta kerroksesta ja kattoterassista huolimatta ollut järin iso, sen asiakaspaikkojen määrä oli noin 400 ja Lita oli ottanut koko kapasiteetin käyttöön kutsuessaan ystäviään, kavereitaan ja tuttaviaan juhlimaan.
Luvassa olisi helvetillinen määrä niin alkoholia kuin muitakin nautintoaineita, yhden varsin suositun bändin keikka, musiikista muutoin vastuussa oleva dj ja ties mitä muuta... Shineankin odotukset nousivat korkealle Litan kertoessa illan suunnitelmista.
Esiintymislavan edustalla oli tanssilattia, jonka toisessa reunassa oli muutama korokkeelle nostettu tanssitanko. Odotteluaika ennen juhlien virallista alkua kului nopeasti, varsinkin kun jokunen Litan sukulainen sekä klubin työntekijä liittyivät myös seurueeseen. He olisivat käytännössä töissä koko illan aikana, tarjoillen juomia ja pitäen muutenkin huolta juhlavieraista.
Väkeä alkoi virrata ovista sisään kellon lyötyä kuusi ja mitä ilmeisimmin ihmiset halusivat tulla ajoissa paikalle, ottaakseen mahdollisimman paljon irti paljon hehkutetuista bileistä. Ilta lähti villimmin käyntiin noin tuntia aloituksen jälkeen, Litan avatessa illan ohjelman itse tankotanssishowlla.
Litan vetämä show oli energinen ja hänellä näytti itsellään olevan todella hauskaa esiintyessään. Naisen lavakarisma sai myös yleisön villiintymään.
Shinea oli ehtinyt nauttia alkoholia jo jokusen annoksen verran, ja Litan tarjoaman shown jälkeen hän lopulta tunsi olonsa sen verran rennoksi, että olisi valmis tekemään siirtonsa Haromin suhteen.
Shinea asteli miehen luo, vetäen tämän kädestä pitäen erilleen joukosta, joka oli jäänyt esiintymislavan läheisyyteen juttelemaan Litan lopetettua keikkansa.
”Harom...” Nainen sanoi hiljaa. ”Haluaisin kertoa sinulle jotain.”
Harom katsoi Shineaa utelias ilme silmissään ja asteli naisen kanssa kauemmas, jotta he saisivat jutella rauhassa.
”Mitä sinulla on mielen päällä?” Harom kysyi.
”Harom...” Shinea aloitti. ”Minä pidän sinusta aivan helvetisti ja...”
"Shinea... Ennen kuin jatkat...” Harom keskeytti hänet hiljaa, tajutessaan mitä nainen olisi todennäköisesti sanomassa. ”Minun täytyy kertoa sinulle jotain ensin."
Shinea katsoi miestä hämmentynyt ilme kasvoillaan, yllättyneenä tämän vakavuudesta.
"Mitä?" Hän kysyi. Harom empi ja näytti ensimmäistä kertaa epävarmalta. Lopulta hän henkäisi syvään.
"Olen varattu..." Mies tunnusti lopulta.
Shinea tuijotti Haromia tyhjä ilme kasvoillaan. Hänestä tuntui, että kaikki yhteinen, mitä Haromin kanssa oli ollut, luhistui korttitalon tavoin. Miehen tunnustus tahrasi aamun ja päivän tapahtumien mieltä kutkuttavat muistot.
"Mitä...?" Shinea kuiskasi epäuskoisena.
Harom ei vastannut mitään, kokien tarpeettomaksi toistaa sen mitä oli juuri sanonut. Hän katsoi epätoivoisen näköisenä Shineaa, odottaen naisen sanovan jotain muuta.
”Voi helvetti...” Nainen totesi lopulta. Hän tunsi itsensä idiootiksi.
”Shinea, olen helvetin pahoillani, minä...” Harom aloitti.
”Ai sinä olet pahoillasi?” Shinea keskeytti äreästi, kyyneliään pidätellen.
Hän oli helvetin pettynyt. Kuukausien ajan hän oli yrittänyt vastustaa mielihaluaan heittäytyä kerrankin kohti tuntematonta, koska koko tilanne Haromin kanssa tuntui mahdottomalta. Ja nyt kun hän olisi ollut valmist yrittämään, paljastui että mies oli seurustellut koko tämän ajan jonkun muun kanssa.
”Shinea...” Harom sanoi pyytävällä äänellä, asettaen kätensä naisen olkapäälle.
”Painu helvettiin...” Shinea sähähti, astuen pois miehen ulottuvilta. Kyyneleet vierähtivät hänen poskilleen ja niitä käsivarteensa pyyhkien nainen poistui nopein askelin tilanteesta. Harom seurasi Shineaa katseellaan, miettien lähtisikö perään vai antaisiko naisen olla.
Hän huomasi veljensä katseen seuraavaan Shineaa ja kääntyvän sitten hänen suuntaansa. Haromin teki mieli käydä läimäisemässä Meronia päin näköä, mutta itse hän oli kuoppansa kaivanut Shinean suhteen, eikä velipojalla ollut siihen osaa tai arpaa.
”En tiedä mistä tuossa oli kyse, mutta suosittelen, että menet Shinean perään ja selvität välisi hänen kanssaan.” Lita kuului sanovan. Hän oli shown jälkeen käynyt takahuoneessa pukeutumassa ja palasi nyt klubin puolelle vieraidensa seuraan. Harom kääntyi katsomaan naisen suuntaan, kohdaten Litan tutkivan katseen jokseenkin syyllisenä, sillä hän muisti kyllä mitä nainen oli sanonut hänelle Mian tupareissa kuukausia aiemmin.
”Haluatko tietää vai odotatko, että Shinea kertoo sinulle itse millaiseen kusipäähän hän silmänsä iski?” Harom kysyi syyllisyyttä äänessään.
”Turhaan sinä minulle selittelet mitään.” Lita totesi kuivasti. ”Mene nyt vain.”
Harom lähti Shinean perään.
Hän joutui etsimään naista hetken, ennen kuin löysi tämän. Shinea oli livahtanut klubin kattoterassille, ilmeisesti haukkaamaan happea. Ilta oli viileä, eikä terassilla ollut ketään muuta. Shinea nojasi kaiteeseen ja katseli pimenevän illan peittämää kaupunkia.
Harom asteli terassin poikki naisen luo ja jäi tämän viereen seuraamaan, kuinka katuvalot hiljalleen syttyivät, loistaen kirkkauttaan pimeyteen.
”Tätä menoa sinä vilustut.” Mies sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Shinea tuhahti tylysti vastaukseksi ja pyöräytti selkeästi silmiään, vaikka Harom ei tuota elettä kunnolla nähnytkään.
”Anna minun olla.” Shinea kuiskasi, pyyhkäisten jälleen kyyneliä kasvoiltana.
”Olen oikeasti todealla pahoillani, etten kertonut sinulle heti.” Harom sanoi hiljaa. ”En odottanut, että...”
”Odottanut mitä?” Shinea kysyi, kääntäen tuikean katseensa miehen suuntaan.
”Rakastuisin sinuun.” Harom vastasi hiljaa, saaden naisen häkeltymään.
Shinea tuijotti miestä pitkään sanomatta sanaakaan.
”Oletko tosissasi..?” Shinea kuiskasi lopulta epäuskoisena.
"Olen. Shinea, sinä olet uskomattomin nainen, johon olen koskaan törmännyt..." Harom sanoi katsoen naista silmiin. "En ole saanut sinua mielestäni sen jälkeen, kun tapasin sinut ensimmäisen kerran. Ja mitä enemmän olen sinuun tutustunut, sitä enemmän haluan sinut. Sinä vain olet... saavuttamaton.”
Shinea puri huultaan.
Hän oli itse sanonut, ettei pystyisi sitoutumaan parisuhteeseen juuri nyt. Harom tiesi sen. Hän itse tiesi sen. Mutta nyt... Hän olisi halunnut enemmän. Siinä missä Shinea oli ollut Haromin saavuttamattomissa, niin todellisuudessa myös Harom oli ollut yhtä saavuttamaton. Eikä nainen ollut siitä toisaalta lainkaan yllättynyt. Todella pettynyt hän oli, mutta ei yllättynyt.
”Helvetti...” Shinea kirosi hiljaa, kääntäen katseensa pois.
”En pysty lukemaan sinua kunnolla, enkä saa selvää siitä mitä haluat.” Harom sanoi hiljaa. ”Sanot, ettet halua mitään suhdesäätöä, mutta käytöksesi puhuu muuta. Se on hämmentävää, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä kanssasi.”
”Minä tappelin aivan helvetin pitkään tätä tunnetta vastaan.” Shinea sanoi hiljaa huultaan purren. ”Sinä vedät minua puoleesi kuin liekki yöperhosta. Ja nyt minusta tuntuu, että siipeni ovat leimahtaneet liekkeihin.”
Harom veti naisen lempeästi syliinsä, eikä tämä estellyt. Shinea painoi päänsä miehen olkapäätä vasten, nautti tämän lämpimän kehon läheisyydestä ja vahvoista käsivarsista ympärillään.
”Olen pahoillani.” Harom huokaisi hiljaa. ”En koskaan halunnut satuttaa sinua.”
”Tiedän...” Shinea vastasi haikealla äänensävyllä. ”Harom... Mitä sinä haluat minusta?”
”Se mitä minä haluan ja mikä on tällä hetkellä mahdollista, eivät missään määrin kohtaa toisiaan.” Mies vastasi hiljaa. ”Kuten sanoin, haluan sinut. Mutta olet itse sanonut, ettet koe rahkeittesi riittävän mihinkään ylimääräiseen elämäntilanteesi vuoksi ja olen yrittänyt suhtautua sinuun sen mukaisesti. Ja vaikka nykyisessä suhteessani on omat ongelmansa, minä en voi jättää sitä vain tylysti taakseni.”
”Ymmärrän...” Shinea kuiskasi. Hän oli todella pettynyt itseensä. Hän oli ihastuksissaan leikitellyt niin omilla, kuin Harominkin tunteilla. Tosin, jos hän olisi tiennyt Haromin seurustelevan, ihastumisen tunteen olisi voinut vain työntää sivuun.
”Miten... miten sinä haluat edetä jatkossa...?” Harom kysyi epävarmasti pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Haluatko olla edes tekemisissä kanssani?”
Shinea mietti pitkään ennen kuin vastasi.
”Järkevin ratkaisu olisi luultavasti lopettaa kaikki yhteydenpito.” Nainen sanoi lopulta. ”Lakata näkemästä toisiamme. Yrittää unohtaa...”
Haromin keho jännittyi hänen kuullessaan Shinean sanat.
”Jos niin haluat.” Mies sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, ääni täynnä pettymystä.
”En halua. Mutta se olisi järkevin ratkaisu.” Shinea kuiskasi, halaten miestä tiukemmin. ”En ole valmis päästämään sinusta irti. Mutta en myöskään aio vehdata kanssasi jatkossa. Joten jos se sinulle sopii, niin jatkaisin yhteydenpitoa ihan kaveripohjalla.”
”Ymmärrän.” Harom huokaisi helpottuneella äänensävyllä.
”Palataan asiaan, jos suhteesi sattuu päättymään.” Shinea kuiskasi. ”Älä tosin ole pettynyt, jos minä en ole silloin saatavilla. Minä en voi sulkea avautuvia ovia elämästäni sen vuoksi, että odottaisin sinun avaavan minulle omasi.”
”Kuulostaa reilulta...” Harom totesi hiljaa, silittäen Shinean selkää kevyesti. Shinea irrottautui halauksesta ja huokaisi syvään.
”Lienee parempi, jos keskitymme tänään juhlimaan muiden kuin toistemme seurassa.” Hän totesi kengänkärkiään katsellen.
”Olen samaa mieltä.” Harom totesi, vaikka olisikin mielellään viettänyt aikansa Shinean kanssa.
”Otetaan näistä juhlista kaikki irti. Ei sitä ihan joka vuosi tule osallistuttua Sovan bileisiin.” Nainen sanoi hymyillen pienesti, painoi miehen poskelle suukon ja lähti astelemaan terassin ovelle. Harom seurasi perässä ja sisälle päästyään kaksikko asteli eri suuntiin. Shineaa heikotti ja ratkaisu tuntui melko kurjalta, mutta ainakaan hän sai pitää Haromin elämässään, vaikka se tällä hetkellä kipeää tekikin.

”Shinea!” kuului naiselle kovin tuttu ääni huudahtavan, kun nainen pääsi takaisin klubin alempaan kerrokseen.
”Roe!” Shinea suorastaan kiljaisi ja kipitti entisen luokkatoverinsa luo, suorastaan hypäten tämän syliin. Kaksikko halasi pitkään, ennen kuin Roe irrotti otteensa ja tarkasteli Shineaa käsivarren mitan päässä itsestään.
”Näytät hyvältä!” Roe sanoi virnistäen.
”Niin sinäkin!” Shinea vastasi. ”Tosi mukava nähdä sinua. Anteeksi, etten ole juurikaan viestitellyt.”
”Ymmärtäähän sen, sinulla on varmasti ollut paljon mietittävää.” Roe sanoi myötätuntoisesti.
”Niinkin voisi sanoa.” Shinea totesi. ”Haen lisää juotavaa, otatko sinä?”
Kaksikko haki juotavaa ja uppoutui vaihtamaan kuulumisiaan, kunnes Roe houkutteli Shinean mukaansa klubin yläkerrassa oleviin huoneisiin erilaisten nautintoaineiden pariin.
Mukavilla sohvilla sisutetun huoneen keskelle oli sijoitettu pieni pöytä, jonka päällä oli metallinen lieriö, josta leijaili hitaina kiehkuroina ulos sinertävän violettia savua. Huoneessa olijat juttelivat hyväntuulisina keskenään, siemaillen silloin tällöin juomiaan ja toivottivat niin Shinean kuin Roenkin tervetulleiksi seuraansa.
Huoneessa oli melko täyttä ja Roe rojahti sohvalle kahden itselleen entuudestaan tuntemattoman naisen väliin hyvin tyytyväinen ilme kasvoillaan. Sohvan vieressä olevassa nojatuolissa istuva tumman violetin pystytukan sekä hailakan siniseen ihon omaava mies taputti tuolinsa käsinojaa ja Shinea istuutui sen reunalle hymynkare huulillaan. Hän jatkoi hetken keskusteluaan Roen kanssa siemaillen juomaansa, tuntien olonsa pian hyvin rennoksi ja itsevarmaksi. Savu vaikutti aivan eri tavalla kuin alkoholin vaikutuksen alaisena oleminen. Shinea tiesi, että huoneen keskellä olevaan haihduttimeen sai useita erilaisia yhdisteitä, joista viihdekäytössä suosituimpia lienivät juuri nämä, jotka saivat olon lähes voittamattomaksi ja itsevarmaksi. Lisäksi oli olemassa lemmenrohtomaisesti vaikuttavia tuotteita, jotka kiihdyttivät seksuaalisia haluja, sekä alitajunnan toimintaa kiihdyttäviä yhdisteitä, joiden avulla saattoi käydä pikku matkalla oman päänsä sisällä. Lisäksi monissa vankiloissa ja muissa riskialttiissa ympäristöissä käytettiin rauhoittavia yhdisteitä. Eniten haihduttimia oli kuitenkin viihdekäytössä ja sille oli syynsä. Feromonit ja muut yhdisteet eivät aiheuttaneet krapulaa tai muutakaan jälkioiretta, tosin niiden vaikutuksen alaisena saattoi tehdä jotain typerää, jos niikseen tuli.
Shinea vilkaisi vieressään istuvaa revittyihin harmaisiin farkkuihin ja tyyliltään rokahtavaan paitaan pukeutunutta miestä hymynkare huulillaan, kun keskustelu Roen kanssa taukosi tämän keskittyessä vieressään istuviin neitokaisiin. Nojatuolissa istuva mies kohtasi Shinean katseen ja pyyhkäisi tumman violettia pystytukkaansa.
”Hei.” Mies sanoi keskustelunavaukseksi.
”Hei.” Shinea vastasi hymyillen.
”Onko iltasi lähtenyt hyvin käyntiin?” Mies kysyi hymyillen.
”Tässähän tämä.” Shinea hymähti vastaukseksi. ”Jonkinmoista draamaa on ollut ilmassa, mutta menee koko ajan parempaan suuntaan.”
”Positiivista.” Mies totesi. ”Millaiset suunnitelmat loppuillan varalle?”
”Tarkoitus olisi ottaa illasta kaikki irti.” Shinea totesi hymyillen.
Kaksikko jutteli niitä näitä hyvän tovin. Keskustelunaiheet ajautuivat lopulta Litaan ja tämän meneillään oleviin syntymäpäiväjuhliin.
”Oletko läheisissäkin väleissä Litan kanssa?” Mies kysyi.
”Lita on paras ystäväni, että sikäli läheisissä väleissä.” Shinea vastasi. ”Entä itse?”
Mies katsoi häntä tutkivasti.
”Tunnen hänet kyllä melko hyvin, mutta tänään olen täällä esiintymässä, enkä vieraana.” Hän vastasi hymynkare suunpielessään.
Sillä hetkellä Shinea tajusi, kuka mies oli.
Neal Rive.
”Sinä olet Dominancen solisti.” Shinea totesi puoliääneen.
”Neal.” Mies sanoi, ojentaen kätensä naiselle hymynkare huulillaan. ”Hauska tutustua.”
”Shinea.” Nainen vastasi Nealin käteen tarttuen. ”Helkkari miten noloa, olisihan minun pitänyt heti tajuta.”
”Ainakaan et vaikuta yli-innokkaalta bändäriltä.” Neal totesi, silittäen kevyesti Shinean paljasta reittä naisen vapautettua sen otteestaan. Kosketus sai kylmät väreet kulkemaan naisen selkää pitkin.
”Niin no, pidän kyllä tuotannostanne, mutta en ole ikinä ollut innosta kirkuvaa fanityttö-tyyppiä.” Shinea sanoi hymyillen.
”Niinkö?” Neal kysyi, silittäen edelleen kevyesti naisen reittä. ”Mitä tyyppiä sinä sitten olet?”
”Kilttiä ja viatonta naapurintyttö-tyyppiä, jos Litaa on uskominen.” Shinea vastasi, siemaisten juomaansa.
”Näyttää toimivan. Se on todella puoleensavetävää.” Neal totesi katsoen Shineaa silmiin. ”Et ole liian helppo. Se tekee sinusta tavoiteltavan, ei jotain minkä voi vain poimia mukaansa.”
Shinea punastui, eikä tiennyt mitä vastata. Neal vilkaisi ranteessaan olevaa kelloa.
”Minun täytyy lähteä valmistautumaan keikkaan.” Mies totesi. ”Toivon tosin näkeväni sinut vielä illan aikana.”
”Etköhän sinä minut jostain löydä niin halutessasi.” Shinea virnisti. Neal hymyili hänelle, nousten sitten seisomaan. Hän painoi Shinean poskelle suukon, kuiskasi naisen korvaan jotain ja asteli sitten ulos huoneesta, iskien naiselle vielä silmää ovensuusta. Shinea punasteli entistä pahemmin Nealin kuiskaamien sanojen jälkeen ja hän katsoi pitkään miehen perään tämän poistuttua.
”Aloitat sitten suoraan huipulta. tTavalliset tallaajat jää unholaan, kun tarjolla on rokkitähti.” Roe virnisti sohvan uumenista Shinealle. Hänellä näytti olevan oikein menevä meininki vieressään istuvien daamien kanssa.
”Veikkaan, että hänellä on illan aikana ihan riittämiin vientiä, vaikka en häneen lankeaisikaan.” Shinea kuittasi hymyillen. ”Pidä hauskaa Roe, lähden takaisin alakertaan.”
”Varmasti pidän!” Roe huusi hänen peräänsä.

Nainen asteli ulos huoneesta ja suuntasi portaikkoon, astellen kohti baaritiskiä. Shinea kumosi muutaman shotin ja asteli sen jälkeen lavan etureunaan odottamaan, että bändi kiipeäisi lauteille. Monella muullakin oli samat ajatukset ja muiden lavan tuntumaan astelleiden kanssa jutellessa aika kului nopeasti keikan alkua odotellessa.Lopulta kaiuttimista alkoi soida Dominancen käyttämä alkuintro, johon sekoittui pian yhtyeen jäsenten soittimet ensimmäisen biisin alkusointuja tapaillen.
”Onko teillä hyvä meininki?” Neal kysyi yleisöltä astellessaan lavalle, saaden vastaukseksi villin huutomyräkän. Mies huomasi Shinean yleisön eturivissä ja väläytti hänelle hurmaavan hymyn ennen kuin aloitti ensimmäisen kappaleen vokaaliosuudet. Shinea vilkuili muita eturivissä olevia ihmisiä ja huomasi Litan vähän kauempana vasemmalla puolellaan. Nainen virnisti hänelle ja jatkoi keikan seuraamista. Shinea hyppi eturivisissä musiikin tahtiin ja lauloi mukana jokaisen biisin, minkä osasi.
”Tämä seuraava biisi on omistettu päivän sankarille.” Neal sanoi virnistäen, suunnaten katseensa eturivissä seisovaan Litaan. ”Lita, tämä on sulle!”
Yhtye esitti nimeään kantavan kappaleen, joka kertoi naisesta joka kietoi pikkusormensa ympärille kenet halusi, kaivaten kuitenkin jalat alta pyyhkivää rakkautta. Shinea huomasi Meronin työntyvän yleisön läpi kohti eturiviä ja lyöttäytyvän Litan seuraan.
”Näyttää siltä, että punaisiin pukeutunut dominoija on löytänyt rinnalleen rakkauden.” Neal virnisti lavalla kappaleen jälkeen, huomatessaan Meronin syliin painautuneen Litan. Nainen virnisti hyväntuulisena takaisin.
”Haluan omistaa myös biisilistan seuraavan kappaleen jollekin, jonka tapasin tänä iltana.” Neal jatkoi välispiikkiään, katsoen hyvin merkitsevästi Shineaa. ”Eräälle kauniille naapurintytölle, johon haluaisin todella tutustua paremmin.”
Nainen punastui ja jäi uteliaana odottamaan, mikä kappale hänelle oli omistettu. Lita näkyi hymyilevän leveästi kappaleen alkusoinnut tunnistaessaan.
Biisi oli slovari, jonka lyriikoiden päähahmo oli mies, joka ei uskaltanut tunnustaa tunteitaan naiselle, johon oli ollut ihastunut vuosikausia ja pelkäsi nyt olevan liian myöhäistä. Haikeudestaan huolimatta kappaleen loppu oli onnellinen, laulun naisen tehdessä lopulta aloitteen. Haikean rakkauslaulun jälken yhtye siirtyi taas menevämmän tuotantonsa pariin.
Keikka oli helvetin energinen ja tuntui lipuvan ohi aivan liian nopeasti, mutta Shinean fiilikset olivat katossa, kun Dominance siirtyi encoren jälkeen takahuoneeseen.
Shinea asteli baaritiskille ja tilasi itselleen juotavaa. Lita pölähti ihmisten seasta ja asteli hänen luokseen.
”Tule!” Nainen hihkaisi ja veti Shinean kädestä pitäen mukaansa.
”Minne?” Shinea kysyi.
”Bäkkärille.” Lita vastasi virnistäen.
”Lita, en minä...!” Shinea vastusteli, mutta Lita ei ottanut vastaväitteitä kuuleviin korviinsa. Litan etuoikeuksien turvin he astelivat takahuoneen ovelle. Lita koputti ovensuuhun ennen kuin astui hikisten rokkitähtien sekaan Shinea perässään.
”Heeei, synttärisankari!” Yhtyeen kitaristi huudahti ja veti Litan tiukkaan halaukseen. ”Sori kun tulin paikalle niin myöhään, etten ehtinyt vaihtaa lempiserkkuni kanssa kuulumisia ennen keikkaa.”
”Niinpä tietysti...” Shinea ajatteli itsekseen. Totta kai Sovan suvulla oli näppinsä tässäkin pelissä.
”Sinä tulit.” Neal sanoi virnistäen asteltuaan Shinean viereen. ”Piditkö keikasta?”
”Pidin.” Shinea vastasi hymyillen. ”Settilistassa oli monta suosikkibiisiäni.”
”Hyvä kuulla.” Neal sanoi vakavoituen. ”Kuule... haluan oikeasti tutustua sinuun.”
”Ai...?” Shinea henkäisi ujosti hymyillen. ”Wau.”
”Ota juotavaa, käyn nopeasti vaihtamassa vaatteet.” Neal totesi. ”Palataan sitten asiaan.”
Shinea nyökkäsi. Neal marssi takahuoneen toista ovea kohti, kiskoen samalla hikistä paitaa päältään. Shinea tuijotti epäuskoisena miehen perään. Lita asteli ystävänsä luo ja ojensi hänelle siiderin.
”Jollain näyttää olevan vientiä.” Hän härnäsi hyväntuulisesti.
”En käsitä tätä lainkaan.” Shinea sanoi hiljaa, ottaessaan siiderin vastaan.
”Se on se kiltti naapurintyttömäisyys, mikä puree.” Lita virnisti silmää iskien.
”En minä ole valmis tällaiseen.” Shinea sanoi hiljaa. ”Neal on helvetin kuuluisa ja minä olen... no, minä.”
Lita painoi kätensä ystävänsä poskelle.
”Luultavasti juuri siksi Neal pitää sinusta.” Hän sanoi rohkaisevasti hymyillen. ”Tiedän, ettei tämä ilta ole mennyt osaltasi aivan niin kuin olit suunnitellut, mutta sinun täytyy antaa itsellesi lupa elää ja ottaa kokemuksista irti niin paljon kuin haluat.”
”Olen edelleen sitä mieltä, etteivät yhden illan jutut ole minua varten.” Shinea sanoi hiljaa.
”Anna hänelle mahdollisuus.” Lita hymähti. ”Ystävyyssuhteista ei ole yleensä mitään haittaa. Enkä usko, että Neal yrittää päästä pöksyihisi tänään.”
”Lähden tanssimaan.” Lita sanoi huomatessaan miehen astelevan huoneeseen puhtaat vaatteet päällään. ”Pidä hauskaa.”
Myös muut bändin jäsenet näyttivät tekevän lähtöä klubin puolelle, joten Shinea jäisi mitä ilmeisimmin kahden kesken takahuoneeseen Nealin kanssa. Shinea katsoi miestä epävarma hymy huulillaan tämän astellessa hänen viereensä.
”Olet kuin kauris ajovaloissa.” Neal naurahti hiljaa. ”Jos haluat, voidaan mennä klubin puolelle.”
”Tämä on minulle uutta.” Shinea totesi, naurahtaen myös. ”Ainakin täällä saa jutella rauhassa...”
”Pahoittelen, jos olen ollut sinua kohtaan röyhkeä.” Neal totesi ja näytti siltä, että todella tarkoitti mitä sanoi.
”No jaa, olen minä pahempaakin saanut kokea, joten ei hätää...” Shinea hymähti. Neal vinkkasi huoneessa olevaa sohvaa kohti ja Shinea asteli hänen perässään sen luo. Kaksikko istui sille vierekkäin, Shinea tosin piti pienen välimatkan mieheen.
Pienen alkukangertelun jälkeen keskustelu alkoi luistaa jälleen hyvin sujuvasti ja aiheesta toiseen siirtyminen oli vaivatonta.
”Onko muusikon ura ollut aina silmissä siintävä haave, vai pitikö sinusta tulla jonkin muun ammatin edustaja?” Shinea kysyi, kun keskustelu sivusi unelmia ja tulevaisuudensuunnitelmia.
”Minusta piti tulla puuseppä.” Neal virnisti. ”Toisen opiskeluvuoden puolivälissä bändihommat olivat kuitenkin haukanneet kaiken vapaa-aikani ja toisen vuoden lopussa kävin opinahjossani vain kääntymässä silloin tällöin. Dominance oli saanut levytyssopimuksen, saimme ensimmäisen sinkun ulos lopputalvesta ja ensimmäinen studioalbumi saatiin keväällä julkaisuun. Ensimmäinen kesä oli ihan hullu ja syksyn tultua keikkailu ja uusien biisien tekeminen vei kaiken ajan, joten jätin opintoni kesken. Porukat eivät oikein arvostaneet, mutta antoivat minun valita itse.”
”Vieläkö valinta tuntuu oikealta?” Shinea kysyi.
”Dominancella pyyhkii hyvin, musiikin tekeminen on edelleen helppoa ja uusia biisejä syntyy kaiken aikaa, joten ei minulla mitään valittamista ole.” Neal vastasi. ”Välillä on tosin vähän yksinäinen olo, kun viettää kaiken aikansa keikkabussissa bändikavereiden kanssa ja syvemmät sosiaaliset kontaktit loistavat lähinnä poissaolollaan.”
”Yksinäisyyden tunne on tuttua minullekin.” Shinea totesi hiljaa. ”Jätin opintoni kesken keväällä ja muutin takaisin kotiin. En ole juurikaan nähnyt kavereitani ja yhteydenpito tuntuu välillä haastavalta.”
”Mitä sinä opiskelit?” Neal kysyi.
”Minusta piti tulla mekaanikko.” Shinea vastasi. ”Olisin halunnut käydä kouluni loppuun, mutta perhesyistä jouduin jättämään opinnot kesken.”
”Kurja juttu. Toivottavasti pääset takaisin opintojen pariin sitten, kun tilanne helpottaa.” Hän sanoi kannustavasti.
”Sepä siinä onkin, kun ei välttämättä helpota... Mutta toivossa on hyvä elää.” Shinea totesi ilottomasti hymyillen. Neal luki rivien välistä Shinean välttelevän perheestään puhumista ja päätti olla utelematta aiheesta sen enempää.
”Mistä sinä unelmoit?” Mies kysyi.
”Mistä suunnilleen kaikki unelmoivat...” Nainen vastasi. ”Omasta kodista, ihanasta kumppanista, lapsista, lemmikki catronaista... Onhan näitä.”
”Ovatko ne todella sinun unelmiasi, vai jotain mitä havittelet, koska sinun odotetaan tekevän niin?” Neal kysyi. Shinea oli imarreltu huomatessaan Nealin olevan aidosti kiinnostunut hänen elämästään ja mielipiteistään.
”En tiedä... Tosin se lemmikki catronai on yllä ihan oma unelma. Olen kasvanut kahden catronain kanssa ja elämä tuntuisi kovin tyhjältä ilman niitä.” Shinea hymähti.
”Meidän perheessä ei ole ollut koskaan mitään kidusrottaa kummempaa lemmikkiä.” Neal totesi päätään puistellen. ”Veljeni oli allerginen suunnilleen kaikelle, joten mitään söpöä ja pörheää ei voinut hankkia lemmikiksi, eikä äiti halunnut kotiin minkään näköistä matelijaa, joten hydrat olivat pois suljettu vaihtoehto. Tällä hetkellä jatkuva tien päällä oleminen estää hankkimasta lemmikkejä.”
”Niin no, keikkabussi saattaa olla hivenen ahdas asumus catronaille.” Shinea virnisti.
”Ei se ole kovin tilava asumus ihmisellekään.” Neal totesi. ”Jossain täytyy kuitenkin joustaa, jotta musiikkia voi tehdä työkseen.”
”Kuule...” Shinea totesi hymyillen vilkaistuaan kelloa. ”Haluaisin vielä päästä tanssimaan tämän illan aikana, joten voidaanko mennä klubin puolelle?”
Aika oli suorastaan spurtannut eteenpäin hänen jutellessaan Nealin kanssa.
”Tottakai.” Neal vastasi hymyillen ja nousi seisomaan. Hän ojensi kätensä Shinealle ja veti tämän ylös. Shinea seisoi hetken ajan hyvin lähellä Nealia, katsoen häntä silmiin.
”Tule.” Neal sanoi hymyillen, vetäen Shinean kädestä kiinni pitäen mukaansa.
Kaksikko asteli ulos takahuoneesta. Klubin puolelle päästyään Neal johdatti Shinean mukanaan tanssilattialle.
Nainen hymyili leveästi tajutessaan, että Neal todella osasi tanssia.
Shinea keinui musiikin ja Nealin tahdissa monen kappaleen ajan. Hän tunsi olonsa todella vapautuneeksi.
Välkkyvät valot, musiikin syke ja vartaloiden liike olivat lähes yhtä humalluttavia kuin alkoholi. Endorfiinit virtasivat kehon läpi ja olo tuntui paremmalta kuin koskaan. Shinea yllättyi hieman, kun Neal veti hänet lähemmäs ja painoi huulensa hänen huulilleen. Musiikki ympärillä vaimeni lähes kuulumattomiin, liikkeet tuntuivat hidastuvan ja tuntoaisti suorastaan herkistyi kosketukselle.
Sekavien ajatusten virta puski Shinean pään läpi. Olisiko tämä nyt hyvä idea..? Haromin kanssa koettu pettymys kaiveli Shinean takaraivossa, yhden illan romanssit eivät toellakaan olleet hänen juttunsa ja Neal todennäköisesti siirtyisi seuraavassa kaupungissa seuraavan naisen syliin... Alkoholi, yläkerran savujen seassa vietetty hetki, keikan aiheuttamat fiilikset ja kaikki muu yhdessä saivat Shinean kuitenkin heittäytymään mukaan tilanteeseen. Tuskin siitä mitään haittaakaan olisi.
Shinea kietoi kätensä miehen niskan taakse ja vastasi suudelmaan. Se tuntui venyvän ikuisuuden mittaiseksi, vaikka todellisuudessa tilanne oli ohi varsin nopeasti. Musiikki ja valojen kirkkaus tunkeutuivat jälleen Shinean mieleen, kun Neal nojasi taaksepäin. Mies hymyili valloittavasti ja Shinea nojautui suutelemaan häntä uudelleen.

Harom oli huomannut Shinean tulevan takahuoneesta Dominancen laulajan kanssa ja seurasi kaksikkoa katseellaan ylemmän kerroksen tasanteelta. Shinea oli jonkinmoisessa humalassa ja se sai miehen huolestumaan tämän hyvinvoinnista. Paskalehtien lööpit olivat jatkuvasti väärällään otsikoita sikailevasti käyttäytyneistä rokkareista ja muista parempien piirien julkkiksista.
Shinea tanssi hyvin lähekkäin Nealin kanssa ja se sai Haromin miettimään, kostiko Shinea jollain tavalla hänelle päivän aiempia tapahtumia vai oliko tämä kaikki vain sattumaa. Shinea ei Haromin silmissä vaikuttanut sellaiselta tytöltä, joka juoksisi miehen perässä maineen takia, mutta varmasti rokkitähden statuksella olisi oma vaikutuksensa myös Shinean mielipiteisiin.
Nealin suudellessa Shineaa Harom liikahti kohti tanssilattiaa, kuin aikoen puuttua tilanteeseen.
"Toivottavasti tiedät, mitä olet tekemässä." Meronin ääni sanoi hänen takanaan. Harom pysähtyi paikoilleen veljensä sanat kuullessaan.
”Lakkaa puuttumasta asioihini.” Mies ärähti. ”Se alkaa käydä ärsyttäväksi.”
”Sinun asemassasi on kusipäistä yrittää omia Shinea itsellesi, Harom.” Meron huomautti pisteliäästi astuessaan veljensä viereen. ”Anna hänen ottaa tästä illasta ja ylipäätään elämästään kaikki irti. Pieni hulluttelu näyttää tekevän hänelle vain hyvää. Sinun ei tarvitse aina saada kaikkea, mitä haluat.”
”Kyse ei ole minusta, vaan hänestä.” Harom väitti vastaan turhautuneella äänellä. ”Shinea näyttää olevan sen verran humalassa, että pelkään hänen hyvinvointinsa puolesta.”
”Sitten sinua ei varmaan haittaa, jos minä puutun tilanteeseen puolestasi.” Meron sanoi kuivasti.
”Pääasia, ettei hänelle tapahdu mitään kurjaa.” Harom sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, katse Nealin sylissä kiehnäävässä Shineassa. ”Tuskin sinäkään haluat, että Litan parhaalle ystävälle tapahtuu jotain ikävää hänen juhlissaan.”
”En tietenkään halua.” Meron vastasi. ”Mutta Shinealla näyttää olevan kaikki hallinnassa.”
Harom ei sanonut mitään.
”Lakkaa kyttäämästä ja keksi itsellesi jotain muuta tekemistä.” Meron sanoi, taputti veljeään olalle ja lähti alakertaan vieviä portaita kohti. Hän päätti varmuuden varalta käydä varmistamassa, että Shinealla oli kaikki kunnossa. Harom puolestaan asteli ulkoterassille röökille, yrittäen työntää Shinean mielestään.

”Haluatko istumaan?” Neal kysyi pitäessään Shineasta kiinni, kun näytti siltä että naista huimasi. Klubin metelissä täytyi huutaa tullakseen kuulluksi.
”Joo... Sinä pyyhit jalat altani...” Shinea vastasi nyökäten. Kaksikko asteli vapaaseen pöytään.
”Haen juotavaa. Otatko sinä?” Neal kysyi, kun Shinea istui alas.
”Joo, vettä.” Nainen vastasi. ”Ja siiderin.”
”Tulen kohta takaisin, älä katoa sillä aikaa.” Neal sanoi hymyillen. Shinea katsoi miehen perään tämän lähtiessä kohti baaritiskiä. Neal sai kerrottua baarimikolle tilauksen, mutta ei ehtinyt saamaan juomia käsiinsä asti, kun muutama innokas fani lyöttäytyi hänen seuraansa. Shinea seurasi pää kallellaan miten mies toimi heidän kanssaan. Neal vaikutti juttelevan hyvin asiallisesti fanityttöjen kanssa, kirjoitti muutaman nimmarin, halasi ja poseerasi muutamassa kuvassa fanien kanssa.
”Oletko nähnyt Litaa?” Meron kuului kysyvän.
”En sen jälkeen kun hän lähti takahuoneesta.” Shinea vastasi, kääntäen katseensa Nealista vieressään seisovaan Meroniin.
”Hän on ollut tänään riivatun nopea liikkeissään.” Meron virnisti. ”Entä sinun iltasi? Oletko viihtynyt?”
”Ihan hyvin.” Shinea sanoi hymyillen, kääntäen jälleen katseensa Nealin suuntaan. ”Varsinkin viimeiset pari tuntia.”
”Ymmärrän miksi.” Meron hymähti. ”Ihastuitko?”
”Ehkä. Ainakin hän on sinkku.” Shinea sanoi aavistuksen kitkerästi.
”Niinpä. Lähden tästä sotkemasta kuvioitasi.” Meron totesi. ”Pidä hauskaa.”
”Samaa sinulle, toivottavasti löydät Litan.” Shinea vastasi.
Neal sai juomat käsiinsä baarimikolta ja lähti astelemaan takaisin pöytää kohti. Meron virnisti Shinealle ennen kuin poistui paikalta.
”Sori kun kesti.” Neal sanoi laskiessaan juomat pöydälle. ”Julkisuuden haittapuolia.”
”Ei se mitään.” Shinea totesi ja otti pitkän huikan vesilasistaan. ”Fanit varmasti arvostavat, kun bändin jäsenet käyvät vuoropuhelua heidän kanssaan.”
”Välillä tosin toivoisi, että saisi käydä rauhassa edes ruokakaupassa.” Neal sanoi.
Takahuoneen ovelta päin asteli punaihoinen nainen, jonka sinisenmustat hiukset oli koottu poninhännällä päälaelle.
”Neal!” Nainen huudahti kauempaa. Neal näkyi huokaisevan syvään, ennen kuin vastasi naiselle.
”Kerro!” Hän totesi, kun nainen astui pöydän viereen.
”Roudarit ovat saaneet keikkakamat pakattua. Puolen tunnin kuluttua pitäisi jatkaa matkaa.” Tämä sanoi.
”Asia selvä, Alexia.” Neal totesi. Nainen nyökkäsi ja lähti ilmeisesti etsimään muita yhtyeen jäseniä klubilta.
”Alexia on meidän kiertuemanageri. Helkkarin tehokas mimmi.” Neal sanoi Shinealle. ”Toimii lapsenvahtijana ja kaitsijana jos kehdataan sekoilla jätkien kanssa.”
”Vaikuttaa pätevältä.” Shinea totesi.
Kaksikon keskustelu siirtyi taas hyppimään aiheesta toiseen.
”Haluatko tulla vielä takahuoneeseen?” Neal kysyi toiveikkaana, kun puoli tuntia oli kulunut.
”Riippuu siitä, mitä sinä olet vailla.” Shinea vastasi vinosti hymyillen. Neal virnisti ja vinkkasi naisen mukaansa. Shinea seurasi, miettien mitä tilanteesta vielä seuraisi.
Takahuoneen hiljaisuuteen päästyään Neal veti Shinean syliinsä, katsoi häntä hetken silmiin kuin lupaa kysyen ja painoi sitten huulensa naisen huulille.
”Shinea... Haluaisin tavata sinut uudestaan.” Mies sanoi irrottauduttuaan suudelmasta.
”Miksi?” Shinea kysyi hiljaa, katsoen Nealia silmiin. ”Sinä saisit kenet tahansa...”
”Koska sinä olet erilainen.” Mies vastasi. ”Olet pitänyt minut varpaillani koko ajan.”
”Imartelevaa.” Shinea sanoi. ”Minäkin pidän sinusta. Vaikutat hyvältä tyypiltä.”
”Neal, pitää mennä.” Alexia huikkasi takahuoneen ulos johtavalta ovelta.
”Pari minuuttia, tulen sitten.” Neal vastasi, kääntyen jälleen Shinean puoleen. ”Heitän pallon tässä vaiheessa sinulle.”
”Niinkö?” Shinea kysyi. Neal asteli sohvan edessä olevan pöydän luokse, nappasi käteensä lähimmän tussin ja kirjoitti paperilapulle numeronsa. Hän palasi Shinean luo ja painoi lapun naisen käteen.
”Soita minulle.” Neal sanoi ja painoi suukon naisen huulille.
”Soitan...” Shinea lupasi hymyillen. Neal suukotti naista vielä otsalle, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja poistui takaovesta ulos. Shinea vilkaisi kädessään olevaa lappua, otti siitä varuilta viestimellään kuvan ja työnsi sekä laitteen että lapun taskuunsa, ennen kuin palasi klubin puolelle.

[Shinea]

Osa 13. The Uncertain Way, part 1

Viisi viikkoa aiemmin

Phobos astui ulos aluksestaan Eastia-nimisen kaupungin laidalla sijaitsevan pienen rantahuvilan pihassa. Hän nappasi kassinsa aluksen takapenkiltä ja katseli taloa hetken aikaa levoton ilme kasvoillaan. Se kylpi laskevan auringon valossa ja taivas näytti suorastaan roihuavan talon ympärillä. Phobos ei ollut käynyt kämpillä kuukausiin, viimeksi silloin kun hänen äitinsä oli kuollut ja rakennus tuntui miehen silmissä hyvin vieraalta. Näytti myös vahvasti siltä, ettei Phoboksen kämppis ollut kotona. Phobos oli ilmoittanut hänelle hyvissä ajoin, että tulisi käymään, mutta rakennukseen meneminen tuntui silti kummalliselta. Ikäänkuin olisi menossa jonkun luokse käymään, ilman että isäntäväki on kotona, vaikka kyse olikin rakennuksesta jota Phobos kutsui kodikseen. Huokaisten syvään mies heitti kassinsa olalleen ja asteli ovelle avaimia takkinsa taskusta kaivaen. Hän astui sisään ja veti oven perässään kiinni, potkaisi maiharit jaloistaan kämppiksensä kenkien sekaan ja suuntasi sitten huomionsa asuntoon. Eteisaula yhdistyi saumattomasti isoon olohuoneeseen, jonne oli ilmestynyt reilusti lisää erilaisia kukkia ja muita kasveja sen jälkeen, kun Phobos oli viimeksi käynyt kotona. Ihan kuin olisi sademetsään astunut, joten saattoi olettaa että Riyalla oli lähtenyt hieman lapasesta sisustuksen kanssa.
Olohuoneen puolella olevassa nojatuolissa makasi kerällä eläin, jolla oli suuret kolmion malliset korvat, pitkähkö kuono ja pörheä hopeanharmaa turkki. Se oli Vulpia-rotuinen koiraeläin, joita pidettiin Hydruksella lemmikkinä catronaita useammin. Eläin venytteli päästäen suustaan narahtavan naukaisulta kuulostavan äänen, hyppäsi alas tuolista ja jolkotti Phoboksen luokse rauhallisin askelin. Eläimen jalat olivat pitkät ja hoikat, kuten sen rakenne muutenkin. Pörröinen turkki sai sen näyttämään suuremmalta kuin se oikeasti olikaan. Phobos pudotti kassinsa olaltaan ja kyykistyi tervehtimään eläintä. Se puski päänsä miehen kättä vasten ja näytti nauttivan rapsutuksista huomattavan paljon.
”Hei Suth.” Phobos sanoi hiljaa eläimelle. Eläin kurahti vastaukseksi, lipaisi kielellään miehen kämmenselkää ja palasi sitten olohuoneeseen huiskautettuaan pörröisen häntänsä ensin miehen naamalle. Phobos vilkaisi ulko-oven vieressä olevaa ovea, joka johti hänen huoneeseensa ja heitti kassinsa siitä sisään, silmäilemättä huonetta sen tarkemmin. Samassa kunnossa se olisi, kuin viimeksi käydessä, sillä erotuksella että Riya oli saattanut käydä pyyhkimässä pölyt kerran tai pari hänen ollessaan poissa.
Phobos asteli olohuoneen läpi suunnaten sen vieressä sijaitsevaan avokeittiöön aikeenaan keittää kahvia. Kasvi-invaasio oli ylettynyt keittiöönkin. Mies vilkaisi pöydällä olevaa kahvinkeitintä. Ilmeisesti edellinen oli hajonnut tai sitten Riya oli hankkinut muuten vain uuden. Phobos tuijotti laitetta hetken aikaa, totesi sitten että siinä oli helvetisti liikaa liikkuvia osia, napsautti vedenkeittimen päälle ja kaivoi kaapista esiin pikakahvipurkin.
Saatuaan kahvinvalmistusoperaation suoritettua Phobos asteli kahvikuppinsa kanssa olohuoneen ovelle, joka johti talon takapuolella olevalle suurelle terassille ja astui ulos. Suth livahti samalla ovenraosta. Phobos asteli terassin poikki ja hyppäsi kaiteelle istumaan, katsellen terassilta avautuvaa merimaisemaa. Rantaviivaa riitti pitkälle niin vasemmalle kuin oikeallekin ja merestä piirtyi esiin muutama saari sekä kivinen luoto, joilla merihydrat pesivät aina muutaman vuoden välein. Suth juoksi rantahiekalle ja pelästytti muutaman hiekalla tepasteleva merilinnun lentoon.
Phobos joi kahviaan hitaasti siemaillen, katsellen auringonlaskussa kylpevää merimaisemaa ajatusten kimpoillessa mielessään. Hän oli ollut poissa töistä vasta muutaman päivän ja moni asia oli jäänyt keskeneräiseksi, vaille kunnollista vastausta. Hänen oli vaikea rauhoittua, olo oli muutenkin todella levoton. Phobos tiesi, että mitä pitempään hänen pakkolomansa kestäisi, sitä enemmän hän tylsistyisi siviilissä ollessaan.

Juotuaan kahvinsa Phobos laski kuppinsa kaiteen reunalle. Terassin ovi aukesi ja ulos astui hihattomaan mustaan huppumekkoon pukeutunut nainen teekuppia mukanaan kantaen. Naisen iho oli hyvin haalean sininen, käsivarret olivat täynnä mustalla tehtyjä tatuointeja ja hänellä oli vasemmassa silmäkulmassaan lävistys.
”Hei Riya.” Phobos sanoi hiljaa, kun nainen asteli hänen viereensä.
”Minä jo ajattelin, että olet unohtanut missä asut, kun sinua ei ole kuukausiin näkynyt.” Nainen sanoi nojatessaan kaiteeseen Phoboksen vieressä. Hän sutaisi jadenvihreät hiuksensa väljälle nutturalle hiusneulan avulla ja vilkaisi miehen suuntaan tarkemmin.
”Missä helvetissä sinä olet rypenyt?” Riya kysyi huolestuneena tarkastellessaan kämppistään. Phobos oli laihtunut sitten viime näkemän ja miehen kasvoissa oli jokunen puoliksi parantunut ruhje sekä leukapielessä uusi arpi. Silmien alla oli tummat varjot ja kova stressi oli uurtanut kasvoihin muutaman rypyn.
”Helvetissäpä hyvinkin.” Mies vastasi vaimeasti. ”Siltä ainakin tuntuu.”
”Oletko kunnossa?” Riya kysyi, saaden Phoboksen naurahtamaan ilottomasti.
”En todellakaan.” Hän vastasi. ”Mutta olen ollut paskemmassakin jamassa, joten enköhän selviä tästäkin.”
”Pyydä apua, jos sitä tarvitset.” Riya käski napakasti. Naisen äänensävy toi Phoboksen mieleen hänen edesmenneen äitinsä. ”Kuinka kauan ajattelit viipyä tällä kertaa?”
Yleensä Phoboksen visiitit eivät kestäneet muutamaa päivää pidempään. Miehen luonteenlaadulla tuntui olevan vaikeaa pysytellä aloillaan hänen kaivatessaan vaihtelevaa tekemistä elämäänsä.
”En tiedä.” Phobos vastasi hiljaa olkiaan kohauttaen. ”Olen määrittelemättömän pitkän ajan hyllyllä tällä hetkellä. Armeija kielsi minua poistumasta Hydrukselta.”
Esimiehet olivat käskeneet pysymään tavoitettavissa, kunnes hänen jatkostaan armeijan palveluksessa olisi saatu tehtyä päätöksiä suuntaan tai toiseen.
”Mitä ihmettä sinä olet tehnyt?” Riya kysyi hämmentyneenä. Phobos tuhahti hiljaa ja käänsi katseensa vieressään seisovasta naisesta takaisin rantaa kohti.
”Uhmannut käskyjä.” Hän vastasi lyhyesti.
”Olet tehnyt niin ennenkin.” Riya huomautti. ”Miksi seuraukset ovat tällä kertaa näin vakavat?”
Phobos kohautti jälleen hartioitaan ja hyppäsi alas kaiteelta, napaten tyhjän kahvikuppinsa mukaansa.
”Ei sen väliä.” Hän sanoi hiljaa. Riya antoi asian olla sillä erää ja huusi Suthin sisälle. Kettumainen olento pujahti terassille ja livahti ovesta sisään Phoboksen avatessa sen.
”Montako päivää sinä olet ollut vapaalla?” Riya kysyi suljettuaan oven takanaan.
”Neljä.” Phobos töksäytti.
”Mitä sinä olet tehnyt sen neljän päivän aikana?” Nainen kysyi katsoen miestä hämmästyneenä.
”Käynyt moikkaamassa siskoa, tapellut isän kanssa, rypenyt itsesäälissä, ryypännyt ja nukkunut.” Phobos vastasi hiljaa. ”Sintti laittoi hetki sitten viestin, että isä kävelee taas.”
”Ai?” Riya totesi. ”Hienoa, että hän on päässyt takaisin jaloilleen.”
Phobos ei vastannut mitään, nojasi vain keittiötasoon kireä ilme kasvoillaan ja näytti siltä, ettei tiennyt lainkaan mitä tekisi seuraavaksi. Jos Riyan olisi pitänyt valita yksi sana kuvaamaan Phoboksen senhetkistä olotilaa, se olisi ollut ”eksynyt”.
Riya tarkasteli miestä avoimen tutkivalla katseella ja yritti saada tästä selkoa. Neljä päivää näennäisesti toimeettomana oli Phobokselle paljon. Normaalisti tämä olisi ottanut äkkilähdön jollekin muulle planeetalle ja päätynyt ajelemaan hiekkakiiturilla Azmealle tai luolasukeltamaan ja vuorikiipeilemään Valealle, sillä Hydruksen hän oli ehtinyt koluamaan läpi työtehtäviensä aikana, eikä kotiplaneetalla ollut hänelle juurikaan uusia ympäristöjä tutkittavaksi.
Nainen epäili, että Phobos oli jonkinlaisessa adrenaliinikoukussa, vaikka mies ei sitä myöntänytkään. Phobos oli kerran jos toisenkin käynyt niin työnsä kuin harrastustensa kanssa äärirajoilla ja tulisi varmasti käymään vastaisuudessakin. Rajat vain tuntuivat hänen kohdallaan pakenevan kerta kerralta vaikeammin saavutettaviksi. Laskuvarjohyppääminen, aurinkopurjelautailu umbrahaita vilisevällä avomerellä ja painovoimaluistimilla vuorenrinnettä alas laskeminen olivat Phobokselle melko arkipäiväisiä suorituksia, puhumattakaan kaikista niistä haasteista joita mies kohtasi työssään.
”Älä katso minua noin.” Phobos sanoi hiljaa.
”Lakkaa näyttämästä piestyltä vulpian pennulta, niin en katso.” Riya totesi, astellen miehen viereen laskeakseen teekuppinsa tiskipöydälle.
”Miten sinulla menee?” Phobos käänsi puheenaiheen pois itsestään.
”Työkalenteri näyttää täydeltä parin-kolmen kuukauden päähän saakka, muuten ei mitään erityistä.” Nainen vastasi olkiaan kohauttaen. Hänen työnkuvansa piti sisällään tatuointien parissa työskentelyä, maskeerauksia ja erilaisia taiteellisia asioita luonnosten piirtämisestä taulujen maalaamiseen.
Phobos tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Riya oli yksi harvoista ihmisistä, jotka tiesivät hänen siviilielämästään yhtään mitään. He olivat tunteneet toisensa jo vuosien ajan, oltuaan samaan aikaan peruskoulussa Wanyassa. Kaksikko oli ollut kuin paita ja perse vuosien ajan. Peruskoulun loputtua Riyan perhe oli muuttanut muualle, mutta nuoret olivat pitäneet edelleen tiiviisti yhteyttä toisiinsa.
Riya oli parikymppisenä perinyt rantahuvilan isovanhempiensa kuoltua ja joutunut taistelemaan jonkin aikaa selviytyäkseen sen kunnostuksesta ja ylläpitokustannuksista, alkaen etsimään itselleen lopulta alivuokralaista selviytyäkseen laskuistaan. Phobos oli päättänyt muuttaa Wayn sukukartanolta pois hyvin pian sen jälkeen, kun Theon oli ilmestynyt kuvioihin ja kantanut tarpeelliseksi katsomansa kamat Riyan luokse Eastiaan. Nainen oli saanut todeta Phoboksen olevan suorastaan täydellinen vuokralainen, sillä häntä ei juurikaan kotona näkynyt, mies ilmoitti jos oli tulossa käymään ja maksoi vuokransa ajallaan, itseasiassa enemmän kuin Riya oli tältä edes pyytänyt. Phobos viipyi yleensä päivän tai kaksi komennustensa välissä ennen kuin karkasi harrastustensa pariin ja se sopi Riyalle mainiosti. Hänen velvoitteenaan oli vain pitää huolta miehen kamoista tämän ollessa poissa.
Riya ei aikonut sanoa sitä ääneen, mutta hän oli kaivannut Phobosta tämän ollessa poissa. Teineinä he olivat saattaneet maata tuntitolkulla jommankumman sängyssä, jutellen keskenään kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta aikuisiksi kasvettuaan syvälliset keskusteluhetket olivat olleet harvinaisempia.
”Mikä tämän kasvi-invaasion tarina on?” Phobos kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen, viitaten olohuoneessa ja keittiössä vallitsevaan sademetsän esiasteeseen.
”Tapailin hetken aikaa kukkakauppiasta.” Riya vastasi silmiään pyöräyttäen. ”Hän kantoi joka helkkarin treffeille mukanaan jonkun vehkan. Ei sillä, ettenkö pitäisi kasveista, mutta liika on liikaa...”
”Suorastaan ällöttävää, että joku yrittää olla huomaavainen.” Phobos myönnytteli kiusoittelevalla äänensävyllä.
”Ennemmin sitä säilöö nurkissaan kusipäätä, joka ryömii kerran kuukaudessa jostain listan raosta esiin ja katoaa sitten taas teille tietämättömille.” Riya sivalsi, saaden Phoboksen virnistämään. Ainakaan tämä ei ollut menettänyt huumorintajuaan ihan kokonaan poissaolonsa aikana. Heidän keskinäinen ystävyyssuhteensa oli aina pitänyt sisällään raakaakin vinoilua ja ulkopuoliset ihmiset olivat usein kyseenalaistaneet heidän välinsä, osan luullessa heidän suorastaan vihaavan toisiaan tylyn kielenkäytön vuoksi.
”Löytyisikö sille kusipäälle jotain ruokaa?” Phobos kysyi huvittuneena.
”Vaikka minä roolileikeistä tykkäänkin, niin en ala leikkimään sinulle mitään sisäkköä.” Riya vastasi. ”Tee itse iltapalasi.”
”Anna nyt vähän armoa.” Phobos härnäsi. ”Ryven työkseni ties missä ryteiköissä, syön safkaa joka valmistuu käytännössä itsekseen kun siihen lisää vettä ja vapaa-aikanani osaan nippanappa paistaa munia.”
”Ja voidella voileivän.” Riya nälväisi virnistäen. ”Ilmeisesti kahvinkeittimessäkin oli liikaa liikkuvia osia, kun olit päätynyt pikakahviin. Olen suorastaan ihmeissäni siitä, että osaat purkaa ja kasata kiväärin.”
”Tuo kahvinkeittimeksi kutsumasi masiina näyttää siltä, että voisin soittaa siskolle ja pyytää häntä yhdistämään sen alukseeni toiseksi moottoriksi.” Phobos puolustautui.
”Selityksen makua.” Riya totesi kuivasti. ”Muuten, jos aiot notkua kämpillä pitempäänkin, saat luvan myös käydä kaupassa etsimässä omat evääsi.”
”Oletko varma?” Phobos kysyi. ”Muistatko mitä siitä viimeksi seurasi, kun suostuin tulemaan mukanasi siihen helvetin hypermarkettiin?”
”Valitettavasti en kykene pyyhkimään tapausta mielestäni.” Riya vastasi silmiään pyöräyttäen. Tapauksesta oli muutama vuosi aikaa. ”Siinä vaiheessa, kun istun tatuoituna mummona vanhainkodissa, se on ainoa asia joka dementoituneen mieleni sopukoissa on enää jäljellä ja joudun käymään kivuliasta muistoa läpi kerta toisensa jälkeen.”
”Ihastuttavaa, että olen tehnyt sinuun niin suuren vaikutuksen edes jollakin elämän osa-alueella, että muistat minut vielä vanhainkodissakin.” Phobos piikitteli.
”Niin, ethän sinä millään muilla elämäsi osa-alueilla ole minkäänlaista vaikutusta tehnyt.” Riya tipautti miehen maanpinnalle.
”Auts.” Phobos puhahti. ”Löytyykö noista sinun rehuistasi jotain, mitä hieroa palovammoihin?”
”Aloita vaikka suochilistä.” Riya virnisti. ”Ajattelin tehdä hydrapataa illalliseksi, menee useampi tunti ennen kuin se on valmista. Vedä se voileipä tässä välissä jos kovin nälättää.”
”Tiedätkö, minulla on ollut hieman ikävä tuota sinun pisteliästä luonteenlaatuasi.” Phobos sanoi hymynkare suunpielessään.
”Lakkaa lässyttämästä tai heitän sinut kamoinesi ulos.” Riya uhkasi virnistäen, alkaen availla keittiön kaappien ovia ottaakseen esiin ruoanvalmistuksessa tarvittavia tarvikkeita. Kaksikko otti kiinni kuukausien hiljaisuuden välillään Riyan laittaessa ruokaa, keskustelun polveillessa aiheesta toiseen hyvin luontevasti, ikäänkuin Phobos ei olisi koskaan poissa ollutkaan.

Phobos pyöri seuraavana yönä sängyssään saamatta unta. Yleensä hän simahti samantien kun sai painettua päänsä johonkin edes etäisesti tyynyä muistuttavaa vasten, vaikka se olisi ollut havukasa tai kiviröykkiö, mutta nyt nukkumatti oli päättänyt jättää unihiekat jakelematta. Mies nousi istumaan sänkynsä reunalle ja huokaisi syvään.
Olohuoneeseen syttyi valo ja Phobos mietti, oliko hän onnistunut jotenkin herättämään Riyan uniltaan. Hän nousi jalkeille ja asteli ulos huoneestaan. Riya istui sohvalla ja piirsi vimmatulla vauhdilla jotain sylissään olevaan lehtiöön. Ilmeisesti naiseen oli iskenyt yöllinen luovuusvimma.
”Etkö saa nukuttua?” Riya kysyi vilkaisemattakaan Phoboksen suuntaan.
”En.” Mies vastasi ja istui lattialle sohvan viereen, nojaten selkänsä huonekalua vasten. Riyan toinen jalka painautui hänen niskaansa.
”Mikä sinua vaivaa?” Riya kysyi lehtiöönsä edelleen keskittyen. ”Yleensä sinä sammut kuin katkaisijasta kääntäen.”
”Tekemisen puute.” Phobos vastasi hiljaa.
”No keksi tekemistä.” Riya tuhahti.
Phobos ei vastannut mitään, tuijotti vain hiljaa eteensä. Suth käytti tilaisuuden hyväkseen ja työntyi hänen syliinsä, käpertyen kerälle miehen jalkojen päälle. Phobos silitteli eläimen turkkia poissaolevasti. Riya laski lopulta lehtiön käsistään ja kosketti miehen olkapäätä.
”Phobos, puhu minulle.” Nainen käski. ”En voi auttaa sinua, jos et kerro mistä on kyse.”
Mies huokaisi syvään. Hän oli kertonut Riyalle jo aiemmin oman näkemyksensä siitä, mitä hänen vanhemmilleen oli tapahtunut, miten hän pelkäsi Shinean hengen puolesta ja kuinka uskoi olevansa edelleen jonkun tulilinjalla, mutta ei tiennyt mitä tai ketä epäillä, koska Karm ei suostunut puhumaan hänelle.
Phobos kertoi yrityksistään saada selville kuka hänen äitinsä oli murhannut ja rampauttanut Karmin. Armeijan päädyssä haluttiin ilmeisesti estää tietojen kaivelu, joten Phobos oli lähetetty alaistensa kanssa Asrainiin avustamaan tehtävässä, joka oli osoittautunut käytännössä itsemurhaksi. Phobos selitti haistattaneensa paskat suoralle käskylle viedä tehtävä päätökseen ja tuonut raskaita tappioita kärsineet joukot takaisin kotiin. Rangaistukseksi hänet oli lähetetty pakkolomalle määrittelemättömäksi ajaksi, asetettu poistumiskieltoon planeetalta ja käsketty pysymään tietyllä mantereella.
”Onko sinulla todisteita siitä, että armeija on halunnut hiljentää sinut tietojen kalastelun takia?” Riya kysyi hiljaa.
”Se terroristisolu, jota meidät lähetettiin hajottamaan, tiesi että olimme tulossa.” Phobos vastasi kireästi. ”He tiesivät aikatauluista, keitä joukoissani seisoo ja millaisia uhrauksia olisin valmis tekemään saadakseni annetun tehtävän suoritettua. Jos olisin noudattanut käskyjä, kukaan joukoissani palvelevista sotilaista ei olisi enää hengissä. Minun on lakattava penkomasta asiaa, pidettävä pääni alhaalla ja turpani kiinni tai tapatan itseni ja työtoverit ympäriltäni.”
Riya ei osannut sanoa mitään. Phobos oli aina käsitellyt raskaasti miestappiot, vaikka se ei muille ulospäin aina näkynytkään. Riya oli kuitenkin tuntenut Phoboksen tarpeeksi pitkään osatakseen lukea miehen mielialoja ja tietääkseen koska tämä oli aivan raunioina. Hänen mielestään armeija piti todella huonosti huolta joukoistaan ja erikoisjoukkojen jäsenenä Phoboksen olisi pitänyt saada työpaikaltaan paljon enemmän apua ja tukea tappioista selviytymiseen, vaikka joukkojen jäsenet olivatkin sekö psykologisilta että fyysisiltä ominaisuuksiltaan huipputasoa.
Armeijan upseereissa oli niitä, jotka kunnioittivat nuorta kersanttia ja tämän mutkatonta tapaa toimia, arvostaen tämän kykyä pitää miehistönsä hengissä. Phoboksen alaiset saivat myös tilastollisesti parhaimpia tuloksia aikaiseksi vähimmillä miestappioilla suhteutettuna muihin erikoisjoukkojen osastoihin, mutta Phobos kävi myös ylempiarvoisten hermoille toimintatapojensa vuoksi. Hän ei verhonnut puheitaan korulauseisiin, vaan sanoi suoraan mitä ajatteli ja hänen laukomansa asiat olivat usein melko ikävää kuultavaa. Kylmä totuus viilsi syvempään suoraan sanottuna kuin sokerilla kuorrutettuna.
Asioita ei luultavasti helpottanut sekään, että Phobos oli kieltäytynyt ylennyksistä kerta toisensa jälkeen, suhtautuen urallaan etenemiseen hyvin ylimielisen oloisesti. Mies halusi olla kentällä ja siellä missä tapahtui, vaikka hänen taidoilleen olisi ollut käyttöä muissakin tehtävissä. Phoboksen vaakakupissa oli aina painanut enemmän hänen omien alaistensa kunnioitus, kuin ylempiarvoisten suosiossa paistatteleminen. Mitä ilmeisimmin hän oli astunut jonkun varpaille ja joutui kärsimään nyt seurauksista.
”Jokin tässä tilanteessa haisee. En vain tiedä mikä.” Phobos sanoi puoliääneen, enemmän itselleen kuin Riyalle. ”Poistumiskielto ja pakkoloma ovat ehkä fiksuin asia mitä armeijan päädyssä voidaan tehdä, jotta minut saataisiin pysymään ruodussa. Toimettomuus nakertaa minut hengiltä ja ne kusipäät tietävät sen.”
”Sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi keksiä itsellesi mielekästä tekemistä pakkolomasi ajaksi.” Riya huomautti. ”Osoittaa, että pärjäät ilman työtäsikin.”
Phobos nyökkäsi, mutta ei sanonut mitään.
”Voisit aloittaa siitä, että hipsit aamulla parturiin.” Riya piikitteli lempeästi, kuljettaen sormiaan miehen melko pitkäksi venähtäneen hiuskuontalon läpi.
”Seuraavaksi varmaan ehdotat, että annan sinun nakuttaa nahkaani jonkun keisarihydran tai ulvovan uswansuden...” Phobos murahti ja pyyhkäisi hiuksensa silmiltään. ”Tai houkuttelet kanssasi ostoksille, koska tarvitset viidennentoista mustan mekon.”
”Älä vinoile siinä.” Riya hymähti. ”Tosin, nyt kun otit tatuoinnit puheeksi, niin vilkaisehan tätä.”
Nainen työnsi piirustuslehtiönsä miehen käsiin ja tämä katsoi naisen piirtämää kuvaa äimistyneenä. Mikäli hän olisi ollut tosissaan tatuoinnin hankkimisen suhteen, tämä oli juuri sellainen kuva, jonka hän olisi nahkaansa voinut halutakin. Kuvassa oli tyylitelty catronai ja vaikka kyse oli luonnoksesta, piirroksen tunnelma oli hyvin intensiivinen.
”Helkkarin hyvän näköinen.” Phobos totesi, hymyillen sitten pirullisesti. ”Mitä se esittää?”
”Heko heko.” Riya sanoi ja tuuppasi miestä kevyesti kädellä takaraivoon.
”Tämänkö takia sinä nousit sängystä tähän aikaan yötä?” Phobos kysyi ojentaessaan lehtiön takaisin.
”Insipiraatio ei katso kelloa. Minun täytyi saada se ulos systeemistä.” Riya hymähti. ”Mutta jos meinaan ehtiä aamulla ajallaan töihin, minun täytyy palata punkkani pohjalle. Suosittelen samaa sinulle, että eläisit edes jollain tavalla normaalien ihmisten rytmissä.”
Nainen nousi sohvalta, suunnaten huoneeseensa nukkumaan. Phobos virnisti väsyneesti mieleensä tulleelle idealle, patisti Suthin sylistään ja asteli Riyan perässä tämän makuuhuoneeseen. Riya vilkaisi Phobosta hiukan hämmentyneenä, kun mies kävi hänen viereensä makaamaan. Mies kahmaisi hänet syliinsä, varasti käyttöönsä puolet peitosta ja painoi päänsä tyynyyn.
Nainen tuhahti hiljaa miehen otettua hänen käskynsä kirjaimellisesti, mutta ei ajanut Phobosta pois sängystään. Riya käpertyi parempaan asentoon miehen syliin ja nukahti hetkessä, Phobos tosin tuntui nukahtaneen vieläkin nopeammin.

Riya havahtui aamulla hereille, kun terassille johtava ovi kuului sulkeutuvan. Nainen nousi venytellen ylös ja asteli keittiöön, todeten ettei Suthia saati Phobosta näkynyt missään. Nainen keitti itselleen aamuteetä ja astui terassille viileään aamuilmaan. Hän kuljetti katsettaan rantaa pitkin, todeten Phoboksen lähteneen aamulenkille. Mies hölkkäsi jo melko kaukana ja Suth tassutteli hänen mukanaan. Ainakin Phobos oli saanut itsensä liikkeelle ja Riya piti sitä hyvänä asiana. Nainen palasi sisälle tehdäkseen itselleen aamiaista.
Melkein tuntia myöhemmin, kun hän oli juuri lähdössä töihin, Phobos palasi sisälle Suth kannoillaan.
”Nyt kun kerran olet ottanut asiaksesi lenkittää lemmikkini, annatko sille myös ruokaa?” Riya kysyi. ”Suthin ruokakuppi odottaa jääkaapissa.”
”Hoituu.” Phobos vastasi astellessaan kylpyhuonetta kohti. ”Mukavaa työpäivää.”
”Lopeta!” Riya huusi hänen peräänsä. ”Tiedät, etten siedä siirappia tihkuvia työpäivän toivotuksia!”
”Ala laputtaa nyt, senkin merinoita.” Phobos huusi takaisin. ”Myöhästyt muuten enemmän kuin yleensä!”
”Niin sitä pitää.” Riya sanoi puoliääneen puistellen samalla päätään. Hän lähti töihin ja jätti Phoboksen keskenään kämpille.
Mies kävi suihkussa ja tassutteli sitten paljain jaloin keittiöön syömään aamiaista. Samalla hän työnsi Suthille ruokakupin nenän eteen ja vulpia katsoi häntä kulmiensa alta koskemattakaan ruokaansa. Phobos joutui kaivelemaan muistiaan, sisälsikö eläimen ruokkiminen jotain poppaskonsteja.
”Saa ottaa..?” Mies sanoi kokeeksi. Suth näytti pyöräyttävän silmiään ja alkoi syödä aamiaistaan.
”Tuo elikko antaa yhtä pahasti asennetta kuin omistajansa...” Phobos ajatteli.
Syötyään hän valmistautui lähtemään itsekin kaupungille, noudattaakseen Riyan vihjausta parturissa käymisestä. Mies punnitsi aluksensa avaimia kädessään, heittäen ne lopulta keittiötasolle. Matkaa Eastian keskustaan oli melkein viisi kilometriä, mutta koska Phoboksella ei ollut parempaakaan tekemistä, hän päätti taittaa matkan jalkaisin. Hän varmisti, että lompakko, viestin ja kotiavaimet olivat mukana ja asteli ovesta ulos, sulkien sen hiljaa perässään.

Phobos sai tapettua normaalin työpäivän verran tunteja käymällä Eastian keskustassa. Paluumatka oli loppusuoralla ja Riyan kämppä siinsi jo näköpiirissä, kun eräästä pihasta singahti pallo, joka vieri jalkakäytävän poikki tielle ja jatkoi matkaansa toiselle puolelle katua. Pallon perässä juoksi punapäinen pikkutyttö.
”Neira! Pysähdy!” Hätääntynyt naisääni huusi pihasta.
Phobos nappasi refleksinomaisesti kiinni ohitseen juoksevan lapsen takinselkämyksestä. Silmänräpäystä myöhemmin ohi kiisi urheilumallinen alus älytöntä ylinopeutta.
Lapsi pysähtyi säikähtäneenä niille sijoilleen, vilkaisi Phobosta hätääntyneenä ja alkoi parkua kurkku suorana. Phobos laski otteensa tytön takista.
”No no, ei hätää.” Hän sanoi hiljaa. Lapsen äiti juoksi paikalle, vetäen parkuvan tenavan syliinsä ja läksytti tätä kovin sanoin säikähdyksensä vuoksi. Lopulta hän kääntyi Phoboksen puoleen.
”Kiitos!” Äiti sanoi kyyneleet silmissään. ”Jos et olisi ottanut Neiraa kiinni, hän olisi jäänyt sen aluksen alle.”
”Ei kestä kiittää, toimin vaiston varassa.” Phobos sanoi vaivautuneena.
”Hetkinen... Etkös sinä ole Riyan puoliso?” Nainen kysyi pyyhkäistyään kyyneleitä silmistään. ”Luulimme mieheni kanssa, että olitte eronneet, kun sinua ei ole aikoihin näkynyt.”
Phobos katsoi naista hämmentyneenä.
”Minä...” Hän takelteli vaivautuneena. ”Olen hänen kämppiksensä, en puoliso.”
”Ai?” Nainen sanoi, vielä hämmentyneempänä kuin Phobos. ”Anteeksi, minä luulin... Tai siis, olet asunut Riyan kanssa niin kauan, että kuvittelin teidän olevan yhdessä.”
Phobos ei tiennyt mitä sanoa. Hän olisi ollut ihan kuin isänsä, mikäli olisi seurustellut Riyan kanssa. Antanut toisen odottaa viikko, kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen, että hän suvaitsisi tulla käymään kotona.
”No... emme ole.” Phobos totesi lopulta. ”Minun täytyy mennä.”
”Olen pahoillani väärinkäsityksestä.” Nainen huikkasi hänen peräänsä. ”Ja kiitos vielä!”
Phobos heilautti kättään ja käveli pikavauhtia kotiin, todeten Riyankin palanneen takaisin kämpille.
”Mikä on?” Nainen kysyi uteliaana, kun Phobos astui ovesta sisään ärsyyntyneen näköisenä ja lähes paiskasi sen perässään kiinni. Hän istui olohuoneessa sohvan pohjalla lehtiö sylissään.
”Naapurin akka luuli, että me seurustellaan.” Phobos sanoi turhautuneena riisuessaan takkia päältään.
”Oletpa sinä äkäinen moisesta luulosta.” Riya totesi huvittuneena.
Phobos asteli olohuoneeseen ja rojahti sohvalle naisen viereen.
”En vain käsitä, mikseivät vastakkaisten sukupuolten edustajat voi olla vain ystäviä keskenään muiden silmissä.” Mies tuhahti. ”Aina oletetaan parisuhdetta.”
”Sinä olet asunut täällä monta vuotta.” Riya virnisti. ”Jos itse asuisin naapurissa, olettaisin itsekin, että tässä on jotakin muuta kyseessä kuin vuokrasuhde.”
”Aika paska parisuhde olisi, jos mies käy kotona kääntymässä pari kertaa vuodessa.” Phobos mutisi tympääntyneenä.
”Tiedätkö, monet ihmiset elävät sillä tavalla.” Riya totesi. ”Voisihan niissä luuloissa olla kyse jostain muustakin. Varsinkin kun ottaa huomioon, millaisessa valossa monet Hydruslaiset sinut näkevät.”
Phoboksen riesana oli ollut erinäisten roskajulkaisujen toimittajat ja kuvaajat sen jälkeen, kun hän oli alkanut viettää enemmän vapaa-aikaansa kaupunkien yöelämässä aikuisuutensa kynnyksellä joitakin vuosia aiemmin. Karm Wayn pojan edesottamuksia oltiin ruodittu kerta jos toinenkin, varsinkin kun Phobos ei osoittanut mitään merkkejä parisuhteisiin sitoutumisesta, vaan hänellä oli jatkuvasti joku uusi valloitus kainalossaan.
Pahin kirpaisu Phobokselle oli ollut se, että hänen käytöksensä rinnastettiin jälleen kerran hänen isäänsä. YPP:n nousukiito-vuosien aikana yritystä johtava kolmikko oli viettänyt ilmeisen villiä elämää ja Karm oli nauttinut villistä poikamieselämästä monen vuosikymmenen ajan, ennen kuin oli rauhoittunut aloilleen Elaran kanssa. Vertaaminen Karmiin oli osasyy sille, miksi Phobos oli jonkin verran rauhoittunut ja piti muutenkin matalampaa profiilia, viettäen vapaa-aikansa mieluusti jollain muulla planeetalla, kuin Hydruksella. Hän halusi olla rauhassa, ilman että joku kyttäisi hänen liikkeitään tai välittäisi hänen tekemisistään millään tavalla.
”Eikö sinua muka häiritsisi, jos sinut nähtäisiin vain minun vakipanonani?” Phobos kysyi hiljaa.
Vaikka kaksikko oli ollut vuosikaudet keskenään hyvin läheisissä väleissä ja nukkunut useasti yhdessä samassa sängyssä, ei heidän ystävyyssuhteensa ollut millään muotoa seksuaalinen. Riya oli Phobokselle kuin perheenjäsen, vähän kuin toinen sisko ja mies pelkäsi, että roskalehdistön rakentama julkisuuskuva aiheuttaisi naiselle jollain tavalla ongelmia.
Riya virnisti leveästi, mutta ei nostanut katsettaan lehtiöstään.
”Jos minä olisin sinun vakipanosi, se tarkoittaisi samalla sitä, että sinä olisit minun vakipanoni.” Nainen sanoi härnäävällä äänensävyllä. ”Ja se puolestaan meinaisi sitä, että edes joku nainen olisi onnistunut saamaan parisuhteisiin sitoutumattoman Phobos Wayn jollain tavalla koukkuunsa. Ajattele nyt, millainen syy se olisi paukutella henkseleitä.”
”Voisit ottaa tämän vakavasti...” Phobos tuhahti.
”Miksi?” Riya kysyi virne edelleen kasvoillaan. ”Tärkeintä on se, että tiedetään itse missä mennään. Paskat muiden mielipiteistä.”
”Niin kai.” Phobos myönsi hiljaa.
”Joko sinä olet suunnitellut itsellesi jonkinlaisen päiväjärjestyksen?” Riya kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Suuntaa antavan.” Phobos vastasi. ”Kävin varmistamassa treenimahdollisuudet hydeiran harrastamisen kannalta ja löysin sopivan paikan keskustan tuntumasta.”
Hydeira oli kamppailulaji, jota varsinkin armeijan henkilökunta suosi. Siviilitasoisena se kävi itsepuolustuksesta ja kuntoilusta, vakavampana harrastuksena sitä saattoi harrastaa kilpatasolla ja armeija toi lajiin omat lisämausteensa joukkojensa koulutuksessa.
”Kuulostaa hyvältä.” Riya totesi, virnistäen sitten pahankurisesti. ”Parturi teki muuten ihmeitä tuolla sinun tukallesi. Et näytä enää siltä, että nousit aamulla sillan alta.”
”Luulisi sen olevan positiivinen asia.” Phobos huomautti.
”Näytät hyvältä.” Riya virnisti, rapsuttaen miehen niskaa kevyesti, samalla tavalla kuin rapsutti usein Suthia. Phobos hymähti hiljaa. Hänelle asetetussa poistumiskiellossa oli edes jotain positiivista. Hän ja Riya eivät olleet viettäneet kunnolla aikaa keskenään pitkään aikaan ja vaikka sillä hetkellä tilanne olikin pakon sanelema, Phobos voisi yhtä hyvin ottaa edes tästä elämänsä osa-alueesta kaiken mahdollisen irti.

Phobos asteli kohti treenihallia, jonka oli valinnut hydeiran treenaamista varten. Ei sillä että Eastian kokoisessa kaupungissa olisi juurikaan ollut valinnanvaraa, mutta vähistä vaihtoehdoista kyseinen halli oli vastannut miehen tarpeita parhaiten. Ulkona oli mitä mainioin sää, aurinko paistoi ja viilentävä tuuli puhalsi leppoisasti. Toisaalta harmitti tuhlata niin kaunis päivä sisätiloissa, mutta Phobos oli sopinut näkevänsä erään työkaverinsa hydeira-treenien merkeissä. Treenien jälkeen voisi notkua ulkona ihan riittämiin.
Phobos asteli treenikassi olallaan hallin aulaan, bongaten samalla ystävänsä lirkuttelemasta aulan vastaanottotiskin takana istuvan naisen kanssa.
”Asento!” Phobos kajautti käskytysäänellään ja yllättäen hänen toverinsa napsahti kuin napsahtikin asentoon. Mies rentoutui kyllä hyvin nopeasti kuullessaan Phoboksen ratkeavan remakkaan nauruun.
”Haista paska, Phobos.” Gemini virnisti päätään puistellen.
”Sinä et ole pamahtanut asentoon tuolla tavoin edes alokasaikana.” Phobos vinoili.
Tiskin takana istuva nainen katsoi vuoronperään molempia miehiä hämmentynyt ilme kasvoillaan ja ilmeisesti totesi, että on parempi olla sanomatta mitään. Mieskaksikko lähti kohti pukukoppia vetääkseen treenirytkyt päälleen.
Gemini oli Riyan ohella yksi niistä harvoista henkilöistä, joiden kanssa Phobos jakoi mitään henkilökohtaisia asioitaan. Alokasajoista lähtien Gemini oli kohdellut Phobosta vertaisenaan, välittämättä tippaakaan tämän sukutaustasta ja tiputellen tämän aina tarpeen tullen takaisin maan pinnalle, jos näytti vähääkään siltä, että miehellä uhkaisi nousta kusi päähän. Gemini ei pelännyt kyseenalaistaa Phoboksen käytöstä, eikä varsinkaan silitellyt tämän päätä missään tilanteessa, vaan antoi tulla täydeltä laidalta, jos hänen ystävänsä teki jotakin mikä antoi sanan säilän heilauttamiselle aihetta. Phobos arvosti ystävänsä suoruutta ja luotettavuutta todella paljon ja vuodet olivat hitsanneet heistä tehokkaasti toimivan parivaljakon.
”Joko olet tulossa takaisin pitämään tiimisi ruodussa?” Gemini kysyi.
”En.” Phobos töksäytti vastaukseksi. ”Olen edelleen hyllyllä ja kukaan armeijan päädystä ei ole ottanut yhteyttä kertoakseen miten toimitaan. Tämä tiedottomuus on raivostuttavaa.”
”Niin no, toisaalta me muutkin olemme olleet vapaalla siitä asti kuin tulimme pohjoisesta.” Gemini huomautti. ”Ehkä nappiherrat ajattelevat sinunkin kaipaavan lepoa. Asrainin reissu oli rankka, sekä fyysisesti että henkisesti.”
”Mahdollisesti.” Phobos myönsi. ”Minun on tosin vaikea uskoa, että kyse on minun hyvinvoinnistani. Tämä on rangaistus. Sain sanallisesti niin pahasti selkääni kun palasimme, etten usko että minut halutaan ihan heti takaisin joukkojeni komentoon. Lisäksi olen edelleen poistumiskiellossa, en saa lähteä Hydrukselta mihinkään.”
”Koko tapaus kuulostaa aina vain oudommalta ja oudommalta.” Gemini myönsi. ”Olet polkaissut jotakuta kunnolla varpaille.”
Hän tiesi mitä Elaralle oli tapahtunut ja mies oli käynyt läpi Asrainin tapahtumat Phoboksen kanssa useamman kerran jo silloin, kun he olivat palanneet pohjoisesta kovia kokeneiden joukkojen kanssa. Gemini jakoi Phoboksen kanssa saman näkemyksen siitä, että tiimitovereiden henki tuli aina ennen käskyjen noudattamista, joten hänen mielestään Phobos ei ollut tehnyt mitään väärää tuodessaan pahasti ryvettyneen joukkonsa kotiin. Suorittamaton tehtävä ja kuolleet sotilaat olivat ehdottomasti huonompi vaihtoehto, kuin pelkkä suorittamaton tehtävä.
”En tahdo miettiä työasioita nyt, sille on kyllä aikaa myöhemminkin.” Phobos totesi.
Hän asteli yhdessä Geminin kanssa hallin puolelle, kiskoen samalla treenihanskoja käsiinsä.
”Sanos muuta, sinun on parempi keskittyä kunnolla, koska saat kohta selkääsi.” Gemini virnisti.
”Lupaat vain.” Phobos hymähti.
He olivat treenaneet hydeiraa yhdessä alokasaikojen koulutuksista lähtien ja olivat lajissa keskenään hyvin tasaväkisiä. Gemini oli Phobosta pidempi sekä huomattavasti harteikkaampi ja näiden ominaisuuksien vuoksi myös ulottuvampi, sekä liikkui kokoonsa nähden hyvin ketterästi. Lisäksi hän löi kovempaa ja jyräsi tilaisuuden tullen vastustajansa massallaan, joka oli etu hydeiran lähitaistelupuolta ajatellen.
Phoboksella oli puolellaan nopea reaktio- ja havainnointikyky sekä taktikointitaitonsa, sillä hän paikkasi omat puutteensa hyödyntämällä vastapuolen heikkoudet edukseen todella hyvin. Hän veti yleensä pidemmän korren hydeiran versus-muodossa, jossa vastapuolet liikkuivat kentän tai radan sisällä ja yrittivät saada toisen osapuolen eliminoitua, mutta ei hän lähitaisteluakaan pelännyt. Omat elementtinsä lajiin toivat osapuolten mahdollisesti käyttämät aseet ja tiimeittäin toteutettavat variaatiot lajista.
Phobos ja Gemini ottivat alkulämmöt lähitaistelutyylillä verrytelläkseen lihaksiaan.
”Jumalauta sinä olet ruosteessa.” Gemini piruili virne suunpielessään Phoboksen otettua vastaan muutaman iskun puolustuksensa läpi. ”Meinaatko vain pomppia karkuun kuin hyppyhännäkäs vai aiotko pistää vastaankin?”
Phobos ei antanut ystävänsä vinoilun häiritä itseään, vaan haki aukkoja tämän puolustuksesta, antaen saamansa osumat takaisin tilaisuuden tullen. Geminin lyöminen tosin tuntui suunnilleen samalta kuin olisi tiiliseinää iskenyt, joten hänen täytyisi keksiä jotain muuta, kuin nyrkiniskujen saattelu perille.
Phobos joutui tekemään tosissaan töitä väistellessään Geminin iskuja. Miehen taktiikka poikkesi huomattavasti siitä, mihin Phobos oli tämän puolelta tottunut ja seuraavien siirtojen lukeminen oli haastavampaa kuin yleensä. Gemini painoi päälle, eikä Phobos voinut muuta kuin hyväksyä sen, että mies tanssitti häntä oman mielensä mukaan ympäri harjoittelualuetta. Lopulta Phobos kuvitteli päässeensä jyvälle ystävänsä taktiikasta ja alkoi muokata omaa omaa tyyliään vastatakseen siihen.
Gemini tuntui jakavan iskujaan pääasiassa kohti harjoituspartnerinsa päätä ja ylävartaloa, jotan Phobos suuntasi huomionsa miehen jalkatyön pariin ja päätti tähdätä niihin. Hetkeä myöhemmin Phobos rymähti harjoitussalin lattialle, ehtimättä kunnolla edes tajuta mikä häneen oli iskenyt.
”Oletko kunnossa?” Gemini kysyi virnistäen ja ojensi kätensä kiskaistakseen ystävänsä takaisin jalkeille.
”Mitä helvettiä sinä teit?” Phobos kysyi. Hänet pudottanut isku oli tullut täysin yllättäen, eikä mies edes kunnolla hahmottanut mihin isku oli osunut.
”Osastojen väliset hydeira-matsit käytiin viime viikolla.” Gemini totesi virnistäen, ikäänkuin se selittäisi kaiken.
”Joudut olemaan hieman tarkempi.” Phobos sanoi ymmällään.
”Vänrikki Tenwera putosi jo alkuerissä ja Meron sai selkäänsä finaaliottelussa.” Gemini pohjusti. ”Itärannikon rannikkojääkäreissä on uusi vahvistus. Hän pudotti molemmat Tenwerat.”
”Kuka?” Phobos kysyi entistä hämmentyneempänä. Tenweran veljeskaksikosta jompikumpi oli jo neljän vuoden ajan komeillut lähitaisteluotteluiden ensimmäisellä sijalla ja edelliset kaksi vuotta veljekset olivat piesseet finaaliotteluissa toisiaan. Molemmilla oli takanaan yksi voitto toisiaan vastaan, sekä aiemmilta vuosilta voitot omille osastoilleen, Meronin voiton päätyessä taistelulentäjille ja Haromin puolestaan Karnassoksen maavoimille.
”Korpraali Alex Roan.” Gemini vastasi. ”Sinua hiukan lyhyempi, punainen iho, tummat hiukset. Ei mitenkään eirtyisen silmiinpistävän näköinen tai kokoinen, hyvin vähäeleinen myös siviilissä.”
”Alex Roan...” Phobos toisti. ”En ole ikinä kuullutkaan koko tyypistä, mutta kuulostaa tämän perusteella pätevältä.”
”Hänen tyyliään seuraamalla oppi paljon.” Gemini virnisti. ”Helvetin taitava sälli. Lähistaistelun lisäksi hän osallistui myös normaaleihin versus-otteluihin, sijoittuen toiseksi. Rannikkojääkärit voittivat tänä vuonna myös tiimi-versuksen, Roan osallistui siihenkin. Näiden näyttöjen perusteella olettaisin hänen kahmivan itselleen nopeasti ylennyksiä. Hän vaikuttaa todella nälkäiseltä urallaan etenemisen suhteen.”
”Kerrankin rannikkojääkärit ovat saaneet riveihinsä pätevän ihmisen.” Phobos totesi virne suunpielessään. ”Toivottavasti kaikki sujuu Roanin osalta hyvin.”
Häntä hieman harmitti, ettei ollut päässyt seuraamaan osastojen välisiä turpakäräjiä. Ne olivat kaikille armeijan henkilökuntaan kuuluville todella hyvä tilaisuus oppia uusia toimintatapoja toisiltaan ja muutenkin päivittää osaamistaan, vaikka joukkoja lisäkoulutettiin muutenkin pitkin vuotta.
”Jatketaanko?” Gemini kysyi. Phobos nyökkäsi, asettuen puolustusasemiin.
Treenien suhteen suunnitelmat muuttuivat lennossa, sillä kaksikko ei päässyt missään vaiheessa versus-otteluille varattuun tilaan vaan Gemini pyrki opettamaan Phobokselle kaiken mitä oli jääkärikorpraalin lähitaistelutyyliä seuraamalla itse oppinut.

Treenien jälkeen Phobos ja Gemini suuntasivat Riyan luokse istumaan iltaa. Ensitöikseen kämpille päästessään Phobos avasi tietokoneensa ja kytki sen kiinni Riyan olohuoneen videotykkiin kirjauduttuaan armeijan tietokantaan, sillä armeijan henkilökunta pystyi katsomaan videotaltioinnit hydeira-matseista myös jonkin aikaa jälkikäteen. Phobos halusi omin silmin nähdä rannikojääkäreiden korpraalin ottelutyylin.
Mies seurasi silmä kovana Roanin liikkeitä ja oli Geminin kanssa samaa mieltä siitä, että tämän aikeita oli hyvin vaikea seurata. Jonkinlaista sisäistä mielihyvää Phobos sai huomatessaan, että Roanin ja vänrikki Tenweran ottelu eteni hyvin samaan malliin, kuin hänen ja Geminin treenit aiemmin päivällä. Koko ottelu alkoi hyvin tunnustelevasti molempien osalta ja kun vänrikki näytti päässeen jonkinmoiseen lopputulokseen vastassaan olevan korpraalin taktiikasta, ottelu kääntyi yllättäen päälaelleen ja mies sai kunnolla selkäänsä. Semifinaaleissa näytti siltä, että vastapelurit näyttivät tietävän mitä Roan teki, mutta ottelu toisensa jälkeen päättyi tämän voittoon. Roan oli todella taitava ja hallitsi monenlaisten taktiikoiden käytön. Hän peilasi vastustajansa liikkeitä, kopioi niitä, johti taitavasti harhaan ja huijasi monta vastustajaansa luulemaan, että perille päässeet iskut olisivat satuttaneet häntä.
Ovelta kuului rapinaa ja Riya astui sisään, huikaten ovelta tervehdyksen. Sohvalla retkottavat miehet vastasivat tervehdykseen, molempien katse edelleen kiinnittyneenä videotykin heijastamaan kuvaan.
Riya pomppasi sohvan selkänojan yli miesten väliin mukanaan muutama tölkillinen juotavaa.
”Kuka saa selkäänsä?” Nainen kysyi työnnettyään kummankin miehen käteen tölkin ja sihautti omiin käsiinsä jääneen auki.
”Ainakin Phobos sai tänään selkäänsä.” Gemini vastasi virnistäen, naksauttaen omankin tölkkinsä auki.
”Nauti voitostasi kun vielä voit, myllytän sinut seuraavalla kerralla.” Phobos lupasi.
”Saakelin kakarat.” Riya huokaisi silmiään pyöräyttäen. ”Armeija kuulemma kasvattaa pojista miehiä, mutta teitä kun katsoo niin ei uskoisi, että olette erikoisjoukkoihin asti selvinneet.”
”Sinä se ole yhtä soman pisteliäs kuin aina ennenkin.” Gemini totesi hymynkare suunpielessään. Riya näytti miehelle kieltä ja käänsi katseensa takaisin hydeira-matsiin. Kolmikko seurasi sitä hetken aikaa sanomatta mitään.
”Tuon jätkän pitäisi olla teatterikoulussa.” Riya totesi yllättäen, kun Roan sai jallitettua Meron Tenwerankin tanssimaan täysin oman pillinsä mukaan ja päätti ottelun voittoonsa hyvin pian sen jälkeen.
”Sanos muuta.” Phobos vastasi mietteliäänä. ”Alkaa pikkuhiljaa iskeä ammattikateus.”
”Niin no, tämä voisi olla minulle mielenkiintoisempaa jos ottelut käytäisiin vaikka ilman paitaa tai jotain.” Riya virnisti. ”Mielellään katselisin puolialastomia miehiä, jotka ovat tuollaisessa tikissä.”
”Valitettavasti joudut siirtymään siviiliversioon hydeira-matseista jos haluat nähdä puolialastomia miehiä.” Gemini naurahti.
”Nääh, siviiliversio on shown ja feikkaamisen kuninkuuslaji, armeijan hydeira lähentelee taidetta.” Riya hymähti. ”Sitäpaitsi, minulla on heikko kohtani virkapukujen suhteen.”
”Kappas kummaa, kun säilöt kessua nurkissasi.” Gemini virnisti.
”Minä olen senkin asian suhteen pelkkää pettymystä, en ole tainnut tulla kertaakaan kämpille työvaatteet niskassa.” Phobos totesi.
”Olet tullut, yhden kerran.” Riya huomautti. ”Silloin kun olit oman apinalaumasi kanssa jossain harjoituksissa naapurikaupungissa ja kävitte niiden loputtua Eastiassa juhlimassa. Muut menivät hotelliin ja sinä ilmestyit oven taakse neljältä aamuyöllä ilman avaimia.”
”Minä itseasiassa muistan tuon tapauksen.” Gemini sanoi nauraen. ”Koska taksilla kulkeminen on nössöjä varten, Phobos käveli koko matkan.”
”Ei ollut tähtihetkiäni...” Phobos totesi päätään puistellen, sammutti videotykin ja kytki läppärinsä irti laitteesta.
Kolmikko siirtyi takapihan terassille jatkamaan illanviettoaan. Riya totesi olevansa joissakin keskusteluissa vain sivustaseuraaja, mutta se ei haitannut häntä. Phobos oli ollut Eastiassa viettämiensä päivien ajan todella alavireisen oloinen ja Geminin paikalla ollessa hän vaikutti enemmän siltä ihmiseltä, jonka kanssa Riya oli kasvanut.
Tuntien ulkona kököttämisen jälkeen Phobos nousi ja suuntasi sisälle käydäkseen kusella sekä noutaakseen samalla lisää juotavaa.
”Gemini.” Riya sanoi, kun Phobos oli sulkenut oven perässään. ”Minä olen helvetin huolissani hänestä.”
”Uskon, Phobos on ollut hyvin varautunut äitinsä kuoleman jälkeen.” Gemini totesi hiljaa.
”Hän ei ole käynyt täällä sen jälkeen, mitä Elaralle ja Karmille tapahtui.” Riya huokaisi. ”Phobos ei ole koskaan käyttäytynyt tällä tavalla minua kohtaan ja tuntuu, että hän lipuu hetki hetkeltä kauemmaksi.”
Gemini katsoi Riyaa epävarmana, selkeästi miettien kuinka paljon Riya tiesi.
”Phobos kertoi minulle näkemyksensä Chimeroksen tapahtumista. Samoin siitä mitä tapahtui Asrainissa.” Riya sanoi hiljaa, katsoen miestä silmiin. ”Anna tulla vain.”
”Veikkaan, että hän miettii sitä, oliko virhe tulla tänne.” Gemini sanoi hiljaa, pohtien edelleen kuinka siivotun version Phobos oli kämppikselleen kertonut kohtalokkaan yön tapahtumista ja siitä miten se oli vaikuttanut häneen suuren osan työtovereista kuoltua heitä kuljettaneen aluksen syöksyttyä maahan. ”Phobos luultavasti pelkää saattavansa sinut vaaraan.”
Riya puri huultaan ja käänsi katseensa pois.

Phobos seisoi terassille johtavan oven vieressä ja seurasi ystäviensä keskinäistä keskustelua lasin läpi, pysytellen molempien näköpiirin ulkopuolella. Mies tiesi varsin hyvin, että Riya oli helvetin huolissaan hänestä ja Gemini oli yksi niistä harvoista ihmisistä, jonka kanssa tämä pystyi jakamaan huolensa luottamuksellisesti ja Phobosta loukkaamatta. Molemmat ajattelivat vain hänen parastaan, mutta tuntui silti omituiselta, että keskustelu käytiin hänen selkänsä takana.

”Armeijan pitäisi pitää joukoistaan parempaa huolta.” Riya sanoi hiljaa.
”Tuossa olen kanssasi samaa mieltä.” Gemini myönsi. ”Vaikka erikoisjoukot on ryöpytetty jo koulutusvaiheessa läpi aivan älyttömistä myllyistä, jotta fyysisten ja psyykkisten voimien kesto on saatu varmistettua, se ei silti tarkoita sitä, etteikö komennusten välillä olisi ihan kiva saada jonkinlaista tukea omaan hyvinvointiin työpaikan puolesta. Tällä hetkellä se roikkuu hyvin paljon omalla vastuulla, miten asiat käsittelee jos jokin menee päin helvettiä.”
”Veljeni on yrittänyt saada asiaan muutosta jo vuosikausia, mutta armeijan jäärät eivät tunnu ottavan häntä järin tosissaan.” Riya huokaisi. ”Ennenkin on pärjätty, pitää pärjätä nytkin.
Riya tärisi mereltä puhaltavan viileän iltatuulen vuoksi ja sisällä edelleen seisova Phobos nappasi mukaansa sohvan toisella käsinojalla lojuvan viltin ennen kuin astui ulos. Hän laski viltin Riyan hartioille ja istui tuoliin josta oli hieman aiemmin noussut.
Keskustelu jatkui polveilevana aiheesta toiseen varsin hyväntuulisissa merkeissä, vaikka Riya ja Gemini vaikuttivat hetken aikaa melko synkiltä Phoboksen tultua sisältä.
”Kello on melkein yksitoista.” Phobos totesi pitkän ajan kuluttua vilkaistuaan viestintään.
”Onko sinulla nukkumaanmenoaika?” Gemini kysyi virnistäen.
”Ei, mutta Riyalla on.” Phobos hymähti.
”Minulla pitäisi oikeasti olla nukkumaanmenoaika. Olen tälläkin viikolla valvonut myöhään joka ilta ja noussut öisin piirtämään jonkin mielessäni vilisseen luonnoksen talteen.” Riya huokaisi. ”Seuraavana päivänä olen nukkunut päiväunet mystisesti lyhentyneiden yöunien takia.”
”Luovuus ei taida katsoa kellonaikaa.” Gemini totesi.
”Ei tosiaankaan, mutta en vaihtaisi sitä pois mistään hinnasta.” Riya sanoi. ”Voitaisiin kyllä raahautua sisälle, täällä alkaa olla kylmä.”
Kolmikko siirtyi sisälle jatkamaan illanviettoa ja kellon lähennellessä lopulta jo aamuyön pikkutunteja, mukavassa hiprakassa oleva seurue kävi lyhyen keskustelun nukkumisjärjestelyistä. Riya totesi, ettei suostuisi kuuntelemaan aamulla kenenkään narinaa siitä, että sohvalla nukkuessa oli mennyt niska, selkä ja perse jumiin, joten hän passitti Geminin nukkumaan Phoboksen huoneeseen, raahaten Phoboksen mukanaan omaan sänkyynsä nukkumaan. Phobos oli jo aivan unen rajamailla, kun hän tunsi Riyan kiehnäävän itseään parempaan asentoon vieressään ja painavan hänen huulilleen niin höyhenenkevyen suukon, että mies luuli vain kuvitelleensa sen.

[Shinea]

14. The Uncertain Way, part 2

Muutama viikko Geminin Eastian-visiitin jälkeen oli kulunut suhteellisen joutuisasti. Phobos oli pikkuhiljaa saanut muokattua päiväjärjestyksensä mieleisekseen. Koska hän oli varma, että alkaisi ennenpitkää käydä Riyan hermoille, mies elätteli edelleen toiveita mahdollisimman pikaisesta töihinpaluusta.
Eräänä syksyisenä iltapäivä Phobos istui takapihalla terassin reunalla ja veti painovoimaluistimia jalkoihinsa. Hänestä tuntui, että olisi pakko päästä tekemään jotain, mikä nostaisi sykkeen kunnolla, joten hän oli päättänyt vetää kunnon lenkin painovoimaluistimilla. Eastin lähiympäristö oli maastoltaan melko tasaista laatua, mutta jos kulki rantaviivaa pitkin likipitäen kymmenen kilometriä, pääsi lopulta mielenkiintoisemmille ja edes jonkinmoista haastetta tarjoavilla alueille. Mies varmisti varustuksensa turvallisuuden tarkkaan ja veti kypärän päähänsä, kytkien sitten luistinten painovoimakentän päälle. Hän tunnusteli hetken aikaa niiden toimivuutta ja lähti sitten lipumaan rantaviivaa pitkin, koukaten välillä reittinsä vedenpinnan päältä.
Phobos olisi halunnut oikaista lahden yli, jotta pääsisi nopeammin ryteikköisempään maastoon, mutta hän tiesi, että olisi ollut sulaa hulluutta toimia niin. Lahti, jonka rannalla Eastia sijaitsi, oli melko syvä ja painovoimaluistinten kanssa käytettävät suojavarusteet puolestaan melko raskaita. Mikäli luistimet lakkaisivat jostain syystä toimimasta kesken matkaa ja niiden käyttäjä päätyisi veden varaan, pahimmassa tapauksessa luvassa olisi hukkumiskuolema. Todennäköisemmin päätyisi pohjaan kalojen ruuaksi, kuin ehtisi riisua varusteet päältään ennen hapen loppumista. Lisäksi lahdessa asuvat merenelävät olivat omanlaisensa riski, vaikka ne pääasiassa mieluumin välttelivät ihmisiä kuin hyökkäsivät heidän kimppuunsa.
Näinollen Phobos tyytyi kiitämään rantahiekkaa pitkin eteenpäin, taittaen tylsemmät kilometrit nopeasti. Aurinko oli ohittanut korkeimman kohtansa jo joitakin tunteja aiemmin ja pilvipeite oli tuulen puhaltamana ryöminyt sen eteen. Vaikutti siltä, että yöllä sataisi. Sää oli ollut poikkeuksellisen pitkään kuiva ja aurinkoinen, joten olisi luonnon kannaltakin sade tekisi hyvää.
Päästyään mielenkiintoisempaan maastoon, Phobos otti luistimistaan kaiken hauskuuden irti. Nopeat kaarrokset, syöksyt ja pudotukset kysyivät painovoimaluistinten käyttäjältä niin tasapainoa kuin koordinaatiokykyäkin ja Phobos haastoi itsensä mielellään. Ajankulun merkitys katosi ja mies tunsi levottomuutensa rauhoittuvan sitä mukaa, mitä enemmän hän joutui keskittymään suoritukseensa. Ei ollut aikaa ajatella mitään ylimääräistä, vain seuraavaa käännöstä, tulevaa pudotusta ja tarkkailla maastoa etsien sopivaa reittiä. Tuntien kuluttua Phobos piti pienen tauon päästyään erään kivikkoisen ja metsittyneen mäen korkeimmalle kohdalle. Hän katseli hetken aikaa pilvet punavioletiksi värjäävää auringonlaskua tasaillen hengitystään ja päätti lopulta palata takaisin Eastiaan. Muuten hän joutuisi taittamaan suuren osan paluumatkasta pimeässä ja se ei ollut järin hyvä idea, vaikka hydruslaisilla jonkinmoinen pimeänäkö olikin. Mies nousi jälleen jaloilleen ja lähti liikkeelle, päättäen kulkea metsäisemmän taipaleen kautta takaisin rantaan.
Nopeasti liikkeellelähdön jälkeen hän huomasi edessään liikettä. Puiden välissä liikehti jokin, mikä näytti kauempaa katsottuna haavoittuneelta riistaeläimeltä. Phobos korjasi äkkiä kulkusuuntaansa tajutessaan mistä oli kyse. Liikehtivä eläin ei tosiaan ollut mikään haavoittunut riistaeläin, vaan anglahydran houkuttimena toimiva häntä. Anglahydrat eivät olleet kooltaan yhtä massiivisia kuin keisarihydrat, mutta kokoluokaltaan suuria silti ja ne söivät ravinnokseen pääasiallisesti muita petoeläimiä. Houkuttimen sijainti antoi hyvin vahvat viitteet siitä missä eläimen maastoon naamioituva ruho ja viisi päätä saattoivat sijaita. Phobos oletti jo, ettei eläin ollut huomannut häntä, kunnes yksi hydran päistä suhahti hänen takaansa, hipaisten toisen jalan painovoimaluistinta iskiessään harhaan. Korvia riipivä kirkaisu humisi miehen korvissa, mutta valtava eläin ei lähtenyt hänen peräänsä. Varmuuden varalta Phobos kuitenkin lisäsi vauhtia, eikä tuhlannut aikaa katsoakseen taakseen. Hetkeä myöhemmin hän tunsi jonkinmoisen häiriön osuman saaneen luistimen painovoimakentässä. Se sai hänet menettämään tasapainonsa ja mies rysähti nurin kesken jyrkkää kaarretta, paiskautuen läpi tiheästä pensaikosta, kierien alas sen toisella puolella olevasta jyrkästä rinteestä ja rymähtämään lopulta rinteen puolessa välissä kasvavaa suurta puuta päin. Ilma pakeni miehen keuhkoista voimakkaan iskun vuoksi ja hän jäi makaamaan liikkumattomana puun juurelle.
Pää oli kierimisen jäljiltä sekaisin, kiihtynyt syke jyskytti korvissa ja hengitys tuntui toimivan vain pinnallisesti. Ilmaan kohonnut pöly laskeutui hiljalleen pimenevässä illassa ja synkkenevältä taivaalta alkoi tihuuttaa vettä. Miehen päässä tuntui humisevan ja hänellä meni pitkän aikaa tajuta, mitä oli juuri tapahtunut. Lopulta mies vääntäytyi hitaasti liikkeelle, nousten ensimmäiseksi istumaan. Koko kroppa tuntui kirkuvan kivusta. Käsivarsiin koski ja jalkoja pakotti, mutta pahin kipu iskeytyi oikeaan kylkeen. Se sai Phoboksen näkemään tähtiä ja jähmettymään tuskaisena paikoilleen. Ilmeisesti hän oli murtanut osan kylkiluistaan. Hitaasti mies nosti vasemman kätensä ylös, varoen kylkeään ja veti kypärän päästään. Se oli mitä ilmeisimmin pelastanut hänen henkensä, sillä kypärä oli mennyt vasemmalta puolelta aivan tuhannen päreiksi. Ilmeisesti jossain päin hänen päätään oli myös haava, sillä sormet sotkeentuivat tahmaiseen vereen. Phobos nakkasi kypärän käsistään ja alkoi kaivaa viestintä haalarinsa rintataskusta edelleen kylkeään varoen. Nopeasti hän sai todeta laitteen toimintakelvottomaksi. Näyttö oli tuhannen päreinä ja nopeasti pääteltynä viestimellä oli oma osuutensa murtuneiden kylkiluiden kanssa.
”Helvetti...” Phobos puuskahti, irvistäen kivun vuoksi. Hän nojasi selkänsä taakseen jääneen puun runkoon, yrittäen parhaansa mukaan selvittää, kuinka kriittisessä kunnossa oli. Suonissa virtaava adrenaliini vaimensi toistaiseksi kivuntunteita, mutta hän tiesi voimakkaamman kivun iskevän kimppuunsa pian. Phobos kävi nopeasti kätensä ja jalkansa läpi, todeten kaikki raajat ehjiksi. Haalariin liitetyt suojat olivat ottaneet enimmät kolhut vastaan ja suojelleet raajojen nivelkohtia sekä hänen selkärankaansa.
Phobos keräsi itseään hyvän tovin, ennen kuin uskalsi nousta seisomaan. Mies otti tukea puun rungosta ja mietti mitä kautta hänen olisi parasta yrittää ihmisten ilmoille, varsinkin kun hänellä oli lähistöllä oleva anglahydrakin huolenaan. Ryteiköstä täytyisi päästä pois mahdollisimman nopeasti. Phobos olisi vetänyt syvään henkeä, mutta kyljessä vihlova kipu pakotti hänet hengittämään hyvin pinnallisesti. Hän lähti liikkeelle, yrittäen liikkua mahdollisimman nopeasti vaurioituneesta kyljestään huolimatta. Matkanteko oli hyvästä yrityksestä huolimatta hidasta, tihkusade yltyi hiljalleen voimakkaammaksi, tuuli puhalsi voimakkaina puuskina ja ilman lämpötila laski nopeasti. Ensimmäistä kertaa aikoihin Phobos oli todella huolissaan omasta hyvinvoinnistaan.

Sateen ropina, aaltojen pauhu ja ulkona ulvova tuuli olivat yleensä niitä ääniä, jotka rauhoittivat Riyan oloa. Tällä kertaa ne saivat hänet levottomaksi. Nainen istui sohvansa uumenissa teekuppi vierellään, piirustuslehtiö käsissään ja yritti keskittyä kesken olevaan luonnokseensa, mutta hänen takaraivossaan jyskytti huoli Phoboksesta. Riya ei tiennyt missä mies oli, tämän viestin ei ollut toiminnassa ja ulkona vallitseva säätilanne tuntui muuttuvan hetki hetkeltä pahemmaksi.
Jos Phobos olisi ollut vain käymässä kotona, Riyaa ei olisi huolestuttanut tippaakaan. Mies oli kuitenkin pitänyt hänet kartalla menoistaan norkoiltuaan yli kuukauden ajan hänen nurkissaan, joten nainen oli tottunut siihen, että tiesi missä tämä oli ja mitä tekemässä. Sillä hetkellä Riya ei tiennyt mistään mitään ja se sai hänet hermostuneeksi. Miksi Phoboksen viestin oli pimeänä? Miksei hän ollut jättänyt lappua? Missä helvetissä mies edes oli?
Riya nousi lopulta sohvalta ja lähti kiskomaan ulkovaatteita päälleen viedäkseen Suthin ulos. Eläin ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä pujahtaessaan emäntänsä edellä ovesta ulos sateeseen, mutta se lähti silti jolkottelemaan sateessa pitkin rantahiekkaa. Riya asteli verkkaisesti sen perässä, kuunnellen aaltojen pauhua rantahiekkaa vasten, tutkien katseellaan hämärää rantaa. Yllättäen Suth ulvahti ja lähti juoksemaan kauemmas.
”Takaisin!” Riya huusi eläimen perään, mutta se ei edes lotkauttanut korviaan hänen käskylleen. Nainen hölkkäsi eläimen perään ja tajusi lopulta, että joku makasi kauempana rannalla ja Suth suuntasi täyttä vauhtia tämän luokse.
”Phobos...” Riya henkäisi, sillä Suth ei olisi lähtenyt kenenkään tuntemattoman luokse. Vulpia näytti pyörivän levottomasti miehen ympärillä, ottaen välillä pari juoksuaskelta takaisin emäntänsä suuntaan, palaten taas miehen luo. Phobos ei juurikaan reagoinut ympärillään hyörivään eläimeen. Hän liikkui kyllä, mutta vaikutti hyvin voipuneelta.
Lähemmäs päästessään Riya tajusi miehen olevan aivan helvetin ryvettynyt. Phobos oli päästä varpaisiin litimärkä ja kasvot olivat vihmovasta sateesta huolimatta veren kirjomat.
”Phobos.” Riya kutsui miestä nimeltä. Tämä avasi silmänsä ja suuntasi uupuneen katseensa Riyaan.
”Mitä helvettiä sinulle on tapahtunut?” Riya kysyi järkyttyneenä polvistuessaan miehen viereen.
”Kaaduin painovoimaluistimilla.” Phobos kuiskasi käheällä äänellä, yrittäen hymyillä vähättelevästi, mutta epäonnistui yrityksessään surkeasti. ”Viestimeni hajosi samalla.”
”Näytät siltä kuin olisit kierinyt vuorenrinnettä alas.” Riya totesi. Hän oli todella huolissaan miehen voinnista.
”Se ei ole kovin kaukana totuudesta...” Phobos myönsi voipuneena.
”Sinut täytyy viedä ensiapuun.” Riya sanoi hiljaa ja mahdollisia vastaväitteitä kuuntelematta nosti viestimensä korvalleen soittaakseen hätäkeskukseen. Puhelun päätyttyä Riya pakotti uupuneen Phoboksen pysymään hereillä ambulanssin tuloon asti.

Riya istui sairaalan odotusaulassa pää painuksissa. Hänen sisällään velloi ahdistava huoli Phoboksen voinnista. Nainen oli vienyt Suthin takaisin kotiin, pakannut vauhdilla mukaansa kaiken tarpeelliseksi katsomansa ja ajanut ambulanssin perässä sairaalaan. Riya oli keplotellut itsensä Phoboksen luokse ennen kuin tämä oli kiikutettu eteenpäin ensiavun tiloista. Miehen kylki oli näyttänyt todella pahalta, eikä Riyalle olisi ollut mikään yllätys jos paljastuisi, että tältä oli murtunut useampikin kylkiluu. Mihin ikinä Phobos olikaan paiskautunut, törmäyksen oli täytynyt olla voimakas. Pahimmassa tapauksessa mies olisi saattanut murtaa selkärankansa. Ajatus sai kylmäävän puistatuksen kulkemaan naisen niskaa pitkin ja hän yritti työntää sen pois mielestään. Phobos oli kävellyt omin jaloin takaisin likipitäen kotiin asti, joten ei tämä älyttömän huonossa kunnossa voinut olla. Päähän osunut isku tosin oli myös omiaan lisäämään Riyan huolta hänen kunnostaan.
Aika kului hitaasti. Seinällä olevan kellon tikitys tuntui takovan reiän Riyan päähän, mutta hän odotti kärsivällisesti. Sairaalan henkilökunnan jäseniä lipui ohi työtehtäviensä välissä ja muut potilaat tulivat ja menivät sitä mukaan kun heidät ehdittiin ottaa vastaan.
Lopulta muutaman tunnin odotusajan jälkeen nuoren näköinen naishoitaja asteli Riyan luokse.
”Oletko sinä Riya Sineth?” Hoitaja kysyi.
”Olen.” Riya vastasi väsyneesti ”Miten Phobos voi?”
”Kolme murtunutta kylkiluuta ja lievä aivotärähdys.” Hoitaja vastasi. ”Ei järin vakavaa, mutta paraneminen vie neljästä kuuteen viikkoa. Hän on fyysisesti todella hyvässä kunnossa, joten paranemisvaihe sujuu luultavasti hyvin.”
”Voinko mennä katsomaan häntä?” Riya kysyi. Hoitaja nyökkäsi ja opasti naiselle reitin oikeaan huoneeseen. Riya nousi enempiä kyselemättä, keräsi tavaransa mukaan ja asteli kohti oikeaa huonetta. Phobos makasi vuoteessa puolittain peiton alla hapan ilme kasvoillaan ja tuijotti kattoa. Miehen hiusrajassa oleva haava oli vedetty umpeen tikkauskynällä ja jäljelle oli jäänyt hailakka arpi. Kasvoissa oli silti muutama pieni ruhje, jotka paranisivat itsekseen ajan kuluessa.
”Hei.” Riya sanoi ovensuusta ja astui sisään.
”Hei...” Phobos murahti vastaukseksi.
”Sattuuko sinuun?” Riya kysyi istuessaan sängyn reunalle.
”Sain niin älyttömän määrän kipulääkkeitä, että voisin luultavasti lähteä tältä istumalta takaisin töihin, jos käsky kävisi.” Phobos vastasi hiljaa.
”Epäilen vahvasti, hoitaja sanoi että tuo sinun kylkesi tarvitsee puolentoista kuukauden paranteluajan.” Riya totesi.
”Tiedän.” Phobos huokaisi ja irvisti kun kylkeä vihlaisi hänen yrittäessä parantaa asentoaan. ”Pelkkä ajatus vituttaa.”
”Mitä tapahtui?” Riya kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Phobos summasi Riyalle nopeasti syyt kaatumiselleen. Nainen katsoi häntä hetken ilmeettömänä, näki filminä silmissään kuinka anglahydra nappaisi miehen hampaisiinsa ja yllättäen halasi Phobosta tiukasti.
”Riya...” Phobos henkäisi tuskaisella äänellä, sillä hänen kylkeään pitkin säkenöi jälleen silmitön kipu.
”Pitäisit parempaa huolta itsestäsi.” Riya kuiskasi hänen korvaansa. ”Idiootti.”
”Älä nyt...” Phobos sanoi hämmentyneenä, kietoen toisen kätensä naisen ympärille. ”Pääsen aamulla kotiin, ei minulla ole mitään hätää.”
Riya irrotti otteensa Phoboksesta ja nojasi taaksepäin, pyyhkäisten kyyneleet silmistään.
”Vähänkään huonommalla tuurilla sinä olisit voinut murtaa selkärankasi...” Nainen sanoi hiljaa.
”Riya, ei mitään hätää.” Phobos toisti kuiskaten, silittäen naisen poskea. ”Niin ei käynyt, joten on turha jossitella.”
Riya nyökkäsi ja yritti pyyhkiä kurjat ajatukset mielestään.
”Tajuatko sinä lainkaan, kuinka tärkeä osa sinä olet minun elämääni, vaikka et juurikaan kämpillä viihdy?” Nainen kysyi hiljaa.
”Jollain tavalla se alkaa tässä hahmottua.” Phobos myönsi.
”Niin no, me ollaan tunnettu toisemme sen parikymmentä vuotta, joten sikäli ihan hyvä, että asian laita valkenee sinulle pikkuhiljaa.” Riya sanoi tylysti. ”Noin fiksuksi jätkäksi sinä olet aika tyhmä.”
”Alat kuulostaa enemmän itseltäsi.” Phobos hymähti.
”Ja sinun pitäisi nukkua.” Riya totesi.
”Niin sinunkin.” Phobos sanoi, vilkaisten huoneen seinällä olevaa kelloa. ”Kello on melkein kaksi aamuyöllä.”
Riya potkaisi kengät jaloistaan lattialle, tiputti takkinsa sängyn vieressä olevalle tuolille ja kiehnäsi itsensä Phoboksen viereen kapealle vuoteelle.
”Epäilen vahvasti, että joku hoitajista tulee pian häätämään sinut kotiisi nukkumaan.” Phobos huomautti naisen painautuessa hänen tervettä kylkeään vasten.
”Ihan sama.” Riya tuhahti, hakien parempaa asentoa. ”En ole lähdössä mihinkään. Nuku nyt.”
Phobos sulki tottelevaisesti silmänsä ja Riya kuunteli pitkään hänen pinnallista hengitystään, ennen kuin vaipui levottomaan uneen.
Käytävällä kulkenut hoitaja huomasi Phoboksen punkassa nukkuvan kaksikon ja katsoi heitä hetken aikaa, miettien mitä tehdä tilanteelle. Hän päätti antaa pariskunnan nukkua, vaikka se olikin sääntöjen vastaista ja jatkoi matkaansa työtehtäviensä pariin, suljettuaan ensin huoneen oven, ettei kukaan muukaan työvuorossa olevista hoitajista häiritsisi nukkuvien unta.

[Shinea]

Osa 15. Wrong Way

Shinean tarkkaili klubin puolen menoa hetken takahuoneen ovelta. Kello oli jo paljon ja väkimäärä oli vähentynyt ihmisten lähdettyä pikkuhiljaa joko jatkoille tai kotiinsa nukkumaan. Monet parit tanssivat illan viimeisiä hitaita tanssilattialla. Shinea päätti käydä vilkaisemassa, olisiko yläkerrassa vielä tuttuja. Haihdutinhuoneet olivat pitkälti tyhjentyneet. Viimeisessä huoneessa oli Lita yhdessä Meronin kanssa ja pelkkä nopea vilkaisu huoneeseen sai Shinean kääntymään kannoillaan. Häntä ei kiinnostanut jäädä seuraamaan kaksikon intiimiä hetkeä. Pahimmassa tapauksessa Lita houkuttelisi hänet mukaan ja nainen tiesi olevansa sen verran humalassa, että saattaisi tehdä jotain todella hölmöä, mistä seuraisi todennäköisesti tulevaa krapulaa moninverroin pahempi moraalinen darra. Shinea asteli kattoterassille haukatakseen happea ja selvitelläkseen päätään.
Viileä yöilma puski vastaan naisen astuessa ulos. Shinea asteli jälleen kaiteen viereen ja jäi katselemaan katuvalojen loisteessa kylpevää kaupunkia. Viileä ulkoilma nipisteli hänen paljaita jalkojaan ja ilma alkoi pikkuhiljaa tuoksua syksyiseltä. Päivän tapahtumat vierivät Shinean nautintoaineiden sumentaman mielen läpi. Oli hänelle hyvin epäluontaista vehdata millään tavalla kahden miehen kanssa saman päivän aikana, mutta nyt hän oli sen tehnyt, eikä hän tiennyt mitä ajatella itsestään. Toisaalta hän tunsi itsensä todella likaiseksi, toisaalta oli hyvin vapauttavaa päästää irti estoista ja tehdä niin kuin halusi.
Terassin ovi aukesi ja joku astui ulos. Shinea käänsi päätään vain huomatakseen tulijan olevan Harom.
”Hei...” Shinea huikkasi hiljaa miehen astellessa terassin poikki hänen viereen, sytyttäen itselleen matkalla savukkeen.
”Onko sinulla ollut hauskaa?” Mies kysyi, nojaten kaiteeseen Shinean vieressä.
Shinea punastui.
”On.” Nainen myönsi. ”Olen tosin loikannut ulos mukavuusalueeltani...”
”En olisi uskonut sinun pokaavan rokkitähteä.” Harom virnisti. Humalastaan huolimatta Shinea huomasi väkinäisyyden miehen hymyssä. Eikä se ollut mikään ihmekkään. Harom oli sanonut rakastavansa häntä, ja mitä Shinea itse teki? Kiermuteli vain muutamaa tuntia myöhemmin toisen miehen sylissä.
”Oletko sinä mustasukkainen?” Shinea kysyi hiljaa.
”Shinea, ei minulla ole minkäänlaista oikeutta sellaiseen.” Harom vastasi olkiaan kohauttaen. ”Et sinä ole minulle tilivelvollinen mistään. Olet vapaa tekemään mitä haluat. Minulle pääasia on se, että olet onnellinen.”
”Hyvä kuulla, että olet tuota mieltä.” Shinea sanoi helpottuneena, kun hänen käytöstään ei moralisoitu. Harom veti savut röökistään ja puhalsi ne hitaasti ulos.
”Olet varmaan miettinyt tätä jo, mutta sanon kuitenkin...” Mies totesi hiljaa. ”Muista, että julkisuudella on haittapuolensa.”
”Mihin sinä viittaat?” Shinea kysyi kulmat kurtussa.
”Perheeseesi.” Harom vastasi, tumpaten röökinsä kaiteeseen ja heittäen natsan kadulle. ”En oikein usko, että paskalehdistö jättäisi mitään kiveä kääntämättä saadessaan selville, että Dominancen kaltaisen yhtyeen jäsen deittailee Hydruksen kuuluisimman sotasankarin tytärtä.”
Shinea ei vastannut mitään, mutta hänen sumeiden ajatustensa läpi pyyhkäisi joka ikinen ikävä vaihtoehto, mitä julkisuudesta voisi seurata. Lehdistö varmasti revittelisi hänen perheensä menetyksillä. Kaivelisi äidin kuolemaa. Ottaisi isän tekemiset YPP:ssä hampaisiinsa. Puhumattakaan siitä, mitä julkisuus saattaisi aiheuttaa Phobokselle, joka oli hänen perheenjäsenistään muutenkin se jonka tekemisisä tunnuttiin tarkkailevan eniten. Lehdistön tonkiessa kaiken mahdollisen tietoonsa, myös tieto Theonin olemassaolosta tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä varmasti julki.
Ensimmäistä kertaa Shinea tosiaan toivoi, että sanonta ”Mitä tapahtuu Sovan bileissä, pysyy Sovan bileissä” pitäisi todella paikkaansa, eikä hänen vehtaamisensa Nealin kanssa päätyisi ulkopuolisten tietoon.
”Helvetti...” Shinea sähähti turhautuneena ja painoi kasvonsa käsiinsä. ”Helvetin helvetti....”
”Sori.” Harom sanoi pahoillaan ja silitti Shinean selkää. ”Luulin, että olit ottanut asian huomioon. Harkitset tekemisesi yleensä hyvin tarkkaan.”
”En tänään.” Shinea kuiskasi. ”Tänään mikään ei mene niin, kuin olin suunnitellut...”
Harom tarttui naista kädestä ja veti hänet lempeästi syliinsä.
”Shh...” Mies kuiskasi Shinean korvaan. ”Ei ole mitään hätää.”
”Onpas...” Shinea uikahti painaessaan päänsä miehen olkapäätä vasten ja tunsi kuinka kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan. ”Aina, kun minulla on hetken aikaa asiat hyvin, elämäni räjähtää seuraavassa hetkessä pirstaleiksi.”
”Shinea...” Harom rauhoitteli naista hiljaa. ”Asiat järjestyvät kyllä.”
”Viimeksi, kun luulin että asiat järjestyvät, äiti kuoli.” Shinea väitti vastaan niin tuskaisalla äänellä, että Harominkin sielua vihlaisi. ”Mitähän mahtaa olla tiedossa tällä kertaa...”
”Mitä tahansa äidillesi tapahtuikaan, se ei ollut sinun syysi.” Mies kuiskasi.
Shinea painautui tiiviimmin hänen syliinsä, täristen tunnelatauksen ja kylmyyden vuoksi.
”Tule, mennään sisälle.” Harom sanoi hiljaa. ”Sinä jäädyt tänne.”
Shinea antoi miehen saattaa itsensä takaisin sisälle. Hän oli helpottunut tuesta, jonka Harom oli valmis hänelle tarjoamaan päivän – ja yön – tapahtumien jälkeen, tuntien kuitenkin edelleen harmistusta siitä, että mies oli hänen saavuttamattomissaan.

Painajaisten riivaama Karm singahti huutaen istumaan sängyssään ja katseli vauhkona ympäri makuuhuonettaan. Aamun ensisäteissä kylpevä huone oli kuitenkin tyhjä ja todettuaan olevansa yksin, mies huokaisi raskaasti ja pyyhki kylmää hikeä kasvoiltaan.
Painajaiset olivat palanneet.
Karmin korvissa kaikui nauru ja Elaran runneltu ruumis ei jättänyt häntä rauhaan.
Huoneen ovi narahti hiljaa auki, saaden Karmin säpsähtämään. Ruan silmät hehkuivat kekäleinä oven raossa ja sen musta siluetti piirtyi esiin hämärästä käytävästä. Karm ojensi kätensä kutsuen eläimen luokseen ja catronai tassutteli sisään, puskien valtavan päänsä miehen kättä vasten sängyn viereen päästyään. Eläin istui lattialle sängyn viereen, nauttien isäntänsä rauhallisesta silittelystä. Enemmän tilanne tosin rauhoitti Karmia ja Ruakin näytti tietävän sen.
”Tule, mennään ulos.” Karm sanoi lopulta, nousi ylös ja veti nopeasti vaatteet päälleen. Matkalla eteiseen hän kutsui myös N’idan mukaan. Eläin venytteli laiskasti valtavassa raapimapuussa, hypäten sitten kevyen tömähdyksen saattelemana lattialle.
Kello ei ollut edes seitsemää, kun Karm asteli ulos catronait kannoillaan, päättäen suunnata kirpeässä aamuilmassa talon takana avautuvaan metsään. Astellessaan pääoven edustalla olevia portaita alas, Karm tunsi kipeän vihlaisun selässään. Tunne kuitenkin tasottui nopeasti, eikä mies kiinnittänyt asiaan sen suuremmin huomiota. Selkää oli vihlonut aika ajoin sen jälkeen, kun selkärankaimplantti oli asennettu, joten tilanteessa ei ollut sinällään mitään uutta. Vaistomaisesti Karm taputti kuitenkin takkinsa taskut läpi, varmistaen että hänellä oli viestin mukana, mikäli jotain sattuisi. Todettuaan laitteen olevan taskussa, Karm jatkoi matkaa.
Mies asteli askeleet vakaina metsään lemmikkien kanssa. Hän tunsi olonsa edes hieman rauhallisemmaksi, vaikka hänen mielensä myllersikin painajaisten jäljiltä. Metsäpolkuja pitkin astellessaan hän ajatteli tytärtään ja sitä missä kunnossa tämä mahtoi olla ystävänsä syntymäpäivien jälkeen. Koska kyseessä oli Sovan juhlat, olivat vieraat aamulla luultavasti melko huonossa hapessa. Karm hymähti itsekseen. Elara oli kasvattanut heidän molemmista lapsistaan fiksuja nuoria aikuisia ja muutamia pieniä harha-askelia lukuunottamatta nämä olivat pysyneet järkevällä polulla, joten Karmilla ei ollut syytä epäillä tyttärensä törttöilleen juhliessaan.
Karm tunsi jälleen selässään vihlaisun, tällä kertaa voimakkaamman kuin ensimmäisellä kerralla. Hän irvisti kivusta ja otti tukea lähimmästä puusta. Rua ilmestyi hänen viereensä huolestunut ilme karvaisella naamallaan ja N’idakin seurasi tilannetta kauempana.
”Ei mitään hätää.” Karm sanoi Rualle, osittain myös itselleen. ”Mennään kotiin.”
Hän lähti astelemaan polkua takaisinpäin, suunnaten takaisin kartanolle. Karm ehti melkein puurajaan asti, kun repivä kipu iski hänen selkärankansa läpi ja jalat pettivät alta, saaden miehen rojahtamaan kasvillisuuden sekaan. Kipu säteili selästä muualle vartaloon helvetillisen voimakkaana, saaden Karmin huutamaan tuskasta. Hänen silmissään säkenöi ja kipu lamautti hänet liikkumattomaksi.
Pikkuhiljaa kipu laantui heikommaksi, tuntuen enää vain ikävänä pistelynä selässä. Karm yritti liikkua, mutta jalat eivät totelleet ja yritys liikkua sai aikaiseksi lisää kipua. Kivuntunne oli niin voimakas, että mies oli menettää tajuntansa.
Karm tunsi Ruan tökkäävän häntä kuonollaan levottoman oloisena.
”Shh... Anna tilaa...” Mies kuiskasi kivun läpi.
Rua ei liikkunut mihinkään.
Karm puolestaan yritti liikkua, mutta kipu säteili selän läpi hellittämättä enää ollenkaan ja hän luopui liikkumissuunnitelmasta keräilläkseen itseään, saadakseen vedettyä viestimen taskustaan. Hän painoi päänsä metsänpohjaa vasten ja hengitti syvään. Kipu ja maaperän tuoksu saivat tuskalliset muistot tulvimaan jälleen mieleen. Rua kävi makuulle miehen vierelle ja painoi päänsä Karmin pään viereen. Se urahti hiljaa, kuin kannustaen. N’ida pyöri levottomana Karmin ja lajitoverinsa lähettyvillä, kuin pitäen vahtia ympäristön vaarojen varalta.
Kerättyeen itseään pitkän aikaa, Karm sai lopulta kerättyä tarpeeksi sisua yrittääkseen tavoitella viestintä takkinsa taskusta ja sai kuin saikin vedettyä laitteen käteensä. Hän puristi sen nyrkkiinsä, kuin peläten pudottavansa sen ja hengitti jälleen syvään. Kipu selässä helpotti välillä, vain iskeäkseen uudelleen lamauttavan voimakkaana.
Karm sai näpyteltyä hätäkeskuksen numeron ja painoi viestimen näytössä olevaa näppäintä, joka käänsi laitteen kaiuttimelle. Ääni tuskaisena hän kertoi puheluun vastanneelle hätäkeskuksen työntekijälle tilanteensa ja hänelle luvattiin lähettää apua mitä pikimmin. Karm oli liian tuskissaan seuratakseen ajankulua puhelustaan avun saapumiseen. Oli aikaa kulunut minkä verran tahansa, se tuntui ikuisuudelta. Rua singahti yllättäen jaloilleen, korvat pystyssä ja tuijotti kauemmas metsään. Eläin päästi korvia riipivän karjaisun, kun sen näkökenttään ilmestyi kaksi ihmistä.
”Rua... Lopeta...” Karm murahti tuskissaan. ”He tulivat auttamaan.”
Catronai ei kuunnellut. Sen selkäkarvat sojottivat pystyssä sen yrittäessä näyttää mahdollisimman suurelta ja uhkaavalta. N’idakin kääntyi tulijoiden suuntaan, mutta sen käytös ei ollut läheskään yhtä uhkaavaa kuin Ruan, vaikka senkin selkäharja oli pystyssä.
”Herra Way!” Yksi ensihoitajista huusi kauempaa. ”Uskaltaako sinne tulla?”
Karm ei ehtinyt vastaamaan mitään, kun Rua karjaisi uudelleen, asettuen selkeästi suojeluasemiin isäntänsä eteen. Se kävisi varmasti päälle, mikäli joku tulisi liian lähelle. Karm irvisti kivusta tuskan kyyneleet silmissään. Rua ja N’ida eivät kuuntelisi hänen käskyjään, koska ne tulkitsivat hänet loukkaantuneiksi ja ulkopuoliset ihmiset uhkatekijöiksi.
”Hanki joku ottamaan nuo pedot kiinni.” Toinen ensihoitaja kuului sanovan, ilmeisesti enemmän toverilleen kuin Karmille.
”Koitan tavoittaa tyttäreni.” Karm sanoi niin kovalla äänellä kuin pystyi.
Hän napautti viestimensä pikavalinnoista Shinean numeron. Puhelu yhdistyi ja hälytti kyllä, mutta tytär ei vastannut. Toisaalta se ei ollut mikään yllätys. Tyttö todennäköisesti nukkui krapulaansa pois ja vaikka hänen viestimessään olisikin ollut äänet päällä, ei tämä silti välttämättä herännyt sen piipitykseen.
”Eläimet on saatava kiinni. Me emme voi auttaa, jos emme pääse teidän luoksenne.” Ensimmäinen ensihoitaja huusi kauempaa.
”Batan...” Karm sanoi hiljaa. Tuskasta irvistäen hän näppäili jälleen viestintään, valiten vaimonsa entisen työtoverin numeron.
Batan vastasi käytännössä heti, ääni hyvin yllättyneenä. Karmista ei ollut kuulunut hänen korviinsa mitään Elaran hautajaisten jälkeen. Lyhyesti Karm selitti tilanteen ja Batan lupasi välittömästi tulla paikalle. Ensihoitajat puhuttivat Karmia koko sen ajan, kun he odottivat Batania saapuvaksi. He selvittivät mitä aamun aikana oli tapahtunut, pitivät itsensä kartalla siitä kuinka voimakasta kipua Karm tunsi ja yrittivät omalta osaltaan saada hoidettua kaiken mahdollisen valmiiksi helpottaakseen miehen kuljetusta pois metsästä, kun catronait saataisiin pois tieltä.
Karm yritti jälleen soittaa tyttärelleen, mutta Shinea ei vieläkään vastannut. Rua urisi kovaan ääneen, kun joku asteli metsäpolkua pitkin lähemmäs. Kun Batan astui näkyviin, N’ida nosti korvansa pystyyn innostuneen näköisenä. Rua sen sijaan luimisti korviaan ja irvisti uhmakkaan näköisenä. Se ei selkeästi aikonut liikkua mihinkään Karmin luota, eikä myöskään päästää ketään tämän lähelle.
Batan puhui lempeällä äänellä molemmille kissapedoille ja N’ida tassutteli tämän luokse jonkin ajan kuluttua häntä tyytyväisyyttä kielivälle mutkalle taittuneena. Rua puolestaan ei ottanut houkutteluja kuuleviin korviinsa. Se päästi Batanin kyllä lähemmäs kuin ensihoitajat, mutta jos mies yritti tulla sen mielestä tarpeettoman lähelle, sen rinnasta kumpusi uhkaava murina. Batan alkoi hiljaisella äänellä jutella Karmin kanssa, miettien tämän kanssa miten tilanteen kanssa pitäisi edetä. Rua pyöri uhmakkaana kaksikon välissä, pitäen Batanin loitolla.
Ensihoitajat toivat myös pyytämättä mielipiteensä julki, jankuttaen että Karm pitäisi saada mahdollisimman nopeasti hoitoon, sillä miehen toipumiesennuste heikkeni sitä mukaan mitä kauemmin heillä menisi saada tämä sairaalaan. Heidän sanoissaan välähteli myös se, että aggressiivinen catronai pitäisi lopettaa, jotta ensihoitajat pääsisivät tekemään työnsä.

Eastiassa aurinko oli juuri noussut. Sen ensisäteet siilautuivat puiden oksistojen läpi ja kimmelsivät kaupungin vieressä lainehtivan meren aalloilla. Kaupungin kaduilla ei liikkunut juuri ketään, vain joitakin aikaisia vulpian ulkoiluttajia ja postinkantajia.
Phobos heräsi hätkähtäen huoneessaan ja yritti singahtaa istumaan sängyssään, lysähtäen voimakkaan kivun vuoksi lähes parahtaen takaisin patjaa vasten. Hän irvisti kipeän kylkensä vuoksi. Painovoimaluistinten kanssa sattuneesta onnettomuudesta oli jo kulunut muutama päivä, mutta Phobos oli edelleen aivan hajalla. Kipulääkkeiden vaikutus oli ilmeisesti taas lakkaamaan päin, koska pelkkä hengittäminenkin teki helvetin kipeää. Phobos vääntäytyi kylkeään varoen sängyn reunalle istumaan ja yritti hengittää niin rauhallisesti kuin pystyi. Häntä pyörrytti ja oksetti.
Miehen katse osui yöpöydän kulmalla olevaan viestimeen, jonka näyttö vilkkui saapuvan puhelun merkiksi. Riya oli käynyt hakemassa Phobokselle uuden viestimen edellisenä päivänä, koska hän ei sattuneista syistä ollut sillä hetkellä kovinkaan kyvykäs liikkumaan. Laitteen näytössä vilkkuva valo tuntui luonnottoman kirkkaalta hämärässä huoneessa. Phobos kurotti hitaasti laitteen käteensä, vilkaisi tuntematonta numeroa kulmat kurtussa ja vastasi saapuvaan puheluun.
”Way.”
”Phobos Way?” Ääni toisessa päässä kysyi ja saatuaan Phobokselta myöntävän äännähdyksen vastaukseksi, se jatkoi. ”Olen ensihoitaja Rewak Wanyan sairaalan ensihoitoyksiköstä. Asiani koskee isäänne, Karm Wayta.”
Phoboksen hälytyskellot kilahtivat soimaan saman tien.
”Mitä hänestä?” Hän kysyi hiljaa.
”Hänen selkärankaimplanttinsa on lakannut toimimasta.” Rewak selitti. ”Hän makaa kotinsa takaisessa metsässä, emmekä pääse hoitamaan häntä, sillä perheenne lemmikki-catronait eivät päästä ketään hänen lähelleen. Pystyttekö tulemaan paikalle?”
Phobos oli entistä varmempi siitä, että tilanteessa oli jotain hyvin hämärää. Ikävä tunne jäyti hänen mielessään.
”Minä olen monen tunnin ajomatkan päässä Wanyasta.” Hän totesi tylysti.
”Siskonne ei vastannut viestimeensä, isänne kertoman mukaan hän on Dryassa.” Rewak vastasi. ”Mikäli joku ei tule ottamaan lemmikkejänne kiinni, meidän täytyy pyytää joku lopettamaan ne, jotta saamme isänne hoitoon.”
”Yritän tulla paikalle mahdollisimman nopeasti, mutta matkaan menee useampi tunti.” Mies sanoi hiljaa harkittuaan hetken verran ja sulki viestimensä.
Hän punnitsi vaihtoehtojaan kulmat kurtussa. Murtuneiden kylkiluittensa vuoksi hän oli käytännössä täysin kyvytön puolustautumaan, mikäli kyseessä oli ansa tai jokin muu yritys hankkiutua hänestä tai hänen perheestään eroon. Hän oli aseeton ja käytännössä vailla apuvoimia.
”Helvetti...” Phobos kirosi hiljaa, valitsi viestimestään Shinean numeron ja yritti soittaa hänelle. Viestin hälytti kyllä, mutta Shinea ei vastannut.
”Helvetin helvetti...” Phobos jatkoi kiroilua. Hän poimi läppärinsä lattialta ja napautti hakukoneen auki, tarkoituksenaan varmistaa, työskentelikö Wanyan ensihoidossa ketään soittajan nimistä henkilöä. Nopeasti hän löysi muutaman Wanyan paikallislehden artikkelin, joissa nimi esiintyi. Ainakin kyseinen mies oli todella olemassa, mutta se ei ollut mikään todiste siitä, että tämä oli tosiaan soittanut hänelle. Phobos huokaisi syvään, irvisti kun kylkeä vihloi jälleen ja asteli ulos huoneestaan, suunnaten keittiöön. Riya istui keittiöjakkaralla jokseenkin omituisessa asennossa nauttimassa aamiaista, piirtäen samalla jotakin.
”Mikä hätänä?” Riya kysyi huomenta toivottamatta, suunnaten mustien silmiensä katseen Phobokseen.
”Isälle on tapahtunut jotain. Hänen selkärankaimplanttinsa on kuulemma lakannut toimimasta.” Phobos vastasi happamasti tonkiessaan itselleen kipulääkkeitä keittiötasolla olevasta purkista. ”Minun täytyy mennä Wanyaan.”
”Pystytkö ajamaan?” Riya kysyi.
”En tiedä, mutta kai minun on pakko.” Phobos vastasi ja heitti lääkkeen suuhunsa, juoden vettä päälle.
”Voin lähteä kuskiksi jos haluat.” Riya totesi.
”En halua.” Phobos kieltäytyi jyrkästi.
”Luuletko, että kyse on jostakin muusta, kuin siitä, että isäsi on loukkaantunut?” Riya kysyi hiljaa, sillä noin jyrkkä kieltäytyminen kieli siitä, että tilanteessa oli jotain mikä sai Phoboksen varuilleen.
”En ole varma.” Mies vastasi, katsoen ilmeettömänä ulos keittiön ikkunasta. ”Jokin tässä tuntuu oudolta. Voin tosin olla myös väärässä.”
”Pitäisikö sinun soittaa joku taustatueksi?” Riya ehdotti.
Phobos kävi mielessään läpi lähipiiriään ja pohti keneen voisi ottaa yhteyttä. Hänen työtoverinsa tulisivat varmasti pyydettäessä apuun, mutta koska hyllyllä olonsa vuoksi kyseelllä olis käytännössä siviilin pyyntö, kukaan ei voisi tulla paikalle aseistautuneena tai erityisemmin suojautuneena. Phobos vaarantaisi vain kaikkien avukseen tulevien hengen, mikäli kyseessä olisi ansa.
”Ehkä.” Mies myönsi hiljaa. ”Soitan joukoilleni matkalla.”
”Ilmoita heti, kun tiedät mistä on kyse.” Riya käski. Hänen ilmeestään paistoi huoli.
Phobos nyökkäsi ja asteli huoneeseensa vaihtamaan vaatteet. Hän toimi niin nopeasti kuin suinkin pystyi, mutta vihlova kylki pakotti hänet varomaan liikkeitään. Mies sujautti takkinsa taskuihin muutaman teräaseen, ihan vain varmuuden vuoksi. Kipuilustaan huolimatta hän oli kymmenessä minuutissa lähtövalmis.
Riya asteli eteiseen, kun Phobos veti maihareita jalkoihinsa.
”Phobos.” Nainen sanoi hiljaa. Mies katsoi naista kysyvästi sanomatta mitään, joten Riya jatkoi. ”Ole varovainen.”
Phobos veti Riyan lempeästi syliinsä, halaten häntä pitkään.
”Älä huoli.” Mies sanoi hiljaa, päästi naisen otteestaan ja asteli ulos ulko-ovesta. Riya meni perässä, jääden ovensuuhun seuraamaan, kun Phobos asteli pihan läpi aluksensa luo. Hetkeä myöhemmin mies oli poissa.
”Tule ehjänä takaisin...” Riya kuiskasi, astui takaisin sisälle ja sulki oven perässään.

Ärsyttävä piipitys tunkeutui Shinean mieleen hänen krapulaisen unensa läpi. Hän yritti sulkea siltä korvansa, mutta ääni alkoi kuulua aina vain uudestaan. Lopulta hän havahtui hereille, tajutessaan piipityksen tulevan viestimestään, joka ilmeisesti lojui jossain päin lattiaa. Tosin, laitteenhan piti olla hänen taskussaan.
Shinea avasi silmänsä ja tajusi makaavansa puolialastomana yhdellä klubin sohvista, puolittain paidattoman Haromin päällä. Nainen kurotti kätensä lattialla lojuvia sortsejaan kohti ja poimi viestimen käteensä. Soittava numero ei ollut tuttu ja Shinean teki mieli paukauttaa laite äänettömälle, nakata se takaisin lattialle housujensa seuraksi ja jatkaa unia.
”Voitko hiljentää sen rakkineen..?” Harom kysyi hiljaa ääni karheana.
”Joo, sori.” Shinea vastasi hiljaa ja painoi laitteen äänettömälle. Soittaja oli kuitenkin sinnikäs. Viestimen näyttö vilkkui edelleen ja jostain syystä Shinealle tuli olo, että tähän puheluun olisi parempi vastata. Nainen vääntäytyi istumaan sohvan reunalle ennen kuin otti puhelun vastaan.
”Mitä?” Hän vastasi käheällä äänellä. Nainen kuunteli hetken mitä hänelle sanottiin ja järkytys sai hänet nostamaan käden suunsa eteen.
”Voi helvetti...” Shinea henkäisi. ”Tulen, totta helvetissä tulen. Niin pian kuin pääsen.”
Hän sulki viestimensä ja katsoi sitä hetken tyhjä ilme kasvoillaan. Näytön läpi kulkeva teksti kertoi puheluita saapuneen aamun aikana aivan helvetin monta, useammasta eri numerosta. Miksei hän ollut vastannut aiemmin..? Ja miten helvetissä hän pääsisi takaisin Wanyaan tähän aikaan päivästä? Kello oli jotakuinkin kymmenen aamulla.
”Mikä hätänä?” Harom kysyi. Hänen väsynyt katseensa oli nauliintunut Shinean kasvoihin ja siitä paistoi huoli.
”Isän jalat ovat lakkaneet toimimasta.” Shinea vastasi hiljaa, nousi seisomaan ja veti sortsit päälleen. Hän haki katseellaan muita vaatteitaan, poimien paitansa sohvan takaa ja puki sen nopeasti. ”Hän makaa metsässä kartanon takana, eivätkä ensihoitajat pääse auttamaan häntä, koska Rua ei päästä ketään isän luokse. Minun täytyy mennä kotiin. Mahdollisimman nopeasti.”
Shinea noukki kenkänsä käsiinsä, vetäen ne jalkoihinsa. Hänellä oli huono olo, mutta tunne oli pakko työntää sivuun.
”Vien sinut.” Harom lupasi, nousi istumaan ja haki katseellaan omaa paitaansa. Se lojui lattialla sohvan edessä olevan pöydän alla. Mies noukki vaatekappaleen käteensä, nousi seisomaan ja venytteli ennen kuin puki sen päälleen.
”Oletko ajokunnossa?” Shinea kysyi hiljaa. Hän tiesi vetäneensä nautintoaineita aivan helvetillisen määrän edellisenä iltana ja olo oli sen mukainen. Haromkaan ei ollut liiemmin himmaillut juhlimisen kanssa, joten saattoi olettaa, että tälläkin oli huono olo.
”Enköhän.” Harom vastasi. Kaksikko keräsi vähin äänin loput kamansa huoneesta. Krapulaansa pois nukkuvien klubille sammuneiden ihmisten seasta oli turhaa lähteä etsimään yhtä yksittäistä ihmistä, joten Shinea katsoi paremmaksi laittaa Litalle viesti matkan aikana ja selittää minne oli kadonnut.
Shinea asteli Haromin perässä ulos klubilta, vain todetakseen että sen edustalla oli poliisialus ja kaksi poliisia, jotka pikatestasivat juhlista lähtevää väkeä, ettei kukaan lähtisi minkään nautintoaineen vaikutuksen alaisena aluksensa rattiin. Shinealla ei olisi ollut mitään asiaa yhdenkään ajoneuvon ohjainten taakse ja hän odotti sydän tykyttäen mitä Haromin pikatesti sanoisi. Miten helvetissä hän pääsisi Wanyaan, jos Harom ei saisi hypätä aluksensa ohjaimiin...?
Huoli osoittautui turhaksi. Väsymyksestä ja rasittuneesta olemuksestaan huolimatta mikään raja ei ylittynyt, joten Harom oli poliisinkin luvalla ajokuntoinen.
”Tule.” Harom sanoi Shinealle ja nainen lähti kipittämään miehen perässä tämän lähtiessä harppomaan alustaan kohti. Kaksikko istui alukseen ja Harom lähti ajamaan kohti Wanyaa.

Phobos oli saanut ohjastettua aluksensa valtatielle. Hän valitsi Geminin numeron pikavalinnan takaa ja nosti viestimensä korvalleen. Hälytysääni ei ehtinyt montaa kertaa piipata, kun Gemini vastasi.
”Hei kessu.” Kuului vastaus toisesta päästä ja jostain syystä Phobos arvasi heti, että Gemini oli paikassa, jossa oli muitakin hänen alaisiaan.
”Hei Gem.” Phobos totesi. ”Missäpäin planeettaa te helvetin simpanat seikkailette?”
”Galeidassa.” Gemini vastasi. Phoboksen mieliala synkkeni. Galeida oli toisella puolella planeettaa. Miehen toivo apuvoimista rysähti kappaleiksi kertaheitolla.
”Mikä hätänä?” Gemini kysyi, hiljaisuuden puhuen omaa kieltään Phoboksen ahdingosta.
”Ei mikään, pikku juttu.” Phobos vastasi totuutta kiertäen. ”Olen vain hivenen huolissani lähikylien asukkaista, koska olette siellä riekkumassa ilman minua.”
Taustalta kuului hyväntuulisia huuteluja, joista Phobos erotti miestensä lähettävän hyvin värikkäästi sanailtuja terveisiä, joku kuului kyselevän koska hän tulisi takaisin pitämään joukkonsa aisoissa ja kuvittelisiko hän pystyvänsä siihen kaiken kuluneen ajan jälkeen.
Geminiin Phoboksen kiertely ei purrut.
”Mistä on kyse?” Hän kysyi.
”Todellisuudessa ei luultavasti mistään vakavasta.” Phobos vastasi, miettien miten sanansa asettelisi. ”Perheasioita, olen matkalla Wanyaan.”
”Ilmoita, jos tarvitset jotain.” Gemini sanoi vakavana. ”Järjestän sinulle apua, vaikka en itse pääse lähtemään Galeidasta.”
”Pidän mielessä.” Phobos myönnytteli. ”Kerro niille urveloille terveisiä ja sano, ettei minusta näin vähällä eroon pääse.”
”Kerrotaan.” Gemini vastasi. Phobos sulki viestimensä ja kirosi hiljaa. Hänellä ei ollut juuri muuta vaihtoehtoa, kuin kohdata yksin se uhka, joka häntä olisi mahdollisesti vastassa Wanyassa.

Shinea yritti kelata päässään illan tapahtumia paluumatkalla Wanyaan. Hän muisti niitä hyvin pitkälle humalatilastaan huolimatta, mutta filmi oli katkennut hyvin pian sen jälkeen, kun Harom oli saattanut hänet terassilta takaisin sisälle. Aiemmasta päätöksestä huolimatta Haromin kanssa oli selkeästi tapahtunut jotain, ei hän muuten olisi herännyt puolialastomana miehen sylistä pelkät alusvaatteet päällään. Mitä enemmän Shinea yritti muistaa, sitä enemmän hänen päähänsä sattui.
”Harom...?” Shinea kysyi lopulta, kun matkaa oli taitettu hiljaisuudessa hyvä tovi. ”Mitä ihmettä tapahtui sen jälkeen, kun saatoit minut sisälle?”
Harom vilkaisi häntä silmäkulmastaan kasvot ilmeettöminä.
”Missä vaiheessa sinulta katkeaa filmi?” Mies kysyi hiljaa.
”Käytännössä siihen sisälle saapumiseen.” Shinea vastasi.
”Itkit olkapäätäni vasten hyvän tovin. Mainitsit uudelleen äitisi ja kuinka pelkäät veljesi hengen puolesta.” Harom kertoi. ”Sanoit pelkääväsi myös, että joku on sinunkin perässäsi.”
Shinea tuijotti miestä silmät pyöreinä.
”Mutta miten helvetissä päädyin puolialastomana sinun syliisi?” Hän kysyi lopulta.
”Saatuani sinut rauhoittumaan, sinä yllättäen suutelit minua ja suorastaan hyppäsit syliini.” Harom vastasi vaimeasti. ”Ei sinulle juuri voinut vastaankaan pistää. Kuoriuduit aikamoista vauhtia paidastasi ja pian sen jälkeen housuistasi. Olit aika villillä tuulella. Lopulta ei mennyt kovinkaan kauaa, kun sammuit syliini.”
”Ei helvetti...” Shinea voihkaisi, painaen häpeissään kasvonsa käsiinsä.
”Sanoissasi ja teoissasi on lievästi sanottuna ristiriita.” Harom sanoi totisena. ”En tosin valita. Olen vain helvetin hämmentynyt.”
”Anteeksi... Olen aivan älyttömän pahoillani.” Shinea kuiskasi. ”Ei tule toistumaan.”
Häntä hävetti aivan helvetisti. He olivat jotakuinkin sopineet pelisäännöt Haromin kanssa ja hän oli itse toiminut aivan päinvastoin. Humalatila oli aivan naurettava tekosyy sille, että hän oli tietoisesti sekaantunut varattuun mieheen.
”Älä huoli.” Harom totesi hiljaa. ”Mitään kriittistä ei tapahtunut.”
”Aiotko kertoa tyttöystävällesi?” Shinea kysyi varovasti.
”En.” Harom vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”En halua satuttaa häntä tällaisella asialla. Loppujenlopuksi sillä, mitä välillämme on tapahtunut, ei ole mitään merkitystä hänen kannaltaan.”
Shinea nyökkäsi sanomatta sanaakaan, vaikka Haromin sanat viilsivät syvälle.
Ei mitään merkitystä. Shinea puri huultaan, ettei alkaisi itkeä ja sai vaivoin räpyteltyä kyyneleet silmistään. Hänellä olisi muutakin mietittävää, kuin omat loukatut tunteensa.
Nähdessään Wanyan tienviitan, Shinea tajusi Haromin ajaneen reilua ylinopeutta koko matkan. He olivat taittaneet matkaa hieman alle tunnin ajan, kun tässä vaiheessa matkaa aikaa olisi pitänyt olla kulunut melkein kaksi. Ei kulunut kauaakaan, kun Harom kaarsi aluksensa Wayn sukukartanon pihaan, pysäyttäen aluksensa Shinealle tuntemattoman aluksen viereen, joka nökötti heidän etupihallaan.
”Shinea... Jos haluat jutella tai kaipaat muuten apua, olen edelleen käytettävissäsi.” Harom sanoi hiljaa. ”Toivon, ettei se mitä yöllä tapahtui vaikuttaisi ystävyyssuhteeseen välillämme.”
”Pidän mielessä.” Shinea sanoi hiljaa. ”Minun täytyy mennä. Kiitos kyydistä. Ja kaikesta muustakin, mitä olet tehnyt auttaaksesi minua...”
”Pärjäätkö sinä?” Harom kysyi.
”Pärjään.” Shinea vastasi, tosin hänen äänestään kuulsi epävarmuus.
”Pidä huolta itsestäsi.” Harom sanoi hiljaa. Shinea nyökkäsi.
Nainen nousi aluksesta ja suuntasi rivakoin askelin kartanon takapihalle. Harom katsoi hetken hänen peräänsä ja ohjasi aluksensa sitten takaisin pihatielle, lähtien kohti Karnassosta.

Shinea asteli metsään nopein askelin, ohittaen kartanon takapihalle parkkeeratun ensihoitajien käyttämän ambulanssialuksen ja sai nopeasti todeta vaatetuksensa olevan helvetillisen väärä metsässä rypemiseen. Oksat raapivat hänen sääriään ja korolliset kengät olivat kaikkea muuta kuin hyvät kuoppaisilla poluilla kävelemiseen. Hän löysi nopeasti ensihoitajat sekä Batanin, joka piti kiinni N’idan kaulassa olevasta pannasta. Rua kuului murisevan jyrisevällä äänellä, kun se kuuli jo kaukaa jonkun olevan tulossa paikalle.
”Shinea!” Batan huikkasi. Nainen nyökkäsi hänelle, astellen kohti Ruaa, joka karjaisi niin kovaa, että korvissa alkoi soida.
”Älä viitsi.” Shinea sanoi kissapedolle tympeällä äänellä, eikä hidastanut askellustaan lainkaan. ”Batan, päästä N’ida irti.”
Rua teki syöksähtävän liikkeen Shinean suuntaan, perääntyen sen jälkeen takaisin Karmin turvaksi. N’ida tepsutti Shinean viereen ja katsoi lajitoveriaan selkeästi ymmällään sen käytöksestä.
”Shh, rauhoitu.” Shinea sanoi rauhallisella äänellä Rualle ja komensi eläintä äitinsä käyttämillä käskysanoilla. Rua antoi Shinean kyykistyä isänsä viereen, mutta se irvisti naiselle silti koko terävän hammasrivistönsä leveydeltä. Shinea komensi sen todella napakalla sävyllä kauemmas ja yllättäen Rua totteli.
”Shinea...” Karm kähähti vaimealla äänellä. Kipu ei ollut hellittänyt enää pitkään aikaan ja mies oli todella uupunut.
”Ei mitään hätää, vien Ruan pois niin ensihoitajat pääsevät luoksesi.” Shinea sanoi hiljaa. ”Kaikki järjestyy kyllä.”
Nainen komensi Ruaa tiukalla seuraamiskäskyllä ja lähti astelemaan poispäin Karmista N’ida toisella puolellaan. Rua seurasi Shineaa, mutta tönäisi hänen kättään kuonollaan, kuin yrittäen viestittää olevansa huolissaan siitä, että Karm jäi jälkeen. Shinea ei kiinnittänyt Ruan eleeseen erityistä huomiota, komensi sitä vain edelleen tiukasti pysymään sivullaan ja kulkemaan mukana.
”Menkää, mutta liikkukaa rauhallisesti.” Hän sanoi ensihoitajille ohittaessaan heidät. Nämä lähtivät hitaasti liikkelle ja astelivat välineidensä kanssa Karmin luokse. Rua urahti jännittyneesti ja kääntyi katsomaan tulosuuntaan hätääntyneenä kuullessaan Karmin huutavan kivusta. Shinea toisti tiukan käskysanan hammasta purren ja molemmat catronait kulkivat hänen mukanaan aina kartanon takapihalle asti. Nainen komensi eläimet ulkotarhaansa ja kehui kumpaakin vuolaasti hienosta suorituksesta. Hän rapsutti molempia hetken, ennen kuin jätti ne aitaukseensa ja astui itse ulos. Batan edellään ensihoitajat kantoivat Karmia paareilla pois metsästä ja Shinea asteli rivakasti heidän luokseen. Hän tunsi helvetillistä syyllisyyttä siitä, ettei ollut vastannut viestimeensä aiemmin ja entistä pahemmalta hänestä tuntui, kun hänelle kerrottiin, että Karm oli maannut metsässä tunteja, ennen kuin häntä oltiin pystytty viimein auttamaan.
”Iskä...” Shinea sanoi hiljaa, kun Karmia nostettiin ambulanssin kyytiin. ”Olen aivan helvetin pahoillani...”
”Älä turhaan syytä itseäsi tästä...” Karm sanoi uupuneella äänellä.
”Neiti Way, meidän täytyy lähteä viemään häntä sairaalaan.” Toinen ensihoitaja sanoi tiukasti. ”Tämä show on kestänyt jo liian kauan.”
”Tulen perässä.” Shinea lupasi isälleen, ennen kuin toinen ensihoitaja paukautti aluksen takaovet kiinni. Nainen seurasi katseellaan, kun ambulanssi lähti liikkeelle. Batan asteli Shinean rinnalla talon etupihalle. Phobos astui juuri ulos omasta aluksestaan, katsellen pihatietä, jonka päästä ambulanssi juuri kaarsi päätielle.
”Mikä on tilanne?” Mies kysyi hyvin huojentuneen näköisenä nähdessään siskonsa.
”Isän jalat pettivät hänen altaan aamulla.” Shinea vastasi hiljaa. ”Tilanne näyttää pahalta.”
Phobos huokaisi helpotuksesta. Ilmeisesti tilanteessa ei ollut mitään hämärää. Tosin häntä kiinnosti silti, millaisissa olosuhteissa Karm oli kävelykykynsä jälleen menettänyt.
”Kiitos avusta.” Shinea käänyti sanomaan Batanille.
”Olen pahoillani, ettei minusta ollut juurikaan hyötyä.” Batan sanoi pahoittelevalla äänellä.
”Arvostan kuitenkin sitä, että tulit paikalle.” Shinea totesi. ”Lähden sairaalalle isän tueksi.”
”Sintti. Pääset minun kyydilläni.” Phobos sanoi siskolleen. Nainen nyökkäsi sanomatta mitään, asteli Phoboksen aluksen luo ja istui pelkääjän paikalle.
”Pitäkää huolta toisistanne.” Batan sanoi Phobokselle, lähtien astelemaan kohti omaa alustaan. Phobos olisi hengittänyt syvään jos olisi pystynyt. Huoli perheenjäsenistä oli suurimmilta osin väistynyt hänen harteiltaan. Mies istui omaan alukseensa ja starttasi sen, lähtien ajamaan kohti sairaalaa, jonne Karm oli viety.
”Mitä helvettiä sinulle on tapahtunut?” Shinea kysyi. Hän oli huomannut Phoboksen murjotun olemuksen heti, mutta oli katsonut syyn selvittämisen voivan odottaa hetken aikaa. Veli kuitenkin käveli omin jaloin ja vaikutti olevan ruhjeistaan huolimatta jokseenkin kunnossa.
”Pikku onnettomuus harrastusten parissa.” Phobos vastasi vähätellen.
”Olen aika yllättynyt siitä, että ilmestyit paikalle.” Shinea totesi hiljaa.
”Olen täällä, koska he eivät ensin saaneet sinua kiinni.” Phobos mutisi turhautuneena.
Hänellä ei ollut sydäntä kertoa Shinealle, että oli paikalla vain koska pelkäsi niin itsensä, siskonsa kuin Karminkin hengen puolesta. Phobos ei aikonut myöskään pukea pelkoaan sanoiksi, koska ei halunnut huolestuttaa siskoaan ja saada tätäkin pelkäämään henkensä edestä. Samalla mies tajusi, ettei ollut asian käsittelyn suhteen lainkaan isäänsä parempi.
”Olen helpottunut siitä, että olet paikalla.” Shinea sanoi sovittelevasti. ”Viimeinen vuorokausi on ollut pelkkää hullunmyllyä.”
”Mitä sinä Dryassa teit?” Phobos kysyi.
”Lita juhli synttäreitään.” Shinea vastasi hiljaa.
”Sovan bileet...” Phobos sanoi virnistäen väsyneesti ja vilkaisi siskoaan. ”Olet yllättävän hyvässä kuosissa tilaisuuteen nähden.”
”Minua yököttää ja oksettaa, en ole syönyt mitään eilisen illan jälkeen ja minulla on niin paha moraalinen darra, etten selviä siitä luultavasti ikinä.” Shinea sanoi hiljaa.
”Mitä sinä olet tehnyt?” Phobos kysyi hämmentyneenä. Oli jokseenkin käsittämätön ajatus, että Shinea olisi tehnyt mitään typerää, josta pitäisi kokea huonoa omaatuntoa.
”Mitä tapahtuu Sovan bileissä, jää Sovan bileisiin.” Shinea vastasi ja käänsi katseensa pois.
”Toivottavasti oli kuitenkin hauskaa.” Phobos totesi. ”Kenet Lita oli buukannut esiintyjäksi?”
”Dominancen...” Shinea vastasi ja tiesi punastuneensa.
”Kävitkö takahuoneessa?” Phobos kysyi vakavalla naamalla.
”Lakkaa kaivelemasta.” Shinea vastasi varsin kipakalla äänensävyllä.
”Kävit sinä.” Phobos virnisti. ”Veikö kitaristi sydämesi vai sykkikö sydämesi sittenkin solistille?”
”Aja nyt vain.” Shinea puuskahti.
”Kenen kyydillä sinä pääsit takaisin Wanyaan?” Phobos kysyi kaartaessaan aluksensa sairaalan parkkipaikalle.
”Ystävä heitti.” Shinea vastasi vältellen. Hän huomasi veljensä painavan kätensä kyljelleen tuskainen irvistys kasvoillaan tämän noustessaan aluksestaan. ”Mikä sinua vaivaa?”
”Painovoimaluistimet.” Phobos vastasi hiljaa. ”Vedin rajut lipat toissapäivänä, kolme kylkiluuta murtui.”
”Et sitten viitsinyt mainita asiasta heti.” Shinea tuhahti.
”Et sinä ole ennenkään kaivannut raporttia minun harrastustapaturmistani.” Phobos tuhahti takaisin.
Sisarukset astelivat rinnakkain parkkipaikalta sairaalan pääovista sisään, päätyen aulaan. Shinea suuntasi suoraan vastaanottotiskille kysymään Karmin senhetkistä sijantia, Phoboksen marssiessa sairaalan kanttiiniin hakemaan siskolleen jotain syötävää ja juotavaa.
Tiskin takana oleva sairaanhoitaja katsoi kylmännihkeän hikistä metsässä ryvettynyttä Shineaa päästä varpaisiin ennen kuin alkoi etsiä koneeltaan tietoa Karmin olinpaikasta, tuomiten selkeästi naisen krapulaisen olotilan ajatuksissaan. Sotasankarin tytär ei hänen silmissään näyttänyt olevan mitään muuta, kuin päihteitä käyttävä bileprinsessa. Shinea yritti olla välittämättä työntekijän nyrpeästä ilmeestä, mutta se kävi silti hänen tunteisiinsa. Phobos palasi takaisin mukanaan muutama mehutetra, sämpylä sekä pullollinen vettä.
”Isänne on leikkaussalissa tällä hetkellä.” Sairaanhoitaja sanoi, osoittaen sanansa Phobokselle Shinean sijasta. ”Voitte odottaa keltaisella merkityssä aulassa rakennuksen E-siivessä.”
Phobos katsoi sairaanhoitajaa tuima ilme kasvoillaan ja lähti kiittämättä kyseistä aulaa kohti Shinea mukanaan.
”Älä välitä.” Hän sanoi siskolleen. ”Ei hän tiedä, mistä sinä olet tulossa ja mitä käyt läpi.”
Shinea nyökkäsi sanomatta mitään. Hänestä tuntui silti pahalta. Sisarukset istuivat vierekkäin aulan penkeille. Phobos työnsi ruoka- ja juomatarpeet siskonsa syliin ja yritti hakeutua itse mahdollisimman mukavaan asentoon, jotta hänen kylkeään vihloisi mahdollisimman vähän. Monen tunnin aluksessa istuminen ei ollut ainakaan parantanut hänen oloaan.
Shinea työnsi eväänsä viereiselle penkille, potkaisi jalkojaan hiertäneet kengät kipeistä jaloistaan ja joi yhden mehutetran sisällön. Hän nytkähti muutaman kerran, kun hänestä tuntui, että neste aikoisi pyrkiä ulos. Phoboksen suunpielessä käväisi kuiva hymy hänen seuratessaan siskonsa krapulaista taistelua aamiaisensa ääressä. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän ylipäätään pääsi todistamaan siskonsa krapulaa.
”Lakkaa virnistelemästä.” Shinea sanoi voipuneesti. ”Tässä ei ole mitään hauskaa.”
”On siinä vähän.” Phobos hymähti. ”Mitä olet puuhannut viime viikkoina?”
”En mitään erikoista.” Shinea vastasi. Se ei ollut oikeastaan totta. Hän oli aloittanut tankotanssin harrastamisen tosissaan Litan pitämän alkeiskurssin jälkeen, mutta ei aikonut mainita asiasta sanaakaan veljelleen.
”Mitä itse olet tehnyt?” Shinea kysyi siirtääkseen keskustelun pois itsestään. ”Muuta kuin kaatuillut painovoimaluistimilla.”
Phobos kohautti hartioitaan ja tiivisti lyhyesti pakkolomansa sisällön, ei siinä tosin ollut juuri mitään maininnan arvoista sisältöä. Sisarusten välille laskeutui hiljaisuus ja he jäivät odottamaan lisätietoja isästään.

[Shinea]

16. Brother's Way

Shinea ja Phobos istuivat Karmin sairaalavuoteen vieressä, odottaen tämän heräämistä. Miehen selkää oli operoitu sairaalaan saapumisen jälkeen, mutta kukaan hoitohenkilökunnasta ei ollut kertonut mitään ratkaisevaa Karmin kunnosta tämän lapsille.
Karm näytti välillä hätkähtelevän hetkeksi hereille, mutta vaipui pian jälleen tiedottomuuden tilaan.
”Pitäisikö meidän lähteä muutamaksi tunniksi kotiin?” Phobos kysyi hiljaa siskoltaan. Hänen kylkeään särki, eikä sairaalaympäristö ollut muutenkaan erityisen mieluisa ajanviettopaikka.
Shinean ilme kiristyi, eikä hän vastannut mitään.
”Isä on niin kovassa lääkepöllyssä, että nukkuu todennäköisesti vielä jokusen tunnin ajan ja sinä puolestasi tuoksahdat siltä, että suihku voisi tehdä hyvää.” Phobos sanoi hiljaa. ”Isä pärjää kyllä, sairaalan henkilökunta pitää hänestä kyllä huolta.”
Shinea huokaisi raskaasti ja nousi omalta istumapaikaltaan.
”Pari tuntia.” Hän sanoi. ”Tulen yksin takaisin, jos et tahdo tulla mukaani.”
Phobos nyökkäsi ja nousi myös jalkeille. Shinea asteli huoneen ovelle.
Karm säpsähti jälleen hetkeksi hereille ja suuntasi sumean katseensa poikaansa.
”Damian...” Mies kuiskasi, ennen kuin vaipui jälleen levottomaan uneen.
Phobos jähmettyi paikoilleen ja tuijotti isäänsä ilmeettömänä. Lopulta hän kääntyi kannoillaan ja asteli siskonsa ohi käytävään. Shinea vilkaisi vielä nukkuvaa isäänsä huolestunut ilme kasvoillaan, ennen kuin lähti veljensä perään.
”Miksi ihmeessä isä kutsui sinua toisella nimelläsi?” Shinea uskaltautui kysymään istuttuaan veljensä alukseen.
”Ei hän puhunut minulle.” Phobos tuhahti, lähtien ajamaan kohti Wayn sukukartanoa. ”Damian oli isän veli.”
Shinea katsoi veljeään hämmentyneen näköisenä. Hän ei muistanut mitään isänsä veljistä, ei myöskään äitinsä sisaruksista, koska kukaan heistä ei koskaan ollut millään tavoin osallisena hänen omassa elämässään. Kaikki olivat kuolleet Hydruksen vapaussodassa. Vaari oli aikoinaan puhunut Wayn suvun historiasta jonkin verran, mutta Shinea ei muistanut kuin pieniä palasia kertomuksista sieltä täältä. Ilmeisesti Damianilla oli ollut jotain tekemistä Hydruksen vapaussodan kanssa.
”Onko tässä nyt taustalla jotain, mitä minun olisi syytä tietää?” Shinea kysyi hiljaa.
”Hydrus on itsenäinen pitkälti sen vuoksi, että Damian lähti isä ja kourallinen muita vapaaehtoisia mukanaan itsemurhatehtävälle, joka yllättäen onnistui yli odotusten ja mursi diamien joukot sisältä käsin.” Phobos kertoi hiljaisella äänellä. ”Damian on se oikeasti iso nimi Hydruksen vapaussodassa. Hän vain menetti henkensä pian sodan loppumisen jälkeen, arvioiden mukaan diamimyönteisten hydruslaisten käytyä hänen kimppuunsa, eikä hänen teoistaan ole pidetty kovinkaan suurta meteliä. Varsinkaan sen jälkeen, kun isä ja ne azmealaiset retkut perustivat YPP:n.”
”Koulun historian tunnit sanoivat tilanteesta hiukan muuta...” Shinea totesi.
”Tiedän.” Phobos vastasi. ”Kävin aika tulikivenkatkuisen keskustelun aiheesta historian opettajan kanssa, kun aihe tuli ajankohtaiseksi omina kouluaikoinani. Saatoin istua jokusen tunnin jälki-istunnossa jääräpäisyyteni vuoksi. Vaari keskusteli asiasta opettajan kanssa, vahvistaen ettei historian tietämykseni ollut tuulesta temmattua sepitystä. Hän oli parempi tietotoimisto, kuin yksikään kirja tai koulun opettaja. Vaari työskenteli mekaanikkona armeijan palveluksessa vapaussodan aikana, joten hän tiesi mistä puhui.”
”Olen aika harmissani siitä, etten ole lapsena ymmärtänyt asiasta mitään ja teini-ikäisenä typerät hömpötykset ovat vieneet huomioni toisaalle.” Shinea huokaisi. ”Nyt kun vaaria ei ole, tuntuu että aiheesta jää puuttumaan paljon.”
”Älä viitsi, minä olen kuunnellut vaarin monologia aiheesta monta vuotta tiedonjanosta pinkeänä.” Phobos sanoi virnistäen. ”Olen hyödyntänyt hänen jakamiaan tietoja omalla urallani. Vaari on opettanut minulle enemmän, kuin kukaan muu.”
”Etkä silti osaa huoltaa itse alustasi.” Shinea kiusasi, taputtaen aluksen kojelautaa. ”Tämä on klassikkoalus velikulta, siitä pitäisi pitää huolta silkkihansikkain.”
”Sitä varten vaari siirsi mekaanikontaitonsa sinulle.” Phobos kuittasi takaisin. ”Ja koska tiedän, että palat halusta iskeä näppisi alukseni konepellin alle, saat kernaasti huoltaa sen.”
”Aika törkeää ammattitaitoni hyväksikäyttöä.” Shinea sanoi kieltään naksauttaen. Äänensävy antoi kuitenkin ymmärtää, ettei hän ollut tosissaan.
Kun kaksikko saapui takaisin sukukartanolle, he päästivät catronait sisälle ulkotarhastaan. Shinea livahti suihkuun ja Phobos soitti Riyalle ilmoittaakseen, että kaikki oli jotakuinkin kunnossa.

Kun Shinea oli saanut kiskottua vaatteet päälleen suihkussa käymisen jälkeen, hän löysi Phoboksen seisomasta olohuoneen kirjahyllyn vierestä. Hän selkeästi etsi jotakin. Rua päivysti Phoboksen jalkojen vieressä, kuin varmistaen, ettei perheenjäsen karkaisi mihinkään.
”Mitä sinä kaivat?” Shinea kysyi olohuoneen ovelta. Phobos löysi ilmeisesti etsimänsä, sillä hän siirsi pinon kirjoja tieltään ja veti hyllystä muiden kirjojen takana olleen paksun valokuva-albumin.
”Tätä.” Phobos vastasi ja pyyhkäisi pölyt albumin päältä. Shinea seurasi veljeään sohvapöydän ääreen, miettien samalla, miksei hän ollut ikinä aiemmin nähnyt kyseistä albumia.
Shinea käänsi varovasti ensimmäisen aukeaman esiin ja katseli uteliaana haalistuneita kuvia. Alun perusteella saattoi olettaa, että albumiin oli sijoitettu kuvia vapaussodan ajalta. Ensimmäisissä kuvissa esiintyvät Karm ja Damian olivat olleet mitä ilmeisimmin kaksoset. Heillä oli päällään sotilaspuvut. Veljekset olivat hyvin paljon toistensa näköiset, mutta se mikä sai Shinean todella hämmästymään, oli nuoren Damianin ja Phoboksen yhdennäköisyys.
”Olen aina ollut sitä mieltä, että näytät ihan faijalta, mutta taidan pyörtää puheeni tämän näkemisen jälkeen.” Shinea sanoi silmäillessään kuvia. ”Damianilla on tuo punainen raitakin hiuskuontalossaan.”
”Jos mummia on uskominen, minä kuulostankin häneltä.” Phobos sanoi hiljaa, katsellen kuvia sivusilmällä, vaikka olikin nähnyt ne jo lukuisia kertoja aiemmin. Isovanhemmat olivat kohdelleet häntä aina omana itsenäisenä ihmisenään, mutta Phobokselle oli silti käynyt selväksi, että hän muistutti kuollutta setäänsä hämmästyttävän paljon.
”Kuka tuo on?” Shinea kysyi, osoittaen kuvaa, jossa oli Karmin ja Damianin lisäksi kolmaskin mieshenkilö.
”Rainer, isän ja Damianin isoveli.” Phobos vastasi. ”Hän menetti henkensä vapaussodan puolivälin tietämillä.”
Shineaa harmitti jälleen, että hän aivan pihalla sukunsa historiasta.
”Älä turhaan tunne syyllisyyttä siitä, että olet asioista pihalla.” Phobos sanoi puoliääneen huomatessaan siskonsa harmistuneen ilmeen. ”Rainerin ja Damianin kuolema oli kova isku mummille ja vaarille, eikä kumpikaan halunnut juurikaan puhua vuosikymmeniä vanhoista asioista.”
”Vaari puhui sinulle.” Shinea sanoi hiljaa.
”Olin niin jääräpäisen utelias ja sinnikäs tiedonjanossani, ettei hän voinut olla hiljaa.” Phobos hymähti haikeasti. ”Kai hän oletti, että alkaisin nähdä isän paremmassa valossa sankaritarinoiden myötä, mutta lopputulos oli vain se, että näin vain Damianin suurena sankarina.”
Mitä pidemmälle Shinea valokuvia selasi, sitä vakavammiksi ne tunnelmaltaan muuttuivat. Alkupuolella veljekset hymyilivät hyväntuulisina kuvissa, mutta pikkuhiljaa hymyt kuolivat pois. Jokunen kuva oli ilmeisesti otettu myös Rainerin hautajaisista.
Phobos mietti, miten onnekas hänen perheensä oli ollut, kun Rainerin ruumis oli saatu tuotua sotatantereelta kotiin ja saatettu haudan lepoon. Hän vilkaisi olohuoneen seinällä olevaa muistospiraalia. Jos ruumis jäi kateisiin, hautajaisia ei voitu järjestää, kun ei ollut mitään mikä muotoutuisi kiveksi. Vaikka kivi oli varsin symbolinen muisto kuolleesta perheenjäsenestä, sillä oli hydruslaisille suuri merkitys.
Phobos tunsi syyllisyyttä Asrainissa kaatuneiden tovereidensa vuoksi. Näiden perheet eivät luultavasti saisi koskaan kuolleita lähimmäisiään kotiin. Pakon edessä Phobos oli joukkoineen vetäytynyt välttääkseen turhat lisäkuolemat ja se oli tarkoittanut kaatuneiden hylkäämistä pohjoisen hyytäviin olosuhteisiin. Kuolleiden tuntolaatat olivat kulkeneet pitkän kotimatkan Phoboksen sotilaspuvun povitaskussa. Ne olivat luultavasti raskain taakka, minkä hän oli elämänsä aikana siihen mennessä kantanut.
Melkein puoleen väliin albumia selattuaan Shinea sulki sen, näyttäen siltä, että pidätteli kyyneliä.
”En pysty katsomaan näitä nyt…” Hän huokaisi tukahtuneesti. ”He näyttivät niin…voittamattomilta. Valmiilta elämään elämänsä ja nyt… vain isä on hengissä.”
”He uhrasivat henkensä taistellessaan, jotta seuraavilla sukupolvilla olisi asiat paremmin.” Phobos sanoi hiljaa.
”Siksikö sinäkin olet armeijan palveluksessa?” Shinea kysyi.
”Osittain siksi.” Phobos myönsi, virnistäen sitten ilkikurisesti kuin tilannetta keventääkseen. ”Mutta myös itsekkäistä syistä. Kuten siitä, että armeijan univormut vetävät puoleensa pimuja.”
Shinea pyöräytti silmiään ja puisteli päätään hymynkare huulillaan, vilkaisten olohuoneen seinällä olevaa kelloa.
”Lähden takaisin sairaalalle.” Hän totesi. ”Tuletko mukaan vai jäätkö tänne?”
Shinean yllätykseksi Phobos halusi tulla mukaan.

Karm makasi sairaalavuoteessaan ja tuijotti kattoa yläpuolellaan. Lääkäri oli juuri lähtenyt huoneesta kerrottuaan miehelle tämän toipumisennusteen.
Hän ei kävelisi enää koskaan.
Selkärankaimplantti oli alkanut hylkiä hänen kehoaan ja lakannut sen vuoksi toimimasta. Implantin tilalle olisi voinut vaihtaa uuden, mutta lopputulos olisi todennäköisesti se, että keho hylkisi sitäkin ja jalat pettäisivät jälleen alta. Karm päätyisi lopulta pyörätuoliin, tällä hetkellä oli päätettävä vain, että yrittäisikö hän jaloilleen uuden implantin voimin vai hyväksyisikö kohtalonsa, välttäisi uuden kuntoutuksen opetellen jälleen kävelemään ja kestäisi sitä seuraavan pettymyksen jalkojen lähtiessä uudelleen alta. Mies huokaisi syvään ja irvisti tuskissaan, kun hänen vasta operoidusta selästään säteili viiltävä kipu voimakkaasta lääkityksestä huolimatta.
Karm sulki silmänsä. Hän tunsi olonsa kurjemmaksi kuin aikoihin. Asiat olivat alkaneet pikkuhiljaa sujua paremmin ja kertaiskulla kaikki räjähti jälleen kappaleiksi. Yhtä hyvin hän voisi päättää päivänsä, elämänhalu oli kadonnut kävelykyvyn myötä. Syitä elää oli jäljellä hyvin vähän.
”Iskä.” Kuului Shinean ääni sanovan arasti oven suusta.
”Hei.” Karm henkäisi vastaukseksi.
Shinea astui huoneeseen selkäänsä saaneen näköinen Phobos perässään. Siinä oli kaksi erittäin hyvää syytä, joiden vuoksi pysyä hengissä. Karmille oli tosin yllätys, että Phobos oli paikalla. Hänen poikansa istui sängyn jalkopäässä olevalle tuolille sanomatta sanaakaan, Shinea puolestaan vuoteen reunalle ja tarttui isäänsä varovasti kädestä.
”Oletteko te olleet täällä koko ajan?” Karm kysyi käheällä äänellä.
”Kävimme välissä kotona.” Shinea vastasi hiljaa. ”Millainen olo sinulla on?”
”Voimaton.” Karm sanoi hiljaa, kääntäen katseensa pois. ”Lääkäri sanoi, etten kävele enää ikinä.”
”Kai sinä kuitenkin muutoin toivut?” Shinea kysyi surkeana.
”En tiedä, Shinea.” Karm vastasi kivusta irvistäen. Shinea pidätteli selkeästi kyyneleitä.
”Entä N’ida ja Rua?” Karm kysyi hiljaa.
”Molemmat olivat hieman levottomia, kun kävimme kotona, muutoin ihan hyvin.” Shinea vastasi hiljaa. ”Jos Rua vain olisi...”
”Rua teki vain sen, mikä oli sen mielestä oikein.” Karm keskeytti hiljaa. ”Se suojeli perheenjäsentään, koska katsoi tämän olevan vaarassa ja kyvytön puolustautumaan itse. Ei tämä ole mitenkään Ruan syy.”
”Minä olisin voinut...” Shinea aloitti.
”Se mitä tapahtui, ei ole sinun syysi.” Phobos keskeytti puolestaan. ”Sinulla on oma elämä, et voi lakata elämästä sitä vain sen vuoksi, että jotain voi tapahtua, jos et ole paikalla. Joskus asioita vain tapahtuu, Sintti. Halusit tai et.”
”Phobos on oikeassa, Shinea.” Karm sanoi lempeästi. Shinea nyökkäsi pienesti ja pyyhkäisi kyyneleen silmänurkastaan.
Hänen viestimensä alkoi piipittää saapuvan puhelun merkiksi.
”Helvetti... Unohdin ilmoittaa Litalle, että palasin jo aamulla Wanyaan...” Nainen puuskahti vilkaistuaan laitteen näyttöä.
”Vastaa vain, hän on varmasti huolissaan.” Karm sanoi hiljaa. Shinea nyökkäsi ja asteli käytävään vastatakseen viestimeensä.
”Mitä sinulle on tapahtunut?” Karm kysyi pojaltaan. Phobos varoi selkeästi toista kylkeään ja näytti muutoinkin runnotulta.
”Mitäs luulet?” Phobos tuhahti kasvot ilmeettöminä, katsoen isäänsä tiiviisti silmiin. Karm ei uskaltanut arvata, katsoi vain takaisin, miettien kuumeisesti oliko joku käynyt hänen poikansa kimppuun.
”He löysivät minut.” Phobos sanoi lopulta lähes kuiskaten, tietäen pelaavansa julmaa peliä isänsä kanssa. Karmin silmät laajenivat ja hänen kasvoillaan häivähti ohikiitävän hetken ajan pelko. Hän tokeni kuitenkin nopeasti.
”Ei.” Karm kuiskasi hiljaa päätään puistellen. ”Älä kehtaa valehdella minulle.”
”Mielenkiintoista.” Phobos murahti synkästi, pettyneenä siitä, ettei Karm langennut hänen ansaansa. ”Valehtelu on siis sallittua vain sinulle?”
”En jaksa käydä tätä samaa keskustelua kanssasi kerta toisensa jälkeen.” Karm sanoi hiljaa. ”Se ei johda mihinkään.”
”Tajuatko lainkaan, millaisessa paineessa joudun elämään sen vuoksi, ettet sinä kerro mitä tapahtui?” Phobos sähähti, vuodattaen isänsä niskaan koko aamun jatkuneen valvepainajaisensa siitä, miten pelkäsi jonkun käyneen jälleen perheensä kimppuun, hänen itsensä ollessa samaan aikaan täysin puolustuskyvytön ja vailla minkäänlaista taustatukea.
Karm ei vastannut mitään, kuunteli vain poikaansa pohjattoman surullisen näköisenä. Hän ymmärsi Phoboksen tuskaa ja vaikka häntä itseään sattui olla tämän sanallisten iskujen kohteena, se oli parempi vaihtoehto, kuin vaarantaa pojan henki kertomalla totuus.
Phobos veti henkeä, aikoen jatkaa isänsä sanallista ryöpytystä, mutta sulki suunsa, kun Shinea astui takaisin huoneeseen. Wayn perheen miehet tuijottivat toisiaan hetken, Karm hyvin surullisena ja Phobos peitellystä vihasta kihisten, ennen kuin he käänsivät katseensa Shineaan.

Phobos oli päättänyt jäädä kotikartanolle siskonsa seuraksi, sillä Karm joutuisi viettämään jonkin aikaa sairaalassa ennen kuin pääsisi kotiin. Toipuminen veisi lääkäreiden arvion mukaan parista viikosta puoleentoista kuukauteen, sen jälkeen kotiutusta voitaisiin miettiä.
”Theon on tulossa Hydrukselle.” Phobos tiedotti siskoaan eräänä aamuna muutama päivä Karmin loukkaantumisen jälkeen, raahauduttuaan aamiaispöytään sen näköisenä, kuin ei olisi nukkunut lainkaan koko yönä.
”Ai?” Shinea totesi vastaukseksi hämmentyneen näköisenä. ”Koska?”
”Loppuviikosta.” Phobos vastasi. ”Hänellä on joku työkeikka, jonka jälkeen hän on jäämässä pariksi päiväksi Karnassokseen. Silloin hänellä olisi aikaa tavata sinut.”
”Tuletko mukaan?” Shinea kysyi hiljaa teekuppinsa takaa.
”Jos haluat, vaikka en niin välittäisikään käydä Karnassoksessa.” Phobos vastasi olkiaan kohauttaen. Hän peitteli irvistyksensä, kun liike aiheutti kipeää vihlontaa vaurioituneisiin kylkiluihin.
”En minä yksinkään tahdo mennä.” Shinea totesi. ”Sinä sentään tunnet Theonin jo ennalta, joten tilanne ei välttämättä ajaudu kiusalliseksi.”
”Älä laske sen varaan.” Phobos naurahti. ”Tilanne on muutaman kerran ryöstäytynyt hiukan käsistä, kun olemme olleet kaksin liikkeellä.”
”Yllättävää.” Shinea tuhahti silmiään pyöräyttäen. ”Kaksi nuorta Wayn sukuhaaran miestä, mitä minä oikein edes ajattelin.”
”Älä viitsi.” Phobos tuhahti takaisin. ”Ikään kuin et olisi itse tehnyt Litan seurassa mitään kyseenalaista.”
”Tilanne ei ole kuitenkaan ’ryöstäytynyt käsistä’ kertaakaan.” Shinea väitti vastaan, punastuen samalla, kun tajusi millaisessa tilanteessa oli vastannut viestimeensä Litan seurassa, kun veli oli hänelle soittanut.
”Olet vielä niin nuori.” Phobos virnisti. ”En minäkään töpeksinyt sinun ikäisenäsi.”
”Phobos, siitä on räkäinen viisi vuotta, kun sinä olit tämän ikäinen. Ja mikäli muistan oikein, niin todellakin töpeksit jo silloin.” Shinea totesi. ”Enkä sitä paitsi usko, että ehdin itse juurikaan hölmöilemään seuraavan viiden vuoden aikana.”
”Kuuluisat viimeiset sanat, siskoseni.” Phobos sanoi virnistäen.
Joitakin vuosia myöhemmin Shinea joutui karvaasti myöntämään, että veli oli ollut oikeassa.

Shinea istui Phoboksen kanssa eräässä Karnassoksen pubeista ja odotti Theonia paikalle.
”Lakkaa hermoilemasta.” Phobos totesi, sillä koko pöytä tärisi, kun Shinea hytkytti jalkaansa hermostuksissaan.
”Mitä jos hän ei pidä minusta?” Shinea kysyi hiljaisella äänellä, hypistellen drinkkilasiaan.
”Kyse on veljestäsi.” Phobos virnisti ja hörppäsi oluttaan. ”Sukulaisiaan ei voi valita.”
”Jos voisi, moni valitsisi varmasti toisin.” Sanoi Phoboksen taakse astellut mies huvittuneena laskiessaan juomansa pöydälle. ”Tuollaisen ylimielisen nilkin vaihtaisi ainakin kernaasti pois.”
”Hei vaan sinullekin.” Phobos hymähti vilkaistuaan olkansa yli takanaan seisovaa veljeään.
”Sinun täytyy olla Shinea.” Mies sanoi hymyillen Shinealle pöydän yli.
”Hei.” Shinea sanoi epävarmasti hymyillen. ”Mukava tavata.”
Theon ja Shinea mittasivat toisiaan silmäilevin katsein.
Theon jakoi mustassa hiuskuontalossaan saman sivuilta sekä takaa lyhyen ja päältä pidemmän hiustyylin, kuin Phobos, sekä useimmat muut Hydruksen armeijan palveluksessa olevat miehet. Hänen vaatetuksensa hallitsevin elementti tuntui olevan YPP:n metsästäjien käyttämät metallivahvisteiset saappaat, joiden varteen hänen kuluneet mustat farkkunsa oli siististi särmätty. Takki oli väriltään tummanharmaa ja tyyliltään melko samantyyppinen kuin sisarusten isän käyttämä tavaramerkiksi muodostunut punainen takki. Theon istuutui Phoboksen vieressä olevaan tyhjään tuoliin siskoaan vastapäätä.
Shinean mielestä Theonin kasvonpiirteissä oli hyvin paljon samaa kuin Phoboksen ja Karmin kasvoissa, mutta hän veikkasi silti, ettei olisi Phoboksen tavoin osannut suoralta kädeltä yhdistää Theonia veljekseen, ellei olisi asiasta etukäteen tiennyt. Isällä oli Shinean muistikuvien mukaan ollut aina parta ja Phoboksenkin leuassa oli jo useamman vuoden ajan komeillut karvoitus. Theonin posket olivat puolestaan sileät ja se sai hänet näyttämään Phobosta nuoremmalta, vaikka heillä ei ollut vuottakaan ikäeroa. Hän näytti nuoresta iästään huolimatta paljon nähneeltä, mutta ei vaikuttanut ihan yhtä kyyniseltä kuin Phobos.
Pienen alkutunnustelun jälkeen Shinea ja Theon juttelivat keskenään, kuin olisivat tunteneet toisensa koko ikänsä. Keskustelu polveili sujuvasti aiheesta toiseen, kulkien läpi niin harrastuksista, lapsuusmuistoista, työnkuvasta kuin opiskeluistakin. Ei kulunut aikaakaan, kun sisaruskolmikko ajautui naljailemaan toisilleen hyväntahtoisesti.
”Hei kulta!” Shinea huikkasi yllättäen jollekin, joka seisoi Phoboksen takana. Naisen hymy oli suorastaan säteilevän lumoava, kun Gemini astui ystävänsä ohi Shinean viereen ja kumartui painamaan suukon hänen huulilleen.
”Hei muru.” Gemini vastasi lempeästi hymyillen ja istui naisen viereen tämän veljistä välittämättä. ”Oliko jo ikävä?”
”Heh heh, hyvä vitsi.” Phobos murahti pöydän toiselta puolelta, ennen kuin Shinea ehti vastaamaan Geminin esittämään kysymykseen. ”Voitte lopettaa, ei mene läpi.”
”Ei tämä ole mikään vitsi.” Shinea sanoi vakavana, siirtyen lähemmäs viereensä istunutta Geminiä. ”Uskallettiin tuoda tämä julki vasta nyt, kun olet aina suhtautunut niin nuivasti siihen, että joku kaverisi on minusta kiinnostunut. Ajateltiin, ettet kehtaisi vetää mitään helvetillisiä kilareita Theonin nähden.”
Phobos vilkaisi ystäväänsä, hakien merkkejä siitä, että kyseessä oli tälle tyypillinen jekku. Gemini kietaisi käsivartensa Shinean vyötärön ympärille ja veti naisen kylkeensä kiinni.
”Phobos, olemme tosissamme tämän asian kanssa.” Mies sanoi hiljaa.
Theon seurasi tilanteen kehittymistä hivenen hämmentyneen näköisenä, mutta ei puuttunut asiaan millään tavoin. Phobos puolestaan tuijotti siskoaan epäuskoinen ilme kasvoillaan. Hän vilkaisi ystäväänsä, tietämättä miten haluaisi ylipäätään tilanteeseen suhtautua. Shinea ja Gemini olivat olleet tekemisissä keskenään siitä saakka, kun Phobos oli alokasaikoinaan viettänyt lomilla aikaa Geminin kanssa Wayn sukukartanolla. Shinea oli ollut siihen aikaan vasta kipuileva teini ja Gemini oli aina suhtautunut nuoreen naisen alkuun isoveljellisen suojelevasti.
Yllättäen Phobos hymyili ja kohautti hartioitaan.
”Eihän siinä sitten.” Hän totesi. ”Miten aiotte edetä? Joko hääpäivä on varattuna?”
Shinea vilkaisi Geminiä hivenen hämmentyneen näköisenä. Phoboksen reaktio oli aikamoinen yllätys ja tämä vaikutti hyvin vilpittömältä kysyessään väitetyn pariskunnan tulevaisuuden suunnitelmia.
”Sitähän minäkin.” Phobos totesi ilottomasti virnistäen, kun ei saanut vastausta. ”Hyvä yritys, mutta ei mene läpi.”
”Hitto.” Shinea hymähti päätään puistellen. ”Hetken jo luulin, että menisit tähän jekkuun.”
”Tiedän, mitä Gemini puuhailee vapaa-aikanaan ja todennäköisyydet puhuvat sen puolesta, ettei hän olisi ehtinyt pokaamaan sinua, saati deittailemaan kanssasi.” Phobos vastasi. ”Lisäksi historia puhuu sen puolesta, ettei Gemini uhraisi ystävyyssuhdetta parisuhteen vuoksi. Hän sai joitakin vuosia sitten kunnolla selkäänsä eräältä työkaverilta päädyttyään tämän siskon lakanoihin, joten en usko, että Gemini päätyisi toistamaan saman virheen uudelleen.”
”Sitten riittää tästä aiheesta.” Gemini sanoi hivenen vaivautuneen näköisenä.
”En minä siskoani olisi yksityiskohdilla halunnutkaan järkyttää.” Phobos virnisti. ”Haen lisää juotavaa, ottaako joku muu jotain?”
Shinea huikkasi lasinsa tyhjäksi ja pyysi samanlaisen juoman tilalle. Gemini pyysi ystäväänsä tuomaan ”sen tavallisen”, mitälie se sitten olikaan.
”Onko tämä seurustelujuttu joku sisäpiirivitsi, vai pitäisikö minun tajuta tilanteesta jotain?” Theon kysyi Phoboksen asteltua baaritiskille.
”Olen odottanut hyvän tovin, että saisin toteuttaa tämän källin jonkun kanssa ja Gemini on ollut loistava taistelupari, mitä jekkuihin tulee.” Shinea hymähti. ”Phoboksella ja minulla on hyvät välit keskenämme, mutta olen pitänyt häntä aina hiukan tiukkapipona, kun kyseessä on minun romanttiset ihmissuhteeni.”
”Phobos yrittää suojella sinua, Shinea.” Theon sanoi vakavan näköisenä. ”Suurin osa hänen ystävistään on hänen kanssaan tai hänen alaisuudessaan palvelevia sotilaita, eikä hän toivoisi kohtaloksesi sitä, että elämänkumppanisi kuolee taistelukentälle. Varsinkaan hänen komennossaan.”
Tämä oli näkökulma, jota Shinean silmille ei oltu aiemmin heitetty. Siinä oli järkeä. Geminin korvissa siinä oli vielä enemmän järkeä, sillä Phoboksen tavoin hän oli menettänyt Asrainissa kuusi työtoveriaan vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Tilanne pohjoisessa oli kääntynyt kriittiseksi silmänräpäyksessä, eivätkä eloonjääneet olleet pystyneet edes tuomaan kaatuneita tovereitaan takaisin kotiin, hyvä kun olivat itse kyenneet rämpimään lumisesta erämaasta takaisin ihmisten ilmoille. Vain kaatuneiden tuntolaatat olivat tulleet takaisin ja Gemini tiesi, että Phobos olisi halunnut henkilökohtaisesti käydä kaatuneiden tovereidensa perheiden luona kertomassa suru-uutisen, mutta esimiehet olivat kieltäneet ja passittaneet nuoren kersantin pakkolomalle siihen asti, että keksisivät mitä hänen kanssaan tehtäisiin. Kaatuneiden tovereiden ruumiit jäisivät kenties ainiaaksi kylmään pohjolaan.
Shinea käänsi katseensa baaritiskiltä palaavaan isoveljeensä ja mietti, oliko Theonin mainitsema syy todella se, jonka varjolla Phobos oli siskonsa ihmissuhteisiin puuttunut. Oli totta, että suuri osa Phoboksen lähipiiristä oli kuvioissa hänen työnkuvansa kautta, lukuun ottamatta muutamaa lapsuudenystävää sekä Riyaa. Asian pohtiminen jäi sikseen Phoboksen istuttua takaisin pöydän ääreen.

Seuraavana päivänä Shinea kulutti aikaa Karnassoksen keskustassa ennen kuin olisi aika palata Wanyaan. Hän suorastaan imi kaupungin tunnelmaa ja hektisyyttä sisäänsä, nauttien elämän äänistä ympärillään. Karnassos oli kaupunki, joka ei nukkunut koskaan ja ajatus viehätti Shineaa suunnattomasti. Hän tiesi, etteivät kaikki viihtyneet suurkaupungin sykkeessä, mutta keskellä maaseutua kasvaneena suurkaupunki veti häntä puoleensa. Nähtävää ja tehtävää oli loputtomasti.
Aikansa keskustassa kierreltyään Shinea päätti käydä syömässä jotain, valitsi mukavalta näyttävän kahvilan katutasosta ja istui ikkunan vieressä olevan pöydän ääreen ruokansa ja juomansa kanssa. Tunnelma kahvilan puolella oli hyvin rauhallinen, vaikka ulkona olevilla ihmisillä näkyi olevan jatkuva kiire. Shinea siemaisi teetään ja seurasi ikkunan toisella puolella viipottavia ihmisiä, nauttien olostaan. Hän leikitteli ajatuksella Karnassokseen muuttamisesta, mitä tekisi työkseen ja missä asuisi, jos koskaan muuttaisi kaupunkiin.
Kesken unelmoinnin Shinean katse kiinnittyi ulkona astelevaan pariskuntaan ja hänen kurkkuaan alkoi kuristaa.
”Harom...” Nainen henkäisi. Harom näytti hyvältä, kuten aina kun Shinea oli miehen kanssa tekemisissä. Ikävä ja kaipaus puskivat mieleen, muistuttaen samalla kipeästi edellisestä kerrasta, kun Shinea oli ollut tekemissä Haromin kanssa, mutta hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois.
Miehen rinnalla astelevaa naista ei saattanut kuvailla kuin säteilevän kauniiksi. Koko tämän olemus oli viimeistä silausta myöten huoliteltu. Kampaus, meikki, vaatteet... Aivan kaikki. Tummansininen iho oli virheetön, vaaleat pitkät hiukset kiharoille taivutetut. Vaatteet näyttivät mittatilauksena tehdyiltä ja ne istuivat naisen päälle täydellisesti. Hän olisi kelvannut minkä tahansa muotilehden kuvauksiin tai kansikuvatytöksi siltä seisomalta.
Shinean silmissä kirvelivät kyyneleet ja hän yritti tehdä kaikkensa, etteivät ne vierisi hänen poskilleen. Naisen oli pakko olla Eva. Hän sopi Haromin käsipuoleen mielipuolisen hyvin. Shinea tunsi itsensä mitättömäksi ja riittämättömäksi. Pariskunta pysähtyi kahvilan ulkopuolelle ja Harom näytti nauravan vapautuneesti jollekin, mitä Eva oli juuri sanonut.
”Älkää tulko tänne…” Shinea ajatteli epätoivoisena. Hän ei ollut valmis kohtaamaan Haromia tällaisella hetkellä, ei varsinkaan, kun täydellisyyden perikuvalta näyttävä Eva kulki hänen vierellään. Kaksikko vaihtoi hellän suudelman ennen kuin jatkoi matkaansa ja Shinea huokaisi helpotuksesta.
Kyynelet vierivät hänen poskilleen. Shinea pyyhki ne nopeasti kämmenselkäänsä, ennen kuin kukaan muu kahvilan asiakkaista kiinnittäisi huomionsa häneen. Mieltään rauhoittaakseen hän siemaisi teetään, mutta sekään ei maistunut enää yhtä hyvältä kuin hetkeä aiemmin. Shinea huokaisi raskaasti, nojaten päänsä käteensä. Lopulta hän nousi tuoliltaan, puki takin takaisin päälleen ja vei kahvilasta ulos lähtiessään tarjottimensa käytettyjen astioiden kärryyn, vaikka hänen lounaansa oli vain puoliksi syöty. Nainen lähti astelemaan kohti hotellia, kiittäen tuuriaan edes siitä, että se oli vastakkaisessa suunnassa suhteutettuna Haromin ja Evan kulkusuuntaan nähden.

[Shinea]

Osa 17. Way of Sin

Karmin päästessä sairaalasta takaisin kotiin, Phobos palasi takaisin Eastiaan. Hän tiesi, ettei isän kanssa saman katon alla vietetty aika tekisi kummankaan mielenterveydelle lainkaan hyvää. Tosin, Phoboksen oli myönnettävä itselleen, että hänen hermonsa tulisivat repeilemään seuraavina viikkoina joka tapauksessa, sillä hänen murtuneet kylkiluunsa eivät ottaneet parantuakseen.
Päivät lipuivat ohi hitaasti, mutta varmasti, ilman että Phobos sai niistä mitään irti. Riya yritti elää omaa elämäänsä normaalisti, käydä töissä ja toimia kotonaan niin kuin oli tottunut toimimaan, mutta hän huomasi olevansa jatkuvasti varpaillaan Phoboksen seurassa. Mies oli turhautunut ja väsynyt. Riyan silmin katsottuna tämä käyttäytyi useina päivinä suorastaan riidanhaluisesti ja hän joutui hillitsemään omaa käytöstään, etteivät olosuhteet räjähtäneet käsiin. Phobos ei enää puhunut juuri mitään ja sulkeutui päivä päivältä enemmän.
Ohi lipuvat päivät muodostuivat viikoiksi, eikä tilanne millään muotoa parantunut ajan kuluessa. Jos jokin päivä toi askeleen verran edistystä, seuraavana otettiin pari askelta takapakkia ja Riya koki oman jaksamiskykynsä olevan äärirajoilla. Siitä huolimatta hän mietti pitkään, ennen kuin päätti lopulta pyytää Geminiltä apua edetäkseen johonkin suuntaan Phoboksen kanssa. Pyöriteltyään melkein viikon verran ajatusta tosissaan mielessään, hän päätti soittaa Geminille sopivan tilaisuuden tultua vastaan eräänä iltana, kun Phobos ei ollut kotona naisen tullessa töistä.
Tavanomaisten tervehdysten vaihtamisen jälkeen Gemini tuntui tajuavan, että jokin oli pielessä.
”Mikä hätänä?” Mies kysyi kuullessaan Riyan äänestä silkan uupumuksen.
”En tiedä, mitä helvettiä teen Phoboksen kanssa…” Nainen selittii hiljaa, napsauttaessaan vedenkeittimen päälle keittiössä, tehdäkseen itselleen kupillisen iltateetä. ”Hän on rakentanut ympärilleen suojamuurin, jonka läpi minäkään en pääse. Mitä tahansa yritän tehdä tai olla tekemättä, hän sulkeutuu koko ajan vain enemmän.”
Gemini oli hetken hiljaa. Vesi alkoi pikkuhiljaa lämmetä keittimessä, laitteen pitäessä hiljaista suhinaa.
”Saatko hänestä yhtään mitään irti?” Gemini kysyi.
”En… Hän on passiivinen, eikä halua tehdä mitään.” Riya vastasi huokaisten. ”Kumpikaan meistä ei pysty nukkumaan. Phobos näkee painajaisia ja ne potkivat häntä helvetin lujaa, minä taas herään nykyään joka helvetin rasahdukseen, mikä tässä asunnossa kuuluu.”
Vesi alkoi lähestyä kiehumispistettä, vedenkeitin suorastaan kohisi.
”Joko ne murtuneet kylkiluut ovat parantuneet?” Gemini tiedusteli.
”Kuluneen ajan puolesta sanoisin, että ovat, mutta luulen Phoboksen käyttävän kylkeään vain tekosyynä, ettei hänen tarvitse...” Riya kääntyi viestin korvallaan ympäri, vain huomatakseen olevansa vastakkain olohuoneessa seisovan Phoboksen kanssa. Vedenkeittimen kohina oli peittänyt oven äänen alleen, joten Riya ei ollut kuullut Phoboksen palaavan.
Kaksikko tuijotti toisiaan monta sekuntia sanomatta mitään.
”Riya?” Gemini katkaisi sykkivän hiljaisuuden viestimen toisessa päässä.
”Joudun soittamaan sinulle myöhemmin...” Riya sanoi viestimeensä ja laski sen korvaltaan ennen kuin Gemini ehti vastata mitään. ”Phobos…”
”Millä helvetin oikeudella sinä juoruat asioitani eteenpäin?” Mies ärähti niin vihaisella äänellä, että se tuntui sekä syytökseltä, että suoralta iskulta vasten kasvoja. Siinä vaiheessa Riya tajusi Phoboksen olevan humalassa. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tilanne eskaloituisi riitelyksi ja Riya saisi täyslaidallisen sanallisia ammuksia niskaansa.
”Olen aivan helvetin huolissani sinusta.” Riya vastasi hiljaa, astellen keittiöstä olohuoneen puolelle rauhallisesti, kuin vihaista petoeläintä varoen.
”Ei se ole syy juoruta minusta ulkopuolisille!” Phobos ärähti, ääni riidanhakuisena. Hän mittasi Riyaa katseellaan, kuin punniten sitä luottamusta, joka heidän välillään oli joskus ollut.
"En kestä katsoa sinua, kun olet tuollaisessa kunnossa.” Riya jatkoi hiljaa. ”Minä…”
"Heitä ulos sitten." Phobos keskeytti kylmästi.
"Älä viitsi." Riya sanoi silmiään pyöräyttäen. ”Yritän vain auttaa sinua.”
”Lopeta!” Phobos karjaisi turhautuneena. ”En tarvitse apuasi!”
”Phobos…” Riya yritti pysyä tyynenä.
”Älä sekaannu asioihini!” Phobos ärähti.
”Meinasitko olla kenellekään hyödyksi tuossa kunnossa?” Riya kysyi pisteliäästi, alkaen ärsyyntyä Phoboksen asenteesta. Huutamisesta ei olisi mitään hyötyä, mutta ei hän ottaisi mykkänä vastaan miehen laukomaa sanallista sarjatulitusta.
”Jätä minut rauhaan.” Phobos käski.
”Helvetti, ryhdistäydy nyt!” Riya ärähti. "Minä en aio katsoa vierestä, kun sinä tuhoat urasi "
"Ei siinä ole enää mitään tuhottavaa." Phobos kähähti ivallisesti, kääntyen poispäin, yrittäen selkeästi lopettaa keskustelun.
”Melkein kaipaan niitä aikoja, kun lomasi menivät ryypätessä ja huoneestasi ilmestyi joka aamu eri suttura.” Riya sivalsi hyytävällä äänellä. Phobos pysähtyi niille sijoilleen.
”Etkä kaipaa.” Mies tuhahti. ”Sinä vihasit sitä. Et koskaan myöntänyt, mutta tiedän, että vihasit.”
”Silloin sinulla oli sentään elämänhalua.” Riya puuskahti. ”Nyt olet vain säälittävä sotilaan irvikuva, joka on heittämässä kaiken hukkaan pienten vastoinkäymisten vuoksi.”
”Pienten vastoinkäymisten?!” Phobos karjaisi yllättäen, tarttuen Riyaa olkapäistä, ravistaen häntä raivostuneen näköisenä. ”Olisin voinut omin käsin tappaa kaikki, jotka kuolivat Asrainissa!”
Huutoa seurannut hiljaisuus soi Riyan korvissa useamman sekunnin ajan.
”Heitä tuo marttyyrin viitta harteiltasi ja suuntaa ajatuksesi oikeaan suuntaan, niin ehkä jopa etenet johonkin.” Riya sanoi hiljaa, yrittäen peittää pelon äänestään. Phobos ei ollut koskaan aiemmin huutanut hänelle päin naamaa tällä tavoin, saati käynyt häneen käsiksi. ”Se mitä pohjoisessa tapahtui, ei ollut sinun syysi.”
”Sanoo nainen, jonka sukutausta on pohjoisessa.” Phobos sanoi syyttävästi, sysäten Riyan kauemmas. ”Tiedätkö… Pohjoisen perimä ei häviä sinusta mihinkään, vaikka tatuoisit koko nahkasi mustaksi.”
Hänen sanojensa sävy oli sekä loukkaava, että hyökkäävä ja sai Riyan nostamaan puolustuksensa pystyyn.
”Miten se liittyy mihinkään millään tavalla?” Nainen kysyi ärtyneenä, tajuten sitten, mitä Phobos ajoi takaa. ”Kuvitteletko, että minulla on jotain tekemistä sen kanssa, mitä Asrainissa tapahtui?”
”Monikin asia saisi sillä selityksen.” Phobos vastasi, katsoen Riyaa silmiin, tarkkaillen naisen reaktiota. Riya ei voinut uskoa korviaan. Hän ymmärsi kyllä, että Phoboksen oli vaikea luottaa keneenkään kokiessaan henkensä uhatuksi, mutta miehen syytökset olivat julmia, eikä Riya käsittänyt, miten Phobos oli päätynyt sellaiseen lopputulokseen ajatusketjussaan, että nainen olisi syyllinen Phobosta tai hänen läheisiään satuttaneisiin tapahtumiin.
”Kaikkien näiden vuosien jälkeen, sinä epäilet minua?” Riya karjaisi, tönäisten Phobosta niin kovalla voimalla rintakehään, että tämä horjahti pari askelta taaksepäin. "Ota pää pois perseestäsi, mieti vähän mistä minua syytät ja paina tuohon paksuun kalloosi, että minä olen sinun puolellasi!”
Kyyneleet polttelivat Riyan silmissä ja hän teki kaikkensa, etteivät ne vierisi hänen poskilleen. Phobos kohotti ärtyneenä toisen kätensä, saaden Riya kavahtamaan kauemmas. Miehen päihteiden sumentamiin aivoihin asti kulkeutui tieto siitä, että nainen pelkäsi hänen lyövän. Hän oli ylittänyt rajan, jota hän ei olisi koskaan halunnut ylittää Riyan seurassa.
Phobos astui askeleen taemmas, kääntyi ympäri ja lähti ulko-ovea kohti sanomatta mitään. Riyalle tuli tunne, että jos hän päästäisi Phoboksen nyt lähtemään, tämä ei tulisi koskaan takaisin. Nainen otti muutaman nopean askeleen miehen perään, tarttuen hänen käsivarteensa.
”Phobos…” Riya kuiskasi pyytävästi, ääni väristen.
”Päästä ir-...” Phobos ärähti, kääntyen naista kohti, mutta hänen lauseensa jäi kesken, kun Riya yllättäen suuteli häntä. Mies jähmettyi paikoilleen, kykenemättä reagoimaan tilanteeseen sen yllättävyyden vuoksi. Hän ei ollut osannut odottaa mitään tällaista. Ei tällaisessa tilanteessa.
Riya irrottautui suudelmasta, katsoen Phobosta silmiin raskaasti hengittäen. Kyyneleet vierähtivät naisen poskille, kun hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Phobos painoi etusormensa hänen huulilleen. Hän oli kireä ja jännittynyt, ilmassa väreili suuttumus ja hämmennys.
”Riya…” Hän kuiskasi. ”Tämä ei ole…”
Riya läimäisi Phoboksen käden sivuun, tarttui kiinni miehen paidan kauluksesta ja painoi kesken lauseen tämän huulille väkivaltaisen suudelman. Sekunneissa tilanne eskaloitui. Miehen kädet singahtivat Riyan vyötärölle ja hän riuhtaisi naisen itseään vasten, vastaten suudelmaan, kuin maailmanloppu kolkuttaisi ovella. Riyan kädet pujahtivat miehen paidan alle ja riistivät vaatekappaleen tämän päältä keskeyttäen suudelman, vain jotta kaksikko voisi jälleen takertua toisiinsa. Kaksikko lähti kuin yhteisestä sopimuksesta suuntaamaan kohti Riyan makuuhuonetta. Mies veti Riyan mekkoa ylemmäs, riisuen sen hätäisesti naisen päältä makuuhuoneen ovensuussa, paljastaen naisen tatuoidun vartalon vaatteen alta, todeten samalla, ettei Riyalla ollut rintaliivejä mekkonsa alla. Hän nosti Riyan lantiosta kiinni pitäen syliinsä. Nainen kietoi kätensä hänen niskaansa ja jalkansa hänen ympärilleen. Riya voihkaisi äänekkäästi, kun Phobos tömäytti hänet oven vieressä olevaa seinää vasten. Hän nojasi päänsä taaksepäin samaan aikaan, kun mies hukutti hänen kaulansa lähes kipeää tekeviin suudelmiin. Phoboksen parta raapi kaulan ohutta ihoa. Riyan tarttuessa miestä niskahiuksista ja suudellessaan häntä jälleen, Phobos siirtyi jälleen kohti sänkyä.
He olivat yhtä kiihkeiden suudelmien ja toistensa kehoja kourivien käsien sekamelskaa kaatuessaan sänkyyn, Riyan jäädessä alimmaiseksi. Molempien edellisestä kerrasta oli viikkokausia aikaa ja himo oli tehdä heidät hulluiksi. Phobos tarttui tiukalla otteella Riyaa niskahiuksista, suuteli häntä vaativasti samaan aikaan, kun nainen näpersi hänen farkkujaan hätäisin käsin auki.
Phobos nojautui taaksepäin, kuljettaen käsiään Riyan vartaloa pitkin, kohti lantiota, tarttuen tämän pikkupöksyihin ja veti ne nopealla liikkeellä naisen päältä, tämän auttaessa toimituksessa koukistamalla jalkojaan. Vaatekappale sinkosi kaaressa miehen kädestä. Riya veti Phoboksen itseään vasten, miehen kiemurrellessa viimeisistä vaatekappaleistaan. Farkut valuivat sängyn reunan yli, tömähtäen hiljaa lattialle.
Riya tunsi Phoboksen kyrvän painuvan reisiensä välissä olevaa liukkautta vasten, nojautuen suutelemaan miestä juuri kun tämä työntyi hänen sisäänsä. Phoboksen huulilta karkasi voihkaisu ja Riya vaikersi äänekkäästi. Vartalot alkoivat liikkua toisiaan vasten, myötäillen toistensa liikkeitä, sulautuen kuin yhdeksi liikkuvaksi organismiksi.
Phobos suuteli Riyaa kuin uutta tilaisuutta ei tulisi, samaan aikaan kun nainen takertui häneen kuin hukkuva. Kehot liikkuivat lähes väkivaltaisesti toisiaan vasten. Phobos oli raju ja Riyan vastasi rajuihin eleisiin aivan yhtä rajusti. Toistensa kehoja kourivat kädet jättäisivät varmasti jälkeensä mustelmia ja verestäviä naarmuja, kuin kehoon piirretyksi intohimon kartaksi, jota saattaisi tarkastella aamulla osapuolten iholta. Molempien hengitys kiihtyi kiihtymistään rytmin nopeutuessa, kunnes Riya parkaisi kovaan ääneen, upottaen kyntensä Phoboksen selkään. Naisen keho vääntelehti rajusti Phoboksen alla hänen lauetessaan ja kehossa sykkivä orgasmi saattoi miehen omalle huipulleen. Phoboksen suusta purkautui voihkaisun ja ähkäisyn sekainen äännähdys, joka ei Riyan korvaan kuulostanut lainkaan siltä, että se olisi peräisin hänen tuntemastaan Phoboksesta.
Mies nojasi otsansa Riyan olkapäätä vasten, yrittäen tasata hengitystään. Riya ei päästänyt irti, hänen jalkansa puristivat miestä otteessaan. Kaikki oli tapahtunut hyvin nopeasti ja väkivaltaisesti, mutta se ei näyttänyt sillä hetkellä häiritsevän kumpaakaan. Suuttumus oli hälvennyt molempien mielestä, mutta loukkaavista sanoista oli jäänyt kipeitä muistijälkiä, jotka palaisivat varmasti mieleen myöhemmin.
”Riya…” Phobos sanoi karhealla äänellä tilanteen rauhoituttua ja hengityksensä tasaannuttua, yrittäen siirtyä hieman parempaan asentoon hitaasti rentoutuvan Riyan otteessa.
”Turpa kiinni, Phobos…” Riya kähähti hiljaa ja mies sulki suunsa.
Nainen kieräytti Phoboksen yllättäen alleen, jäi istumaan tämän päälle ja painoi miehen kädet ranteista kiinni pitäen patjaa vasten, kuin haluten pakottaa hänet kuuntelemaan. Phobos katsoi naista silmiin uupunut ilme kasvoillaan.
”Minä en ole puukottanut sinua selkään.” Riya sanoi vakavana. ”Ikinä.”
”Tiedän…” Phobos huokaisi alistuneesti. ”Sori.”
”Phobos…” Riya kuiskasi. ”Tajuatko, että minä…
”Älä.” Phobos keskeytti hänet.
Riya tuijotti häntä hetken sanomatta mitään, irrotti otteensa miehen käsistä ja nousi tämän päältä loukkaantuneen näköisenä.
”Voin keskustella kanssasi ihan mistä haluat, sitten kun olen selvä.” Phobos sanoi hiljaa. ”Tällä hetkellä en ajattele mitä sanon ja päädyn vain loukkaamaan sinua.”
Riya huokaisi ja pyyhkäisi takkuuntuneet hiukset kasvoiltaan. Phobos veti hänet varoen lähemmäs ja Riya antoi hänen tehdä niin.
”Olen helvetin väsynyt, Phobos…” Nainen sanoi hiljaa, painaen päänsä Phoboksen olkapäätä vasten. Hän tunsi kyynelten vierivän kasvoilleen. Phobos puristi Riyan syliinsä.
”Tiedän.” Mies kuiskasi hiljaa. Kaksikko makasi sängyssä hiljaa vierekkäin, hakien lohtua toisistaan, vaipuen lopulta uneen.

Riya heräsi, kun aamuauringon säteet siilautuivat verhojen raosta ärsyttävästi hänen silmiinsä. Samaan aikaan Suth nousi sängyn reunalle ja tökkäsi naisen kättä, vilkuillen korvat luimussa eteisen suuntaan. Se oli Suthin käyttämä merkki siitä, että joku oli pihassa. Riya huokaisi ja nousi jalkeille.
Phobos liikahti sen oloisena, että oli herännyt naisen liikkeisiin, mutta pian miehen hengitys tasaantui jälleen uniseksi tuhinaksi. Riya veti sängyn vieressä olevalla tuolilla lojuvan mustan mekon päänsä yli, vilkaisi nukkuvaa Phobosta huultaan purren ja asteli eteiseen Suth kannoillaan. Hän avasi oven juuri kun pihaan saapunut mies oli koputtamassa siihen.
”Rhett.” Riya sanoi hämmentyneenä, tunnistaen oven takana seisovan miehen.
Miehen iho oli hyvin haalean sininen, lähes valkoinen, tummanvihreät hiukset puolestaan armeijatyyliin lyhyiksi leikatut. Hän oli ovensuussa seisovaa Riyaa arviolta parikymmentä vuotta vanhempi ja melkein parikymmentä senttiä pidempi. Vaikka miehellä oli siviilivaatteet päällä, koko hänen olemuksensa huusi hänen työskentelevän armeijan palveluksessa.
”Hei.” Rhett vastasi, toipuen oven yllätyksellisestä avautumisesta nopeasti. ”Missä Phobos on?”
”Nukkuu vielä.” Riya vastasi, yrittäen kuulostaa rennolta, mutta tajusi itsekin äänensävynsä olevan pingottunut. Hän oli kiusallisen tietoinen tahmaisista reisistään, alusvaatteiden puutteesta ja naidusta olemuksestaan. Rhettin ilmeestä näki, että hän tajusi jonkin olevan pielessä. Hän työntyi Riyan ohi eteiseen, vilkaisi Phoboksen tyhjää huonetta nanosekunnin ajan ja jatkoi matkaansa kohti naisen makuuhuonetta. Riya veti ulko-oven kiinni ja lähti rivakoin askelin miehen perään.
”Rhett!” Hän älähti. ”Et sinä voi lampsia tänne kuin omaan kotiisi!”
Rhett ei ottanut kuuleviin korviinsa Riyan sanoja, vaan astui tämän makuuhuoneeseen. Phobos oli säpsähtänyt hereille Riyan korotettua äänensä. Hän makasi alastomana Riyan sängyssä, peitto kriittisten paikkojen edessä, singahtaen istumaan, kun Rhett ilmestyi oviaukkoon. Miesten katseet kohtasivat ja syntyi parin sekunnin kestävä hyytävä hiljaisuus. Riyan ja Phoboksen vaatteet lojuivat asunnon lattialla kuin syksyllä puista varisseet lehdet, joten ei ollut mitään mahdollisuutta selittää itseään tilanteesta ulos. Totuus oli luettavissa kirkkaasti, eikä muita selityksiä ollut.
”Sietäisit saada selkääsi.” Rhett ärähti vihaisella ja pettyneellä äänellä Phobokselle, joka näytti siltä kuin toivoisi maan nielevän hänet.
”Rhett, tämä ei kuulu sinulle!” Riya sanoi tiukasti. ”Painu helvettiin minun makuuhuoneestani ja kerro, miksi tulit!”
”Sinä.” Rhett sanoi, välittämättä Riyan sanoista, osoittaen Phobokselle kulkusuunnan. ”Suihkuun. Nyt.”
Mies kääntyi kannoillaan, nappasi kiinni Riyan käsivarresta ja asteli olohuoneeseen, suunnaten ulos terassin ovesta nainen mukanaan. Phobos livahti helvetillistä vauhtia lakanoiden välistä krapulastaan välittämättä ja painui kylpyhuoneeseen, miettien samalla kuumeisesti, kuinka pahassa kusessa oli.

”Mitä helvettiä, Riya?” Rhett kysyi raahattuaan naisen ulos.
”Sinulla ei ole mitään oikeutta sekaantua asioihini, joten lakkaa räksyttämästä.” Riya ärähti vastaukseksi, kiskaisten itsensä irti miehen otteesta.
”Sinä tiedät millainen playboy Phobos on!” Rhett tuhahti. ”Tiedät varsin hyvin, ettei hänen kanssaan vehtaamisesta seuraa mitään muuta, kuin sydänsuruja.”
”Tiedän kyllä, mitä teen.” Riya ärähti. ”Ja voit olla varma, että minä vetelen sinua ympäri korvia, jos myllytät hänet tämän takia.”
”Riya, on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä, jotka…” Rhett aloitti.
”Vitut minä välitä mistään paskasta armeijan koodistosta!” Riya naurahti pilkallisesti. ”Aloite oli minun, joten lopeta rähjääminen.”
”Riya…” Rhett sanoi alentuvalla äänensävyllä.
”Rhett, niin paljon kuin arvostankin sitä, että veljeni tahtoo pitää minusta huolta, niin anna olla.” Riya tuhahti silmiään pyöräyttäen. ”Mitä helvettiä sinä teet täällä?”
Rhett hengitti muutaman kerran syvään ja huokaisi sitten raskaasti.
”Kerron, kun se nilkki saa kuurattua itsensä puhtaaksi.” Hän totesi. Riya pyöräytti jälleen silmiään ja asteli terassin ovelle palatakseen sisälle.
”Suosittelen heittämään joka ikisen ikkunan auki.” Rhett tuhahti siskonsa selälle. ”Koko kämppä haisee kuin huoratalo. Ja sinunkin sietäisi painua suihkuun.”
”Menenkö heti?” Riya kysyi kipakasti, astuen takaisin sisälle välittämättä veljensä näpäytyksestä. Hän avasi kuitenkin keittiön ja olohuoneen ikkunat.
”Otatko kahvia?” Riya kysyi tyynemmällä äänellä, kun Rhett astui takaisin olohuoneen puolelle, sulkien oven perässään.
”Toki.” Rhett vastasi alistuneesti ja istui keittiön pöydän ääreen. Riya laittoi kahvin tippumaan ja nojasi keittiötasoon, suunnaten tutkivan katseensa veljeensä, sanomatta kuitenkaan mitään.
Kylpyhuoneen ovi naksahti auki ja Phobos asteli pyyhe lanteillaan nopein askelin omaan huoneeseensa pukeutumaan. Riya ehti nähdä Phoboksen verinaarmuisen selän ennen kuin mies katosi hänen näkökentästään. Muutamaa minuuttia myöhemmin Phobos tuli keittiöön farkkuihin ja t-paitaan pukeutuneena. Hän istui pöydän ääreen Rhettiä vastapäätä, katsoen tätä suoraan silmiin, vaikka olisi oikeasti halunnut vältellä tämän syyttävää tuijotusta. Riya työnsi kummankin miehen eteen täyden kahvikupin ja istui Phoboksen vieressä olevalle tyhjälle tuolille.
Rhett oli Phoboksen luotetuin esimies ja yksi niistä syistä, miksi hän oli aikoinaan hakeutunut armeijan palkkalistoille. Riyan veli oli ollut alakouluikäisen Phoboksen silmissä siistein jätkä ikinä. Nyt Rhett näytti miettivän, myllyttäisikö Phoboksen ensin, koska tämä oli sekaantunut hänen siskoonsa, vai kertoisiko asian, jonka vuoksi oli Eastiaan alun perin tullut.
”Sain juuri ylennyksen majuriksi.” Rhett aloitti lopulta enempiä pohjustamatta, päättäen hoitaa virallisemmat asiat ensin ja ryöpyttää Phoboksen vasta sitten, mikäli keskustelun päätteeksi vielä tuntuisi siltä.
”Onnea.” Riya keskeytti huvittuneena, pyöräyttäen samalla silmiään.
”Tuo on oleellista, usko pois.” Phobos sanoi hiljaa, odottaen että Rhett jatkaisi.
”Tiedät, etten kapteenina päässyt käsiksi Chimeroksen tapahtumia koskeviin raportteihin.” Rhett suuntasi sanansa Phobokselle, joka näytti pidättävän henkeä, odottaen hänen jatkavan. ”Enkä pääse niihin käsiksi vieläkään.”
Phobos huokaisi pettyneenä ja nojasi taaksepäin tuolissaan.
”Mitä Chimeroksessa tapahtuikaan, sitä peitellään todella korkealta lähtien...” Hän sanoi mietteliäänä. ”Mitä helvettiä siellä on tapahtunut…”
”Tapahtumista liikkuu helvetillinen määrä tornihuhuja, joista on lähes mahdotonta seuloa totuuden jyviä ulos. Toiset sanovat, että kyseessä oli onnettomuus, joku väittää pohjoisen väen terrori-iskuksi, joku Arcanan terroristisolujen yhteistyöksi ja muutama päätön spekulaatio väittää, että iskun takana olisivat diamit.” Rhett totesi silmiään pyöräyttäen. ”En ole saanut luotettavasti selville edes niitä, jotka olivat paikalla siivoamassa jälkiä.”
Phoboksen ilme näytti synkältä hänen ajauduttuaan jälleen umpikujaan. Tornihuhut olivat kantautuneet hänenkin korviinsa, mutta kertoja toisensa jälkeen oli niitä omalla värikynällään värittänyt ja vaikka joku väittikin kertovansa versiota, jonka oli oikeasti paikalla olleelta kuullut, ei mihinkään voinut luottaa.
”Helvetin helvetti…” Phobos kirosi. Hän ei ollut yhtään lähempänä totuutta, kuin aiemminkaan. Äidin kuolemaan ja isän halvaantumiseen johtaneet syyt olivat edelleen mysteeri.
”Olen pahoillani. Tämä ajautui taas umpikujaan.” Rhett sanoi hiljaa. ”Harmi, etteivät kuolleet voi kertoa itse tapahtuneesta.”
Phobos oli siemaisemassa kahviaan, kun hän jähmettyi yllättäen paikoilleen kesken liikkeen.
”Mitä?” Rhett kysyi. Hän näki Phoboksen ilmeestä, että ajatukset jahtasivat toisiaan ja punoutuivat yhteen hänen keksittyään jotain.
Phobos katsoi vastapäätä istuvaa miestä pitkään, näyttäen siltä, ettei ollut varma olisiko järkevää kertoa mitään, mikä mieleen oli juolahtanut. Hän vilkaisi sivusilmällä Riyaa ja punnitsi luottamustaan molempiin Sinethin sisaruksiin. Phobos kävi läpi riskit näiden pohjoiseen sukutaustaan liittyen ja mietti menneisyyttään heidän kanssaan.
”Hanki minulle lista kaatuneista sotilaista. Chimeroksen ja tämän päivämäärän välillä.” Phobos käski lopulta. ”Kerron sitten, osuinko oikeaan arvauksessani.”
Rhett katsoi Phobosta silmiin tutkiva ilme kasvoillaan ja veti sitten housujensa taskusta viestimensä. Hän kirjautui armeijan järjestelmään, haki Phoboksen pyytämät tiedot kaatuneista ja heijasti listan pöydän pinnalle Phoboksen nähtäväksi.
Phobos tutki nimilistaa hetken. Hänen ilmeestään näki, että jotain naksahti paikoilleen.
”No?” Rhett totesi, katsoen Phobosta kysyvästi.
”Nämä ovat Chimeroksessa kaatuneet.” Phobos sanoi vakavana, merkiten vuoristossa kuolleet sotilaat. ”Täsmääkö mikään jäljelle jäävä nimi kuulemiisi tornareihin?”
Rhett katseli jäljelle jäänyttä nimilistaa hetken ja merkitsi kaksi nimeä. Phobos katsoi niitä hetken aikaa, merkiten lopulta kaksi lisää. Toinen nimistä oli Asrainissa kaatuneiden joukossa.
”Yritätkö sanoa, että jälkien siivoajat on tapettu, jotta he eivät juoruaisi Chimeroksen tapahtumista?” Riya kysyi hämmentyneenä.
”Huhupuheiden mukaiset sotilaat ovat kaatuneet Chimeroksen jälkeisinä kuukausina tehtävillä, jotka eivät näytä olleen erityisen haastavia millään mittapuulla. Heidän lisäkseen on tosin kuollut samalla myös yksi tai useampi muukin sotilas.” Phobos vastasi hiljaa, tuijottaen listaa. ”Asrainin komennuksenkin piti olla helppo. Silti joku teurasti alaiseni olosuhteissa, joihin olimme valmistautuneet. Joku tiesi meidän olevan siellä.”
”Kuolemantapauksista seuraa kuitenkin aina jäätävä paperisota.” Rhett huomautti. ”Ehkä kyse on vain sattumasta?”
”Asrainin kaatunut katoaa tehtävän miestappiolukeman sekaan. Minut laitettiin pakkolomalle sen varjolla, että jätin käskyt noudattamatta. On myös yleisessä tiedossa, etten uhraa miehiäni turhaan.” Phobos totesi. ”Voisin uskoa sattumaan yhden tai kahden kuoleman kohdalla. Mutta nimiä on neljä, todennäköisesti enemmän, koska kumpikaan meistä ei ole saanut tietoonsa kaikkia osallisia.”
Hänen niskaansa kihelmöi, hän tunsi olevansa lähellä jonkinlaista ratkaisua.
”Mikäli näin on, meidän täytyy olla varovaisia, tai päädymme tuolle listalle itse.” Rhett murahti. ”Sinuna pitäisin toistaiseksi suusi kiinni tästä. Huhupuheet voivat olla myös vääriä tai valheellisia, joten voit olla aivan hakoteillä olettamuksesi kanssa.”
Phobos nyökkäsi.
”Ja sinä pidät pääsi kiinni. Et ole kuullut tai nähnyt mitään.” Rhett puuskahti siskolleen, joka nyökkäsi sanomatta mitään. Rhett napautti viestimensä kiinni ja työnsi sen taskuunsa, kääntäen katseensa Phobokseen.
”Sinä.” Hän murahti noustessaan seisomaan. ”Ulos.”
”Rhett.” Riya sanoi varoittavasti.
”Älä puutu tähän, Riya.” Phobos sanoi hiljaa. Hän nousi ja asteli Rhettin perässä ulko-ovelle.
Riya katsoi turhautuneena miesten perään, tietämättä mitä tehdä.

”Koska voin palata töihin?” Phobos kysyi suljettuaan talon etuoven selkänsä takana, ennen kuin Rhett ehtisi avata suunsa myllyttääkseen hänet sanallisesti. Tai fyysisesti.
”Sinä se röyhkeä paskiainen olet.” Rhett tuhahti vastaukseksi. ”Tämän aamuisen perusteella tekisi lähinnä mieli järjestää sinulle potkut.”
”Kaikella kunnioituksella Rhett…” Phobos sanoi hiljaa. ”Se mitä teen Riyan kanssa, on minun ja Riyan välinen asia.”
Rhettin katse skannasi Phobosta arvioivan näköisenä.
”Ei sinua voi tuossa kunnossa päästää takaisin kentälle.” Hän sanoi kylmästi, palaten Phoboksen esittämään kysymykseen. ”Ryhdistäydy. Hoida itsesi kuntoon. Katsotaan sitten, onko sinusta vielä johonkin.”
Phobos nyökkäsi sanomatta mitään, vaikka totuus viilsi syvältä. Viikkoja kestänyt tekemättömyys murtuneiden kylkiluiden vuoksi oli jatkunut passiivisena henkisissä kivuissa kitumisena, eikä hän ollut saanut aikaiseksi yhtään mitään. Hän tiesi kuntonsa romahtaneen ja vaatisi paljon, että hän olisi taas kunnossa. Sillä hetkellä kuitenkin tuntui, että asiat loksahtelisivat pikkuhiljaa paikoilleen.
Rhett kääntyi kannoillaan ja asteli kohti alustaan.
”Jos satutat siskoani, vastaat siitä minulle.” Hän sanoi Phobokselle avatessaan aluksensa etuoven. ”Siinä vaiheessa potkut armeijasta on huolenaiheistasi pienin.”
Phobos tyytyi nyökkäämään, tietäen tosin hyvin, ettei Riya kävisi missään olosuhteissa itkemässä veljelleen hänen käytöksestään tai tekemisistään, tapahtuisi mitä tahansa.
Rhett istui alukseensa, starttasi sen ja peruutti pihasta, kadoten aluksineen Phoboksen näköpiiristä. Mies huokaisi syvään ja astui ovesta sisään, valmistautuen kohtaamaan Riyan, arvellen että luvassa olisi vakava keskustelua edellisen illan tapahtumista.

Talosta kuuluvista äänistä pystyi nopeasti päättelemään, että Riya oli painunut suihkuun saatuaan veljensä ulos kodistaan. Phobos asteli huoneeseensa, seisoi hetken ovensuussa ja alkoi sitten pakata tavaroitaan.
Suihkun ääni hiljeni ja pian Riya astui ulos kylpyhuoneesta, äänistä pääteltynä samalla hiuksiaan kuivaten. Nainen asteli makuuhuoneeseensa pukeutumaan. Phobos jatkoi pakkaamista.
”Mitä sinä teet?” Riya kysyi ilmestyttyään oven suuhun hetkeä myöhemmin, suunnaten Phobokseen hyvin läpitunkevan ja tutkivan katseen, saaden miehen kääntämään oman katseensa nopeasti muualle.
Phobos tiesi käyttäytyneensä paskamaisesti monen viikon ajan. Riya oli tottunut asumaan yksin, tekemään mitä halusi, milloin halusi ja missä halusi. Phoboksen paikallaolo oli jo sekin päiväjärjestyksen sotkeva asia, mutta hänen käytöksensä oli sotkenut asioita entisestään. Phobos pelkäsi tuhonneensa heidän ystävyyssuhteensa, eikä tiennyt mitä tehdä tai sanoa. Tuntui parhaalta vaihtoehdolta pakata kamansa ja häipyä. Minne, sitä Phobos ei tiennyt.
”Oletan, että haluat minun muuttavan pois.” Phobos totesi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”En.” Riya töksäytti tylysti. ”Tajuatko sinä kirottu simpana, että minä…”
Hän vaikeni kesken lauseen, kuin etsiäkseen sopivia sanoja, huokaisten lopulta syvään.
”Käsitätkö, että olet tärkein elämääni kuuluva ihminen?” Nainen kysyi hiljaa. ”Minuun on sattunut aivan helvetisti nähdä sinun hajoavan. Olet kuin pieneen häkkiin teljetty villieläin, joka menettää joka päivä osan elämänhalustaan.”
”Sori.” Phobos sanoi hiljaa, kun ei osannut muutakaan sanoa.
”Phobos…” Riya huokaisi. ”Anna minun auttaa sinua. Sinun ei tarvitse jaksaa yksin.”
Phobos naurahti kuivasti. Hän oli itse sanonut samalla tavalla siskolleen. Ja jättänyt tämän yksin Wanyaan selviytymään isän kanssa.
”Kuluneiden viikkojen aikana sinä olet lakannut puhumasta.” Riya sanoi hiljaa. ”Avauduit hiukan, kun Rhett oli täällä, mutta näyttää taas siltä, että sulkeudut jälleen. Yrität vain paeta vaikeita asioita sen sijaan, että kohtaisit ne.”
Phobos ei voinut väittää vastaan.
”Olen aivan helvetin hukassa, Riya…” Hän kuiskasi.
Riya kuroi heidän välillään olevan välimatkan umpeen ja halasi Phobosta tiukasti.
”Tiedän.” Nainen sanoi hiljaa. ”Joskus täytyy harhailla pimeässä, kunnes löytää jälleen oikealle polulle. Olet löytänyt tien aiemminkin ja olen varma, että löydät nytkin.”
”Kiitos, kun siedät tällaista kusipäätä nurkissasi.” Phobos sanoi, irrottautuen halauksesta.
”Niin kuin sanoin, sinä olet tärkein ihminen minun elämässäni.” Riya henkäisi, nojautuen painamaan Phoboksen huulille suukon, mutta mies työnsi hänet lempeästi kauemmas.
”Sen eilisiltaisen sääliseksin ei tarvitse toistua.” Phobos totesi hiljaa.
”Sitäkö se sinusta oli?” Riya kysyi kipakalla äänensävyllä.
”En minä sille muutakaan selitystä keksi.” Phobos vastasi hämmentyneenä Riyan reaktiosta.
”Noin fiksuksi jätkäksi sinä olet ihan helvetin tyhmä.” Riya sivalsi, kuulostaen pikkuhiljaa enemmän omalta itseltään. ”Kuinka helvetin humalassa sinä oikein olit?”
”Aivan helvetin humalassa.” Phobos vastasi hiljaa, istuen sänkynsä reunalle.
Yllättäen hänen mieleensä tuli viikkoja aiemmin Riyan kanssa käyty keskustelu.
Jos minä olisin sinun vakipanosi, se tarkoittaisi samalla sitä, että sinä olisit minun vakipanoni. Ja se puolestaan meinaisi sitä, että edes joku nainen olisi onnistunut saamaan parisuhteisiin sitoutumattoman Phobos Wayn jollain tavalla koukkuunsa. Ajattele nyt, millainen syy se olisi paukutella henkseleitä.
”Yritätkö sinä… päätyä tilanteeseen, jossa pääset paukuttelemaan henkseleitäsi?” Phobos kysyi, varoen sanojaan, peläten ymmärtäneensä Riyan väärin.
Riya kohautti hartioitaan.
”Ei se välttämättä olisi huono idea.” Nainen sanoi hiljaa. ”Tiedät, etten ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi käydä treffeillä.”
”Riya… En halua satuttaa sinua.” Phobos huokaisi. ”Sinä olet pisimpään elämässäni pysynyt ihminen ja pelkään, että… mokaan tämänkin.”
”Jos et vaihtaisi naista useammin kuin vaihdat sukkia, joku muukin voisi pysyä elämässäsi hiukan pidemmän aikaa.” Riya napautti hiljaa. ”Naiset eivät ole kulutustavaraa.”
Phobos painoi päänsä alas. Hänen sukunimensä veti puoleensa tietyntyyppisiä naisia, eikä Phobos juurikaan kokenut tunnontuskia kohdellessaan heitä samoin, kuin he kohtelivat häntä.
Riya kyykistyi Phoboksen eteen ja painoi toisen kätensä hänen poskelleen.
”Etkä sinäkään ole.” Nainen sanoi hiljaa. ”Kumpikaan meistä ei ole kovinkaan hyvä luottamaan ulkopuolisiin. Mutta minä luotan sinuun.”
”Niin minäkin sinuun.” Phobos vastasi. ”Mutta minä… En ole valmis mihinkään suhdesäätöön.”
”Pidetään sitten vain hauskaa.” Riya hymähti. ”En ole sitomassa sinua paikoillesi. Sen kuin tulet ja menet, niin kuin haluat. Niin kuin tähänkin asti.”
”Entä jos hauskanpito tuhoaa tämän ystävyyssuhteen?” Phobos kysyi vakavana.
”Sitten keksitään jotain, millä korjata tilanne.” Riya vastasi hymyillen.
”En halua menettää sinua.” Phobos kuiskasi.
”Etkä sinä menetäkään.” Riya vastasi.
Phobos katsoi naista silmiin ja mietti ohikiitävän hetken, mitä tehdä.
”Okei...” Hän kuiskasi ja veti Riyan syliinsä, halaten häntä tiukasti. ”Voit alkaa paukutella henkseleitäsi…”
Riya naurahti vapautuneesti, vastaten halaukseen.

[Shinea]

18. Way in

Shinea oli saanut järjesteltyä asiansa opintojensa loppuun saattamisesta niin, että voisi suorittaa tutkintonsa loppuun, mikäli löytäisi oppisopimuspaikan joltakin alushuoltamolta tai -varikolta. Kerta toisensa jälkeen hän sai kuitenkin kuulla, etteivät yritysten omistajat haluaisi häntä edes haastatteluun, tai eivät edes vastanneet hänen yhteydenottopyyntöihinsä. Moni piti hänen yhteydenottoaan silkkana vitsinä. Lopulta naisen oli ilmoitettava Hammerille, että hänen täytyisi hylätä ajatuksensa opintojensa loppuun saattamisesta, kun mikään yritys ei halunnut ottaa häntä opastukseensa. Hammer oli vedellyt hiukan kontaktiensa naruista auttaakseen Shineaa ja järjestänyt hänelle haastatteluajan eräälle Karnassoksessa sijaitsevalle alusvarikolle.
Haastattelupäivänä Shinea asteli selkä suorana varikon ovista sisään. Ovi ehti juuri ja juuri sulkeutua Shinean takana, kun ensimmäinen työntekijä kiinnitti häneen huomionsa.
”Mitäs neiti on vailla?” Kysyi pitkä vihreäihoinen mies, astellessaan Shineaa kohti.
”Minulla on sovittuna tapaaminen Wiaron kanssa.” Shinea vastasi. ”Mistä mahdan löytää hänet?”
”Oletko nyt ihan oikeassa paikassa?” Mies kysyi kulmiaan kurtistaen.
”Väittäisin niin.” Shinea vastasi.
Paikalle asteli toinen työntekijä koneöljyisiä käsiään puhtaaksi pyyhkien.
”Mikä juttu?” Uusi tulokas kysyi. Oranssilla iholla ja tummanpunaisella hiuskuontalolla varustettu mies ei ollut montaa vuotta Shineaa vanhempi ja hän hymyili naiselle ystävällisesti, toisin kuin pitkä työtoverinsa.
”Tämä likka sanoo etsivänsä Wiaroa, eikä meillä ole ketään sen nimistä töissä.” Vihreä mies vastasi.
”Idiootti, se on Dornen sukunimi.” Nuorempi mies sanoi työtoverilleen silmiään pyöräyttäen, kääntyen Shinean puoleen. ”Tule, vien sinut toimiston puolelle.”
”Haista vittu, Hell.” Vihreä mies murahti työtoverinsa perään, siirtyen takaisin töidensä pariin.
Shinea asteli Hellin perässä varikon läpi, katsellen uteliaana ympärilleen.
”Millä asialla sä täällä olet?” Hell kysyi, kun ei kyennyt hillitsemään uteliaisuuttaan.
”Olen hakemassa oppisopimuspaikkaa.” Shinea vastasi.
”Opiskeletko sinä mekaanikoksi?” Mies kysyi, kykenemättä peittämään hämmästystä äänestään.
”Olisi tarkoitus saattaa opinnot loppuun oppisopimuskoulutuksena, mutta kovinkaan moni paikka ei ole valmis ottamaan naista työntekijäkseen.” Shinea selitti hiljaa.
”Tämä ala kaipaisi kyllä sukupuolimurrosta.” Hell myönnytteli. Kaksikko saapui toimistohuoneen ovelle ja Hell kopautti sen karmiin.
”Dorne, sulle on vieras.” Hell huikkasi.
”Päästä sisään vaan.” Kuului vastaus karhealla miehen äänellä.
Shinea veti syvään henkeä ja astui ovesta sisään. Toimistopöydän takana istuva karskin näköinen mies katsoi otsa rypyssä Shineaa päästä varpaisiin useamman kerran, vaivautumatta nousemaan tuolistaan.
”Olen Shinea Way, tulin…” Shinea aloitti.
”Hammer sanoi, että olit vuosikurssisi parhaita opiskelijoita.” Dorne töksäytti, antamatta Shinean kertoa asiaansa itse. ”Miksi lopetit?”
”Perhesyistä.” Shinea vastasi.
”Pamahditko paksuksi?” Dorne kysyi siniharmaata parransänkeään rapsuttaen.
”Äitini kuoli.” Shinea vastasi mahdollisimman neutraalisti, vaikka miehen asenne kiristi hänen hermojaan.
”Otan osaa.” Dorne tuhahti, tarkoittamatta mitä sanoi. ”Mikset mene takaisin kouluun?”
”Teoriapuoli on pitkälti opittu ja haluan päästä suoraan käytännön pariin oikeassa ympäristössä.” Shinea vastasi. ”Työskentely antaa paremmat valmiudet toimia, kuin pulpetissa istuminen.”
”Mitä luulet osaavasi tällä hetkellä?” Dorne kysyi ja ennakkoluulot paistoivat selkeästi läpi hänen äänensävystään. Shinea listasi mahdollisimman kattavasti, mutta lyhyesti osaamistaan ja tietämystään, painottaen kuitenkin, ettei hän ollut vielä täysin valmis mekaanikko ja tarvitsisi ammattilaisten opastusta sekä tukea suoriutuakseen kaikesta mahdollisesta.
Dorne oli vaikuttunut naisen motivaatiosta, mutta ei antanut sen näkyä. Shinea tulisi varmasti aiheuttamaan muille työntekijöille suhtautumisongelmia ja häiritsisi miesvaltaisen työpaikan sisäistä harmoniaa, mutta kokonaisuudessaan tuntui siltä, että nainen ansaitsisi mahdollisuuden.
”Koska pystyt aloittamaan?” Dorne kysyi.
”Vaikka heti huomenna.” Shinea vastasi, uskaltamatta innostua kysymyksestä.
Dorne katsoi Shineaa pitkään sanomatta mitään ja nainen oli jo varma, että lupaavasta kysymyksestä huolimatta tämä kieltäytyisi ottamasta häntä alusvarikolle.
”Selvä.” Dorne puhahti kuitenkin lopulta. ”Luotan Hammerin arvioon ja otan sinut tänne oppisopimuksella sisään.”
Shinea huokaisi helpottuneena ja otti laukustaan oppisopimuskoulutuksensa sopimuspaperit.
”Mutta jos et pysy mukana, sössit asiakastöitä tai aiheutat muutoin häiriöitä, saat lähteä nostelemaan.” Dorne painotti, vetäessään nimensä suuripiirteisesti vaadittaviin kohtiin.
”Monelta haluat minut paikalle huomenna?” Shinea kysyi.
”Varikko aukeaa kahdeksalta, tule puolta tuntia aiemmin.” Dorne vastasi, kääntyen paperitöidensä pariin.
”Täällä ei sitten ole mitään erikseen naisille varattua pukkaria, joten sinun täytyy vain elää asian kanssa.”
”Tuskin osoittautuu ongelmaksi.” Shinea totesi hiljaa.
”Ala laputtaa, katsotaan huomenna, mihin sinusta on.”
Shinea asteli ulos toimistosta ja palasi varikon puolelle. Hell tuli hänen luokseen utelias hymy huulillaan.
”Miten meni?” Mies kysyi.
”Saat totuttautua siihen, että varikon puolelta löytyy huomisesta eteenpäin myös nainen.” Shinea vastasi pienesti hymyillen.
”Wau.” Hell virnisti. ”Haluatko, että näytän paikkoja?”
”Eikö sinulla ole töitä tehtävänä?” Shinea kysyi. Ei tarvinnut olla mikään ihmistuntemuksen mestari huomatakseen, että Hell oli hänestä kiinnostunut. Tämä ei kaiketi törmännyt kovin usein naiseen, jonka kanssa voisi vaihtaa näkemyksiä parhaista tavoista tuottaa lisää tehoja aluksen konepellin alle, kuinka huoltaa jarrut tai minkä merkkisistä aluksista löytyi tehokkain moottori.
”Hell, tuletko auttamaan?” Joku huusi varikon toiselta puolelta.
”Huomenna sitten.” Hell sanoi ja lähti työkaveriaan kohti, luotuaan vielä pitkän katseen Shineaa kohti.
Nainen nyökkäsi ja asteli ulos varikolta, lähtien astelemaan kohti läheistä metroasemaa päästäkseen takaisin kaupungin keskustaan. Hän suorastaan tärisi innosta astuessaan metroon. Hän pääsisi jatkamaan opintojaan ja tekemään työtä, josta oli haaveillut teinistä saakka.

Shinea oli ajoissa seuraavana päivänä alushuoltamolla. Dorne kierrätti hänet pikaisesti huoltamon läpi, perehdytti Shinean muutamaan työkoneeseen ja esitteli hänet muille työntekijöille, kun näitä alkoi valua työmaalle. Mekaanikkoja oli viisi, lisäksi korjaamon varaosamyymälän puolella oli yksi työntekijä.
Aluksi Hell näytti olevan ainoa, joka oli vilpittömästi iloinen siitä, että korjaamon puolelle oli ilmestynyt naispuolinen vahvistus. Muut katselivat Shineaa enemmän ja vähemmän mittaavasti, kuin arvioiden olisiko pienikokoisesta naisesta yhtään mihinkään.
Muutamassa viikossa mekaanikot sopeutuivat Shinean paikallaoloon, huomattuaan naisen tekevän työnsä intohimolla ja niin hyvin kuin pystyi. Asiaa tuntui helpottavan myös se, että Shinea ei juurikaan pahastunut heidän säädyttömistä jutuistaan ja oli onnistunut muutaman kerran hiljentämään pahimman rääväsuun omilla jutuillaan. Mekaanikot ottivat Shinean siipiensä suojaan ja opettivat tiedonjanoiselle naiselle mielellään erilaisia jippoja, joiden avulla tehdä asiat nopeammin tai helpommin. Shinean pieni koko puolestaan helpotti montaa työtehtävää, kun alusten rakenteita ei ihan joka kerta tarvinnut purkaa pois tieltä.
Ainoa, jolle Shinean paikallaolo tuntui olevan ongelma, oli varaosamyymälän puolella työskentelevä Kristos, joka oli Hellin kertoman mukaan joku Dornen sukulainen. Asiakkaita kohtaan Kristos oli maailman paras jätkä, mutta työkavereilleen hän oli täysi kusipää, pitäen itseään selkeästi parempana kuin pajalla työskenteleviä öljyn tahrimia mekaanikkoja. Shinea jätti hänet pitkälti omaan arvoonsa. Loppujen lopuksi Kristoksen kanssa ei tarvinnut olla juuri missään tekemisissä, sillä tämä ei käynyt korjaamon puolella, ellei ollut aivan pakko. Dornekaan ei ollut korjaamolla kuin yhtenä tai kahtena päivänä viikossa, sillä hän omisti kaksi muutakin korjaamoa Karnassoksen alueella, mutta hänkin alkoi pikkuhiljaa suhtautua Shineaan suopeammin.

Työajan ulkopuolella Shinea juoksi vuokra-asuntojen asuntonäytöissä. Hän olisi voinut pyytää apua isältään asunnon etsimiseen, mutta nainen halusi pärjätä omillaan. Ei hän halunnut olla se, jolle isi maksaa kaiken. Lisäksi sukunimen mainitseminen oli muutaman asunnon kohdalla poikinut kyseenalaisia ehdotuksia vuokranmaksutavasta, joten asunnon etsimisestäkin muotoutui peli, jossa välteltiin kusipäitä viimeiseen asti. Lopulta etsintä tuotti tulosta ja Shinea löysi itselleen yksiön sopivalta paikalta. Työmatkan aluskorjaamolle voisi taittaa metrolla ja Karnassoksen keskustaankin oli samalla kulkuvälineellä kohtuullinen matka.
Hyvin sujuneen työpäivän jälkeen Shinea astui sisään Litan ja Meronin kämpän ovesta. Nainen oli loisinut kaksikon luona siitä asti, kun sai työharjoittelunsa sovittua ja viimein hän pääsisi muuttamaan omaan kämppään, omaan rauhaan. Ei sillä, etteikö Litan ja Meronin luona olisi ollut mukavaa, mutta Shinea tunsi itsensä ulkopuoliseksi. Nainen riisui ulkovaatteet päältään ja jätti ne eteiseen. Hän tiesi, ettei Lita ollut kotona, mutta asunnon olohuoneesta kantautuvista äänistä päätellen Meron ei ollut kotona yksin. Shinea siirtyi olohuonetta kohti ja jähmettyi oviaukkoon. Kaikki ajatustoiminta tuntui hetkeksi kuolevan, kun hän katsoi sohvalla istuvaa Haromia silmiin.
”Voi vittu…. vitunvitunvittu.” Shinea ajatteli, saaden töksäytettyä tylyltä kuulostavan tervehdyksen ulos suustaan. ”Moi.”
”Hei.” Harom vastasi, hymyillen hymyä, joka oli aiemminkin pyyhkinyt Shinealta jalat alta. Naisen sisällä läikähti jälleen, mutta hän muisti myös kipeän tunteen, jonka oli tuntenut nähdessään miehen tyttöystävänsä kanssa kahvilan ikkunasta muutamaa kuukautta aiemmin.
”No, onko aihetta juhlimiselle?” Meron kysyi.
”Niinkin voisi sanoa.” Shinea vastasi, piirtäen kasvoilleen hymyn kääntäessään katseensa toiseen Tenweran veljeksistä.
”Hyvä!” Meron hymähti, nousten nojatuolistaan. ”Haen sinulle juotavaa.”
Mies asteli keittiön puolelle, jättäen Shinean kahden Haromin kanssa.
”Mitä on tapahtunut?” Harom kysyi.
”Sain oppisopimuspaikan eräältä varikolta muutama viikko sitten, joten saan suoritettua opintoni loppuun.” Shinea vastasi istuessaan sohvalle Haromin viereen. ”Olen juossut asuntonäytöissä ja sain juuri ennen töistä lähtöä tiedon, että minut halutaan yhteen niistä, joita kävin katsomassa. Käyn kirjoittamassa vuokrasopimuksen maanantaina.”
”Ai?” Harom totesi hymyillen. ”Onnea.”
”Kiitos.” Shinea huokaisi.
”Koska pääset muuttamaan?” Meron kysyi astellessaan takaisin olohuoneeseen.
”Sitten, kun edellinen asukas on kantanut kamansa muualle.” Shinea vastasi hymyillen. ”Pääsette kyllä minusta eroon muutaman viikon sisällä.”
”Hei, älä siitä huoli. Et sinä täällä ole häiriöksi ollut.” Meron tuhahti virnistäen, ojentaen Shinealle lasillisen viiniä. ” Tarvitsetko muuttoapua?”
”Etteköhän ole Litan kanssa auttaneet ihan tarpeeksi sen kämpän etsinnöissä.” Shinea hymähti.
”Älä nyt, Meron suorastaan nauttii muuttolaatikoiden kantamisesta.” Harom virnisti. ”Varsinkin hissittömät talot, kapeat kierreportaat ja ahtaat rappukäytävät ovat Meronin lemppareita.”
Shinea katsoi veljeksiä vuorotellen hämmentyneen näköisenä.
”Asuin joskus Teruksen kaupunginosassa, kämpässä oli tilaa suunnilleen saman verran kuin Litan vaatehuoneessa ja muuttaminen oli täyttä tuskaa molempiin suuntiin, vaikka tavaroita oli vähän.” Meron selitti päätään puistellen. ”Yksi muuttoapuna olleista työkavereista mursi jalkansa ja minä muutaman sormistani.”
”Muuttopuuhista ensiapuun, ei huonosti.” Shinea hymähti.
”Sen jälkeen minun kamojeni kantamisen on hoitanut muuttofirma.” Meron virnisti. ”Kavereiden muuttolaatikoita olen kyllä kantanut senkin jälkeen. Jokin masokismin ilmenemismuoto kai sekin.”
Hänen viestimensä hälytysääni kilahti ja mies veti laitteen housujensa taskusta. Mies luki saapuneen viestin ja hänen huulilleen piirtyi veikeä hymy.
”Muutama työkaveri olisi tulossa käymään. Haittaako sinua?” Hän kysyi Shinealta. ”Voin lähteä niiden nilkkien kanssa myös Karnassoksen yöelämään, jos haluat aloittaa viikonlopun vieton rauhallisemmissa tunnelmissa. Kokemuksen pohjalta voin kertoa, että tilanne todennäköisesti eskaloituu, jos se simpanalauma tulee tänne.”
”Hei, tämä on sinun kotisi, enköhän minä pärjää.” Shinea naurahti. ”Sitä paitsi, tällä hetkellä juhliminen kuulostaa oikein hyvältä vaihtoehdolta.”
”Selvä.” Meron hymähti. ”Tosin, tämä tarkoittaa sitä, että minun on syytä hakea tänne lisää juotavaa. Pärjäättekö täällä kaksin sen aikaa?”
Shinea ja Harom vilkaisivat toisiaan.
”Eiköhän.” Harom vastasi molempien puolesta. Meron nyökkäsi ja asteli eteiseen.
”Juokaa se viini pois jääkaapista!” Hän huikkasi vielä ennen kuin lähti.
”Sinulla on koneöljyä poskessasi.” Harom huomautti hymynkare suunpielessään katsoessaan Shineaa.
”Voi helvetti…” Shinea kirosi mielessään, jatkaen ääneen. ”Täytyy käydä suihkussa…”
”Ihan vapaasti.” Harom hymähti. Shinea työnsi viinilasinsa sohvapöydälle, nousi istumapaikaltaan ja asteli kylpyhuoneeseen kaivettuaan itselleen puhtaat vaatteet olohuoneen nurkassa nököttävästä kassistaan. Hän peseytyi nopeasti ja kiskoi sen jälkeen päälleen mustan topin sekä tummansiniset farkut, palaten avojaloin olohuoneeseen hiuksiaan samalla kuivaten. Harom työnsi viestimensä taskuunsa, kun Shinea istui jälleen sohvalle.
Kaksikon välille lankesi hetkeksi vaivaantunut hiljaisuus.
”Mitä sinulle kuuluu?” Shinea kysyi lopulta. Hän ei ollut vaihtanut kuulumisia Haromin kanssa Litan syntymäpäivien jälkeen ja aihe palautti hyvin elävästi mieleen sen hetken, kun hän oli herännyt miehen sylistä.
”Töitä, hydeira-treenejä, riitelyä Evan kanssa... Ei mitään erityisen mielenkiintoista.” Harom vastasi hiljaa. ”Miten sinulla oikeasti menee? Sinusta ei ole kuulunut mitään moneen viikkoon.”
”Niin no… En katsonut aiheelliseksi jatkaa varatun miehen vikittelyä.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Varsinkaan kun miettii, missä olosuhteissa lähdimme viimeksi eri suuntiin.”
”Auts.” Harom totesi hiljaa. ”Minä kun luulin meidän olevan ystäviä.”
”Suoraan sanottuna on ollut aika paljon muuta ajateltavaa.” Shinea huokaisi. ”Isä päätyi takaisin pyörätuoliin ja olen auttanut häntä sopeutumaan tilanteeseen uudestaan. Yritys saada mekaanikon tutkintoni valmiiksi on ollut myös aikamoinen työmaa.”
”Siltä vaikuttaa.” Harom totesi. ”Näytät väsyneeltä.”
Shinea ajatteli muotilehden kanteen sopivan näköistä Evaa ja tunsi itsensä entistä riutuneemman näköiseksi.
”Shinea.” Harom sanoi hiljaa huomatessaan naisen ilmeen. ”Se, että näytät väsyneeltä, ei tarkoita, ettetkö olisi kaunis.”
”Lopeta.” Shinea huokaisi katsomatta Haromia, pyöritellen viinilasia käsissään. ”En minä kaipaa sinulta kehuja.”
”Et sinä näytä kaipaavan minulta mitään muutakaan.” Harom huomautti vaimeasti, saaden naiselta vastaukseksi pelkän hartioiden kohautuksen.
”Tämä tuntuu oudolta.” Shinea sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, pystymättä katsomaan miestä kohti. ”Vaikealta. Vaivaannuttavalta.”
”Tiedän.” Harom sanoi hiljaa. ”Etkä ole yksin tuon ajatuksen kanssa.”
”Lohdullista.” Shinea hymähti, rentoutuen hieman. Hän oli jutellut Haromin kanssa aiemmin kaikesta maan ja taivaan välillä. Ehkä he pääsisivät yli tästä vaiheesta.
Shinea kulautti viinilasinsa tyhjäksi ja veti märän pyyhkeen harteiltaan.
”Aion noudattaa Meronin kehotusta sen viininlopun suhteen.” Hän totesi noustessaan sohvalta. ”Otatko sinä?”
Shinea vei pyyhkeen kylpyhuoneen naulakkoon kuivumaan ja asteli Haromin perässä keittiöön.
Mies otti itselleen tottuneesti lasin keittiön hyllyltä, nappasi viinipullon jääkaapista ja kaatoi itselleen lasillisen vilkaistuaan ensin pullon etikettiä.
”Pitikö tarkistaa, että se on juomakelpoista?” Shinea piruili hiljaa.
”Meronilla on aivan paska viinimaku, joten oletan tämän Litan valitsemaksi.” Harom hymähti ojentaessaan pullon Shinealle. Nainen säpsähti kevyesti, kun heidän kätensä koskettivat toisiaan hänen ottaessaan viinipullon vastaan. Se ei jäänyt Haromilta huomaamatta. Shinea tunsi punastuvansa ja ärsyyntyi hieman tahattomasta reaktiostaan. Miksi helvetissä Haromin piti vaikuttaa häneen tällä tavalla?
”Tiedätkö, sitä on tarkoitus kaataa suunnilleen puoleenväliin asti.” Harom vinoili, kun nainen kaatoi lasinsa lähes täyteen. Shinea vilkaisi pullon pohjalle jäänyttä viinitilkkaa, katsoi Haromia tyynesti silmiin ja huikaten viininloput suoraan pullonsuusta.
”Helvetin raakalainen.” Harom naurahti, saaden Shineankin virnistämään.
Ulko-ovi kävi ja äänistä päätellen Meron ei saapunut yksin. Pian mies asteli keittiöön kilisevä ostoskassi olallaan ja toinen mies perässään. Harom tervehti tulokasta pienellä pään liikkeellä.
Meron vilkaisi Shineaa, huomioiden naisen märät hiukset.
”Tuon pitäisi olla jo juotu.” Hän huomautti Shinean ja Haromin käsissä olevien viinilasien suuntaan nyökäten, työntäessään alkoholiostoksiaan pakastimeen jäähtymään.
”Ei tässä kauaa kestä.” Shinea hymähti, ojentaen kätensä Meronin perässä tulleelle miehelle. ”Hei, olen Shinea.”
”Bosco.” Mies vastasi virnistäen ojentaessaan kätensä. Hänen ihonsa oli lähes yhtä valkoinen, kuin Tenweran veljesten, mutta siinä oli aavistuksen vihertävä sävy. Bosco oli hieman pidempi kuin Meron, mutta pituusero näytti tasoittuvan Meronin pystytukan myötävaikutuksena. Ruumiinrakenne oli myös jonkin verran raskaampi. Vaatetuksensa puolesta Bosco näytti tyylikkäältä, hänellä oli hyvin istuvat housut ja leveitä hartioita korostava paita, joka näytti todella laadukkaalta niin materiaalinsa, kuin ompelutyönsä osalta. Ranteessa roikkui kalliin näköinen kello. Erottuvin piirre oli miehen kaljussa päässä komeileva arpi, joka kulki oikealta ohimolta aina takaraivolle asti. Bosco ja anarkistipunkkarilta näyttävä Meron näyttivät Shinean silmissä siltä, etteivät ikinä kuuluisi samaan ystäväpiiriin, mutta ilmeisesti työ yhdisti heitä.
Shinea huomasi Boscon silmäilevän häntä päästä varpaisiin uteliaan näköisenä. Meron heitti huolimattomasti jäitä mataliin laseihin, kaatoi niihin viskiä, ojensi yhden Boscolle, piti toisen itse ja kääntyi katsomaan veljeään, valmiina kaatamaan viskiä kolmanteenkin lastiin.
”Oletan, että jäät viettämään iltaa rähinäremmin kanssa?” Meron virnisti. Shinea näytti odottavan Haromin vastausta mielenkiinnolla pää hieman kallellaan. Hän puri kevyesti alahuultaan ja antoi taas esimerkin siitä naapurintyttömäisestä vetovoimasta, joka oli vetänyt miehiä aiemminkin puoleensa.
”Oletat oikein.” Harom vastasi Meronille, piirtäen kasvoilleen hymyn ja Meron kaatoi viskiä myös kolmanteen lasiin.
Shinean kasvoilla häivähti helpottunut virnistys, ennen kuin hän asteli olohuoneen puolelle Boscon perässä, naurahtaen matkalla jollekin miehen sutkautukselle.
”Anna tulla, näen että haluat sanoa jotain.” Harom sanoi veljelleen huomatessaan tämän katsovan häntä.
”Vehtasitko Shinean kanssa?” Meron kysyi hiljaa.
”En.” Harom tuhahti vastaukseksi.
”Olisitko halunnut?”
”Anna olla nyt.” Harom puuskahti.
”Näen kyllä, että olet edelleen lääpälläsi häneen.” Meron totesi hiljaa. ”Anna hänen hengittää.”
”Lakkaa nipottamasta ja anna minun hengittää.” Harom vastasi silmiään pyöräyttäen.
Hän huikkasi viinilasinsa tyhjäksi ja nappasi viskilasin pöydältä ja lähti takaisin olohuoneeseen.
Meron seurasi päätään puistellen perässä viskipullo toisessa ja lasi toisessa kädessään.
Bosco oli valloittanut toisen olohuoneen nojatuoleista, Shinea istui sohvalla. Hän jutteli sujuvasti Boscon kanssa ja vilkaisi Haromia tämän istuessa sohvan toiseen päähän. Meron rojahti huolettoman näköisenä veljensä ja Shinean väliin.
Vähän ajan kuluttua seurueeseen liittyi kaksi muuta Meronin työtoveria, pitkä ja harteikas Drane, jonka silmiinpistävin piirre oli hänen tummanpunainen kokopartansa, sekä Shineaa vain hieman pidempi Coen, jonka toinen silmä oli mekaaninen. Molempien ihonväri oli Meronin ja Boscon tavoin valkoinen.
”Oletteko te kaikki kotoisin pohjoisesta?” Shinea kysyi, kun keskustelu alkoi polveilla aiheesta toiseen.
”Oman osastomme jäsenistä kaikki ovat.” Meron vastasi.
”Ei meitä tosin ole kuin viisi.” Bosco lisäsi. ”Nokkamiehemme puuttuu tällä hetkellä.”
”Armeijan näkemys on rivien välistä luettuna se, että olemme helposti uhrattavissa.” Drane sanoi kuivasti. ”Lentueemme tekee pääasiassa tiedustelutehtäviä.”
”Voithan sinä aina hakea siirtoa muualle.” Harom huomautti.
”Ja jättäisin nämä mulkut pitämään hauskaa keskenään?” Drane naurahti. ”Ehei. Pohjoisen äpärät pitävät toistensa puolia.”
”Pelkäät vain, että sinua puukotetaan selkään jossakin muussa lentueessa.” Coen härnäsi.
”Ihan aiheellinen pelko, kun miettii mitä muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut.” Drane vastasi vakavana.
”Riittää tästä aiheesta.” Meron hymähti. ”Shinea tuskin jaksaa kuunnella humalaisten retkujen armeijatarinoita ja käninää työpaikan ongelmista.”
”Lyhyellä keittiöpsykologialla sanon, että avautuminen helpottaa oloa.” Shinea virnisti ja avasi itselleen uuden tölkillisen juotavaa keskelle olohuoneen pöytää sijoitetusta juomatornista.
”Puhutaan silti jostain muusta.” Meron virnisti. ”Mistä mieleeni, lähdetäänkö keskustaan, nyt kun koko remmi on kasassa?”
”Black Roseen?” Bosco kysyi.
”Toki.” Meron vastasi. ”Jos ilmoitan Litalle etukäteen, että olemme tulossa, hän järjestää meidät jonon ohi.”
”Näillä puheilla sovittu!” Coen myönnytteli.
”Oletko sinä käynyt Rosessa?” Drane kysyi Shinealta.
”En.” Shinea vastasi. ”Olen ollut Karnassoksessa vasta muutaman viikon ja vapaa-aikani on mennyt asunnon etsinnän ja töiden parissa. Kaikki huvitukset ovat jääneet vähemmälle.”
”Mitä teet työksesi?” Bosco kysyi.
”Suoritan mekaanikon opintojani loppuun eräällä alushuoltamolla.” Shinea vastasi.
”Nainen, joka osaa huoltaa aluksia…” Coen totesi virnistäen. ”Kuumaa.”
”Yksikin vitsi sopivista meisseleistä, niin lupaan läväyttää palkkioksi mustan silmän.” Shinea uhkasi.
”Entä vitsit rasvatuista konehuoneista tai mutteriin sopivista pulteista?” Bosco virnisti.
”Antakaa olla.” Harom sanoi hiljaa, ennen kuin Shinea ehti vastata. ”Veikkaan, että Shinea on kuullut joka ikisen paskan mekaanikkovitsin.”
”Asia selvä.” Drane totesi piruilevasti. ”Herra vänrikki.”
”Luutnantti.” Harom korjasi ja viimeisteli viskinsä.
”Et sitten ajatellut tätäkään ilouutista aiemmin mainita.” Meron totesi aavistuksen verran ivallinen hymynkare huulillaan. ”Faija on varmaan ylpeä.”
Harom kohautti hartioitaan vaatimattoman näköisenä, vaikka olikin silminnähden ylpeä saavutuksestaan.
”Kyllähän sinä tiedät, että Haromilla on aina ollut draamantajua.” Bosco hymähti. ”Onnea. Ansaittu ylennys, mitä huhupuheita on uskominen.”
Keskustelu jatkoi aiheesta toiseen polveilevana, juomat hupenivat ja remakka nauru täytti koko asunnon.
”Nostakaa perseenne penkeistä, lähdetään keskustaan.” Meron komensi lopulta ja nousi ylös tyhjentäen oman lasinsa samalla.
Muut nousivat ja alkoivat siirtyä kohti eteistä, mutta Shinea ei tehnyt elettäkään noustakseen.
”Jäätkö tänne?” Harom kysyi ovensuusta.
”Tulen kyllä mukaan, mutta tuo eteinen on sen verran pieni, etten aio pusertaa itseäni sinne viiden miehen sekaan.” Shinea vastasi kevyt hymy huulillaan.
Harom hymähti ja jäi odottamaan Shineaa, kun Meron kavereineen kiskoi ulkovaatteita päälleen.
”Odotetaan alhaalla.” Meron huikkasi astuessaan viimeisenä rappukäytävän puolelle.
Jälkeen jäänyt kaksikko siirtyi eteiseen ja Harom auttoi herrasmiehenä takin Shinean päälle tämän vedettyä kengät jalkaansa. Nainen kumartui poimimaan laukkunsa lattialta ja horjahti suoristautuessaan suoraan päin Haromia. Shinea jähmettyi paikoilleen tuntiessaan miehen kehon vasten omaansa, tämän kädet vyötärölleen painuneena. Hän katsoi miestä silmiin ja tunsi sykkeensä kiihtyvän.
”Paljonko sä olet juonut?” Harom kysyi härnäävällä äänellä. Shinea mottasi häntä kevyesti rintakehään, näytti lapsellisesti kieltä ja livahti miehen otteesta, astuen rappukäytävään. Harom seurasi hyväntuulisena perässä.
He odottivat hissiä mitään sanomatta, Shinea kiroillen mielessään miehen vaikutusta häneen. Kerta toisensa jälkeen hän joutui muistuttamaan itselleen, että Harom oli varattu ja tähän sekaantuminen olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä aivan älyttömän iso virhe.
”Mitä mietit?” Harom kysyi, kun he astuivat hissiin.
”Sitä, miten sinun läsnäolosi sotkee ajatukseni aivan totaalisesti.” Shinea töksäytti tylymmin kuin oli tarkoittanut.
”En ole asiasta edes kovin pahoillani.” Harom totesi hiljaa. ”Et sinäkään minun oloani kovin autuaaksi tällä hetkellä tee.”
”Miksi helvetissä sinä seurustelet Evan kanssa, jos ette tee mitään muuta kuin riitele?” Shinea kysyi hetken mielijohteesta.
”Ei mikään parisuhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista, Shinea.” Harom vastasi hiljaa, kasvoillaan ilme jota nainen ei pystynyt tulkitsemaan.
”Ei varmasti, mutta ei sen pitäisi olla pelkkää riitelyäkään.” Shinea tuhahti. ”Mutta mistäpä minä mitään tietäisin.”
Keskustelu jäi siihen hissin ovien avautuessa, Shinean astellessa ensimmäisen kerroksen aulan läpi Harom kannoillaan.

Shinea tunsi olonsa hieman ristiriitaiseksi astellessaan Karnassoksen keskustassa Tenweran veljesten ja Meronin työkavereiden kanssa. Vähän kuin hänellä olisi ollut mukanaan viisi turvamiestä. Ulkopuoliset tosin tuntuivat luovan humalaiseen seurueeseen uteliaita katseita, varsinkin siinä vaiheessa, kun he astelivat jonon ohi Black Rose-yökerhoon. Jonossa mutistiin jotain pohjoisen roskasakista.
Shinea tunsi olonsa harvinaisen tavalliseksi vilkaistuaan täydessä tällingissä olevia naisia, jotka jonottivat päästäkseen sisälle yökerhoon. Hän oli itse pukeutunut hyvin arkisesti, eikä hän ollut edes meikannut. Hiukset olivat kuivuneet suihkussa käymisen jälkeen kevyille laineille.
Meron johti joukkion suoraan VIP-puolelle, huikkaillen vastaantuleville tutuille työntekijöille tervehdyksiä. VIP-alue sijaitsi klubin ylemmässä kerroksessa ja sieltä oli todella hyvät näkymät esiintymislavalle. Seurue istui alas ja hetkessä pöytä täyttyi juomista.
Kovin pitkään seurue ei ehtinyt pöytänsä ääressä istua, kun esiintymislavalla alkoi tapahtua. Lavan valot pimenivät ja hiljalleen voimistuva musiikki rakensi mystisen tunnelman. Lavan katosta laskeutui rengas, jonka sisällä esiintyjä istui. Hänen ihoonsa oli maalattua pimeässä hohtavia kuvioita, jotka voimistivat entisestään mystiikan tuntua. Musiikki pääsi jonkinlaiseen huippukohtaan, jonka jälkeen rytmi kiihtyi, valaistus muuttui ja esiintyjä näytti pääsevän todella irti. Yleisö repesi villiin huutoon.
Aivan liian nopeasti esitys oli ohi ja Shinea katseli lavalta poistuvaa esiintyjää sydän hakaten. Jos tuntui tältä katsoa moista esitystä, miltä mahtaisi tuntua, jos olisi itse lavalla? Kuulla yleisön huutavan ja osoittavan suosiotaan?
”Lita se osaa…” Bosco totesi päätään puistellen. Shinea hymähti. Olisihan se pitänyt arvata.
Meron sai työtovereiltaan osakseen hyväntahtoista vittuilua kumppaninsa työnkuvasta, aina siihen asti, kun Lita asteli esiintymisasussaan VIP-alueelle. Rääväsuut sulkivat suunsa lähes ujon näköisinä.
”Sinäkin tulit!” Lita virnisti Shinealle.
”Oli aihetta juhlimiseen, kävin kirjoittamassa vuokrasopimuksen tänään.” Shinea vastasi hymyillen.
”Oikeesti?” Lita hihkaisi. ”Hienoa!”
Hän istui mutkattomasti Meronin syliin, suikkasi suukon miehen huulille ja kääntyi jälleen keskustelemaan Shinean kanssa.
Lita ei viipynyt kauaa, hänen täytyi lähteä vaihtamaan päälleen seuraavaa esiintymisasua. Ennen lähtöään hän kuiskasi jotain Meronin korvaan, saaden miehen virnistämään. Muista VIP-tilan pöydistä luotiin pitkiä katseita seurueen pöytään ja ihmiset kuiskivat keskenään.
”Kiduttavan pitkä esileikki.” Drane totesi päätään puistellen, kun Lita poistui jatkamaan töitään lanteet keinuen.
”Ymmärtäähän sen, että moisen näytöksen jälkeen vituttaa mennä yksin kotiin.” Harom hymähti.
”Paraskin sanomaan, eikös Eva ole toisella puolella planeettaa tällä hetkellä?” Coen kysyi.
”Tällä hetkellä parhaimmat lähtökohdat taitaa tämän yön osalta olla Shinealla.” Drane huomautti, ennen kuin Harom ehti vastaamaan Coenille mitään.
”En nyt tiedä… Meron ja Lita eivät ole kovinkaan hiljaisia öisin, joten tuskin ainakaan saan nukuttua, eikä kimppakiva ole minun juttuni.” Shinea hymähti. ”Joten minulla on hyvä syy juhlia valomerkkiin asti, ryömiä johonkin kuppilaan aamiaiselle, jonka jälkeen voin mennä tekemään krapulakuolemaa Litan ja Meronin sohvalle.”
”Kuulostipa hohdokkaalta.” Bosco kommentoi päätään puistellen. ”Tiedätkö, kuka tahansa meistä majoittaa sinut mielellään yöksi.”
”Kiitos tarjouksesta, mutta en lähde näin lyhyellä tuttavuudella kenenkään mukaan.” Shinea vastasi hymynkare huulillaan, vilkaisten Haromin suuntaan syrjäsilmällä. Tämä sytytti itselleen tyynen näköisenä röökiä, pyöräyttäen silmiään Meronille, joka nappasi hänen röökiaskinsa pöydältä.
”Viisas päätös.” Meron naurahti, pummaten veljeltään savukkeen lisäksi myös tulta.
”Vähän armoa, jokainen meistä on lähes täydellinen herrasmies!” Drane nauroi. Keskustelu jatkui hyväntahtoisena naljailuna ja vittuiluna, mutta Shinea huomasi kyllä, että häntä yritettiin iskeä. Hän hakeutui lähemmäs vieressään istuvaa Haromia, etsien turvaa tutusta ihmisestä, jonka kanssa asiat olivat monimutkaisia, mutta silti turvallisen tuntuisia.

Valomerkin jälkeen riehakas seurue asteli ulos. Drane oli pokannut ulos pyrkivien asiakkaiden narikkajonosta itselleen yöseuraa ja lähti astelemaan kohti joko hänen tai seuralaisensa kämppää. Shinea ja Harom jäivät Meronin kanssa odottamaan Litaa Black Rosen eteen, Boscon ja Coenin suunnatessa sanojensa mukaan jatkoille.
Eräs toinen Rosessa juhlinut seurue näytti silmäilevän mittaavasti selvästi pohjoisesta kotoisin olevia Tenweran veljeksiä, ryhtyen huutelemaan matkan päästä rasistisia kommentteja selkeästi riitaa haastaen.
”Kerro meille jotain, mitä me ei olla jo kuultu!” Meron huusi takaisin, saaden Shinean miettimään veljensä aiempaa toteamusta Meronista. Villi kortti vapaa-ajallaan, mutta tekee työnsä hyvin.
”Anna olla, Meron.” Harom totesi vaimeasti. ”Joudut itse ongelmiin, jos ajaudut tappeluun noiden kusipäiden kanssa.”
Hän turvaisi empimättä veljensä selustan mikäli tämä ajautuisi tappeluun. Enemmän hän oli huolissaan Shinean turvallisuudesta.
Huutelu jatkui puolin ja toisin jonkin aikaa, kunnes Lita asteli ulos Black Rosesta. Hän käveli suoraan Meronin luokse, kiskaisi miehen takin kauluksista luokseen ja painoi tämän huulille vaativan suudelman. Aiemmin huudellut seurue hiljeni ja jatkoi matkaansa tunnistettuaan Litan. Sovan sukuhaaran jäsenille ei kannattanut vittuilla, jos halusi jatkossakin juhlia kaupungin yöelämässä.
”Käydäänkö syömässä?” Shinea kysyi Haromilta kääntäen katseensa Litasta ja Meronista. ”En usko, että noiden kämpillä on pariin tuntiin mahdollisuuksia nukkumiseen.”
”Jos haluat.” Harom hymähti.
”Lita, tulen parin tunnin päästä kämpille ja toivon pääseväni nukkumaan silloin.” Shinea huikkasi ystävälleen hymynkare huulillaan.
”Pärjäätkö varmasti?” Lita kysyi irrottauduttuaan Meronista.
”Pärjään kyllä.” Shinea vastasi.
”Pidä Shineasta huolta.” Meron totesi, luoden veljeensä katseen, joka käski tätä käyttäytymään kunnolla.
”Tietysti.” Harom vastasi. ”Ei naisia jätetä yksin Karnassoksen keskustaan tähän aikaan yöstä.”
Lita ja Meron nappasivat itselleen lennosta taksin ja olivat poissa hetkeä myöhemmin.
”Lita on aikamoinen tapaus.” Harom hymähti päätään puistellen.
”Tiedän. Minäkin olen herännyt hänen sängystään.” Shinea lipsautti.
”Yllättävää.” Harom totesi, vilkaisten Shinean suuntaan kasvot peruslukemilla. ”Mitä tapahtui?”
”Unohda.” Shinea vastasi päätään puistellen. ”Oli ihan kivaa, mutta en tarvitse toisintoa tilanteesta.”
Kaksikko lähti etsimään sopivaa ruokapaikkaa keskustan yöstä, Shinean luottaessa Haromin valintaan.

Shinea olisi voinut istua Haromia vastapäätä pienen ruokapaikan nurkkaloosissa, mutta hän istui miehen viereen.
”No?” Harom kysyi, kun Shinea kiehnäsi itsensä hänen kylkeensä kiinni syötyään yöpalansa.
”Älä käsitä väärin. Olen vain läheisyydenkipeä.” Shinea vastasi hiljaa. ”Ja väsynyt. Ja minua paleltaa.”
”Laskuhumala alkaa iskeä.” Harom hymähti. ”Voit tulla minunkin kämpilleni nukkumaan.”
”En tiedä, olisiko se kovinkaan fiksu ratkaisu.” Shinea kuiskasi.
”Kumpaan meistä sinä et luota?” Harom kysyi vaimeasti.
”Itseeni.” Shinea vastasi mietittyään hetken. ”Tämä tilanne on outo...”
”Niinkö meinaat?” Harom kysyi kuivasti. ”Olen juuri seurannut sivusta monta tuntia, kuinka kolme jätkää yrittää pokata sinua. Ja siinä sinä silti olet.”
”Niin...” Shinea huokaisi. ”En harrasta yhden illan juttuja, joten tällaiset illanvietot ovat minulle hankalia ja epävarmuudessani olen nojannut ainoaan turvalliseksi mieltämääni henkilöön, joka on ollut paikalla.”
”Imartelevaa.” Harom totesi hiljaa, silittäen Shinean selkää. Nainen värähti kevyesti ja nojasi päänsä miehen olkapäähän.
”Harom…” Shinea sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen. ”Mikä on suosikkipaikkasi tässä kaupungissa?”
”Ei sitä pysty selittämään. Se täytyy nähdä.” Harom vastasi vaimeasti, vilkaisten kelloaan. ”Sopivaan aikaan kysyit, se on parhaimmillaan puolen tunnin päästä. Tule.”
Hän sysäsi Shinean lempeästi liikkeelle. Kaksikko asteli ulos ja Shinea seurasi Haromia, mihin ikinä he olivatkaan menossa. Hän sekoitti suuntavaistonsa matkan aikana, astuen lopulta pimeyden peittämän rakennuksen pääovista sisään, astellen valtavan eteistilan läpi hissiin Haromin perässä. Vanha hissi kipusi hitaasti ylimpään kerrokseen, josta avautui henkeäsalpaava näkymä öiseen Karnassokseen.
Lattiat olivat kirkkaat ja läpinäkyvät ja jokaiseen pääilmansuuntaan jakaantui lasipohjainen uloke.
”Onko tämä…?” Shinea aloitti kysymyksensä osaamatta lopettaa sitä.
”Noria Auroran ruskoparvi.” Harom vastasi vaimeasti.
”Enpä ole ajatellut sinua kovin uskontoon turvaavana ihmisenä.” Shinea hymähti. Noria Aurora oli luultavasti koko Hydruksen suurimman uskontokunnan tunnetuin katedraali.
”En minä olekaan. Arvostan arkkitehtuuria.” Harom hymähti. ”Älä silti kerro Meronille, että toin sinut tänne. Vittuilusta ei tule loppua lainkaan, jos hän saa tietää.”
”Sovittu.” Shinea virnisti.
”Toivottavasti et pelkää korkeita paikkoja.” Harom totesi. Shinea puisti päätään, tarttui Haromin ojennettuun käteen ja seurasi miestä erään ulokkeen päähän. Alla avautuva pudotus oli pitkä ja tuntui hurjalta, että vain ohuen näköinen lasi esti heitä putoamasta. Lasiseen lattiaan oli merkitty ympyrä, jonka sisään Harom veti Shineankin seisomaan.
”Vielä pari minuuttia.” Harom totesi vilkaistuaan jälleen kelloa.
Lopulta auringon ensisäteet iskivät esiin horisontissa, maalaten taivaan palavaksi. Ikään kuin ei olisi riittänyt, että auringonnousu oli upea, se sai revontulimaiset valot tanssimaan ylimmän kerroksen lasisissa rakenteissa.
”Se on… upea.” Hän henkäisi lumoutuneena.
Vilkaistessaan alaspäin Shinea hätkähti ja painautui tiiviisti Haromia vasten, koska näytti siltä kuin he olisivat leijuneet ilmassa.
”Ei hätää.” Harom sanoi hiljaa. ”Se on optinen illuusio.”
Shinea piti silti miehestä kiinni.
Harom siirsi naisen lempeästi eteensä ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Shinea puolestaan tarttui miehen käsiin edelleen putoamista pelätessään.
Kaksikko seisoi sylikkäin auringonnousun väriloisteessa pitkän aikaa, katsellen kaunista näkymää sanaakaan sanomatta.

Harom saattoi Shinean Noria Auroralta takaisin Meronin ja Litan kämpille. Saatuaan ulko-oven auki, nainen kääntyi yllättäen ympäri ja halasi Haromia tiukasti.
”Mulla oli kiva ilta. Ja yö. Ja aamu. Ja Noria Aurora oli upea.” Shinea sanoi hiljaa. ”Kiitos, kun veit minut sinne.”
”Hyvä kuulla, että pidit siitä.” Harom vastasi vaimeasti. Hän silitti Shinean poskea kevyesti peukalollaan. Naisen kohottaessa katseensa suudelmaa odottavan näköisenä, Harom painoi suukon tämän otsalle.
”Mene nyt, että saat edes muutaman tunnin unta.” Mies sanoi hiljaa, vaikka ei olisi halunnut päästää Shineaa sylistään. Nainen varvisti painamaan miehen poskelle siveellisen suukon ja astui sen jälkeen sisälle, vetäen oven perässään kiinni. Harom huokaisi syvään, katsoi muutaman ohikiitävän sekunnin sulkeutunutta ovea ja lähti astelemaan kohti omaa kämppäänsä.
Shinea törmäsi eteiskäytävässä puolialastomaan Meroniin, joka oli ilmeisesti tulossa kylpyhuoneesta.
”Huomenta.” Nainen sanoi hiljaa riisuessaan ulkovaatteitaan.
”Huomenta.” Meron totesi. Hän oli kuullut Shinean mainitsevan Noria Auroran, eikä ollut lainkaan yllättynyt siitä, että Harom oli vienyt naisen sinne. Meron tiesi veljensä vieneen katedraalin ruskoparvelle hameväkeä aiemminkin, mutta edellisestä kerrasta oli hänen tietääkseen jo useampi vuosi aikaa. Silloin veli oli vienyt sinne Evan katsomaan auringonlaskua. Moni asia oli ollut toisin silloin.
”Joko täällä pääsee nukkumaan?” Shinea kysyi väsyneesti hymyillen, astellessaan Meronin ohi olohuoneeseen.
”Olisi päässyt jo jokunen tunti sitten.” Meron virnisti astellessaan naisen perään. ”Missä helvetissä kävitte syömässä, kun kesti näin kauan? Aurinkokin nousi melkein pari tuntia sitten.”
”En muista paikan nimeä, mutta ruoka oli hyvää.” Shinea totesi olkiaan kohauttaen. ”Ja mikä ihmeen ristikuulustelu tämä nyt on?”
”Ei kai mikään. Eihän se mulle kuulu, mitä teet vapaa-ajallasi.” Meron kohotti aseistariisuvasti kätensä, tietävä hymy huulillaan, astellen takaisin makuuhuoneeseen. Shinea puolestaan lysähti sohvalle farkkunsa riisuttuaan, nukahtaen lähes saman tien, kun pää osui sohvatyynyyn.

Shinea hätkähti hereille, kun Lita asteli ulos makuuhuoneesta. Olohuoneen ikkunasta tulvivasta valosta päätellen vuorokausi oli siirtynyt iltapäivän puolelle.
”Saitko nukuttua?” Lita kysyi hymyillen.
”Joo.” Shinea vastasi haukotellen. Häntä janotti ja nälkäkin alkoi taas hiipiä luokse, mutta olo ei ollut krapulainen.
”Mitäs tykkäsit Rosesta?” Lita kysyi istuutuessaan sohvalle ystävänsä viereen.
”Tosi siisti paikka.” Shinea hymähti. ”Työntekijät oli mukavan oloisia, sisustus todella upea ja yleisfiilis huikea.”
”Mukava kuulla.” Lita virnisti. ”Ei mene investoinnit hukkaan.”
”Ei siellä olisi työpaikkoja auki.” Shinea hymähti puoliksi vitsinä.
”Itseasiassa on.” Lita vastasi hieman yllättyneenä. ”Miten niin?”
”Tiedät kyllä, ettei tämä kaupunki ole yksin asuvalle ihmiselle mikään halvin mahdollinen paikka asua.” Shinea totesi. ”Aluspajan harjoittelijan liksa ei päätä huimaa ja olisi ihan kiva käyttää rahaa muuhunkin kuin vuokran maksamiseen. Muun muassa syöminen olisi ihan kiva.”
”Rosessa on tarjoilijan paikkoja vapaana, tosin narikankin puolelle tarvitaan usein extraajia tai tuuraajia.” Lita sanoi. ”Baaritiskin takana työskentelyyn sinulla ei kai ole tällä hetkellä valmiuksia, mutta eiköhän joku meidän pullojen pyörittäjistä ota sut oppiinsa, jos haluat.”
”Ei minulla ole mitään kokemusta ravintola-alalta.” Shinea huomautti.
”Äkkiä sen oppii.” Lita virnisti. ”Ja kuten todettua, työkaverit on kivoja. Samoin suurin osa asiakkaista, koska harva uskaltaa rettelöidä Sovan klubeilla.”
”En tiedä mitä sanoa.” Shinea totesi hämmentyneenä. Tilanne tuntui etenevän hieman liian nopeasti suhteutettuna siihen, että hän oli heittänyt kysymyksensä mahdollisesta työpaikasta vitsinä.
”Tule mukaan, kun menen töihin tänään.” Lita yllytti. ”Esittelen sinut Ivanille. Hän on serkkuni ja huolehtii Rosen ja muutaman muun klubin käytännön asioista.”
”Ei kai siinä mitään häviä…” Shinea myöntyi hämmentyneenä.
Lita virnisti hyväntuulisesti, ponkaisi ylös sohvalta ja asteli lanteet keinuen keittiöön.

Shinea jännitti turhaan Ivanin tapaamista ja epävirallista työhaastattelua.
Nainen sai hyvin nopeasti luettavakseen työsopimuksen ja listan Sovan klubeillä työskentelevien työntekijöiden työsuhde-eduista, saatesanoilla ”Tutustu niihin rauhassa, palauta allekirjoitettuna, jos kaikki on mielestäsi kunnossa ja ilmoita jos haluaisit jotain muutoksia sopimukseen, niin katsotaan mitä voidaan asialle tehdä.”
Shinean ei tarvinnut pohtia pitkään, oliko kannattavaa ottaa vastaan työpaikka Rosessa. Klubin työntekijöille oli kourallinen sääntöjä noudatettavaksi, mutta ne olivat kaikki varsin kohtuullisia. Töiden aloittamisen ajankohdasta ja työajoista pystyi sopimaan hyvin joustavasti ja työsuhde-edut vaikuttivat hyviltä ja kattavilta. Työntekijöistä haluttiin selkeästi pitää hyvää huolta. Töistä sopiminen tuntui naurettavan helpolta, kun asiaa vertasi oppisopimuspaikan löytämisen vaikeuteen, mutta sillä hetkellä Shinealle ei tullut mieleenkään valittaa asiasta. Suhteilla näytti olevan todella suuri merkitys Karnassoksen kaltaisessa kaupungissa.
Lopputulema oli se, että Shinea aloittaisi Black Rosessa työskentelyn sen jälkeen, kun saisi tulevan muuttonsa hoidettua.

[Shinea]

19. The Way Back, part 1

Phobos kirjautui armeijan serverille pelatakseen muutaman erän conqueria. Silmäillessään paikallaolevien pelaajien listaa, hänen katseensa pysähtyi nimimerkkiin, jota ei odottanut näkevänsä.
KWay.
Mies tuijotti nimeä hetken aikaa hämmentyneenä ja tarkisti sitten pelaajaprofiilin ranking-tilastot. Ne saivat hänet ärsyyntymään hiukan. Phobos avasi viestikentän ja naputti pelaajalle viestin.
”Ranking ei vastaa nimimerkkiä.”
Välittömästi lähettämisen jälkeen Phobos katui reaktiotaan, valmistautuen jonkinmoiseen sanalliseen taisteluun nimimerkin haltijan kanssa.
Hän ei saanut vastausta tekstimuodossa.
Hän sai pelikutsun.
Kuin härnäävän ”ota itse selvää”-lällätyksen.
Pelipyynnön armeijat olivat random-generoidut, samoin planeetta, jolla taistelua käytäisiin, vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös valita armeijat itse. Phobos otti pelipyynnön vastaan hetken harkinnan jälkeen, saaden pelattavakseen Hydruksen oman armeijan, vastapuoli puolestaan Artasian. Taisteluplaneettana toimisi hiekkainen Azmea. Peli antoi pelaajille hetken aikaa tarkastella joukkojaan ja niiden kokoonpanoa, ennen kuin peli alkoi.
Hetken pelaamisen jälkeen Phobos joutui myöntämään, että hänen vastustajansa oli helvetin taitava, oli kyseessä hänen isänsä tai ei. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan Phobos joutui oikeasti harkitsemaan ja miettimään siirtojaan, punniten eri valintojen aiheuttamia seurauksia. Vastapuolen järjettömiltä vaikuttaneet liikkeet aiheuttivat massiivisia tuhoja vasta useamman siirron päästä, lisäksi tämä osasi ennakoida ison osan Phoboksen peliliikkeistä, tosin se saattoi johtua myös siitä, että Hydruksen joukkojen toimintamahdollisuudet olivat molemmille pelaajille tuttuja, vaikka eivät aivan todellisuutta vastanneetkaan.
Phobos oli pitänyt itseään hyvänä pelaajana, mutta tällä kertaa hän tunsi jäävänsä alakynteen.
Olohuoneen ikkunasta siilautuva valo alkoi jo hämärtyä, kun peli parin tunnin tahkoamisen jälkeen lopulta päättyi Phoboksen häviöön. Hän tuijotti kädessään olevan laitteen näyttöä ilmeettömänä. Se päästi pienen kilahduksen saapuvan viestin merkiksi.
”Toinen erä?” Nimimerkki Kway kysyi.
”Helvetti.” Phobos murahti. Hän naputteli ruutuun mahdollisimman neutraalin kieltäytymisen ja kirjasi itsensä ulos serveriltä, työntäen laitteen olohuoneen pöydälle.
”Mikä hätänä?” Riya kysyi keittiöstä. Hän oli tullut kotiin kesken Phoboksen pelin ja ryhtynyt tekemään ruokaa miehen keskittyessä intensiivisesti peliinsä.
”Taisin juuri pelata conqueria Karmin kanssa.” Phobos vastasi happamasti.
”Hävisitkö?” Riya naurahti, kiinnittäen kuitenkin huomionsa siihen, että Phobos oli kutsunut isäänsä etunimellä. Phobos ei vastannut mitään, nousi vain sohvalta ja asteli keittiöön Riyan seuraksi.
”Phobos… Et voi kantaa isällesi kaunaa ikuisesti.” Nainen sanoi hiljaa.
”Älä aliarvioi minua.” Phobos tuhahti. ”Hän tietää kuinka paskamaisesti on kohdellut koko perhettä, joten ei kannata myöskään odottaa minulta anteeksiantoa. Varsinkaan sen jälkeen mitä äidille tapahtui.”
”Perheestäsi ei ole juuri jäljellä muita, kuin Shinea ja isäsi.” Riya huomautti. ”Vihanpito ei johda mihinkään hyvään.”
Phobos kohautti hartioitaan. Riya oli oikeassa, mutta siitä huolimatta hän ei aikonut selvitellä välejään isänsä kanssa.

Lopulta Phobos sai tietää armeijan kurinpitoneuvoston valinneen päivämäärän, jona vihdoin päätettäisiin, pääsisikö hän takaisin töihin vai saisiko kunnolla sapiskaa tai kenties jopa potkut. Kirje asiasta oli saapunut Eastiaan Riya kotiosoitteeseen, nopeasti pääteltynä Rhettin lähettämänä, sillä mukana oli miehen lyhytsanainen saatekirje.
”Kiva kun ilmoittavat ajoissa.” Phobos tuhahti sarkastisesti. ”Tuomiopäivä on kolmen päivän päästä.”
”Kaiketi olettavat, että olet pitänyt itsestäsi huolta pakkolomasi aikana.” Riya totesi, mitaten miestä katsellaan. ”Ainakin näytät paremmalta nyt, kuin kotiin palatessasi.”
Phobos hymähti ilottomasti ja taitteli kirjeen takaisin kuoreensa, heittäen sen keittiön pöydälle.
Riya oli ehtinyt seuraamaan sivusta lähes puolen vuoden ajan, kuinka Phobos meinasi ensin romahtaa ja kuinka tämä oli sen jälkeen rääkännyt itsensä takaisin työkuntoon. Jokusena aamuna Riya oli Suthia ulos viedessään löytänyt Phoboksen takapihan terassilta nukkumasta. Toisinaan tämä oli tullut mustelmaisena ja rystyset verillä kotiin hydeira-treeneistä, törmättyään tasoiseensa vastustajaan hallilla. Lähistöltä oli löytynyt myös ampumarata, jolla Phobos oli käynyt pitämässä huolta aseiden käsittelytaidoistaan.
Mies oli myös korjauttanut painovoimaluistimensa, hankkinut uudet suojavarusteet vaurioituneiden tilalle ja käynyt jälleen rymyämässä pitkin metsiä, ikään kuin ei olisi oppinut yhtään mitään onnettomuudesta, joka oli murtanut hänen kylkiluunsa. Toisaalta, jos joutui työmaallaan elämään jatkuva maalitaulu otsassaan, oli painovoimaluistelu laskettavissa hyvinkin turvalliseksi harrastukseksi.
Riya kaipasi omaa rauhaa ja oli tyytyväinen sitä viimein saadessaan, mutta Phobos oli viipynyt kotona niin pitkään, että hän tiesi myös miehen lähdön kirpaisevan kovempaa kuin koskaan aiemmin.
”Mitä ajattelit tehdä nämä viimeiset vapaat päivät?” Riya kysyi vaimeasti. Phobos suuntasi häneen lievästi huvittuneen katseen.
”Lähteä Karnassokseen juhlimaan. Vedän kännit, pokaan jonkun mimmin, herään aamulla vieraasta sängystä ja painun krapulassa lähimpään auki olevaan kuppilaan aamiaiselle.” Hän vastasi kiusaava virne suunpielessään, tietäen ärsyttävänsä Riyaa. ”Mitä sinä sitten haluaisit minun tekevän nämä viimeiset vapaat päivät?”
Yllättäen nainen kohautti hartioitaan ja käänsi katseensa pois, tarttumatta Phoboksen heittämään syöttiin.
”Riya?” Phobos sanoi hiljaa ja asteli tämän luokse. ”Mikä on?”
”Ei mikään.” Riya vastasi.
”Älä viitsi.” Phobos tuhahti. ”Sinä huomaat, kun minä olen paskana ja vaikka olenkin näin fiksuksi jätkäksi tosi tyhmä, niin kyllä minäkin huomaan, jos sinulla on jokin hätänä.”
”Olen vain tottunut siihen, että olet nurkissa pyörimässä ja nyt tuntuu yllättävän pahalta, kun lähdet…” Riya vastasi hiljaa.
Phobos ei hetkeen tiennyt mitä sanoa. Hän oli nukkunut Riyan sängyssä useammin kuin omassaan sen jälkeen, kun he olivat päässeet jonkinmoiseen yhteisymmärrykseen ystävyyssuhteensa luonteesta. Ja vaikka se olikin vaikea pala myönnettäväksi, myös Phoboksesta tuntui pahalta lähteä.
”En minä ole mihinkään katoamassa.” Mies sanoi hiljaa. ”Tulen kyllä ennen pitkää takaisin.”
”Parempi olisi.” Riya kuiskasi katse lattiaan kiinnittyneenä. Phobos asetti etusormensa naisen leuan alle ja käänsi tämän päätä, katsoen naista tiiviisti silmiin.
”Olet luultavasti elämäni paras pano, joten et sinä minusta kovin vähällä eroon pääse.” Mies virnisti. Tähän Riya reagoi, sinkauttaen suustaan hyvin värikkäästi muotoillun kommentin Phoboksen persoonasta, työnkuvasta, mieskunnosta ja kaupan päälle vielä ulkonäöstä. Sanoillaan hän olisi loukannut ketä tahansa muuta miestä hyvin verisesti, mutta Phobos vain nauroi hänelle päin naamaa ja sulki naisen suun suudelmalla. Hän nosti Riyan keittiön pöydälle, kiskoen tämän päällä olevan mekon helmaa ylemmäs samalla, kun nainen ryhtyi näpertämään hänen farkkujensa nappeja auki.

Kolme päivää myöhemmin Phobos seisoi keskellä armeijan kurinpitoneuvoston pääsalia. Tunnelma huoneessa oli kuin suuremmassakin sotaoikeustilaisuudessa, sillä pyöreää huonetta kiertävän pöydän takana istui kaikkiaan seitsemän ylempiarvoista upseeria, sotilasarvoiltaan vänrikistä everstiin. Kokonaisuudessaan pöydän taakse mahtui kolmetoista päätäntävaltaista upseeriston jäsentä, eikä Phobos ollut kuullut aikoihin tapauksesta, jonka selvittämiseen olisi tarvittu viittä upseeria enempää. Hän kiitti vaistoaan siitä, että oli osannut varautua hyvin viralliseen asian käsittelyyn, sillä hän oli varmistanut univormunsa olevan niin särmä kuin mahdollista ja olemuksensa muutoinkin mahdollisimman edustuskelpoinen. Hän oli itse naureskellut joillekin alaisilleen turhantarkasta särmäilystä ja syyllistynyt nyt itse samaan. Kunhan tämä helvetin sirkusesitys olisi ohi, Phobos voisi palata takaisin tutumpaan tyyliinsä kantaa univormuaan. Vielä enemmän hän tosin kaipasi paluuta erikoisjoukkojen varusteisiin.
Tilanne kurinpitoneuvostossa oli kokonaisuudessaan naurettava, mutta Phobos kuunteli häntä kohtaan heiteltyjä syytöksiä ilmeettömänä pysytellen, vaikka yllättyikin siitä, kuinka pitkän ajan takaa hänen uraansa kaiveltiin. Hän silmäili syytöksiä esittäviä kurinpitoneuvoston jäseniä, miettien samalla, missä vaiheessa uraansa hän oli astunut heidän varpailleen. Yhden silmille Phobos muisti heittäneensä varsin ylimielisesti ylennystarjouksen uransa alkupuolella. Ilmeisesti oli mennyt pysyvästi tunteisiin, sillä Phobos ei muistanut miestä mistään muusta yhteydestä.
Muiden syytösten ohessa esiin nousivat vähemmän yllättävästi toistuva ylennyksistä kieltäytyminen, sekä löyhä suhtautuminen ruodussa pysymiseen niin omalta kuin alaistensa osalta, yleinen kunnioituksen puute upseereita kohtaan... Lista alkoi tuntua loputtomalta ja mainitut asiat aiempaa mitättömämmiltä.
Vilkaisu upseeririvissä istuvan Rhettin suuntaan sai Phoboksen pysymään hiljaa, vaikka häntä vituttikin suunnattomasti kuunnella rankasti väriteltyjä syytöksiä sanomisistaan ja tekemisistään.
Lopulta ilmaan heitettiin Asrainin tapahtumat ja tehtävällä kaatuneet sotilaat. Phobos joutui puremaan hammasta, ettei olisi avannut sanaista arkkuaan ja ampunut täyslaidallista puolustuspuheita upseeriston niskaan. Kovaonninen luutnantti, joka oli yrittänyt ripittää Phobosta Asrainista palaamiseen jälkeen, koki ilmeisesti ylpeytensä pahastikin loukatuksi. Phobos oli tyynesti ilmoittanut miehelle, ettei hänen natsoillaan varustettu pikkutekijä alkaisi paskantärkeänä huutamaan hänelle, kun alkuperäiset käskyt tehtävälle olivat tulleet kapteenilta.
Sen jälkeen käytiin läpi muun muassa Phoboksen sanallisen täyslaidallisen vastaanottaneen kapteenin raportti keskustelusta, joka oli käyty Asrainista palaamisen jälkeen.
”On aivan helvetin palkitsevaa, että me erikoisjoukkojen jäsenet, teidän pienet pelinappulanne, juoksemme päivät pitkät pallit huurussa suoraan tykkituleen ja vietämme iltalomat keräämällä kavereidemme ruumiinosia taistelukentiltä, kuin joitakin vitun palapelinpaloja. Samaan aikaan te pukupellet juurrutatte perseenne toimistopenkkeihinne ja ramppaatte upseeriklubeilla ryyppäämässä ja kähmimässä sihteereitä."
Se oli melko suora sitaatti siitä, mitä Phobos oli kapteenille sanonut palattuaan Asrainista, ennen kuin oli heittänyt komennuksella kaatuneiden tovereidensa tuntolaatat pöydälle saatesanoin, ettei näistä asetovereista ollut kotiin tuotavana mitään muuta.
”Kaatuneista jokainen on itse hakeutunut erikoisjoukkoihin ja ottanut tietoisen riskin siitä, että he saattavat menettää henkensä taistelukentällä.” Oli ollut kapteenin vastaus.
”Jos haluat kuolleita sotilaita, voit seuraavalla kerralla säästää itsesi vaivannäöltä ja ampua minut sekä miehistöni suoraan paraatikentälle. Todennäköisyydet Asrainista selviämiseen olivat samaa luokkaa. Mitättömän tehtävän vuoksi ei kannattanut uhrata yhtään enempää ihmishenkiä.”
Tämän jälkeen kapteeni oli sylki roiskuen käskenyt Phobosta painumaan helvettiin työhuoneestaan, Phoboksen vastaten tyynesti, että oli juuri tullut sieltä, eikä reissussa ollut lainkaan kehumista. Kapteenin oma raportti aiheesta esitti hänet itsensä mahdollisimman positiivisessa valossa asian, Phoboksesta hän oli maalannut käskyjä vastaan niskoittelevan ylempiään epäkunnioittavasti kohtelevan räkänokan.
Phobos ei kuitenkaan puuttunut sanamuotoihin. Niillä ei ollut paskaakaan väliä lopputuloksen kannalta.
Lopulta syytöstulva ehtyi, saaden vastineekseen lähes yhtä pitkän litanian Phoboksen puolustukseksi esitettyjä argumentteja.
Olisi pelkkää haaskausta, että Phoboksen kaltainen sotilas heitettäisiin kokonaan hukkaan vähäisten virheiden vuoksi. Nuori kersantti toimi monessa asiassa omalla tavallaan, mutta sai aikaiseksi kiistattomia tuloksia, hänellä oli työmoraalia nostattava vaikutus niin alaisiinsa, kuin kaikkiin muihinkin, joiden kanssa työskenteli kentällä ollessaan. Phobos piti alaisensa hengissä keskimääräistä paremmin, vaikka Chimeros ja Asrain olivat tuoneet räikeän tahran hänen muutoin puhtaisiin tilastoihinsa. Chimeroksen tapahtumiin Phobos ei ollut omalta osaltaan millään tavoin osallinen, sillä hänet oli muutaman muun kanssa komennettu muihin tehtäviin suoraan edelliseltä tehtävältä palaamisen päätteeksi. Loput hänen joukoistaan oli lähetetty takaisin kotiin, mutta kuljetusalus oli pudonnut Chimeroksessa.
Phoboksen oma raportti Asrainin tehtävästä vastasi myös hänen alaisiltaan tivattuja tietoja. Lisäksi kuolleiden sotilaiden vuoksi tehtävän tärkeys oli otettu uudelleen arviointiin ja Phoboksen toiminta todettu oikeaksi, vaikka häntä olikin hyvin tiukkasanaisesti komennettu viemään tehtävä päätökseen.
Phobosta itseään tympi kommentti siitä, ettei Karm Wayn poikaa olisi järkeä heittää ulos armeijan palkkalistoilta, koska siitä seuraisi väistämättä skandaali, eikä ollut millään tavalla armeijan kannalta edullista vetää huomiota puoleensa moisen asian vuoksi.
Rhett oli upseeristosta se, joka pääasiassa puhui Phoboksen ansioista ja positiivisista puolista, mutta niitä esitti myös joukon vänrikki. Phobos muisti tämän omalta alokasajaltaan. He olivat olleet samalla sivulla hyvin monesta asiasta ja samainen vänrikki oli ollut jokusen kerran myös välikätenä, kun Phobosta joukkoineen oli siirretty tehtävästä toiseen.
Lopulta upseeristo kävi hänen kuntotestiensä ja uusitun erikoisjoukkojen soveltuvuuskokeen tulosten kimppuun, ruotien niitä läpi tarkalla silmällä. Phobos ei ollut itse edes nähnyt tuloksia, mutta tiesi harvinaisen hyvin, ettei niissä ollut mitään valittamisen aihetta.
”Onko sinulla jotain lisättävää, kersantti Way?” Eversti kysyi lopulta.
”Ei, herra eversti.” Phobos vastasi. Hän ei kokenut tarpeelliseksi pyydellä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään anteeksi, vaan seisoi kaiken takana selkä suorana.
Eversti katsoi Phobosta ilmeettömänä hyvän tovin. Phobos tuijotti silmää räpäyttämättä takaisin. Everstin huulille piirtyi aavistuksenomainen hymy.
”Josko palaisit vähäksi aikaa tehtäviin, joita muutkin kersantit tekevät.” Hän sanoi. ”Sanotaan… kahdeksi kuukaudeksi?”
”Mitä haluatte minun tekevän, sir?” Phobos kysyi kasvot peruslukemilla.
”Erikoisjoukkojen uudet alokasryhmät aloittavat viikon päästä.” Eversti vastasi. ”Erottele heikoimmat lenkit joukosta heti kärkeen.”
”Saanko vapaat kädet, sir?” Phobos kysyi kasvot peruslukemilla.
”Voit hoitaa asian parhaaksi katsomallasi tavalla, kersantti.” Eversti vastasi. ”Katsotaan sitten, oletko kypsä palaamaan erikoisjoukkoihin omien alaistesi komentoon.”
Phobos nyökkäsi.
”Eiköhän tämä ollut tässä.” Eversti totesi vilkaistuaan Phoboksen takana olevalla seinällä tikittävää kelloa, nousten tuoliltaan. Everstin äänensävy kieli siitä, että hän piti asian käsittelyä turhana ajan haaskauksena ja olisi palauttanut Phoboksen suoraan omiin töihinsä, mutta ilmeisesti jonkin ulkopuolisen paineen vuoksi hänen täytyi rangaista kersanttia jollakin tavalla. Phobos veti kätensä lippaan. Eversti poistui paikalta ja muut upseerit Rhettiä lukuun ottamatta seurasivat perässä, mulkoillen Phobosta mennessään. Vänrikki puolestaan virnisti hänelle. Phobos piti kasvonsa peruslukemilla nyökätessään takaisin, vaikka hänen huulilleen yritti pyrkiä hymy.
”Oliko sinulla jotain tekemistä tämän kanssa?” Phobos kysyi Rhettiltä astellessaan hänen rinnallaan ulos huoneesta.
”Vähemmän kuin noilla vanhoilla jäärillä.” Rhett vastasi tympeänä. ”Eversti Ibram on onneksi tolkun miehiä.”
”Positiivista.” Phobos hymähti.
”Olet luultavasti yksi potentiaalisimmista sotilaista muutamaan vuosikymmeneen, eversti on kyllä huomannut sen.” Rhett sanoi kuivasti.
”Tämän pölyttyneen laitoksen hierarkiat kaipaavat ravistelua.” Phobos mutisi hiljaa.
”Jos aiot saada yhtään mitään aikaiseksi, lakkaa kusemasta ylempiesi saappaille.” Rhett murahti.
”Tiedät kyllä, etten aio kulkea täällä kieli ruskeana mielistelemässä yhtään ketään.” Phobos tuhahti vakavana.
”Suosittelen silti, että olet tulevaisuudessa varovaisempi sanoissasi.” Rhett painotti. ”Pakkolomasi ei tarvitse toistua.”
Phobos nyökkäsi.
”Joko tiedät, miten olet hoitamassa erikoisjoukkojen alokkaiden alkuviikot?” Rhett kysyi.
”Tiedän.” Phobos vastasi, virnistäen sitten huvittuneesti. ”Eversti tosin saattoi tehdä jonkinmoisen virheen antaessaan minulle vapaat kädet.”
”Sinä se et opi…” Rhett tuhahti silmiään pyöräyttäen.
”Älä huoli, Rhett. Olet tällä erää ainoa, jolle uskallan aukoa päätäni.” Phobos vakuutteli.
”Pidä huoli, että pääset takaisin vakituisen tiimisi pariin aikataulussa.” Rhett sanoi. ”Minulla on sinulle ja alaisillesi käyttöä.”

Phobos katseli kasarmialueen pihalla seisovia erikoisjoukkoihin hamuavia sotilaan alkuja arvioivasti kuljetusalukseen nojaten. Kokelaita oli kymmenen ja he kuuntelivat kiinnostuneina, tai kiinnostunutta esittäen, heille puhuvaa luutnanttia, jonka nimen Phobos oli itse pyyhkinyt jo mielestään. Hän ei välittänyt tuon taivaallista miehen selityksestä, vaan keskittyi tekemään pikaista analyysia puolivalmiista sotilaista, vaikka tiesikin varsin hyvin, että moni kuoriutuisi ulos ensivaikutelmastaan tositoimiin päästessään. Kuluneet viikot ja kolme ensimmäistä kokelasjoukkoa olivat opettaneet Phobokselle itselleenkin paljon. Silti hän toivoi, että tämä joukko olisi viimeinen, jonka tajuntaan hän iskisi erikoisjoukkojen karumman puolen. Muutama kokelas huomasi Phoboksen tarkkailevan ja yritti vastata hänen katseeseensa, joutuen lopulta luovuttamaan kersantin taipumattomuuden edessä. Lopulta luutnantti jätti alokkaat Phoboksen hellään huomaan, poistuen paikalta vilkaistuaan kersanttia nenänvarttaan pitkin ylimielinen ilme kasvoillaan.
Phobos napautti vasempaan kyynärvarteensa kiinnitettyä rannetietokonetta ja lähetti edessään seisovalle joukolle varustelistan heidän omiin laitteisiinsa.
”Hakekaa saamanne listan mukaiset kamat mukaanne ja varautukaa henkisesti parin viikon mittaiseen maastossa rypemiseen.” Hän käski. ”Lähtö 1248. Jos ei ole tullut siihen mennessä takaisin, jää kyydistä.”
Phobos katsoi huvittuneena, kuin alut kipittivät hakemaan tavaroitaan. Kuljetusaluksen takaovet avautuivat ja Gemini sekä valkeaihoinen hyvin särmästi erikoisjoukkojen univormua kantava sotilas astelivat Phoboksen viereen.
”Luulin jo, ettei se luti lopeta ikinä länkytystä.” Gemini virnisti huvittuneena.
”Niin minäkin.” Phobos hymähti. ”Hän ei näyttänyt kovinkaan tyytyväiseltä siihen, että joutui jättämään nuokin tulevaisuuden toivot vastuulleni. Pelkää luultavasti, että opetan huonoille tavoille.”
”Pelko lienee aiheellinen.” Valkea hydruslainen totesi kuivasti. ”Gemini on mainio esimerkki siitä, että sotilaat menevät pilalle seurassasi.”
”Haista paska, Starr.” Gemini sinkautti. ”Itse olet ilmeisesti allerginen rennolle ilmapiirille. Mittasitko taas housunpuntteja tasapitkiksi viivoittimen kanssa ennen töihin lähtöä?”
Hän itse oli kantanut univormunsa aina melko rennolla tyylillä, paitsi silloin, kun oli oikeasti pätevä syy särmäillä. Phobos ei jaksanut nillittää etiketin mukaisesta pukeutumisesta alaisilleen. Hänelle oli pääasia, että mukana kulki kaikki tarpeellinen, varusteet olivat turvallisia ja sopivia kenttätyöskentelyyn.
Kuljetusaluksen kuljettajan paikalla istuva hiekanvaalea sotilas avasi ikkunan ja osallistui Geminin ja Starrin sanailuun, mutta Phobos kuunteli heitä vain puolella korvalla. Hän oli lähettänyt kaikille koulutettavilleen hieman erilaisen varustelistan ja jokaisessa listassa oli yksi tai useampi asia, joiden pitäisi kilauttaa hälytyskelloja. Phobos testasi, kuinka moni lukisi listaa sokean kirjaimellisesti ja ketkä käyttäisivät järkeä sen kanssa. Hän ei halunnut simputtaa ketään, mutta piti myös erittäin tärkeänä, että erikoisjoukkojen koulutuksesta ei pääsisi läpi sellaisia sotilaita, jotka eivät kyseenalaistaneet typeriltä vaikuttavia käskyjä. Vastaavan tyyppisiä testejä hän oli tehnyt myös kolmelle aiemmalle joukolle, tiputtaen toisesta kokelasjoukosta yhden jäsenen ulos jo ennen kuin tämä oli päässyt edes kuljetusalukselle asti.
Pikkuhiljaa alut alkoivat palata yksin tai pareittain takaisin kuljetusalukselle. Kaikki vilkuilivat uteliaan näköisinä aluksen kuljettajan, Geminin ja Starrin suuntaan, ennen kuin saivat käskyn hypätä kuljetusalukseen. Lopulta kaikki olivat palanneet, eikä ainakaan varustelistojen silmiinpistävimpiä esineitä kulkenut kenenkään mukana. Niihin lukeutuivat muun muassa täysikokoisen joukkueen ruokkimiseen soveltuva soppakattila, laajennettu conquerin lautapeliversio parinkymmenen vuoden takaa, liekinheitin sekä kapteenin koppalakki.
Phobos viittasi pienellä pään liikkeellä Geminin ja Starrin takaisin kuljetusaluksen puolelle, hypäten itsekin kyytiin. Kuljetusalus lähti liikkumaan kohti määränpäätä, mutta Phobos jäi aluksen keskikäytävän päähän seisomaan, silmäillen kokelaita tyynen näköisenä ennen kuin esitteli itsensä.
"Olen Phobos Way.” Hän piti lyhyen tauon. "Toivon, että puhuttelette minua joko etunimellä tai vaihtoehtoisesti kersantiksi. Poikkeuksena tilanteet, joissa on paikalla minua ylempiarvoisia sotilaita.”
Alut näyttivät hiukan hämmentyneiltä, mutta kukaan ei sanonut mitään.
”Olen kiikuttamassa teidät kahdeksi viikoksi armeijan vanhalle koulutusalueelle Mysocseen.” Phobos selitti. ”Alue on maastoltaan monipuolisin koko Hydruksen tällä puolen, joten toivottavasti saatte näistä päivistä mahdollisimman paljon irti.”
”Miksi tätä koulutusta ei toteuteta simulaationa?” Joku kysyi. ”Eikö se olisi paljon helpompaa.”
Phoboksen teki mieli vastata, ettei erikoisjoukkojen työnkuvaa oppisi millään vitun simulaatioilla, mutta hän pysytteli tyynenä, painaen vain kysyjän nimen sekä kasvot mieleensä, pitääkseen tulevaisuudessa huolen, ettei tämä päätyisi hänen joukkoihinsa edes vahingossa, jos jollakin ilveellä sattuisi selviytymään koko koulutuksesta läpi. Alokkaan sukunimi oli Foden.
”Olisihan se paljon kustannustehokkaampaa kököttää kasarmilla ja opettaa päivässä parin viikon hommat simulaatioiden avulla. Joten, miksi ei?” Phobos kysyi. ”Arvauksia?”
”Simulaatiossa jää pois kaikki fyysisen rasituksen aiheuttamat muuttujat, kun aivot ovat koko ajan täydessä vireystilassa.” Sanoi Phoboksen oikealla puolella istuva vihertäväihoinen silmälasipäinen nuori nainen. ”Todellisuudessa rasitus, unenpuute, mahdolliset vammat, jano, nälkä, säätila ja moni muu muuttuja vaikuttavat toimintakykyyn.”
Phobos vilkaisi nimeä naisen rinnuksissa. Eloy. Se kuulosti tutulta, mutta ei yhdistynyt heti mihinkään tiettyyn miehen mielessä.
”Onko jollakin muulla jotain lisättävää?” Phobos kysyi.
Kenelläkään ei tuntunut olevan. Phobos hymähti, vilkaisi kelloaan ja istui itsekin alas.
”Mitä me tehdään tulevan kahden viikon aikana?” Joku kysyi hieman arasti.
”Aion tuupata teidät äärirajoille ja katsoa ketkä pystyvät oikeasti tekemään töitä kaoottisissa olosuhteissa, koska monet erikoisjoukkojen työtehtävät ovat suurimmilta osin paineessa tehtyjä nopeita ratkaisuja ja omaa sekä tiimitovereiden hyvinvointia koskevia päätöksiä. Paskimmassa tapauksessa tehtävä muuttuu hetkessä selviytymistaisteluksi. Teidän on parempi tajuta heti, että vaikka työnantajana on Hydruksen armeija, erikoisjoukkojen jäsen ei ole varsinaisesti hyvien puolella.” Phobos vastasi, pitäen puheessaan tauon. ”Toisella viikolla pelataan vähän lipun ryöstöä.”
Alokkaat näyttivät hämmentyneiltä, mutta tyytyivät vastaukseen ja jäivät jännittyneinä odottamaan saapumista määränpäähän.

”Suunnilleen puolet erikoisjoukkoihin hakeutuneista kokelaista jättää leikin kesken koulutusvaiheessa.” Phobos totesi, silmäillen alokkaita näiden purkautuessa ulos kuljetusaluksesta. ”Oma arvioni on tällä hetkellä, että se puolikas teistä lähtee kotiin jo näiden kahden viikon jälkeen.”
Hänen katseeseensa vastaavat kokelaat näyttivät uhmakkailta, kuin yrittäen viestiä, etteivät he olisi lähdössä yhtään mihinkään.
Phobos esitteli lyhyesti selkänsä takana seisovan tiiminsä.
Gemini Ferros, Serpeth Helm ja Mars Starodabant.
Siinä kaikki, mitä Phobos oli saanut tiimistään takaisin pakkolomansa jälkeen. Loput oli sijoitettu muihin osastoihin ja lähetetty ympäri planeettaa. Rhett oli auttanut parhaansa mukaan Phobosta, jotta tämä saisi luottotiiminsä takaisin ja teki edelleen töitä sen eteen, että kersantilla olisi mahdollisimman pätevä ryhmä taustatukenaan, kun tämä pääsisi palaamaan normaaliin työnkuvaansa. Kokelaiden suhteen Phobos elätteli toiveita, että hän saisi valikoitua heidän joukostaan jokusen uuden jäsenen omien alaistensa vahvistukseksi ja aiemmista kokelasryhmistä oli jo löytynyt muutama kohtuullisen pätevän oloinen ehdokas.
Phobos virnisti ilottomasti, lähtien ohjaamaan sekalaista joukkiota kohti paikkaa, jonka oli valinnut tämän saapumiserän pääleiriksi. Matka taittui useamman kilometrin kiertotien kautta, jotta alokkaat saivat heti tuntuman alueen maasto-olosuhteista.

Muutama päivä sujui erikoisjoukkojen jäsenten silmin perusasioiden parissa, mutta kokelaat oppivat koko ajan uutta ja joutuivat hyvin kauas mukavuusalueeltaan. Armeijan alokasaika ei ollut mitään verrattuna Phoboksen järjestämään kokelasleiriin. Päivät olivat raskaita ja yöt unettomia. Uupumuksen vuoksi kokelaat olivat alkaneet pikkuhiljaa tiuskia toisilleen. Erikoisjoukkojen jäseniin ei puolestaan näyttänyt vaikuttavan mikään. Heille kuluneet viikot kokelaiden kanssa olivat kuin rento kesäleiri.
Vuorokaudet lipuivat ohi nopeasti.
”Vaikka erikoisjoukkojen jäsenenä on pystyttävä hoitamaan mikä tahansa tontti tarpeen vaatiessa, minun alaisuuteeni ei pääse ilman erikoistaitoja.” Phobos sanoi seitsemännen päivän aamuna kokelaita silmäillessään.
”Mitkä heidän vahvuutensa sitten ovat?” Kysyjä liikautti päätään Phoboksen alaiskolmikon suuntaan. Nuorukaisen nimi oli Rigan. Tämä oli kiinnittänyt Phoboksen huomion jo ennen Mysocseen lähtöä, eikä ennakkovaikutelma ollut toistaiseksi pettänyt.
”Geminin on erikoistunut viestintään, Serpeth puolestaan on parhaimmillaan räjäyttäessään asioita.” Phobos vastasi.
”Entä Starr?”
”Pätevin tiedustelija, jonka kanssa olen koskaan tehnyt töitä.” Phobos vastasi. ”Starr on niin massaan sulautuva, että harva katsoo häntä kahdesti.”
Kokelaat vilkaisivat tyynen näköistä Starria, joka ei näyttänyt noteeraavan kersantin kommenttia millään tavalla.
”Entä sinä itse?” Toinen toistaiseksi potentiaalisimmista kokelaista kysyi, selkeästi Phoboksen auktoriteettia haastaen. Hänen nimensä oli Otho. ”Mikä on oma erikoistaitosi?”
”Johtaminen.” Phobos vastasi tyynesti. ”Mihin itse haluat erikoistua?
”Vahvuuteni on lähitaistelu.” Otho vastasi itsevarmasti. Phobos mittasi häntä katseellaan.
”Vaihdetaan siis tämän päivän suunnitelmia lennosta ja otetaan hydeira-treenit pitkän kaavan kautta.” Kersantti totesi kaikkien yllätykseksi.
Koko joukkio siirtyi Mysocsen katetulle harjoittelualueelle, jossa Phobos jakoi alokkaat kolmen hengen ryhmiin, joista jokaisella oli yksi hänen alaisistaan johtamassa harjoituksen kulkua. Hän viittasi harjoitusjoukotta jääneen Othon luokseen yhden maahan uurretun harjoitusneliön sisään.
”Näytä mitä osaat.” Hän käski.
Otho näytti yllättyneeltä. Hän vilkaisi alokastovereidensa suuntaan, selkeästi miettien oliko tämä joku testi. Phobos napsautti sormiaan, saaden nuorukaisen kääntämään huomionsa takaisin häneen.
”Antaa tulla.” Kersantti yllytti. Otho nyökkäsi ja aloitti treenit Phoboksen kanssa, rymähtäen nopeasti selälleen hiekkaiseen maahan.
”Uudestaan.” Phobos käski, kun Otho räpisteli ylös. Tämä totteli tiukka ilme kasvoillaan. Otho päätyi pian jälleen rähmälleen kenttään, pompaten sieltä vauhdilla ylös ja asettautuen valmiusasemiin ennen kuin Phobos ehti sanoa hänelle mitään.
Päädyttyään ties kuinka monennen kerran maahan, Phobos kohotti hänelle kätensä lopettamisen merkiksi.
”Vasen puolesi on selkeästi heikompi kuin oikea, nopeudessa sekä jalkatyössä on parantamisen varaa ja annoit ärsyyntymisen johtaa hyökkäystäsi.” Kersantti totesi. ”Et kuitenkaan toistanut koko ajan samoja virheitä, osasit lukea tilannetta kohtalaisen hyvin ja torjuit suuren osan iskuistani tehokkaasti. Tarvitset vain lisää harjoitusta.”
Otho nyökkäsi neutraali ilme kasvoillaan. Phobos lähetti hänet Geminin ryhmään, ottaen tilalle seuraavan kokelaan omaksi harjoitusparikseen.
”Helvetin vaativa itseriittoinen kusipää…” Otho mutisi puoliääneen siirtyessään Geminin ryhmään.
”Ei kessu vaadi keneltäkään sen enempää, kuin on itse valmis tekemään.” Gemini totesi, saaden nuorukaisen säpsähtämään. ”Erikoisjoukkoihin päätyessä liian suuri osa keltanokista loukkaantuu vakavasti tai menettää henkensä jo ensimmäisellä tehtävällään.”
”Kai hän nyt vähän voisi antaa meille löysää tässä vaiheessa.” Otho mutisi.
”Jos tästä rääkistä ei suoriudu edes tällaisella kesäleirillä, niin miten kuvittelet pärjääväsi tositilanteessa?” Gemini kysyi. ”Voitte olla varmoja, ettei Phobos yritä ottaa teitä hengiltä näiden kahden viikon aikana. Vastapuoli tehtävillä ei ole yhtä armollinen. Monella tehtävällä olemme vain käveleviä maalitauluja.”
Otho nieli ylpeytensä, sulki suunsa ja mukautui ryhmän treenikuvioon.
Phobos kävi yksi kerrallaan läpi jokaisen kokelaan, antaen palautetta heidän lähitaistelutyylistään, pyrkien löytämään kaikista jotain positiivista. Joidenkin kohdalla se oli todella vaikeaa, muun muassa Phoboksen paskalistalle päätynyt Foden oli hankala pala purtavaksi. Myllytettyään jokaisen kokelaan vuorollaan, Phobos keskeytti harjoitukset. Kokelaat vaikuttivat kiitollisilta tauosta. He olivat hikisiä ja yltä päältä pölyisiä päädyttyään kerran, jos toisenkin maahan harjoittelun aikana. Keskipäivän paahtava aurinko porotti taivaalla ja se teki kaikkien olon tukalaksi.
”Serpeth, otetaanko matsi?” Phobos huikkasi alaiselleen, joka asteli hänen luokseen tyypilliseen tyyliinsä hyvin vakavan näköisenä.
Molemmat riisuivat tyynen näköisinä takkinsa, jättäen ylävartalonsa peitoksi vain hihattomat paidat. Serpethin takin alta paljastui tämän oikeaa kättä kuristajakäärmeen lailla kiertävä käärmetatuointi, jonka pää lepäsi miehen kämmenselän päällä. Tatuointi sai vähäpuheisen ja vakavan näköisen Serpethin näyttämään kokelaiden silmissä entistä pelottavammalta.
”Tarjoan sivistyksen pariin päästessä oluen, jos voitat.” Phobos sanoi Serpethille sen verran kuuluvalla äänellä, että kokelaat kuulivat hänen sanansa.
”Illan.” Mies nokitti tyynesti.
”Sovittu.” Phobos lupautui.
Kaksikko kiipesi vaivattoman oloisesti lähes puolentoista metrin korkuiselle korokkeelle, joka sijaitsi kentän reunalla. Se oli alkujaan tarkoitettu simuloimaan käytävissä ja silloilla käytäviä lähitaisteluja, mutta nyt siitä puuttuivat kaiteet ja seinämät, joten kyseessä oli noin kahdeksan metriä pitkä ja alle puolitoista metriä leveä betonipalkki, jolta oli sen verran pitkä matka maahan, että pudotessa saattaisi loukkaantua todella pahasti.
”Ollaan täällä vielä ensi viikollakin, jos ei sovita säännöistä, joten lasketaanko läpi päässeitä osumia vai putoaminen?” Phobos kysyi, tietäen tosin harvinaisen hyvin mitä hänen alaisensa vastaisi.
”Putoaminen.” Serpeth vastasi tyynesti.
”En olisi sinulta vähempää odottanutkaan.” Phobos hymähti. ”Valmiina?”
Serpeth nyökkäsi ja kaksikko kävi toistensa kimppuun. Alokkaille kävi hyvin nopeasti selväksi, että Phobos oli käsitellyt heistä joka ikistä silkkihansikkain.
Siinä missä mies ei ollut edes hengästynyt kokelaita myllyttäessään, hän joutui silminnähden laittamaan itsensä täysin likoon omaa alaistaan vastaan otellessaan. Serpeth taas yllätti kokelaat nopeudellaan, joka ei tuntunut sopivan lainkaan miehen vankkaan ruumiinrakenteeseen.
Iskut ja niiden torjunnat sekoittuivat tasaiseksi mäiskeeksi, liikkeiden ollessa niin nopeita, ettei kaikkia osumia ehtinyt edes havaita kunnolla. Phobos ja Serpeth käyttivät onnettoman kapeaa ottelutilaansa hyvin laajasti hyödyksi, pelkäämättä lähestyä sen reunoja sopivaa pudotuspaikkaa hakiessaan.
”Ihan kuin kaksi alfauroksen paikasta taistelevaa uswansutta…” Rigan mutisi. Gemini hymähti hiljaa kommentille.
Kokelaiden joukossa kävi kevyt kohahdus useamman kerran, kun näytti siltä, että jompikumpi ottelun osapuoli lennähtäisi alas korokkeelta. Lopulta, pienen ikuisuuden jälkeen, Serpeth sai Phoboksesta yliotteen ja lennätti tämän reunan yli. Phobos putosi kuin catronai, kiertäen kehoaan ilmassa, laskeutuen jaloilleen, mutta kaatui liikevoiman vuoksi, kierähtäen maassa muutaman kierroksen.
Serpeth hyppäsi korokkeelta alas vakava ilme kasvoillaan ja ojensi tappion kärsineelle kersantille kätensä, kiskaisten tämän jaloilleen. Phoboksen toisesta silmäkulmasta vuosi verta ja hänen vasempaan olkavarteensa sekä yläselkäänsä oli raapiutunut komea asfaltti-ihottumainen jälki putoamista seuranneesta kaatumisesta. Serpethillä puolestaan oli toisessa poskessaan naarmu ja liikkeistä päätellen hän aristeli osumaa ottanutta kylkeään.
Kokelaiden yllätykseksi hengästynyt Phobos nauroi.
”Sehän sujui kuin tanssi.” Kersantti virnisti Serpethille, kääntyen alokkaiden puoleen. ”Tämä oli tältä erää tässä. Painukaa lepäämään.”
Muiden alokkaiden hajaantuessa Eloy asteli Phoboksen ja Serpethin luo lääkintätarvikkeita mukanaan kantaen. Nainen aktivoi matkalla kylmäpakkauksen ja työnsi sen mitään sanomatta Serpethin käsiin, joka painoi sen vaiteliaana kylkeään vasten. Mies noukki takkinsa mukaansa painuen matkoihinsa Geminin ja Starrin kanssa, kun Eloy vinkkasi Phobosta istumaan alas. Mies ei pistänyt vastaan, vaikka olisi ihan yhtä hyvin pystynyt hoitamaan naarmunsa itse. Vaikka vammat olivat vähäisiä, kokemus tekisi nuorelle lääkintänaiselle hyvää.
Nainen pyyhkäisi verivanan Phoboksen kasvoilta ja puhdisti silmäkulmassa olevan haavan.
”Muista hengittää, Eloy.” Phobos hymähti, kun nainen pyyhkäisi hänen silmäkulmaansa haavaliimaa. Tämän kasvoille kohosi kevyt puna ja hän veti syvään henkeä.
”Cassie.” Nainen totesi hiljaa. ”Voit kutsua minua Cassieksi.”
Hän siirtyi hoitamaan Phoboksen raastinraudalla riivityn näköistä käsivartta sekä selkää. Kaivettuaan muutaman pikkukiven pois kersantin ihon alta, hän kaatoi haavoihin haavanpuhdistusainetta. Phoboksen suusta pääsi terävä ähkäisy aineen kirvellessä rikkinäisellä iholla.
”Noin kovapintainen sotilas ja haavanpuhdistus saa vaikertamaan…” Cassie mutisi hiljaa.
”Kaikilla on heikot kohtansa.” Phobos huomautti hymynkare suunpielessään vilkaistessaan naista olkansa yli. ”Tämä työ tuo ne kohdat ennen pitkää esiin.”
”Niin isäkin sanoi...” Cassie totesi hiljaa.
Phoboksen tajuntaan iski mielikuva siitä, että nainen oli luultavasti sukua Caine Eloylle, yhdelle Hydruksen vapaussodan legendalle.
”Mitä mieltä hän on siitä, että hakeuduit armeijan palvelukseen?” Phobos kysyi, kokeillen kepillä jäätä. ”Cainella on luultavasti sana, jos toinenkin sanottavanaan Hydruksen armeijasta.”
Cassie häkeltyi kysymyksestä, eikä vastannut hetkeen mitään ja Phobos tiesi osuneensa oikeaan arvauksessaan tämän isästä. Kaksikon välille lankesi hiljaisuus, eikä Phobos painostanut Cassieta vastaamaan.
”Hän yritti saada mieleni muuttumaan kaikilla mahdollisilla keinoilla.” Nainen sanoi lopulta, ryhtyessään pakkaamaan lääkintätarvikkeita takaisin laukkuun.
”Ja siinä sinä silti olet.” Phobos totesi.
Cassie piti katseensa varustelaukussa, tietämättä mitä sanoa. Phobos poimi takkinsa käteensä ja heitti sen rennosti olalleen.
”Oliko omilla vanhemmillasi mielipide urastasi armeijassa?” Cassie kysyi vaimeasti. Phobos suuntasi häneen läpitunkevan katseen. Nainen vastasi siihen kääntämättä omaa katsettaan pois, miettien selkeästi oliko kysymyksellään osunut johonkin arkaan paikkaan.
”Varmasti oli. Minä vain olin liian kovapäinen välittääkseni heidän mielipiteistään.” Mies vastasi. ”Painu lepäämään, olet varmasti väsynyt.”
Cassie heitti lääkintälaukun olalleen ja asteli tiehensä, Phoboksen seuratessa häntä katseellaan. Nuori nainen muistutti Phoboksen silmissä hyvin paljon Shineaa. Hydruksen armeija ei ollut vielä tässäkään vaiheessa kovin hyväksyvä naisten suhteen, joten Cassiella olisi kivinen tie edessään. Sukunimen aiheuttama paine ei varmasti helpottanut tilannetta lainkaan.

Pimeyden laskeutuessa Mysocseen Phobos alaisineen istui alokkaiden kanssa saman leirinuotion ympärille. Nopeasti oli pääteltävissä, että kyseessä oli hyvin paljon rennompi tilanne, kuin aiempina päivinä. Phobos piti edelleen auktoriteettiasemansa ja hänen alaisensa varsin vakavan linjan käytöksessään, mutta tunnelma oli silti vapautuneempi ja rohkaisi alokkaita puhumaan mieltään askarruttavista asioista.
”Miksi ette osallistu armeijan hydeira-matseihin?” Yksi alokkaista kysyi polveilevan keskustelun lomasta.
”Tämän päiväisen perusteella… Mitä luulet?” Phobos haastoi kysyjän ajattelemaan. Tämä oli yksi niistä, jotka eivät hänen mielestään soveltuneet lainkaan erikoisjoukkoihin ja tämän nimikään ei ollut jäänyt kunnolla mieleen, joten Phobos oli hiljaa mielessään ristinyt kokelaan Unhoksi.
”Armeijan Hydeira-matseja vuotaa tiukoista kielloista huolimatta siviilien nähtäväksi.” Gemini totesi, kun Unho ei näyttänyt keksivän mitään, eikä kukaan muukaan vastannut. ”Osallistumalla tarjottaisiin mahdollisuudet tutustua erikoisjoukkojen osaamisen tasoon ja mahdollisiin heikkouksiin.”
”Ettekä te noudata minkäänlaisia kunniasääntöjä, joten teidät luultavasti pistettäisiin pihalle sääntöjen rikkomisesta.” Otho lisäsi vaimealla äänellä.
”Tositilanteessa ei ole sellaista elementtiä, kuin kunniasääntö.” Phobos huomautti. ”Vain selviytymisvaisto. Joko eliminoit tai tulet itse eliminoiduksi.”
”Suuri osa tehtävistä johtaa siihen, että joku menettää henkensä ja se on vain hyväksyttävä.” Gemini totesi hiljaa.
”Miten jonkun tappamisesta pääsee yli?” Cassie kysyi hiljaa, katsellen nuotion liekkejä vakavan näköisenä. Muutama kokelas naurahti hänen kysymykselleen.
”Riippunee henkilöstä. Ja tavasta, jolla jonkun hengen on päätynyt riistämään.” Phobos vastasi tyynesti. ”Ensimmäinen on monelle rankin kokemus. Tarkka-ampujalla ja lähitaistelussa tappaneella on luultavasti aika erilaiset näkemykset asiasta. Samoin sillä tyypillä, joka heitti käsikranaatin sisään ikkunasta tai päätyi lataamaan lippaallisen rynnäkkökiväärin luoteja kohti hyökkäävään viholliseen.”
”Kuka noista esimerkkitapauksista olit itse?” Phobosta lähinnä istuva kokelas kysyi.
”Se, joka tappoi vastustajansa lähitaistelussa.” Kersantti vastasi tunteettomasti.
Gemini oli ryhmästä ainoa, joka tiesi Phoboksen käsitelleen ensimmäisen tapponsa hyvin raskaasti, vaikka puhuikin siitä nyt vailla tunteita, lähes julma ilme kasvoillaan. Phobos oli puolustanut omaa henkeään ensimmäisellä tehtävällään, raa’aksi käsirysyksi eskaloituneessa tilanteessa, puukottaen kimppuunsa käyneen miehen hengiltä. Hän oli palannut tehtävältä rusikoituna, yltä päältä verisenä ja hetkessä vuosia vanhentuneena. Tapauksen jälkeen Phoboksesta oli tullut paljon vakavampi ja varsinkin työnsä suhteen todella vastuuntuntoinen, pitäen huolen siitä, etteivät hänen kanssaan palvelevat tai hänen alaisikseen päätyvät keltanokat pääsisi hengestään ensimmäisillä tehtävillään. Sen suhteen hänen tilastonsa olivat edelleen puhtaat. Yksikään ensikertalainen ei ollut menettänyt henkeään hänen alaisuudessaan.
”Mutta miten pääsit siitä yli?” Cassie penäsi edelleen.
”Jos olet asiasta noin huolissasi, sinun kannattaa varmaan lähteä kotiin.” Naisen vieressä istuva Rigan tuhahti.
”Jos kuvittelet jonkun hengen riistämisen olevan pikkujuttu, sinun kannattaa lähteä kotiin.” Phobos suuntasi sanansa Riganille, kääntäen sitten huomionsa takaisin Cassieen. ”Ajan kanssa. Kukin selviää tyylillään. Minä jätin syyllisyyden taakseni, kun tajusin, miksi minä haluan tehdä tätä työkseni.”
”Mikä se syy sitten on?” Rigan kysyi.
”Se on oma asiani.” Phobos vastasi tylysti.
”Kersantti Way…” Unho aloitti, saaden Phobokselta osakseen niin julman mulkaisun, että hiljeni siihen paikkaan.
”Ei ole tullut mieleen vaihtaa sukunimeä?” Otho kysyi nasevasti.
”Monesti.” Phobos totesi hiljaa. ”Vaikka en sukunimeni aiheuttamasta paineesta pidäkään, on siitä enemmän hyötyä, kuin haittaa.”
”Kuten mitä?”
”Kessu on luultavasti ainoa, joka on saanut pesää vain kertomalla nimensä.” Starr töksäytti.
”Ei käy kieltäminen.” Phobos naurahti. ”Mutta tarkoitin sitä, että sukunimen turvin olen saanut vedettyä joitakin mutkia suoriksi esimiesten kanssa. Samalla nimi kuitenkin luo odotuksia, joihin en halua tai pysty vastaamaan.”
”Miksi helvetissä olet edelleen pelkkä kersantti, jos sukunimi kerran auttaa uralla etenemisessä?” Rigan kysyi.
”Ylenemiskielto.” Phobos totesi, valehdellen kokelaille surutta päin naamaa.
”Huhut sanoo, että kieltäydyt ylennyksistä itse.” Rigan väitti vastaan.
”Huhut väittävät paljon muutakin.” Phobos totesi virnistäen. ”Jos jollain on tiedossaan oikein mehevä tornari minusta tai joukoistani, kuulisin sen mielelläni.”
Muutamalla kokelaalla oli tarina jaettavaksi. Nelihenkistä erikoisjoukon jäsenistöä huhupuheet näyttivät huvittavan, mutta kukaan heistä ei suostunut kertomaan, oliko tarinoissa sanaakaan totta.

Aamun valjetessa ja kokelaiden ryömiessä ulos teltasta erikoisjoukkojen jäsenistä paikalla ei ollut enää kuin Phobos. Gemini, Serpeth ja Starr olivat kadonneet yön aikana. Kokelaat eivät olleet asiasta kovinkaan huolissaan, vilkuilivat vain kukin vuorollaan vakavan näköisen Phoboksen suuntaan.
”Gemini, Serpeth ja Starr ovat karkeasti arvioituna puolen kilometrin säteellä kasaamassa omaa leiriä, koska tuleva viikko kuluu käytännön harjoitusten parissa.” Kersantti avasi suunsa, kun kokelaat söivät aamiaista pienissä ryhmissä istuen. ”Yksi meistä on aina teidän kanssanne seuraamassa ja arvioimassa teidän toimintatapojanne. Saatte esittää kysymyksiä ja niihin vastataan tarpeen mukaan, mutta tämän harjoituksen tarkoitus on, että etsitte ja löydätte yhdessä parhaat tavat toimia, sekä opitte mahdollisimman paljon yhteistyön merkityksestä. Emme puolusta teidän lippuanne, mutta emme myöskään auta vastapuolta. Jos näyttää siltä, että ensimmäinen päivä menee päin helvettiä, autan teidät alkuun. Sen jälkeen olette omillanne.”
Kokelaat vilkuilivat toisiaan uteliaan näköisinä, kääntäen huomionsa jälleen Phobokseen.
”Teidän päiväkohtaiset häiveammuksenne on rajattu kymmeneen henkeä kohti. Halutessanne voitte siirtää ammuksia toisillenne tarpeen ja tilanteen niin vaatiessa.” Phobos jatkoi opastusta. ” Erikoisjoukkojen tilanne on päivä päivältä huonompi ja ammusten yhteismäärä on rajattu ensimmäisenä kahtena päivänä kahteenkymmeneen, mikä tarkoittaa karkeasti sitä, että meistä jokaisella on viisi kutia aseessaan. Tilanne pahenee loppu kohden. Viimeisen kahden päivänä aikana minä ja joukkoni jaamme kymmenen ammusta. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että alamme eliminoida teitä ulos tehtävältä ansoilla, harhautuksilla tai lähitaistelun avulla. Tai varastamalla teidän tiimiltänne välineitä tilaisuuden tullen.”
Häiveammukset olivat matalatehoisia plasma-ammuksia, jotka tekivät kyllä kipeää osuessaan, mutta eivät aiheuttaneet mitään hengenvaarallisia vammoja.
”Miten toimitaan, kun saa osuman häiveammuksesta?” Cassie kysyi.
”Siitä välittyy tieto rannetietokoneisiinne, joka kertoo minkä laatuisesta taisteluvammasta on kyse. Jos se on kuolettava, olette poissa pelistä lopun erän ajan ja voitte palata suorinta tietä leiriin.” Phobos vastasi. ”Jos kyseessä on joku vähäisempi vaurio, toimitte niin kuin tilanne vaatii. Paikkaatte itse itsenne tai tarpeen vaatiessa toisenne. Haavoittuneen rooliin eläytymisestä lisäpisteitä, harva makaa hiljaa paikallaan lehtien ja mättäiden seassa, jos jalassa on ampumahaava.”
”Voitko antaa kootut vinkit tehtäväolosuhteissa selviämiseen?” Otho kysyi virnistäen.
”Nuku aina tilaisuuden tullen, pidä huolta omista kamoistasi ja luota tiimitovereihisi.” Phobos vastasi.
”Miten helvetissä se nukkuminen onnistuu, jos ei vain väsytä?” Foden kysyi, saaden Phoboksen jälleen miettimään, miten helvetissä tämä oli selvinnyt edes erikoisjoukkojen alkukokeista.
”Siinä vaiheessa, kun on nukkunut neljän päivän aikana yhteensä noin kolme tuntia, nukkuu missä tahansa olosuhteissa, jos siihen vain saa mahdollisuuden.” Phobos vastasi.
”Onko jotain muuta tietämisen arvoista?” Rigan kysyi. Hän aikoi selkeästi ottaa johtajan roolia kokelasjoukossa.
”Erikoisjoukkojen jäsenet söivät viimeiset annokset ruokatarvikkeistaan eilen. Tulevan viikon aikana aiomme surutta pölliä ruokaa teiltä, jos annatte siihen mahdollisuuden.” Phobos vastasi. ”Lippujen palautukset sekä jokaisen päivän päätteeksi viimeinen tunti ennen keskiyötä on tapahtumaneutraalia aikaa. Vaihdamme silloin teidän apunanne olevan erikoisjoukkojen jäsenen ja käymme lyhyesti läpi päivään kuuluneet käänteet.”
”Saammeko siirtää omaa leiriämme?” Cassie kysyi.
”Saatte ja se on erittäin suotavaa.” Phobos nyökkäsi. ”Erikoisjoukkojen leiri siirtyy myös. Jos se on pitkään samassa paikassa, voitte olla varmoja siitä, että sen ympäristö on ansoitettu. Kun siirrätte kamojanne, muistakaa, että leirin tulee sijaita karkeasti kilometrin säteellä Mysocsesta, jotta emme päädy poukkoilemaan alueelle, jolla on siviilejä.”
Hän vilkaisi rannetietokonettaan, tarkistaen paljonko kello oli.
”Teillä on karkeasti tunti aikaa miettiä toimintasuunnitelmaa ensimmäiseen erään ja jakaa tehtävät keskenänne.” Phobos sanoi. ”Lisäksi kehotan teitä pitämään suojamaskia, kun lähdette liikkeelle. Vaikka käytämme häiveammuksia, ne saattavat huonolla tuurilla aiheuttaa pahoja vaurioita pään alueelle osuessaan.”
Phobos heitti lähimmän kokelaan syliin vihreän lipun, ilmoittaen samalla, että erävoitoksi laskettaisiin tilanne, jossa molemmat liput ovat saman tiimin hallussa ja niitä ei ole mahdollista saada takaisin. Erikoisjoukkojen lippu oli samaa sävyä oleva sininen, kuin erikoisjoukkojen osastotunnuksen väri. Kokelaat alkoivat touhuta tehtävänjaon ja toimintasuunnitelman parissa, Phoboksen seuratessa toimitusta sivusta. Unho ja Foden olivat muille selkeitä riippakiviä ajatuksineen ja ideoineen, mutta kahdeksan kymmenestä toimintakykyisestä sotilaasta ei ollut sillä hetkellä huono saavutus.

Kokelaat varmistivat viestintäyhteyksiensä toimivan ja lähtivät sitten kuuden hengen voimin etsimään erikoisjoukkojen leiriä lippuineen kolmeksi pariksi jakaantuneena. Kaksi jäi leirin välittömään läheisyyteen pitämään vahtia ja kaksi siirtyi vähän matkan päähän leiristä pitämään silmällä todennäköisimpiä kulkureittejä, joita pitkin joku erikoisjoukkojen kolmikosta saattaisi tulla paikalle.
”Löysimme heidän leirinsä.” Joku ilmoitti viestintäyhteyksien välityksellä. Seurasi lyhyt keskustelu, jonka aikana kokelaat sopivat suunnitelman sille, miten lippu noudettaisiin. Phobos huomasi leirin läheisyydessä etenevän Geminin, joka suuntasi hyvin suoraviivaisesti kohti kokelaiden lippua. Oranssi järkäle huomasi Phoboksen huomanneen hänet ja heilautti tälle huvittuneen oloisena kättään. Hän eliminoi toisen leiriä vartioivan kokelaan pelistä ulos teräasein varustautuneena, nappasi lipun mukaansa, kadoten paikalta yhtä nopeasti ja äänettömästi, kuin oli tullutkin.
”Tuota… kaverit.” Toinen leiriä vahtineista sotilaista sanoi epävarmana viestintälinjalla hetken kuluttua. ”Meidän lippu on viety.”
Tästä käynnistyi melko hetken kestävä kiivas sananvaihto kokelaiden välillä, ennen kuin he jatkoivat suoritustaan.
”Ryhmä 1 on eliminoitu toimintakyvyttömäksi.” Kuului Cassien vaimea ilmoitus linjalla jonkin ajan kuluttua. ”Samoin ryhmä 2. Kaikki ovat hengissä, mutta niin pahasti loukkaantuneita, etteivät he voi jatkaa tehtävää.”
Ensimmäinen kierros päättyi murskatappioon kokelaiden osalta ja Phobos kutsui heidät kaikki takaisin leiriin, lähettäen samalla kolmelle alaiselleen käskyn palata omaansa.
Kersantti ohjeisti kokelaat uudelleen, jakoi näille näkemyksen siitä, kuinka hoitaisi itse lipun hakemisen erikoisjoukkojen päädystä ja kuinka se kuljetettaisiin turvallisesti takaisin kokelaiden leiriin. Hän rakensi maahan karkean pienoismallikartan alueesta, hyödyntäen oksanpätkiä, pikkukiviä ja muuta maaperän materiaalia, selittäen samalla miten hänen alaisensa todennäköisesti toimisivat. Toisen kierroksen jälkeen he siirtäisivät leiriä. Kymmenen hengen joukko jaettiin kahtia, toisen puolen jäädessä vartioimaan leiriä, toisen lähtiessä noutamaan lippua. Phobos lähti lipun noutajien mukaan, ohjaamaan heidän etenemistään.
Hänen avustuksellaan kokelaat pääsivät onnistumisen makuun kiinni jo ensimmäisen päivän aikana.
Päivän päätteeksi erikoisjoukot saapuivat leiriin ja päivän tapahtumat käytiin läpi. Gemini jäi seuraavaksi päiväksi pitämään huolta kokelaista ja Phobos palasi erikoisjoukkojen leiriin Starrin ja Serpethin kanssa.

Kokelaiden toimintavarmuus nousi viikon loppua kohti ja he pystyivät antamaan erikoisjoukoille pätevän vastuksen varsinkin kahden viimeisen päivän aikana.
Phobos liikkui nopeasti kohti kokelaiden leiriä, väijytti lipunvartijat, nappasi lipun mukaansa ja lähti kohti erikoisjoukkojen leiriä. Hän ei päässyt kovinkaan pitkälle, kun häiveammus jysähti hänen toisen jalkansa sisäreiteen. Rannetietokoneen näyttö alkoi saman tien välkkyä äkäisen punaisena. Osuma oli vakava. Tositilanteessa hän vuotaisi kuiviin, ellei saisi apua. Hän välitti tiedon viestintäyhteyden kautta myös alaisilleen, kertoen lyhyesti mikä hänen statuksensa oli.
Parikymmentä sekuntia myöhemmin pusikon läpi tulivat Rigan ja Cassie. Varmistettuaan Phoboksen vaarattomaksi, katkaistuaan tältä viestinyhteyden ja vietyään mieheltä aseet, Rigan nappasi lipun mukaansa palauttaakseen sen kokelaiden leiriin. Cassie jäi auttamaan Phobosta. Pikkuhiljaa kersantin rannetietokoneen välittämä informaatioviesti muutti väriään, kun välitön hengenvaara oli väistetty.
”Miksi?” Phobos kysyi Cassielta neutraalisti, kun tämä oli tehnyt kaiken, mitä kenttäolosuhteissa saattoi tehdä miehen hengen pelastaakseen. Nainen vangitsi Phoboksen paikoilleen vetämällä tämän kädet nippusiteillä selän taakse, ennen kuin vastasi.
”Kuolleet eivät kantele.” Cassie perusteli toimintatapaansa. ”Elossa sinusta olisi ainakin jotain hyötyä. Sinua voisi kuulustella. Kävisit syötistä, joukkosi saattaisivat tulla hakemaan sinua ja jäädä itsekin nalkkiin.”
”Tuollainen tapa toimia puree sinua todennäköisesti perseeseen tositilanteessa.” Phobos huomautti. ”Otin matkalla hengiltä kaksi joukkojesi jäsentä. Vaurio jalassani on vakava, joten mukana pitämiseni tulee olemaan haastavaa, jos joudutte siirtymään. Ja voin myös kertoa, etten minä, tai kukaan muukaan erikoisjoukkojen jäsen käyttäytyisi mallivangin tavoin.”
”Sinut voi aina ottaa hengiltä, jos osoittaudut riippakiveksi tai muuten hankalaksi.” Cassie sanoi vakavana. ”Sitä paitsi… Sinä olet ryhmänjohtaja. Moisen nappaamisesta luulisi napsahtavan kivat palkanlisät. Wayn nimellä varustetun saaliin kuvittelisi olevan vielä parempi.”
Phobos hyväksyi naisen perustelut. Selkeästi tämä oli miettinyt asiaa.
”Kumpi minuun osui?” Phobos kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Minä.” Cassie vastasi hiljaa.
”Hieno laukaus.” Phobos totesi.
Cassien viestinyhteys räpsähti toimintaan ja naisen ilme oli näkemisen arvoinen hänen kuullessaan, mitä oli tapahtunut.
”Jumalauta te olette hyviä… Erä on ohi.” Nainen totesi, päästäen Phoboksen irti nippusiteistä.
”Mitä tapahtui?” Phobos kysyi noustessaan ylös. Häiveammuksen osuma tuntui edelleen reidessä, osumakohtaan tulisi todennäköisesti komea mustelma.
”Starr ilmeisesti soluttautui varastamassaan vaatetuksessa lipputiimin joukkoon, kun he palasivat kohti omaa leiriämme. Gemini teilasi Riganin leirimme nurkalla, vei lipun ja kohdatessaan lipputiimin hän ja Starr eliminoivat kaikki ja veivät molemmat liput mennessään. Yhtään laukausta ei ammuttu.”
Phobos oli todella ylpeä alaisistaan. Hän palautti oman korvanappinsa takaisin paikoilleen ja käski kaikkia palaamaan kokelaiden leiriin.
”Cassie.” Phobos totesi lähtiessään astelemaan kohti määränpäätä Cassie rinnallaan. ”Ihan ilmaisena vinkkinä tulevaisuuden varalle. Jos päätät ottaa vankeja, tarkista heidät huolellisemmin. Minulla on veitsi saappaanvarressa.”
Nainen nyökkäsi vakavan näköisenä.
”Asiaan liittyen eräs toinenkin juttu.” Phobos sanoi, pysäyttäen Cassien paikoilleen. Tämä kääntyi katsomaan häntä kasvot peruslukemilla, mutta naisen silmät olivat kysyvät.
”Olen sanonut tämän viimeisten viikkojen aikana jokaiselle naiselle, joka kokelasryhmissä on ollut mukana.” Phobos aloitti, Cassien yllätykseksi hyvin vakavana. ”Miehet ovat raadollisia kusipäitä. Jos selviydyt läpi erikoisjoukkojen koulutuksesta ja jäät joskus tulevaisuudessa vangiksi tehtävän aikana, voit olla varma, että kohtaamasi väkivalta on todennäköisesti henkilökohtaisempaa, kuin miespuolisiin kollegoihisi kohdistuva. Karkeasti yleistäen, minä saisin vain elämäni selkäsaunan, sinut luultavasti raiskattaisiin.”
Cassie katsoi Phobosta silmät suurina silmälasien takana, nyökäten varovasti.
Phobos lähti jälleen liikkeelle, Cassien astellessa vaitonaisena hänen perässään.

Leirikokemukseltaan palaavat kokelaat purkautuivat ulos kuljetusaluksesta kasarmialueen pihalla, lähtien Phoboksen komentamina suuntaamaan oman tiiminsä kasarmia kohti.
”Otho, Rigan, Eloy.” Kersantti komensi osan joukosta luokseen, odottaen että muut jatkoivat matkaa. Osa vilkuili uteliaina taakseen, mutta Phobos odotti, että he olivat kuuloetäisyyden ulkopuolella.
”Virallisesti minun osuuteni koulutuksestanne päättyy tähän. Tarjoan teille kolmelle kuitenkin mahdollisuuden ottaa osaa erikoisjoukkojen illanviettoon tänä iltana.” Kersantti sanoi edessään seisovalle kolmikolle.
Kokelaat katsoivat häntä silmät lautasina, näyttäen siltä, etteivät meinanneet uskoa korviaan.
”Sano vain aika ja paikka.” Rigan änkytti lopulta häkeltyneenä.
Phobos jakoi tarvittavan informaation kolmikon kanssa ja lähetti nämä sitten matkoihinsa.
”Oliko tämä viimeinen kierros tätä laatua?” Gemini kysyi, viitaten koulutusjaksoihin.
”Toivottavasti.” Phobos huokaisi silmiään hieraisten. ”En malta odottaa, että pääsen eroon tästä lapsenvahtipestistä.”
Hän lähti alaisineen kohti kasarmin ruokalaa. Nelikko oli viimeisen viikon aikana ollut ihan hyvissä eväissä pöllittyään suurimman osan ruokatarpeista kokelailta lipunryöstön tiimellyksessä, mutta suihkussa käyminen, kunnollinen ateria ja muutaman tunnin unet kuulostivat silti hyvältä, ennen lähtöä Karnassoksen yöelämään.

[Shinea]

19. The Way Back, part 2

Phobos oli retkueensa kanssa jo hyvässä vauhdissa alkoholin nauttimisen suhteen, kun kokelaskolmikko saapui paikalle. Nämä silmäilivät hämmentyneinä hyväntuulisia erikoisjoukkojen jäseniä, jotka näyttivät todella eriparisilta ilman univormujaan. Phoboksen tuolin selkämyksellä roikkui hänen nahkatakkinsa, miehen farkut olivat mukaviksi kuluneet ja hihaton paita paljasti viikon takaiset hydeira-matsin aiheuttamat ruhjeet hänen käsivarressaan. Geminillä oli revityt farkut ja bändipaita, Serpeth puolestaan näytti hyvin tavalliselta vaatetuksessaan ja Starrilla oli siviilivaatteistaan huolimatta hyvin särmä olemus.
Otho, Rigan ja Cassie vetivät tuolit nurkkapöydän ympärille ja istuivat alas. Keskustelu poukkoili aiheesta toiseen, osa baarin muusta asiakaskunnasta vilkuili hyväntuulista seuruetta silloin tällöin hämmentyneenä, varsinkin silloin kun nämä repesivät äänekkääseen naurunremakkaan.
”Katseet ovelle.” Phobos huikkasi yllättäen hymynkare huulillaan, nyökäten kapakan oven suuntaan. Paikalle oli saapunut kolmen naisen seurue, joka oli saanut muunkin asiakaskunnan päät kääntymään. Cassie pyöräytti vaivihkaa silmiään miesten reaktiolle, Otho ja Rigan puolestaan näyttivät seuraavan hämmentyneinä erikoisjoukkojen jäsenten keskinäistä sanatonta viestintää. Keskustelu palautui nopeasti normaaleihin uomiinsa, mutta Gemini nousi ja lähti naiskolmikkoa kohti, kun nämä tilasivat itselleen juotavaa baarimikolta.
Kokelaat seurasivat silmät kovana, kun Gemini avasi keskustelun naisten kanssa hyvin rennon näköisenä. Tämä näytti olevan suorastaan elementissään, ilmeisesti hän oli laukonut jonkin kohteliaisuuden ja saanut neidit nauramaan. Mies heilautti päätään kevyesti oman pöytäseurueensa suuntaan sanoen jotain ja naiset käänsivät katseensa erikoisjoukkojen suuntaan, käyden lyhyen sananvaihdon keskenään ja lähtien sitten Gemini perässään seurueen pöytää kohti. Lyhyen esittelykierroksen jälkeen naisille tehtiin sujuvasti tilaa pöydän ääreen. Tuoleja siirtyi ja istumajärjestys muuttui kuin luonnostaan samalla. Evaksi itsensä esitellyt nainen istui Phoboksen viereen, heilauttaen pitkät vaaleat kiharansa olkansa yli. Hänen tummatukkainen ystävänsä Ani näytti iskeneensä silmänsä Serpethiin, istuutuen tämän ja Geminin väliin, flirttaillen hiljaiselle miehelle hyvin avoimesti. Kolmikon punapää Enli nappasi itselleen paikan Starrin ja Riganin välistä.
Keskustelu tuntui jatkuvan hyvin luontevana naisten liityttyä heidän seuraansa ja kokelaat seurasivat tilanteen kehittymistä uteliaan näköisinä. Rigan ja Otho näyttivät suorastaan imevän tietoa itseensä tästäkin tilanteesta, Cassie puolestaan ei näyttänyt reagoivan juuri millään tavalla.
”Mitä helvettiä sinä sanoit heille?” Phobos kysyi hiljaa Geminiltä, kun parikymmentä minuuttia myöhemmin Ani oli saanut liehiteltyä Serpethin kanssaan tanssilattialle.
”Istumme iltaa kersantti Wayn kanssa, haluatteko liittyä seuraan?” Gemini vastasi hymynkare huulillaan. Phobos naurahti kuivasti. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun erikoisjoukkojen pöytään oli jallitettu naisia hänen nimensä varjolla. Phobos kiinnitti huomionsa vieressään istuvaan Evaan, kun tämä sanaili Enlin kanssa pöydän yli. Alkoholia oli kulunut aikamoiset määrät ja tunnelma oli hyvin vapautunut.

Ensimmäinen pöydän äärestä jatkoille lähtevä parivaljakko oli Starr yhdessä Enlin kanssa. Erikoisjoukkojen kokelaat joutuivat myös lähtemään takaisin kasarmille, Rigan ja Otho omasta mielestään aivan liian aikaisin. Heidän koulutuksensa jatkuisi aamulla ja olisi syytä olla skarppina paikalla. Gemini suuntasi baaritiskille, jättäen Evan ja Phoboksen kaksin pöydän ääreen.
Eva vilkaisi tanssilattian suuntaan, vain todetakseen, että Ani ja Serpeth olivat myös lähteneet jatkamaan iltaansa muualle.
”Voi helvetinhelvetti.” Nainen kirosi puoliääneen.
”Älä huoli.” Phobos totesi. ”Jos haluat, saatan sinut kotiin.”
”Niinkö?” Eva kysyi miestä silmiin katsoen. ”Ihan vain hyvää hyvyyttäsi?”
”Ihan vain hyvää hyvyyttäni.” Phobos vastasi hartioitaan kohauttaen. ” Tiedän, millainen Karsnassos on yöaikaan. Mutta minä en ole se tyyppi, joka pakottaa sinua yhtään mihinkään.”
”Voidaanko lähteä heti?” Eva kysyi vaimeasti, miestä silmiin katsoen.
”Jos haluat.” Phobos vastasi ja hänen huulilleen piirtyi huvittunut hymy. ”Gemini pärjää kyllä yksinkin.”
Eva vilkaisi baarimikon kanssa juttelevaa miestä ja hymyili hienoisesti ajatukselle siitä, että tämä tarvitsisi suojelua minkäänlaisissa olosuhteissa. He nousivat ylös ja Phobos veti takkinsa tuolin selkänojalta päälleen.
”Saatan Evan kotiin.” Phobos huikkasi Geminille tämän ohi astellessaan. ”Nähdään aamulla.”

Phobos ja Eva juttelivat niitä näitä suunnatessaan kohti naisen kotia. Viikonpäivän ja kellonajan vuoksi taksin metsästäminen kävisi työstä, joten he käyttivät hyväkseen Karnassoksen laajaa metro-verkkoa. Eva pysyi lähellä Phobosta, varsinkin ihmisjoukkojen läheisyydessä. Mies oli aistivinaan hänen käytöksessään jonkinlaista turvan ja hyväksynnän hakemista.
Evan puheesta pirskahteli silloin tällöin muusta puheesta poikkeava aksentti, sekä murresanoja, joiden merkityksen Phobos tiesi, mutta joiden alkuperää hän ei osannut paikantaa puhetavan sekoittuessa vahvasti Karnassoksen vallitsevaan aksenttiin. Lopulta Phobos ei malttanut olla kysymättä, mistä Eva oli kotoisin.
”Itärannikon pohjoisreunalta, Enciasta.” Nainen vastasi. ”Miten niin?”
”Yritin vain paikallistaa aksenttisi.” Phobos vastasi hymynkare huulillaan. ”Se pukee sinua.”
”Vittuiletko minulle?” Eva kysyi. ”Olen kerta toisensa jälkeen saanut kuulla, että kuulostan ihan juntilta aksenttini vuoksi. Alkoholilla on paljon osuutta asiaan, kun puhetapa puskee esiin.”
”Ainakin se saa sinut kuulostamaan aidolta.” Phobos totesi hymyillen. ”Eikä minulla ole mitään syytä nälviä aksentistasi, olen itse asunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni Wanyan nurkilla.”
”Ilmankos sinusta huokuu tuollainen vaatimattoman naapurinpojan viehätysvoima.” Eva naurahti.
”Olen kuullut tuon ennenkin.” Phobos hymähti.
”Erikoisjoukkojen kersantti ja vaatimaton naapurinpoika samassa paketissa…” Eva hymyili. ”Kuulostaa lupaavalta.”
”Sinun on parempi kuitenkin tietää, etten minä harrasta parisuhteita.” Phobos sanoi hiljaa.
”Maineesi on minulle kyllä tuttu.” Eva totesi, pysähtyen erään talon alaovelle. ”Ja siitä huolimatta… Tuletko ylös?”
”Jos pyydät.” Phobos vastasi.
”Tulisitko ylös?” Eva kysyi, saaden vastaukseksi lyhyen nyökkäyksen.
He siirtyivät sisälle ja suljettuaan kotiovensa perässään, Eva astui lähemmäs Phobosta, kurottautuen suutelemaan häntä. Naisen olemuksessa oli pientä haparointia, ehkä torjutuksi tulemisen pelkoa, joka väistyi Phoboksen vastatessa hänen suudelmaansa.
Tilanne eteni rauhallisesti, kaksikon siirtyessä sylikkäin asunnon läpi, kohti makuuhuonetta. Eva riisui Phobokselta takin päältä makuuhuoneen ovensuussa ja vaatekappale tömähti raskaasti lattiaan. Tunnelma oli kaiken aikaa hyvin herkkä ja utuinen, pariskunnan päätyessä lopulta sylikkäin sänkyyn. Phobos veti Evan hellästi lähelleen, antaen tämän tehdä aloitteet sen suhteen, mihin tilanne etenisi.

Aamuyön puolella unen rajamailla Phoboksen ajatukset ajautuivat jostain syystä Riyaan. He olivat sopineet pitävänsä vain hauskaa, ilman mitään suhdesäätöä tai muuta vastaavaa, mutta silti Phoboksesta tuntui, että oli astunut jonkin rajan yli vehdatessaan Evan kanssa ja se sai hänet tuntemaan olonsa alhaiseksi.
Eva nukkui Phoboksen vieressä vaaleat kiharat päänsä ympärille levinneinä ja vilkaistessaan hänen kasvojaan, miehen katse kiinnittyi makuuhuoneen vaatekaappiin, jonka liukuovi oli raollaan. Aamuauringon ensisäteet osuivat henkarissa roikkuvaan vaatteeseen, heijastuen metallisesta osasta takin hihassa, joka näytti Phoboksen silmissä hälyttävän tutulta. Kaapista pilkisti musta Karnassoksen maavoimien edustusunivormu ja Phobos pisti päänsä pantiksi, ettei se ollut Evan. Mies nousi ylös, astui vaatekaapin viereen ja vilkaisi univormun takin rinnuksessa olevaa nimeä.
”Voi helvetti…” Mies henkäisi, astuen askeleen taaksepäin. Tuossa hetkessä hän tajusi mokanneensa helvetin pahasti. Seuraukset tästä tempauksesta olisivat todennäköisesti todella kauaskantoisia.
”Mikä hätänä?” Eva kysyi vaimeasti.
”Sinä seurustelet.” Phobos töksäytti.
”Niin…” Eva sanoi vaimeasti. ”Niin seurustelen…”
Phoboksen teki mieli huutaa Evalle, mutta tiedosti kyllä, ettei nainen ollut ainoa syypää tilanteeseen, joten hän hillitsi itsensä. Nainen nousi istumaan sängyn reunalle, vetäen peiton alastoman ylävartalonsa peitoksi.
”Mitä kuvittelet miehesi tekevän, kun hän saa tietää tästä?” Phobos kysyi kireästi, ryhtyen kiskomaan vaatteita päälleen, toivoen olevansa helvetin kaukana siinä vaiheessa, kun paska osuisi tuulettimeen.
”Omasta puolestani en jaksa edes välittää.” Eva vastasi hiljaa. ”Olen pahoillani, että vedin sinut mukaan tähän.”
Jokin Evan äänensävyssä sai Phoboksen jähmettymään paikoilleen. Jotain oli pahasti pielessä.
”Mitä hän on tehnyt sinulle?” Phobos kysyi.
”Mitä hän ei olisi tehnyt…” Eva kuiskasi. ”Hän hallitsee kaikkea… Pukeutumistani, sanomisiani, työpaikkaani, ystävyyssuhteitani, rahankäyttöäni…”
”Hän ei omista sinua, Eva.” Phobos totesi vaimeasti.
”Käytännössä omistaa. Minä en ole mitään, minulla ei ole mitään. Muutaman vuoden aikana on käynyt selväksi, että minä olen rahan perässä juokseva aivoton huomiohuora, joka kelpaa juuri ja juuri edustusvaimoksi. Tosin vain silloin, kun tajuan pitää suuni kiinni.” Eva selitti hiljaa. ”Ja haarani auki, milloin häntä nyt sattuu kiinnostamaan se, mitä reisieni välistä löytyy. Muuten voin pysyä poissa silmistä.”
Phobosta puistatti.
”Miksi et lähde…?” Hän kysyi.
”Koska hän on taitava puhumaan kaiken omaksi edukseen. Halutessaan hän on vastaus kaikkiin unelmiin, mitä mieleeni on ikinä juolahtanut. Todellinen ihannekumppani.” Eva vastasi vaimeasti, kääntäen katseensa Phobokseen. ”Kääntöpuolena on henkinen väkivalta, minuuteni polkeminen alimpaan maanrakoon. Kaikki ikävä on aina ollut minun syytäni. En ansaitse, tai voi edes saavuttaa mitään parempaa.”
”Kukaan ei ansaitse tuollaista käytöstä kumppaniltaan.” Phobos totesi kireästi. ”Ei kukaan.”
Eva ei sanonut mitään, katsoi vain Phobosta avuttoman näköisenä.
”Taistelet sisimmässäsi vastaan, vaikka sinusta ehkä tuntuu siltä, että olet luovuttanut. Tiedät, että on muitakin vaihtoehtoja, uskaltamatta tavoitella niitä.” Phobos sanoi vaimeasti. ”Luulen, että pyysit minut tänne, koska näit jonkinlaisen pakotien ulos. En kuitenkaan osaa auttaa sinua tämän enempää. Sinun täytyy tehdä päätöksesi itse, ei sen mukaan mitä joku muu sinulta vaatii.”
Eva näytti siltä, että hänen mielessään asiat loksahtivat jotenkin kohdalleen. Naisen ilmeessä oli jotain hyvin päättäväistä.
”Suosittelen silti, että pakkaat kamasi ja häivyt, kun vielä voit.” Phobos sanoi hiljaa. ”Ennen kuin tapahtuu jotain peruuttamatonta.”
Eva nyökkäsi pienesti ja nousi sängystä, vetäen lattialta vaatteet päälleen.
”Minun täytyy lähteä.” Phobos sanoi hiljaa. ”Onko sinulla paikkaa, minne mennä?”
”Pärjään kyllä.” Eva vastasi epävarmuutta äänessään. ”Voin lähteä vanhempieni luokse.”
”Hyvä.” Phobos totesi. ”Pidä huolta itsestäsi. Äläkä anna sen kusipään enää kääntää päätäsi. Ansaitset parempaa.”
Mies poimi takkinsa lattialta huoneen ovensuusta ja silmäili huoneen läpi, pyrkien tarkistamaan oliko hänen paikallaolostaan jäänyt todisteita.
”Phobos…” Eva sanoi hiljaa, kun tämä kääntyi lähteäkseen. ”Kiitos.”
”Mistä hyvästä?” Phobos kysyi kiskaistessaan takin päälleen.
”Kaikesta.” Eva vastasi. ”Niin typerältä kuin se kuulostaakin, autoit minua näkemään tilanteeni. Tekemään päätöksen. Päästämään irti.”
”Hyvä, jos koet saaneesi apua.” Mies sanoi vaimeasti.
”Enemmän kuin uskotkaan.” Eva hymähti vaimeasti.
Phobos nyökkäsi ilmeettömänä ja poistui asunnosta vähin äänin, selviten ulos asti törmäämättä naapureihin.

Phoboksen päästessä työpaikalleen, hän etsi ensitöikseen Geminin käsiinsä. Hänen ystävänsä seurasi hämmentyneenä kuulomatkan ulkopuolelle muista paikalla olevista sotilaista, jääden katsomaan kersanttia kysyvästi heidän pysähdyttyään paikoilleen.
”Eva on varattu…” Phobos sanoi vaimeasti. ”Hän on vänrikki Tenweran tyttöystävä.”
”Luutnantti. Harom sai hiljattain ylennyksen ja on tehnyt sen hyvin kuuluvasti selväksi.” Gemini korjasi huvittuneena. ”Mitä siitä?”
Phobos oli tavallisesti hyvin niukkasanainen naisseikkailuistaan, joten oli odotettavissa, että jotain kriittistä oli tapahtunut.
”Asiat hieman eskaloituivat, kun saatoin Evan kotiin.” Phobos vastasi tuskastuneesti ja Gemini arvasi tämän äänensävystä saman tien, mitä oli tapahtunut.
”En tiedä, onko sinulla aivan helvetisti munaa vai oletko vain täysi idiootti.” Mies sanoi päätään puistellen.
”Mitäs luulet?” Phobos tuhahti ärsyyntyneen näköisenä. ”Ihan kuin olisin itse maalannut maalitaulun otsaani.”
”Miettisit ensin, etkä vasta jälkeenpäin.” Gemini totesi olkiaan kohauttaen. ”Housut voi myös pitää jalassa.”
Eva ei ollut ensimmäinen varattu nainen, jonka lakanoihin Phobos oli elämänsä aikana päätynyt, mutta tällä erää vaikutti hyvin vahvasti siltä, että tämä moka jäisi viimeiseksi ja Phobos olisi jatkossa varovaisempi.
”Se valtakompleksinen mulkku lähettää minut vielä hydrien ruuaksi päiväntasaajalle.” Phobos mutisi vaimeasti.
”Jos sinulla on tuuria, Harom ei saa edes tietää koko asiasta.” Gemini huomautti.
”Luultavasti saa, Eva jäi pakkaamaan kamojaan, kun lähdin.” Phobos sanoi hiljaa.
”Aiheutit sitten eron.” Gemini totesi kulmiaan kohottaen.
”Minusta tuntuu enemmän siltä, että jätin häkin oven auki lähtiessäni.” Phobos murisi. ”Harom pelaa valtapelejä muuallakin kuin työpaikalla.”
”Mitä tarkoitat?” Gemini kysyi.
Phobos kertoi Geminille saman, mitä Eva oli kertonut hänelle Haromista.
”Vaikuttihan Harom jo alokasaikana täydeltä kusipäältä, mutta en hänestäkään ihan moista olisi heti odottanut.” Gemini totesi lopulta.
”Lienee parasta pitää matalaa profiilia asiasta ainakin toistaiseksi.” Phobos sanoi hiljaa. Gemini nyökkäsi. Kaksikko lähti astelemaan takaisin muiden pariin, suunnaten Serpethin ja Starrin luo, joista jälkimmäisestä näki jo kauas, että tämä oli saanut edellisen yön seuralaiseltaan.

Rhett oli vedellyt tahollaan hieman tarvittavista naruista, jotta Phobos saisi luottoalaisensa takaisin komennukseensa. Kersantti oli melko tyytyväinen tilanteeseensa siinä vaiheessa, kun seitsemän miestä oli kasassa. Osa hänen aiemmista työtovereistaan oli sidottu muihin tehtäviin ja vaikka he olisivat mielellään siirtyneet takaisin Phoboksen riveihin, se ei ollut sillä hetkellä mahdollista. Seitsemän miehen erikoisosaaminen oli kuitenkin laajuudeltaan niin kattava, että heidän kanssaan pärjäisi mainiosti lähes missä tahansa olosuhteissa.
Phobos kuunteli ilmeenkään värähtämättä tehtävänantoa, vaikka pitikin sitä puhtaana vittuiluna ja silkkana kiusantekona. Hän lähtisi joukkojensa kanssa jälleen pohjoiseen. Asrainin itäpuolelle oli jäänyt mottiin toinen erikoisjoukkojen ryhmä, joka oli kärsinyt vakavia tappioita. Hengissä olevat jäsenet pitäisi hakea takaisin kotiin ja Phoboksella oli tiimeineen kuulemma parhaat mahdolliset valmiudet toimia pohjoisen paskamaisissa olosuhteissa, joten luonnollisesti hän oli paras valinta tehtävän suorittamiseen. Kuunneltuaan tehtävänannon ja saatuaan tehtävästä kaiken mahdollisen käsillä olevan materiaalin haltuunsa, Phobos palasi tiiminsä luo.
”No, mihin me lähdetään?” Kysyi yksi harvoista Asrainin komennukselta selvinneistä tiiminjäsenistä. Pohjoisesta olivat tulleet takaisin vain Gemini, Starr, kysymyksen esittänyt mekaanikko Virgo ja Phobos itse.
”Takaisin pohjoiseen, Asrainin itäpuolella on motissa erikoisjoukkojen osaston rippeet.” Phobos vastasi vakavana. ”Haetaan heidät kotiin.”
Asrainin veteraanit katsoivat häntä ilmeettöminä hyvän tovin.
”Voi vittu…” Virgo murahti, sanojen tullen aivan täydestä sydämestä.
”Vieläkö tuntuu siltä, että oli hyvä ajatus hakea siirtoa kessun riveihin?” Gemini kysyi iloton hymynkare huulillaan, taputtaessaan Virgoa olalle.
”Löpinät sikseen.” Phobos vaiensi heidät vakava ilme kasvoillaan. ”Jos loput eivät tienneet, edellinen Asrainin reissu meni aivan päin helvettiä, joten en aio katsella minkäänlaista löysäilyä.”
Hän antoi katseensa kiertää alaisissaan ja kävi nopeasti selväksi, että nämä kyllä tiesivät mitä pohjoisessa oli edellisellä kerralla tapahtunut. Kukaan ei sanonut mitään, kun Phobos tarkensi tehtävänantoa ja lähetti lopulta alaisensa pakkaamaan tavaransa. He lähtisivät tunnin sisällä kohti pohjoista, sillä mottiin jääneet sotilaat eivät todennäköisesti selviäisi pohjoisen jäätäviksi kääntyneissä olosuhteissa enää kovinkaan kauaa.