Way Unknown

[Shinea]

30. The Revealed Way

Seuraavana aamuna Shinea selasi keittiössä kiertueen aikana saapuneita postejaan ja kun hänen käteensä osui Karnassoksen oikeuslaitokselta tullut kirjekuori, oli sydän jättää lyönnin välistä.
”Mikä helvetti tämä on…?” Hän sanoi puoliääneen, kiinnittäen pöydän ääressä aamiaista syövän Harominkin huomion.
”Mikä?” Mies kysyi. Shinea heilautti kirjekuorta ja hänen ilmeensä kieli ahdistuksesta.
”En ole saanut oikeuslaitokselta ikinä mitään mukavaa postia, joten melkein voisin odottaa tämän olevan taas ikävä uutinen…” Hän sanoi hiljaa asteltuaan kumppaninsa viereen. Harom työnsi tuoliaan taemmas ja veti Shinean syliinsä.
”Haluatko avata sen yhdessä?” hän kysyi, pyyhkäisten hiukset sivuun naisen kasvoilta. Shinea tuijotti kirjekuorta hetken rohkeutta keräten, repäisi sen auki ja poimi sisällön aavistuksen verran täriseviin käsiinsä. Hän taitteli paperiarkit auki, huokaisi syvään ja alkoi lukea. Haromin läsnäolo rauhoitti häntä kummasti.
”Voiko… Voiko tää olla edes totta?” Nainen henkäisi pian hämmentyneenä, ojentaen paperit miehelle. Harom poimi nopeasti ydinkohdat sen sisällöstä.
”Se kusipää sai ansionsa mukaan.” Hän totesi.
Papereissa luki kutakuinkin, että Hellin käytyä toistamiseen Shinean kimppuun, voitiin pitää ilmeisenä, että tämä oli yrittänyt samaa aiemminkin. Shinean saama pahoinpitelytuomio oli kumottu ja Hell oli velvoitettu maksamaan korvaussumma takaisin korkojen kanssa.
Shinea otti paperit Haromin kädestä ja jatkoi niiden selaamista huojentuneena, tavoittaen lopulta viimeisen sivun, joka vaikutti lisäykseltä aiempiin papereihin nähden.
”Mitä ihmettä… ’Hell Jotham löydettiin tapauksen uudelleenkäsittelyn jälkeen kuolleena Hydkarna-joen rannasta. Koska Jothamin kuolemaan ei oleteta liittyvän rikosta, hänen omaisuudestaan jäljellä olevat rahavarat ohjataan Shinea Waylle. Loput korvauksesta jäävät Wayn tappioksi.’ ” Hän luki ääneen, toistaen myös paperin alalaidassa olevan rahasumman. ”Hetkinen… Tarkoittaako tämä sitä, että… Hell on tehnyt itsemurhan?”
”Siltähän se vaikuttaa.” Harom totesi hartioitaan kohauttaen, jatkaen varsin kylmästi. ”Luultavasti ainoa hyvä asia, mitä hän on elämässään tehnyt…”
”En ihan tiedä mitä ajatella tästä…” Shinea sanoi hiljaa.
”Hän yritti kahdesti raskaita sinut, etkä tiedä mitä ajatella hänen kuolemastaan?” Harom kysyi, kuulostaen varsin tylyltä.
”Lähtökohtaisesti en toivo kenenkään kuolemaa…” Shinea sanoi hiljaa. ”Tietysti olen tyytyväinen, kun oikeus on omalta kannaltani toteutunut, mutta tappamalla itsensä Hell on päässyt paljon vähemmällä, kuin olisi päässyt pysymällä hengissä...”
”Kai sen noinkin voi nähdä.” Harom totesi.
”Tiedätkö mitä muuta tämä tarkoittaa?” Shinea kysyi lähes kuiskaten.
”No?”
”Pääsen eroon massiivisesta velkahelvetistäni!” Shinea totesi, kuulostaen siltä, ettei ihan uskonut omia sanojaan todeksi. ”Tuo summa, jonka saan takaisin, kattaa sen kokonaan.”
”Miten ihmeessä olet lyhentänyt tässä ajassa velkaasi tuollaista tahtia?” Harom kysyi hämmästyneenä, sillä Hellin saamasta korvaussummasta oli sulanut lähes kolmannes pois ja Shinea oli reilusti alle vuodessa onnistunut lyhentämään lainaansa saman verran.
”Olen tehnyt niska limassa töitä.” Shinea vastasi olkiaan kohauttaen. Harom näytti siltä, että hän olisi halunnut sanoa jotain, mutta pysyi kuitenkin hiljaa.
”Pääset vihdoin aloittamaan puhtaalta pöydältä.” Mies totesi lopulta. Shinea halasi kumppaniaan hellästi.
”Kiitos, kun olet tukena.” Hän kuiskasi.
”Tietysti olen.” Harom sanoi. ”Et edes arvaa, mitä kaikkea olen valmis vuoksesi tekemään.”
Shinea irrottautui halauksesta, suuteli kumppaniaan pitkään ja kaksikko siirtyi pian takaisin aamiaisensa pariin.
Syödessään Shinea tarkisti verkkopankkinsa saldon ja totesi korvaussumman odottavan palautumiskuittausta. Hän hyväksyi summan, joka siirtyi saman tien hänen tililleen. Tuntui suunnattoman tyydyttävältä kuitata valtava velkasumma kerralla pois ja todeta, ettei rahan kanssa tarvitsisi pihistellä välittömässä lähitulevaisuudessakaan, sillä kiertueen loppupalkkaakaan ei oltu maksettu vielä.

”En muistanut kysyä eilen, mutta miten kiertueen loppupuolisko sujui?” Harom kysyi tovia myöhemmin, kun Shinea pakkasi makuuhuoneessa tavaroitaan Wanyaan lähtöä varten. ”Tapahtuiko mitään mainitsemisen arvoista?”
Mies nojasi huolettomasti huoneen ovenkarmiin ja näytti Shinean silmissä älyttömän hyvältä.
”No siis, se sujui pitkälti samalla tavalla kuin aiemmatkin kiertueviikot.” Nainen hymähti hartioitaan kohauttaen. ”Eipä siellä mitään mainitsemisen arvoista tai normaalista poikkeavaa tapahtunut.”
Tosiasiassa hänen mielessään käväisi asioita, jotka olivat tapahtuneet kiertueen aikana ja varsinkin sen lopulla, joten muun muassa röyhkeä artasialainen upseeri teki ajatuksissa pikavisiitin. Shinea ei halunnut turhaan lietsoa mitään mustasukkaisuusdraamaa, joten hän päätti olla mainitsematta asiasta Haromille.
”Oletko ajatellut vaihtaa työpaikkaa, nyt kun pääsit eroon lainahelvetistäsi?” Harom kysyi.
”En ole ehtinyt vielä ajatella asiaa.” Shinea vastasi totuudenmukaisesti. ”Kiertue päättyi juuri, joten olin ajatellut pitää vähän lomaa, mutta Litan tuntien hänellä on jo tulevaisuudensuunnitelmia…”
”Jos tarvitset miettimisaikaa, kannattaa pyytää häntä hidastamaan tahtia suunnitelmiensa kanssa.” Harom huomautti. ”Ettet ajaudu kiltteyttäsi mukaan vain sen vuoksi, että hän on jo suunnitellut ja hoitanut kaiken valmiiksi.”
”Minä sinä minua oikein pidät?” Shinea hymähti, astellen kumppaninsa luokse ja painautui tämän syliin.
”Sinulla on todella voimakas empatiakyky ja olet perusluonteeltasi toisinaan liiankin kiltti.” Harom totesi, painaen hellän suukon naisen otsalle. ”Toivon vain, ettet päädy tekemään asioita, joita et oikeasti haluaisi tehdä.”
”Arvostan huolenpitoasi. Ja mielipidettäsi.” Shinea hymähti. ”Ilmoitan Litalle, että pidän lomaa ja pyydän häntä hillitsemään itsensä.”
Hän asteli miehen ohi keittiöön hakemaan viestimensä ja lähetti Litalle viestin, jossa kertoi pitävänsä ainakin pari viikkoa lomaa ja tarvitsevansa miettimisaikaa työkuvioiden jatkumisen suhteen, joten Litan ei kannattaisi tehdä suunnitelmia etukäteen. Palatessaan makuuhuoneeseen viestin kilahti hänen kädessään saapuneesta viestistä ilmoittaen.
Shinea puisteli päätään lyhyen viestiskeskustelun päätteeksi ja varmisti, että hän oli pakannut mukaansa kaiken tarpeellisen.
”Mitä Lita vastasi?” Harom tiedusteli.
”Kysyi, voidaanko jutella tästä kasvotusten. Kerroin lähteväni joksikin aikaa Wanyaan ja palaavani asiaan sen jälkeen.” Shinea vastasi, heittäen laukun olalleen ja asteli eteiseen. ”Käski kertomaan isälle terveisiä.”
Harom seurasi perässä.
”Haluatko tulla mukaan?” Shinea kysyi.
”Haluaisin, mutta minun täytyy mennä aamulla töihin ja tulevalle viikolle on sovittuja menoja.” Harom vastasi.
”Seuraavalla kerralla sitten.” Shinea hymähti ja halasi miestä pitkään. ”Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevalle viikolle?”
”Pääasiassa töitä ja hydeira-treenejä.” Harom kohautti hartioitaan. ”Muutamia sovittuja iltamenoja työkavereiden kanssa.”
”Pidä hauskaa.” Shinea hymähti. ”Minun pitää mennä, että ehdin Wanyaan ennen pimeää.”
Hellien suukkojen saattelemina he hyvästelivät toisensa.


Shinea ajoi kartanon pihatielle ja parkkeerasi aluksensa sen tavanomaiselle paikalle kartanon eteen. Hän harppoi portaat ylös ja heilautti ulko-oven auki.
”Hei!” Hän hihkaisi, saaden saman tien kimppuunsa kaksi innokasta catronaita. N’ida ja Rua likipitäen hypähtelivät innosta perheenjäsenensä nähdessään ja Shinealla oli kädet täynnä kahden hellyyttä hamuavan eläimen kanssa.
”Näkeehän sinuakin joskus.” Karm kuului sanovan hiljaisella äänellä. Shinea käänsi katseensa kevyesti hymyilevään isäänsä, tuntien saman tien syyllisyyttä pitkästä poissaolostaan. Isä näytti väsyneeltä, huomattavasti vanhemmalta, kuin vain muutamia kuukausia aiemmin ja jotenkin… kutistuneelta.
”On ollut kiireitä…” Shinea sanoi hiljaa.
Hän asteli isänsä luokse ja halasi häntä pitkään.
”Anteeksi, etten ole käynyt.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Miten sinulla on mennyt?”
”Päivä kerrallaan, tuntuvat toistavan toisiaan.” Karm vastasi. ”Mitä olet puuhaillut?”
He siirtyivät keittiöön kahvikuppien ääreen catronait kannoillaan ja Shinea kertoi siivotun version matkustelustaan, mainiten sivulauseessa seurustelevansa.
”Mikset tuonut heilaasi näytille?” Karm kysyi hymynkare huulillaan.
”Koska en ollut käynyt täällä aikoihin yksin ja halusin viettää aikaa kanssasi kahdestaan.” Shinea vastasi, silitellen samalla viereensä ängennyttä Ruaa. ”Haromilla oli myös jotain omia menoja. Katsotaan, osuuko aikataulut yksiin seuraavalla kerralla.”
”Harom… Onko tämä se sama pohjoisen sälli, joka kävi hakemassa sinut, kun olit menossa juhliin Dryaan?” Karm kysyi.
”On…” Shinea vastasi kevyesti punastuen.
”Se, jonka kanssa olitte vain kavereita?” Karm hymähti.
”Älä kiusaa!” Shinea pyöräytti silmiään, hymyillen kuitenkin vinosti.
”Pääasia on, että olet onnellinen.” Isä totesi.
Keskustelu jatkui polveilevana aiheesta toiseen ja Shinea tunsi koti-ikävänsä lievittyvän. Tuntui hyvältä viettää jälleen aikaa isän kanssa, vaikka syyllisyys viikkokausien poissaolosta painoikin hänen harteillaan.

Haromin työhuoneen ovi avautui ilman ennakkovaroituksia ja Meronin entinen lentuetoveri Coen astui sisään.
”Ei ole sinuakaan aikoihin näkynyt.” Harom totesi, kääntäen huomionsa pois kesken olevista työtehtävistään. ”Mikä sinut työhuoneeseeni lennätti?”
”Kävin monen muun ammattitoverin tavoin Kyrenassa katsomassa Litan ja Shinean shown. Toin mukanani jotain, mikä todennäköisesti kiinnostaa sinuakin.” Coen sanoi, ojentaen Haromille pöydän yli nipun valokuvia.
”Miksi minua kiinnostaisi selata sinun runkkumat-….” Mies vaikeni nähdessään tarkemmin kasan päällimmäisen kuvan. Shinea suuteli sotilaspuvusta päätellen artasialaista sotilasta, joka piti naisesta hyvin omistavasti kiinni. Toinen käsi puristi Shinean takapuolta, toisen oli puolestaan painautunut naisen selkää vasten. Suuttumus kuohahti Haromin läpi ja kuvien selaaminen oli kuin bensan kaatamista liekkeihin. Ulospäin Harom oli kuitenkin kylmän rauhallinen, jopa pelottavan tyyni.
”Ota näistä toiset kopiot ja odota, kunnes kerron mitä teet niille.” Harom totesi päästyään kuvapinon loppuun. Hän työnsi kuvat takkinsa povitaskuun.
”Tuolta keikalta on myös videomateriaalia.” Coen totesi kuin ohimennen.
”Näytä.” Harom käski.
Hetkeä myöhemmin videomateriaali oli katsottavissa miehen työkoneen näytöltä. Ilmeenkään värähtämättä Harom kävi videot läpi, mutta mitä enemmän hän näki, sitä enemmän hänen sisällään roihusi. Kuvotus ja inho olivat tunteista päällimmäisinä, niitä seurasi kylmä raivo.
Suunnitelmat Shinean suhteen alkoivat punoutua hiljalleen yhteen Haromin mielessä.
”Pidä tuo kaikki tallessa.” Hän sanoi kylmästi katsottuaan kaiken videomateriaalin.
”Mitä aiot tehdä?” Coen kysyi viekas hymynkare huulillaan.
”Varmistaa, ettei se narttu enää jatkossa vehkeile selkäni takana.” Harom totesi vaimeasti. ”Oletko näyttänyt kuvaamaasi materiaalia muille?”
”En.” Coen vastasi, virnistäen vinosti. ”Vielä.”
”Hyvä.” Harom totesi, jatkaen jokseenkin tylysti. ”Jos kuulen sinun käyttäneen Shineaa runkkumateriaalinasi, vedän sinut narun jatkeeksi.”
”Jos suoraan puhutaan, niin noista kahdesta Lita on enemmän makuuni.” Coen totesi mietteliäänä. ”Hänestä minulla on ihan oma galleria tarkoituksiani varten...”
”Ikään kuin sinulla olisi mitään mahdollisuuksia hänen suhteensa. Enkä tarvitse selontekoa fantasioistasi.” Harom kuittasi kylmästi. ”Otan yhteyttä, kun tarvitsen apuasi.”
Coen nyökkäsi ja asteli ovelle, poistuen Haromin työhuoneesta. Miehen mentyä Harom veti viestimen taskustaan, valitsi numeron ja nosti laitteen korvalleen.
”Hei, isda.” Hän avasi keskustelun, kun toisessa päässä vastattiin. ”Ehdittekö puhua?”
Harom jatkoi saatuaan isältään myöntävän vastauksen.
”Tämä koskee Shineaa. Tarvitsen apuanne.”


Wanyassa ja sen lapsuudesta tutuissa maisemissa vietetyt päivät sujuivat rauhallisesti. Shinea ja Karm eivät tehneet mitään erityisen ihmeellistä, mutta aika kului silti todella nopeasti. Catronait nauttivat saamastaan huomiosta ja Shinea vei ne joka aamu juoksemaan kartanoa ympäröiviin metsiin.
Niin myös sinä päivänä, jona Shinea olisi palaamassa illan puolella takaisin Karnassokseen. Hän komensi catronait aitaukseensa aamulenkin jälkeen ja antoi niille aamiaisen syötäväksi, palaten itse sisälle sivuovesta, joka johti kodinhoitohuoneen kautta keittiöön. Mikäli he aikoisivat syödä hydrapataa lounaaksi, ruuan valmistelut pitäisi aloittaa pian aamiaisen jälkeen.
Keittiössä oleva televisio oli päällä ja ylipirteä aamutv-juontaja kertoi parhaillaan aamun polttavimmista puheenaiheista, selittäen parhaillaan jonkun näyttelijän edesottamuksista. Karm istui keittiön pöydän ääressä aamiaistarpeiden kanssa ja kasasi itselleen voileipää. Ilmeisesti isä oli jälleen nukkunut huonosti, sillä hänen silmiensä alla oli tummat varjot ja olemus oli muutenkin väsähtänyt. Shinea kaatoi isälleen toisen kupillisen kahvia, kaataen kupillisen myös itselleen, havahtuen ajatuksistaan kuullessaan ylipirteän tv-juontajan mainitsevan hänen nimensä.
Nainen ei ehtinyt sisäistää mitä muuta juontaja sanoi, mutta ruudulle pamahtanut video kertoi riittävästi. Hänen henkilöllisyytensä oli paljastunut. Shinea tunsi isänsä katseen porautuvan vuoroin häneen ja vuoroin ruudulla pyörivään videokoosteeseen, jossa tuntui olevan kuvamateriaalia pääsiassa Kyrenan keikalta ja jostain syystä myös keikkojen ulkopuolelta. Ilmeisesti kuvaajat olivat pyrkineet kuvaamaan Litaa, mutta koska Shinea oli liikkunut paljon tämän seurassa, myös hänet erotti selvästi videoista ja kuvista. Osa videomateriaalista oli Dominancen edellisen jättikiertueen päätöskeikalta ja mahtuipa koosteeseen kuvia myös hänen henkilökohtaisista sosiaalisen median profiileistaan, joten kuvia oli vuotanut myös joku hänen kaveripiiriinsä kuuluva ihminen.
”Shinea… Mistä helvetistä on kyse?” Karm kysyi kireästi.
Shinea tuijotti edelleen epäuskoisena ruudulla pyörivää videota. Miten helvetissä kukaan oli saanut taltioitua viimeisen keikan..? Toimittajan ääni kertoi jotain aiheeseen liittyvää, mutta sanat lipuivat ohi Shinean yrittäessä miettiä, mitä hän vastaisi isänsä kysymykseen.
”Minä…” Hän aloitti, todeten ettei ollut mitään muuta kerrottavaa kuin totuus. ”Olen tehnyt tuota työkseni kuluneen vuoden...”
”Minkä helvetin takia?! Mitä oppisopimuspaikallesi tapahtui?” Karm räjähti. ”Jätitkö opintosi kesken tuollaisen takia!?”
Isä ei ollut koskaan huutanut Shinealle tällä tavoin. Tytär ei hetkeen osannut sanoa häpeänsä vuoksi mitään. Karmin sävy muuttui hetki hetkeltä vihaisemmaksi ja hyökkäävämmäksi, vastaamatta jääviä kysymyksiä alkoi kertyä, eikä Shinea saanut kysymystulvalta suunvuoroa, joten hän alkoi ärsyyntyä.
”Tajuatko, että voit pilata koko tulevaisuutesi tuollaisella sekoilulla?”
”Iskä…” Shinea aloitti. ”Rauhoi-…”
”Mitä äitisikin ajattelisi?!”
Kysymys oli viimeinen niitti.
”ÄITI EI AJATTELE YHTÄÄN MITÄÄN, ÄITI ON KUOLLUT!” Shinea karjaisi kuin loukkaantunut giga-ursa, saaden isänsä hiljenemään. ”Ja mitä tulevaisuuteni pilaamiseen tulee, alkusoinnut asioiden päin helvettiä kulkemiselle aiheutit sinä! Minä jätin opintoni, koska sinä et pärjännyt yksin kokemasi selkäsaunan jälkeen. Kohtelit minua aivan helvetin huonosti ja kiittämättömästi, mutta yritin kestää kaiken parhaani mukaan, koska tiesin sinun olevan aivan paskana äidin kuoleman jälkeen. Kaikesta siitä paskasta huolimatta minä olin täällä sinua varten, kun kipeimmin tarvitsit apuani!”
Shinea veti kiivaasti henkeä ja jatkoi ryöpytystään ennen kuin Karm ehti vastata mitään.
”Missä sinä olit, kun minä ja Phobos tarvitsimme sinua ollessamme pieniä? Kun äiti olisi tarvinnut sinua kotiin tuekseen?” Hän kysyi kitkerästi. ”Kuinka monesti minä ja Phobos kysyttiin äidiltä, tulisitko kotiin syntymäpäiväksi, kevätjuhliin tai valmistujaisiin, ja kuinka monena kertana sinä et lupauksista huolimatta saapunut, koska pidit työtäsi tärkeämpänä, kuin omaa perhettäsi!”
Karm katsoi tytärtään mykistyneenä. Juuri kun hän oli avaamassa suunsa vastatakseen, Shinea jatkoi, purkaen vuosien saatossa sydämelleen kertyneen painolastin.
”Kerta toisensa jälkeen, aina vain YPP, ihan sama mitä perheen sisällä tai Hydruksella tapahtui. Et ollut paikalla edes oman isäsi hautajaisissa. Sanoit tehneesi kaiken, jotta perheelläsi olisi turvatut oltavat, mutta kaikki YPP:ssä hankkimasi varallisuus on revitty muiden perheenjäsenten selkänahasta.” Shinea ei enää huutanut, mutta hänen sävynsä oli hyvin kiivas ja siitä huokui sivaltava pettymys. ”Ja mitä hyötyä sinulle on ollut niistä rahoista? Äiti on kuollut. Phobos ei edes puhu sinulle, koska vihaa sinua niin paljon. Mikään määrä rahaa ei ole riittänyt siihen, että voisit kävellä jälleen omin jaloin! Kuka tahansa meistä olisi vaihtanut kaiken materian ja tämän saatanan kartanon siihen, että olisit ollut kotona!”
”Shinea…” Karm ei ehtinyt sanoa muuta, kun tytär jälleen jatkoi.
”Kuinka monta ihmistä sinä olet tappanut oman työsi takia?” Shinea kysyi kylmästi. ”Minä en ole vetänyt kertaakaan liipaisimesta, mutta jos jotakin on minun vuokseni lauennut, se ei takuulla ole johtanut kenenkään kuolemaan. Kaksinaismoralismisi löyhkää! Tiedän kyllä, että olet viettänyt aikaa ties missä räkälöissä ja klubeilla nauttimassa naisvartaloiden näkymistä. Jonkun tyttäriä nekin naiset ovat olleet, joten miksi heidän peräänsä kuolaaminen on sallittua, mutta oman tyttäresi tehdessä työkseen samoja asioita, ne muuttuvat likaisiksi? Minä kieltäydyn häpeämästä sitä, että teen työkseni jotain, mistä nautin.”
”Shinea, sinä et ymmärrä…”
”Lopeta.” Shinea sähähti. ”Olet kiinnostunut vain omasta maineestasi ja siitä, ettei siihen tule kolhuja. Anna minun elää oma elämäni, niin kuin haluan.”
Hän asteli nopein askelin eteiseen, vetäen kengät jalkaansa. Isä tuli pyörätuoleineen perässä.
”Jos menet nyt, takaisin ei ole tulemista.” Karm uhkasi.
Shinea jähmettyi hetkeksi paikoilleen.
”Olkoon sitten niin.” Hän sähähti myrkyllisesti, nappasi takkinsa sekä laukkunsa mukaansa ja asteli ovesta ulos.
”Shinea!” Karm huusi terävästi hänen peräänsä. ”Odota!”
Hän saattoi huutaa jotain muutakin, mutta tuulenpuuska peitti sanat alleen, eikä Shinea kuullut häntä. Rua karjahti hätääntyneenä talon päädyssä ja singahti kajahtavasta äänestä päätellen aitausta vasten. Catronaiden luota lähteminen sattui sillä hetkellä enemmän, kuin isän hylkääminen. Shinea hyppäsi alukseensa ja ajoi pois hiljaiset kyyneleet poskillaan valuen, katsomatta kertaakaan taakseen.

Shinea itki koko matkan Karnassokseen asti. Suru kävi matkan aikana läpi monenlaisia oheistuntemuksia, aina vihasta ja hylkäämisen tunteesta helpotukseen ja epämääräiseen hyväksyntään asti. Viestin kilahteli saapuvien viestien merkiksi lähes koko matkan ajan, mutta nainen ei välittänyt siitä. Lopulta Shinea parkkeerasi aluksensa kotikatunsa varrelle, keräsi tavaransa mukaan ja astui ulos. Hän ei kiinnittänyt juurikaan huomiota ympäristöönsä, vaan keskittyi kotiin pääsyyn.
Vastaantulevat ihmiset supisivat keskenään ja joku otti viestimensä kameralla naisesta kuvan. Shinea asteli uupuneena kotitalonsa alaovista sisään. Matka ovelta hissiin ei ollut ikinä aiemmin tuntunut näin pitkältä, hissin kulku oikeaan kerrokseen niin hitaalta…
Astuessaan sisään hänen ja Haromin yhteiseen kotiin, Shinea huokaisi syvään. Koti oli hiljainen, joten ilmeisesti Harom ei ollut paikalla. Tälläkään kertaa Shinea ei ollut ilmoittanut aikaistuneesta kotiinpaluustaan, joten hän asteli syvemmälle asuntoon ja istuutui uupuneena sohvalle. Hän nojasi kasvonsa käsiinsä ja käpertyi hetkeä myöhemmin sohvan nurkkaan.
Shinea hätkähti hereille ulko-oven auetessa. Hän nousi sohvalta, aikeinaan mennä Haromia vastaan, mutta tämä ilmestyi hyvin nopeasti olohuoneen ovelle.
”Harom…” Shinea aloitti, mutta vaikeni, kun mies kohdisti häneen todella vihaisen ja pettyneen katseen.
”Pakkaa kamasi ja häivy.” Harom käski. Shinea jähmettyi paikoilleen.
”Mitä?” Hän kysyi hämmentyneenä. ”Mistä on kysymys?”
”En ala katselemaan toista pettävää narttua nurkissani.” Mies vastasi myrkyllisellä äänellä.
”Mitä? Harom, mistä ihmeestä sinä puhut?” Shinea kysyi epäuskoisena, edelleen hyvin hämmentyneenä. ”Minä en ole pettänyt sinua!”
”Mihin kukakin sen rajan vetää.” Harom ärähti kylmästi. ”Miten se menikään… Jos joku muu kertoo minun nuoleskelleen jotakuta toista selkäsi takana, tai tehneen jotain muuta vastaavaa, sinä lähdet? Limojen vaihtaminen ja kouriminen näkyy mielestäsi olevan sinulle täysin sallittua.”
Harom heitti Shinean eteen nipun kuvia. Ne levisivät pitkin lattiaa naisen jalkojen juureen. Kuvissa Shinea, tai paremminkin Shenna, suuteli siniseen sotilaspukuun pukeutunutta miestä. Artasialainen upseeri.
Tietysti… Videolta on napattu myös kuvakaappauksia… Kiertueen keikoilla oli ollut kuvauskielto, mutta ilmeisesti joku oli onnistunut salakuljettamaan mukanaan kuvausvälineen. Se ei voinut olla kovinkaan iso, joten Shinea oli järkeillyt jo kotimatkalla videoiden olleen iiriskameralla kuvattuja. Saisiko sellaisella myös videokuvaa…?
Toisaalta sillä ollut väliä, miten kuvat oli otettu.
Sekavat ajatukset kiisivät naisen pään läpi, kun hän mietti mitä hän voisi sanoa selittääkseen tilanteen.
”Harom... Nuo kuvat ovat kiertueen viimeiseltä keikalta. Tuo artasialainen heittäytyi röyhkeäksi sylitanssiosuuden jälkeen.” Shinea yritti selittää. ”Hän suuteli minua, enkä minä häntä.”
”Pitkään tuo tilanne näyttää kestäneen. Ja katsoit myös asiaksesi kouria takaisin.” Harom ärähti, osoittaen yhtä kuvaa, jossa Shinea selkeästi puristi suutelemaansa sotilasta takapuolesta. ”Tuosta on jumalauta videokin. En aio käydä tätä paskaa uudelleen läpi. Ensimmäinen kierros Evan kanssa riitti.”
”Harom, älä…” Shinea kuiskasi. ”En minä ole kuin Eva.”
”Et tosiaankaan.” Harom ärähti. ”Kuvien ja videoiden perusteella olet vielä pahempi. Eva ei sentään hieronut todistusaineistoa vasten kasvojani.”
”Harom, ole kiltti… Älä tee tätä minulle.” Shinea aneli kyyneleet silmissään. ”Kiertueella kyse oli showsta. Shenna on hahmo, jonka odotetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, joten vastasin niihin odotuksiin... Tuon sotilaan kanssa ei tapahtunut mitään muuta. En minä halua ketään muuta kuin sinut.”
”Ei siltä vaikuta.” Harom sanoi synkästi, kääntäen katseensa pois. ”Kerää kamasi.”
Shinea pelkäsi. Hän tykistökeskittänyt hajalle sillat niin isänsä kuin veljensäkin kanssa, eikä hänellä ollut paikkaa mihin mennä, jos Harom heittäisi hänet ulos.
Mies kääntyi kannoillaan ja lähti astelemaan kohti ulko-ovea.
”Odota..!” Shinea älähti hänen peräänsä.
”Sinulla on kaksi tuntia aikaa painua helvettiin kodistani.” Harom sanoi kylmästi.
”Harom, odota!” Shinea vinkaisi epätoivoisella äänellä. Hän singahti hätäisin askelin miehen perään ja tarttui tämän olkapäähän.
”Älä koske minuun.” Harom käännähti äkkinäisesti ympäri toinen käsi kohotettuna ja iski Shineaa kämmenselällä kasvoihin. Nainen rymähti lattialle iskun voimasta. Harom tuijotti häntä hetken sanomatta sanaakaan, pahoittelematta, anteeksi pyytämättä.
”Rakastan sinua.” Shinea inahti poskeaan pidellen. ”Olen pahoillani… En halua menettää sinua… ”
Kyynelet kirvelivät hänen silmissään.
”Kyse on luottamuksesta.” Harom sanoi hiljaa käännettyään katseensa Shineasta, ääni niin viiltävänä, että nainen tunsi sen fyysisenä kipuna, joka sattui paljon enemmän kuin hetkeä aiemmin osunut lyönti. ”Shinea… Haluaisin luottaa sinuun, mutta tämän jälkeen... En usko pystyväni siihen.”
Kyyneleet vierivät Shinean poskille.
”Älä jätä minua...” Hän aneli ääni väristen. ”Lopetan tanssimisen… etsin muita töitä... Mitä tahansa... Harom, ole kiltti...”
Harom huokaisi syvään, katsomatta naista. Shinea ei uskaltanut sanoa enää mitään, odotti vain henkeään pidättäen, että Harom puhuisi jälleen. Hän tunsi itsensä säälittäväksi ja mitättömäksi. Hän oli kirjaimellisesti polvillaan lattialla. Anelemassa, ettei Harom jättäisi häntä. Lopulta mies veti Shinean lattialta syliinsä, rutistaen tämän tiukkaan halaukseen. Nainen halasi yhtä tiukasti takaisin.
”En jätä...” Mies kuiskasi.
”Olen helvetin pahoillani…” Shinea kuiskasi.
Harom pujotti toisen kätensä sormet naisen niskahiusten sekaan ja käänsi Shinean kasvot kohti omiaan, painaen naisen kyynelten suolaamille huulille suudelman. Shinea vastasi siihen selkeästi helpottuneena tilanteen suunnanmuutoksesta.
”Shinea...” Mies kuiskasi käheällä äänellä naisen korvaan irrottauduttuaan suudelmasta. ”Sano, että olet minun...”
”Olen sinun...” Shinea kuiskasi. ”Olen aina sinun.”
Harom vapautti naisen otteestaan ja työnsi tämän edellään keittiöön, istuttaen tämän pöydän ääreen. Hän halusi kuulla, mitä kiertueella ja varsinkin viimeisellä keikalla oli todellisuudessa tapahtunut.
”Et koskaan aiemmin maininnut, että olit ottanut sylitanssit mukaan esitykseesi...” Harom totesi kireästi.
”Se oli vähän niin kuin Litan idea… Kannan kyllä vastuun omista päätöksistäni, mutta en kertonut aiemmin, koska en halunnut aiheuttaa turhaan mustasukkaisuusdraamaa…” Shinea selitti vaimeasti pöydän pintaa tuijottaen. ”Ymmärrän kyllä, miksi suhtaudut minuun suojelevasti… Minulla ei kuitenkaan ole tunteita niitä ihmisiä kohtaan, joille olen tanssinut. Se on vain osa työnkuvaa.”
”Kuinka monelle?” Harom kysyi.
”Mitä?”
”Kuinka monelle katsojalle tanssit?”
Shinea laski nopeasti mielessään loppukiertueeseen kuuluneet keikat.
”Kuudelletoista…” Hän sanoi hiljaa.
”Kuinka moni niistä kuudestatoista sai samanlaisen ohjelmanumeron, kuin se artasialainen?”
”Ei yksikään… Kukaan heistä ei saanut keskenään samanlaista ohjelmanumeroa…” Shinea vastasi. ”Sylitanssiosuuksien aikana soiva kappale on Shinniana ja se on täydellinen kappale improvisoitua koreografiaa ajatellen…”
”Moniko niistä päätyi samoin, kuin tuo mikä vuoti julkisuuteen?” Harom kysyi kylmästi.
”Se oli ainoa... Kiertueen toisella keikalla oli tyyppi, joka kävi minuun käsiksi ja kouri vartaloani.” Shinea vastasi. ”Hänet heitettiin järjestyksenvalvojien toimesta ulos. Ennen sitä artasialaista kukaan muu ei koskenut minuun.”
”Mikset antanut henkilökunnan heittää sitä artasialaista kusipäätä ulos?” Harom tivasi.
”En minä tiedä…” Shinea vastasi tuskastuneena. ”Se oli kiertueen viimeinen keikka, tunteet olivat pinnassa ja yleisön energiat puskivat päälle...”
”Mitä kirjoitit hänelle?”
”En muista sanasta sanaan…” Shinea vastasi.
”Kutsuitko sen artasialaisen kusipään hotellihuoneeseesi?” Harom kysyi jäisesti.
”Mitä?? En!” Shinea älähti. ”Phobos änkesi keikan jälkeen pukuhuoneeseeni haastamaan riitaa ja mustamaalaamaan sinua. Lähdin klubilta suorinta tietä pakkaamaan kamani, koska halusin kotiin niin pian kuin mahdollista.”
Harom ei hyvään toviin sanonut mitään, näytti vain siltä, että yritti sulatella kaikkea kuulemaansa.
”Ihan kuin en tuntisi sinua enää lainkaan.” Mies tuhahti lopulta hiljaa, katsomatta Shineaa kohti. ”Tajuatko lainkaan, että tämä meneillään oleva paskamyrsky vaikuttaa minunkin elämääni?”
”Olen pahoillani, Harom…” Shinea sanoi hiljaa.
Pitkään aikaan he eivät puhuneet mitään.
”Miten ajattelit hoitaa tämän henkilöllisyytesi julkitulon?” Harom töksäytti, katkaisten lopulta pitkäksi venyneen hiljaisuuden.
”E-en… En minä tiedä.” Shinea takelteli. Harom huokaisi syvään ja painoi toisen käden kasvoilleen. Hän vaikutti todella pettyneeltä ja ärsyyntyneeltä.
”Sinulla ei siis ole minkäänlaista etukäteissuunnitelmaa, minkä mukaan aiot hoitaa tämän?” Mies kysyi kireästi kääntäessään katseensa jälleen Shineaan.
”Ei… Ei ole.” Nainen myönsi pää painuksissa.
”Selvä…” Harom huokaisi. ”Josko lähdetään liikkeelle siitä, kuka henkilöllisyytesi on todennäköisimmin vuotanut? Sillä päästään ehkä kiinni siihen, miten tämä asia kannattaa käsitellä.”
Shinea mietti. Ensimmäisenä mieleen tuli Hell, mutta ellei tämä ollut tehnyt ennen kuolemaansa jotakin järjestelyjä asian suhteen, vaihtoehto ei ollut mitenkään päin todennäköinen.
”En minä tiedä…” Shinea sanoi vaimeasti.
”Oletko ajatellut, että tämä voisi olla Sovien järjestämä juttu?” Harom kysyi.
”En, mistä sinä tuollaista sait päähäsi?” Shinea kysyi hämmentyneenä.
”Ennen kuin kerron, vastaatko ensin muutamaan Litaa koskevaan kysymykseen?”
”Toki…” Shinea totesi entistä hämmentyneempänä.
”Miten ystävyyssuhteesi häneen alkoi?”
”Minä… Lita istui samaan pöytään kanssani koulun ruokalassa.” Shinea vastasi, kertoen tiivistetysti hänen ja Litan ensitapaamisesta.
”Pidätkö sattumana, että hän lähestyi sinua?” Harom kysyi, katsellen pöydän ääressä istuvaa naista mietteliäänä. ”Vai luuletko, että hän tiesi etukäteen sinun olevan Way?”
Shinea kohautti hartioitaan.
”Luultavasti tiesi etukäteen…” Hän myönsi hiljaa.
”Hänestä tuli nopeasti lähipiiriisi kuuluva henkilö ja oletan, että sosiaalinen statuksesi nousi samalla muiden opiskelutovereidesi silmissä. Koska kuka haluaisi ryppyillä kenellekään, joka on osa yhdenkään Sovan ystäväpiiriä.” Harom huomautti.
”Ota kuitenkin huomioon, että olen myös Way… En koskaan ole tajunnut, miksi kukaan haluaisi ottaa minua erityisesti silmätikukseen sen takia, mutta niin vain tapahtuu kerta toisensa jälkeen…” Shinea tuhahti.
”Niin maineikas, kuin sukunimesi on, ei perheelläsi ole Hydruksella samanlaista valtaa kuin Sovan sukuhaaralla.” Harom kohautti hartioitaan. ”Litaan palatakseni… Minun ei tarvitse tietää yksityiskohtia, mutta missä vaiheessa olitkaan päätynyt hänen kanssaan samaan sänkyyn?”
”Heti ensimmäisenä yönä…” Shinea vastasi vaivaantuneena, kykenemättä katsomaan kumppaniaan.
Harom häkeltyi vastauksesta, mutta pyyhki yllättyneen ilmeen nopeasti kasvoiltaan.
”Vai niin…” Hän sanoi vaimeasti. Shineasta miehen äänensävy oli tuomitseva.
Seurasi polveileva keskustelu Shinean ja Litan välisestä ystävyyssuhteesta ja sen sisällöstä, millaiset asiat olivat johtaneet toisiin. Selvisi myös, ettei Harom varsinaisesti ollut pyytänyt Shinean yhteystietoja Litalta, vaan tämä oli välittänyt ne miehelle omin päin.
Keskustelun aikana kävi myös selväksi, että Shinea oli tietoinen Sovan sukuhaaran laajasta vaikutusvallasta.
”Etkö pidä outona sitä, ettei Sovilla ollut tarjota ketään pätevämpää auttamaan pahoinpitelysyytteen hoitamisen kanssa?” Harom kysyi. ”Koska siitä nykytilanteeseen johtavat tapahtumat pitkälti alkoivat.”
”En minä tiedä… Otin tarjotun avun vastaan.” Shinea totesi väsyneesti. ”Sitä paitsi, Sovat maksoivat oikeuskuluni…”
”Sovat maksoivat kyllä oikeuskulusi, mutta korvauksethan menivät sinun piikkiisi.” Harom huomautti. ”Ne kuitattiin lainalla, jonka Sovat mitä luultavimmin itse myönsivät. Ja vaikka eivät olisikaan myöntäneet, sinä olet maksanut lainaa takaisin paiskimalla niska limassa töitä heidän hyväkseen. He ovat todennäköisesti käärineet helvetillisen määrän kahisevaa sinun avullasi.”
”Jotain minun täytyi tehdä maksaakseni kuluni tässä saatanan kaupungissa.” Shinea ärähti turhautuneena. Päivä oli ollut todella raskas tunnetilojen vuoristorata ja hän oli todella uupunut.
”Rauhoitu. En tarkoittanut syyllistää.” Harom totesi. ”Koetko taipuneesi velkataakan alla tekemään asioita, joita et ilman sitä olisi tehnyt?”
Shinean mieleen tuli ensimmäisenä Jaquesin kanssa tapahtuneet asiat ja hän kohautti hartioitaan välttäen katsomasta kumppaniaan, nyökäten kuitenkin myöntymisen merkiksi.
”Sait kertarysäyksellä velkasi kuitattua, joten et ole enää riippuvainen Sovista tai heidän tarjoamistaan töistä, eikö niin?” Harom jatkoi. ”Joten luultavasti Sovat ovat paljastaneet sinut. Pelkkää voittoa heille, jos sinut saa taivuteltua jatkamaan töitä heidän palveluksessaan. Veikkaan, että joka ikinen klubi on ääriään myöten täynnä, vaikka lippujen hinnat viisinkertaistuisivat, koska kukapa ei tahtoisi nähdä Shinea Wayn riisuvan vaatteita päältään?”
Shinea tuijotti Haromia vaitonaisena. Miehen sanat tuntuivat ääneen lausuttuina järkeenkäyviltä... Naisen mieleen muistui myös Litan kommentti siitä, että Hydruksen suurimmat juorulehdet olivat hänen sukunsa omistuksessa.
”Tarkistan yhden asian…” Shinea henkäisi ja haki viestimensä laukustaan. Viestejä oli saapunut lähes sata ja puheluitakin oli useampi kymmenen, mutta nainen sivuutti ne, sillä häntä kiinnosti mitkä juorusivustot olivat hänestä uutisoineet. Ensimmäisenä asiasta oli kertonut mikäpä muukaan, kuin Sovan sukuhaaran omistuksessa oleva sivusto.
Shinea päästi hyvin värikkään kirosanaryöpyn suustaan, nakkasi viestimen kädestään, lysähti keittiön tuolille istumaan ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Häntä oli puukotettu selkään.
”Olit oikeassa…” Nainen sanoi vaimeasti tuntiessaan Haromin käden olkapäällään.


Seuraavana päivänä Shinea livahti ulos kotitalostaan kenenkään huomaamatta ja kävi Black Rosessa ilmoittamassa Ivanille, että lopettaisi työskentelyn Sovien piikkiin. Mies lupasi mitä pikimmin hoitaa Shinean toistaiseksi maksamattomat palkkatulot ja toivotti naiselle hyviä jatkoja. Shinea kävi tyhjentämässä kaappinsa työntekijöiden pukuhuoneessa ja asteli tavaroineen ulos klubin takaovesta, törmäten Litaan.
”He-… Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?” Tämä kysyi huomatessaan mustelman ystävänsä kasvoissa.
”Anna olla.” Shinea tuhahti kireästi. Lita näytti edelleen tarkkaavaiselta, mutta siirtyi silti seuraavaan aiheeseen.
”Ivan soitti.” Hän totesi hiljaa. ”Hän sanoi sinun lopettaneen.”
”Pitää paikkaansa.” Shinea töksäytti.
”Luulin, että pidät työstäsi.” Lita sanoi hymyillen keimailevasti. ”Harkitsisit vielä.”
Shineaa ällötti.
”Minä tein kaiken vain päästäkseni eroon velkahelvetistäni.” Hän kivahti.
”Shinea… älä viitsi. Minä olen nähnyt sinun esiintyvän. Rakastat tanssimista.” Lita hymähti. ”Mistä tämä nyt tuli?”
”Olenko minä jumalauta ainoa, joka seuraa uutisia?” Shinea sähähti. ”Vastaantulijat tunnistavat minut kadulla ja minua kuvataan kuin jotain vitun eksoottista eläintä!”
”Julkisuutta pitää opetella käsittelemään.” Lita huomautti. ”Anna minun auttaa sinua.”
”Luulenpa, että sinä ja koko vitun sukusi olette auttaneet jo ihan tarpeeksi.” Shinea sanoi hampaitaan kiristellen.
”Mitä tuo nyt tarkoitti?” Lita kysyi kulmat kurtussa.
”Älä viitsi esittää tyhmää.” Shinea sanoi pilkallisesti. ”Kaikki antamasi apu on hyödyttänyt sinua jollain tavalla.”
”Hetkinen nyt…” Lita sanoi ärtyneen näköisenä. ”En nyt todellakaan ymmärrä, mikä sinua riepoo!”
”Ei tullut mieleesi kertoa oppisopimuspaikkaa etsiessäni, että sukusi omistuksessa on useampi alushuoltamo jo pelkästään Karnassoksen alueella?”
”Et koskaan kysynyt.” Lita kohautti hartioitaan. ”En minä ole mikään ajatustenlukija.”
”Tiesit kyllä, että etsin oppisopimuspaikkaa!”
”Ja sinä olit liian ylpeä pyytääksesi apua!” Lita puuskahti. ”Teet niin joka vitun kerta! Sinnittelet ja räpistelet, liian itsepäisenä voidaksesi myöntää, ettet pärjää! Oli kyseessä mikä tahansa! Asunto, työpaikka, ihmissuhteet! Sinua on mahdoton auttaa, koska et ikinä kerro, mitä tarvitset! Ja kun joku järjestää asioita puolestasi tai hyväksesi, ei sekään kelpaa, koska väärin autettu!”
”Asioista voi puhua ääneen ennen kuin tekee ratkaisuja ystävänsä selän takana!” Shinea sähähti.
”Jokainen on viime kädessä itse vastuussa omasta toiminnastaan!” Lita ärähti.
”Sinä taas näyt sujuvasti välttelevän kaikkea vastuuta, mikä omaan käytökseesi tulee!”
”Lakkaa kiertelemästä ja kakista ulos, mikä helvetti sinua hiertää!”Lita käski ärsyyntyneenä.
”Tiedän, että yritit vokotella Haromin sänkyysi.” Shinea töksäytti. ”Olet tiennyt koko ajan, mitä minä olen tuntenut häntä kohtaan ja silti yritit pokata hänet!”
”Niinpä tietysti… En tiedä mitä Harom on sinulle sepittänyt, mutta minulla ei ole minkäänlaisia haluja koskea häneen.” Lita kiisti ystävänsä väitteet inhoavan ilmeen välähtäessä hetkeksi kasvoilleen. ”Varsinkaan sen jälkeen, mitä hän teki Evalle.”
”Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä hän on tehnyt menneisyydessään!”
”Hän on puhunut pääsi totaalisen pyörälle…En tosin ole yllättynyt… Minäkin huomasin asioiden oikean laidan vasta hiljattain…” Lita sanoi turhautuneena. ”Shinea, Harom on tyypillinen narsisti. Olet niin pahasti hänen koukussaan, että hän on onnistunut oikeuttamaan senkin, että hänellä on vapaus pahoinpidellä sinua!”
”Älä nyt sinäkin aloita! Sinulla ei ole mitään oikeutta arvostella minun parisuhdettani!” Shinea kivahti. ”Olet pelkkä itsekeskeinen narttu. Meronin ruumis ei luultavasti ollut vielä edes kylmennyt, kun hyppäsit jo jonkun toisen sänkyyn hakemaan lohdutusta! Et ole hänen katoamisensa jälkeen tehnyt mitään muuta, kuin huomiohuorannut ja nainut ympäriinsä, ikään kuin Meronia ei olisi koskaan ollut olemassakaan.”
Terävä läimähdys kajahti ympäri sisäpihaa Litan iskiessä Shineaa avokämmenellä vasten kasvoja.
”Vitun sekopää!” Shinea räjähti, astuen poskeaan pidellen muutaman askeleen taemmas, päästäkseen Litan ulottumattomiin.
”Noinko huonosti sinä minut tunnet?” Lita kysyi loukkaantuneella äänellä. Hänen silmissään oli kyyneliä.
”Pyyhi nuo vitun krokotiilinkyyneleet kasvoiltasi.” Shinea sähähti. ”Ja jätä minut rauhaan!”
Hän käännähti kannoillaan ja poistui paikalta.
”Shinea!” Lita huusi hänen peräänsä. ”Odota!”
Nainen ei kuunnellut, lisäsi vain vauhtia ja hyppäsi kadun varteen parkkeerattuun alukseensa, ajaen pois ennen kuin Lita tavoittaisi hänet.

Shinealla oli ruoanlaitto kesken, kun Harom palasi illalla kotiin.
”Hei kulta!” Nainen huikkasi työntäessään hydrapadan vielä vähäksi aikaa takaisin uuniin.
Harom asteli keittiöön ja painoi Shinean otsalle kevyen suukon kasvot ilmeettöminä. Mies oli käyttäytynyt varsin etäisesti sen jälkeen, kun Shinea oli palannut Wanyasta.
”Miten päiväsi sujui?” Shinea kysyi silti.
”Pitkälti samoin, kuin työpäiväni yleensä.” Harom vastasi vaimeasti. ”Entä omasi?”
”Kävin Rosessa irtisanoutumassa ja tyhjensin samalla kaappini.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Törmäsin Litaan lähtiessäni…”
”Sävystäsi päätellen kaikki ei tainnut mennä ihan niin kuin odotit?”
”Ei… Keskustelu eskaloitui riidaksi.” Shinea totesi vaimeasti. ”Lita löi minua.”
”Minkä ihmeen takia?” Harom kysyi.
”Kritisoin sitä, miten hän on käyttäytynyt sen jälkeen…” Shinea vaikeni hetkeksi, hakien sanoja. ”…sen jälkeen, mitä Meronille tapahtui. Lita on vain nainut ympäriinsä, ikään kuin veljeäsi ei olisi koskaan ollut olemassakaan...”
Haromin koko olemus tuntui jännittyvän, kun hänen veljensä mainittiin.
”Anteeksi… Tiedän, että aihe on sinulle kipeä.” Shinea sanoi hiljaa.
”Anna olla.” Harom totesi. ”Litalle tekee vain hyvää kuulla jonkun muun mielipide puuhistaan.”
Hän kosketti Shinean kasvoja, tarkastellen haaleaa mustelmaa tämän toisessa poskessa. Myös toisella puolella näkyi haalea jälki. Se jonka Harom oli itse aiheuttanut edellisenä päivänä. Shinea silminnähden nautti hellästä kosketuksesta. Hän nojautui painamaan suudelman Haromin huulille.
Mies työnsi naisen hetken kuluttua kauemmas, suunnaten makuuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet, jättäen torjutuksi tulleen ja pettyneen Shinean yksin keittiöön.
Shinea kuuli Haromin viestimen heläyttävän merkkiäänen ja tunnisti isänsä äänen.
”Mikä helvetti tuo oli?” Hän kysyi, astellen miehen perässä makuuhuoneeseen.
Harom toisti viestin kireä ilme kasvoillaan. Ilmeisesti kyseessä oli jonkun toimittajan uutisreportaasi.
’Onko sinulla jotain sanottavaa tyttärellesi tähän aiheeseen liittyen?’
Karmin vastaus oli vihaisen ja tylyn kuuloinen ’Painu helvettiin!’-ärähdys. Sitä seurasi toimittajan analyysi siitä, että mitä ilmeisimmin Karm Way ei ollut tyttärensä tempauksista järin mielissään, eivätkä isä ja tytär vaikuttaneet olevan puheväleissä keskenään.
Harom laski viestimen kädestään ja käänsi ilmeettömän katseensa Shineaan.
”Anelitko anteeksiantoani vain siksi, ettei sinulla ole enää perheenjäseniä, joiden luokse voisit palata?” Harom kysyi. ”Vai siksi, että haluat oikeasti jakaa elämäsi kanssani?”
”Haluan oikeasti olla kanssasi.” Shinea vastasi, peläten jälleen seurauksia. Mitä jos Harom ei uskoisi häntä?
He ajautuivat sanaharkkaan, jonka aikana Shinea kertoi miten Karm oli reagoinut uutiseen hänen työnkuvastaan.
”Voinko enää edes luottaa siihen, että kerrot totuuden?” Harom kysyi. ”Tämänkin otit puheeksi vasta pakon edessä!”
”Jumalauta Harom!” Shinea räjähti. ”Et voi kääntää kaikkea minun syykseni! Olen pahoillani siitä, että olen satuttanut sinua, mutta et itse ole yhtään minua parempi! Kun päätin aloittaa parisuhteen kanssasi, annoin sinulle anteeksi kaiken paskan, mitä olit minulle aiemmin tehnyt. Olen helvetin kyllästynyt todistelemaan, että olen tosissani kanssasi! Jos sinusta tuntuu, ettet pysty luottamaan minuun, sano se!”
Harom tuijotti Shineaa kasvot ilmeettöminä, avaten suunsa vastatakseen, mutta keittiöstä kuului terävää piipitystä, joka kertoi ruuan olevan valmis.
Shinea sihahti turhautuneena kirosanoja suustaan ja kääntyi kannoillaan, marssien keittiöön ja otti vuoan uunista, tyrkäten sen hellalle. Hän paiskasi patakintaat käsistään ja nojasi keittiötasoon, huokaisten syvään, kiroillen vaimeasti henkensä alta.
Shinea säpsähti tuntiessaan Haromin koskettavan häntä.
”Olet oikeassa.” Mies sanoi vaimeasti vetäessään naisen syliinsä. ”En saisi ruoskia sinua asioista, jotka olen jo antanut sinulle anteeksi. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että joka kulman takana odottaa jokin uusi ongelma…”
”En voi sille mitään, että nuo toimittajiksi itseään kutsuvat haaskalinnut kaivelevat asioita.” Shinea sanoi turhautuneena, työntäen miehen kauemmas. ”Enkä usko hetkeäkään, etteivätkö he valehtelisi saadakseen lisää näkyvyyttä ja lukijoita. Isä ei ikinä puhuisi yhdellekään toimittajalle minusta, olimme puheväleissä tai emme. Jos uskot mieluummin jonkun muun juoruamia asioita, kuin niitä mitä kerron sinulle itse, minä en voi luottaa sinuun.”
Haromin kasvoilla vilahti yllättynyt ilme.
”Shinea, minä…” Hän sanoi vaimeasti, huokaisten syvään. ”En ole edes ajatellut asiaa tuolta kannalta…”
”Sanoit itse, ettet ole varma voitko luottaa minuun… Ja nyt minusta tosiaan tuntuu, ettet todellisuudessa ole antanut minulle anteeksi.” Shinea sanoi hiljaa, painaen katseensa alas. ”Olet ollut kylmä ja välinpitämätön sen jälkeen, kun tulin Wanyasta… Ymmärrän, että loukkasin sinua ja että olet käytökseeni pettynyt… Mutta ei tässä tilanteessa pääse koskaan eteenpäin, jos palaat kerta toisensa jälkeen tökkimään vanhoja kipupisteitä…”
”En luultavasti ikinä totu siihen, että sinusta löytyy tuollainen määrä viisautta.” Harom sanoi, painaen kätensä kevyesti naisen poskelle, kääntäen hänen päätään voidakseen katsoa kumppaniaan silmiin. ”Yritän käsitellä asioita rakentavammin jatkossa...”
”Hyvä…” Shinea sanoi hiljaa. ”Harom… Haluan sinun silti tietävän, että olen pahoillani.”
”Tiedän, Shinea. Niin minäkin olen.” Harom vastasi, vetäen naisen jälleen syliinsä.
Shinea painautui miehen syliin ja antautui suudelmaan, joka venyi pitkäksi ja päättyi siihen, että Harom veti häneltä paidan päältä.
”Luuletko, että ruoka on lämmintä vielä siinä vaiheessa, kun ollaan valmiita?” Shinea kysyi huvittuneena, kun mies kumartui riisuakseen häneltä housut jalasta.
”Sen voi aina lämmittää uudelleen.” Harom töksäytti nostaessaan naisen keittiötasolle. Hetkeä myöhemmin Shinean suusta karkasi äänekäs vaikerrus, kun mies otti hänet.
Huulet painautuivat jälleen toisiaan vasten. Haromin suusta pääsi vaimea voihkaisu Shinean suuhun tämän upottaessa kyntensä hänen selkäänsä.
”Shinea…” Mies murahti varoittavasti.
”Sänkyyn…” Nainen henkäisi vaativasti miehen suuta vasten ja tiukensi otettaan, kun Harom nosti hänet syliinsä. Shinea tunsi itsensä pieneksi ja hennoksi Haromin kantaessa hänet makuuhuoneeseen, mutta antoi silti kaikkensa kamppaillakseen siitä, kumpi osapuoli määräisi sillä kertaa tahdin. Haromin huulille piirtyi vino hymy hänen tajutessaan, mitä Shinea teki.
Kuluneiden päivien riidat purkautuivat loppuunsa intensiivisenä sovintoseksinä, jonka jälkeen kumpikin osapuoli makasi voipuneena sängyssä, Shinean jalat eivät meinanneet kantaa ja ruoan sai todellakin lämmittää uudelleen ennen syömistä.

Seuraavana viikonloppuna Harom otti Shinean mukaansa pohjoiseen, esitelläkseen hänet vanhemmilleen. Shineaa hermostutti ja hän mainitsi asiasta myös Haromille. Mies oli ojentanut kätensä ja laskenut sen rauhoittelevasti Shinean reidelle, tyynnytellen naisen hermoja vakuuttamalla, että kaikki sujuisi hyvin. Harom oli ensimmäinen mies, joka halusi esitellä Shinean perheelleen ja se tuntui todella isolta askeleelta. Toisaalta Harom oli myös ensimmäinen seurustelukumppani, jonka kanssa Shinea asui yhdessä, joten isoja askelia oli otettu yhdessä aiemminkin.
Pohjoisessa oli kylmä ja tuuli pöllytti lunta, kun Shinea asteli Haromin vierellä tämän lapsuudenkodin pihan poikki. Tenweran sukukartano ei ollut yhtä massiivinen kuin Wayn perheen kartano, mutta suuri ja näyttävä kuitenkin. Sisällä oli mukavan lämmin ja Harom auttoi Shinealta takin päältä.
”Sujuiko matka hyvin?” Kuului kysymys. Ääni oli hyvin samanlainen, kuin Haromin, mutta jotenkin… syvempi.
"Voi paska..." Shinea kirosi henkensä alta kääntäessään katseensa Haromin isään, kiinnittämättä huomiota Haromin vastaukseen. Cerim Tenwera oli ollut paikalla monissa niistä seurapiiritilaisuuksista, joihin Jaques oli hänet mukanaan vienyt ja kun otti huomioon, että Jaques oli Meronin kummisetä, mies tiesi varmasti, että tämän käsipuolessa keikistelevät nuoret naiset saivat seuransa tarjoamisesta rahallisen korvauksen. Jäi Shinean arvailtavaksi, että tiesikö vanhempi Tenwera siitä, että Shinea oli päätynyt Jaquesin kanssa sänkyyn.
”Hei.” Shinea sanoi, pakottaen kasvoilleen hymyn esitellessään itsensä.
Cerim Tenweran hymy ei värähtänytkään hänen tervehtiessään Shineaa, joten ehkä tämä ei tiennyt..?
Haromin äiti, Valery Tenwera tervehti häntä hyvin lämpimästi. Shinea eli luulossa, ettei halaaminen kuulunut pohjoisen väen tervehdyksiin, mutta Valery sulki hänet syliinsä lämpimään halaukseen ja työnsi Shinean sitten käsivarren mitan päähän itsestään, tarkastellen naisen kasvoja.
”Oletpa sinä ihastuttava! Ei mikään ihme, että Harom iski silmänsä sinuun.” Valery hymyili, vetäen Shinean lempeästi mukaansa. ”Tulkaa peremmälle.”
Hänen yleiskielestään erottui hienoisesti pohjoisen aksentti.
Harom vaihtoi hymyillen muutaman sanan isänsä kanssa, ennen kuin he astelivat naisten perässä kartanon olohuoneeseen. Shinea tunnisti heidän puhuvan pohjoishydruksen valtakieltä noryaa, mutta ei ymmärtänyt sanoja. Valeryn hyväntuulinen puhe tempaisi hänet mukaansa ja Shinea tunsi olonsa aiemmista epäilyistään huolimatta tervetulleeksi Tenweran perheeseen.
He vaihtoivat hyväntuulisina kuulumisia hyvän tovin, kunnes Valery ilmoitti hymyillen menevänsä keittämään kahvia ja Harom lähti samalla käymään vessassa.
Shinea jäi kaksin Cerimin kanssa ja tunnelma muuttui hetkessä. Ikään kuin joku olisi vetänyt ikkunoiden eteen verhot ja himmentänyt valot.
Cerimin käänsi katseensa Shineaan, kasvoillaan hymy, joka ei ylettynyt silmiin asti. Se sai kylmät väreet kulkemaan naisen selkää pitkin.
”Meidän täytynee käydä pieni kahdenkeskinen keskustelu, Shinea.”

[Shinea]

31. The Tenwera Way

Shinea katsoi Cerimiä vaiteliaana.
Hän tietää…!
Naista hermostutti, mutta siitä huolimatta hän piirsi kasvoilleen hymyn.
”Mistä aiheesta?” Hän kysyi keveästi venytettyään hiljaisuutta niin pitkään kuin pystyi. Cerimin hymy muuttui silmänräpäyksessä sellaiseksi, jota Shinea olisi voinut kuvailla isälliseksi.
”Tuosta aiheuttamastasi pikku kohusta, joka kuohuttaa koko Hydrusta tällä hetkellä.” Vanhempi Tenwera hymähti. Ennen kuin Shinea ehti vastata, Harom palasi olohuoneeseen ja keskustelunaihe siirtyi seuraavaan aiheeseen, ikään kuin Cerim ei olisi Shinealle mitään sanonutkaan.

Illalla Shinean ja Haromin kiivettyä kartanon yläkertaan valmistautumaan yöpuulle, nainen hautoi mielessään Cerimin sanoja.
”Vaivaako jokin?” Harom kysyi.
”Isäsi sanoi haluavansa keskustella kahden kesken kanssani.” Shinea vastasi vaimeasti.
”Mistä?”
”Mistäköhän?” Shinea tuhahti.
”En nyt ihan tajua, miksi olet niin hapan.” Harom totesi. ”Hän pystyy auttamaan sinua sen mediahelvetin kanssa, joten miksi et ottaisi hänen tarjoamaansa apuaan vastaan?”
”Ei hän sanonut, että aikoo auttaa.” Shinea huomautti. ”Hän sanoi haluavansa keskustella asiasta.”
”Mitä luulet, kumpi meistä tuntee hänet paremmin?” Harom kysyi hymynkare suunpielessään. ”Vaikka olen itse saanut teininä selkääni töppäilyjen takia, en usko, että saat häneltä sapiskaa.”
”Tuo mielikuva nyt ei ainakaan auta asiaa...” Shinea mutisi. ”Pidän tätä tilannetta tosi kiusallisena itseni kannalta.”
”Asiasta keskustelu olisi kiusallista kenen tahansa kanssa. Mitä nopeammin saat sen pois päiväjärjestyksestäsi, sitä nopeammin pääset palaamaan normaaliin arkeen.” Harom huomautti. Shinea mietti pitkään ja huokaisi syvään, nyökäten myöntymisen merkiksi. Hän vilkaisi kelloa ja totesi, että oli kaiketi vielä sosiaalisesti hyväksyttävää palata Cerimin puheille.
”Mistä lähden etsimään isääsi tähän aikaan illasta?” Shinea kysyi.
”Todennäköisesti hän meni työhuoneeseensa, kun tulimme ylös.” Harom vastasi. ”Haluatko, että tulen mukaasi?”
”Haluaisin, mutta isäsi halusi jutella kanssani kahden kesken…”
”Portaat alas ja vasemmalle käytävän päähän.” Harom opasti. Hän painoi Shinean huulille suukon, ennen kuin nainen poistui ovesta palatakseen takaisin kartanon alakertaan. Shinea asteli vasemmalla olevaan käytävään, jonka päässä odotti tumma puuovi. Sen alta kajasti valoa. Käytävä tuntui loputtoman pitkältä, mutta lopulta Shinea seisoi oven takana. Hän syvään henkeä ennen kuin nosti kätensä koputtaakseen oveen. Saatuaan jonkinmoisen vastauksen sisältä huoneesta, nainen työnsi oven auki.
Cerim istui niin ikään tummasta puusta tehdyn työpöydän takana ja kohotti katseensa Shinean astuessa sisään. Nainen sulki oven perässään, kääntyen katsomaan Cerimiä.
Cerim katsoi Shineaa silmiin sanomatta mitään, odottaen naisen avaavan keskustelun.
”Mistä halusit puhua?” Shinea kysyi lopulta.
Hänen ja Cerimin välisissä valtasuhteissa oli hyvin räikeä ero ja sen vuoksi Shinea tunsi olevansa kuin pikkutyttö rehtorin kansliassa. Vilahtipa hänen ajatuksissaan myös muistikuva tilanteesta, jossa hän seisoi Jaquesin edessä pelkästään miehen kauluspaitaan pukeutuneena. Nyt hän ei sentään kokenut läheskään samanlaista alemmuudentunnetta.
”Mitä sinä haluat?” Cerim kysyi.
”En nyt ymmärrä, mihin viittaat.” Shinea vastasi kulmat kurtussa.
”Mitä sinä haluat elämältäsi?” Cerim täydensi kysymyksensä.
”En minä tiedä… Että saan elää sitä rauhassa.” Shinea vastasi olkiaan kohauttaen. Häntä hieman ärsytti keskustelun saama sävy, joten hän asteli huoneen läpi ja istuutui Cerimin työpöydän kulmalle. Mies nojasi tuolissaan taaksepäin rennon näköisenä ja katsoi Shineaa silmiin.
”Tekemäsi asiat ja sen myötä aiheuttamasi julkisuus ovat lievästi sanottuna ristiriidassa halusi kanssa.” Cerim huomautti. Shinea tuhahti tyytymättömästi.
”Harom ei ilmeisesti ole maininnut, mistä tämä koko on tilanne lähtenyt liikkeelle?” Hän kysyi.
”Miksi olisi?” Vanhempi Tenwera totesi. ”Valaise toki, miksi olet todennut vaatteidesi riisumisen yleisön edessä parhaaksi mahdolliseksi ansaintamahdollisuudeksi.”
Shinea tulkitsi äänensävystä, että Cerim provosoi häntä. Hän hillitsi suuttumuksensa, valitsi sanansa tarkkaan ja kertoi sitten mahdollisimman lyhyesti tanssijauraansa johtaneiden valintojen takana olevista tapahtumista. Koko keskustelu tuntui helvetin kiusalliselta.
”Pohjamotiivisi on siis raha.” Cerim totesi.
”Oli.” Shinea töksäytti.
”Ei ole enää?”
”Jotenkin kuvittelet, ettei Harom näkisi lävitseni, jos olisin hänen kanssaan vain rahan takia?” Shinea kysyi. ”Ole huoleti, rahaan liittyvät motiivit poistuivat siinä vaiheessa, kun pahoinpitelytuomioni kumottiin. Sen seurauksena Sovat heittivät minut median hampaisiin, josta seurasi tämä niin kutsuttu pikku kohu.”
”Tuo kohun aiheuttanut työsi ei kuitenkaan ollut ainoa, jossa olet päätynyt riisumaan vaatteet päältäsi.” Cerim totesi.
Hän tietää. Hän tietää mitä Jaquesin kanssa tapahtui.
Shinea tunsi itsensä nurkkaan ajetuksi saaliseläimeksi.
”… En tiedä mitä kuvittelet tietäväsi…” Shinea aloitti kireästi, mutta vaikeni Cerimin naurahtaessa. Mies ojensi kätensä, avasi työpöytänsä vieressä olevan lukitun laatikon ja veti sieltä kansion.
”Tiedän paljon enemmän, kuin uskallat edes kuvitella.” Cerim sanoi hymyillen, ojentaen kansion edelleen pöydän kulmalla istuvalle Shinealle. Nainen avasi sen ja selasi sen sisältöä. Pelko kouraisi vatsanpohjasta asti ja Shinea tiesi kalpenevansa.
Häntä koskevaa materiaalia oli hälyttävän paljon. Mitä pidemmälle Shinea selasi, sitä huonommaksi hän olonsa tunsi. Kansiossa oli materiaalia hänen avec-keikoistaan, Jaquesin kanssa tapahtuneista asioistakin Cerim näytti tietävän aivan kaiken mahdollisen. Myös Neal löytyi kansion sivuilta.
Shineaa suututti. Hän sulki kansion ja käänsi tuikean katseensa Cerimiin, joka katsoi takaisin, selkeästi hyvin tietoisena käsissään pitelemästään vallasta.
”Tajuatko lainkaan, kuinka sairaalta tämä näyttää?” Shinea kysyi inhoa tihkuvalla äänellä, heilauttaen kädessään olevaa kansiota. ”Mitä helvettiä haluat minusta?!”
”Minulla ei ole mitään henkilökohtaista sinua vastaan.” Cerim vastasi tyynesti. ”Tämä on vaurioiden torjuntaa. Tällä hetkellä sinä olet tikittävä aikapommi, joka uhkaa minua ja perhettäni. Sovien roskalehtien toimittajat ovat olleet Karmin kimpussa aiheuttamasi kohun alusta asti, enkä kaipaa heitä penkomaan minun tai perheeni asioita.”
Shinea sulatteli tätä hetken sanomatta mitään.
”Media on ollut Meronin katoamisesta asti kiinnostunut tekemisistä, osittain siksi, että tiet Litan kanssa erkanivat hankalissa merkeissä. He odottavat kieli pitkällä seuraavaa virhettä, jonka turvin aloittaa uusi loanheittokampanja.” Cerim totesi vaimeasti.
”Haromin pahoinpitelytuomio ei varmaan auttanut asiaa.” Shinea tuhahti suutuspäissään.
”Ei, mutta sen suhteen vahingontorjunta tapahtui ajoissa.” Cerim totesi. ”Sinuun palatakseni… Sanoisin, että on meidän molempien edun mukaista, että autan sinua tuon aiheuttamasi kohun kanssa. Mikäli siis haluat palata normaaliin elämänrytmiin.”
Shinea mietti. Alkujaan hänellä ei ollut mitään aietta koskea pitkällä tikullakaan koko kohuun. Hän ei ollut antanut yhtäkään haastattelua tai ottanut mitenkään kantaa siihen, mitä lööpeissä kirjoitettiin. Silti mediamylly jatkoi kiihtyvää pyörimistään.
”Ensin haluan tietää, että aiotko kertoa tämän sisällöstä pojallesi.” Shinea kysyi, heilauttaen jälleen kädessään olevaa kansiota, uskaltamatta katsoa Cerimiä kohti.
”Olisin kertonut jo, mutta Harom ei halunnut kuulla siitä sanaakaan.” Cerim vastasi, selkeästi melko tyytymättömänä poikansa päätökseen.
”Ai…” Shinea hämmentyi.
”Ja nyt, palatakseni tuon aiheuttamasi sotkun siivoamiseen…” Cerim kertoi suurpiirteisesti ajatuksensa mediakohun taltuttamiseksi ja vaikka Shinea tunsi edelleen olonsa hyvin kiusaantuneeksi, hän katsoi parhaaksi vaihtoehdoksi jättää asioiden hoitaminen Cerimin harteille.
Päätös oli kannattava. Shinean ympärillä vellova mediamyrsky laantui muutamassa päivässä ja näytti vaipuvan unholaan alle parissa viikossa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, miten Cerim oli tässä onnistunut, mutta lopputulos oli se mikä ratkaisi asian. Shinea totesi jäävänsä kiitollisuudenvelkaan kumppaninsa perhettä kohtaan.

Julkisuuskohun laannuttua Shinea etsi itselleen töitä ja päätyi tarjoilijaksi pieneen Dot-nimiseen kahvilaan, joka sijaitsi kävelymatkan päässä hänen ja Haromin yhteisestä kodista. Hänellä oli työtovereinaan kahvilan omistaja sekä kaksi muuta tarjoilijaa, joista Shinea työskenteli pääasiassa vain toisen kanssa. Tämän nimi oli Rina ja Shinea oli pitänyt hänestä siitä hetkestä asti, kun he olivat ensimmäisen kerran tavanneet. Rinan vaaleat hiukset olivat useimmiten kahdella söpöllä saparolla, huulilla oli useimmiten iloinen hymy ja hänellä riitti asiaa täyttämään kahvilan hiljaisia hetkiä. Työkuviot sujuivat Rinan kanssa hyvin saumattomasti, mikäli jompikumpi joutui jättämään jotain kesken asiakkaita palvellakseen, toinen jatkoi kesken jääneen työn loppuun, mikäli vain ehti ensin.
Kahvila ja sen vakiasiakaskunta tulivat Shinealle lyhyessä ajassa erittäin tutuiksi.
”Shinea, eräs asiakas haluaa jutella kanssasi.” Rina huikkasi kahvilan takahuoneessa vuoronsa päätteeksi vaatteita vaihtavalle Shinealle.
”Minkä näköinen?” Tämä kysyi hämmentyneenä. Oliko Lita kenties tullut hieromaan sopua? Mistä tämä oli edes saanut tietää hänen työskentelevän Dotissa?
”Hänellä oli huppu päässään, joten en tarkempia piirteitä nähnyt, mutta pitkät vaaleat hiukset hänellä oli.” Rina vastasi. ”Hän istuu nurkkapöydässä selkä ovelle päin.”
Shinea huokaisi syvään, vaihtoi vaatteensa loppuun, astellen takaisin kahvilan puolelle. Hän voisi hakea laukkunsa tämän mystisen juttutuokion jälkeen. Shinea silmäili hetken nurkkapöydässä istuvan naisen suuntaan ja asteli tämän pöydän viereen.
”Sinullako oli asiaa minulle?” Hän kysyi. Nainen käänsi päätään ja silmäili Shineaa hetken huppunsa luoman varjon alta.
”Minulla...” Nainen sanoi hiljaisella äänellä. ”Voitko istua hetkeksi alas?”
Samassa Shinea tajusi, että nainen oli Eva.
”Miksi?” Hän kysyi kylmästi. ”Eva… minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa.”
”Mutta minulla on sinulle, Shinea.” Eva sanoi, edelleen hiljaisella äänellä. ”En voi pakottaa sinua kuuntelemaan, mutta pyydän, istu alas.”
”Saat viisi minuuttia.” Shinea huokaisi syvään ja istui Evaa vastapäätä.
”Seurustelet ilmeisesti nykyään Haromin kanssa?” Eva avasi keskustelun.
”Oletko kenties puhunut veljeni kanssa?” Shinea tuhahti vastakysymyksen kireällä äänellä.
”Oletan, että tuo oli tässä yhteydessä myöntävä vastaus.” Eva naurahti ilottomasti.
”Miksi asia edes kiinnostaa sinua?” Shinea kivahti.
”Joko hän on lyönyt sinua?” Eva kysyi, kohdistaen selkeästi katseensa Shineaan, vaikka tämä ei sitä naisen syvän hupun varjojen vuoksi nähnytkään. Evan kysymys tuli täysin puun takaa, eikä Shinea saanut suutaan auki vastatakseen tähän ”kyllä tai ei”-vastauksen vaativaan kysymykseen.
”Nähtävästi on…” Eva totesi, äänensävystä päätellen synkeästi hymyillen.
”Se oli vahinko.” Shinea puolusti kumppaniaan. Syy oli ollut hänen, ei Harom ollut tarkoittanut…
Eva naurahti kolkosti.
”Ei se ollut vahinko.” Hän sanoi. ”Harom laskelmoi tarkasti kaiken mitä tekee.”
Shinea ei ehtinyt vastata, ennen kuin Eva jo jatkoi välittämättä siitä, ettei hänen keskustelukumppaninsa puhunut.
”Hän ei jättänyt jälkiä, eikö niin? Lähitulevaisuudessa saat mustelman tai pari. Todennäköisesti käsivarsiin tai ylävartaloon, mutta et kasvoihin. Mustelmia seuraavat ruhjeet. Ja usko kun sanon, alle kahden vuoden kuluttua kehossasi on arpi, todennäköisesti useampi. Mitä tahansa Harom tekeekään, sinä koet ansainneesi sen, koska kaikki on ollut sinun syytäsi.”
Shinea ei osannut vieläkään sanoa mitään. Hän ei halunnut uskoa Evaa. Tämän sanoissa ei ollut mitään järkeä. Ei Shinean tuntema Harom koskaan tekisi mitään Evan sanoman kaltaista. Harom oli läimäissyt häntä kerran, eikä se tarkoittanut mitään. Eihän?
Se oli vahinko.
”Haromin kanssa joutuu tanssimaan päivästä toiseen miinakentällä. Teet kaikkesi välttääksesi räjähdykset, riidan aiheet, myötäilet hänen oikkujaan ja teet muutenkin kuten hän haluaa. Tulkitset merkkejä, etsit mahdollisimman sopuisia vaihtoehtoja, annat hänen alistaa sinut tahtonsa alle. Lopulta, mitä tahansa teetkin, aiheutat räjähdyksen ja silloin sinä saat selkääsi. Tyhmä lutka, likainen narttu, arvoton huora, joka ei osaa mitään, josta ei koskaan tule mitään, joka ei koskaan saavuta mitään. Parempi pysyä hänen kanssaan, koska ei sinua kukaan muukaan huoli.”
Shinea tuijotti Evaa, haluamatta uskoa sanaakaan tämän puheesta. Kaikki oli mennyt pelkästään hyvin sen jälkeen, kun hän oli palannut Haromin kanssa kotiin tämän vanhempien luota.
”Käytyään kimppuusi niin henkisesti kuin fyysisestikin, hän sanoo rakastavansa sinua, ikään kuin se korjaisi kaiken. Vannot olevasi jatkossa parempi tyttöystävä, vaikka tosiasiassa et ole tehnyt mitään väärää. Kohdeltuaan sinua helvetin huonosti, hän osoittaa hellyyttä ja pitää sinut sylissään, kun itket hänen rintaansa vasten, hymyillen samalla selkäsi takana naiiville rakkaudenkaipuullesi. Uskottelet itsellesi, että kaikki kokemasi vääryys ja paska on tuon hetken, tuon helvetin sylissä pitämisen ja rakkaudentunnustusten arvoista. Ja ymmärtäähän sen, kaiken paskan jälkeen vähäinenkin hellyys ja rakkaudenosoitukset ovat todella koukuttavaa.”
Shineaa suututti.
”Oletko tosiaan noin katkera erostanne, että tulet tänne mustamaalaamaan entistä kumppaniasi?” Hän kysyi kireästi. ”Vaikka itse olit se, joka pani toista miestä?”
”Veljesi auttoi minut ulos tuosta kaikesta paskasta, jonka olin Haromin kanssa sietänyt. Ilman häntä, en olisi ikinä uskaltanut lähteä.” Eva vastasi. ”Ja pettämisestä puheenollen… Harom todennäköisesti panee edelleen sitä maavoimien sihteeriä, Ninyaa.”
”Eiköhän tämä ollut tässä.” Shinea tuhahti ja nousi ylös. Eva tarttui häntä ranteesta ja pakotti hänet pysähtymään.
”Päästä irti.” Shinea kivahti. Eva pyyhkäisi vapaalla kädellään hupun päästään ja hiukset kasvoiltaan, paljastaen leualta nenän yli ohimolle kulkevan arven. Shinean ilme kertoi paljon.
”En olisi ikinä palannut Karnassokseen, ellei minulla olisi ollut siihen hyvää syytä.” Nainen sanoi vaimeasti, irrottaen otteensa Shinean kädestä ja antoi hiusverhon valahtaa kasvoilleen. ”En toivo kenellekään samaa kohtaloa, kuin itselleni. Olen täällä varoittamassa sinua. On oma valintasi, uskotko minua.”
”Jätä minut rauhaan.” Shinea totesi vaimeasti, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja asteli pois. Eva katsoi hänen peräänsä ja veti hupun takaisin päähänsä. Nainen poimi laukun olalleen, pälyili hetken ympärilleen ja poistui sen jälkeen kahvilasta. Shinea katsoi takahuoneen ovelta naisen menoa, osaamatta käsitellä mitään, mitä Eva oli juuri kertonut. Oliko arpi ollut vain joku maskeerauksen taidon näyte? Valehteliko Eva? Vai oliko Haromin entinen kumppani puhunut totta? Oliko Phobos lähettänyt hänet?
Shinea otti henkilökohtaiset tavaransa mukaansa ja odotti hetken, ennen kuin poistui kahvilasta. Ulos päästessään hän varmisti, ettei Evaa enää näkynyt ja lähti sitten kävelemään kotia kohti.

Shinea pohti kohtaamistaan Evan kanssa kotitalonsa ala-aulaan päästessään. Hän huomasi hissin ovien alkavan juuri sulkeutua ja otti muutaman nopeamman askeleen ehtiäkseen kyytiin, todeten kuitenkin, ettei hänellä ollut mikään kiire. Odottaessaan hissiä takaisin alimpaan kerrokseen, Shinean lähelle asteli joku toinen naapuri vulpian kanssa odottamaan hissiä. Shinea vilkaisi pörröistä eläintä kaihoisasti, kääntäen katseensa kuitenkin pois. Hän tunsi pian märän kosketuksen sormissaan, kun vulpia haisteli hänen kättään.
”Anteeksi…” Shinea kääntyi eläimen omistajan puoleen, melkein sotkeentuen sanoissaan tajutessaan, että hihnan toisessa päässä seisova mies oli varsin hyvän näköinen. ”Saisinko silittää lemmikkiäsi?”
”Toki, Rem rakastaa rapsutuksia.” Mies naurahti hyväntuulisesti, pyyhkäisten huolettomasti tummanruskeat hiukset silmiltään. He siirtyivät hieman sivuun hissin ovilta ja Shinea kyykistyi vulpian viereen upottaen molemmat kätensä sen silkkiseen turkkiin. Eläin nuolaisi hänen poskeaan ja pukkasi häntä päällään iloisen näköisenä.
”Näyttää tulevan tarpeeseen.” Vulpian omistaja totesi hymynkare huulillaan.
”Hieman ollut haastava päivä.” Shinea myönnytteli. ”Eläimet eivät painosta tai kysele, elävät vain hetkessä ja ovat läsnä.”
”Harvinaisen totta.” Mies hymähti.
He juttelivat hetken aikaa Shinean silitellessä ja rapsutellessa huomionosoituksista haltioitunutta vulpiaa, ennen kuin he siirtyivät hissiin.
”Olen muuten Aran.” Mies totesi hissin kivuttua kerrokseen, jossa hän jäisi pois sen kyydistä. ”Toivottavasti törmätään toistekin. Vaikutat hyvältä tyypiltä.”
”Samoin sinä.” Shinea hymähti.
”Mikä nimesi on?” Aran huikkasi hissin ovien lähtiessä sulkeutumaan.
”Shinea!” Nainen huikkasi nauraen juuri ennen kuin ovet sihahtivat kiinni.

Evan sanat alkoivat pyöriä naisen päässä uudelleen, kun hän pääsi kotiin. Ne nakersivat hänen takaraivossaan, antamatta hänelle rauhaa. Haromin tultua kotiin hieman Shinean jälkeen, pariskunta lähti ulos syömään. Keskustelu sujui pintapuolisesti hyvin, kunnes tarjoilija toi heidän annoksensa ja jätti heidät nauttimaan ruoasta rauhassa.
”Shinea, mikä hätänä?” Harom kysyi suoraan, kun nainen silminnähden vakavoitui. Shinea ei vastannut heti, pyöritteli vain ruokaa lautasellaan.
”Shinea…” Harom aloitti, kun hiljaisuus venyi hyvin pitkäksi.
”Näin Evan tänään.” Nainen töksäytti.
”Mitä?” Harom kysyi hämmentyneenä.
”Hän etsi minut käsiinsä, tuli työpaikalleni... En tiedä oliko Phobos lähettänyt hänet vai mistä helvetistä oli kyse. ” Shinea vastasi hiljaa. ”Hän kertoi kaikenlaista suhteestanne, sinusta, siitä miten olit häntä kohdellut suhteenne aikana...”
”Kirottu petollinen narttu…” Harom puuskahti henkensä alta. ”Uskotko sinä häntä?”
”Harom, jos minä olisin uskonut häntä, en olisi ollut enää paikalla, kun tulit kotiin.” Shinea vastasi hiljaa. ”Mutta en voi kieltää, etteivätkö hänen sanansa olisi jääneet pyörimään päähäni.”
”Mitä hän sanoi?” Harom kysyi, ojentaen kätensä pöydän yli, tarttuen Shinean käteen. Kosketus oli hellä, miehen ilme puolestaan tarkkaavainen. Shinea kertoi vaimealla äänellä keskustelun kulusta. Harom näytti turhautuneelta, kun nainen oli saanut kerrottua kaiken.
”Tuo kuulostaa enemmän siltä, kuin hän olisi puhunut itsestään… Kerroin sinulle jo aiemmin, että riitelimme Evan kanssa paljon. Ninya oli yksi niistä henkilöistä, joista hän oli pohjattoman mustasukkainen, mutta meidän välillämme ei ole koskaan tapahtunut mitään. Hän on pelkkä työkaveri.” mies sanoi hiljaa. ”Evan vuoksi elämä oli jatkuvaa munan kuorilla kävelyä ja odottelua, koska hän kilahtaa jostakin. Vaikka tiedän harvinaisen hyvin, miten tappaa joku paljain käsin, en koskaan satuttaisi naistani tarkoituksella. Evan suhteen aikana kokemat vähäiset kolhut olivat seurausta siitä, että estin häntä satuttamasta minua.”
Shinea nyökkäsi sanomatta mitään.
”Oliko sinulla vispiläkauppaa Evan selän takana jonkun muun kuin minun kanssani?” Shinea kysyi tuijottaen edessään olevaa lautasta. ”Tiesikö hän minusta?”
”Olit ainoa. Ja olet ainoa, jonka kanssa minulla on mitään meneillään.” Harom vastasi. ”En tiedä, mitä kaikkea Eva oli onkinut tietoonsa. Hän selasi toisinaan luvatta viestintäni, joten luultavasti hän tiesi sinusta jotain.”
Shinea mietti hänen ja Haromin välistä viestienvaihtoa siltä ajalta, kun tämä oli ollut Evan kanssa yhdessä. Viestit olivat pääasiassa olleet luonteeltaan sellaisia, joita Shinea olisi voinut kirjoittaa kenelle tahansa ystävälleen. Seassa oli kuitenkin myös materiaalia, josta voisi vetää helposti johtopäätöksiä jostain muustakin...
”Huomasitko, että Eva muotoili sanottavansa niin, etten juurikaan pysty puolustautumaan hänen valheitaan vastaan?” Harom kysyi iloton hymynkare suunpielessään, tökkien jäähtynyttä ruokaansa pitkin lautastaan. ”Mitä tahansa sanon, mitä tahansa teen tai olen tekemättä, kaikki tukee hänen väitteitään. Lähtökohtaisesti en voi mitenkään voittaa... Luotan siihen, että osaat itse seuloa näistä yhdistetyistä näkökulmista totuuden ulos.”
Shinea joutui myöntämään, että Harom oli oikeassa. Mitä tahansa Harom sanoisi tai tekisi, sen pystyisi kääntämään miestä vastaan.
Tarjoilija pelmahti paikalle varmistamaan, vilkaisten kaksikon vain hieman närpittyjä ruokalautasia hämmentyneen näköisenä.
”Onko täällä kaikki kunnossa?” Hän kysyi varovasti.
Harom väläytti naiselle mitä hurmaavimman hymyn ja vakuutti kaiken olevan mainiosti. Tarjoilija näytti helpottuneelta.
”Voidaanko mennä kotiin?” Shinea kysyi Haromilta, johon mies vastasi nyökkäämällä ja pyysi tarjoilijaa tuomaan laskun. Shinea siemaisi viinilasinsa tyhjäksi ja katsoi ruokalautastaan hivenen ärsyyntyneen näköisenä. Häntä raivostutti, että Eva oli sotkenut hänen ajatuksensa ja pilannut myös hänen ja Haromin yhteisen illallisen. Ruoka oli naurettavan hyvää, mutta kurja olo esti häntä syömästä.
”Haluatko hakea jotain muuta ruokaa kotimatkalla?” Harom kysyi pöydän yli. Shinea tyytyi nyökkäämään. Hetkeä myöhemmin he astelivat yhdessä ulos ravintolasta.
”Harom.” Shinea sanoi hiljaa, tarttuen kumppaniaan kädestä pysäyttääkseen hänet. ”Olen pahoillani, että illallistreffit menivät päin persettä.”
”En minä sinua syytä.” Harom vakuutti ja veti naisen syliinsä, painaen hänen huulilleen suudelman.
”Rakastan sinua.” Shinea sanoi, kun mies nojautui taemmas.
”Niin minäkin sinua, Shinea.” Harom vastasi.
He kävivät lyhyen keskustelun siitä, mitä haluaisivat syödä. Kotiin päästyään he viettivät loppuillan sylikkäin sohvalla, katsoen elokuvan, josta ei lopulta jäänyt kummallekaan mitään kunnollista muistikuvaa.

Shinea oli päättänyt yllättää Haromin eräänä vapaapäivänään. Hän oli pukenut päälleen yhdet suosikkialusvaatteistaan, niiden pariksi sukkanauhavyön sekä pitkät sukat. Alusvaatteensa hän oli piilottanut edestä napitettavan kauluspaidan sekä lyhythelmaisen hameen alle. Lopulta hän oli jättänyt pikkupöksyt kokonaisuudesta kokonaan pois muistettuaan, miten Harom oli reagoinut niiden puuttumiseen Arnykin hotellihuoneessa.
Haromin päästyä kotiin ja saatuaan ulkovaatteet päältään, Shinea ojensi hänen käteensä bournilasin ja ohjasi miehen olohuoneen sohvalle istumaan.
”Mitä sinulla on mielessä?” Harom kysyi, kun olohuoneen kaiuttimista alkoi kuulua hiljaista musiikkia.
”Ajattelin, että pieni rentoutuminen voisi tehdä sinulle hyvää…” Shinea vastasi kiusoitteleva hymynkare huulillaan, avaten muutaman napin paidastaan. Harom siemaisi bournia ja antoi katseensa kulkea Shinean vartalolla. Nainen aloitti kiusoittelevan tanssin, riisuen ensimmäisenä paidan hitaasti päältään, päätyen pian hajareisin Haromin syliin, painaen miehen huulille suudelman. Samalla hetkellä hän aavisti, että jokin oli pielessä.
”Mikä hätänä?” Shinea kysyi ymmällään, katsoen miestä huolestuneen näköisenä.
”Minusta tuntuu siltä, että paperirahan puute on ongelma.” Harom sanoi tylysti. ”Tällä hetkellä minulla ei ole liioin pieniä kuin suuriakaan seteleitä lompakossani.”
Shinea jähmettyi hetkeksi paikoilleen, suoristaen sitten ryhtinsä, yrittäen peitellä loukkaantumistaan, vaikka tiesi sen turhaksi. Haromin sanat olivat viiltäneet syvälle ja mies kyllä huomasi sen. Shinea ei tiennyt mitä sanoa, joten hän nousi miehen sylistä ja poimi paitansa lattialta. Hän veti sen päälleen, napittamatta sitä uudelleen.
”Antaa olla sitten.” Hän sanoi vaimeasti pidätellen kyyneleitä, aikoen poistua huoneesta.
Harom oli hetkessä jalkeilla, tarttuen naista käsivarresta. Hän veti Shinean takaisin eteensä.
”Näytät tyrmäävän hyvältä, mutta tuollainen ketkuttelu muistuttaa häiritsevästi aiemmasta työstäsi, artasialaisesta kusipäästä, siitä helvetin mediasirkuksesta…” Mies sanoi hiljaa, kuulostaen edelleen hyvin tylyltä. ”Viaton naapurintyttöpuolesi puolestaan vetoaa kerta toisensa jälkeen...”
Shinean ei ollut tuntenut itseään aikoihin viattomaksi naapurintytöksi. Tanssiminen ja esiintyminen olivat avanneet oven aivan uuteen maailmaan, eikä Shinea olisi halunnut sulkea sitä ovea, vaikka olikin lopettanut työnsä tanssijana.
”Harom, minä en ole mikään viaton naapurintyttö.” Nainen kuiskasi, nostaen leukansa ylös kohdatakseen kumppaninsa katseen. ”Enkä halua olla. Haluan, että otat minut rajusti. Vai lasketaanko haluni lutkamaiseksi ketkutteluksi?”
”Haluat, että otan sinut rajusti?” Harom varmisti ilmeettömänä, kuljettaen toisen kätensä peukaloa naisen alahuulta pitkin.
”Tällä hetkellä…” Shinea avasi suunsa ja nirhaisi miehen peukaloa kevyesti hampaillaan. ”Kyllä… Haluan hangoitella vastaan, jotta voit alistaa minut…”
”Kaiken kokemasi jälkeen?” Harom kysyi, äänensävyn ja elekielen viitatessa selkeästi naisen kohtaamiin raiskausyrityksiin. ”Oletko varma?”
”Tiedän, ettet satuttaisi minua ikinä tahallasi…” Shinea vastasi. ”Luotan sinuun.”
Hänen kasvoillaan koristi pyyntöihin nähden hyvin viaton ilme.
Hetken asiaa sulateltuaan, Haromin huulille piirtyi vino hymy, josta välittyi lupaus. Shinea koki tunnelman kääntyvän kutkuttavan uhkaavaksi, kun miehen silmissä häivähti roihuava katse. Silmänräpäystä myöhemmin Haromin käsi painautui Shinean kaulalle samalla kun hän potkaisi naiselta jalat alta.
Shinea kiljahti lyhyen ilmalennon aikana, kun Harom paiskasi hänet lattialle. Kaato oli niin hallittu, ettei naista sattunut hänen tömähtäessään vasten viileää lattiaa. Shinean alitajunnasta kantautui itsepuolustusmekanismi, jonka turvin hän onnistui heittämään Haromin päältään, kun tällä ei vielä ollut tukevaa jalansijaa. Mies lennähti yllätettynä osittain sohvapöydän alle ja Shinea singahti jaloilleen, tanssahdellen toiselle puolelle pöytää.
Harom naurahti huvittuneena samalla kuin nousi ylös. Hän katseli Shineaa sohvapöydän toiselta puolelta, napittaen hitaasti oman paitansa auki.
”Tulitko katumapäälle?” Hän kysyi.
Shinean kehon asento kieli hyvin vahvasti siitä, että hän oli täydessä valmiudessa singahtamaan pakoon miehen tullessa lähemmäs. Hän puisti virnistäen päätään, kun Harom riisui rauhallisesti paidan päältään, heittäen sen pienen tuumaustauon jälkeen Shineaa kohti. Nainen väisti päänsä ohi viuhahtavan vaatekappaleen, pinkaisten kohti makuuhuoneen ovea. Harom singahti perään, saaden Shinean kiinni ennen kuin tämä ehti ottaa montaakaan askelta. Hän painoi naisen seinää vasten ja kaksikko ajautui pitkään suudelmaan. Shinea yritti livahtaa jälleen karkuun, kun miehen ote hellitti hieman.
Harom kiskaisi naisen takaisin, väänsi toisen käden tämän selän taakse ja työnsi vastaan räpistelevän Shinean uudelleen seinää vasten, tällä kertaa toisin päin. Nainen nojasi takapuolensa kiusoitellen Haromin housujen etumusta vasten, mutta miehen vapaan käden kosketuksen tuntiessaan, hän yritti estää tätä koskemasta. Harom hymähti huvittuneen oloisena, tiukensi otettaan ja puristi naisen takapuolta, painaen kätensä lopulta tämän reisien väliin. Shinea parahti hiljaa, kun sormet työntyivät hitaasti hänen sisäänsä.
”Helvetin narttu…” Harom murahti Shinean korvaan, ennen kuin työnsi hänet edellään takaisin sohvan luo. Hän päästi naisen otteestaan ja Shinea käännähti ympäri nähdäkseen mitä mies tekisi.
”Polvillesi.” Harom käski, tehostaen komentoa pienellä käden liikkeellä.
Shinea virnisti. Eikä totellut. Hän odotti, mitä Harom tekisi.
Vyönsoljen kilahdus särki hiljaisuuden Haromin avatessa farkuistaan vyön, kevyt sihaus kuulosti äänekkäältä hänen vetäessään sen pois vyönlenkeistä.
”Polvillesi.” Harom toisti, ilmeen luvatessa, että käskyn noudattamatta jättämisestä tulisi seurauksia. Shinea näytti mahdollisimman viattomalta, eikä vieläkään totellut. Harom virnisti ja paiskasi hälyttävän nopealla liikkeellä Shinean sohvaa vasten. Hetkeä myöhemmin huoneessa kajahti voimakas lämähdysten sarja ja nainen parahti kovaan ääneen, kun mies löi vyöllään hänen takapuoltaan. Haromin sormet pujottautuivat Shinean niskahiusten sekaan, nostaen naisen jälleen eteensä seisomaan. Makea kipu säkenöi nipistellen pitkin Shinean pakaroita ja silmiin nousivat kyyneleet.
Hän huohotti hiljaa, kun Harom painoi huulensa hänen kaulaansa vasten. Parta raapi ohutta ihoa ja niskakarvat nousivat pystyyn, kun Harom toisti jälleen käskynsä.
”Polvillesi.”
Käsky oli pehmeä, mutta lataukseltaan vaarallisemman tuntuinen kuin kaksi aiempaa. Shinea totteli, polvistuen miehen eteen. Hän käänsi päätään ja joutui katsomaan reilusti ylöspäin kohdatakseen kumppaninsa katseen. Harom painoi jälleen toisen peukalonsa naisen alahuulta vasten, saaden Shinean raottamaan huuliaan.
”Tiedät kyllä, mitä tehdä.” Hän totesi.
Shinea nuolaisi härnäävästi sormea ja ojensi kätensä avatakseen farkkujen napin ja vetoketjun. Harom poimi bournilasin käteensä ja huokaisi syvään, kun Shinea kohottautui polvillaan parempaan asentoon hänen edessään ja nuolaisi vaatekahleista vapauttamaansa kyrpää tyvestä terskanpäähän asti. Nainen antoi elimen upota hitaasti syvälle suuhunsa. Harom pujotti toisen kätensä sormet Shinean hiusten sekaan ja pakotti hänen suihinottonsa haluamaansa rytmiin. Shinea pyristeli ajoittain vastaan, mutta Harom ei antanut hänelle armoa. Kyyneleet sotkivat nopeasti naisen hetkeä aiemmin moitteettoman meikin. Lopulta Harom päästi sinnikkäämmin vastaan hangoittelevan Shinean otteestaan ja nainen valahti yskien ja henkeä haukkoen lattialle.
Mies kumosi loput bournista kurkkuunsa ja kiskaisi Shinean jaloilleen. Hän pyyhkäisi kyyneleet naisen poskilta, tarkastellen tämän kasvoja arvioivan näköisesti. Shinean silmät olivat suuret ja alistuneessa katseessa oli jotain hyvin kiihottavaa. Huulipuna oli osittain tahriintunut ja suunpielet sekä leuka syljestä märät. Harom tarttui naista niskasta ja veti hänet lähelleen.
”Hyvä tyttö.” Hän totesi hieman pilkallisen kuuloisesti Shinean korvaan hymynkare huulillaan kuin kehuen uuden tempun oppinutta vulpiaa, ohjaten naisen edellään makuuhuoneeseen.
Shinea eteni hieman kompuroiden, tasaten edelleen hengitystään, eikä hän vähään aikaan hangoitellut vastaan. Hän antoi Haromin riisua paidan päältään, mutta aloitti jälleen vastustelun, kun mies oli riisumassa hänen hameensa.
”Toivottavasti sinun ei tarvitse istua huomenna.” Mies totesi pehmeästi, äänessään verhottu uhkaus.
”Tyhjiä sanoja, jätit vyösi olkkariin.” Shinea virnisti. Harom virnisti takaisin ja tönäisi naisen sänkyä vasten, läimäisten hänen paljaita pakaroitaan avokämmenellä useamman kerran. Lyöntien välissä olevat lyhyet tauot saivat iskut nipistelemään iholla pahemmin kuin aiemmat vyöniskut. Shinean huulilta karkasi teräviä voihkaisuja ja hän joutui jälleen tasaamaan hengitystään hyvän tovin Haromin lopetettua. Hetkeä myöhemmin hän tunsi kyrvän painuvan reisiensä väliin ja uppoavan takaapäin sisäänsä. Shinea puristi lakanan nyrkkeihinsä vaikeroidessaan hiljaa. Hän oli odottanut tätä omasta mielestään loputtoman kauan. Harom teki mitä halusi ja huoneen täyttivät Shinean äänekkäät voihkaisut, läimähdykset, huohotus ja sängyn hiljainen natina.
”Harom…” Shinea voihkaisi hiljaa ollessaan lähellä laukeamista ja hänen yllätyksekseen, mies pysähtyi.
”Tuntuuko sinusta, että olet ansainnut yhtäkään orgasmia?” Harom kysyi kiusoitellen, silittäen naisen toista pakaraa tilanteeseen sopimattoman lempeästi. Shinea keinutteli turhautuneena takapuoltaan miehen sylissä, mutta tämä otti hänen lantiostaan kiinni typistäen liikkeen mitättömän pieneksi.
”Harom…” Shinea voihkaisi anovasti, parkaisten avokämmenen läimähtäessä hänen ihoonsa.
Hän oli niin lähellä…
”Ole kiltti…”
”Tämänhän voisi lopettaa tältä erää tähän…” Harom kiusasi, vetäytyen naisen sisältä.
”Ei!” Shinea voihkaisi. Hän kääntyi ympäri ja tönäisi vuorostaan Haromin selälleen sänkyyn, asettuen hajareisin miehen lantion päälle. Tämä tarttui Shineaa ranteista, eikä vaatinut juurikaan voimankäyttöä, että hän sai pidettyä naisen aisoissa. Tilanne oli kääntynyt aivan päälaelleen.
”Harom!” Shinea voihkaisi jälleen pyytävästi.
Mies piti itsensä helposti vallankahvassa, reagoimatta mitenkään naisen pyytävään äänensävyyn.
”Ota minut…!” Shinea aneli.
Hänen sisällään roihusi, halu kouristi kehon herkimpiä paikkoja.
Harom virnisti, eikä tehnyt elettäkään antaakseen Shinealle myöten tämän pyynnössä. Kuunneltuaan aikansa naisen aneluita ja vaativaa äänensävyä vaihtelevia pyyntöjä, hän painoi Shinean alleen patjaa vasten.
Shinean kasvoilla vilahti toiveikas ilme ja hän kiersi jalkansa miehen lantion ympärille, mutta toiveikkuus vaihtui nopeasti turhautumiseksi, kun Harom jatkoi hänen härnäämistään. Siinä vaiheessa, kun Shinea antoi jälleen kaikkensa hangoitellakseen tilanteessa vastaan, Harom otti hänet. Hyvin nopeasti mies painoi kätensä naisen suun eteen, sillä Shinean voihkaisut olivat äänekkäitä hänen antaessaan kaikkensa liikkuessaan miehen määräämän rytmin mukana, vaikeroiden kovaan ääneen, kun mies jälleen lopetti hänen ollessaan lähellä laukeamista.
”Ole kiltti…” Shinea huohotti, mutta Harom vain virnisti hänelle hyvin itsetyytyväisen näköisenä. Naisen keho ajautui entistä nopeammin lähelle orgasmia ja joka kerta Harom lopetti sillä kriittisellä hetkellä, joka olisi työntänyt Shinean reunan yli. Shineasta tuntui, että häneltä lähtisi järki. Vasta siinä vaiheessa, kun hän oli valmis tekemään lähestulkoon mitä tahansa, jos Harom vain antaisi hänen laueta, mies hyväksyi anelut. Hän painoi kätensä Shinean kaulalle puristaen kevyesti.
Haromin liikkeet olivat hitaita ja syviä, Shinea puolestaan ollessa niin herkillä, että hän tajusi tulevan orgasmin olevan massiivinen tajunnanräjäyttäjä. Kaulaa vasten painunut käsi esti naista hengittämästä normaalisti ja hän tunsi olonsa pian hyvin utuiseksi ja huteraksi. Siinä vaiheessa, kun tilanne lopulta pääsi laukeamaan, se suisti Shinean hetkeksi täydelliseen pimeyteen, josta palaaminenkin oli järisyttävä kokemus. Harom läimäisi kumppaniaan kevyesti poskelle varmistaakseen, että tämä oli edelleen hereillä.
”Odota…” Shinea yritti sopertaa, mutta mies ei antanut hänelle lainkaan armoa. Muutamaa voimakasta työntöä myöhemmin nainen parahti orgasmin riuhtaistessa hänet uudelleen pimeyteen.
”Minä en ole vielä valmis…” Harom totesi käheästi Shinean korvaan seuraavalla kerralla, kun tämä hapuili itsensä jälleen tajuntansa pintaan.
”Harom…!” Shinea ynähti, kun mies jälleen työntyi hänen sisäänsä. Tällä kertaa nainen selvisi hieman pidempään, ennen kuin hänen kehonsa heitti hänet jälleen tajunnan syvimpiin syövereihin.
Haparoituaan jälleen takaisin reaalimaailmaan Shinea vaikersi sopertaen jotain, mistä ei saanut selvää puheen ollessa epäselvää muminaa, hänen voipunut kehonsa tärisi ja kaikki tuntui olevan liikaa. Shinea tunsi Haromin kädet vartalollaan, pyyhkäisemässä hiukset hikisiltä kasvoiltaan, silittämässä kyynelistä märkää poskea. Hetkeä myöhemmin Shinea tajusi makaavansa uupuneena kumppaninsa päällä ja tunsi itsensä hyvin pieneksi. Hänen olonsa oli samaan aikaan raukea, mutta myös todella tyhjä.
Haromin läheisyys ja hellyys täyttivät hänet pikkuhiljaa levollisella tunteella. Lopulta Shinea kohotti päätään ja kohdisti katseensa kumppaniinsa.
”Saitko mitä halusit?” Harom kysyi.
”Sain.” Shinea vastasi käheällä äänellä. Hänen nieluunsa sattui hieman ja keho oli muutenkin todella hellänä rajujen otteiden jälkeen.
”Pääsetkö omin jaloin suihkuun?”
Shinea kierähti pois miehen sylistä ja yritti nousta. Ei tuntunut olevan toivoakaan siitä, että jalat olisivat kantaneet. Harom naurahti naiselle päätään puistellen ja nousi ylös sängystä. Miehellä oli edelleen farkut jalassa, oli ollut koko session ajan.
”Nuo täytynee heittää pyykkikoneeseen.” Shinea totesi katsellessaan vaatekappaleen eritteistä tahriintunutta etumusta.
”Kenenköhän syy se mahtaa olla?” Harom kysyi kiskaistessaan naisen sängystä syliinsä.
”No siis… ” Shinea totesi pohtivasti kietaistessaan kätensä kumppaninsa niskan taakse. ”Itse et riisunut niitä päältäsi..?”
”En ehtinyt, kun joku irstas suttura oli jokseenkin vaativa halujensa kanssa.” Harom totesi astellessaan asunnon läpi kylpyhuoneeseen. Shinea riisui hoiperrellen viimeiset vaatekappaleet päältään ja otti seinästä tukea siirtyessään vesisuihkun alle. Hän kuuli Haromin nakkaavan pyykit koneeseen ja sen jälkeen mies liittyi hänen seuraansa.
Shinea naurahti tuntiessaan jäykän kyrvän selkäänsä vasten, kun mies veti hänet itseään vasten.
”Oletko toista kierrosta vailla?” Hän kysyi.
”En ole lopettanut vielä edes ensimmäistä.” Harom vastasi. Shinea vilkaisi kumppaniaan olkansa yli ja keinutteli takapuoltaan tämän etumusta vasten.
”Miten haluat minut?” Hän kysyi. Harom käänsi Shinean ympäri ja nosti naisen hajareisin syliinsä, painaen hänen selkänsä kylmää kaakeliseinää vasten. Kylmyys sai naisen rinnat nousemaan terhakasti pystyyn. Shinea kiersi jalkansa miehen lantion ympärille.
”Vieläkö olet rajuja otteita vailla?” Harom kysyi. Shinea puisti päätään ja voihkaisi äänekkäästi, kun mies työntyi hänen sisäänsä. Nainen oli edelleen hyvin herkillä, mutta hän antoi kaikkensa saadakseen kumppaninsa laukeamaan. Haromin otteet olivat itsevarmoja, mutta hän käsitteli Shineaa satuttamatta häntä.
”Harom… minä…” Shinea voihkaisi varoittavasti ollessaan jälleen hyvin lähellä huippua. Hetkeä myöhemmin Harom tuuppasi hänet kriittisen rajan yli ja tukahdutetusta voihkaisusta päätellen seurasi itse perässä.
He huohottivat pitkään sylikkäin edelleen valuvan veden alla, kunnes Harom laski Shinean sylistään. Tämä painoi suukon naisen otsalle ja työnsi tämän sitten vesisuihkun alle.
He peseytyivät vaihtaen vain muutaman sanan toimituksen aikana ja siirtyivät suihkussa käymisen jälkeen takaisin makuuhuoneeseen pukemaan vaatteet päälle. Sieltä he siirtyivät keittiöön valmistelemaan yhdessä illallista.
Shinea oli istumassa pöydän ääreen, kun hän yllättäen suoristautui voihkaisun säestämänä.
”Mikä hätänä?” Harom kysyi vinosti hymyillen.
”Joku pieksi takapuoleni sellaiseen kuntoon, että istuminen sattuu.” Shinea vastasi.
”Olisit tehnyt mitä käsketään.” Harom naurahti.
”Mitä hauskaa siinä nyt olisi ollut?” Shinea kysyi ja näytti kumppanilleen kieltä.
”Mitä luulet, kestääkö kipeä takapuolesi istumista tulevana viikonloppuna?” Harom tiedusteli. ”Isä mainitsi, että hänellä on juhlatilaisuus kartanolla. Hän tiedusteli, haluammeko tulla paikalle.”
”Millaisen pukukoodin juhlat on kyseessä?” Shinea kysyi. Hän oli melko varautunut Cerimin järjestämien juhlien suhteen, mutta toisaalta myös jonkinmoisessa kiitollisuudenvelassa, joten osallistuminen oli hänen osaltaan enemmän kuin suotavaa.
”Iltapuku, joten kannattanee käydä etsimässä jotain tyylikästä päälle.” Harom vastasi.
”Onko pukuni värillä väliä?” Shinea kysyi. ”Tai hihojen pituudella?”
”Ei, kunhan sen helma on täyspitkä.” Harom vastasi olkiaan kohauttaen. Shinea nyökkäsi, miettien saman tien erään samassa kaupunginosassa sijaitsevan vaateliikkeen näyteikkunaa ja siinä olevaa yönsinistä mekkoa.
”Käyn huomenna kotimatkalla etsimässä sopivan.” Hän lupasi, miettien samalla kuinka suuret juhlat mahtoi olla kyseessä. Hän oli edustanut aiemminkin ja koki kyllä osaavansa käyttäytyä, mutta samaan aikaan hän pelkäsi, että juhlissa olisi samoja ihmisiä kuin niissä tilaisuuksissa, joihin hän oli osallistunut Jaquesin kanssa. Toisaalta, kun otti huomioon aiemman mediamylläkän, kaikki varmasti tiesivät, ettei hänen nimensä ollut Nea Sinistra.

[Shinea]

32. The Liars Way

Shinea ja Harom matkustivat pohjoiseen hyvissä ajoin ennen juhlien alkua. Molemmat käyttivät oman aikansa pukeutumiseen ja muuhun laittautumiseen. Shinea kiharsi hiuksiaan heidän jakamansa makuuhuoneen yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa, kun Harom asteli ovensuuhun sulkien nappeja hopeanharmaan kauluspaitansa hihasta.
”Oletko pian valmis?” Mies kysyi.
”Minulla menee vielä vartin verran.” Shinea vastasi, vilkaisten kumppaninsa suuntaan. ”Näytät todella hyvältä!”
”Samat sanat.” Harom sanoi antaessaan katseensa kulkea naisen vartalolla. Shinea ei ollut vielä pukenut päälleen, vaan seisoi kylpyhuoneessa puolialastomana, eikä Harom tiennyt hänen mekostaan muuta kuin värin.
”Menen edeltä alas, tule perässä, kun olet valmis.” Harom huikkasi vedettyään puvuntakkinsa päälleen. Shinea sai pian Haromin lähdön jälkeen kampauksensa viimeisteltyä ja siirtyi ottamaan mekkonsa pukupussista. Hän veti sen päälleen ja tarkasteli kuvajaistaan arvioivasti huoneen oven vieressä olevasta suuresta peilistä. Mekko oli syvänsininen ja siinä oli matala pystykaulus, mutta selkäpuolelta se oli avoin eikä sen kanssa voinut käyttää perinteisiä rintaliivejä. Tämä oli kuitenkin huomioitu mekon suunnittelussa ja siinä oli vaatteen sisään ommeltu liiviosuus.
”Voi helvetti…” Hän kirosi puoliääneen tajutessaan pikkupöksyjensä erottuvan mekon laskeutuvan kankaan alta. Nainen punnitsi hetken aikaa vaihtoehtojaan ja totesi, että enemmän hän ahdistuisi ulkopuolisten silmiin paistavista alusvaatteista kuin niiden puutteesta, joten hän riisui pikkupöksyt päältään, vilkaisten uudelleen peilikuvaansa. Hän veti tyytyväisenä korkokengät jalkoihinsa ja asteli ovesta ulos. Laskeutuessaan kartanon portaita, kaikki tuntuivat kohdistavan katseensa häneen. Shinea piti ryhtinsä suorana ja keskittyi pysymään pystyssä etsiessään kumppaniaan katseellaan. Harom ojensi Shinealle kätensä, kun hän pääsi alimmalle portaalle.
”Että sellainen sisääntulo.” Mies totesi hymynkare huulillaan naisen korvaan.
”En tosiaankaan tajunnut, että täällä on jo tupa täynnä väkeä.” Shinea kuiskasi takaisin, väläyttäen kumppanilleen hymyn peittääkseen jännityksensä. He ajautuivat Shinean sisääntulon kirvoittamaan keskusteluun muiden vieraiden kanssa, kunnes Harom asetti kätensä Shinean lantiolle ohjatakseen kumppaninsa väkirykelmän ympäri. Nainen huomasi miehen elekielessä hienoisen muutoksen, mutta käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun Harom oli saattanut hänet muiden kuuloetäisyyden ulkopuolelle, hän veti Shinean lempeän näköisesti syliinsä, kuin hellyydenosoituksena, mutta kun hän sanoi vaimeasti sanottavansa Shinean korvaan, sanat olivat teräksenkylmiä.
”Missä helvetissä alusvaatteesi ovat?”
”Yläkerrassa.” Shinea vastasi, väläyttäen miehelle mitä hurmaavimman hymyn, sillä hän tunsi ulkopuolisten katseet kehollaan. ”Ei tämän mekon alla voi käyttää minkäänlaisia alusvaatteita, ne pistävät silmään vielä enemmän kuin se, ettei niitä ole.”
”Yritätkö nolata minut?” Harom sihahti.
”Ehen.” Shinea vastasi kiusoitteleva hymynkare huulillaan. ”Lähinnä ajattelin, että haluaisitko illan aikana käydä ottamassa pikaiset yläkerrassa...?”
”Lopeta.” Harom totesi hymyillen, mutta hänen katseensa oli pelkkää jäätä.
”Unohditko huumorintajusi kotiin?” Shinea kysyi.
”Shinea…!” Harom sanoi varoittavasti.
”Sopiiko teitä kyyhkyläisiä häiritä?” Kuului naisääni kysyvän.
Kysymys katkaisi orastavan riidan, saaden Shinean ja Haromin kääntämään katseensa kysymyksen esittäjän suuntaan.
”Hei Safia.” Harom tervehti heidän lähettyvillään seisovaa naista. Tämän iho oli pohjoiseen tapaan hyvin valkea, hiukset puolestaan lähes mustan vihreät.
”Emme olekaan toviin nähneet toisiamme.” Safia sanoi Haromille, vilkaisten uteliaana Shinean suuntaan.
”Safia, tämä on Shinea.” Harom esitteli naiset toisilleen. ”Safia on serkkuni, äidin puolelta.”
”Hei.” Shinea totesi piirtäen kasvoilleen hymyn. ”Hauska tutustua.”
”Ilo on minun puolellani.” Safia vastasi hymyillen.
Shineasta naisen hymy oli teennäinen, joten hän tyytyi kuuntelemaan pääasiassa vaitonaisena Haromin kuulumisten vaihtoa serkkunsa kanssa. Varsin nopeasti koko kolmikko siirtyi kartanon juhlasaliin, jonne suuri osa muista vieraista oli eteisestä siirtynyt. Safia jatkoi matkaansa, siirtyen keskustelemaan Haromin äidin kanssa.
Shinea tuli esitellyksi todella monelle ihmiselle hyvin lyhyen ajan sisään ja hän yritti parhaansa mukaan painaa nimiä mieleensä, vaikka olikin varma, ettei muistaisi puolen tunnin kuluttua puoliakaan. Hän pyrki kuitenkin toimimaan parhaansa mukaan, hyvin pitkälti niiden taitojen kanssa, jotka oli oppinut työskennellessään Jaquesin avecina. Harom näytti yllättyvän Shinean mukautumiskyvystä eri tilanteisiin, sillä keskustelunaiheet pyörivät paljon pohjoisen politiikan, taloustilanteen ja levottomuuksien ympärillä.
Shinea yritti keskustelujen lomassa tarkkailla sitä, miten pohjoisen väki käyttäytyi kumppaneidensa ja seuralaistensa kanssa. Pariskunnat tuntuivat pitävän etäisyyttä ja koskettavan toisiaan harvoin. Kaikki muut paikallaolijat tosin näyttivät olevan jollakin tavalla tuttuja keskenään, joten se saattoi selittyä myös sillä, ettei kukaan kaivannut kumppaniltaan tukea samalla tavalla kuin Shinea Haromilta. Samalla naisesta tuntui, että muut juhlavieraat katsoivat häntä jo valmiiksi hieman vinoon. Eikä se toisaalta ollut mikään ihmekään. Vaikka häntä koskevat lööpit olivat poistuneet lehtien sivuilta, hänen nimensä ja kasvonsa olivat varmasti painuneet kohun aikana jokaisen mieleen.

Miehet ja naiset näyttivät pikkuhiljaa kerääntyvän erilleen ja näin ollen Harom siirtyi keskustelemaan seurueeseen, johon Shinea ei kokenut olevansa kovinkaan tervetullut, pitkälti koska keskustelu käytiin pohjoisen valtakielellä, jota nainen ei puhunut muutamaa sanaa enempää. Hän seisoi hetken aikaa yksin, tarkkaillen muuta juhlaväkeä, kun Safia tuli hänen luokseen.
”Mitä sinä täällä yksin seisot?” Nainen kysyi, hymyillen teennäisen huolehtivaa hymyään.
”En tunne täältä oikein ketään. Näyttää myös siltä, että muut tuntevat. Minusta on hivenen vaivaannuttavaa tuppautua seuraan.” Shinea vastasi suoraan.
”Helppohan tämä tilanne on korjata.” Safia hymyili. Hän alkoi kertoa Shinealle juhlaväestä, mainiten yksi kerrallaan, kuka oli kyseessä, mahdollisen sukulaissuhteen Haromiin tai sen oliko kyseessä joku Tenweran perheen liikekumppaneista. Pääasiassa Shinea kuunteli naisen selityksiä, esittäen satunnaisesti jonkin tarkentavan kysymyksen.
”Kuka hän on?” Shinea nyökkäsi huoneen toisella puolella olevaan, arvionsa mukaan noin nelikymmenvuotiaan miehen suuntaan. Jälleen ihonväri ja muu ulkonäkö viittasi pohjoiseen perimään. Koko miehen olemus oli hyvin charmikas ja puoleensavetävä. Hän oli pitkä ja hyvin istuvan puvun kaulukseen oli kirjailtu kuvio, joka näytti Shinean silmiin tutulta, mutta hän ei osannut suoralta kädeltä yhdistää sitä mihinkään.
”Hän on sielunpaimen Morie Hedane.” Safia vastasi, jonkinmoista ylpeyttä äänessään.
Sielunpaimen… Ei ihmekään, että kauluksen kirjailu näytti tutulta. Kyse oli uskontokunnan edustajasta.
”Jostain syystä tuli suorastaan himottava tarve päästä tunnustamaan syntini…” Shinea hymähti, ennen kuin ehti miettiä mitä päästi ulos suustaan. Safia mulkaisi hänen suuntaansa vihaisen näköisenä, samoin muutama muu lähietäisyydellä oleva juhlavieras, jotka olivat kuulleet Shinean sanat.
Shinealle valkeni, että kylmässä pohjoisessa uskonto oli huomattavasti tärkeämmässä asemassa kuin hänen lapsuutensa maisemissa tai Karnassoksessa.
”Hän on minun aviomieheni.” Safia töksäytti kylmästi.
”Anteeksi.” Shinea kiirehti sanomaan. ”En tarkoittanut-”
”Sanoit ihan riittävästi.” Safia keskeytti hänet, katsoen Shineaa nenänvarttaan pitkin ennen kuin käänsi hänelle selkänsä.
”Hienosti…” Shinea totesi itselleen syvään huokaisten, lähtien hakemaan itselleen uutta lasillista juotavaa.
”Käy sääliksi Valerya ja Cerimiä… Miten on mahdollista, että heidän molemmat poikansa ovat ajautuneet tapailemaan stripparia.”
”Ehkä he saavat puhuttua pojalleen järkeä.”
”Ei tuollainen narttu ole sopiva kenenkään kunnollisen miehen kumppaniksi.”
Shinea suoristi ryhtinsä ja purjehti tuon avautujien ohi edes katsomatta heidän suuntaansa. Sanat lausuttiin kirkkaasti ja ne oli selkeästi tarkoitettu Shinean kuultaviksi. Nainen kuuli hiljaista supinaa ympärillään kulkiessaan, aisti katseet vartalollaan, tunsi paheksunnasta raskaan ilman keuhkoissaan. Päästyään kontaktiin tilaisuuden juomatarjoilusta huolehtivan työntekijän kanssa, Shinea pyysi tältä lasillisen bournia. Tämäkin pyyntö aiheutti lähettyviltä olevilta vierailta paheksuvia katseita, bournin ollessa ilmeisesti enemmän miesväen juoma pohjoisen väen keskuudessa. Sillä hetkellä Shinea vähät välitti asiasta, eikä baarimikkokaan väittänyt hänelle vastaan, vaan ojensi pyydetyn juoman naisen eteen.
”Älä huoli, he kyttäävät tekemisiäsi pitkälti siksi, että olet jotain uutta ja ihmeellistä, johon voi kohdistaa paheksuvan katseensa.” Totesi tuttu miesääni naisen takana.
”Jaques.” Shinea totesi kääntyessään miestä kohti. Hän yritti parhaansa mukaan pysytellä neutraalina, vaikka hänellä ei todellisuudessa ollut minkäänlaista halua keskustella miehen kanssa. Ei sen jälkeen, mitä Jaques oli tehnyt hänelle ja laverrellut Cerimille, mitä heidän välillään oli tapahtunut.
”Nea.” Jaques hymähti. ”Vai Shinea? Kumpaa toivot käytettävän, neiti Way?”
”Shinea.” Nainen totesi hiljaa, napaten lasinsa käteensä ja siemaisten juomaansa. Bournin pistelevän lämmin maku levisi hänen suuhunsa. Se muistutti kirpeästi edellisestä kerrasta, jolloin Shinea oli nauttinut samaa juomaa Jaquesin seurassa.
”Lienee parempi siirtyä hieman sivummalle.” Jaques huomautti, koskettaen Shinean paljasta selkää ohjatakseen hänet pois baaritiskin ääreltä.
”Älä koske minuun.” Shinea sihahti, kääntäen vartaloaan karistaakseen miehen käden keholtaan, astuen samalla tämän ulottumattomiin. Jaques nosti molemmat kätensä aseistariisuvasti näkyviin.
”Kehonkielestäsi paistaa kiihkeä kipakkuus.” Hän totesi hymyillen ylimielisesti. ”Olisitpa ollut noin sähäkkä, kun viimeksi…”
”Suoraan sanottuna…” Shinea keskeytti vaimeasti, kääntäen katseensa pois. ”En näe, että minulla olisi mitään syytä keskustella kanssasi.”
”Mielenkiintoista, itse näkisin, että meillä on paljonkin syitä keskustella toistemme kanssa.” Jaques totesi hymyillen, siirtäen hiussuortuvan Shinean kasvoilta, saaden naisen säpsähtämään. ”Pohjoisessa pärjätäksesi sinun olisi syytä ottaa kaikki mahdollinen apu vastaan.”
Valtasuhteiden epätasapaino teki Shineasta epävarman. Jaques pystyisi tuhoamaan hänet muutamalla hyvin valitulla sanalla ja mies kyllä tiesi sen. Shinea tunsi sydämensä hakkaavan ja häntä ahdisti todella paljon.
”Jaques, täällähän sinä olet!” Shinealle tuntematon mies totesi huoneen ovelta. ”Tarvitsen näkemystäsi!”
”Koska tahansa Omer, koska tahansa.” Jaques hymyili, kumartuen vielä Shinean puoleen ennen lähtöään. ”Ehkäpä palaamme yhteisiin puheenaiheisiin myöhemmin, neiti Way. Voisin kernaasti toisintaa viimeisimmän yön kanssasi.”
Ennen lähtöään Jaques pyyhkäisi vielä hellästi kämmenselällään Shinean poskea, katsoen naista suoraan silmiin. Kylmät väreet kulkivat naisen niskaa pitkin saaden hänet jähmettymään paikoilleen. Koko keskustelu oli tehnyt hänen olostaan hyvin epämukavan. Enemmän kuin koskaan, hän toivoi, että olisi uskaltanut kertoa Jaquesin kanssa tapahtuneista asioista Haromille.
Shinea pitäytyi erillään muista vieraista ja joi hitaasti siemaillen bourninsa, vaikka hänen kätensä tärisivät koko suorituksen ajan. Lähtiessään jälleen liikkeelle, Shinea tunsi olonsa jostain syystä huteraksi. Hän ojensi lasinsa baarimikolle tiskin yli ja pyysi lasillisen vettä. Olo ei helpottunut veden juomisenkaan jälkeen, joten hän mietti hetken menisikö omin päin takaisin yläkertaan vai etsisikö ensin Haromin käsiinsä, päätyen lopulta jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Matkan aikana hän tönäisi vahingossa vastaantulevaa tarjoilijaa ja käteen osunut kosketus tuntui säkenöivän ympäri hänen kehoaan.
Mitä helvettiä tapahtuu…?
Shinea jatkoi matkaansa, hakien Haromia katseellaan. Hän osui tahattomasi muutamaan ihmiseen matkalla ja kosketukset jatkoivat omituisen lämpimän säteilyn aiheuttamista ympäri hänen vartaloaan. Samalla tuntui, että kaikki kohdistivat häneen jälleen vihaisia mulkaisuja. Lopulta Shinea huomasi kumppaninsa juhlasalin perällä, selkä ovelle päin. Hän tunsi olonsa hetki hetkeltä huonommaksi astellessaan huoneen poikki, yrittäen liikkua mahdollisimman vähäeleisesti.
”Harom…” Shinea sanoi hiljaa, koskettaen kevyesti kumppaninsa käsivartta, kuin varmistaen, että tämä todella oli siinä. Sormenpäät tuntuivat lähes kipinöivän kosketuksen seurauksena. Mies vilkaisi hänen suuntaansa, pahoitteli keskustelukumppaneilleen häiriötä ja saattoi Shinean sivummalle.
”Paljonko olet juonut?” Harom kysyi vaimeasti, pitäen kevyesti tärisevän naisen lähellään. Shinea aisti miehen äänensävyssä ärsyyntymistä, joka peittyi Haromin otteen aiheuttaman kihelmöinnin alle.
”Kolme, ehkä neljä lasillista.” Hän vastasi, yrittäen epätoivoisesti keskittyä. ”Mutta ei tässä ole kyse siitä…”
Hänen päätään särki, olo oli hutera ja maailma keinui. Ihmisten katseet tuntuivat painavina hänen kehollaan. Ajatukset karkailivat ja puheen muodostamiseen joutui toden teolla keskittymään. Kylmä hiki alkoi nousta iholle.
”Älä viitsi.” Harom huokaisi. ”Et olisi tuossa kunnossa kolmen tai edes neljän lasillisen jälkeen.”
”Älä itse viitsi.” Shinea sihahti. ”En tiedä, mitä helvettiä te pohjoisen ihmiset laitatte booliinne, mutta…”
”Kaikkea tarjolla olevaa alkoholia ei ole pakko imeä sisäänsä.” Harom keskeytti tylysti.
”Haista vittu…” Shinea sähähti.
”Käytöstavat, Shinea.” Harom tyynnytteli vaimeasti vilkaisten ympärilleen, ilmeen tosin kieliessä siitä, että hän ei kauaa katselisi kumppaninsa niskoittelua.
”Joku selitys tälle on oltava…” Shinea intti, tajuten ilmeisimmän vaihtoehdon. ”Ehkä joku laittoi lasiini jotain…?”
”Miksi olisi laittanut?” Harom keskeytti hänet. ”Täällä on pääasiassa sukulaisia ja perhetuttuja, isäni ystäviä ja liikekumppaneita, sekä heidän seuralaisensa. Miksi kukaan heistä haluaisi sinulle mitään pahaa?”
”En minä tiedä…” Shinea vastasi tuskastuneena. Maailma jatkoi edelleen huojumista. ”Ehkä sukunimeni vaikuttaa asiaan? Luulisi, että Way kalskahtaa historian tuntien jonkun pohjoisesta kotoisin olevan korvaan...”
”Tuollaisen ennakkoluulon kanssa en ole lainkaan ihmeissäni, jos joku on ottanut sinut silmätikukseen.” Harom sanoi purevasti. Shinea käänsi katseensa pois ja sulki väsyneenä silmänsä. Huojunta ei silti lakannut.
”Pitääkö sinun olla jatkuvasti huomion keskipisteenä, hinnalla millä hyvänsä?” Harom kysyi kylmästi. Shineaa käsivarresta pitelevä ote oli rautainen ja tunteeton.
”Ei…” Shinea vastasi tuskastuneena. ”En minä yritä olla huomion keskipisteenä…”
”Sinun lienee parempi mennä yläkertaan selviämään.” Harom totesi.
Se ei ollut ehdotus, se oli käsky.
Shinea ei jaksanut inttää vastaan. Hän irrottautui kumppaninsa otteesta sanomatta tälle enää mitään ja keräsi itsensä, jotta selviäisi yläkertaan asti. Hän tunsi Haromin katseen selässään astellessaan ulos huoneesta.
Matka kartanon läpi eteiseen tuntui kilometrien mittaiselta ja portaat loputtomilta, mutta viimein Shinea seisoi yläkerran porrastasanteella. Maailma huojui ja keinui edelleen, mutta sentään oikea ovi oli jo näkyvillä. Shinean huojuvaan näkökenttään tarkentui kuitenkin pariskunta, jonka osapuolet olivat ilmeisesti myös huomanneet hänet. Hyvin nopeasti Shinea tajusi kyseessä olevan Safian sielunpaimen aviomies sekä vaatetuksen perusteella joku juhlatilaisuuden tarjoilijoista. Tarjoilija kiskoi hameensa helmaa kiireen vilkkaa alaspäin ja huimauksestaan huolimatta Shinea tunsi lievää vahingoniloa tajuttuaan mitä oli tekeillä. Sielunpaimen oli kaikkea muuta kuin uskollinen kumppani.
Samalla hetkellä maailma Shinean ympärillä muuttui entistä sumuisemmaksi ja hän joutui ottamaan tukea seinästä. Äänistä päätellen joku asteli hänen luokseen. Korvissa humisi ja pian Shinea tunsi kosketuksen kehollaan, joka säkenöi koko hänen vartalonsa läpi. Puhe kuulosti hidastetulta, vaimealta muminalta. Huminan keskeltä kuului loittonevia askelia ja ainoa asia mikä sillä hetkellä tuntui pitävän Shinean kiinni todellisuudessa, oli keholla tuntuvat kosketukset, jotka jatkoivat säteilyään ympäri hänen kehoaan. Hänen suutaan vasten painautuivat huulet, kädet kourivat kipeästi hänen vartaloaan ja mekon pitkää helmaa vedettiin hätäisesti ylemmäs.
”Lopeta…” Shinea sopersi, yrittäen tapella vastaan hyvin huonolla menestyksellä. ”Lopeta…!”

Tarjoilija asteli juhlavieraiden välissä, etsien selkeästi jotakuta. Löydettyään etsimänsä, hän asteli nuoremman Tenweran viereen ja kumarsi lyhyesti, pahoitellen vaimeasti keskeytystä.
”Kumppanillanne on jokin hätänä yläkerrassa, herra Tenwera.” Tarjoilija sanoi hiljaa.
”Mitä…?” Harom aloitti, tyytyen lopulta vain nyökkäämään, ennen kuin asteli näennäisen rauhallisin askelin kohti eteistä ja yläkertaan vieviä portaita, vaikka todellisuudessa hän oli raivoissaan.
Mistä helvetistä nyt mahtoi olla kyse? Vastahan Shinea lähti? Mitä hän on onnistunut tekemään parissa minuutissa?
Hän asteli ylös ja porrastasanteelle päästyään seisoi aitiopaikalla todistamassa Shinean varsin läheistä hetkeä sielunpaimenen kanssa.
”Pidä näppisi erossa naisestani.” Harom käski, äänessään hyytävä määrä huonosti peiteltyä uhkaa.
”Hän hyppäsi minun syliini, Harom.” Morie puolustautui, sysäten Shinean luotaan.
Harom otti naisen vastaan ja nosti vaimeasti vaikeroivan Shinean rivakasti syliinsä, kun tämä ei meinannut pysyä jaloillaan. Sanomatta serkkunsa puolisolle enää mitään, hän kantoi kumppaninsa heidän huoneeseensa. Morie katsoi heidän peräänsä ivallinen hymynkare huulillaan ennen kuin lähti alakertaan.
Harom sulki oven heidän perässään ja paiskasi Shinean sylistään seinää vasten.
Nainen olisi lyyhistynyt lattialle, ellei Harom olisi pitänyt hänestä kiinni.
”Mitä helvetin peliä sinä pelaat!?”
Harom oli raivoissaan ja suoraan sanottuna hänen teki mieli piestä Shinea siihen paikkaan.
”Harom… sinä satutat minua…” Shinea parahti. Kipu piti hänet hereillä, estäen häntä putoamasta tajunnan reunoilta yli vuotavaan mustaan tiedottomuuteen.
”Se on huolenaiheistasi vähäisin tällä hetkellä.” Harom ärähti. ”Tajuatko yhtään, mitä olet tehnyt?”
Koko Shinean todellisuus tuntui vääristyvän, kipeää tekevä kosketus tuntui pureutuvan hänen lihastaan läpi ja Haromin ääni kuulosti uhkaavalta kuin pedon murina. Miehen kasvot alkoivat vääntyä painajaismaiseksi naamioksi, jonka alta ei enää erottanut hänen omia kasvonpiirteitään. Shinea vääntelehti heikosti vastaan tuijottaessaan kauhuissaan kumppaninsa kasvoja, pyrkien irti tämän otteesta. Tuntiessaan olonsa nurkkaan ahdistetuksi, hänen alitajunnastaan kumpusi muistoja teininä opituista itsepuolustustilanteista ja hän onnistui hetkeksi murtautumaan irti Haromin otteesta.
”Helvetin narttu...” Harom ärähti ja tarttui loukkaantuneen saaliseläimen tavoin räpistelevään naiseen uudelleen. Yllättäen Shinea kirkaisi korvia vihlovalla äänellä, saaden Haromin paiskaamaan hänet lattialle ja painamaan kätensä naisen suun eteen.
Saatuaan vastaan tappelevan Shinean hiljaiseksi, Harom pysähtyi kuuntelemaan. Alakerrasta kantautui edelleen tasainen puheensorina, eikä oven ulkopuolelta kuulunut askelia. Lattiaa vasten painettu Shinea oli puolestaan valahtanut veltoksi. Harom hellitti otettaan ja varmisti, että nainen hengitti edelleen. Hän kirosi raskaasti henkensä alta ja nosti naisen jälleen syliinsä, siirtäen hänet tällä kertaa sängylle.
Harom jätti Shinean kyljelleen vuoteelle, varmisti nopeasti pukunsa olevan edelleen edustuskuntoinen, valmistautui henkisesti palatakseen takaisin alakertaan ja astui sitten käytävään, sulkien oven perässään. Hän ei ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun Safia ilmestyi hänen näköpiiriinsä.
”Missä se lutka on?” Hän kysyi hyvin hillitysti, tosin silmät paljastivat naisen olevan raivoissaan.
”Shinea ei ole sellaisessa kunnossa, että pystyisi millään järkevällä tavalla vastaamaan sanalliseen selkäsaunaasi.” Harom vastasi vaimeasti.
”Narttusi vikitteli aviomiestäni, Harom!” Safia ärähti, nyt jo hyvin paljon kiivaammin. Hän rojautti Haromin niskaan hyvin väritetyn version siitä, mitä Shinea oli aiemmin Moriesta kommentoinut.
”Teen kaiken voitavani Shinean suhteen, kunhan hän on siinä kunnossa, että edes ymmärtää puhetta.” Harom lupasi, ollen samaan aikaan raivoissaan joutuessaan siivoamaan kumppaninsa jälkeensä jättämän sekasotkun. Hän lähti serkkunsa rinnalla kohti portaita.
”Miksi edes seurustelet hänen kanssaan, Harom?” Safia kysyi. ”Hän on pelkkä huomionhakuinen narttu.”
”… Koska olet edellisen kerran käynyt pohjoisessa?” Harom heitti hiljaa vastakysymyksen.
”Se selittääkin kaiken.” Safia totesi kylmästi naurahtaen. ”Pidä huoli siitä, ettei se lutka lähesty minua tai perhettäni.”
Harom tyytyi nyökkäämään. Kun he pääsivät kartanon alakertaan, Safia lähti etsimään puolisoaan ja Harom puolestaan isäänsä. Hän ei ehtinyt ottaa montaakaan askelta, kun kuuli nimenään kutsuttavan alakerran käytävästä, jonka päässä Cerimin työhuone sijaitsi. Harom valmistautui kuulemaan kunniansa astellessaan huoneeseen ja hämmentyi entisestään, sillä huoneessa oli Cerimin lisäksi Jaques ja Morie, sekä muutama muu henkilö.
”Mistä on kyse?” Hän kysyi.
”Saitko hänestä mitään irti?” Morie tiedusteli. Harom puisti päätään.
”Ei hän ollut enää siinä kunnossa, että olisi pystynyt puhumaan.” Hän vastasi vaimeasti, kääntyen isänsä puoleen. ”Isda, minä-”
”Kuuntele.” Cerim vaiensi poikansa.
Harom kuunteli vaitonaisena mitä hänelle kerrottiin ja hyvin nopeasti hänelle valkeni varsin kirkkaasti, mistä oli kyse.
”Sovimme, että huolehdin kaikesta Shineaan liittyvästä, joten miksi puutuit asiaan?” Hän kysyi Jaquesilta, peittäen parhaansa mukaan äreyden äänestään.
”Autan vain sinua lyhentämään hänen talutushihnaansa nopeammin.” Jaques kohautti hartioitaan. ”Hän luultavasti osaa ominkin päin syyttää minua tapahtuneesta, mutta ei todennäköisesti halua kertoa sinulle, miksi on varma syyllisyydestäni.”
”Valaise toki.” Harom kehotti.
Jaques kertoi vailla katumuksen häivääkään ja turhankin yksityiskohtaisesti, mitä oli tehnyt Shinealle. Haromin teki mieli piestä itsetyytyväinen virne veljensä kummisedän kasvoilta, mutta tässä seurassa hän oli yksi komentoketjun alimmaisista lenkeistä, eikä voinut tehdä mitään äkkinäistä.
”Luultavasti teit osuudestani pelkästään vaikeamman.” Harom huomautti hyvin hillitysti, kääntäen katseensa isäänsä. ”Kaikella kunnioituksella, tunnen Shinean paremmin kuin yksikään teistä ja tiedän, miten hänen kanssaan kannattaa toimia. Hän on muutamassa kuukaudessa katkonut välinsä veljeensä, isäänsä ja läheisimpiin ystäviinsä. Shinealla ei ole ketään muuta kuin minut. Tällaiset stuntit ovat omiaan iskemään tarpeettomasti kiilaa väliimme. Hänen on voitava luottaa minuun ja siihen, että hän voi tukeutua minuun, vaikka kaikki muu sortuisi hänen ympäriltään.”
”Ettet vain ole oikeasti rakastunut häneen?” Morie kysyi ivaa äänessään.
”Hän on tehtävä siinä missä oma roolisi sielunpaimenena.” Harom totesi kuivasti.
”Sillä erolla, että sinä saat tehtäväetunasi naida sitä narttua.” Morie hymähti. ”Minun odotetaan olevan kunnollinen, siveellinen ja kuuntelevan ihmisten mitättömiä pahantekoja verhon takana pimeässä kopissa.”
Harom oli kommentoimassa jotain nasevaa takaisin, mutta hänen isänsä keskeytti nuorempien miesten sananvaihdon.
”Riittää.” Hän sanoi hiljaisella, mutta hyvin purevalla äänellä. ”Poistukaa.”
Käskyä alettiin noudattaa, vaikkakin Harom ja Morie ottivat hyvän tovin katseillaan mittaa toisistaan, kunnes jälkimmäinen käänsi katseensa pois ja suuntasi kohti ovea.
”Harom, jää tänne.” Cerim kehotti, kun Harom lähti liikkeelle.
Huone tyhjeni, jättäen isän ja pojan kahden kesken.
”Shinea oli varma, että hänen lasiinsa laitettiin jotain.” Harom totesi oven sulkeuduttua.
”Pelataan sen mukaan. Voi tosin olla, ettei hän muista aamulla mitään keskustelustanne.” Cerim totesi. ”Mikäli muistaa, sano että jäljet viittaavat baarimikon suuntaan. Hoidan itse loput.”
Harom nyökkäsi katsomatta isäänsä.
”Pitikö Morien arvaus paikkaansa?” Cerim kysyi aavistuksenomainen hymynkare suunpielessään.
”Kuten sanoin, Shinea on tehtävä.” Haromin tahaton reaktio paljasti hänet, vaikka sanat väittivät muuta. Hän tiesi isänsä näkevän valheen läpi.
”Älä valehtele minulle.” Cerim totesi tylysti. ”Mikäli tunteesi tulevat tehtäväsi tielle, siirrän sinut sivuun ja joku muu saa jatkaa siitä mihin olet jäänyt. Ymmärrätkö?”
”Ymmärrän.” Harom vastasi vaimeasti.
Hän poistui huoneesta ja suljettuaan oven perässään, hän noitui henkensä alta kaikki mahdolliset kiroukset, jotka osasi.

Shinea heräsi yksin huoneesta, jota ei heti tunnistanut. Hän yritti nousta istumaan, mutta päätä vihlova kipu pakotti hänet uudelleen makaamaan. Nainen oli nähtävästi kyennyt kuoriutumaan iltapuvustaan huoneeseen päästyään sekä onnistunut pukemaan pikkupöksyt päälleen, tosin itse toimenpiteestä hänellä ei ollut minkäänlaisia muistikuvia. Edellinen päivä palasi vain yksittäisinä kuvina hänen mieleensä ja muistikuvat katkesivat keskusteluun Haromin kanssa. Shinealla ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä, mistä he olivat puhuneet ja mitä oli tapahtunut sen jälkeen. Mutta sitä ennen hän oli varmasti törmännyt Jaquesiin.
Paljonko kello on..? Missä Harom on..?
Päätä halkovasta kivusta huolimatta Shinea etsi viestimensä ja tarkisti siitä kellonajan. Se lähenteli puolta päivää. Shinea kaivoi omien tavaroidensa seasta itselleen särkylääkkeen, heitti sen suuhunsa, astellen päätään pidellen kylpyhuoneeseen. Suoraan hanasta juotuaan hän kohtasi peilikuvansa hyvin hämmentyneenä. Kaulassa oli fritsu ja Shinea oli varma siitä, ettei se ollut Haromin aiheuttama.
Mitä helvettiä eilisen aikana tapahtui?
Tarkastellessaan kehoaan Shinea löysi mustelmia ja muita jälkiä, joita ei vielä edellisenä päivänä ollut. Pikkuhiljaa hänelle alkoi iskeä kylmäävä tunne siitä, että joku oli käyttänyt häntä hyväkseen yön aikana. Shinea palasi kyyneleet silmissään sängyn luo, kiskoen päälleen sen vieressä olevalla tuolilla lojuvan Haromin paidan ja oli jo valinnut viestimestään kumppaninsa numeron soittaakseen hänelle, kun huoneen ovi aukesi ja mies astui sisään.
”Harom…!” Shinea inahti ja syöksyi miehen syliin, ennen kuin tämä ehti sulkea ovea perässään.
”Shhh, ei hätää.” Harom vakuutteli.
Hän kietoi kätensä naisen ympärille ja piti hänet vain sylissään hiljaisuuden vallitessa.
”Muistatko eilisestä mitään?” Mies kysyi lopulta.
Shinea kertoi nikotellen kaiken sen vähän mitä muisti, ilmaisten pelkonsa siitä, että joku oli koskenut häneen yön aikana.
”Sinut löydettiin yläkerran käytävästä jonkin ajan kuluttua siitä, kun olit lähtenyt alakerrasta. Kannoin sinut itse nukkumaan.” Harom kertoi. ”Lukitsin oven ulkopuolelta siksi aikaa, että kävin keskustelemassa isän kanssa epäilyksistäsi juomaasi koskien. Palasin sen jälkeen ylös. Kukaan ei ole voinut käydä täällä sinä aikana.”
”Mitä isäsi sanoi?” Shinea kysyi hiljaa.
”Laittoi rattaat pyörimään löytääkseen syyllisen.” Harom vastasi. ”Jäljet viittaavat baarimikon suuntaan.”
”Ei…” Shinea lipsautti suustaan.
”… Selvä?” Harom totesi hämmentyneenä.
Shinea hengitti syvään, miettien uskaltaisiko hän kertoa mitä Jaquesin kanssa oli aiemmin tapahtunut.
”Mistä on kyse?”
Nainen ei vastannut heti. Hän etsi epätoivoisesti sanoja, mietti miten muotoilisi asiansa, pelkäsi seurauksia, tiesi ettei voisi kiemurrella tilanteesta kertomatta tapahtuneesta, mutta yritti silti pelata aikaa.
”Tämä oli toinen kerta, kun minulle on käynyt näin…” Shinea kuiskasi lopulta. ”Ensimmäinen kerta tapahtui päivää ennen kuin törmäsit minuun niissä juhlissa Hydrukselle paluusi jälkeen... Epäilen Jaquesin laittaneen lasiini jotain sitä edeltäneenä iltana ja luulen niin käyneen eilenkin...”
”Mitä hän teki sinulle?” Harom kysyi, äänessään kireyttä, joka sai Shinean entistä varautuneemmaksi.
Siitä huolimatta hän kertoi, mitä oli tapahtunut. Hänen äänensä tärisi, eikä hän uskaltanut kohdata kumppaninsa katsetta.
”Shinea…” Harom huokaisi tukahtuneella äänellä, jonka sävyä oli hyvin vaikea tulkita.
Oliko se pettymystä?
Vai inhoa?
”Mikset kertonut aiemmin?”
”Pelkäsin…” Shinea sopersi alahuuli väristen, kyyneleet silmissään. ”Pelkäsin, mitä ajattelisit minusta. Syyttäisit minua tapahtuneesta, pitäisit minua pelkkänä lutkana…”
Harom puristi hänet tiukemmin syliinsä, silittäen naisen hiuksia.
”Olen aivan helvetin vihainen siitä, miten sinua on kohdeltu…” Hän sanoi naisen korvaan. ”Ja pettynyt siihen, ettet ole luottanut minuun sen vertaa, että olisit kertonut totuuden aiemmin. Jos olisin tiennyt, olisin pitänyt huolen siitä, ettei sinun olisi tarvinnut törmätä Jaquesiin eilen.”
Helpotus purkautui vuolaina kyynelinä Shinean takertuessa kumppaniinsa.
”Anteeksi…” Shinea sopersi.
”Ei ole mitään anteeksipyydettävää.” Harom piti naisen sylissään, kunnes tämä oli rauhoittunut.
Lopulta mies pyyhki kyyneleet kumppaninsa kasvoilta ja kohtasi tämän katseen.
”Teen kaiken voitavan, ettei sinun tarvitset nähdä häntä enää ikinä.” Mies sanoi, onnistuen valuttamaan Shineaan jonkinmoisen määrän itsevarmuutta. ”Nyt haluan, että käyt suihkussa, jotta voidaan lähteä kotiin.”
Shinea nyökkäsi, riisuen vaatteet päältään ja pujahti kylpyhuoneeseen. Harom katsoi hänen peräänsä, vannoen hiljaa mielessään pieksevänsä sekä Moriesta että Jaquesista täytteet ulos, mikäli kumpikaan koskisi Shineaan edes sormenpäällään.

Shinea asteli Haromin vanavedessä alakertaan. Cerim astui sisään kartanon raskaista pariovista heidän valmistautuessaan kotiinlähtöön, pyyhkäisten lumihiutaleet takkinsa hartioilta ovien sulkeuduttua takanaan.
”Olette edelleen täällä.” Vanhempi Tenwera totesi nuorenparin nähdessään. ”Hyvä.”
”Saitko jotain selville?” Harom kysyi, vilkaisten vieressään seisovaa lohduttoman näköistä avopuolisoaan.
”Baarimikko tunnusti.” Cerim vastasi riisuttuaan takin päältään, kohdistaen sanansa Shinealle. ”Ilmeisesti motiivina oli kauna perhettäsi kohtaan. Tämänhetkisen tiedon valossa asia liittyi jotenkin YPP:hen ja Karmin aiempiin tekemisiin.”
Shinea tuijotti Cerimiä silmät hämmästyksestä suurina.
”Mitä..?”
”Aikomuksena oli ilmeisesti siepata sinut ja vaatia isältäsi lunnaita. Toistaiseksi on vielä tutkinnassa, toimiko hän yksin vai onko mukana useampia tekijöitä.” Cerim selitti. ”Olen pahoillani, että tämä meinasi tapahtua minun kattoni alla.”
Shinea oli huomaamattaan hakeutunut lähemmäs Haromia, tajuten tilanteen siinä vaiheessa, kun mies puristi hänet lempeästi kylkeään vasten.
”Ei mitään hätää.” Harom sanoi vaimeasti naisen korvaan. ”Olet turvassa kanssani.”
”Haluan kotiin.” Shinea sanoi henkensä alta. Jokin Cerimin sanoissa sai hänet todella epäluuloiseksi.

Monen tunnin kotimatka taittui pääasiassa musiikkia kuunnellen. Huomatessaan Shinean vajoavan ahdistaviin ajatuksiin, Harom ojensi kätensä keskikonsolin yli naisen puolelle ja kosketti kumppaninsa kättä tai silitti tämän reittä, vetäen Shinean lempeästi takaisin todellisuuteen.
”Haluatko jutella?” Harom kysyi lopulta, kun he olivat jo lähellä Karnassosta. Shinea huokaisi syvään.
”Mietin vain…” Hän aloitti vaimeasti. ”Seuraako joku perässäni myös Karnassokseen vai oliko tämä kertaluontoinen tapaus…”
”Isä jatkaa asian selvittämistä ja pitää meidät kyllä ajan tasalla.” Harom vastasi.
”Minä en luota häneen.” Shinea töksäytti. Hänellä oli edelleen huono olo, eikä tilannetta lainkaan helpottanut se, että vanhempi Tenwera tiesi harvinaisen hyvin, mitä Jaques oli hänelle tehnyt. Oli myös ilmiselvää, että Jaques ja Cerim olivat edelleen ystäviä keskenään.
”Shinea, puhut isästäni.” Harom totesi. ”Eikä Jaquesilla ole tämänhetkisen tiedon valossa mitään tekemistä sen baarimikon kanssa.”
”Sukulaisuussuhde ei estä ketään olemasta kusipää.” Shinea tuhahti. ”Usko pois, minä jos kuka tiedän sen. Isäsi tiesi, mitä Jaques on tehnyt minulle ja silti hänet oli eilen kutsuttu paikalle. Ikään kuin sillä ei olisi mitään väliä, että veljesi kummisetä on kuvottava, naisia hyväksikäyttävä paskiainen. En varmasti ole ainoa, jonka hän on...”
Shinean ääni vaipui kuulumattomiin ja inhon väristys kulki hänen vartalonsa läpi.
Harom ei vastannut mitään ja matka jatkui hiljaisuuden vallitessa, kunnes mies parkkeerasi aluksensa heidän asuinrakennuksensa parkkihalliin.
”Allekirjoitan kaiken, mitä sanot Jaquesista, mutta älä vedä isääni mukaan syytöksiisi.” Harom sanoi kireästi. ”Hän auttoi sinua sen julkisuuskohun kanssa ja yrittää auttaa sinua nytkin.”
”Ymmärrän, että katsot Cerimiä ylöspäin, mutta et voi sulkea silmiäsi isäsi käytökseltä vain siksi, ettei se istu omaan mielikuvaasi hänestä.” Shinea tuhahti. ”Hänellä on kokonainen kansio minua koskevia tietoja. Se on sairasta!”
Harom nousi kuskin paikalta ja paukautti oven kiinni. Shinea astui myös ulos aluksesta. Hiljaisuuden vallitessa he ottivat mukaansa matkatavaransa ja siirtyivät kytevä riita niskassaan kotiin.
”En enää aio tulla mukaasi pohjoiseen.” Shinea ilmoitti kotioven suljettuaan.
”Etköhän nyt ylireagoi.” Harom tuhahti.
”Minä en luota siihen, että olisin turvassa vanhempiesi katon alla.” Shinea perusteli kantaansa. Harom jätti jälleen vastaamatta, mikä oli omiaan lisäämään naisen ärsyyntymistä.
Shinea seurasi Haromia asunnon läpi makuuhuoneeseen.
”Aiotko vältellä puhumista maailman tappiin asti?” Hän kysyi seuratessaan sivusta, kun mies purki mukanaan olleita tavaroita takaisin paikoilleen.
Harom huokaisi raskaasti.
Tilanne tuntui hyvin räjähdysherkältä.
”Harom…” Shinea aloitti painokkaasti, mutta vaikeni miehen kääntäessä tulikiven katkuisen katseensa häneen.
”Mitä helvettiä haluat minun tekevän, Shinea?” Harom ärähti. ”Tämä ei ole syy, jonka perusteella katkoisin välit vanhempiini.”
”Ainakin voit vedota isääsi sen suhteen, miksei Jaquesin kaltaista paskiaista pitäisi suojella.” Shinea vastasi.
”Se ei ole niin yksinkertaista.” Harom murahti. Shinea levitti kätensä kysyvään eleeseen, sen näköisenä, ettei todellakaan ymmärtänyt, mikä tilanteesta teki vaikean. Hänen omaan moraaliseen kompassiinsa ei mitenkään päin mahtunut syitä, joiden perusteella Jaquesin tekoja olisi voinut katsoa sormien välistä.
Harom huokaisi syvään.
”Yksityiskohtiin menemättä, kaikelle on syynsä.” Hän sanoi hiljaa. ”Kuvittelisin sinun käsittävän, millainen ihminen hän on. Kukaan ei asetu poikkiteloin Jaques Oharan eteen ja selviä siitä ilman seurauksia.”
”Joten hän saa tehdä mitä haluaa, kenelle haluaa, koska kukaan ei halua puuttua hänen tekemisiinsä omien näppien polttamisen pelossa?” Shinea kysyi kitkerästi. ”Tiedätkö, olen valmis käräyttämään hänet itse!”
”Älä edes ajattele tuollaista.” Harom ärähti. Ilme ja äänensävy olivat hyvin vakavat.
”Sanot tuon, niin kuin hänelle olisi yhteyksiä gezanaan ja sängystä löytyisi hydranpää, mikäli hän kuulee jonkun yrittävän puuttua tekemisiinsä.” Shinea tuhahti.
”… Se ei ole kovin kaukana totuudesta.” Harom sanoi vaimeasti. ”Hankkiudun hänestä eroon omin käsin seurauksista välittämättä, jos hän vielä koskee sinuun sormenpäälläkään, mutta toivon todella, ettet tarkoituksella ala kerjäämään itsellesi ongelmia.”
”Ai, niin kuin silloin kun asuin yksiössäni huonolla alueella ja työnkuvaani kuului vaatteiden riisuminen?” Shinea kysyi hyvin nenäkkäällä äänensävyllä, sivaltaen kipupisteeseen, joka oli johtanut riitaan aikaisemmin.
”Isäni ei tee mitään sellaista, mitä muut vastaavassa asemassa olevat eivät tekisi myös. Jaques on vuosien saatossa muuttunut täydeksi kusipääksi, mutta hänenkaltaisensa runkkareiden kanssa on opittava elämään, jos aikoo pärjätä.” Harom selitti kireästi, silminnähden hilliten itsensä. ”Tiedät kyllä, miten pahasti korruptio rehottaa tällä planeetalla, pohjoisessa asiat eivät ole sen paremmin kuin missään muuallakaan. Mikäli hyökkäät Jaquesia vastaan, horjutat samalla isäni luotettavuutta vetämällä hänenkin nimensä lokaan. Siinä vaiheessa, kun Jaques lyö pöytään vastavetonsa, hän pitää huolen siitä, ettei puolellasi ole ketään. Hän tuhoaa sinut tavalla, jota et osaa edes kuvitella. Tiedän kyllä, ettei tässä tilanteessa ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Älä tee mitään hätiköityä.”
Shineaa turhautti todella paljon.
”Eli kukaan ei tee yhtään mitään ja minä menen huomenna normaalisti töihin. Mitä nyt elän pelossa, että joku kaappaa minut mukaansa mennessä tai tullessa.” Nainen tuhahti. ”Muista tuoda kukkia hautajaisiini. Lempikasvini on safiirikello.”
Shinea aikoi lähteä huoneesta, mutta Harom tarttui tiukalla otteella hänen käsivarteensa ja veti naisen syliinsä, sulkien hänet tiukkaan halaukseen.
”Näen, että olet peloissasi.” Harom kuiskasi naisen korvaan. ”Ja niin vaikeaa kuin se onkin myöntää, niin olen minäkin. Teen kaiken voitavani pitääkseni sinut turvassa.”
”Tiedätkö…” Shinea sanoi hiljaa vastatessaan halaukseen. ”Itsepuolustustaitoni kaipaisivat hiomista.”
Harom lupasi hetkeäkään epäröimättä auttaa asian kanssa. Asian käsittely jäi siltä erää siihen, vaikka Shinea oli tilanteesta edelleen raivoissaan. Hän ei olisi halunnut tyytyä tällaiseen puolivillaiseen ratkaisuun, mutta ei hän oikein voinut muuta, kuin hyväksyä tilanteen.

[Shinea]

33. The Painful Way

Shinea taisteli kuristavia käsiä kaulaltaan, sai ne irti ja pinkaisi karkuun vain kompastuakseen jalkoihinsa. Hän rymähti polvilleen lattialle ja päästi suustaan värikkään ryöpyn kirosanoja. Harom ojensi kätensä ja veti naisen ylös.
”Uudestaan.” Mies komensi. Shinea tasasi hengitystään ja näytti hyvin turhautuneelta.
”Voidaanko kerrata vielä?” Hän kysyi.
”Osaat kyllä, usko pois. Osasit nytkin.” Harom vastasi. ”Lakkaa välittämästä siitä, että saatat satuttaa minua. Tee vain kaikkesi päästäksesi pakoon.”
Shinea huokaisi syvään ja lähti jälleen astelemaan käytäväsokkeloon, jota käytettiin yleisimmin hydeira-matseissa. Hän tunsi olevansa kireä kuin viulunkieli kuunnellessaan ja odottaessaan, mistä ihmeestä Harom seuraavaksi kävisi hänen kimppuunsa. Mies tuntui muistavan sokkelon pohjakartan ulkoa. Sekunnit matelivat ohi ja Shinean hermot kiristyivät entisestään hänen pälyillessään ympärilleen. Hän kuuli takaansa vaimean askeleen äänen ja päätä kääntäessään tunsi käsivarren painautuvan kurkulleen, ennen kuin ehti liikahtaa kauemmas. Yksi muutaman tunnin ajan harjoitelluista liikkeistä tuli lopulta selkärangasta asti ilman mitään pidättelyä ja hän pääsi Haromin otteesta irti, singahtaen pakoon.
”Hyvä.” Harom kuului sanovan hänen peräänsä ennen kuin katosi naisen näköpiiristä. Shinea hymyili pienesti ja jatkoi kulkuaan sokkelossa. Kutkuttava jännitys alkoi kihelmöidä naisen vatsanpohjassa.
He toistivat erilaisia hyökkäystilanteita, joista Shinea alkoi selvitä kerta kerralta paremmin.
Harhailtuaan jälleen aikansa käytävillä Shinea havahtui siihen, ettei kuullut ääniä muualta käytäväsokkelosta. Hän pysähtyi paikoilleen. Ei vieläkään mitään, vain hänen oman hengityksensä kohina. Shinea lähti uudelleen liikkeelle, mutta yllättäen valot sammuivat. Nainen pysähtyi uudelleen, ettei törmäilisi seiniin ennen kuin hänen silmänsä tottuisivat pimeään.
”Harom?” Shinea huhuili vaimeasti, olettaen ettei valojen sammuminen ollut tarkoituksenmukaista.
Ainoa vastaus, jonka hän sai, oli painostavat askeleet jossain lähettyvillä. Niskakarvat nousivat pystyyn ja Shinea lähti hitaasti astelemaan pitkin käytäviä päästäkseen ulos käytäväsokkelosta. Erään oven kohdalla nainen ehti nähdä vilaukselta Haromin, ennen kuin mies tarttui häneen. Shinea kirkaisi pelästyessään ja voihkaisi vaimeasti miehen paiskatessa hänet seinää vasten. Hänen suutaan vasten painuva suudelma sai jännityksen purkautumaan. Shinea vastasi suudelmaan, pujottaen kätensä kumppaninsa hiusten sekaan.
Suudelma venyi venymistään, muuttuen hetki hetkeltä kiihkeämmäksi.
”Entä jos joku näkee?” Shinea henkäisi, kun Harom alkoi kuoria vaatteita hänen päältään.
”Ei täällä ole enää ketään muuta.” Harom vastasi käheästi. ”Siksi valot sammuivat.”
Shinea luotti miehen sanaan ja näpersi tämän farkut auki. Hänen liikkeensä olivat hätäisiä, Haromin puolestaan hyvin varmoja. Mies tiesi jälleen kerran tarkalleen, mitä teki, nostaen Shinean hajareisin syliinsä kiskottuaan häneltä housut jalasta.
Naisen huulilta karkasi pitkä voihkaisu, kun Harom otti hänet käytävän seinää vasten. Shinea kietoi jalkansa tiukemmin kumppaninsa lantion ympärille ja he ajautuivat uudelleen pitkään suudelmaan. Harom painoi toisen kätensä naisen kaulalle, kääntäen hänen päätään painaakseen huulensa naisen korvan juureen.
”Purista…” Shinea henkäisi. Haromin ote hänen kaulallaan kiristyi ja nainen voihkaisi heikosti. Muutamaa voimakasta työntöä myöhemmin Shinea alkoi täristä ja hänen kyntensä painautuivat miehen selkää vasten. Ei kulunut kauaakaan, kun nainen parahti tukahtuneesti lauetessaan. Harom irrotti otteensa naisen kurkulta ja pitäen Shinean itsensä ja seinän välissä sen aikaa, mitä naisella kesti päästä takaisin kiinni reaalimaailmaan.
”En ihan tätä odottanut, kun tulin treenaamaan kanssasi itsepuolustusta…” Shinea henkäisi.
”Jos suoraan sanotaan, en minäkään.” Harom naurahti, laskien Shinean sylistään. Naisen huulille piirtyi hymy. Hän työnsi miehen vastapäistä seinää vasten ja polvistui tämän eteen.
”Helvetti…” Harom henkäisi, kun Shinea antoi edelleen juhlakuntoisen elimen upota suuhunsa, saattaen miehen ennen pitkää huipulle.
Valot syttyivät, kun kaksikko kiskoi vaatteita takaisin päälleen. Sokkelon ulkopuolelta kuului tiukka käsky tulla esiin. Harom naurahti ja veti Shinean mukaansa, saattaen tämän ulos käytäväviidakosta. Ulkopuolella odotti varsin tuikean näköinen vartija. Haromin nähdessään hänen ilmeensä lientyi ja muutaman sanan Haromin kanssa vaihdettuaan hän käänsi katseensa Shineaan tietävä virne kasvoillaan. Nainen punastui tajutessaan, että vartija tiesi todennäköisesti tasan tarkkaan mitä käytäväsokkelossa oli tapahtunut. Harom ei kuitenkaan vaikuttanut olevan asiasta mitenkään päin huolestunut, joten Shinea ei ottanut asiaa esiin kumppaninsa kanssa.

Pari päivää myöhemmin Shinea hoiti kahvilan sulkemisvuoron, varmisti että kaikki oli kunnossa seuraavaa aamua varten. Etuovi oli jo lukossa, kun nainen oli astelemassa sen kautta ulos, mutta muutti mieltään huomatessaan kahvilan ikkunan vieressä seisovan hahmon, todeten, että hänen olisi ehkä parempi poistua takahuoneen oven kautta. Takahuoneen ovelta hän vilkaisi vielä ikkunan suuntaan vain huomatakseen, että ulkona seisova tyyppi oli lähtenyt liikkeelle. Shinea mietti hetken, soittaisiko Haromille ja pyytäisi tätä tulemaan vastaan, mutta päätti lopulta laittaa tälle vain viestin, jossa ilmoitti lähtevänsä töistä ja olevansa pian kotona.
Nainen astui takahuoneen oven kautta ulos, varmisti sen olevan lukossa ja asteli kadulle, suunnaten kohti kotia. Hänellä oli painostava tunne siitä, että joku seurasi häntä. Hän pälyili ympärilleen kiirehtien askeleitaan ja oli epäluuloinen jokaisesta vastaantulijasta.
”Shinea!” Tutun oloinen ääni sanoi, juuri ennen kuin kosketus tuntui kevyenä naisen olkapäässä. Shinea käännähti ympäri, lähes hypähtäen kauemmas ennen kuin ote hänestä ehtisi kiristyä.
”… Theon!” Shinea henkäisi, helpottuneesti naurahtaen.
”Pelästyitkö? Anteeksi.” Theon pahoitteli. ”Kutsuin sinua jo kauempaa, mutta et ilmeisesti kuullut.”
”Ai? Äänesi luultavasti hävisi liikenteen sekaan.” Shinea totesi. ”Sinäkö työpaikkani ulkopuolella notkuit?”
”Minulla ei ole hajuakaan missä olet töissä, huomasin sinut kadun toiselta puolelta.” Theon vastasi, vilkaisten tarkkaavaisena ympärilleen. ”Onko sinulla syytä epäillä jonkun seuraavan sinua?”
”Ei varsinaisesti... Pohjoisessa sattui pieni välikohtaus jokin aika sitten ja olen sen vuoksi vähän varpaillani…” Shinea kohautti hartioitaan, vaihtaen puheenaihetta. ”Mitä sinä Hydruksella teet?”
”Töitä, minulla ja työparillani on keikka.” Theon vastasi Shinean ilmeitä tarkkaillen. ”Karnassos oli ensimmäinen välietappi. Aamulla suuntaamme Northineen. Sieltä mahdollisesti syvemmälle pohjoiseen, mikäli tilanne vaatii. Miten sinulla menee?”
Hän silmäili siskoaan, kiinnittäen selkeästi huomionsa naisen kaulassa olevaan mustelmaan.
”Ihan hyvin. Asun avopuolisoni kanssa vähän matkan päässä, työskentelen pienessä kahvilassa…” Shinea tiivisti. ”Haaveilen mekaanikon koulutukseni viimeistelystä. Sopiva tapa hoitaa asia on vielä työn alla, mutta olen toiveikas.”
He juttelivat hyvän tovin eri vaihtoehdoista, kunnes keskustelu sivusi Shinean aiheuttamaan mediamylläkkää.
”Kantautuiko se aiheuttamani mediahelvetti Applecoreen asti vai kuulitko jotain muuta kautta..?”
”Kantautui, pitkälti Karmin YPP-taustan vuoksi. Ei kohu lopulta ollut niin iso juttu, kuin miltä se aluksi vaikutti. Artemiren kääkkä luultavasti lakaisi sen maton alle.” Theon naurahti. ”Miten Karm ja Phobos suhtautuivat?”
”En ole kummankaan kanssa puheväleissä tällä hetkellä… Phoboksen kanssa tosin eri syystä.” Shinea vastasi hiljaa, kääntäen katseensa alaspäin. Theon näki, että häneen sattui. Mies ojensi toisen kätensä ja veti siskonsa lempeästi lämpimään halaukseen. Shinea yllättyi, mutta suli siitä huolimatta veljensä syliin.
”Kiitos…” Shinea hymähti, kun Theon päästi hänet otteestaan. ”Tämä tuli tarpeeseen.”
”Tiedän kyllä, ettemme ole ehtineet kehittämään juuri minkäänlaista sisarussuhdetta, mutta mielelläni korjaisin asian.” Theon sanoi hymyillen. ”Jos haluat, voit koska tahansa ottaa minuun yhteyttä.”
”Arvostan sitä.” Shinea hymähti.
”Shinea!” Nainen kuuli Haromin kutsuvan häntä vähän matkan päästä.
”Kuka..?” Theon aloitti kohdistaessaan katseensa Haromiin.
”Avopuolisoni.” Shinea totesi veljelleen, suunnaten seuraavat sanansa kumppanilleen. ”Anteeksi Harom, jäin suustani kiinni.”
”Tajuatko yhtään, miten huolissani olin?” Harom kysyi päästessään Shinean viereen, kääntäen tuikean katseensa Theoniin. ”Ja sinä olet…?”
”Theon Metor, YPPn metsästäjä.” Tämä vastasi, näyttäen metsästäjäkorttiaan. Harom vilkaisi sitä ja sen jälkeen Shineaa.
”Mistä on kyse?” Mies kysyi kääntäessään katseensa takaisin Theoniin.
Theonin viestin alkoi soida ja hän pahoitteli ennen kuin nosti sen korvalleen vastatakseen siihen. Lyhyt sananvaihto viestimen toisessa päässä olevan henkilön kanssa antoi nopeasti ymmärtää, että miestä kaivattiin jossakin.
”Olen pahoillani, minun pitää mennä.” Theon sanoi Shinealle puhelun lopetettuaan. ”Oli mukava nähdä sinut.”
”Samoin sinut.” Shinea vastasi.
”Jätän harkintaasi sen, kerrotko heilallesi kuka olen.” Theon virnisti ennen lähtöään. ”Ilmoittele itsestäsi, jos kaipaat juttuseuraa.”
Shinea naurahti ja heilautti kättään ennen kuin veli katosi kulman taakse.
”Mitä helvettiä on meneillään?” Harom kysyi lähtiessään astelemaan Shinean rinnalla kotia kohti.
”Palkkasin YPP:n selvittämään kaiken siitä sieppausyrityksestä.” Nainen vastasi täydellisellä pokerinaamalla.
”Mitä?” Harom kysyi yllättyneenä. ”Oletko tosissasi?”
”Älä näytä noin huolestuneelta.” Shinea naurahti. ”En palkannut. Se oli huono vitsi.”
”Minkä takia sitten seisoit keskellä katua kaulailemassa jotain YPP:n rakkia?” Harom kysyi.
”Enkä tiennytkään, että jaat Phoboksen kanssa yhteisen mielipiteen YPP:stä ja sen työntekijöistä.” Shinea hymähti. ”Törmäsin Theoniin sattumalta, olemme tuttuja muuta kautta.”
”Se lienee ainoa asia mistä olen veljesi kanssa samaa mieltä.” Harom tuhahti. ”Mitä hän tarkoitti sillä, että jättää harkintaasi kertoa, kuka hän on?”
”Jutellaan siitä kotona. Seinilläkin on korvat.”
”Onko hän joku entinen hoitosi?”
Shinea purskahti nauruun.
”Voin täysin vilpittömästi vastata, ettei todellakaan ole. Ei entinen, eikä nykyinen hoito.”
”Miten minusta tuntuu, että pidät minua pilkkanasi tällä hetkellä?” Harom kysyi.
”Saatan hiukan kiusoitella, mutta en ikinä pitäisi sinua pilkkanani.” Shinea vastasi hymynkare huulillaan.
Loppumatka kotiin sujui hiljaisuuden vallitessa. Harom tosin tuntui kihisevän ulospäin näennäisen tyynen pintansa alla.
”No?” Harom kysyi sillä sekunnilla, kun kotiovi sulkeutui heidän takanaan.
”Kärsivällisyytesi on tänään noin nelivuotiaan taaperon tasolla.” Shinea naurahti.
Harom suuntasi häneen hyvin intensiivisen katseen.
”Voinko luottaa sinuun, ettet lavertele asiaa eteenpäin? Theonin henkilöllisyys on aika tiukasti varjeltu salaisuus, josta hän ei itse pidä minkäänlaista meteliä.”
”Tietysti voit.” Harom tuhahti.
”Theon on veljeni.” Shinea töksäytti. ”Tai no, tarkemmin sanottuna velipuoleni.”
”Älä viitsi.” Harom naurahti epäuskoisena. ”Oikeasti?”
”Isä kertoi asiasta silloin, kun asuin hänen kanssaan kahdestaan Wanyassa.” Shinea vastasi. ”Olen tavanneet Theonin muutaman kerran. Tänään törmäsin häneen sattumalta.”
”Enpä olisi ihan heti Karmista uskonut…” Harom totesi päätään puistellen.
”Painotan edelleen, että tämä on salaisuus.” Shinea huomautti. ”Vaikka en ole tällä hetkellä isän tai Phoboksen kanssa väleissä, minulla ei ole mitään Theonia vastaan.”
”Huuleni ovat sinetöidyt.” Harom sanoi. ”Miten työpäiväsi meni?”
”Kun tein lähtöä, kahvilan ulkopuolella seisoi joku tyyppi…” Shinea vastasi. ”Epäilen hänen seuranneen minua.”
”Oletko varma?”
”En tietenkään ole. Poistuin takaovesta, mutta en saanut kotiin päin kävellessäni selville, että seurasiko joku oikeasti.” Shinea vastasi. ”Sitten törmäsin Theoniin…”
”Haluatko, että haen sinut huomenna töistä?” Harom kysyi.
”Kai minä pärjään tuon lyhyen kotimatkan yksinkin…” Shinea vastasi.
”Shinea, ei ole heikkoutta myöntää tarvitsevansa tukea.” Harom totesi. ”Mihin aikaan vuorosi loppuu?”
Shinea kertoi ja hänen kumppaninsa lupasi tulla vastaan, mikäli vain pääsisi lähtemään ajallaan omalta työpaikaltaan.


Shinean seuraava työpäivä oli kiireinen, eikä hän ehtinyt juurikaan ajatella töistä lähtöä päivän aikana. Rina oli sairastunut, joten Shinea sai hoitaa jälkipuoliskon vuorostaan yksin. Kahvilan omistajan lähdettyä paikalle osui turistiryhmä, jonka jäsenten kanssa Shinealla ei ollut yhteistä kieltä näiden kaikkien puhuessa planeetan länsiosien valtakieltä ja siitäkin sellaista murretta, joka kuulosti Shinean korvaan siltä, kuin näillä olisi ollut kuuma puuperuna suussaan. Tilanne sujui kuitenkin lopulta erilaisilla viittomisilla, osoittelulla, viestimen kieliapplikaatiolla ja muutamalla lehtiöön piirretyllä kuvalla hyväntuulisen naurun säestäessä operaatiota. Turistit palveltuaan Shinea kääntyi seuraavan tiskille tulleen asiakkaan puoleen, tunnistaen miehen naapurikseen, jonka vulpiaa oli rapsutellut sen jälkeen, kun oli joutunut keskustelemaan Evan kanssa.
”Aran! Hei!” Shinea tervehti hymyillen, kaiveltuaan hetken miehen nimeä muistinsa sopukoista. Tämä näytti olevan otettu siitä, että nainen muisti hänen nimensä.
”Aikamoinen suoritus.” Aran totesi, viitaten kahvilan terassilla tyytyväisenä jutteleviin turisteihin, viimeisen kulkiessa juuri ulos ovesta.
”Olihan se.” Shinea naurahti. ”Mitä sinulle saisi olla?”
”Kahvi, mustana.” Aran vastasi hymyillen. ”Ja jos listalta löytyy, niin yhdet treffit.”
”Kahvin saat, mutta treffeille en lähde.” Shinea naurahti, tuntien punastuvansa. ”Olen varattu.”
”Niinpä tietysti.” Aran puisteli päätään hymynkare suunpielessään.
”Mitä Remille kuuluu?” Shinea kysyi kaataessaan kahvia ja ojentaessaan kupin tiskin yli.
He keskustelivat hyvän tovin tiskin ääressä, Shinean palvellessa välillä muut kahvilan asiakkaat. Aranin kanssa keskustelu sujui kuitenkin varsin luontevasti, eikä tämä näyttänyt ottaneen saamiaan pakkeja mitenkään pahalla. Miehen jatkettua matkaansa Shinea kysyi tiskin lähellä olevassa pöydässä istuvalta rouvalta, ottaisiko tämä toisen kupillisen kahvia ennen kuin kahvila sulkeutuisi siltä päivältä.
”Mielelläni.” Rouva totesi hymyillen ristikkolehtensä takaa. Shinea kaatoi hänelle uuden kupillisen.
”En voinut olla kuulematta keskusteluanne sen herttaisen nuoren miehen kanssa.” Rouva totesi. ”Pidät ilmeisesti eläimistä?”
”Pidän kyllä.” Shinea vastasi. ”Lapsuudenkodissani on kaksi catronaita.”
”Voin ottaa oman vulpiani joskus mukaan, kun tulen käymään kahvilla.” Rouva lupasi herttaisesti hymyillen.
”Kauniisti ajateltu, mutta kahvilaan ei saa tuoda lemmikkejä.” Shinea hymähti. ”Kahvilan terassille olette kyllä enemmän kuin tervetullut myös lemmikkinne kanssa.”
Höpöteltyään rouvan kanssa hetken niitä näitä, hän kävi korjaamassa turistijoukon astiat kahvilan terassilta ja kävi pyyhkimässä pöydät. Sulkemisajan lähestyessä ristikkolehteä täyttänyt rouva pakkasi tavaransa ja poistui kahvilasta. Kahvilan sulkeuduttua Shinea kävi lukitsemassa etuoven saadakseen hoitaa tiskit ja muut asiat rauhassa. Lopulta hän pääsi lähtemään ja oli vilpittömän iloinen nähdessään Haromin kahvilan ulkopuolella. Shinea varmisti vielä kahvilan pääoven varmasti menneen lukkoon, ennen kuin asteli kumppaninsa luokse.
”Hei!” Hän huokaisi astuessaan miehen syliin, painaen päänsä tämän rintakehää vasten.
”Rankka päivä?”
”Ymhy.” Shinea hymähti. ”Jos sopii, lataan itseäni hetken sylissäsi.”
Harom naurahti ja silitti naisen hiuksia, painaen tämän otsalle suukon. Shinea irrotti pian otteensa ja he lähtivät astelemaan kaupan kautta kohti kotia. Muutaman korttelin matkalla vastaantulijoissa oli hyvin paljon kahvilassa melko usein käyviä asiakkaita, joista suurin osa tervehti Shineaa joko sanallisesti tai hyväntuulisella pään nyökäytyksellä. Kaupassa Shinea jäi kahdesti suustaan kiinni tutuksi tulleen vakiasiakkaan kanssa. Harom puolestaan näytti ärsyyntyvän, kun vieraat miehet puhuttelivat jatkuvasti hänen puolisoaan.
Kotitalonsa ala-aulaan pääsemisen jälkeen Aran räjäytti potin astumalla hissistä ulos vulpiansa kanssa, tiedustellen Shinealta lähtisikö hän heidän kanssaan kävelylle. Shinea kieltäytyi kohteliaasti, suunnaten hissiin Haromin kanssa, joka suuntasi tulikivenkatkuisen katseensa Araniin ennen kuin hissin ovet sulkeutuivat.
”Mikä hätänä?” Shinea kysyi kotioven sulkeuduttua, havaittuaan ilmapiirin kiristyneen.
”Eikö minun antamani huomio riitä sinulle?” Harom kysyi, saaden Shinean varpailleen kysymyksellään.
”Tietysti riittää, mistä ihmeestä päättelet, ettei riittäisi?” Nainen kysyi suunnatessaan keittiöön purkamaan ostokset.
”Näyttää taas kerran siltä, että teet kaikkesi ollaksesi huomion keskipisteenä.” Harom sanoi huulillaan hymy, jonka nainen tulkitsi ivalliseksi.
”Enkä tee.” Shinea väitti vastaan. ”Mistä helvetistä tämä nyt tulee?”
”Joka toinen vastaantulija näyttää tuntevan sinut.” Harom töksäytti.
”No mistä helkkarista luulet sen johtuvan?” Shinea kysyi. ”Olen jumalauta kahvilassa töissä. Siellä on yhteensä noin neljä vakituista ihmistä ja asiakaspalveluun kuuluu se, että on asiakkaille kohtelias!”
”Pistää miettimään, että uskaltaako tässä lähteä pariksi päiväksi pois kaupungista vai majoitatko sinäkin jonkun miehen sänkyyni, kun olen poissa?”
Sokea raivo välähti Shinean läpi ja ennen kuin hän ehti edes ajatella tekoaan, hän heilautti kättään, tähdäten avokämmenensä iskun miehen kasvoihin. Läimähdystä seuraavassa hetkessä naisen suusta karkasi parahdus hänen tömähtäessään lattialle miehen puolustauduttua. Shinea räpiköi puolittain ylös, kääntäen katseensa yläpuolellaan seisovaan Haromiin. Ilma oli molemminpuolisesta vaietusta raivosta raskas. Haromin kasvot olivat ilmeetön naamio, joka ei heijastellut minkäänlaisia tunteita ja se lietsoi Shineaan pelkoa.
”Pettämisestä syyttävä on useimmiten tehnyt itse jotain kyseenalaista ja kuvittelee siksi kumppaninsa tehneen jotain väärää.” Nainen sihahti, pitäen katseensa miehen kasvoissa.
”Sinähän sen parhaiten tiedät.” Harom naurahti ivallisesti ja käänsi Shinealle selkänsä, poistuen huoneesta.
”Helvetin pelkuri!” Shinea huusi kumppaninsa perään, vääntäytyen jaloilleen. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Harom jätti asioiden selvittämisen kesken. Shinea ei päässyt edes olohuoneeseen asti, kun oli jälleen vastakkain miehen kanssa. Hän säpsähti Haromin tarttuessa häneen. He seisoivat hyvin lähellä toisiaan, eikä Shinea halunnut katsoa kumppaniaan kohti.
”Ärsytät minua tahallasi.” Mies totesi, kuljettaen toisen kätensä peukaloa naisen alahuulta pitkin. Shinea oli jo aiemmin havainnut sen olevan ensimmäinen merkki siitä, että tulisi pian kuritetuksi makuuhuoneen puolella.
”Älä koske minuun.” Hän sähähti, työntäen miehen käden sivuun. Shinea tönäisi miehen pois luotaan ja oli kävelemässä tämän ohi, kun Harom tarttui häneen uudelleen, vetäen naisen takaisin syliinsä.
”Päästä irti!” Hän huusi.
Käheä naurahdus naisen korvanjuuressaan kertoi, ettei Harom ottanut hänen vastusteluaan lainkaan tosissaan. Shinea yritti riuhtaista itsensä irti, mutta mitä enemmän hän tappeli vastaan, sitä kovempia otteita Harom käytti. Lopulta nainen luovutti, ettei hänen kumppaninsa satuttaisi häntä enempää, alistuen tekemään mitä mies halusi.

Ajankulu hämärtyi, eikä Shinea tiennyt oliko kulunut minuutteja vai tunteja, mutta hänen äänensä oli huutamisesta käheä, hikinen vartalo vapisi rasituksesta, eikä ollut toivoakaan siitä, että jalat olisivat kantaneet. Harom jätti tärisevän Shinean sänkyyn astellessaan itse suihkuun.
Shinea käpertyi kerälle hillitäkseen vartalossaan risteilevän kivuntunteen ja veti peiton päälleen pysyäkseen lämpimänä. Hän vaipui utuiseen puolivalvetilaan ja havahtui hereille Haromin pukiessa vaatteita päälleen.
”Mihin menet?” Shinea kysyi käheällä äänellä.
”Käyn keskustassa.” Harom vastasi enempää selittämättä, astellen ulos makuuhuoneesta. Hetkeä myöhemmin ulko-ovi kävi ja mies oli poissa. Shinea tunsi olonsa hylätyksi, todella tyhjäksi ja tuo tyhjyys täyttyi hetkessä surulla ja ahdistavilla tunteilla, jotka kiskoivat häntä kohti epätoivoa. Lopulta hän nousi ylös, pudoten polvilleen lattialle jalkojen pettäessä. Vatsaa aristi, sisäreisiin sattui ja keho tuntui siltä, että seuraavana päivänä sitä koristaisivat lukuisat mustelmat. Lopulta Shinea keräsi itsensä ja hoiperteli asunnon läpi kylpyhuoneeseen, lysähtäen lattialle käännettyään suihkun päälle. Suihkussa kaikki tuntui etenevän kuin hidastetussa elokuvassa, mutta ennen pitkää hän selviytyi ulos kylpyhuoneesta.
Shineaa itketti. Hän oli ennenkin harrastanut Haromin kanssa tällaista seksiä, mutta tällä kertaa se oli ollut henkisesti liikaa.
Seinät tuntuivat kaatuvan päälle ja katto sortuvan niskaan siinä vaiheessa, kun Shinea palasi makuuhuoneeseen. Hän silmäili lattialla lojuvia vaatteitaan. Harom oli kirjaimellisesti repinyt alusvaatteet hänen päältään ennen kuin oli ottanut hänet. Ne olivat olleet yhdet Shinean suosikeista. Tuntui oudolta surra menetettyjä vaatekappaleita, varsinkin kun keho valitti samaan aikaan kivusta. Shinea kiskoi päälleen yhden pehmeimmistä huppareistaan sekä väljät housut. Hän vilkaisi lattialla lojuvaa viestintään ja jätti sen niille sijoilleen. Keräiltyään eteisessä takkinsa taskuihin lompakkonsa sekä kulkulätkänsä, jolla päästä helpoiten kotiovesta sisään, Shinea poistui asunnosta.
Astuttuaan kadulle nainen mietti hetken, mitä tekisi. Hän käveli muutaman korttelin päässä sijaitsevaan kahvilaan ja tilasi isoimman suklaapitoisen juoman, jonka listalta löysi. Shinea otti mukavasti käsiä lämmittävän valtavan mukin mukaan ja palasi takaisin kotitalolleen, ajellen hissillä ylimpään kerrokseen. Sieltä pääsi rakennuksen kattoterassille. Varmistettuaan, ettei siellä ollut ketään muuta, Shinea kiipesi terassin kaiteen yli ja kävi katolle istumaan, nojaten selkänsä kaidetta vasten. Hän oli edelleen monen metrin päässä reunasta, joten putoamisvaaraa ei ollut.
Shinea oli käynyt katolla aiemminkin ja rakennuksen korkeuden vuoksi tuntui siltä, kuin olisi istunut maailman huipulla. Kuuma suklaajuoma lämmitti hänen mieltään ja katsellessaan auringonlaskua hän antoi mielensä valua tyhjäksi. Kun aurinko oli hävinnyt horisontin taakse ja sen viimeisetkin valonsäteet olivat hävinneet taivaalta, Shinea nousi ylös, kiipesi aidan yli ja palasi sisälle. Nainen päätti hissin sijaan laskeutua asuinkerrokseen portaita pitkin. Rappukäytävään syttyi valot sitä mukaan, kuin nainen liikkui portaita pitkin. Tunnelma oli hivenen aavemainen, sillä ylemmät kerrokset pimenivät sitä mukaan, kun nainen kulki alaspäin. Lopulta hän saavutti oikean kerroksen.
Kotiovesta sisään päästessään Shinea sai todeta Harominkin palanneen takaisin.
”Missä ihmeessä olit?” Mies kysyi astellessaan eteiseen.
”Katolla.” Shinea vastasi hiljaa.
”Mitä helvettiä sinä siellä teit?” Harom kysyi hämmentyneenä. ”Tajuatko miten huolissani olin!?”
”Katselin auringonlaskua.” Shinea vastasi väsyneenä. ”Harom… Meidän pitää puhua.”
”Mistä?”
Shinea asteli miehen ohi keittiöön, kiinnittäen huomionsa ensimmäisenä pöydällä olevaan kukkakimppuun. Siinä oli saafirikelloja, hänen lempikukkiaan. Nainen sivuutti kukat ja istui pöydän ääreen, huokaisten syvään. Harom nojasi kädet puuskassa keittiötasoon. Keittiötasoilla nököttävien astioiden perusteella miehellä oli ollut ruuanlaitto kesken.
”Tajuatko lainkaan, miten paskamaisesti käyttäydyit, kun jätit minut yksin kotiin tuollaisen seksisession jälkeen?” Shinea kysyi hiljaa.
”Ilmeisesti en.” Harom vastasi kuivasti. ”Olet aiemmin itse pyytänyt tuollaista kohtelua. Itseasiassa olet pyytänyt pahempaa.”
”Nimenomaan.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Olen itse pyytänyt, joten olen tiennyt olevani valmis vastaanottamaan sen, mitä pyydän. Nyt en ollut.”
Harom ei sanonut mitään, katsoi vain Shineaa vaiteliaana.
”Sinä satutit minua.” Shinea sanoi hiljaa.
”En tarkoittanut-” Harom aloitti.
”En usko, että teit niin tahallasi.” Shinea keskeytti hänet. ”Yritän vain sanoa, ettet voi oma-aloitteisesti kohdella minua tuolla tavoin. Varsinkaan jos jätät minut yksin kotiin sen jälkeen…”
”Selvä.” Harom töksäytti.
”En sano tätä loukatakseni sinua.” Shinea selitti anteeksipyytävällä äänellä. ”Mitä siihen edeltäneeseen riitaan tulee…”
”Saatoin olla tarpeettoman kovasanainen.” Harom totesi, kääntäen katseensa lattiaan.
”Joten toit minulle lepyttelylahjan?” Shinea kysyi, vinkaten kukkien suuntaan.
”Joten toin sinulle lepyttelylahjan.” Harom vastasi. ”Toin myös suklaata.”
”Kivasti tehty.” Shinea totesi hiljaa, vaikka riidan aihe painoikin edelleen hänen mieltään. ”Tiedäthän sinä, että seurustelen kanssasi, koska olet se, jonka kanssa haluan elämäni jakaa?”
”Tiedän… Menneisyyden painolasti painaa harteillani.” Harom huokaisi. ”En saisi sälyttää sitä niskaasi, mutta joinakin hetkinä mustasukkaisuus vetää pitemmän korren...”
Shinea nousi ja asteli miehen eteen, halaten kumppaniaan. Harom vastasi halaukseen, painaen Shinean hiusten sekaan suukon. He seisoivat pitkään keittiössä syleillen toisiaan.
Lopulta Shinea hiippaili itse makuuhuoneeseen. Harom oli ehtinyt laittaa sen jälleen haluamaansa kuntoon, Shinean vaatteet eivät enää lojuneet lattialla ja sänky oli pedattu. Se mistä Shinea yllättyi, oli sängyn päällä lepäävä kokomusta laatikko, jonka päällä oli kaunis punainen koristenauha.
Shinea asteli sängyn luo ja kuljetti sormiaan laatikon sileällä pinnalla, avaten lopulta nauhassa olevan rusetin. Hän nosti kannen pois paikoiltaan ja käänsi sen alla olevat silkkipaperikääreet sivuun, paljastaen laatikossa olevan alusvaatesetin. Se oli tismalleen samanlainen, kuin minkä Harom oli vain tunteja aiemmin tuhonnut, eri värinen vain. Silkkipaperikerroksia oli useita ja niiden välissä oli yhteensä neljä täyttä settiä alusvaatteita. Alimmaisena oli kuin kirsikkana kakun päällä samanlainen ja samanvärinen kuin riekaleiksi revitty setti.
”Piti juosta, että ehdin liikkeeseen hakemaan nuo, ennen kuin se sulki ovensa tältä päivältä.” Harom sanoi vaimeasti ovensuusta. ”Tiesin kyllä, että ne olivat suosikkisi.”
Shinea ei tiennyt miten päin olla. Syyllisyys painoi hänen niskassaan. Harom olikin ajatellut paljon pidemmälle, kuin hän oli edes tajunnut. Shinea oli maksanut edellisen alusvaatesettinsä itse, hän tiesi, että mies oli juuri upottanut aikamoisen summan rahaa hänen hemmotteluunsa
”Pidätkö niistä?” Harom kysyi, asettaen kätensä naisen vyötärölle. Shinea nyökkäsi, sillä ei luottanut lainkaan ääneensä. Hän kuljetti sormiaan yhden setin kangasta pitkin, nauttien sen tunnusta. Kaksi muuta settiä olivat tismalleen sen tyylisiä, mitkä Shinea olisi itsekin valinnut. Hän tiesi, etteivät ne olleet suoranaisesti sellaisia, jotka miellyttivät Harom eniten, vaan mies oli selkeästi ajatellut Shinean makua ne valitessaan.
”Kiitos.” Shinea sai lopulta sanottua.
”Rakastan sinua.” Harom painoi suukon hänen kaulalleen.
”Niin minäkin sinua.” Shinea vastasi. Haromin siirtyessä takaisin keittiöön, nainen jäi vaihtamaan vaatteensa, laittaakseen jotain piristävää päälleen. Hän puki päälleen yhden uusista alusvaateseteistä ja tunsi olonsa paljon paremmaksi hyvin istuvissa alusvaatteissa. Nainen tarkasteli kuvajaistaan makuuhuoneen peilistä ja valitsi itselleen mukavan neulemekon, jossa tiesi viihtyvänsä. Hän harjasi vielä hiuksensa, ennen kuin asteli olohuoneen läpi kynttilänvalossa kylpevään keittiöön.
Pöytä oli jo katettuna ja Harom kaatoi Shinealle lasillisen viiniä, painaen naisen huulille nopean suudelman ennen kuin siirtyi takaisin ruoanlaiton pariin. Shinea istui pöydän ääreen ja katseli kumppaniaan viinilasinsa takaa, silmäillen tämän leveitä hartioita, lihaksikkaita käsivarsia ja farkkujen verhoamaa takapuolta. Hiuksensa mies oli pyyhkäissyt huolettomasti taaksepäin ja muutama suortuva valahti aika ajoin hänen silmilleen.
”Mitä?” Harom kysyi huomatessaan Shinean katselevan häntä.
”Nautin näkymistä.” Nainen vastasi. Harom naurahti ja nosti pöytään kaksi lautasta.
Syödessään he ajautuivat keskustelusta toiseen, nauraen toistensa jutuille. Viinin pikkuhiljaa vähetessä he upposivat keskusteluissaan yhä syvempiin sisältöihin.
Kontrasti muutamaa tuntia aiempiin tapahtumiin oli valtava, mutta mystisesti kaikki ikävä painui taka-alalle Shinean nauttiessa kumppaninsa seurasta täysin siemauksin.

Seuraavien viikkojen aikana Harom oli enimmäkseen täydellinen ihannekumppani, eikä riitatilanteita tullut vastaan. He kävivät yhdessä syömässä ja viettivät muutenkin paljon aikaa keskenään.
Shinea avasi armeijalta tulleen kirjekuoren odottaessaan aamiaisleipäänsä paahtimesta, veti kuoren sisällön esiin, silmäillen päällimmäisen paperin läpi. Hän päästi villin kiljahduksen ja tanssi pienen onnentanssin. Harom säpsähti pöydän ääressä ja läikäytti kahvia paidalleen.
”Vitunvittu…” Mies ärähti, sysäsi kupin kädestään ja nousi seisomaan, suunnaten Shineaan kiukkuisen katseen. ”Mitä nyt?!”
”Anteeksi.” Shinea sanoi, jatkaen papereiden silmäilyä, kun Harom veti kahviin sotkeentuneen paidan päältään. ”Maavoimat kelpuuttivat minut alokkaaksi. Saan suoritettua mekaanikon koulutukseni loppuun.” ”Missä vaiheessa sinä sinne olet hakenut?” Harom kysyi jähmettyen paikoilleen.
”Siinä vaiheessa, kun se mediamylläkkä oli laantumaan päin.” Shinea kohautti hartioitaan.
”Miksi helvetissä et puhu minulle mitään noista tempauksistasi?!”
”En nyt ymmärrä mikä tässä on ongelma.” Shinea sanoi hämmentyneenä. ”Suoraan sanottuna en uskonut armeijan hyväksyvän minua mekaanikkopainotetulle alokaserälle, joten se vähän niin kuin painui mielessäni taka-alalle, kun pääsin kahvilaan töihin...”
”Sekin alkaa näkyä…” Harom tuhahti henkensä alta silmiään pyöräyttäen, marssi ulos keittiöstä ja äänistä pääteltynä kävi paiskaamassa paitansa pyykkien sekaan. Mies oli ollut poikkeuksellisen kireä ja ärtyisä muutaman päivän ajan. Shinea huokaisi syvään, työntäen Haromin hiljaisen loukkauksen mielestään, vaikka se oli osunut kipeästi. Hän tiesi kyllä pyöristyneensä hieman tanssimisen lopettamisen jälkeen, mutta ei asiaa olisi tarvinnut hänen naamaansa hieroa…
”Harom…” Shinea sanoi pehmittelevästi, kun mies tuli takaisin keittiöön. ”Onko jokin hätänä?”
Mies veti puhdasta paitaa päälleen, eikä vastannut mitään istuutuessaan takaisin pöydän ääreen.
”Meronin katoamisen vuosipäivä oli jokin aika sitten...” Harom sanoi vaimeasti pitkän hiljaisuuden jälkeen, katse kahvikupissaan. ”En… en saa sitä mielestäni…”
Äänensävy kieli siitä, että mies teki kaikkensa pysyäkseen kasassa. Shinea asteli kumppaninsa viereen ja kietoi kätensä hänen ympärilleen. Harom nojasi päänsä naisen rintakehää vasten, vastaten halaukseen.
”Olen pahoillani.” Shinea sanoi hiljaa. ”Kerro, jos voin jotenkin auttaa asian käsittelemisen kanssa.”
”Tuntuu, etten ole edes aloittanut...” Harom sanoi käheästi. ”Koska ei ole varmoja todisteita siitä, että Meron olisi kuollut… odotan vain, että hän ilmestyy jostakin kusipäinen virne kasvoillaan, pummaa röökiä, kysyy ’Oliko ikävä?’ ja vittuilee päälle...”
”Epävarmuudessa eläminen on lohdutonta.” Shinea myönnytteli.
”Koska Meronin ruumista ei löydetty, ei ollut hautajaisia… Ei ole muistokiveä… Ei ole mitään.” Harom huokaisi. ”Luulin, että olin jo painanut koko asian mieleni perukoille, kunnes vuosipäivä paiskasi kaiken takaisin silmilleni. En ikinä uskonut, että yhdessä rysäyksessä koko elämäni räjähtäisi kappaleiksi...”
”Oletko puhunut tästä vanhempiesi kanssa?” Shinea kysyi.
”Näyttääkö isäni mielestäsi siltä, että hän puhuu tällaisista asioista?” Harom naurahti ilottomasti. ”Vanhempani käsittelevät suruaan omalla tavallaan.”
Muun muassa heittämällä kuolleen poikansa avopuolison ulos kodistaan…
”Ja jättivät sinut käsittelemään omaa suruasi yksin.” Shinea huomautti. Hän kuljetti sormiaan miehen hiusten seassa, silittäen tämän päätä.
”On minulla sentään sinut…” Harom totesi.
”Olen aina valmis kuuntelemaan ja tarjoamaan vertaistukea, mutta jos tilanne eskaloituu kovin pahaksi, suosittelen että hankit itsellesi ammattiapua.” Shinea sanoi vaimeasti.
Harom ei vastannut tähän mitään. Shinea arveli, ettei mies olisi ikinä valmis keskustelemaan menetyksestään kenenkään tuntemattoman ihmisen kanssa. Pelkästään Tenweran sukumotto ’Tieto on valtaa’ viittasi siihen suuntaan, ettei heikkouksiaan voisi paljastaa ulkopuolisille.
”Täytyy lähteä töihin…” Harom huokaisi lopulta, irrottaen otteensa Shineasta.
”Pärjäätkö?” Nainen kysyi.
”Ei minulla muitakaan vaihtoehtoja ole.” Harom vastasi.
Shinea huokaisi syvään miehen asteltua ulos keittiöstä. Tuskastuttavan tyypillistä… Ei hän toki itsekään ollut hakeutunut ammattiavun piiriin käsitelläkseen äitinsä kuolemaa, mutta hän olisi ottanut avun vastaan, jos olisi kokenut sitä tarvitsevansa. Vastoinkäymisten käsittely ei näyttänyt olevan edes vaihtoehto Shinean elämässä oleville, tai olleille, miehille. Isä oli jättänyt väliin kaiken, missä hänen olisi pitänyt keskustella vaimonsa kuolemasta, eikä Shinea ei uskonut veljensäkään käsitelleen heidän äitinsä kuolemaa kenenkään ulkopuolisen kanssa. Ja nyt Harom kieltäytyi käsittelemästä veljensä kuolemaa.
”Koska se alokaskausi alkoi?” Haromin ääni havahdutti Shinean ajatuksistaan.
”Sinähän siellä maavoimissa töissä olet, eikö sinun pitäisi tietää, koska tontille tulee uutta verta?” Shinea letkautti.
”Istun sen verran korkealla jakkaralla, ettei minun tarvitse juurikaan välittää keltanokista.” Mies naurahti. ”Puheilleni päädytään vasta siinä vaiheessa, kun onnistuu mokaamaan jotain oikein kunnolla.”
”Aloitan tasan kahden viikon päästä.” Shinea sanoi tutkittuaan armeijan lähettämiä papereita.
”Täytyy taas totutella siihen, että koti on tyhjä, kun tulen töistä…” Harom totesi vaimeasti.
”Ei se alokasaika ikuisuutta kestä.” Shinea naurahti. ”Etköhän kestä muutaman kuukauden.”
”Et anna vaihtoehtoja.” Harom painoi naisen huulille suukon. ”Pitää mennä.”
Shinea painoi kumppaninsa huulille toisen suukon, ennen kuin päästi tämän lähtemään. Haromin mentyä naisen ajatukset ajautuivat hänen veljeensä. Vaikka Phobos oli käyttäytynyt kusipäisesti ja oli muutenkin kaksinaismoralistinen paskiainen, Shinea ikävöi veljeään silti. Nainen veti viestimen taskustaan ja valitsi veljensä yhteystiedot. Hän tuijotti aikansa näytöllä näkyviä tietoja, jotka oli merkitty punaisella sen merkiksi, että yhteystieto oli estetty. Lopulta hän poisti estot veljensä yhteystiedoista, mutta ei tehnyt elettäkään lähettääkseen tälle viestiä tai tavoitellut häntä millään muullakaan tavalla.

[Shinea]

34. The Worthless Way

Shinea seisoi muiden alokkaiden kanssa apinaradan reunalla odottamassa käskyjä. Aiemmin saman päivän aikana tuo 10 alokasta kattava ryhmä oli hakenut varusteensa ja kiikuttanut ne mukanaan omaan tupaansa, ehtimättä kuitenkaan valitsemaan punkkia tai tutustua muutoinkaan tulevien kuukausien ajanviettopaikkaansa. Ryhmään kuuluvat eivät olleet ehtineet juurikaan vaihtaa kuulumisia keskenään, mutta Shinea oli kyllä havainnut muiden vilkuilevan suuntaansa. Nainen mietti itsekseen, tulisiko tästäkin elämän osa-alueesta sellainen, jonka aikana häntä yritettäisiin polkea muiden toimesta maan rakoon.
Alokaserän eteen asteli varsin silmää hivelevän näköinen kersantti, joka ilmoitti nimensä olevan Rome Tae. Miehen iho oli kullanvaalea, hiukset lähes kuparisena hohtavan punaruskea. Kersantti silmäili hetken alokasryhmäänsä, ilmoitti heidän pitävän lähtötason kuntotestin ja kajautti sitten käskynsä, komentaen koko lauman radalle. Shinea oli ryhmän pienikokoisin jäsen ja sai osakseen jonkinmoista naureskelua muiden toimesta ennen kuin alokkaat syöksyivät esteiden kimppuun. Hän jäi aluksi muista hieman jälkeen, mutta pääsi silti radan loppuun ensimmäisten joukossa. Hän oli ryöminyt, kiivennyt, pujotellut, hyppinyt ja sukeltanut radan läpi tasaisen tappavalla ja mahdollisimman tehokkaalla tyylillä, säästellen energiaa missä pystyi. Hänen tanssijan uransa aikana opitut kehonhallintataidot tulivat näissäkin olosuhteissa tarpeeseen.
Kersantti Tae oli radan loppupäässä vastassa, kun Shinea ja erä miespuolinen alokas singahtivat peräkkäin yli viimeisestä esteestä.
”Hieno suoritus, alokas Thorn.” Kersantti Tae totesi, kääntäen katseensa Shineaan hymynkare huulillaan. ”Enkä olisi sinulta vähempää odottanutkaan, alokas Way.”
Shinea ja Thorn vilkaisivat toisiaan asettuessaan rivin aluksi, molemmat tasaten hengitystään suorituksensa jäljiltä. Thornin haalean oranssi iho helotti hieman aiempaa kirkkaampana rasituksen vuoksi ja hiukset tummanpunaiset hiukset olivat hikiset. Hartiat olivat leveät, mutta muutoin mies oli varsin hoikka. Kasvonpiirteissä oli jotain, mikä toi Shinean mieleen Geminin ja ikänsä puolesta Shinea arveli Thornin olevan häntä muutamaa vuotta vanhempi.
Yksi kerrallaan muut alokkaat saivat radan suoritettua ja liityttyä rivin jatkoksi.
”Mikä meni pieleen?” Kersantti Tae kysyi viimeisenä radan loppuun päässeeltä kaksikolta, joka oli ottanut hyvin räjähtävän lähdön, mutta hyytynyt kesken kaiken. Seurasi varsin vapaamuotoinen ja polveileva keskustelu siitä, miten rata kannatti suorittaa mahdollisimman tehokkaasti, siinä kun ei ollut kyse nopeudesta. Lopulta Tae ilmoitti, että alokkaat suorittaisivat radan uudelleen, tällä kertaa vastakkaiseen suuntaan.
”Herra kersantti, minulla on kysymys.” Shinea kajautti.
”Antaa tulla, alokas Way.” Tae vastasi.
”Onko tämä yksilötehtävä?” Shinea kysyi.
”Mitä mainioin kysymys.” Kersantti Tae totesi hymynkare huulillaan. ”Ei, tämä ei ole yksilötehtävä. Onko muuta?”
Muut alokkaat vilkaisivat Shinean suuntaan, osa hivenen vahingoniloisen oloisina. Koska nainen oli muita lyhyempi, tälle tulisi todennäköisesti vaikeuksia muutamassa kohdassa rataa, kun se suoritettiin toisin päin. Koska kukaan ei halunnut kysyä mitään muuta, Tae lähetti alokkaat takaisin radalle, tarkkaillen näiden menoa. Erään korkean esteen kohdalla Shinean pituus loppui kesken, kuten hän oli etukäteen arvellutkin.
”Way.”
Thorn seisoi naisen vieressä, yhdistäen kätensä astinlaudaksi. Shinea otti tarjouksen vastaan, tarttuen miestä kevyesti olkapäästä, asettaen jalkansa miehen käsien päälle. Tämä nosti hänet ylemmäs, jonka jälkeen nainen pääsi helposti esteen yli. Loput tiimistä ylitti esteen samalla taktiikalla, viimeiseksi jäänyt ryhmän pisin jäsen tosin selvisi esteestä omin neuvoin.
Alokkaat näyttivät pelaavan yllättävän hyvin yhteen, edeten tasaisesti radan läpi ja auttaen yksittäisten esteiden kohdalla haparoivat toverinsa eteenpäin. He selvisivät takaisin nopeammin, kuin oikeaan suuntaan mennessään. Loppupäivä sujui vastaavissa merkeissä, ryhmän hitsautuessa jotenkuten yhteen jo ensimmäisenä päivänään. Tae saattoi hyvillä mielin päästää alokkaansa lepäämään päivän päätteeksi.

Shinea oli ryhmänsä ainoa nainen ja hänet oli sijoitettu samaan tupaan muiden kanssa. Ryhmän päästessä päivän päätteeksi omaan tupaansa, muutama miehistä vilkuili häntä hieman epävarman näköisinä.
”Way, haluatko valita punkkasi ensin?” Thorn kysyi, rikkoen hiljaisuuden. Shinea nakkasi ovensuusta poimimansa tavaransa ovea lähimpänä olevaan punkkaan sen suurempaa ajatustyötä tekemättä, Thornin jättäessä omat tavaransa sitä vastapäätä sijaitsevaan sänkyyn. Muut jatkoivat punkkien täyttämistä kutakuinkin järjestyksessä huoneen perää kohti. Shinea kiskoi takin päältään ja järjesteli tavaransa punkkansa päässä olevaan kaappiin. Vapaa-aikaa olisi noin puolitoista tuntia, ennen kuin valot sammuisivat yöksi.
Shinea istui jalat ristissä keskelle punkkaansa ja silmäili tupatovereitaan. Pian hän kohtasi Thornin katseen.
”Sinä olet Karm Wayn tytär, eikö niin?” Thorn avasi sanaisen arkkunsa. Shinea tunsi, miten kaikkien muiden katseet kääntyivät heidän suuntaansa.
”Jep.” Shinea vastasi vakavana. ”Karm ja Elara Wayn tytär. Phobos Wayn sisko. Nainen Shenna Heavenin takana. Onko muuta kysyttävää?”
”Kuvitteletko saavasi meiltä muilta erikoiskohtelua sen vuoksi, että olet legendan jälkeläinen?” Viereisen punkan alokas kysyi. Shinea muisteli hänen nimensä olevan Hale. Miehen kasvonpiirteet olivat varsin terävät. Se sai hänet näyttämään varsin äreältä ja sitä myötä luotaantyöntävältä. Iho oli hailakka vihreä ja musta hiuskuontalo oli vedetty lyhyeksi siiliksi.
”En todellakaan.” Shinea vastasi miehen kysymykseen varsin vakava ilme kasvoillaan. ”Oletan, että minua kohdellaan, niin kuin muitakin. Mutta en aio sulattaa minkäänlaista häirintää itseäni kohtaan. Oliko muuta?”
”Mikä sun lempiväri on?” Kuului huoneen perältä.
”Petrolinsininen.” Shinea naurahti.
”Onko veljesi oikeasti sellainen, mitä väitetään?”
”Epäilen vahvasti. Hän vastannee itse itseään koskeviin tornareihin.” Shinea kohautti hartioitaan.
”Entä Karm? Onko hän oikeasti kesyttänyt giga-ursan?”
”Ei.” Shineaa nauratti. ”Äiti palveli pitkään Bestia-osaston riveissä. Hän on se perheenjäsen, joka on kouluttanut giga-ursia ja aloittanut keisarihydran kesyttämisen armeijan tarpeisiin.”
Thornin avaama keskustelu johti koko alokasryhmän kerääntymiseen muutaman punkan ääreen ja kysymykset alkoivat hyvin nopeasti koskea myös muita paikallaolijoita pelkän Shinean sijaan. Siinä vaiheessa, kun valojen sammumiseen oli vartti aikaa, olivat tuvan jäsenet tutustuneet toisiinsa jo varsin hyvin, eikä kukaan enää näyttänyt aristelevan Shinean paikallaoloa.
Koko ryhmä lähti lopulta yhtä jalkaa hoitamaan iltapesunsa. Pestessään hampaitaan, Shinea tunsi jonkun puristavan takapuoltaan. Hän nakkasi hammasharjansa kädestään, käännähti silmänräpäyksessä ympäri, tarttui kähmijää ranteesta ja väänsi käden tämän selän taakse. Shinea potkaisi tuota toiseen tupaan kuuluvaa alokasta polvitaipeeseen saadakseen hänet polvilleen kaakelilattialle.
”Jos tämä toistuu, paiskaan sinut naama edellä seinään. Sen jälkeen murran kätesi.” Shinea sanoi kuuluvalla äänellä, tietäen kaikkien huoneessa olevien tapittavan tilannetta silmät selällään.
”Okei, selvä…! Päästä irti…” Kähmijä älähti naisen kiristäessä otettaan. Shinea sysäsi miehen luotaan, kääntyen etsimään katseellaan hammasharjaansa.
”Aika vaikuttava veto.” Hale totesi, ojentaen Shinealle tämän hammasharjan, jonka oli ilmeisesti napannut kesken ilmalennon kiinni.
”Meneepähän kerrasta perille.” Shinea kohautti hartioitaan ottaessaan harjan vastaan. Mekaanikkojen palatessa tupaansa, näytti mehevä tornari Shinean räpsähdyksestä kulkevan jo käytävillä. Saattoi olettaa, että hän saisi olla jatkossa rauhassa.
Aamulla muiden tupien jäsenet katsoivat pitkään alusmekaanikkojen alokasryhmää, joiden pöytäseurue oli aamiaisella ainoa, josta kuului tasainen puheensorina.

Aamiaisen jälkeen kersantti Tae saapui mekaanikkojen tupaan ja nämä pomppasivat asentoon siinä missä sattuivat seisomaan.
”Eilen illalla on kuulemma sattunut pikku välikohtaus, joka on johtanut väkivallan käyttöön ja uhkailuun.” Kersantti kajautti, antaen katseensa kulkea mekaanikosta toiseen. ”Joten tehdään selväksi heti kättelyssä, ettei tämänkaltainen peli vetele. Voitte katsoa viikonloppulomanne palaneiksi.”
Shinea tunsi katseet selässään ja pelkäsi toden teolla, että muut syyttäisivät häntä lomien palamisesta. Kersantti Tae antoi alokkaille käskyn vaihtaa täyden varustuksen päälle, heillä olisi kymmenen minuuttia aikaa saapua pihamaalle.
”Sukista ei ole pulaa, mutta löytyykö meiltä tarpeeksi palasaippuaa, jotta voidaan käydä tervehtimässä yöllä sitä tahmanäppiä, joka yritti kajota Wayhin?” Joku kysyi sen verran kuuluvalla äänellä, että Shinea kuuli sen huoneen toiselle puolelle. Idea sai osakseen myönnyttelyä.
”Niin paljon kuin tuosta ajatuksesta pidän, ei ehkä oteta riskiä siitä, että lomia palaa lisää. Pahimmillaan saadaan potkut.” Shinea totesi lopulta, ollen hyvin otettu siitä, että hänen alokastoverinsa olivat valmiita pitämään hänen puoliaan. Kukaan ei näyttänyt suuttuneen menetettyjen lomien vuoksi.
Harom tosin oli viestien perusteella tilanteeseen vähemmän tyytyväinen, kun Shinea ilmoitti kumppanilleen, ettei tulisi viikonlopuksi kotiin. Lopulta mies ei voinut muuta, kuin hyväksyä asian.

Muiden alokkaiden lähdettyä viikonlopun viettoon kuka mihinkin, saivat mekaanikot nakikseen kuurata koko tuparakennuksensa lattiasta kattoon. Kun oli varmaa, ettei paikalla ollut nappiherroja kyttäämässä heidän tekemisiään, joukon alikersantti hölläsi kurivaatimuksia ja koko projektista muotoutui varsin viihdyttävä kokemus koko kymmenpäiselle ryhmälle.
”Tonny?” Shinea huikkasi vähän matkan päässä olevalle alokasryhmän nuorimmalle jäsenelle. ”Jos kiipeän siivouskärryyn, annatko vauhtia? Katsotaan kuinka pitkälle tämä vehje rullaa käytävää pitkin!”
”Oletko tosissasi?” Mies kysyi äimistyneenä. Hän edusti mekaanikkoalokkaiden nuorempaa päätyä ja pelkäsi selkeästi seurauksia, mikäli he jäisivät hölmöilystä kiinni.
”Hyppää kyytiin, Way.” Thorn virnisti astuessaan läheisestä huoneesta ulos. Shinea oli saanut miehestä nopeasti itselleen täydellisen taisteluparin, joten nainen kiipesi siivouskärryyn ja otti sen laidoista kiinni, kun Thorn työnsi kärryn huimalla vauhdilla kohti käytävän päätä.
”Wiiiiiiii!!!” Shinea kiljahti sydämensä kyllyydestä kärryn kiitäessä käytävää pitkin. Sen vauhti hidastuisi juuri sopivasti käytävän toiseen päähän mennessä. Yllättäen kersantti Tae astui käytävän päässä olevasta ovesta sisään, reagoiden nopeasti kohti tulevaan siivouskärryyn, ottaen sen ja kyydissä olevan Shinean vastaan ennen kuin kärry törmäisi seinään.
Shinea veti kasvoilleen maailman viattomimman ilmeen katsoessaan kersanttia silmiin, vieden käden lippaan ja odottaen miehen reaktiota. Kersantti käänsi katseensa Shineasta muihin käytävässä seisoviin alokkaisiin, joilla niin ikään oli käsi lipassa.
”Siivotkaa ensin ja perseilkää vasta sitten.” Tae kajautti käytävään, huulillaan hymynkare, jonka vain hyvin lähellä oleva Shinea huomasi. Mies virnisti, ennen kuin lähetti Shinean ja siivouskärryn takaisin käytävään, poistuen päätään puistellen samaa reittiä, kuin oli paikalle saapunutkin.
”Tae taitaa pitää sinusta.” Thorn naurahti.
”Hän vaikuttaa siltä, että on ollut tekemisissä veljeni ja hänen simpanalaumansa kanssa.” Shinea naurahti, kun mies auttoi hänet pois kärrystä. ”Luulen myös, että toistaiseksi meininki on melko kesy verrattuna siihen, mitä muuta hän on nähnyt.”
”Yritätkö hankkia meille lisää viikonloppulomien peruuntumisia, Way?” Hale kysyi mennessään ohi mopin ja sangon kanssa.
”Joo, pelkkä ajatus siitä, että saan hengailla viikonloput yhdeksän mekaanikkomiehen kanssa saa sukat suorastaan pyörimään jaloissa.” Shinea vastasi virne suunpielessään. ”Sillähän ei ole mitään väliä, että avopuolisoni meinasi repiä pelihousunsa tämän takia.”
”Jatketaan hommia, voidaan sitten jälkikäteen keksiä jotain viihdyttävää tekemistä.” Thorn totesi.
Heidän keskittyessään siivoamiseen, ei mennyt kuin pari tuntia siihen, että he olivat valmiita. Kersantti Taen syynättyä heidän työnsä jäljet varsin pikkutarkasti, mekaanikot saivat luvan lähteä syömään. Sen jälkeen he palasivat tupaansa. Matkalla takaisin erään lomille lähteneen alokaserän alikersantti pysäytti Shinean varsin vähäeleisesti, käskien naisen sivummalle.
”Alokas Way! Yliluutnantti Tenwera käski teidät puheilleen.” Mies sanoi. Shinea kuittasi käskyn vastaanotetuksi ja asteli päärakennukseen alikersantin perässä. Tämä jätti hänet yksin oikealle ovelle, josta Shinea astui sisään luvan saatuaan, miettien samalla mitä hän oli tällä kertaa tehnyt ja miksi Harom oli hänet huoneeseensa pyytänyt.
Mies seisoi ikkunan ääressä, kääntyen katsomaan Shineaa naisen asteltua sisään.
”No, oletko viihtynyt?” Hän kysyi, ennen kuin nainen ehti sanoa mitään. Shinea mietti, mitä kaikkea Harom oli jo mahtanut saada mutkien kautta tietoonsa mekaanikkojen alokaserästä tai hänen suorituksistaan.
”Oikein hyvin!” Nainen totesi olkiaan kohauttaen. ”Ensimmäinen viikko on mennyt uuteen totutellessa…”
”Mursit kuulemma käden joltakulta, joka yritti kähmiä sinua.” Harom sanoi, katsellen avopuolisoaan arvioivasti.
”Uhkasin murtaa.” Shinea korjasi. ”Luulisi sinun tietävän, että tornarit eskaloituvat, kun niitä kerrotaan eteenpäin.”
”Ainakin sinua koskevat ovat varsin vaikuttavan oloisia.” Harom hymähti. Shinea huomasi, ettei hymy ulottunut silmiin asti.
”Jonkun opettamista itsepuolustustekniikoista on ollut apua.” Hän sanoi hiljaa. ”Oliko sinulla jotain asiaa, vai mitä minä teen huoneessasi?”
Harom asteli Shinean eteen ja katsoi naista päästä varpaisiin, kuin tilannearviota tehden.
”Halusin nähdä sinut.” Mies sanoi, pyyhkäisten naisen poninhännälle sidotuista hiuksista karanneen suortuvan tämän korvan taakse. ”Koska et olet tulossa viikonlopuksi kotiin, päätin hyödyntää valtuuksiani ja kutsua sinut tänne.”
Harom painoi Shinean huulille suudelman, johon nainen vastasi, olettaen kyseessä olevan puhtaasti läheisyys ja ikävän lievitys. Kun mies ryhtyi avaamaan hänen takkinsa vetoketjua, Shinea tarttui kumppaninsa käsiin, irrottautuen suudelmasta.
”Harom…” Nainen sanoi hiljaa. ”Maltat kai odottaa ensi viikonloppua?”
”Väitätkö, ettei sinulla ole viikon jälkeen patoumia?” Harom kysyi, asettaen kätensä keveästi kumppaninsa takapuolen päälle, hymynkare huulillaan. ”Aiemmin olit hyvinkin villinä useamman kerran viikossa.”
”On minulla patoumia, mutta tämä on työhuoneesi…” Shinea vastasi hiljaa. ”En halua ottaa riskiä siitä, että joku näkee. Tai että haisen kiimalle palatessani takaisin tupaan…”
”Kuten sanoit, tämä on minun työhuoneeni. Vakuutan sinulle, ettei kukaan tule tänne luvatta.” Harom naurahti, painaen naisen kaulalle suudelman ja pujotti sormensa Shinean niskahiusten sekaan tavalla, josta tiesi tämän erityisesti pitävän. Naisen huulilta karkasi vaimea voihkaisu ja hän nosti kätensä miehen rintakehälle kuin työntääkseen tämän kauemmas, siihen kuitenkaan pystymättä.
”Tuo ei ole reilua…” Shinea henkäisi, kun Harom puristi hänet tiiviimmin syliinsä. Hänen kumppaninsa tiesi tasan tarkkaan, mitä nappeja painella saadakseen hänet syttymään ja tuntui nyt sormeilevan niitä hyvinkin määrätietoisesti.
”Ei ole sekään, ettet nuku kanssani samassa sängyssä.” Harom sanoi käheästi. Shinea vastasi seuraavaan suudelmaan, jonka aikana Harom nosti hänet hajareisin syliinsä ja kantoi työpöytänsä ääreen. Pian naisen takki päätyi lattialle ja sen alla ollut toppi sekä urheiluliivit oli kiskottu ylemmäs rintojen tieltä, jotta niitä olisi helpompi kosketella. Shinea avasi itse miehen housuista vyön, napin ja vetoketjun, pujottaen kätensä housunkauluksesta sisään, kiertäen sormensa jäykistyneen kyrvän ympärille. Haromin otteet kovenivat, kun hän oli avannut Shinean housut. Hän käänsi naisen ympäri, veti tämän housut alusvaatteineen alemmas ja työntyi naisen sisään. Shinea parahti vaimeasti, kun Harom painoi hänen ylävartalonsa pöytää vasten, vääntäen samalla toisen käden selän taakse pitääkseen hänet paikoillaan. Nainen yritti hillitä pitämäänsä meteliä, ettei kukaan oven ulkopuolella mahdollisesti oleva kuulisi hänen ääntään, mutta Harom tuntui tekevän kaikkensa saadakseen hänet vaikeroimaan mahdollisimman kovaa. Orgasmin seurauksena naisen suusta paennut ääni kuului varmasti käytävään asti ja Shinean yrittäessä sopertaa Haromilta, että tämä lopettaisi, hän laukesi uudestaan. Sen kuuli varmasti koko kerros…
Shinea sai pienen hetken hengähdysaikaa, ennen kuin päätyi polvilleen lattialle, saaden kyrvän käytännössä saman tien kurkkuunsa. Harom piti hänen niskahiuksistaan kiinni, antamatta naiselle tilaa perääntyä lauetessaan tämän suuhun. Shinea olisi halunnut sylkäistä, mutta oli käytännössä pakotettu nielemään, ennen kuin mies irrotti otteensa hänestä.
Hän yski, nojaten voipuneena Haromin työpöytään, samaan aikaan kun mies puki univormunsa jälleen moitteettomaan edustuskuntoon. Nainen tunsi olonsa kurjaksi, rajansa ylitetyiksi… Hänen olisi pitänyt sanoa ei.
”Sinun lienee parempi pukea päällesi.” Harom sanoi, kuljettaen kättään aiempaan käytökseen peilattuna ristiriitaisen lempeästi naisen hiusten seassa saatuaan omat vaatteet päälleen. Shinea käänsi kyynelistä märät kasvonsa kumppaninsa puoleen, saaden tämän kyykistymään viereensä huolestunut ilme kasvoillaan.
”Mikä hätänä?”
”Ei mikään.” Shinea valehteli, piirtäen kasvoilleen hymyn. ”Tämä vain oli tällä hetkellä paljon…”
Harom pyyhkäisi kyyneleet Shinean poskilta ja painoi suukon naisen otsalle.
Niin kovin tyypillistä, suudelmat jäivät heti, kun hän on itse päättänyt työntää kyrpänsä kurkkuuni…
”Rakastan sinua.” Harom sanoi vaimeasti, silittäen kevyesti Shinean poskea.
”Niin minäkin sinua.” Hän pakotti jälleen hymyn huulilleen, kiskoen sitten toppinsa alas. Nainen vääntäytyi ylös lattialta, pukien housunsa jälleen asianmukaisesti päälleen, ennen kuin poimi takkinsa lattialta.
”Pidä huoli, ettet järjestä itsellesi lisää peruttuja lomia.” Harom hymähti, kun nainen asteli ovelle puettuaan myös takin takaisin päälleen. Shinea tyytyi nyökkäämään.
Lyhyitä hyvästejä myöhemmin nainen seisoi käytävässä, astellen lähimpään vessaan, jonka löysi. Hän lukittautui yhteen koppiin siistiäkseen itsensä ja olemuksensa, huuhdellen ensimmäisenä suunsa, pesi sitten kasvonsa ja solmi lopuksi poninhäntänsä uudelleen. Hän asteli ulos wc:stä ja oli törmätä käytävällä kulkevaan upseeriin.
”Anteeksi, herra… majuri?” Shinea sanoi aavistuksen epävarmasti vilkaistuaan miehen takin rinnuksissa olevia natsoja, kiinnittäen sitten huomionsa niiden alla lukevaan sukunimeen. ”Rhett?”
”Shinea!” Riyan veli sanoi, peittäen hämmästyksen äänestään. ”Mitä ihmettä sinä täällä teet?”
Rhett katsoi Shineaa päästä varpaisiin, naisen vaatetuksen vastatessa kysymykseen jo itsessään.
”Olen mekaanikkopuolella alokkaana.” Shinea vastasi hämillään. ”Ja tässä olen… koska… koska kävin tapaamassa yliluutnantti Tenweraa…”
”Niinkö? Mitä asiaa sinulla mahtoi hänelle olla?” Rhett kysyi. Shinea punastui.
”Me seurustelemme ja…”
”Viikonloppulomasi on peruttu, eikä hän jaksanut odottaa?” Rhett ilmaisi epäilyksensä ääneen. Shinea ei kehdannut katsoa häntä silmiin nyökätessään.
”Eipä ole ensimmäinen kerta, kun hänen työhuoneessaan naidaan...” Rhett totesi päätään puistellen. Shinea nosti katseensa yllättyneenä.
”Kenen kanssa..?” Hän empi kysymystään.
”Kuvittele se kliseisin vaihtoehto.” Rhett kierteli, ollen selkeästi pahoillaan siitä, että kertoi naiselle asiasta.
”…sihteeri?” Shinea totesi vaimeasti. Rhett nyökkäsi.
”Kiitos kun kerroit…”
”Puutun todella harvoin muiden ihmissuhteisiin, mutta teen tässä tapauksessa poikkeuksen.” Rhett sanoi vaimeasti. ”Kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Pysy valppaana ja pidä huolta itsestäsi. Ansaitset paljon parempaa, kuin Tenweran kaltaisen kusipään.”
Shinea tyytyi nyökkäämään, koska ei luottanut ääneensä. Hän pelkäsi, että kyyneleet vierisivät hänen poskilleen hetkenä minä hyvänsä, jos hän edes yrittäisi puhua.
”Jos kasarmialueella tapahtuu jotain, minkä kanssa tarvitset apua, ota minuun yhteyttä.” Rhett sanoi. ”Työhuoneeni on tällä samalla käytävällä. Jos joku yrittää asettua poikkiteloin tiellesi, sano että pyysin sinut luokseni.”
”Kiitos, Rhett.” Shinea sai sanottua.
”Mene nyt.” Rhett totesi, seuraten katseellaan Shinean loittonevaa selkää. Hän vilkaisi Haromin työhuoneen ovea päätään puistellen, ennen kuin lähti kohti omaa työhuonettaan. Hän oli nähnyt Shinean viimeksi Elaran hautajaisissa, mutta tyttö oli ollut niin surun murtama ja pitänyt parhaansa mukaan huolta kovia kokeneesta Karmista, ettei tämä luultavasti edes muistanut hänen olleen paikalla.

Shinean palatessa mekaanikkojen tupaan, olivat muut vetäneet viisi sänkyä ympyräksi, jonka keskellä oli iso pahvilaatikko toimittamassa pöydän virkaa ja sen päällä meneillään jokin korttipeli.
”Aloititte sitten ilman minua!” Hän naurahti ovensuusta pakotettuaan hymyn huulilleen.
”Eihän me tiedetty, että koska tulet takaisin!” Thorn vastasi.
Shinea hyppäsi miehen viereen istumaan ja sai saman tien käteensä vajaan pullon lievästi punertavan sameaa nestettä.
”Mitä helvettiä tämä on?” Nainen kysyi nestettä epäluuloisesti nuuhkaistuaan.
”Venamin ukin reseptillä tehtyä kotipolttoista.” Hale totesi hymyssä suin. Ilmeisesti kyseinen neste nousi hyvää vauhtia päähän, sillä pullo oli suunnilleen puolillaan ja yhdeksän alokastoveria olivat onnistuneet jo juomaan itsensä mukavaksi. Venam itse virnisti lähinnä vastapäätä olevasta punkasta Shinealle, pyyhkäisten vihreät hiuksensa pois vaaleansinisiltä kasvoiltaan. Shinea oli alusta asti miettinyt, oliko tämä mahdollisesti jonkin mutkan kautta sukua Sinethin sisaruksille, mutta ei ollut välittänyt asiasta niin paljoa, että olisi kysynyt.
”Onko se neidin makuun liian rahvaanomaista?” Mies kysyi, rahisuttaen partaansa sormiensa alla leukaansa rapsuttaessaan. Venam muistutti jostain syystä Shinean silmissä myös hyvin paljon Phobosta, vaikka tämän ulkonäössä ei mitään samaa ollutkaan hiustyyliä ja partaa lukuun ottamatta.
Shinea otti varovaisen siemauksen pullonsuusta. Alkumaku ei ollut mitenkään erityisen ihmeellinen, mutta juoman volcanhirven lailla potkaiseva jälkimaku pääsi yllättämään. Shinea ojensi pullon Thornille ja painoi kasvonsa kyynärtaipeeseensa alkaessaan yskiä.
”Uskallanko edes kysyä, mistä tuo on tehty?” Nainen kysyi, pyyhkäisten kyyneleet silmistään.
”Parempi, kun et tiedä.” Thorn vastasi Venamin puolesta, siemaisten pullosta ja ojensi sen irvistäen eteenpäin. ”Eikä se edes ala maistua ajan kanssa paremmalta.”
”Ette vain ymmärrä hyvän päälle.” Venam virnisti leveästi.
”Mitä te pelaatte?” Shinea kysyi katsoessaan laatikkopöydän päällä lojuvaa pelilautaa. Peli sisälsi muutaman pakan kortteja, jonkinlaisia pelimerkkejä ja shottilasillisen tuota Venamin mukanaan tuomaa sisuskaluja polttavaa litkua. Shinealle selitettiin pikaisesti säännöt ja sen perusteella, että viimeiseksi jäänyt joutuisi kumoamaan shotin kitusiinsa, nainen päätti jättää pelin välistä.
”Nynny.” Venam haastoi hymynkare huulillaan jakaessaan kortteja.
”Ei Leon tai Tonnykaan pelaa.” Shinea virnisti, viitaten ryhmän nuorimpiin jäseniin, jotka pelasivat kahdestaan tuplaloukkua viereisellä sängyllä.
”Jättäkää te tytöt vain välistä tämä leikki, jää miehille enemmän juotavaa.” Totesi Roel, ryhmän vanhin ja isokokoisin jäsen, joka luultavasti oli myös ainoa, joka saattoi kumota shottilasillisen Venamin tuomaa litkua ilman sen suurempia seuraamuksia.
”Kympistä vetoa, että Roel on konttauskunnossa ennen puoltayötä.” Shinea sanoi Thornille tarkoituksellisen kovaa kuiskaten, että Roel varmasti kuuli hänen sanansa.
”Itseasiassa olen tässä sinun puolellasi.” Thorn hymähti.
”Ajattelitko saada Waylta pesää ennen kuin alokaskausi on paketoitu, vai riittääkö sinulle se, että kielesi on syvällä hänen perseessään?” Roel kysyi Thornilta. Mies oli selkeästi huomannut Shinean ja Thornin tulevan mainiosti toimeen keskenään.
”En ole hänestä, enkä sen enempää kenestäkään muustakaan kiinnostunut siinä mielessä, että haluaisin tunkea mitään ruumiinosaani heidän sisäänsä.” Thorn töksäytti lakonisesti.
”Ahaa, enemmän ottavaa kuin antavaa sorttia, vai?” Roel lohkaisi virne suunpielessään.
”Luulenpa Thornin tarkoittaneen, ettei hän ole kiinnostunut panemisesta missään mielessä.” Shinea korjasi miehen oletusta.
”Oletko tosissasi?” Roel kysyi Thornilta, osoittaen Shineaa. ”Katso nyt häntä, väitätkö, ettei mikään värähdä…?”
”Väitän.” Thorn sanoi. ”Tiedostan kyllä, miltä ihmiset näyttävät. Way on kaunis, Venam taas on luultavasti naisten mieleen ja sinuna opettelisin käytöstapoja, jos haluaisin saada pesää. En vain ole kiinnostunut seksistä millään tavalla.”
”Mutta…” Roel aloitti.
”Anna olla, Roel.” Venam paukautti miestä selkään, ojentaen pullon hänelle. ”Thorn on hyvä tyyppi ja Way on jo ensimmäisellä viikolla osoittanut, että hän on ansainnut paikkansa tässä koneöljyn terästämässä simpanalaumassa.”
Thorn ja Roel mittasivat toisiaan katseellaan hyvän tovin. Tilanne laukesi, kun Shinea nosti etu- ja keskisormensa varsin söpön näköisenä rauhanmerkiksi ylös, painoi ne suunsa eteen kuin jotain pohtiakseen, mutta työnsikin kielensä ulos, muuttaen koko eleen irstaan vihjaavaksi. Roel repesi nauruun ja siemaisi juomaa pullosta, ennen kuin ojensi sen eteenpäin.
Tunnelma vapautui pikkuhiljaa, joku laittoi viestimestään musiikkia, jonka kirvoittamana he kävivät varsin värikkään keskustelun musiikista. Joku vääräleuka soitatti myös Dominancen Shinnianan ja Shinea koki kipeää kaipuuta esiintymislavoille sen kuullessaan. Häneltä myös kysyttiin, voisiko hän vetää pienen tanssiesityksen, mutta nainen kieltäytyi varsin tylysti ja asia jäi siihen. Nukkumaanmenoajasta kielivä valojen sammuminen kirvoitti alokasryhmästä naurunremakan ja heidän illanviettonsa jatkui pimeässä tuvassa.
Pullo tyhjeni lopulta ja kaikkien yllätykseksi Venam kaivoi esiin toisen pullollisen tuota tuonelan joesta kauhotun makuista kotipolttoista, jonka turvin mekaanikkojen alokasryhmä sai aikaiseksi erittäin mukavat juhlat. Juoma itsessään oli hyvin petollinen ja Venamia lukuun ottamatta kaikilla muilla oli aamulla aivan järjetön krapula, johon he heräsivät varsin vikkelästi kersantti Taen kajauttaessa terävän huomenen toivotuksen ovensuusta. Mies seurasi tyytyväinen virne huulillaan, kun krapulaiset alokkaat räpiköivät jaloilleen.
”Nyt kun olette viettäneet varsin mukavan illan ja yön, mitä ilmeisimmin juominkien merkeissä, siivoatte varmaan kernaasti apinaradan pukuhuoneet?” Kersantti kysyi kuljettaessaan katsettaan krapulaisesta alokkaasta toiseen. Shinealla meinasi nousta oksennus suuhun pelkästä ajatuksesta, mutta jollain ilveellä huonovointinen alokasryhmä selvisi krapulaisesta lauantaistaan ja sen aikana heille osoitetuista työtehtävistä.

Seuraavien viikkojen aikana mekaanikkoalokkaat kävivät läpi peruslaatuista sotilasosaamista, aseidenkäsittelyä ja opettelivat marssimaan sievissä riveissä muiden alokkaiden kanssa. Alokasryhmiä tarkastellessa ulkopuolisten oli helppo havaita, että mekaanikot pelasivat parhaiten yhteen ja he puhkesivat tiiminä täyteen kukoistukseensa päästessään käsiksi armeijan kaluston huoltoon. He osasivat perusasiat, mutta jokaisella näytti olevan omat erikoisosaamisen alueensa ja he myös jakoivat tietonsa mielellään koko tiiminsä kesken. Mekaanikot olivat paikoitellen myös varsin rämäpäinen ryhmä, eivätkä he näyttäneet ottaneen mitenkään opikseen yhden viikonlopun peruuntuneista lomistaan, joten heiltä poltettiin myöhemmin rangaistuksena myös iltavapaita. Haromia ärsytti suunnattomasti, kun Shinea oli jatkuvasti jumissa kasarmilla ja useamman kerran nainen oli saanut käskyn saapua miehen työhuoneeseen paikkaamaan menetettyä yhteistä aikaa. Toisella kerralla nainen oli mennyt paikalle takaraivossaan tykyttävä ajatus siitä, ettei ollut ainoa hameväen edustaja, joka miehen työhuoneessa vieraili. Harom oli kuitenkin käyttäytynyt kuin huomaavainen ja rakastaan ikävöivä kumppani konsanaan Shinean tullessa paikalle, onnistuen hälventämään naisen epäilyksiä. He olivat kyllä naineet miehen työhuoneen suojissa, mutta Harom ei ollut huudattanut Shineaa kertaakaan ja mies oli muutenkin ollut hellempi ja huomaavaisempi, kuin ensimmäisellä kerralla, joten sillä saralla kaikki tuntui olevan toistaiseksi varsin hyvin.

Mekaanikot seisoivat pieneen metsikköön sijoitetussa leirissä ja katselivat sen keskelle hyytynyttä kalustonkuljetusalusta, jonka lastausovet kieltäytyivät aukeamasta.
”Tämähän meni kivasti.” Roel totesi päätään puistellen. Kello lähenteli puolta yötä ja muiden ryhmien alokkaat olivat menneet jo nukkumaan, mekaanikkojen ahkeroidessa kahdessa ryhmässä saadakseen seuraavana päivänä tarvittavan kaluston toimintakuntoisena ulos kuljetusaluksesta. He olivat tulleet nopeasti tulokseen, että kyseessä oli todennäköisesti sähkövika. Vian lähde ei kuitenkaan ollut palanut sulake, kaukosäädin ei reagoinut mitenkään ja aluksen kojelaudassa oleva avausnappi loisti poissaolollaan.
”Ei auta.” Thorn totesi. ”Pakko tämä on saada kuntoon aamuun mennessä, että saadaan tiedustelijoiden kiiturit ulos.”
”Kehtasivat lällätellä, että pääsevät testaamaan uudet lelut ensimmäisenä…” Hale totesi hieman katkerasti.
”Eiköhän mekin päästä nämä testaamaan.” Venam virnisti huolettomasti. He kiipesivät kuljetusaluksen katolle ja kampesivat sen kattoluukun auki.
”Haluatko mennä ensimmäisenä?” Roel kysyi Shinealta.
”Taidan olla ainoa, joka edes mahtuu tuosta mukavasti.” Nainen totesi luukusta sisään katsoessaan.
”Huvin ja urheilun vuoksi voitaisiin antaa Roelin kokeilla ensimmäisenä.” Thorn ehdotti huvittunut hymy suunpielessään.
”Heh heh.” Iso mies vastasi tuikeasti, kumartuen Shinean viereen luukun ääreen. ”Me lasketaan sinut alas.”
Shinea tarkisti nopeasti luukun alla olevan alueen, jotta voisi pudottautua sille turvallisesti. Roel ja Venam tarttuivat hänen käsiinsä ja laskivat naisen pehmeästi luukusta alas.
”Irrottakaa vaan.” Shinea hihkaisi ja miehet päästivät irti. Hän laskeutui kepeästi aluksen lattialle astuen pari askelta eteenpäin ympäristöään tarkkaillen, saaden pian Thornin seurakseen. He suuntasivat kulkunsa aluksen lastausluukulle ja saivat sen auki sisäpuolella olevia painikkeita painamalla.
”Voisiko kuulkaa olla, että siitä lastausoven kaukosäätimestä on kärvähtänyt akku?” Shinea ehdotti. Roel kaivoi kaukosäätimen taskustaan ja ruuvasi nopeasti sen akkukotelon auki. Se oli sisältä valkoisen kuivahtaneen töhkän peitossa.
”Mistä me tähän hätään uusi säädin saadaan?” Mies puuskahti.
”Ei varmaan kokonaista saadakaan, mutta joku patenttiratkaisu varmaan löytyy.” Venam totesi lähtiessään kaivelemaan aluksen hanskalokeroa. Muut kaivelivat samalla työkalutaskujaan, etsien sopivia osia omien sälävarastojensa seasta. Kymmentä minuuttia myöhemmin heillä oli varsin rujon näköinen, mutta toimiva kaukosäädin. Kuljetusaluksessa olevat painovoimakiiturit näyttivät olevan päällisin puolin kunnossa, joten niille ei tarvinnut toistaiseksi tehdä mitään.
”Eiköhän sitten painuta nukkumaan.” Hale totesi haukotellen.
”Nukkumaan?” Venam kysyi virne suunpielessään. ”Tässä on maailman potentiaalisin tilanne pienelle jekkujen tekemiselle ja sinä olet menossa nukkumaan?!”
”En aio hankkiutua kanssasi hankaluuksiin tässä vaiheessa.” Hale sanoi kädet pystyssä, suunnaten kohti mekaanikkojen telttaa. Roel suuntasi samaan suuntaan päätään puistellen.
”Miten on Way?” Venam kysyi. ”Saanko sinusta taisteluparin tähän tehtävään?”
”Meinaat julistaa jonkun epäpyhän jekkusodan tiedustelijoiden kanssa?” Shinea naurahti.
”Tilaisuus on liian herkullinen hukkaan heitettäväksi.” Venam virnisti. ”Sitä paitsi, tiedät kyllä, että he tekevät mekaanikoille jotain heti tilaisuuden tullen, joten miksi ei otettaisi avaussiirtoa?”
”Mitä sinulla on mielessä?” Thorn kysyi. Venam kaivoi työkalutaskustaan rautalankarullan.
”Et uskokaan, mitä kaikkea voi saada aikaiseksi pätkällä rautalankaa.” Mies virnisti. Shinea hymähti, sillä hän keksi useammankin jekun, jotka saattoi tehdä pelkällä rautalanganpätkällä.
Kolmikko teki ympäristöään tarkkaillen harmittomia pikku jekkuja puolen tunnin ajan rautalankaa apuna käyttäen ja painui sitten unille. Aamulla he havahtuivat hereille, kun tiedustelijat eivät päässeet teltastaan ulos Venamin rautalangoitettua sen kulkuaukon parista kriittisestä kohdasta umpeen.
Aamukahveja nauttiessaan jekkuja tehnyt kolmikko seurasi pitkin leiriä paljastuvia källejään, yrittäen pitää naamansa peruslukemilla.
”Oliko joku teistä syypää noihin källeihin?” Heidän tiiminsä alikersantti kysyi pienen retkikeittimen ympärillä näytöstä seuraavilta mekaanikoilta.
Kolmikon kasvoille piirtyi hyvin viattomat ilmeet heidän katsoessa alikersanttia.
”Ei tiedetä lainkaan mistä puhut.” Venam totesi.
”Ettepä tietenkään.” Alikessu totesi, madaltaen ääntään hymynkare suunpielessään. ”Varmistakaa, että jäätte voitolle.”
”Tietysti hän on omiensa puolella.” Thorn naurahti päätään puistellen miehen jatkettua matkaansa.
”Miten luulette tiedustelijoiden kostavan?” Shinea kysyi hymynkare huulillaan.
”En tiedä, mutta vahtivuorot kannattanee ottaa tosissaan tämän pelinavauksen jälkeen.” Venam naurahti.
Mekaanikot komennettiin kesken aamiaisen töihin tiedustelijoiden kersantin toimesta, joten he kumosivat kahvinsa kurkustaan alas ja lähtivät toteuttamaan tehtäviään. Painovoimakiiturit oli nopeasti työnnetty pihalle kuljetusaluksesta ja varmistettu käyttökuntoisiksi.
Shinean takana seisova tiedustelija-alokkaisiin kuuluva tyyppi kyseenalaisti sujuvasti naisen osaamisen koko sen ajan, jonka joutui odottamaan kiituriaan. Shinea ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota käydessään ajoneuvon läpi mahdollisten vikojen varalta.
”Hei! Minä puhun sinulle!” Mies lopulta ärähti, kun nainen ei provosoitunut.
”Ja minä valitsen olla kuuntelematta.” Shinea vastasi tylysti, sulkien laitteen kyljessä olevan luukun. ”Tämä on valmis.”
Joitakin minuutteja myöhemmin tiedustelijat pääsivät lähtemään liikkeelle, mekaanikkojen katsellessa heidän menoaan kateellisina.

Leiriviikko valui ohi yllättävän nopeasti, ilman sen suurempia kommelluksia. Jekkusota tiedustelijoiden kanssa oli edennyt varsin harmittomana puolin ja toisin, tosin näiden kersantti, jonka mekaanikot olivat kaikella rakkaudella ristineet nimellä Piukka, alkoi olla totaalisen kypsä mekaanikkojen harrastamaan perseilyyn, joten saattoi olettaa, että he olivat voitolla.
Mekaanikkojen kesken tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että Shinea oli nukkunut muutaman yön likipitäen lusikassa Thornin kanssa, sillä yöt olivat olleet kylmiä ja naista oli paleltanut. Tämän seurauksena heidän tiimitoverinsa olivat vittuilleet asiasta varsin hyväntahtoisesti aina tilaisuuden tullen, osa tosin selkeästi kadehtien miestä, joka oli heidän näkemyksensä mukaan päässyt Shinean lähelle vain siksi, ettei ollut kiinnostunut naisesta seksuaalisessa mielessä.
Viimeisenä yönä joku ravisti Shineaa olkapäästä, saaden naisen säpsähtämään hereille.
”Venam? Mitä nyt?” Nainen kysyi, hieroen unihiekat silmistään.
”Miten olisi pikku kiituriretki?” Venam virnisti. Thorn kömpi jo omasta makuupussistaan ulos. Shinea virnisti ja nousi ylös, kiskoen riittävän määrän vaatetta päälleen. Kolmikko hiippaili teltan oviaukolle ja Venam kurkisti ulos. Koska hänen näköpiirissään ei ollut muita kuin Hale, kolmikko livahti ulos ja suuntasi kaluston kuljetusaluksen viereen siistiin riviin parkkeerattuja painovoimakiitureita kohti.
”Mitä helvettiä te teette?!” Hale kysyi kuiskaten huomatessaan tupatovereidensa puuhaavan jotakin ajoneuvojen parissa.
”Shhh!” Shinea sihahti hänelle.
”Käydään tekemässä pieni retki.” Venam virnisti.
”Yritättekö hankkia meille kaikille ongelmia?” Hale kysyi kipakasti.
”Pidät suusi sievästi supussa, niin ongelmia ei tule.” Venam hymähti työntäessään valitsemansa kiiturin liikkeelle.
”Venam…!” Hale sihahti miehen selälle, eikä tämä ottanut käskevää sävyä kuuleviin korviinsa.
”Älä huoli Hale, otetaan nopea visiitti tuon tien päästä päähän ja tullaan sitten takaisin.” Shinea sanoi miehen ohi mennessään, työntäen omaa kiituriaan eteenpäin. Thorn kulki hänen perässään oman kiiturinsa kanssa, virnistäen vahtivuorossa olevalle tiimikaverilleen ohi mennessään.
Hale katsoi kolmikon perään, kiroten heidät mielessään alimpaan helvettiin, jatkaen vahtikierrostaan.

Kiiturit vienyt kolmikko kulki vähän matkan päähän leiristä, ennen kuin he käynnistivät ne. Varmistettuaan kaiken olevan kunnossa, he lähtivät ajamaan, Venam etunenässä. Thorn ja Shinea seurasivat perässä, mutta varmuuden varalta he pitivät toisiinsa varsin pitkät turvavälit.
Shinea nautti kiiturilla ajamisesta melkein yhtä paljon, kuin painovoimaluistimistaan. Ajoneuvo vastasi hyvin ohjaukseen ja sen ajotuntuma oli hyvin pehmeä. Venam lisäsi vauhtia ja joukon keskimmäisenä ajava Shinea väänsi kaasua, ampaisten miehen perään. He ajoivat tuon lähes kymmenen kilometriä pitkän tien päähän, pysähtyen lähelle risteystä, joka veisi yleiselle tielle.
”Kulkee kuin unelma.” Thorn totesi, taputtaen kiiturin kylkeä. ”Saisipa näitä jo siviilikäyttöön.”
”Veit sanat suusta.” Shinea totesi, katsoen hieman haikeasti vähän matkan päässä näkyvää tietä kohti.
”Nämä päätyvät kilparadoille ennen kuin päätyvät siviilien käsiin.” Venam puisteli päätään.
He lähtivät ajamaan jonossa takaisin, Shinean ajaessa ensimmäisenä. Hän keskittyi kiiturin kallistuksiin noudattaessaan tien muotoja. Lähellä leiriä erään jyrkän mutkan takaa Shinean silmien esiin ilmestyi yllätys, kun puiden välistä juoksi säkäkorkeudeltaan metrinen kolmipäinen hydra. Nopeasta väistöliikkeestä huolimatta Shinea törmäsi sen takapäähän, mitä ilmeisemmin katkaisten eläinparalta selkärangan. Hydra pääsi korvia riipivän huudon jokaisesta suustaan, Shinean paiskautuessa kiiturin keulan sekä eläimen yli tielle. Hydra sähisi raivokkaasti yrittäessään ryömiä etujalkojensa varassa metsään tien toiselle puolelle.
”Shinea!” Thorn huusi, pysäyttäen kiiturinsa maassa retkottavan naisen viereen, kääntäen tämän selälleen. ”Oletko kunnossa?”
”Käyn hakemassa apua.” Venam totesi kaksikon ohi ajaessaan. He jäisivät yöllisestä ajelustaan kiinni, mutta Shinean terveys olisi tärkeämpi asia ja seurauksia voisi miettiä myöhemminkin. Lisäksi kituva eläin pitäisi lopettaa mahdollisimman nopeasti.
Thorn keskitti kaiken huomionsa Shineaan, joka reagoi herättely-yrityksiin vaimealla vaikerruksella.
”Thorn… Olisi varmaan pitänyt ottaa kypärät mukaan.” Nainen naurahti, koskettaen verta vuotavaa päätään toisella kädellään. ”Luulen, että maistan tällä hetkellä värejä...”
”Ainakin huumorintajusi on tallella.” Thorn totesi. ”Oletko ehjä?”
”Mikään ei tunnu olevan poikki, mutta luultavasti saan komeat mustelmat.” Shinea vastasi puheensa hieman takellellessa, vilkaisten metsässä sähisevän ja murisevan loukkaantuneen hydran suuntaan. ”Tuo täytyy päästää tuskistaan…”
Mitä ilmeisimmin koko leiri oli herännyt loukkaantuneen hydran kirkaisuihin, sillä paikalle tuli hyvin pian alus, jonka kyydissä istuivat kersantti Tae, tämän vieressä Piukka sekä leirin lääkintäupseeri, joka suuntasi aluksen pysähdyttyä suoraan Shinean luo. Tae suuntasi kohti korvia riipivästi kirahtelevaa ja sähisevää hydraa. Pian kuului laukaus, joka katkaisi eläimen murinan ja sähinän kuin seinään.
”Mitä helvettiä teidän päässänne liikkuu?!” Piukka karjaisi Shinealle ja Thornille.
”Anna olla.” Takaisin tielle astellut Tae sanoi tasaisen rauhallisella äänellä. ”Varmistetaan ensin, ettei Way kuole käsiin ja palataan sitten leiriin selvittämään, mistä helvetistä on kyse.”
Tästä seurasi kersanttien välinen yhteenotto, jonka aikana Piukka huusi minkä keuhkoista lähti, Taen suhtautuessa syytöksiin varsin rauhallisesti.
”Mekaanikkosi ovat joka kirotun kerta piikkinä minun tiimini perseessä!” Piukka karjui. ”Tapasi pitää kuria lietsoo alokkaitasi käyttäytymään, ikään kuin he olisivat lastentarhassa! He ovat tehneet kiusaa tiimilleni koko leirin ajan! Viimeksi eilen he olivat vieneet tiedustelijoiden telttaan puolen tusinaa kiviliskoa! Ja nyt tämä! Luvatta käyttöön otettu armeijan kalusto ja sen tuhoaminen kaupan päälle!”
”Oma tiimini osaa sentään korjata itse jälkensä.” Tae totesi lakonisesti. ”Lakkaa louskuttamasta, palataan leiriin.”
”Joku kaunis päivä järjestän sinulle potkut!” Piukka sähisi pahemmin kuin hetkeä aiemmin henkensä menettänyt hydra, lähtien marssimaan takaisin leiriin.
”Oletko kunnossa?” Tae kysyi Shinealta, joka oli autettu lääkintäaluksen potilasosastolle.
”Vähän pihalla, mutta enköhän minä selviä.” Nainen vastasi. Hänen alahuulensa oli turvoksissa, hiusten seassa oli jonkinmoinen haava ja poskeen tulisi todennäköisesti komea mustelma, mutta muutoin hän koki olevansa kunnossa. Tae ajoi Thornin kiiturin takaisin leiriin lääkintäaluksen perässä ja lähetti muutaman mekaanikon hakemaan vaurioituneen kiiturin pois tienpielestä. Thorn oli paikalla, kun Shinean vammat tarkistettiin, paikkausta vaativat haavat paikattiin. Sen jälkeen heidät lähettiin rikostovereidensa luokse. Venam ja Hale odottivat päät painuksissa esimiestensä komentoteltan vieressä, kun Shinea ja Thorn tulivat paikalle.
”Oletko ehjä?” Venam kysyi Shinealta, joka tyytyi nyökkäämään. Mies puristi hänet puolittaiseen halaukseen kylkeään vasten, ennen kuin he astelivat sisään telttaan, kuuntelemaan Piukan huutoa. He saivat tosiaankin kuulla kunniansa, Hale paran näyttäessä siltä, että hänen maailmansa oli lähellä sortumispistettä. Aikansa huudettuaan Piukka ilmoitti, että nelikkoa rangaistaisiin ylempien upseerien päättämällä tavalla siinä vaiheessa, kun he pääsisivät takaisin Karnassokseen.
Lopulta nelikko asteli ulos teltasta vain törmätäkseen kersantti Taeen.
”Älkää huoliko, ei tämä ole ensimmäinen kerta, kun mekaanikoilta, tai keneltäkään muultakaan alokasryhmältä lähtee niin sanotusti mopo käsistä.” Tämä lohdutti hymynkare suunpielessään. ”Ei tällaisesta ole aiemminkaan erityisiä seurauksia tullut. Todennäköisesti iltalomanne paloivat seuraavaksi kuukaudeksi ja luultavasti pääsette jynssäämään joka ikisen vessan mikä kasarmialueelta löytyy, mutta sehän on teille jo tuttua puuhaa ennestään. Ainoa asia, joka minua rassaa, on aiheuttamanne paperityöt.”
Koska yö oli ehtinyt jo aamun puolelle, kersantit herättivät koko leirin, jotta se voitaisiin pistää pakettiin ja matka takaisin Karnassosta voitaisiin aloittaa.

”Way.” kersantti Tae huikkasi tuvan ovensuusta. ”Yliluutnantti Tenwera haluaa sinut puheilleen.”
Shinya pyöräytti silmiään. He olivat juuri päässeet takaisin kasarmille, eikä Shinea itse ollut ehtinyt vielä edes suihkuun. Hetikö hänen kumppaninsa oli piparia vailla?
”Hale, Thorn, Venam!” Tae huikkasi Shinean juuri suihkusta tulleille alokastovereille. ”Käsky koskee myös teitä.”
Shinea vilkaisi mieskolmikon suuntaan ja näki heidän ilmeestään, että he olivat arvanneet mitä asia koskee.
”Tämä liittyy meidän pikku yöretkeen, eikö niin?” Shinea kysyi Taelta. Kersantti ei sanonut mitään, nyökkäsi vain.
”Voi vittu…” Shinea kirosi henkensä alta. Hän siisti nopeasti päällään olevan vaatetuksen siihen kuntoon, että saattaisi marssia riittävän särmänä kumppaninsa eteen kuuntelemaan nuhteita. Venam, Hale ja Thorn liittyivät pukeuduttuaan hänen seuraansa. He seurasivat kersantti Taen perässä kasarmialueen päärakennukseen ja kiipesivät portaita pitkin Haromin työhuoneen edustalle. Tae käski heidän odottaa käytävässä sen aikaa, että kävisi itse ensin juttelemassa yliluutnantin kanssa. Jonkin ajan kuluttua hän tuli kasvot ilmeettöminä takaisin, komentaen alokkaat huoneeseen.
Harom istui työpöytänsä takana sen näköisenä, että hänen eteensä marssinut nelikko saisi kuulla kunniansa.
”En käsitä, mitä teidän simpanoiden korvien välissä oikein liikkuu.” Harom totesi kylmästi. ”Täysin järjetön tempauksenne vaaransi armeijan kaluston lisäksi ihmishenkiä. Saatte olla helvetin kiitollisia, ettei kukaan kuollut.”
Mies silmäili edessään seisovaa nelikkoa jäätävä ilme silmissään ja Shineasta tuntui, että hänen kumppaninsa katsoi häntä pidempään kuin Venamia, Halea tai Thornia. Toisaalta se saattoi johtua myös siitä, että hän oli se, joka oli rytäkässä lievästi loukkaantunut.
”Teidät kaikki on erotettu.” Harom ilmoitti tylysti. ”Menkää pakkaamaan tavaranne, palauttakaa varusteenne ja painukaa helvettiin kasarmialueelta. Saatte puoli tuntia aikaa.”
”Mitä?!” Shinea älähti. Mieskolmikko oli vaiti, mutta jokainen heistä tuijotti Haromia suu auki.
”Herra yliluutnantti…” Hale aloitti lopulta, vaieten Haromin kohdistaessa häneen hyvin murhaavan katseen.
Thorn oli ensimmäinen, joka liikkui. Hän kääntyi kannoillaan ja marssi ovesta ulos, Halen seuratessa pian kannoillaan.
”Minä hoidan tämän.” Shinea sanoi vaimeasti viereensä jääneelle Venamille. Mies vilkaisi hänen suuntaansa ja lähti syvän huokaisun jälkeen ulos.
Nainen jäi paikoilleen, tuijottaen kumppaniaan silmiin.
”Et voi olla tosissasi!” Hän räjähti oven sulkeuduttua. ”Minä en aio tässä vaiheessa heittää hanskoja tiskiin! Eikä tämä ole reilua Thornia ja Venamia, eikä varsinkaan Halea kohtaan! Se koko kiiturireissu oli minun ideani!”
Harom osoitti ikkunasta ulos kasarmialueen pihamaalle.
”Noiden aitojen sisäpuolella olen sinun esimiehesi ja puhuttelet minua sen mukaisesti, alokas Way.” Harom ärähti.
”Panetteko useinkin alaisianne työpöytäänne vasten, herra yliluutnantti?” Shinea kysyi kitkerästi. Hän tiesi, että saisi vielä kärsiä sanoistaan, mutta Haromin ilme teki pään aukomisesta mahdollisen rangaistuksen arvoisen.
”Tällaisten tilanteiden varaltako sinä olet etsinyt itsellesi isommalla pallilla istuvaa liittolaista?” Harom sivalsi, katsoen naista nenänvarttaan pitkin. ”Käytkö kiipeämässä majuri Sinethin reittä pitkin ylös, jos et saa minua taipumaan tahtoosi?”
”Tuo on alhaista jopa sinulta!” Shinea kivahti. ”Mutta nyt kun otit puheeksi, voisin jopa harkita asiaa! Ehkä Rhett suhtautuu minuun sinua suopeammin. Menenkö heti?”
”Lakkaa hyppimästä silmilleni ja kanna tekojesi seuraukset.” Mies ärähti. ”Mitä palvelustovereihisi tulee, heillä täytyy itsellään olla sen verran järkeä päässä, etteivät ole yllytettävissä tuollaiseen hölmöilyyn. Armeija ei kaipaa listoilleen vastuuttomasti toimivia sotilaita.”
”Paskapuhetta.” Shinea sähähti. ”Kai sinä tajuat millaisessa perheessä olen kasvanut? Tiedän kyllä millaiset ihmiset menestyvät asepalveluksessa.”
”En aio vääntää tästä kanssasi. Mene pakkaamaan kamasi ja poistu kasarmialueelta.” Harom sanoi kylmän rauhallisesti.
”Tai muuten mitä, herra yliluutnantti?” Shinea kysyi, tietäen äänensävynsä hyvin nenäkkääksi.
”Lähdet sotilaspoliisien saattamana ja väittäisin, etteivät he ole kovin helläkätisiä.” Harom vastasi lakonisesti. Miehen yllätykseksi Shinea nauroi.
”Ikään kuin sinä antaisit kenenkään koskea minuun.” Nainen totesi ivallisesti. Hän ei todellakaan ollut niskan päällä tässä keskustelussa, mutta ainakin hän tiesi ketä vastaan pelasi ja mistä naruista voisi vetää. Harom huokaisi syvään ja nousi tuoliltaan, astellen pöydän ympäri naisen eteen.
”Shinea, en voi vaikuttaa tempauksenne lopputulokseen. Käsky pistää teidät pihalle tuli ylempää.” Mies selitti. ”En aio tapella tästä kanssasi. Jutellaan, kun tulen kotiin. Minulla on muutakin tekemistä.”
Shinea katsoi kumppaniaan tuima ilme kasvoillaan.
”En usko sinua. Ja minun puolestani voit painua helvettiin.” Hän sähähti, kääntyen kannoillaan ja astellen ovesta ulos. Thorn, Venam ja Hale odottivat edelleen käytävässä yhdessä kersantti Taen kanssa.
”No?” Venam kysyi Shinealta, joka puisti vaimeasti päätään vastaukseksi. Tae saattoi heidät takaisin tupaansa pakkaamaan tavaransa.
Koko heidän muu alokasryhmänsä nosti metelin kuullessaan neljän jäsenensä saaneen kenkää. Kersantti Tae vaiensi nurinat hyvin tiukkasanaisesti. Hän saattoi potkut saaneen nelikon palauttamaan tavaransa ja lopulta porteista ulos.
”Olen pahoillani, että tämä päättyi teidän osaltanne näin.” Mies sanoi vilpittömästi. ”Jos se nyt merkitsee mitään, niin minun nähdäkseni olisitte sopineet todella hyvin armeijan mekaanikoiksi.”
”Kiitos Rome.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Toivottavasti meidän tempaus ei pure sinua perseeseen myöhemmin.”
”Tuskin puree.” Tae naurahti.
Venam, Hale ja Thorn vaihtoivat vielä muutaman sanan kersantin kanssa, ennen kuin Tae toivotti kaikille hyviä jatkoja ja palasi takaisin kasarmialueelle.
”Vittu.” Hale totesi Taen mentyä. ”Vitun vitun vittu.”
”Jätkät.” Shinea sanoi vaimeasti. ”Olen todella pahoillani.”
”Eihän tämä sinun syysi ollut.” Thorn huomautti. ”Tehtiin ihan itse päätös lähteä hölmöilemään. Halea käy kyllä vähän sääliksi.”
”Mietinpä tosin, että miksi se Tenweran kusipää on päättänyt nakata meidät pihalle näin mitättömän syyn takia.” Venam totesi, työntäen tupakan huuleensa, ojentaen askiaan yllättäen käsi ojossa seisovaa Halea kohti. Pian tämä sytytti itselleen röökiä tärisevin käsin, vaikka ei normaalisti polttanutkaan.
”Sillä saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa, että seurustelen sen nimenomaisen kusipään kanssa.” Shinea huokaisi.
”Sinä?” Thorn säpsähti. ”Seurustelet sen pohjoisen äpärän kanssa? Minkä helvetin takia?”
”Ei Harom ole tuollainen siviilissä.” Shinea vastasi olkiaan kohauttaen, miettien pitikö hänen sanomansa oikeastaan edes paikkaansa. Harom oli viime aikoina ollut varsin takakireä kusipää.
”Ansaitsisit niin paljon parempaa…” Thorn puisteli päätään. ”Sori, mutta olen kuullut Tenweroista riittävästi jo ennen tätä lyhyttä alokasaikaani. Ottaen huomioon mitä hän teki entiselle muijalleen, olisin sinuna todella varovainen…”
Shinea tyytyi nyökkäämään.
”Käydäänkö kaljalla ennen kotiin paluuta?” Venam ehdotti, taputtaen Halea lohduttavasti olalle. Mies tyytyi nyökkäämään ja myös Thorn päätti lähteä mukaan. Shineakaan ei miettinyt kahta kertaa.
”Huomauttaisin, että olet hikinen ja naamassasi on koneöljyä.” Thorn virnisti Shinealle, kun nelikko istui lähimmässä baarissa pöydän ääreen. ”Sen lisäksi nassussasi näkyy olevan komeat ruhjeet.”
”En ehtinyt käymään suihkussa.” Nainen naurahti. ”Nenänne kaiketi kestävät tämän aromin, joka minusta huokuu. Suoraan sanottuna melkein pari viikkoa teltassa teidän muiden sukkahikiä haistellen ei ollut erityinen nautinto.”
Hale näytti edelleen totaalisen maansa myyneeltä tuoppinsa ääressä.
”Hale, asioilla on taipumus järjestyä.” Venam lohdutti. ”Armeija kouluttaa mekaanikkoja muuallakin, kuin Karnassoksessa. Todennäköisesti maavoimatkin ottavat sinut takaisin sisään vuoden päästä.”
”Toivottavasti.” Hale sanoi vaimeasti. ”Olin niin varma uravalinnastani…”
Hän ei kuitenkaan näyttänyt olevan entisille tiimitovereilleen katkera potkuistaan, vaikka olikin selkeästi harmissaan.

Nelikko ajautui pitkään keskusteluun, jonka aikana he kävivät läpi yhteisen alokasaikansa ja jatkosuunnitelmiaan edellisten kariuduttua. Lopulta he hajaantuivat, Halen ja Thornin suunnatessa rautatieasemalle, jotta he pääsisivät palaamaan kotikaupunkeihinsa. Venam hyppäsi Shinean kanssa metroon päästäkseen kotiin, jääden kyydistä muutamaa pysäkkiä aiemmin pois. Harom oli kotona naisen astuessa ovesta sisään.
”Missä hitossa kuppasit?” Mies kysyi.
”Kävin tuopilla jätkien kanssa.” Shinea töksäytti. Hän tiputti kantamuksensa olohuoneen puolelle ja riisui sitten paidan päältään, availlen sen jälkeen vyön housuistaan.
”Käryät edelleen pakokaasuilta ja koneöljyltä.” Harom huomautti nenäänsä nyrpistäen.
”En ehtinyt leiriltä palaamisen jälkeen suihkuun, ennen kuin joku vitun virkaintoinen yliluutnantti kutsutti minut ja kaverini luokseen.” Shinea ärähti ennen kuin marssi kylpyhuoneeseen. Hän viihtyi suihkussa hyvän tovin, sillä hän ei olisi mitenkään jaksanut käydä Haromin kanssa sitä taistelua, jonka tiesi olevan tulossa.
Harom istui olohuoneen sohvalla, kun Shinea asteli pyyhe ympärillään hänen ohitseen, suunnaten kohti makuuhuonetta pukeakseen vaatteet päälleen.
”Pidin kiukunpurkaustasi hyvin epäreiluna minua kohtaan.” Harom aloitti tylysti.
”Juttelen kanssasi heti, kun olen saanut vaatteet päälle.” Shinea tuhahti. Hän ei suostunut enää jäämään keskustelussa altavastaavaksi siksi, että valta-asemat vääristyivät hänen vähäisten tai puuttuvien vaatteidensa vuoksi. Naisen vaatevalinta ei ollut erityisen sopiva kotiin jäämistä ajatellen, mutta valitsemissaan alusvaatteissa sekä farkuissa ja suosikki paidassaan hän tunsi olevansa henkisesti vahvimmillaan keskusteluun kumppaninsa kanssa.
”Istu alas.” Harom käski, kun Shinea asteli takaisin olohuoneeseen.
”Seison mieluummin.” Shinea sanoi, laittaen kätensä puuskaan. Harom huokaisi syvään, pyöräyttäen silmiään naisen tuittupäiselle niskoittelulle.
”Turhaan sinä minulle kiukuttelet.” Hän sanoi, kohdistaen ilmeettömän katseensa naiseen. ”Olin pelkkä viestin toimittava välikäsi.”
”En usko sinua. Tajuatko, kuinka helppoa minun on selvittää, pitääkö sanomasi edes paikkaansa?” Shinea kysyi. ”Tiedän, ettet ollut erityisen riemuissasi armeijaurastani alun alkaenkaan, joten miksi et olisi näin mainion tilaisuuden tullen potkinut minua ulos ihan omalla päätökselläsi?”
”Oletpa vainoharhainen. ”Harom tuhahti. ”Päätös ei ollut yksin minun, mutta olin kyllä vaikuttamassa lopputulokseen.”
”Lähinnä minulla herää kysymys, että mistä muusta olet valehdellut minulle?” Shinea kysyi kireästi.
”Näyttää siltä, että sinulla on jokin erityinen asia hampaankolossa, joten kerro toki, mikä sinua hiertää.” Harom totesi.
”En kuulemma ollut ainoa nainen, joka työhuoneessasi vierailee tarjoilemassa persettään.” Shinea töksäytti tylysti.
”Pelkkiä pahantahtoisia tornareita. Eipä ole ensimmäinen kerta, kun jonkun upseerin väitetään vehtaavan jonkun alaisensa kanssa.” Harom totesi ilmeettömänä. ”Mikäli kaikki tornarit pitäisivät paikkaansa, veljesi olisi majuri Sinethin boytoy, kolmannen tuparakennuksen kellarissa olisi bdsm-tyrmä, rannikkojääkärit simputtaisivat alokkaitaan pakottamalla heidät syömään musterapuja ja sinä olisit tehnyt jollekin alokastoverillesi huomattavan veristä väkivaltaa ensimmäisenä päivänäsi, selviten asiasta sukunimesi turvin kuin vulpia veräjästä.”
”Ja sinä panisit sihteeriä.” Shinea totesi, tarkkaillen miehen ilmettä.
”Kuten aiemmin kerroin, minä ja Ninya olemme vain ystäviä, jotka nyt sattuvat tekemään töitä samassa paikassa.” Harom kohautti harteitaan. ”Toki olen toisinaan ollut hänen kanssaan tekemisissä myös vapaa-aikanani, mutta en minä häntä pane. Mistä edes kuulit koko tornarin?”
”Ei sen väliä.” Shinea sanoi, kääntäen katseensa pois.
”Kuka tahansa sen sinulle kertoikin, luulisin sinun tajuavan, etten minä, eikä moni muukaan pohjoista syntyperää edustava upseeri ole kovin suuressa suosiossa maavoimien palveluksessa.” Harom totesi. ”Minulle on sanottu suoraan, ettei minulla ole toivoakaan edetä tämän ylemmäs omalla urallani.”
Vaikka mies ei kuulostanut katkeralta, hänen äänensävyssään oli jotain mikä jäi vaivaamaan Shineaa.
”Palatakseni potkuihini…” Hän aloitti, sivuuttaen aiheen toistaiseksi mielestään.
”Shinea, sinä olet holtiton ja impulsiivinen.” Harom sanoi terävästi. ”Mitä helvettiä ajattelit lähtiessäsi kisailemaan jollain helvetin kiiturilla, ilman mitään asianmukaisia varusteita? Olisit voinut kuolla. Ja päätellen siitä, millaista osumaa näytät ottaneen siihen hydraan törmättyäsi, sinulla kävi tuuri, kun selvisit noin vähällä.”
”Se ei silti ole kunnollinen syy-” Shinea aloitti kiivaasti, tullen hyvin nopeasti keskeytetyksi.
”Kyse on sinun turvallisuudestasi.” Harom ärähti. ”Et myöskään tunnu käsittävän, että tuolla pikku tempauksellasi aiheutit tuhoja armeijan kalustolle. Ne niskaasi rojahtaneet pahoinpitelykorvaukset ovat pelkkää nappikauppaa sen rinnalla, mitä kiiturit maksavat. Ole kiitollinen, ettei sinua ole asetettu korvausvastuuseen.”
Shinea tuijotti kumppaniaan hyvin itsepäinen ilme kasvoillaan.
”Ei sinulla silti ole oikeutta tehdä päätöksiä selkäni takana.” Hän sanoi syyttävästi. ”Lähtökohtaisesti sinun olisi pitänyt jäävätä itsesi kokonaan minua koskevasta päätöksenteosta puolueellisuutesi takia!”
”Luonnollisesti olisin kuitenkin saanut tehdä päätöksiä sinun eduksesi, vai kuinka? Silloin puolueellisuuteni ei olisi haitannut tippakaan.” Harom totesi iloton hymynkare huulillaan, nousten sohvalta. Hän asteli Shinean eteen, kohottaen kätensä naisen poskelle, silittäen siinä olevaa ruhjetta varovasti peukalollaan.
”En näe järkeä riidellä kanssasi tästä asiasta.” Mies sanoi lempeästi katsoessaan naista silmiin. ”Sinuna siirtäisin katseeni kohti tulevaisuutta.”
Nainen huokaisi syvään ja antoi Haromin vetää hänet syliinsä. Kaiken tämän keskellä Shinea tunsi palanneensa jälleen lähtöruutuun, eikä hän tiennyt, mitä tehdä seuraavaksi.

[Shinea]

35. The Last Way

Phobos asteli kohti Rhettin työhuonetta antamaan tilanneraporttia tiiminsä viimeisimmästä tehtävästä. Harom tuli häntä vastaan käytävässä ja kersantti veti kätensä ilmeettömänä lippaan, katsomatta yliluutnanttia kohti. Phobos oli väsynyt, eikä hänellä ollut minkäänlaista tarvetta vääntää kusipäisen Tenweran kanssa. Yllätys oli melkoinen, kun Harom ei huomioinut häntä millään tavalla, ei edes katsonut vastaan tullutta kersanttia kohti, vaikka oli selkeästi huomannut hänet. Heidän viimeisimmän yhteenottonsa jälkeen yliluutnantti ei ollut jättänyt kertaakaan käyttämättä tilaisuuden kyykyttää Phobosta tämän tullessa vastaan. Kersantti asteli koputtamatta Rhettin työhuoneeseen ja sulki oven perässään.
”Harom tuli käytävässä vastaan.” Phobos töksäytti ensitöikseen, saaden Rhettin nostamaan katseensa kesken olevista paperitöistään. ”Eikä hän sanonut mitään.”
”Piirrä toki rasti seinään.” Rhett vastasi kuivasti, tietäen kyllä, että moinen käytös oli Phoboksen ja Haromin aiempaan historiaan suhteutettuna omituista.
Phobos työnsi raporttinsa Rhettin pöydälle, istui alas ja odotti, että majuri saisi keskeneräiset asiansa hoidettua. Lopulta Rhett nappasi Phoboksen raportin käteensä, silmäili sen läpi, nostaen lopulta katseensa ja kävi väsyneen kersantin kanssa läpi tämän tiimin viimeisimmän tehtävän, jota tuo raportti käsitteli.
”Nyt kun työasiat on käsitelty alta pois…” Rhett aloitti. ”Tiesitkö, että siskosi kävi hiljattain kääntymässä armeijan riveissä? Hän oli osa mekaanikkojen alokasryhmää.”
”En… En ole ollut hänen kanssaan väleissä sen jälkeen, kun yritin varoittaa häntä Haromista.” Phobos vastasi vaimeasti, suunnaten katseensa huoneen ikkunaan. ”Vaikuttiko Shinea siltä, että hän on kunnossa?”
”En tunne häntä niin hyvin, että osaisin sanoa tarkasti.” Rhett vastasi. ”Mainitsin hänelle Haromin ja osastosihteerin vispiläkaupoista, eikä hän kieltäytynyt kuuntelemasta minua.”
”Josko hän pikkuhiljaa tajuaisi, millainen Harom pohjimmiltaan on… Miksi hän jätti alokasaikansa kesken?”
”Harom antoi hänelle ja muutamalle muulle mekaanikkoalokkaalle potkut.” Rhett vastasi.
”Minkä takia?”
”He kävivät pienellä luvattomalla yöajelulla leirin aikana. Samassa rytäkässä kolhiintui yksi painovoimakiituri, kun siskosi törmäsi sillä metsähydraan.”
”Kun omaa alokasaikaani vertaa, tuo kuulostaa normaalilta torstailta…” Phobos totesi.
”Siksi heidän potkunsa oli niin hämmentävä ratkaisu. Kukaan ei silti tuntunut kyseenalaistavan asiaa.” Rhett myönsi. ”Harom kyllä juoksutti siskoasi aina tilaisuuden tullen työhuoneessaan…”
”Luultavasti hän ei vain kestänyt sitä, että Shinea vietti aikansa miesten keskellä.” Phobos tuhahti.
”Haromin tuntien se on enemmän kuin todennäköinen syy.”
”Oliko tässä kaikki?” Phobos kysyi, vääntäytyen ylös tuolistaan. Hän aristi selkeästi vartalonsa vasenta puolta, eikä se jäänyt Rhettiltä huomaamatta.
”Käy näyttämässä tuota osumaa ottanutta ruhoasi kasarmin lääkärille.” Majuri komensi.
”Kiva kun huomasit.” Phobos hymähti. ”Pelkkiä naarmuja ja ruhjeita, pärjään kyllä. Eloy paikkasi minut paluumatkalla.”
Hän suuntasi kulkunsa ovea kohti.
”Kerro siskolleni terveisiä, kun menet Eastiaan.” Rhett totesi, kääntäen katseensa takaisin töihinsä. Phobos päästi suustaan myöntävän hymähdyksen, ennen kuin poistui huoneesta.

Shinean armeijauran päättymisen jälkeisellä viikolla hänen ja Haromin asunnon ovikello soi kellon lähennellessä puoltapäivää. Nainen meni avaamaan oven pelkässä yöpaidassa ja pitsisissä pikkupöksyissä, koska oli vasta noussut sängystä. Mikäli Harom olisi ollut kotona, hän olisi pukenut päälleen edes aamutakin, mutta koska mies oli töissä, hän ei jaksanut vaivautua.
”Teille on paketti, joka vaatii kuittauksen...” Pakettikuriiri aloitti vaimeasti oven auetessa, lauseen lopun sihahtaessa suustaan hyvin vaimeana hänen tajutessaan edessään seisovan naisen vähäpukeisuuden. Shinea vilkaisi oven viereen nostettua isokokoista pakettia ja käänsi sitten katseensa punastuneeseen pakettipoikaan, kuitaten allekirjoituksensa tämän kädessä olevaan datanäyttöön.
”Tämä painaa aika paljon…”
”Viitsisitkö kantaa sen olohuoneeseen asti?” Shinea kysyi, nojaten ovenpieleen hymynkare huulillaan.
”Tottakai…” Nuori mies sanoi vaimeasti, poimien paketin syliinsä ja seuraten Shineaa sisälle asuntoon. Nainen osoitti tälle paikan, johon paketin voisi jättää, väläyttäen miehelle hurmaavimman hymynsä kiittäessään tätä avusta.
Mies poistui asunnosta korviaan myöten punastuneena. Shinea avasi paketin ja katseli hetken sen sisältöä, kasaten nopeasti pakkauksen sisältämän tanssitangon keskelle olohuonetta. Hän nykäisi sitä muutaman kerran varmistaakseen, että se pysyisi pystyssä ja hyppäsi sitten kiinni tankoon, tehden lyhyen liikesarjan vanhasta muistista. Voi luoja, miten hän olikaan kaivannut tanssimista. Nainen kävi hakemassa langattomat nappikuulokkeensa ja laittoi soimaan Shenna Heaven aikoina kootun soittolistan. Tanssiminen tuntui ihanalta, vaikka osa hänen liikkeistään oli hieman jäykkiä harjoituksen puutteen vuoksi. Hän tanssi silti koko esiintymissetin Shinnianaa myöten, tietäen kroppansa huutavan rasituksesta seuraavia kipuja viimeistään seuraavana päivänä.
Lopetettuaan hän purki tangon osiin, pakkasi sen takaisin laatikkoon ja työnsi laatikon vaatehuoneen perälle, ettei hänen tarvitsisi käydä vääntöä sen olemassaolosta Haromin kanssa. Sen jälkeen hän suuntasi suihkuun pestäkseen tanssituokionsa hiet keholtaan. Suihkussa seistessään nainen mietti, oliko missään mitään järkeä, kun hän joutui piilottelemaan harrastuksiaankin kumppaniltaan vältellessään riitoja.
Shinea törmäsi Haromiin astuessaan ulos kylpyhuoneesta pelkissä alusvaatteissa.
”Tulitpa aikaisin!” Nainen hymyili kumppanilleen häkeltyneenä, painaen tämän huulille suukon, kiitellen samalla onneaan, ettei mies ollut tullut kotiin kesken hänen tanssisessionsa.
”Järjestelin loppupäivän vapaaksi.” Harom sanoi, vetäen puolialastoman naisen itseään vasten.
”Mitä haluat tehdä?” Shinea kysyi vastatessaan läheisyydenosoituksiin.
”Ajattelin käyttää tämän illan sinun huomioimiseesi.” Harom vastasi hymynkare huulillaan. ”Pue päällesi, vien sinut ulos.”
”Tekemään mitä?” Shinea tiedusteli.
”Se on yllätys.” Harom vastasi.
”Kerro nyt kuitenkin, puenko päälleni farkut ja maiharit vai mekon ja korkokengät.”
”Farkut ja maiharit.”
Shinea kävi kiskomassa vaatteet päälleen ja lähti sitten ulos kumppaninsa kanssa. Harom ei hiiskunut sanaakaan heidän määränpäästään ja nainen yllättyi toden teolla, kun mies kaartoi aluksensa Karnassoksen suurimman moottoriradan parkkipaikalle.
”Mitä me täällä tehdään?” Shinea kysyi. Hänen sisällään kyti epävarma innostus.
”Kohta näet.” Harom vastasi, lähtien astelemaan kohti ovia, joista työntekijät kulkivat. Ulkona oli vastassa siilitukkainen mies, joka tervehti Haromia hymy huulillaan. Miehet vaihtoivat pari sanaa pohjoisen valtakielellä, ennen kuin menivät Shinea kannoillaan sisälle.
”Mistä on kyse?” Shinea kysyi vaimeasti kumppaniltaan astellessaan käytäviä pitkin tämän rinnalla.
”Oletpa malttamaton.” Harom vastasi, selkeästi itseensä tyytyväisen näköisenä. ”Ei yllätyksiä kuulu paljastaa etukäteen.”
He astelivat siilitukan perässä käytäviä pitkin, päätyen lopulta radan varressa sijaitsevalle varikolle. Shinean sydän hypähti hänen nähdessään painovoimakiiturin, jonka ympärillä hääräsi pari mekaanikkoa. Kiituri oli maalattu kiiltävän tummansiniseksi ja siinä oli hopeiset koristemaalaukset. Kokoa oli hieman enemmän kuin armeijan kiitureilla, muotokielen ollessa huomattavasti urheilullisempi.
”Mitä…?” Shinea aloitti kysymyksensä, uskaltamatta muotoilla sitä loppuun, peläten pettymystä.
”Halusit niin kovasti ajaa tuollaisella, että ajattelin järjestää asian. Skae oli pienen palveluksen velkaa.” Harom selitti, vilkaisten siilitukan suuntaan. ”Tällä kertaa tosin saat luvan pistää kypärän tuohon sievään päähäsi ja pukea päällesi muutkin suojavarusteet.”
Shinea katsoi kumppaniaan hetken sanattomana, ennen kuin loikkasi tämän syliin, painaen hänen huulilleen suudelman. Nainen otti vastaan häntä kohti ojennetun ajohaalarin ja kävi vaihtamassa sen nopeasti päälleen. Hän veti haalarin vetoketjua kiinni ollessaan jo matkalla kohti kiituria, kuunnellen tarkkaavaisena mitä mekaanikot hänelle selittivät ajoneuvon toiminnasta. Harom seurasi Shinean innostusta vierestä, haluamatta itse kajota millään tavalla kyseiseen kulkuvälineeseen. Hän ei ymmärtänyt puoliakaan siitä ammattijargonista, jota Shinea puhui mekaanikkojen kanssa, mutta ei hänen tarvinnutkaan. Sillä hetkellä pääasia oli, että nainen ymmärsi ja oli tilanteesta lähes käsin kosketeltavan innoissaan.
Skae napsautti varikon näytöt päälle seuratakseen kiiturin etenemistä, kun Shinea pääsisi radalle asti. Yksi kertoi tutkan tyyppisesti missä kohtaa rataa ajoneuvo kulki, toinen välitti kiiturin etuosaan asennetun kameran kuvaa radasta ja kolmas näytti lukemia kiiturin moottorin toiminnasta.
Lopulta Shinea sai luvan istua satulaan ja hän heilautti jalkansa tottuneesti kiiturin yli. Näyssä oli jotain hivenen rietasta, tiukan ajohaalarin hyväillessä naisen muotoja. Shinea näytti tuntevan olonsa hyvin kotoisaksi varsin tiukassa vaatekappaleessa. Naisen huulille piirtyi maailman kaunein hymy hänen katsoessaan Haromia kohti juuri ennen kuin veti kypärän päähänsä. Mies ei erottanut kunnolla kypärän vaimentamaa sananvaihtoa, jonka Shinea kävi mekaanikkojen kanssa ennen kuin sai luvan ajaa radalle. Nainen ajoi varikkosuoran rauhallisesti, kiihdyttäen kiiturin vauhtia päästyään radalle.
Shinea viihtyi kiiturin ohjaimissa. Se oli hieman erilainen ajotuntumaltaan kuin armeijan vastaavat, mutta vastasi ohjausliikkeisiin hyvin. Hän ajoi radan muutaman kerran läpi varsin rauhallisesti, kiihdyttäen vauhtia saatuaan ajovarmuutta ja opittuaan radan likipitäen ulkoa. Mekaanikot esittivät kypärän sisälle rakennetuissa kuulokkeissa toisinaan pyyntöjä tai antoivat ohjeita kiiturin käsittelystä. Shinea kiersi mutkittelevaa rataa yli tunnin, ennen kuin palasi takaisin varikolle.
”Hänestä voisi tulla varsin kelpo kiiturikuljettaja.” Skae totesi Haromille, kun Shinea kävi mekaanikkojen kanssa ajokokemustaan läpi. Harom seurasi naistaan katseellaan, samoin ympärillä hääriviä miehiä, jotka näyttivät olevan liiankin suorasukaisia sanoineen ja katseineen, mustasukkaisuuden kupliessa kuumana hänen ulospäin tyynen pintansa alla.
”Älä ikinä sano tuota Shinealle.” Harom sanoi vaimeasti vakava ilme kasvoillaan. ”En todellakaan kaipaa elämääni riskiä tilanteesta, jossa avovaimoni kaavitaan radan turva-aidoista ruumispussiin onnettomuuden jälkeen.”
”Harvoin niitä oikeasti vakavia onnettomuuksia tapahtuu.” Skae totesi sovittelevasti. ”Mutta ihan miten sanot, ei minulla ole tarvetta astua tämän asian suhteen varpaillesi.”
Nainen veti kypärän päästään, hymyillen jälleen sädehtivästi Haromille, joka vastasi hymyyn. Shinea ojensi kypärän yhdelle mekaanikoista, ennen kuin asteli kumppaninsa luokse, suudellen miestä pitkään ja halaten sitten vielä pitempään. Läheisyyden sävy oli helposti tulkittavissa varsin seksuaaliseksi, eikä Shinea peitellyt millään tavalla sitä, että kävi riettailla kierroksilla kiituriajelunsa jälkeen. Harom tunsi mielihyvää nähdessään pettymyksen mekaanikkojen katseessa näiden vilkuillessa läheisissä tunnelmissa halailevan pariskunnan suuntaan. Hänen huulilleen levisi itsetyytyväinen hymy, joka viestitti Shinean kuuluvan hänelle. Shinea kuiskasi Haromin korvaan hyvin riettaan toteamuksen siitä, mitä haluaisi tehdä hänen kanssaan, kun he pääsisivät kotiin, kääntäen sitten huomionsa vähän matkan päässä mekaanikkojen kanssa juttelevan Skaen suuntaan.
”Kiitos, kun sain käydä ajamassa!” Hän hymyili hyvin viattomasti suhteutettuna siihen, mitä oli juuri Haromin korvaan kuiskutellut.
”Eipä kestä.” Skae vastasi kevyt hymy huulillaan.
”Onko minulla mitään realistista mahdollisuutta päästä osaksi tämän tallin mekaanikkotiimiä?” Shinea kysyä töksäytti suoraan.
”Tällä hetkellä tallissa ei ole tarvetta uusille mekaanikoille, mutta jätä toki yhteystietosi, niin palaan asiaan, jos paikkoja vapautuu.” Skae vastasi Haromin kohdistettua häneen varoittavan katseen naisen selän takaa. Shinea raapusti yhteystietonsa ylös, ojensi lapun Skaelle, painoi Haromin huulille lyhyen, mutta intohimoisen suudelman ja painui sen jälkeen riisumaan haalarin päältään.
”Löydättekö kaksin ulos?” Skae kysyi Haromilta tietävä hymynkare huulillaan.
”Helposti.” Harom vastasi, sivuuttaen kokonaan sivumerkityksen miehen kysymyksestä.
Shinea palasi pian takaisin haalari kainalossaan ja ojensi sen Skaelle.
”Oli mukava tavata.” Hän sanoi hymyillen. ”Enkä pistäisi lainkaan pahakseni, jos pääsen toistekin kiiturin puikkoihin.”
”En voi luvata mitään, mutta katsotaan.” Skae lupasi. Varikkotiimin hyvästelyn jälkeen Shinea kääntyi Haromin puoleen, tarttuen miehen käteen samalla kun he astelivat saapumissuuntaansa. Heti, kun he olivat katseiden ulottumattomissa, Harom käänsi Shinean eteensä, pujotti sormensa naisen hiusten sekaan ja suuteli häntä pitkään. Shinea suorastaan kehräsi hänen sylissään.
”Haluatko palata kotiin?” Harom härnäsi.
”Haluan…” Shinea henkäisi vaimeasti.
He palasivat miehen aluksen luo ja Shinean istuttua pelkääjän paikalle, hän ojensi kätensä keskikonsolin yli, koskettaen Haromin reittä.
”Odota kiltisti kotiin asti tai ajelutan sinua ympäri kaupunkia, kunnes osaat käyttäytyä.” Harom uhkasi hymynkare huulillaan. Shinea veti kätensä pois, kiemurrellen varsin malttamattomana penkillään. Miehen yllätykseksi nainen piti näppinsä kurissa vielä parkkihalliin saapumisen jälkeen, heittäytyen hävyttömäksi vasta kotioven sulkeuduttua.

”Voidaanko viettää yhteistä aikaa useammin..?” Shinea kysyi myöhemmin, maatessaan kumppaninsa sylissä sängyssä.
”Voidaan, mutta en voi viedä sinua ajelemaan kiiturilla joka kerta.” Harom naurahti.
”En minä sitä tarkoittanutkaan.” Shinea hymähti. ”Olisi mukavaa, että parisuhteen huoltoon olisi varattuna erityistä aikaa.”
”Onko tässä jotain erityistä huoltamista?” Harom kysyi. Yllättäen hänen äänensävynsä kuulosti kylmältä.
”Yritän vain sanoa, että haluan viettää aikaa kanssasi.” Shinea vastasi, kohottautuen katsomaan miestä silmiin.
”Ehdin jo hieman epäilemään asiaa alokasaikanasi.” Harom totesi ilmeettömänä. ”Poltit kavereidesi kanssa lomia niin nopealla tahdilla, että ajattelin sinun välttelevän seuraani.”
”Tulin kuitenkin joka ikinen kerta työhuoneeseesi, kun sitä pyysit.” Shinea sanoi vaimeasti, vaikka hänen alokasajastaan muistuttaminen pistikin kipeästi. ”Oletan että pyysit, koska halusit viettää aikaa kanssani ja tulin paikalle, koska kaipasin seuraasi.”
”Älä näytä noin synkeältä, minä vain kiusoittelen sinua.” Harom sanoi hymynkare huulillaan. ”No, kuinka usein sinä tätä erityistä yhteistä aikaa haluat?”
”Parin viikon välein?” Shinea ehdotti. ”Mikäänhän ei tietysti estä sitä, etteikö erityistä huomiota voisi antaa useamminkin. Mutta ainakin parin viikon välein…”
”Kuulostaa kohtuulliselta.” Harom sanoi, suukottaen naisen otsaa.
Jälleen kerran kaikki epävarmuus heidän suhteestaan oli lakaistu maton alle.

Joitakin viikkoja myöhemmin Shinea oli saanut illallisen melkein valmiiksi, kun Harom ilmoitti työpäivänsä venyvän ja ettei hän luultavasti pääsisi kotiin ennen aamuyötä.
”Vitunvittu!” Nainen kirosi turhautuneena. ”Mikä helvetti hänen työnkuvassaan voi viedä noin saatanan paljon aikaa?”
Hän paiskasi patakintaat käsistään ja huusi turhautumistaan kuin pikkukakara.
Shinea oli häärännyt keittiössä monta tuntia, valmistellen hänelle ja Haromille mukavaa treffi-iltaa kotioloissa hyvän ruuan ääressä ja nyt Harom jättäisi jälleen tulematta töiden takia. Näin oli käynyt jo kolmesti sen jälkeen, kun he olivat sopineet parisuhteensa laatuajasta. Miehen työpäivät venyivät päivä toisensa jälkeen todella pitkiksi. Kuluneet viikot olivat myös olleet henkisesti pelkkää paskaa, Haromin kohdellessa häntä kylmästi ja käydessä kotona pääasiassa nukkumassa. Rhettin kautta rantain kerrottu kommentti maavoimien sihteerin vierailuista Haromin työhuoneessa kummitteli Shinean mielessä nykyään usein, kerta toisensa jälkeen, varsinkin silloin, kun mies ilmoitti venyvästä työpäivästään.
Tilannetta ei auttanut se, että Shinea oli useamman kerran löytänyt Haromin vaatteista hiuksen, joka ei kuulunut miehelle itselleen, eikä liioin Shineallekaan. Toisinaan nainen oli myös varma, että hänen kumppaninsa tuoksui vieraalta, mutta ei uskaltanut mainita asiasta. Ei sen jälkeen, kun tilanne oli eskaloitunut riidaksi hänen kysyttyään, oliko Harom kenties hankkinut uuden partaveden…
Shinea korjasi ruoanlaiton jäljet keittiöstä, jättäen valmiit ruuat pöydälle jäähtymään, haluamatta koskea niihin itse lainkaan. Hän kaatoi itselleen lasillisen viiniä, ottaen hetken harkinnan jälkeen mukaansa koko pullon siirtyessään olohuoneeseen.
Muutamaa tuntia myöhemmin Shinean viestin kilahti saapuvan viestin merkiksi ja nainen nappasi laitteen sohvapöydältä käteensä, odottaen viestin olevan jokin väliaikatiedote Haromilta. Lähettäjän nähdessään hän yllättyi hieman. Viesti oli Nealilta.
’Meillä on tänään keikka Karnassoksessa, haluatko tulla?’
Koska Harom oli aiemmin ilmoittanut, ettei tulisi yöksi kotiin, Shinea ei nähnyt mitään syytä kieltäytyä Nealin kutsusta. Tyhjentyneellä viinipullolla oli myös oma osuutensa päätöstä tehdessä.
’Toki, missä ja mihin aikaan?’
’Nirana-areenalla, lämppäri aloittaa 2200. Laitan sinut backstage-listalle.’
’Tulen paikalle ennen kuin lämppäri aloittaa.’
Shinea vilkaisi kelloa. Hänellä olisi pari tuntia aikaa, joten hän voisi ensimmäistä kertaa aikoihin laittautua oikein nätiksi. Nainen kävi nopeasti suihkussa ja meikkasi sen jälkeen kasvonsa, jättäen hiuksensa auki. Shinea puki päälleen verkkosukkahousut, kiiltäväpintaiset mustat sortsit ja avokaulaisen paidan, vetäen eteisessä jalkoihinsa mustat maiharit ja päälleen harmaaksi kuluneen nahkatakin ennen lähtöään. Lyhyen metromatkan ja muutaman minuutin kävelyn jälkeen Shinea oli saapunut tapahtumapaikalle. Keikan alkuun oli aikaa vielä puolisen tuntia, kun hän asteli takahuoneeseen backstage-passi kaulassaan. Neal nousi sohvalta heti kun huomasi hänet ja asteli naista vastaan.
”Hei!” Mies hymyili, tempaisten Shinean lämpimään halaukseen.
”Hei.” Shinea vastasi, vastaten hellään läheisyydenosoitukseen painautumalla Nealin syliin. Muistot heidän yhteisestä ajastaan palautuivat mieleen kirkkaina, ikään kuin ne olisivat tapahtuneet eilen.
”Shinea… Oletko kunnossa?” Neal kysyi vaimeasti, kun nainen ei tehnyt elettäkään irrottaakseen otettaan hänestä.
”Olen, minä vain… olen hieman humalassa. Join iltapalaksi pullollisen viiniä.” Shinea takelteli hieman tajuttuaan halauksen venyneen todella pitkäksi. ”Ihana nähdä sinua.”
”Oliko ikävä?” Neal kysyi härnäävä hymy huulillaan.
”Oli ikävä, senkin egon kiillotusta kerjäävä rokkitähden turjake.” Shinea vastasi hymynkare toisessa suunpielessään.
”Siinä sinä olet.” Neal hymyili, saatuaan naisesta esiin puolen, johon oli tottunut. Shinea irrotti otteensa Nealista ja lipui pois miehen sylistä. Hän moikkasi muut bändin jäsenet hymy huulillaan, ennen kuin istui alas Nealin kanssa. Bändin basisti ojensi Shinealle juotavaa ohi mennessään. Pian takahuoneessa käytiin asiasta toiseen hyppivää ja varsin polveilevaa keskustelua, jonka aikana Shinea nauroi vapautuneesti ensimmäistä kertaa alokasaikansa jälkeen.
Lämppäribändin lopetettua Neal bändikavereineen tarvitsi hetken valmistautumisaikaa ennen lavalle astumista, joten Shinea siirtyi keikan VIP-alueelle eturiviin. Keikan alettua, hyppiessään, pomppiessaan ja laulaessaan mukana, Shinea saattoi unohtaa elämänsä kurjat käänteet edes hetkeksi. Hän nautti esityksestä täysin siemauksin, meinaten purskahtaa itkuun Dominancen esittäessä Shinnianan. Neal katsoi häntä silmiin kappaleen aikana ja Shinean sielua riipi jälleen valtava kaipuu päästä jälleen lavalle tanssimaan kappaleen tahtiin. Hän huomasi kaipaavansa myös Nealin kanssa jakamiaan hetkiä, läheisyyttä, seksiä… ilmapiiriä, jossa hänen valintojaan ei tuomittu. Shinea ei osannut kuvitellakaan, että Neal olisi ollut missään olosuhteissa yhtä mustasukkainen, kuin Harom… Se sai Nealin suhteen tehdyn eropäätöksen tuntumaan isolta virheeltä.
Liian pian keikka oli ohi ja Shinea palasi takahuoneeseen keikan jäljiltä hikisten bändinjäsenten sekaan. Takahuoneeseen tulvahti VIP-alueelta myös jonkinmoinen määrä muita katsojia, joten Shinea pysytteli sivummalla sen aikaa, että fanit saivat yhteiskuvansa otettua ja nimmarinsa pyydettyä. Neal vinkkasi Shinean sivumennen mukaansa lähtiessään kohti hänen omaan käyttöönsä varattua pukuhuonetta. Nainen asteli perässä, koska ei halunnut jäädä bändin jäsenten yhteisen takahuoneen meteliin ja hyvällä alulla oleviin juhliin.
”Shinea, mikä on hätänä?” Neal kysyi suljettuaan oven heidän jälkeensä.
”Ei mikään?” Shinea vastasi hämmentyneenä kysyvällä äänellä.
”Näen kyllä, ettei kaikki ole kunnossa.” Neal huomautti. ”Jotain on tapahtunut.”
”Normaaleja elämän ylä- ja alamäkiä.” Shinea kohautti hartioitaan. ”Sain hiljattain kenkää armeijan mekaanikkojen alokasryhmästä.”
”Minkä ihmeen takia?”
”Se oli ihan omaa syytäni, kävimme muutaman ryhmäkaverin kanssa pienellä yöllisellä kiituriajelulla… Jäimme kiinni, kun sattui pieni onnettomuus ja meidät kaikki pistettiin pihalle.” Shinea selitti. ”Mutta se minun kurjasti katkenneesta armeijaurastani, mitä sinulle kuuluu?”
”Haittako jos käyn suihkussa, ennen kuin jatketaan kuulumisten vaihtamista?” Neal kysyi, kiskoen paidan päältään Shinean puistettua päätään vastaukseksi. Nainen ei saanut silmiään irti miehen vartalosta. Hän muisti kyllä, miltä tuntui maata alastomana Nealin sylissä, nauttia läheisyydestä ja miten mies oli häntä suudellut. Neal virnisti ennen kuin hävisi pieneen kylpyhuoneeseen. Shinea istahti huoneessa olevalle sohvalle ja yritti saada ajatuksensa järjestykseen.
Neal teki varmasti jonkinlaisen ennätyksen pikasuihkunsa suhteen, palaten takaisin varsin pian. Hän oli pukenut kyllä puhtaat farkut päälleen, mutta oli edelleen ilman paitaa, eikä Shinea peitellyt lainkaan sitä, että katseli miestä kaipaava ilme kasvoillaan.
”Näytät hyvältä.” Shinea totesi miehen vetäessä lopulta paidan päälleen. Neal istui hänen viereensä, hieman liian lähelle. Toisaalta, ei niin pienellä sohvalla olisi voinut juuri kauemmas istuakaan. Shinea ei estellyt, kun Neal kietoi toisen käsivartensa hänen hartioilleen. Nainen nojasi päänsä miehen olkapäätä vasten, hengitti sisäänsä hänen tuoksuaan ja oli sulaa lämpimään turvallisuudentunteeseen.
Neal nojautui ottamaan sohvan vieressä tönöttävästä pienestä jääkaapista molemmille juotavaa. Lopulta keskustelu vapautui niin paljon, että se saattoi kulkea sujuvasti, vaikkakin Shinea vältteli edelleen parisuhteensa sivuamista. Hän ei halunnut puhua aiheesta tai huolestuttaa Nealia tarpeettomasti.
Shinea kertoi alokaskautensa alkupuoliskosta, siitä miten hänestä oli kerrankin tuntunut siltä, että hän kuului joukkoon, eikä kukaan yrittänyt kohdella häntä kurjasti sukunimensä vuoksi.
”Oletko löytänyt muita töitä alokasaikasi tyssäämisen jälkeen?” Neal kysyi.
”En vielä…” Shinea vastasi. ”En kyllä ole kauheasti etsinytkään. Olen ollut loputtoman väsynyt.”
”Sano vain, jos tarvitset apua.” Neal totesi hymyillen lempeästi.
Muutamaa siideriä myöhemmin Shinea oli rysäyttänyt miehen niskaan myös parisuhteensa kipukohdat, tosin hyvin suurpiirteisesti, koska ei uskaltanut sanoa kaikkea ääneen. Neal piti hänet sylissään pitkän aikaa, tarjoten sitä tukea ja läheisyyttä, jota nainen oli jo pitkään Haromilta kaivannut.
Lopulta Shinea kääntyi katsomaan miestä silmiin. Tämä oli niin lähellä… Shinea nojautui eteenpäin, painaen huulensa Nealin poskea vasten. Mies epäröi pienen hetken, ennen kuin käänsi päätään ja painoi varovaisen, lupaa kysyvän suudelman naisen huulille. Shinea vastasi siihen, ikään kuin mikään heidän välillään ei olisi koskaan muuttunut. Suudelma venyi ja venyi, ollen tavattoman hellä ja mukaansatempaava. Shinea nautti täysin siemauksin niin suudelmasta, kuin Nealin käsien kosketuksistakin. Ennen pitkää he makasivat päällekkäin sohvalla, kosketellen toisiaan kaikkialta minne ylettyivät. Neal ei kuitenkaan tehnyt elettäkään riisuakseen naiselta vaatteita, vaan antoi tämän päättää siitä, miten tilanne etenisi.
Yllättäen Shinean mieleen tulivat Evan sanat. Veljesi auttoi minut ulos tuosta kaikesta paskasta, jonka olin Haromin kanssa sietänyt. Ilman häntä, en olisi ikinä uskaltanut lähteä.
”Neal…” Shinea henkäisi vaimeasti miehen suuhun, keho täynnä silmitöntä kaipausta. ”En voi…”
”Selvä…” Neal vastasi käheällä äänellä, irrottautuen suudelmasta. Shinea piti hänet kuitenkin pitkään halauksessaan, haluamatta päästää irti. Nainen tunsi, että Nealinkin kehossa paloi halu häntä kohtaan, mutta mies piti näppinsä kurissa ja housut jalassa, yrittämättä viedä tilannetta pidemmälle.
”Joka ikinen sana Shinnianasta pitää edelleen paikkaansa.” Neal kuiskasi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Shinea tunsi kyyneleet silmissään, tehden kaikkensa, etteivät ne vierisi hänen kasvoilleen.
”Niin minäkin sinua…” Shinea kuiskasi. Samaan aikaan hän kuitenkin tiesi, ettei voisi palata suhteeseen Nealin kanssa.
”Minun on varmaan parempi palata kotiin…” Shinea sanoi käheästi, pakottaen itsensä irrottamaan otteensa.
”Saatan sinut.” Mies totesi, nousten ylös. Hän auttoi Shineankin jaloilleen, varmistaen että naisella oli kaikki kunnossa. Shinea oikoi vaatetuksensa ja selvitti sormin epäjärjestykseen pörröttyneen hiuskuontalonsa. Neal nappasi takin mukaansa, ennen kuin he lähtivät astelemaan ulos areenalta. Muilla bändin jäsenillä kuulosti olevan hyvä meno takahuonebileissä ja väkeä notkui jonkin verran myös pitkin käytäviä.
”Voidaanko kävellä..?” Shinea kysyi, kun he astuivat ulos. Kaikessa ristiriitaisuudessa, hän ei olisi halunnut yön päättyvän lainkaan.
”Tietysti.” Neal vastasi.
He taittoivat matkan kepeästi jutellen, mutta ilmapiirissä oli siitä huolimatta kivuliasta haikeutta. Lopulta he olivat Shinean kotitalon kulmalla. Nainen astui Nealin syliin ja halasi häntä pitkään. Lopulta Shinea käänsi odottavasti päätään, kuin odottaen Nealin painavan suudelman huulilleen. Se oli lyhyt, jäähyväisiksi tarkoitettu.
”Pidä huolta itsestäsi.” Neal sanoi vaimeasti, ennen kuin päästi Shinean otteestaan.


Varmistettuaan, että Shinea pääsi turvallisesti kotiin, Neal lähti astelemaan kohti Hyndan kaupunginosaa palatakseen omaan kotiinsa. Hän päätti oikaista erään puiston kautta lyhentääkseen matkan pituutta. Puistoon vievien portaiden kohdalle päästyään Neal havahtui takaansa kuuluneeseen vaimeaan rasahdukseen ja kääntyi äänen suuntaan, rymähtäen hetkeä myöhemmin maahan päähänsä osuneen iskun seurauksena. Refleksinomaisesti Neal nosti kätensä suojaamaan päätään, kun hänet paiskattiin portaita pitkin alas. Niiden juurella maatessaan, potkuja alkoi sataa ympäri hänen kehoaan. Kimppuun kävijöitä oli enemmän kuin yksi…
”Riittää.” Varsin tutulta kuulostava ääni totesi ja portaita vasten hitaasti kajahtavat askeleet kertoivat, että joku teki näyttävää sisääntuloa. Samaan aikaan kuului vaimeaa soran rahinaa ja juoksuaskelia, kun tilanteesta poistui useampi henkilö. Neal laski päätään suojaavat kätensä alas kivusta irvistäen, kääntäen katseensa portaat alas laskeutuneeseen mieheen.
”Tenwera…” Hän sihahti yhteen puristettujen hampaiden välistä, sylkien verta suustaan.
”Jotenkin kuvittelin, että olisit osannut lukea rivien välejä ja jättää naiseni rauhaan.” Harom totesi kuivasti.
”Kuinka kauan kuvittelet jatkavasi suhdetta Shinean kanssa sen jälkeen, kun hän saa kuulla sinun pieksevän hänen ystäviään?” Neal kysyi, vääntäytyen polvilleen. Hän sylkäisi jälleen suuhunsa kertynyttä verta, kiroten henkensä alta kivusta säkenöivää kehoaan.
”Kuka sanoi, että hän saa kuulla tästä?” Harom tiedusteli pehmeästi hymynkare huulillaan.
”Soitetaanko heti?” Neal sihahti. Harom potkaisi miehen nurin, kumartui hänen puoleensa ja veti viestimen Nealin takin taskusta, nakaten sen kaaressa kauemmas. Pusikko kahahti laitteen rymähtäessä oksien läpi.
”Sinähän tiedät, mitä Evalle tapahtui, vai kuinka?” Harom tiedusteli, ikään kuin olisi kysynyt seuraavan päivän säätietoja.
Neal ei vastannut, mutta hänen ilmeensä puhui puolestaan.
”Jos mainitset tästä halaistua sanaa kenellekään, teen saman Shinealle.” Harom totesi, kasvoillaan ilme, joka ei jättänyt arvailun varaan toteuttaisiko hän uhkauksensa. ”Sen jälkeen tulen sinun perääsi. Tuhoan sinut pala kerrallaan. Aloitan repimällä kappaleiksi urasi, sen jälkeen ihmissuhteesi ja lopulta sinut itsesi.”
Neal tiesi, että pelko paistoi hänen kasvoiltaan. Hän oli ollut riittävän pitkään tekemisissä Sovien kanssa tietääkseen, mihin gezinaan kuuluvat ihmiset halutessaan pystyivät. Hän oli kuullut Haromista riittävästi heidän edellisen kohtaamisensa jälkeen tietääkseen millaisiin ratkaisuihin tämä voisi turvautua. Tenwerojen sukumotto ’Tieto on valtaa’ oli alkanut valjeta pahimmalla mahdollisella tavalla.
”Onko meillä yhteisymmärrys jatkotoimenpiteistä?” Harom kysyi ilkkuva virne suunpielessään. Neal ei vastannut mitään, kohdisti vain murhaavan katseen edessään olevaan mieheen, yrittäen keksiä jonkin tavan, jolla estää Haromin uhkauksia toteutumasta ja varoittaa samalla Shineaa.
”Kaipaatko muistutusta siitä, mihin kaikkeen pystyn?” Harom tiedusteli. ”Vai otanko muistin virkistämiseksi hengiltä jonkun lähipiiristäsi? Ehkä veljesi? Tai hänen lapsensa? Valaisehan toki Rive, minkä ikäinen hänen tyttärensä oli, muistelisin että seitsemän? Ehkä aloitan hänestä.”
Neal puisti alistuneena päätään.
”Ymmärrän kyllä.” Hän sanoi alistuneesti. ”En enää ota Shineaan yhteyttä.”
”Ehei, otat sinä. Vielä viimeisen kerran.” Harom hymähti. ”Siitä hellästä pikku hetkestänne vuotaa mitä pikimmin muutamia kuvia julkisuuteen ja mediamyrsky on jälleen valmis. Sanot saaneesi Shinealta kaiken haluamasi. Kerrot hänen liehittelynsä olleen pelkkä julkisuusstuntti, etkä halua nähdä häntä enää ikinä. Teet kaikkesi sen eteen, ettei hänkään halua enää ikinä nähdä sinua.”

Shinea asteli kotiovesta sisään, pudotti laukkunsa ovensuuhun ja hoiperteli syvemmälle asuntoon, todeten ettei Harom ollut vieläkään palannut kotiin. Nainen oli humalassa, tunsi olonsa paskamaiseksi ja pelkäsi tekojensa seurauksia. Eva oli ollut lähellä menettää henkensä vehdattuaan jonkun muun kanssa, joten kuinka todennäköistä olisi, että Harom…
Nainen ei uskaltanut viedä edes ajatusta loppuun, tietäen kuitenkin syvällä sisimmässään, että Harom luultavasti tappaisi hänet ja lähtisi sitten Nealin perään. Hän pudotti takin päältään ja rojahti sohvalle, kaatuen kyljelleen. Päässään risteilevistä ajatuksista huolimatta hän nukahti loputtomilta tuntuviin painajaisuniin, vain havahtuakseen hereille Haromin seisoessa vieressään.
”Missä helvetissä olet ollut?” Mies kysyi, kumartuen Shinean yläpuolelle. ”Yritin tavoitella sinua monta kertaa yön aikana.”
Äänessä oli häivähdys huolta, mutta myös ärtymystä.
”Dominancen keikalla.” Shinea sopersi, tietäen Haromin saavan asian kuitenkin jostain tietoonsa, mikäli ei todellisuudessa tiennyt jo. Mies mutisi jotain, mistä ei saanut täysin selvää, mutta rivien välistä oli luettavissa, että Shinea haisi toiselta mieheltä.
”Olisit voinut ilmoittaa.” Harom tuhahti. ”Tajuatko lainkaan, miten huolissani olin?”
”Voidaanko jutella aamulla..?” Shinea kysyi. Hänen päätään särki ja olo oli muutenkin hutera.
”Kello lähentelee yhdeksää, joten mihin aikaan aamu mahtaa mielestäsi olla?”
Shinea vääntäytyi huokaisten istumaan.
”Anteeksi.” Hän sanoi hiljaa. ”Ei siinä keikan metelissä ole mitään viestimen merkkiääniä kuullut.”
”Viestimesi oli pois päältä.” Harom töksäytti.
”Sitten siitä on luultavasti loppunut akku…” Shinea totesi, nousten sohvalta hakeakseen laukkunsa eteisestä. Hänen viestimensä oli sammuksissa, mutta akkua oli kyllä jäljellä.
”Outoa…” Shinea sanoi hämmentyneenä palatessaan olohuoneeseen. Vastaamattomia puheluita oli kuusi ja saapuneita viestejäkin useampi.
”Miksi viestimesi oli kiinni?” Harom kysyi.
”En minä tiedä, en minä sitä ole sammuttanut.” Shinea sanoi turhautuneena.
”Älä viitsi.” Harom tuhahti. ”Syyllisyys loistaa sinusta kuin sisääsi olisi isketty hehkulamppu. Mitä eilen tapahtui?”
”Kävin keikalla, vietin aikaa backstagella bändin jäsenten seurassa, vaihdoin kuulumisia Nealin kanssa ja tulin kotiin.” Shinea vastasi varsin kipakasti. ”Tiedän kyllä, että Neal on tämän keskustelun punainen vaate ja se asia, joka sinua pohjimmiltaan rassaa!”
”Miten helvetissä minun muka pitäisi suhtautua siihen, että joku itseään täynnä oleva rokkitähti käpälöi naistani?!” Harom kysyi nenäänsä nyrpistäen
”Kulkeeko joku käskyläisesi perässäni kyttäämässä tekemisiäni, kun olet taas noin varma siitä, että olen tehnyt jotain väärää?” Shinea ärähti.
Harom työnsi viestimensä lähestulkoon naisen naamalle. Kuva rinnakkain kävelevästä kaksikosta oli kaukaa otettu ja hieman suttuinen, mutta siitä erotti kyllä, ketkä olivat kyseessä. Kuvan alla oli otsikko, jossa pohdittiin vihjailevin sanankääntein Shinea Wayn ja Dominancen solistin läheisiä välejä. Itse jutussa oli lisää kuvia, viimeinen kuva oli kaksikon jakamasta suudelmasta. Viimeisellä rivillä luki, että toimittajat yrittivät parhaillaan tavoitella sekä Shineaa että Nealia saadakseen asianosaisilta kommentteja aiheesta.
”Kysymys ei nyt ole siitä, oletko sinä tehnyt jotain väärää vaan siitä, onko sinulle tehty jotain väärää.” Mies vastasi.
Shinea ei halunnut heittää Nealia hydran hampaisiin, koska hän oli itse aivan yhtä syyllinen tilanteen kehittymiselle. Mutta oman syyllisyytensä myöntäminen saisi Haromin luultavasti raivostumaan… Shinea ei ehtinyt vastata Haromille, kun hänen viestimensä alkoi hälyttää saapuvan puhelun merkiksi.
”Vastaa vain.” Harom tuhahti silmiään pyöräyttäen.
”Tavoitinko Shinea Wayn?” Hyvin nuuskivalla äänensävyllä varustettu toimittaja kysyi esiteltyään itsensä juurikin sen samaisen paskajulkaisun toimittajaksi, joka oli Haromin näyttämät kuvat julkaissut.
”Tavoitit, mutta minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa.” Shinea sanoi vaimeasti, aikeenaan katkaista puhelu.
”Saimme haltuumme lisää kuvia, joissa sinulla on varsin kuumat tunnelmat Neal Riven kanssa, etkö tosiaan halua kommentoida asiaa?” Toimittaja kysyi. ”Lähetän kuvat sinulle nyt.”
Shinea laski viestimen korvaltaan, katsoen hämmentyneenä laitteen näyttöä. Kuvia oli useampi ja ne oli otettu… Nealin käytössä olleessa takahuoneessa?? Kuvat oli rajattu tavalla, joka jätti hyvin paljon mielikuvituksen varaan. Toimittaja puhua pälätti edelleen linjalla ja Shinea nosti laitteen takaisin korvalleen.
”… kertoi teidän harrastaneen seksiä viime yönä keikan jälkeen…”
”Ei pidä paikkaansa!” Shinea keskeytti kiivaasti, kääntäen katseensa Haromiin, jonka ilmeestä paistoi selvä pettymys. Nainen laski viestimen korvaltaan ja katkaisi puhelun toimittajan kanssa.
”Vanha suola janottaa, vai?”
”Harom, mitään ei…”
”Saatanan narttu.” Mies murisi. ”Kaiken sen jälkeen, mitä olen takiasi tehnyt… Sinä kohtelet minua näin?”
”Minä en harrastanut seksiä Nealin kanssa.” Shinea töksäytti. ”Suudelmaa en kiellä. Se oli minun virheeni.”
Hän sai niskaansa verisesti loukatun miehen raivokkaan ryöpyn haukkuja ja huoritteluja. Aikansa Haromin loukkauksia kuunneltuaan Shinea kohotti katseensa ja kohdisti kumppaniinsa hyvin määrätietoisen katseen.
”Turha minun on yrittää sanoa mitään puolustaakseni itseäni.” Hän korotti ääntään. ”Epäilet minua kuitenkin.”
”Itse osoitit, ettet ole luottamuksen arvoinen.” Harom kivahti pilkallisesti. ”Alkoiko omatunto kolkuttaa kesken kaiken, kun et tarjoillutkaan Rivelle persettäsi?”
”Minun ei tarvitse kuunnella tätä.” Shinea ärähti, kääntyen ympäri.
”Et mene mihinkään ennen kuin tämä on selvitetty.” Harom murahti ja tarttui Shinean käsivarteen. Nainen käytti hyödykseen Haromin aiemmin opettamia taitoja ja pääsi hetkeksi irti miehen otteesta. Harom ei kuitenkaan aikonut päästää Shineaa menemään, vaan tarttui häneen uudelleen.
”Päästä irti!” Shinea huusi kuin haavoittunut eläin, yrittäen riuhtoa itsensä irti miehen otteesta. Harom päästi sopivan tilaisuuden tullen irti, jolloin nainen kaatui, kolhi kylkensä eteisen lipastoon ja rymähti lattialle. Kivusta huolimatta hän singahti pystyyn, yrittäen käydä Haromin kimppuun. Mies puolustautui nopeasti, sinkauttaen naisen seinää vasten. Shinea heilautti kättään, yrittäen osua miestä kasvoihin. Harom väisti ja löi takaisin, kohdistaen iskunsa naisen keskivartaloon. Ilma pakeni Shinean keuhkoista ja nainen putosi henkeään haukkoen polvilleen lattialle.
”Vitun kusipää…” Hän kähähti kyyneleiden valuessa kasvoilleen.
”Moraalikäsityksesi on mielenkiintoinen. Sinä petät ja minä olen kusipää?” Harom naurahti ilottomasti. ”Ainahan voit soitella hoitosi perään, josko hän huolisi sinut luokseen.”
Shinea nousi vaivoin ylös lattialta. Hän tarkisti, että viestin oli edelleen hänen mukanaan ja hoippui seinästä tukea ottaen eteiseen, vaikka keskivartalossa risteilevä kipu yritti taittaa hänet kaksin kerroin.
Hän halusi ulos. Nyt.
”Shinea.” Harom sanoi hänen peräänsä. ”Odota.”
Sävy oli pyytävä.
Shinea ei välittänyt, vaan astui rappukäytävään ja sulki oven perässään. Hän ei uskonut hetkeäkään, että Harom antaisi hänen lähteä. Halutessaan mies löytäisi hänet kyllä. Siitä huolimatta Shinea valitsi Nealin numeron hissiin astuessaan, nostan viestimen korvalleen. Viestin hälytti pitkään, Nealin vastatessa vasta, kun nainen asteli kadulle talon alaovista.
”Enpä odottanut sinun ottavan yhteyttä…” Neal sanoi vaimeasti.
”Saanko tulla luoksesi..?” Shinea kysyi suunnatessaan askeleensa kohti Hyndaa.
”Parempi jos et tule.” Mies töksäytti.
”Neal, mitä..?” Shinea epäröi. ”Mutta eilen…?”
”Oletko todella noin naiivi?” Neal kysyi tylysti. ”Eilinen oli pelkkä julkisuusstuntti. En äkkiseltään keksi mitään, mikä nostaisi Dominancen paremmin ihmisten huulille, kuin kohu siitä, että minulla on suhde kanssasi.”
”Et voi olla tosissasi.” Shinea sopersi kyynelten vieriessä jälleen poskilleen. ”Et sinä ole tuollainen. Mitä helvettiä tapahtui sen jälkeen, kun saatoit minut kotiin?”
”Sinä loukkasit minua jättäessäsi minut sen Tenweran kusipään vuoksi.” Neal sanoi tylysti. ”Ainoa asia, mistä olen eilisen suhteen harmissani, on se, etten saanut sinua oikeasti antautumaan. Kaipasit niin paljon hyväksyntää, että uskoin sinun pudottavan pöksysi alta aikayksikön, kun jäimme kahden.”
”En usko sinua!”
”Se on sinun ongelmasi.” Neal vastasi. ”Minulla ei ole sinulle mitään muuta sanottavaa.”
”Neal…!”
”Hyvää loppuelämää sen narsistisen kusipään kanssa.” Neal sanoi tylysti. ”Älä ota minuun enää yhteyttä.” Puhelu katkesi ja Shinea laski viestimen korvaltaan, tuijottaen eteensä mitään näkemättömin silmin. Hänen jalkojaan heikotti. Hän haparoi mitään näkemättömin silmin lähimmän kadun varteen sijoitetun penkin luo ja istui raskaasti alas. Shinea upotti kasvonsa käsiinsä ja antoi pinnan alla kyteneen itkun tulla.
Hän ei tiennyt kuinka kauan oli itkenyt, kun kuuli jonkun astelevan viereensä.
”Shinea…” Harom kuului sanovan, ennen kuin Shinea tunsi kevyen kosketuksen toisella reidellään.
”Älä koske minuun…” Nainen kähähti kyynelten läpi, säpsähtäen kauemmas. Mies siirsi kätensä pois. Lopulta Shinea avasi silmänsä ja suoristautui samalla, kohdistaen katseensa kumppaniinsa. Harom oli kyykyssä hänen edessään ja ojensi nyt kätensä tarttuakseen naisen käteen. Shinea ei vetänyt omaansa pois.
”Tiedän, että tällä hetkellä on vaikeaa.” Harom sanoi vaimeasti, silittäen peukalollaan naisen kämmenselkää. ”Jouduit vasta vähän aikaa sitten jättämään jälleen urahaaveesi. Olet paljon yksin kotona, mutta toivoisin sinun puhuvan minulle, ennen kuin alat sekoilla ympäriinsä. Olen sinun puolellasi, vaikka sinusta ei aina tunnu siltä.”
Shinea ei vastannut mitään.
”Rakastan sinua enemmän, kuin mitään muuta, joten yritä kestää tätä tilannetta vielä hetki. Lupaan, että asiat järjestyvät kyllä.” Harom sanoi lempeästi. ”Olen sinusta ja hyvinvoinnistasi todella huolissani. Haluan, että pysyt turvassa.”
Shinea halusi uskoa kaiken, mitä mies sanoi. Samaan aikaan hän ei halunnut uskoa mitään. Hän olisi halunnut erota. Hän halusi jäädä. Hän pelkäsi kumppaniaan, mutta rakasti tätä silti kaikesta sydämestään.
Harom katsoi Shineaa silmiin, kohottaen toisen kätensä silittääkseen naisen poskea. Tällaisina hetkinä oli todella vaikeaa miettiä lähtemistä…
”Sinä tukehdutat minut.” Shinea päästi suustaan. Haromin ote hänen kädestään kiristyi hieman, ennen kuin heltisi jälleen.
”Minä yritän, Shinea.” Mies sanoi hiljaa. ”Yritän olla parempi. Kulunut vuosi on ollut elämäni helvetillisin, mutta antanut myös toivon paremmasta. Sinä olet antanut minulle toivoa paremmasta. En halua menettää sinua.”
Shinea ei vastustellut, kun mies nojautui painamaan suudelman hänen huulilleen. Hän asteli kuuliaisesti miehen perässä takaisin sisälle, kävi suihkussa ja söi aamiaista yhdessä Haromin kanssa, vaikka olisi vain halunnut kaatua sänkyyn nukkumaan.

Shinea oli ottamassa ensimmäisen kulauksen aamukahvistaan, syöksähtäen saman tien keittiön lavuaarin päälle, kun kahvin tuoksu sai hänet oksentamaan.
”Mitä helvettiä…” Nainen henkäisi, huuhdellen ensin suunsa ja sitten altaan puhtaaksi. Luojan kiitos Harom ei ollut kotona todistamassa tätä... Shinea mietti, oliko häneen iskenyt jokin yllättävä vatsatauti vai mistä helvetistä oli kyse? Oliko hän syönyt jotain sopimatonta tai pilaantunutta?
Ohikiitävä nipistyksentunne vatsanpohjassa sai Shinean jähmettymään paikoilleen. Voisiko olla, että hän oli raskaana..? Hän painoi kätensä vatsalleen, miettien todennäköisyyksiä asialle. Kai se oli mahdollista..? Samalla nainen yritti vakuutella itselleen, ettei voisi olla. Parempi se kai oli tarkistaa?
Hän kaatoi kahvin lavuaariin, siivosi aamiaisensa jäljet keittiöstä ja asteli eteiseen lähteäkseen ulos. Nainen meni läheisessä ostoskeskuksessa sijaitsevaan apteekkiin, osti raskaustestin käteisellä ja etsi lähimmän wc:n, lukittautuen perimmäiseen koppiin.
Ajatukset harhailivat hänen odottaessaan tuon helvetin tikun kertovan tuloksensa. Aika lipui ohi, ikään kuin minuutit olisivat kestäneet vuosia. Shinea tuijotti epäuskoisena raskaustestin tuloskenttää, kun siihen piirtyi positiivisesta tuloksesta kertovat merkit.
”Ei…” Hän henkäisi epätoivoisena. ”Ei ei eieiei…EI!”
Nainen ravisti kädessään olevaa testiä, ikään kuin saattaisi saada tuloksen muuttumaan. Tulos kuitenkin oli ja pysyi. Testi näytti iloista hymynaamaa, ikään kuin positiivinen tulos olisi iloinen asia. Monelle varmasti olikin, mutta Shinean vatsanpohjaa kouristi viiltävä pelko.
”Voi vittu, voi vitun vitun vittu…!” Hän manasi henkensä alta.
Lopulta nainen huokaisi syvään ja työnsi tärisevin käsin raskaustestin wc-kopin roskakoriin. Hän heilautti laukkunsa olalleen, astui ulos kopista ja pesi kätensä, kävellen ulos koko kauppakeskuksesta täysin automaatioasetuksilla.
Miten hankkiudun tästä äpärästä eroon niin, ettei Harom saa tietää?
Shinea tajusi pelkäävänsä niin paljon, että häntä oksetti. Nainen painoi kätensä vatsalleen, tunsi pelon painavana möykkynä vatsanpohjassaan. Harom huomaisi varmasti jonkin olevan vialla. Miten hän tämän selittäisi…? Shinea tajusi, ettei koskaan haluaisi olla sidottuna kumppaniinsa kiinni niin syvällä siteellä, kuin yhteinen lapsi. Oikeastaan hän ei olisi sillä hetkellä halunnut mennä kotiin lainkaan, mutta mitä tapahtuisi, jos hän ei menisi? Harom etsisi hänet varmasti käsiinsä...
”Sinua ei olekaan aikoihin näkynyt.” Lempeä vanhan rouvan ääni sanoi Shinean lähettyvillä, havahduttaen naisen ajatuksistaan. Kyseessä oli yksi kahvilan vakioasiakkaista, se jolla oli vanha vulpia…
”Minä…” Shinea aloitti, etsien sanoja. ”En ole ollut kaupungissa. Anteeksi, e-en ehti jäädä nyt juttelemaan.”
Hän jatkoi päämäärätöntä harhailuaan kaupungilla ja palasi ennen pitkää kotiin, kun ei enää muutakaan keksinyt. Harom oli edelleen töissä, eikä Shinea vieläkään tiennyt, mitä hän voisi miehelle sanoa tämän palatessa. Hän ei halunnut kertoa raskaudesta lainkaan. Hän halusi vain eroon sikiöstä, joka lapseksi kasvaessaan kahlitsisi hänet kiinni Haromiin loppuelämänsä ajaksi.
Viestimestä kilahtava saapuvan puhelun merkkiääni oli sillä hetkellä kamalin asia, jonka nainen saattoi kuulla. Haromin nimi vilkkui laitteen ruudulla ja Shinea nosti sen tärisevään käteensä, vastaten puheluun niin normaalisti kuin pystyi, tietäen heti suunsa avattuaan, että oli epäonnistunut surkeasti.
”Mikä hätänä?” Harom kysyi heti alkajaisiksi tarkkaavaisella äänellä.
”Ei kai erityisemmin mikään, mutta luulen että minuun on iskenyt joku vatsatauti…” Shinea vastasi, toivoen valheensa menevän läpi.
”Pärjäätkö yksin kotona?” Harom kysyi. ”Minun pitäisi lähteä käymään pohjoisessa.”
”Pärjään kyllä.” Shinea vastasi. ”Olen minä ennenkin kipeä ollut…”
”Jos tulee jotain, ilmoita heti.” Harom käski. ”Järjestän sinulle apua.”
”Ilmoitan kyllä.” Shinea vakuutti. ”Käytkö kotona ennen kuin lähdet?”
”En ehdi.” Harom vastasi.
”Ei ilmeisesti ole kyseessä mikään pitkä reissu?” Shinea varmisti.
”Parista päivästä viikkoon, riippuu hieman siitä, miten asiat etenevät.” Harom vastasi. Shinea aisti hänen äänensävyssään jonkinlaista kireyttä.
”Yritän vain varmistaa, ettei se, mikä minua tällä hetkellä vaivaakaan, tartu mahdollisesti sinuun.” Nainen vakuutteli nopeasti. ”Luulen kyllä, että tämä johtuu jostakin, mitä olen syönyt…”
”Voidaan käydä yhdessä ulkona oikein pitkän kaavan mukaan, kun tulen takaisin.” Harom lupaili, vaikka Shinea oli aivan varma, että tämäkin lupaus peruuntuisi. ”Emme ole ehtineet pitkään aikaan yhdessä oikein mihinkään.”
”Kuulostaa ihanalta.” Shinea pakotti huulilleen hymyn kuulostaakseen iloisemmalta. Linjan toisesta päästä kuului jonkun muun ääni, vaikka sanoja ei erottunutkaan.
”Pitää mennä.” Harom totesi. ”Parane pian.”
Shinea laski viestimen korvaltaan kykenemättä uskomaan tuuriaan. Hän soitti saman tien itselleen lääkäriajan ja sai yllätyksekseen peruutusajan tunnin päähän. Nainen kiskoi vaatteet päälleen ja lähestulkoon juoksi ulos kodistaan. Hetken pohdinnan jälkeen ajoi hissillä talon alla olevaan parkkihalliin, poistuen parkkihallin ovesta jalkakäytävälle ja lähti kävelemään sairaalaa kohti.

Tuntia myöhemmin Shinea istui sairaalan odotushuoneessa odottamassa vuoroaan. Hän tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan aiemmin, kädet tärisivät ja häntä oksetti. Kuin ihmeen kaupalla Harom lähtisi Karnassoksesta ainakin pariksi päiväksi, joten naisen ei tarvitsisi selitellä sairaalakäyntiään.
Yksi käytävän varrella olevista ovista aukesi ja ovenrakoon astui naispuolinen lääkäri, jolla oli vihreä iho ja tummat kiharat hiukset.
”Way?” Hän kutsui. Shinea singahti ylös istumapaikaltaan ja asteli lääkärin luo. Tämä viittasi hänet huoneeseen ja nainen astui sisään, istuutuen hänelle osoitetulle tuolille.
”No, miten voin auttaa sinua?” Lääkäri kysyi. Nimilapussa luki Sinertia.
”Olen raskaana...” Shinea aloitti, tullen saman tien keskeytetyksi.
”Onnittelut.” Lääkäri hymyili.
”Ei, minä…” Shinea sanoi tärisevällä äänellä. ”Haluan siitä eroon.”
Lääkärin asenne muuttui hetkessä.
”Aloitetaanpa nyt ihan alusta…” Nainen sanoi. ”Seurusteletko sinä?”
Shinea nyökkäsi, katsomatta lääkäriä silmiin.
”Ilmeisesti et kuitenkaan halua, että kumppanisi saa tietää raskaudesta?” Lääkäri tiedusteli.
”En.” Shinea sanoi hiljaa.
”Onko lapsen isä joku muu, kuin kumppanisi?” Lääkärin ääni pehmeni kysymys toisensa jälkeen.
”Ei.”
”Onko odotettavissa, että kumppanisi tekee sinulle jotain, jos saa tietää sinun odottavan lasta?”
”En tiedä...” Shinea vastasi, huomaten kyynelten vierivän poskilleen. Hän pyyhki ne kiireesti pois paitansa hihaan. Lääkäri ojensi häntä kohti nenäliinapakettia ja Shinea otti yhden, pyyhkien silmänsä.
”Anteeksi…”
”Älä huoli.” Sinertia sanoi lempeästi. ”Osaatko arvioida yhtään, kuinka pitkällä raskautesi on?”
Shinea puisti päätään.
”Selvitetään asia.” Lääkäri sanoi lohduttavasti. ”Kaikki järjestyy kyllä.”
Pian Shinea makasi tutkimuspöydällä paita korvissa, lääkärin pyöritellessä ultraäänilaitetta pitkin hänen vatsaansa.
”Sikiön koon perusteella arvioisin sen noin yhdeksän tai kymmenviikkoiseksi…” Lääkäri totesi.
”Kuulostaa mahdolliselta…” Shinea sanoi hiljaa, miettien hänen ja Haromin seksisessioita miehen työhuoneessa, ennen kun hänen armeijauraltaan katkaistiin siivet ennen kuin hän oli edes ehtinyt niitä kunnolla levittämään.
”Koska sait tietää olevasi raskaana.” Lääkäri kysyi.
”Nelisen tuntia sitten…” Shinea vastasi vilkaistuaan seinällä olevaa kelloa.
”En yritä vaikuttaa valitsemaasi ratkaisuun, mutta minun täytyy kysyä nämä kysymykset.” Lääkäri pohjusti. ”Onko raskauden jatkaminen ja lapsen synnyttäminen vaihtoehto, mikäli saat tukea ja apua elämääsi?”
”Ei.” Shinea töksäytti ääni särkyen.
”Onko olemassa riski, että joudut fyysisen väkivallan kohteeksi jonkun lähipiiriisi kuuluvan ihmisen toimesta?”
Shinea ei uskaltanut vastata ääneen. Hän puisti päätään katsomatta lääkäriä silmiin, tietäen tämän kyllä nähneen kehossaan olevat haalistumaan päin olevat mustelmat.
”Eiköhän tämä ole tällä selvä.” Sinertia totesi. ”Raskautesi on sen verran pitkällä, että se pitäisi keskeyttää mahdollisimman nopeasti.”
Shinea tyytyi nyökkäämään.
”Keskeytyksiä tehdään todella harvoin näin pikaisella aikataululla, mutta…” Lääkäri pohti puoliääneen. ”Pystytkö jäämään osastolle heti?”
”Pystyn.” Shinea sanoi ohuella äänellä.
Muutamaa tuntia myöhemmin Shinea kärvisteli ennenkokemattomissa tuskissa erään sairaalahuoneen lattialla kipuaallon pyyhittyä jalat hänen altaan, kun hän oli lähdössä vessaan. Naisen teki mieli huutaa ja kirkua, mutta hän piti pintansa ja ynisi vain satunnaisesti tuskasta yhteen puristettujen hampaitten välistä. Kipulääkkeet eivät auttaneet lainkaan. Hän oli silti varma, että tämä tuska oli monin verroin pienempi, kuin se, joka olisi ollut luvassa, mikäli hän olisi päättänyt pitää lapsen.

Seuraavasta viikosta Shinea ei muistanut juuri mitään. Raskauden keskeytystä seuranneet kolme päivää hän oli ollut vahvoissa kipulääkehöyryissä, ennen kuin olo oli lopulta palautunut siedettäväksi. Hänen silmiensä alla oli tummat renkaat ja elämänhalu tuntui olevan tiessään. Hän ei halunnut syödä, eikä väsymyksestä huolimatta juuri nukkunut, makasi vain puolihorteisena sohvan uumenissa, palellen paksun peiton alla. Heikoimpina hetkinään Shinea toivoi, että olisi kuollut, tietäen samaan aikaan olevansa niin riivatun itsepäinen, ettei suostuisi päästämään irti elämänlangastaan tämän ikäisenä, aivan sama miten ohueksi se venyisi. Kuudentena päivänä Harom ilmoitti tulevansa takaisin kotiin, saapuen seitsemännen päivän aamuna.
Harom astui asunnon kotiovesta sisään, huikaten tervehdyksen. Shinea vastasi makuuhuoneen sängyn uumenista vaimealla äänellä ja kuunteli, kuinka mies asteli olohuoneen läpi makuuhuoneen ovelle.
”Oletko vieläkin kipeä?” Harom kysyi vilkaistuaan sänkyyn keräksi käpertynyttä naista.
”Olen vain todella väsynyt.” Shinea vastasi.
”Voidaan siis nukkua yhdessä muutama tunti.” Harom sanoi kuulostaen todella uupuneelta. ”Olen istunut melkein koko yön aluksen ratissa.”
Harom riisui vaatteet päältään ja livahti Shinean seuraksi saman peiton alle, vetäen naisen syliinsä. Mies nukahti hengityksen tasaantumisesta päätellen varsin nopeasti, mutta Shinea ei viiltävästä väsymyksestään huolimatta saanut unta.
Mitä hän voisi sanoa Haromille? Kertoisiko hän ollenkaan raskaudesta tai abortista? Mitä mies tekisi, kun saisi tietää? Kuinka kauan tämä aikoisi nukkua..? Miksi en kerännyt kamojani hänen poissaollessaan ja vain… lähtenyt..? Harom huomaisi herätessään varmasti, että jokin on pielessä ja siinä vaiheessa hänen olisi pakko kertoa…
Eikä minulla ole pienintäkään aavistusta siitä, miten Harom voisi reagoida…
Myöhemmin Harom silitti lempeästi naisen hiuksia, havahduttaen tämän hereille puoliunisesta horroksestaan. Shinea kiehnäsi itsensä parempaan asentoon ja painoi päänsä miehen syliin. Hän liikkui tunnustelevasti, sillä Harom oli ollut todella huonolla tuulella ennen visiittiään pohjoisessa. Sillä hetkellä Harom vaikutti kuitenkin hyväntuuliselta ja Shinea kaipasi epätoivoisesti hellää kosketusta kärvisteltyään suurimman osan edeltäneestä viikosta repivien kipujen raadellessa kehoaan.
”Oliko työrupeama mistään kotoisin?” Shinea kysyi hiljaa. Harom hymähti.
”Eipä oikeastaan.” Mies sanoi ja silitti Shinean poskea. ”Mutta asiat lähtevät pian sujumaan paremmin.”
”Ai? Hyvä kuulla.” Nainen totesi, pakottaen hymyn kasvoilleen ja kohottautui parempaan asentoon. Harom veti naisen syliinsä istumaan ja kuljetti käsiään tämän vartaloa pitkin.
”Olen kaivannut sinua aivan helvetisti.” Mies sanoi hiljaa, vetäen naisen lähemmäs, painaen huulensa Shinean huulille.
Nainen vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä Haromin niskan taakse.
”Niin minäkin sinua.” Shinea henkäisi hiljaa, vaikka olisi todellisuudessa halunnut vetäytyä kauemmas. Hän tiesi mitä miehellä oli mielessään. Vaikka Shinea olisi itse kaivannut enemmän läheisyyttä, kuin seksiä, hän vastasi kumppaninsa haluihin, pyrkien pitämään tämän hyvällä tuulella.
Naisen yllätykseksi Harom oli hellä, hellempi kuin koskaan aiemmin. Kaiken paskan jälkeen tämänlainen yhdessäolo oli lähes päihdyttävää.

Myöhemmin Shinea seisoi yksin kylpyhuoneessa kuivaamassa itseään, miettien samalla suhdettaan ja sen aikana tekemiään päätöksiä. Haromin hetkeä aiemmat hellyydenosoitukset olivat saaneet hänet jälleen epäröimään todella pahasti.
Silti, hän ei kestäisi tätä kipua enää.
Hän ei pystyisi kantamaan taakkaansa yksin.
Hän halusi asioiden muuttuvan.
Lopulta Shinea kuivasi itsensä loppuun, puki päälleen alusvaatteet ja pitkän hupparin puhtaiden pyykkien kasasta, astuen ulos kylpyhuoneesta. Harom oli jo täysissä pukeissa, tullen naista vastaan eteiskäytävässä kengät jalassaan.
”Mihin olet menossa?” Shinea kysyi hiljaa.
”Takaisin töihin.” Harom huokaisi, piirtäen silti huulilleen hurmaavimman hymynsä. ”Mutta sitä ennen, minulla olisi sinulle meitä koskeva kysymys.”
”Odota…” Shinea sanoi vaimeasti, saaden miehen hymyn hyytymään. ”Meidän pitää puhua eräästä asiasta…”
”Mikä hätänä?” Harom kysyi, katsoen huolestuneena ahdistuneen näköistä kumppaniaan.
Shinea oli hetken hiljaa, pystymättä katsomaan miestä kohti ja keräsi kaiken mahdollisen rohkeutensa sanoakseen asiansa.
Syteen tai saveen, tämä oli se hetki, joka muuttaisi kaiken.
"Minä odotin lasta."

[Shinea]

36. The Violent Way

Phoboksen tiimi oli matkalla uudelle tehtävälle. Kersantti istui tiiminsä kanssa kuljetusaluksen matkustajaosastolla jauhamassa paskaa ennen kuin olisi aika vakavoitua töiden vaatimalle mielentilalle.
”Kessu!” Aluksen kuljettaja huusi, saaden esimiehensä nousemaan ja astelemaan aluksen läpi luokseen.
”Kerro.”
”Meille välitettiin käsky palata takaisin.”
”Mitä helvettiä?” Phobos sanoi puoliääneen. ”Keneltä se tuli?”
”Kuulemma majuri Sinethiltä.”
Phobos mietti hetken. Hän oli puhunut Rhettin kanssa vain hetkeä ennen lähtöä, eikä siitä ollut aikaa kovin montaa tuntia. Mikä oli tässä ajassa ehtinyt muuttumaan niin radikaalisti, että heidän tehtävänsä olisi peruttu?
”Laskeudu ja parkkeeraa alus.” Phobos antoi käskynsä ja sitä toteltiin ilman mutinoita. Hän käski alaisiaan pysymään paikoillaan astellessaan ulos aluksesta viestin korvallaan.
”Tuliko ongelmia vai minkä helvetin takia soitat tähän aikaan?” Rhett vastasi.
”Käskitkö meidät takaisin?” Phobos töksäytti.
”Mitä? En?” Rhett vastasi. ”Mitä helvetin pelleilyä tämä nyt on?”
”Tiimilleni välitettiin paluukäsky.” Phobos selitti. ”Kuulemma se tuli sinulta. Viimeisimmän keskustelumme perusteella en pitänyt sitä mitenkään päin järkevänä, joten haluat luultavasti selvittää, mistä helvetistä on kyse. Jokin on pielessä, en vain tiedä vielä, että mikä.”
”Pitdä matalaa profiilia ja pääsi alhaalla, kunnes olen selvittänyt mistä on kyse.” Rhett murahti, ennen kuin linja vaikeni.
Phobos huokaisi syvään. Hänen niskakarvansa olivat pystyssä. Jokin ei täsmännyt, mutta hän ei todellakaan tiennyt, että mikä. Rhett soitti pian takaisin, antaen Phobokselle uudet käskyt sekä valtuudet toimia parhaaksi katsomallaan tavalla, mikäli tilanne eskaloituisi seuraavien päivien aikana. Kersantti laski viestimen korvaltaan ja lähti astelemaan takaisin kuljetusalusta kohti. Phoboksen yllätykseksi hänen viestimensä alkoi soida, eikä hän meinannut uskoa silmiään lukiessaan soittajan nimen laitteen näytöltä.

"Odotit?" Harom toisti hämmentyneellä äänellä, tarttuen Shineaa hartioista. "Mitä... Mitä tapahtui? Saitko keskenmenon...?"
Mies kuulosti huolestuneelta. Hän näki Shinean ilmeestä, ettei hänen arvauksensa pitänyt paikkaansa ja naisen lyhyt vastaus vain vahvisti sen, mikä kävi jo selväksi tämän kasvoilta.
"En."
Hyytävä hiljaisuus tuntui kaikuvan hetken ajan koko asunnossa, kun Harom tuijotti Shineaa epäuskoinen ilme kasvoillaan.
"Mitä helvettiä Shinea?!" Mies karjaisi lopulta, saaden naisen säpsähtämään. "Tuliko mieleesi, että tämä voisi olla niitä asioita, joista sinun pitäisi keskustella minunkin kanssani?!"
Hän ravisteli Shineaa, ikään kuin saadakseen tämän hereille.
Shinea painoi päänsä alas ja käänsi katseensa sivuun.
"En uskaltanut kertoa…. Olet ollut niin kiireinen töidesi kanssa... et ole ollut kotona... eikä tällaista asiaa mielestäni kerrota viestimen välityksellä...” Nainen sopersi hiljaa kyyneleet silmissään. ”Minun piti tehdä päätöksiä asian suhteen todella nopeasti ja... ajattelin, ettei se muuttaisi mitään, vaikka kertoisin sinulle."
Harom oli syystäkin vihainen ja Shinea tiesi sen. Hän oli tehnyt paskamaisesti salaamalla raskauden ja tekemällä siihen liittyvät päätökset yksin.
”Mitä sitten, vaikka se ei olisi muuttanut mitään?” Harom ärähti turhautuneena, kiristäen otettaan naisen olkapäistä. "Miten helvetissä voin luottaa sinuun, jos salailet tällaista?”
”Harom, olen pahoillani...” Shinea kuiskasi. ”Minä vain... Olen niin helvetin väsynyt...”
"Se ei ollut minun, eikö niin?" Harom toi epäilyksensä esiin ääni inhoa tihkuen.
Shinea katsoi miestä silmiin järkyttynyt ilme kasvoillaan.
”Mitä? Harom, älä viitsi...” Hän aloitti, mutta mies oli jo päättänyt olevansa oikeassa.
”Saatanan lutka.” Mies keskeytti hänet, sanojen lipuessa ulos yhteen puristettujen hampaiden välistä. Shinea pyristeli hiukan päästäkseen irti miehen otteesta, mutta tämä tarttui häneen vain entistä tiukemmin.
”Ei tässä ole kyse mistään tuollaisesta.” Nainen parahti. ”Se olisi ollut sinun lapsesi.”
Haromin otteet kovenivat, mitä enemmän Shinea räpisteli. Miehen mustissa silmissä suorastaan roihusi ja hänellä näytti olevan vaikeuksia hillitä itsensä.
”Harom, sinä satutat minua...! Päästä irti...!” Shinea älähti ja rimpuili kovempaa päästäkseen irti miehen otteesta. ”Helvetti, juuri tämän takia minä en halunnut...”
Se oli viimeinen niitti, Harom löi häntä kämmenselällä kasvoihin.
Shinea piteli jomottavaa poskeaan ja katsoi miestä silmät ensin järkytyksestä, sitten silmät valkohehkuista raivoa kipunoiden.
”Tämän takia?” Harom ärähti hyvin julma ilme kasvoillaan. ”Tähän asti se olet ollut sinä, joka on aina ottanut nyrkit ensimmäisenä käyttöön!”
”Koska sinä olet ahdistanut minut nurkkaan!” Shinea sähisi. Harom kohotti kätensä läimäistäkseen uudelleen. Yllättäen nainen vastasi tähän täräyttämällä Haromia nyrkillä pallealihaksen kohdille, kykenemättä itsekään uskomaan siihen mitä oli juuri tehnyt. Mies ei ollut osannut odottaa naiselta tällaista vastaiskua ja hän päästi Shinean henkeä haukkoen otteestaan.
”Tein paskamaisesti, kun en kertonut sinulle, että odotan lasta ja kun päätin sikiön kohtalosta yksin.” Shinea sanoi päästessään irti miehen otteesta, hoiperrellen kauemmas. ”Saat olla vihainen, mutta se ei oikeuta sinua käymään minuun käsiksi.”
Haromin suoristaessa ryhtinsä, hänen huulilleen piirtyi hymy, joka sai Shinean pelkäämään enemmän kuin koskaan aiemmin. Nainen kuitenkin seisoi selkä suorana, katsoen uhmakkaana miestä silmiin. Tilanne oli kuin luontodokumentista, jossa kaksi keisarihydraa tuijottaa toisiaan ja odottaa sopivaa hetkeä hyökätä toistensa kimppuun.
Lopulta Shinea räpäytti silmiään.
Se oli virhe.
Harom oli hetkessä hänen edessään, paiskaten naisen seinää vasten. Shinea löi päänsä ja rymähti lattialle. Korvissa soi ja hän näki tähtiä. Shinea yritti räpistellä ylös, mutta Harom tarttui häneen, kiskaisi pystyyn ja paiskasi hänet selkä edellä seinälle. Naisen pää heilahti uudelleen seinää vasten ja hän pelkäsi kallonsa murtuvan moisesta ryöpytyksestä. Shinea yritti päästä pois Haromin luota, mutta mies tarttui häneen uudelleen ja painoi kaulasta kiinni pitäen seinää vasten. Nainen tarttui Haromin käteen ja jäi pelästynyt ilme kasvoillaan tarkkailemaan miehen kasvoja. Uhmakkuus rapisi hänestä kuin vanha maali talon seinästä.
”Olen tehnyt kaiken mahdollisen, jotta sinulla olisi hyvä olla...” Harom murisi yhteen puristettujen hampaiden välistä. ”Ja mitä sinä teet? Puukotat minua selkään pahimmalla mahdollisella tavalla…”
”Kumpa en olisi jättänyt Nealia takiasi…” Shinea sivalsi, saaden miehen kiristämään otettaan.
”Olisi pitänyt tietää, että olet pelkkä narttu.” Mies sanoi lähes kuiskaten. ”Lapsentappaja.”
Shinea päästi suustaan ivallisen naurahduksen, yrittäen tempoa Haromin kättä kaulaltaan. Hän arveli saavansa mieheltä elämänsä selkäsaunan, tekisipä mitä tahansa, joten samalla voisi puhua suunsa puhtaaksi.
”Tiedätkö… Olen helvetin iloinen, että hankkiuduin eroon äpärästäsi.” Nainen kähähti, katsoen miestä suoraan silmiin. ”Koko vitun universumi ei tarvitse toista sinun kaltaistasi ihmistä. Miten olisin edes voinut rakastaa lasta, jonka isä on tuollainen narsistinen kusipää…”
Haromin silmissä suorastaan roihahti, kasvot vääristyivät vihasta ja nyrkki viuhahti ilman halki iskeytyen Shinean kasvoihin. Nainen voihkaisi tuskaisesti. Shinea tunsi verenmaun suussaan ja ryhtyi jälleen räpistelemään miehen otteessa. Hän irrotti otteensa Haromin kädestä ja yritti lyödä häntä, tähdäten kasvoihin. Shinean rystyset vain hipaisivat iskun tieltä väistävän miehen poskea, joten nainen yritti tarttua miehen käteen murtaakseen tältä sormen saadakseen tämän irrottamaan otteensa. Harom näytti osaavan odottaa sitä, sillä hän virnisti hyytävästi ennen kuin Shinea ehti edes toteuttaa yritystään.
”Saatanan kiero lutka...” mies murisi. Seurasi sarja nyrkiniskuja ympäri Shinean keskivartaloa. Kivun aiheuttama huuto tukehtui Shinean huulille, kun hänen hengityksensä salpautui. Harom irrotti otteensa ja Shinea rymähti lattialle, yskien ja sylkien verta suustaan samalla kun yritti epätoivoisesti saada happea keuhkoihinsa. Hän yritti ryömiä kauemmas, mutta Harom potkaisi häntä vatsaan. Shinea lysähti parkaisten lattialle ja käpertyi mahdollisimman pieneksi. Harom seisoi hänen yläpuolellaan uhkaavana hahmona. Miehen varjo lankesi Shinean päälle. Hän pelkäsi henkensä puolesta.
Hänen täytyisi päästä ulos.
Heti.
Shinea ryömi kauemmas miehen estämättä, hoiperrellen epätoivoisesti kohti ulko-ovea niin nopeasti kuin pystyi.
”Säälittävää.”
Harom ei kiirehtinyt lähtiessään naisen perään, hänen ei tarvinnut. Pian Shinea tunsi voimakkaan iskun selässään, paiskautuen ovea vasten. Ilma karkasi jälleen hänen keuhkoistaan tukahtuneen voihkaisun saattelemana. Haromin sormet puristuivat Shinean hiusten sekaan ja tukistivat kipeästi.
”Et ole menossa minnekään.” Harom kuiskasi Shinean korvaan ja riuhtaisi naisen mukaansa, lähtien raahaamaan häntä asunnon läpi.
”Olisi pitänyt uskoa Phobosta ja jättää sinut aikaa sitten!” Shinea kähisi hampaittensa välistä. ”Helvetin säälittävä naisten hakkaaja...!”
Nainen hoiperteli jalkoihinsa kompastellen miehen perässä, yrittäen jälleen riuhtoa itseään irti tämän otteesta.
”Turpa kiinni.” Harom sähähti, riuhtaisten Shinean olohuoneen puolelle.
”Eva oli oikeassa.” Nainen sivalsi, sylkien verta suustaan.
”Hiljaa!” Harom käski hyytävän kylmällä äänellä.
”EI!” Shinea älähti, kun tajusi Haromin raahaavan häntä makuuhuoneeseen. ”Vain kaltaisesi sairas paskiainen voi kiihottua hakatessaan kumppaniaan…!”
Hän rimpuili, löi ja potki minkä pystyi, vaikka hänen kehonsa huusi tuskasta aiempien iskujen jäljiltä. Shinean räpiköinti näytti kaatavan vain lisää polttoainetta Haromin liekkeihin. Mies väisti naisen iskuja ja tönäisi hänet lopulta voimalla kauemmas. Shinea lennähti lattian poikki, menetti tasapainonsa ja rymähti läpi olohuoneen lasisesta sohvapöydästä.

Shinea makasi liikkumattomana lattialla lasinsirujen seassa. Lattia tuntui kylmältä hänen poskeaan vasten. Nainen oli tajuissaan, mutta ei uskaltanut liikkua koska pelkäsi Haromin ottavan hänet hengiltä, jos hän yrittäisi liikkua. Kehoa raastoi viiltävä kipu, käsivarsia kirveli lasinsirujen aiheuttamien haavojen vuoksi, kasvoja vihloi ja Shinea tunsi verinorojen valuvan hiustensa seassa.
Korvissaan hän kuuli Haromin raskaan huohotuksen.
"Helvetti..." Mies kähähti lopulta, raivokohtauksen loppuessa kuin katkaisijasta kääntäen ja äänestä päätellen pyyhkäisi hiukset pois silmiltään. Lasinsirut narskahtelivat kengänpohjien alla, kun hän asteli Shinean viereen. Nainen oli niin loppu, ettei edes säpsähtänyt, kun Harom painoi sormensa hänen kaulalleen kokeillakseen pulssia. Miehen viestin alkoi piipittää ja hän suoristautui kiroillen, jättäen Shinean niille sijoilleen lasinsirujen sekaan. Harom vastasi saapuvaan puheluun ja asteli eteiseen. Shinea sai selvää sanan sieltä ja toisen täältä, ollen hyvin epävarma siitä oliko edes kuullut oikein, varsinkaan kun hän ei pystynyt hahmottamaan kokonaiskuvaa puhelun sisällöstä.
Hetkeä myöhemmin Harom vaikeni ja asteli uudelleen Shinean viereen. Hän taputteli nopeasti Shinean taskut läpi, selkeästi jotain etsien, poistuen jälleen naisen viereltä. Nainen kuuli Haromin liikkuvan asunnossa ja saapuvan vielä kerran hänen viereensä. Miehen sormet painuivat jälleen hänen kaulalleen, kuin varmistaen, että hän oli yhä hengissä.
”Miksi helvetissä sinun piti haastaa riitaa juuri nyt...” Harom kähähti turhautuneena. Hetkeä myöhemmin sama käsi, joka oli vain hetkeä aiemmin lyönyt Shineaa, silitti hellästi hänen hiuksiaan.
"Älä mene mihinkään..." Mies kähähti, poistuen Shinean vierestä. Hetkeä myöhemmin ulko-ovi avautui ja sulkeutui. Asuntoon lankesi hiljaisuus.
Shinea vääntäytyi kivusta voihkaisten polvilleen lasinsirujen sekaan, kun oli varma siitä, että Harom oli todella poistunut. Kyyneleet alkoivat jälleen valua pitkin hänen kasvojaan ja hän irvisti, kun lasinsirut painautuivat hänen paljaita jalkojaan vasten. Nainen ryömi pois sirujen seasta, kammeten itsensä sohvalle. Hän pyyhki lasinsirut lattialle pitkästä paidastaan, nyppien sääriinsä ja reisiinsä painuneet sirpaleet yksi kerrallaan irti. Shinea yritti toimia nopeasti, vilkuillen samalla kohti eteistä ja kuunnellen sydän hakaten kuuluisiko oven avaamiseen viittaavia ääniä, peläten Haromin tulevan takaisin. Hänestä oli vuotanut niin paljon verta, että olohuone näytti siltä, kuin sinne olisi teurastettu joku. Nainen nousi seisomaan täriseville jaloilleen ja suuntasi ovelle. Hän renkutti ovenkahvaa ja totesi Haromin lukinneen hänet sisään. Ovi aukeaisi vain ulkopuolelta. Samalla nainen vilkuili eteistä etsien tavaroitaan. Hänen laukkunsa ja sen myötä lompakko ja kaikki avaimet olivat hävinneet. Myös viestin puuttui, samoin naisen läppäri.
Shinea päästi suustaan turhautuneen äänen ja pohti vaihtoehtojaan. Hän voisi jäädä odottamaan Haromin paluuta. Pelkkä ajatus sai hänet tärisemään pelosta. Hänen täytyi päästä pois. Shinea veti eteisen lattialla olevat maiharit jalkoihinsa, kompuroi takaisin olohuoneen puolelle ja vilkuili tuskastuneena ikkunasta ulos. Saisiko hän herätettyä jonkun naapurin huomion? Jonkun, joka voisi soittaa hänelle apua?
Tai sitten hän voisi rikkoa ikkunan ja hypätä… Ei. Jos hän haluaisi kuolla, hän voisi yhtä hyvin hirttää itsensä, vaikka kattolamppuun. Itsensä tappaminen ei tullut kysymykseenkään, joten Shinea raahautui takaisin eteiseen. Hän tonki työkalulaukkunsa kaapista ja rymäytti sen lattialle.
Eteisen seinässä oli ulko-oven sähkölukon hallintapaneeli, josta nainen irrotti ensimmäisenä kuoret. Hän tutki hetken aikaa johtoja, yrittäen palauttaa ylikierroksilla käyvään mieleensä, mikä oli minkäkin johdon tehtävä. Lopulta hän otti käteensä pihdit ja erotti ohuiden johtojen nipusta erilleen mustan ja keltaisen.
”Syteen tai saveen…” Hän kuiskasi ja katkaisi molemmat. Hetkeen ei tapahtunut mitään, kunnes oven lukko päästi vaimean naksahduksen. Shinea heitti työkalulaukkunsa olalleen, tempaisi oven auki ja asteli rappukäytävään. Koska hänellä ei ollut avaimiaan, hän ei pystynyt kutsumaan hissiä luokseen.
Hoiperrellen Shinea asteli portaikon ovelle ja pujahti kylmään porraskuiluun. Se oli olemassa pääasiassa tulipalojen varalta, eikä sitä yleensä käyttänyt juuri kukaan, varsinkaan jos sattui asumaan ylempänä kuin kolmannessa kerroksessa. Shinean ja Haromin asunto oli kerroksessa 48.
Shinea piti kaiteesta kiinni kivutessaan alaspäin niin nopeasti, kuin pystyi.
Kerrosten välissä hän oli pakko levätä, sillä hänen vartalossaan säteili voimakas kipu ja hänen päässään humisi. Portaissa kulkiessaan hän yritti myös pitää mahdollisimman vähän meteliä ja olla muutenkin huomaamaton, ettei kukaan huomaisi häntä. Shinea jätti kuitenkin jälkeensä verijälkiä, joiden perusteella hänen seuraamisensa olisi naurettavan helppoa. Lopulta hän pääsi alimpaan kerrokseen. Vielä pitäisi selviytyä parkkihallin puolelle mahdollisimman huomaamattomasti. Toistaiseksi onni näytti olevan hänen puolellaan.
Shinea kuulosteli hetken ympäristöään ja lähti sen jälkeen nilkuttamaan kohti parkkiruutua, johon oli kulkuvälineensä parkkeerannut. Aluksen luo päästessään Shinea keplotteli työkalujensa avulla moottoritilan luukun auki. Tärisevin käsin hän työskenteli sähkölaitteiden virtapiirien kanssa pimeässä parkkihallissa, hiljensi ensitöikseen varashälyttimen ja sai lopulta ajokkinsa käynnistymään. Sen jälkeen nainen iski luukun kiinni ja murtautui toisen takaoven kautta sisään alukseensa, kiiveten vaikeroiden etupenkille.
”Ei...” Hän uikahti hiljaa vilkaistuaan plasmamittaria. Kovin pitkälle hänen aluksellaan ei pötkittäisi. Ja minne hän edes menisi? Shinea oli katkonut välinsä ystäviensä kanssa, veljensä hän oli suututtanut ja isä tuskin halusi kuulla hänestä yhtään mitään. Hänellä ei ollut viestintä, jolla ottaa yhteyttä keneenkään.
Shinea nyyhkäisi lohduttomasti ja painoi otsansa aluksensa rattia vasten. Häneen sattui, hän pelkäsi henkensä puolesta, eikä hän pystynyt hakemaan apua keneltäkään läheiseltään. Lopulta Shinean mieleen muistuivat isän sanat ajalta, jolloin hän oli vasta muuttamassa pois kotoa.
Muista, että tapahtui mitä tahansa, olet aina tervetullut kotiin.
Shinea kohotti hitaasti katseensa ja keräsi kaikki mahdolliset sisukkuutensa rippeet. Tuima ilme kasvoillaan hän pyyhkäisi kyyneleet verisiltä kasvoiltaan paitansa hihaan, irvisti samalla kivusta ja ohjasi sitten aluksensa liikkeelle.
Nyt jos koskaan oli se hetki, jonka jälkeen oli aika palata kotiin. Se hetki oli ollut oikeastaan jo hyvin kauan sitten, mutta vasta nyt Shinea näki sen itsekin. Parkkihallin ulko-oven yläpuolella oleva kamera tunnisti hänen aluksensa rekisterinumeron ja aukesi ripeästi.
Shinea suuntasi aluksensa kohti Wanyaa. Säästeliäällä ajotyylillä hän saattaisi päästä nipin napin kotiin asti. Ja jos isä ei huolisi häntä kattonsa alle, olisi hän ainakin melko kaukana Haromista.
Ajaessaan Shinea vilkuili levottomana Karnassoksen hiljaisia katuja, peläten törmäävänsä poliiseihin, Haromin tulevan aluksellaan vastaan tai jonkin muun asian keskeyttävän matkantekonsa. Mikään ei kuitenkaan keskeyttänyt hänen etenemistään, eikä kukaan näyttänyt kiinnittävän hänen alukseensa huomiota. Öinen kaupunki, joka ei koskaan nukkunut, oli lähes hälyttävän hiljainen. Ikään kuin kaupunki pidättäisi henkeään ennen jonkinlaista suurta ponnistusta. Päästyään ongelmitta ulos kaupungista, päättäen ajaa moottoritien sijaan sitä myötäilevää hieman pienempää tietä, jolla oli vähemmän liikennettä ja matalammat nopeusrajoitukset. Shinea kyttäsi aluksensa plasmamittaria huolestuneena ajaessaan. Näytti uhkaavasti siltä, että hän joutuisi taittamaan jalkaisin osan loppumatkasta...
"Älä huolehdi siitä nyt... Tärkeintä on päästä mahdollisimman lähelle kotia." Shinea kuiskasi ääneen. ”Ja mahdollisimman kauas Haromista...”
Hän oli todella uupunut. Suussa maistui veren metallinen maku, kasvoja kirveli ja haavoista vuotanut veri oli kuivunut tahmeiksi viiruiksi iholle, käsivarsia pakotti, kyljet ja vatsa olivat hellänä ja jalkoja pitkin kulki välillä viiltävä kivunväristys. Shinea yritti pakottaa kivuntunteen ajatuksissaan taka-alalle ja keskittyä ajamiseen.
Hän joutui hillitsemään halunsa painaa kaasupoljin pohjaan ja viilettää mahdollisimman nopeasti kauemmas Karnassoksesta. Mutta mitä tasaisemmin hän ajaisi, sitä pidemmäksi aikaa polttoaine riittäisi.

Muutaman tunnin matkan taittamisen jälkeen, kun plasmamittarin osoitin oli painunut jo aikaa sitten tyhjää säiliötä osoittavalle puolelle, Shinean alus viimein sammui. Hän antoi sen lipua tien reunaan ja istui hetken aikaa ohjauslaitteiden takana aluksen pysähdyttyä, tuijottaen tuulilasista ulos. Yö oli sillä hetkellä pimeimmillään ja Shinea punnitsi vaihtoehtojaan. Hän voisi kävellä jäljellä olevat kilometrit tietä pitkin tai lyhentää matkan pituutta oikaisemalla metsän läpi. Molemmissa vaihtoehdoissa oli puolensa. Tiellä liikkuessa vaarana olivat muut ihmiset, metsässä puolestaan eläimet. Hetken pohdittuaan Shinea totesi eläinten luultavasti pelkäävän häntä enemmän, kuin hän niitä, joten nainen nousi aluksesta noukkien mukaansa työkalulaukkunsa, suuntasi alas pientareelta ja astui tietä reunustavien puiden välistä metsän pimeään syleilyyn.
Hydruslaisille tyypilliseen tapaan hän näki yön pimeydessä riittävän hyvin ja osasi väistää suurimman osan esteistä. Maasto oli silti paikoitellen hankalakulkuista ja ryteikköistä, lisäksi Shinea pelkäsi sekoittavansa suuntavaistonsa, vaikka olikin viettänyt pääosan lapsuudestaan kartanon maihin kuuluvissa metsissä riekkuen. Päässä jyskyttävä kipu sumensi ajatuksia ja kovia kokenut keho huusi lepoa.
Shineaa lohdutti ajatus N'idasta ja Ruasta, niiden pehmeistä turkeista ja innokkaasta vastaanotosta. Hänellä oli ollut kova ikävä kumpaakin catronaita. Ja isää myös. Shinea olisi halunnut paikata välinsä isänsä kanssa jo aikoja sitten, mutta Harom oli puhunut hänet kerta toisensa jälkeen ympäri. Vasta miehen käyttämä silmitön väkivalta oli vihdoinkin avannut naisen silmät näkemään sen, mikä Harom todella oli. Phobos oli ollut oikeassa, kaikista Shinean sinnikkäistä vastaväitteistä huolimatta.
Shinea kompastui ja kaatui rähmälleen maahan. Hän ähkäisi kivusta, jäi maahan makaamaan, eikä olisi halunnut nousta enää ylös. Jos hän lepäisi hetken..? Pienen hetken vain… Lopulta hän keräsi kaikki voimavarojensa rippeet, vääntäytyi takaisin jalkeille ja sai itsensä liikkeelle. Jos hän nukahtaisi, kylmä yö veisi hänen henkensä.
Yllättäen Shinea tupsahti ulos metsästä aivan kartanon piha-alueen rajalla. Hän nilkutti kohti kartanon portteja, päästen lopulta niiden luo. Vielä olisi taitettava matka pihatien päästä ovelle. Matka ei ollut koskaan näyttänyt tai tuntunut niin pitkältä. Shinea hengitti syvään, vaikka hänen kyljissään säkenöi kipu ja lähti raahautumaan pääovea kohti. Matkalla hän kaatui kahdesti silkasta uupumuksesta, mutta sinnitteli noustakseen ylös ja jatkoi matkaansa.
Lopulta hän pääsi julkisivun portaiden alapäähän ja kiipesi vaivalloisesti portaat ylös. Ovelle päästyään hän empi hetken, käsi kohotettuna koputukseen. Lopulta hän hakkasi ovea voimattomana nyrkillään ja jäi odottamaan, avaisiko isä hänelle oven. Mitä tämä edes tekisi nähdessään hänet..?
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ovi lopulta avautui ja Shinea näki oviaukossa pyörätuolissa istuvan isänsä. Karmin kasvoille levisi järkyttynyt ilme hänen tarkastellessaan päästä varpaisiin veristä ja rapaista tytärtään. Shinea oli aivan varma, ettei Karm päästäisi häntä sisään.

Karm heräsi keskellä yötä, kun Rua tökki kuonollaan hänen kättään.
"Mikä on..? Tähän aikaan nukutaan…" Mies mutisi unisena ja oli vain kääntämässä kylkeä, mutta catronai ei jättänyt häntä rauhaan. Rauhaton eläin ravasi sängyn ja huoneen oven väliä, nyki miehen peittoa ja urahteli käskevästi. Lopulta Karmin oli noustava, vääntäydyttävä pyörätuoliinsa ja lähdettävä vaativan pedon perässä makuuhuoneestaan. Käytävään päästessään hän kuuli jonkun hakkaavan pääovea voimattomasti, hädin tuskin kuultavasti. Karm vilkaisi Ruaa, jonka silmät hehkuivat kuin kekäleet pimeydessä ja lähti kohti eteistä. N’ida seisoi jo oven vieressä ja tuijotti vuoroin ovea, lajitoveriaan sekä Karmia. Mies avasi oven varuillaan ja järkyttyi nähdessään sen takana seisovan pelkkään hupulliseen tunikaan ja maihareihin pukeutuneen naisen, joka oli päästä varpaisiin verinen ja mudan tahrima. Vielä enemmän Karm järkyttyi tajuttuaan naisen olevan Shinea.
"Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?" Karm kysyi kauhuissaan ja tönäisi ovea auki, päästääkseen tyttärensä sisälle. Shinea romahti polvilleen eteisen lattialle ja alkoi nyyhkyttää lohduttomasti. N’ida ja Rua hyörivät naisen ympärillä, yrittäen saada selville mikä heidän perheenjäsentään vaivasi. Karm sulki oven ja kääntyi kohti tytärtään, silmäillen tarkemmin tämän kuntoa. Ei tarvinnut olla erityisen fiksu tajutakseen, että joku oli pahoinpidellyt Shineaa. Lisäksi tämä näytti vähintäänkin kierineen lasinsiruissa. Kasvoissa oli mustelmia, toinen silmä oli lähestulkoon umpeen turvonnut, nenän varressa oli pahan näköinen, runsaasti verta vuotanut haava ja huulessa verinen ruhje. Hiusten lomasta oli myös valunut verta ja kaulassa olevat tummat mustelmat kielivät siitä, että joku oli yrittänyt kuristaa Shinean.
"Shh, ei mitään hätää, Shinea." Karm sanoi hiljaa. "Olet kotona nyt. Olet turvassa."
Shinea alkoi nyyhkyttää entistä vuolaammin, nostaen veriset kätensä kasvoilleen. Karm ojensi kätensä ja kosketti hellästi tyttärensä päätä. Shinean sormet takertuivat Karmin aamutakin liepeisiin ja tyttö painoi otsansa isänsä jalkaa vasten.
”Kaikki järjestyy kyllä.” Karm sanoi rauhoittelevasti. "Sinut täytyy viedä ensiapuun."
Shinean pelästynyt katse singahti kohti hänen isänsä kasvoja. Epätoivoiset mustat silmät tapittivat Karmia anovasti verisistä kasvoista.
"Ei..." Nainen parahti tärisevällä äänellä. ”Ei...”
"Shhh..." Karm tyynnytteli tytärtään, miettien mitä ihmettä tälle oli tapahtunut. Ajatukset viilettivät yössä, joka oli vienyt Elaran hengen ja häneltä itseltään kävelykyvyn. "En vie sinua mihinkään vasten tahtoasi."
Oli työn ja tuskan takana saada vakuutettua Shinea siitä, ettei Karm veisi häntä mihinkään.
"Sinun täytyy käydä suihkussa. Ja sen jälkeen sinut täytyy paikata." Karm sanoi hiljaisella äänellä, kun Shinea oli rauhoittunut. "Ei mitään hätää."
Shinea nyökkäsi sanomatta sanaakaan, ollen liian uupunut puhuakseen.
Rua pukkasi päällään Shinean käsivartta ja puski sitten itsensä käden alle, auttaen naisen jalkeille.
Shinea hoiperteli kartanon alakerrassa olevaan kylpyhuoneeseen ja sulki oven perässään. Rua jäi tarkkaavaisena ovelle vahtimaan. Karm huokaisi raskaasti ja vilkaisi aamutakkinsa helmaa, johon oli jäänyt veritahrat Shinean kasvoista ja käsistä. Hän lähti päätään puistellen tarkastamaan lääkekaapin sisältöä, ottaakseen mukaansa niin kipulääkkeet, haavanpuhdistusaineen, laastareita kuin sidetarpeitakin.

Shinea istui kylpyhuoneen lattialla antaen lämpimän vesisuihkun valua päälleen. Vähät vaatteensa hän oli jättänyt kasaan ovensuuhun ja peiliin katsomatta hoiperrellut suihkunurkkaukseen istumaan. Hän oli liian väsynyt seistäkseen, joten uupuneena hän seurasi kuinka veri katosi lämpimän veden saattelemina pyörteinä viemäriin. Kuuma vesi kirveli haavoissa, tuntui pahalta hakatulla keholla. Nainen tarkasteli vartalossaan olevia vaurioita ikään kuin ne eivät edes olisi hänen omassa kehossaan, todeten niitä olevan liikaa laskettavaksi. Vatsa ja kyljet olivat yhtä mustelmien kirjomaa aluetta, käsivarret ja jalat puolestaan haavoilla. Koko kehoa kirveli helvetisti.
Shinea yritti pestä kaiken veren ja muun kuonan vartalostaan mahdollisimman hellävaraisesti, epäonnistuen surkeasti. Viiltelevä kipu sai hänet uikuttamaan tuskaisesti. Muutaman kerran hän kuuli oven ulkopuolella vahtivan Ruan murahtavan surumielisellä äänellä vastaukseksi. Lopulta Shinea ryömii ylös lattialta, käänsi suihkun sammuksiin ja kuivasi itsensä kivusta irvistellen. Pyyhkeeseen jäi haaleita veritahroja, mutta Shinea kietoi sen silti ympärilleen ja asteli ulos kylpyhuoneesta. Isä oli tuonut oven viereen puhtaan kylpytakin, jonka Shinea puki kiitollisena päälleen. Rua puski itsensä Shinean viereen ja jos nyt ei aivan fyysisenä tukena ollut, niin ainakin henkisenä. Catronai johdatti Shinean kartanon olohuoneeseen. Karm oli kasannut sohvapöydälle valtaisan läjän sidetarpeita.
”Istu.” Karm kehotti hiljaa.
Shinea totteli ja istui sohvan reunalle. Häntä hävetti, pelotti ja ahdisti suunnattomasti, eikä hän pystynyt katsomaan isäänsä.
Karm rullasi pyörätuoleineen Shinean viereen ja tarkasteli tytärtään, kuin arpoen mistä ihmeestä aloittaisi tämän paikkaamisen. Naisen nenässä oleva pahan näköinen haava jättäisi jälkeensä arven, joten Karm aloitti siitä minimoidakseen sen jättämät jäljet tyttärensä kasvoissa.
”Mitä tapahtui?” Karm kysyi, alkaen vakain käsin puhdistaa Shinean haavoja.
Shinea veti väristen henkeä, eikä selkeästi tiennyt mistä aloittaisi. Häntä pelotti aivan helvetisti.
”Tiedän, että olet väsynyt ja haluaisit nukkumaan, mutta minun täytyy tietää mitä tapahtui. Oletko sinä edelleen välittömässä vaarassa?” Karm kysyi hiljaa, nostaen Shinean pään hellästi leuasta pystympään asentoon katsoakseen tytärtään silmiin. ”Jos et tiedä, mistä aloittaa, niin aloita alusta.”
Shinea kohtasi isänsä katseen ja pato hänen sisällään murtui. Kyyneleet alkoivat virrata pitkin hänen kasvojaan ja hän kertoi kaiken. Hän aloitti kertomalla työharjoittelustaan aluspajalla, töiden aloittamisesta Black Rosessa, raiskausyrityksestä ja sitä seuranneista potkuista sekä oikeusjutusta tuomioineen. Häpeissään hän kertoi tehneensä kaikkensa saadakseen oikeuden määräämät korvaukset maksettua, eteen tulleesta mahdollisuudesta tanssia Dominancen keikalla, joka oli poikinut uran Shenna Heavenina. Tanssiuransa aikana tehdyistä escort-seuralaisena työskentelyistä hän vuodatti ääni särkyen, kertoen kaiken siitä, mitä Jaques oli tehnyt. Shinea puhui hänen ja Haromin suhteen alkuvaiheista, miten tämä oli vaikuttanut hänen elämäänsä, päättyneestä vuokrasopimuksesta, jonka seurauksena hän oli muuttanut Haromin luo.
Karm ei sanonut mitään, kuunteli vain tyttärensä kertomusta. Shinean ääni särkyi monesti ja hän tarvitsi kuorma-autollisen nenäliinoja, kun polveileva kertomus eteni. Nainen kertoi kuinka Harom alkoi manipuloimaan häntä ja eristämään läheisistään, välirikostaan Phoboksen kanssa, kuinka Harom vähitellen alkoi käymään häneen käsiksi. Tässä vaiheessa Shinean kertomusta Karm oli saanut tyttärensä haavat suurimmilta osin paikattua.
Karmin kasvoilta oli havaittavissa huolta ja järkytystä tyttären elämänvaiheita kuunnellessaan, mutta hän ei tuominnut tai arvostellut lapsensa tekoja tai valintoja. Shinean kertoessa raskaudesta ja sen keskeytyksestä, Karm näytti hyvin surulliselta hänen puolestaan. Kun Shinea kertoi, miten ei ollut alun perin aikonut kertoa Haromille asiasta lainkaan ja lopulta kerrottuaan mies oli suuttunut niin paljon, että tilanne oli eskaloitunut pahoinpitelyksi, Karmin ilmeestä oli luettavissa puhdasta raivoa. Haromin kaltainen nilkki oli kehdannut kohottaa kätensä hänen tytärtään vastaan.
”Lähteekö hän perääsi?” Karm kysyi kireällä äänellä. Shinea kietoi kätensä ympärilleen, käpertyen pieneksi keräksi.
”Todennäköisesti...” Hän vastasi hyvin hiljaa kuiskaten. Karm ojensi kätensä ja käänsi jälleen lempeästi tyttärensä päätä, jotta voisi katsoa tätä silmiin.
”Shinea, olet turvassa täällä.” Isä sanoi hiljaa vakaalla äänellä. ”Minä en päästä häntä luoksesi. Rua ja N’ida eivät päästä häntä luoksesi.”
”Iskä...” Shinea kuiskasi ääni väristen. ”Minua pelottaa.”
”Minä tiedän, kulta.” Karm vastasi ja halasi tytärtään niin hellästi kuin pystyi. ”Kaikki järjestyy kyllä.”
Shinea vastasi isänsä halaukseen, vaikka hänen jokainen hermosolunsa tuntui säkenöivän kivusta. Hän oli helpottunut siitä, että isä oli ottanut hänet avosylin vastaan ja päästänyt hänet takaisin kotiin.
”Minun oli ikävä sinua...” Shinea kuiskasi.
”Niin minunkin sinua.” Karm kuiskasi takaisin. ”Onneksi tulit takaisin kotiin.”
”Olen niin pahoillani…”
Karm päästi tyttärensä halauksesta ja silitti hellästi tämän mustelmien kirjomaa poskea.
”Se on mennyttä nyt.” Karm sanoi hiljaa. ”Sinun täytyy nukkua.”
Shinea nyökkäsi ja käpertyi sohvan nurkkaan. Karm veti sohvalla lojuneen viltin tyttärensä päälle ja siivosi haavojen paikkaukseen tarvitut sidetarpeet pöydältä. Rua jäi vahtiin sohvan viereen ja N’ida olohuoneen ovensuuhun, kun Karm rullasi pyörätuoleineen makuuhuoneeseensa hakemaan viestimensä. Laite kädessään hän siirtyi keittiöön ja valitsi numeron, johon ei ollut soittanut moneen vuoteen. Viestimestä kuului hälytysääni ja lopulta toisessa päässä vastattiin.

Harom asteli ulos hissistä ja kiirehti kotiovelle, pysähtyen kuin seinään huomatessaan oven olevan raollaan. Oliko Shinea onnistunut häipymään?
Mies astui sisälle ja tajusi naisensa kajonneen sähkölukon hallintalaitteisiin.
Mies silmäili eteisessä näkyviä jälkiä. Eteisen kaapin ovessa oli verisiä kädenjälkiä ja samassa Harom muisti Shinean työkalulaukun olleen kyseisessä kaapissa.
”Helvetin helvetti...” Mies kirosi ja asteli varuillaan sisemmäs asuntoon, suorastaan odottaen, että Shinea yrittäisi lyödä häntä vasaralla, jakoavaimella tai jollain muulla raskaalla työkalulla.
Olohuoneen lattialla oli edelleen verisiä lasinsiruja. Verijälkiä oli myös vaalealla sohvalla.
”Shinea...” Mies mutisi puoliääneen. ”Mitä helvettiä sinä olet tehnyt..?”
Harom tarkisti nopeasti, oliko Shinea ottanut asunnosta jotain muuta mukaansa ja seurasi sitten tämän jättämiä jälkiä portaikkoon jonka ovi sijaitsi vähän matkan päässä hissin ovesta, astellen lukuisat kerrokset alas. Ellei Shinea olisi jättänyt verisiä jälkiä matkansa varrelle, Harom tuskin olisi löytänyt reittiä, jota pitkin tämä oli livahtanut parkkihalliin.
Hallin kelmeät valot valaisivat sen verran, että Harom erotti maassa harvan veripisaroiden vanan, jonka Shinea oli jättänyt jälkeensä. Jäljet päättyivät siihen, missä Shinean aluksen olisi pitänyt olla. Harom huokaisi syvään ja kaivoi viestimen taskustaan, miettien samalla minne Shinea olisi todennäköisimmin mennyt. Hän valitsi numeron viestimensä pikavalinnoista ja nosti laitteen korvalleen.
”Haluan, että etsit minulle erään aluksen.” Harom sanoi tervehtimättä, kun puheluun vastattiin. ”Sen tunnus on SRW5-WAN.”
Hän jäi odottamaan vastausta, saaden sen pikaisesti.
”Kyllä, se on jumalauta Shinean alus.” Harom ärähti viestinyhteyden toisessa päässä olijalle. ”Ilmoita, kun saat mitään tietoa sen liikkeistä.”
Hän sulki viestimensä ja lähti astelemaan omaa alustaan kohti, miettien edelleen minne Shinea oli suunnannut. Tällä ei todennäköisesti ollut enää ystäviä Karnassoksessa, joiden luo mennä. Eikä naisella ollut viestintään, joten yhteydenottaminen keneenkään olisi hankalaa. Litan kanssa Shinea oli riitaantunut, eikä tämä ollut Haromin tietojen mukaan sillä hetkellä edes kaupungissa. Phoboskin oli kaukana Karnassoksesta, joten Shinea tuskin saisi tukea veljeltään. Eastiaankin oli todella pitkä matka. Toisaalta, nainen oli saanut myös aluksensa käyntiin ilman avaimia, joten tuskin jonkun tuntemattoman ihmisen alukseen murtautuminenkaan vaatisi häneltä juurikaan päävaivaa.
Shinean aluksessa ei todennäköisesti ollut kovinkaan paljoa plasmaa jäljellä, joten joko nainen oli Karnassoksessa tai ottanut riskin lähtiessään kauemmas. Harom arvioi nopeasti, kuinka pitkän matkan päähän Shinea olisi voinut ehtiä parissa tunnissa, mikäli polttoaine vain riittäisi.
”Karm...” Mies mutisi hiljaa. Wanya ja Shinean lapsuudenkoti osuivat reilun parin tunnin ajomatkan säteelle ja se täsmäsi myös Haromin arvioon Shinean aluksen polttoainetilanteesta. Shinealla ei ollut viestintä, saati lompakkoa mukanaan, joten tämä ei voinut täyttää aluksensa plasmasäiliötä. Harom arvioi olleensa poissa melkein kuusi tuntia riideltyään Shinean kanssa ja nainen oli luultavasti käyttänyt karkaamiseen ja pakomatkaansa tuosta ajasta ehkä neljästä viiteen tuntia. Aamuauringon ensisäteet pyyhkivät tietään taivaalle, kun Harom starttasi aluksensa ja lähti ajamaan kohti Wanyaa. Mikäli Shinea ei olisi selvinnyt vielä lapsuudenkotiinsa, mies voisi ainakin käydä jututtamassa Karmia ja kertoa, että tämän tyttärelle oli tapahtunut jotain ikävää ja että Haromin täytyisi löytää hänet mahdollisimman pian. Suunnitelman yksityiskohtia ehtisi hiomaan matkalla.

"Mitä helvettiä sinä haluat?" Phoboksen kireä ääni vastasi ilman tervehdyksiä.
"Tiedän, ettet halua puhua kanssani.” Karm sanoi hiljaa. ”Mutta asiani koskee Shineaa ja hänen kannaltaan sinun on tärkeää kuulla tämä."
Phobos oli useamman sekunnin ajan hiljaa. Viimeksi kun hän oli keskustellut Shinean kanssa, tämä oli sanonut, ettei tahtoisi nähdä veljeään enää ikinä. Ei mies halunnut kantaa kaunaa siskoaan kohtaan, varsinkaan kun heidän väliinsä kiilaa iskenyt asia oli Harom Tenwera.
"Kerro " Hän sanoi lopulta Karmille.
"Harom pahoinpiteli Shinean eilen. Hän tuli kotiin pari tuntia sitten, päästä varpaisiin verisenä ja rapaisena.” Karm selitti. ”Hän kertoi kaikenlaista, muun muassa mainitsi Haromin alkaneen käyttäytyä oudosti pian sen jälkeen, kun olit yrittänyt saada siskosi uskomaan, ettei heidän suhteensa ollut mitenkään hyvä idea. Jokin Shinean kertomassa saa epäilemään, että tekeillä on enemmänkin, jotain mikä ei liity häneen millään tavalla.”
Phobos oli hiljaa, mutta Karm aisti poikansa inhon sekaisen suuttumuksen.
”Missä kunnossa Sintti on?” Poika kysyi, puhuen selkeästi yhteen puristettujen hampaiden välistä.
”Sellaisessa, etten pakottanut häntä ensiapuun, vaikka sinne meneminen olisikin ollut järkevin vaihtoehto.” Karm vastasi. ”Hänellä on helvetillinen määrä mustelmia kehossaan, lisäksi Harom oli heittänyt hänet läpi lasipöydästä, joten haavoja on myös lukuisia. Murtuneita luita ei mitä ilmeisemmin ollut, vaikka Shineaa on murjottu todella pahasti.”
”Otan sen äpärän hengiltä.” Phobos suorastaan sähisi puoliääneen. ”Pidä Sintistä huolta. Harom ei luovu hänestä helpolla. Se kusipää tulee varmasti hakemaan häntä.”
”Sitä Shineakin pelkää.” Karm vastasi.
”Syystäkin.” Phobos mutisi. ”Koko tilanteessa on jotain mätää.”
”Ole varovainen.” Karm sanoi hiljaa. Phobos kuului naurahtavan kuivasti.
”Turha kehotus tässä vaiheessa.” Poika tuhahti.
Karm oletti keskustelun olevan päätöksessään ja siirsi viestimen korvaltaan, kun hän kuuli vielä Phoboksen sanovan jotain.
”Isä.” Poika kuului tuhahtavan. ”Pakkaa kamasi ja käske Sinttiä pakkaamaan omansa, kun hän herää. Minulla on sellainen olo, että pian tapahtuu jotain ikävää, joten valmistautukaa lähtemään Hydrukselta niin nopeasti kuin suinkin. Mitä nopeammin, sen parempi. Vaikka olisin väärässä, olette ainakin kaukana Haromin vaikutuspiiristä.”
”Selvä.” Karm sanoi, häkeltyneenä siitä, että Phobos oli kutsunut häntä isäksi etunimen käyttämisen sijaan.
”Täytyy mennä.” Phobos sanoi ja viestinyhteys katkesi.
Karm laski viestimen korvaltaan ja huokaisi raskaasti. Kaoottinen tilanne oli sentään saanut Phoboksen unohtamaan kaunansa häntä kohtaan edes hetkeksi, sillä molemmille miehille oli tärkeää pitää Shinea turvassa.

Phobos tuijotti viestintään ja vilkaisi tiiminsä kuljetusalusta. Hänen täytyisi välittää Rhettin käsky eteenpäin, jotta he voisivat jatkaa matkaa, mutta Karmin puhelun jälkeen tuntui entistä enemmän siltä, että asiat olivat hyvin pahasti pielessä. Hän välitti uudet tietonsa Rhettille, ennen kuin valitsi viimeisen numeron viestimestään, jääden odottamaan, että puheluun vastattaisiin.
”Mitä helvettiä on tapahtunut?” Riyan ääni kysyi heti ensimmäisenä.
”Tilanne on nyt sellainen, että sinun on parempi poistua Hydrukselta joksikin aikaa.” Phobos vastasi. ”Mene huoneeseeni, kirjahyllyn alin hylly lähtee irti. Ota mukaasi kaikki, mitä sen alla on.”
”Oletan, että et voi kertoa, mistä on kyse.” Riya sanoi vaimeasti.
”En.” Phobos vastasi. ”Mikäli parissa viikossa ei ole tapahtunut mitään, on luultavasti turvallista tulla takaisin. Ja jos tapahtuu… Etsin sinut käsiini, kun näyttää siltä, että voin pitää sinut turvassa.”
”Entä sinä?” Riya kysyi.
”Minun on jäätävä.” Phobos vastasi.
”Voinko pitää sinuun yhteyttä?”
Phobos huokaisi syvään, ennen kuin vastasi, pyyhkäisten kätensä hiustensa läpi.
”Oman turvallisuutesi vuoksi… Et.”
”Selvä.” Riya vastasi. ”Phobos…”
”Mitä?”
”Mitä tahansa tapahtuukin…” Nainen aloitti, vaieten hetkeksi. ”Rakastan sinua. Olen aina rakastanut. Ja tulen aina rakastamaan.”
Phobos meni tästä tunnustuksesta hämilleen.
”Niin minäkin sinua.” Hän sanoi vaimeasti, vilkuillen ympärilleen, kuin varmistaen ettei kukaan ulkopuolinen kuulisi häntä.
”Pyyhi tuo teinipoikamainen epävarmuus äänestäsi, senkin kapinen armeijarakki.”
”Rakastan sinua.” Phobos lähes ärähti. ”Painu pakkaamaan kamasi, riivatun merinoita.”
”Niin sitä pitää.” Riya piruili, vaikka olisi halunnut pyytää miestä lähtemään planeetalta hänen mukanaan. ”Pidä huolta itsestäsi.”
”Samoin sinä.” Mies vastasi.
He hyvästelivät toisensa ja Phobos työnsi viestimen taskuunsa, uhraten ohikiitävän ajatuksen ikävälle Riyaa kohtaan. Tässä vaiheessa ei voinut tietää, koska he näkisivät seuraavan kerran ja epätietoisuus sattui kipeämmin kuin koskaan aiemmin, vaikka todellisuudessa joka ikinen työtehtävä jolle Phobos oli lähtenyt, olisi voinut viedä hänen henkensä. Phobos työnsi Riyan mielestään ja pakotti ajatuksensa takaisin työasioihin. Jos hän ei pitäisi itseään ja ajatuksiaan kurissa, se koituisi ennen pitkää hänen kohtalokseen. Asteltuaan kuljetusalukseen hän kertoi sen kuljettajalle uudet koordinaatit.

Harom ajoi tien pielessä olevan ajoneuvon ohi, tunnistaen sen Shinean alukseksi. Nyt hän saattoi olla varma, että nainen oli räpiköinyt tiensä isänsä luokse. Sillä hetkellä kysymys kuului, että oliko tämä päässyt jo perille vai oliko hän edelleen matkalla, ja mikäli nainen oli edelleen matkalla, oliko tämä kulkenut tietä pitkin vai metsän läpi. Vähän ajan kuluttua Harom parkkeerasi aluksensa kartanon pihaan ja asteli sen edustalla oleviin portaisiin, suunnaten rakennuksen pääovelle. Portaissa oli muutama pieni veripisara, rapaisia kengänjälkiä ja toisessa pääovessa kuivunut veritahra siinä kohdassa, johon Shinea oli koputtanut. Harom tiesi Shinean ainakin yrittäneen Karmin luokse, mutta portaissa olevista jäljistä ei pystynyt päättelemään, oliko isä päästänyt tyttärensä sisään. Harom ei ehtinyt koputtaa tälläkään kertaa, kun ovi aukesi hänen edessään ja Karm rullasi pyörätuoleineen porrastasanteelle.
”Mitä sinä täällä teet?” Karm kysyi, eikä Harom pystynyt päättelemään hänen sävystään, tiesikö mies jo, mitä hän oli tehnyt Shinealle.
”Onko Shinea täällä?” Harom kysyi, hakien ääneensä huolestuneen sävyn.
”Nukkuu olohuoneessa.” Karm vastasi hiljaa. ”Hän ilmestyi ovelle muutama tunti sitten päästä varpaisiin verentahrimana. Sanoin hänelle, että kertoo mitä on tapahtunut, kunhan on nukkunut ensin pari tuntia.”
”Luojan kiitos hän on hengissä.” Harom henkäisi hiljaa, antaen jännittyneiden hartioidensa valahtaa helpotuksesta rennommiksi. ”Olin yön töissä, Shinea oli yksin kotona. Kotimme näyttää siltä, että siellä on teurastettu joku. Pelkäsin hänen kuolleen… Onko hän kunnossa?”
Karm kuunteli Haromin satuilua tämän jatkaessa puhumista, miettien samalla kuinka vakuuttava mies esityksessään oli. Jos Shinea olisi päässyt kertomaan oman näkemyksensä tilanteesta vasta Haromin jälkeen, olisi miehen versio ollut luultavasti se uskottavampi. Karm tiesi Haromin tarkkailevan hänen ilmeitään, joten hän kuunteli vain tarkkaavaisen näköisenä miehen puheita, antaen tämän puhua itsensä pussiin. Haromin oli vaikea lukea huolestuneen näköisen Karmin ilmeitä, mutta Shinean isä tuntui reagoivan luontevasti hänen kertomiinsa asioihin.
”Harom.” Karm keskeytti lopulta edessään seisovan miehen tarinoinnin. ”Tiedän, mitä sinä teit tyttärelleni.”
Harom vaikeni, kiroten hiljaa mielessään. Tietysti se narttu oli ehtinyt avata suunsa.
”Suosittelen sinua painumaan helvettiin oveltani.” Karm sanoi, katsoen nuorempaa miestä silmiin tuima ilme kasvoillaan.
"Shinealle käy vielä samalla tavalla kuin vaimollesi, jos et anna minun ottaa häntä mukaani." Harom sanoi hyytävällä äänellä, katsoen pyörätuolissa istuvaa miestä silmiin.
"Jos lähestyt tytärtäni, otan sinut hengiltä." Karm sanoi hiljaa.
"Ja teet sen miten? Jyräät pyörätuolilla ylitseni?" Harom naurahti kuivasti, kävellen Karmin ohi kartanon ovesta sisään. Hänen hymynsä hyytyi, kun ensimmäinen vastaan tullut asia oli hampaansa paljastanut, muriseva catronai, jonka pystyssä törröttävä selkäharjas sai näyttämään ainakin kaksi kertaa suuremmalta, kuin mitä eläin oikeasti oli. Harom oli onnistunut unohtamaan nuo petomaiset lemmikit kokonaan.
Tyytyväinen hymy levisi Karmin huulille hänen kuullessaan Ruan raivokkaan karjahduksen. Sitä seurasi Haromin huuto, kun catronai singahti häntä päin. Törmäyksen seurauksena Harom kaatui ulos ovesta ja hänen takkinsa taskujen sisältö levisi porrastasanteelle.
Karm antoi Rualle lyhyen käskyn, eläimen jäädessä makaamaan tasanteella retkottavan Haromin päälle, hampaat paljastettuina ja valmiina noudattamaan isäntänsä käskyjä. Eläimen rinnasta kumpusi hyvin uhkaava matala murina sen tuijottaessa Haromia silmiin omilla raivoisina kekäleinä loistavilla silmillään.
”Rua repii sinut hetkeäkään epäröimättä kappaleiksi vain yhdellä käskyllä.” Karm sanoi vakavana.
Harom ei pystynyt juuri liikkumaan valtavan eläimen alla. Catronain hengitys löyhkäsi raadolta ja sen paino esti miestä saamasta kunnolla happea. Ruan uhkaava murina yltyi korvia huumaavaksi jyrinäksi.
Harom tunsi itsensä typeräksi tultuaan aseettomana paikalle. Muutama plasma-ammus ja koko ongelma olisi poissa. Pyörätuolissa istuva Karm ei pystyisi tekemään mitään ilman ylikasvaneita lemmikkipetojaan.
”Käske se pois.” Harom sanoi yhteen puristettujen hampaiden välistä.
”Jos näytät vielä naamaasi tontillani, annan sen ottaa sinut hengiltä.” Karm totesi kylmästi. ”Ymmärrätkö?”
Harom tyytyi nyökkäämään.
”Rua.” Karm sanoi vieressään olevalle catronaille, lisäten perään muinashydruslaisen sanan, jonka merkitystä Harom ei tunnistanut. Rua nousi ja antoi Haromin kiemurrella itsensä jaloilleen. Sen jälkeen eläin lähti jälleen liikkeelle, eikä Harom voinut muuta kuin perääntyä hitaasti portaat alas uhkaavan eläimen edellä sen painostaessa häntä kohti alustaan. Lopulta mies istui kuskin paikalle ja veti oven kiinni perässään.
Karm kutsui Ruan takaisin, kun Harom oli aluksessaan, varmistaen ettei mies yrittäisi jyrätä ajoneuvollaan catronain yli.
Harom ajoi pois kartanon pihasta lähes raivosta täristen, kiroten Wayn perheen catronait alimpaan helvettiin ja vannoi ottavansa molemmat omin käsin hengiltä kohdatessaan ne seuraavan kerran, sanoi Shinea tilanteeseen mitä tahansa. Kuten Phobos oli arvellutkin, hän ei luovuttaisi. Harom hakisi Shinean takaisin ja tiesi jo, miten hän sen tekisi.
Haromin aluksen kadottua näkyvistä Karm käänsi katseensa porrastasanteelle levinneisiin tavaroihin, tunnistaen Shinean viestimen. Rua poimi sen maasta miehen puolesta ja Karm otti kuolaan tahriintuneen laitteen vastaan, rapsuttaen eläintä leuan alta. Viestimen näyttöön oli tullut putoamisen seurauksena särö, mutta muuten se näytti olevan kunnossa. Tasanteella lojui myös pieni puurasia, metallinen savukeaski sekä sytkäri, jotka eläin poimi yksitellen isäntänsä syliin.
Karm rullasi pyörätuolinsa takaisin sisälle ja Rua tassutteli ylpeänä hänen perässään, häntä mahtipontiselle kaarelle taivutettuna. Shinea kurkisti olohuoneen ovensuusta N’ida vierellään. Helpotuksesta huokaisten hän valahti lattialle istumaan, purskahtaen itkuun. Rua asteli sulavasti Shinean viereen ja pukkasi naista hellästi päällään. Shinea kietoi kätensä eläimen kaulan ympärille ja hautasi kasvonsa sen pehmeään turkkiin. Karmin sydäntä riipi nähdä tyttärensä niin hajalla. Hän rullasi pyörätuolinsa Shinean viereen ja tämä käänsi kyynelistä märät kasvonsa kohti isäänsä.
”Kiitos...” Hän uikahti.
”Tiedän, ettei sinulla ole täällä enää juuri mitään omia tavaroitasi, mutta mene pakkaamaan mukaasi se mitä pystyt.” Karm sanoi hiljaa, kun Shinea lakkasi nyyhkyttämästä. ”Meidän on kaiketi parempi lähteä Hydrukselta.”
”Minne..?” Shinea kysyi. ”Ja miksi?
”En ole vielä varma, että minne. Phobos sanoi kuitenkin jotain, minkä vuoksi katsoisin planeetalta lähdön olevan paras vaihtoehto.” Karm vastasi.
”Kuinka pitkäksi aikaa..?” Shinea kysyi hiljaa.
”En tiedä. Kuukaudeksi, puoleksi vuodeksi?” Karm vastasi. ”Aika näyttää.”
Shinea nyökkäsi epävarmasti. He kävivät lyhyen keskustelun siitä, mitä mukaan olisi parasta pakata ja pian
tytär otti Ruan mukaansa, astellen hitaasti kartanon portaat ylös. Kipulääkkeet olivat vieneet kivuista suurimman terän, mutta keho toimi kankeasti vammojen vuoksi.
Karm rullasi omaan makuuhuoneeseensa ja alkoi järjestelmällisesti pakata omia tavaroitaan. Hän oli sen verran sentimentaalinen, että mukaan lähtivät myös hänen YPP:n aikainen tavaramerkkitakkinsa, virka-aseensa sekä lähitaisteluun tarkoitetut aseet, vaikka viimeksi mainittuja hän ei pystyisi enää itse käyttämäänkään.

Shinea penkoi vaatehuonetta. Sinne oli viimeisimmän muuton jälkeen jäänyt pääasiassa sellaisia vaatteita, jotka oli katsonut voivansa hakea, mikäli niille tulisi joskus tarvetta. Shinea ei mahtunut enää nuoruutensa aikaiseen erätakkiin, joka sai hänet suuntaamaan katseensa kohti äitinsä vastaavaa. Hän kosketti vaatteen hihaa varovasti, poimien sen lopulta käsiinsä, pukien sen päälleen. Elaran takki oli tyttärelleen hieman iso, mutta ainakin sen alle mahtuisi tarpeen vaatiessa useampi lämmin vaatekerta. Shinea pakkasi takin huolellisesti mukaan. Hän varmisti jokaisen vaatteen kunnon ja sopivuuden ennen kuin pakkasi sen mukaan, pitäen huolta niiden käytännöllisyydestä. Vaatepuoli oli varsin nopeasti hoidettu, joten Shinea siirtyi seuraavaksi muiden tavaroiden kimppuun. Hän veti esiin makuupussit. Niitä oli neljä ja Shinea heitteli ne kaikki käytävään valmiiden laukkujen viereen. Tarvittavat retkeilyvarusteet pakattuaan Shinea alkoi siirtää tavaroita alakertaan. Makuupussit hän saattoi heittää ja joidenkin tavaroiden siirtämisen apuna hän saattoi käyttää Ruaa, mutta portaiden kulkeminen kävi raskaaksi jo toisella yläkertaan kipuamisella. Shinea istui portailla ja vuodatti kyyneleitä kipuilevan kehonsa vuoksi. Silkalla sisulla hän nousi ylös ja vei viimeiset laukut alakertaan. Sieltä ne pitäisi vielä siirtää alustalliin ja sisälle Karmin alukseen.
Shinea tiesi, että isä tekisi kaiken mitä pystyi, mutta päävastuu jäisi silti hänelle. Kipu sivalsi naisen läpi, saaden hänet älähtämään ja putoamaan polvilleen lattialle.
”Shinea!” Karm huudahti, rullaten paikalle niin nopeasti kuin pystyi.
”Ei hätää…” Shinea sanoi. ”Olen vain uupunut.”
”Sinun pitää nukkua.” Karm käski.
”Meidän pitää lähteä…” Shinea väitti vastaan. ”Jaksan kyllä.”
”Ehdimme kyllä pois täältä.” Karm sanoi. ”Nukut pari tuntia, teen sillä välin kaiken mitä voin.”
Vastahakoisesti Shinea myöntyi. Kipulääkkeiden syömisen jälkeen hän käpertyi olohuoneen sohvalle ja nukahti sillä sekunnilla, kun lääkkeet olivat tylpistäneet hänen kehoaan kiduttavia kipuja riittävästi.
Parin tunnin sijaan hän nukkui melkein yhdeksän tuntia, eikä Karm yrittänyt kertaakaan herättää häntä. Shinea heräsi valtavan nälkäisenä. Kun hän hoippui keittiöön N’ida kannoillaan, Karm ilmestyi alustalliin vievästä käytävästä Rua perässään.
”Mikset herättänyt minua aiemmin?” Shinea kysyi tuskastuneena. Hän pelkäsi Haromin palaavan millä hetkellä hyvänsä.
”Koska tarvitset lepoa.” Karm vastasi. ”Suurin osa tavaroista on alhaalla. Osa täytyy siirtää vielä aluksen sisään, mutta muutoin on valmista. Alus lähti käyntiin ilman mutinoita ja ainoa ongelma on polttoaineen määrä. Sitä on alle puoli säiliöllistä, enkä mitenkään haluaisi lähteä niin vähäisen määrän kanssa planeetalta.”
Shinean maha kurni äänekkäästi.
”Ja koska sinunkin energiavarastosi ovat vähissä, suosittelen että syöt.” Karm totesi. ”Jääkaapissa on ruokaa ja keittimessä kahvia.”
Shinea nyökkäsi. Hän heitti suuhunsa uudet kipulääkkeet ja joi lasillisen vettä, siirtyen sitten ruoan kimppuun, istuutuen kivusta vinkaisten pöydän ääreen. Hänen katseensa kiinnittyi pöydällä olevaan rasiaan, jonka vieressä oli Haromin röökiaski sekä sytytin. Niiden näkeminen kuvotti häntä, sai jokaisen kipukohdan tykyttämään ilkeästi. Shinea poimi rasian käteensä ja avasi sen, tarkastellen hieman yllättyneenä sen sisältämää korua.
”Se vitun itsekeskeinen, narsistinen, mustankipeä, korkkiruuvinkiero giga-ursan perskarvoihin takertunut mätänevä hydranraato oli kosimassa minua?” Shinea sadatteli puoliääneen, miettien miten eri tavalla viimeisin vuorokausi olisi voinut mennä, ellei hän olisi sanonut Haromille abortista sanaakaan. Olisiko hän voinut vastata mitään muuta kuin kyllä? Harom olisi saanut vuosisadan raivokohtauksen, jos hän olisi vastannut kieltävästi… Ja jos hän olisi sanonut pakon edessä kyllä, hän ei olisi ikinä uskaltanut lähteä. Joten jos positiivisen kautta tahtoi ajatella tässä vaiheessa, kun todennäköisesti kärsi jonkinmoisesta sisäisestä verenvuodosta ja oli saanut useamman iskun päähänsä, ainakin hän oli matkalla pois miehen vaikutuspiiristä.
Shinea söi ruokansa loppuun ja tiskasi saman tien lautasen, ajatellen toimintansa typeryyttä työntäessään sitä tiskikaappiin kuivumaan. He olivat lähdössä koko planeetalta ja hän huolehti tiskeistä.
Mukavampi palata siistiin kotiin. Elaran ääni soi Shinean päässä.
Mikäli he nyt joskus palaisivat kotiin… Shinea kaatoi itselleen kupillisen kahvia, vilkaisten pöydällä lojuvan korurasian suuntaan. Koska Harom tulisi varmasti vielä etsimään häntä, yhtä hyvin hän voisi jättää miehelle viestin. Hän jätti lapun korurasian alle kahvinkeittimen viereen, vilkaisten sitä vielä inhoavasti ennen kuin asteli kahvikuppi käsissään ja N’ida perässään alustalliin.
Isä oli nostellut suurimman osan mukaan lähtevistä tavaroista aluksen kyytiin, istuen nyt aluksen ohjaamossa. Yllättäen Rua alkoi murista, vilkuillen alustallin oven suuntaan.
”Joku ajoi pihaan.” Shinea henkäisi. Ei se voisi olla kukaan muu kuin Harom.
”Rauhoitu.” Karm sanoi vaimeasti. ”Nosta viimeiset tavarat sisään, niin lähdetään.”
Shinea pyrki liikkumaan äänettömästi mennessään heittämään viimeiset tavarat aluksen kyytiin, kuullen kuinka kartanon pääovet paiskattiin sisään. Hän kuuli Haromin huutavan nimeään ja se sai hänen niskakarvansa nousemaan pystyyn. Shinea kiirehti, nosti viimeiset tavarat alukseen ja oli juuri nousemassa kyytiin, kun alustalliin johtava ovi aukesi. Valokeila siilautui lyhyeen käytävään ja Rua lähti äänettömästi liikkeelle naisen viereltä, loikaten käytävään.
”Rua! Takaisin!” Shinea sihahti eläimen perään, mutta se ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa.

[Shinea]

37. The Way Unknown, part 1

Harom asteli Wayn sukukartanon julkisivun portaat ylös, ikään kuin olisi omistanut koko rakennuksen. Hänen perässään seurasi kuusi mustiin univormuihin pukeutunutta aseistautunutta miestä, joilla oli kasvojen alaosan peittävä puolimaski kasvoillaan ja jonkinlaiset taktiset lasit silmillään peittämässä loput kasvoista. Ei kulunut montaakaan sekuntia, kun raskaat pariovet pamautettiin väkivalloin auki.
”Shinea!” Harom huusi ovesta sisään astuttuaan, vilkaisten ympärilleen. Kartano pysyi hiljaisena, mistään ei kuulunut pihaustakaan.
”Etsikää heidät.” Harom antoi yleiskielisen käskyn mukanaan tulleille miehille, jotka hajaantuivat tutkimaan kartanon alakertaa. Mies itse suuntasi kohti kartanon keittiötä. Kahvinkeittimen kannuun jäänyt kahvi oli edelleen kuumaa, niin kuumaa, ettei isän ja tyttären lähdöstä voinut olla kovin pitkää aikaa. Keittimen vieressä lojui puinen rasia, jonka mies tunnisti samaksi, joka oli pudonnut hänen takkinsa taskusta, kun se kirottu catronai oli käynyt hänen kimppuunsa. Sen alla oli lappu, jossa oli Shinean kiireen ja inhon vääristämällä käsialalla kirjoitettu lyhyt viesti: Ei ikinä! Olet itsekeskeisin, narsistisin, mustankipein, korkkiruuvinkieroin gigaursan perskarvoihin takertunut mätänevä hydranraato, jonka olen koskaan tavannut ja kadun sitä, että koskaan tapasin sinut.
”Vitun narttu…” Harom kähähti henkensä alta. Hän ärsyyntyi tuosta katkerasta viestistä enemmän kuin uskalsi itselleen edes myöntää ja suuntasi rivakat askeleensa keittiöstä lähtevään käytävään, josta arveli löytävänsä myös reitin osittain kartanon alla sijaitsevaan alustalliin. Hän avasi oikeaksi olettamansa oven, joka tosiaankin johti loivasti alaspäin viettävään käytävään.
Sysipimeässä käytävässä liekehtivät oranssit silmät, joiden omistaja pinkaisi silmänräpäyksessä auennutta ovea kohti. Ovesta singahti ulos valtava mustanharmaa kissapeto, joka oli Haromin kimpussa ennen kuin tämä ehti edes laskea kättään ovenkahvalta.
Rua iski hampaansa miehen asetta pitelevän käden olkavarteen ja kaksikko paiskautui liikevoiman vuoksi vasten oven takana olevaa seinää. Kipu sai Haromin karjaisemaan, ase kirposi hänen kädestään ja sen kolahtaessa lattialle ovesta vilahti ulos toinen catronai, joka juoksi lajitoverinsa ja Haromin ohi, käyden kartanolle Haromin mukana tunkeutuneiden miesten kimppuun, joista osa oli ilmaantunut kiireen vilkkaa paikalle miehen kivunhuudot kuultuaan. Ennen kuin Harom ehti reagoida kunnolla kimppuunsa käyneen eläimen ensimmäiseen iskuun, Rua oli jo irrottanut otteensa ja hyökännyt uudelleen, suunnaten hampaansa kohti miehen kaulaa.
Vaistonvarainen, nopea liike iskun tieltä pelasti Haromin hengen. Ruan hampaat jysähtivät hänen olkapäähänsä, mutta eläimen paino sai Haromin menettämään tasapainonsa ja kaatumaan lattialle. Tällä kertaa catronai ei irrottanut otettaan vaan piti tiukasti kiinni miehen olkapäästä. Ruan etutassut kynsivät hetken ajan kivusta huutavan miehen rintakehää ja toista käsivartta, varmistaen itselleen tukevampaa jalansijaa.
Harom hapuili reisikotelossa olevaa taisteluveistä käteensä epätoivon vimmalla. Sormet kiertyivät kahvan ympärille ja vetivät teräaseen esiin, mutta Rua ravisti päätään ja kipu säteili räjähdysmäisesti koko kehon läpi, saaden otteen veitsenkahvasta herpaantumaan. Eläimen kumea murina kuulosti ukkosenjyrinältä hänen korvansa juuressa. Harom hapuili lattialle kolahtanutta teräasetta uudelleen käteensä. Saatuaan sormensa sen kahvan ympärille, hän sivalsi summamutikassa kohti eläimen kaulaa. Rua karjaisi korvia repivästi ja irrotti hampaansa miehen olkapäästä, iskien saman tien uudelleen, tähdäten jälleen kohti Haromin kurkkua, mutta mies ehti ojentaa oikean kätensä väliin. Rua rusautti valtavat leukansa kiinni miehen kyynärvarteen. Kuului kaksi terävää naksahdusta, kun luut katkesivat, mutta Harom oli ehtinyt jo iskeä vasemmassa kädessään ollen veitsen eläimen kurkkuun. Ruan silmät muljahtivat ympäri. Veitsi oli uponnut lähes koko terän pituudelta catronain lihaan, sen hyökättyä koko painollaan kohti saalistaan. Eläimen oma liikevoima oli koitunut sen kohtaloksi, veitsen tunkeuduttua pehmeän kudoksen läpi, viiltäen matkalla poikki niin lihaksia kuin jänteitäkin. Ruan ruumis lysähti Haromin päälle, kun jalat pettivät kuolemaa tekevän eläimen alta. Sen kurkusta kantautui vaimea korina elämän paetessa sen kehosta.

Kuului huuto, jonka Shinea tunnisti lähtevän Haromista. Tässä vaiheessa myös N’ida lähti Ruan perään, eikä Shinean voinut tehdä mitään saadakseen eläimet palaamaan.
”Ei…!” Hän parahti, lamaantuen hetkeksi paikoilleen.
”Shinea!” Karm huusi terävästi, havahduttaen tyttärensä liikkeelle. ”Niiden uhraus on turha, jos emme lähde nyt!”
Shinea vilkaisi epätoivoisena käytävän suuntaan, kuunnellen kartanon sisältä kantautuvia kamppailun ääniä. Ei hän ollut tippaakaan huolissaan Haromin hyvinvoinnista, mutta Ruan ja N’idan hän halusi takaisin… Shinea pakotti itsensä liikkeelle, heitti viimeisen kassin aluksen sivuovesta sisään ja hyppäsi itse perään, kiskaisten oven kiinni. Isä käynnisti aluksen ja ohjasi sen ulos alustallista määrätietoisin ottein. Shinea siirsi matkatavaroita niille varattuihin tiloihin aluksen sisällä niin nopeasti kuin pystyi. Kyyneleet valuivat hänen poskilleen hänen keskittäessään kaiken energiansa toimintaan. Hän tunsi itsensä petturiksi jättäessään catronait jälkeen. Jos hän ei olisi nukkunut niin pitkään, he olisivat ehtineet lähteä ennen Haromin paluuta…
Karm kaartoi aluksen pois kartanon tontilta. Shinea hoiperteli aluksen ohjaamoon, istui pelkääjän paikalle ja laittoi vyöt kiinni. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan ja vilkaistessaan isänsä suuntaan, hän tajusi tämänkin itkevän. Karm vuodatti äänettömiä kyyneleitä keskittyessään aluksen ohjaamiseen, mutta Shinea tiesi, että catronaiden menettäminen oli ollut isällekin kova isku.
”Mihin me menemme?” Shinea kysyi vaimeasti pyyhkiessään kyyneliä kasvoiltaan.
”Wanyaan.” Karm vastasi. ”Tankataan alus ja lähdetään sen jälkeen planeetalta.”
Shinea nyökkäsi. He vaipuivat hetkeksi ajatuksiinsa, kunnes horisontissa alkoi kajastaa valonleimahduksia. Aluksen radio räpsähti päälle, alkaen lähettää hätäsignaalia, joka kertoi diamien hyökkäävän planeetan sotilaskohteisiin. Karm vaihtoi saman tien aluksensa kulkusuuntaa. Hätätaajuudella lueteltiin kaupunkeja, joista siviilien evakuointialukset lähtisivät tunnin kuluttua. Lähin sijaitsi noin puolen tunnin matkan päässä Wanyasta.
”Iskä…” Shinea kysyi. ”Mitä me tehdään…?”
”Tästä seuraa paniikki.” Karm murahti käheästi. ”Meidän täytyy lähteä heti.”
”Siitä seuraa myös se, että ihmiset hylkäävät aluksiaan, jolloin niistä voi helposti varastaa plasmasäiliöt.” Shinea sanoi hiljaa.
Karm vilkaisi yllättyneenä tyttärensä suuntaan.
”Mennään Kornaan. Koska evakuointialukset lähtevät sieltä, hylättyjä aluksia on varmasti paljon.” Shinea ehdotti. ”Voin käydä keräämässä muutaman säiliöllisen plasmaa, jonka jälkeen voimme lähteä…”
Karm nyökkäsi. Suunnitelmassa oli riskinsä, mutta he voisivat koska tahansa muuttaa mielensä, jos tilanne kävisi liian tukalaksi.

Shinea kumosi yhden repun sisällön aluksen matkustustilan nurkkaan, kietoi työkalulaukkunsa vyötärölleen ja veti hanskat kivusta irvistäen käsiinsä.
”Oletko varma tästä?” Karm kysyi tyttäreltään. Shinea nyökkäsi.
”Pidä ikkunat pimeinä ja ovet lukittuina, äläkä päästä ketään sisään ennen kuin tulen takaisin.” Nainen sanoi.
”Ole varovainen.” Karm kehotti vaimeasti, kun Shinea heilautti repun selkäänsä.
”Tietysti.” Tytär totesi hiljaa, veti hupun päähänsä ja astui aluksen ovesta ulos. Se sihahti kiinni hänen perässään.
Shinea vilkaisi ympärilleen ja lähti astelemaan heidän tulosuuntaansa. Matkan varrella oli ollut paljon aluksia, joiden käyntiplasma olisi yhteensopivaa isän aluksen kanssa. Nainen liikkui hitaasti, tarkkaillen ympäristöään samaan aikaan, yrittäen varoa kehonsa kipeitä kohti. Hän pääsi ensimmäisen sopivan aluksen luo. Sen toinen etukulma oli rutussa ja kuljettajan puoleinen etuovi auki, joten se oli mitä luultavimmin hylätty. Shinea koki silti tunnontuskia kammetessaan plasmasäiliön kannen auki ja ottaessaan sen sisällön mukaansa. Säiliö oli lähes täysi.
Nainen jatkoi matkaansa, varastaen plasmasäiliön jokaisesta sopivasta aluksesta. Alle puolillaan olevat plasmasäiliöt hän jätti paikoilleen. Muita ihmisiä nähdessään Shinea piiloutui alusten väliin ja odotti näiden kulkevan ohi. Pääasiassa nämä näyttivät kiirehtivän kohti kaupungin keskustaa ja sieltä lähtevää evakuointialusta. Shinea jatkoi erään väistöliikkeen jälkeen matkaansa, kumartuen jälleen uuden aluksen viereen vääntääkseen säiliön kannen auki, kuullen aran äänen läheltään.
”Älä!” Tuo ääni sanoi pyytävästi. Shinea käänsi yllättyneenä katseensa. Läheisen kujan varjossa seisoi teinityttö, ehkä neljän- tai viidentoista ikäinen. Hänen ihonsa oli hailakan harmaanruskea, hiukset puolestaan platinanvaaleiksi värjätyt. Tytön päällä oleva takki oli hänelle aivan liian suuri ja vaatekappaleen alta erottuvat ohuet jalat oli verhottu tummiin pillifarkkuihin.
”Oletko kunnossa?” Shinea kysyi tytöltä.
”Olen…” Tyttö vastasi silmät suurina. ”Ole kiltti, älä vie sen aluksen polttoainetta. Se on minun ja veljeni…”
Shinea suoristautui saman tien, jättäen aluksen polttoainesäiliöineen rauhaan.
”Olen pahoillani.” Shinea totesi hiljaa, silmäillen ympäristöään. ”Missä veljesi on?”
”Tekemässä samaa kuin sinäkin.” Tyttö sanoi hiljaa. ”Hän tulee pian takaisin…”
Kadun toisesta päästä kuului huutoa, joka sai Shinean kumartumaan pois näkyvistä ja tytön astumaan syvemmälle kujan varjoon. Vähän ajan kuluttua katua pitkin asteli mekastava joukkio, joka rikkoi mennessään hylättyjen alusten ikkunoita, kadoten pian viereiselle kadulle.
”Haluatko, että odotan kanssasi?” Shinea kuiskasi tytölle kadun jälleen hiljettyä. ”Ettei sinulle tapahtuu mitään ikävää...”
”E-ei tarvitse…” Tyttö vastasi yhtä hiljaa, tarkkaillen silmät suurina ympäristöään.
”Oletko varma?” Shinea varmisti. Tuntui pahalta jättää noin nuori ihminen yksin näin kaoottisessa tilanteessa.
Shinean näkökenttään ilmestyi pari isoja kenkiä. Nainen säpsähti kauemmas, menetti tasapainonsa ja rojahti maahan, kääntäen hätääntyneen katseensa lähellään seisovaan mieheen.
”…Carpo?” Shinea henkäisi. Mies tuijotti häntä useamman sekunnin ajan suoraan silmiin, ennen kuin jonkinmoinen ymmärrys kuvastui hänen kasvoiltaan.
”…Shinea?” Carpo sanoi vaimeasti, ojentaen kätensä auttaakseen Shinean ylös. ”Oletko kunnossa? Näytät kamalalta.”
”Niin hyvässä, kuin tällä hetkellä voin olla…” Shinea vastasi.
”Tunnetko hänet?” Teinityttö kysyi.
”Vanha opiskelukaveri.” Carpo kuittasi nopeasti, kääntyen Shinean puoleen. ”Tarvitsetko apua? Mitä ihmettä teet täällä?”
”Samaa kuin sinä.” Shinea viittasi miehen olalla olevaan kassiin. Hän käänsi katseensa alukseen, josta oli ollut viemässä plasmasäiliön. ”Olette lähdössä planeetalta? Tuolla?”
”Ei meillä ole vaihtoehtoja…” Carpo vastasi. Joltakin lähikaduista kuului kolarin ääni. Sitä seurasi jonkun tuskainen huuto ja ujeltava hälyttimen ääni.
Shinea mietti ohikiitävän hetken epätoivoinen ilme kasvoillaan.
”Paljonko sait varastettua plasmaa?” Hän kysyi.
”Parikymmentä säiliötä.” Carpo vastasi vaimeasti.
”Vaihdatko ne matkaan turvallisemmalla aluksella?” Shinea kysyi.
”Cira, ota tavarasi.” Carpo käski empimättä siskoaan, napaten heidän aluksestaan omat tavaransa, sekä aluksen plasmasäiliön. Shinean silmin katsottuna heillä oli naurettavan vähän matkatavaroita ja ne oli selkeästi pakattu kiireessä. Sisarukset seurasivat Shinean perässä, päätyen paikkaan, johon Karmin alus oli parkkeerattu. Shinea koputti oveen lyhyen sarjan ja ovi sihahti auki.
”Odottakaa hetki.” Hän huikkasi Carpolle hypätessään sisään.
”Törmäsin vanhaan opiskelukaveriini ja hänen siskoonsa.” Shinea sanoi hiljaa aluksen ohjaamossa istuvalle isälleen. ”Tein vaihtokaupan… Turvallisempi pakomatka plasmaa vastaan.”
Karm tyytyi nyökkäämään, luottaen tyttärensä arviointikykyyn ja Shinea kehotti Carpoa ja Ciraa kiipeämään kyytiin. Ovi sulkeutui sihahtaen.
”Käynnistä alus ja suuntaa pois planeetalta.” Shinea huikkasi isälleen. ”Laitamme plasmasäiliöt paikoilleen.”
”Cira, sido tavaramme kiinni ja istu sitten alas.” Carpo sanoi vaimeasti siskolleen, seuraten Shinean perässä aluksen takaosaan. Koska kyseisen mallin alukset oli tarkoitettu pitkien matkojen taittamiseen, niiden plasmasäiliöt sai vaihdettua aluksen takaosasta käsin ilman välipysähdyksiä. Täysiä plasmasäiliöitä pystyi lataamaan telakkaan kerralla useamman ja alus käytti niistä polttoainetta sitä mukaan, kun edellinen tyhjeni.
Alus nytkähti vaimeasti lähtiessään liikkeelle. Shinea ja Carpo vaihtoivat nopeasti tyhjät plasmasäiliöt täysiin. He siirsivät tyhjät, sekä loput varastetuista säiliöistä aluksen takaosassa olevaan säilytystilaan. Matkustustilojen puolelle he palasivat juuri, kun Karm ohjasi aluksen jyrkkään nousukiitoon. Kiinnittämättömiä tavaroita singahteli pitkin alusta ja Shinea horjahti, joutuen ottamaan tukea matkustamon hyllyköstä. Hän tunsi Carpon käsivarren vyötäröllään, kun mies auttoi häntä pysymään pystyssä. Ote teki kipeää naisen rusikoidulla vartalolla, mutta sillä hetkellä Shinea arvosti miehen kuntosaliharrastusta ja sen myötä kertynyttä lihasmassaa. Carpo oli kuin kivimuuri, joka ei liikahtanut tuumaakaan paikaltaan aluksen heittelehtiessä ja tärähdellessä voimakkaasti.
Cira istui toisessa matkustamon pöydän ääressä olevista tuoleista vöihin köytettynä. Tytön kasvot olivat kyynelistä märät ja hän oli selkeästi peloissaan. Ulkoa kantautui vaimeita räjähdyksen ääniä. Carpo tarttui Shineaan päättäväisellä otteella ja siirsi tämän lähimmän istuimen luo, siirtyen itse Karmin seuraksi aluksen ohjaamoon. Shinea kuuli isänsä ja Carpon käyvän hiljaista sananvaihtoa keskenään, jonka lopputuloksena Carpo jäi ohjaamoon istumaan säätääkseen aluksen kojelaudassa olevia säätimiä, jotta Karm voisi keskittyä aluksen ohjaamiseen saadakseen heidät mahdollisimman nopeasti pois kotiplaneetaltaan. Shinea siirtyi pöydän ääreen, istuen Ciraa vastapäätä. Hän kytki nopeasti turvavyönsä ja ojensi sitten kätensä pöydän yli, tarttuen tytön käteen.
”Me selviämme kyllä.” Shinea sanoi hiljaa. Ciran alahuuli värisi, kun hän puristi Shinean kättä. Tyttö ei sanonut mitään, ilmeisesti koska ei luottanut ääneensä, mutta hän nyökytteli kiivaasti, vaikka ei näyttänyt oikeasti uskovan Shinean sanoihin. Ulkopuolelta kuului jälleen räjähdyksen ääniä, jotka saivat sekä Ciran että Shinean säpsähtelemään. Shinea näki istumapaikaltaan aluksen läpi ohjaamoon ja sen tuulilasista ulos. Hänen silmänsä laajenivat kauhusta hänen tuijottaessaan ikkunasta avautuvaa näkymää.
Kauempana edessä näkyi Kornasta lähtenyt evakuointialus. Se oli iso, matkustajakapasiteetiltaan noin parin tuhannen ihmisen luokkaa, tällä hetkellä kyydissä olevien matkustajien määrän ollessa varmasti paljon enemmän. Alus otti osuman ja räjähti hetkeä myöhemmin kappaleiksi. Taivaalta näytti suorastaan satavan alas ammuttuja aluksenromuja. Shineaa pelotti, että heidänkin aluksensa ottaisi osuman.
Hän kuuli Karmin ja Carpon keskustelevan jälleen, mutta ei erottanut sanoja metelin yli. Shinea olisi halunnut nousta mennäkseen ohjaamoon, mutta hän ei uskaltanut jättää Ciraa yksin. Isä tunsi aluksensa perin pohjin ja Carpo ottaisi varmasti käskyt vastaan tällaisessa tilanteessa, joten luultavasti naista ei tarvittaisi ohjaamon puolella. Ja mitä hän edes olisi voinut siellä tehdä…? Alukseen osui jotakin ja se tärähti voimakkaasti, saaden sekä Ciran että Shinean kiljahtamaan säikähdyksestä.
Nainen käänsi katseensa ohjaamon suuntaan, kohdaten olkansa yli katsovan Carpon katseen.
”Ei hätää.” Mies muodosti sanat äänettömästi huulillaan ja käänsi jälleen katseensa takaisin kojelautaan. Shinea ei voinut kuin tuijottaa tuulilasista aukeavaa näkymää, vaikka se sai hänet pelkäämään koko ajan enemmän.
Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen räjähdykset, tärinä ja heilahtelu loppuivat ja aluksen tuulilasista aukesi näkymä pimeään avaruuteen. Karm sanoi jotain ja Carpo nousi raskaasti huokaisten ylös, astellen matkustamon puolelle, pysähtyen siskonsa viereen. Cira irrotti otteensa Shinean kädestä ja halasi tiukasti veljeään äänekkäästi nyyhkyttäen. Shinea avasi turvavyönsä ja asteli tärisevin jaloin ohjaamoon jutellakseen isänsä kanssa, jättäen Carpon lohduttamaan siskoaan.
”Oletko kunnossa?” Shinea kysyi. Isä näytti rasittuneelta ja loputtoman väsyneeltä.
”Olen.” Karm vastasi vaimeasti. ”Miten itse voit?”
Shinea lysähti toiseen ohjaamon tuoleista. Häneen sattui, olo oli pohjattoman surullinen, hän ikävöi jo nyt N’idaa ja Ruaa, pelko oli henkäissyt hänen niskakarvansa pystyyn ja ahdistus puristi rintakehää.
”Minua pelottaa.” Shinea vastasi, yrittäen silti kääntää ajatuksensa tulevaan. ”Mihin olemme matkalla?”
”Ensi alkuun Basamialle…” Karm vastasi vaimeasti.
”Minkä ihmeen takia?” Shinea kysyi hämmentyneenä. Hän ei ollut elämänsä aikana luultavasti kertaakaan kuullut mitään positiivista Basamiasta tai sen paikallisista asukkaista.
”Koska se on tällä erää helpoiten saavutettavissa, alus kaipaa mahdollisimman pikaista huoltoa ja Basamialaiset pystyy vaientamaan rahalla.” Karm vastasi kireästi. ”Lisäksi minulla on edelleen suhteita joihinkin paikallisiin. Heidän apunsa tulee tarpeeseen.”
Shinea tyytyi nyökkäämään. Varmasti isä oli punninnut päätöksensä mahdollisimman monelta kantilta.
”Entä tuo kaverisi siskoineen?” Karm kysyi. ”Minne he ovat menossa?”
”En tiedä…” Shinea vastasi. ”Täytyy keskustella Carpon kanssa.”
Karm jäi varmuuden varalta ohjaamoon, kun hänen tyttärensä asteli takaisin matkustamon puolelle.
”Mihin te olette matkalla?” Shinea kysyi hiljaa.
”En tiedä…” Carpo vastasi väsyneesti. ”Suunnitelma oli vain päästä pois Hydrukselta. Traversalle, Artasialle… mihin tahansa.”
”Ilmeisesti alus otti jotain osumaa, jonka seurauksena se kaipaa mahdollisimman pikaista huoltoa…” Shinea sanoi vaimeasti.
”Suojakilpi otti aikamoisen tällin.” Carpo myönsi.
”… Joten isä sanoi, että suuntaamme ensi alkuun Basamialle.” Shinea vastasi. ”Jäättekö sinne, vai..?”
”Emme.” Carpo sanoi nopeasti, katsoen Shineaa hyvin tuima ilme kasvoillaan. ”Mihin tahansa muualle, mutta ei Basamialle.”
”Minusta tuntuu, että tämä keskustelu on parasta käydä isän kuullen.” Shinea sanoi hiljaa. ”Tulkaa molemmat.”
Carpo ja Cira seurasivat Shineaa aluksen ohjaamoon. Sisarukset esittelivät itsensä Karmille ja Shinealle valkeni tässä vaiheessa, että Carpo oli tosiasiassa sisarusten sukunimi. Carpon etunimi oli Caleb. Shinea pohti, olivatko heidän vanhempansa olleet jotenkin mieltyneitä C-kirjaimeen, kun kummankin lapsen nimikirjaimet olivat CC.
Karmilla ei ollut aikomustakaan jättää sisaruksia Basamialle, mutta rehellisyyden nimissä hän totesi, ettei vielä tiennyt, mihin hän ja Shinea suuntaisivat planeetalta, kun alus olisi jälleen kunnossa.
”Meillä ei ole varaa maksaa kyydistämme Shinean kanssa tehtyä vaihtokauppaa enempää.” Caleb sanoi vaimeasti.
”Oletan, että aluksen huoltotoimet sujuvat nopeammin kahden mekaanikon voimin.” Karm totesi. ”Shinea ei ole aivan täydessä iskussa tällä hetkellä, joten sinä ja siskosi voitte kuitata matkanne auttamalla.”
Sisarukset vilkaisivat toisiaan ja molemmat nyökkäsivät myöntymisen merkiksi.
”Isä… Menkää Ciran kanssa nukkumaan.” Shinea kehotti. ”Carp… Caleb voinee ottaa ensimmäisen vuoron aluksen ohjaimissa. Jään pelkääjän paikalle nukkumaan.”
Yllättävää kyllä, Karm ei väittänyt vastaan. Hän rullasi pyörätuoleineen matkustamon puolelle uupunut teinityttö perässään. Caleb istui ohjaamoon ja Cira toi Shinealle makuupussin, jonka nainen leväytti auki. Karmin ja Ciran käytyä nukkumaan, Shinea veti ohjaamon oven lähestulkoon kiinni ja pujahti sitten makuupussiin, istuen pelkääjän paikalle.
”Kummalla nimellä haluat tulla kutsutuksi?” Shinea kysyi vaimeasti.
”Kummasta pidät enemmän?”
”Calebissa on kiva sointu.” Shinea hymähti.
”Käytä sitten sitä. Tosin oletan, että sinua huvittaa tieto, että olen se seuraavan polven versio samalla nimellä varustetusta miehestä.”
Shinean vinkkelistä katsottuna tämä tieto selitti yllättävän paljon hänen entisen koulukaverinsa luonteesta.
”Okei, Caleb junior.” Nainen hymähti. ”Mitä kaikkea ehdit pakkaamaan mukaan siskosi kanssa?”
”Pääasiassa vaatteita.” Caleb vastasi. ”Käytännössä vain välttämättömiä asioita. Viestimet, laturit, vara-akut. Vähän ruokaa, rahaa…”
”Tiedätkö, missä vanhempanne ovat?” Shinea kysyi.
Caleb oli hetken hiljaa. Hän yritti selkeästi pitää itsensä kasassa.
”Todennäköisesti siinä Kornasta lähteneessä evakuointialuksessa.” Mies vastasi lopulta.
”Voi ei…” Shinea sanoi vaimeasti. ”Olen todella pahoillani, Caleb.”
”Aina voi toivoa, etteivät he ehtineet siihen…” Mies sanoi vaimeasti, tuijottaen ulos aluksen tuulilasista. ”Tosin, ei Hydrukselle jumiin jääminenkään ole mitenkään hyvä vaihtoehto…”
”Toivotaan kuitenkin parasta.” Shinea lohdutti. ”Minun täytyy tosin pyytää… Jos joku, kuka tahansa, tavoittelee sinua tai siskoasi, älkää mainitko minua tai isää.”
”Shinea, Cira ja minä olemme teille käytännössä elämämme velkaa.” Caleb huomautti. ”Voit olla huoleti.”
Shinea yritti käpertyä parempaan asentoon penkillään. Mikään ei tuntunut hyvältä ja kipulääkkeiden vaikutus alkoi jälleen vaimentua.
”Saanko kysyä..?” Caleb aloitti hetken kuluttua, katsellen parempaa asentoa hakevaa naista. ”Mitä sinulle tapahtui?”
”Entinen avopuolisoni pieksi minut...” Shinea vastasi, haluamatta paneutua asiaan sen syvällisemmin.
”Toivottavasti hän sai ansionsa mukaan.” Caleb totesi kääntäessään katseensa pois.
Shinea mietti Ruaa ja Haromin huutoja, toivoen hartaasti, että mies tosiaan oli saanut ansionsa mukaan. Enempää hän ei ehtinyt vaihtaa kuulumisia ennen nukahtamistaan levottomaan uneen.

Veri oli levinnyt valtavaksi lammikoksi pitkin käytävää. Sitä oli lattialla ja seinillä, jopa katossa. Harom makasi verilammikossa Ruan velton ruhon alla, hengittäen hyvin pinnallisesti. Korvissa suhisi ja suussa maistui metallilta. Mies tunsi verivanojen valuvan kasvoillaan, ne olivat kiemurrelleet hänen silmiinsä ja suuhunsa, eikä hän ollut varma oliko veri hänen omaansa vai peräisin tuosta viheliäisestä catronainraadosta, jonka alla hän virui.
Mies tiesi, että adrenaliiniryöppy estäisi oman aikansa kipua tuntumasta, joten hän ryhtyi kampeamaan itseään pois valtavan eläimen alta. Se oli hidasta ja vaivalloista, sillä catronai oli kuin ylisuuri ja painava räsynukke. Lopulta, kun Harom oli saanut taisteltua itsensä vapaaksi, kipu alkoi raadella hänen kehoaan. Oikea käsi ei vastannut lainkaan aivojen välittämiin käskyihin ja repivin kipu risteili kyynärvarressa. Luita oli varmasti poikki. Mies yritti paikallistaa muita vaurioita itsestään, mutta hylkäsi yrityksen nopeasti.
Kaksi Haromin mukanaan tuomaa miestä ilmestyi miehen näköpiiriin juuri, kun hän luhistui takaisin lattialle. Kolmannen ääni kuului vähän matkan päästä, käyden mitä ilmeisimmin keskustelua viestimen välityksellä hyvin tympääntyneellä äänensävyllä, puhuen kieltä, jota Harom ei ymmärtänyt.

Caleb herätti Shinen ja tämä puolestaan isänsä, kun he saapuivat lähelle Basamiaa. Karm siirtyi ohjainten taakse, varmisti suuntimat ja asetti uudet koordinaatit. Tuona aikana Caleb nukkui muutaman tunnin raskasta unta, samaan aikaan kun Cira ja Shinea valmistivat matkaseurueelle ruokaa, hyödyntäen pääasiassa niitä ruokatarpeita, jotka oli pelastettu Wayn sukukartanon jääkaapista. Säilykkeitä ja kuivatavaraa oli pakattu mukaan myös, mutta niihin kajottaisiin vasta myöhemmin, kun ruuan hankkiminen olisi oikeasti haastavampaa.
Laskeutumisen jälkeen Shinea ja Caleb kävivät yhdessä läpi aluksen kojetaulussa palavat vikavalot ja tarkistivat sen jälkeen aluksen ulkopinnan, moottoritilan sekä sulaketaulun. Lopulta heillä oli lista osista, jotka olisivat välttämättömiä sekä toinen lista, jossa olisi kaikki puolipakollinen korjattava. Kolmannessa listalla oli muita tarpeellisia tavaroita ruokatarpeista hygieniatarvikkeisiin.
Matkaseurue päätti yhteisesti, että ensin haettaisiin vain kaikista välttämättömimmät osat. Sen jälkeen he korjaisivat aluksen, jonka jälkeen olisi aika miettiä, oliko turvallista hakea puolipakollisia asioita tai muita täydennyksiä. Ennen kuin he lähtivät, Karm ohjeisti heitä siitä, miten Basamialaisten kanssa olisi paras toimia.
”Basamialaisilla on pitkä muisti.” Mies sanoi. ”Joten pitäkää mielessä, että painotatte jokaiselle paikalliselle, jonka kanssa asioitte, etteivät he ole nähneet tai kuulleet meistä mitään. Emme ole olleet täällä, eivätkä he myyneet meille mitään.”
Sisarukset sekä Shinea nyökkäsivät.
”Olette varmasti nähneet elämänne aikana kuvia paikallisista, joten tiedätte miltä basamialaiset näyttävät. Tuijottaminen saattaa laukaista vihamielisyyksiä, joten pyrkikää asioimaan normaalisti.” Karm totesi.
”Miten ihmeessä heitä katsotaan silmiin?” Cira kysyi hieman epävarmasti. ”Niitä on neljä…”
”Katso keskelle.” Karm neuvoi.
”Saattaa kyllä olla parempi, että jäät Karmin kanssa aluksen luo.” Caleb sanoi siskolleen, joka nyökkäsi myöntymisen merkiksi.
Päärynänmuotoiset, pitkäkätiset, nelisilmäiset ja niin ikään neljällä rapumaisella jalalla varustetut basamialaiset olivat muihin aurinkokunnan asukkaisiin verrattuna varsin omalaatuisen näköisiä ja heitä oli vähän muualla, kuin omalla planeetallaan. Heillä oli myös varsin huono maine muiden Arcanan kansojen keskuudessa. Yleinen sanonta kuului, että hämäräperäisiin asioihin oli parempi olla sekaantumatta, ettei päätyisi kauppatavaraksi Basamialle. Mitä Basamialta ei saanut, sitä ei todennäköisesti ollut edes olemassa. Mikäli tarvelistalla oli väärennetyt henkilöllisyyspaperit, huumausaineena käytettyä nymfin verta, munuainen, giga-ursa tai kotiorja, paras ostospaikka oli Basamia.
Karm kertoi, että varaosakauppias, jonka luokse Shinea ja Caleb olivat matkalla, oli nimeltään Jerrell. Hän antoi vielä muutaman neuvon, miten paikallisten kanssa olisi parasta toimia ja millaiset kommunikoinnin tyylit olisivat ulkoplaneettalaisten kannalta katsottuna uhkaavia, ennen kuin Shinea ja Caleb lähtivät kohti kallioon kaiverrettua kylää. Tasamaalle rakennettuja rakennelmia oli matkan varrella hyvin vähän, nekin sen näköisiä, että ne oli tehnyt joku muu, kuin basamialaiset.
Kallioon rakennetun kylän ulommalla laidalla oli suurin osa niistä liikkeistä, joita Shinea ja Caleb etsivät ja joita hydruslaiset visiittinsä aikana tarvitsisivat. He löysivät varsin nopeasti ja helposti Karmin mainitseman varaosaliikkeen, astuen varsin pyörein muodoin kaiverrettuun liiketilaan.
”Huhuu?” Shinea huhuili sillä ensisilmäyksellä vaikutti siltä, ettei siellä ollut ketään. ”Jerrell?”
Naisen oikealla puolella liikkui jotain varsin suurta, jonka jalat rahisivat hiekkaista lattiaa vasten. Shinea säpsähti yllättävää liikettä, törmäten Calebiin ja jääden seisomaan lähestulkoon miehen syliin.
”Se olen minä. Mitä olette vailla?” Varsin karkealla yleiskielen aksentilla varustettu basamialainen kysyi.
”Hei!” Shinea hihkaisi hieman kimeällä äänellä, yskäisten tasatakseen ääntään.
”Tarvitsemme suojakilventehostimen tuotenumerolla b1553 sekä pakkauksen 4u70-sulakkeita, sekä nämä listassa olevat osat.” Caleb avasi keskustelun heidän tarpeistaan, ojentaen lapun. Kaupanpitäjä rapsutti leukaansa pitkällä kolmisormisella kädellään, ennen kuin asteli hitaasti syvemmälle liiketilaansa lappua katsellen, napaten eräältä hyllyltä pienen laatikon. Toista, varsin suurikokoista laatikkoa basamialainen naputti ohimennen toisella kädellään ja Caleb sai hakea sen omin käsin. Loput listan tavaroista löytyivät pienen kokonsa vuoksi tiskin alta.
”Sopiiko tarkistaa, että osa on varmasti oikea? Näihin lipsahtaa toisinaan tehtaalla vääriä tuotteita.” Caleb kysyi asettaessaan laatikon tiskille, jonka taakse kauppias oli hiekkaa rahisuttaen kipittänyt. Basamialainen nyökkäsi ja Caleb avasi laatikon, tarkastellen osaa, käännellen sitä käsissään, tarkistaen kaikki merkinnät ja ilmeisimmät kohdat, joista osassa oleva mahdollinen vika voisi ilmetä.
”Näyttää olevan kunnossa.” Caleb totesi asettaessaan osan takaisin laatikkoon.
”Teille hydruslaisille kävi varsin ikävästi viime yönä.” Kauppias totesi pahoittelevasti. ”Mistä päin hydrusta olette?”
”Karnassoksesta.” Shinea vastasi, naputtaen pöydällä olevaa tavarapinoa. ”Paljonko haluat näistä?”
”Mitä on tarjota?” Kauppias kysyi.
”400 chronia?” Caleb ehdotti.
”Yritätkö loukata minua?” Basamialainen kysyi, sähähtäen perään varsin tyytymättömän oloisena.
”Hän on mekaanikko ja tuntee kyllä osien hinnat.” Shinea totesi olkiaan kohauttaen.
”Eilisen kaltaiset tapahtumat vaikuttavat markkinahintoihin.” Kauppias perusteli, silmäillen naista päästä varpaisiin, kuin yrittäen löytää hänestä jotain maksuksi kelpaavaa. ”Tiedän kyllä, kuka olet, Shinea Way. Huomauttaisin, että tahansa muu olisi valmis myymään sinut diameille silmiään räpäyttämättä.”
Basamialainen antoi sanojensa vaikuttaa hetken, katsoen naista kohti varsin määrätietoisen näköisenä, odottaen tämän reaktiota. Shinea ei sanonut mitään, mutta hänen kehonsa jännittyi. Ei niinkään sen vuoksi, että Jerrell tiesi kuka hän oli, vaan huonosti verhotun uhkauksen takia.
”Joten sanoisin, että teidän on parempi tehdä kaupat kanssani, niin kenenkään ei tarvitse tietää, että olette täällä ikinä olleetkaan.” Jerrell jatkoi.
Shinea hengitti syvään, nostaen kätensä niskansa taakse, irrottaen kaulastaan korun. Hän piti korua hetken kämmenellään, katsoen sitä kuin tekisi raastavaa päätöstä, painaen sen lopulta pöydälle. ”Tämä oli äitini. Kelpaako se osaksi maksua?”
Tämä johti neuvotteluun korvauksesta. Lopulta Basamialainen sai 300 chronia, Shinean kaulakorun sekä tämän ranneketjun, sekä tiedon siitä, minkä kaupungin lähistöltä he todellisuudessa olivat paenneet.
Shinea ja Caleb pakkasivat ostoksensa, astelivat ulos ja Shinea veti saman tien hupun päähänsä.
”Minusta tuntuu, että maksettiin tästä reissusta ihan liian kallis hinta.” Hän totesi, vaikka korut olivat juuri tällaisen tilanteen vuoksi otettu mukaan.
”Olen samaa mieltä.” Caleb vastasi. ”Mutta ei meillä juuri ollut vaihtoehtoja.”
”Tämä on ylipäätään todella outo konsepti kaupanteolle, kun on tottunut siihen, että poimii ostokset mukaansa, höylää ne pikakassan läpi itse, vilauttaa maksuvälinettä, pakkaa kamansa ja kävelee ulos…” Shinea mutisi.
”Josko meidän ei tarvitsisi viettää täällä kovinkaan pitkää aikaa.” Caleb lohdutti. He lähtivät astelemaan takaisin alukselle, pysytellen vaitonaisina koko matkan, vilkuillen ympärilleen siltä varalta, että joku seuraisi heitä.

Aluksen luo päästyään he kertoivat Karmille, miten ostosreissu oli sujunut. Karm pyrki vakuuttamaan heille, ettei ollut mitään hätää, vaikka epäili sanomisiaan itsekin. Sen jälkeen Shinea ja Caleb vaihtoivat alukseen kaikki tarpeelliset osat. Vaikka niitä ei ollut erityisen montaa, kului silti useampi tunti, ennen kuin he saattoivat todeta aluksen turvalliseksi ja käyttökuntoiseksi.
”Pitäisikö meidän tässä vaiheessa tehdä aluksen eteen vielä sen verran, että muutamme sen ulkonäköä?” Shinea kysyi isältään. ”Tällä hetkellä se on… aika silmäänpistävä tuntomerkkiensä puolesta.”
”Luultavasti pitäisi.” Karm myönsi. ”Luotan sinun ja Calebin tietävän paremmin, millä tavalla asia on paras hoitaa.”
”Jos lähdetään heti toiselle ostoskierrokselle, ehditään luultavasti tekemään kriittisimmät muutokset ennen yötä.” Shinea ehdotti. ”Nukutaan sitten yön yli ja lähdetään aamulla. Maali on luultavasti ehtinyt kuivua riittävästi siihen mennessä.”
”Kuulostaa suunnitelmalta.” Caleb totesi. Shinea piilotti tällä kertaa henkilöllisyytensä paremmin, vaikka toisaalta se tuntui tässä vaiheessa varsin turhalta. Hän ja Caleb olivat varsin silmiinpistävä kaksikko jo pituuseronsa puolesta, mutta myös sen vuoksi, että he olivat selkeästi hydruslaisia.
Shinean ja Calebin lähdettyä Karm ja Cira ottivat asiakseen käydä läpi alukseen pakatut varusteet, tarkoituksenaan selvittää oliko jollakin osa-alueella puutteita, joita voisi vielä paikata ennen kuin he lähtisivät jatkamaan matkaansa. Samalla heille tarjoutui mahdollisuus järjestää tavarat uudelleen, jotta ne veisivät vähemmän tilaa ja olisivat loogisemmassa järjestyksessä, sillä pikaisen lähdön vuoksi kaikki oli Hydruksella vain heitetty kyytiin ja potkittu jaloista sinne, minne sillä hetkellä sopivatkaan. Kaksikko puhui keskenään hyvin vähän, sillä muutama edellinen päivä oli ollut heille kummallekin äärimmäisen raskas. Varsinkin Ciralle, joka oli Karmin silmiin aivan liian nuori käymään läpi tällaista helvettiä ja joka oli kaikella todennäköisyydellä menettänyt Diamien hyökkäyksessä kotinsa lisäksi myös vanhempansa, sekä kaikki tulevaisuudensuunnitelmansa. Epävarmuus kalvoi suuresti myös Karmin itsensä mieltä. Hän oli huolesta syrjällään edes ajatellessaan mitä Phobokselle oli käynyt, tai muille ystäville ja tutuille, jotka työnsä puolesta joutuivat jäämään jälkeen ja ottamaan vastaan raivokkaan, näennäisesti täysin tyhjästä tulleen Diamihyökkäyksen. Häntä suretti myös heidän perheensä uskolliset catronait, jotka aivan viime hetkellä olivat hylänneet heidän pakoaluksensa puolustaakseen perhettään, todennäköisesti viimeiseen hengenvetoonsa asti. Rua ja N'ida olivat olleet Karmin pääasialliset seuralaiset hänen yksinäisinä aikoinaan Wayn suurella kartanolla, joten niiden poissaolon aiheuttama tyhjyys kaikui hänen ympärillään kuin kumea rumpu. Hän ei muistanut koska hiljaisuus olisi tuntunut niin hyytävän yksinäiseltä. Catronaista ajatus lipui lemmikkien kanssa jaettuun kartanoon, kotiin, joka sekin oli nyt jäänyt taakse. Sekin saattoi olla jo tarkoituksella maan tasalle poltettu, vieraiden käsien turmeltua sen yksityisyyden ja pengottuaan taskuihinsa kaiken vähänkään arvokkaan.
Karm ei voinut välttyä muistamasta perheensä sukualttaria, jolla lepäsivät Wayn suvun edesmenneet jäsenet aiemmilta sukupolvilta. Sillä alttarilla oli levännyt myös hänen rakas Elaransa. Ajatus siitä, kuinka vähän Diamit mahtaisivat antaa arvoa Hydruslaisten edesmenneitä kunnioittavalle alttarille riipi miehen sydämen verille. Se kaikki tuntui raskaalta taakalta kantaa, mutta Karm teki kaikkensa peittääkseen surunsa ja epätoivonsa. Ei itsensä, vaan Ciran vuoksi. Toisen heistä täytyi olla se vahvempi tukipilari, joka valoi edes etäistä toivoa toiseen, eikä hän todellakaan halunnut kipata moista taakkaa teinitytön harteille.
Cira kirjasi ylös lisähuopia sisältäneen kantokassin sisällön heidän inventaariolistaansa ja Karm oli juuri nostanut sen syliinsä viedäkseen kassin sopivalle säilytyspaikalle, kun hän yllättäen pysähtyi sijoilleen, jääden tuijottamaan aluksen avoimesta ovesta ulos. Miehen ilme tiukkeni hetki hetkeltä hänen katseensa värähtämättäkään ja lopulta se kiinnitti myös Ciran huomion.
"Mitä nyt?" Cira kysyi varovasti.
"Piiloudu." Karm kehotti karheasti kuiskaten. "Älä tule esiin ennen kuin annan luvan, tapahtuipa mitä tahansa."
Cira katsoi ulos, nähden lähestyvän hahmon pukeutuneena tummanharmaaseen, nilkkoihinsa asti yltävään takkiin, joka näytti päällisin puolin suttuiselta, tehden hahmon koko olemuksestakin aavistuksen rähjäisen. Kasvoja ei Cira erottanut, saati rotua, mutta tietojensa ja näkemänsä perusteella hän saattoi päätellä, ettei kyseessä ollut Basamialainen. Oliko tämä toinen hydruslaispakolainen, joka haki heiltä turvaa tai uutisia? Vai kenties Diami? Ciran kasvoilla paistoi pelko, joka tuntui pian kasvavan pakokauhuksi. Karmin huomattua tämän hän siirtyi tytön vierelle ja kietoi kätensä tämän ympärille. Tyttö aivan tärisi.
"Älä pelkää. Me vain juttelemme hetken." Karm vakuutti rauhoittelevalla äänellä. "Tämä on pelkkä varotoimi. En usko, että meillä on hätää."
Karm tietenkin valehteli, peläten sydämenlyöntiensä ja värisevän äänensä paljastavan sen. Mies kehotti uudelleen Ciraa piiloutumaan, tällä kertaa pitäen huolen, ettei hänen oma rauhattomuutensa paistaisi niin vahvasti käskyn läpi. Cira vaikutti edelleen pelokkaalta, mutta toimi kuitenkin kuten Karm oli neuvonut. Tyttö avasi yhden matkustamon puolella olleista penkeistä. Istuinosa nousi ylös, paljastaen kapean säilytystilan altaan. Cira ryömi tuohon säilytystilaan, antaen istuinosan laskeutua jälleen paikoilleen, jääden täyteen pimeyteen ja suurilta osin ulkopuolisten äänien tavoittamattomiin. Teinityttö pysytteli täysin liikkumatta, hengittäen niin pinnallisesti kuin vain pystyi. Sitten hän odotti.
Nähtyään Ciran katoavan penkin sisuksiin Karm rullasi pyörätuolinsa kohti tavarakasaa, jonka päälle oli nakannut YPP-aikaisen tavaramerkkitakkinsa. Hän ojensi kätensä takin alle, tonkien hetken, kunnes veti esiin virka-aseensa, hyvässä kunnossa pidetyn laserpistoolin, joka oli palvellut miestä uskollisesti hänen uransa aikana. Nyt se saisi jälleen turvata hänen henkeään. Piilottaen aseen reitensä ja pyörätuolinsa käsinojan väliin, Karm suuntasi lopulta ulos aluksestaan, kokien olevansa niin valmis kohtaamaan tuon muukalaisen kuin vain tulisi koskaan olemaan. Tulija oli jo lähellä hänen päästessään ulos, tarpeeksi lähellä, jotta tämän edustama rotu ei jäisi arvailujen varaa. Mies oli Diami. Hänen kermanvalkeat hiuksensa olivat hallitun sekaiset, pitkä takatukka puolestaan siististi sidottuna ja palmikoituna. Miehen koko olemus säteili arvokkuutta, muttei missään tapauksessa ylpeyttä. Myös hänen kävelytyylinsä ja ryhtinsä tuntui kertovan enemmän kuin hän ehkä tarkoitti. Miehellä oli askelissaan sotilaan tahditus, ryhdissään ripaus upseeria. Tämä kaikki kuitenkin soti miehen asuvalintaa vastaan, jonka Karm arvasi olevan pelkkää kulissia.
"Pysähtyisin, jos olisin sinä." Karm ilmoitti kaksikon katseiden kohdatessa.
"Pahoittelen tungetteluani. Minulla on tärkeää asiaa Karm Waylle." hahmo vastasi, puhuen huomattavan sujuvaa yleiskieltä kohottaessaan kätensä näkyville. "Tulen aseettomana ja yksin."
"Diamiksi olet todella hölmö, jos saavut yksin ja aseitta Hydruslaisen kynnykselle, varsinkin viimeaikaisten tapahtumien valossa." Karm kähähti ja kohotti kätkemänsä virka-aseen miestä kohti. "Olet myöskin täysin väärässä paikassa. Täällä ei ole ketään Karm Wayta."
"Niinkö?" hahmo hymyili pienesti, muttei kuitenkaan siten että se olisi tulkittavissa uhkaavaksi. "Kerrohan sitten, vanhus, kuinka Karm Wayn tuntomerkkejä vastaava Hydruslainen matkustaa hänen aluksensa tuntomerkkeihin sopivassa kulkuneuvossa, olematta kuitenkaan Karm Way?"
"Ehkä informaatiosi on väärää?" Karm väitti edelleen.
"Basamialaiset ovat tunnetusti tarkkoja informaatiostaan, varsinkin kun myyvät sitä eteenpäin." hahmo vastasi. "Varaosakauppias Jerrell uskoi saaneensa käsiinsä melkoisen arvokkaan tiedonmurun ja tuntui olevan hyvinkin halukas myymään sen imperiumille, mikäli hinnasta päästään sopuun."
Karm vaikeni. Jos tuo mies puhui totta, tarkoitti se, että Basamialainen Jerrell oli pettänyt sen pitkään ja hartaasti rakennetun luottamuksen, joka oli muodostunut jo silloin, kun Karm vielä toimi YPP:n johtohahmona. Basamialaiset olivat aina olleet kyseenalaista sakkia, mutta vaadittiin aivan erityisen selkärangaton yksilö pettämään pitkäaikaiset asiakassuhteet. Ehkäpä Diamien tarjoama palkkio jopa Karmin kaltaisesta vanhasta ja raihnaisesta miehen varjosta oli aivan liian suuri houkutin. Toisaalta se oli ehkä juuri se syy, mikä oli petoksen takana. Karm tuskin palaisi kostamaan tämän jälkeen.
"Hiljaisuudestasi päätellen oletan, että informaatio on paikkansapitävää." mies totesi lopulta, kun Karmin sanainen arkku tuntui sulkeutuneen.
"Hyvä on. Jäljititte minut toiselle puolen aurinkokuntaa, saastaiset hydranperkeleet." Karm kähisi, käsi täristen sen puristaessa tiukasti aseen kahvaa, kunnes lopulta laski pistoolinsa tulijan yllätykseksi.
Karm olisi voinut ampua miehen siihen paikkaan, mutta hänellä ei ollut takuita siitä oliko tämä todella niin aseistamaton, kuin antoi ymmärtää. Tai oliko hän todella yksin. Se, että hän seisoi tuossa yksinään ei taannut sitä, etteikö hänellä olisi aluslastillinen apureita aivan kulman takana odottamassa, tarjoaisiko Karm heille syyn aloittaa verilöyly. Karm ei halunnut ottaa riskiä. Ikäväkseen hänellä ei myöskään ollut aikaa vääntää kättä tuon miehen kanssa loputtomiin. Shinea ja Caleb eivät olisi reissullaan ikuisesti ja Karm halusi tämän miehen pois heidän luotaan ennen sitä. Hänen täytyi myös ajatella Ciraa, joka edelleen piilotteli aluksessa, poissa tuon Diamin näköpiiristä. Hän tekisi kaikkensa välttääkseen Diameja koskemasta kehenkään heistä, vaikka se merkitsisi sitä, että hän heittäisi itsensä siihen helvettiin, mikä ikinä odottikaan Diamien luona.
"En aio pistää hanttiin. Vie minut minne mielitkin." Karm sanoi lyötynä.
"En minä ole viemässä sinua minnekään." Diami sanoi, yllättäen Karmin totaalisesti. "Tulin auttamaan sinua ja matkakumppaneitasi."
"Auttamaan?" Karm toisti, kykenemättä uskomaan kuulemaansa.
"Tämä planeetta ei ole turvallinen piilopaikka. Teidän on lähdettävä ensi tilassa, ennen kun toiset etsintäpartiot tulevat tutkimaan Jerrellin antamaa tietoa." mies alkoi selittää. "Omat tiedustelijani ovat varmistaneet joidenkin Hydruslaisten pakoalusten laskeutumisen Artasialle, Azmealle ja Traversalle. Heidän onnistui myös hämätä aluksiaan seuraamaan lähteneitä imperiumin partioita johtamalla heitä harhaan väärällä informaatiolla, joten kunkin niistä pitäisi olla turvallisia kohteita, ainakin toistaiseksi."
"Mitä syytä minulla on uskoa mihinkään mitä sanot? Voit yhtä hyvin olla johdattamassa meitä ansaan." Karm kysyi, sivuuttaen kaiken mitä muukalainen oli juuri kertonut.
"Miksi ihmeessä minä niin tekisin?" mies hymyili, huomattavan ymmärtävästi. "Olethan jo kuitenkin edessäni, joten minun ei tarvitsisi johdattaa sinua yhtään mihinkään. Jos todella haluaisin sinulle pahaa, olisin jo tehnyt liikkeeni aikaa sitten."
Mies uskaltautui laskemaan kätensä, Karmin seuratessa ilme kovana mitä tämä meinasi. Diamin kädet sujahtivat tämän rähjäisen takin uumeniin, joka paljasti altaan puhtaanvalkean takin rinnuksen. Myös tämä kieli Diamin olevan korkea-arvoisampi kuin mitä antoi ymmärtää, sillä Karm tiesi Diamiupseerien univormujen värikoodin. Mitä valkoisempi univormu, sitä korkeammalla komentoketjussa upseeri oli. Joten kuka helvetti tämä mies todella oli? Löydettyään etsimänsä Diami veti jälleen kätensä näkyviin, pidellen näkyvillä pientä paperipalaa.
"Tässä ovat summittaiset kordinaatit alusten laskeutumisalueista. Voitte varmasti itse etsiä selvinneet hydruslaiset käsiinne. Pitäkää matalaa profiilia, kunnes tilanne rauhoittuu." mies neuvoi, ottaen muutaman varovaisen askeleen Karmia kohti.
"Kuka sinä oikein olet?" Karm kysyi karheasti, seuraten miehen etenemistä hänen luokseen, käsi puristaen pistooliaan, mutta haluttomana nostamaan sitä sylistään. Jollain tapaa hän tajusi uskovansa miehen puheisiin... ainakin hän halusi uskoa niihin.
"Nimeni on Zangrai." mies kertoi ojentaessaan paperilapun Karmille, joka otti sen vastaan verkkaisin elkein.
Zangrai?
Nimi kuulosti Karmin korvaan tutulta, mutta samalla hän tiesi, ettei ollut koskaan ennen tavannut tätä miestä. Hetken aikaa mies ynnäili päässään huomioimiaan asioita: sotilaan marssiaskeleet ja upseerin ryhti, arvokas olemus ja valkea univormun rinnus, joka kieli korkeasta asemasta imperiumin armeijassa. Tällä miehellä oli myös käskyvaltaa jo siinäkin mielessä, että hänellä oli omia tiedustelijoita. Nämä kriteerit yhdistettynä miehen mainitsemaan nimeen jättivät Karmille mieleen vain yhden vaihtoehdon siitä, kuka hänen edessään seisoi.
"Zangrai... Crestin? Keisarin miekka?" Karm lausui päätelmänsä ääneen.
Keisarin miekka oli yksi kunnia-arvoisimmista titteleistä koko Diamien imperiumissa. Sen tittelin sai kantaakseen itsensä hallitsijan omin käsin valitsema, menestynyt ja kunnioitettu sotilas, joka nimen saadessaan tulisi toimimaan hallitsijansa käskyvallan toteuttajana, tämän miekkana siellä minne tämän oma käsi ei yltänyt, palvellen hallitsijaansa koko tämän valtakauden ajan.
"Mitä helvettiä yksi imperiumin korkea-arvoisimmista sotureista kuvittelee saavuttavansa auttaessaan kaltaistani rampaa?"
"Sanotaan toistaiseksi, että minulla on syyni." Zangrai hymyili. "Niin paljon kun haluaisinkin kertoa sinulle tässä ja nyt, aika ei yksinkertaisesti riitä. Tehkää välttämättömimmät valmistelut ja häipykää. Olen yhteydessä, kunhan tilanne rauhoittuu."
"Ennen kun lähdet, haluan kysyä sinulta jotain." Karm sanoi huomatessaan Zangrain jo perääntyvän lähteäkseen. "Tiedätkö mitään pojastani? Onko hän kunnossa?"
"Olen pahoillani, mutta en voi keventää mieltäsi hänen suhteensa." Zangrai vastasi, mietittyään hetken mitä vastaisi. "Emme ole saaneet varmistusta hänen kuolemastaan, mutta se ei tarkoita, että hän olisi yhä elossa. Jos se mitään merkitsee, yritän kerätä lisää informaatiota ennen seuraavaa yhteydenottoani."
"Missä jamassa Hydrus on nyt?" Karm kysyi seuraavaksi.
"Se ei ole kaunis näky. Imperiumi on vallannut suurimmat ja merkittävimmät kaupungit ja hajottanut selviytyneet siviilit ympäri lähialueita, turvattomina ja liki puolustuskyvyttöminä." Zangrai maalasi Karmille lohdutonta kuvaa tämän rakkaan kotimaailman tilasta. "Hyvin pian keisari Xenor tulee saapumaan Hydrukselle lentävällä palatsillaan, 'Lexanderilla. Hän aikoo laskeutua sillä Karnassokseen, aikeenaan tehdä siitä uuden imperiuminsa sydämen."
"Karnassos oli lähtökohdiltaankin korruption mädättämä. Siinä mielessä keisarinne vain sopii kuvaan, kuin raatokärpäsen toukka kompostissa." Karm kähisi, rauhoittaen kuitenkin mielensä kysyäkseen vielä yhtä asiaa. "Entä Harom Tenwera? Hänellä tuntuu olevan pakkomielle tyttäreeni. Onko meidän syytä odottaa hänen lähtevän peräämme uudelleen?"
"En usko, että siitä huolta. Löysimme Tenweran sukukartanoltanne...raadeltuna ja vain heikosti elämänlangastaan roikkuen. Catronainne varmisti, että hänen osansa valtauksessa jäi lyhyeksi. Nähtäväksi jää selviääkö hän elossa ja vaikka selviäisikin, hänet todennäköisesti siirretään muihin tehtäviin. En siis usko, että tulette kuulemaan hänestä enää." Zangrai vastasi. "Se teidän toinen catronainne puolestaan onnistui tappamaan kaksi Tenweran mukana ollutta sotilasta, ennen kuin se ajettiin metsään. En tiedä mikä sen kohtaloksi koitui, vai pääsikö se pakenemaan jahtaajiaan."
"Rua...N'ida..." Karm kuiskasi murheellisena, mutta hyvin kiitollisena kahden catronain tekemästä uhrauksesta.
"Sikäli kun se mitään merkitsee, olen pahoillani tästä kaikesta. Ihan vilpittömästi." Zangrai sanoi. "Tämä valtaus on jotain, mitä ei olisi pitänyt tapahtua."
"Mutta se tapahtui.” Karm vastasi katkerasti. ”Pahoittelusi ovat laiha lohtu."
"Se on kaikki mitä voin tällä erää tarjota." Zangrai huokaisi. "Mutta usko kun sanon, että teen kaikkeni palauttaakseni asiat oikeille raiteilleen. Jos sinulla ei ole muuta syytä uskoa minuun, usko siihen, että Hydrus ei ole yksin tässä taistelussa, eikä viimeistä erää olla vielä pelattu."
"...kuinka olet minuun yhteydessä?" Karm kysyi, mietittyään hetken aikaa Zangrain sanoja.
"Oletan että pelaat edelleen conqueria?" Zangrai kysyi. "Antamani lapun kääntöpuolella on koodi, jonka aktivoin, kun katson tilanteen olevan turvallinen keskinäiselle kommunikaatiolle. Koodi päästää sinut osaksi pelihuonetta, jota eivät Diamit tai Hydruksen petturit valvo. Tulen olemaan siellä."
"Kuinka sinä...?" Karm hämmästeli, aikeenaan kysyä mistä Zangrai tiesi hänen pelaavan online-conqueria, mutta päätti muuttaa kysymystään oleellisempaan. "Kuinka tunnistamme toisemme?"
"Olemme pelanneet ennenkin." Zangrai vastasi pienesti hymyillen. "Mikäli muistan oikein, voittotilastomme toisiamme vastaan ovat sinun eduksesi, joskin vain kahdella voitolla."
Karm kävi nopeasti mielessään läpi kaikki muistamansa nimimerkit, joiden kanssa oli käynyt online-conquerissa verisiä taisteluita. Jostain syystä parhaiten oli jäänyt mieleen varsin typeriä ja mukahauskoja nimimerkkejä, kuten HydranHönky, I-AM-STARODABANT!, ursankulli69, Freedomfighter, tenwera-imee-munaaLOL, sekä taitavia vastustajia, kuten sp3ssuk3ssu, viimeinen_tabooralainen ja kalifin kirjeveitsi...
"En jaksa edes olla yllättynyt tästä, veitsi..." Karm huokaisi, tajutessaan Zangrain olleen yksi hänen vakivastustajistaan vuosien varrelta.
Kalifin kirjeveitsi oli henkilö, jonka kanssa Karm oli KWay-nimimerkkinsä takaa viettänyt lukuisat rattoisat peli-illat, monesti vain keskustellen niitä näitä. Kaveri, jonka hän oli oman käsityksensä mukaan oppinut tuntemaan, joskaan ei selvästikään niin hyvin kuin oli luullut. Se että nimimerkin takaa paljastui Diami oli suoranainen yllätys ja vielä suurempi sellainen Karmin tajutessa, että nimimerkki oli ollut varsin kuvaava versio miehen tosielämän tittelistä. Toisaalta siihen olisivat sopineet myös sellaiset nimimerkit, kuin kuninkaanpuukko ja lordin leuku…
"Odotan innolla seuraavaa peliämme." Zangrai hymyili, kaivaen vielä jotain taskustaan. "Ai niin...ota tämä. Lahja Crestineiltä Wayn perheelle. Se ei hyvitä sitä mitä olette läpikäyneet, mutta toivottavasti se edes kohentaa hieman mielialaanne näinä vaikeina aikoina."
Zangrai heitti pienen paketin Karmille, joka otti sen kiinni ilmasta. Paketti oli kääritty vaimeasti rapisevaan sellofaaniin ja koristeltu vihreällä rusetilla. Sisäpuolella oli pieni käsin punottu kori, joka oli täytetty taidokkaasti valmistetuilla lusikkaleivillä. Hämmentynyt Karm ei osannut kuin katsoa Zangrain perään tämän kävellessä poispäin, lopulta kadoten näköpiiristä. Hänestä tuntui kuin hurrikaani olisi kulkenut heidän pysähdyspaikkansa läpi, tuoden mukanaan niin hyviä kuin huonoja uutisia. Hänen oli vaikea sisäistää kaikkea kuulemaansa, eikä hän edelleenkään tiennyt saattoiko täysin luottaa Zangrain sanoihin. Mutta yhden asian tämä kohtaaminen oli tehnyt hänelle lohduttoman selväksi: heidän oli lähdettävä Basamialta niin pian kuin suinkin.

Zangrai asteli rauhallisin askelin kohti Basamialaisten kallioon louhittua kylää, jonka vastakkaiselle puolelle oli jättänyt aluksensa. Kulkiessaan hän riisui rääsyläisen takkinsa, paljastaen sen alta tyylikkään univormunsa, joka oli liki kauttaaltaan valkoinen, vain olkaimien ja hihanpäätyjen ollessa edelleen mustat, muutamien takin yksityiskohtien ohella. Miehen ilme vakavoitui hänen saapuessaan alukselleen, jonka luona häntä odottivat kaksi Diamisotilasta, sekä Jerrell, tuo Basamialainen varaosakauppias, joka oli myynyt Karmin matkakumppaneineen imperiumille.
"Luotan, että olette tyytyväinen kauppoihimme." Jerrell sanoi ääni rohisten, hieroen käsiään yhteen. "Nyt kun Way ei enää ole päänvaivananne, tuskin tarvitsette hänen alustaankaan. Voin kernaasti ottaa sen hoteisiini, hävittää kaiken todistusaineiston siitä, että hän koskaan edes kävi täällä."
"Sinä valehtelit meille, Jerrell." Zangrai sanoi tuimasti.
"Hä?" Jerrel hörähti, kahden Diamin luodessa kysyvät katseet keisarin miekkaan.
"Luulin teidän Basamialaisten olevan tietoisia siitä mitä myytte, mutta huomaan että todellisuudessa yritätte vain kusettaa kauppakumppaneitanne." Zangrai jatkoi. "Jos olisit edes yrittänyt varmentaa keräämäsi informaation, olisit huomannut, ettei kyseessä ollut Karm Way. Myit meille pelkän elämänsä loppupäässä roikkuvan ramman Hydruslaisen, joka tuskin elää kuukautta pidempää. Imperiumilla ei ole mitään käyttöä hänenlaisilleen. Luulitko ettemme tuntisi eroa?"
"M-minä vannon ja vakuutan, että Karm Way on täällä. Ja hänen tyttärensä myös!" Basamialainen huusi ja vannotti, mutta se oli turhaa.
"Varastit imperiumilta, Jerrell. Sen lisäksi päätit juoksuttaa keisarin miekkaa tyhjän takia ympäri Arcanaa, aikana jona Hydruksen tilanteen vakauttaminen on kriittistä." Zangrai soimasi, suunnaten sitten katseensa alaisiinsa. "Vangitkaa hänet. Viemme hänet Hydrukselle, jotta voimme päättää hänen kohtalostaan."
Jerrell huusi ja rimpuili kahden Diamin tarratessa häneen ja raahatessa hänet aluksen sisäpuolelle. Basamialainen näytti primitiiviset puolensa sätkiessään jaloillaan ja kynsillään ilmaa ja näykkiessään Diameja kohti, kuitenkaan tavoittamatta näitä. Aluksen sisäpuolella Jerrell taltutettiin nopeasti ja tungettiin tavaratilaan, sidottuna käsistään ja jaloistaan niin tiukasti, että tämä kykeni hädin tuskin hengittämään. Koko toimituksen ajan Zangrai katseli tulosuuntaansa, pohtien kohtaamaansa Hydruksen legendaa ja tämän olemusta. Hän ei nähnyt Karmissa sitä sotilasta, jonka oli toivonut kohtaavansa tämän tavatessaan. Sen sijaan häntä oli odottanut elämänhalunsa kadottanut vanha mies, maailman ja vastoinkäymisten musertama, joka ei jatkanut eteenpäin itsensä, vaan läheistensä vuoksi. Zangrai pohti olisiko Karmista siihen, mihin hän tätä tulisi ajan kuluessa tarvitsemaan.

Karm oli päästänyt Ciran pois piilopaikastaan ja vakuuttanut pelästyneelle tytölle parhaansa mukaan, ettei ollut mitään hätää. Kunnolla teinityttö rauhoittui vasta siinä vaiheessa, kun hänen veljensä ja Shinea palasivat takaisin. Hämmentynyt Caleb lohdutti siskoaan samaan aikaan, kun isä ja tytär kävivät vaimeaa sananvaihtoa aluksen ulkopuolella.
”Meidän täytyy lähteä. Niin nopeasti, kuin mahdollista.” Karm sanoi vaimeasti tyttärelleen.
”Tapahtuiko jotain?” Shinea kysyi tarkkaavaisena.
”Niinkin voisi sanoa.” Karm vastasi. ”Minulle välitettiin varoitus. Paikallaolomme on laverreltu diameille, joten aikaa ei ole hukattavaksi.”
Shinea näytti järkyttyneeltä, mutta tytär näytti työntävän pelon mielestään.
”Käynnistä alus.” Hän sanoi isälleen, astellen matkustamon puolelle auttaakseen Ciraa ja Calebia kiinnittämään matkatavat takaisin säilytystiloihin.
Karm rullasi pyörätuoleineen ohjaamoon ja käynnisti aluksen. Se kehräsi kuin tyytyväinen catronai konsanaan. Hän antoi koneen lämmetä, kunnes Shinea huikkasi matkustamon puolelta, että kaikki oli valmista lähtöön. Caleb ilmestyi hetken kuluttua ohjaamoon, istuutuen apukuskin paikalle.
”Minne me menemme?” Hän kysyi vaimeasti.
”Traverstalle.” Karm vastasi. ”Katsotaan tilannetta uudemman kerran sen jälkeen, kun olemme päässeet sinne.”
”Traversa on kauimmainen asumiskelpo planeetta.” Caleb huomautti. ”Jos haluaa suunnata Azmealle tai Artasialle, täytyy mennä Hydruksen ohi...”
”Näyttää siis vahvasti siltä, että ainakin toistaiseksi meidän täytyy jäädä Traversalle, ainakin siihen asti, että tilanne rauhoittuu.” Karm totesi.
Caleb tyytyi nyökkäämään myöntymisen merkiksi.

[Shinea]

37. The Way Unknown, part 2

Traversalle saapumisen jälkeen minuutit muuttuivat tunneiksi, tunnit päiviksi ja päivät viikoiksi. Ensimmäiset viikot olivat silkkaa selviytymistaistelua kurjien uutisten saavuttaessa hydruslaisen perheen toisensa jälkeen, ennen kuin tilanne lopulta tasaantui. Diamit olivat saaneet vakiintuneen jalansijan heidän kotiplaneetaltaan ja kaikki toivo Hydruksen itsenäisenä pysymisestä näytti valuneen viemäristä alas. Shinea ja Karm eivät olleet kuulleet sanaakaan Phoboksesta valtauksen jälkeen. Miehen viestimeen ei saanut yhteyttä, eivätkä he oikein uskaltaneet perheenjäsentään nimeltä kyselläkään, etteivät saattaisi itseään vaaraan paljastamalla sukunimensä. Oli kuitenkin todennäköistä, että joku epätoivoinen sielu saattaisi myydä tiedon heistä eteenpäin oman selviämisensä turvatakseen.
Karm ja Shinea olivat asettuneet Calebin ja Ciran kanssa Lybranna-nimisen pikkukaupungin laitamille, minne oli kertynyt jo ensimmäisten päivien aikana muitakin Hydruslaisia. Kaupungin reunalle noussut hydruslaisten pakolaisten asuttama leiri pysyi silti kooltaan varsin maltillisena, lisäksi se sijaitsi paikassa, josta sitä ei saattanut havaita ilmasta käsin. Leiri sijaitsi käytöstä poistuneen tehdasalueen tontilla, suuren alushangaarin alla. Kaupungin keskustaan oli muutama kilometri matkaa, mutta se tuntui olosuhteita ajatellen varsin inhimilliseltä matkalta käveltäväksi.
Eräänä aamuna Shinea oli matkalla tekemään välttämättömiä ruokaostoksia, astellen huppu päässä ja kädet taskuissa kohti kaupungin keskustaa, kun hän yllätyksekseen tunnisti erään vastaantulijan.
”Lita.” Shinea henkäisi hämmästyneenä. Samassa nainen kohdisti katseensa häneen ja Litan kasvoille levisi ensin hämmästys, jota seurasi helpottunut hymy. Nainen kuroi heidän välimatkansa nopein askelin umpeen ja tempaisi Shinean syleilyynsä, ikään kuin mitään riitaa ei olisi koskaan ollutkaan.
”Luojan kiitos olet kunnossa.” Lita kuiskasi Shinean korvaan, pitäen hänet sylissään pitkään, työntäen sitten ystävänsä käsivarrenmitan päähän tarkastellakseen tämän kasvoja, kiinnittäen huomionsa nenän yli kiemurtelevaan arpeen. ”Mitä sinulle..?”
”Harom…” Shinea vastasi ääni särkyen.
”Se riivatun kusipää…” Lita puuskahti, pyyhkäisten liikutuksen kyyneliä silmänurkastaan.
”Olen niin pahoillani, etten kuunnellut…” Shinea aloitti, mutta Lita painoi kätensä hellävaroen hänen suunsa eteen.
”Ei sillä enää ole väliä.” Nainen sanoi. ”Miten sinä Traversalle päädyit?”
”Miten kukaan meistä tänne päätyi… Valtauksen jälkeen täytyi tehdä ratkaisuja.” Shinea vastasi hiljaa. ”Isä on kunnossa, mutta Phoboksesta emme ole kuulleet sanaakaan sen jälkeen, kun diamit hyökkäsivät… Ajattelimme ottaa yhteyttä Theoniin, josko hän pystyisi YPP:n riveissä selvittämään jotain…”
Litan järkyttynyt ilme kieli siitä, että hän tiesi jotain.
”Mitä…?”
”Et ole kuullut…?” Lita sanoi vaimeasti.
”Mitä?!” Shinea kysyi entistä kiivaammin, peläten Litan tietävän jotain Phoboksen kohtalosta.
”Luojan tähden tämä on vaikeaa…” Lita manasi hiljaa. ”Theon… Theon on kuollut.”
Shinea tuijotti ystäväänsä silmät järkytyksestä suurina. Hänen alahuulensa värisi ja yksinäinen kyynel vierähti hänen poskelleen
”… Miten?” Nainen kuiskasi lopulta.
”Väkivaltaisesti…” Lita vastasi lyhyesti. ”Olen pahoillani.”
”Onko… Onko tekijästä tietoa? Oliko hän työkeikalla?” Shinea alkoi ladella kysymyksiä ääni täristen ja sanoihinsa kompastellen. ”Täytyy kertoa tästä isälle…”
Yllättäen Lita halasi häntä.
”Kerron kyllä kaiken, mitä vain tiedän, mutta sinun täytyy rauhoittua ensin.” Hän sanoi hiljaa. Shinea vastasi halaukseen ja purskahti itkuun. Lita piti hänet lähellään niin kauan kuin itkua riitti. Lopulta Shinea nojautui kauemmas ja pyyhki kyyneleet hihaansa.
”Onko sinulla aikaa tulla kertomaan tietosi isälle?” Shinea kysyi vaimeasti.
”Tietysti on.” Lita vastasi ympärilleen vilkuillen. ”Oletko liikkeellä jalan, vai..?”
Shinea tyytyi nyökkäämään. Litalla oli tyyliinsä sopimattomasti jalassaan tennarit korkokenkien sijaan, joten hänellä ei ollut valittamista siitä, että matka taitettaisiin kävellen. Korkokengättömänä Lita tuntui myös hämmentävän lyhyeltä. Shinea pyysi tätä kertomaan matkan aikana kuulumisiaan ja Lita vastasi pyyntöön valaisemalla, mitä oli itse tehnyt Hydruksen valtauksen jälkeisien kuukausien aikana. Samalla hän sivusi sitä, mitä teki sillä hetkellä Lybrannan kaltaisessa pikkukaupungissa. Sovilla oli laajennustoimet menossa Hydruksen tapahtumien vuoksi, joten Lita oli kartoittamassa Lybrannan kaltaisista pikkukaupungeista sopivia varastorakennusta sukunsa bisnesten pyörittämistä silmällä pitäen. Toimialaa hän ei maininnut tarkemmin, mutta jostain syystä Shinea epäili, ettei Sovilla ollut täysin puhtaat jauhot pussissaan, vaikka Lita naurahtaen vakuuttikin kyseessä olevan täysin lailliset liiketoimet. Tuntui silti jotenkin kovin tyypilliseltä, että Sovat laajensivat reviiriään samaan aikaan, kun muut hydruslaiset taistelivat hengestään ja toiset selviytymisestään.
Karm yllättyi, kun Shinea astui Lita perässään aluksen ovesta sisään. Miehen kasvoista muodostui sekunnin sadasosassa tunteeton naamio, eikä hän tervehtinyt Litaa, vaan käänsi tuikean katseensa tyttäreensä.
”Arvaan, mitä ajattelet.” Lita sanoi vaimeasti, ennen kuin vanha mies ehti edes avata suutaan. ”Karm, vakuutan sinulle kaikesta sydämestäni, ettei minulla ole pienintäkään aikomusta kertoa kenellekään olinpaikastanne.”
”Pyysin hänet tänne itse.” Shinea selitti perään. ”Lita kertoi…”
Hänen äänensä särkyi ja tyttären tuskan näkeminen sai Karmin kääntämään kysyväksi muuttuneen katseensa Litaan.
”Theon on kuollut.” Lita sanoi ääni särähtäen. Karm kalpeni.
”Miten..?”
Lita kertoi parhaansa mukaan kaiken, mitä tiesi Theonin kuolemaan johtaneista asioista, vastaten kysymyksiin vaimealla äänellä kyyneleet silmissään. Kun Karmilla ei ollut enempää kysyttävää kuolleesta pojastaan, hän kohdisti huomionsa oletettavasti elossa olevaan.
”Oletko kuullut mitään Phoboksesta?”
Lita puisti päätään kieltämisen merkiksi.
”En mitään varmaa, pelkkiä huhuja ja suurin osa niistä on niin päättömiä, ettei niiden kertomisesta olisi mitään hyötyä.” Nainen vastasi vaimealla äänellä.
”Kerro silti.”
Lita totteli ja kertoi enemmän ja vähemmän päättömiä tornareita Phoboksesta ja vastarintaa tekevien joukkojen puuhista. Eräs huhuista kertoi Phoboksen tiimeineen leikkivän pitkälti hippaa jonkun diami-kersantin kanssa, jolla oli kasvoissaan laaja syntymämerkki. Yhteenottojen sisällöt vaihtelivat, toiset väittivät Phoboksen ja diamikersantin ottaneen yhteen fyysisesti, eräs tornari puolestaan kertoi joukkojen vuoroin etsivän toisiaan, jommankumman lähtiessä käpälämäkeen näköyhteyden saamisen jälkeen. Joku oli väittänyt nähneensä Phoboksen joukkoineen evakuoimassa siviilejä, juorut väittivät tämän olleen pääkaupungissa diamien valloittaessa Karnassoksen. Phoboksen kerrottiin myös ajautuneen umpikujaan Hydranarian niemimaalla ja hänen väitettiin hypänneen kallionkielekkeeltä mereen. Yhdenkään tarinan aikajana ei tuntunut täsmäävän toiseen, osassa Phobos oli kuvailtu niin päin persettä, ettei kyseessä voinut olla Karm Wayn esikoinen. Lita painotti jokaisen tarinan kohdalla, että luultavasti kyseessä oli pelkkä tarina, joita Hydruslaiset kertoivat toisilleen pitääkseen mielialaansa korkealla. Jostain syystä Phobokseen näytti henkilöityivän jo nyt varsin paljon sankaritarinoita, osaltaan isänsä nimen myötävaikutuksen vuoksi. Karm oli ollut iso nimi vapaussodan aikana ja nyt Hydruslaiset kai elättelivät toiveita siitä, että tämän poika toimisi isänsä manttelinperijänä ja auttaisi kotiplaneettaansa pääsemään pois diamien imperiumin ikeestä. Tällaisesta fanituksesta kieli jokunen tarina, yhden väittäessä Phoboksen pudottaneen taivaalta pienen lentueellisen diamien hävittäjiä vain osoittamalla niitä sormellaan ja sanomalla ’bang!’.
Kitkerämmissä puheissa Phoboksen väitettiin kuolleen jo valtauksen ensituntien aikana.
Lopulta Lita oli kertonut kaiken, mitä kerrottavissa oli. Karm kiitti naista tämän kertomista tiedoista ja Lita poistui alukselta vähin äänin halattuaan Shineaa ennen lähtöään.
”Meidän täytyy etsiä hänet…” Shinea kuiskasi käheästi, tarkoittaen veljeään Hänen silmänsä olivat itkemisestä turvoksissa ja hartiat epätoivon alas painamat.
”Keksitään jotain.” Karm sanoi vakuuttelevasti, vaikka hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä tehdä saadakseen tietoonsa, mitä hänen pojalleen oli tapahtunut.

Yllättäen Lybrannan tapahtumat toivat eteen mahdollisuuden, jonka myötä Phoboksen etsinnät saatettaisiin saada etenemään. Shinea osui Calebin sekä muutaman muun hydruslaisen pakolaisen kanssa kaupungin poliisiaseman kupeeseen juuri, kun sen ovista astui ulos itkua pidättelevä pariskunta. kannoillaan tympääntyneen näköinen konstaapeli.
”Tehdään kyllä kaikki tehtävissä oleva, jotta löydämme tyttärenne ja olemme teihin yhteydessä heti kun saamme jotain tietoomme. Ei ole mitään hyötyä, että notkutte asemalla häiritsemässä työntekoa.” Konstaapeli sanoi varsin tiukkasävyisesti, ennen kuin palasi sisään.
”Alissa ei ikinä vain katoaisi tällä tavalla…” Nainen sanoi miehelleen itkuisella äänellä.
”Anteeksi? Sopiiko kysyä, että mitä on tapahtunut?” Yksi Shinean ja Calebin seurassa olleista hydruslaisista kysyi.
Pariskunta kertoi tyttärensä kadonneen. Samalla hydruslaiset saivat pikaluennon Lybrannassa tapahtuneista murhista, joiden kohteeksi oli muutaman vuoden aikana joutunut kuusi paikallista nuorta naista. Tabiserin pariskunta pelkäsi oman tyttärensä joutuneen sarjamurhaajan uhriksi.
”Paikallinen poliisi ei ole saanut aikaiseksi yhtään mitään ratkaistakseen tapauksen.” Herra Tabiser sanoi vaimeasti, vilkaisten syrjäkarein aseman ovien suuntaan. Mies piti hädin tuskin itsensä kasassa.
”Oletteko ajatelleet palkata ulkopuolista apua tapauksen ratkaisemiseksi…?” Shinea kysyi hieman epävarmasti, syvällä sisimmässään häveten ajatuksen esittämistä, sillä hänellä oli mielessään taka-ajatuksia. ”Esimerkiksi YPP:n metsästäjien työnkuvaan kuuluvat myös tämän kaltaiset tapaukset.”
”Millä rahalla me heidät muka palkkaisimme?” Rouva Tabiser kysyi epätoivoiselta kuulostaen.
”Lybranna on pieni kaupunki… Luulisi olevan kaikkien etu, että sarjamurhaaja saadaan kiinni, vai kuinka..? Ehkä muutkin kaupunkilaiset haluaisivat osallistua YPP:n metsästäjien palkkaamiseen?” Caleb kysyi.
Tabiserin pariskunta vilkaisi toisiaan. He kiittivät hydruslaisia avusta ja jatkoivat matkaansa vaimeasti keskustellen. Näytti siltä, että ajatus oli ottanut tuulta alleen.
Hydruslaiset jatkoivat matkaansa, suunnaten kohti leiriään. Muut keskustelivat sarjamurhatapauksesta, miettien oliko Tabiserien tytär Alissa joutunut tämän uhriksi. Shinea käveli joukon hännillä ja oli kadonnut omiin ajatuksiinsa. Mikäli Tabiserit onnistuisivat saamaan muiden uhrien perheet mukaan maksaakseen YPP:n metsästäjille sarjamurhaajan etsimisestä, aukeaisiko siinä hänelle mahdollisuus hankkia kyyti Applecoreen ja päästä niin keskusteluyhteyksiin Sonaron ja Remzarin kanssa? Hän olisi lähtenyt jo aiemmin kohti Applecorea ja YPP:a, mutta hänellä ei ollut kuin väärennetyt henkilöllisyyspaperit ja niiden kanssa kiinni jääminen saattaisi pahimmillaan johtaa siihen, että hän päätyisi jälleen Haromin tutkalle. Mikäli metsästäjiä saapuisi Lybrannaan, ainakin olisi jonkinmoinen mahdollisuus päästä heidän kanssaan puheväleihin ja pummia kyyti Applecoreen.
Leiriin päästyään Shinea kertoi isälleen, mitä oli tapahtunut. Karm ei näyttänyt olevan tyttärensä ajatuksesta hyvillään, mutta jos he halusivat löytää Phoboksen, jotakin oli tehtävä ja Shinean idea oli sillä hetkellä paras, jonka he olivat keksineet.

Muutamaa päivää myöhemmin Alissa Tabiserin kasvoton ruumis löytyi eräältä kujalta ja huhu kertoi, että tämän perhe oli kuin olikin saanut palkattua YPP:n metsästäjät etsimään murhaajaa. Shinea oli kuin tulisilla hiilillä kävellessään Lybrannan keskustaa kohti. Hän halusi tavoittaa metsästäjät, tietää minkälaista väkeä nämä olivat ja keksiä parhaan tavan lähestyä heitä kyydin toivossa.
Ensimmäinen asia, jonka Shinea YPP:n metsästäjistä havaitsi, oli katukuvaan kuulumattoman näköinen aluksenrutjake. Se oli vanhempaa mallia, toki avaruuskelpoinen, mutta ei mitenkään erityisen mukava kulkuväline. Mikäli sitä osasi huoltaa itse, alus ei ollut mitenkään erityisen huono kapistus, mutta mikäli ei osannut, sen ylläpitokustannukset olisivat todennäköisesti tähtitieteelliset. Aluksen kunnosta Shinea päätteli tilanteen olevan jälkimmäinen ja aluksen omistajan varsin persaukinen.
Nainen notkui seuraavat päivät Lybrannan keskustan tuntumassa, pitäen korvansa auki YPP:n metsästäjiä koskevien tietojen varalta. Välissä metsästäjien alus ehti kadota kadunvarresta, mutta Lybrannalaiset tiesivät kertoa, että tutkimuksen kohteena oli joku raharikas Traversalainen kusipää, jonka luo YPP:n käskyläiset olivat ajoneuvollaan hurauttaneet.
Eräänä kylmänä aamuna Shinea oli juuri päässyt kaupungin keskustaan. Synkkä tunnelma velloi kaupungin päällä, ilma tuntui sähköiseltä ja ikävän painostavalta. Vesisade ei lainkaan helpottanut asiaa. Nainen tappoi aikaa silmäillen näyteikkunoiden tarjontaa, kuunnellen tarkalla korvalla Lybrannalaisten keskinäisiä sananvaihtoja. Hän ei ollut nähnyt metsästäjiä omin silmin vielä kertaakaan, mutta paikallisten kuvailuista päätellen molemmat erottuisivat katukuvasta varsin helposti. Kohottaessaan katseensa Shinea näki kuin tilauksesta ikkunan heijastuksessa takaansa kulkeneen Hydruslaisen, joka ei takuulla ollut Diamien hyökkäystä karkuun lähtenyt pakolainen. Punainen iho, pitkät valkoiset hiukset, jotka olivat osittain liimautuneet kantajansa kasvoihin sateen vuoksi.
”Löysinpäs.” Shinea virnisti huppunsa suojissa. Tämän tyypin oli pakko olla toinen metsästäjistä.

Muutamaa päivää myöhemmin koko kaupunki kohisi, kun metsästäjien tutkimusten kohteena olleen raharikkaan Traversalaisen kartano paloi maan tasalle. Shinea ei ollut vaivautunut painamaan kyseisen hyypiön nimeä mieleensä. Palossa oli kuollut sivullisia uhreja ja mitä murhatutkimukseen itseensä tuli, ilmeisesti paikallisen virkavallan lopullinen kanta oli, että murhista syytetty kartanon sisäkkö oli varma syyllinen, vaikka koko kaupungin väestö tiesi totuuden olevan jotain aivan muuta. Huhupuheet velloivat kaupunkilaisten puheissa kartanon palon jälkeen ja kun metsästäjien alus ilmestyi jälleen kadun varteen, Shinea päätti tehdä siirtonsa.
Karm ei ollut lainkaan riemuissaan tyttärensä suunnitelmasta, mutta ei hän tätä voinut estääkään. Shinea lähti keskellä yötä kaupungin keskustaa kohti Caleb mukanaan, huolien miehen mukaansa pääasiassa turvallisuussyistä. He löysivät helposti metsästäjien aluksen, se ei ollut liikkunut metriäkään sen jälkeen, kun se oli parkkeerattu uudelleen.
”Pidä vahtia.” Shinea kuiskasi Calebille, astellen aluksen luokse. Hän kiitteli hyvää pimeänäköään avatessaan aluksen konepellin, jättämättä minkään näköisiä jälkiä pölyiseen rakkineeseen. Hän vilkuili hetken ympärilleen ennen kuin nosti pellin pystyyn, paljastaen sen alta moottoritilan. Shinea luotti siihen, ettei aluksen omistaja tosiaan tiennyt juuri mitään kotteronsa huollosta, valiten näennäisen mitättömän näköisen, mutta kriittisen osan, jonka ottaisi mukaansa. Hän irrotti sen nopeasti ja työnsi taskuunsa. Alus ei hievahtaisikaan ennen kuin se kytkettäisiin takaisin paikoilleen.
”Aiotko päivystää lähettyvillä joka aamu, jotta olet paikalla siinä vaiheessa, kun he lähtevät?” Caleb kysyi hiljaa, kun he astelivat takaisin hydruslaisten leiriä kohti.
”En minä muuta voi.” Shinea kohautti hartioitaan. Hän palasi Calebin kanssa leiriin ja piti seuraavina päivinä tarkasti huolta siitä, että hänellä oli mukanaan kaikki tarpeellinen, kun hän asteli ulos isänsä aluksesta. Shinea piti huolen myös siitä, että sanoi joka kerta lähtiessään isälleen hyvästit siltä varalta, että kyseessä olisi se aamu, jona hän pääsisi lähtemään kohti Applecorea. Joka kerta hänen palatessaan Karm näytti helpottuneelta.
Viikon kuluttua siitä, kun Shinea oli vienyt osan metsästäjien aluksesta, hän asteli Calebin kanssa kohti katua, jolle metsästäjät olivat parkkeeranneet aluksensa. Yllättäen siltä suunnalta alkoi kuulua vinkuva varoitusääni.
”He ovat lähdössä!” Shinea henkäisi, kiirehtien askeleitaan, ettei kukaan muu mekaanikko ehtisi väliin ennen häntä.
”Odotan täällä, jos tarvitset apua!” Caleb huikkasi hänen peräänsä.
”Jos en tule takaisin, kerro isälle, että sain puhuttua itseni metsästäjien mukaan!” Shinea huikkasi takaisin, lähtien hölkkäämään.
Naisen kääntyessä oikealle kadulle, hän veti pari kertaa syvään henkeä tasatakseen hengitystään, ennen kuin asteli jännittynein askelin aluksen vieressä olevalla katukiveyksellä istuvaa metsästäjäkaksikkoa kohti. Nämä eivät selkeästi kuulleet hänen askeliaan aluksen ujelluksen yli, joten Shinea mietti ohikiitävän sekunnin ajan mitä sanoisi, ennen kuin avasi keskustelun metsästäjien kanssa.
”Onkos pojilla ongelmia?” Hän kysyi hymynkare huulillaan. Metsästäjät käänsivät katseensa häneen, selkeästi tarkastellen hänen kasvonpiirteitään. Nämä eivät vastanneet mitään, joten Shinea käänsi huomionsa tuskaansa ulvovaan alukseen.
”Noin alkeellista purkkia harvemmin näkee enää.” Hän totesi, astellen metsästäjien ohi ja kurkkasi koneistoa tarkastellakseen millaista vahinkoa aluksen osaamaton omistaja oli mahtanut aiheuttaa, kun rotisko ei lähtenytkään käyntiin.
”Se purkki sattuu kuulumaan YPP:n metsästäjälle…”
”Kadetille.” Hydruslainen metsästäjä korjasi.
”…joten hieman kunnioitusta!”Azmealainen hattupäinen metsästäjä tuhahti nyrpeästi, välittämättä työparinsa kommentista. ”Äläkä koske siihen. Rikot sen vielä pahemmin, kuin mitä se jo on.”
”Saatko sen korjattua? Ihan sama lentääkö se, kunhan saat sen hiljaiseksi!” Hydruslainen metsästäjä usutti Shineaa hiljentämään koko rotiskon. Nainen ei vastannut, vaan kääntyi jälleen aluksen puoleen laittaakseen sen kuntoon. Sillä hetkellä Shinea tiesi, että pystyisi puhumaan itselleen kyydin Applecoreen.



Vähän päälle kolme vuotta tähän meni, mutta viimein on päästy siihen pisteeseen, että tarina jatkuu Silent Planetin puolella.