Aika oli tuntunut täysin pysähtyneen tunkkaisessa toimistohuoneessa, jonka sisustus oli kärsinyt niin ajasta kuin pakkasestakin. Jokainen lisäsekunti tuntui kuin puukoniskulta suoraan violetti-ihoisen naisen rintakehään. Kuinka kauan Shinea oli mahtanut tässä kylmällä lattialla jo maata? Celleenin myrkky oli saanut naisen tajunnan aaltoilemaan tietoisuuden ja unen rajamailla, turruttaen hänen loogisen ajattelukykyknsä kuten hänen kehonsakin. Nyt myrkky tuntui kuitenkin vihdoin hellittävän otettaan, ja Shinea saattoi tuntea kihelmöinnin lihaksissaan niiden hiljalleen saadessa tuntonsa takaisin. Samoin Shinean mieli alkoi selkiytyä sen verran, että nainen saattoi muodostaa yhdenmukaisen käsityksen välittömästä ympäristöstään. Shinea käänsi ensitöikseen pikimustan katseensa toimistopöydän äärellä istuvaan Haromiin, joka näkyi uppoutuneen hieromaan pakkasesta ja aiemmasta nujakasta yhä kipuilevaa kättään, yrittäen saada olonsa edes jollain tavoi siedettäväksi. Shinea sai syyn tuntea edes hienoista ylpeyttä kirvelevästä iskusta, jonka oli saanut Haromiin upotettua heidän kamppailunsa aikana. Oli käsittämätöntä ajatella kuinka vielä aivan lähimenneisyydessä oli ollut aika, jolloin Shinea olisi tuntenut vilpitöntä myötätuntoa haavojaan nuolevaa Haromia kohtaan, ja olisi todennäköisesti yrittänyt parhaansa mukaan auttaa tätä selviämään tuskistaan. Nyt hän vain toivoi voivansa hieroa suolaa miehen haavoihin, ja saavansa toisen mahdollisuuden runnoa tuota selkeää heikkoutta miehen täydelliseen murtumiseen asti.
Hiljalleen Shinean katse hakeutui Haromista pieneen ruiskuun, jonka mies oli nakannut aiemmin tarpeettomana huoneen lattialle. Siinä se edelleen lojui, kuin vastauksena Shinean lausumattomille rukouksille saada käsiinsä jotakin jolla taistella Haromia vastaan. Jos hän vain saisi kehonsa tottelemaan, voisi hän yrittää saada tuon ruiskun haltuunsa, ja ihanteellisesti upottaa sen syvälle Haromin silmäkuoppaan tai kaulavaltimoon. Se oli kuitenkin parhaimmillaankin toiveajattelua, sillä Harom huomaisi välittömästi jos Shinea alkaisi liikehtiä, puhumattakaan siitä että Shinean tämänhetkiset voimavarat olivat verrattavissa vastasyntyneeseen, joka ei jaksanut edes kannatella omaa päätään. Joten niin kiusaavan lähellä kuin tuo ruisku olikin, se olisi ihan yhtä hyvin voinut olla haudattuna syvälle Azmean loputtomiin erämaihin.
Toimiston ovelta kuului koputus, joka sai Shinean hengen salpautumaan. Hän puristi silmänsä umpeen, tekeytyen yhä tajuttomaksi pitääkseen Haromin huomion poissa itsestään. Harom puolestaan kohotti katseensa ovelle ja murahti tulijalle käskyn astua sisään. Shinea ei nähyt ympäröiviä tapahtumia, mutta hänen kuulonsa maalasi hänelle summittaista kuvaa ympäristönsä tapahtumista. Harom kuului askeltavan kohti ovea, aivan naisen velton ruumiin ohitse. Täysin tahattomasti Shinea tajusi kiristelleensä hampaitaan miehen ollessa aivan hänen kohdallaan, purennan vapauduttua vasta kun askeleet loittonivat hänen taakseen. Huoneen ovella ollut toinen henkilö alkoi puhua, eikä Shinean tehnyt tiukkaakaan tunnistaa tätä äänestä. Starr oli tullut takaisin, ja puheista päätellen Harom oli tämän tänne kutsunut Shinean tajuttomuuden aikaan.
"Missä oikein viivyit?" Harom tiukkasi nyrpeästi.
"Olen seurannut Cassien ja Izaruksen tekemisiä lumikentän suunnalla." Starr vastasi hyvin puolustelevalla sävyllä. "He ovat miltei valmiita. Jäämetsän nostama lumipilvi on haudannut kaiken alleen. Meidän läsnäolostamme jää tuskin jälkeäkään uteliaille silmille löydettäväksi."
"Outoa. Voisi miltei luulla että sinusta on tullut pätevä johtaja." Haromin nyrpistys taipui nopeasti tyytyväiseen hymyyn. "Olin juuri aikeissa komentaa jonkun siivoamaan jälkiämme, mutta ilmeisesti olet tehnyt sen jo...tosin arvostaisin suuresti jos ensi kerralla informoisit minuakin siitä mitä oikein touhuat."
"Jos niin sanot." Starr nöyristeli, purren hammasta hermostuneesti.
"Ajoituksenne ei olisi tosin voinut olla parempi." Harom jatkoi. "Sain sanan että rahtialus saapuu noutamaan Solarin ja loput louhimastamme runeumista auringonnousun aikaan Fahrenheit-sektorin lumilaaksosta. Aion mennä henkilökohtaisesti valvomaan lastausta."
"O-odotatko sitten ongelmia?" Starr uteli, kuulostaen siltä kuin olisi jäämässä kiinni valheesta. Shinea ja Harom eivät sitä tienneet, mutta Starr oli kauhuissaan uskoessaan, että Harom oli saanut tietää mitä Izarus ja Cassie olivat oikeasti lähteneet tekemään.
"Ne metsästäjät huolestuttavat minua. YPP:n ei pitänyt olla osa tätä operaatiota. Kuka tietää montako heitä on vielä matkalla tänne." Harom vastasi. "Emmekä voi laskea pois sitäkään mahdollisuutta, että majuri Sineth saapuu pelastamaan kultapojuaan pinteestä."
"Rhett ei ole huolenaihe. Tällä hetkellä ainoat jotka voivat häneen olla yhteydessä olemme minä ja Cassie, eikä hän riskeeraisi erikoisjoukkojen tehtävää rynnistämällä paikalle tietämättä tilanteen kokonaiskuvaa." Starr vakuutteli.
Haromin ja Starrin keskustelu alkoi muuttua utuisammaksi Shinean korvissa. Ilmeisesti myrkky ei ollut aivan vielä valmis hellittämään otettaan. Lukuisat sanat muuttuivat pelkäksi kohinaksi Shinean taistellessa pitääkseen itsensä tolkuissaan, mutta samalla tarpeeksi hiljaisena ja huomaamattomana jotteivät Starr ja Harom saisi syytä kohdistaa huomiotaan häneen.
"Anna Phobokselle annos tästä. Se tekee hänestä helpommin kuljetettavan." Harom kuului sanovan, ilmeisesti ojentaen jotakin Starrille.
"Oletko varma ettei tämä määrä tapa häntä?" Starr kyseenalaisti, ja Shinea arvasi miehen puhuvan siitä samasta myrkystä, joka hänenkin kehoaan parhaillaan runteli.
"Se ei tappanut häntäkään." Harom kuului vastaavan, ja hänen äänessään oli kuultavissa muutos. Se oli nyt selkeämpi. Haromin oli täytynyt kääntyä katsomaan suoraan Shineaa kohti.
Shineaa puistatti, eikä vain se että Haromin katse poltteli hänen selässään. Tapa jolla mies oli puhunut Shinean myrkyttämisestä oli pöyristyttävä. Ilmeisestikin tämä suhtautui asiaan niin, että Shinea olisi joko ikuisesti hänen omaisuuttaan, tai kuollut. Välimaastoa ei ollut.
"Phobosta myrkky tuskin pitää maissa aivan yhtä kauan kuin siskoaan, mutta määrä riittänee siihen että saat hänet siirrettyä alukseen kuljetettavaksi ilman vastarintaa. Loppu ei sitten enää olekaan meistä kiinni." Harom jatkoi Starrin puhuttelua.
"Kaiken tapahtuneen jälkeen olisi luullut että haluat piikittää häntä itse." Starr vastasi, kuulostaen iljettävän hyväntuuliselta saadessaan kunnian myrkyttää oman ryhmänjohtajansa.
"Prioriteetit muuttuvat." Harom tokaisi tyynesti. "Kun Phobos on pakattu, räjäytä tämä tehdas maan tasalle. Mieluusti niin että loput vankimme pamahtavat sen mukana."
"Eikö se hankaloita Solarituotantoa? Tämä kalusto on ainutlaatuista." Starr huomautti.
"Meillä ei ole aikaa tai resursseja alkaa keräämään näitä välineitä kuljetusta varten. YPP:n osallisuus takaa sen että Ocamar vilisee pian mustanaan kutsumattomia osapuolia, ja miedän tulee olla silloin jo kaukana." Harom selitti. "Mutta älä huoli. Niin kauan kun meillä on kaikki valmistusprosessista keräämämme data, kaikki tarvittava voidaan kopioida."
Haromin ja Starrin keskustelu muuttui jälleen utuiseksi. Tällä kertaa Shinea ei kyennyt enää vastustelemaan myrkyn vaikutusta, vaan vajosi takaisin levottoman kylmään uneen. Kun hänen tajuntansa alkoi jälleen palata, oli Starr ennättänyt jo poistua omiin tehtäviinsä, ja Harom puolestaan siirtynyt huoneen ikkunan äärelle viestimeensä puhuen. Juuri Haromin tutun äänen kuuleminen oli vetänyt Shinean takaisin näihin maailmoihin.
"Haluan kaikki irrotettavissa olevat miehet partioimaan Fahrenheitin ympäristöä." Harom kuului vaativan. "Lähetä tänne kuitenkin pari miestä. He saavat saatella neiti Wayn alukselleni."
Shinean keho värisi hänen kuullessaan Haromin puhuvan itsestään. Mitä tuo hullu oikein aikoi? Shinealle ei siunautunut paljoakaan aikaa arveluille, sillä Haromin päätettyä puhelunsa tämä käänsi huomionsa jälleen häneen, ja kuului askeltavan varsin kevein askelin hänen suuntaansa. Vaistomaisesti nainen valahti kuin kuolleeksi, yrittäen pitää hengityksensä mahdollisimman tasaisena, jottei Harom hoksaisi hänen olevan tajuissaan. Haromin askeleet pysähtyivät aivan Shinean vierelle, aivan liian lähelle. Hän kuuli miehen polvistuvan vierellään, ja tunsi tämän hellän kosketuksen Haromin kietoessa sormensa naisen hiusten sekaan, silitellen häntä varovasti. Shineaa kuvotti.
"Hyvin pian voimme unohtaa kaiken tämän ja olla taas onnellisia, rakkaani." Harom puhui rauhallisesti.
Chapter 20. Falling Starr (1/2)
Starr marssi tasaisen varmaa tahtia kohti varastoaluetta, kasvoillaan huomattavasti happamampi ilme kuin Haromin kanssa asioidessaan. Hän tiesi että hänen valheeltaan oli loppumassa aika. Hyvin pian lähdön hetki koittaisi, eivätkä Cassie ja Izarus olleet vieläkään palanneet salaiselta tehtävältään jäämetsästä. Toistaiseksi Starr oli saanut pidettyä Haromin pimennossa siitä mitä kaksikko todella oli tekemässä, eikä kaikkein vähiten kiitos Shinean, mutta mikäli pakoon päässeitä metsästäjiä jahtaamaan lähtenyt tiimi ei palaisi pian, olisi Starrin haaveileman tulevaisuus Diamien imperiumissa mennyttä. Tilanne sai hänet tuntumaan olonsa kuin hänen pallinsa olisivat väännettyinä ruuvipuristimeen.
Vihdoin Starrin viestin helähti soimaan, ja mies vastasi siihen ääni jännityksestä pinkeänä. Hän toivoi mielessään soittajan olevan Izarus, joka raportoisi tappaneensa kummankin karkuteillä viipottavan Azmealaisen ja tuovansa näiden päät Starrin eteen jääpuikkojen nokassa. Pettymys oli selvästi kuultavissa miehen tunnistaessan vastapuolella puhuvan äänen kuuluvan Cassielle. Hän ei pitänyt siitä että Izarus oli kaiken tämän ajan pysynyt täydessä viestintähiljaisuudessa. Cassien sanat antoivat miehelle kuitenkin aihetta huokaista helpotuksesta. Nainen nimittäin ilmoitti tiimin saaneen pakolaiset kiinni, ja olevansa tuomassa vankeja parhaillaan Starrin eteen. Soiton päätyttyä Starr jatkoi matkaansa huomattavan keveimmin mielin ja askelin. Se oli ollut täpärällä, mutta hänen oli kuin olikin onnistunut pääsemään tilanteessa niskan päälle.
Muutamaa tovia myöhemmin Cassie marssi kaikuvaa käytävää pitkin kohti varastotiloja, missä oli sopinut tapaavansa Starrin. Välittömästi takanaan hänen mukanaan kulki pakkasvarustukseen pukeutunut Diamisotilas, jonka rinnalla rautoihin kahlittuna kulki puolestaan kalpeakasvoinen Zenith. Reppunsa nyöreihin sotilas oli sitonut jotakin suurta ja painavaa, joka keinui edestakaisin tämän askelten tahtiin. Kolmikko katseli hiljalleen ympärilleen, pannen merkille alueen tyhjyyden. Lähdön hetki tuntui tosiaan olevan jo lähellä. Koko alueella oli enää kourallinen vartijoita, ja heistäkin osa näytti tekevän lähtöä. Huolimatonta, ajatteli Cassie. Mitä tuli Cassien seurana kulkeneeseen sotilaaseen, oli tämä omistanut huomionsa pakkastakkinsa rinnuksessa olleen veren tuhriman rei'än piilotteluun noiden jäljelle jääneiden vartijoiden katseilta.
Kolmihenkinen saattue ilmestyi viimein Starrin näköpiiriin, jonka kasvoja puki odottava, helpottunut hymy. Miehen hymy hyytyi kuitenkin sillä sekunnilla, kun tämä huomasi etteivät Azmealaiset metsästäjät olleet Cassien mukana, eikä ollut myöskään Izarus.
"Mitä tämä tarkoittaa? Missä ne aavikkorotat ovat?" Starr tiukkasi välittömästi. "Ja missä Izarus on?"
"Izarus uskoi vangin minun huostaani. Sanoi itse menevänsä hoitamaan lähtövalmisteluja." Cassie valehteli, katsahtaen sitten kalpeaan vankiinsa, joka näytti tilanteeseensa nähden huomattavan keveämieliseltä. "Tämä mies on ainoa eloonjäänyt pakolaisistamme. Azmealaiset menehtyivät jahdin aikana."
Starr puuskahti tyytymättömästi. Hänen tulkintansa mukaan Izaruksella oli jokin ongelma ottaa vastaan käskyjä Hydruslaiselta. Tapa jolla tämä vältteli kontaktia Starrin kanssa tuntui lähinnä mielenosoitukselta hänen auktoriteettiaan vastaan. Starr pitäisi huolen että asiaan tulisi muutos, kunhan he pääsisivät pois Ocamarilta. Starrin puuskahdukselle oli kuitenkin vielä toinenkin syy. Hän ei ollut vielä täysin vakuuttunut, että kaikki heidän huolensa olivat ohi.
"Näitkö ruumiit?" Starr kysyi kuivasti. "Onko sinulla täysi varmuus siitä, etteivät ne Azmealaiset voineet selvitä?"
"Näin heidän jäävän romahtaneen jäämetsän alle. Siitä ei voinut selvitä, eikä ruumiista jäänyt juurikaan tunnistettavaa." Cassie pitäytyi tarinassaan.
"Odota odottamatonta." Starr sanoi epäilevästi.
"Mitä?" Cassie kykeni vain vastaamaan kulmiaan kurtistaen.
"Odota odottamatonta. Minut kouluttanut upseeri tapasi hokea tuota sanontaa aina kun joku oletti asioita." Starr selitti. "Hänen mukaansa mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa kuin epävarma, eikä mikään tuhoa ihmistä yhtä nopeasti kuin liiallinen itsevarmuus."
Cassie huokaisi syvään, kääntyen sitten takanaan seissyttä sotilasta kohti, nyökäten tätä toimimaan. Sotilas heitti repun selästään ja kumartui irrottamaan siihen sidottua metallista objektia. Saatuaan esineen irti sotilas heitti sen lattialle kahden Hydruslaispetturin väliin. Starr katsahti esinettä analysoivasti. Se oli epäilemättä sen Azmealaisen metsästäjän sahamiekka, tosin huomattavasti huonommassa kunnossa kuin viime näkemällä. Nyt se oli vain vääntynyt ja hampaaton, eloton pala epäkäytännöllisen painavaa metallia. Starr muisti, kuinka se aavikkorotta oli juuri tuota asetta käyttäen paennut häneltä, aiheuttaen kaiken tämän ahdistuksen ja vastoinkäymiset joita Starr oli jälkikäteen joutunut korjailemaan. Hän tunsi hillittyä riemua sisimmässään nähdessään tuon aseen käyttökelvottomana edessään. Starr halusi kovasti uskoa, että myös aseen omistaja makasi vähintäänkin yhtä pahasti vääntyneenä ja taistelukelvottomana jossakin jäisessä haudassaan, jos ei kuolleena niin ainakin paleltumaisillaan hengiltä.
"Se on kaikki mitä saimme kaivettua esiin lumesta, kun romahdus oli ohi. Kaikki muu oli murskautunut pelkäksi veripaltuksi jään alle." Cassie selitti Starrin jatkettua vaitonaista toljotustaan loputtomiin. "Ja ennen kuin kysyt, molemmat Azmealaiset olivat yhdessä romahduksen aikaan."
"Aavikkorotilla vain on ikävä tapa kaivaa kolonsa läpi vaikka harmaan kiven..." Starr mutisi. "Ikävä kyllä meillä ei ole nyt aikaa tuhlattavaksi ylimääräisiin etsintöihin. Saamme vetäytymiskäskyn kaikella todennäköisyydellä tunnin sisään."
"Mitä sitten ehdotat?" Cassie kysyi jännittyneenä.
"Juuri nyt vaihtoehtoja ei ole. En todellakaan halua kokeilla onneani ja tunnustaa meidän mokanneen. En uskalla edes kuvitella mikä rangaistus meitä odottaisi." Starr tunnusti, puistatellen pelkästä ajatuksesta. Keltä ikinä he ensisijaiset käskynsä ottivatkaan, tuntui Starrilla olevan terveen kunnioituksen lisäksi myös aimo annos pelkoa tuota tahoa kohtaan. "Mutta muista: jos tämä puraisee meitä perseestä myöhemmässä vaiheessa, sinä yksin kannat vastuun kaikesta."
Cassie tuhahti, muttei väittänyt vastaan. Starr oli jälleen osoittanut millainen niljake oikeasti oli. Vuosia sitten Starr oli saanut luotua itsestään erikoisjoukkoihin pyrkineille kokelaille kunnioitettavan ja omistautuvan miehen imagon, juuri sellaisen joka teki työnsä viimeisen päälle ja kantoi vastuun omista virheistään. Totuus ei voisi selvästikään olla kauempana. Cassie tuskin tunsi tuota miestä enää samaksi, nyt kun valta oli noussut tämän päähän. Toki Cassie oli myös aina tiennyt totuuden Starrin oikeasta roolista erikoisjoukoissa. Starr oli pitänyt häntä lyhyessä hihnassa uransa alusta asti, valvonut Cassien jokaista liikettä ja tekoa sormi liipaisimella, ja ehättänyt kerta toisensa jälkeen muistuttamaan kenen henki olisi vaakalaudalla, jos Cassie koskaan poikkeaisi ruodusta. Cassie pidätteli pientä ivallista hymyä, ajatellen tyytyväisenä kuinka nopeasti Starr pääsisikään tuntemaan tuon ennalta pelkäämänsä näykkäisyn perskannikassaan.
Starr oli uhmailunsa jälkeen kääntänyt jakamattoman huomionsa siihen yhteen vankiin, jonka Cassie oli onnistunut raahaamaan hänen eteensä. Kalpea hahmo näytti ärsyttävän hyväntuuliselta, joskin hyvin uupuneelta.
"Ja mitä minun pitäisi sinusta sitten ajatella? Et selvästikään ole yksi YPP:n omista, vaikka heidän seurassaan liikuitkin. Olet pelkkä mysteerimies haahuilemassa tappopakkasessa vailla kunnon varustusta, ilman taustaa tai tahoa joka sinut tänne olisi lähettänyt, ja motiivisi ovat vähintäänkin yhtä epäselvät." Starr puhutteli Zenithia.
"Sain mahdollisuuden kuulustella häntä hieman ennen paluutamme." Cassie sanoi. "Kävi ilmi että hän on Tabooralainen."
"Tabooralainen?" Starr toisti yllättyneenä, mittaillen sitten yhä vaitonaista Zenithia katseellaan entistäkin tarkemmin. "Ei ihme etten osannut yhdistää häntä mihinkään rotuun tai tahoon, mutta nyt kun sanoit asiasta, yhdennäköisyys on kiistaton. Luulin tosin että luonto korjasi hänen mahtailevan rotunsa aikaa sitten tuonpuoleiseen."
"En löytänyt merkkejä hänen kansansa tappaneesta taudista. Vaikuttaa siltä että tartunta kiersi hänet täysin." Cassie jatkoi, tällä kertaa puhuen täysin totuudenmukaisesti.
Cassielle oli varmasti ollut pelottava hetki tajuta joutuneensa kontaktiin Tabooralaisen kanssa. Hän tunsi kauhutarinat Tabooran tuhon takana erittäin hyvin. Viisi vuosikymmentä sitten kansa oli kuollut äkillisesti sukupuuttoon tappavan viruksen levitessä hallitsemattomalla nopeudella heidän keskuudessaan. Tauti oli aikoinaan herättänyt suurta pelkoa halki Arcanan, mikä oli johtanut Tabooran eristämiseen muusta aurinkokunnasta. Tabooralaiset olivat kuitenkin viimeisinä päivinään käyneet kuumeista dialogia ulkomaailmansa kanssa, antaen toisille kansoille edes summittaisen käsityksen siitä millainen tauti oli kyseessä ja kuinka se oireili Paiseita, vuotavia haavaumia, kellertäväksi värjäytynyt kipuileva iho, hallitsematonta hengenahdistusta, yllättäviä verenvuotoja eri ruumiinaukoista...ja siinä olivat vain päällisin puolin havaittavat oireet. Zenithilla ei näitä oireita selvästikään ollut. Ei sikäli yllättävää, ottaen huomioon että Zenith vaikutti olevan liian nuori että olisi koskaan astunut jalallaankaan oman kansansa maailmaan, joka oli yhä näinäkin päivinä karanteenialuetta, mutta toisaalta Tabooralaisen ikää oli äärimmäisen vaikeaa arvioida, kiitos näiden pitkäikäisyyden, sekä sen tosiseikan ettei Cassiella ollut aiempaa ensikäden kokemusta tuosta salaperäisestä kansasta.
"Kukapa olisi uskonut että löydämme kaltaisesi reliikin tältä muutoin kuolleelta planeetalta?" Starr alkoi taas puhutella Zenithia. "En ole koskaan aiemmin saanut kunniaa tavata yhtäkään teikäläistä. Enkä nyt voi välttyä tunteelta että puheet kunnioitusta herättävästä olemuksestanne ja iättömästä kauneudestanne ovat vähintäänkin liioiteltuja."
Zenith ei tarttunut Starrin provosointiin, hymyili vain tarkoituksellisen typerästi. Starr kierteli ja kaarteli miehen ympärillä hetken, ja yllättäen näytti siltä kuin olisi nähnyt vangissaan jotain tunnistettavaa, jotain joka herätti etäisiä muistikuvia kaukaisilta ajoilta. Hän tuijotti Zenithin kasvoja, mittaillen jokaista piirrettä, ilmettä ja silmien katsetta arvioivasti.
"Siitäkin huolimatta...sinussa on jotain häiritsevän tuttua." Starr mutisi mietteliäänä, kaivellen selvästi syvälle muistinsa sopukoihin yhdistääkseen irrallaan roikkuvia lankoja.
"Voin vakuuttaa, että mihin ikinä minut pienessä mielessäsi yhdistätkään, olet erehtynyt." Zenith puhkesi yllättäen puhumaan, keskeyttäen Starrin sanat. "Kyllä te Hydruslaisetkin näytätte minun silmissäni ihan samalta, mutten halua kuulostaa rasistilta sanomalla sitä ääneen."
Starr ei näyttänyt arvostavan Zenithin sanoja, vaan iski suljetun nyrkkinsä miehen alavatsaan, saaden tämän notkahtamaan polvensa varaan lattialle. Zenith köhi vaivalloisesti, Starrin kaarrellessa hänen ympärillään uhkaavasti. Cassie ei tehnyt elettäkään auttaakseen Tabooralaista, seurasi vain tilanteen kehitystä häntä saattaneen sotilaan vierestä.
"Loppupeleissä sillä ei ole paskankaan väliä kuka tai mikä olet. Sinä et ole osa suunnitelmaa, ja siksi sinut täytyy eliminoida." Starr uhitteli, potkaisten Zenithia jo valmiiksi kipuilevaan vatsaan, lennättäen miehen kyljelleen lattialle.
Zenith puuskutti vaikeasti, tuntien edelleen hänen ja Izaruksen välisen kamppailun aiheuttaman rasitteen kehossaan. Muutoinhan hänen olisi ollut helppo repiä tuo suurenteleva erikoisjoukkojen petturi kahtia. Zenith avasi kivusta vetistävät silmänsä, nähden edessään pelkän aseen piipun.
"Odota." Cassie pysäytti Starrin ennen kuin tämä ennätti vetää liipaisimesta.
"Miksi? Mitä sinä tästä muinaisjäänteestä välität?" Starr kysyi, irrottamatta murhanhimoista tuijotustaan maassa makaavasta Tabooralaisesta.
"Välitän siitä miten häntä voi hyödyntää." Cassie korjasi. "Hän on elävä Tabooralainen, ja siksi äärimmäisen arvokas."
Starr ei vastannut, muttei toisaalta laukaissut asettakaan. Sen sijaan hän tyytyi mulkaisemaan Cassien suuntaan kulmansa alta, odottaen että nainen jatkaisi.
"Tietyt tahot maksaisivat itsensä kipeiksi saadakseen hänestä edes solunäytteen tutkittavakseen. Hänen sisällään saattaa hyvinkin piillä avain kansansa tappaneen viruksen kukistamiseen, mikäli se joskus leviää Tabooran ulkopuolelle." Cassie vetosi Starrin ahneuteen. "Ja kuka tietää, ehkä hänen avullaan Diamit voisivat selvittää Tabooralaisten geneettisen jalostuksen salat. Ajattele millaisen palkkion saamme, jos viemme hänet takaisin."
"...hyvä pointti." Starr virnisti, laskien sitten aseensa, kääntyen Zenithin puoleen. "Sano kaunis kiitos Cassielle. Hän säästi juuri henkesi. En tosin tiedä kuinka elämisen arvoista loput olemassaolostasi tulee olemaan, kun Diamien tiedemiehet tekevät sinusta labrarottansa."
Zenith mulkaisi Starria murhaavalla katseella, jonka Hydruslainen kuitenkin sivuutti merkityksettömänä pullikointina väistämätöntä vastaan. Hän komensi Cassien mukana tullutta Diamisotilasta vahtimaan Zenithin jokaista liikettä, ja hahmo tähtäsikin aseensa piipun laiskasti Tabooralaista kohti, vaikuttaen kuitenkin enemmän kiinnostuneelta kahden Hydruslaisen touhuista, kuin Zenithin mahdollisesta vastarinnasta. Starr näytti ohjeistavan Cassieta siitä kuinka tilanne tulisi tästä eteenpäin kulkemaan, mutta koska kaksikon keskustelu käytiin puhtaasti heidän kotokielellään, ei tämä vartija ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä he puhuivat. Se ärsytti tätä suuresti, mutta juuri nyt tämä saattoi vain luottaa kaiken menevän suunnitellun mukaisesti.
Yllättävä valonkajo tulvi varastohuoneeseen sen oven jylistessä auki, sokaisten pimeään sopeutuneiden vankien silmät hetkellisesti. Valonkajon saattelemana sisään astui kaksi hahmoa, joista kumpaakaan nämä vangit eivät olisi välittäneet nähdä juuri nyt. Gemini, Amarant ja Phobos katsoivat kukin syyttävin katsein peremmälle voitokkaasti marssivaa Starria, sekä tämän perästä vakavana astelevaa Cassieta. Lääkintänainen kantoi kädessään pistoolia, Starrin puolestaan pitäessä kätensä rennosti taskuissaan, ylimielisen itsevarman näköisenä.
"Gemini, herra Rives..." Cassie sanoi vaimeasti ovensuusta, suoristaen silmälasejaan. "Siirtyisittekö peräseinää vasten."
"Missä Indigo on?" Amarant kähähti kuivasti.
"Älä pakota minua toistamaan itseäni." Cassie jätti kysymyksen vaille vastausta, tehostaen käskyään tähtäämällä aseensa vankien suuntaan.
Gemini ja Amarant kumpikin kokivat parhaaksi vaihtoehdokseen vain tehdä kuten oli käsketty, mikäli mielivät pitää henkensä. Niinpä he alkoivat hivuttautua kohti peräseinää, Cassien ohjeistaessa heitä pitämään raudoitetut kätensä näkyvillä. Vaistomaisesti lääkintänainen käänsi katseensa vilkaisemaan Phoboksen suuntaan, jonka tuijotus tuntui polttavan rei'än hänen lävitseen. Phoboksen ilme oli vakava, muttei vihainen. Enemmänkin pettynyt. Ja itseensä hän olikin pettynyt, kun ei ollut nähnyt ennalta tätä veristä petosta. Hän oli kyllä alkuun ollut hieman epäluuloinen Cassieta kohtaan tämän saapuessa erikoisjoukkojen kokelaaksi, vaikkei tarkalleen tiennyt mikä hänet oli saanut ajattelemaan niin. Cassie oli vain tuntunut istuvan aivan liian hyvin heidän tiiminsä tarpeisiin, aivan kuin tämä olisi tarkoituksella räätälöity juuri heitä varten. Noihin aikoihin Phoboksen luotto oli ollut muutoinkin varsin tiukassa erinäisten takaiskujen vuoksi, mikä oli saanut miehen näkemään valvovia silmiä ja juonittelua joka varjossa ja huoneen nurkassa. Ajan myötä Cassie oli kuitenkin osoittautunut päteväksi ja työlleen omistautuneeksi sotilaaksi. Nainen oli tullut juttuun koko tiimin kanssa, ja tästä oli tullut hyvinkin pidetty persoona heidän keskuudessaan. Unohtaa ei myöskään sopinut, että Phoboksen lailla myös Cassie oli sukua yhdelle Hydruksen vapaussodan legendoista, ja tuon yhteyden perusteella kaksikko oli onnistunut bondaamaan tasolla jota muu tiimi ei ymmärtänyt. Mutta vaikka Phobos olikin antanut arviointikykynsä herpaantua, ja vaikka hän olikin ehkä sivuuttanut joitakin varoitusmerkkejä, ei hän koskaan ollut päästänyt Cassieta liian lähelle. Se oli ollut täysin alitajuntaista, mutta Phobos koki hillinneensä puheitaan normaaliakin enemmän aina Cassien läsnäollessa. Konkreettiset epäilykset naista ja tämän motiiveja kohtaan olivat nostaneet päänsä uudelleen vasta täällä Ocamarilla, kun Phobos oli huomannut Diamien olevan aina askeleen heidän edellään, yrittivätpä he mitä vain. Cassie oli ensimmäinen henkilö, johon Phoboksen epäluulot olivat suunnanneet. Mutta sitä hän ei ollut koskaan osannut odottaa, että myös Starr, yksi hänen nykyisen tiiminsä vanhimmista jäsenistä, olisi ollut mukana tässä petoksessa, ja vieläpä Cassieta käskyttävässä roolissa. Niin paljon kuin hänen huolimattomuutensa Cassien suhteen kirpaisikin, sattui Starrin petos vielä sitä paljon syvemmin.
Phoboksen huomio kohdistui seuraavaksi Starriin, joka lähestyi kersanttia arvioiva ilme kasvoillaan, ja lopulta tarpeeksi lähelle päästyään polvistui tämän rinnalle päästäkseen tämän kasvojen korkeudelle. Phobos tunsi olonsa todella epämukavaksi. Hän koki pakottavaa tarvetta yrittää rimpuilla irti ahdingostaan ja puolustautua Starria vastaan, mutta putki johon hänet oli raudoitettu ei suostunut antamaan periksi millinkään vertaa, eivätkä käsirautojen jo valmiiksi jättämät veriset hiertymätkään tehneet miehen yrityksistä yhtään sen miellyttävämpiä. Tästä tilanteesta ei selvästikään ollut pakoa raa'alla voimalla.
"Hyvä. Kiemurtele edessäni. Anna minun nähdä kuinka heikko ja pelokas todella olet." Starr ilkkui, virnuillen Phoboksen rimpuilulle. "Olen odottanut tätä hetkeä kohtuuttoman kauan."
Phoboksen veri kiehui Starrin äänen soljuessa hänen korvissaan. Starr puhui pehmeän rauhallisesti, vailla katumuksen vivahdettakaan. Hän otti selvästi kaiken irti tästä hetkestä, leikkien saaliillaan kuin nuori, metsästämään opettelva hydra. Starr otti aikansa rypeäkseen Phoboksen epätoivossa.
"Kuinka kauan olet palvellut Diameja?" Phobos kysyi hiljaa. "Millä hinnalla myit meidät?"
"Erehdyt pahasti, jos kuvittelet minun loikanneen Diamien puolelle." Starr naurahti. "Olen ollut heidän riveissään alusta asti ja ennen sitä, kauan ennen erikoisjoukkoja."
"Ennen erikoisjoukkoja?" Phobos toisti epäuskoisena, hänen mielensä palatessa aikaan ja olosuhteisiin jolloin Starr oli hänen ryhmäänsä liittynyt.
Hydranarian niemimaan sotaharjoitukset. Se oli ollut ensimmäinen kerta, kun Phobos oli tavannut Starrin, ja päätynyt työskentelemään tämän kanssa. Tuohon aikaan heidän erikoisjoukkonsa olivat olleet kipeästi uusien jäsenten tarpeessa, ja Hydruksen läntisen jaoston mukana harjoituksiin osallistunut Starr oli tuntunut ilmiselvältä valinnalta ketjun jatkeeksi. Starr oli ollut luonnonlahjakkuus soluttautujana, ja osoitti lahjakkuutensa lukuisilla muillakin osa-alueilla taistelukentällä. Pian harjoitusten jälkeen olivat erikoisjoukoista vastanneet upseerit alkaneet neuvotella keskenään, lyöneet ennen pitkää kättä päälle Starrin siirrosta Phoboksen alaisuuteen, ja mies olikin ollut olennainen osa heidän ryhmäänsä siitä asti. Nykyisestä kokoonpanosta vain itse Phobos, sekä hänen hyvä ystävänsä Gemini, olivat olleet mukana toiminnassa Starria kauemmin. Oli pysäyttävää, ja ennen kaikkea tuskallista tajuta, että kaikki tuo oli pohjannut petokselle. Samalla se kuitenkin selitti myös monia asioita, monia vastoinkäymisiä ja takaiskuja, joita heidän ryhmänsä oli saanut kokea. Mutta koskaan ennen tätä ei Phobos ollut osannut epäillä Starria, ei edes kaikelta tarkkanäköisyydeltään. Se yksin kertoi jo Starrin kyvystä sulautua saumattomasti heidän joukkoonsa.
"Et ehkä tiennyt, mutta sukuni on toiminut Diamien hyväksi jo kolmen sukupolven voimin, alkaen isoisästäni Hydruksen vapaussodan aikaan, äitini jatkaessa perinnettä, ja kouluttaessa minutkin seuraamaan jalanjäljissään." Starr kertoi täysin vapaaehtoisesti. "On kunnia olla osana tätä kaikkea, varsinkin nyt kun työpanoksemme on alkanut tuottaa kunnolla hedelmää. Diamien parissa saan arvostusta, käskyvaltaa ja kunniaa...kaikkea sitä mitä Hydrus ei minulle koskaan tarjonnut."
"Luuletko tosissasi että Diamit välittävät sinusta tai suvustasi?" Phobos kysyi happamalla äänellä. "Todennäköisesti sinua pidetään elossa vain niin kauan kun sinusta on hyötyä."
"Väärin! He arvostavat minua. Paljon enemmän kuin sinä tai kukaan muukaan erikoisjoukoissa." Starr vastasi selvästi vakavampaan sävyyn. "Jo nuoresta iästä olen raatanut kuin elukka menestykseni eteen. Tein kaiken mitä minulta vaadittiin, enkä koskaan saanut minkäänlaista tunnustusta. Jopa sinun erikoisjoukoissasi olin vain käskytettävä pelinappula, mutten koskaan yhdenvertainen teidän muiden kanssa. Minä olen ollut rinnallasi vuosia, kauemmin kuin monet, ja tuskin edes harkitsit minua kun nimesit Titanoksen kaltaisen hermoheikon kykloopin vararyhmänjohtajaksesi."
"Olet oikeassa. En harkinnutkaan..." Phobos mutisi vaitonaisesti, niin hiljaa ettei edes Starr saanut selvää hänen sanoistaan.
"Noilla meriiteillä minun pitäisi olla vielä sinuakin loukkaantuneempi, Starr." Gemini puuttui puheeseen. "Minä ja Phobos olemme toimineet yhteen jo kauan ennen kun kukaan teistä muista oli maisemissa. Luulisi sinun jo tietävän ettei asiat ryhmässämme toimi niin."
"Vaienna hänet, Cassie." Starr tuhahti tylysti olkansa yli, antamatta Geminin sanoille pienintäkään arvoa.
Cassie kohotti jälleen aseensa takaseinän vierustalla istuvia Hydruslaisia kohti, painaen toisen kätensä etusormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. Gemini tyytyi kohtaloonsa, muttei Cassien kehotuksesta. Hänen katseensa oli kohdannut Phoboksen katseen, ja pienellä päänpudistuksella kersantti oli kehottanut vanhaa ystäväänsä hillitsemään kielensä. Hän ei halunnut Starrin provosoituvan tekemään mitään arvaamatonta Cassien panttivangeille.
Starr kääntyi jälleen Phoboksen puoleen, tyytyväisenä vallitsevaan hiljaisuuteen.
"Kuten näet, nyt minulla on valtaa. Valtaa ohjata elämäni niille raiteille joille ikinä vain haluan. Valtaa käskyttää suurinta armeijaa jonka Arcana on koskaan nähnyt." Starr jatkoi avautumistaan, ja hänen äänensä alkoi kuulostaa pelottavan euforiselta hänen takertuessa siihen humalluttavaan tunteeseen, jonka valta hänelle toi. "Ja ennen kaikkea, minulla on valtaa joka ylittää sinut."
Phobos seurasi Starrin pikaista luisumista tähän vallasta humaltuneeseen psykoosiin päätään pienesti pudistellen. Hän ei ehkä ollut nähnyt aikoinaan Starrin valheiden lävitse, mutta tätä puolta itsestään ei Starr ollut koskaan voinut täysin piilottaa. Phobos oli tiennyt, ettei Starr kykenisi käsittelemään valtaa, eikä siksi ollut koskaan edes harkinnut uskovansa tämän haltuun minkäänlaisia johtotehtäviä, eikä liioin suositellut tätä kertaakaan ylennettäväksi, vaikka tämä sen ehkä olisi ansainnutkin. Eikä hän ollut yksin mielipiteensä kanssa. Myös heidän johtava upseerinsa, majuri Rhett Sineth, oli jakanut tämän saman näkemyksen. Diamit eivät tätä ilmeisesti olleet kuitenkaan huomanneet, ja nyt todisteet Starrin kykenemättömyydestä olivat konkreettisesti nähtävillä miehen mahtailevassa käytöksessä, eivätkä ne olleet jääneet huomaamatta Cassieltakaan.
"Minä näen tuon halveksivan katseen silmissäsi. Tiedän kyllä mitä ajattelet." Starr jatkoi puhettaan, poraten katseensa suoraan Phoboksen silmiin, silmäkulma nykien kuin hänellä olisi pahanlaatuinen elohiiri. "Minun olisi pitänyt vain pysyä ruodussa ja tyytyä sinun ja Rhettin tähteisiin. Ihan kuten kiltti vulpia joka istuu ruokapöydän vieressä, heiluttaa häntää ja tekee temppuja saadakseen edes säälistä maistaa armopalojanne."
"Paitsi että vulpiat ovat luonnostaan lojaaleja." Phobos vastasi tylyn rehellisesti. "Ja jos kansanpetos on mielestäsi hyväksyttävä tapa saada kunnioitusta, en voi kuin kyseenalaistaa arvomaailmaasi."
"Karm Wayn pojalta en odotakaan ymmärrystä." Starr tokaisi pettyneenä. "Et tajuakaan kuinka paljon ylimääräisiä ovia isäsi maine avaa meihin muihin verrattuna. Me kaikki emme ratsasta vapaussodan legendojen maineella. Meillä ei ole varaa valita vapaasti minkä ylennyksen milloinkin otamme vastaan, tai millä asenteella kohtelemme kutakin esimiestämme."
Phobos oli tosiaan kerännyt kyseenalaista mainetta Hydruksen armeijassa kieltäytymällä vastaanottamasta hänelle tarjottuja ylennyksiä, sekä rohkeudestaan puhua itseään selkeästi korkea-arvoisemmille upseereille joko sopimattoman tuttavallisesti, tai häpeilemättömän epäkunnioittavasti, riippuen siitä millainen mielipide Phoboksella itsellään näistä esimiehistä oli. Ei myöskään ollut ennenkuulumatonta, että Phobos olisi käynyt suoria käskyjä vastaan ja hoitanut tehtävänsä päätökseen omalla tavallaan. Monesti hänen niskurointinsa oli saattanut hänet vaikeuksiin, mutta hänen työnsä lopputulokset puhuivat puolestaan. Hänen jääräpäisyytensä oli pääasiassa tuonut taistelukentillä huomattavasti odotettua parempia tuloksia, jopa säästänyt henkiä jotka alkuperäisen ohjeistuksen puitteissa oltaisiin menetetty. Millään tällä ei ollut kuitenkaan tekemistä Wayn sukunimen tuomien etuoikeuksien kanssa, ellei sitten geeneissä kulkeutunutta jääräpäisyyttä laskettu etuoikeudeksi, mutta monen sivullisen tulkinta asiaan oli juurikin se, että Phoboksen perimä oikeutti hänelle erikoisaseman toimia oman päänsä mukaan. Kukapa upseeri olisi oikeasti halunnut käydä poikkiteloin Karm Wayn pojan kanssa? Phobokselle itselleen kyse oli vain hänen omasta persoonastaan ja tavoitteistaan, joihin ylennykset eivät sopineet, ja jotka välistä vaativat häntä toimimaan käskyjenkin ulkopuolella. Hän oli aina uskonut ainakin omien tovereidensa ymmärtävän näkemyksensä, ja kokikin Starrin syytökset vähintäänkin loukkaavina. Starr ei selvästi tuntenut häntä läheskään yhtä perusteellisesti kuin mitä olisi luullut.
Starr alkoi kaivaa takkinsa taskua, vetäen esiin ruiskun jonka Harom hänelle oli uskonut. Phobos katsoi tuota piikkiä silmiään räpäyttämättä, vailla aavistustakaan siitä mitä se sisälsi. Starr heilutteli neulaa hetken aikaa Phoboksen edessä, tutkaillen tarkoin miehen jännittynyttä ilmettä tätä kiusatessaan. Ilkikurinen virne levisi miehen huulille.
"Älä huoli. Ei tämä tapa sinua. Haluan sinut vain helpommin kuljetettavaan kuntoon." Starr kuiskasi hyytävästi, neulan terän koskettaessa miehen käsivartta, lipuen hiljalleen edestakaisin. "Mutta mikäli aavistukseni sinun määränpäästäsi osuvat oikeaan, kuolema olisi se armollisempi vaihtoehto."
"Ennen kun pumppaat minut täyteen tuota...mitä ikinä tuo nyt onkaan...niin kerro minulle mitä aiotte tehdä Shinealle. Onko hän kunnossa?" Phobos vetosi Starriin, seuraten miehen pitelemää neulaa tarkasti hikikarpaloiden noustessa otsalleen.
"Olettaisin että hän on Haromin kanssa seuraamassa Solarin lastausta." Starr virnisti. "Sitä mitä hänelle tapahtuu Ocamarin ulkopuolella voi vain arvailla. Oletettavasti hän tulee olemaan Haromin leikkikaluna koko loppuikänsä."
"Joko Harom on saanut sanan mistä Solari haetaan?" Cassie puuttui yllättäen puheeseen.
"Fahrenheit-sektorin lumilaaksosta." Starr vastasi, irrottamatta huomiotaan Phoboksesta. "Kunhan olemme valmiita täällä, liitymme heidän seuraansa."
Cassien huulille levisi voitokas hymy, ja samassa hän käänsi aseensa tähtäämään Starria kohti. Hän oli saanut miehestä ulos juuri sen mitä oli ollut vailla. Kaikki läsnäolijat tiesivät nyt mihin Diamien rahtialus olisi saapumassa. Nyt he saattaisivat kyetä torjumaan vihollisensa, ja estämään näitä saamasta Solarin prototyyppiä haltuunsa.
Gemini, Amartant ja Phobos yllättyivät kukin täydellisesti Cassien tähdätessä aseensa oletettuun rikostoveriinsa. Starr huomasi Phoboksen katseen kulkevan ohitseen, ja kurkkasi Cassien suuntaan olkansa yli, vain kohdatakseen tämän pistoolin piipun.
"...mitä sinä kuvittelet tekeväsi?" Starr murahti yllättyneenä.
"Pudota ruisku ja peräänny kersantin luota." Cassie komensi.
"Mitä kuvittelet voittavasi hosimalla minua aseella?" Starr jatkoi, nostaen kätensä hitaasti ylös, ruisku edelleen sormiensa väliin puristettuna. "Eikö nyt ole jo hieman myöhäistä perääntyä kaikesta mitä olemme tehneet? Hydruksen silmissä olet pelkkä kansanpetturi. Minne ikinä menetkään, erikoisjoukot ovat kiinni perseessäsi kuin takiaiset. Vain Diamit voivat tarjota sinulle kodin ja mielenrauhan."
"Pudota se ruisku." Cassie toisti käskynsä.
"JUMALAUTA, CASSIE!" Starr karjaisi turhautuneena. "Olemme jo niin lähellä saavuttaa itsellemme tulevaisuuden. Älä heitä sitä hukkaan!"
Cassie ei käskenyt enää. Nyt hän otti harppauksen kohti Starria, lyöden ruiskun tämän käsistä. Ruisku putosi lattialle lasisen kilahduksen saattelemana, jääden lojumaan lähelle Phoboksen kengänkärkeä. Starr puolestaan kiskottiin takaisin jaloilleen ja pakotettiin selkä seinää vasten. Petturi kohtasi Cassien kihisevät kasvot naisen yrittäessä parhaansa mukaan pitää kaikki sisällään pulppuavat tunteet kurissa. Kuinka hän olikaan halunnut päästä käsiksi Starriin, ja saada tämä maksamaan kaikesta siitä mitä oli joutunut tämän käskystä tekemään. Starr oli vienyt häneltä kaiken. Starr oli vienyt hänen isänsä, ottanut hänen vasta orastaneen uransa kuristusotteeseensa, ja tehnyt Cassiesta vastahakoisen kansanpetturin. Cassie tunsi pakottavaa tarvetta vetää liipaisinta, ja päättää tuon oksettavan loisen päivät tässä ja nyt...mutta hän tiesi että Starr olisi paljon arvokkaampi elävänä. Ei ehkä hänelle, mutta Hydruksen erikoisjoukoille kylläkin.
Cassie komensi lyhyellä ja terävällä Hydruksenkielisellä komennolla Starria kääntymään kasvot seinää vasten, ja alkoi sitten kaivaa miehen takintaskuja, aseen piippu painettuna tiukasti miehen takaraivoon. Starr kuiskutti jotakin epämääräistä Cassielle koko operaation ajan, todennäköisesti herjoja ja uhkauksia, mutta naisen ilme ei värähtänytkään. Hän heitti Starrin aseen lattialle, ja pian sen seuraan liittyivät myös vaihtolipas, avattu paketti purukumia, sekä rivot pelikortit. Lopulta Cassie piteli käsissään sitä mitä etsikin: avainnippua, jolla saisi vapautettua Phoboksen ja tämän sellitoverit. Cassie nosti avainnipun silmiensä korkeudelle, herpaannuttaen huomionsa vangistaan vain silmänräpäyksen ajaksi. Se oli virhe. Starr kääntyi salamana ympäri, tarraten kiinni Cassien pistoolin piipusta. Cassie veti reaktionomaisesti liipaisinta tajutessaan tilanteen, mutta Starrin oli onnistunut vääntää naisen käsissä ollut ase tähtäämään suoraan varastohuoneen kattoon, ja pistoolin piipusta ulos ampaissut kirkas energiasäde päätyi leikkaamaan pelkän reiän huonen ylänurkkaan. Laukauksen ääni huumasi kaikkien läsnäolijoiden kuulon, ja sen välähdys niin ikään sokaisi heidät hetkellisesti. Tuona lyhyenä hetkenä oli Starr vääntänyt Cassien väkivaltaisella riuhtaisulla otteeseensa, puristaen tätä nyt itseään vasten, käsivarsi tiukasti naisen kaulan päälle painettuna. Cassien silmälasit olivat pudonneet rytäkässä lattialle, ja nyt nainen haukkoi happea Starrin sylissä. Starrin oli onnistunut myös riistää Cassien pistooli haltuunsa. Starr saattoi olla poissa omasta elementistään Diamien johtohahmona, ja aivan liian luottavainen pakolla hankittuun rikostoveriinsa, mutta hän oli myös erikoisjoukkojen jäsen, joku jota ei todellakaan kannattanut aliarvoida, varsinkaan nurkkaan ajettuna. Jälleen aseistettuna Starr alkoi hykerrellä hiljaa, tyytyväisenä itseensä ja siihen kuinka oli saanut tilanteen käännettyä jälleen edukseen. Hän nautti nähdä kuinka vielä äsken toivoa ja voitonriemua säkenöivät vihollistensa kasvot valahtivat takaisin epätoivoon.
"Vitun akka. Kehtasitkin uhkailla minua aseella." Starr huohotti Cassien korvaan adrenaliinin saadessa hänen koko kroppansa käymään ylikierroksilla, kiristäen puristusta uhrinsa kaulalla.
Cassien hengitys pihisi vaivalloisesti. Hapenpuute alkoi jo tuntua hänen kehossaan, tehden naisen jaloista veltot ja näkökentästä sumean. Hänen äskettäin kokemansa voitonriemu oli kuollut niin äkisti kuin oli syntynytkin. Näinkö tämä sittenkin päättyisi? Hänen amatöörimäiseen huolimattomuuteensa?
Amarant huomasi ensimmäisenä kiinnittää huomionsa Starrin lattialle päätyneeseen pistooliin, joka oli aivan hänen saavutettavissaan. Hän kurotti nopeasti jalkansa aseen suuntaan, saaden sen potkaistua kohti Geminia, joka nappasi sen kahlittuihin käsiinsä, tähdäten piipun Starrin ja Cassien suuntaan. Starr puolestaan tähtäsi Cassielta riistämänsä aseen takaisin Geminiin, pitäen lääkintänaista tiukasti ihmiskilpenään.
"Se on ohi, Starr." Gemini mylväisi. "Tavalla tai toisella tämä ilveily päättyy nyt."
"Äläpä viitsi naurattaa, Gemini. Et sinä tuolla tussarilla mitään tee." Starr vastasi ääni väristen.
"Petturi pitää petturia ihmiskilpenään ja kuvittelee olevansa niskan päällä. Sinuna olisin valinnut valttini paremmin." Gemini uhitteli.
"Työskentelen niillä välineillä mitä annetaan. Ja ennen kaikkea tunnen sinut, ja tiedän millainen pehmoursa pohjimmiltasi olet." Starr ivasi. "Minut on ehkä opetettu odottamaan odottamatonta, muttei mahdotonta. Sinulla ei ole kanttia tappaa tuttuja kasvoja kylmäverisesti."
Amarantin ilme tiukkeni hänen kuullessaan Starrin käyttämän sanonnan. Se toi mieleen muistoja, sellaisia joita hän ei ehkä olisi välittänyt muistaa.
"...ammu meidät!" Cassie kähisi vaikeasti Starrin otteessa.
"Turpa kiinni." Starr kuiskasi Cassielle, kääntyen sitten taas Geminin puoleen. "Haluatko tietää jotain hauskaa? Cassie on ollut alkujaankin pelkkä pelinappula minulle ja tovereilleni. Hänellä ei ole koskaan ollut sananvaltaa mihinkään. Mitä luulet, voitko ampua hänet, tietäen että hän on pelkkä sivullinen uhri tässä kaikessa?"
"Paskiainen!" Gemini puuskahti.
"Mitä sinä odotat?! He ovat molemmat pelanneet Diamien pussiin, ja ansaitsevat kuolla!" Amarant korotti ääntään, yrittäen saada Geminin toimimaan.
"Älä puutu tähän, punainen paholainen!" Gemini huusi takaisin. Hän ei halunnut ampua kumpaakaan entisistä tovereistaan, ei vaikka asiat olivatkin menneet pikakyydillä päin persettä, eikä vaikka näiden toimet olivat maksaneet lukuisten muiden erikoisjoukkojen jäsenten hengen.
"Gemini..." Cassie hengähti, vedoten suurikokoiseen ex-taistelutoveriinsa, jotta tämä tekisi oikean ratkaisun.
"Gemini..." Starr sähähti Cassien takaa, viittoen vastustajaansa laskemaan aseen, samalla kiristäen otettaan ihmiskilvestään.
"Gemini!" Amarant korotti jälleen ääntään, painostaen miestä toimimaan.
"Gem." Phobos sanoi yllättäen, huomattavan rauhallisena. "Laske ase. Älä kiihdytä Starria enää enempää."
Gemini katsahti vanhaa ystäväänsä silmäkulmastaan, hämmentyneenä tämän kehotuksesta. Hän kohtasi Phoboksen varman ja vakuuttavan katseen omallaan. Oli miltei kuin kersantti olisi tiennyt ettei heidän tarvinnut huolehtia, että heillä olisi jotakin joka estäisi Starria vain ampumasta heitä kaikkia heti kun tilanne raukeaisi. Juuri nyt aseistautunut Gemini oli ainoa tekijä joka piti heitä elossa, ainoa muuttuja jota Starr ei hallinnut, ainoa Starria uhkaava asia tässä tilanteessa...vai oliko? Gemini loi uuden katsauksen Starria kohti, sitten hieman tämän ohitseenkin, kohti varastohuoneen ovea, ja samassa Phoboksen ajatuksenjuoksu kävi täysin järkeen. Hitain ja harkituin elkein Gemini suuntasi aseen piipun kohti lattiaa. Starrin huulille levisi voitokas virne hänen huomatessaan Geminin taipuvan tahtoonsa.
"Pudota se kokonaan." Starr ohjeisti, jakamaton huomio Geminiin suunnattuna. Hän halusi pelata varman päälle, eikä aikonut antaa Geminille edes etäistä mahdollisuutta puolustautua. Heti kun ase kolahtaisi lattiaan, olisi Gemini vainaa, ja Cassie ja Amarant seuraisivat perästä.
Starrin voitonriemu oli lyhytkestoinen. Ilman mitään ennakkovaroitusta jokin raskas ja metallinen objekti syöksähti näkyviin varaston avoimesta oviaukosta, iskeytyen vasten Starrin kasvoja, lennättäen niin hänet kuin Cassienkin voimalla varastohuoneen lattialle. Pienen hetken aikaa Starrin näkökenttä oli täysin pimeä, ja hänen päänsä jyskytti ja kuumotti kuin se olisi valmis halkeamaan. Kun Starrin tajunta palautui hieman, räpiköi mies itsensä istuma-asentoon, vain kohdatakseen haparoivalla katseellaan varaston ovensuussa seisseen hahmon, sen pakkaspukuisen Diamin, joka oli jäänyt vahtimaan heidän Tabooralaista vankiaan. Käsissään Diami piteli vääntynyttä sahamiekkaa. Vaikka ase ei alkuperäistä tarkoitustaan täyttänytkään, tuntui se silti kykenevän aiheuttamaan vahinkoa, kuten Starr oli juuri saanut kokea. Starrin yllätys oli vielä entistäkin suurempi, kun ovensuusta alkoi ilmestyä muitakin hahmoja, Hydruksen sotilaita, joista jokainen vaikutti olevan enemmän kuin mielissään nähdessään Starrin matelevan maassa. Titanos, Virgo, Crus, Serpeth, Draco...kaikki vapautuneita kahleistaan, kaikki kostonhimoa kihisten. Mutta kaiken huippu oli tuo sahamiekkaa kannatellut Diami, joka oli nyt paljastanut kasvonsa pakkaspukunsa alta. Hänen maitokahvinruskeat kasvonsa saivat Starrin veren kiehumaan.
"Aavikkorotta..." Starr sähähti, sylkäisten samalla ulos verisen klimpin.
"Vituttaako tulla vedätetyksi kuin viulunkieliä?" Razer ivasi, muistutellen Starria tämän omista taannoisista sanavalinnoista.
---
Seuraavan viestin teille tarjoaa Ocamarin hiihtoseura:
"Kun toivoimme onnellisten talvipäivien kestävän ikuisesti, emme olleet ihan näin tosissamme."
